Eduskunnan kirjaston kertomus vuodelta 2016 lähetekeskustelussa

Lähetekeskustelussa Eduskunnan kirjaston kertomuksesta vuodelta 2016 ensimmäisen puheenvuoron käytti kirjaston hallituksen puheenjohtaja Pauli Kiuru (kok.). Hän painotti Eduskunnan kirjaston merkitystä avoimen ja luotettavan tiedon lähteenä.

Kiuru kehotti edustajakollegoja levittämään tietoa avoimesta Eduskunnan kirjastosta.

Kiuru ja muut puhujat, esim. Heinonen ja Laukkanen korostivat veteraanikansanedustajien muistitietoarkiston merkitystä. Edustaja Pia Viitanen (sd.) totesi Eduskunnan kirjaston olevan ”tärkeä helmi kirjastojen hienossa helminauhassa”.

Kirjaston kertomuksen käsittely eduskunnassa noudattaa normaalia kertomusten käsittelyjärjestystä: lähetekeskustelu, valiokuntakäsittely, jonka jälkeen asia otetaan ainoaan käsittelyyn täysistunnossa.

K 6/2017 Eduskunnan kirjaston kertomus vuodelta 2016
Kirjaston vuosikertomukset 1999-

Kirjasto

Julkaistu 19.4.2017 16:25
Muokattu 20.4.2017 9:11