Yleisperustelut
Kestävä ilmasto- ja energiapolitiikka ja
yhteiskunnan kokonaisetu
Ilmastonmuutos on yksi ihmiskunnan suurimmista haasteista, johon
on vastattava tehokkaasti ja viipymättä. Ilmastokysymys
ja energiapolitiikka muodostavat kokonaisuuden, koska energian tuotanto
ja käyttö muodostavat suurimman kasvihuonekaasupäästöjen
lähteen. Lisäksi riippuvuus tuontienergiasta muodostaa
uhkan energiansaannin varmuudelle ja hinnan nousulle. Investoinnit
energiatehokkuuteen, uusiutuvaan energiaan ja uusiin teknologioihin
tuottavat monenlaisia hyötyjä ja tukevat osaltaan
kasvua ja työllisyyttä.
Ilmastonmuutoksen aiheuttamien katastrofaalisten seurausten
välttämiseksi globaalit päästöt on
käännettävä laskuun, mikä merkitsee
hallitusten välisen ilmastonmuutospaneelin IPCC:n mukaan
teollisuusmaiden osalta 80 prosentin päästövähennystarvetta.
Valtioneuvoston tulevaisuusselonteko ilmasto- ja energiapolitiikasta
on parhaillaan eduskunnan käsiteltävänä.
Selonteossa valtioneuvosto asettaa Suomen tavoitteeksi
kansallisten päästöjen leikkaamisen vähintään
80 prosentilla vuoden 1990 tasosta vuoteen 2050 mennessä.
Tämän tavoitteen ohella Suomi on sitoutunut osana
EU:n ilmasto- ja energiapolitiikkaa uusiutuvan energian osuuden nostamiseen
38 prosenttiin vuoteen 2020 mennessä sekä energiatehokkuuden
parantamiseen osana EU:n asettamaa, yhteistä ohjeellista
20 prosentin tavoitetta.
Ilmastokriisin välttämiseksi on välttämätöntä muuttaa
yhteiskunnan kaikkien sektoreiden rakenteet kestäviksi.
Hiilineutraali tulevaisuus edellyttää määrätietoista
ja johdonmukaista energia- ja ilmastopolitiikkaa, jonka tavoitteena on
kaikkien kasvihuonekaasupäästöjen merkittävä vähentäminen.
Energiatehokkuuden parantaminen ja energiansäästö ovat
keinoja, joiden avulla on mahdollista kustannustehokkaimmin vähentää energiankulutusta
ja siihen sidoksissa olevia päästöjä.
Siten on perusteltua asettaa energiatehokkuus ja energiansäästö kaikkien toimien
osalta keinovalikoimassa ensi sijalle. Huomion kiinnittäminen
energiatehokkuuteen edistää samanaikaisesti tulevaisuuden
vähähiilisten kehityspolkujen löytämistä ja
vakiinnuttamista. Valiokunta korostaa tältä osin
kokonaistarkastelun suurta merkitystä, sillä yksittäiset ratkaisut
vaikuttavat suoraan tai välillisesti muiden valintojen
toteuttamisedellytyksiin.
Periaatepäätökset ydinvoiman lisärakentamisesta
vaikuttavat olennaisella tavalla energiantuotannon rakenteeseen
ja siten ilmastopolitiikan toteuttamiseen, koska energiantuotanto
aiheuttaa tällä hetkellä noin 80 prosenttia
Suomen hiilidioksidipäästöistä.
Ydinvoimatuotanto ei aiheuta hiilidioksidipäästöjä ja
on tämän ominaisuutensa vuoksi lähtökohtaisesti
ilmastopolitiikan kannalta myönteinen tuotantotapa. Ydinvoimaan
liittyy kuitenkin muita huolenaiheita, kuten ydinjätehuolto
sekä turvallisuusriskit. Koska ydinvoiman mittava lisärakentaminen
muuttaa Suomen energiantuotantorakennetta, se vaikuttaa välillisesti
myös uusiutuvan energian suhteellisen tavoitteen saavuttamiseen.
Lisärakentamisella myös turvataan uusiutuvan energian
tavoitteen saavuttamista teollisuuspoliittisena ratkaisuna, jolla
tuetaan metsäteollisuuden menestymisedellytyksiä Suomessa
myös tulevaisuudessa, koska metsäteollisuus tuottaa
70 prosenttia Suomen uusiutuvasta energiasta.
Valiokunta korostaa ydinvoiman lisärakentamista koskevien
ratkaisujen suurta merkitystä ilmastopolitiikan tavoitteiden
kannalta. Ydinvoiman lisärakentamista koskevilla periaatepäätöksillä ratkaistaan
sähköntuotannon tapa merkittävältä osaltaan
pitkälle tulevaisuuteen. Kokonaiskapasiteetin toteutumisesta
riippuen ydinvoimalla tuotettaisiin tulevina vuosikymmeninä 40—60
prosenttia Suomen sähköntarpeesta. Energiaomavaraisuuden
saavuttamisella ja tuontisähköriippuvuuden katkaisemisella
on merkittävä teollisuuspoliittinen vaikutus suotuisan
investointiympäristön osatekijänä.
Toisaalta merkittävät investoinnit ydinvoiman
lisärakentamiseen saattavat vähentää investointialttiutta uusiutuvaan
energiaan. Resursseja ei riitä näin mittavassa
määrässä molempiin.
Erityistä huomiota on lisäksi kiinnitettävä energiantuotantoratkaisujen
toteutusaikatauluun. Energiantuotantolaitosinvestoinneissa tehdyt
ratkaisut sidotaan useiksi kymmeniksi vuosiksi, sillä ydinvoimalaitosten
arvioitu käyttöikä on 60 vuotta. Nykyiset
ydinvoimayksiköt vasta rakenteilla olevaa Olkiluoto 3 -yksikköä lukuun
ottamatta poistunevat käytöstä viimeistään
2030- ja 2040-luvuilla. Toisaalta ydinvoimalaitoksen rakentaminen
on niin mittava prosessi, että kumpikaan hakemuksen kohteena
oleva laitos on tuskin käytössä ilmasto-
ja energiastrategian tavoitevuonna 2020. Jotta tavoite 80
prosentin päästövähennyksestä vuonna
2050 voidaan saavuttaa, tulee päästöjä vähentävää kehitystä tukea
johdonmukaisesti siten, että päästöjen
vähentäminen alkaa mahdollisimman nopeasti.
Valiokunta korostaa ratkaisujen periaatteellista luonnetta siinä suhteessa,
että jos ydinvoiman lisärakentaminen lisää edullisen
sähkön tarjontaa markkinoilla, se voi samalla
heikentää kannustimia energiatehokkuuden parantamiseen
ja energiansäästöön tai uusiutuvan
energian käytön lisäämiseen.
Tällaiset vaikutukset tulee riittävin toimenpitein
torjua. Valiokunta korostaa tarvetta politiikkakoherenssin varmistamiseen
siten, että eri ratkaisujen välittömät
ja välilliset vaikutukset ilmastonmuutoksen hillintään
ja ilmastonmuutokseen sopeutumiseen arvioidaan. Se lähtökohta,
että energiavalinnat, energiatekniikat ja polttoaineet
ovat monipuolisesti markkinatoimijoiden valittavissa, voidaan toteuttaa
vain ilmastopolitiikan tavoitteita toteuttavin rajoituksin
eli kilpailuun eri tuotantomuotojen välillä tulee
kohdistaa ohjausta kasvihuonekaasupäästövähennystavoitteiden saavuttamiseksi.
Politiikkakoherenssin turvaamisen kannalta olisi välttämätöntä,
että hallituksen esittämä ns. uusiutuvan
energian velvoitepaketti voitaisiin käsitellä samanaikaisesti
ydinvoimaa koskevien periaatepäätösten
kanssa.
Valiokunta katsoo, että kilpailukyvyn edistäminen
on tavoite, jossa lyhyen ajan tavoitteet voivat poiketa pitkän
aikavälin tavoitteista. Energiaintensiivinen teollisuus
tarvitsee edullista sähköä kilpailukykynsä turvatakseen.
Pitkällä tähtäimellä näkökulma
voi kuitenkin olla toinen. Ilmasto- ja energiapolitiikkatulevaisuusselontekoa
koskevassa lausunnossaan valiokunta korostaa, että ilmastonmuutoksen
hillitsemisen edellyttämä vähäpäästöinen
tulevaisuus merkitsee teollisen vallankumouksen veroista energiantuotannon
murrosta, joka tulee pystyä kääntämään
mahdollisuudeksi myös kilpailukyvyn ja kestävän
kasvun kannalta. Näin Suomen osalta strategiseksi tavoitteeksi
tulisi linjata energiankulutuksen kasvun pysäyttämisen
ja laskuun kääntämisen ohella visio päästöttömästä energiataloudesta
ja energiamurroksen luoman kansainvälisen markkinamahdollisuuden
hyödyntämisestä. Kilpailuedun luominen
kansainvälisillä markkinoilla edellyttää,
että kotimaiset tavoitteet ovat rohkeita ja konkreettisia,
synnyttävät kysyntää kotimarkkinoilla
ja luovat siten referenssipohjaa laajemmalle markkinalle. Valiokunta
korostaa tulevaisuusselontekolausunnossaan edelleen, että monet
Euroopan maat ovat luoneet merkittävän määrän
työpaikkoja uusiutuvan energian alalle tukemalla ensin
kotimarkkinoiden syntyä, lyhyellä tähtäimellä tarkasteltuna
jopa kalliisti syöttötariffiratkaisuin. Panostukset
on kuitenkin saatu takaisin uuden vientiteollisuuden volyymien kasvun
kautta.
Valiokunta korostaa tarvetta lisätä investointeja
kestävään teknologiaan kilpailukyvyn
turvaamiseksi tulevaisuuden energiateknologiamurroksessa. Eurooppakaan
ei ole enää teknologiajohtaja, vaan esimerkiksi
USA, Kiina ja Etelä-Korea etenevät yhä nopeammin.
Tästä näkökulmasta on arvioitava
kriittisesti sitä, mihin teknologiaratkaisuihin käytettävissä olevat
investoinnit ja henkinen pääoma kohdistuvat. On arvioitava,
pystyykö Suomi hyödyntämään
syntyvän ydinteknologiaosaamisen tulevaisuudessa ja miten
se pystyy edistämään uusiutuvaan energiaan
ja energiatehokkuuden lisäämiseen kohdistuvan
osaamisensa, jonka kysyntä on globaalisti kasvussa ja myös
Suomelle merkittävä liiketoimintamahdollisuus.
Jos edullinen energia ei kannusta kehittämään
uusia energiatehokkaita ratkaisuja, tarvitaan taloudellisen ohjauksen puuttuessa
normiohjausta näitä koskevien tavoitteiden toteuttamiseksi
ja kilpailukyvyn edistämiseksi energiateknologiamarkkinoilla
vientiteollisuuden kasvattamiseksi.
Valiokunta korostaa edelliseen viitaten tarvetta arvioida ydinvoiman
lisätarvetta näistä potentiaaleista käsin
kokonaisuutena ja osana kestävää ilmasto-
ja energiapolitiikkaa. Arvioitaessa hankkeita yhteiskunnan kokonaisedun
kannalta on otettava huomioon erityisesti ilmasto- ja energiapolitiikan
tavoitteet liittyen uusiutuvien energialähteiden osuuden
nostamiseen, energiatehokkuuden parantamiseen ja kokonaisenergiankulutuksen
kasvun taittamiseen. Valiokunta korostaa, että tämä merkitsee
kokonaisarviota ydinvoimalaitoskapasiteetin suhteellisesta osuudesta
energiantuotantorakenteessamme sekä yksittäisten
hankkeiden toteuttajien toimista. Yhteiskunnan kokonaisetua on arvioitava
eri lähtökohdista kuin aikaisempien periaatepäätösten
tekemisen ajankohtana, sillä ilmastonmuutos on noussut
kansainvälisen politiikan keskiöön ihmiskunnan
suurimpana uhkana.
Ydinvoiman osalta on siten tarkasteltava, vähentääkö panostus
lisärakentamiseen mahdollisuuksia panostaa edellä kuvatun
vision mukaisten mahdollisuuksien toteuttamiseen, toisin sanoen
energiatehokkuutta edistäviin toimenpiteisiin ja uusiutuvaan
energiaan. Kysymys on ydinvoiman tarkastelusta kokonaisvaltaisesti
kestävän kehityksen näkökulmasta
osana kestävää ilmastopolitiikkaa. Tarkastelukulman
on tästä näkökulmasta oltava
laajempi kuin perinteinen ympäristö-, työllisyys-
ja teollisuuspolitiikkavaikutusten arviointi ja huomioon on otettava myös
välilliset ja epäsuorat vaikutukset mahdollisuuksiin
toteuttaa kestävää energiapolitiikkaa osana
ilmastopolitiikkaa.
Energiatehokkuuden parantaminen
Valiokunta katsoo, että keskeinen tarkastelunäkökulma
on ydinvoiman lisärakentamisen vaikutus energiatehokkuuden
parantamistavoitteeseen, johon Suomi on myös sitoutunut
osana EU:ta. Ilmasto- ja energiastrategian lähtökohtana
on ohjeellinen, EU:n yhteinen 20 prosentin tavoite energiatehokkuuden
parantamisesta, jota ei ole allokoitu jäsenvaltioille.
Valiokunta muistuttaa, että Suomi on ilmasto- ja energiastrategiassa
asettanut tavoitteen Suomen nostamisesta energiatehokkuudessa johtavaksi
maaksi vuonna 2020. Strategiassa korostetaan sitä periaatteellista
lähtökohtaa, että mahdollisuudet tehostaa
energian kokonaiskulutusta ja sähkön käyttöä on
joka tapauksessa pyrittävä hyödyntämään
täysimääräisesti. Strategiassa
asetettiin ensimmäisen kerran Suomessa energiankulutukselle
selvä katto. Energiankulutus saa olla vuonna 2020 enintään
310 TWh, mikä on 37 TWh eli noin 11 prosenttia alhaisempi
kuin kulutuksen kehitys ilman uusia tehostamistoimenpiteitä.
Vuoden 2050 tavoitteeksi strategiassa asetettiin energiankulutuksen
vähentyminen vielä kolmanneksella vuoden 2020 tasoon
verrattuna. Myös tulevaisuusselonteon linjauksissa energiatehokkuuden
parantaminen ja energiansäästö asetetaan
päästöjen vähentämisessä etusijalle.
Tähän liittyen linjausten mukaan edistetään
Euroopan kattavan supersähköverkon tutkimusta
ja valmistelua sekä vauhditetaan kuluttajien omaa hajautettua
pientuotantoa hallinnollisin ja taloudellisin edistämiskeinoin.
Valiokunta huomauttaa myös, että EU:n lainsäädäntö velvoittaa
energiatehokkuuden parantamiseen. Esimerkiksi energiatehokkuusdirektiivin
täytäntöönpanon tulisi osaltaan
johtaa kehitykseen sähkönkulutuksen alenemiseksi.
Kotitalouksia koskevien EU:n tavoitteiden mukaan valaistuksessa
tulee saavuttaa 60 prosentin vähennys vuoteen 2020 (ja
80 prosenttia vuoteen 2050), kodin laitteissa 30 prosenttia vuoteen 2020
(ja 50 prosenttia vuoteen 2050) ja muissa laiteryhmissä 10
prosenttia vuoteen 2020 (ja 50 prosenttia vuoteen 2050) mennessä.
Palvelujen osalta tavoitteena on energiatehokkuuden parantaminen
laiteryhmittäin siten, että valaistuksessa saavutetaan
40 prosentin vähennystavoite vuoteen 2020 ja 60 prosentin
vuoteen 2050 mennessä sekä sähkömoottoreissa
ja muussa energiankäytössä 5 prosentin
tehostuminen vuoteen 2020 ja 30 prosentin vuoteen 2050 mennessä.
Merkittävä haaste voi myös olla fossiilisista polttoaineista
luopumiseen liittyvä sähkönkulutuksen
kasvu. Esimerkiksi lämpöpumppujen yleistyminen
ja sähköautojen varaan rakentuva tulevaisuuskuva
merkitsevät olennaista sähkönkulutuksen
kasvua. Harkinnassa onkin otettava huomioon ratkaisuista seuraava
kokonaistilanne. Jos sähkönkulutuksen kasvu perustuu
kuitenkin energiatehokkaiden ratkaisujen hyödyntämiseen
ja sähkö voidaan tuottaa mahdollisimman haitattomalla
tavalla ja fossiilisten polttoaineiden käyttöä vähentäen,
voi kasvu olla perusteltua ja ilmastotavoitteidenkin näkökulmasta
hyväksyttävää.
Valiokunta korostaa, että energiatehokkuuden parantaminen
ja energiansäästö ovat tärkein ja
edullisin tapa vähentää päästöjä.
Kansainvälisen energiajärjestön IEA:n
mukaan yli puolet globaalisti tarvittavista energiasektorin päästövähennyksistä voidaan
saavuttaa tehokkuutta parantamalla. Merkittävässä osassa
tehokkuusinvestoinneista kustannukset ovat jopa negatiivisia
eli päästöjen vähentäminen
säästää rahaa.
Useat tutkimukset viittaavat siihen, että kustannustehokkaita
mahdollisuuksia tehostaa energiankäyttöä on
Suomessa edelleen runsaasti. Valiokunta pitää tärkeänä,
että energiansäästöpotentiaali
hyödynnetään tehokkaasti.
Valiokunta huomauttaa, että myös periaatepäätösten
liitteeseen sisältyvän arvion mukaan sähkön
kuluttajahinnan alenemisella on heikentävä vaikutus
energiansäästölle ja energiatehokkuuden
lisäämiselle. Energiatehokkuustoimia mitoitettaessa
tämä voidaan ottaa huomioon. Lisäksi
liitteessä korostetaan, että energiatehokkuusohjelmassa
on tästä syystä oltava riittävän tarkka
seuranta (M 2/2010 vp, liite 3, s. 82; M 4/2010
vp, liite 3, s. 130).
Valiokunta korostaa, että energiansäästöpotentiaali
on hinnan, teknologian ja politiikan funktio: energian hinnan noustessa,
teknologian kehittyessä ja poliittisen ohjauksen vahvistuessa
tehokkuuspotentiaali lähtökohtaisesti kasvaa. Vastaavasti
energian edullinen hinta, teknologiakehityksen hidastuminen ja poliittisen
ohjauksen heikkous johtaa tehokkuuspotentiaalin vähenemiseen.
Valiokunta korostaa, että energiansäästöpotentiaalien
hyödyntämisen ja energiatehokkuutta edistävien
ratkaisujen tulee siten olla ensisijaisia tavoitteita ja siksi ratkaisut,
jotka tavoitteen vastaisesti lisäävät
tuotantokapasiteettia voimakkaasti, ovat lähtökohtaisesti
ongelmallisia. Energiatehokkuuden parantamiseen ja energiansäästöön
tulee erityisesti panostaa ja ohjata tarvittaessa myös
velvoittavin keinoin.
Energiatehokkuuden parantaminen on hyvin kustannustehokasta,
mutta jo tunnettujen tekniikoiden ja toimintatapojen käytäntöön
saaminen edellyttää nykyistä huomattavasti
tehokkaampaa viestintää. Viestintä on
avainasemassa varsinkin siltä osin kuin on kysymys toimintatapojen
muuttamisesta. Osaamisen ja sitä tukevan koulutuksen, tekniikan
ja toimintatapojen sekä innovaatioiden kehittämisen
merkitys korostuu kaikilla energiaa käyttävillä osa-alueilla.
Myös energiatehokkuusosaamisen kautta voidaan luoda uusia
liiketoimintamahdollisuuksia.
Valiokunta katsoo, että esimerkiksi älykkään sähköverkon
kehittämiseen liittyy potentiaalia lisätä uusiutuvan,
hajautetun energian tuotantoa tehokkaasti. Älykäs
sähköverkko lisää tehokkuutta
tarjotessaan mahdollisuuksia kysynnän jouston lisäämiseen
nykyistä enemmän tuotannon mukaan. Joustomahdollisuus
tukee pienimuotoista hajautettua tuotantoa, kuten tuulivoimaa. Älykkäisiin
sähköverkkoihin liittyy myös mahdollisuus
huomattavaan huippukapasiteettitarpeen leikkaamiseen, varsinkin
jos verkko kehittyy nopeasti kaksisuuntaiseksi ja esimerkiksi sähköautoihin
perustuvaan sähkövarastoon sisältyvä mahdollisuus
toteutuu. Asiakkaalle voidaan myös tarjota entistä paremmat
mahdollisuudet seurata ja siten tehostaa omaa energiankulutustaan.
Kuormanohjauksen avulla asiakas voi halutessaan sekä siirtää kulutusta
päivän halvimmille tunneille että vähentää sähköverkon
lisäkapasiteetin tarvetta.
Valiokunta katsoo, että Suomessa katsotaan olevan hyvät
edellytykset toimia tämän teknologian kehitysalustana,
joten ilmasto- ja energiapoliittisten ratkaisujen tulisi edistää tällaisten kestävien
teknologiaratkaisujen kehittämistä ja kaupallistamista.
Suomi korkean teknologian maana voisi olla maailman johtava ekologisen, elinkaarimallilla
toimivan infrastruktuurin kehittämisen, rakentamisen ja
ylläpidon edelläkävijä. Lisäydinvoimarakentamisesta
johtuvat sähköverkon kehittämistarpeet
ovat erilaiset, eikä esimerkiksi kaksisuuntaisuuden kehittämiseen ole
tarvetta. Valiokunta katsoo, että älyverkon kehittäminen
edellyttää siksi nimenomaisia kehittämis-
ja tukipäätöksiä.
Valiokunta toteaa, että työ- ja elinkeinoministeriön
asettama energiatehokkuustoimikunta tunnisti toimenpiteitä,
joilla loppuenergian käyttöä voitaisiin
vähentää vuoteen 2020 mennessä 37
terawattituntia, josta 5 TWh sähköä.
Mietinnössä on kuvattu noin 125 energiansäästön
ja energiatehokkuuden uutta tai nykyisestä oleellisesti
laajennettua toimenpidettä. Toimenpiteiden muodostamalla
kokonaisuudella päästään asetettuihin
tavoitteisiin. Tavoitteiden saavuttamiseksi kaikki toimenpiteet
ovat tarpeen.
Teollisuus käyttää noin puolet Suomen
kokonaisenergiasta. Koko Suomen teollisuuden energian loppukäyttö vuonna
2007 oli noin 157 TWh, josta lämmön ja polttoaineiden
osuus oli 109 TWh ja sähkön osuus noin 48 TWh.
Merkittävimmät energiankäyttäjät
teollisuudessa ovat massa- ja paperiteollisuus, metallien valmistus ja
kemianteollisuus. Näiden toimialojen osuus niin teollisuuden
kokonaisenergiankäytöstä kuin sähkönkäytöstä on
noin 80 prosenttia. Teollisuuden sähkönkulutuksen
vuotuinen kasvu on viimeisen kymmenen vuoden aikana vaihdellut vuosittain
ollen keskimäärin reilu 2 prosenttia poislukien
vuodet 2008 ja 2009. Energiaintensiivisen teollisuuden suuren osuuden
vuoksi sen käyttöasteiden muutokset voivat vuositasolla
aiheuttaa suuriakin suhteellisia muutoksia.
Energiatehokkuussopimus vuosille 2008—2016 kattaa sekä teollisuuden
että palvelualan. Sopimuksen toimeenpano perustuu toimialoittain
laadittuihin toimenpideohjelmiin. Energiaintensiiviselle
teollisuudelle ja energiantuotannolle, jotka ovat energiapalveludirektiivin soveltamisalan
ulkopuolella, laadittiin omat erilliset toimenpideohjelmat.
Elinkeinoelämän energiatehokkuussopimusten
lisäksi valmisteilla oleva lakiehdotus energiayhtiöiden
energiatehokkuuspalveluista täydentää energiatehokkuusdirektiivin
täytäntöönpanoa energia-alalla.
Lain tavoitteena on velvoittaa energiayhtiöt tarjoamaan
loppukäyttäjille energian mittaamiseen ja laskutukseen
liittyviä palveluja, joilla on vaikutusta energiatehokkuuden
parantumiseen, sekä vuotuinen raportti näiden
energiankäytöstä.
Valtioneuvosto teki periaatepäätöksen
energiatehokkuustoimenpiteistä helmikuussa 2010 edellä mainitun
energiatehokkuustoimikunnan työn pohjalta. Päätöksellä käynnistettiin
toimenpideohjelma vuosille 2010—2020 toimikunnan toimenpidesuositusten
toteuttamiseksi. Ohjelma sisältää sekä useiden
hallinnonalojen yhteistyöhön perustuvia, läpileikkaavia
toimenpiteitä että sektorikohtaisia toimenpidealueita
(yhdyskuntarakenne, rakennukset, liikenne, kotitaloudet ja maatalous
sekä teollisuus ja palveluala).
Valiokunta korostaa energiatehokkuustoimenpideohjelman toteuttamisen
merkitystä. Energiatehokkuuden parantamisella ja kulutushuippujen
leikkaamisella kysyntäjoustoja kehittämällä on
merkittävä vaikutus sähkönkulutustarpeeseen.
Valiokunta pitää myös välttämättömänä,
että valtakunnallisesti yhtenäisen ohjauksen ja
viestinnän resursseja parannetaan. Puolueettoman ja käytännönläheisen
tiedon ja neuvonnan tarjonta on keskeistä kaikille kohderyhmille.
Uusiutuvan energian edistäminen
Valiokunta korostaa, että uusiutuvien energialähteiden
edistäminen on toinen keskeinen keino ilmastonmuutoksen
hillitsemiseksi tarvittavan energiamurroksen toteuttamiseksi. Niiden käytön
avulla voidaan vähentää kasvihuonekaasupäästöjä ja
muita haitallisia päästöjä,
hyödyntää paikallista ja hajautettua
energiantuotantoa ja edistää ilmastonmuutoksen
hillitsemiseksi tarvittavaa teknologiakehitystä.
Energiantuotantorakenteen painopisteen muuttaminen vahvemmin
uusiutuvaan energiaan perustuvaksi on keskeinen lähtökohta
energiapolitiikassa myös siksi, että Suomi on
sitoutunut EU:n energiapaketissa uusiutuvien energialähteiden
osuuden nostamiseen 38 prosenttiin vuoteen 2020 mennessä.
Ydinvoimapäätösten kannalta vuoteen 2020
ulottuva tarkastelujakso on lyhyt, sillä uudet yksiköt
lienevät käytössä vasta myöhemmin
2020-luvulla. Energiantuotantorakenteen kannalta huomioon on otettava
EU:n tasolla yhä vahvistuva näkemys tarpeesta
nostaa uusiutuvien osuutta edelleen. Komissiossa pohditaan jo EU-tason
uusiutuvien osuustavoitteen nostamista 65 prosenttiin ja energiatehokkuustavoitteen
nostamista 35 prosenttiin. Asialla on luonnollisesti vahva liittymä myös
kansainväliseen ilmastopolitiikkaan.
Periaatepäätösten liitteen 3 (M 2/2010
vp, s. 81—82; M 4/2010 vp, s. 129—130)
mukaan lisäydinvoimalla voidaan katsoa olevan sekä lisääviä että vähentäviä vaikutuksia
uusiutuvan energian etenemiseen ja käytön lisäämiseen. Liitteen
mukaan lisäydinvoima varmistaisi metsäteollisuudelle
sen haluamaa sähköä ja vahvistaisi tuotantoedellytyksiä Suomessa.
Lähes 70 prosenttia uusiutuvasta energiastamme on peräisin
metsäteollisuuden tuotannosta. Liitteessä todetaan
edelleen, että kun lisäydinvoima alentaa sähkön
hintaa, se alentaa tukea vaativan uusiutuvalla energialla tuotetun
sähkön kilpailukykyä ja lisää sen
tukitarvetta. Lisäksi on uhkana, että ydinvoiman
lisärakentaminen heikentää CHP-tuotannon
kannattavuutta ja sitä kautta vähentää siinä polttoaineena
käytettävän uusiutuvan energian määrää.
Hallituksen suunnittelemalla uusiutuvan energian paketilla on
tarkoitus tuottaa energiaa metsähakkeella 25 TWh, tuulivoimalla
6 TWh, biokaasulla 0,7 TWh, pelleteillä 2 TWh, lämpöpumpuilla
8 TWh ja kierrätyspolttoaineilla 2 TWh. Lisäksi
on tarkoitus lisätä vesivoimaa ja liikenteen polttoaineiden
biopolttoaineiden osuus 7 TWh:iin. Kokonaisuutena lisäystavoite on
38 TWh. Tavoite perustuu energian loppukulutusarvioon 327 TWh vuonna
2020, josta uusiutuvaa olisi 124 TWh. Hallituksen arvion mukaan
kustannukset näistä toimista olisivat noin 341
miljoonaa euroa vuodessa viimeistään vuonna 2020,
mistä tuulivoiman ja biokaasun syöttötariffin
hinta olisi noin 200 miljoonaa euroa vuodessa sähkön
markkinahinnasta riippuen.
Lähes puolet tarvittavasta uusiutuvasta energiasta
tuotettaisiin siis lisäämällä metsähakkeen käyttöä.
Pienpuun tarjonnan lisäämiseksi on tarkoitus ottaa
käyttöön uusi pienpuun energiatuki, joka
maksetaan energiakäyttöön menevän
ensiharvennuspuun haketukselle. Pienpuun energiatuen tarkoitus on
varmistaa myös se, että laadukas kuitupuu käytetään
ensisijaisesti metsäteollisuuden raaka-aineeksi. Metsähakkeen
käytön lisäämistä edistetään
metsähakkeella tuotetun sähkön muuttuvalla
tuotantotuella. Metsähakkeen käytön kannattavuus
riippuu keskeisesti päästöoikeuden hinnasta.
Tavoitteena on, että päästöoikeuden
hinnan noustessa tuki alenee automaattisesti eikä tarpeetonta
ylitukea makseta, jolloin puu korvaisi eniten turvetta.
Kolmantena metsäenergiaan liittyvänä tukena
hallitus esittää ns. pien-CHP:n eli yhdistetyn sähkön
ja lämmön tuotannon syöttötariffia. Syöttötariffi
olisi vaihtoehtoinen sähkön muuttuvalle tuotantotuelle,
ja sitä maksettaisiin vain uusille laitoksille. Tuki kohdistuisi
pienemmille laitoksille. Tukea maksettaisiin kaikkien puuperäisten
polttoaineiden käytöstä.
Lisäksi hallitus valmistelee ohjauskeinoja, joilla
voidaan ajaa alas kivihiilen vuotuista käyttöä rannikon
kivihiilivoimalaitoksissa jopa noin 8 TWh. Hiili korvattaisiin puupohjaisella
energialla ja osittain turpeella. Ohjauskeinoina jatkovalmistelussa
ovat muuttuva sähköntuotantotuki ja investointituet.
Hallituksen tuulivoimatavoite 6 TWh vuonna 2020 linjattiin jo
ilmasto- ja energiastrategian yhteydessä. Valmisteilla
olevassa syöttötariffijärjestelmässä tuulivoiman
tuottajalle maksettaisiin tuotantotukena laissa asetetun tavoitehinnan
ja toteutuneen sähkön markkinahinnan erotus.
Tuulivoiman ja metsähakkeen ohella uusiutuvien käyttöä lisättäisiin
erityisesti liikenteen biopolttoaineissa sekä lämpöpumppujen
käyttöä lisäämällä.
Liikenteen biopolttoaineilla tavoitellaan noin 7 TWh:a. Liikenteen
uusiutuvan energian edistäminen perustuisi liikennepolttoaineiden
myyjille asetettavaan jakeluvelvoitteeseen.
Hallituksen uusiutuvan energian velvoitepaketin tavoitteena
on lisätä alan työpaikkoja tuhansilla,
jopa 10 000 työpaikalla vuoteen 2020 mennessä.
Ilmasto- ja ympäristöosaaminen työllistää Suomessa
nyt noin 30 000 henkeä.
Valiokunta korostaa uusiutuvan energian edistämisen
suurta merkitystä teollisuuspoliittisena ratkaisuna ydinvoiman
rinnalla. Ratkaisuilla luodaan kotimaista kysyntää tulevaisuuden teknologioille.
Ydinvoiman sijaan on perusteltua panostaa uusiutuvan energian edistämiseen, jotta
ympäristö- ja siihen liittyvästä energialiiketoiminnasta
voi muodostua Suomen talouden uusi, vahva tukijalka. Jo nyt alan
liikevaihto on eri määritelmien mukaan 10—16
miljardia euroa. Toimialan kasvu on ollut tällä vuosikymmenellä lähes
10 prosenttia vuodessa. Viennin osuus alalla on noin 50 prosenttia.
Potentiaali on valtava, sillä koko maailmassa ympäristöliiketoiminnan
arvioidaan kaksinkertaistuvan nykyisestä noin 1 100
miljardista eurosta noin 2 200 miljardiin euroon vuoteen 2020 mennessä.
Suomella on kaikki edellytykset uusiutuvan energian edelläkävijänä hyötyä tästä murroksesta.
Valiokunta korostaa, että erityisen tärkeää on
panostus alan tutkimukseen ja tuotekehitykseen. Uusiutuvan energian
kasvu luo ydinvoimahankkeita laajemmin edellytyksiä energia-alan
innovaatiotoiminnalle. Tämä on suomalaisille yrityksille
merkittävä liiketoimintamahdollisuus. Erityisesti
uusien ratkaisujen käyttöönotot ja eritasoiset
kokeilumahdollisuudet, pilotoinnit ja demonstraatiot edistävät
uusien tuotteiden ja ratkaisujen kehittymistä ja kaupallistamista.
Valiokunta katsoo edelliseen viitaten, että ydinvoiman
lisärakentaminen ei ole perusteltua uusiutuvien energialähteiden
edistämisen rinnalla toteutettaessa tavoitetta hiilineutraalista
tulevaisuudesta. Valiokunta korostaa, että energiatehokkuustoimikunnan
toimenpide-ehdotukset tulee toteuttaa valtioneuvoston periaatepäätöksen mukaisella
tavalla ja uusiutuvien energialähteiden käyttöä edistää vähintään
hallituksen esittämän 38 TWh:n tavoitteen saavuttamiseksi
vuoteen 2020 mennessä. Tämä on välttämätöntä myös
Suomen sitoumusten täyttämiseksi osana EU:n ilmasto-
ja energiapakettia ja kansainvälisten, aktiivisten ilmastopolitiikan
edelläkävijöiden ryhmää.
Ydinvoiman vaikutus päästöjen vähentämiseen
Perusteeksi ydinvoiman lisärakentamiselle on esitetty
erityisesti energiaomavaraisuuden nostaminen ja kivihiilen käytön
vähentäminen. Hallituksen esittämä ydinvoimaratkaisu
tuo markkinoille noin 25 TWh päästötöntä sähköä.
Hallituksen esittämien perustelujen mukaan yhden ydinvoimayksikön
tuotanto vähentää hiilidioksidipäästöjä noin
10 miljoonaa tonnia silloin, kun se korvaa hiililauhdetta. Päästöttömän
ja vähäpäästöisen sähköntuotannon
lisääminen edistää osaltaan
teollisuuden kilpailukykyä samoin kuin riittävän
sähkön saannin turvaaminen.
Suomi on sähkön tuonnista riippuvainen. Vuosina
1999—2009 Suomeen on tuotu sähköä vuosittain
noin 5—17 TWh, mikä vastaa noin 6—20
prosenttia Suomen sähkön kulutuksesta. Hallituksen
esittämän ratkaisun perustana on näkemys,
että vahvasta uusiutuvaan energiaan panostamisesta huolimatta
sillä ei voida kattaa riittävästi sähköntuotannon
vajetta, kun tavoitteena on energiaomavaraisuuden nostaminen. Omavaraisuusaste
paranee huomattavasti, kun Olkiluoto 3 -yksikkö valmistuu.
Tilanne muuttuu kuitenkin koko ajan, koska käytöstä poistuu
käyttöikänsä lopussa olevia
laitoksia, jotka täytyy korvata uudella tuotannolla. Energiamarkkinaviraston
arvioiden mukaan uusi kapasiteetti mahdollistaa vanhan lauhdutusvoimakapasiteetin
poistamista käytöstä, joka osaltaan johtuu
IE-direktiivin tulossa olevista velvoitteista. Suomi olisi useana
vuonna myös kulutushuipun aikana omavarainen sähkön
hankinnassa 2020-luvulla uusien yksikköjen valmistuttua.
Huoltovarmuuden kannalta suuret tuotantoyksiköt ovat haasteellisia,
sillä mahdollisen häiriötilanteen johdosta tuotantokapasiteettia
voisi poistua kerralla jopa 1 600 MW. Huoltovarmuuden kannalta
on kuitenkin keskeistä omavaraisuuden lisääminen, poistumassa
olevan sähköntuotantokapasiteetin korvaaminen,
huoltovarmuuden parantaminen maantieteellisellä ja omistuksellisella
hajauttamisella sekä kilpailun ja alaan liittyvän
osaamisen lisääntyminen.
Sähkömarkkinoilla pörssihinta määräytyy teoreettisesti
aina kunakin hetkenä tarvittavan kalliimman tuotantomuodon
muuttuvien kustannusten mukaan, pääsääntöisesti
kivihiililauhdevoiman mukaan. Ydinvoiman tuotanto voi periaatteessa
alentaa markkinasähkön hintaa, kun markkinoille
tulee enemmän muuttuvilta tuotantokustannuksiltaan edullisempaa
tuotantoa. Yhteisillä sähkömarkkinoilla
vaikutus ei kuitenkaan ole suoraviivainen ja siihen vaikuttavat monet
tekijät. Valiokunta toteaa myös, että yhteisillä sähkömarkkinoilla
ei ole mitään mekanismia, jolla esimerkiksi Venäjältä tapahtuva sähköntuonti
vähenisi, jos se säilyy hinnaltaan edullisempana.
Sähköntuotanto on pääsääntöisesti
päästökaupan piirissä. Lisäksi
päästökaupan ulkopuolinen sähkönhankinta,
kuten vesivoima, tuulivoima ja ydinvoima sekä tuonti vaikuttavat
muuhun sähköntuotantoon ja päästökaupan
piirissä oleviin päästöihin.
Valiokunta toteaa, että ydinvoiman päästövähennyspotentiaali
riippuu siitä, mitä tuotantoa sillä korvataan.
Jos ydinvoimalla korvataan fossiilisilla polttoaineilla tai turpeella
tuotettua lauhdesähköä, se vähentää päästöjä selvästi.
Jos ydinvoimalla korvataan sähkön tuontia tai
katetaan kasvavaa sähkönkulutusta, päästöt
eivät vähene. Jos sähkön sivutuotteena
syntyvä lämpö voidaan hyödyntää,
voidaan korvata fossiilisilla polttoaineilla tuotettua lämmöntuotantoa.
Toisaalta se alentaa ydinvoiman hyötysuhdetta.
Pöyryn esittämien arvioiden mukaan, jos 1600
MW:n ydinvoimalaitos korvaisi vain hiililauhdetuotantoa Suomessa,
hiilidioksidipäästöt vähenisivät
10,8 miljoonaa tonnia vuodessa, mitä voidaan pitää maksimiarvona
päästöjen vähenemiselle. Käytännössä päästöt
Suomessa vähenevät tätä vähemmän,
koska ydinvoimalla korvataan osittain tuotantoa, jonka päästöt
ovat hiililauhdetta pienemmät, ja osittain korvataan tuotantoa
ulkomailla. Tällä perusteella karkea arvio yhden
ydinvoimalaitosyksikön vähentävästä vaikutuksesta
Suomen hiilidioksidipäästöihin on 3—6
miljoonaa tonnia vuodessa. On kuitenkin huomattava, että toinen
yksikkö kuitenkin vähentää päästöjä tätä vähemmän,
kun korvattavaa hiililauhdetta on todennäköisesti
vähemmän.
VTT:n selvityksessä (Ydinvoimahankkeiden periaatepäätökseen
liittyvät energia- ja kansantaloudelliset selvitykset)
on myös arvioitu päästöjä ja
oletettu perustapauksena, että tarkastelujakson alkupuolella
(2040-luvulle saakka) edullista tuontisähköä olisi
tarjolla runsaasti, jolloin tuontisähkö korvaisi
kokonaan lauhdevoiman. Jos tässä tilanteessa rakennetaan
lisää ydinvoimaa, rakentaminen korvaa tuontia
eikä siten vähentäisi päästöjä juuri
lainkaan, sillä tuonti lasketaan tilastoissa päästöttömäksi.
VTT:n selvityksessä on kuitenkin esitetty myös
mainittu toinen ääripää, eli
sähkön tuontia ei oleteta olevan, jolloin lauhdevoimalla
tuotettaisiin toistakymmentä TWh ja lisäydinvoima
korvaisi tätä tuotantoa, jolloin yhden yksikön
päästövähennys on noin 10 Mt.
Sähköntuotannossa muuttuvat tuotantokustannukset
(polttoaine, mahdollinen päästöoikeus,
muut muuttuvat kulut) määräävät
eri tuotantomuotojen välisen ajojärjestyksen.
Vesivoima, tuulivoima ja ydinvoima ovat alhaisimmat muuttuvilta
kustannuksiltaan. Sähkön ja lämmön
yhteistuotanto (CHP) on seuraavaksi edullisin. Teollisuus-CHP:ssa,
erityisesti metsäteollisuudessa polttoaineet ovat monesti
tuotantoprosessin sivutulosta ja siten ostopolttoaineita edullisempia.
Se sähkö, mitä ei näillä tuotantomuodoilla
saada katettua, katetaan lauhdevoimalla ja sähkön
tuonnilla.
Valiokunta korostaa edelliseen viitaten, että lisäydinvoiman
rakentamisen vaikutuksesta kasvihuonekaasupäästöjen
vähenemiseen ei voida esittää tarkkaa
arviota, koska lauhdevoiman käyttö vuosittain
vaihtelee hyvin paljon riippuen erityisesti käytettävissä olevasta
vesivoimasta. Tulokset riippuvat osittain myös valitusta
laskentamallista. Periaatteessa lisäydinvoiman tulisi vähentää fossiiliseen
polttoaineeseen perustuvaa lauhdesähköntuotantoa
jossain EU:n päästökauppa-alueella riippumatta
siitä, korvaako se Suomessa perinteistä lauhdevoimaa
tai tuontisähköä, koska ydinvoima on
edullisempaa kuin hiilivoima ja laitoksia ajetaan kustannusjärjestyksessä.
Teollisuuden tulevaisuusnäkymät ja sähkönkulutusarviot
Päästövähenemäarvioiden
ohella teollisuuden sähkönkulutuksesta on esitetty
lukuisia, toisistaan poikkeavia arvioita. Erityisesti metsäteollisuuden
tulevaisuudesta vallitsee erilaisia näkemyksiä,
millä on suuri merkitys, koska sen osuus sähköenergian
käytöstä on lähes kolmannes.
Valiokunta toteaa, että ilmasto- ja energiastrategian
linjauksen mukaan sähkönhankinnassa asetetaan
etusijalle uusiutuvalla energialla ja sähkön ja
lämmön yhteistuotantolaitoksissa tuotettu sähkö,
mutta myös ydinvoiman lisärakentamiseen tulee
varautua. Strategian lähtökohtana oli kaikkien
energiamuotojen arvioiminen yhteiskunnan kokonaisedun kannalta siten, että mitään
päästötöntä, vähäpäästöistä taikka päästöjen
kannalta neutraalia, kestävää ja kustannusrakenteen
kannalta kannattavaa tuotantomuotoa, myöskään
ydinvoimaa, ei suljeta pois.
Ydinvoiman tarvetta on strategiassa ja periaatepäätöshakemuksissa
perusteltu erityisesti energiaintensiivisen teollisuuden kilpailukyvyn turvaamisella.
Metsäteollisuuden haasteena on rakennemuutoksen kautta
löytää uusia kotimaisen puun jalostustapoja,
joilla on korkea jalostusarvo. Suomen metsäklusteri pyrkii
uuden biotalouden edelläkävijäksi kehittämällä puuraaka-aineesta
korkean jalostusarvon tuotteita ja panostamalla uusien bioenergiateknologioiden
kehittämiseen ja markkinoille saattamiseen. Uudet tuotantoprosessit
ovat mahdollisesti myös energiaintensiivisiä.
Esitetyt eri arviot kokonaissähkönkulutuksesta
vuonna 2020 vaihtelevat 83 TWh:sta yli 100 TWh:iin, ja erojen kasvu
jatkuu vuoteen 2050 mennessä siten, että vaihteluväli
on noin 70 TWh:sta jopa yli 130 TWh:iin. Ero arvioiden välillä on
siten jopa 40—60 TWh.
Työ- ja elinkeinoministeriön energiaosaston marraskuussa
2009 tekemän arvion mukaan sähkönkulutusarvio
oli 91 TWh ja vuonna 2030 noin 100 TWh. Toteutunut kulutus vuonna
2009 oli noin 81 TWh. Hallituksen uudemman arvion mukaan sähkönkulutus
voisi olla vuonna 2020 noin 98 TWh. Iso ydinvoimayksikkö tuottaa noin
13 TWh vuodessa.
Teollisuuden oman sähkönkulutuksen ei arvioida
juurikaan suhteellisesti kasvavan, vaan kulutus pysynee suunnilleen
vuoden 2007 48 TWh:n tasolla, energiateollisuuden oman arvion mukaan
maksimissaan 58 TWh. Teollisuuden energian käytön
tehostamispotentiaaliksi arvioidaan 21 prosenttia, mikä pienentää sähkön
tarvetta. Uusien energiatehokkaiden prosessien vaikutukset painottuvat
kuitenkin uuteen investointivaiheeseen vuoden 2030 jälkeen.
Arvioissa on oletettu, että CHP-laitokset tullaan korvaamaan
samantyyppisillä laitoksilla. CHP-tuotanto on hyötysuhteeltaan
tehokkainta tuotantoa. Kun bioenergialla korvataan fossiilisia polttoaineita
CHP-tuotannossa, voidaan tehokkaasti vähentää hiilidioksidipäästöjä.
Tavallisten lauhdelaitosten oletetaan olevan käytössä huippuvoimalaitoksina
vuoteen 2023 saakka, sillä IE-direktiivi edellyttää näiden
laitosten vähittäistä poistamista käytöstä vuodesta
2016 alkaen rikki-, typpi- ja hiukkaspäästöjen
vähentämiseksi.
Palvelujen ja julkisen kulutuksen sähkönkäytön
odotetaan kasvavan voimakkaasti 15 TWh:sta noin 30—40 TWh:iin.
Tätä arviota voidaan myös pitää ylimitoitettuna,
jos oletetaan, että palveluiden ja kotitalouksien maksama
sähkön hinta joka tapauksessa nousee voimakkaasti,
minkä tulisi itsessään kannustaa sähkön
säästötoimenpiteisiin. Myös
lainsäädännöllinen ohjaus, esimerkiksi
EU:n energiatehokkuusdirektiivi, pakottaa toimimaan alenevan kehityksen suuntaan,
mitä ei ole arviossa otettu huomioon. Esitetyissä sähkökulutusarvioissa
vuoteen 2050 eniten epävarmuutta liittyy palveluiden ja
liikenteen osuuteen.
Tieliikenteen sähkönkulutusarvio noin 9 TWh vuonna
2050 perustuu siihen, että kaikki henkilöautot
ovat sähköautoja. Arviota voidaan pitää optimisena
nykyhetken näkökulmasta, jossa hybridi- tai sähköautojen
osuus ei ole toistaiseksi lähtenyt odotettuun kasvuun.
Sähköautojen kehitys riippuu vahvasti autonvalmistajien
edistyksestä akku- ja muun teknologian kehityksessä sekä älykkään
sähköverkon käyttöön
saamisesta, joka edistäisi kysyntähuippujen sijoittumista
taloudellisesti edulliseen aikaan kulutuspiikkien ulkopuolisena
aikana.
Erityisesti energiaintensiivisen metalliteollisuuden kilpailukyky
riippuu vahvasti sähkön hinnasta. Metalliteollisuuden
tuotanto kuluttaa paljon energiaa, jonka hinta vastaa yleensä 10—37
prosenttia tuotantokustannuksista. Merkittävänä hiilidioksidipäästöjen
aiheuttajana metalliteollisuudella on myös korkeat ympäristökustannukset.
Sähkön hinnan pysyminen edullisena vaikuttaa siten
suoraan metalliteollisuuden menestymisedellytyksiin Suomessa.
Metsäteollisuuden rakenteellinen muutos ja lamasta
aiheutunut tuotannonlasku vaikeuttavat kokonaisnäkemyksen
muodostamista alan tulevaisuuden menestymismahdollisuuksista. Metsäteollisuuden
sähkönkulutusarvioista ja tulevaisuuden menestymistekijöistä on
esitetty toisistaan voimakkaasti poikkeavia arvioita. Sähkön
hinta on kuitenkin myös metsäteollisuuden osalta
keskeinen tuotannontekijä.
Eräiden arvioiden mukaan alan tuotantokapasiteetti
on vuosien 2006-2007 huipputasosta tällä hetkellä noin
16 prosenttia pienempi ja sähkönkulutus alentunut
noin 5 TWh. Samansuuntaisen kehityksen jatkuessa massa- ja paperiteollisuuden
sähkönkulutus vuonna 2020 olisi edelleen 5 TWh
pienempi eli kulutus vähenisi nettomääräisesti
8,7 TWh, vaikka metsäteollisuuden kolme suurta biojalostamoa
toteutuisivat ja lisäisivät sähkönkulutusta
1,28 TWh.
Metsäteollisuus kiistää nämä arviot
ja katsoo päinvastoin, että kulutuksen lasku on
väliaikainen ja lamasta johtuva. Metsäteollisuuden
kasvuennuste perustuu 1 prosentin vuotuiseen kulutuksen kasvuun,
kun historiallisesti kasvu on ollut noin 2 prosenttia vuosittain.
Näkemysero perustuu pääasiassa siihen
näkemykseen, että kun tuotantorakenne muuttuu
ja tuotteiden jalostusarvo nousee, sähkönkulutus
kasvaa. Esimerkiksi biodiesel-laitos kuluttaa sähköä yhtä paljon
kuin paperitehdas.
Metsäteollisuus on investoinut 2000-luvulla yli miljardi
euroa bioenergiaan ja energiatehokkuuteen ja pyrkii kehittymään
johtavaksi biotaloudeksi. Sähkö on tärkeimpiä tuotannontekijöitä myös
metsäteollisuudessa, ja ydinvoiman arvioidaan parantavan
mahdollisuuksia investoida biojalostamoihin ja edistää rakennemuutoksen toteutumista.
Tavoitteena on jalostusarvon kasvattaminen ja lisäarvon
tuottaminen. Globaali kysyntä voi tulevaisuudessa lisätä merkittävästi hiiltä sitovien
eli puusta valmistettujen tuotteiden osuutta kulutuksessa, kun yleiseksi
tavoitteeksi muodostuu uusiutumattomien raaka-aineiden ja fossiilisten
liikennepolttoaineiden käytön vähentäminen
ja luonnonvarojen säästäminen.
Teollisuus katsoo, että ydinvoiman lisärakentaminen
turvaa suhteellisesti edullisemman sähkönsaannin
tulevaisuudessa energiaintensiiviselle tuotannolle, jossa tärkeimmät
tuotannontekijät ovat osaaminen, raaka-aineen hinta ja
energian hinta. Sähkön hintaa on hyvin vaikea
arvioida pitkällä tähtäimellä,
mutta olennaista on sen suhteellinen hinta. Päästöoikeuden
hinnan nousu nostaa sähkömarkkinoiden pörssihintaa. Teollisuuden
itse omistamista ydinvoimaloista omakustannusperiaatteella saatava
kohtuuhintainen sähkö luo edellytykset energiaintensiivisen
teollisuuden säilymiselle Suomessa.
Valiokunta toteaa vielä, että kysymykseen ydinvoimalla
tuotetun sähkön edullisuudesta voi vaikuttaa se,
miten tulevaisuudessa suhtaudutaan energiapoliittiseen ns. Mankala-periaatteeseen.
Mankala-periaatteeksi kutsutaan sellaisten voimalaitosten toimintaperiaatetta,
jotka tuottavat omistajilleen sähköä omakustannushintaan. Näissä tapauksissa
teollisuusyritys on sekä sähkön tuottaja
että ostaja. Suurten yksityisten energiantuotantohankkeiden
läpivienti Suomessa on vaatinut useiden omistajien yhteistyötä.
Tälle yhteistyöjärjestelylle vakiintui
Mankala -nimi, kun korkein hallinto-oikeus teki 1960-luvulla ennakkopäätöksen,
jonka mukaan Kymijoen Mankalan vesivoimala (Oy Mankala Ab) ei saanut
verotettavaa tuloa markkinahintaa edullisemman sähkön
toimittamisesta osakkailleen, kun osakkaat vastaavat yhtiön
kustannuksista. Sittemmin esimerkiksi Pohjolan Voima ja Teollisuuden
Voima perustuvat tälle periaatteelle. Periaatteen mukaisesti
voidaan tuottaa myös esimerkiksi tuulivoimaa, joten kysymys
ei liity sinänsä ydinvoimaan. Osakasyritysten
maksaman sähkön hinta nousisi, jos periaatteen
mukainen toimintaperiaate ei olisi mahdollinen. Vastaava yhteistoiminta
voitaneen kuitenkin järjestää myös
jossain oikeudellisesti toisessa muodossa.
Valiokunta katsoo, että Fennovoima Oy:n hakemus ydinvoiman
lisärakentamisesta ei ole välttämätöntä teollisuuden
perusvoimaratkaisuna, sillä edellä viitatuin perustein
sähkönkulutus tulee ja on mahdollista taittaa
ja saada pysyvästi laskuun. Energiatehokkuuspotentiaali
hyödyntämällä, uusiutuvaan energiaan
panostamalla, kulutushuippuja leikkaamalla kysyntäjoustoin
ja tarvittaessa jatkamalla nykyisten reaktoreiden käyttöikää voidaan
saavuttaa sähköomavaraisuus mahdollisesti lyhytaikaisia
kysyntäpiikkejä lukuunottamatta. Valiokunta ei
pidä perusteltuna energiantuotantorakenteen sitomista ydinvoimaan
suhteellisesti nykyistä olennaisesti suuremmalta osaltaan
vuosisadan loppuun saakka, vaan katsoo, että uusiutuvaan
energiaan panostaminen on sekä ilmastopoliittisesti että kansantaloudellisesti
pitkällä tähtäimellä perustellumpaa.
Ydinvoiman ympäristövaikutukset
Ydinvoimatuotannosta ei aiheudu kasvihuonekaasupäästöjä,
mikä on ilmastopolitiikan näkökulmasta
keskeinen peruste ydinvoiman hyväksyttävyydelle.
Myös ydinvoiman terveyshaitat ovat pieniä, kun
niitä verrataan fossiilisten polttoaineiden tai puun polton
riskeihin taikka säteilyn tai keskeisten ympäristöaltisteiden
aiheuttamiin riskeihin. Elin- ja työympäristön
kemiallisten ja fysikaalisten altisteiden aiheuttamia ennenaikaisia
kuolemia ja syöpiä koskevan uuden tutkimuksen
mukaan suurimmat ympäristöstä aiheutuvat
riskit johtuvat liikenteen, puun pienpolton, energialaitosten ja
muiden lähteiden pienhiukkasista, sisäilman radonista
ja auringon ultraviolettisäteilystä. Elinympäristön
merkittävimpiä altisteita ovat ulkoilman pienhiukkaset (1 800
ennenaikaista kuolemaa ja syöpää vuosittain),
passiivinen tupakointi (lähes 300 tapausta), sisäilman
radon (280 tapausta), auringon ultraviolettisäteily, ympäristömelu
sekä kotien kosteusvauriot. Työympäristössä merkittävimpiä olivat
työtapaturmat, pölyjen ja kemikaalien aiheuttama
ihotautien ja astmariskin lisääntyminen sekä altistuminen
työmelulle, kvartsipölylle, dieselpakokaasuille
ja hitsaushuuruille.
Ydinvoimalaitoksen rakentamisvaiheeseen liittyy samanlaisia
ympäristövaikutuksia kuin minkä tahansa
mittavan teollisuuslaitoksen rakentamiseen. Rakentamiseen kuluu
suuria määriä betonia, terästä,
muita metalleja ja raaka-aineita sekä energiaa. Näiden
tuottamiseen ja kuljetuksiin liittyy tavanomaisia päästöjä ja
riskejä. Massiiviset maansiirtotyöt muuttavat
maisemaa ja aiheuttavat mittavia muutoksia paikallisesti. Nämä vaikutukset
eivät kuitenkaan poikkea millään tavoin
olennaisesti muiden vastaavien suurten energiantuotanto- tai teollisuuslaitosten
materiaaleista, päästöistä tai
riskeistä.
Ydinvoimalaitosten tuotantoa palvelevien materiaalikuljetusten
määrä on huomattavasti muita energiantuotantolaitoksia
pienempi, koska tarvittava ydinpolttoaineen määrä on
pieni. Uraani ja ydinpolttoaine ovat kuitenkin monessa suhteessa
ongelmallisia, joten näihin liittyy erityinen huolehtimistarve.
Käytetyn, korkea-aktiivisen ydinpolttoaineen turvallinen
loppusijoitus vaatii hyvin erityisiä turvallisuusjärjestelyjä.
Ydinpolttoaineen loppusijoituksen osalta valiokunta viittaa lausuntoonsa
YmVL 11/2010 vp. Uraanin ja ydinpolttoaineen elinkaaren
ympäristövaikutuksista lausutaan edempänä tässä lausunnossa.
Maankäyttövaikutukset ja kantaverkko
Valiokunta toteaa, että kahden uuden ydinvoimalaitoksen
rakentaminen merkitsee niiden kapasiteetista riippuen merkittävästi
häiriöreservin tarvetta, sillä häiriötilannereservitarve
mitoitetaan suurimman voimalaitosyksikön tai vakavimman
verkkovian perusteella. Rakennettava lisäydinvoima johtaa
paitsi tarpeeseen vahvistaa kantaverkkoa laitosten liittämiseksi
siihen ja siirtokyvyn kehittämiseksi, myös lisävaravoiman
rakentamistarpeeseen.
Fingrid on nykyisessä investointistrategiassaan varautunut
vahvistamaan kantaverkkoa ja rakentamaan varavoimaa sekä tekemään
tarvittavat verkon ikääntymisestä johtuvat
perusparannustoimet 1,6 miljardilla eurolla. Strategian mukaiset
investoinnit mahdollistavat yhden suuren ydinvoimayksikön
ja 2 500 MW:n tuulivoimatuotannon liittämisen kantaverkkoon
sekä riittävän varavoimajärjestelmän.
Kahden suuren ydinvoimayksikön lisärakentaminen
merkitsee investointiohjelman kasvattamista 1,8 miljardiin euroon
vuoteen 2020 mennessä. Varavoimatarve kasvaa Olkiluoto
3 -ydinvoimayksikön valmistuessa 1 300 MW:iin.
Tuotantoyksikkö on 1 600 MW kooltaan, mutta varavoiman
tarvetta pienennetään 300 MW teollisuuskuorman
samanaikaisella irtikytkemisellä. Lisäydinvoiman rakentaminen
nostaa varavoiman tarpeen 1 600 MW:iin. Forssaan valmistuu vuoden
2012 aikana 240 MW:n suuruinen kaasuturbiinilaitos varavoimalaitokseksi.
Kantaverkon vahvistaminen merkitsee huomattavia maankäytöllisiä vaikutuksia
uusien johtokäytävien vuoksi. Olkiluodossa uudet
johtokäytävät ovat välttämättömiä käyttövarmuuden
turvaamiseksi. Pyhäjoella tai Simossa, joissa kysymys on
uudesta sijoituspaikasta, johtokäytävä muuttaa
maankäyttöä jo lähtökohtaisesti.
Verkkohankkeiden toteuttaminen edellyttää hyvää yhteistyötä verkkoyhtiön
ja maanomistajien kesken.
Säteilyturvallisuus
Ydinvoimaloiden polttoaineena käytetään
uraania, joka tuottaa säteilyä. Ydinvoimalaitosten turvallisuus
on kuitenkin niin korkealla tasolla, että uraanille altistuminen
ei liity ydinenergiantuotantoon, vaan on kokonaisuudessaan peräisin Suomen
kallioperässä olevasta uraanista. Suomalaisten
säteilyaltistuminen perustuu siten maaperästä sisäilmaan
joutuvan uraanin hajoamistuotteen radonin tytärnuklideihin.
Ydinvoimalaitosten käyttöön liittyvät
säteilyhaitat ovat kokemusperäisesti olleet erittäin
vähäiset Suomessa ja muissakin maissa. Säteilyaltistuksen seurannassa
kirjattujen annosten vertailu osoittaa, että ydinvoimalaitoksilla
työskentely oli Suomessa vuonna 2009 säteilyn
suhteen vähemmän vaarallista kuin esimerkiksi
suomalaisen lentohenkilöstön työ, sillä ydinvoimalaitoksen työntekijä sai
vuoden aikana keskimäärin kolmanneksen lentäjien
ja matkustamohenkilökunnan säteilyannoksesta.
Ydinvoimalaitoksen turvallisuusriskit normaalikäytössä ovat
siis erittäin vähäiset, mutta onnettomuuden
mahdollisuutta ei voida sulkea täysin pois millään
ydinvoimalaitoksella. Suomen nykyisillä ydinvoimalaitoksilla
on tehty niiden käyttöönoton jälkeen
parannuksia, joilla varmistetaan reaktorin suojarakennuksen säilyminen
ehjänä myös mahdollisen reaktorin sulamisen
jälkeen. Periaatepäätöshakemusten
kohteena olevat laitokset edustavat toisen sukupolven laitoksia,
joiden turvallisuus on selkeästi ja todistettavasti vielä parempi
kuin nykyisin käytössä olevien laitosten.
Rakenteilla olevassa Olkiluoto 3 -yksikössä on
maailman ensimmäinen EPR-reaktori eli eurooppalainen painevesireaktori.
Siinä on nelinkertainen jäähdytysjärjestelmä.
EPR-reaktorissa on varauduttu myös siihen, että jäähdytys
kuitenkin epäonnistuisi, eli reaktorin alle rakennetaan
jäähdytettävä "sydänsieppari",
jonka avulla sula, radioaktiivinen polttoaine pystytään
pitämään hallinnassa ja eristyksissä ympäristöstä. Valiokunta
toteaa, että hankkeen rakentamisessa on ilmennyt valitettavan
paljon ongelmakohtia, joiden on katsottu liittyvän pitkään
taukoon uusien laitosten rakentamisessa Eurooppaan ja USA:han. Valiokunta
pitää näitä ongelmia yhtenä perusteena
lisäydinvoimarakentamisesta pidättäytymiselle.
Ne merkitsevät myös olennaista kustannuslisää ydinvoiman
kannattavuuden kannalta. Valiokunta pitää hyvänä,
että Säteilyturvakeskus on raportoinut kansainvälisesti
kaikista rakentamiseen liittyvistä ongelmista avoimesti.
Suomessa edellytettävä turvallisuustaso on korkeampi
kuin muualla maailmassa. Muun Euroopan ydinvoimalaitoksia koskeva
turvallisuussäännöstö on kehittymässä suomalaisten vaatimusten
mukaiseksi, joten suomalainen ydinvoimaosaaminen on huipputasoa.
On toivottavaa, että Suomeen rakennettava lisäydinvoima johtaa
siihen, että muuallakin maailmassa on vaikeampi hyväksyttää uusia
laitoksia alle tämän korkean vaatimustason.
Vesistövaikutukset
Ydinvoimaloiden jäähdytysvesien vesistövaikutukset
tunnetaan varsin hyvin. Lämpötilan nousu purkualueella
kiihdyttää eliöiden aineenvaihduntaa
ja lisää biologista tuotantoa sekä ympäristöstä eliöille
aiheutuvaa stressiä pohjoiselle Itämerelle tyypillisissä oloissa,
joissa eliöstö on niukkaa ja sopeutunut alhaisiin
lämpötiloihin. Jäähdytysveden
vaikutukset meriveden lämpötilaan ovat huomattavimmat
talvella. Lämminvesipäästöt
vaikuttavat merkittävästi jääolosuhteisiin
voimalaitosten lähialueilla, joten kasvukausi pitenee molemmista
päistä. Kasvukauden piteneminen ja talvehtimisajan
häiriintyminen olosuhteissa, joissa eliöstö on
tottunut selvään lepovaiheeseen talvella, aiheuttaa
merkittävimmät lämpökuormituksesta
johtuvat ympäristövaikutukset. Lisäksi
vedenvaihdolla ja ravinnepitoisuudella on todettu olevan ratkaiseva
merkitys ympäristövaikutuksen kannaltaYdinvoimalaitosten
radioaktiivisten aineiden ja lämminvesipäästöjen
ympäristövaikutukset pohjoisen Itämeren
murtovesiolosuhteissa. Erkki Iluksen väitöskirja
25.9.2009.. Lämminvesipäästöjen
biologiset vaikutukset ovat olleet tutkimusten mukaan merkittäviä jäähdytysvesien
purkupaikkojen läheisyydessä, mutta vaikutusalue
on suhteellisen rajoittunut.
Uraanivarat
Uraanivarojen arvioidaan tällä hetkellä riittävän vähintään
80 vuodeksi. Hinnan noustessa köyhempiäkin esiintymiä hyödynnetään,
jolloin nykyinen kulutus voidaan kattaa arvioiden mukaan 100—200
vuodeksi. Uraania hyödynnetään ainoastaan
ydinpolttoaineena, ja ydinsulkusopimuksen velvoitteet estävät
sen vapaan ostamisen ja myymisen. Markkinoilla on pitkään
ollut tuotantoa suurempi kysyntä, joten uraanin hinta on
noussut voimakkaasti 2000-luvulla. Maailman nykyinen tuotanto on
noin 50 000 t/v ja voimaloiden tarve 68 000 t/v.
EU:n voimaloiden tarve on noin 20 000 t/v (Suomessa noin
500 t/v).
Kahdeksan maata tuottaa 90 prosenttia maailman uraanintuotannosta.
Tuottajamaista vain Kanadassa, Venäjällä ja
USA:ssa on omaa ydinvoimatuotantoa. Japani, USA ja EU-maat Suomi
mukaan luettuna ovat riippuvaisia uraanin tuonnista. Suomen tunnetut
uraanivarannot ovat niukat, mutta geologista potentiaalia taloudellisesti
käyttökelpoisten uraanimalmiesiintymien olemassaololle
kallioperässä on.
Uraanin hinta on vaihdellut voimakkaasti ja uraanikaivosteollisuuden
kannattavuus muuttunut sen mukaan nopeastikin. Öljykriisi
1970-luvun alussa johti uraanin hinnan nousuun ja maailmanlaajuiseen
nopeaan investointien kasvuun uraanimalmien etsinnässä.
Uusia esiintymiä löydettiin ja monia kaivoksia
avattiin 1980-luvun alkuun mennessä. Sen jälkeen
uraanin hinta laski jyrkästi 1980-luvun puoliväliin
mennessä ja Tshernobylin onnettomuuden seurauksena myös etsintä-
ja kaivostoiminta loppui lähes täysin. Useita
kaivoksia suljettiin kannattamattomina. Viimeinen kaivostoimintaan
johtanut löytö ennen 2000-lukua tehtiin 1988 Kanadassa.
Uraanin hinnan nousu 2000-luvulla on jälleen johtanut
aktiiviseen uraaninetsintään ja 1970- ja 1980-luvuilla
tehtyjen löytöjen kehittämiseen kaivoksiksi.
Esimerkiksi Australiassa ja Namibiassa ollaan avaamassa uusia kaivoksia. Uraanikaivosteollisuus
on nyt joutunut uusien haasteiden eteen, kun toimintaan kohdistetaan uudentyyppisiä
vaatimuksia
muun muassa työturvallisuuden ja ympäristönsuojelun
tehostamiseksi ja toiminnan sosiaalisten vaikutusten hallitsemiseksi.
Uraanikaivosteollisuuden maine on monissa maissa heikko suljettujen
kaivosten vuosikymmenten takaisten ympäristönsuojelu- ja
työturvallisuusasioiden laiminlyöntien vuoksi.
Kehitysmaissa myös lainsäädännössä ja
säteilyvalvonnan osaamisessa on puutteita.
Uraanikaivostoimintaa koskevaa lainsäädäntöä on
kaikissa maissa tiukennettu ja pyritty yhdenmukaistamaan viranomaisten
asettamien velvoitteiden ja kansainvälisten järjestöjen
ohjauksen kautta. Myös kaivosteollisuus on pyrkinyt poistamaan
puutteita omaehtoisia sääntöjä kehittämällä.
Parhaiden käytäntöjen periaatteet on otettu
ohjenuoraksi uraanin tuotantolaitosten suunnittelussa, käytössä ja
sulkemisessa.
Uraanin ja ydinpolttoainekierron ympäristövaikutukset
Uraani on raskasmetalli ja siten kemiallisesti myrkyllinen.
Malmimineraalit ovat pelkistävissä oloissa vaikealiukoisia,
mutta hapettuessaan uraani voi muodostaa kompleksiyhdisteitä ja joutua
vesiliuoksiin. Hapetus-pelkistysreaktiot, absorptio ja adsorptio
pääasiassa säätelevät uraanin
kiertoa luonnossa. Luonnonuraanissa vain isotoopilla U-238 on käytännössä merkitystä
uraanimalmin
radioaktiivisuuden kannalta. U-238 muodostaa radioaktiivisen hajoamissarjan, jossa
uraanista 13:n eri tytärnuklidin kautta syntyy lopulta
pysyvä lyijyn isotooppi Pb-206. Isotoopin U-238 puoliintumisaika
on hyvin pitkä, 4,5 miljardia vuotta: tänä aikana
sen aktiivisuus on vähentynyt puoleen alkuperäisestä.
Tytärnuklidien puoliintumisajat ovat lyhyempiä, 250 000
vuodesta muutamiin sekunteihin.
Uraanin tuotantoketjussa huomioon otettavia vaiheita ovat malminetsintä,
malminlouhinta, jalostus ja väkevöinti, kuljetukset,
ydinpolttoaineen valmistus, välivarastointi, ydinpolttoaineen
jälleenkäsittely ja loppusijoitus. Kaikkien näiden
vaiheiden turvallisuus on erityisesti varmistettava uraanin haitallisten
ominaisuuksien vuoksi.
Radioaktiivisia aineita sisältäviä ydinjätteitä syntyy
lähes ydinpolttoainekierron kaikissa vaiheissa. Suomessa
ei ole polttoainekierron alkupään teollisuutta,
vaan ainoastaan polttoaineketjun loppupää eli
reaktorien käytöstä aiheutuvien keski-
ja matala-aktiivisten laitosjätteiden, korkea-aktiivisen
käytetyn polttoaineen sekä laitosten käytöstä poistamisen
edellyttämät varastointi-, kuljetus- ja loppusijoitustoimet.
Valiokunta korostaa, että vaikka Suomessa ei olekaan uraanikaivostoimintaa
tai ydinpolttoaineen valmistusta tai jälleenkäsittelyä,
tulee Suomen kantaa vastuuta siitä, millaisissa oloissa
täällä käytettävä ydinpolttoaine
tuotetaan. Uraanimalmin etsintävaiheessa ei ole merkittäviä ympäristövaikutuksia,
vaan siinä käytetään pääosin
samoja menetelmiä kuin muussakin malminetsinnässä,
paitsi että radioaktiivisuuden mittaaminen on yksi päämenetelmistä.
Uraanikaivokset ovat yksilöllisiä vaikutuksiltaan,
koska malmiesiintymän paikka ja geologia vaikuttavat merkittävästi
kaivoksen toteuttamisratkaisuihin. Vaikutukset ovat kuitenkin aina merkittävät.
Uraanikaivosten ympäristövaikutukset ovat samantyyppiset
kuin yleensä metallien kaivoksissa. Uraanimalmin radioaktiivisuus asettaa
kuitenkin toiminnalle lisävaatimuksia. Sekä työturvallisuuden
että ympäristön säteilyrasituksen
osalta on toimintaa seurattava, valvottava ja asetettava raja-arvoja.
Aikaisemmin uraanikaivosten työntekijöiden säteilyannokset
olivat korkeita ja heillä todettiin merkittävää keuhkosyövän
lisääntymistä. Säteilyaltistus
on vähentynyt merkittävästi ja on nyt yleensä turvallisella
tasolla.
Malmin uraanista saadaan talteen noin 90 prosenttia. Rikastamon
prosessijätteisiin jäävät myös
uraanimalmiin sisältyvät uraanin hajoamissarjan
tytärnuklidit, aluksi noin 85 prosenttia ja myöhemmin,
alkupään lyhytikäisten isotooppien hävittyä,
noin 70 prosenttia uraanimalmin alkuperäisestä radioaktiivisuudesta.
Prosessiliuoksista tulee poistaa niihin mahdollisesti liuennut radium
ja radon-kaasun kertyminen työtiloihin tulee ehkäistä.
Uraanimalmin räjäytys, murskaus ja jauhatus lisäävät
radonin pääsyä ilmaan, samoin radioaktiivista
pölyä voi levitä kaivosalueelle. Radioaktiivisella
aineksella kontaminoitunutta vettä voi kertyä kaivosten pumppauksesta
tai veden suotautumisesta malmi- ja jätekivikasojen läpi.
Vesi voi sisältää uraania, radiumia tai
muita tytärnuklideja sekä lisäksi raskasmetalleja,
jos niitä on malmissa. Sulfideja sisältävissä malmiesiintymissä yleinen
ongelma on veden happamoituminen. Räjähdysaineista
voi veteen päätyä typpiyhdisteitä. Nykyisin
uraania tuotetaan myös yhä enemmän erityisellä porareikäuutolla
(in situ -leaching), jossa uraani irrotetaan malmista liuottamalla
se maan alla paikallaan kivikerroksissa ja erottamalla uraani rikastamoon
pumpatusta liuoksesta samoin kemiallisin prosessein kuin perinteisten kaivosten
rikastamossa. Menetelmällä vältytään radioaktiivisen
pölyn leviämiseltä.
Uraanin väkevöinnissä eli isotooppirikastuksessa
sen pitoisuus nostetaan 4 prosenttiin. Laitoksia on Ranskassa, Isossa-Britanniassa,
Saksassa, Hollannissa, Venäjällä, USA:ssa,
Japanissa ja Kiinassa. Väkevöinnistä ei
aiheudu merkittäviä radioaktiivisuuspäästöjä,
eikä vakavia onnettomuuksia tiedetä sattuneen.
Koska väkevöintilaitoksia voidaan käyttää myös
ydinaseisiin soveltuvan korkearikasteisen uraanin valmistukseen,
laitokset pyritään pitämään
nykyisten ydinasevaltioiden ja monikansallisten organisaatioiden
hallinnassa. Esimerkiksi Iranilla on oma kansallinen uraanin väkevöintiohjelma,
josta se pyritään saamaan luopumaan kansainvälisen
painostuksen keinoin.
Ydinpolttoaineen valmistuslaitoksessa kaasumainen uraaniyhdiste
muunnetaan uraanioksidijauheeksi, josta puristetaan polttoainetabletteja, ladataan
sauvoiksi ja koostetaan nipuiksi. Näitäkin laitoksia
on useimmissa ydinenergiamaissa. Merkittäviä radioaktiivisuuspäästöjä ei
aiheudu, mutta turvallisuuskysymyksiin on kiinnitettävä suurta
huomiota. Plutoniumin kierrätys ydinpolttoaineeksi voi
lisätä riskiä sen joutumisesta vääriin
käsiin, minkä vuoksi plutoniumpohjaisen polttoaineen
valmistus on keskitetty harvoihin laitoksiin.
Ydinmateriaalien kuljetuksille on kansainväliset turvallisuusmääräykset.
Vakavia turvallisuusongelmia ei ole ollut.
Välivarastointitekniikka perustuu perinteisesti vesialtaisiin
(esimerkiksi Loviisassa ja Olkiluodossa), mutta uudemmat tekniikat
perustuvat kuivavarastointiin. Välivarastointivaiheessa
ei ole sattunut vakavia onnettomuuksia, eikä siitä aiheudu
merkittäviä radioaktiivisuuspäästöjä.
Käytetyn ydinpolttoaineen jälleenkäsittelyssä polttoaineesta
erotetaan uraani ja plutonium ydinreaktoreiden polttoaineena käytettäväksi. Jäljelle
jäävä korkea-aktiivinen neste kiinteytetään
lasiin. Kaikesta tähän mennessä kertyneestä polttoaineesta
vajaa kolmannes on jälleenkäsitelty. Laitoksia
on Ranskassa, Isossa-Britanniassa, Japanissa ja Venäjällä.
Muutamia kymmeniä vuosia sitten laitoksiin liittyi suuria
ongelmia. Esimerkiksi niiden päästöt
mereen olivat suuria. Koska jälleenkäsittelyä voidaan
käyttää myös plutoniumiin perustuvan
ydinaseen valmistukseen, pyritään ne pitämään
ydinasevaltioiden hallinnassa tai tiukassa kansainvälisessä valvonnassa.
Ydinjätteiden loppusijoitushankkeet etenevät vain
muutamassa maassa, lähinnä Suomessa ja Ruotsissa.
USA:ssa presidentti Obaman määräyksestä on
pysäytetty Yucca-Mountain-hanke Nevadassa. Saksassa Gorleben-hankkeen
aikataulu on avoin.
Turvallisuusuhat
Ydinsulkusopimus ja muut kansainväliset velvoitteet
säätelevät uraanintuotantoa ja kauppaa. Monissa
maissa uraani on luokiteltu strategiseksi raaka-aineeksi ja sen
kaivostoiminnalle on asetettu kansallisia rajoituksia. Lähes
puolet maailman uraanintuotannosta on vieläkin valtionyhtiöiden
hallussa tai muutoin valtioiden kontrolloimaa.
Uraanikaivostoimintaa säätelevä lainsäädäntö ja
ohjeistus ovat edistyneimpiä kahdessa suuressa tuottajamaassa,
Kanadassa ja Australiassa. Lainsäädännön
osalta puutteita on kehitysmaissa. Varsinkin useihin Afrikan maihin
kohdistuu painetta, kun ulkomaiset kaivosyhtiöt pyrkivät hyödyntämään
löydettyjä esiintymiä. Näissä kehitysmaissa
on vajetta sekä säteilyvalvonnan osaamisessa että kalustossa.
Kansainväliset järjestöt IAEA, OECD/NEA ja
Euratom valvovat ydinpolttoainekiertoon liittyvien sopimusten noudattamista
sekä ohjaavat ja opastavat ydinvoiman rauhanomaisessa käytössä.
IAEA ylläpitää uraanikaivostoiminnan Best
Practice -ohjeistusta ja pyrkii aktiivisesti edistämään
alan osaamista ja tietotaitoa kehitysmaissa. Ohjeistuksella pyritään
antamaan yhteiset perusteet jäsenmaiden turvallisuusvaatimuksille
ja harmonisoimaan niitä. IAEA:n valmistelema Käytetyn
polttoaineen ja radioaktiivisen jätteen huollon turvallisuutta
koskeva yleissopimus on tullut Suomessa voimaan vuonna 2001. OECD:n
ydinenergiajärjestö NEAn tavoitteena on tukea
jäsenmaidensa keskinäistä yhteistyötä radioaktiivisten
jätteiden ja materiaalien huoltoon liittyen ja myötävaikuttaa
kansallisten ja kansainvälisten ydinjätehuoltostrategioiden
ja viranomaiskäytäntöjen kehittämiseen.
EU:ssa ydinenergia-alaa yhdistää Euratom-sopimus
ja kansallisten ydinalan sääntelyviranomaisten korkean
tason ryhmä ENSREG.
Kaivosteollisuus on omaehtoisesti kehittänyt nykyaikaisia
toimintaohjeita, joista kattavin on PDAC e3 Plus (Prospectors and
Developers Association of Canada). Uraanikaivosteollisuuden
oma järjestö World Nuclear Association on vastaavasti
kehittänyt uraanikaivostoimintaan ohjelman "WNA Uranium
Stewardship", johon tärkeimmät kaupalliset yhtiöt
ovat sitoutuneet. Esimerkiksi Namibiassa on puuttuvaa lainsäädäntöä pyritty
korvaamaan kaivosyhtiöiden ja viranomaisten yhteistyöllä WNA:n
ohjelman puitteissa.
Valiokunta korostaa, että ilmastonmuutoksen on arvioitu
vaikuttavan nopeimmin kehitysmaihin lisäten yleistä epävakautta
ja konfliktiherkkyyttä. Ydinvoiman käytön
lisääntyminen voi välillisesti vaikuttaa
turvallisuusuhkien lisääntymiseen konfliktiherkkyyden
ja esimerkiksi terrorismin kautta. Valiokunta korostaa, että Suomen
tulee toimia aktiivisesti tähän liittyvien turvallisuusriskien
minimoimiseksi. Koska Suomessa ei ole uraanin väkevöintilaitoksia,
ydinpolttoaineen valmistuslaitoksia tai jälleenkäsittelylaitoksia,
ydinpolttoaineen käyttäjän vastuun kantaminen
on mahdollista vain vaikuttamalla kansainvälisten järjestöjen
toimintaan osallistumalla.
Ydinvastuu
Ydinenergialain 6 §:n mukaisesti ydinenergian käytön
on oltava turvallista eikä siitä saa aiheutua
vahinkoa ihmisille, ympäristölle tai omaisuudelle.
Ydinenergian käyttöön luvan saaneen velvollisuutena
on huolehtia myös sellaisista turva- ja valmiusjärjestelyistä ja
muista ydinvahinkojen rajoittamiseksi tarpeellisista järjestelyistä,
jotka eivät kuulu viranomaisille. Ydinvastuulaissa säädetään
vahingonkorvauksesta siltä varalta, että ydinvahinko
kuitenkin tapahtuisi.
Suomessa ydinvahingon vastuun yläraja on voimassa olevan
Pariisin yleissopimuksen ja ydinvastuulain 18 §:n mukaisesti
tällä hetkellä rajattu 175 miljoonaan
erityisnosto-oikeuteen (noin 200 milj. euroa), joka tulee myös
kattaa vakuutuksella. Tämän päälle
tulee korvausyhteisön (sopimusvaltiot yhdessä)
vastuu, 125 miljoonaa erityisnosto-oikeutta (noin 140 milj. euroa).
Eduskunta on hyväksynyt vuonna 2005 ydinvastuulain
muutoksen, jonka perusteella laitoksenhaltijan pakollinen vakuutettava
määrä nousee 700 miljoonaan euroon. Muutokset
on ollut tarkoitus saattaa asetuksella voimaan samanaikaisesti kuin
Pariisin yleissopimusta ja Brysselin lisäyleissopimusta
täydentävät pöytäkirjat, joiden
toimeenpanemiseksi lainmuutokset tehtiin. Pöytäkirjoihin
sisältyvät myös isäntävaltion
sekä sopimusvaltioiden muodostaman korvausyhteisön
vastuumäärän korotukset niin, että yleissopimukseen
perustuvien korvausten yhteismäärä nousee
nykyisestä 300 miljoonasta erityisnosto-oikeudesta (noin
340 miljoonaa euroa) 1 500 miljoonaan euroon. Tästä summasta laitoksenhaltijan
vakuutettava vastuu yltää 700 miljoonaan euroon
saakka, jonka jälkeen tulee isäntävaltion
500 miljoonan euron vastuu sekä korvausyhteisön
300 miljoonan euron vastuu. Laitoksenhaltijalle on säädetty
rajoittamaton vastuu 1 500 miljoonaa euroa ylittäviltä vahingolta,
mikä ei perustu kansainvälisiin sopimuksiin vaan
Suomen kansalliseen päätökseen.
Mainittua lainmuutosta ei kuitenkaan saatettu asetuksella voimaan,
koska vuoden 2004 pöytäkirjojen ja sitä myötä ydinvastuulain
muutosten voimaantulo edellyttää sopimusvaltioiden
ratifiointia, jota ovat hidastaneet ongelmat kattavuudeltaan ja
kestoltaan laajentuvien vastuiden vakuuttamisessa. Toinen pöytäkirjoista
edellyttää hyväksymistä kahdelta
kolmasosalta sopimuspuolista (vähintään
11 valtiota 16:sta) ja toinen pöytäkirja kaikkien
sopimuspuolien hyväksyntää.
Suomen ydinvastuulain muutokset vuonna 2005 perustuvat siihen
lähtökohtaan, että pöytäkirjoilla
muutettu Pariisin yleissopimus saadaan voimaan, mukaan lukien korvausyhteisön
(sopimuspuolten yhteinen) vastuu. Mikäli kansainvälistä ratkaisua
ei löydetä ja yhtiöiden rajoittamaton
vastuu haluttaisiin kansallisesti voimaan, se olisi mahdollista
lähinnä muuttamalla nyt sovellettavan (ennen vuotta
2005 säädetyn) ydinvastuulain 18 §:ää.
Tällöin noin 200 miljoonan euron vakuutettavan
vastuun sekä tämän päälle
tulevan korvausyhteisön noin 140 miljoonan euron vastuun
lisäksi tulisi vielä rajoittamaton yhtiön
vastuu. Myös vakuutettavan vastuun määrää voitaisiin
tässä yhteydessä harkita. Ydinvastuulain
mahdolliset muutokset koskisivat voimaantullessaan yhtä lailla
niin uusia kuin vanhojakin laitoksia.
Valiokunta toteaa, että ydinlaitoksen haltijan rajoittamaton
vastuu on vanhastaan voimassa Saksassa, Sveitsissä ja Japanissa.
Vastuun rajoittamiseksi aikanaan muissa maissa oli alun perin sekä taloudellisia
että käytännöllisiä syitä. Vastuun
säätäminen ankaraksi asettamatta sille samalla
ylärajaa katsottiin vakavaksi esteeksi ydinenergian käytön
kehittämiselle, ja toisaalta olisi ollut käytännöllisesti
katsoen mahdotonta saada rajoittamatonta vakuutusta, joka kattaisi sellaisen
vastuun. Näin ollen katsottiin mahdollisen vahingonkärsijän
kannalta edullisemmaksi todellinen, vaikkakin rajoitettu korvaus
kuin teoreettinen velvollisuus vahinkojen korvaamiseen niiden määrästä riippumatta,
etenkin kun sellaisen vahinkojen määrästä riippumattoman korvausvelvollisuuden
toteutumista ei tuolloin pidetty todennäköisenä.
Suomen vuoden 2005 lainmuutoksen perusteluissa rajoittamattoman
vastuun perusteeksi todettiin, että ydinenergian tuottamisen
voidaan katsoa Suomessa jo olevan vakiintunut teollisuusala. Näin
ollen ne syyt, joiden aikanaan katsottiin vaativan luopumista vahingonkorvausoikeudessa
pääsääntönä olevan
rajoittamattoman vastuun periaatteesta silloin vielä varhaisessa kehitysvaiheessaan
olevan alan kehityksen suojaamiseksi, eivät enää olleet
ajankohtaisia. Ydinvastuulakia muutettiin siten, että suomalaisen
laitoksenhaltijan vastuu on entisestä poiketen määrältään
rajoittamaton ja tämän vastuun ensisijaiseksi
kattamiseksi sen on otettava vastuuvakuutus, jonka mukaan vakuutuksesta
maksetaan enintään 700 miljoonan euron määräiset vahingot.
Valiokunta kiirehtii toimenpiteitä sopimusvaltioiden
ratifiointien jouduttamiseksi siten, että Suomessakin voidaan
saattaa mainittu lainmuutos voimaan. Valiokunta katsoo, että jos kansainvälistä ratkaisua
ei asiassa löydetä, Suomessa tulee mahdollisimman
pian ryhtyä toimenpiteisiin laitoksenhaltijan rajoittamattoman vastuun
voimaansaattamiseksi. Valiokunta ehdottaa talousvaliokunnalle, että se
esittää periaatepäätöksiä koskevassa
mietinnössään eduskunnan hyväksyttäväksi
asiaa koskevan lausuman.