Perustelut
Yleistä
Hallituksen esityksellä toteutetaan kalastuslain kokonaisuudistus,
jossa vuoden 1982 kalastuslaki (286/1982) korvataan kokonaan
uudella samannimisellä lailla. Esityksen keskeiseksi tavoitteeksi
on asetettu kalojen luontaisen lisääntymisen ja
koko elinkierron turvaaminen mahdollistamalla välttämättömien
kalastusrajoitusten ja muiden toimenpiteiden toteuttaminen. Uudella
kalastuslailla pyritään järjestämään
kalavarojen ekologisesti, taloudellisesti ja sosiaalisesti kestävä käyttö.
Hallituksen esityksen perustelujen mukaan uuden kalastuslain
avulla voidaan nykyistä paremmin saavuttaa kalakantojen
elinvoimaisuus ja luonnon monimuotoisuus sekä tehostaa
uhanalaisten ja heikentyneiden kalakantojen suojelua. Valiokunta
pitää nykyisen tutkimustiedon perusteella arvioituna
lakiehdotukseen sisältyvää yleistavoitetta
siirtymisestä istutuskeskeisestä hoidosta luonnonlisääntymisen
turvaamiseen asianmukaisena lähtökohtana.
Kalastuslain kokonaisuudistus on ollut pitkä prosessi,
jossa on jouduttu sovittamaan yhteen osin hyvin ristiriitaisia intressejä,
jotka liittyvät erityisesti kalakantojen suojeluun ja kalavarojen
hyödyntämiseen sekä saaliinjakoon eri
kalastajaryhmien kesken. Valiokunta huomauttaa, että kalastuslakia
koskeva esitys on kaiken kaikkiaan erilaisten intressien välille
muodostettu kompromissi, jossa on kuitenkin selkeästi oikeansuuntainen
pyrkimys tehostaa kalavarojen suojelua nykytasosta.
Valiokunta toteaa, että ehdotettu laki luo yleiset
puitteet kalavarojen käytön ja hoidon kestävyydelle,
mutta varsinainen kalastuksen sääntely perustuu
alemmanasteisiin valtuutuksiin. Lakiehdotuksen käytännön
merkitystä kalakantojen suojelun ja kestävän
käytön kannalta on kuitenkin tässä vaiheessa
vielä varsin vaikea arvioida, koska suuri osa kalastuksen
säätelystä perustuu valmisteilla olevaan
kalastusasetukseen ja ELY-keskusten päätöksiin.
Valiokunta pitää tärkeänä kalastuksen
säätelemistä tehokkaasti riittävän
varhaisessa vaiheessa, kun tiedot jonkin kalalajin tai -kannan vaarantumisesta
on tutkimuksella osoitettu.
Kalakantojen tila
Valiokunta toteaa, että hallituksen esityksen perusteluissa
on kuvattu eri kalakantojen ja -lajien tilaa Suomessa. Kalastuksen
hyväksyttävyyteen kohdistuu esityksen mukaan tietyiltä osin
paineita erityisesti ekologisen kestävyyden osalta, koska
osa Suomen kalakannoista on heikentyneessä tilassa. Valiokunta
tähdentää sitä, että esitetyn
kalastuslain mahdollistamalla säätelyllä pyynti
voidaan paremmin kohdentaa ja mitoittaa alueellisesti sekä valtakunnallisesti
kalakantojen tilan edellyttämällä tavalla.
Kalastuksen lisäksi myös vesistöjen vedenlaatu
sekä muut ympäristötekijät ja
erilainen ihmistoiminta vaikuttavat keskeisesti kalakantojen elinvoimaisuuteen.
Kalakantojen tilassa onkin erittäin suurta vaihtelua vesistöalueittain
eri puolella Suomea. Rehevöityminen ja esimerkiksi kutualueiden liettyminen
ovat rannikolla merkittäviä ongelmia.
Suurin osa uhanalaisista kalalajeista on vaelluskaloja. Valiokunta
kiinnittää huomiota siihen, että vuonna
2010 julkaistussa Suomen lajien uhanalaisuusarviossa äärimmäisen
uhanalaisiksi kalalajeiksi on luokiteltu järvilohi, meritaimen,
merialueen harjus ja Saimaan nieriä. Saimaan järvilohikanta
on tällä hetkellä kokonaan istutusten
varassa. Suomen meritaimenkantojen tila on Itämeren rantavaltioista
heikoin, ja saaliit perustuvat lähes kokonaan istutuksiin. Merikutuisen
harjuksen kannat ovat taantuneet, ja jokikutuiset meriharjuskannat
ovat hävinneet kokonaan. Erittäin uhanalaisia
kalalajeja ovat napapiirin eteläpuolella järvitaimen
ja luonnossa lisääntyvä vaellussiika.
Ankeriaskannat ovat koko Euroopan alueella erittäin uhanalaisia.
Sekä sisävesillä että merialueella
on kuitenkin myös hyvässä tilassa olevia
kalakantoja. Merialueella silakka- ja kilohailikannat ovat tällä hetkellä varsin
korkealla tasolla. Ahven-, kuha-, muikku-, hauki-, made- ja siikakantojen
tila vaihtelee eri vesistöalueilla suotuisten ja epäsuotuisten
sää- ja ympäristöolosuhteiden
sekä vaihtelevan kalastuspaineen seurauksena. Suomenlahden
rannikolla, Saaristomerellä ja osin Suomenlahdella sekä joillakin
sisävesialueilla ovat keväällä kutevat
särkikalakannat runsastuneet huomattavasti rehevöitymisen
myötä. Itämereen ja Jäämereen
laskevien jokien lohikantojen tila on nykyisessä uhanalaisuusarviossa
lievennetty vaarantuneeksi.
Kalakantojen hoitaminen
Valiokunta toteaa, että kalakantoja pyritään
hoitamaan ja parantamaan tällä hetkellä muun muassa
elinympäristöistä huolehtimalla, kalateitä rakentamalla,
kalastusta ohjaamalla, rauhoituspäätöksillä sekä kaloja
istuttamalla. Tarvetta palauttaa useammin mahdollisuus kalojen luonnolliselle
lisääntymiskierrolle myös rakennetuissa
vesistöissä ovat lisänneet erityisesti
Euroopan unionin vesipolitiikan puitedirektiivin mukaisen vesienhoidon
velvoitteet sekä luonnon monimuotoisuuden säilyttämisen
kansalliset ja kansainväliset tavoitteet. Erityisesti muutetuissa
vesistöissä luontaisen lisääntymisen
palauttaminen ei ole kuitenkaan aina mahdollista, ja näillä alueilla
kalanistutuksia tarvitaan tulevaisuudessakin. Kalanistutuksissa
tulee kuitenkin huomioida jatkossa kantojen alkuperä ja
monimuotoisuuden säilyttäminen sekä seurata
nykyistä paremmin kalanistutusten tuloksellisuutta ja niiden
vaikutuksia.
Uuden kalastuslain kunnianhimoisten tavoitteiden saavuttaminen
edellyttää monipuolista ja nykyistä laajempaa
yhteistyötä eri alojen toimijoiden kesken. Valiokunta
pitää tarpeellisina lakiehdotukseen sisältyviä säännöksiä etenkin alueellisesta
yhteistyöstä ja sitä, että ympäristöhallinnon
eri sektoreiden asiantuntemusta pyritään hyödyntämään
monipuolisesti tässä yhteistyössä.
Vesistöjen tilan parantaminen ja kalakantojen hoito tulee
käsitellä jatkossa paremmin yhtenä kokonaisuutena.
Valiokunta katsoo, että parhaimmillaan tiivis yhteistyö vesiluonnon
tilan parantamista koskevien toimenpiteiden ja kalastuksen säätelyn
välillä nopeuttaa ja tehostaa vesistön
kunnostushankkeiden sekä niihin tukitoimenpiteenä liittyvän
kalastuksen säätelyn ja mahdollisten istutustoimenpiteiden
suunnittelua. Riittävien resurssien ohjaaminen kalakantojen
luonnonlisääntymistä edistäviin
toimenpiteisiin on nykytilanteessa tarkoituksenmukaista ja jopa
välttämätöntä kalakantojemme monimuotoisuuden
säilyttämiseksi.
Vähäarvoisten kantojen nykyistä suurempi, mutta
kestävä hyödyntäminen tasaisi
voimakkaammin hyödynnettäviin kalakantoihin kohdistuvaa
kalastuspainetta. Tasapainoisesti eri lajien vahvoihin
kantoihin ja niiden tuoton kannalta optimaalisiin ikäluokkiin
kohdistuva kalastus on myös tärkeä askel
kohti biologista monimuotoisuutta koskevan yleissopimuksen tavoitteiden
saavuttamisesta. Valiokunta huomauttaa, että biologiseen
monimuotoisuuteen sisältyy myös lajin sisäinen
geneettinen monimuotoisuus, jonka suojelua edellytetään
myös EU:n meristrategiadirektiivissä (2008/56/EC;
komission päätös 2010/477/EU,
indikaattorit 1.3.2 ja 3.3.4).
Keskeisenä lähtökohtana esityksessä on
myös edistää vesienhoidon tavoitteiden
toteutumista kalatalousalueen käyttö- ja hoitosuunnitelmien avulla.
Valiokunta pitää tärkeänä,
että myös tätä kautta edistetään
tehokkaasti vesistöjen tilan parantamista, kunnostushankkeiden
läpivientiä ja niihin tukitoimenpiteinä mahdollisesti
liittyviä kalastusrajoituksia.
Valiokunta korostaa sitä, että yksiselitteisten yleisten
tavoitteiden asettaminen kalakantojen hoitamisessa ei ole mahdollista,
mutta tiettyjen yleisten kestävän käytön
periaatteiden noudattaminen on tarpeellista kalastuksen kestävän
käytön konkretisoijana. Hallituksen esityksen
perusteluissa (s. 17) mainitaan esimerkiksi vähintään
yhden kutukerran periaate, jota noudattamalla tietyillä paikallisilla
kalalajeilla voidaan turvata kalakantojen kestävä hyödyntäminen
pitkällä aikavälillä. Vaelluskalakantoja
yhden kutukerran periaate ei riitä säätelytoimenpiteenä turvaamaan,
vaan tarvitaan laajemmin koko elinkierron varmistamista.
Valiokunnan arvion mukaan keskeistä on pyrkiä pitkällä aikavälillä yleisesti
siihen, että kestävä tuotto perustuu
kalojen luontaiseen lisääntymiseen aina, milloin
se vain on mahdollista. Tärkeää on myös
pyrkiä ennakoivalla säätelyllä välttämään
kalakantojen uhanalaistumista. Äärimmäisen
uhanalaiset kalakannat tulee rauhoittaa kalastukselta riittävän
varhaisessa vaiheessa.
Kalastuksen säätely
Lakiehdotuksen mukaan kalakantojen hoidossa entistä keskeisempään
asemaan nousee tulevaisuudessa kalastuksen säätely,
jonka avulla kalalajien ja -kantojen säilyttäminen
ja kestävä käyttö pyritään
takaamaan. Valtakunnallisilla hoitosuunnitelmilla luodaan perusta
alueellisille toimenpiteille.Tämäntyyppinen
suunnitelma on esimerkiksi kansallinen lohi- ja meritaimenstrategia
2020 Itämeren alueelle. Valtioneuvoston periaatepäätös
16.10.2014. Lain toimeenpanon yhteydessä kalastusta
voidaan uuden kalastuslain täytäntöönpanon
alkuvaiheessa joutua rajoittamaan tietyillä alueilla jonkin
verran nykyistä enemmän, mutta heikentyneiden
kalakantojen tilan parannuttua rajoituksia on mahdollisuus vähentää näilläkin
alueilla.
Esityksen mukaan kalastuksen säätelyn peruslähtökohtana
on alhaalta ylöspäin suuntautuva suunnittelujärjestelmä.
Paikallisen kalastuksen järjestämisestä vastaisi
nykykäytännön mukaisesti kalastusoikeuden
haltija eli useimmissa tapauksissa vesialueen omistaja. Nykyiset
kalastusalueet muuttuvat esityksen mukaan kalatalousalueiksi,
joiden maantieteellisiä alueita on tarkoitus suurentaa
ja määrittää alueen rajat kalojen
elinkierron ja kalastuksen mukaisesti.
Kalavarojen käytön ja hoidon uusi suunnittelujärjestelmä pohjautuu
kalatalousalueiden suunnitelmiin, jotka on tarkoitus laatia yhteistyössä alueen
kalastusoikeuden haltijoiden, kaupallisten kalastajien ja vapaa-ajankalastajien sekä
ympäristöjärjestöjen
kanssa. Ehdotuksen kalatalousalueella tarvittavista säätelytoimista, kuten
esimerkiksi verkon silmäkokorajoituksista, tekee kalatalousalue.
Varsinaisen päätöksenteko rajoitusmääräyksistä on
esityksen mukaan ELY-keskusten tehtävä. Valiokunta
pitää tärkeänä laaja-alaista
panostamista käyttö- ja hoitosuunnitelmien laatimiseen,
jotta niiden avulla voidaan paikallisesti nykyistä paremmin
suunnitella kalaston hoitoa ja hyödyntämistä.
Valiokunta katsoo, että tässä työssä tarvitaan
erityisesti systemaattista tietojen keräämistä kalakantojen
tilasta ja niiden kehityksestä. Uuden Luonnonvarakeskuksen
(Luke) tulee kyetä tuottamaan sellaista alueellisesti sovellettavaa
tutkimustietoa, jota voidaan hyödyntää kalatalousalueilla
kalastuksen säätelyä suunniteltaessa.
Valiokunta toteaa, että esitys sisältää kalastuksen
säätelyn osalta myös melko laajat asetuksenantovaltuudet
valtioneuvostolle ja maa- ja metsätalousministeriölle.
Kalastusasetuksella lainsäädäntöön
saadaan tätä kautta tarvittavaa joustavuutta,
jotta kalakantojen ja pyyntitapojen muutoksiin voidaan reagoida
riittävän joustavasti mahdollisimman ajantasaisen
tutkimustiedon perusteella. Toisaalta valtuuksia tulee myös hyödyntää riittävän
aikaisessa vaiheessa. Lakiehdotuksen 55 ja 56 §:ien
mukaan valtioneuvoston asetuksilla säädetään
kalojen rauhoituksista ja kalojen pyyntimitoista. Esitykseen sisältyvä uusi
valtuus säätää myös
kalojen yläpyyntimitasta on kalalajien ja -kantojen lisääntymisen turvaamisen
kannalta arvioituna tarpeellinen täydennys nykyiseen alapyyntimittasääntelyyn. Tällä
tavoin
voidaan paremmin turvata suurikokoisten ja lisääntymisen
kannalta tehokkaiden emokalojen säilyminen.
Lakiehdotuksen 70 §:n mukaan kiinteiden ja seisovien
pyydysten käyttäminen purossa on kielletty lukuun
ottamatta katiskaa sekä rapu- ja nahkiaismertaa. Hallituksen
esityksen perustelujen mukaan näillä pyydyksillä kalastettaessa
puroa ei kuitenkaan saisi sulkea täysin, vaan kalan kulku
tulisi mahdollistaa jättämällä riittävä osa purosta
pyydyksistä vapaaksi. Esityksen perusteluissa on myös
todettu, että purot ovat vesistöalueina pieniä,
mutta niillä on keskeinen merkitys esimerkiksi taimenen
elinkierrossa. Valiokunta toteaa, etteivät vesilain yleiset
valtaväyläsäännökset
koske puroja ja siten rajoita kalastusta samoin kuin jokivesistöissä.
Ympäristövaliokunta esittääkin
maa- ja metsätalousvaliokunnalle selvitettäväksi,
olisiko uhanalaisten vaelluskalojen suojelemiseksi tarpeen rajata
katiskapyynnin salliminen puroissa vaelluskalavesistöjen
ulkopuolisiin vesistöihin tai ajallisesti esimerkiksi kevätpyyntiin.
Suomessa kalastajia on Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen
arvioiden mukaan hieman laskutavasta riippuen arviolta noin 1,5
miljoonaa, joista merkittävä osa on satunnaisia
kalastajia. Kalastussäännösten noudattamisen
varmistamisen kannalta tämä tarkoittaa sitä,
että säännösten tulee olla riittävän
yksinkertaisia noudattaa ja tiedon mahdollisista rajoituksista tulee
olla helposti kaikkien kansalaisten saatavilla. Valiokunta pitääkin
erittäin tärkeänä kehittää kalastuslain
uudistuksen yhteydessä ajantasainen verkkopohjainen helppokäyttöinen
tiedotusjärjestelmä, josta kaikki alueelliset
kalastusrajoitukset voi selvittää.
Verkkokalastuksen säätely
Esityksen 49 §:n mukaan ainoastaan kaupallisilla kalastajilla
ja heidän lukuunsa toimivilla on oikeus käyttää kaupalliseen
kalastukseen tarkoitettuja pyydyksiä. Tällaisia
pyydyksiä ovat muun muassa verkot, joiden yhteen laskettu
pituus on pyynti- tai venekuntaa kohden enemmän kuin 240
metriä. Käytännössä kyse
on vapaa-ajan- ja kotitarvekalastuksen verkkomäärän
rajoittamisesta kahdeksaan 30 metrin pituiseen verkkoon. Tämä rajoitus
ei kuitenkaan koske saamelaisten kotiseutualuetta. ELY-keskus voi esitetyn
47 §:n mukaisesti myös muilla alueilla myöntää poikkeusluvan
sallittua määrää useampien verkkojen
käyttämiseen.
Valiokunta toteaa, että kyseessä on kokonaan uusi
kalastusrajoitus, sillä nykyinen kalastuslaki ei lain tasolla
rajoita verkkomäärien käyttöä, vaan
verkkomäärän säätely
kuuluu lähtökohtaisesti osakaskunnalle tai yksityisen
vesikiinteistön haltijalle. Hallituksen esityksen perusteluiden
mukaan (s. 59) tehokkaiden pyydysten käytön salliminen
vain kaupallisille kalastajille on perusteltua kalakantojen järkiperäisen
hyödyntämisen sekä kalakantojen suojelun
näkökulmista. Tällä on tarkoitus
turvata kotimaisen kalan saantia vähittäiskauppaan
ja kulutukseen. Valiokunta katsoo, että lähiruoan
suosion kasvu luo hyviä mahdollisuuksia meri- ja sisävesialueiden kestävän
ammattikalastuksen kehittämiselle, mutta erityisesti sisävesillä voidaan
monin paikoin kehittää uutta pienimuotoista lähiruoan
tuotantoa vähemmän hyödynnetyillä vesialueilla.
Kalakantojen tilassa on voimakkaita vuosittaisia vaihteluita
sekä useiden vuosien pituisia syklejä, joten kalastuksen
säätelyssä tarvitaan myös paikallisia
säännöksiä. Valiokunta huomauttaa,
että suurimmassa osassa Suomea esitetty 240 metrin verkkomääräkatto
ei estä vapaa-ajan- tai kotitarvekalastusta, vaan päinvastoin suuri
sallittu verkkokalastusmäärä saattaa
olla paikoin jopa liian korkea. Toisaalta esimerkiksi Pohjois-Suomessa
on alueita, joissa kotitarvekalastuksessa perinteisesti käytetään
melko suuria verkkomääriä. Tämän
vuoksi verkkojen käyttö on esityksen 49 §:ssä sallittu
saamelaisten kotiseutualueella ilman rajoituksia, sillä saamelaiseen
kalastuskulttuuriin liittyy vahvasti perinteinen kotitarvekalastuksena
harjoitettu verkkokalastus. Myös saamelaisalueen ulkopuolella
erityisesti Pohjois-Suomessa voi yleinen verkkokalastusrajoitus
paikoin vaikeuttaa kotitarvekalastusta, joka on edelleen näillä alueilla
tärkeä kalastusmuoto. Valiokunta esittää maa-
ja metsätalousvaliokunnalle selvitettäväksi
lakiehdotuksen 47 §:n mukaisen ELY-keskuksen poikkeuslupaharkinnan
kytkemistä esitettyä selkeämmin kalatalousalueen
käyttö- ja hoitosuunnitelmaan. Siinä voitaisiin
esittää vesialueet, joilla ELY-keskuksen olisi
mahdollista myöntää yksinkertaisella
menettelyllä poikkeuslupia yli 240 metrin pituisten verkkojen
käyttöön, jos kalakantojen kestävä tuotto
sen mahdollistaa.
Vaelluskalakantoihin liittyviä erityiskysymyksiä
Hallituksen esityksen perustelujen mukaan lain tavoitteena on
tehostaa erityisesti vaelluskalojen elinvoimaisuuden ja luontaisen
lisääntymisen turvaamiseksi tarvittavia toimenpiteitä.
Suurin osa Suomessa tällä hetkellä uhanalaisista
kalalajeista on vaelluskaloja, joten on välttämätöntä,
että esitykseen sisältyy erillinen uusi luku vaelluskaloista
ja niiden kulun turvaamisesta.
Useiden vaelluskalakantojen heikko tila on seurausta liian voimakkaasta
kalastuksesta luonnonkantojen heikentyneeseen tilaan nähden
sekä monista ympäristömuutoksista. Vaelluskalojen elinkierron
turvaamiseksi kalastuksen säätelyä ja
rajoituksia pyritään tulevaisuudessa kohdistamaan
niin sanotuille herkille alueille, kuten jokisuihin ja koski- ja
virtapaikkoihin. Vaelluskalojen elinvoimaisuuden turvaamista koskeva
näkökulma on pyritty toteuttamaan erillisten säännösten
ohella läpäisyperiaatteella koko kalastuslaissa,
ei pelkästään vaelluskaloja koskevassa uudessa
7 luvussa.
Valiokunta painottaa sitä, että vaelluskalakantojen
kestävä hoito edellyttää niiden
koko elinkierron huomioimista. Monien vaelluskalakantojen heikko
tila johtuu vesistöjen patoamisesta ja muusta vesirakentamisesta.
Suomen suuret vaelluskalajoet on Teno-, Näätämö-,
Tornion- ja Simojokea lukuun ottamatta rakennettu vesivoiman tuotantoon.
Lähtökohtana rakennettujen jokivesistöjen
onnistuneille hoito-, rakentamis- ja kunnostustoimille on kuitenkin
tarve tunnistaa voimatalousrakentamisesta aiheutuneet muutokset
vesistölle ja niiden kalakannoille. Valiokunta huomauttaa,
että vaelluskalakantojen tilan parantaminen vaatii siten
usein muitakin toimia kuin pelkästään
kalastuksen säätelyä.
Kiireellisiä toimia vaelluskalakantojen palauttamiseksi
niiden luonnolliseen elinympäristöönsä tukevat
myös useat kansainväliset sopimusvelvoitteet,
yhteiskunnan arvostusten muutokset sekä ekosysteemipalveluiden
säilyttämisen periaatteet. Suunnitelmallisella
ja tavoitteellisella kalastuksen järjestämisellä sekä ympäristön
tilaa parantavilla toimilla voidaan tukea vaelluskalakantojen elvyttämishankkeita.
Valiokunta toteaa, että esityksessä on varsin kattavasti
huomioitu kansallisen kalatiestrategian periaate, jonka
mukaan vaelluskalakannat eivät pitkällä aikavälillä säily
elinvoimaisina ilman luontaista lisääntymiskiertoa.Kansallinen
kalatiestrategia. Valtioneuvoston periaatepäätös
8.3.2012. Vaelluskalojen osalta säätelytoimenpiteiden
laaja yhteensovittaminen kaikilla eri elinkierron alueilla on tärkeää.
Lakiehdotuksen 63 §:n mukaan vaelluskalojen pyyntiä ei
saa harjoittaa siten, että estetään kalojen
pääsy niiden kutu- tai syönnösalueelle
tai muualle, missä pyyntiä on rajoitettu, taikka
siten, että vaikeutetaan tarpeettomasti kalakannan hoitoa.
Valiokunta pitää tätä lähtökohtaa
asianmukaisena.
Vaelluskaloista etenkin lohta ja meritaimenta istutetaan runsaasti
sekä mereen että jokiin. Osa vaelluskalaistutuksista
on kuitenkin tuottanut viime vuosina heikkoja tuloksia, joten on
tarvetta parantaa niiden tuloksellisuutta ja suunnitelmallisuutta.
Valiokunta katsoo, että heikosti tuottavia lohi-istutuksia
voidaan pyrkiä suunnitelmallisesti vähentämään
edistämällä koko elinkierron aikaista
eloonjääntiä syönnösalueilla
ja kutujokien suualueilla sekä luontaista lisääntymistä kutualueilla.
Myös jokien nousuesteiden poistamisella ja kalateillä,
lisääntymiselinympäristöjen
kunnostuksella sekä erilaisilla veden laadun parantamiseen
tähtäävillä toimilla voidaan
vaelluskalakantojen tilaa parantaa.
Suuri osa nykyisistä vaelluskalaistutuksista liittyy
vesitalous- ja ympäristölupapäätösten
kalatalousvelvoitteisiin, joilla vähennetään
ja korvataan vesirakentamisen aiheuttamia haittoja kalastajille
ja kalakannoille. Nämä vesioikeudelliset päätökset
eivät ole kovin helposti muutettavissa, eikä kaikilta
osin suuriin muutoksiin ole tarvettakaan. Valiokunta pitää kuitenkin
tärkeänä sitä, että kalatalousvelvoitteiden
sisältöä pyritään kehittämään.
Kalatalousvelvoitteet voivat sisältää myös
kalateitä ja muita elinympäristökunnostuksia
koskevia määräyksiä, joiden avulla
voidaan elvyttää luontaista lisääntymistä niillä alueilla,
joilla se on mahdollista.
ELY-keskuksen tehtävät
Lakiehdotukseen sisältyy ELY-keskuksille kalastusalueilta
siirrettävä toimivalta tarvittaessa rajoittaa
kalastusta, samoin kuin tiettyjä muitakin kokonaan uusia
tehtäviä. Toisaalta ELY-keskuksilta siirtyy Metsähallitukselle
nykyinen valtion vesien kalastusasioiden hoito kokonaisuudessaan.
Maa- ja metsätalousministeriöltä Metsähallitukselle
siirtyy valtion kalastusmaksujen kerääminen. Valiokunta
toteaa, että Metsähallitukselle esitetyt uudet
tehtäväkokonaisuudet sopivat varsin hyvin sen
hoidettaviksi, koska sillä on jo nyt varsin laaja kokemus
vesialueiden hallinnoinnista ja lupamyynnin järjestämisestä.
Merkittävää julkista valtaa sisältävien
alueellisten kalastusrajoituspäätösten
siirtäminen kalastusalueilta ELY-keskuksille on esityksen
keskeinen muutos. Valiokunta pitää tehtävien
siirtoa sinänsä asianmukaisena. Esitykseen sisältyy myös
säännöksiä yhteistyöryhmistä,
joilla pyritään lisäämään
eri toimijoiden välistä yhteistyötä ja
edistämään tietojen vaihtoa niin viranomaisten,
kalatalousalueiden kuin kansalaisjärjestöjenkin
osalta.
Hallituksen esityksen perusteluissa (s. 21) on todettu, että uusi
laki kuormittaa ELY-keskuksia lisäämällä työmäärää muutaman
vuoden ajan. Siirtymäsäännösten
ja lain täytäntöönpanoon liittyvien
erillisten kehittämishankkeiden avulla pyritään
siirtyminen uuteen lakiin saamaan mahdollisimman jouhevaksi. Valiokunta pitää huolestuttavana
kehityssuuntana ELY-keskusten työmäärän
lisääntymistä samanaikaisesti, kun niiden
henkilöstövoimavarat ovat pienentyneet ja ovat
edelleen vähentymässä. Tehtäviä on
tullut eri sektoreille lisää sekä kansallisen että EU:n
lainsäädännön toimeenpanon kautta.
Valiokunta painottaa sitä, että viime vuosina ELY-keskusten
voimavaroja on kokonaisuudessaan karsittu ja toimintaa sen myötä on
tehostettu. Koska tehtävät ovat tästä huolimatta
lisääntyneet nopeasti, ei voimavaratilanne ELY-keskuksissa
ole helpottanut. Tämä resurssivähennys
on niin huomattava myös kalatalouteen liittyvissä asioissa,
ettei vaje enää ole tulevaisuudessa toiminnan
tehostamisella ja keskittämisellä hoidettavissa.
Ympäristövaliokunta korostaa, että ELY-keskusten
toimintakyky on kokonaisuutena koetuksella, joten myös
kalastuslain lisätehtävien säätämisestä ELY-keskuksille
aiheutuvat resurssitarpeet tulee arvioida tarkoin sekä turvata
realistiset mahdollisuudet annettavien tehtävien hoitamiseen.
Kalataloushallinnon kehittämiseksi on vastikään
annettu uusi valtioneuvoston asetus elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksista
(1392/2014),
johon sisältyy uusi kolmen kalatalousasioita hoitavan ELY-keskuksen
malli. Tässä uudistuksessa yhdelle ELY-keskukselle
annetaan valtakunnallisia tehtäviä (Varsinais-Suomen
ELY) ja kaikki kolme (Lapin ELY, Pohjois-Savon ELY ja Varsinais-Suomen
ELY) hoitavat alueellisia tehtäviä siten, että kaikki
nykyiset maakunnalliset toimipisteet säilyvät.
Muutoksilla tehostetaan kalataloushallinnon toimintaa, mutta samalla
on huolehdittava siitä, että maakunnallisia toimipisteitä on
tulevaisuudessakin riittävästi. Erityistä huomiota
on myös kiinnitettävä osaamisen säilyttämiseen
sekä sen siirtämiseen rekrytoitavalle henkilöstölle,
sillä lähivuosina ELY-keskuksista on jäämässä eläkkeelle huomattava
määrä osaamispääomaa.
ELY-keskusten kalastuksensäätelytehtävien
asianmukainen hoitaminen edellyttää henkilöstöltä kalatalouden
asiantuntemusta ja sopivaa koulutustaustaa.