Perustelut

Valiokunnan enemmistö kannattaa hallituksen esitystä kumota varallisuusverolaki. Esityksellä säädetään uusi laki varallisuuden arvostamisesta kiinteistöjen verotusarvon määrittämiseksi kiinteistöverotusta varten samoin kuin yritysten nettovarallisuuden määrittämiseksi tuloverotusta varten. Lisäksi uudesta laista johtuvat tarkistukset tehtäisiin erinäisiin muihin lakeihin.

Emme ole yhtyneet valiokunnan enemmistön kantaan, joka vapauttaa varallisuusverosta muutaman kymmenen tuhatta Suomen rikkainta, sillä vero ei koske tavallista palkansaajaa saati köyhiä.

Varallisuusveron poisto on räikein esimerkki hallituksen tuloeroja kasvattavasta ja eriarvoisuutta lisäävästä politiikasta.

Vasemmistoliitto vaatii oikeudenmukaisuutta veropolitiikkaan.

Ensinnäkin keskustan ja sosialidemokraattien hallitus jättää taloudellisissa vaikeuksissa olevat kunnat pulaan, niin että ne eivät voi turvata laadukkaita ja riittäviä kansalaisille arjessa tuiki tärkeitä palveluja. Viime vuonna ennätysmäärä kuntia korotti täksi vuodeksi veroprosenttia, ja ensi vuodeksi korottajia löytyi vielä enemmän eli 140. Maan talous on kehittynyt suotuisasti, mutta kunnat velkaantuvat.

Toiseksi emme ole tyytyväisiä Vanhasen ja Heinäluoman (aiemmin: Kalliomäen) hallituksen epäsosiaaliseen ja eriarvoisuutta lisäävään verolinjaan. Pienemmissä tuloissa kevennys on prosentin murto-osia suurempi kuin isoissa tuloissa, mutta euroja kevennykset tuovat suurituloisille paljon enemmän.

Vasemmistoliitto kannattaa oikeudenmukaisuutta ja tasa-arvoa lisäävää vero- ja yhteiskuntapolitiikkaa. Vanhasen ja Heinäluoman hallituksen veropolitiikka kasvattaa muutoinkin tulo- ja varallisuuseroja, mm. seuraavista syistä:

• päätös poistaa vuonna 2007 veroasteikon nykyisestä viidestä tuloveroluokasta yksi tuloveroluokka, mitä poistamista on syytä pitää tasaveron esikartanona;
• varallisuusveron alentaminen ja poistaminen vuodesta 2006 lähtien Suomen muutamalta kymmeneltä tuhannelta rikkaimmalta, mikä vähentää verotuottoa 130 miljoonaa euroa;
• etuuksien jättäminen ansiotulovähennyksen ulkopuolelle, mitä eläkkeissä tosin voitaisiin hyvittää riittävällä kansaneläkkeen tasokorotuksella;
• elinkeinoverotuksen keventäminen ja inflaation selvästi ylittävien veronkevennysten toteuttaminen, mitkä vaikeuttavat erityisesti pienituloisten tarvitsemien hyvinvointipalvelujen rahoittamista;
• hallituksen ohjelman ja tuoreen peruspalveluohjelman päätös korottaa kiinteistöveron alarajoja ja maksuja verotuksen painopisteen siirtämiseksi epäsosiaalisemmaksi;
• hallituksen aikomus korottaa sosiaali- ja terveydenhuollon palvelumaksuja ja sitoa ne indeksiin.

Hallitus ei pyri vähentämään eriarvoisuutta riittävillä eläkkeiden ja muiden etuuksien, kuten työmarkkinatuen, tasokorotuksella.

Hallitus ei myöskään halua työmarkkinatukeen tasokorotusta, jolla hyvitettäisiin palkansaajille annettavaa veronkevennystä. Opintotuessa hallitus taas lisäsi lainapainotteisuutta opintotuen parantamisen sijasta.

Käsiteltäessä hallituksen esitystä tuloveroperusteita koskeviksi muutoksiksi (HE 117/2005 vp) esitimme palkkatuloja koskevan valtion verotuksen ansiotulovähennyksen rakenteen tarkistamista niin, että se tulojen noustessa poistuisi nopeammin kuin mitä hallitus esittää. Lisäksi esitimme, että tulisi valmistella vastaavanlaiset vähennykset sosiaaliturvaetuuksiin, joita ansiotulovähennys ei nyt koske.

Käsiteltäessä veroasteikkoa vuodeksi 2006 (HE 116/2005 vp) esitimme, että suurimpien tulojen marginaaliveroprosenttia ei lainkaan tarkistettaisi.

Varallisuusvero on syytä säilyttää, jotta muutama kymmenen tuhatta Suomen rikkainta omalla panoksellaan osallistuisi yhteiskunnan palvelujen ja muiden tärkeiden menojen rahoittamiseen. Samasta syystä on luovuttava kaikkein hyvätuloisimpien veronkevennyksistä.

Varallisuusveron poistamisen hallitus on luvannut työnantajille työehtosopimusneuvottelujen yhteydessä. Sitä seikkaa ei ole neuvotteluissa kolmikantaisesti sovittu. Lisäksi on syytä todeta, että siitä, mitä veromuutoksia hallitus työehtosopimusneuvottelujen yhteydessä lupaa, siitä vastaa aina hallitus.

Kun katsomme, että varallisuusvero on säilytettävä, ehdotamme, että kaikki hallituksen esitykseen sisältyvät lakiehdotukset on hylättävä.

Perustelut

Toimitilojen omistaminen asunto- ja keskinäisessä kiinteistöyhtiössä

Kokoomus on tukenut hallituksen päätöstä luopua varallisuusverotuksesta. Perustelut kokonaan verosta luopumiselle on kattavasti kirjattu myös valtiovarainvaliokunnan mietintöön. Varallisuusverosta luopumisen yhteydessä tarkoituksena on ollut siirtää varallisuusverolain arvostamissäännökset samansisältöisinä uuteen arvostamislakiin. Hallitus onkin luvannut muutosten olevan täysin teknisluonteisia. Tästä huolimatta kesällä lausuntokierroksella ollut luonnos uudeksi arvostamislaiksi sisälsi useita kohtia, joilla hallitus oli tämän teknisen uudistuksen varjolla kiristämässä yritysten ja niiden omistajien verotusta. Vaikka suurin osa kyseisistä epäkohdista korjattiin lakiluonnosta kohtaan esitetyn kritiikin myötä, jäi hallituksen esitykseen silti tiettyjä ongelmia, joita valtiovarainvaliokunta ei mietinnössään ole katsonut tarpeelliseksi korjata.

Yksi selkeä ongelmakohta liittyy asunto-osakeyhtiön ja määrätyn huoneiston hallintaan oikeuttavan kiinteistöosakeyhtiön osakkeiden arvostamiseen. Voimassa olevan lain mukaan käyttöomaisuuteen kuuluva kiinteistö, arvopaperi ja asunto-osake sekä liikeosake arvostetaan poistamatta olevan hankintamenon sijasta verotusarvoon, jos se on poistamatta olevaa hankintamenoa korkeampi. Valtiovarainvaliokunnan hyväksymän muutoksen jälkeen asunto-osakeyhtiön ja keskinäisen kiinteistöosakeyhtiön osakkeille ei enää laskettaisi varallisuusveroarvoa vastaavaa vertailuarvoa. Yrityksen varoihin sisältyvinä ne arvostettaisiin arvostamislain nettovarallisuutta koskevien säännösten mukaisesti. Asunto-osakeyhtiöiden ja kiinteistöosakeyhtiöiden osakkeiden arvostamisessa siirryttäisiin siten käyttämään poistamatonta hankintamenoa. Monien pienten yritysten tilanteessa tämä muutos pienentää nettovarallisuutta.

Esitetty muutos johtaisi yrityksen omistajien verotuksen kiristymiseen silloin, kun yhtiön nettovarallisuudesta merkittävä osa muodostuu esim. toimitiloina käytettävistä asunto-osakeyhtiön tai keskinäisen kiinteistöyhtiön osakkeista. Erityisesti kaupungeissa yrityksillä on muussa kuin vaihto- ja sijoitusomaisuudessa asunto-osakeyhtiön osakkeita, joiden perusteella hallittuja huoneistoja käytetään liike- tai toimistotiloina tai ne ovat henkilökunnan käytössä. Yhtiöillä on keskinäisen kiinteistöosakeyhtiön osakkeita esim. kauppiaiden rakennettua paikkakunnalle pienen kauppakeskuksen. Tällaisessa tilanteessa tarkoituksena on käyttää osakeomistuksen perusteella hallittua tilaa oman yrityksen käytössä vain kiinteistöyhtiön perimää vastinetta vastaan. Samoin ns. kivijalkakaupat ovat usein asunto-osakeyhtiömuotoisissa kerrostaloissa. Nämä osakkeet voivat muodostaa merkittävän varallisuuserän pienyrityksen taseessa. Tämän tyyppiset osakkeet myös tyypillisesti omistetaan pitkään, joten niiden osalta käyvän arvon ja poistamattoman hankintamenon ero on tyypillisesti suuri. Lakimuutosta on puolustettu lähinnä toteamalla verotusarvon laskemisen olevan työlästä. Tämä ei kuitenkaan ole riittävä syy kiristää näiden yritysten verotusta.

Arvostamislaissa tulisikin käyttöomaisuuteen kuuluvien asunto- ja keskinäisten kiinteistöosakeyhtiöiden osakkeiden arvostamisperusteena käyttää näiden yhtiöiden omistamien rakennusten kiinteistöverotuksen pohjana olevaa arvoa oikaistuna nykytapaan valtiovarainministeriön päätöksen mukaisesti. Tällainen käsittely olisi linjassa muunkin omaisuuden käsittelyn kanssa, joiden nykyiset, eri päätöksissä sijaitsevat arvojen määritykset on siirretty suoraan arvostamislakiin. Tämä muutos voitaisiin tehdä jättämällä varojen arvostamislain 2 luvun 3 §:n 6 momenttiin sisältyvä asunto-osakeyhtiön ja määrätyn huoneiston hallintaan oikeuttavan kiinteistöosakeyhtiön osakkeita koskeva rajoitus pois. Arvostamislain 2 lukuun tulisi lisätä myös uusi 5 a § kyseisten osakkeiden vertailuarvon laskemista varten. Tämän pykälän pitäisi vastata nykyisen asunto-osakkeen verotusarvon perusteista annetun valtiovarainministeriön päätöksen sisältöä. Tarpeen on muuttaa myös 2 luvun 5 §:n 1 momenttia.

Yritysten sukupolvenvaihdosten verotus

Valtionvarainvaliokunta esittää hylättäväksi kokoomuksen eduskuntaryhmän lakialoitetta LA 117/2005 vp. Aloitteessa on esitetty perintö- ja lahjaveron poistamista yritysten sekä maa- ja metsätilojen sukupolvenvaihdostilanteissa. Samalla vapautus verosta laajennettaisiin koskemaan myös tilanteita, joissa tilan tai yrityksen osakkeista tai osuuksista siirtyy jatkajalle alle 10 prosenttia.

Suomalaiset yrittäjät vanhenevat nopeasti, ja noin kolmanneksella suomalaisista yrityksistä on lähitulevaisuudessa edessä sukupolvenvaihdos tai toiminnan lopettaminen. Lukumääräisesti tämä tarkoittaa seuraavien kymmenen vuoden aikana noin 70 000—80 000 yrittäjää ja noin 500 000—800 000 yrityksissä työskentelevää työntekijää. Sukupolvenvaihdosten onnistumisella on suuri merkitys koko kansantaloudelle. Paitsi että kyseessä on merkittävä ryhmä työllistäjiä, sukupolvenvaihdosta lähestyvät yritykset ovat myös keskimääräistä suurempia ja vakavaraisempia. ETLAn arvion mukaan joka toisen sukupolvenvaihdoksen epäonnistuminen heikentäisi julkisen talouden rahoitusasemaa neljän vuoden kuluessa 1,25 miljardilla eurolla. Pk-yritysbarometrin (1/2005) mukaan jatkajan löytäminen, verotus ja arvonmääritys koetaan yrityksissä ongelmallisiksi sukupolvenvaihdostilanteissa. Sukupolvenvaihdoksissa jo nykyisellään saatavista veronhuojennuksista huolimatta verotus on siten edelleen este elinkeinotoiminnan menestyksekkäälle siirtämiselle sukupolvelta toiselle ja siten vaarantaa elinkeinotoiminnan jatkuvuuden ja työpaikkojen säilymisen. Yrityksen siirtyessä seuraavalle sukupolvelle vastaanottajalla ei esimerkiksi yleensä ole varoja verojen maksuun. Silloin tämä raha otetaan yrityksestä, jossa sitä samanaikaisesti tarvittaisiin toiminnan kehittämiseen muutenkin hankalassa vaihdostilanteessa.

Perintö- ja lahjaverotuksen poistamista yritysvarallisuuden siirtyessä polvelta toiselle on hiljattain esittänyt KTM:n perheyrittäjyystyöryhmä (KTM julkaisuja 16/2005). Perintö- ja lahjaverolaissa veronhuojennuksesta säädetään 55 §:ssä, jonka mukaan huojennus koskee tilanteita, joissa perintöön tai lahjaan sisältyy maatila, muu yritys tai näiden osa. Huojennuksen saaminen edellyttää, että verovelvollinen jatkaa perintönä tai lahjana saaduilla varoilla maa- ja metsätalouden harjoittamista tai muuta yritystoimintaa. Ehdotamme kyseistä pykälää muokattavaksi niin, että näissä tapauksissa verovelvolliselle myönnetään vapautus perintö- ja lahjaverosta. Tämä vaatii 55 §:n 1 momentin muuttamista, ja aikaisemman huojennuksen laskentaa sääntelevät 1 momentin 3 kohta sekä voimassa olevan lain momentit 2, 3 ja 6 samoin kuin lain 56 § voidaan kumota tarpeettomina. Tällöin myös valtiovarainvaliokunnan mietinnön mukaiset 55 §:n uudet 3 ja 4 momentit poistetaan. Voimassa olevan lain momenteissa 4 ja 5 säädetään siitä, ettei verovelvollinen voi ilman veroseuraamuksia luovuttaa pääosaa em. tilasta tai yrityksestä ennen kuin viisi vuotta on kulunut perintö- ja lahjaverotuksen toimittamispäivästä. Verovelvollisen on tehtävä tämänkaltaisesta luovutuksesta ilmoitus verovirastolle kolmen kuukauden kuluessa omaisuuden luovuttamisesta. Rajoituksen tarkoituksena on varmistaa huojennuksen kohdentuminen niihin tilanteisiin, joissa elinkeinotoimintaa jatketaan. Tämä luonnollisesti on tarpeen myös silloin, kun verosta myönnetään vapautus sukupolvenvaihdostilanteissa.

Vuonna 2004 toteutetun huojennuksen määrän kasvattamisen jälkeen ongelmaksi on kaiken lisäksi muodostunut uudenlainen huojennuksen kohteena olevan omaisuuden arvostamiskäytäntö. Veroviranomaiset ovat vastoin valtiovarainvaliokunnan selkeää kantaa (VaVM 5/2004 vp) ryhtyneet erottelemaan erityisesti osakeyhtiöiden taseisiin sisältyviä omaisuuseriä yritysvarallisuuteen ja siihen kuulumattomiin eriin. Tältä osin vapautuksen perintö- ja lahjaverosta tulisikin koskea liiketoimintaa harjoittavan yhtiön koko arvoa riippumatta siitä, onko yhtiöllä myös elinkeinotoiminnan ulkopuolisiksi katsottavia varoja.

Pelkästään metsätaloutta harjoittavat yrittäjät jäävät nykyisellään perintö- ja lahjaverotuksesta sukupolvenvaihdostilanteissa myönnettävien huojennusten ulkopuolelle. Kun metsätaloutta harjoittava yrittäjä säännöllisesti osallistuu metsän hoitotoimiin ja saa toimeentulon kannalta merkityksellistä tuloa metsästä, ei metsänhoitoa ole mitään syytä käsitellä pelkästään sijoitustoimintana. Metsätalouden rajaaminen pois tarkoitetun perintö- ja lahjaveron vapautuksen piiristä ei siten ole perusteltua. Näin on erityisesti sen vuoksi, että jo nykyisellään vähäinenkin maatalouden harjoittaminen tuo metsätilan huojennussäännösten piiriin. Asiaan on kiinnittänyt edellä mainitussa mietinnössään huomiota myös valtiovarainvaliokunta. Sukupolvenvaihdosten verotusta koskeva vapautus tulisikin ulottaa myös niihin metsätiloihin, jotka ovat metsänhoitomaksuvelvollisia. Vapautus verosta tulisi kuitenkin rajata niihin tilanteisiin, joissa metsätila siirtyy kokonaisuudessaan jatkajalle. Tarvittavat lakimuutokset on tehtävä perintö- ja lahjaverolain 55 §:ään.

Perintö- ja lahjaverolain 57 §:n mukaan 55 §:ssä tarkoitetulla tilan tai yritystoiminnan osalla tarkoitetaan myös vähintään yhtä kymmenesosaa tilan tai yrityksen omistamiseen oikeuttavista osakkeista tai osuuksista. Suomessa on kuitenkin useita työllistäviä ja kasvavia perheyrityksiä, joiden omistus on pirstaloitunut vuosien kuluessa niin, ettei 10 prosentin omistusvaatimus monestikaan täyty. Perintö- ja lahjaverolain 57 §:n kumoaminen laajentaisi verovapautuksen käyttömahdollisuuden myös näihin tilanteisiin ja tukisi tavoitetta yritystoiminnan jatkumisesta suvun tai perheen piirissä. Vapautuksen myöntämisen ehtona olisi tällöinkin luonnollisesti se, että verovelvollinen jatkaa kyseistä elinkeinotoimintaa. Kymmenen prosentin vaatimuksen poistaminen edistäisi sukupolvenvaihdoksia myös helpottamalla elinkeinotoiminnan vähittäistä siirtämistä seuraavalle polvelle. Käytännössä usein jatkaja halutaan ottaa mukaan yrityksen toimintaan siirtämällä hänelle ensin pieni osuus elinkeinotoimintaan liittyvästä varallisuudesta. Nykytilanteessa tällaisista 10 prosentin osuuden alittavista siirroista ei saa huojennusta perintö- ja lahjaverotuksessa.

Perintö- ja lahjaveron kertymäksi on talousarvioesityksessä arvioitu vuodelle 2006 yhteensä 490 miljoonaa euroa. Arvioimme perintö- ja lahjaverotuksen poiston yritysten sekä maa- ja metsätilojen sukupolvenvaihdoksissa vähentävän verotuloja noin 100 miljoonalla eurolla. Kokoomuksen eduskuntaryhmä on jättänyt eduskunnan käsittelyyn myös vastaavan talousarvioaloitteen koskien valtion vuoden 2006 talousarviota.

Perustelut

Pohjoismaiseen yhteiskuntamalliin on kuulunut tasainen tulonjako, se on ollut näiden yhteiskuntien yhteinen suuri vahvuus. Viime vuosina tuloerot, erityisesti asteikon yläpäässä, ovat kasvaneet sekä Suomessa että Ruotsissa. Köyhimpien elintaso on Suomessa jäänyt jälkeen muun kansan elintasosta, samalla kun rikkaimman sadasosan osuus kokonaistuloista on kasvanut jyrkästi.

Hallituksen tekemä politiikka kokonaisuudessaan on tukenut tätä kehitystä. Tuloverotusta on alennettu yhteensä kolmella miljardilla eurolla, ja veronalennukset ovat painottuneet suurituloisiin. Nyt ehdotettu varallisuusveron poisto tekee 70 miljoonan euron vuosittaisen loven budjetin tulopuolelle.

Hallituksen tekemät veronalennusesitykset ovat valtiontalouden kestävyyteen nähden liian suuria, ja on pelättävissä, että veropohjan kapeneminen vaikeuttaa hyvinvointipalvelujen rahoitusta tulevaisuudessa. Huolestuttavaa myös on, että vaikka veromuutoksia on perusteltu kilpailukyvyn turvaamisella ja työllisyydellä, muutosten kokonaistaloudelliset vaikutukset jäävät edelleen arvailujen varaan.

Veronalennuspolitiikka sinänsä on myös vihreän eduskuntaryhmän tavoitteiden mukaista, mutta veronalennusten täytyy olla huomattavasti maltillisempia ja painottua pienituloisten verojen keventämiseen. Osa veronalennuksista tulisikin peruuttaa ja käyttää siitä syntyvä liikkumavara kuntien valtionosuuksien lisäämiseen ja köyhyyden poistamiseen.

Nyt ehdotettu varallisuusveron poistaminen on ongelma myös kansalaisten kokeman luottamuksen näkökulmasta. On sanottu, ettei rikkaiden rikastuminen ole ongelma, jos se ei köyhdytä muita. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Rikkaat eivät voi rikastua ilman, että se heikentäisi tavallisten ihmisten asemaa, väitetään tästä asiasta mitä tahansa. Rikastuminen näkyy esimerkiksi asuntomarkkinoilla, joilla varallisuuden lisääntyminen nostaa joillakin alueilla hintoja niin, että niukempituloisten täytyy siirtyä syrjemmälle.

Korkea keskinäinen luottamus on ollut pohjoismaisen yhteiskunnan vahvuuksia. Sääntöjä on noudatettu, koska ne on koettu reiluiksi. Edistämällä rikkaiden rikastumista hallitus vaarantaa paljon sellaista, joka Suomessa on arvokasta.