Yleisperustelut

Valiokunta puoltaa lakiehdotusten hyväksymistä seuraavin huomautuksin ja perustuslakivaliokunnan lausunnosta johtuvin muutosehdotuksin.

Hallituksen esitys sisältää periaatteellisesti merkittäviä ja kaikkia verovelvollisia koskevia muutoksia vuotuiseen verotusmenettelyyn. Kenties keskeisin muutos koskee verottajan tutkimisvelvollisuuden uutta rajausta ja siihen liittyvää nykyistä joustavampaa mahdollisuutta korjata verotuksessa havaittu virhe verovelvollisen vahingoksi verotuksen päättymisen jälkeen. Ehdotetun rajauksen tarkoituksena on ottaa verotuksen massaluonne huomioon myös säännöstasolla ja kehittää menettelyä verovelvollisten yhdenvertaisen kohtelun ja hallinnon voimavarojen käytön kannalta mahdollisimman tarkoituksenmukaiseksi.

Näkyvin muutos lienee kuitenkin uudistettava veroilmoitusmenettely, joka perustuu kaikille luonnollisille henkilöille ja kuolinpesille lähetettävään esitäytettyyn veroilmoitukseen. Samalla luovuttaisiin nykymuotoisesta jaosta veroilmoitus- ja veroehdotusmenettelyyn. Tämä ei kuitenkaan muuta esimerkiksi verovelvollisten oma-aloitteista ilmoitusvelvollisuutta, joka säilyisi edelleen verotuksen toimittamisen lähtökohtana.

Esityksessä on lisäksi erinäisiä muita pienempiä muutoksia, jotka vaikuttavat verovelvollisen velvollisuuksiin ja oikeusasemaan. Niistä ovat nousseet esille asian käsittelyn yhteydessä lähinnä verovelvollisten velvollisuus säilyttää verotusta varten tarpeelliset tositteensa, koronlaskenta muutostilanteissa sekä ennakon täydennysmaksulle varatun ajan lyhentäminen. Näitä kysymyksiä on käsitelty jäljempänä tarkemmin.

Uudistuksen tausta ja tavoitteet

Valiokunnan asiantuntijakuulemisessa on esitetty korostunut huoli siitä, miten esitys vaikuttaa verovelvollisten oikeusturvaan. Esityksen lähtökohdaksi on nähty verottajan tarpeet, ja tehostamistoimenpiteiden on katsottu tapahtuvan verovelvollisten oikeusturvan ja luottamuksensuojan kustannuksella. Erityisesti yrityksille olisi kuitenkin tärkeää, että varmuus verotuksen lopputuloksesta voidaan saada nykyiseen tapaan pian verotuksen päättymisen jälkeen.

Verovelvollisen oikeusturvaa ja koko esitystä tulee tarkastella valiokunnan mielestä kuitenkin laajemmasta näkökulmasta kuin verotuksen päättymiseen ja oikeusvoimavaikutukseen liittyvänä kysymyksenä. Olennaista on se, missä määrin esitys pystyy täyttämään yleisiä yhdenvertaisen kohtelun ja yhteiskunnan voimavarojen järkevän käytön vaatimuksia. Selvää on, että sen lisäksi on kyettävä varmistumaan siitä, että hyvän verojärjestelmän tunnusmerkit, kuten verotuksen ennakoitavuus, voidaan turvata myös verotusmenettelyssä.

Valiokunta katsoo esitetystä kritiikistä huolimatta, että esityksellä on kansalaisten yhdenvertaisuutta edistävä vaikutus. Tämä johtuu ennen muuta siitä, että ehdotettu uusi tutkimisvelvollisuutta koskeva säännös vapauttaa verottajan jokaisen annetun ilmoituksen tarkalta tutkinnalta ja antaa mahdollisuuden valikoida ne tapaukset, jotka joutuvat tarkemman tutkinnan alle. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että samat asiat tutkitaan kautta maan yhtenäisten valikointikriteereiden ansiosta.

Verotuksen yhdenmukaisuutta on arvioitu tähän mennessä yleensä siinä suhteessa, kohdellaanko verovelvollisia samanlaisessa yksittäisessä asiassa samalla tavoin. Huomiota ei ole sen sijaan juurikaan kiinnitetty siihen, tulevatko ylipäänsä samat asiat tutkittaviksi eri puolella Suomea. Käytännössä on vahvistunut käsitys, ettei tämä ole ollut monin osin mahdollista esimerkiksi työmäärän ja resurssien erilaisen kohtaannon vuoksi. Verovelvolliset ovat siten voineet joutua eriasteisen tutkinnan alaisiksi pelkästään siitä syystä, että voimavaroja on ollut jossain päin maata suhteellisesti enemmän tai vähemmän kuin muualla. Ongelma on näkynyt käytännössä erityisesti ruuhkautuneessa etelässä. Tähän liittyvään epätasa-arvoon ja mahdolliseen oikeusturvavajeeseen ei ole yleisessä keskustelussa eikä esimerkiksi tämän asian asiantuntijakuulemisessa kuitenkaan juuri puututtu.

Yleisesti on tunnettua myös se, että voimassa oleva tutkimisvelvollisuutta koskeva säännös on vanhentunut ja epätarkoituksenmukainen. Siihen on kytketty kuitenkin pitkälti se, onko verotuksen oikaisun edellytyksiä olemassa vai ei. Usein yksittäiselle verotuspäätökselle annettu korostettu suoja — "asia on tutkittu tai katsottu tutkitun" — ohittaa yhdenvertaisen kohtelun vaatimuksen. Se on johtanut käytännössä monasti siihen, ettei verotuksessa ollutta virhettä ole voitu korjata, jos se huomataan verotuksen päättymisen jälkeen niin, että veronsaajan valitusaika on umpeutunut. Sattuman merkitys verotuspäätösten oikaisussa on siis korostunut. Sitä ei voida pitää tyydyttävänä sen paremmin verovelvollisten yhdenvertaisen kohtelun kuin veronsaajan kannalta.

Periaatteellisesti on siis tärkeä asettaa kysymys, missä määrin on oikein voida korjata verotuksessa oleva selvä virhe verotuksen päättymisen jälkeen. Yksittäisen verovelvollisen kannalta kysymys on vastavuoroisesti siitä, miten laaja hänen oikeussuojatarpeensa on silloin, kun verotukseen on jäänyt selvä virhe hänen edukseen. Toista verovelvollista verotetaan kuitenkin samanlaisesta erästä.

Hallituksen esityksessä ehdotettu vuoden oikaisuaika korjaa valiokunnan käsityksen mukaan tätä oikeusturvavajetta. Olennaista asian hyväksyttävyyden kannalta on nimenomaan se, että kysymys on virheestä, ei seikasta, johon liittyy tulkinnanvaraisuutta. Tämä linjaus on tärkeää pitää kirkkaana myös verotuskäytännössä, jotta myös verovelvolliset voisivat kokea sääntelyn osaltaan hyväksyttävänä.

Valiokunta pitää esitystä tarkoituksenmukaisena myös yhteiskunnan voimavarojen käytön kannalta. Edellä on jo käynyt ilmi, ettei nykylain tutkimisvelvollisuutta koskeva säännös vastaa enää hallinnon tosiasiallisia mahdollisuuksia ja tarpeita. Ajateltakoon vain vuosittain ratkaistavien asioiden määrää, noin viittä miljoonaa verotustapausta. Kaikkia tapauksia ei ole myöskään tarkoituksenmukaista tutkia samalla tavoin. Käytäntöä on kehitetty jo pitkään siihen suuntaan, että selvät tapaukset voidaan käsitellä tehokkaasti koneellisessa menettelyssä ja keskittää voimavarat olennaisten kysymysten tutkintaan. Nyt tämä otetaan huomioon asianmukaisesti myös säädöstasolla.

Esitys on myös verohallinnon pitkäaikaisten strategisten linjausten ja niiden taustalla olevien julkisen hallinnon yleisten kehittämislinjausten mukainen. Se on samalla jälkimmäinen osa sitä menettelykokonaisuutta, jonka avulla verohallinto pyrkii vähentämään tavoitteekseen asettamansa noin 1 300 henkilötyövuotta vuoteen 2012 mennessä. Verohallinnossa työskentelevien määrä vähenisi silloin nykyisestä noin 6 300 henkilöstä 5 000 henkilöön. Muutos olisi siis olennainen, ja sen vuoksi sen vaikutukset on asianmukaista ennakoida ajoissa.

Verohallinnon kehittämislinjauksissa on kysymys niin ikään yhteisten voimavarojen tarkoituksenmukaisesta käytöstä. Verotustoimi on yksi niistä yhteiskunnan toiminnoista, joissa henkilötyötä voidaan korvata huomattavassa määrin nykyaikaista tietotekniikkaa ja sähköisiä menettelytapoja hyväksi käyttäen ilman, että asiakkaiden oikeusturva, palvelu tai muut etuudet heikentyisivät olennaisesti. Valiokunta pitää esitystä edellä esitetyillä perusteilla lähtökohtaisesti hyväksyttävänä, eikä sillä ole huomautettavaa useimpiin ehdotuksiin. Perustuslakivaliokunta on esittänyt kuitenkin eräitä säätämisjärjestykseen vaikuttavia tarkentamistarpeita.

Perustuslakivaliokunnan lausunto

Lakiehdotukset voidaan käsitellä perustuslakivaliokunnan mukaan tavallisen lain säätämisjärjestyksessä, verotusmenettelylaki kuitenkin vain, jos sen 7 §:n 3 momentista sekä 55 §:n 3 momentista ja 63 §:n 3 momentista tehdyt valtiosääntöoikeudelliset huomautukset otetaan asianmukaisesti huomioon. Ne koskevat Verohallituksen määräyksenantovaltuuksien ulottuvuutta ja mahdollisuutta oikaista verotusta verovelvollisen hyväksi eräissä tilanteissa eli sitä, onko ns. prejudikatiivinen hallinnollinen oikaisu sallittu.

Valtiovarainvaliokunta esittää perustuslakivaliokunnan kannanoton mukaisesti, että verotusmenettelylain edellä mainittuja säännöksiä täsmennetään. Valiokunta pitää lisäksi aiheellisena täsmentää myös verotusmenettelylain 7 §:n 6 momentin ja 10 §:n valtuussäännöksiä, kuten perustuslakivaliokunta on ehdottanut. Näitä muutoksia on perusteltu tarkemmin yksityiskohtaisissa perusteluissa.

Verotuksessa noudatettavat periaatteet

Perustuslakivaliokunta on kiinnittänyt lisäksi huomiota siihen, että verotuksen kaltaisessa massaluonteisessakaan toiminnassa ei saa vaarantaa hyvän hallinnon vaatimuksia eikä verovelvollisen oikeusturvaa. Nämä periaatteet tulisi sen vuoksi lisätä lakiehdotuksen 26 §:n 6 momentissa mainittaviin verotuksessa noudatettaviin yleisiin periaatteisiin. Lainkohdan mukaan veroviranomaisen on tutkittava saamansa tiedot ja selvitykset tavalla, joka asian laatu, laajuus, verovelvollisten yhdenmukainen kohtelu ja verovalvonnan tarpeet huomioon ottaen on perusteltua.

Valtiovarainministeriö toteaa osaltaan, että verovelvollisen oikeusturva ja vaatimus hyvästä hallinnosta tulevat yleisinä hallinnollisina periaatteina ilman muuta sovellettaviksi myös verotuksessa. Niitä ei ole sen vuoksi syytä erikseen lisätä 26 §:n 6 momenttiin. Ministeriö on huomauttanut lisäksi siitä, että säännöksessä on lueteltu ne yleiset perusteet, jotka ohjaavat verotuksen toimittamisen yhteydessä käsiteltävien asioiden tutkimistarkkuuden. Lisäys tähän tutkimisen tasoa määrittelevään säännökseen saattaisi luoda epäselvyyden siitä, mikä kyseisten periaatteiden merkitys on toisaalta säännöksessä ja toisaalta verotusmenettelyssä yleensä.

Oikeusministeriö on pitänyt puolestaan hallituksen esitykseen sisältyviä muutosehdotuksia tarpeellisina niistä syistä, jotka on mainittu hallituksen esityksessä. Se on arvioinut varsin tarkasti myös 26 §:n 6 momenttia ilman, että sillä olisi ollut säännökseen huomautettavaa. Ministeriö on todennut lisäksi nimenomaisesti, että säännöksessä mainitut yleiset valikointiperusteet ovat tarpeen perustuslaissa säädetyn lainalaisuusperiaatteen, yhdenvertaisuuden, oikeusturvan ja verolakien säätämiseen liittyvien vaateiden vuoksi. Se on pitänyt niin ikään hyväksyttävänä sitä, ettei verotuksen toimittamisessa keskeisistä valikointiperusteista säädettäisi yksityiskohtaisesti.

Perustuslakivaliokunnan kannanotosta ei käy ilmi, mitä lisäyksellä hyvästä hallinnosta ja verovelvollisen oikeusturvasta on tarkkaan ottaen tarkoitettu. Epäselväksi jää, liittyykö vaatimus tutkimisvelvollisuuteen, josta ehdotetussa 26 §:n 6 momentissa on varsinaisesti kysymys vai verotuksessa noudatettaviin yleisiin periaatteisiin, joista on säädetty tarkemmin 26 §:n 1—5 momenteissa ja muualla verotusmenettelylaissa.

Valiokunta katsoo, että lisäys olisi kummassakin tapauksessa ongelmallinen; tutkimisvelvollisuuteen yhdistettynä se jättäisi täysin auki sen, mikä on sen suhde muihin valikointikriteereihin. Siitä kuitenkin riippuisi esimerkiksi se, miten menestyksellisesti verovelvolliset voisivat vedota lainkohtaan omaksi edukseen. Yleisenä oikeusperiaatteena se puolestaan ilmenee jo perustuslaista, minkä lisäksi verovelvollisen oikeusturvan eri ulottuvuuksista, kuten tasapuolisen kohtelun vaatimuksesta, verovelvollisen suosimisen periaatteesta, luottamuksensuojasta sekä kuulemis- ja neuvontavelvollisuudesta on säädetty nimenomaisesti jo saman säännöksen 1—5 momenteissa. Avoimeksi siis jäisi siinäkin tapauksessa, mikä lisäyksen merkitys on käytännössä eli menettelytavan kannalta.

Oikeuskirjallisuudessa on katsottu, että hyvän hallinnon takeilla voidaan ymmärtää lähinnä vaatimuksia tehokkaasta ja palveluperiaatteen mukaisesta virkatehtävien hoitamisesta. Hyvä hallinto merkitsee myös pyrkimystä joustavaan ja vuorovaikutteiseen hallintokäytäntöön. Tämän on katsottu merkitsevän mm. sitä, että asiakkaiden tarpeet otetaan riittävästi huomioon viranomaispalveluja järjestettäessäMatti Myrsky — Esko Linnakangas, Verotusmenettely ja muutoksenhaku, 4. uudistettu painos, Gummerus Kirjapaino Oy, Jyväskylä 2004.. Tämäkin näkökohta on valiokunnan käsityksen mukaan otettu asianmukaisesti huomioon esimerkiksi verohallintolaissa, jonka mukaan Verohallituksen tulee huolehtia oikean ja yhdenmukaisen verotuksen edistämisestä ja hallinnon palvelukyvyn kehittämisestä. Lisäys ei siis olisi tästäkään syystä perusteltu.

Valtiovarainvaliokunta yhtyy valtiovarainministeriön ja oikeusministeriön käsityksiin ja katsoo lisäksi edellä esittämillään perusteilla, ettei perustuslakivaliokunnan ehdottama lisäys ole aiheellinen.

Muut keskeiset kysymykset

Verotuksen oikaisu verovelvollisen vahingoksi

Kuten todettu, uudistuksen kenties merkittävin muutos koskee verotuksen oikaisua verovelvollisen vahingoksi. Uutta olisi mahdollisuus korjata verotuspäätöksessä oleva virhe vuoden kuluessa verovelvollisen verotuksen päättymistä seuraavan vuoden alusta. Ainoa rajoitus olisi se, että asia ei saa olla tulkinnanvarainen tai epäselvä. Tämä tarkoittaa kääntäen käytännössä sitä, että vain selvät virheet voitaisiin korjata verovelvollisen vahingoksi verotuksen päättymisen jälkeen vuoden määräajassa. — Oikaisu verovelvollisen hyväksi olisi edelleen mahdollinen viiden vuoden ajan, kuten nykyisinkin.

Säännös laajentaisi sekä asiallisesti että ajallisesti mahdollisuuksia korjata verotuksessa oleva virhe verotuksen päättymisen jälkeen. Virheen laadulla tai sillä, kenen syystä virhe on aiheutunut, ei olisi enää merkitystä. Verotusoikeuden esteenä ei olisi siten enää esimerkiksi se, onko verottaja tutkinut asian tai voidaanko sen katsoa tutkineen asian säännönmukaisessa verotuksessa. Tutkimisvelvollisuuden kautta säännöksellä on näin yhteys ehdotettuun verotusmenettelylain 26 §:n 6 momenttiin.

Valiokunta on katsonut edellä, että ehdotus parantaa verovelvollisten yhdenvertaista kohtelua ja on siis perustuslain yhdenvertaisuuden näkökulmasta perusteltu. Koska oikaisu koskisi vain selviä virheitä, sitä voidaan pitää myös yksittäistapauksessa hyväksyttävänä. Olennaista on, että oikaisut noudattavat myös käytännössä lainsäätäjän tarkoitusta. Tässä suhteessa Verohallituksen ohjauksella ja yhdenmukaisuuden valvonnalla tulee olemaan ratkaiseva merkitys.

Valiokunta ei pidä myöskään perusteltuna sitä, että tutkimisvelvollisuudesta ja verotuksen oikaisusta säädettäisiin luonnollisten henkilöiden ja yritysten osalta toisistaan poikkeavasti, kuten eräissä asiantuntijalausunnoissa on ehdotettu. Tutkimisvelvollisuuden rajaus on yritysverotuksessa yhtä tarpeellinen kuin henkilöverotuksessa. Yritysten ja luonnollisten henkilöiden verotuksessa on lisäksi paljon yhtymäkohtia, minkä vuoksi erilainen oikaisumahdollisuus johtaisi käytännössä epäjohdonmukaisiin ja ehkä kohtuuttomiinkin lopputuloksiin. Valiokunta pitää ehdotettua sääntelyä sen vuoksi perusteltuna myös yritysten osalta.

Irrottautuminen tutkimisvelvollisuuden ja oikaisun muodollisten edellytysten välisestä kytkennästä selkeyttäisi olennaisesti myös niitä edellytyksiä, joilla verotusta voitaisiin oikaista verovelvollisen vahingoksi viiden vuoden ajan. Ongelmalliseksi osoittautuneesta syy-yhteysvaatimuksesta luovuttaisiin säännöstasolla. Ratkaisevaa olisi yksin se, että verovelvollinen on jäänyt osaksi tai kokonaan verottamatta oman laiminlyöntinsä vuoksi. Valiokunta pitää ehdotuksia näiltä osin perusteltuina ja onnistuneina.

Valiokunta puoltaa myös säännösten uutta kirjoitustapaa. Voimassa olevan lain termit "veronoikaisu verovelvollisen vahingoksi" ja "jälkiverotus" korvattaisiin siinä käsitteellä "verotuksen oikaisu". Lisäksi säännökset koottaisiin yhteen pykälään. Tämä yhtenäistäisi käsitteellisesti samaa ilmiökenttää ja selkeyttäisi sitä säännöstasolla. Haitta siitä, että muualla verolainsäädännössä käytettävät käsitteet jäävät ainakin toistaiseksi vanhaan asuun, on kuitenkin pieni, kun otetaan huomioon tuloverotuksen keskeinen asema.

Veronsaajien muutoksenhakuaika

Veronsaajille säädettyjä määräaikoja oikaisuvaatimuksen tai valituksen tekemiseksi ehdotetaan pidennettäväksi nykyisestä kahdeksasta kuukaudesta vuoteen. Lisäksi määräaika laskettaisiin nykyisestä poiketen verotuksen päättymistä seuraavan vuoden alusta eli samasta ajankohdasta kuin verovelvollisilla jo nyt.

Ehdotusta on pidetty erityisesti yritysten kannalta ongelmallisena. Varmuus verovuoden verotuspäätöksen lopullisuudesta saataisiin käytännössä vasta verovuotta seuraavan kolmannen vuoden alusta. Jos tilikausi poikkeaisi kalenterivuodesta, veronsaajan valitusaika olisi pisimmillään 23 kuukautta. Tämän on katsottu luovan kohtuutonta epätietoisuutta verotuspäätöksen pysyvyydestä.

Hallituksen esityksessä on tuotu esiin hyvin ne perusteet, joiden vuoksi määräaikaa on pidetty aiheellisena pidentää. Nykyinen kahdeksan kuukauden määräaika päättyy kesken luonnollisten henkilöiden ja useimpien yritysten verotuskauden. Kun vain osa veroilmoituksista on ehditty käsitellä siihen mennessä, jää liiaksi sattuman varaan, keiden verotukseen oikaisu tai muutoksenhaku kohdistuu. Ehdotus parantaisi tilannetta sikäli olennaisesti, että koko verotuskierros ehdittäisiin viedä läpi ennen määräajan päättymistä. Veronsaajan asiamiehellä olisi siten mahdollisuus saada tieto mahdollisesta virheestä yhtä lailla kaikkien verovelvollisten osalta.

Valiokunta katsoo siis esityksen lisäävän verovelvollisten yhdenvertaisuutta myös tältä osin. Se lisää tasapuolisuutta myös veronsaajan kannalta. Muutoksenhakuaika olisi lisäksi yhdenmukainen verotuksessa tapahtuneiden virheiden korjaamista koskevan yhden vuoden määräajan kanssa ja sikälikin johdonmukainen. Samoin verovelvollisen vahingoksi tehtävien viranomaisaloitteisten oikaisujen määräajat lasketaan jo nyt voimassa olevan lain mukaan verotuksen päättymistä seuraavan vuoden alusta, eikä verotuksen päättymisestä.

Yritysten tarvetta saada riittävä varmuus verotuksen lopputuloksesta voidaan helpottaa ainakin jossain määrin asianmukaisella ohjauksella ja tarvittaessa ennakkotieto- ja ennakkoratkaisumenettelyillä. Merkittävää on myös huolehtia siitä, että luottamuksensuojasäännös ja verovelvollisen suosimisen periaate otetaan lain soveltamisessa asianmukaisesti huomioon. Verohallituksen ohjaus on myös tässä katsannossa tärkeä.

Korkoseuraamukset

Voimassa olevia säännöksiä ehdotetaan muutettavaksi mm. niin, että jäännösveron korko laskettaisiin nykyisen huhtikuun 1 päivän sijasta helmikuun 1 päivästä. Muutos vaikuttaisi myös ennakon täydennysmaksujen suoritusajankohtaan. Samalla kuitenkin myöhässä suoritetut ennakon täydennysmaksut ja ennenaikaisesti maksetut jäännösverot otettaisiin nykyistä laajemmin huomioon verotuksessa ja koronlaskennassa.

Asiantuntijakuulemisessa on arvosteltu jäännösveron koron laskenta-ajankohdan aikaista-mista. Lisäksi on ehdotettu, että jäännösveron korkoa tai maksettavaa yhteisökorkoa ei perit-täisi silloin, kun verotusta oikaistaan verovelvollisen vahingoksi verovelvollisesta riippu-mattomasta syystä tai kun verotusta muutetaan verovelvollisen vahingoksi veroasiamiehen oikaisuvaatimuksen vuoksi.

Valiokunta pitää koron laskenta-ajan aikaistamista perusteltuna, koska sillä tavoin voidaan aikaistaa verojen kertymistä verovuoden päättymisen jälkeen. Ehdotettu ajankohta sopisi hyvin myös uuden ilmoittamismenettelyn aikatauluihin. Tieto tammikuun loppuun mennessä maksetusta ennakon täydennysmaksusta saataisiin silloin esitäytetylle veroilmoitukselle.

Muutoksen vaikutuksia verovelvollisille pienentää osaltaan se, että jäännösveron korosta vähennetään voimassa olevan lain nojalla aina 20 euroa tai sitä pienempi koron määrä. Jäännösveron korkoa tulee sen vuoksi suhteellisen harvoin maksettavaksi, nykyisellä korkotasolla säännönmukaisessa verotuksessa silloin, kun jäännösveron määrä on noin 4 700 euroa tai enemmän. Muutos koskisi myös palautuskorkoa ja olisi siten verovelvolliselle edullinen silloin, kun verotus päättyy palautukseen.

Valiokunta katsoo lisäksi, ettei korosta ole syytä luopua kokonaan silloinkaan, kun verotusta oikaistaan verovelvollisen vahingoksi muissa kuin ilmoitusvelvollisuuden laiminlyöntitilanteissa. Virheellisin perustein hallussaan varoja pitäneeltä tulisi aina periä korkoa, vaikkakin ehdotetun alhaisen korkotason mukaan. Esimerkiksi tällä hetkellä sovellettava korko olisi 0,5 prosenttia. Tämä vastaa käytännössä talletuskorkoa.

Yhteenveto

Valiokunta pitää esitystä peruslähtökohdiltaan perusteltuna ja hyväksyttävänä. Uusi veroilmoitusmenettely seuraisi kansainvälistä käytäntöä ja olisi kaikkiaan pitkälti Ruotsin mallin mukainen. Suurin ero lienee se, että veroilmoitusta ei tarvitsisi meillä palauttaa toisin kuin Ruotsissa. Tätä voidaan pitää perusteltuna veroehdotusmenettelystä saatujen kokemusten valossa. Se on lisäksi linjassa tavoitteena olevan hallinnon voimavarojen järkevän käytön kanssa.

Valiokunta pitää perusteltuna myös sitä, että tositteet tulee esittää vain eri kehotuksesta. Se on tarpeen yksin sähköisten menettelyiden kehittämistarpeiden vuoksi. Siihen liittyvät riskit verotulojen perusteettomista menetyksistä voidaan lisäksi ottaa huomioon valikoimalla tutkittavat tapaukset huolellisesti ja tekemällä aktiivista seurantaa ilmoitusvelvollisuuskäytännön kehityksestä esimerkiksi systemaattisin vuotuisin otannoin, kuten tarkoitus on.

Ehdotukset nykyistä laajemmasta verotuksen oikaisusta verovelvollisen vahingoksi ja niihin liittyvä uusi tutkimisvelvollisuutta koskeva säännös ovat puolestaan kansainvälisesti sovellettuja ja edellä kuvatuin tavoin yhdenvertaisuutta lisääviä. Nekin voidaan siis hyväksyä esitetyssä muodossa.

Valiokunta on tietoinen siitä, että yhtä ratkaisevaa kuin ovat oikeudenmukaisuutta edistävät säännökset, on niiden asianmukainen soveltaminen. Verovelvollisten oikeusturva ja hyvän hallinnon vaatimukset pitää pystyä takaamaan myös käytännön työssä. Paine on kahtalainen: toisaalta ovat verovelvollisten oikeutetut odotukset tulla verotetuiksi yhdenmukaisin perustein ja saada tietää verotusasemansa riittävän joutuisasti ja luotettavasti, toisaalta on voitava varmistua siitä, ettei uudistus johda perusteettomiin verotulojen menetyksiin. Uudistus asettaa tämän vuoksi suuren haasteen verohallinnolle niin verovelvollisten kuin veronsaajankin näkökulmasta. Uudistuksen seuranta on sen vuoksi erityisen tärkeää.Valiokunta pitää lisäksi tärkeänä sitä, että uudistuksen mukanaan tuomista muutoksista tiedotetaan verovelvollisille selkeästi ja ymmärrettävällä tavalla. Olennaista on, että verovelvolliset tietävät oikeutensa ja velvollisuutensa sekä niihin liittyvät seuraamukset, kuten laiminlyönneille määrättävät sanktiot. Tärkeää on myös tehdä selväksi se, että verotus perustuu edelleen verovelvollisten oma-aloitteiseen ilmoittamisvelvollisuuteen ja että verottajalla puolestaan on edelleen tutkimisvelvollisuus, jota on tarkoitus käyttää systemaattisesti ja tehokkaasti tietotekniikkaa apuna käyttäen. Pitkälti automatisoitu verotus ei siis tarkoita samaa kuin itseverotus, mikä on vastuuntuntoisen veroilmapiirin ylläpitämiseksi myös tärkeä todeta.