Ohita valintanauhan komennot
Siirry pääsisältöön

Eduskunnan kirjasto on julkaissut tietopaketin kokoontumislain muuttamisesta

Julkaistu 22.11.2018 14:10
Muokattu 22.11.2018 14:10

Eduskunnan kirjasto on julkaissut tietopaketin kokoontumislain muuttamisesta

Oikeusministeriön kokoontumislakia koskevassa hankkeessa tarkistetaan säännöksiä, jotka koskevat yleisestä kokouksesta ilmoittamisen määräaikaa. 

​ Kokoontumislakia on tarkoitus hallituksen esitysluonnoksen mukaan muuttaa siten, että ulkona yleisellä paikalla järjestettävästä kokouksesta olisi tehtävä ilmoitus kokouspaikan poliisille vähintään kolme vuorokautta ennen kokouksen alkamista. Ilmoitusajan pidentämisellä pyritään antamaan poliisille nykyistä paremmat edellytykset turvata kokoontumisvapauden käyttämistä ja hoitaa muut yleisiin kokouksiin liittyvät poliisin tehtävät.

Myös myöhemmin tehtyä ilmoitusta voitaisiin kuitenkin nykyiseen tapaan pitää pätevänä, jos kokouksen järjestämisestä ei aiheudu kohtuutonta haittaa yleiselle järjestykselle.

Hallituksen esitys laiksi kokoontumislain 7 § muuttamisesta on tarkoitus antaa eduskunnalle joulukuun alussa 2018.

Tietopakettiin on koottu tietoa lainvalmistelun vaiheista, oikeusvertailevaa aineistoa, aiheeseen liittyvää kirjallisuutta sekä uutisointia. Päivitämme tietopakettia lakihankkeen edetessä.

Lisätietoa tietopaketista: johtava tietoasiantuntija Kristiina Hakala, puh. 09 432 3471, sähköposti etunimi.sukunimi@eduskunta.fi


Tutustu tietopakettiin Kokoontumislain muuttaminen

Muita Eduskunnan kirjaston asiantuntijoiden laatimia lakihankkeiden tietopaketteja

Aihealueet
Kirjasto