Yleisperustelut

Valiokunta ehdottaa, että hallituksen esitys hyväksytään muutettuna.

Keskeisimmät muutosehdotukset koskevat lain yleistä kirjoitustapaa ja sääntelyn tarkkuustasoa. Valiokunta ehdottaa, että ns. mallinnettua arvonmääritystä koskevia säännöksiä ei oteta lakiin, vaan että niitä käytetään apuna hallinnollisessa työssä. Yksin tämä muutos poistaa olennaisella tavalla sitä vaikeaselkoisuutta, josta esitystä on arvosteltu varsin arvovaltaiselta taholta myös julkisuudessa. Samalla se antaa mahdollisuuden säätää veron määräytymisperusteista helpommin ymmärrettävällä tavalla.

Muut keskeiset muutosehdotukset koskevat seuraavia yksittäisiä säännöksiä:

• Veron määrä ehdotetaan laskettavaksi kuluttajahintapohjaisessa järjestelmässä verollisista hinnoista. Muutoksella ei ole kuitenkaan vaikutusta verotasoon.

• Moottoripyörät ehdotetaan otettavaksi kuluttajahintapohjaisen verotuksen piiriin.

• Uusien moottoripyörien ja ns. city-pakettiautojen verotasoa ehdotetaan alennettavaksi samalla tavoin kuin uusien henkilöautojen.

• Ennen vuotta 2003 valmistettuja, käytettynä verotettavia ajoneuvoja koskeva veronalennus (6 b §:n kaavassa kerroin 0,85) ehdotetaan poistettavaksi.

• Käytettyjen autojen määrittelyä ehdotetaan uudistettavaksi siten, että nykyinen kuuden kuukauden raja poistuu 1.1.2004 lukien.

• Ns. homeverosäännös ehdotetaan poistettavaksi.

• Uusien henkilöautojen yleisessä kuluttajahinnassa olevasta 9 prosentin pakollisesta jakelukustannusten osuudesta ehdotetaan luovuttavan.

• Uudenlainen, verotustietoja koskeva oikaisumahdollisuus ehdotetaan poistettavaksi.

• Erityisestä arviointilautakunnasta ehdotetaan luovuttavan.

Esitetyistä muutoksista huolimatta hallituksen esityksen keskeiset linjaukset ja eurooppaoikeudelliset tarkennukset säilyvät pääosin. Tämä tarkoittaa erityisesti siirtymistä uusien ja vuoden 2002 jälkeen valmistettujen, sittemmin käytettyinä tuotujen henkilöautojen osalta nykyisestä tuontihinnasta perustuvasta verotuksesta yleiseen kuluttajahintaan perustuvaan verotukseen sekä arvon määrittelyä yleisen hintatason perusteella. Yleisen kuluttajahinnan sijasta valiokunta ehdottaa käytettäväksi käsitettä yleinen vähittäismyyntiarvo. Sillä tarkoitetaan asiallisesti samaa kuin yleisellä kuluttajahinnalla, mutta se viittaa suoremmin yleiseen arvoon yksittäisen hinnan sijasta.

Hankinta-arvoperusteisen verotuksen piiriin jäävät moottoripyöriä lukuun ottamatta samat ajoneuvot kuin hallituksen esityksessä. Lakia on tarkoitus soveltaa hallituksen esityksen tapaan takautuvasti 1.1.2003 lukien. Myös verotaso on tarkoitus säilyttää edellä kuvattuja poikkeuksia lukuun ottamatta hallituksen esityksen mukaisena.

Eurooppa-oikeuden näkökulma

Hallituksen esityksessä ja siihen jälkikäteen annetuissa yksityiskohtaisissa perusteluissa on selvitetty laajasti Eurooppa-oikeuden asettamat vaatimukset käytettyjen autojen verotukselle. Säännösten on oltava sellaiset, että ne takaavat syrjimättömän lopputuloksen kaikissa tapauksissa. Tämä lähtökohta on hyväksytty niin hallituksen esityksessä kuin valiokunnan asiantuntijakuulemisessa.

Mallinnettu arvo arvostuksen lähtökohtana.

Valiokunnan kuulemat Eurooppa-oikeuden asiantuntijat, kilpailuviranomaiset ja korkeimman hallinto-oikeuden edustaja ovat katsoneet, että syrjimättömyyden kannalta ratkaisevaa on lopputulos, ei menetelmä. Säännösten yhteensopivuutta Eurooppa-oikeuden kanssa arvioidaan siis lopputuloksen, ei säännösten kirjaimen kautta. Riittävänä ei ole pidetty myöskään sitä, että verotus on keskimäärin syrjimätöntä, vaan EY-tuomioistuimen asettama vaatimus tarkoittaa ankarimmillaan sitä, ettei verotus saa johtaa yhdessäkään tapauksessa syrjivään lopputulokseen. Lakiin sisällytettävien säännösten tulee siis olla sellaisia, että tämä lopputulos voidaan taata lain tasolla.

Henkilöautojen arvostus perustuu hallituksen esityksessä jo lähtökohtaisesti mallinnettuun arvoon, eikä auton todelliseen arvoon. Mallinnuksen pohjana käytetään vain liiketoiminnassa myytyjen autojen tietoja. Ne tultaisiin hankkimaan käytännössä yhdeltä yksityiseltä yritykseltä, joka myy keräämiään tietoja maksua vastaan. Kuluttajien välillä tapahtuva käytettyjen autojen kauppa jäisi kokonaan lähtötietojen ulkopuolelle.

Useat valiokunnan kuulemat asiantuntijat ovat katsoneet, että ehdotettu menettely johtaa tai voi johtaa systemaattisesti liian korkeaan arvostustasoon, jolloin myös veron määrä muodostuu liialliseksi ja siten syrjiväksi. Koska arvostus perustuisi lain velvoittavaan sääntelyyn, seurauksena olisi se, että laki muodostuisi itsessään syrjiväksi. Se jouduttaisiin sivuuttamaan esimerkiksi tuomioistuimen ratkaisun myötä suoraan sovellettavan Eurooppa-oikeuden hyväksi. Verotus jouduttaisiin toimittamaan silloin ilman kotimaista säädöspohjaa pelkän hallinnollisen menettelyn varassa vastoin perustuslain velvoitteita.

Mallinnetun arvon käyttö arvostuksen lähtökohtana on valiokunnan mielestä ongelmallinen paitsi perustuslain kannalta myös mahdollisten kasautuvien veronpalautusvaateiden vuoksi. Jos lain rakenteellinen syrjivyys todetaan esimerkiksi vasta muutaman vuoden kuluttua lain voimaantulosta, virheellisiä verotuspäätöksiä ehtii syntyä paljon. Muodostuva veronpalautusten määrä voi olla huomattava, minkä lisäksi voimassa oleva 9 prosentin palautuskorko kasvattaa palautettavaa määrää merkittävästi. Ehdotettu sääntelytapa on siten riski myös fiskaalisesti.

Hallituksen esityksessä lähdetään siitä, etteivät siinä ehdotetut säännökset voi johtaa syrjintään. Valiokunta pitää edellä esitettyä kritiikkiä kuitenkin siinä määrin merkittävänä, että se ehdottaa luopumista mallinnetun arvon käytöstä arvostuksen lähtökohtana laissa.

Muutosehdotus on enemmän rakenteellinen kuin käytännöllinen: myös valiokunnan ehdottamien säännösten ydinajatus on se, että arvostus tapahtuu yhtenäisen, yleisen hintatason perusteella. Käsitteenä käytetty yleinen vähittäismyyntiarvo määritellään pitkälti samaan tapaan kuin yleinen kuluttajahinta lakiehdotuksessa, mutta sitä ei sidottaisi lähtökohtaisesti eikä säädöstasolla lainkaan tilastollisiin tekijöihin tai menetelmiin. Näin vältetään lain rakenteeseen muutoin mahdollisesti jäävät eurooppaoikeudelliset jännitteet.

Yleisellä vähittäismyyntiarvolla tarkoitettaisiin yleistä myyntihintaa kuluttajalle verotusajankohtana. Jos tätä arvoa ei ole käytettävissä, yleinen vähittäismyyntiarvo määritettäisiin yleisen pyyntihinnan perusteella. Tästä hinnasta vähennettäisiin kuitenkin tavanomaisia alennuksia vastaava erä. Koska hintakäsite pohjautuu yleiseen hintatasoon, ratkaisevaa ei siis olisi juuri kulloinkin verotettavan ajoneuvon konkreettinen hinta. Yleistä hintatasoa eivät riittäisi kuvaamaan myöskään satunnaiset ostoerät, autoliikkeiden sisäänostohinnat, ostotarjoukset tai muut vastaavat pienen otannan avulla saadut tai paikalliset hintatiedot. Tämä on uuteen kuluttajahintapohjaiseen verotukseen siirtymisen olennaisimpia kysymyksiä niin verovelvollisten yhdenmukaisen kohtelun kuin verotuottokertymän kannalta.

Käytännön työssä voidaan ja tuleekin käyttää apuna parasta saatavilla olevaa aineistoa yleisen hintatason osoittamiseksi. Tietoa voidaan analysoida ja käsitellä myös sillä tavoin kuin hallituksen esityksessä on kuvattu. Oleellista on kuitenkin, että käytettävä tieto on apu lopullisen päätöksen teossa, ei vääjäämätön lopputulos itsessään. Näin käytetty tieto on myös osoitettavissa ja perusteltavissa avoimesti asiakkaille tarpeen tullen. Tulli voi kehittää vapaasti myös omaa tietokantaansa, samoin muut autoalan toimijat, jotta arvonmäärittelyn pohjatieto on mahdollisimman edustavaa.

Käytetyn ajoneuvon määrittely.

Hallituksen esityksessä on säilytetty käytetyn ajoneuvon määrittely käytännössä nykyisellään, vain eräin yhteisöoikeudellisin tarkennuksin muokattuna. Ajoneuvoa pidettäisiin siten edelleen käytettynä vain, jos se on ollut rekisteröitynä tai käytössä kauemmin kuin kuusi kuukautta.

Säännöksen säilyttämistä on perusteltu varsin seikkaperäisesti hallituksen esityksen yksityiskohtaisissa perusteluissa. Niissä on katsottu, ettei säännös ole Eurooppa-oikeuden vastainen, koska ajoneuvon arvon alentuminen otetaan huomioon alusta asti, kun verotus kohdistuu yli kuusi kuukautta vanhaan ajoneuvoon. Myös eräät valiokunnan kuulemat asiantuntijat ovat olleet sitä mieltä, että säännös voidaan pysyttää edelleen laissa. Toisaalta säännöstä on vaadittu poistettavaksi tuontia rajoittavana. Myös komissio on kiinnittänyt siihen huomiota.

Alle kuuden kuukauden ikäisten ajoneuvojen verotuksen erityissääntely on liittynyt erityisesti hankinta-arvopohjaiseen verotukseen ja sillä keinotteluun. Säännöksen oikeuspoliittinen perusta muuttuu tässä suhteessa, kun valtaosa verotettavista ajoneuvoista on jatkossa kuluttajahintapohjaisen verotuksen piirissä. Tähän nähden ja säännöksen poistamista puoltaneiden kannanottojen vuoksi valiokunta ehdottaa, että säännöksestä luovutaan lyhyen siirtymäajan jälkeen 1.1.2004 lukien. Muutosehdotus ei vaikuta arvonlisäverosäännösten tulkintaan. Maahantuotavaa ajoneuvoa pidetään siten arvonlisäverotuksessa edelleen käytettynä vasta kuuden kuukauden määräajan jälkeen.

Syrjimättömyyttä koskeva yleissäännös.

Koska hallituksen esitys on valmisteltu yksinomaan virkatyönä valtiovarainministeriössä, valiokunta keskittyi asiantuntijakuulemisessaan Eurooppa-oikeuden, perustuslain ja kilpailuoikeuden asettamiin lainsäädäntövaatimuksiin siinä määrin kuin se oli käytettävissä olleeseen aikaan ja esityksen laajuuteen nähden mahdollista. Tässä kuulemisessa tuotiin esiin usealta taholta nimenomaisen, syrjimättömyysperiaatteen toteavan yleissäännöksen tarve.

Suomalaiseen lainsäädäntötapaan ei ole kuulunut tähän mennessä sisällyttää lakiin yleisluonteisia toteavia periaatelausumia, jotka ovat voimassa joka tapauksessa. Yleinen pyrkimys on ja on ollut se, että säännökset kirjoitetaan sisältönsä puolesta yleisperiaatteiden mukaisiksi.

Valiokunta on pitänyt perusteltuna noudattaa tätä perinteistä lainsäädäntötapaa mm. sen vuoksi, että se helpottaa omalta osaltaan säädösten yhtenäistä tulkintaa. Sen vuoksi erillistä syrjinnän kieltävää yleisperiaatetta ei ole sisällytetty esitykseen. Koska vanhojen käytettyjen autojen verotus joudutaan joissakin tapauksissa perustamaan tietoihin, jotka ovat puutteellisia, näitä koskevissa yksittäisissä säännöksissä on todettu, ettei vertailuvero-osuuden ylittävää määrää kanneta.

Näyttötaakkaa koskeva säännös.

Valiokunnassa on ollut esillä myös erillisen näyttötaakkaa koskevan säännöksen sisällyttäminen lakiin. Hallituksen esityksessä olevaa säätämistapaa "jos voidaan osoittaa" on pidetty epäselvänä erityisesti sen suhteen, kenen tulee osoittaa vaadittava näyttö. Sen on katsottu viittaavan myös siihen, että todistustaakka voidaan kaataa verovelvolliselle.

Valiokunta ei ehdota erityistä näyttötaakan jakoa koskevan säännöksen sisällyttämistä lakiin. Tämä johtuu ensinnäkin siitä, että todistustaakan asettaminen jollekulle negatiivisen seikan eli ei-syrjivyyden osoittamiseksi ei ole mielekäs. Toisaalta, koska arvostuksen lähtökohtana on todellinen arvo eli yleinen kuluttajahinta, kysymys muuttuu lähinnä käyvän hinnan määrittelyä koskevaksi näytön arvioinniksi, jossa viranomainen on velvollinen perustelemaan ratkaisunsa lähtötiedot omalta osaltaan. Myös vanhoja cif-hintoja koskevat tiedot tulevat asianosaisen käyttöön yleisen asianosaisjulkisuuden nojalla siltä osin kuin se on tarpeen hänen verotuskysymyksensä ratkaisemiseksi. Näiden tilanteiden varalle ei tarvita valiokunnan mielestä erityistä näyttövelvollisuutta koskevaa säännöstä, vaan kysymys voidaan ratkaista yleisten hallinto-oikeudellisten periaatteiden mukaan.

Perustuslain näkökulma

Sääntelyn yksityiskohtaisuus.

Perustuslaissa asetettu velvoite säätää verosta lailla on ollut edellä käsiteltyjen näkökohtien lisäksi esillä myös kysymyksenä sääntelyn yksityiskohtaisuudesta. Hallituksen esityksessä noudatettu sääntelytarkkuus tekee lakiehdotuksesta vaikeaselkoisen tavallisen kansalaisen kannalta.

Säännösten vaikeaselkoisuus on ymmärrettävää silloin, kun kohteena oleva ilmiö on itsessään monimutkainen ja vaatii erityisosaamista. Tyypillinen esimerkki tällaisesta on johdannaisinstrumenttien verotus. Nyt on kuitenkin kysymys lähtökohdiltaan yksinkertaisesta jokamiehen kulutushyödykkeen verotuksesta, joka koskettaa useimpia kansalaisia tavalla tai toisella. Sen vuoksi sääntelynkin pitää olla mahdollisimman ymmärrettävää yleisten oikeusturvanäkökohtien vuoksi. Yksityiskohtaisuuden vastapainoksi onkin asetettu hallituksen esityksen turha vaikeaselkoisuus.

Yksityiskohtaista sääntelyä on pidetty hallituksen esityksessä perustuslain edellyttämänä. Ehdotetut säännökset koskevat kaikilta osin aineellisia kysymyksiä, jolloin niistä on myös säädettävä lailla. Valiokunta pitää tätä perusteltuna, kun sääntelyn lähtökohtana on mallinnettu arvostustapa. Koska verotuksen lopputulos on sidottu mallinnuksella saatavaan tietoon, on mallinnuksen osatekijätkin säädettävä lailla. Kun mallinnuksesta luovutaan laissa olevana verotuksen perusteena, tilanne muuttuu. Ratkaisevaksi jää silloin, ovatko uuteen sääntelyyn sisältyvät veron määräytymisperusteet riittävän täsmälliset.

Valiokunnan ehdottama yleiseen vähittäismyyntiarvoon perustuva verotus tarkoittaa käytännössä yleisen käyvän arvon käyttöä. Käypää arvoa ei voida koskaan mallintaa eteenpäin. Parhaatkin mallinnetut lopputulokset kuvaavat toteutunutta historiatietoa ja odotusarvoa eteenpäin silloin, kun olosuhteet säilyvät samoina. Olosuhteiden muuttuessa mallinnettu arvo poikkeaa väistämättä todellisuudesta.

Käypää arvoa ei voi siis kuvata millään lainsäännöksellä sanaparia tarkemmin, koska käypä arvo elää markkinoiden mukaan. Se on siis käsitteenä tarkka, vaikkakaan ei aina vaivatta löydettävissä. Valiokunta katsoo tämän vuoksi, että myös veron määräytymisperuste on määritelty lailla.

Valiokunta katsoo lisäksi, että lailla säätämisen vaatimus on eri asia kuin mahdollisimman yksityiskohtainen sääntely. Yksityiskohtainenkin voi olla perustuslain vastainen, jos keskeisimmät verotuksen elementit verovelvollisuus ja veron määräytymisperusteet puuttuvat tai ovat liian epäselviä, jotta kansalainen voi periaatteessa itse tarkistaa veron oikean määrän. Valiokunta ehdottaa myös tästä syystä luopumista mallinnukselle ja tilastollisiin tietoihin perustuvasta säätämistavasta. Samalla päästäisiin lähemmäksi sellaista sääntelytasoa, joka on asiallisessa suhteessa asian laatuun ja muuhun verolainsäädäntöön.

Viranomaisen harkintavalta.

Valiokunnan esittämät muutosehdotukset merkitsevät sääntelyn väljentämistä alkuperäiseen ehdotukseen verrattuna. Tämä nostaa esiin myös kysymyksen viranomaisen harkintavallan käytöstä. Verotuksen lakisidonnaisuus edellyttää muun ohessa, että myös viranomaisen harkintavalta on sidottua eli perustuu lakiin. Lain on oltava mm. juuri siksi riittävän täsmällinen, jotta tämä on mahdollista myös käytännössä.

Valiokunta katsoo, että vaikka sen ehdottama sääntely on alkuperäistä ehdotusta avoimempi, se antaa sitovat puitteet myös viranomaisen harkintavallan käytölle. Esimerkiksi auton arvonmäärityksen tulee tapahtua edellä kuvatuin tavoin yhtenäiseen tasoon, jonka yleisyys voidaan osoittaa ja perustella avoimesti. Poikkeaminen näin saadusta tiedosta ei ole lainmukaista, ellei siihen ole osoitettavissa selvää syytä. Ratkaisunteko tapahtuu siten sitovaa laillisuusharkintaa käyttäen myös yksittäistapauksissa. Jotta kansalaisten yhdenvertaisen kohtelun vaatimus täyttyy, on tärkeää, että käytännössä huolehditaan yhtenäisen tietopohjan saatavuudesta.

Kaksivaiheinen verotus.

Lakiehdotuksen 56 a §:ssä on ehdotettu uudenlaisen oikaisumenettelyn käyttöönottoa. Verotus voitaisiin toimittaa ehdotuksen mukaan uudelleen, jos sen perusteena olleet hinta- tai ikähyvitystiedot osoittautuisivat jälkikäteen virheellisiksi. Oikaisu voitaisiin tehdä kuuden kuukauden kuluessa ensimmäisen verotuksen toimittamisesta joko verovelvollisen tai veronsaajan hyväksi. Oikaisu olisi mahdollinen, vaikka voimassa olevat veronoikaisun tai jälkiverotuksen edellytykset eivät täyttyisi.

Mahdollisuutta tällaiseen kaksivaiheiseen verotukseen on pidetty hallituksen esityksessä kuluttajahintaan pohjautuvan veromallin kannalta välttämättömänä, jotta verotus voidaan toimittaa verotushetkellä vallitsevien arvojen mukaisesti. Muun ajankohdan arvojen käyttö johtaisi virheelliseen lopputulokseen erityisesti laskevien hintojen aikana ja olisi altis hintojen manipuloinnille. Oikaisumenettelyllä voitaisiin siis varmistaa mahdollisimman oikeamääräinen verotus kaikissa tapauksissa. Menettely antaisi myös hallinnollista joustovaraa ruuhkatilanteissa ilman, että valtion verotulot kärsisivät.

Ehdotettuun menettelyyn on suhtauduttu valiokunnan asiantuntijakuulemisessa varauksellisesti ja sen perustuslainmukaisuus on asetettu kyseenalaiseksi. Epätyydyttävänä on pidetty sitä, että veron määrä jää auki puoleksi vuodeksi, vaikka verovelvollinen on täyttänyt kaikin osin omat velvoitteensa ja verotus on toimitettu kertaalleen voimassa olevien verotusperusteiden mukaan.

Valiokunta ei ole voinut pyytää käsittelyajan lyhyyden vuoksi asiasta perustuslakivaliokunnan lausuntoa. Ehdotetun oikaisumenettelyn perustuslainmukaisuus vaatisi valiokunnan mielestä kuitenkin tarkempaa selvittelyä. Valiokunta ehdottaa sen vuoksi, että sääntelystä luovuttaisiin tässä yhteydessä. Valiokunta toteaa lisäksi, että nykyiset veronoikaisua koskevat säännökset antavat mahdollisuuden oikaista verotusta esimerkiksi silloin, kun vero on määrätty liian suureksi. Jotta lain voimaantuloon liittyvää hallinnollista painetta voitaisiin helpottaa, valiokunta ehdottaa lisäksi, että tulliviranomainen voisi myöntää voimaantulosäännöksessä tarkemmin säädetyin tavoin oikeuden käyttää ajoneuvoa kolmen kuukauden ajan veroja maksamatta.

Fiskaalinen näkökulma

Edellä on jo mainittu mallinnettuun järjestelmään liittyvät fiskaaliset riskit, joita valiokunta pitää merkittävinä. Valiokunta on pohtinut lisäksi yleisemmin kysymystä lain fiskaalisesta tehokkuudesta ja erityisesti siinä yksityiskohtaisen sääntelyn vaikutuksista verotuottoihin. Valiokunnan mielestä käytännön kannalta on tärkeintä, että laki on ymmärrettävä ja helposti täytäntöön pantava ja valvottava. Hyvin yksityiskohtaiset säännökset saattavat osoittautua käytännössä liian raskaiksi ja niiden tosiasiallinen verotuottoja turvaava vaikutus siten kuvitteelliseksi. Tämä puoltaa osaltaan yksinkertaista ja selkeää sääntelyä.

Veronkierto.

Yleiseen vähittäismyyntiarvoon perustuva veromalli on tuontihintamallia alttiimpi hintojen manipuloinnille, kuten hallituksen esityksessä on todettu. Uhkat liittyvät erityisesti uusien ajoneuvojen tuontiin eli autoverotuksen pääosaan, ja niiden taloudelliset vaikutukset saattavat olla suuret. Autoverotukseen liittyy valiokunnan saaman selvityksen mukaan usein muutakin menettelyä, jolla pyritään vähentämään maksuun pantavan veron määrää. Eräänä esimerkkinä tästä on mainittu matkamittarin lukeman muuntelu.

Avoin sääntely jättää omalta osaltaan helposti lisätilaa väärinkäytöksille. Lain tarkoitus on kuitenkin kohdella kaikkia verovelvollisia samalla tavoin. Avoimeen sääntelyyn kuuluu sen vuoksi olennaisena osana tehokas ja myös käytännössä toimiva veronkiertosäännöstö. Vain sillä tavoin voidaan turvata verovelvollisten yhdenvertainen kohtelu riittävän tehokkaasti.

Voimassa olevassa autoverolaissa on säännökset veronkiertotilanteita varten lain 17 §:ssä ja 77 §:ssä. Säännöksiä ei ole sovellettu juurikaan käytännössä. Valiokunnan käsityksen mukaan niiden merkitystä tulee kuitenkin arvioida uudistuksen myötä uudessa valossa. On tärkeää, että säännöksillä voidaan puuttua epäterveeseen verokilpailuun esimerkiksi silloin, kun kauppahinta, muu vastike tai suoritusaika on sopimuksessa määrätty tai muuhun toimenpiteeseen on ryhdytty ilmeisesti siinä tarkoituksessa, että suoritettavasta verosta vapauduttaisiin. Säännöksellä voitaisiin puuttua myös monivaiheisiin järjestelyihin, joiden yksinomainen pyrkimys on vaikuttaa hintatasoon veroa alentavasti.

Asian käsittely valiokunnassa

Hallituksen esitys oli tarkoitus antaa valtiovarainministeriön 19.9.2002 julkaiseman tiedonannon mukaan muutaman viikon kuluessa siitä niin, että se olisi voitu käsitellä eduskunnan syysistuntokaudella. Esitys annettiin lopulta 30.12.2002 ilman yksityiskohtaisia perusteluja. Ne saatiin 5.2.2003 eli viikkoa ennen valiokunnan mietinnön valmistumista. Asian käsittely valiokunnassa ja mm. koko asiantuntijakuuleminen tapahtui siten esityksen yleisperustelujen varassa.

Lyhyt käsittelyaika on merkinnyt myös sitä, ettei valiokunta ole voinut pyytää esityksestä perustuslakivaliokunnan lausuntoa. Se olisi voinut olla hyödyksi aiemmin edellä mainittujen seikkojen lisäksi mm. sen selvittämiseksi, miten Suomen Autoalan Tietopalveluverkko Oy:n asemaa käytännössä lakisääteisenä tiedontuottajana tulisi arvioida perustuslain valossa. Tulkinnanvaraiset säännökset jäävät nyt pois valiokunnan ehdotuksesta.

Valiokunta pitää lain voimaansaattamista käsittelyajan lyhyydestä ja esitykseen väistämättä jäävistä puutteellisuuksista huolimatta tärkeänä. Tällä kannalla ovat olleet myös Tullihallitus sekä eri autoalan edustajat. Valiokunta esittää sen vuoksi, että esitys hyväksytään muutettuna.

Jatkovalmistelu.

Osa ajoneuvokannasta jää edelleen tuontihintaan perustuvan verojärjestelmän piiriin, tärkeimpänä ryhmänä pakettiautot, joihin liittyvät kysymykset ovat olleet niin laajavaikutteisia, ettei niitä ole voitu käsitellä tässä yhteydessä. Myös eräiden erityisryhmiin kuuluvien ajoneuvojen, kuten muutto-, museo- ja harrasteautojen, tilataksien sekä invalidiautojen verotus vaatii jatkoselvittelyä. Valiokunnan saamissa lausunnoissa on kiinnitetty huomiota myös esimerkiksi moottoripyörien luokittelun vanhentuneisuuteen. Lisäksi ajoneuvolain kokonaisuudistuksen vaikutuksia autoverolain säännöksiin ei ole otettu vielä täysin huomioon.

Valiokunta esittää mm. näistä syistä, että autoverotusta koskeva jatkovalmistelu käynnistettäisiin mahdollisimman nopeasti niin, että hallituksen esitys voidaan näiltä osin antaa eduskunnalle vielä tämän vuoden aikana. Jatkovalmistelun tulee tapahtua alusta alkaen riittävän laajapohjaisen asiantuntemuksen turvin. Erityistä huomiota tulee kiinnittää Eurooppa-oikeudellisten kysymysten tarkasteluun.

Hallituksen esitystä ei ole perusteltu erityisillä ympäristötekijöillä. Siinä on todettu yleisesti mm., että hiilidioksidipäästöjen määrä on suorassa suhteessa autojen polttoainekulutukseen ja että typenoksidi- ja hiilivetypäästöjen määrään vaikuttaa eniten ajoneuvotekniikan kehittyneisyys. Ratkaisevaa näiden päästöjen vähentämisen kannalta on siis se, missä tahdissa ajoneuvokanta uudistuu.

Valiokunta ei ole myöskään ehdottanut erityisiä säännöksiä ympäristöohjaavuuden lisäämiseksi, vaikka joillakin yksittäisillä ehdotuksilla saattaa olla ajoneuvokantaa uusiva vaikutus. Valiokunta on pitänyt aiemmissa kannanotoissaan ajoneuvokannan nuorentumista sinänsä suotavana niin ympäristö- kuin turvallisuussyistä (VaVM 4/2001 vp).

EU:n komission 9.9.2002 julkaisema autoverostrategia (Komission tiedonanto neuvostolle ja Euroopan parlamentille henkilöautojen verotuksesta Euroopan unionissa — vaihtoehdot kansallisella ja yhteisön tasolla (KOM(2002)431 lopullinen), lähtee siitä, että autovero on este sisämarkkinoiden toiminnalle. Komissio suosittelee, että autoveron tasoa alennetaan asteittain niin, että vero voitaisiin jopa poistaa viiden, kymmenen vuoden siirtymäajalla. Komissio ehdottaa, että jäsenvaltiot keräisivät tuloja mm. vuotuisilla käyttöveroilla ja jossakin määrin polttoaineveroilla. Yleisenä suosituksena on painopisteen siirto verotuksessa ympäristötavoitteiden suuntaan ja verotuksen kytkentä nykyistä suoraviivaisemmin CO₂-päästöihin.

Autoverotusta on tarpeen pohtia myös teknistä sisältöä laajemmin komission esittämien suositusten valossa. Valiokunta pitää tätä tarkastelua niin periaatteellisena ja laajavaikutteisena, että se on syytä irrottaa omaksi hankkeekseen edellä tarkoitetusta nopeatahtisemmasta teknisluonteisesta laintarkistuksesta.

Valiokunta ehdottaa edellä olevan perusteella lausumaa, jossa kiinnitetään huomiota jatkovalmistelun tarpeellisuuteen, sisältöön ja kiireellisyyteen.

Valiokunta ehdottaa lisäksi lausumaa, jolla pyritään turvaamaan Tullille riittävät voimavarat autoverotuksen toimeenpanoa varten.