Eduskunnan puhemies Maria Lohelan puhe tasavallan presidentin virkaanastujaisissa

​Arvoisa tasavallan presidentti,

Kiitän Teitä antamastanne juhlallisesta vakuutuksesta.

Joulukuun seitsemäntenä päivänä vuonna 1993 Helsingin taivas oli pilvinen, satoi lunta, oli viisi astetta pakkasta. 

Te olitte tuolloin kansanedustaja ja perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja ja matkal-la valiokunnan kanssa Mäntyniemeen tapaamaan presidentti Mauno Koivistoa. Ta-paamisen yhteydessä presidentti Koivisto antoi valiokunnan jäsenille luettavaksi erään kirjan, josta oli omien sanojensa mukaan oppinut lähes kaiken sen, mitä tiesi presidentin asemasta.

Kirja oli professori Sven Lindmanin tutkimus nimeltään ”Presidentens ställning”. Lindmanin mukaan presidentin on oltava parlamentarismin tukija ja poliittisten risti-riitojen sovittelija.

Ärade republikens president,

Jag vill tacka Er för Er högtidliga försäkran.

Den sjunde december 1993 (nittonhundra nittiotre) var himlen över Helsingfors mu-len, det snöade och det var fem grader kallt.

Då var Ni riksdagsledamot och ordförande i grundlagsutskottet – tillsammans med utskottet på väg till Talludden för att träffa president Mauno Koivisto. Vid ert möte  gav president Koivisto utskottsmedlemmarna en bok för läsning, som enligt hans egna ord hade lärt honom nästan allt om vad det innebär att vara president.

Boken var professor Sven Lindmans undersökning ”Presidentens ställning”.
Enligt Lindman ska presidenten stödja parlamentarismen och medla i politiska kon-flikter.

Lähtiessänne Mäntyniemestä tunsitte varmasti talven kylmyyden. Nyt kuitenkin ky-syn, mikä aisti on tärkein Suomen tasavallan presidentille?

Juho Kusti Paasikiven silmät samensi kaihi ja hän näki kautensa lopulla enää huonos-ti. Hän ei kuitenkaan sitä surrut. Epävarmassa maailmassa edes tarkoilla silmillä ei voi nähdä tulevaisuutta. On toimittava sisäisen vaiston ja ymmärryksen varassa.

Urho Kekkosen mielestä presidentti ei tarvinnut hajuaistia. Hänen mukaansa maa ei kaipaa presidenttiä, joka nenällään ”nuuskii, mitä yleinen mielipide kustakin asiasta sanoo ja sen perusteella määrää kantansa.”

Kuuloaisti sen sijaan on tärkeä, sillä presidentti tarvitsee tarkat korvat kuullakseen ihmisten huolia ja toiveita. Vielä sitäkin tärkeämpi on kuitenkin moraalinen aisti, ky-ky erottaa oikea väärästä.

Niin kauan kun Suomi on ollut olemassa, maamme valtiojohto on kohdannut saman moraalisen kysymyksen: mikä on kansallisen edun ja ihmiskunnan edun välinen suh-de?

J.W. Snellman vastasi tähän kysymykseen näin:

”Jokainen kansakunta elää omia etujansa varten ja tekee siinä oikein. Sen pyrkimykset kuitenkin menestyvät vain, jos sen omat edut yhdistyvät ihmiskunnan etuihin.”

Presidentti Niinistö, olette taitavasti puolustanut Suomen etua, kansainvälistä yhteis-työtä ja luontoa.

Otan esille muutaman esimerkin.

Pohjoiselle kansalle pohjoinen luonto on erityisen tärkeä. Ilmastomme lämpenee, jää-tiköt sulavat, lumi muuttuu vedeksi. Suuri syy tähän on musta hiili. Olette keskustel-lut asiasta muiden valtiojohtajien kanssa ja vaatinut toimenpiteitä päästöjen vähentä-miseksi. Esittämänne aloite arktisesta huippukokouksesta tämän ja muiden asioiden sopimiseksi on erittäin tärkeä maamme ja koko luonnon ekosysteemin kannalta.

Olette toiminut erityisesti niiden nuorten hyväksi, jotka ovat kadottaneet elämästään tarkoituksen ja ajautuneet niin työelämän kuin opiskeluidenkin ulkopuolelle. Monet heistä elävät syrjässä yksinäistä elämää. Olette toivonut, että jokainen suomalainen esittäisi itselleen kysymyksen: ”Mitä minä voin tehdä tässä asiassa?”

Suomalaisen presidentti-instituution historiassa on hyvä vastaus tähänkin kysymyk-seen; Urho Kekkosen sanat Paasikivi-seuran tilaisuudessa vuonna 1964:

”Kun minulta on tiedusteltu, voinko tehdä jotakin, sanon, että tulen vastaan puolivä-liin ja tarpeen vaatiessa sen ylikin.”

Ajatelkaamme itseämme hetken ihmisinä. Eero Huovisen sanojen mukaan tärkein matka ihmisen elämässä on tulla toista puoliväliin vastaan. Nykyisin tämä on entistä tärkeämpää sosiaalisen eriytymisen tapahtuessa, kuplien syntyessä ja jännitteiden kasvaessa. Yhteiskunnallinen eheys ei säily, ellei jokainen suomalainen tule toista puoliväliin vastaan ja tarpeen vaatiessa sen ylikin.

Kestävyysvaje on vakava yhteiskunnallinen ilmiö. Tasapainon saavuttaminen edellyt-tää sitä, että yhteiskunnan jäsenet tunnistavat paitsi oikeutensa niin myös velvollisuu-tensa. Eriytymisen seurauksena yhteiskuntaamme syntynyt kunnioitusvaje on yhtä vakava ilmiö kuin kestävyysvaje. Aito kunnioitus vaatii, että hyväksymme muissa sen, mitä emme heissä ymmärrä. Mielellämme odotamme muiden tulevan meidän luoksemme, mutta meillä täytyy olla rohkeutta mennä puoliväliin vastaan myös heitä, joita emme ymmärrä.

Hyvät juhlavieraat,

On helmikuun ensimmäinen päivä, Helsingissä on lähes samanlainen sää kuin joulu-kuun alussa vuonna 1993. Suursäätila vaikuttaa vakaalta, mutta tosiasiassa emme tie-dä, millainen sää on kahdenkymmenenviiden vuoden päästä. Ilmastonmuutos on väis-tämätön, emmekä osaa tarkalleen ennakoida, kuinka poliittiset toimenpiteet sitä hidas-tavat.

Samanlainen epävarmuus on aina osa myös poliittista ympäristöä. Te, arvoisa tasaval-lan presidentti, olette myös sanonut, että teidän ”on vaikea luottaa absoluuttisiin to-tuuksiin, joita olette elämässä kohdannut hyvin harvoin.”

Jos täydellistä varmuutta etsii, sitä löytää parhaiten omasta vakaumuksesta, yhteisistä tavoitteista ja toisten ihmisten kunnioittamisesta.

Varmuutta voi löytää myös historiasta. Se osoittaa, kuinka pieni valtio voi tulla koko-aan suuremmaksi, kun taitava ulkopolitiikan johto ymmärtää, että kansallinen etu ja ihmiskunnan etu eivät ole toisensa poissulkevia vaihtoehtoja, eivätkä historian ja maantieteen vaatimukset ole ristiriidassa ihmisoikeuksien ja kansainvälisen yhteis-työn kanssa.

Ärade republikens president,

Urho Kekkonen beskrev presidentuppdraget som ett tungt ämbete eftersom det är ett arbete för en ensam man.

Under tunga och ensamma stunder kan Ni trots allt finna tröst och kraft i det faktum att hela Finlands folk står bakom er och att Ni har riksdagens stöd.

På varje riksdagsledamots vägnar vill jag tacka Er för Ert arbete hittills.

Ni har någon gång sagt att det viktigaste i livet är att man klarar sig med äran i behåll, och att allt går väl för nära och kära.

Jag vill tillönska Er och Era närstående lycka och framgång också framöver.

Arvoisa tasavallan presidentti,

Urho Kekkonen sanoi, että presidentin tehtävä ”on raskas virka, sillä se on yksinäisen miehen työtä.”

Raskaina ja yksinäisinä hetkinä Te voitte kuitenkin saada lohtua ja voimaa siitä, että Teillä on takananne Suomen kansan ja eduskunnan tuki.

Jokaisen kansanedustajan puolesta kiitän Teitä tähänastisesta työstänne.

Olette sanonut, että ”tärkeintä elämässä on, että siitä kunnialla selviää ja etenkin lä-heiset selviävät.”

Toivon Teille ja läheisillenne onnea ja menestystä myös jatkossa.

Puhemiehet

Julkaistu 1.2.2018 12:30
Muokattu 1.2.2018 13:33