Suuri valiokunta käsitteli tulevan kilpailukykyneuvoston aiheita

​Elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.) antoi suurelle valiokunnalle tänään selvityksen EU:n kilpailukykyneuvoston tulevasta kokouksesta (30.11.–1.12.).

Neuvoston sisämarkkinoita käsittelevässä osuudessa on tarkoitus hyväksyä yleisnäkemys EU:n digitaalisesta palveluväylästä, johon koottaisiin yrityksille ja kansalaisille suunnatut komission, EU:n virastojen ja jäsenmaiden tarjoamat sisämarkkinoiden verkkopalvelut. Suomi tukee asetusehdotusta.

Kilpailukykyneuvostossa käsitellään myös EU:n teollisuuspoliittista strategiaa, jonka komissio antoi syyskuussa. Ministeri Lintilä kertoi Suomen painottavan keskustelussa digitalisaation merkitystä eli esimerkiksi tekoälyn ja alustatalouden hyödyntämistä.

Suuri valiokunta keskusteli ministerin kanssa mm. Suomen kansallisesta tekoälystrategiasta, tekoälyn ja alustatalouden vaikutuksista verojärjestelmiin sekä teollisuuspolitiikan painotuksista valmistavan teollisuuden ja digitaalisen teollisuuden välillä.

Lisäksi valiokunnassa keskusteltiin EU:n Copernicus-kaukokartoitusohjelmasta, jonka väliarviota kilpailukykyneuvosto käsittelee. Ministeri Lintilän mukaan ohjelma ja sen taloudelliset mahdollisuudet ovat Suomelle merkittäviä.

Suuri valiokunta sai kokouksessaan myös asiantuntijaselvitykset komission kaasudirektiiviehdotuksesta ja Nord Stream 2 -hankkeesta. Asia tulee valiokunnan käsiteltäväksi myöhemmin valtioneuvoston E-kirjelmänä.

EU:n kilpailukykyneuvoston tavoite on parantaa kilpailukykyä ja lisätä kasvua EU:ssa. Se käsittelee neljää politiikanalaa: sisämarkkinat, teollisuus, tutkimus ja innovointi sekä avaruus.

EU-asiat; Suuri valiokunta; Valiokunnat

Julkaistu 24.11.2017 15:20
Muokattu 27.11.2017 9:57