Yleisperustelut
Hallituksen esityksessä mainituista syistä ja
saamansa selvityksen perusteella valiokunta pitää lakiesitystä tarpeellisena
ja tarkoituksenmukaisena ja puoltaa hallituksen esitykseen sisältyvien
lakiehdotusten hyväksymistä siten muutettuina
kuin valiokunnan muutosesityksistä ilmenee.
Liittyminen järjestettyyn jätteenkuljetukseen
Lain 11 §:n 2 momenttia esitetään
muutettavaksi siten, että kiinteistöllä ei
enää olisi mahdollisuutta saada poikkeusta velvollisuudesta
liittyä järjestettyyn jätehuoltoon. Valiokunta
katsoo, että järjestelmän muuttaminen
siten, että se kannustaa jätteiden omatoimiseen
hyödyntämiseen, on tarkoituksenmukainen ja kannatettava.
Kannustava elementti sisältyy maksujen määrittämisen
perusteisiin, kun maksuissa on otettava huomioon vähäinen
jätemäärä ja jätteen
omatoiminen hyödyntäminen ja käsittely.
Valiokunta ehdottaa muutettavaksi jätemaksun määräämistä koskevaa
jätelain 30 §:ää siten,
että säännös on yhdenmukainen
11 §:n 2 momentin kanssa. Tosiasiallinen palvelutaso
ja omaehtoinen käsittely on otettava maksun määräytymisessä tosiasiallisesti
huomioon. Maksu voitaisiin siten määrätä jopa
nollaksi euroksi, jos jäte hyödynnetään
ja käsitellään kiinteistöllä omatoimisesti kokonaan.
Valiokunta kuitenkin korostaa, että omatoimisen hyödyntämisenkin
tulee täyttää asianmukaiset vaatimukset
siten, ettei siitä aiheudu vaaraa tai haittaa terveydelle
tai ympäristölle.
Tuottajavastuusta
Tuottajavastuuseen perustuvassa järjestelmässä tuotteen
tuottaja eli yleensä valmistaja ja maahantuoja vastaa tuotteen
uudelleenkäytön, hyödyntämisen
ja muun jätehuollon järjestämisestä ja
siitä aiheutuvista kustannuksista. Voimassaolevassa jätelaissa
on puutteelliset säännökset tuottajavastuusta
(6 §:n 1 momentti ja 18 §:n 1 momentin
1 kohta). Jätelain nojalla on annettu kolme valtioneuvoston
päätöstä, joilla toteutetaan
tuottajavastuu renkaiden (VNp käytöstä poistettujen
renkaiden hyödyntämisestä ja käsittelystä 1246/1995),
pakkausten ja pakkausjätteiden (VNp pakkauksista ja pakkausjätteestä 962/1997)
ja keräyspaperin (VNp keräyspaperin talteenotosta
ja hyödyntämisestä 883/1998) osalta.
Puutteellisiin valtuussäännöksiin
perustuva alemmantasoinen sääntely ei vastaa uuden
perustuslain vaatimuksia, ja jätelakia on siksi täsmennettävä.
Lakia on uudistettava myös siksi, että Suomen
on saatettava kansallisesti voimaan tuottajavastuuseen perustuvat
Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi romuajoneuvoista (2000/53/EY)
ja direktiivi sähkö- ja elektroniikkalaiteromusta
(2002/96/EY). Lisäksi komissio on antanut
vastikään ehdotuksen akkuja ja paristoja koskevaksi
direktiiviksi, joka myös perustuu tuottajavastuuseen.
Tuottajavastuujärjestelmien toimimisesta on myönteisiä kokemuksia.
Järjestelmät ovat parhaimmillaan erittäin
tehokkaita, ja ne edistävät jätteiden
synnyn ehkäisemistä sisällyttämällä tuotteen
koko elinkaaren kustannukset tuotteen hintaan sekä jätteiden
hyödyntämistä jätehierarkian
tavoitteiden mukaisesti materiaalina. Yksilöllinen tuottajavastuu
toimii kannustimena vaikuttaa tuotteiden suunnitteluun siten, että jätteiden
määrä minimoidaan ja laatu olisi sellainen, että jätteiden
käsittely olisi mahdollisimman vaivatonta ja edullista.
Tuottajat myös investoivat kierrätysmateriaalien
uudelleenkäyttökapasiteetteihin, ja vakaat toimintamahdollisuudet turvaisivat
näiden pitkäjänteisen toiminnan.
Jätelakiin ehdotetaan lisättäväksi
tuottajavastuuta koskeva uusi 3 a luku. Lähtökohtaisesti
on kannatettavaa, että tuottajavastuujärjestelmän perusrakenteista
säädetään lain tasolla yleisellä, kaikkia
tuoteryhmiä koskevilla yleissäännöksillä.
Yleissääntelyllä voidaan vakiinnuttaa
tuottajavastuulle tietty yleinen sisältö ja peruspiirteet. Valiokunta
kuitenkin toteaa, että tuoteryhmät, joihin tuottajavastuuta
sovelletaan, ovat varsin erilaisia. Tuoteryhmien erilaisuudesta
johtuen käytännön tuottajavastuun toteuttamistavat poikkeavat
toisistaan suuresti. Tämä asettaa suuria haasteita
sääntelylle, jonka laintasoisena, kaikkia tuoteryhmiä koskevana
yleissääntelynä tulisi riittävästi
ottaa huomioon eri tuoteryhmien erityispiirteet. Laintasoisesta
sääntelystä riippumatta on selvää,
että alemmantasoinen sääntely ja tuottajavastuun
käytännön toteutus muodostuvat tuoteryhmittäin
hyvin erilaisiksi.
Asetuksenantovaltuudet
Laintasoinen yleissääntely edellyttää laajoja
valtuussäännöksiä, sillä eri
tuoteryhmiä koskevien erilaisten järjestelmien
yksityiskohdista ei ole tarkoituksenmukaista säätää lain
tasolla. Yleissääntely on muodostunut ongelmalliseksi
myös perustuslain 80 §:n edellyttämän
sääntelyn riittävän täsmällisyyden
ja tarkkarajaisuuden kannalta. Esityksen säätämisjärjestysperusteluissa jätelakiehdotuksen
valtuussäännöksissä todetaan
olevan osia, jotka saattavat olla ongelmallisia perustuslain 80 §:n
kannalta. Tämän vuoksi hallitus on esittänyt
harkittavaksi, että esityksestä pyydetään
perustuslakivaliokunnan lausunto. Ympäristövaliokunta
pyysi perustuslakivaliokunnan lausuntoa valtuussäännösten
asianmukaisuudesta.
Ehdotettu tuottajavastuusääntely perustuu olennaisesti
lainsäädäntövallan delegoinnin
varaan. Perustuslakivaliokunta on lausunnossaan arvioinut ehdotettuja
asetuksenantovaltuuksia perustuslain 80 §:n kannalta korostaen
vaatimuksia sääntelyn täsmällisyydestä ja
tarkkarajaisuudesta. Perustuslain 80 §:n 1 momentin säännökset
rajoittavat suoraan valtuussäännösten
tulkintaa samoin kuin valtuuksien nojalla annettavien säännösten
sisältöä. Asetuksella ei siten voida
antaa yleisiä oikeussääntöjä lain
alaan kuuluvista asioista. Ympäristövaliokunta
ehdottaa eräiden velvoitteiden säätämistä lain
tasolla ja niihin liittyvien asetuksenantovaltuuksien täsmentämistä perustuslakivaliokunnan
lausunnon mukaisesti siten kuin yksityiskohtaisista perusteluista
ja valiokunnan muutosehdotuksista ilmenee. Perustuslakivaliokunta
on myös kiinnittänyt huomiota siihen, että lakiehdotuksen
kieliasua olisi syytä pyrkiä vielä kohentamaan.
Säännösten ymmärrettävyyden
parantamiseksi ympäristövaliokunta ehdottaa asetuksenantovaltuussäännösten
täsmentämisen ohella eräiden pykälien
jakamista useiksi eri pykäliksi.
Kunnan rooli tuottajavastuussa
Valiokunnan huomiota on kiinnitetty tarpeeseen täsmentää kunnan
roolia tuottajavastuun toteuttamisessa, sillä jätteen
käsittelyvaatimusten kiristyttyä ja hyödyntämisteknologian
edistyttyä osasta yhdyskuntajätettä on
viime aikoina tullut houkuttelevaa liiketaloudellista toimintaa;
arvokkaista jätteistä kilpaillaan. Valiokunta
toteaa, että tuottajavastuun alaisissa tuotteissa kunnalla
on osittainen vastuu ainoastaan pakkausten ja pakkausjätteiden
osalta. Pakkaus- ja pakkausjätteiden osalta kunnat voivat
siten nykyiseen tapaan antaa jätelain 17 §:ssä tarkoitettuja
jätehuoltomääräyksiä.
Muilta osin kunnalla ei ole tuottajavastuussa lähtökohtaisesti
mitään roolia. Kunta ei saa kuitenkaan toiminnallaan vaikeuttaa
tuottajavastuun toteuttamista. Hallituksen esityksen 18 e §:n
3 momentin mukaan kunnan velvollisuutena on toimia siten, etteivät tuottajan
mahdollisuudet huolehtia velvoitteistaan vaarannu. Esityksen yleisperustelujen
mukaan kunnallisilla jätehuoltomääräyksillä ei
saa ohjata esimerkiksi energiahyötykäyttöön
jätteitä, jotka tuottaja aikoo kerätä hyötykäyttöön.
Valiokunta kuitenkin painottaa, että kuntien tulisi
osoittaa alueita, joille tuottajat voivat esimerkiksi tuoda keräilykontteja
tuottajavastuunsa toteuttamiseksi. Ilman kuntien aktiivista ja myönteistä suhtautumista
alueiden järjestämiseen tuottajien voi olla lähes
mahdotonta huolehtia valtakunnallisesti kattavan keräysverkoston
muodostamisesta. Olemassaolevan infrastruktuurin käyttäminen
on taloudellisesti perusteltua. Lisäksi kuntalaiset ovat
yleensä hyvin tietoisia kuntien olemassaolevien jätteiden
vastaanottopisteiden sijainnista ja niiden käyttäminen
myös tuottajavastuuperusteisessa järjestelmässä olisi
helppoa. Lähtökohtana on se, että kunnalla
ei ole tuottajavastuujärjestelmässä roolia,
mutta kunta voi sopia tuottajien kanssa keräyspaikkojen
järjestämisestä ja ylläpidosta
ja tästä aiheutuvien kustannusten korvaamisesta. Tuottajien
tulee siten neuvotella kuntien, kuntien jätehuoltoyhtiöiden
ja valtakunnallisten jätehuoltoyhtiöiden kanssa
keräyksen järjestämisestä ja
sen rahoittamisesta sekä keräyspaikkojen sijoittamisesta.
Valiokunta edellyttää, että tämän
järjestelyn toimivuutta erityisesti seurataan lain toimeenpanossa (Valiokunnan
lausumaehdotus 1).
Kunta on jätelaissa tarkoitettu yleinen valvontaviranomainen,
jonka tehtäviin kuuluu valvoa keräyspaikkojen
asianmukaista hoitoa. Valvonnan merkitys on suuri useiden tuottajavastuun
alaisten tuotteiden osalta, koska niillä on usein vähäistä suurempaakin
taloudellista arvoa. Valiokunta painottaa, että tuottajavastuujärjestelmästä riippumatta
kuntien tulee huolehtia siitä, että jätteiden
yleiset vastaanottopisteet pidetään siistinä ja
hoidetaan asianmukaisesti yleiseen valvontavastuuseen perustuen.
Jos kunta sopii tuottajan kanssa vastaanottopaikan käyttömahdollisuudesta
ja hoitamisesta, se voi sopia aiheutuvien järjestämis-
ja ylläpitokustannusten korvaamisesta. Valiokunta kiinnittää huomiota myös
siihen, että jäteneuvontaa koskevan 68 §:n mukaisesti
tuottajan, tuottajayhteisön ja muun taloudellisen toimijan
on tarvittaessa yhteistoiminnassa kunnan kanssa huolehdittava tarpeellisista
neuvonta-, tiedotus- ja valistustehtävistä sen
mukaan kuin valtioneuvoston asetuksella säädetään.
Päävastuu tiedottamisesta on siten tuottajalla.
Valiokunta kuitenkin korostaa edellä esittämäänsä viitaten,
että järjestelmän toimivuus edellyttää myös
kuntien myönteistä ja aktiivista suhtautumista
tuottajavastuujärjestelmien rakentamiseen. Valiokunta
katsookin, että kuntien tulee osallistua aktiivisesti neuvonnan
ja tiedottamisen hoitamiseen erityisesti silloin, kun tuottajan
kanssa on sovittu kunnan vastaanottopaikan käyttämisestä tuottajavastuun
piiriin kuuluvien jätteiden keräämiseen.
Valiokunta katsoo, että tuottajavastuun alaisten tuotteiden
jätehuolto yhtä hyvin kuin yhdyskuntajätehuolto
tulee nähdä välttämättömyyspalveluna,
jonka saatavuus ja laatu on turvattava kaikissa olosuhteissa. Jätteiden
kerääminen on siten hoidettava asianmukaisesti
myös kustannuksiltaan epäedullisimmista paikoista.
Jätelain tulkinnanvaraisuuden vuoksi on tällä hetkellä mahdollista
arvioida kunnan ja yksityisten toimijoiden lainsäädännöllistä asemaa
eri tavoin. Tällä perusteella myös tuottajavastuun
rakenteiden lähtökohtia on mahdollista arvioida
eri tavoin.
Kunnan vastuiden ja oikeuksien suhde yksityisiin jätehuollon
toimijoihin on parhaillaan ympäristöministeriön
selvitettävänä. Työryhmän
tavoitteena on selventää yhdyskuntajätehuollon
vastuu- ja kilpailukysymyksiä siten, että voidaan
varmistaa yhdyskuntajätehuollon toteutus jätelain
ja valtakunnallisessa jätesuunnitelmassa asetettujen tavoitteiden
mukaisesti ja turvata tasapuoliset toimintaedellytykset alan toimijoille.
Työryhmän tehtävänä on
selvittää kunnan, kunnallisen jätehuoltoyhtiön
ja yksityisen palveluyrittäjän vastuita ja työnjakoa
yhdyskuntajätteiden keräilyssä, kuljetuksessa,
käsittelyssä ja hyödyntämisessä,
jätehuoltopalvelujen kilpailuttamisen periaatteita, tarvittavia
toimenpiteitä maksujen kohtuullisuuden ja maksuperusteiden
läpinäkyvyyden ja vertailtavuuden varmistamiseksi
ja muita toimenpiteitä työryhmälle asetettujen
tavoitteiden toteuttamiseksi sekä tehdä ehdotukset
tarvittaviksi toimiksi havaittujen epäkohtien poistamiseksi.
Valiokunta pitää selvitystyötä erittäin
tärkeänä. Mikäli selvitys tuo
heijastusvaikutuksia myös tuottajavastuujärjestelmän
lähtökohtiin, on myös tältä osin
tehtävä tarvittavat muutosehdotukset.
Nykyisessä järjestelmässä lasin
keräyksessä jaettu vastuu on johtanut ongelmalliseen
tilanteeseen, kun tuottajat ovat vastanneet siitä osasta,
joka on voitu hyödyntää keräämällä lasi
teollisuus- ja liiketoiminnasta arvoltaan negatiivisen loppuosan
jäädessä kunnan huoleksi. Vastaavanlaisen
tilanteen syntymisen estämiseksi on tarkoituksenmukaista
säätää vastuu yhdelle toimijataholle.
Valiokunta on huolissaan pakkauksia ja pakkausjätteitä koskevan
osittaisen tuottajavastuun käytännön
toteutuksen onnistumisesta. Tuottajien ja kunnan vastuiden määrittäminen
on osittaisen tuottajavastuun osalta erityisen ongelmallista. Valiokunta
edellyttää pakkauksia koskevan tuottajavastuun
seurantaa ja tarvittaessa lainsäädännön
muuttamista järjestelmän toimivuuden turvaamiseksi (Valiokunnan
lausumaehdotus 3).
Tuottajavastuu ja kilpailu
Tuottajavastuulle perustuvan jätehuollon tehokkaan
toteuttamisen turvaamiseksi on tärkeää, että tuottajilla
on velvoitteidensa toteuttamiseksi täydet oikeudet tuottajavastuun
alaiseen materiaaliin jätteen haltijan luopuessa tuotteesta.
Kilpailuneutraliteetti on myös yksi yhteisön direktiivin
lähtökohtaisista edellytyksistä järjestelmälle.
Suomen oloissa vastuun toteuttamisen kustannuksista merkittävässä asemassa
ovat logistiset kustannukset. Niiden merkitys harvaan asutuilla
seuduilla ja valtakunnallisissa järjestelmissä koko
Suomessa on huomattava.
Toisaalta pyrkimys kierrätysjärjestelmien
rakentamiseksi mahdollisimman kustannustehokkaaksi erityisesti logistiikaltaan,
mutta myös muutoin, vaikuttaa negatiivisesti erilaisten,
laajuudeltaan vähäisten toimintojen säilymiseen. Näitä ovat
esimerkiksi sosiaaliset yritykset, jotka rakentavat toimintansa
tuottajavastuun alaisten laitteiden käyttökelpoisten
osien kierrätykselle ja korjaamiselle. Valiokunta on huolestunut
siitä, että kierrätys- ja uudelleenkäyttötavoitteet
saattavat jäädä vähempiarvoisiksi
järjestelmässä, jossa keskeinen tavoite
on mahdollisimman suoraan materiaalihyödyntämiseen
perustuva, kustannustehokas toiminta. Kierrätystä ja uudelleenkäyttöä koskevien
tavoitteiden toteutuminen käytännössä tulisi
varmistaa.
Edellä esitettyyn viitaten valiokunta korostaa, että esimerkiksi
romuajoneuvoja koskevan asetusluonnoksen mukaan on tarkoituksena
säätää, että romuajoneuvon
osat ja aineet on ensisijaisesti uudelleenkäytettävä tai
kierrätettävä. Uusien määräysten
toimeenpanoon pystyvät käytännössä parhaiten
ne toimijat, jotka toimivat alalla tällä hetkellä eli
perinteiset autopurkamoyritykset. Yksityiskohtaisia vaatimuksia
on tarkoitus säätää asetuksella
myös sähkö- ja elektroniikkalaiteromun
käsittelystä. Valiokunta pitää tärkeänä,
että esimerkiksi sosiaalisten yritysten olemassaoleva rooli
voisi lakimuutoksesta huolimatta edelleen jatkua. Näiden
yritysten on kuitenkin toimittava yhteistyössä alan tuottajien
ja tuottajayhteisöjen kanssa.
Varsinkin pienten tuottajien avoimeen ja syrjimättömään
kohteluun on kuitenkin kiinnitettävä erityistä huomiota.
Korostaakseen näiden tavoitteiden toteutumista valiokunta
ehdottaa 18 a §:n 2 momentin tavoitteiden
täsmentämistä ja erillisen tasapuolisuusvelvoitteen
säätämistä tuottajayhteisöjä koskevassa
18 g §:ssä siten kuin jäljempänä yksityiskohtaisista
perusteluista ja valiokunnan muutosehdotuksista ilmenee (Valiokunnan
lausumaehdotus 2).
Uudistuksen seuranta
Ympäristövaliokunta kiinnittää huomiota
siihen, että laintasoinen sääntely on
varsin yleispiirteistä. Koska vasta asetustasoisella sääntelyllä ja
käytäntöjen vakiintumisella ilmenee,
miten velvoitteita käytännössä lopulta
sovelletaan, tulee lain toimeenpanoa seurata tehokkaasti. Myös kuntien
yhteistyöhalukkuus ja aktiivisuuden taso sopia esimerkiksi
olemassa olevien vastaanottopaikkojen käyttämisestä tuottajavastuujärjestelmiin
jää nähtäväksi. Valiokunta
katsoo, että näistä syistä on
tarpeen kiinnittää tavanomaista enemmän
huomiota lain toimivuuden kokonaistarkastelun tarpeeseen.
Valtakunnallisesti tuottajavastuuta koskevien säännösten
toimeenpanon valvonnasta vastaa Pirkanmaan ympäristökeskus.
Valiokunta pitää tätä ympäristöhallinnon
kehittämisen ja resurssien tehokkaan käytön
kannalta tarkoituksenmukaisena. Valiokunta kiinnittää kuitenkin erityisesti
huomiota siihen, että tuottajavastuutehtävät
ovat suurelta osin uusia ja ne kuormittavat hallintoa merkittävästi.
Pirkanmaan ympäristökeskukselle tulee turvata
riittävät voimavarat.
Jätelain kokonaisuudistus tarpeen
Ympäristövaliokunta katsoo, että jätelaki
on kokonaisuudistuksen tarpeessa. Jätteiden käsittelystä on
tullut houkuttelevaa liiketaloudellista toimintaa, mikä muuttaa
peruslähtökohtia, joille laki rakentuu. Mittavan
tuottajavastuun sisällyttäminen lakiin myös
rikkoo sen rakennetta.
EY:n komissio on avannut keskustelun jätteen määritelmän
muuttamistarpeista tiedonannollaan jätestrategiasta. Valiokunta
katsoo, että jätteen käsitteen määrittely
on laaja asiakokonaisuus, johon liittyy mahdollisuus määritelmää selkeyttämällä edistää
jätteiden
uusiokäyttöä. Määritelmän
kehittämismahdollisuudet ovat kuitenkin rajatut, koska
kansallinen lainsäädäntö perustuu
yhteisölainsäädäntöön.
Määritelmän kehittämismahdollisuuden
ohella voidaan kansallisesti pyrkiä lisäämään
jätelainsäädännön joustoa
lisäämällä esimerkiksi jätteen
laadun mukaan mahdollisuuksia tapauskohtaiseen harkintaan ja kevyempiin
hallinnollisiin menettelyihin. Jouston lisäämisen
tavoitteena olisi erityisesti sen varmistaminen, että lainsäädäntö ei tarpeettomasti
vaikeuta jätteiden kierrätystä ja hyödyntämistä.
Valiokunta kiinnittää huomiota myös tarpeeseen
selvittää jäteverojärjestelmän toiminnan
tasapuolisuutta ja kilpailuvaikutuksia (Valiokunnan lausumaehdotus
5).
Yksityiskohtaiset perustelut
Perustuslakivaliokunnan lausuntoon viitaten ympäristövaliokunta
ehdottaa, että hallituksen esitykseen tehdään
seuraavat muutokset.
18 a §. Tuottajavastuun tavoitteet.
Valiokunta ehdottaa pykälän johtolauseeseen
lisättäväksi viittauksen luonnonvarojen
kestävään käyttöön sekä kestävän
tuotannon ja kulutuksen periaatteisiin. Lisäksi pykälään
lisättäisiin keskeinen jätteen syntymisen
ehkäisemisen tavoite. Erityisesti yksilöllinen
tuottajavastuu edistää tuotesuunnittelua siten,
että jätteen syntymistä voidaan ennalta
ehkäistä. Pykälän 2 momentin 3 kohtaa
valiokunta ehdottaa täsmennettäväksi siten,
että tavoitteena on ihmisen terveydelle tai ympäristölle
aiheutuvan vaaran tai haitan vähentäminen.
18 b §. Tuottajavastuun piiriin kuuluvat tuotteet ja
tuottajat.
Valiokunta ehdottaa pykälän 1 momenttiin kielellisiä korjauksia.
18 c §. Tuottajan vastuu.
Tuottaja on 18 c §:n 1 momentin perusteella
velvollinen edistämään 18 b §:ssä tarkoitetun
tuotteen uudelleenkäyttöä sekä järjestämään
jätteenä käytöstä poistettavan tuotteen
tai sen osan uudelleenkäytön, hyödyntämisen
ja muun jätehuollon sekä vastaamaan siitä aiheutuvista
kustannuksista, jollei jäljempänä toisin
säädetä. Valiokunta ehdottaa pykälän 1 momentissa
olevan pakkauksia koskevan valtuussäännöksen
siirtämistä uudeksi 18 j §:ksi, koska
valiokunta ehdottaa eräitä tuoteryhmiä koskevan
hallituksen esityksen 18 g §:ään sisältyvien
säännösten erottamista omaksi pykäläkseen
lain selkeyden lisäämiseksi. Siksi pakkauksia
koskeva valtuussäännös soveltuu paremmin pakkauksia
koskevaan erityissäännökseen.
Tuottajavastuun toiminnan kannalta on olennaisen tärkeää,
että tuotteiden vastaanottopaikat muodostavat niin kattavan
verkoston, että jätteen haltijalla on käytännössä kohtuullinen
mahdollisuus luovuttaa käytöstä poistettava
tuote järjestelmään. Valiokunta ehdottaa
tuottajaa sitovien velvollisuuksien säätämistä erikseen omissa
pykälissään ja ehdottaa siksi 3 momentin siirtämistä uudeksi
18 d §:ksi.
Tämän vuoksi nykyinen 4 momentti
siirtyy 3 momentiksi.
Pykälän uuteen 4 momenttiin siirrettäisiin asetuksenantovaltuus
kielellisesti tarkistettuna hallituksen esityksen 18 h §:n
1 momentista.
18 d §. Tuottajavastuun piiriin kuuluvien tuotteiden
vastaanottopaikat.
Hallituksen esityksen 18 c §:n 3 momentista
siirrettäisiin säännös tähän
pykälään. Pykälän muotoilua
ehdotetaan täsmennettäväksi määrittämällä sitä,
mitä "kohtuullinen mahdollisuus luovuttaa käytöstä poistettava
tuote uudelleenkäyttöön, hyödynnettäväksi
tai muuhun jätehuoltoon" tarkoittaa. Kohtuullisuus edellyttää valiokunnan
mielestä koko maassa kattavaa verkostoa vastaanottopaikkoja niin,
että matka vastaanottopisteeseen vastaa normaalia matkaa
erityisjätteen vastaanottopaikalle tai kyseisten tuotteiden
myymälään. Valiokunta edellyttää,
että velvoitteen toteutumista käytännössä seurataan.
18 e §. Tuotteen merkinnät ja purkamista
koskevat tiedot.
Perustuslakivaliokunnan lausuntoon viitaten valiokunta ehdottaa
tuotteen merkitsemistä ja purkamista koskevia tietoja koskevan tuottajan
velvollisuuden säätämistä laissa,
koska hallituksen esityksestä velvollisuus käy
ilmi vain välillisesti ehdotetun asetuksenantovaltuuden
kautta. Pykälän 3 momenttiin siirrettäisiin hallituksen
esityksen 18 h §:n 2 momentin 1 kohta
valtuudesta säätää näistä asetuksella
tarkemmin.
18 f §. Tiedonantovelvollisuus.
Perustuslakivaliokunnan lausuntoon viitaten valiokunta ehdottaa
hallituksen esityksen 18 h §:n 1 momentin 3 kohdan
siirtämistä omaksi pykäläksi,
jossa säädetään tuottajan perustiedonantovelvollisuudesta
suoraan laissa, koska velvollisuus antaa tietoja käy ehdotetusta
18 h §:n säännöksestä ilmi
vain välillisesti. Pykälän 2 momenttiin
siirrettäisiin asiaa koskeva asetuksenantovaltuus hallituksen
esityksen 18 h §:n 2 momentin 1 kohdasta ja 18 c §:n
5 momentista.
18 g §. Tuottajayhteisö ja tuottajien muu
yhteistoiminta.
Valiokunta ehdottaa pykälään lisättäväksi
uuden 3 momentin, jossa velvoitettaisiin tuottajayhteisö ottamaan
tasapuolisesti huomioon kaikki taloudelliset toimijat
ja heidän asianmukaiset toimintamahdollisuutensa markkinoilla.
Valiokunta katsoo, että tuottajavastuujärjestelmä voi
johtaa käytännössä siihen, että tuottajayhteisö tosiasiallisesti
määrää muiden markkinoilla olevien
tahojen toimintamahdollisuuksista. Määräävän
markkina-aseman väärinkäyttö on kilpailurajoituslain
(480/1992) 7 §:n mukaan kielletty. Kyseisessä pykälässä säädetään,
mitä pidetään väärinkäyttönä.
Koska kilpailurajoituslain sääntelyn toistaminen
jätelaissa johtaisi päällekkäiseen
sääntelyyn ja valvontaongelmiin, valiokunta on
päätynyt ehdottamaan pykälään
lisäystä, jossa painotetaan tuottajayhteisön velvollisuutta
toimia tasapuolisesti ja luonnonvarojen kestävän
käytön sekä kestävän
tuotannon ja kulutuksen periaatteiden mukaisesti. Valiokunta edellyttää,
että lain toimeenpanon kilpailuvaikutuksia seurataan.
Lisäyksen vuoksi nykyinen 3 momentti siirtyisi
4 momentiksi. Muutoksen vuoksi tulee 4 momentin viittaus
tässä yhteydessä muuttaa koskemaan 2—4
momentteja.
18 h §. Eräiden muiden toimijoiden velvollisuudet.
Lain pykälänumeroinnin muuttumisen vuoksi
hallituksen esityksen 18 e §:n 2 momenttiin asiallisesti
sisältyvä sääntely siirrettäisiin muutettuna
18 h §:ksi. Valiokunta ehdottaa sääntelyä täsmennettäväksi
perustuslakivaliokunnan lausuntoon viitaten siten, että epätäsmällinen
viittaus velvollisuuteen ottaa vastaan tuote, silloin "kun se on
perusteltua uudelleenkäytön tai jätehuollon
järjestämiseksi" poistuu. Koska eri toimijoiden
velvollisuudet poikkeavat toisistaan tuoteryhmittäin, säädettäisiin
näistä eri momenteissa erikseen.
Pykälän 5 momentissa säädettäisiin
kunnan velvollisuudesta toimia siten, että tuottajan mahdollisuus
huolehtia velvoitteistaan ei vaarannu siten kuin hallituksen esityksen
18 e §:n 3 momentissa esitetään.
18 i §. Tuotteen viimeisen haltijan oikeudet.
Pykälien lisäämisen vuoksi hallituksen
esityksen 18 f §:n 1 momentti muuttuisi 18 i §:ksi.
Valiokunta ehdottaa pykälän otsikon muuttamista paremmin
pykälän sisältöä vastaavaksi.
Pykälässä täsmennettäisiin,
että oikeus luovuttaa käytöstä poistettava
tuote maksutta tuottajan järjestämään
järjestelmään koskee käytöstä poistettavia
tuotteita tavanomaisessa kunnossa. Jos tuotteesta puuttuu oleellisia
osia tai siihen on lisätty uudelleenkäyttöä,
hyödyntämistä tai muuta jätehuoltoa
merkittävästi haittaavia esineitä tai
aineita, luovuttajalta voitaisiin periä tästä aiheutuvia
lisäkustannuksia tai poistettujen osien raaka-ainearvoa
vastaava maksu. Oleellisia osia koskeva vaatimus koskee erityisesti
romuajoneuvoja. Niillä tarkoitetaan auton merkittäviä osia,
kuten moottoria, korin oleellisia osia tai katalysaattoria.
Muutettu sanamuoto mahdollistaa sen, että ajoneuvon
viimeisellä omistajalla on oikeus halutessaan ottaa autosta
enemmän varusteita kuin hallituksen esityksen säännösehdotus
tarkoitti. Tällaisia ovat esimerkiksi umpiot, takavalot
ja muut vastaavat varaosat tai lisävarusteet, jotka eivät
sinänsä vähennä auton materiaaliarvoa.
Pykälän tavoitteena on turvata tuottajalle velvollisuuden
ohella mahdollisuus hoitaa romuajoneuvojen jätehuolto kokonaisuutena
kustannustehokkaasti. Romuajoneuvojen keräys- ja käsittelyjärjestelmästä tulee
kokonaistaloudellisesti edullisempi, jos järjestelmään
luovutettavissa autoissa on mukana myös niiden arvokkaat
osat. Koska kuluttaja maksaa viime kädessä järjestelmän
kustannukset, ei ole tarkoituksenmukaista mahdollistaa sitä,
että romuajoneuvoista systemaattisesti poistettaisiin kaikki
arvokkaat osat ulkopuolisen toimijan toimesta. Ratkaisu perustuu
romuajoneuvodirektiiviin, jonka 5 artiklan 4.3 alakohdan mukaan
jäsenmailla on mahdollisuus säätää osittaisesta
maksullisuudesta.
Tuottajavastuujärjestelmässä tuottaja
vastaa myös tuotteen jätehuoltokustannuksista.
Jätehuoltokustannukset tulevat tuotteen hinnassa kuluttajan
maksettaviksi. Koska romuajoneuvon lopullisella haltijalla ei hallituksen
esityksen mukaan ole oikeutta aina luovuttaa romuajoneuvoa järjestelmään
maksutta, on ehdotus lähtökohtaisesti ristiriidassa
tuottajavastuun periaatteen kanssa. Myös direktiivi lähtee
siitä, että maksuttomuus luovutusvaiheessa on
pääsääntö, vaikka osittaisesta
maksullisuudesta on jäsenvaltiolla mahdollisuus säätää erikseen.
Valiokunta ei pidä lähtökohtaisesti
hyväksyttävänä tätä ratkaisua,
joka mahdollistaa periaatteessa kaksinkertaisen laskutuksen. Jätehuoltokustannuksen
hinta on tuotteessa, ja sen lisäksi kuluttaja voi joutua
maksamaan osan siitä toiseen kertaan luovuttaessaan tuottajavastuujärjestelmään
romuajoneuvon, josta puuttuu oleellisia osia. Alkuvaiheessa kaksinkertainen
maksaminen ei käytännössä kuitenkaan
toteutune, sillä valiokunnan saaman selvityksen mukaan järjestelmä tullee
kustantamaan ainakin aluksi itsensä siten, että tuotteen
hintaan ei tule jätehuoltolisää. Valiokunta
ei siksi ehdota muutosta ehdotettuun perusratkaisuun, mutta edellyttää, että tuottajat
ja tuottajayhteisöt velvoitetaan raportoimaan perimistään
maksuista. Pirkanmaan ympäristökeskuksen tulee
valvoa, että maksuperusteet ovat käytännössä lainmukaiset
ja maksut kohtuullisia. Seurannan perusteella tulee arvioida, onko
järjestelmä perusteltu ja jätteen hyötykäytön
näkökulmasta toimiva, sekä ehdottaa tarvittaessa
muutosta säännökseen (Valiokunnan lausumaehdotus
4).
Valiokunnan saaman selvityksen mukaan tuottajayhteisö aikoo
järjestää ns. vanhojen autojen ongelman
hoitamiseksi hyväksytyn talousarviomäärärahan
turvin kampanjan, jolla pyritään keräämään
olemassaolevat romuajoneuvot ja hoitamaan niiden asianmukainen jätehuolto. Valiokunta
pitää tätä hyvänä ja
katsoo, että näin voidaan osaltaan helpottaa edellä käsiteltyä ongelmaa.
Valiokunta korostaa edelleen, että normaalitilanteessakin
tuottaja on velvollinen ottamaan vastaan kaikki romuajoneuvot, olivatpa
ne rekisterissä tai eivät. Vähäinen
maksu voidaan periä romuista, joista on poistettu oleelliset
osat. Maksu voidaan periä myös romuautoista, joihin
on asiattomasti sisällytetty esimerkiksi romuakkuja tai
ongelmajätteitä sisältäviä,
autoon kuulumattomia astioita.
18 j §. Pakkauksia ja pakkausjätteitä koskevat erityissäännökset.
Pykälien lisäämisen ja lain rakenteellisen
muuttamisen vuoksi uusi 18 j § vastaisi
hallituksen esityksen 18 c §:n 1 momentin loppuosaa. Valiokunta
ehdottaa pykälän 1 momentin täsmentämistä niin,
että siitä ilmenee suoraan, että pakkauksia
koskeva tuottajavastuu on osittainen. Osittaisuus tarkoittaa sitä, että tuottajan
tulee omalta osaltaan huolehtia siitä, että tämän
markkinoille laskemista pakkauksista hyödynnetään
keskimäärin yhteensä 61 painoprosenttia.
Pakkauksia koskeva poikkeus kattaa myös vastaanottopaikat.
Uudessa 2 momentissa pyritään täsmentämään
pienen taloudellisen toimijan käsitettä sekä asetuksenantovaltuutta
perustuslakivaliokunnan edellyttämällä tavalla
verrattuna hallituksen esityksen 18 h §:n 2 momenttiin.
Velvoitteet eivät koskisi liikevaihdoltaan vähäistä toimintaa.
Vähäisenä liikevaihtona pidettäisiin miljoonan
euron liikevaihtoa vuodessa.
18 k §. Eräät juomapakkaukset.
Pykälä vastaisi hallituksen esityksen 18
g §:n 1 momenttia.
18 l §. Romuajoneuvoja koskevat erityissäännökset.
Pykälän 1 momentti vastaisi hallituksen esityksen
18 g §:n 2 momenttia. Pykälään
tehtäisiin kuitenkin lakitekniset korjaukset asetuksenantovaltuuksien
osalta. Ehdotetussa muodossa 1 pykälästä ei
ilmene tarkoitetun maksun peruste. Pykälään
lisättäisiin myös perussäännös vastaanottajan
velvollisuudesta tarkistaa viimeisen haltijan oikeus luovuttaa romuajoneuvo.
18 m §. Sähkö- ja elektroniikkalaitteita
koskevat erityissäännökset.
Uudessa 18 m §:ssä säädettäisiin
ajankohdasta, josta alkaen tuottajan vastuun piiriin tulevat sähkö-
ja elektroniikkalaitteet. Pykälän 1 momentin mukaan
tuottaja vastaa muun käyttäjän kuin kotitalouden
käytöstä poistaman sähkö-
ja elektroniikkalaitteen hyödyntämisestä ja
muusta jätehuollosta aiheutuvista kustannuksista, jos laite
on saatettu markkinoille elokuun 13 päivän 2005
jälkeen. Ennen mainittua päivämäärää markkinoille
saatetun laitteen jätehuollon kustannuksista tuottaja vastaa
vain, jos käytöstä poistettava laite
korvataan vastaavalla tai saman käyttötarkoituksen
omaavalla laitteella. Muutoin laitteen muu käyttäjä kuin
kotitalous vastaa käytöstä poistetun
laitteen hyödyntämisestä ja muusta jätehuollosta
aiheutuvista kustannuksista. Tuottaja ja tuotteen muu käyttäjä kuin
kotitalous voivat sopia myös muusta kustannusten jaosta.
Muutoksella täsmennetään tuottajalle
ja tuotteen viimeiselle haltijalle eri tilanteissa aiheutuvien kustannusten muodostumisen
perusteita siten kuin perustuslakivaliokunnan lausunnossa edellytetään.
Pykälän 2 momentti vastaisi hallituksen esityksen
18 g §:n 3 momenttia.
18 n §. Asetuksenantovaltuus Euroopan yhteisön
tuottajavastuuta koskevien säädösten
täytäntöönpanemiseksi.
Pykälien lisäämisen ja lain rakenteellisen
muuttamisen vuoksi hallituksen esityksen 18 h §:n 2 momentin
2 ja 3 kohdat siirtyisivät 18 n §:ksi. Pykälän
2 kohtaa muutettaisiin perustuslakivaliokunnan lausuntoon viitaten
siten, että asetuksenantovaltuus koskisi vain tuottajavastuuluvussa
tarkoitettujen käytöstä poistettujen
tuotteiden keräystä, merkitsemistä, lajittelua,
varastointia, säilyttämistä, kuljetusta, edelleen
välittämistä, uudelleenkäyttöä,
hyödyntämistä, käsittelyä tai
muuta jätehuoltoa koskevia teknisiä vaatimuksia
sekä jätehuoltokustannusten ilmoittamista tuotteen
hinnassa.
30 §. Kunnan jätemaksun määrääminen.
Valiokunta ehdottaa pykälän 2 momentin muuttamista
vastaamaan lain 11 §:n sisältöä.
Hyödyntämisen ohella tulee siten ottaa huomioon
myös omatoiminen käsittely. Maksu voitaisiin siten
määrätä jopa nollaksi euroksi,
jos jäte hyödynnetään ja käsitellään
kiinteistöllä omatoimisesti kokonaan. Valiokunta
korostaa samalla, että omatoimisen hyödyntämisenkin
tulee täyttää asianmukaiset vaatimukset
siten, ettei siitä aiheudu vaaraa tai haittaa terveydelle
tai ympäristölle.
50 b §. Ilmoitus tuottajatiedostoon.
Lain pykälänumeroinnin muutoksen vuoksi on
pykälän 2 momenttiin sisältyviä viittauksia
tarkistettava.
50 c §. Tuottajatiedostoon merkitseminen ja hyväksyminen.
Lain pykälänumeroinnin muutoksen vuoksi on
pykälän 2 momenttiin sisältyviä viittauksia
tarkistettava.
51 §. Selvilläolo- ja kirjanpitovelvollisuus.
Pykälän 3 momenttia ehdotetaan muutettavaksi, koska
voimassaolevaan lakiin sisältyvä kirjanpitovelvollisuus
ei koske tuottajia.
58 §. Uhkasakko sekä teettämis-
ja keskeyttämisuhka.
Jätelain 58 §:n 1 momenttia muutettaisiin siten,
että siinä mainitaan erikseen Pirkanmaan ympäristökeskus
toimivaltaiseksi siltä osin kuin asia koskee tuottajavastuuta
koskevien säännösten noudattamiseksi
asetettavaa tehostetta. Voimassa oleva momentti koskee alueellisen
ympäristökeskuksen oikeutta tehosteen asettamiseen. Pirkanmaan
ympäristökeskus toimii lain tarkoittamana valvontaviranomaisena
tuottajavastuusäännösten osalta toimialueenaan
koko maa, joten säännöksessä on
tarpeen eritellä tämä ympäristökeskuksen
rooli.
60 §. Jäterikkomus.
Lain pykälänumeroinnin muutoksen vuoksi on
viittauksia tarkistettava vastaavasti.
71 §. Salassa pidettävien tietojen luovuttaminen.
Pykälään lisättäisiin
maininta Pirkanmaan ympäristökeskuksesta. Pykälää selvennettäisiin myös
siten, että tietojen luovutuksen tulisi tapahtua valvontaviranomaisten,
ympäristöministeriön ja Suomen ympäristökeskuksen
ohella myös Pirkanmaan ympäristökeskukselle
sen lain mukaisten tehtävien suorittamiseksi. Tietojen luovuttamisen
perusteena syyttäjä-, poliisi- ja tulliviranomaisille
olisi edelleen rikosten selvittäminen.
Voimaantulosäännös.
Pykälänumeroinnin muuttumisen vuoksi
on voimaantulosäännöstä tarkistettava
vastaavasti.