Yleisperustelut

Valiokunta puoltaa esitysten hyväksymistä muutettuna.

Hallituksen esitys tuloveroasteikkolaiksi ja eräiden verotusta koskevien lakien muuttamisesta (HE 50/2011 vp) kattaa keskeisen osan hallitusohjelmassa sovituista tuloverotusta koskevista toimenpiteistä. Se on vaikeassa taloudellisessa tilanteessa tehty tasapainoinen kokonaisuus, jossa on voitu ottaa yhtä aikaa huomioon tavoite työn verotuksen kannustavuudesta ja tuloerojen kaventamisesta.

Esitystä on täydennetty lisäksi hallitusohjelmassa sovituin tavoin välittömästi sen jälkeen, kun työmarkkinoiden keskusjärjestöjen 13.11.2011 tekemä raamisopimus on tullut hyväksytyksi riittävän kattavasti alakohtaisissa työ- ja virkaehtosopimuksissa (HE 130/2011 vp). Siinä on otettu siten huomioon ne lisätoimet, joilla Suomen kilpailukykyä, työllisyyttä ja kotitalouksien ostovoimaa voidaan näissä oloissa parhaiten edistää.

Valiokunta pitää esityksiä rakentavina ja puoltaa niihin sisältyviä keskeisiä ehdotuksia.

Valiokunta käsittelee seuraavassa lyhyesti erikseen keskeisimpiä tulo- ja vähennysperusteisiin liittyviä näkökohtia sekä veromuutosten kompensointia kunnille ja seurakunnille. Lopuksi käsitellään pysyväksi ehdotettua de minimis -säännöstä sekä eräitä yksittäiskysymyksiä.

Tuloperusteiden muutokset

Ansiotulojen verotus.

Palkkatulon verotus säilyy ehdotusten ansiosta keskimäärin tämän vuoden tasolla, koska inflaation ja ansiotason nousun vaikutus on kompensoitu veroasteikkoon tehtävillä ja työtulovähennykseen ehdotetuilla muutoksilla. Näiden toimien yhteisvaikutus on raamisopimuksen ehdotukset mukaan lukien noin 520 milj. euroa. Lisäksi pienituloisten verotusta kevennetään kasvattamalla työtulovähennystä ja kunnallisverotuksen perusvähennystä kumpaakin 200 milj. eurolla. Täydentävässä esityksessä on ehdotettu kompensoitavaksi myös palkansaajien työeläkevakuutusmaksun noususta 0,2 prosentin suuruinen osuus.

Ansiotulojen verotukseen kohdennetaan näin yhteensä 920 milj. euron toimenpiteet, jotka painottuvat siis vahvasti pienituloisiin.

Ehdotetut muutokset heijastuvat välillisesti myös eläkkeiden verotukseen niin, että eläketulojen keskimääräinen veroaste on ensi vuonna alempi kuin tänä vuonna. Eläkkeiden verotusta keventävät veroasteikkoon tehtävien muutosten lisäksi perusvähennyksen korotus 2 250 eurosta 2 850 euroon sekä veroperusteita automaattisesti seuraavien valtion- ja kunnallisverotuksen eläketulovähennyksen muutokset.

Valiokunta pitää ansiotulojen verotukseen ehdotettujen muutosten mitoitusta ja kohdennusta perusteltuina ja tarkoituksenmukaisina. Sen lisäksi, että ne kaventavat tuloeroja, ne tukevat myös kotitalouksien ostovoimaa.

Yhteisöverotus.

Yhteisöverokannan alennus yhteensä 1,5 prosenttiyksiköllä on perusteltu yritysten kansainvälisen kilpailukyvyn turvaamiseksi. Muutos vähentäisi vuotuisia verotuloja staattisen mallin mukaan arvioituna noin 310 milj. euroa. Siihen kohdistetut myönteiset odotukset pienentävät kuitenkin toteutuessaan tätä vähenemää.

Uusi yhteisöverotaso 24,5 prosenttia olisi alempi kuin OECD-maissa (26,4 %) tai EU15 -maissa (26,67 %) keskimäärin mutta korkeampi kuin EU27-maissa keskimäärin (22,12)Outi Kröger, Suomen verotus kansainvälisessä vertailussa, VATT Muistiot 13 /2011. Sulkuihin on merkitty jakamattoman voiton verokanta 2011.. Suomen kannalta tärkeistä vertailumaista mm. Ruotsilla (26,3 %) ja Saksalla (29,41) olisi myös jatkossa korkeampi yhteisverokanta kuin Suomella. Ero Viroon on sen sijaan selvä toiseen suuntaan, koska Viro ei verota lainkaan yritysten jakamatonta voittoa.

Suomi sijoittuu siis yleisesti vielä hyvin eurooppalaisittain ja suhteessa OECD-maihin. Valiokunta pitää alennuksen mitoitusta tähän nähden kilpailukykyisenä.

Kansainvälinen seuranta on kuitenkin tärkeää; yhteisöverokannat ovat alentuneet yleisesti jo pitkään lähes kaikissa EU15-maissa ja yleisesti OECD-maissa. Verotaso EU:n uusissa jäsenmaissa on ollut puolestaan matala jo valmiiksi. Laskusuuntaus Euroopassa on jatkunut, joskin kahtena viime vuotena varsin maltillisena. Yleinen vaikea taloustilanne saattaa lisäksi hillitä tätä kehitystä. Ajantasainen tieto muutoksen yleisestä suunnasta on myös tähän nähden tarpeen. — Kansainvälistä kehitystä koskevasta seurannasta ja tarvittaessa tehtävistä toimenpiteistä on sovittu myös hallitusohjelmassa.

Valiokunta pitää lisäksi ensiarvoisen tärkeänä, että hallitusohjelmassa niin ikään sovittu elinkeinoverotuksen selvitystyö käynnistettäisiin pian ja valmisteltaisiin yhteistyössä elinkeinoelämän kanssa. Useilla tiedossa olevilla muutostarpeilla olisi kilpailukykyä parantava mutta myös veropohjaa turvaava merkitys. Tässä suhteessa keskeisiä ovat esimerkiksi konserniverojärjestelmään, tulolähdejakoon tai yritysten tappiontasausjärjestelmään liittyvät kysymykset. Vastaavasti korkojen vähennyskelpoisuutta rajoittavat säännökset olisivat kiireellisesti tarpeen perusteettoman verokeinottelun estämiseksi.

Elinkeinoverotusta koskeva kartoitustyö antaisi yrityksille kaikkiaan selvän signaalin siitä, että hallitus haluaa turvata Suomen yhteisöverotuksen kilpailukyvyn ja toimivuuden myös jatkossa.

Yhteisetuudet.

Valiokunnalla ei ole huomautettavaa esitykseen siltä osin kuin se koskee yhteisetuuksien korotettua verokantaa, 28:aa prosenttia. Lopputulos on kompromissi, joka on tehty, koska yhteisetuuden verotuksellisesta luonteesta ja luontevasta vertailukohdasta vallitsee erilaisia näkemyksiä.

Yleistä pääomatuloverokantaa alemmalla verokannalla halutaan tukea hallituksen metsäpoliittisia tavoitteita. Niillä pyritään edistämään kestävää ja nykyistä monipuolisempaa metsänhoitoa ja metsien uudistustyötä. Tavoitteissa on painotettu myös metsänhoidon kannustavuutta ja pitkäjänteisyyttä keinona parantaa puun saatavuutta. Hallitusohjelmaan sisältyy lisäksi nimenomainen tavoite vauhdittaa metsätilojen omistusjärjestelyitä ja yhteismetsälainsäädännön käyttöä.

Valiokunta pitää esitystä hyväksyttävänä tältä osin. Kysymystä verokannan ja yleisen pääomaverokannan välisen eron luonteesta on käsitelty jäljempänä erikseen.

Pääomatulojen verotus.

Esityksen eräs periaatteellinen uusi linjaus koskee pääomatulojen verotusta: sen ohella, että nykyistä veroastetta nostetaan, verotus muuttuisi myös progressiiviseksi. Pääomatulojen verokanta olisi siten joko 30 tai 32 prosenttia pääomatulojen määrän perusteella. Korkeampaa prosenttia sovellettaisiin siltä osin kuin verotettava pääomatulo ylittää verovuonna 50 000 euroa. Muutos perustuu hallitusohjelmaan, ja sillä halutaan ottaa tulonsaajan veronmaksukyky nykyistä paremmin huomioon ja näin vahvistaa verotuksen sosiaalista oikeudenmukaisuutta.

Ehdotettujen muutosten on arvioitu lisäävän vuotuisia verotuottoja noin 135 milj. eurolla. Tästä noin 90 milj. euroa kertyisi verokannan korotuksesta 30 prosenttiin ja loput korotetun verokannan perusteella. Vaikutusarviot ovat kuitenkin staattisia, eikä niissä ole otettu huomioon käyttäytymisvaikutuksia. Valiokunnan asiantuntijakuulemisessa on huomautettu mm. siitä, että muutokset lisäävät helposti kiinnostusta verosuunnitteluun.

Valiokunta pitää esityksiä perusteltuina. Ne lisäävät verotuksen oikeudenmukaisuutta ja ovat perusteltuja myös yleisen taloustilanteen vuoksi. Verotettavan pääomatulon saajia oli Verohallinnon tietojen mukaan vuonna 2009 yhteensä noin 895 000. Heidän saamiensa pääomatulojen yhteismäärä oli noin 5 miljardia euroa. Yli 50 000 euron suuruisia pääomatulon saajia oli vastaavasti noin 20 000, ja heidän saamansa pääomatulon määrä noin 2 miljardia euroa. Lähes kaikki — eli noin 860 000 henkilöä — tuloa saaneista maksoivat myös pääomatuloveroa. Vaikutusarvioita voidaan pitää tähän nähden yleisesti perusteltuina, vaikkakin kannustin verosuunnitteluun kasvaa muutoksen myötä.

Valiokunta puoltaa ehdotettuja muutoksia näillä perusteilla. Samalla kuitenkin ei-hyväksyttävän verosuunnittelun ilmiöitä tulee seurata ja puuttua niihin tarpeen mukaan.

Painopisteen siirto osakkaan verotukseen.

Esityksessä on toteutettu myös se hallitusohjelman kirjaus, jonka mukaan yritysverotuksen painopiste siirtyy maltillisesti yhtiön käyttöön jäävien tulojen verottamisesta kohti yhtiöstä nostettavien varojen verotusta. Tämä heijastuu myös listaamattomien osakeyhtiöiden osakkaiden saaman osingon verotukseen.

Jaettuun osinkoon sovellettaisiin edelleen yhtiön nettovaroista laskettua yhdeksän prosentin vuotuista tuottoa vastaavaa pääomatulo-osuutta, mutta yksittäisen osakkaan saamien pääomatulo-osinkojen verovapaa enimmäismäärä alenisi 60 000 euroon nykyisestä 90 000 eurosta. Osakkaan verotus kiristyisi siis siltä osin kuin pääomatuloperusteista osinkoa voitaisiin maksaa yli 60 000 euroa osakasta kohden. Ansiotulo-osinkojen ja alle 60 000 euroa pienempien pääomatulo-osinkojen verotus kevenee sen sijaan hieman ansiotulon veromuutosten ja yhteisöveron laskun vuoksi.

Esityksessä ei ole arvioitu muutoksen taloudellisia vaikutuksia. Tiedossa ei ole myöskään, kuinka yleisesti nykyistä verovapaan osingon ylärajaa ylipäänsä sovelletaan. Jaettavat osingot jäävät kuitenkin yleensä reilusti alle verovapaiden enimmäismäärienJotta osakas voi nostaa yrityksestä verovapaan enimmäismäärän verran osinkoa, yhtiön nettovarojen pitäisi olla lähes 700 000 euroa kutakin osakasta kohden. . Esitys on tähän nähden pitkälti periaatteellinen. Valiokunta pitää sitä myös tältä osin hyväksyttävänä.

Vähennysperusteiden muutokset

Esitykseen sisältyy edellä kuvattujen työtulovähennyksen ja perusvähennyksen korotusten lisäksi kaksi periaatteellisempaa muutosta voimassa oleviin vähennyksiin. Ne koskevat yleistä asuntovelan korkovähennystä sekä kotitalousvähennystä. Kummankin soveltamisalaa ehdotetaan kavennettavaksi nykyisestä hallitusohjelmassa sovituin tavoin.

Asuntovelan korkovähennys.

Vakituista asuntoa varten otetun velan koron vähennysoikeutta on tarkoitus rajoittaa 75 prosenttiin täyden vähennyksen määrästä. Muutos toteutettaisiin asteittain niin, että vähennyskelpoinen osuus olisi 85 prosenttia ensi vuonna ja 80 prosenttia vuonna 2013. Tavoitetaso, 75 prosenttia, tulisi siten sovellettavaksi vuoden 2014 alusta.

Muutos liittyy jo kauan yleisesti pohdittuun kysymykseen omistus- ja vuokra-asumisen verokohtelun yhdenvertaisuudesta. Moniin vaihtoehtoisiin malleihin, kuten omasta asunnosta määrättävän asuntotulon verotukseen, liittyy ongelmallisia piirteitä, eivätkä ne ole saaneet yleistä hyväksyntää. Valiokunta pitää nyt tehtyä ehdotusta sen vuoksi käytännöllisenä ja riittävän yksinkertaisena keinona edistää yhdenvertaisuutta. Sillä voi olla lisäksi alentava vaikutus asuntojen myyntihinnoitteluun, mitä voidaan pitää asuntopoliittisesti tavoiteltavana muutoksena.

Täysimääräisen muutoksen on arvioitu lisäävän valtion verotuloja staattisen laskelman mukaan noin 160 milj. euroa vuodessa. Lisäys olisi ensi vuonna noin 100 milj. ja vuonna 2013 noin 130 milj. euroa. Vähennysoikeuden rajaus pienentäisi esimerkiksi 100 000 euron suuruisen asuntolainan korkojen vähennysoikeutta 135 euroa ensi vuonna ja 225 euroa vuonna 2014. Korkotasoksi on oletettu tällöin 3 prosenttia vuodessa. Valiokunta pitää muutosta hallittavana myös asuntovelallisille.

Kotitalousvähennys.

Kotitalousvähennyksen soveltamisalaa ehdotetaan rajoitettavaksi niin, että vähennyksen enimmäismäärä alenisi 2 000 euroon nykyisen 3 000 euron sijasta. Lisäksi kotitalousvähennykseen oikeuttavasta työstä saisi vähentää jatkossa 45 prosenttia nykyisen 60 prosentin sijasta. Vähennyksen soveltamisalaa tai -ehtoja ei muutettaisi muutoin. Vähennys koskisi siten myös jatkossa tavanomaisesta kotitalous-, hoiva- ja hoitotyöstä tai asunnon tai vapaa-ajan asunnon kunnossapito- tai perusparannustöistä syntyneitä kustannuksia.

Muutosten on arvioitu lisäävän vuotuisia verotuottoja noin 150 milj. eurolla.

Valiokunta pitää ehdotuksia perusteltuina ja tarkoituksenmukaisina.

Kotitalousvähennyksellä haluttiin alun perin lisätä työtilaisuuksia ja saattaa pimeästi tehtävä työ verotuksen piiriin. Näissä tavoitteissa on onnistuttu yleisen arvion mukaan sangen hyvin, ja vähennys on omaksuttu osaksi verojärjestelmää. Sen kustannusvaikutus on muodostunut kuitenkin suureksi ja vähennys on painottunut pääosin asuntojen kunnossapitoon ja remontteihin. Vähennys myönnettiin esimerkiksi vuonna 2009 noin 366 000 verovelvolliselle, ja sen yhteismäärä oli hieman yli 390 milj. euroa. Tästä pääosa, noin 81 prosenttia, kohdistui asunnon kunnossapitoon tai remontteihin, noin 16 prosenttia kotitaloustöihin ja loput noin 3 prosenttia varsinaisiin hoiva- ja hoitotöihin.

Keskimääräisen vähennyksen määrä on ollut huomattavasti laissa säädettyä enimmäismäärää pienempi, Verohallinnon tietojen mukaan noin 1 100 euroa saajaa kohden. Kun otetaan huomioon vähennyksen käyttö kokonaisuudessaan, ehdotetut muutokset ovat valiokunnan mielestä hyväksyttäviä. Harmaan talouden torjunnan kannalta on lisäksi olennaista, että vähennysoikeus koskee myös jatkossa palkan sivukuluja ja osaa maksetusta palkasta, samoin kuin se, että työkorvauksen saaja tulee olla merkitty ennakkoperintärekisteriin. Työn teettäjällä säilyy näin kannustin käyttää avoimesti verollisia palveluita.

Kompensaatio kunnille ja seurakunnille

Esitys noudattaa hallitusohjelmaa myös siltä osin kuin kunnille on luvattu kompensoida veromuutoksista aiheutuvat verotulomenetykset täysimääräisesti. Kompensaatio kattaa täydentävän esityksen jälkeen myös yhteisöveron alennuksesta aiheutuvan verotulomenetyksen seurakunnille.

Kompensaatio toteutettaisiin korottamalla kuntien osuutta yhteisöveron tuotosta pysyvästi 1,35 prosenttiyksikköä ja seurakuntien osuutta 0,11 prosenttiyksikköä. Jako-osuuksiin lisättäisiin myös tarkistetut osuudet osittain verovelvollisten yhteisöjen veroista. Lisäksi seurakunnille kompensoitaisiin vuoden 2012 yhteisövero-osuudessa työmarkkinajärjestöjen raamisopimuksessa sovittujen, palkansaajille maksettavien kertakorvausten aiheuttamat työnantajakustannukset. Kompensaation suuruus on 0,04 prosenttiyksikköä. Muutokset toteutettaisiin pienentämällä valtion jako-osuutta tarvittava määrä. Yhteisöverokannan alennuksesta aiheutuva verotulomenetys jäisi siten kokonaisuudessaan valtion rasitukseksi.

Vastaavat veronsaajaosuudet on tarkoitus lisäksi maksaa korotettuina vuosilta 2012 ja 2013. Kuntien jako-osuutta korotettaisiin 5 prosenttiyksikköä ja seurakuntien jako-osuutta 0,4 prosenttiyksikköä. Valtion jako-osuutta pienennettäisiin vastaavasti. Väliaikaisen muutoksen tarkoituksena on edistää hallitusohjelmassa sovituin tavoin kuntien kykyä selvitä tehtävistään ja velvoitteistaan pääosin omalla verotulorahoituksellaan.

Muista veroperusteisiin ehdotetuista muutoksista kunnille aiheutuvat verotuottomenetykset on tarkoitus kompensoida valtionosuusjärjestelmän kautta.

Valiokuntaa puoltaa ehdotuksia ja katsoo niiden edistävän välittömästi hallitusohjelmassa asetettuja tavoitteita.

De minimis -tuki

Tuloverolakiin on tarkoitus lisätä pysyvä säännös, joka koskee vähämerkityksisestä tuesta annetun komission asetuksenKomission asetus (EY) N:o 1998/2006, annettu 15 päivänä joulukuuta 2006, perustamissopimuksen 87 ja 88 artiklan soveltamisesta vähämerkityksiseen tukeen eli ns. de minimis -asetuksen soveltamista.

Asetuksen soveltamisalan piiriin luettaisiin jatkossa metsävähennyksen lisäksi myös yhteismetsien verokantaero pääomatulon yleiseen ja korotettuun verokantaan nähden. Näiden molempien katsotaan olevan verotuksen kautta annettavaa valtiontukea, jonka määrä ei saa ylittää 200 000:ta euroa verovuonna. Lisäksi tuensaajan saamien kaikkien de minimis -tukien yhteismäärä ei saa ylittää 200 000:ta euroa verovuoden ja kahden edellisen verovuoden aikana. Maatalouden harjoittajilla raja olisi tätä pienempi eli 192 500 euroa.

Vastaavan sisältöinen rajoitus on voimassa väliaikaisesti metsävähennyksen osalta tämän vuoden loppuun (TVL 43 c §, 1085/2008). Säännös on siis tarkoitus säätää nyt pysyväksi ja lisäksi laajentaa sen soveltamisalaa. Yhteismetsien verotuksen kautta saamaa valtiontukea olisivat siten jatkossa sekä metsävähennys että verokantaerosta syntyvä etuus.

Esityksessä omaksuttua näkemystä ei ole perusteltu metsävähennyksen osalta lainkaan ja yhteismetsien verokantaeron osalta varsin kategorisesti. Esitys on herättänyt sen vuoksi vahvaa kritiikkiä valiokunnan asiantuntijakuulemisessa. Valiokunnan kuulemat kaikki metsäalan asiantuntijat Metsäntutkimuslaitosta lukuun ottamatta ovat pitäneet päättelyä virheellisenä. Tämä on myös maa- ja metsätalousministeriön kanta.

Valiokunnan mielestä kysymystä metsävähennyksen ja yhteismetsien verokantaeron luonteesta on tarkasteltava avoimesti suhteessa yleiseen verojärjestelmään. Sen lisäksi tulee ottaa huomioon sääntelyn taustalla oleva metsänhoidollinen kehittämistavoite. Vasta sen jälkeen voidaan tehdä kestäviä päätelmiä siitä, onko kysymyksessä ylipäänsä tuki, sekä siitä, onko se siinä tapauksessa yhteismarkkinoille epäsopiva.

Kysymys on myös periaatteellisesti tärkeä yleisen verojärjestelmän kannalta; on ongelmallista, jos verotuksen keskeisimpien periaatteiden mukaisten säännösten voidaan katsoa muodostuvan valtiontueksi. Valittava linja heijastuu tässä tapauksessa lisäksi mahdollisuuksiin kehittää ja käyttää Suomen metsävarantoja tulevaisuudessa.

Kysymystä valtiontuesta tulee arvioida valiokunnan mielestä itsenäisesti ja siten erikseen metsävähennyksen ja toisaalta yhteismetsien osalta. Johtopäätökset voivat siis lähtökohtaisesti arvioiden erota toisistaan.

Metsävähennys.

Kysymys metsävähennyksen yleisestä luonteesta on merkityksellinen niin yleisen verojärjestelmän kuin yksityisten metsänomistajien metsänkäytönkin kannalta. Valtaosa metsävähennyksen saajista on tavallisia luonnollisia henkilöitä, jotka myyvät puuta. Metsävähennystä on käsitelty heidän verotuksessaan kaavamaisena, mutta edustavana tapana ottaa huomioon puuston hankintameno verotettavan pääomatulon laskennassa.

Metsävähennyksen siirtoa pysyvän sääntelyn alle ei siis ole perusteltu esityksessä lainkaan, kuten edellä on jo todettu. Verotuksen kautta annettavan tuen luonnetta on käsitelty kuitenkin perusteellisesti metsävähennyksen osalta siinä yhteydessä, kun nykyinen väliaikainen säännös tuli voimaan (HE 206/2008 vp). Valtiovarainvaliokunta on arvioinut ehdotusta tuolloin yksityiskohtaisesti kaikkien sääntelyn kannalta olennaisten kysymysten osalta (VaVM 32/2008 vp). Johtopäätös on ollut se, että metsävähennys on metsäkiinteistön puuston hankintamenon vähennys ja siten osa yleistä verojärjestelmää.

Koska kysymyksen perusasettelu ei ole muuttunut, valiokunta pitää esittämiään perusteluita edelleen relevantteina. Metsävähennyksessä ei siis ole kysymys ylipäänsä tuesta — eikä siten myöskään valtiontuesta — vaan tavasta ottaa huomioon puuston hankintameno. Valittu kaavamainen ja keskimääräisesti edustava tapa on perusteltu ja hyväksyttävä, kun otetaan huomioon uusiutuvan metsävarannon erityisluonne.

Se seikka, että metsävähennys on verovelvolliskohtainen, ei muuta tilannetta valiokunnan käsityksen mukaan millään tavoin; verojärjestelmä tunnistaa myös tämän piirteen esimerkiksi irtaimen käyttöomaisuuden menojäännöspoistoissa. Kaavamainen vähennys on kehitetty nimenomaan verojärjestelmän omista tarpeista, jottei sinänsä selvää vähennysoikeutta tarvitse jaksottaa kohde kohteelta. Valiokunta on todennut lisäksi jo aiemmassa kannanotossaan, että metsänomistaja voi liittää erilliset kiinteistöt kiinteistötoimituksella yhdeksi kiinteistöksi. Silloin niillä olisi väistämättä yhteinen hankintameno.

Valtiontueksi katsottaisiin uuden säännöksen mukaan sen määrän, joka ilman tukitoimenpidettä olisi määrätty veron määräksi, ja tosiasialisesti määrätyn veron erotus. Työ- ja elinkeinoministeriö on todennut julkaisemassaan ohjeessa tältä osin mm., että "de minimis -tuen tarkka määrä on pystyttävä laskemaan tuen myöntämishetkellä eli tuen on oltava läpinäkyvää. - - " Tämä on valiokunnan mielestä yleisen hallinnollisen tavan ja yrittäjän oikeusturvan edellyttämä itsestäänselvä vaatimus.

Valtiovarainministeriö ei ole kyennyt kuvaamaan metsävähennyksestä tueksi katsottavaa määrää millään yleisellä, objektiivisella ja etukäteen todettavissa olevalla tavalla. Ministeriö on päätynyt pitämään sen vuoksi koko metsävähennystä tukena. Verojärjestelmän kautta myönnetyksi de minimis -tueksi katsottaisiin siis veroprosentin suuruinen osuus myönnetystä metsävähennyksestä.

Valiokunta pitää ministeriön kantaa ongelmallisena niin verojärjestelmän yleisen toimivuuden kuin metsänomistajien oikeusturvankin kannalta. Perusteluiden heikkous näyttäytyy myös silloin, kun myönnetty metsävähennys joudutaan ottamaan huomioon myyntivoiton laskennassa. Valtiontueksi katsottu ja muita tukia aikoinaan mahdollisesti pienentänyt osuus palautuukin takaisin verotuksen piiriin. — Se seikka, että osa kiinteistön luovutuksista on verovapaita sukupolvenvaihdoksiin liittyvien yleisten huojennusten vuoksi, ei ole valiokunnan mielestä peruste arvioida asiaa toisin. Kysymys on silloin kolmannesta perusteesta, sukupolvenvaihdoksiin kytketystä ja vero-oikeudessa yleisesti hyväksytystä huojennuksesta.

Valtiovarainministeriön päättely voi olla oikeutettu siinä tapauksessa, että metsänomistaja ostaa vastahakatun, paljaan kiinteistön, josta voidaan saada tuottoa vasta myöhemmin puuston kasvun myötä. Kiinteistön hankintamenossa on ollut silloin maapohjan lisäksi korkeintaan kasvavaan puustoon liittyvä tuotto-odotus. Tämä ei ole kuitenkaan aina vallitseva eikä edes tyypillinen tai keskimääräinen tilanne. Päinvastoin, kaikki valiokunnan kuulemat metsäalan ammattilaiset ovat todenneet, että valtaosa, noin 90 prosenttia, metsämaan hankintamenosta on puuston arvoa. Metsävähennyksen enimmäismäärä, 60 prosenttia, on heidän arvionsa mukaan kaikkiaan alimitoitettu.

Kysymys on valiokunnan käsityksen mukaan viime kädessä siitä, hyväksytäänkö ylipäänsä, että puuston arvoa voi vähentää verotuksessa, ennen kuin koko kiinteistö myydään. Näin on tehty yksityisen metsänomistajan verotuksessa aina tavalla tai toisella. Valiokunta pitää sitä perusteltuna ja metsänhoidon kannalta tarkoituksenmukaisena ratkaisuna. Tähän nähden ja kun otetaan huomioon metsäomaisuuden erityisluonne uusiutuvana varana, luonnollisille henkilöille, kuolinpesille ja yhteisetuuksille myönnettävälle metsävähennykselle on kestävät verooikeudelliset perusteet.

Kun asiaa käsiteltiin edellisen kerran, valiokunta hyväksyi väliaikaisen säännöksen oikeusvarmuuden vuoksi. Valiokunta edellytti lisäksi, että valtiovarainministeriö selvittää ennen väliaikaisen lain voimassaolon päättymistä, miten metsävähennys voidaan poistaa de minimis -tuen piiristä. Tällaista selvitystä ei ole annettu.

Koska valiokunnan ja ministeriön näkemykset poikkeavat täysin toisistaan, valiokunta ehdottaa, että pysyväksi tarkoitettu uusi säännös säädetään edelleen väliaikaisena vuoden 2012 loppuun. Valiokunta ehdottaa, että tätä koskeva tarkennus tehdään lain voimaantulosäännökseen (Valiokunnan muutosehdotus). Ministeriön tulee varmistaa asian oikeustila komission kanssa ensi vuoden aikana niin, että tieto on käytettävissä, ennen kuin vaatimus metsävähennyksestä on esitettävä ensi vuoden verotuksessa.

Yhteismetsät.

Yhteismetsien kiinteäksi verokannaksi on siis ehdotettu 28 prosenttia. Verokantaero 30 tai 32 prosenttiin katsotaan uudessa pysyväksi aiotussa säännöksessä de minimis -asetuksessa tarkoitetuksi valtiontueksi. Keskeinen peruste on ollut se, että yhteismetsillä on oikeus metsävähennykseen ja eräisiin varauksiin luonnollisten henkilöiden ja kuolinpesien tavoin. Vastaavaa oikeutta ei sen sijaan ole yhtymillä eikä yhtiöillä. Puun myyntitulon verokohtelun tulisi sen vuoksi olla samanlainen kuin luonnollisilla henkilöillä ja kuolinpesillä.

Myös tämä päättely on synnyttänyt asiantuntijakuulemisessa huolta metsävarantojen järkevästä käytöstä vastaisuudessa.

Keskeisin kysymys de minimis -tuen kannalta on valiokunnan mielestä se, onko vertailu luonnollisiin henkilöihin ja kuolinpesiin oikeutettu tai onko ylipäänsä perusteltua rinnastaa yhteismetsiä muihin verovelvollisryhmiin.

Yhteismetsät ovat yhteisetuuksia, jotka on säädetty tuloverolaissa erillisiksi verovelvollisiksi. Muita erillisiä verovelvollisia yhteisetuuksien lisäksi ovat mm. myös kuolinpesät ja konkurssipesät. Yhteismetsät eroavat näistä kuitenkin jo siinä suhteessa, että ne ovat itsenäisiä juridisia henkilöitä. Yhteismetsät voivat siis kantaa ja vastata nimissään toisin kuin kuolinpesät tai konkurssipesät, joita edustaa pesän hallinto.

Vertailu luonnollisiin henkilöihin ja metsänomistajiin ei sekään ole perusteltu valiokunnan mielestä seuraavista syistä:

Yhteismetsien toimintaa säätelee yhteismetsälaki (109/2003), jonka velvoitteet ja rajoitteet sitovat yhteismetsän osakkaita. Tämä koskee myös kunkin osakkaan yhteismetsään kuuluvien metsäalueiden käyttöä. Yhteismetsän osakkaan omistus ja päätöksenteko on siis välillistä ja sidottua luonnollisten henkilöiden suoraan kiinteistöomistukseen ja välittömään itsenäiseen päätöksentekoon verrattuna.

Toinen keskeinen ero luonnollisiin henkilöihin on se, että yhteismetsällä on oltava metsäsuunnitelma toisin kuin tavallisilla metsänomistajilla. Suunnitelma on lähetettävä tiedoksi metsäkeskukselle, joka myös valvoo toimintaa. Metsäkeskuksella on mahdollisuus jopa teettää metsäsuunnitelma yhteismetsän lukuun, ellei osakaskunta sitä tee. Yhteismetsää on myös hoidettava ja käytettävä metsäsuunnitelman mukaan, jollei siitä poikkeamiseen ole erityistä syytä.

Yhteismetsällä tarkoitetaan yhteismetsälaissa ylipäänsä kiinteistöille yhteisesti kuuluvaa aluetta, joka on tarkoitettu käytettäväksi kestävän metsätalouden harjoittamiseen osakkaiden hyväksiTämä näkökohta puoltaa myös yhteismetsien osalta yhteisen hankintamenon käyttöä metsävähennyksessä. . Tausta-ajatuksena on maa- ja metsätalousministeriön mukaan harjoittaa kestävää metsätaloutta, kasvattaa metsätilojen kokoa ja parantaa metsien kiinteistörakennetta. Se tarkoittaa käytännössä mm. sitä, että hakkuut toteutetaan ajallaan, metsän uudistamistöistä huolehditaan viipymättä ja kaikki tarpeelliset hoitotyöt tehdään ajallaan. Suunnitelmallisuus merkitsee lisäksi myös sitä, että mahdolliset erityiset luontoarvot ja niiden säilyminen tulevat aiempaa paremmin huomioon otetuiksi.

Valiokunta katsoo edellä olevilla perusteilla, että yhteismetsien itsenäiselle verokohtelulle on objektiiviset, erikseen osoitettavissa olevat syyt. Rinnastus luonnollisiin henkilöihin tai kuolinpesiin vain muutaman yhteisen vähennyksen vuoksi ei ole siten perusteltu. Toiminta on kaikkiaan lähempänä elinkeinotoimintaa kuin yksityistä kiinteistönomistusta. Tätä piirrettä korostaa osaltaan myös se, että yhteismetsiin on sovellettu tähän asti yhteisöverokantaa.

Yhteismetsät ovat yhteispäätöksiä toteuttavia osakaskuntia, joille on säädetty itsenäinen oikeustoimikelpoisuus ja verostatus. Niitä voidaan kohdella sen vuoksi omana verovelvollisryhmänään myös verokannan suhteen. Kun lisäksi otetaan huomioon, että yksityinen metsänomistaja voi liittyä koska tahansa yhteismetsän osakkaaksi, verokohtelun neutraalisuuskaan ei vaadi pitämään verokantaeroa valtiontukena. Verokantaeron taloudellinen merkitys — esityksen mukaan noin puoli miljoonaa euroa vuodessa — on niin vähäinen, ettei sillä voi olla yleisesti arvioiden kilpailua vääristävää vaikutusta.

Valiokunta katsoo edellä esitetyillä perusteilla, ettei yhteismetsien verokantaeroa ole lähtökohtaisestikaan pidettävä verotukena. Siihen ei ole siten perusteltua soveltaa de minimis -sääntelyä. Koska valtiovarainministeriön näkemys eroaa tässä omaksutusta kannasta, de minimis -säännös tulisi säätää myös verokantaeron osalta väliaikaisena ensi vuoden loppuun. Ministeriön on selvitettävä tänä aikana komission kanta myös verokantaeroon.

Siltä varalta, että komissio vastoin valiokunnan näkemystä päätyy pitämään verokantaeroa valtiontukena, valiokunta katsoo, että menettelylle on hyväksyttävä oikeuttamisperuste seuraavista syistä:

Edellä on kuvattu lyhyesti niitä tavoitteita ja keinoja, joita yhteismetsiä koskevalla lainsäädännöllä on. Kysymys metsävarojen käytöstä on erityisen tärkeä Suomen kaltaisessa metsävaltaisessa maassa, jossa omistus on pirstaloitunut pieniin metsäpalstoihin. Tämä kehitys jatkuu ilman eri toimenpiteitä, koska edessä on merkittävä omistajasukupolven vaihdos.

Mahdollisuus hoitaa metsää liittyy mahdollisuuteen saada metsästä tuottoa. Kun toisaalta tiedetään, että hakkuut edellyttävät riittävän suurta metsäalaa, yhteismetsäkehitys on kaikkiaan kestävän metsätalouden kannalta hyödyllinen ja tavoiteltava toimintatapa. Metsien kestävällä käytöllä on taloudellisen merkityksen lisäksi keskeinen ilmastopoliittinen arvo.

Valiokunta katsoo näillä perusteilla, ettei verokantaero vähäisen taloudellisen vaikutuksensa vuoksi vääristä kilpailua ja että sille on kaikkiaan hyväksyttävät perusteet. Siihen mahdollisesti liittyvää tukea ei voida pitää sen vuoksi epäsopivana yhteismarkkinoille.

Eräitä yksittäiskysymyksiä

Valiokunta käsittelee seuraavassa lyhyesti eräitä asian käsittelyn yhteydessä esiin nousseita yksittäiskysymyksiä.

Hallintarekisteröidyille osakkeille maksettavien osinkojen lähdevero.

Yhteisöveroon ja pääomatulojen verotukseen ehdotetut verokantamuutokset heijastuvat myös rajoitetusti verovelvollisten verotukseen. Osinko-, korko- ja rojaltituloihin sovellettavat lähdeverokannat muutettaisiin siten vastaamaan kansallisia pääomatulo- ja yhteisöverokantoja. Lisäksi rajoitetusti verovelvollisen yhteisön ja muun verovelvollisen kuin yhteisön verokannat eriytettäisiin siltä osin kuin suorituksiin on sovellettu nykyisin 28 prosentin lähdeverokantaa. Yhteisöjen verokanta olisi jatkossa näissä tilanteissa 24,5 prosenttia ja muiden kuin yhteisöjen 30 prosenttia. Korotettua 32 prosentin verokantaa sovellettaisiin muiden kuin yhteisöjen osalta silloin, kun verotus toimitetaan verotusmenettelylain mukaisesti.

Asian käsittelyn yhteydessä on ilmennyt epätietoisuutta siitä, mitä verokantaa sovelletaan hallintarekisteröidyille osakkeille maksettavaan osinkoon, jos maksuhetkellä ei ole tietoa lopullisesta suorituksensaajasta. Nykyisin tällaisissa tilanteissa peritään yleinen 28 prosentin suuruinen lähdevero.

Valiokunta toteaa selvyyden vuoksi, että osingosta olisi perittävä tällaisissa tilanteissa jatkossa lähdevero 30 prosentin mukaan. Yhteisöjä koskevaa alempaa 24,5 prosentin verokantaa voidaan soveltaa vain, jos lähdeveron pidätysvelvollisella on luotettava selvitys lopullisen suorituksensaajan oikeudellisesta statuksesta. — Esityksellä ei ole muutoin vaikutusta hallintarekisteröityjen osakkeiden yleiseen verokohteluun.

Jaettavan yritystulon pääomatulo-osuuden veronalaisuus.

Asiantuntijakuulemisessa on ehdotettu, että henkilöyhtiöiden osakkaiden ja elinkeinonharjoittajien saamasta pääomatulo-osuudesta katsottaisiin veronalaiseksi tuloksi vain 90 prosenttia. Loput 10 prosenttia olisi siten verovapaata tuloa. Näin yhteisöveron alennusta vastaava etuus voitaisiin ottaa huomioon myös ei-yhteisömuotoisen elinkeinonharjoittajan verotuksessa. Muutoksella olisi merkitystä erityisesti pk-sektorille ja maatalouden harjoittajille.

Ehdotukseen liittyy monia huomioon otettavia näkökohtia, mm. yhdenvertaisuus verovelvollisryhmien kesken, verojärjestelmän eheys ja muutoksen taloudelliset vaikutukset. Lisäksi on arvioitava, mikä merkitys on sillä, että yksityisten elinkeinon- ja maataloudenharjoittajien sekä elinkeinoyhtymien nettovarallisuuteen luetaan myös 30 prosenttia viimeisten 12 kuukauden aikana maksetuista palkoista.

Valiokunta on kiirehtinyt edellä elinkeinoverotusta koskevaa selvitystyötä. Siinä yhteydessä on luonteva arvioida myös nyt tehdyn ehdotuksen tarkoituksenmukaisuus.