Yleisperustelut
Valiokunta puoltaa esitysten hyväksymistä muutettuna.
Hallituksen esitys tuloveroasteikkolaiksi ja eräiden
verotusta koskevien lakien muuttamisesta (HE 50/2011
vp) kattaa keskeisen osan hallitusohjelmassa sovituista
tuloverotusta koskevista toimenpiteistä. Se on vaikeassa
taloudellisessa tilanteessa tehty tasapainoinen kokonaisuus, jossa
on voitu ottaa yhtä aikaa huomioon tavoite työn
verotuksen kannustavuudesta ja tuloerojen kaventamisesta.
Esitystä on täydennetty lisäksi hallitusohjelmassa
sovituin tavoin välittömästi sen jälkeen, kun
työmarkkinoiden keskusjärjestöjen 13.11.2011
tekemä raamisopimus on tullut hyväksytyksi riittävän
kattavasti alakohtaisissa työ- ja virkaehtosopimuksissa
(HE 130/2011 vp). Siinä on
otettu siten huomioon ne lisätoimet, joilla Suomen kilpailukykyä,
työllisyyttä ja kotitalouksien ostovoimaa voidaan
näissä oloissa parhaiten edistää.
Valiokunta pitää esityksiä rakentavina
ja puoltaa niihin sisältyviä keskeisiä ehdotuksia.
Valiokunta käsittelee seuraavassa lyhyesti erikseen
keskeisimpiä tulo- ja vähennysperusteisiin liittyviä näkökohtia
sekä veromuutosten kompensointia kunnille ja seurakunnille.
Lopuksi käsitellään pysyväksi ehdotettua de minimis -säännöstä sekä eräitä yksittäiskysymyksiä.
Tuloperusteiden muutokset
Ansiotulojen verotus.
Palkkatulon verotus säilyy ehdotusten ansiosta keskimäärin
tämän vuoden tasolla, koska inflaation ja ansiotason
nousun vaikutus on kompensoitu veroasteikkoon tehtävillä ja
työtulovähennykseen ehdotetuilla muutoksilla.
Näiden toimien yhteisvaikutus on raamisopimuksen ehdotukset
mukaan lukien noin 520 milj. euroa. Lisäksi pienituloisten
verotusta kevennetään kasvattamalla työtulovähennystä ja
kunnallisverotuksen perusvähennystä kumpaakin
200 milj. eurolla. Täydentävässä esityksessä on
ehdotettu kompensoitavaksi myös palkansaajien työeläkevakuutusmaksun
noususta 0,2 prosentin suuruinen osuus.
Ansiotulojen verotukseen kohdennetaan näin yhteensä 920
milj. euron toimenpiteet, jotka painottuvat siis vahvasti pienituloisiin.
Ehdotetut muutokset heijastuvat välillisesti myös
eläkkeiden verotukseen niin, että eläketulojen
keskimääräinen veroaste on ensi vuonna alempi
kuin tänä vuonna. Eläkkeiden verotusta keventävät
veroasteikkoon tehtävien muutosten lisäksi perusvähennyksen
korotus 2 250 eurosta 2 850 euroon sekä veroperusteita
automaattisesti seuraavien valtion- ja kunnallisverotuksen eläketulovähennyksen
muutokset.
Valiokunta pitää ansiotulojen verotukseen
ehdotettujen muutosten mitoitusta ja kohdennusta perusteltuina ja
tarkoituksenmukaisina. Sen lisäksi, että ne kaventavat
tuloeroja, ne tukevat myös kotitalouksien ostovoimaa.
Yhteisöverotus.
Yhteisöverokannan alennus yhteensä 1,5 prosenttiyksiköllä on
perusteltu yritysten kansainvälisen kilpailukyvyn turvaamiseksi.
Muutos vähentäisi vuotuisia verotuloja staattisen
mallin mukaan arvioituna noin 310 milj. euroa. Siihen kohdistetut
myönteiset odotukset pienentävät kuitenkin
toteutuessaan tätä vähenemää.
Uusi yhteisöverotaso 24,5 prosenttia olisi alempi kuin
OECD-maissa (26,4 %) tai EU15 -maissa
(26,67 %) keskimäärin mutta korkeampi
kuin EU27-maissa keskimäärin (22,12)Outi
Kröger, Suomen verotus kansainvälisessä vertailussa,
VATT Muistiot 13 /2011. Sulkuihin on merkitty jakamattoman
voiton verokanta 2011.. Suomen kannalta tärkeistä vertailumaista
mm. Ruotsilla (26,3 %) ja Saksalla (29,41) olisi myös
jatkossa korkeampi yhteisverokanta kuin Suomella. Ero Viroon on
sen sijaan selvä toiseen suuntaan, koska Viro ei verota
lainkaan yritysten jakamatonta voittoa.
Suomi sijoittuu siis yleisesti vielä hyvin eurooppalaisittain
ja suhteessa OECD-maihin. Valiokunta pitää alennuksen
mitoitusta tähän nähden kilpailukykyisenä.
Kansainvälinen seuranta on kuitenkin tärkeää;
yhteisöverokannat ovat alentuneet yleisesti jo pitkään
lähes kaikissa EU15-maissa ja yleisesti OECD-maissa. Verotaso
EU:n uusissa jäsenmaissa on ollut puolestaan matala jo
valmiiksi. Laskusuuntaus Euroopassa on jatkunut, joskin kahtena
viime vuotena varsin maltillisena. Yleinen vaikea taloustilanne
saattaa lisäksi hillitä tätä kehitystä.
Ajantasainen tieto muutoksen yleisestä suunnasta on myös
tähän nähden tarpeen. — Kansainvälistä kehitystä koskevasta seurannasta
ja tarvittaessa tehtävistä toimenpiteistä on
sovittu myös hallitusohjelmassa.
Valiokunta pitää lisäksi ensiarvoisen
tärkeänä, että hallitusohjelmassa
niin ikään sovittu elinkeinoverotuksen selvitystyö käynnistettäisiin
pian ja valmisteltaisiin yhteistyössä elinkeinoelämän
kanssa. Useilla tiedossa olevilla muutostarpeilla olisi kilpailukykyä parantava
mutta myös veropohjaa turvaava merkitys. Tässä suhteessa
keskeisiä ovat esimerkiksi konserniverojärjestelmään,
tulolähdejakoon tai yritysten tappiontasausjärjestelmään
liittyvät kysymykset. Vastaavasti korkojen vähennyskelpoisuutta rajoittavat
säännökset olisivat kiireellisesti tarpeen
perusteettoman verokeinottelun estämiseksi.
Elinkeinoverotusta koskeva kartoitustyö antaisi yrityksille
kaikkiaan selvän signaalin siitä, että hallitus
haluaa turvata Suomen yhteisöverotuksen kilpailukyvyn ja
toimivuuden myös jatkossa.
Yhteisetuudet.
Valiokunnalla ei ole huomautettavaa esitykseen siltä osin
kuin se koskee yhteisetuuksien korotettua verokantaa, 28:aa prosenttia.
Lopputulos on kompromissi, joka on tehty, koska yhteisetuuden verotuksellisesta luonteesta
ja luontevasta vertailukohdasta vallitsee erilaisia näkemyksiä.
Yleistä pääomatuloverokantaa alemmalla
verokannalla halutaan tukea hallituksen metsäpoliittisia
tavoitteita. Niillä pyritään edistämään kestävää ja
nykyistä monipuolisempaa metsänhoitoa ja metsien
uudistustyötä. Tavoitteissa on painotettu myös
metsänhoidon kannustavuutta ja pitkäjänteisyyttä keinona
parantaa puun saatavuutta. Hallitusohjelmaan sisältyy lisäksi
nimenomainen tavoite vauhdittaa metsätilojen omistusjärjestelyitä ja
yhteismetsälainsäädännön
käyttöä.
Valiokunta pitää esitystä hyväksyttävänä tältä osin.
Kysymystä verokannan ja yleisen pääomaverokannan
välisen eron luonteesta on käsitelty jäljempänä erikseen.
Pääomatulojen verotus.
Esityksen eräs periaatteellinen uusi linjaus koskee
pääomatulojen verotusta: sen ohella, että nykyistä veroastetta
nostetaan, verotus muuttuisi myös progressiiviseksi. Pääomatulojen
verokanta olisi siten joko 30 tai 32 prosenttia pääomatulojen
määrän perusteella. Korkeampaa prosenttia
sovellettaisiin siltä osin kuin verotettava pääomatulo
ylittää verovuonna 50 000 euroa. Muutos perustuu
hallitusohjelmaan, ja sillä halutaan ottaa tulonsaajan
veronmaksukyky nykyistä paremmin huomioon ja näin
vahvistaa verotuksen sosiaalista oikeudenmukaisuutta.
Ehdotettujen muutosten on arvioitu lisäävän vuotuisia
verotuottoja noin 135 milj. eurolla. Tästä noin
90 milj. euroa kertyisi verokannan korotuksesta 30 prosenttiin ja
loput korotetun verokannan perusteella. Vaikutusarviot ovat kuitenkin
staattisia, eikä niissä ole otettu huomioon
käyttäytymisvaikutuksia. Valiokunnan asiantuntijakuulemisessa
on huomautettu mm. siitä, että muutokset lisäävät
helposti kiinnostusta verosuunnitteluun.
Valiokunta pitää esityksiä perusteltuina.
Ne lisäävät verotuksen oikeudenmukaisuutta
ja ovat perusteltuja myös yleisen taloustilanteen vuoksi.
Verotettavan pääomatulon saajia oli Verohallinnon
tietojen mukaan vuonna 2009 yhteensä noin 895 000.
Heidän saamiensa pääomatulojen yhteismäärä oli
noin 5 miljardia euroa. Yli 50 000 euron suuruisia pääomatulon
saajia oli vastaavasti noin 20 000, ja heidän
saamansa pääomatulon määrä noin
2 miljardia euroa. Lähes kaikki — eli noin 860 000
henkilöä — tuloa saaneista maksoivat
myös pääomatuloveroa. Vaikutusarvioita
voidaan pitää tähän nähden yleisesti
perusteltuina, vaikkakin kannustin verosuunnitteluun kasvaa muutoksen
myötä.
Valiokunta puoltaa ehdotettuja muutoksia näillä perusteilla.
Samalla kuitenkin ei-hyväksyttävän verosuunnittelun
ilmiöitä tulee seurata ja puuttua niihin tarpeen
mukaan.
Painopisteen siirto osakkaan verotukseen.
Esityksessä on toteutettu myös se hallitusohjelman kirjaus,
jonka mukaan yritysverotuksen painopiste siirtyy maltillisesti yhtiön
käyttöön jäävien
tulojen verottamisesta kohti yhtiöstä nostettavien
varojen verotusta. Tämä heijastuu myös listaamattomien
osakeyhtiöiden osakkaiden saaman osingon verotukseen.
Jaettuun osinkoon sovellettaisiin edelleen yhtiön nettovaroista
laskettua yhdeksän prosentin vuotuista tuottoa vastaavaa
pääomatulo-osuutta, mutta yksittäisen
osakkaan saamien pääomatulo-osinkojen
verovapaa enimmäismäärä alenisi
60 000 euroon nykyisestä 90 000 eurosta. Osakkaan
verotus kiristyisi siis siltä osin kuin pääomatuloperusteista
osinkoa voitaisiin maksaa yli 60 000 euroa osakasta kohden.
Ansiotulo-osinkojen ja alle 60 000 euroa pienempien pääomatulo-osinkojen
verotus kevenee sen sijaan hieman ansiotulon veromuutosten ja yhteisöveron
laskun vuoksi.
Esityksessä ei ole arvioitu muutoksen taloudellisia
vaikutuksia. Tiedossa ei ole myöskään, kuinka
yleisesti nykyistä verovapaan osingon ylärajaa
ylipäänsä sovelletaan. Jaettavat osingot jäävät
kuitenkin yleensä reilusti alle verovapaiden enimmäismäärienJotta
osakas voi nostaa yrityksestä verovapaan enimmäismäärän
verran osinkoa, yhtiön nettovarojen pitäisi olla
lähes 700 000 euroa kutakin osakasta kohden. . Esitys
on tähän nähden pitkälti periaatteellinen.
Valiokunta pitää sitä myös tältä osin
hyväksyttävänä.
Vähennysperusteiden muutokset
Esitykseen sisältyy edellä kuvattujen työtulovähennyksen
ja perusvähennyksen korotusten lisäksi kaksi periaatteellisempaa
muutosta voimassa oleviin vähennyksiin. Ne koskevat yleistä asuntovelan
korkovähennystä sekä kotitalousvähennystä.
Kummankin soveltamisalaa ehdotetaan kavennettavaksi nykyisestä hallitusohjelmassa
sovituin tavoin.
Asuntovelan korkovähennys.
Vakituista asuntoa varten otetun velan koron vähennysoikeutta on
tarkoitus rajoittaa 75 prosenttiin täyden vähennyksen
määrästä. Muutos toteutettaisiin
asteittain niin, että vähennyskelpoinen osuus
olisi 85 prosenttia ensi vuonna ja 80 prosenttia vuonna 2013. Tavoitetaso,
75 prosenttia, tulisi siten sovellettavaksi vuoden 2014 alusta.
Muutos liittyy jo kauan yleisesti pohdittuun kysymykseen omistus-
ja vuokra-asumisen verokohtelun yhdenvertaisuudesta. Moniin vaihtoehtoisiin
malleihin, kuten omasta asunnosta määrättävän
asuntotulon verotukseen, liittyy ongelmallisia piirteitä,
eivätkä ne ole saaneet yleistä hyväksyntää.
Valiokunta pitää nyt tehtyä ehdotusta
sen vuoksi käytännöllisenä ja
riittävän yksinkertaisena keinona edistää yhdenvertaisuutta.
Sillä voi olla lisäksi alentava vaikutus asuntojen
myyntihinnoitteluun, mitä voidaan pitää asuntopoliittisesti
tavoiteltavana muutoksena.
Täysimääräisen muutoksen
on arvioitu lisäävän valtion verotuloja
staattisen laskelman mukaan noin 160 milj. euroa vuodessa. Lisäys
olisi ensi vuonna noin 100 milj. ja vuonna 2013 noin 130 milj. euroa.
Vähennysoikeuden rajaus pienentäisi esimerkiksi
100 000 euron suuruisen asuntolainan korkojen vähennysoikeutta
135 euroa ensi vuonna ja 225 euroa vuonna 2014. Korkotasoksi on
oletettu tällöin 3 prosenttia vuodessa. Valiokunta
pitää muutosta hallittavana myös asuntovelallisille.
Kotitalousvähennys.
Kotitalousvähennyksen soveltamisalaa ehdotetaan rajoitettavaksi
niin, että vähennyksen enimmäismäärä alenisi
2 000 euroon nykyisen 3 000 euron sijasta. Lisäksi kotitalousvähennykseen
oikeuttavasta työstä saisi vähentää jatkossa
45 prosenttia nykyisen 60 prosentin sijasta. Vähennyksen
soveltamisalaa tai -ehtoja ei muutettaisi muutoin. Vähennys
koskisi siten myös jatkossa tavanomaisesta kotitalous-,
hoiva- ja hoitotyöstä tai asunnon tai vapaa-ajan
asunnon kunnossapito- tai perusparannustöistä syntyneitä kustannuksia.
Muutosten on arvioitu lisäävän vuotuisia
verotuottoja noin 150 milj. eurolla.
Valiokunta pitää ehdotuksia perusteltuina
ja tarkoituksenmukaisina.
Kotitalousvähennyksellä haluttiin alun perin lisätä työtilaisuuksia
ja saattaa pimeästi tehtävä työ verotuksen
piiriin. Näissä tavoitteissa on onnistuttu yleisen
arvion mukaan sangen hyvin, ja vähennys on omaksuttu osaksi
verojärjestelmää. Sen kustannusvaikutus
on muodostunut kuitenkin suureksi ja vähennys on painottunut
pääosin asuntojen kunnossapitoon ja remontteihin. Vähennys
myönnettiin esimerkiksi vuonna 2009 noin 366 000
verovelvolliselle, ja sen yhteismäärä oli
hieman yli 390 milj. euroa. Tästä pääosa,
noin 81 prosenttia, kohdistui asunnon kunnossapitoon tai remontteihin,
noin 16 prosenttia kotitaloustöihin ja loput noin 3 prosenttia
varsinaisiin hoiva- ja hoitotöihin.
Keskimääräisen vähennyksen
määrä on ollut huomattavasti laissa säädettyä enimmäismäärää pienempi,
Verohallinnon tietojen mukaan noin 1 100 euroa saajaa kohden.
Kun otetaan huomioon vähennyksen käyttö kokonaisuudessaan, ehdotetut
muutokset ovat valiokunnan mielestä hyväksyttäviä.
Harmaan talouden torjunnan kannalta on lisäksi olennaista,
että vähennysoikeus koskee myös jatkossa
palkan sivukuluja ja osaa maksetusta palkasta, samoin kuin se, että työkorvauksen
saaja tulee olla merkitty ennakkoperintärekisteriin.
Työn teettäjällä säilyy
näin kannustin käyttää avoimesti
verollisia palveluita.
Kompensaatio kunnille ja seurakunnille
Esitys noudattaa hallitusohjelmaa myös siltä osin
kuin kunnille on luvattu kompensoida veromuutoksista aiheutuvat
verotulomenetykset täysimääräisesti.
Kompensaatio kattaa täydentävän esityksen
jälkeen myös yhteisöveron alennuksesta
aiheutuvan verotulomenetyksen seurakunnille.
Kompensaatio toteutettaisiin korottamalla kuntien osuutta yhteisöveron
tuotosta pysyvästi 1,35 prosenttiyksikköä ja
seurakuntien osuutta 0,11 prosenttiyksikköä. Jako-osuuksiin
lisättäisiin myös tarkistetut osuudet
osittain verovelvollisten yhteisöjen veroista. Lisäksi
seurakunnille kompensoitaisiin vuoden 2012 yhteisövero-osuudessa
työmarkkinajärjestöjen raamisopimuksessa
sovittujen, palkansaajille maksettavien kertakorvausten aiheuttamat
työnantajakustannukset. Kompensaation suuruus on 0,04 prosenttiyksikköä.
Muutokset toteutettaisiin pienentämällä valtion
jako-osuutta tarvittava määrä. Yhteisöverokannan
alennuksesta aiheutuva verotulomenetys jäisi siten kokonaisuudessaan valtion
rasitukseksi.
Vastaavat veronsaajaosuudet on tarkoitus lisäksi maksaa
korotettuina vuosilta 2012 ja 2013. Kuntien jako-osuutta korotettaisiin
5 prosenttiyksikköä ja seurakuntien jako-osuutta
0,4 prosenttiyksikköä. Valtion jako-osuutta pienennettäisiin
vastaavasti. Väliaikaisen muutoksen tarkoituksena on edistää hallitusohjelmassa
sovituin tavoin kuntien kykyä selvitä tehtävistään
ja velvoitteistaan pääosin omalla verotulorahoituksellaan.
Muista veroperusteisiin ehdotetuista muutoksista kunnille aiheutuvat
verotuottomenetykset on tarkoitus kompensoida valtionosuusjärjestelmän
kautta.
Valiokuntaa puoltaa ehdotuksia ja katsoo niiden edistävän
välittömästi hallitusohjelmassa asetettuja
tavoitteita.
De minimis -tuki
Tuloverolakiin on tarkoitus lisätä pysyvä säännös,
joka koskee vähämerkityksisestä tuesta annetun
komission asetuksenKomission asetus (EY) N:o 1998/2006,
annettu 15 päivänä joulukuuta 2006, perustamissopimuksen
87 ja 88 artiklan soveltamisesta vähämerkityksiseen
tukeen eli ns. de minimis -asetuksen soveltamista.
Asetuksen soveltamisalan piiriin luettaisiin jatkossa metsävähennyksen
lisäksi myös yhteismetsien verokantaero pääomatulon
yleiseen ja korotettuun verokantaan nähden. Näiden
molempien katsotaan olevan verotuksen kautta annettavaa valtiontukea,
jonka määrä ei saa ylittää 200 000:ta
euroa verovuonna. Lisäksi tuensaajan saamien
kaikkien de minimis -tukien yhteismäärä ei
saa ylittää 200 000:ta euroa verovuoden
ja kahden edellisen verovuoden aikana. Maatalouden harjoittajilla
raja olisi tätä pienempi eli 192 500
euroa.
Vastaavan sisältöinen rajoitus on voimassa väliaikaisesti
metsävähennyksen osalta tämän vuoden
loppuun (TVL 43 c §, 1085/2008).
Säännös on siis tarkoitus säätää nyt
pysyväksi ja lisäksi laajentaa sen soveltamisalaa.
Yhteismetsien verotuksen kautta saamaa valtiontukea olisivat siten
jatkossa sekä metsävähennys että verokantaerosta
syntyvä etuus.
Esityksessä omaksuttua näkemystä ei
ole perusteltu metsävähennyksen osalta lainkaan
ja yhteismetsien verokantaeron osalta varsin kategorisesti. Esitys
on herättänyt sen vuoksi vahvaa kritiikkiä valiokunnan
asiantuntijakuulemisessa. Valiokunnan kuulemat kaikki metsäalan asiantuntijat
Metsäntutkimuslaitosta lukuun ottamatta ovat pitäneet
päättelyä virheellisenä. Tämä on
myös maa- ja metsätalousministeriön kanta.
Valiokunnan mielestä kysymystä metsävähennyksen
ja yhteismetsien verokantaeron luonteesta on tarkasteltava avoimesti
suhteessa yleiseen verojärjestelmään.
Sen lisäksi tulee ottaa huomioon sääntelyn
taustalla oleva metsänhoidollinen kehittämistavoite.
Vasta sen jälkeen voidaan tehdä kestäviä päätelmiä siitä,
onko kysymyksessä ylipäänsä tuki,
sekä siitä, onko se siinä tapauksessa
yhteismarkkinoille epäsopiva.
Kysymys on myös periaatteellisesti tärkeä yleisen
verojärjestelmän kannalta; on ongelmallista, jos
verotuksen keskeisimpien periaatteiden mukaisten säännösten
voidaan katsoa muodostuvan valtiontueksi. Valittava linja heijastuu tässä tapauksessa
lisäksi mahdollisuuksiin kehittää ja
käyttää Suomen metsävarantoja
tulevaisuudessa.
Kysymystä valtiontuesta tulee arvioida valiokunnan
mielestä itsenäisesti ja siten erikseen metsävähennyksen
ja toisaalta yhteismetsien osalta. Johtopäätökset
voivat siis lähtökohtaisesti arvioiden erota toisistaan.
Metsävähennys.
Kysymys metsävähennyksen yleisestä luonteesta
on merkityksellinen niin yleisen verojärjestelmän
kuin yksityisten metsänomistajien metsänkäytönkin
kannalta. Valtaosa metsävähennyksen saajista on
tavallisia luonnollisia henkilöitä, jotka myyvät
puuta. Metsävähennystä on käsitelty
heidän verotuksessaan kaavamaisena, mutta edustavana tapana ottaa
huomioon puuston hankintameno verotettavan pääomatulon
laskennassa.
Metsävähennyksen siirtoa pysyvän
sääntelyn alle ei siis ole perusteltu esityksessä lainkaan, kuten
edellä on jo todettu. Verotuksen kautta annettavan tuen
luonnetta on käsitelty kuitenkin perusteellisesti metsävähennyksen
osalta siinä yhteydessä, kun nykyinen väliaikainen
säännös tuli voimaan (HE 206/2008
vp). Valtiovarainvaliokunta on arvioinut ehdotusta
tuolloin yksityiskohtaisesti kaikkien sääntelyn
kannalta olennaisten kysymysten osalta (VaVM 32/2008
vp). Johtopäätös on ollut se,
että metsävähennys on metsäkiinteistön
puuston hankintamenon vähennys ja siten osa yleistä verojärjestelmää.
Koska kysymyksen perusasettelu ei ole muuttunut, valiokunta
pitää esittämiään perusteluita edelleen
relevantteina. Metsävähennyksessä ei siis
ole kysymys ylipäänsä tuesta — eikä siten myöskään
valtiontuesta — vaan tavasta ottaa huomioon puuston hankintameno.
Valittu kaavamainen ja keskimääräisesti
edustava tapa on perusteltu ja hyväksyttävä,
kun otetaan huomioon uusiutuvan metsävarannon
erityisluonne.
Se seikka, että metsävähennys on
verovelvolliskohtainen, ei muuta tilannetta valiokunnan käsityksen
mukaan millään tavoin; verojärjestelmä tunnistaa
myös tämän piirteen esimerkiksi irtaimen
käyttöomaisuuden menojäännöspoistoissa.
Kaavamainen vähennys on kehitetty nimenomaan verojärjestelmän
omista tarpeista, jottei sinänsä selvää vähennysoikeutta
tarvitse jaksottaa kohde kohteelta. Valiokunta on todennut lisäksi
jo aiemmassa kannanotossaan, että metsänomistaja
voi liittää erilliset kiinteistöt kiinteistötoimituksella
yhdeksi kiinteistöksi. Silloin niillä olisi väistämättä yhteinen
hankintameno.
Valtiontueksi katsottaisiin uuden säännöksen mukaan
sen määrän, joka ilman tukitoimenpidettä olisi
määrätty veron määräksi,
ja tosiasialisesti määrätyn
veron erotus. Työ- ja elinkeinoministeriö on
todennut julkaisemassaan ohjeessa tältä osin mm.,
että "de minimis -tuen tarkka määrä on
pystyttävä laskemaan tuen myöntämishetkellä eli
tuen on oltava läpinäkyvää.
- - " Tämä on valiokunnan mielestä yleisen
hallinnollisen tavan ja yrittäjän oikeusturvan
edellyttämä itsestäänselvä vaatimus.
Valtiovarainministeriö ei ole kyennyt kuvaamaan metsävähennyksestä tueksi
katsottavaa määrää millään
yleisellä, objektiivisella ja etukäteen todettavissa
olevalla tavalla. Ministeriö on päätynyt
pitämään sen vuoksi koko metsävähennystä tukena.
Verojärjestelmän kautta myönnetyksi de
minimis -tueksi katsottaisiin siis veroprosentin suuruinen osuus
myönnetystä metsävähennyksestä.
Valiokunta pitää ministeriön kantaa
ongelmallisena niin verojärjestelmän yleisen toimivuuden
kuin metsänomistajien oikeusturvankin kannalta. Perusteluiden
heikkous näyttäytyy myös silloin, kun
myönnetty metsävähennys joudutaan ottamaan
huomioon myyntivoiton laskennassa. Valtiontueksi katsottu ja muita
tukia aikoinaan mahdollisesti pienentänyt osuus palautuukin
takaisin verotuksen piiriin. — Se seikka, että osa
kiinteistön luovutuksista on verovapaita sukupolvenvaihdoksiin
liittyvien yleisten huojennusten vuoksi, ei ole valiokunnan mielestä peruste
arvioida asiaa toisin. Kysymys on silloin kolmannesta perusteesta,
sukupolvenvaihdoksiin kytketystä ja vero-oikeudessa yleisesti
hyväksytystä huojennuksesta.
Valtiovarainministeriön päättely
voi olla oikeutettu siinä tapauksessa, että metsänomistaja ostaa
vastahakatun, paljaan kiinteistön, josta voidaan saada
tuottoa vasta myöhemmin puuston kasvun myötä.
Kiinteistön hankintamenossa on ollut silloin maapohjan
lisäksi korkeintaan kasvavaan puustoon liittyvä tuotto-odotus. Tämä ei
ole kuitenkaan aina vallitseva eikä edes tyypillinen tai
keskimääräinen tilanne. Päinvastoin,
kaikki valiokunnan kuulemat metsäalan ammattilaiset ovat
todenneet, että valtaosa, noin 90 prosenttia, metsämaan
hankintamenosta on puuston arvoa. Metsävähennyksen
enimmäismäärä, 60 prosenttia,
on heidän arvionsa mukaan kaikkiaan alimitoitettu.
Kysymys on valiokunnan käsityksen mukaan viime kädessä siitä,
hyväksytäänkö ylipäänsä, että puuston
arvoa voi vähentää verotuksessa, ennen
kuin koko kiinteistö myydään. Näin
on tehty yksityisen metsänomistajan verotuksessa aina tavalla
tai toisella. Valiokunta pitää sitä perusteltuna
ja metsänhoidon kannalta tarkoituksenmukaisena ratkaisuna.
Tähän nähden ja kun otetaan huomioon
metsäomaisuuden erityisluonne uusiutuvana varana, luonnollisille
henkilöille, kuolinpesille ja yhteisetuuksille myönnettävälle
metsävähennykselle on kestävät
verooikeudelliset perusteet.
Kun asiaa käsiteltiin edellisen kerran, valiokunta
hyväksyi väliaikaisen säännöksen
oikeusvarmuuden vuoksi. Valiokunta edellytti lisäksi, että valtiovarainministeriö
selvittää ennen väliaikaisen
lain voimassaolon päättymistä, miten
metsävähennys voidaan poistaa de minimis -tuen
piiristä. Tällaista selvitystä ei ole
annettu.
Koska valiokunnan ja ministeriön näkemykset
poikkeavat täysin toisistaan, valiokunta ehdottaa, että pysyväksi
tarkoitettu uusi säännös säädetään
edelleen väliaikaisena vuoden 2012 loppuun. Valiokunta
ehdottaa, että tätä koskeva tarkennus
tehdään lain voimaantulosäännökseen
(Valiokunnan muutosehdotus). Ministeriön tulee
varmistaa asian oikeustila komission kanssa ensi vuoden
aikana niin, että tieto on käytettävissä,
ennen kuin vaatimus metsävähennyksestä on
esitettävä ensi vuoden verotuksessa.
Yhteismetsät.
Yhteismetsien kiinteäksi verokannaksi on siis ehdotettu
28 prosenttia. Verokantaero 30 tai 32 prosenttiin katsotaan uudessa pysyväksi aiotussa
säännöksessä de minimis -asetuksessa
tarkoitetuksi valtiontueksi. Keskeinen peruste on ollut se, että yhteismetsillä on
oikeus metsävähennykseen ja eräisiin
varauksiin luonnollisten henkilöiden ja kuolinpesien tavoin.
Vastaavaa oikeutta ei sen sijaan ole yhtymillä eikä yhtiöillä.
Puun myyntitulon verokohtelun tulisi sen vuoksi olla samanlainen
kuin luonnollisilla henkilöillä ja kuolinpesillä.
Myös tämä päättely
on synnyttänyt asiantuntijakuulemisessa huolta metsävarantojen
järkevästä käytöstä vastaisuudessa.
Keskeisin kysymys de minimis -tuen kannalta on valiokunnan mielestä se,
onko vertailu luonnollisiin henkilöihin ja kuolinpesiin
oikeutettu tai onko ylipäänsä perusteltua
rinnastaa yhteismetsiä muihin verovelvollisryhmiin.
Yhteismetsät ovat yhteisetuuksia, jotka on säädetty
tuloverolaissa erillisiksi verovelvollisiksi. Muita erillisiä verovelvollisia
yhteisetuuksien lisäksi ovat mm. myös kuolinpesät ja
konkurssipesät. Yhteismetsät eroavat näistä kuitenkin
jo siinä suhteessa, että ne ovat itsenäisiä juridisia
henkilöitä. Yhteismetsät voivat siis kantaa
ja vastata nimissään toisin kuin kuolinpesät
tai konkurssipesät, joita edustaa pesän hallinto.
Vertailu luonnollisiin henkilöihin ja metsänomistajiin
ei sekään ole perusteltu valiokunnan mielestä seuraavista
syistä:
Yhteismetsien toimintaa säätelee yhteismetsälaki (109/2003),
jonka velvoitteet ja rajoitteet sitovat yhteismetsän osakkaita.
Tämä koskee myös kunkin osakkaan yhteismetsään
kuuluvien metsäalueiden käyttöä.
Yhteismetsän osakkaan omistus ja päätöksenteko
on siis välillistä ja sidottua luonnollisten henkilöiden
suoraan kiinteistöomistukseen ja välittömään
itsenäiseen päätöksentekoon
verrattuna.
Toinen keskeinen ero luonnollisiin henkilöihin on se,
että yhteismetsällä on oltava metsäsuunnitelma toisin
kuin tavallisilla metsänomistajilla. Suunnitelma on lähetettävä tiedoksi
metsäkeskukselle, joka myös valvoo toimintaa.
Metsäkeskuksella on mahdollisuus jopa teettää metsäsuunnitelma
yhteismetsän lukuun, ellei osakaskunta sitä tee.
Yhteismetsää on myös hoidettava ja käytettävä metsäsuunnitelman
mukaan, jollei siitä poikkeamiseen ole erityistä syytä.
Yhteismetsällä tarkoitetaan yhteismetsälaissa
ylipäänsä kiinteistöille yhteisesti
kuuluvaa aluetta, joka on tarkoitettu käytettäväksi
kestävän metsätalouden harjoittamiseen
osakkaiden hyväksiTämä näkökohta
puoltaa myös yhteismetsien osalta yhteisen hankintamenon
käyttöä metsävähennyksessä. .
Tausta-ajatuksena on maa- ja metsätalousministeriön
mukaan harjoittaa kestävää metsätaloutta,
kasvattaa metsätilojen kokoa ja parantaa metsien kiinteistörakennetta.
Se tarkoittaa käytännössä mm.
sitä, että hakkuut toteutetaan ajallaan, metsän
uudistamistöistä huolehditaan viipymättä ja
kaikki tarpeelliset hoitotyöt tehdään
ajallaan. Suunnitelmallisuus merkitsee lisäksi myös
sitä, että mahdolliset erityiset luontoarvot ja
niiden säilyminen tulevat aiempaa paremmin huomioon otetuiksi.
Valiokunta katsoo edellä olevilla perusteilla, että yhteismetsien
itsenäiselle verokohtelulle on objektiiviset, erikseen
osoitettavissa olevat syyt. Rinnastus luonnollisiin henkilöihin
tai kuolinpesiin vain muutaman yhteisen vähennyksen vuoksi
ei ole siten perusteltu. Toiminta on kaikkiaan lähempänä elinkeinotoimintaa
kuin yksityistä kiinteistönomistusta. Tätä piirrettä korostaa
osaltaan myös se, että yhteismetsiin on sovellettu
tähän asti yhteisöverokantaa.
Yhteismetsät ovat yhteispäätöksiä toteuttavia osakaskuntia,
joille on säädetty itsenäinen oikeustoimikelpoisuus
ja verostatus. Niitä voidaan kohdella sen vuoksi omana
verovelvollisryhmänään myös
verokannan suhteen. Kun lisäksi otetaan huomioon, että yksityinen
metsänomistaja voi liittyä koska tahansa yhteismetsän osakkaaksi,
verokohtelun neutraalisuuskaan ei vaadi pitämään
verokantaeroa valtiontukena. Verokantaeron taloudellinen
merkitys — esityksen mukaan noin puoli miljoonaa euroa
vuodessa — on niin vähäinen, ettei sillä voi
olla yleisesti arvioiden kilpailua vääristävää vaikutusta.
Valiokunta katsoo edellä esitetyillä perusteilla,
ettei yhteismetsien verokantaeroa ole lähtökohtaisestikaan
pidettävä verotukena. Siihen ei ole
siten perusteltua soveltaa de minimis -sääntelyä.
Koska valtiovarainministeriön näkemys eroaa tässä omaksutusta
kannasta, de minimis -säännös tulisi
säätää myös verokantaeron
osalta väliaikaisena ensi vuoden loppuun. Ministeriön
on selvitettävä tänä aikana
komission kanta myös verokantaeroon.
Siltä varalta, että komissio vastoin valiokunnan
näkemystä päätyy pitämään
verokantaeroa valtiontukena, valiokunta katsoo, että menettelylle
on hyväksyttävä oikeuttamisperuste seuraavista
syistä:
Edellä on kuvattu lyhyesti niitä tavoitteita
ja keinoja, joita yhteismetsiä koskevalla lainsäädännöllä on.
Kysymys metsävarojen käytöstä on erityisen
tärkeä Suomen kaltaisessa metsävaltaisessa
maassa, jossa omistus on pirstaloitunut pieniin metsäpalstoihin.
Tämä kehitys jatkuu ilman eri toimenpiteitä,
koska edessä on merkittävä omistajasukupolven
vaihdos.
Mahdollisuus hoitaa metsää liittyy mahdollisuuteen
saada metsästä tuottoa. Kun toisaalta tiedetään,
että hakkuut edellyttävät riittävän suurta
metsäalaa, yhteismetsäkehitys on kaikkiaan
kestävän metsätalouden kannalta hyödyllinen
ja tavoiteltava toimintatapa. Metsien kestävällä käytöllä on
taloudellisen merkityksen lisäksi keskeinen ilmastopoliittinen
arvo.
Valiokunta katsoo näillä perusteilla, ettei
verokantaero vähäisen taloudellisen vaikutuksensa
vuoksi vääristä kilpailua ja että sille
on kaikkiaan hyväksyttävät perusteet.
Siihen mahdollisesti liittyvää tukea ei voida
pitää sen vuoksi epäsopivana yhteismarkkinoille.
Eräitä yksittäiskysymyksiä
Valiokunta käsittelee seuraavassa lyhyesti eräitä asian
käsittelyn yhteydessä esiin nousseita yksittäiskysymyksiä.
Hallintarekisteröidyille osakkeille maksettavien osinkojen
lähdevero.
Yhteisöveroon ja pääomatulojen verotukseen
ehdotetut verokantamuutokset heijastuvat myös rajoitetusti
verovelvollisten verotukseen. Osinko-, korko- ja rojaltituloihin
sovellettavat lähdeverokannat muutettaisiin siten vastaamaan
kansallisia pääomatulo- ja yhteisöverokantoja.
Lisäksi rajoitetusti verovelvollisen yhteisön
ja muun verovelvollisen kuin yhteisön verokannat eriytettäisiin
siltä osin kuin suorituksiin on sovellettu nykyisin 28
prosentin lähdeverokantaa. Yhteisöjen verokanta olisi
jatkossa näissä tilanteissa 24,5 prosenttia ja muiden
kuin yhteisöjen 30 prosenttia. Korotettua 32 prosentin
verokantaa sovellettaisiin muiden kuin yhteisöjen osalta
silloin, kun verotus toimitetaan verotusmenettelylain mukaisesti.
Asian käsittelyn yhteydessä on ilmennyt epätietoisuutta
siitä, mitä verokantaa sovelletaan hallintarekisteröidyille
osakkeille maksettavaan osinkoon, jos maksuhetkellä ei
ole tietoa lopullisesta suorituksensaajasta. Nykyisin tällaisissa tilanteissa
peritään yleinen 28 prosentin suuruinen lähdevero.
Valiokunta toteaa selvyyden vuoksi, että osingosta
olisi perittävä tällaisissa tilanteissa jatkossa
lähdevero 30 prosentin mukaan. Yhteisöjä koskevaa
alempaa 24,5 prosentin verokantaa voidaan soveltaa vain, jos lähdeveron
pidätysvelvollisella on luotettava selvitys lopullisen suorituksensaajan oikeudellisesta
statuksesta. — Esityksellä ei ole muutoin
vaikutusta hallintarekisteröityjen osakkeiden yleiseen
verokohteluun.
Jaettavan yritystulon pääomatulo-osuuden veronalaisuus.
Asiantuntijakuulemisessa on ehdotettu, että henkilöyhtiöiden
osakkaiden ja elinkeinonharjoittajien saamasta pääomatulo-osuudesta
katsottaisiin veronalaiseksi tuloksi vain 90 prosenttia. Loput 10
prosenttia olisi siten verovapaata tuloa. Näin yhteisöveron
alennusta vastaava etuus voitaisiin ottaa huomioon myös
ei-yhteisömuotoisen elinkeinonharjoittajan verotuksessa.
Muutoksella olisi merkitystä erityisesti pk-sektorille
ja maatalouden harjoittajille.
Ehdotukseen liittyy monia huomioon otettavia näkökohtia,
mm. yhdenvertaisuus verovelvollisryhmien kesken, verojärjestelmän
eheys ja muutoksen taloudelliset vaikutukset. Lisäksi on arvioitava,
mikä merkitys on sillä, että yksityisten
elinkeinon- ja maataloudenharjoittajien sekä elinkeinoyhtymien
nettovarallisuuteen luetaan myös 30 prosenttia viimeisten
12 kuukauden aikana maksetuista palkoista.
Valiokunta on kiirehtinyt edellä elinkeinoverotusta
koskevaa selvitystyötä. Siinä yhteydessä on
luonteva arvioida myös nyt tehdyn ehdotuksen tarkoituksenmukaisuus.