Suuri valiokunta keskusteli EU:n kauppasopimusten edistämisestä

Eduskunnan suuri valiokunta sai tänään ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Kai Mykkäsen (kok.) ennakkoselvityksen EU:n ulkoasiainneuvoston kauppaministerikokouksesta (10.11.).

Ministeri Mykkänen nosti kokouksen aiheista esille mm. EU:n kauppasopimusneuvottelut Mercosur-alueen ja Japanin kanssa sekä komission raportin vapaakauppasopimusten toimeenpanosta.

Mercosur-sopimuksen loppuunsaattamisen kannalta haastavimmat kysymykset liittyvät maataloustuotteiden kauppaan, Mykkänen kertoi. Komission tavoitteena on saada neuvottelut poliittisella tasolla päätökseen vielä tämän vuoden aikana.

Myös suuren valiokunnan keskustelu painottui maatalousaiheisiin. Esille nousivat mm. erot maataloustuotteiden laatustandardeissa EU:n ja sopimuskumppanien välillä. Ministeri Mykkäsen mukaan erilaiset standardit ovat haaste, mutta esimerkiksi Mercosur-maat joutuvat kauppasopimuksessa sitoutumaan eurooppalaisiin laatustandardeihin.

Valiokunta kävi keskustelua myös EU:n kauppasopimusten jakamisesta kauppaa vapauttaviin ja investointisuojaa koskeviin sopimuksiin. Ministeri Mykkänen arvioi, että kaupan vapauttamisesta koituvat hyödyt ovat niin suuria, että sopimuksia kannattaa tehdä, vaikka investointisuoja ei kaikkien sopimuskumppanien kanssa toteutuisikaan.

Suuri valiokunta käsitteli lokakuussa kauppapolitiikan ja globalisaation ajankohtaisia kysymyksiä avoimessa kokouksessaan, jonka verkkotallenne on nähtävissä täällä.

Valiokunta jatkaa aiheen käsittelyä avoimessa kokouksessaan 29. marraskuuta, jolloin kuultavina ovat mm. Kehitysyhteistyöjärjestöjen EU-yhdistys Kehyksen ja Palkansaajien tutkimuslaitoksen asiantuntijat.

EU:n tulevaisuustyö etenee Tuskin agendalla

Suuri valiokunta sai tämän päivän kokouksessaan myös pääministeri Juha Sipilän (kesk.) selvityksen lokakuun Eurooppa-neuvostosta. Huippukokouksen asioita olivat mm. muuttoliike, digitaalisuus ja puolustus. Lisäksi käsiteltiin Brexit-neuvottelujen etenemistä ja EU:n tulevaisuuskeskustelua.

Suuri valiokunta keskusteli pääministerin kanssa mm. EU:n tulevaisuustyön jatkosta Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Tuskin asettaman agendan puitteissa.
Pääministerin mukaan sekä viralliset että epäviralliset korkean tason tapaamiset lisääntyvät jatkossa. Tavoitteena on lujittaa unionin yhtenäisyyttä käymällä jatkuvaa keskustelua ja hakemalla ratkaisuja konkreettisiin kysymyksiin, Sipilä kertoi.

Suuren valiokunnan seuraava kokous on perjantaina 10. marraskuuta klo 13.30.

EU-asiat; Valiokunnat; Suuri valiokunta

Julkaistu 8.11.2017 14:30
Muokattu 8.11.2017 14:36