VALTIOVARAINVALIOKUNNAN MIETINTÖ 35/2010 vp

VaVM 35/2010 vp - HE 123/2010 vp

Tarkistettu versio 2.0

Hallituksen esitys laiksi arvonlisäverolain 32 ja 33 §:n muuttamisesta

JOHDANTO

Vireilletulo

Eduskunta on 16 päivänä syyskuuta 2010 lähettänyt valtiovarainvaliokuntaan valmistelevasti käsiteltäväksi hallituksen esityksen laiksi arvonlisäverolain 32 ja 33 §:n muuttamisesta (HE 123/2010 vp).

Jaostovalmistelu

Asia on valmisteltu valtiovarainvaliokunnan verojaostossa.

Asiantuntijat

Verojaostossa ovat olleet kuultavina

neuvotteleva virkamies Tiina Maisala, valtiovarainministeriö

ylitarkastaja Soili Sinisalo, Verohallinto

johtaja Timo Sipilä, Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry

ekonomisti Helena Pentti, Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry

johtaja Anna Lundén, Suomen Yrittäjät ry

lakiasiain johtaja Vesa Korpela

Kirjallisen lausunnon antoi Suomen Kiinteistöliitto ry.

Elinkeinoelämän keskusliitto ja Keskuskauppakamari ilmoittivat, ettei niillä ole huomauttamista asiaan.

HALLITUKSEN ESITYS

Esityksessä ehdotetaan arvonlisäverolakia muutettavaksi siten, että kiinteistöhallintapalvelun ja itse suoritetun rakentamispalvelun oman käytön verotukseen liittyvät alarajat nostettaisiin 35 000 eurosta 50 000 euroon.

Esitys liittyy valtion vuoden 2011 talousarvioesitykseen ja on tarkoitettu käsiteltäväksi sen yhteydessä.

Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan vuoden 2011 alusta.

VALIOKUNNAN KANNANOTOT

Perustelut

Hallituksen esityksen perusteluista ilmenevistä syistä ja saamansa selvityksen perusteella valiokunta pitää esitystä tarpeellisena ja tarkoituksenmukaisena. Valiokunta puoltaa esityksen hyväksymistä muuttamattomana.

Päätösehdotus

Edellä esitetyn perusteella valtiovarainvaliokunta ehdottaa,

että lakiehdotus hyväksytään muuttamattomana.

Helsingissä 8 päivänä lokakuuta 2010

Asian ratkaisevaan käsittelyyn valiokunnassa ovat ottaneet osaa

  • pj. Hannes Manninen /kesk
  • vpj. Kari Rajamäki /sd
  • jäs. Matti Ahde /sd
  • Pertti Hemmilä /kok
  • Bjarne Kallis /kd
  • Esko Kiviranta /kesk
  • Mikko Kuoppa /vas
  • Reijo Laitinen /sd
  • Mika Lintilä /kesk
  • Olli Nepponen /kok
  • Tuija Nurmi /kok
  • Kirsi Ojansuu /vihr
  • Heikki A. Ollila /kok
  • Markku Rossi /kesk
  • Matti Saarinen /sd
  • vjäs. Lauri Kähkönen /sd
  • Kimmo Sasi /kok
  • Ulla-Maj Wideroos /r

Valiokunnan sihteerinä jaostokäsittelyssä on toiminut

valiokuntaneuvos Maarit Pekkanen