Ohita valintanauhan komennot
Siirry pääsisältöön

Lohela tapasi Namibian presidentin

Julkaistu 25.1.2018 13:10
Muokattu 25.1.2018 13:25

Lohela tapasi Namibian presidentin

Puhemies Maria Lohelan vierailu Namibiassa jatkui torstaina presidentti Hage Geingobin tapaamisella. Tapaamisessa presidentti Geingob kertoi Namibian haasteista, joista hän nosti esille muun muassa työllisyyden, tasa-arvon ja maareformin. Hän korosti myös Afrikan maiden omaa roolia mantereen kehittämiseksi. Puhemies Lohela toivoi, että molempien maiden nuoret innostuvat ylläpitämään ja jatkamaan Suomen ja Namibian aktiivista yhteistyötä.

Hage Geingob on toiminut Namibian presidenttinä vuodesta 2015. Viime marraskuussa hänet valittiin myös maan valtapuolueen SWAPO:n puheenjohtajaksi. Geingob oli Namibian pääministeri vuosina 2012–2015.

Eduskunnan valtuuskunta tapasi torstaina myös varakorkeakouluministeri Rebecca Ndjoze-Ojon. Iltapäivällä valtuuskunta tapaa ministeri, piispa Zephania Kameetan, jonka vastuulla on köyhyyden vähentäminen. Lisäksi valtuuskunta osallistuu perheväkivaltaa käsittelevään seminaariin. Perhe- ja katuväkivallan vähentäminen on yksi yhteiskunnan keskeisistä tavoitteista Namibiassa.

Puhemies Lohelan lisäksi valtuuskuntaan kuuluvat kansanedustajat Pekka Puska (kesk.) ja Olli-Poika Parviainen (vihr.).  Vierailu alkoi tiistaina ja päättyy sunnuntaina 26. tammikuuta.

Aihealueet
Kansainväliset asiat; Puhemiehet