Sosiaalinen ja alueellinen eriarvoisuus, tuloerot, vähäosaisten
määrä ja suoranainen köyhyys
ovat lisääntyneet huikeasti. Uusimmat tilastot
osoittavat, että kansalaisten toimeentuloerot ovat kasvaneet
poikkeuksellisen nopeasti. Joidenkin arvioiden mukaan köyhyys
on kaksinkertaistunut 1990-luvun loppuvuosina. Myös monet
lapsiperheet ovat suurissa taloudellisissa vaikeuksissa.
Vuonna 1999 Eurostatin köyhyysrajan alle jäi 190 000
suomalaista. Tämä luku ei kerro koko totuutta
suomalaisesta köyhyydestä. Monet ylivelkaantuneet,
lapsiperheet ja sosiaaliturvan väliinputoajat kärsivät
toimeentulovaikeuksista. Lapsilisät, kotihoidontuki ja
minimiäitiyspäiväraha ovat nyt alemmalla
tasolla kuin heti laman jälkeen vuonna 1995. Lisäksi
korkeat asumiskulut tekevät tilanteen tukalaksi.
Köyhien, ylivelkaantuneiden ja toimeentulominimillä elävien
pahoinvointi on jo ylittänyt kaikki sietorajat. Piteneviltä leipäjonoilta,
asunnottomuudelta, pitkittyvältä työttömyydeltä sekä lapsiperheiden
ja monien eläkeläisten toimeentulovaikeuksilta
ei saa ummistaa silmiä. Syrjäytymisen kierre on
katkaistava. Kasvavasta alueellisesta ja sosiaalisesta eriarvoisuudesta
muodostuu tulevaisuudessa kasvun este. Epäkohtien korjaaminen
maksaa, mutta myös niiden jättäminen korjaamatta
kostautuu lähivuosina yhä suurempina yhteiskunnallisina
ongelmina ja julkisten menojen kasvupaineina.
Maan hallitukselta on odotettu pitkään toimia eriarvoistumisen
pysäyttämiseksi. Hallituspuolueet loivat
viime viikkojen aikana turhia toiveita markkinoimalla julkisuuteen
näyttävää köyhyyspakettia.
Tällaisia odotuksia syntyi myös eräiden
ministereiden lausuntojen perusteella.
Lipposen hallituksen kehyspäätös
oli kuitenkin suuri pettymys. Hallitus ei ole esittänyt
työttömyyttä vähentäviä,
työn tarjoamista ja vastaanottamista helpottavia uudistuksia
eikä todella vaikuttavia toimia pienituloisten ja vähävaraisten
kansalaisten elämäntilanteen parantamiseksi. Pitkäaikaistyöttömyys
on suurin köyhyyttä aiheuttava syy.
Pidämme erityisen tuomittavana sitä, että hallitus
ei ole korjannut eikä aio korjata työttömyyden
peruspäivärahan, työmarkkinatuen, opintotuen,
alimpien sairaus- ja äitiyspäivärahojen,
lapsilisien ja kotihoidontuen tasoa. Myös monien sosiaaliturvan
väliinputoajien asemaan tarvittaisiin pikaisia parannuksia.
Eduskunnan ei pidä hyväksyä tällaista
välinpitämättömyyttä kansantulon
ollessa jo yli 300 miljardia markkaa suurempi kuin mitä se
oli syvän laman pohjalla. Asioiden siirtäminen
budjettiriiheen tai seuraavaan vuoteen on vastuun pakoilua.
Monilla tahoilla ollaan huolestuneita 1990-luvulla tapahtuneesta
kehityksestä ja vaatimukset eriarvoisuuden kasvun pysäyttämisestä ovat
lisääntyneet. Vastajulkaistussa EVAn raportissa kansalaisten
huoli köyhyydestä on voimakkaasti kasvanut. Eduskunnan
tahto köyhyyden vähentämiseksi ja pienituloisten
selviytymisongelmien helpottamiseksi on selvitettävä.
Edellä olevan perusteella ja
Suomen perustuslain 43 §:ään
viitaten esitämme valtioneuvoston asianomaisen jäsenen
vastattavaksi seuraavan välikysymyksen:
Aikooko hallitus ryhtyä välittömiin
toimenpiteisiin parantaakseen työttömien, lapsiperheiden
ja sosiaaliturvan väliinputoajien perusturvaa ja
helpottaakseen työllistymistä tavalla, joka
ennaltaehkäisee köyhyyttä ja syrjäytymistä?