Tanskan puhemiehet tuovat satavuotislahjoja Suomeen

Tanskan parlamentin puhemies Pia Kjærsgaard sekä varapuhemiehet Kristian Pihl Lorentzen ja Leif Mikkelsen vierailevat Helsingissä 6.–7.12. Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlien kunniaksi. Tanskalaiset antavat Suomen satavuotislahjana eduskunnalle Tanskan lipun sekä pystyttävät Hietaniemen hautausmaalle muistokiven talvisotaan osallistuneille tanskalaisille vapaaehtoisille.

Talvisotaan ilmoittautui yli tuhat tanskalaista vapaaehtoista, jotka sijoitettiin ensin Ouluun ja sitten Loviisaan. Pääjoukot eivät ehtineet taisteluihin, mutta pieni ryhmä lentäjiä osallistui taisteluihin maaliskuussa 1940. Neljä tanskalaista lentäjää kuoli ja kaksi muuta vapaaehtoista haavoittui vakavasti.

Muistokivi on Tanskan kansankäräjien lahja Suomelle. Tanskan lipun lahjoittaa eduskunnalle Tanskan kansallista yhtenäisyyttä ja erityisesti lipun käyttöä vaalimaan perustettu Danmarks-Samfundet.

"Arvostamme suuresti sitä, että Tanskan puhemies ja kaksi varapuhemiestä vierailevat Suomessa tällä viikolla, johon itsenäisyyden juhlistaminen huipentuu. Se kertoo Suomen ja Tanskan hyvistä ja läheisistä suhteista. On myös kunnia saada olla vastaanottamassa muistokiveä, joka kertoo tanskalaisten vahvasta ja koskettavasta auttamishalusta silloin, kun maamme itsenäisyys oli uhattuna", eduskunnan puhemies Maria Lohela toteaa.

Tanskan lipun luovutus tapahtuu Eduskuntatalossa torstaina 7.12. Lippua ovat vastaanottamassa Lohelan lisäksi eduskunnan varapuhemiehet Mauri Pekkarinen ja Arto Satonen. Muistokivi paljastetaan Hietaniemen hautausmaalla samana päivänä.

Kansainväliset asiat; Puhemiehet; Suomi 100 vuotta

Julkaistu 4.12.2017 11:10
Muokattu 4.12.2017 11:14