Tulevaisuusvaliokunta julkistaa radikaaleihin teknologioihin liittyvän Suomen sata uutta mahdollisuutta 2018–2037 -raportin

​Tulevaisuusvaliokunta julkaisee keskiviikkona 18. huhtikuuta raportin Suomen sata uutta mahdollisuutta 2018–2037 (Yhteiskunnan toimintamallit uudistava radikaali teknologia).

Tilaisuutta voi seurata suorana verkkolähetyksenä eduskunnan sivuilla. Raportti on saatavilla eduskunnan sivuilla tilaisuuden päätyttyä.

Valiokunnan tuottama raportti päivittää alkuperäisen, vuonna 2013 julkaistun Radikaalit teknologiat -raportin (TUVJ 6/2013). Kyseessä on eräs laajimmista ja yksityiskohtaisimmista katsauksista teknologian tulevaisuuteen. Raportin tekemiseen on osallistunut Radikaalit teknologiat -Facebook-ryhmässä sekä erilaisissa työpajoissa yli 2500 henkilöä, joista yli 300 hyvin aktiivisesti. Menetelmä on kuvattu yksityiskohtaisemmin raportin johdantoluvussa.

Teknologian vaikutusten ennakoiva arviointi on yksi eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan perustehtävistä. Tätä tehtävää varten valiokunta on kehittänyt itselleen teknologian ennakointimenetelmän, Nelitasomallin. Työtä on tehty pitkäjänteisesti vuodesta 2013 alkaen.

Tilaisuuden ohjelma


09.00 Tervetuloa
Tulevaisuusvaliokunnan varapuheenjohtaja Merja Mäkisalo-Ropponen (SDP)

09.10 Radikaalit teknologiat –raportin esittely
Tulevaisuusvaliokunnan radikaalit teknologiat hankkeen ohjausryhmän puheenjohtaja, kansanedustaja Ville Vähämäki (PS)
Tulevaisuudentutkija Risto Linturi, Risto Linturi Oy

09.40 Esimerkkejä Suomessa kehitetystä radikaalista teknologiasta

BroadBit Batteries Oy – akkuteknologian läpimurto – www.broadbit.com
David Brown, CEO
Natrium-pohjainen akkuteknologia perustuu edulliseen materiaaliin (ruokasuola). Raportin teknologiakorissa 2.8.73 Akkujen ja kondensaattorien nopea kehitys

Solar Foods Oy  – sähköllä tehtävää ruokaa, www.solarfoods.fi
Pasi Vainikka, CEO
Proteiinipitoista ravintotuotantoa, jossa raaka-aineena käytetään vettä, ilmakehän hiilidioksidia ja sähköä. Bioteknisen prosessin ytimessä on yksisoluinen eliö. Raportin teknologiakorissa 2.7.66 Biotekninen liha ja lihaimitaatiot

Simanalytics Oy – oppiva tekoäly, joka kehittää tehtaan prosessia – www.simanalytics.com 
Ossi Kuittinen, hallituksen puheenjohtaja.
Mallipohjainen tekoäly, joka oppii säätämään teollisten prosessien toimintaa, kehittämistä ja kunnossapitoa. Raportin teknologiakorissa 2.2.18 Tekoälyn asiantuntijasovellusten opetusaineistot.

Rumble Tools Oy – 24/7 vartiointitehtäviä hoitava robottikopteri/telakointiasema – www.rumbletools.fi
Jukka-Pekka Toivonen, markkinointijohtaja
Robottikoptereihin perustuvia autonomisia järjestelmiä esimerkiksi vartiointi- ja turvatehtäviin. Erityinen ratkaisu on telakointiasema, joka kerää robottikopterin tallenteet ja vaihtaa sen akut. Raportin teknologiakorissa 2.4.30 Nelikopterit ja muut lentävät dronet

Spectral Engines Oy – materiaalitutkateknologia – www.spectralengines.com
Jarkko Antila, CEO
Optista teknologiaa materiaalien tunnistukseen. Sovelluksia on sekä teollisuuden, kaupan että ihmisten arjen piirissä. Raportin teknologiakorissa 2.1.5 Materiaalitutka - hyperspektrikamera

Varjo Technologies Oy  – kotimainen erityistarkkojen VR-lasien kehittäjä – www.varjo.com
Urho Konttori, Founder & CEO
Optiikkaa virtuaalitodellisuuden katseluun VR- ja AR -laseihin. Raportin teknologiakorissa 2.3.20 VR-lasit ja lisätty todellisuus

10.10 Keskustelua

10.30 Yhteenveto
Tulevaisuusvaliokunnan varapuheenjohtaja Merja Mäkisalo Ropponen
Tulevaisuusvaliokunnan Radikaalit teknologiat hankkeen ohjausryhmän puheenjohtaja, kansanedustaja Ville Vähämäki

10.40 Yleisöllä on mahdollisuus tutustua esimerkkiteknologioihin näyttelytilassa auditorion ulkopuolella

11.00 Tilaisuus päättyy

Lisätiedot: tuv(at)eduskunta.fi

Tulevaisuusvaliokunta; Valiokunnat

Julkaistu 17.4.2018 9:10
Muokattu 19.4.2018 11:56