Yleisperustelut
Valiokunta puoltaa lakiehdotuksen hyväksymistä seuraavin
huomautuksin ja muutosehdotuksin.
Käytetyn ja uuden auton välinen rajaus
Vuoden 2002 autoverolain uudistuksen yhteydessä lakiin
otettiin uusi käytetyn auton määrittely.
Ajoneuvoa pidetään sen mukaan käytettynä,
jos se on ollut rekisteröitynä ja käytössä. Käytöllä tarkoitetaan
sellaista tosiasiallista käyttöä, joka
vaikuttaa auton arvoon ja jonka jälkeen autoa ei voida
enää pitää uutena.
Säännöksen on katsottu täyttävän
yhteisöoikeuden vaatimukset lähtökohtaisesti
syrjimättömästä verotuksesta,
niin kuin tarkoitus oli. Säännöstä ei
ole kuitenkaan sovellettu toistaiseksi, vaan siirtymäjärjestelyin
on haluttu varata aikaa uuden kuluttajahintapohjaisen verojärjestelmän käyttöönotolle.
Ajoneuvojen arvon määrittely on osoittautunut
kuluttajahintapohjaisessa verojärjestelmässä alun
perin arvioituakin vaikeammaksi. Arvon määrittelyyn
liittyy myös rajanveto uuden ja käytetyn auton
välillä. Käytännön
kannalta on osoittautunut olennaiseksi löytää rajaus,
jonka avulla käytetyn auton verotus voidaan toimittaa kaikissa
tapauksissa mahdollisimman oikeana ja verovelvollisten kannalta
yhdenmukaisin perustein auton todellisen yleisen vähittäismyyntiarvon
perusteella.
Asiassa ovat merkityksellisiä niin vähänkäytettyjen
autojen arvostukseen liittyvät käytännön
ongelmat kuin huoli spekulatiivisen toiminnan viriämisestä silloin,
kun uuden ja käytetyn ajoneuvon väliseen määrittelyyn
ei liity objektiivisia perusteita, kuten esimerkiksi tiettyä aikaa rekisteröinnistä
tai
käyttöönotosta.
Valiokunta on todennut asian käsittelyn yhteydessä viime
vuonna mm., että autokaupalle on esitetty tarjouksia, joissa
on ollut kysymys tosiasiallisesti systeemaattisesta ja mittavasta
autoveron kierrosta. Valiokunta on pitänyt lain soveltamisen
kannalta tarkoituksenmukaisena sitä, että lain
yleiset verotussäännökset ovat sellaisia,
että ne eivät anna tilaisuutta systemaattiseen veronkiertoon.
Tuolloin oli nähtävissä, ettei autoverolakiin
sisältyvä rajanveto uuden ja käytetyn
ajoneuvon välillä ilmeisestikään
riitä estämään sellaisenaan
spekulatiivista toimintaa autojen maahantuonnissa. Tällaisesta
toiminnasta on saatu taas viitteitä.
Yhteisöoikeudessa ei ole yhtenäistetty uuden ja
käytetyn ajoneuvon määrittelyä sinänsä,
kuten hallituksen esityksessä on todettu. Määritelmä ei
itsessään olekaan ratkaiseva. Olennaista on varmistua
siitä, ettei ulkomailta tuotuun käytettyyn ajoneuvoon
kohdistu suurempaa verotaakkaa kuin saman- tai vastaavanlaiseen
kotimaassa käytössä olevaan autoon. Tältä osin
valiokunta katsoo, että hallituksen esitys tarjoaa lähestymistavan,
jolle on mahdollista rakentaa yhteisöoikeudellisesti kestävä säännöstö.
Ongelmallista on vielä se, ettei alle kolmen kuukauden
ikäisistä ajoneuvoista myönnettäisi
mitään vähennystä.
Valiokunta pitää tärkeänä sitä,
että hallituksen esittämästä mallista
saadaan käytännön kokemuksia, joiden
perusteella voidaan arvioida kaikkia edellä esitettyjä seikkoja.
Valiokunta esittää sen vuoksi, että autoverolain
10 § säilytetään nykyisellään,
mutta hallituksen esityksen 10 §:ään
sisältyvä rajanveto uuden ja käytetyn auton
välillä sekä siihen liittyvä arvonmääritys säädetään
kahden vuoden määräajaksi ja sijoitetaan
lain voimaantulosäännöksiin. Pysyvän sääntelyn
muutostarpeita ja -mahdollisuuksia voidaan arvioida saatujen kokemusten
perusteella. Samassa yhteydessä voidaan tutkia jakelutieneutraliteettia
laajemminkin ja esimerkiksi erityisen käyttöönottovähennyksen
tarpeellisuutta uusille autoille. Tätä koskeva
ehdotus on esitetty valiokunnan asiantuntijakuulemisessa.
Ulkomaille rekisteröidyn auton käyttö Suomessa
Uudessa 34 b §:ssä säädettäisiin
niistä tilanteista, joissa Suomessa vakinaisesti asuva
henkilö voi käyttää muussa valtiossa
rekisteröityä työnantajansa autoa työtehtävien
hoitamiseen Suomessa ilman, että siitä tarvitsisi
suorittaa autoveroa.
Sääntely liittyy läheisesti komission
Suomea vastaan nostamaan kanteeseen (asia C-232/03). Kysymys
on perimmältään työvoiman vapaan liikkuvuuden
rajoista suhteessa autoverolain 1 §:n rekisteröinti-
ja verovelvollisuuteen. 34 b §:n tarkoituksena
on täydentää autoverolakia
niin, ettei se muodosta estettä työvoiman vapaalle
liikkuvuudelle.
Uusi säännös vastaa Suomen omaksumaa asennetta
vastineessa komissiolle; työnantajan tarjoamat autot erotellaan
yksinomaan työtehtäviin käytettäviin
yritysajoneuvoihin ja varsinaisiin työsuhdeautoihin. Uudessa
34 b §:ssä vapautetaan rekisteröinti-
ja veron suorittamisvelvollisuudesta vain ensimmäinen ryhmä.
Suomi on katsonut, ettei autoverotuksessa ole perusteltua kohdella
eri tavalla Suomessa asuvien työntekijöiden käytössä olevia
ajoneuvoja sen mukaan, onko työntekijällä ulkomainen
työnantaja vai ei. Rajaus, joka sulkee varsinaiset työsuhdeautot
sääntelyn ulkopuolelle, on sen vuoksi perusteltu.
Valiokunta puoltaa hallituksen esityksen hyväksymistä.
Asian sääntely kuuluu lähtökohtaisesti
jäsenvaltioiden toimivaltaan, koska yhteisötasolla
ei ole yhdenmukaistettu säännöksiä siitä,
missä jäsenvaltiossa ajoneuvot tulee rekisteröidä ja
verottaa. Esitys vastaa lisäksi yleistä käytäntöä,
jonka mukaan ajoneuvo rekisteröidään
ja verotetaan siinä jäsenvaltiossa, jossa sitä käytetään
pääasiallisesti eli jossa on kuljettajan vakinainen
asuinpaikka.
Asuinvaltioperiaatteen verotusoikeutta ei loukkaa se, että maassa
tilapäisesti käytettävä ajoneuvo
vapautetaan rekisteröinti- ja verovelvollisuudesta. Olennaista
on kuitenkin, että ajoneuvo voidaan yksilöidä ja
erottaa verotettavista ajoneuvoista. Tämän vuoksi
säännös sisältää joukon
varsin tiukkoja rajaehtoja, kuten ennakkoilmoituksen tullille ja
käytön enimmäiskeston. Säännös
ei sinänsä estä ilmoittamasta esimerkiksi
useita henkilöitä auton käyttäjiksi.
Valiokunta pitää sääntelyä perusteltuna
ja ymmärrettävänä, joskin ilmiasultaan
varsin tiukkana, mistä on huomautettu myös valiokunnan asiantuntijakuulemisessa.
Säännöksen laiminlyönti oikeuttaa
myös veron maksuunpanoon. Tässä suhteessa
oikeuskäytännössä on kuitenkin sovellettu
eräissä tapauksissa myös suhteellisuusperiaatetta
(KHO 1999 t 571). Tilapäiskäyttöä koskevia
säännöksiä saattaa olla aiheellista kehittää mm.
tästä syystä. Yksi ratkaisumalli voisi
olla päiväkohtaiset autoverot ja/tai
nykyistä huomattavasti laajemmat mahdollisuudet veronpalautuksiin
vietäessä auto pois Suomesta. Näitä seikkoja
voitaisiin tarkastella jäljempänä tarkoitetuin
tavoin auto- ja ajoneuvoverotuksen uudistustyön aikana.
Asunnon ja työpaikan välisiä matkoja
pidetään verotuksessa yleisesti yksityismatkoina. Niitä ei
ole tarkoitus katsoa tässäkään
yhteydessä työtehtävien hoitamisesta
aiheutuneiksi matkoiksi. Koska ulkomaille rekisteröidyn
auton luvattomasta käytöstä voi aiheutua
varsin mittavat seuraamukset, valiokunta pitää aiheellisena
täydentää säännöstä asunnon
ja työpaikan välisten matkojen osalta.
Tullin myöntämä ajo-oikeus
Hallitus esittää jatkettavaksi vielä vuodella
erityismenettelyä, jonka nojalla Tulli on voinut myöntää yksityishenkilön
omaan käyttöön tuomalle autolle väliaikaisen
ajoluvan ennen autoveropäätöksen tekemistä.
Säännöstä tarkennettaisiin lisäksi
niin, että kolmen kuukauden aika laskettaisiin luvan myöntämisestä,
eikä auton maahantuonnista, kuten tähän
asti. Säännös oikeuttaisi myös
tämän vuoden lopussa alle kolmeksi kuukaudeksi
saadun luvan pidennykseen ilman eri menettelyä yhteensä enintään
kolmeksi kuukaudeksi.
Esitykseen on suhtauduttu pääosin myönteisesti
valiokunnan asiantuntijakuulemisessa, koska se palvelee kuluttajan
tarpeita ja on joustava myös Tullin kannalta.
Erityissääntelylle on Tullin mukaan vielä tarvetta,
vaikka käsittelyaikoja on voitu lyhentää yhä edellisvuodesta.
Käytettynä maahantuotua autoa koskevan autoveropäätöksen
keskimääräinen käsittelyaika
on tällä hetkellä 21 päivää,
kun se oli vuosi sitten 27 päivää.
Valiokunta puoltaa esityksen hyväksymistä.
Autoverotuksen kokonaisuudistus
Auto- ja ajoneuvoverotukseen on kohdistunut viime vuosina useita
laajoja lainsäädäntömuutoksia.
Verotuksen rakenne on säilynyt niissä kuitenkin
peruspiirteiltään ennallaan. Eduskunta on pitänyt
sen vuoksi tarpeellisena toimenpiteitä, joiden
avulla verotusta voitaisiin uudistaa syvällisesti mm. ympäristöohjauksen
näkökulmasta. Kannanotossa on otettu huomioon myös
Euroopan yhteisön komission suositukset autoverotuksen
kehittämisestä.
Valiokunta pitää uudistustyötä tarpeellisena, tärkeänä ja
erittäin ajankohtaisena. Koska laaja-alaisten muutosten
voimaantulo edellyttää riittävää siirtymäkautta,
valmisteluun tulisi ryhtyä välittömästi
ja alusta asti riittävän laajapohjaisen asiantuntemuksen
turvin.
Valiokunta ehdottaa edellä olevan perusteella lausumaa,
jolla kiirehditään auto- ja ajoneuvoverotuksen
kokonaisuudistusta.