Ohita valintanauhan komennot
Siirry pääsisältöön

Arto Satonen valittiin suuren valiokunnan puheenjohtajaksi

Julkaistu 16.2.2018 15:00
Muokattu 16.2.2018 15:04

Arto Satonen valittiin suuren valiokunnan puheenjohtajaksi

Suuri valiokunta valitsi tänään uudeksi puheenjohtajakseen Arto Satosen (kok.)

Satonen on neljännen kauden kansanedustaja Pirkanmaan vaalipiiristä. Hän on aiemmin toiminut mm. eduskunnan varapuhemiehenä, työ- ja tasa-arvovaliokunnan puheenjohtajana sekä liikenne- ja viestintävaliokunnan puheenjohtajana.

Suuren valiokunnan puheenjohtajan paikka vapautui, kun Anne-Mari Virolainen (kok.) siirtyi ulkomaankauppa- ja kehitysministerin tehtävään.

Valiokunnan 1. varapuheenjohtajaksi valittiin Maria Lohela (sin.), joka toimi eduskunnan puhemiehenä valtiopäivillä 2015–2017.

Ministerikuulemisten aiheena mm. Euroopan vakausmekanismin kehittäminen

Valiokunta sai kokouksessaan myös selvityksiä tulevista EU:n ministerikokouksista.

Euroryhmä (19.2.) käsittelee Euroopan vakausmekanismin (EVM) kehittämistä. Valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok.) kertoi Suomen suhtautuvan myönteisesti EVM:n kehittämiseen ja toivoo sen tapahtuvan voimassa olevan hallitustenvälisen sopimuksen pohjalta.

Suuren valiokunnan keskustelussa ministeri Orpon (kok.) kanssa käsiteltiin mm. Saksan uuden hallituksen linjausten vaikutuksia EVM:n kehittämiselle.

Maatalous- ja kalastusneuvoston (19.2.) aiheena on mm. Euroopan komission tiedonanto yhteisen maatalouspolitiikan tulevaisuudesta. Suuri valiokunta sai selvityksen maa-  ja metsätalousministeri Jari Lepältä (kesk.).

Ministeri Virolainen antoi valiokunnalle selvityksen epävirallisesta kehitysministerikokouksesta (20.2.), joka mm. valmistelee EU:n suhteiden uudistamista Afrikan, Karibian ja Tyynenmeren maiden kanssa.

Virolaisen mukaan uudet suhteet on rakennettava strategisen kumppanuuden periaatteelle ja päästävä irti avunantoon ja -saantiin perustuvasta suhteesta.

Aihealueet
EU-asiat; Suuri valiokunta; Valiokunnat