Perustelut

Esityksessä ehdotetaan kiinteistöveroprosenttien ala- ja ylärajoja korotettavaksi siten, että yleisen kiinteistöveron veroprosenttien vaihteluväli nousisi 0,50—1,00 prosentista 0,60—1,35 prosenttiin ja vakituisten asuinrakennusten veroprosentti 0,22—0,50 prosentista 0,32—0,75 prosenttiin. Vaikka tarkoituksena on vahvistaa kiinteistöveron asemaa osana kuntien tulorahoitusta, kunnallisen itsehallinnon kannalta on kyseenalaista pakottaa alinta verokantaa soveltavat kunnat nostamaan veroprosenttiaan. Veroprosentin vaihteluväliä ja näin kuntien harkintavaltaa voidaan lisätä siten, että yleisen kiinteistöveron alarajaksi jätetään nykyinen 0,50 ja vakituisten asuinrakennusten alarajaksi 0,22 prosenttia.

Vakituisen asumisen kiinteistöverotus kohdistuu veronmaksajiin eri asumismuodoissa eri-arvoisesti. Kiinteistöverolakia säädettäessä katsottiin, että hallinnolliset syyt edellyttävät vakituista asuinrakennusta koskevan veroprosentin soveltamisen ratkaisemista rakennuskohtaisesti. Jos rakennuksen huoneistojen pinta-alasta vähintään puolta käytetään vakituiseen asumistarkoitukseen, koko rakennukseen sovelletaan tätä veroprosenttia. Jos vakituinen asumiskäyttö jää alle mainitun osuuden, osaankaan rakennuksen arvosta ei sovelleta erillistä vakituisten asuinrakennusten veroprosenttia.

Asunto-osakeyhtiö on tyypillinen suomalainen omistusasumisen muoto. Asunto-osakeyhtiön omistamasta kiinteistöstä vero määrätään yhtiölle ja peritään yleensä yhtiövastikkeessa, jolloin veron suuruus asuntoa kohden riippuu asunnon jyvitetystä pinta-alasta. Hyvä verojärjestelmä on verovelvollisille ymmärrettävä. Asunto-osakeyhtiössä asuvan on vaikea ymmärtää, miksi hänen pysyvää asumistaan verotetaan eri tavoin riippuen siitä, millaisessa käytössä yhtiön muut asunnot ovat.

Asuinliikekiinteistöjen verotuksen ongelmallisuus on ollut tiedossa jo pitkään. Yhtiöissä, joissa liiketilat muodostavat yli puolet rakennuksen huoneistojen pinta-alasta, vakituisten asukkaiden kiinteistöverorasitus muodostuu epäoikeudenmukaiseksi. Yleinen kiinteistöveroprosentti on tavallisesti kaksin- tai kolminkertainen verrattuna vakituisen asumisen veroon. Ongelma on laajenemassa, kun muuttotappioalueilla ostetaan asunto-osakeyhtiöiden huoneistoja vapaa-ajankäyttöön. Vierekkäin sijaitsevien, samanlaisten talojen vakituiset asukkaat saattavat maksaa asumisestaan merkittävästi erisuuruista veroa riippuen muiden huoneistojen käyttötarkoituksesta.

Kun kiinteistöverotuoton merkitystä kunnallistaloudelle pyritään käsittelyssä olevalla lainmuutoksella lisäämään, on verovelvollisten tasapuolisen kohtelun ja oikeudenmukaisuuden näkökulmasta nykyistä tarkemmin otettava huomioon kiinteistön käyttötarkoituksen jakautuminen yhtiömuotoisessa asumisessa.

Perustelut

Asumiseen kohdistuvat kiinteistöverot eli maapohjan osalta yleinen kiinteistöveroprosentti (11 §) ja asuinrakennuksen osalta vakituisten asuinrakennusten veroprosentti (12 §) lisäävät asumisen kustannuksia. Kiinteistövero ei sellaisenaan ota huomioon asianomaisten maksukykyä. Veron omassa asunto-osakkeessa asuva maksaa yhtiövastikkeessa ja vuokralainen vuokrassa. Omakotiasukas taas maksaa veron verottajalle.

Hallituksen esityksellä lisätään asumiskustannuksia ja samalla lisätään sellaista verotusta, joka ei ota huomioon maksukykyä.

Nyt hallitus on esittänyt ja valiokunnan enemmistö kannattanut sitä, että ne kunnat, joissa on sovellettu nykylain alinta prosenttia, pakotetaan nostamaan veroprosentteja, kun alarajoja tällä esityksellä nostetaan. Edelleen ylärajoja nostamalla houkutellaan nykyisen ylärajan tuntumassa olevia kuntia nostamaan kiinteistöveroprosentteja.

Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä vastustaa asuinkustannuksia nostavaa kiinteistöveron korotusta. Kuntien taloudellista asemaa tulee parantaa tuntuvalla valtionosuuksien korotuksella, kuten olemme vuoden 2010 talousarviota koskevilla aloitteillamme esittäneet. Myös hallituksella on oma-aloitteisesti mahdollisuus esittää kuntien valtionosuuksien lisäämistä, kun se tuo marraskuun puolivälissä ensi vuoden budjettia koskevat täydennysehdotuksensa.

Perustelut

Hallituksen kiinteistöveron korotus ei sovi tähän suhdannepoliittiseen tilanteeseen. Se heikentää palkansaajien ja eläkkeensaajien taloudellista asemaa asumiskustannusten noustessa. Ahtaimmalle joutuvat kaikkein pienituloisimmat ihmiset, joilla asumiskustannukset ovat tuloihin nähden korkeat. Esitetty kiinteistöveron korottaminen rasittaa kaikkia asukkaita ja asuntomuotoja. Kiinteistövero kohdistuu voimakkaimmin pientaloissa asuviin pienkiinteistönomistajiin. Veronkorotus nostaa myös vuokrasuhteissa vuokria ja taloyhtiöissä hoitovastikkeita. Yritykset voivat vähentää maksamansa kiinteistöveron omassa verotuksessaan. Maa- ja metsätalousmaasta kiinteistöveroa ei peritä.

Tavalliset kiinteistön omistajat ja vuokralaiset joutuvat hallituksen talouspolitiikan maksumiehiksi, kun hallitus joutuu korjaamaan omaa epäonnistunutta veropolitiikkaansa. Hallitus on keventänyt verotusta liian kevein perustein. Se on jakanut miljardeja euroja veronkevennyksinä lähinnä omille kannattajilleen ja tukijoilleen. Taloustilanteen kärjistyminen ja pitkittyminen sekä valtion velanoton kasvu ovat pakottaneet hallituksen veronkirityksiin suhdannepoliittisesti väärään aikaan, ja sen maksumiehiksi joutuvat tässä yhteydessä pienkiinteistöjen ja asunto-osakkeiden omistajat sekä vuokralaiset. Viime kädessä raskaimman työn joutuvat tekemään kunnat, jotka joutuvat kantamaan osavastuun hallituksen epäonnistuneesta talouspolitiikasta korkeampina kiinteistöveroina.

Hallituksen esityksen perustelut rakentuvat pitkälti veromuodon fiskaalisten ominaisuuksien tarkasteluun. Kiinteistöveroa ja sen vaikutuksia pitäisi arvioida sosiaalisesti laajemmin ja ottaa huomioon myös verovelvollisen näkökulma. Pelkkä yksittäisen veromuodon fiskaalinen, verotuksellinen, arviointi on liian kaukana ihmisten arjesta. Kiinteistövero ei ota veromuotona huomioon verovelvollisen veronmaksukykyä.

Sosialidemokraatit pitävät kiinteistöveroa edelleen hyvänä ja kehittämiskelpoisena veromuotona. Veronkorotus olisi pitänyt tehdä suhdannepoliittisesti parempana aikana ja laajemman verouudistuksen yhteydessä. Tällöin kiinteistöveroa olisi voitu kehittää sosiaalisesti oikeudenmukaisempaan ja ekologisesti kannustavampaan suuntaan, jolloin siihen olisi voitu luoda tarpeellisia lykkäys- ja huojennusjärjestelmiä. Kiinteistöverojen korotus ei tässä vaiheessa olisi vaatinut lakiin muutosesitystä, koska suuri osa kunnista olisi voinut liikkua kiinteistöveron suhteen voimassa olevan lainkin puitteissa.