YMPÄRISTÖVALIOKUNNAN LAUSUNTO 14/2002 vp

YmVL 14/2002 vp - K 3/2002 vp

Tarkistettu versio 2.0

Hallituksen toimenpidekertomus vuodelta 2001

Perustuslakivaliokunnalle

JOHDANTO

Vireilletulo

Eduskunta on 17 päivänä huhtikuuta 2002 lähettäessään hallituksen toimenpidekertomuksen vuodelta 2001 (K 3/2002 vp) valmistelevasti käsiteltäväksi perustuslakivaliokuntaan samalla määrännyt, että muiden erikoisvaliokuntien ulkoasiainvaliokuntaa lukuun ottamatta on annettava asiasta lausunto perustuslakivaliokunnalle.

Asiantuntijat

Valiokunnassa on ollut kuultavana

neuvotteleva virkamies Mika Lampinen, ympäristöministeriö

VALIOKUNNAN KANNANOTOT

Perustelut

Ympäristövaliokunta arvioi lausunnossaan hallituksen toimenpiteitä niiden eduskunnan lausumien osalta, joita valiokunta on esittänyt.

Oikeusministeriön hallinnonalan lausumat

Oikeusministeriön hallinnonalalla todetaan yhden ympäristövaliokunnan esittämän lausuman osalta, ettei asia anna aihetta enää toimenpiteisiin. Lausuma koskee hallituksen velvollisuutta seurata asumisoikeusyhdistysten toimintaa ja toimivuutta (HE 16/1994 vp).

Hallituksen kertomuksessa mainittujen seikkojen perusteella valiokunta katsoo, että lausuma voidaan poistaa kertomuksesta.

Päätöksentekoa asunto-osakeyhtiöissä ja kustannusten tasoittamista koskevassa lausumassa (HE 201/2000 vp) eduskunta edellytti, että hallitus seuraa asunto-osakeyhtiölain muutoksen vaikutuksia asunto-osakeyhtiöiden päätöksentekoon ja että valtioneuvosto selvittää mahdollisuutta ohjeistaa kiinteistöjen uudistamisesta ja perusparantamisesta aiheutuvien kustannusten tasoittamista osakkaiden kesken huoneistojen saaman hyödyn suhteessa esimerkiksi asettamalla tätä koskevia ehtoja valtion varoista myönnettäville tuille.

Valiokunta haluaa seurata asunto-osakeyhtiölainsäädännön kehittämistä koskevaa selvitystyötä ja pitää lausumaa edelleen ajankohtaisena.

Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalan lausumat

Vesihuoltolaitoksia koskevassa lausumassa (HE 85/2000 vp) eduskunta edellytti, että hallitus seuraa vesihuoltolaitosten omistuksen ja toimintamuotojen muutoksia ja arvioi seurannan perusteella muutosten taloudellisia vaikutuksia ja sammutusvesihuollon toimivuutta sekä ryhtyy tarvittaessa toimenpiteisiin lainsäädännön kehittämiseksi. Hallituksen kertomuksessa todetaan, että uuden vesihuoltolain vaikutuksista ei ole vielä paljon kokemuksia. Ministeriö seuraa lainsäädännön toimivuutta ja tulee arvioimaan seurannan perusteella tarvetta tehdä tarkistuksia lainsäädäntöön.

Ympäristövaliokunta pitää lausumaa edelleen ajankohtaisena.

Kauppa- ja teollisuusministeriön hallinnonalan lausumat

Suomen ilmasto-ohjelmaa koskevassa lausumassa (VNS 1/2001 vp) eduskunta edellytti, että Suomen ilmasto-ohjelma tuodaan tarkistettuna uudelleen eduskunnan arvioitavaksi mahdollisimman pian sen jälkeen, kun viidennen ydinvoimalan rakentamislupaa koskeva periaatepäätös on ratkaistu.

Valiokunta pitää lausumaa edelleen ajankohtaisena.

Ympäristöministeriön hallinnonalan lausumat

Ympäristöministeriön hallinnonalalla ehdotetaan poistettavaksi lausuma vuokra- ja asumisoikeustalolainojen korkotuen ehdoista ja seurannasta (HE 181/2000 vp).

Hallituksen kertomuksessa mainittujen syiden nojalla valiokunta katsoo, että lausuma voidaan poistaa kertomuksesta.

Asuntoyhteisöjen yleishyödyllisyyttä koskevassa lausumassa (HE 274/1998 vp) eduskunta edellytti, että yleishyödyllisyyttä vastaavat kriteerit ulotetaan myös kaikkiin yksityisoikeudellisiin yhteisöihin, jotta turvataan valtion tuella rahoitetun asuntokannan säilyminen vuokrakäytössä. Hallituksen kertomuksessa todetaan, että ympäristöministeriössä aloitetaan vuonna 2002 asiaa koskeva säädösvalmistelu. Saadun selvityksen mukaan ministeriö on asettanut säädösvalmistelutyöryhmän, jonka määräaika päättyy 30.3.2003.

Ympäristövaliokunta haluaa seurata lainsäädännön valmistelun etenemistä ja pitää lausumaa edelleen ajankohtaisena.

Repoveden alueen suojelua koskevassa lausumassa (LA 176/1999 vp) edellytetään, että hallitus ryhtyy valmistelemaan Repoveden alueen kansallispuiston perustamista. Hallituksen kertomuksesta ilmenee, että ympäristöministeriö on valmistellut lausuman edellyttämiä toimia. Valmistelutoimet on saatettu suurimmaksi osaksi päätökseen 16.5.2002, jolloin UPM-Kymmene lahjoitti valtiolle 560 hehtaaria maata kansallispuiston perustamiseksi. Yhtiö on lisäksi jättänyt rauhoitushakemuksen 1 380 hehtaarin suojelemiseksi korvauksetta kansallispuiston ympäriltä. Saadun selvityksen mukaan hallituksen esitys Repoveden kansallispuistosta annetaan eduskunnalle vielä kevään 2002 aikana. Kaakkois-Suomen ympäristökeskus tulee päättämään ympäröivän luonnonsuojelualueen perustamisesta heti syksyllä. Myös kansallispuiston hoitokunta on parhaillaan perusteilla sekä hoito- ja käyttösuunnitelma laadittavana.

Hallituksen kertomuksesta ilmenevistä syistä ja saadun selvityksen perusteella ympäristövaliokunta toteaa lausuman tulevan kokonaan toteutetuksi lähiaikoina, joten lausuma voidaan poistaa kertomuksesta. Valiokunta korostaa samalla, että Repoveden kansallispuiston hoitoon ja kunnossapitoon tulee osoittaa vuoden 2003 valtion talousarviossa riittävät määrärahat.

Lausunto

Lausuntonaan ympäristövaliokunta kunnioittavasti esittää,

että perustuslakivaliokunta ottaa huomioon, mitä tässä lausunnossa on esitetty.

Helsingissä 23 päivänä toukokuuta 2002

Asian ratkaisevaan käsittelyyn valiokunnassa ovat ottaneet osaa

  • pj. Pentti Tiusanen /vas
  • jäs. Rakel Hiltunen /sd
  • Anne Holmlund /kok
  • Marjukka Karttunen /kok
  • Tarja Kautto /sd
  • Kari Kärkkäinen /kd
  • Jari Leppä /kesk
  • Hanna Markkula-Kivisilta /kok
  • Rauha-Maria Mertjärvi /vihr
  • Hannu Takkula /kesk
  • Pia Viitanen /sd
  • Pekka Vilkuna /kesk

Valiokunnan sihteerinä on toiminut

valiokuntaneuvos  Salme  Kandolin