Suomen ja Albanian puhemiehet haluavat tukea ja kannustaa nuoria politiikkaan

Nuorten innostaminen mukaan politiikkaan sekä nuorten kansanedustajien yhteydenpito ulkomaisiin kollegoihinsa ovat tärkeitä sekä Suomen että Albanian parlamentin puhemiehille. Tämä kävi ilmi, kun Albanian parlamentin puhemies Ilir Meta tapasi puhemies Maria Lohelan eduskunnassa tiistaina.

Lohela kertoi vieraalle, että oli samana aamuna ollut avaamassa nuorten parlamenttikerhon tapahtuman eduskunnan Pikkuparlamentissa ja kuvaili Nuorten parlamentin toimintaa sekä tammikuista Kansanedustajat kouluissa -kampanjaa laajemminkin. Puhemies Meta kertoi, että myös Albaniassa on vastaavanlaisia tapahtumia ja että hän pitää nuorten osallistumista politiikkaan tärkeänä. Vieras kertoi itse lähteneensä aikanaan mukaan poliittiseen nuorisoliikkeeseen kommunismin kaatamiseksi ja tulleensa valituksi parlamenttiin ensimmäisen kerran 22-vuotiaana.

"Olen omassa työssäni halunnut korostaa sitä, että nuorten kansanedustajien on tärkeää pitää yhteyttä muiden parlamenttien nuoriin edustajiin. On tärkeää, että tulevaisuuden politiikan vaikuttajat luovat kansainvälisiä yhteistyöverkostoja ja suhteita, jotka kestävät koko elämän", Lohela totesi.

Puhemies Meta totesi Suomen olevan tunnettu osaamisestaan rauhanvälityksen ja diplomatian alalla. Albanialla olisi Metan mukaan opittavaa Suomen koulutussektorista. Puhemiehet vaihtoivat ajatuksia myös kaupallis-taloudellisten suhteiden tiivistämisestä. Puhemies Meta kehui Albaniaa sekä investointi- että turistikohteena ja muistutti maan olevan paitsi kaunis myös turvallinen ja vakaa.

Puhemies Lohela nosti tapaamisessa esiin Suomen ehdokkuuden Yhdistyneiden kansakuntien kasvatus-, tiede- ja kulttuurijärjestö UNESCO:n hallintoneuvostoon kaudeksi 2017–2021 sekä kansanedustaja Ilkka Kanerva (kok.) ehdokkuuden Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö Etyjin pääsihteeriksi. Puhemies Meta ja hänen mukanaan Suomessa vieraileva Albanian parlamentin ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Arta Dade tuntevat Kanervan ja tämän ansiot hyvin.

Puhemiehet keskustelivat myös parlamenttienvälisestä yhteistyöstä, jota molemmat haluavat edistää. Lohela kertoi, että eduskuntaan on perustettu Albania-ystävyysryhmä, jonka puheenjohtajana toimii kansanedustaja Kimmo Kivelä (ps.).

Nuorina kansanedustajina solmittujen kansainvälisten ystävyyssuhteiden merkitys havainnollistui konkreettisesti ja sympaattisesti vierailun lopussa, kun puhemies Meta pyysi Lohelaa yhteiskuvaan, jonka vieras halusi lähettää nuorisopolitiikan ajoilta tutulle kaverilleen, Ruotsin puhemies Urban Ahlinille.

Eduskunnassa vieraat tapasivat tiistaina puhemies Lohelan lisäksi muun muassa varapuhemies Mauri Pekkarisen ja entisen pitkäaikaisen ulkoministerin ja ulkoasiainvaliokunnan jäsenen Erkki Tuomiojan (sd.)  sekä eduskuntaryhmien edustajia. Puhemies seurueineen seurasi myös eduskunnan täysistuntoa lehteriltä.

Puhemies Metan Suomen-vierailu jatkuu keskiviikkona, jolloin hän tapaa eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajan Matti Vanhasen (kesk.). Kolmipäiväisen vierailun ohjelmaan kuuluivat myös tapaamiset ulkoministeri Timo Soinin (ps.) ja presidentti Martti Ahtisaaren kanssa.

Puhemies Meta luovutti vierailunsa yhteydessä Albanian presidentin myöntämät kunniamerkit Martti Ahtisaarelle ja Etyjin parlamentaarisen yleiskokouksen kunniapuheenjohtajalle, kansanedustaja Ilkka Kanervalle.

Kansainväliset asiat; Puhemiehet; Nuorten eduskunta

Julkaistu 14.3.2017 15:20
Muokattu 15.3.2017 10:47