Yleisperustelut
Valiokunta ehdottaa, että hallituksen esitys hyväksytään
muutettuna.
Keskeisimmät muutosehdotukset koskevat lain yleistä kirjoitustapaa
ja sääntelyn tarkkuustasoa. Valiokunta ehdottaa,
että ns. mallinnettua arvonmääritystä koskevia
säännöksiä ei oteta lakiin,
vaan että niitä käytetään
apuna hallinnollisessa työssä. Yksin
tämä muutos poistaa olennaisella tavalla sitä vaikeaselkoisuutta,
josta esitystä on arvosteltu varsin arvovaltaiselta taholta
myös julkisuudessa. Samalla se antaa mahdollisuuden
säätää veron määräytymisperusteista
helpommin ymmärrettävällä tavalla.
Muut keskeiset muutosehdotukset koskevat seuraavia yksittäisiä säännöksiä:
-
Veron määrä ehdotetaan
laskettavaksi kuluttajahintapohjaisessa järjestelmässä verollisista
hinnoista. Muutoksella ei ole kuitenkaan vaikutusta verotasoon.
-
Moottoripyörät ehdotetaan otettavaksi
kuluttajahintapohjaisen verotuksen piiriin.
-
Uusien moottoripyörien ja ns. city-pakettiautojen
verotasoa ehdotetaan alennettavaksi samalla tavoin kuin uusien henkilöautojen.
-
Ennen vuotta 2003 valmistettuja, käytettynä verotettavia
ajoneuvoja koskeva veronalennus (6 b §:n kaavassa kerroin
0,85) ehdotetaan poistettavaksi.
-
Käytettyjen autojen määrittelyä ehdotetaan
uudistettavaksi siten, että nykyinen kuuden kuukauden raja
poistuu 1.1.2004 lukien.
-
Ns. homeverosäännös ehdotetaan
poistettavaksi.
-
Uusien henkilöautojen yleisessä kuluttajahinnassa
olevasta 9 prosentin pakollisesta jakelukustannusten osuudesta ehdotetaan luovuttavan.
-
Uudenlainen, verotustietoja koskeva oikaisumahdollisuus
ehdotetaan poistettavaksi.
-
Erityisestä arviointilautakunnasta ehdotetaan
luovuttavan.
Esitetyistä muutoksista huolimatta hallituksen esityksen
keskeiset linjaukset ja eurooppaoikeudelliset tarkennukset säilyvät
pääosin. Tämä tarkoittaa erityisesti
siirtymistä uusien ja vuoden 2002 jälkeen valmistettujen,
sittemmin käytettyinä tuotujen henkilöautojen
osalta nykyisestä tuontihinnasta perustuvasta verotuksesta
yleiseen kuluttajahintaan perustuvaan verotukseen sekä arvon
määrittelyä yleisen hintatason perusteella.
Yleisen kuluttajahinnan sijasta valiokunta ehdottaa käytettäväksi
käsitettä yleinen vähittäismyyntiarvo.
Sillä tarkoitetaan asiallisesti samaa kuin yleisellä kuluttajahinnalla,
mutta se viittaa suoremmin yleiseen arvoon yksittäisen hinnan
sijasta.
Hankinta-arvoperusteisen verotuksen piiriin jäävät
moottoripyöriä lukuun ottamatta samat ajoneuvot
kuin hallituksen esityksessä. Lakia on tarkoitus soveltaa
hallituksen esityksen tapaan takautuvasti 1.1.2003 lukien. Myös
verotaso on tarkoitus säilyttää edellä kuvattuja
poikkeuksia lukuun ottamatta hallituksen esityksen mukaisena.
Eurooppa-oikeuden näkökulma
Hallituksen esityksessä ja siihen jälkikäteen
annetuissa yksityiskohtaisissa perusteluissa on selvitetty laajasti
Eurooppa-oikeuden asettamat vaatimukset käytettyjen autojen
verotukselle. Säännösten on oltava sellaiset,
että ne takaavat syrjimättömän
lopputuloksen kaikissa tapauksissa. Tämä lähtökohta
on hyväksytty niin hallituksen esityksessä kuin
valiokunnan asiantuntijakuulemisessa.
Mallinnettu arvo arvostuksen lähtökohtana.
Valiokunnan kuulemat Eurooppa-oikeuden asiantuntijat,
kilpailuviranomaiset ja korkeimman hallinto-oikeuden edustaja ovat
katsoneet, että syrjimättömyyden kannalta
ratkaisevaa on lopputulos, ei menetelmä. Säännösten
yhteensopivuutta Eurooppa-oikeuden kanssa arvioidaan siis lopputuloksen,
ei säännösten kirjaimen kautta. Riittävänä ei
ole pidetty myöskään sitä, että verotus
on keskimäärin syrjimätöntä,
vaan EY-tuomioistuimen asettama vaatimus tarkoittaa ankarimmillaan
sitä, ettei verotus saa johtaa yhdessäkään
tapauksessa syrjivään lopputulokseen. Lakiin sisällytettävien
säännösten tulee siis olla sellaisia,
että tämä lopputulos voidaan taata lain tasolla.
Henkilöautojen arvostus perustuu hallituksen esityksessä jo
lähtökohtaisesti mallinnettuun arvoon, eikä auton
todelliseen arvoon. Mallinnuksen pohjana käytetään
vain liiketoiminnassa myytyjen autojen tietoja. Ne tultaisiin hankkimaan
käytännössä yhdeltä yksityiseltä yritykseltä,
joka myy keräämiään tietoja
maksua vastaan. Kuluttajien välillä tapahtuva
käytettyjen autojen kauppa jäisi kokonaan lähtötietojen
ulkopuolelle.
Useat valiokunnan kuulemat asiantuntijat ovat katsoneet, että ehdotettu
menettely johtaa tai voi johtaa systemaattisesti liian korkeaan arvostustasoon,
jolloin myös veron määrä muodostuu
liialliseksi ja siten syrjiväksi. Koska arvostus perustuisi
lain velvoittavaan sääntelyyn, seurauksena olisi
se, että laki muodostuisi itsessään syrjiväksi.
Se jouduttaisiin sivuuttamaan esimerkiksi tuomioistuimen ratkaisun
myötä suoraan sovellettavan Eurooppa-oikeuden
hyväksi. Verotus jouduttaisiin toimittamaan silloin ilman
kotimaista säädöspohjaa pelkän hallinnollisen
menettelyn varassa vastoin perustuslain velvoitteita.
Mallinnetun arvon käyttö arvostuksen lähtökohtana
on valiokunnan mielestä ongelmallinen paitsi perustuslain
kannalta myös mahdollisten kasautuvien veronpalautusvaateiden
vuoksi. Jos lain rakenteellinen syrjivyys todetaan esimerkiksi vasta
muutaman vuoden kuluttua lain voimaantulosta, virheellisiä verotuspäätöksiä ehtii
syntyä paljon.
Muodostuva veronpalautusten määrä voi
olla huomattava, minkä lisäksi voimassa oleva
9 prosentin palautuskorko kasvattaa palautettavaa määrää merkittävästi.
Ehdotettu sääntelytapa on siten riski myös
fiskaalisesti.
Hallituksen esityksessä lähdetään
siitä, etteivät siinä ehdotetut säännökset
voi johtaa syrjintään. Valiokunta pitää edellä esitettyä kritiikkiä kuitenkin
siinä määrin merkittävänä,
että se ehdottaa luopumista mallinnetun arvon käytöstä arvostuksen
lähtökohtana laissa.
Muutosehdotus on enemmän rakenteellinen kuin käytännöllinen:
myös valiokunnan ehdottamien säännösten
ydinajatus on se, että arvostus tapahtuu yhtenäisen,
yleisen hintatason perusteella. Käsitteenä käytetty
yleinen vähittäismyyntiarvo määritellään
pitkälti samaan tapaan kuin yleinen kuluttajahinta lakiehdotuksessa, mutta
sitä ei sidottaisi lähtökohtaisesti eikä säädöstasolla
lainkaan tilastollisiin tekijöihin tai menetelmiin. Näin
vältetään lain rakenteeseen muutoin mahdollisesti
jäävät eurooppaoikeudelliset jännitteet.
Yleisellä vähittäismyyntiarvolla
tarkoitettaisiin yleistä myyntihintaa kuluttajalle verotusajankohtana.
Jos tätä arvoa ei ole käytettävissä, yleinen
vähittäismyyntiarvo määritettäisiin
yleisen pyyntihinnan perusteella. Tästä hinnasta
vähennettäisiin kuitenkin tavanomaisia alennuksia vastaava
erä. Koska hintakäsite pohjautuu yleiseen hintatasoon,
ratkaisevaa ei siis olisi juuri kulloinkin verotettavan ajoneuvon
konkreettinen hinta. Yleistä hintatasoa eivät
riittäisi kuvaamaan myöskään
satunnaiset ostoerät, autoliikkeiden sisäänostohinnat,
ostotarjoukset tai muut vastaavat pienen otannan avulla saadut tai paikalliset
hintatiedot. Tämä on uuteen kuluttajahintapohjaiseen
verotukseen siirtymisen olennaisimpia kysymyksiä niin verovelvollisten yhdenmukaisen
kohtelun kuin verotuottokertymän kannalta.
Käytännön työssä voidaan
ja tuleekin käyttää apuna parasta saatavilla
olevaa aineistoa yleisen hintatason osoittamiseksi. Tietoa voidaan
analysoida ja käsitellä myös sillä tavoin
kuin hallituksen esityksessä on kuvattu. Oleellista on
kuitenkin, että käytettävä tieto
on apu lopullisen päätöksen teossa, ei
vääjäämätön
lopputulos itsessään. Näin käytetty
tieto on myös osoitettavissa ja perusteltavissa avoimesti
asiakkaille tarpeen tullen. Tulli voi kehittää vapaasti
myös omaa tietokantaansa, samoin muut autoalan toimijat,
jotta arvonmäärittelyn pohjatieto on mahdollisimman
edustavaa.
Käytetyn ajoneuvon määrittely.
Hallituksen esityksessä on säilytetty
käytetyn ajoneuvon määrittely käytännössä nykyisellään,
vain eräin yhteisöoikeudellisin tarkennuksin muokattuna. Ajoneuvoa
pidettäisiin siten edelleen käytettynä vain,
jos se on ollut rekisteröitynä tai käytössä kauemmin
kuin kuusi kuukautta.
Säännöksen säilyttämistä on
perusteltu varsin seikkaperäisesti hallituksen esityksen
yksityiskohtaisissa perusteluissa. Niissä on katsottu,
ettei säännös ole Eurooppa-oikeuden vastainen, koska
ajoneuvon arvon alentuminen otetaan huomioon alusta asti, kun verotus
kohdistuu yli kuusi kuukautta vanhaan ajoneuvoon. Myös eräät
valiokunnan kuulemat asiantuntijat ovat olleet sitä mieltä,
että säännös voidaan pysyttää edelleen
laissa. Toisaalta säännöstä on
vaadittu poistettavaksi tuontia rajoittavana. Myös komissio
on kiinnittänyt siihen huomiota.
Alle kuuden kuukauden ikäisten ajoneuvojen verotuksen
erityissääntely on liittynyt erityisesti hankinta-arvopohjaiseen
verotukseen ja sillä keinotteluun. Säännöksen
oikeuspoliittinen perusta muuttuu tässä suhteessa,
kun valtaosa verotettavista ajoneuvoista on jatkossa kuluttajahintapohjaisen
verotuksen piirissä. Tähän nähden
ja säännöksen poistamista puoltaneiden
kannanottojen vuoksi valiokunta ehdottaa, että säännöksestä luovutaan
lyhyen siirtymäajan jälkeen 1.1.2004 lukien. Muutosehdotus
ei vaikuta arvonlisäverosäännösten
tulkintaan. Maahantuotavaa ajoneuvoa pidetään
siten arvonlisäverotuksessa edelleen käytettynä vasta
kuuden kuukauden määräajan jälkeen.
Syrjimättömyyttä koskeva yleissäännös.
Koska hallituksen esitys on valmisteltu yksinomaan virkatyönä valtiovarainministeriössä,
valiokunta keskittyi asiantuntijakuulemisessaan Eurooppa-oikeuden,
perustuslain ja kilpailuoikeuden asettamiin lainsäädäntövaatimuksiin
siinä määrin kuin se oli käytettävissä olleeseen
aikaan ja esityksen laajuuteen nähden mahdollista. Tässä kuulemisessa
tuotiin esiin usealta taholta nimenomaisen, syrjimättömyysperiaatteen
toteavan yleissäännöksen tarve.
Suomalaiseen lainsäädäntötapaan
ei ole kuulunut tähän mennessä sisällyttää lakiin
yleisluonteisia toteavia periaatelausumia, jotka ovat voimassa joka
tapauksessa. Yleinen pyrkimys on ja on ollut se, että säännökset
kirjoitetaan sisältönsä puolesta yleisperiaatteiden
mukaisiksi.
Valiokunta on pitänyt perusteltuna noudattaa tätä perinteistä lainsäädäntötapaa
mm. sen vuoksi, että se helpottaa omalta osaltaan säädösten yhtenäistä tulkintaa.
Sen vuoksi erillistä syrjinnän kieltävää yleisperiaatetta
ei ole sisällytetty esitykseen. Koska vanhojen käytettyjen
autojen verotus joudutaan joissakin tapauksissa perustamaan tietoihin,
jotka ovat puutteellisia, näitä koskevissa yksittäisissä säännöksissä on
todettu, ettei vertailuvero-osuuden ylittävää määrää kanneta.
Näyttötaakkaa koskeva säännös.
Valiokunnassa on ollut esillä myös erillisen
näyttötaakkaa koskevan säännöksen
sisällyttäminen lakiin. Hallituksen esityksessä olevaa
säätämistapaa "jos voidaan osoittaa"
on pidetty epäselvänä erityisesti sen
suhteen, kenen tulee osoittaa vaadittava näyttö.
Sen on katsottu viittaavan myös siihen, että todistustaakka
voidaan kaataa verovelvolliselle.
Valiokunta ei ehdota erityistä näyttötaakan jakoa
koskevan säännöksen sisällyttämistä lakiin.
Tämä johtuu ensinnäkin siitä,
että todistustaakan asettaminen jollekulle negatiivisen
seikan eli ei-syrjivyyden osoittamiseksi ei ole mielekäs.
Toisaalta, koska arvostuksen lähtökohtana on todellinen
arvo eli yleinen kuluttajahinta, kysymys muuttuu lähinnä käyvän
hinnan määrittelyä koskevaksi näytön
arvioinniksi, jossa viranomainen on velvollinen perustelemaan ratkaisunsa
lähtötiedot omalta osaltaan. Myös vanhoja
cif-hintoja koskevat tiedot tulevat asianosaisen käyttöön
yleisen asianosaisjulkisuuden nojalla siltä osin kuin se
on tarpeen hänen verotuskysymyksensä ratkaisemiseksi.
Näiden tilanteiden varalle ei tarvita valiokunnan mielestä erityistä näyttövelvollisuutta
koskevaa säännöstä, vaan kysymys
voidaan ratkaista yleisten hallinto-oikeudellisten periaatteiden
mukaan.
Perustuslain näkökulma
Sääntelyn yksityiskohtaisuus.
Perustuslaissa asetettu velvoite säätää verosta
lailla on ollut edellä käsiteltyjen näkökohtien
lisäksi esillä myös kysymyksenä sääntelyn
yksityiskohtaisuudesta. Hallituksen esityksessä noudatettu
sääntelytarkkuus tekee lakiehdotuksesta
vaikeaselkoisen tavallisen kansalaisen kannalta.
Säännösten vaikeaselkoisuus on ymmärrettävää silloin,
kun kohteena oleva ilmiö on itsessään
monimutkainen ja vaatii erityisosaamista. Tyypillinen esimerkki
tällaisesta on johdannaisinstrumenttien verotus.
Nyt on kuitenkin kysymys lähtökohdiltaan yksinkertaisesta
jokamiehen kulutushyödykkeen verotuksesta, joka koskettaa
useimpia kansalaisia tavalla tai toisella. Sen vuoksi sääntelynkin
pitää olla mahdollisimman ymmärrettävää yleisten
oikeusturvanäkökohtien vuoksi. Yksityiskohtaisuuden
vastapainoksi onkin asetettu hallituksen esityksen turha vaikeaselkoisuus.
Yksityiskohtaista sääntelyä on pidetty
hallituksen esityksessä perustuslain edellyttämänä. Ehdotetut
säännökset koskevat kaikilta osin aineellisia
kysymyksiä, jolloin niistä on myös säädettävä lailla.
Valiokunta pitää tätä perusteltuna,
kun sääntelyn lähtökohtana on
mallinnettu arvostustapa. Koska verotuksen lopputulos on sidottu
mallinnuksella saatavaan tietoon, on mallinnuksen osatekijätkin
säädettävä lailla. Kun mallinnuksesta
luovutaan laissa olevana verotuksen perusteena, tilanne
muuttuu. Ratkaisevaksi jää silloin,
ovatko uuteen sääntelyyn sisältyvät
veron määräytymisperusteet riittävän täsmälliset.
Valiokunnan ehdottama yleiseen vähittäismyyntiarvoon
perustuva verotus tarkoittaa käytännössä yleisen
käyvän arvon käyttöä.
Käypää arvoa ei voida koskaan mallintaa
eteenpäin. Parhaatkin mallinnetut lopputulokset kuvaavat
toteutunutta historiatietoa ja odotusarvoa eteenpäin silloin,
kun olosuhteet säilyvät samoina. Olosuhteiden
muuttuessa mallinnettu arvo poikkeaa väistämättä todellisuudesta.
Käypää arvoa ei voi siis kuvata millään
lainsäännöksellä sanaparia tarkemmin,
koska käypä arvo elää markkinoiden
mukaan. Se on siis käsitteenä tarkka, vaikkakaan
ei aina vaivatta löydettävissä. Valiokunta
katsoo tämän vuoksi, että myös
veron määräytymisperuste on määritelty lailla.
Valiokunta katsoo lisäksi, että lailla säätämisen
vaatimus on eri asia kuin mahdollisimman yksityiskohtainen sääntely.
Yksityiskohtainenkin voi olla perustuslain vastainen, jos keskeisimmät
verotuksen elementit verovelvollisuus ja veron määräytymisperusteet
puuttuvat tai ovat liian epäselviä, jotta kansalainen
voi periaatteessa itse tarkistaa veron oikean määrän. Valiokunta
ehdottaa myös tästä syystä luopumista
mallinnukselle ja tilastollisiin tietoihin perustuvasta säätämistavasta.
Samalla päästäisiin lähemmäksi
sellaista sääntelytasoa, joka on asiallisessa
suhteessa asian laatuun ja muuhun verolainsäädäntöön.
Viranomaisen harkintavalta.
Valiokunnan esittämät muutosehdotukset
merkitsevät sääntelyn väljentämistä alkuperäiseen
ehdotukseen verrattuna. Tämä nostaa esiin myös
kysymyksen viranomaisen harkintavallan käytöstä.
Verotuksen lakisidonnaisuus edellyttää muun ohessa,
että myös viranomaisen harkintavalta on sidottua
eli perustuu lakiin. Lain on oltava mm. juuri siksi riittävän
täsmällinen, jotta tämä on mahdollista
myös käytännössä.
Valiokunta katsoo, että vaikka sen ehdottama sääntely
on alkuperäistä ehdotusta avoimempi, se antaa
sitovat puitteet myös viranomaisen harkintavallan käytölle.
Esimerkiksi auton arvonmäärityksen tulee tapahtua
edellä kuvatuin tavoin yhtenäiseen tasoon, jonka
yleisyys voidaan osoittaa ja perustella avoimesti. Poikkeaminen näin
saadusta tiedosta ei ole lainmukaista, ellei siihen ole osoitettavissa
selvää syytä. Ratkaisunteko tapahtuu
siten sitovaa laillisuusharkintaa käyttäen myös
yksittäistapauksissa. Jotta kansalaisten yhdenvertaisen
kohtelun vaatimus täyttyy, on tärkeää,
että käytännössä huolehditaan yhtenäisen
tietopohjan saatavuudesta.
Kaksivaiheinen verotus.
Lakiehdotuksen 56 a §:ssä on
ehdotettu uudenlaisen oikaisumenettelyn käyttöönottoa.
Verotus voitaisiin toimittaa ehdotuksen mukaan uudelleen, jos sen perusteena
olleet hinta- tai ikähyvitystiedot osoittautuisivat jälkikäteen
virheellisiksi. Oikaisu voitaisiin tehdä kuuden kuukauden
kuluessa ensimmäisen verotuksen toimittamisesta joko verovelvollisen
tai veronsaajan hyväksi. Oikaisu olisi mahdollinen, vaikka
voimassa olevat veronoikaisun tai jälkiverotuksen
edellytykset eivät täyttyisi.
Mahdollisuutta tällaiseen kaksivaiheiseen verotukseen
on pidetty hallituksen esityksessä kuluttajahintaan pohjautuvan
veromallin kannalta välttämättömänä,
jotta verotus voidaan toimittaa verotushetkellä vallitsevien
arvojen mukaisesti. Muun ajankohdan arvojen käyttö johtaisi virheelliseen
lopputulokseen erityisesti laskevien hintojen aikana ja
olisi altis hintojen manipuloinnille. Oikaisumenettelyllä voitaisiin
siis varmistaa mahdollisimman oikeamääräinen
verotus kaikissa tapauksissa. Menettely antaisi myös hallinnollista
joustovaraa ruuhkatilanteissa ilman, että valtion verotulot
kärsisivät.
Ehdotettuun menettelyyn on suhtauduttu valiokunnan asiantuntijakuulemisessa
varauksellisesti ja sen perustuslainmukaisuus on asetettu kyseenalaiseksi.
Epätyydyttävänä on pidetty sitä,
että veron määrä jää auki
puoleksi vuodeksi, vaikka verovelvollinen on täyttänyt
kaikin osin omat velvoitteensa ja verotus on toimitettu kertaalleen
voimassa olevien verotusperusteiden mukaan.
Valiokunta ei ole voinut pyytää käsittelyajan lyhyyden
vuoksi asiasta perustuslakivaliokunnan lausuntoa. Ehdotetun oikaisumenettelyn
perustuslainmukaisuus vaatisi valiokunnan mielestä kuitenkin
tarkempaa selvittelyä. Valiokunta ehdottaa sen vuoksi,
että sääntelystä luovuttaisiin
tässä yhteydessä. Valiokunta toteaa lisäksi, että nykyiset
veronoikaisua koskevat säännökset antavat
mahdollisuuden oikaista verotusta esimerkiksi silloin, kun vero
on määrätty liian suureksi. Jotta lain
voimaantuloon liittyvää hallinnollista painetta
voitaisiin helpottaa, valiokunta ehdottaa lisäksi, että tulliviranomainen voisi
myöntää voimaantulosäännöksessä tarkemmin
säädetyin tavoin oikeuden käyttää ajoneuvoa
kolmen kuukauden ajan veroja maksamatta.
Fiskaalinen näkökulma
Edellä on jo mainittu mallinnettuun järjestelmään
liittyvät fiskaaliset riskit, joita valiokunta pitää merkittävinä.
Valiokunta on pohtinut lisäksi yleisemmin kysymystä lain
fiskaalisesta tehokkuudesta ja erityisesti siinä yksityiskohtaisen
sääntelyn vaikutuksista verotuottoihin. Valiokunnan
mielestä käytännön kannalta
on tärkeintä, että laki on ymmärrettävä ja
helposti täytäntöön pantava
ja valvottava. Hyvin yksityiskohtaiset säännökset
saattavat osoittautua käytännössä liian
raskaiksi ja niiden tosiasiallinen verotuottoja turvaava vaikutus
siten kuvitteelliseksi. Tämä puoltaa
osaltaan yksinkertaista ja selkeää sääntelyä.
Veronkierto.
Yleiseen vähittäismyyntiarvoon perustuva
veromalli on tuontihintamallia alttiimpi hintojen manipuloinnille,
kuten hallituksen esityksessä on todettu. Uhkat liittyvät
erityisesti uusien ajoneuvojen tuontiin eli autoverotuksen pääosaan,
ja niiden taloudelliset vaikutukset saattavat olla suuret. Autoverotukseen liittyy
valiokunnan saaman selvityksen mukaan usein muutakin menettelyä,
jolla pyritään vähentämään
maksuun pantavan veron määrää.
Eräänä esimerkkinä tästä on
mainittu matkamittarin lukeman muuntelu.
Avoin sääntely jättää omalta
osaltaan helposti lisätilaa väärinkäytöksille.
Lain tarkoitus on kuitenkin kohdella kaikkia verovelvollisia samalla
tavoin. Avoimeen sääntelyyn kuuluu sen vuoksi
olennaisena osana tehokas ja myös käytännössä toimiva
veronkiertosäännöstö. Vain sillä tavoin
voidaan turvata verovelvollisten yhdenvertainen kohtelu riittävän
tehokkaasti.
Voimassa olevassa autoverolaissa on säännökset
veronkiertotilanteita varten lain 17 §:ssä ja
77 §:ssä. Säännöksiä ei
ole sovellettu juurikaan käytännössä.
Valiokunnan käsityksen mukaan niiden merkitystä tulee
kuitenkin arvioida uudistuksen myötä uudessa valossa.
On tärkeää, että säännöksillä voidaan
puuttua epäterveeseen verokilpailuun esimerkiksi silloin,
kun kauppahinta, muu vastike tai suoritusaika on sopimuksessa määrätty
tai muuhun toimenpiteeseen on ryhdytty ilmeisesti siinä tarkoituksessa,
että suoritettavasta verosta vapauduttaisiin. Säännöksellä voitaisiin
puuttua myös monivaiheisiin järjestelyihin, joiden
yksinomainen pyrkimys on vaikuttaa hintatasoon veroa alentavasti.
Asian käsittely valiokunnassa
Hallituksen esitys oli tarkoitus antaa valtiovarainministeriön
19.9.2002 julkaiseman tiedonannon mukaan muutaman viikon kuluessa siitä niin,
että se olisi voitu käsitellä eduskunnan syysistuntokaudella.
Esitys annettiin lopulta 30.12.2002 ilman yksityiskohtaisia perusteluja. Ne
saatiin 5.2.2003 eli viikkoa ennen valiokunnan mietinnön
valmistumista. Asian käsittely valiokunnassa ja mm. koko
asiantuntijakuuleminen tapahtui siten esityksen yleisperustelujen varassa.
Lyhyt käsittelyaika on merkinnyt myös sitä, ettei
valiokunta ole voinut pyytää esityksestä perustuslakivaliokunnan
lausuntoa. Se olisi voinut olla hyödyksi aiemmin edellä mainittujen
seikkojen lisäksi mm. sen selvittämiseksi, miten Suomen
Autoalan Tietopalveluverkko Oy:n asemaa käytännössä lakisääteisenä tiedontuottajana
tulisi arvioida perustuslain valossa. Tulkinnanvaraiset säännökset
jäävät nyt pois valiokunnan ehdotuksesta.
Valiokunta pitää lain voimaansaattamista käsittelyajan
lyhyydestä ja esitykseen väistämättä jäävistä puutteellisuuksista
huolimatta tärkeänä. Tällä kannalla
ovat olleet myös Tullihallitus sekä eri autoalan
edustajat. Valiokunta esittää sen vuoksi, että esitys
hyväksytään muutettuna.
Jatkovalmistelu.
Osa ajoneuvokannasta jää edelleen tuontihintaan
perustuvan verojärjestelmän piiriin, tärkeimpänä ryhmänä pakettiautot, joihin
liittyvät kysymykset ovat olleet niin laajavaikutteisia,
ettei niitä ole voitu käsitellä tässä yhteydessä.
Myös eräiden erityisryhmiin kuuluvien ajoneuvojen,
kuten muutto-, museo- ja harrasteautojen, tilataksien sekä invalidiautojen
verotus vaatii jatkoselvittelyä. Valiokunnan saamissa lausunnoissa
on kiinnitetty huomiota myös esimerkiksi moottoripyörien
luokittelun vanhentuneisuuteen. Lisäksi ajoneuvolain kokonaisuudistuksen
vaikutuksia autoverolain säännöksiin
ei ole otettu vielä täysin huomioon.
Valiokunta esittää mm. näistä syistä,
että autoverotusta koskeva jatkovalmistelu käynnistettäisiin
mahdollisimman nopeasti niin, että hallituksen esitys voidaan
näiltä osin antaa eduskunnalle vielä tämän
vuoden aikana. Jatkovalmistelun tulee tapahtua alusta alkaen riittävän
laajapohjaisen asiantuntemuksen turvin. Erityistä huomiota
tulee kiinnittää Eurooppa-oikeudellisten
kysymysten tarkasteluun.
Hallituksen esitystä ei ole perusteltu erityisillä ympäristötekijöillä.
Siinä on todettu yleisesti mm., että hiilidioksidipäästöjen
määrä on suorassa suhteessa autojen polttoainekulutukseen
ja että typenoksidi- ja hiilivetypäästöjen
määrään vaikuttaa eniten ajoneuvotekniikan
kehittyneisyys. Ratkaisevaa näiden päästöjen
vähentämisen kannalta on siis se, missä tahdissa
ajoneuvokanta uudistuu.
Valiokunta ei ole myöskään ehdottanut
erityisiä säännöksiä ympäristöohjaavuuden
lisäämiseksi, vaikka joillakin yksittäisillä ehdotuksilla saattaa
olla ajoneuvokantaa uusiva vaikutus. Valiokunta on pitänyt
aiemmissa kannanotoissaan ajoneuvokannan nuorentumista sinänsä suotavana
niin ympäristö- kuin turvallisuussyistä (VaVM
4/2001 vp).
EU:n komission 9.9.2002 julkaisema autoverostrategia
(Komission tiedonanto neuvostolle ja Euroopan parlamentille henkilöautojen
verotuksesta Euroopan unionissa — vaihtoehdot kansallisella
ja yhteisön tasolla (KOM(2002)431 lopullinen), lähtee
siitä, että autovero on este sisämarkkinoiden
toiminnalle. Komissio suosittelee, että autoveron
tasoa alennetaan asteittain niin, että vero voitaisiin
jopa poistaa viiden, kymmenen vuoden siirtymäajalla. Komissio
ehdottaa, että jäsenvaltiot keräisivät
tuloja mm. vuotuisilla käyttöveroilla ja jossakin
määrin polttoaineveroilla. Yleisenä suosituksena
on painopisteen siirto verotuksessa ympäristötavoitteiden
suuntaan ja verotuksen kytkentä nykyistä suoraviivaisemmin
CO2-päästöihin.
Autoverotusta on tarpeen pohtia myös teknistä sisältöä laajemmin
komission esittämien suositusten valossa. Valiokunta pitää tätä tarkastelua
niin periaatteellisena ja laajavaikutteisena, että se on
syytä irrottaa omaksi hankkeekseen edellä tarkoitetusta
nopeatahtisemmasta teknisluonteisesta laintarkistuksesta.
Valiokunta ehdottaa edellä olevan perusteella lausumaa,
jossa kiinnitetään huomiota jatkovalmistelun tarpeellisuuteen,
sisältöön ja kiireellisyyteen.
Valiokunta ehdottaa lisäksi lausumaa, jolla pyritään
turvaamaan Tullille riittävät voimavarat
autoverotuksen toimeenpanoa varten.
Yksityiskohtaiset perustelut
3 §.
Säännös vastaa sisällöllisesti
hallituksen esitystä. Sitä on tarkennettu kuitenkin
niin, että se koskee kaikkia ajoneuvoja yhtä lailla
eli niin uutena kuin käytettynä Suomeen maahantuotuja autoja.
Lisäksi säännöksessä olevaa
asetuksenantovaltuutta on tarkennettu niin,
että siitä ilmenee, mitä seikkoja liikenne-
ja viestintäministeriön on otettava asetusta antaessaan
huomioon.
5 §.
Säännös vastaa sisällöllisesti
hallituksen esitystä. Siinä olevaan taulukkoon
on korjattu aikaisempien arvonlisäverolakien/liikevaihtoverolakien
maahantuonnista kannettavaa veroa koskevat prosentit valtiovarainministeriön
esittämällä tavalla.
6 §.
Valiokunta ehdottaa, että säännöksen
piiriin otetaan henkilöautojen sekä niihin rinnastettavien
ajoneuvojen lisäksi myös moottoripyörät ja
muut verolliset L-luokan ajoneuvot. Vero ehdotetaan laskettavaksi
verollisista hinnoista läpinäkyvyyden lisäämiseksi.
Muunto verottomista arvoista verollisiin on tehty niin, ettei sillä ole vaikutusta
verotasoon.
Moottoripyörien veroprosentit on määritetty Tullihallitukselta
saadun selvityksen perusteella siten, että vuoden 2002
verotustietojen perusteella laskettuja keskimääräisiä veron
osuuksia on alennettu yhdellä kuudesosalla. Näin
veronalennus vastaa henkilöautoille ehdotettua alennusta.
Valiokunta ehdottaa, että kiinteät vähennykset
säilytetään edelleen veron laskennassa.
Vero määrättäisiin siten veroprosentin
ja kiinteiden vähennysten avulla, kuten hallituksen esityksessä.
Tämä ratkaisumalli säilyttää autoveron
progressiiviset piirteet ja tukee edullisten, vähän
kuluttavien autojen hankintaa.
Säännöstä sovellettaisiin
käytettynä verotettavien ajoneuvojen osalta vuoden
2002 jälkeen valmistettuihin ajoneuvoihin siirtymäsäännöksessä olevin
tarkennuksin.
6 a §.
Säännös vastaa hallituksen esityksen 6 b §:ää,
jossa oleva kaava on kuitenkin korvattu suorasanaisella määrittelyllä.
Tällä on pyritty lisäämään
säännöksen luettavuutta ja ymmärrettävyyttä.
Lisäksi kaavassa olevasta kertoimesta 0,85 ehdotetaan luovuttavaksi.
Kerroin ei ole tarpeen syrjimättömyyden turvaamiseksi
eikä tarkoituksenmukainen ympäristösyistä,
koska se on omiaan edistämään käytettyjen
autojen tuontia. Valiokunta on pitänyt edellä yleisperusteluissa
kuvatuin tavoin suotavana sitä, että Suomen autokanta
nuorentuisi.
Säännös koskee ennen vuotta 2003
valmistettujen käytettynä verotettavien ajoneuvojen
veron määrää. Sitä sovellettaisiin
henkilöautoihin, moottoripyöriin sekä vastaavin
perustein verotettaviin ajoneuvoihin. Säännöstä sovellettaisiin lisäksi
pakettiautojen ja muiden vastaavilla säännöillä verotettavien
ajoneuvojen verotuksessa 8 §:n 2 momentin nojalla.
Säännös toimisi näiden ajoneuvojen
osalta eräänlaisena vertailulaskelmana siten,
että veroa ei voitaisi kantaa enempää kuin
tässä säädetään.
Valiokunnan saaman selvityksen mukaan käytetyn ajoneuvon
tarkka valmistusajankohta on usein vaikea tai mahdoton selvittää.
Sen sijaan ensimmäinen käyttöönottoajankohta
ulkomailla on useimmin tiedossa, koska tieto sisältyy yleensä rekisteröintiasiakirjoihin.
Saattaa olla myös niin, että veroprosentin määrityksessä joudutaan
käyttämään useamman ajoneuvomallin
verotustietoja tai hintatietoja. Tämän johdosta
vanhat veroperusteet tulisi voida selvittää hallituksen
esityksen mukaista väljemmin eikä niitä tulisi
sitoa tiukasti ajoneuvon valmistusajankohtaan.
Tullin autoverotiedostoissa on vuodesta 1995 lähtien
tietoja uusista ajoneuvoista kannettujen verojen määristä.
Tämä ei kuitenkaan yksin riitä, jotta
säännöksessä tarkoitettu veron
osuus voitaisiin määrittää,
vaan lisäksi tarvitaan kyseisen ajoneuvon hinta aikanaan
uutena. Vasta tämän jälkeen voidaan laskea
veron suhteellinen osuus aikanaan uuden ajoneuvon hinnasta. Tämä uuden
ajoneuvon arvoon sisältyvä veron suhteellinen
osuus olisi sama kuin käytettynä verotettavasta
ajoneuvosta kannettavan veron suhteellinen osuus sen omasta
vähittäismyyntiarvosta.
Pykälässä tarkoitettujen veron osuuksien
selvittäminen on työlästä ja
aikaa vievää. Veroprosentin selvittäminen
usein muuttuneiden autoverotusta koskevien säädösten
johdosta sekä vanhojen hintatietojen ja hankinta-arvotietojen huonon
saatavuuden takia on yksityishenkilölle vaivalloista tai
lähes mahdotonta. Valiokunta ehdottaa sen vuoksi, että veron
osuudet koottaisiin taulukoksi. Tulli vahvistaisi kunkin
ajoneuvomallin prosentit taulukossa heti, kun edellä kerrottu
selvitystyö tuottaa tulosta. Taulukko julkaistaisiin ja
se tulisi voimaan 14 päivän kuluttua sen julkaisemisesta.
Taulukkoa tultaisiin täydentämään
sitä mukaa kuin verojen osuudet saadaan selville.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin
vuoden 2002 verotustietojen perusteella määritetyt
keskimääräiset veron osuudet. Näitä sovellettaisiin siinä tilanteessa,
ettei kyseisen ajoneuvon osalta ole vielä julkaistu veron
osuutta taulukossa. Verotusta oikaistaisiin viranomaisaloitteisesti,
jos myöhemmin ilmenisi, että veron osuus oli sovellettua
prosenttia alhaisempi. Ajoneuvo voi olla myös niin harvinainen,
ettei sellaista ole vielä tuotu uutena Suomeen. Tällöin
muiden automerkkien osalta kerättyjen tietojen käyttö ei
olisi ainakaan kaikissa tapauksissa perusteltua. 3 momentissa
säädettyä keskimääräistä prosenttia
sovellettaisiin myös silloin, kun taulukon julkaisemisesta
olisi kulunut vähemmän kuin 14 päivää ja
taulukon mukainen veroprosentti olisi suurempi kuin 3 momentin mukainen
prosentti.
Pykälän 4 momenttiin ehdotetaan otettavaksi EY-tuomioistuimen
päätöksen mukainen syrjintäkieltosäännös.
7 §.
Säännös vastaa hallituksen esityksen 7 a §:ää.
Siinä säädettäisiin mm. sellaisen
uuden N1-luokan ajoneuvon verosta, joka ei täytä autoverolain
23 ja 24 §:ssä säädettyjä alennetun
veron edellytyksiä. Näitä ajoneuvoja
ovat esimerkiksi ns. city-pakettiautot. Valiokunta esittää, että myös
niiden verotasoa alennetaan saman verran kuin uusien henkilöautojen
ja moottoripyörien veroa eli noin kuudenneksen. Säännökseen
esitetään lisäksi sanonnallisia täsmennyksiä niin,
että siitä näkyisi selvemmin, mitä ajoneuvoja
se koskee.
Hallituksen esityksessä oleva 7 § on yleissäännös,
jossa määritellään, miten ikävähennys määräytyy.
Valiokunta ehdottaa, että tällainen yleissäännös
poistetaan ja että ikävähennyksestä säädetään
suoraan niissä pykälissä, joita se koskee.
7 a—7 c §.
Säännökset esitetään
poistettavaksi. 7a § on otettu huomioon valiokunnan ehdotuksen
8 §:ssä, 7 b § ehdotuksen 9 §:ssä ja
7 c § ehdotuksen 6 a ja 8 §:ssä.
8 §.
Säännös vastaa hallituksen esityksen 7 a §:ää.
Siinä säädetään käytettynä verotettavien
pakettiautojen ja muiden 10 a §:n 2 momentissa tarkoitettujen
ajoneuvojen verosta. Säännöksen soveltamisalaan
kuuluisivat siten käytettynä verotettavat alennetun
veron pakettiautot, muut alennettuun veroon oikeutetut käytetyt
ajoneuvot sekä käytettynä verotettavat
7 §:ssä tarkoitetut ajoneuvot.
Säännöksestä on poistettu
mahdollisuus ikävähennyksen mallikohtaiseen tarkistamiseen. Valiokunnan
käsityksen mukaan verotuksen syrjimättömyys,
johon mallinnetulla ikävähennyksellä ilmeisesti
olisi pyritty, voidaan varmistaa tehokkaammin sillä, että pakettiautojen
verotuksen yhteydessä tehdään säännönmukaisesti 6 a §:n
mukainen selvitys kannettavan veron enimmäismäärästä.
Koska 6 a § koskee sanamuotonsa mukaan muita ajoneuvoja
kuin pakettiautoja, säädettäisiin tämän
pykälän 2 momentissa ne veroprosentit (veron osuudet),
joita sovellettaisiin 6 a §:n 3 momentissa tarkoitetuissa tilanteissa.
8 §:n 3 momentti koskee pakettiauton alennetun
veron edellytyksiä, joihin sovelletaan autoverolain 23
ja 24 §:ää ajoneuvon valmistusajankohdasta
riippumatta. Säännöksellä ratkaistaan
siten yksinomaan se kysymys, onko ajoneuvo oikeutettu voimassa oleviin
erityisalennuksiin. Se ei vaikuta sen sijaan käytetyn pakettiauton
verokohteluun muulla tavoin. Siten, jos vastaavan Suomessa olevan
pakettiauton vero on ollut aikanaan 0 prosenttia, on myös
nyt käytettynä verotettavan samanlaisen pakettiauton
vero 0 prosenttia. Säännös vastaa hallituksen
esityksen 7 a §:n 2 momentissa olevaa sääntelyä.
Hallituksen esityksessä oleva 8 § koskee moottoripyörien
verotusta. Siinä oleva lisäys, jonka mukaan käyttöön
otetun ajoneuvon vero on aina vähintään
vastaavan uuden ajoneuvon vero, esitetään poistettavaksi,
ja muu moottoripyöriä koskeva sääntely
sisällytettäväksi valiokunnan ehdotuksen
6 ja 6 a §:ään.
9 §.
Säännös vastaa hallituksen esityksen 7 b §:ää,
ja siihen on esitetty vain kielellisiä täsmennyksiä.
Hallituksen esityksessä oleva 9 § koskee niitä uutena
verotettavia autoja ja moottoripyöriä, joiden
valmistuskuukauden päättymisestä on kulunut
autoveroilmoituksen antohetkellä enemmän kuin
12 tai 24 kuukautta. Säännöksen taustalla on
ollut kuluttajansuojaan liittyvät näkökohdat, kuten
hallituksen esityksen perusteluista ilmenee. Säännökseen
on kohdistettu kuitenkin arvostelua valiokunnan asiantuntijakuulemisessa yhteisöoikeudellisin
perustein. Valiokunta ehdottaa, että tästä ns.
homeveropykälästä luovutaan kokonaan.
10 §.
Säännöksessä olevasta käytetyn
auton määritelmästä on poistettu
kuuden kuukauden aikaraja yleisperusteluissa mainituista syistä. Voimaantulosäännöksen
mukaan kuuden kuukauden raja olisi vielä voimassa siirtymäajan
eli tämän vuoden loppuun. Jatkossa autoa pidetään käytettynä,
jos se on ollut rekisterissä ja käytössä.
Tällä tarkoitetaan sellaista tosiasiallista käyttöä,
joka vaikuttaa auton arvoon ja jonka jälkeen autoa ei voida
pitää enää uutena.
Ehdotetulla muutoksella ei ole vaikutusta arvonlisäverotuksessa
olevaan käytetyn ajoneuvon määrittelyyn.
10 a §.
Pykälä on samanlainen avainsäännös kuin
hallituksen esityksessä. Sen 1 momentissa säädetään
siitä, mitkä ajoneuvot verotetaan yleiseen vähittäismyyntiarvoon
perustuvan mallin mukaisesti. Hallituksen esityksestä poiketen myös
moottoripyörät esitetään verotettavaksi
tämän mallin mukaisesti. Lisäksi momentissa
on lueteltu hallituksen esitystä tarkemmin, mitä ajoneuvoryhmiä yleiseen
vähittäismyyntiarvoon perustuva malli
koskee. Tällä on pyritty lisäämään
säännösten luettavuutta siinä määrin kuin
se on ollut mahdollista voimassa oleva ajoneuvoluokittelu ja autoverolain
perusrakenne huomioon ottaen.
Säännöksen 2 momentissa säädetään
hankinta-arvoperusteisesti verotettavista ajoneuvoryhmistä.
Erona hallituksen esitykseen on, että ajoneuvoryhmät
on selkeästi lueteltu momentissa.
Säännöksen 3 momentti vastaa asiallisesti hallituksen
esitystä. Siihen on tehty sanonnallisia tarkennuksia
käsitteeksi valitun yleisen vähittäismyyntiarvon
vuoksi.
11 §.
Säännös koskee uuden pakettiauton
ja muun 10 a §:n 2 momentissa tarkoitetun uuden auton verotusarvon
määrittämistä. Se on asiallisesti
samansisältöinen kuin hallituksen esityksen 11 §,
mutta siihen on tehty sanonnallisia tarkennuksia. Lisäksi
hallituksen esityksen 4 momentti on siirretty pykälän
loppuun.
11 a §.
Pykälä liittyy käytetyn pakettiauton
verotukseen. Vastaavan uuden pakettiauton verotusarvo täytyy
selvittää pykälässä kuvatulla
tavalla laskennallisesti, koska pakettiautot säilyvät
hankinta-arvopohjaisessa verotuksessa. Uusien pakettiautojen
todelliset verotusarvot (hankinta-arvot) säilyvät
edelleen liikesalaisuuksina. Käytettyä pakettiautoa
vastaavan uuden pakettiauton verotusarvona käytetään 46 prosenttia
vastaavan uuden pakettiauton yleisestä vähittäismyyntiarvosta.
Prosenttiluku on keskimääräinen. Se on
laskettu todellisen, vuoden 2002 verotusaineiston perusteella ohjevähittäishinnoista.
11 b §.
Säännöksessä määritellään
verotusarvon lähtökohtana käytettävä yleinen
vähittäismyyntiarvo. Yleinen vähittäismyyntiarvo
on verotusarvona 10 a §:n 1 momentissa tarkoitetuille ajoneuvoille.
Olennaista on, että yleinen vähittäismyyntiarvo
määräytyy markkinoiden kuluttajaportaan
hintatietojen perusteella. Tukkuportaan tai vastaavan hintoja ei
käytetä.
Yleinen vähittäismyyntiarvo määritellään
toteutuneiden myyntihintojen perusteella. Jos niistä ei
ole selvitystä, voidaan käyttää pyyntihinnoista
johdettua arvoa. Pyyntihintojen, esim. hinnastojen ja lehti-ilmoitusten,
käyttäminen arvioinnin apuna on käytännössä välttämätöntä, koska
muuta tietoa ei juurikaan ole luotettavasti saatavilla.
Ajoneuvon yleiseen vähittäismyyntiarvoon kuuluu
hallituksen esityksen 11 e §:n 4 momentin mukaisesti kaikki
se, minkä ajoneuvon ostaja luovuttaa vastikkeeksi. Valiokunta
ehdottaa lisäksi, että ajoneuvon arvoon
ei lueta tavanomaisten rahoituskulujen lisäksi myöskään
tavanomaisia, enintään 600 euron suuruisia toimituskuluja.
Toimituskulut, joihin sisältyy mm. uuden ajoneuvon kuljetus,
vahanpoisto, pesu, rekisteröinti, nesteiden vaihto ja tankkaus
eivät ole luonteeltaan sillä tavalla itse autoon
liittyviä kuluja, että niiden autoverottaminen
olisi perusteltua. Nämä kulut eivät myöskään
vaikuta ajoneuvon hinnan muodostumiseen myöhemmin käytettynä.
Ehdotus lisää myös eri puolilla maata olevien
ostajien yhdenvertaisuutta, kun kuljetuskustannuksia ei lueta ajoneuvon
arvoon.
11 c §.
Säännös on luonteeltaan ohjeellinen: siinä säädetään,
mitä seikkoja tulee ottaa huomioon ajoneuvon
yleistä vähittäismyyntiarvoa määrättäessä.
Säännöksen 1 momentissa oleva luettelo
ajoneuvon ominaispiirteistä vastaa EY-tuomioistuimen ratkaisussa
C-101/00 (Tulliasiamies ja Siilin) käyttämiä kriteereitä.
Soveltamisohjeena pykälässä todettaisiin
edelleen, että Suomen hintatietojen lisäksi ajoneuvon
verotusarvon määrittämisessä voidaan
tarvittaessa käyttää apuna muiden maiden
markkinoilta saatavissa olevia tietoja. Lisäksi pykälässä määritellään
ns. kielletyt hinnat hallituksen esityksen 11 t §:n 1 momentin
tapaan.
Tarkoituksena on, että veroviranomainen voi käyttää joustavasti
kaikkia käytettävissä olevia tietolähteitä ja
menetelmiä ajoneuvon yleisen vähittäismyyntiarvon
määrittämisessä. Hallituksen
esityksessä olevat Suomen Autoalan Tietopalveluverkko Oy:n
mallinnetut arvot, laskentamenetelmät ja tilastolliset
menetelmät tulevat käytännössä sovellettaviksi
Tullissa muiden menetelmien ohella. Niiden säätäminen
laissa saattaisi kuitenkin johtaa eräissä tilanteissa
keinotekoisiin arvoihin tai tarpeettomasti rajoittaa tai estää tarpeellisen
näytön hankkimista kulloinkin verotettavana olevan
ajoneuvon kanssa samanlaisten ajoneuvojen arvoista. Niissä tilanteissa,
joissa yleistä vähittäismyyntiarvoa ei muutoin
ole saatavissa, arvo joudutaan käytännössä arvioimaan.
Hallituksen esityksen 11 h—11 u § esitetään poistettavaksi,
mutta niiden mukaisia menetelmiä voidaan edellä kerrotulla
tavalla kuitenkin tarvittaessa käyttää yleisen
vähittäismyyntiarvon määrittämisessä.
11 d §.
Pykälässä määritellään
verotettavan ajoneuvon kanssa samanlainen ajoneuvo. Pykälä on
luonteeltaan ohjeellinen, ja se liittyy yleiseen vähittäismyyntiarvoon
perustuvaan verotukseen.
11 e §.
Säännöksessä määritetään
käytettynä verotettavaa ajoneuvoa vastaava uusi
ajoneuvo. Pykälä liittyy hankinta-arvopohjaiseen
verotukseen.
11 f §.
Pykälä vastaa asiallisesti hallituksen esityksen
11 u §:ää. Siihen on kuitenkin lisätty säännös
siitä, mihin hetkeen saakka ajoneuvon ikä verotusta
varten lasketaan.
11 g §.
Säännös liittyy yleiseen vähittäismyyntiarvoon
perustuvan veromallin käyttöön ottoon.
Sen 1 momentissa säädetään ilmoitusvelvollisuus
markkinoille tulevan kokonaan uuden ajoneuvomallin hinnasta. Tulliviranomainen vastaanottaa
ilmoitukset, antaa uudelle ajoneuvomallille tunnisteen ja määrittää ajoneuvon
verotusarvon. Näiden ilmoitusten perusteella luodaan 2
momentissa tarkoitettu tilasto uusien ajoneuvojen verotusarvoista.
Säännöksen 3 momentti liittyy uusien
ajoneuvojen verotukseen sen jälkeen, kun ajoneuvon verotusarvo
jo löytyy Tullin ylläpitämästä tilastosta.
Verovelvollinen ilmoittaa veroilmoituksessa uuden ajoneuvon tunnisteen
ja verotusarvon lisäksi kyseisen ajoneuvoyksilön
hinnan Suomessa. Tätä tietoa Tulli käyttää verotusarvotilaston
päivittämisessä. Verotusarvotilasto sisältää siten
ajan tasalla olevan tiedon uutena verotettavien ajoneuvojen verotusarvoista.
Verotusarvot määritetään siten,
että ne vastaavat kyseisen ajoneuvomallin 11 b §:n
mukaista yleistä vähittäismyyntiarvoa.
Tilasto on julkinen ja sitä käytetään
sekä rekisteröityjen verovelvollisten että ns.
käteisasiakkaiden ilmoittamien uusien ajoneuvojen verotuksessa.
Tilaston muutokset tulevat voimaan viiden päivän
kuluttua niiden julkaisemisesta.
11 h—11 u §.
Säännökset liittyvät mallinnettuun
arvonmääritykseen, josta ehdotetaan luovuttavaksi.
15 §.
Säännös vastaa asiallisesti hallituksen esityksen
15 §:ää, mutta siinä on yhdistetty
ajoneuvoon kuuluvien varusteiden vähimmäistasoa koskevat
vaatimukset yhteen momenttiin.
21 §.
Säännöksen 3 momenttiin, jossa nykyään säädetään
invalidimoottoripyörän ja tavaramoottoripyörän
verottomuudesta, esitetään lisättäväksi
nykyään 8 §:n 4 momentissa oleva luettelo
verovapaista L-luokan ajoneuvoista. Momentissa nykyään
olevat kaksi moottoripyöräluokkaa esitetään
poistettavaksi, koska kyseiset ajoneuvoluokat on poistettu.
37 §.
Hallituksen esityksessä oleva uusi 3 momentti esitetään
poistettavaksi tarpeettomana. Momentti koskee ilmoitusvelvollisuutta
ajoneuvon todellisesta hankinta-arvosta, vaikka verotus suoritetaan
kuluttajahinnan / yleisen vähittäismyyntiarvon
perusteella. Valiokunnan saaman selvityksen mukaan Tullilla ei ole
tarvetta kerätä hankinta-arvoja säännönmukaisesti.
Verokontrollia varten hankinta-arvot voidaan saada jälkitarkastuksen
yhteydessä jo nykyistenkin säännösten
perusteella.
51 a §.
Säännökseen on tehty sanonnallinen tarkennus
yleisen vähittäismyyntiarvokäsitteen vuoksi.
54 a—54 f §.
Arviointilautakuntaa koskevat säännökset
esitetään poistettaviksi. Lakisääteisen
lautakunnan olemassaoloon on suhtauduttu valiokunnan asiantuntijakuulemisessa
ja useimmissa valiokunnan saamissa lausunnoissa varauksellisesti.
Valiokunta ei pidä lakiin otettavia säännöksiä tarpeellisena.
56 a §.
Kaksivaiheinen verotus esitetään poistettavaksi
yleisperusteluissa esitetyistä syistä. Kaksivaiheisen
verotuksen on katsottu merkitsevän myös tosiasiallista
tuonnin rajoitusta.
67 §.
Ennakkoratkaisua koskeva säännös
vastaa asiallisesti hallituksen esitystä. Siitä on
poistettu kuitenkin tarpeeton lisäys, jonka mukaan ennakkoratkaisua
ei anneta verotusarvon lisäksi muusta kysymyksestä,
joka voidaan arvioida vasta verotusta toimitettaessa.
86 §.
Hallituksen esityksessä olevat 86 ja 86 a § on
yhdistetty ja samalla julkisuuden soveltamisalaa on suhteessa hallituksen
esitykseen muutettu. Sekä uusia että käytettyjä ajoneuvoja
koskevat, yleiseen vähittäismyyntiarvoon perustuvat verotuspäätökset
säädettäisiin julkiseksi. Tarvetta muiden
verotusasiakirjojen säännönmukaiseen
julkistamiseen ei kuitenkaan ole. Poikkeuksena julkisuudesta olisivat
ainoastaan 50 ja 51 §:n nojalla tehdyt veronhuojennus-
ja invalidipalautuspäätökset, joissa
jo verotuspäätöksestä saattaa
näkyä henkilöä koskevia arkaluontoisia
tietoja. Hankinta-arvoon perustuvan verotuksen asiakirjat jäisivät
edelleen salassapidon piiriin. Pykälään
on kuitenkin otettu selventävä huomautus asianosaisen
oikeudesta julkisuuslain mukaiseen tiedonsaantiin. Julkisuuslain
mukaan asianosaisella on tietyin edellytyksin oikeus saada
tieto myös salassa pidettävästä asiakirjasta,
jolla on vaikutusta hänen asiansa käsittelyyn.
Voimaantulo.
Lain voimaantuloa koskevaa säännöstä on
täydennetty eräin osin. Uusina verotettavien ajoneuvojen
verotukset ehdotetaan oikaistavaksi hakemuksetta tämän
lain mukaisiksi sen jälkeen, kun laki on tullut voimaan.
Verovelvollisilla on kuitenkin sama valintaoikeus kuin
alkuperäisessä esityksessä sovellettavan
lain suhteen. Nyt voimassa olevan lain soveltaminen edellyttää kuitenkin,
että verovelvollinen tekee asiaa koskevan hakemuksen ajoneuvomalleittain
kolmen kuukauden kuluessa uuden lain voimaantulosta.
Käytännön tarpeiden ja käsittelyaikojen
venymisen vuoksi esitetään säännöstä,
jonka perusteella henkilön omaa käyttöä varten
maahantuotua ajoneuvoa voitaisiin käyttää Tullin
luvalla tietyin edellytyksin enintään kolmen kuukauden
ajan veroa maksamatta.
Valiokunta ehdottaa lisäksi huojennusmenettelyä niille
uusina verotetuille ajoneuvoille, joita ei ole rekisteröity
tai otettu käyttöön Suomessa ennen 1.1.2003.
Huojennus perustuisi rekisteröidyn verovelvollisen määräajassa
lain voimaantulosta tekemään hakemukseen.
Voimaantulosäännöksessä ehdotetaan
lisäksi, että käytetyn ajoneuvon määrittelyyn
liittyvä kuuden kuukauden aikaraja poistuisi ensi vuoden
alusta.
Eduskunta-aloitteet
Käsittelemiensä eduskunta-aloitteiden osalta
valiokunta on päätynyt kielteiselle kannalle.