Ohita valintanauhan komennot
Siirry pääsisältöön

Täysistunnossa torstaina suullinen kyselytunti sekä lähetekeskusteluja

Julkaistu 8.11.2018 9:20
Muokattu 8.11.2018 9:24

Täysistunnossa torstaina suullinen kyselytunti sekä lähetekeskusteluja

Torstaisin klo 16–17 pidettävällä suullisella kyselytunnilla kansanedustajat osoittavat ministereille kysymyksiä yleensä ajankohtaisista aiheista. Kysymys osoitetaan sille ministerille, jonka toimialaa asia koskee. Kysymys ja vastaus saavat kestää enintään yhden minuutin. Kyselytuntia voi seurata suorana verkkolähetyksenä eduskunnan verkkosivuilta tai Yle TV1 -kanavalta.

Täysistunnon lähetekeskustelussa on hallituksen esitys (HE 212/2018 vp), jossa hallitus esittää rikoslakiin uutta säännöstä törkeästä lapsenraiskauksesta. Rangaistus törkeästä lapsenraiskauksesta olisi 4 - 12 vuotta vankeutta. Myös lapsen seksuaalisen hyväksikäytön enimmäisrangaistusta ehdotetaan korotettavaksi nykyisestä 4 vuodesta 6 vuoteen vankeutta.

Lähetekeskustelussa on myös hallituksen esitys (HE 211/2018 vp) siitä, että alaikäisten avioliitot mahdollistavasta poikkeuslupamenettelystä luovutaan. Tämä tarkoittaisi sitä, että jatkossa alle 18-vuotiaat eivät enää voisi solmia avioliittoja Suomessa. Nykylainsäädännön mukaan lupaa alaikäisenä avioitumiseen haetaan oikeusministeriöstä.

Aihealueet
Täysistunto