Yleisperustelut

Valiokunta puoltaa lakiehdotuksen hyväksymistä seuraavin huomautuksin ja muutosehdotuksin.

Käytetyn ja uuden auton välinen rajaus

Vuoden 2002 autoverolain uudistuksen yhteydessä lakiin otettiin uusi käytetyn auton määrittely. Ajoneuvoa pidetään sen mukaan käytettynä, jos se on ollut rekisteröitynä ja käytössä. Käytöllä tarkoitetaan sellaista tosiasiallista käyttöä, joka vaikuttaa auton arvoon ja jonka jälkeen autoa ei voida enää pitää uutena.

Säännöksen on katsottu täyttävän yhteisöoikeuden vaatimukset lähtökohtaisesti syrjimättömästä verotuksesta, niin kuin tarkoitus oli. Säännöstä ei ole kuitenkaan sovellettu toistaiseksi, vaan siirtymäjärjestelyin on haluttu varata aikaa uuden kuluttajahintapohjaisen verojärjestelmän käyttöönotolle.

Ajoneuvojen arvon määrittely on osoittautunut kuluttajahintapohjaisessa verojärjestelmässä alun perin arvioituakin vaikeammaksi. Arvon määrittelyyn liittyy myös rajanveto uuden ja käytetyn auton välillä. Käytännön kannalta on osoittautunut olennaiseksi löytää rajaus, jonka avulla käytetyn auton verotus voidaan toimittaa kaikissa tapauksissa mahdollisimman oikeana ja verovelvollisten kannalta yhdenmukaisin perustein auton todellisen yleisen vähittäismyyntiarvon perusteella.

Asiassa ovat merkityksellisiä niin vähänkäytettyjen autojen arvostukseen liittyvät käytännön ongelmat kuin huoli spekulatiivisen toiminnan viriämisestä silloin, kun uuden ja käytetyn ajoneuvon väliseen määrittelyyn ei liity objektiivisia perusteita, kuten esimerkiksi tiettyä aikaa rekisteröinnistä tai käyttöönotosta.

Valiokunta on todennut asian käsittelyn yhteydessä viime vuonna mm., että autokaupalle on esitetty tarjouksia, joissa on ollut kysymys tosiasiallisesti systeemaattisesta ja mittavasta autoveron kierrosta. Valiokunta on pitänyt lain soveltamisen kannalta tarkoituksenmukaisena sitä, että lain yleiset verotussäännökset ovat sellaisia, että ne eivät anna tilaisuutta systemaattiseen veronkiertoon. Tuolloin oli nähtävissä, ettei autoverolakiin sisältyvä rajanveto uuden ja käytetyn ajoneuvon välillä ilmeisestikään riitä estämään sellaisenaan spekulatiivista toimintaa autojen maahantuonnissa. Tällaisesta toiminnasta on saatu taas viitteitä.

Yhteisöoikeudessa ei ole yhtenäistetty uuden ja käytetyn ajoneuvon määrittelyä sinänsä, kuten hallituksen esityksessä on todettu. Määritelmä ei itsessään olekaan ratkaiseva. Olennaista on varmistua siitä, ettei ulkomailta tuotuun käytettyyn ajoneuvoon kohdistu suurempaa verotaakkaa kuin saman- tai vastaavanlaiseen kotimaassa käytössä olevaan autoon. Tältä osin valiokunta katsoo, että hallituksen esitys tarjoaa lähestymistavan, jolle on mahdollista rakentaa yhteisöoikeudellisesti kestävä säännöstö. Ongelmallista on vielä se, ettei alle kolmen kuukauden ikäisistä ajoneuvoista myönnettäisi mitään vähennystä.

Valiokunta pitää tärkeänä sitä, että hallituksen esittämästä mallista saadaan käytännön kokemuksia, joiden perusteella voidaan arvioida kaikkia edellä esitettyjä seikkoja. Valiokunta esittää sen vuoksi, että autoverolain 10 § säilytetään nykyisellään, mutta hallituksen esityksen 10 §:ään sisältyvä rajanveto uuden ja käytetyn auton välillä sekä siihen liittyvä arvonmääritys säädetään kahden vuoden määräajaksi ja sijoitetaan lain voimaantulosäännöksiin. Pysyvän sääntelyn muutostarpeita ja -mahdollisuuksia voidaan arvioida saatujen kokemusten perusteella. Samassa yhteydessä voidaan tutkia jakelutieneutraliteettia laajemminkin ja esimerkiksi erityisen käyttöönottovähennyksen tarpeellisuutta uusille autoille. Tätä koskeva ehdotus on esitetty valiokunnan asiantuntijakuulemisessa.

Ulkomaille rekisteröidyn auton käyttö Suomessa

Uudessa 34 b §:ssä säädettäisiin niistä tilanteista, joissa Suomessa vakinaisesti asuva henkilö voi käyttää muussa valtiossa rekisteröityä työnantajansa autoa työtehtävien hoitamiseen Suomessa ilman, että siitä tarvitsisi suorittaa autoveroa.

Sääntely liittyy läheisesti komission Suomea vastaan nostamaan kanteeseen (asia C-232/03). Kysymys on perimmältään työvoiman vapaan liikkuvuuden rajoista suhteessa autoverolain 1 §:n rekisteröinti- ja verovelvollisuuteen. 34 b §:n tarkoituksena on täydentää autoverolakia niin, ettei se muodosta estettä työvoiman vapaalle liikkuvuudelle.

Uusi säännös vastaa Suomen omaksumaa asennetta vastineessa komissiolle; työnantajan tarjoamat autot erotellaan yksinomaan työtehtäviin käytettäviin yritysajoneuvoihin ja varsinaisiin työsuhdeautoihin. Uudessa 34 b §:ssä vapautetaan rekisteröinti- ja veron suorittamisvelvollisuudesta vain ensimmäinen ryhmä. Suomi on katsonut, ettei autoverotuksessa ole perusteltua kohdella eri tavalla Suomessa asuvien työntekijöiden käytössä olevia ajoneuvoja sen mukaan, onko työntekijällä ulkomainen työnantaja vai ei. Rajaus, joka sulkee varsinaiset työsuhdeautot sääntelyn ulkopuolelle, on sen vuoksi perusteltu.

Valiokunta puoltaa hallituksen esityksen hyväksymistä. Asian sääntely kuuluu lähtökohtaisesti jäsenvaltioiden toimivaltaan, koska yhteisötasolla ei ole yhdenmukaistettu säännöksiä siitä, missä jäsenvaltiossa ajoneuvot tulee rekisteröidä ja verottaa. Esitys vastaa lisäksi yleistä käytäntöä, jonka mukaan ajoneuvo rekisteröidään ja verotetaan siinä jäsenvaltiossa, jossa sitä käytetään pääasiallisesti eli jossa on kuljettajan vakinainen asuinpaikka.

Asuinvaltioperiaatteen verotusoikeutta ei loukkaa se, että maassa tilapäisesti käytettävä ajoneuvo vapautetaan rekisteröinti- ja verovelvollisuudesta. Olennaista on kuitenkin, että ajoneuvo voidaan yksilöidä ja erottaa verotettavista ajoneuvoista. Tämän vuoksi säännös sisältää joukon varsin tiukkoja rajaehtoja, kuten ennakkoilmoituksen tullille ja käytön enimmäiskeston. Säännös ei sinänsä estä ilmoittamasta esimerkiksi useita henkilöitä auton käyttäjiksi.

Valiokunta pitää sääntelyä perusteltuna ja ymmärrettävänä, joskin ilmiasultaan varsin tiukkana, mistä on huomautettu myös valiokunnan asiantuntijakuulemisessa. Säännöksen laiminlyönti oikeuttaa myös veron maksuunpanoon. Tässä suhteessa oikeuskäytännössä on kuitenkin sovellettu eräissä tapauksissa myös suhteellisuusperiaatetta (KHO 1999 t 571). Tilapäiskäyttöä koskevia säännöksiä saattaa olla aiheellista kehittää mm. tästä syystä. Yksi ratkaisumalli voisi olla päiväkohtaiset autoverot ja/tai nykyistä huomattavasti laajemmat mahdollisuudet veronpalautuksiin vietäessä auto pois Suomesta. Näitä seikkoja voitaisiin tarkastella jäljempänä tarkoitetuin tavoin auto- ja ajoneuvoverotuksen uudistustyön aikana.

Asunnon ja työpaikan välisiä matkoja pidetään verotuksessa yleisesti yksityismatkoina. Niitä ei ole tarkoitus katsoa tässäkään yhteydessä työtehtävien hoitamisesta aiheutuneiksi matkoiksi. Koska ulkomaille rekisteröidyn auton luvattomasta käytöstä voi aiheutua varsin mittavat seuraamukset, valiokunta pitää aiheellisena täydentää säännöstä asunnon ja työpaikan välisten matkojen osalta.

Tullin myöntämä ajo-oikeus

Hallitus esittää jatkettavaksi vielä vuodella erityismenettelyä, jonka nojalla Tulli on voinut myöntää yksityishenkilön omaan käyttöön tuomalle autolle väliaikaisen ajoluvan ennen autoveropäätöksen tekemistä. Säännöstä tarkennettaisiin lisäksi niin, että kolmen kuukauden aika laskettaisiin luvan myöntämisestä, eikä auton maahantuonnista, kuten tähän asti. Säännös oikeuttaisi myös tämän vuoden lopussa alle kolmeksi kuukaudeksi saadun luvan pidennykseen ilman eri menettelyä yhteensä enintään kolmeksi kuukaudeksi.

Esitykseen on suhtauduttu pääosin myönteisesti valiokunnan asiantuntijakuulemisessa, koska se palvelee kuluttajan tarpeita ja on joustava myös Tullin kannalta.

Erityissääntelylle on Tullin mukaan vielä tarvetta, vaikka käsittelyaikoja on voitu lyhentää yhä edellisvuodesta. Käytettynä maahantuotua autoa koskevan autoveropäätöksen keskimääräinen käsittelyaika on tällä hetkellä 21 päivää, kun se oli vuosi sitten 27 päivää.

Valiokunta puoltaa esityksen hyväksymistä.

Autoverotuksen kokonaisuudistus

Auto- ja ajoneuvoverotukseen on kohdistunut viime vuosina useita laajoja lainsäädäntömuutoksia. Verotuksen rakenne on säilynyt niissä kuitenkin peruspiirteiltään ennallaan. Eduskunta on pitänyt sen vuoksi tarpeellisena toimenpiteitä, joiden avulla verotusta voitaisiin uudistaa syvällisesti mm. ympäristöohjauksen näkökulmasta. Kannanotossa on otettu huomioon myös Euroopan yhteisön komission suositukset autoverotuksen kehittämisestä.

Valiokunta pitää uudistustyötä tarpeellisena, tärkeänä ja erittäin ajankohtaisena. Koska laaja-alaisten muutosten voimaantulo edellyttää riittävää siirtymäkautta, valmisteluun tulisi ryhtyä välittömästi ja alusta asti riittävän laajapohjaisen asiantuntemuksen turvin.

Valiokunta ehdottaa edellä olevan perusteella lausumaa, jolla kiirehditään auto- ja ajoneuvoverotuksen kokonaisuudistusta.