Ohita valintanauhan komennot
Siirry pääsisältöön

Perustulokokeilu

Perustulokokeilu


Säädöshanke ei enää ole vireillä eikä tietopakettiin lisätä uutta aineistoa

Hallituksen esitys eduskunnalle: HE 215/2016
Hankkeen pohjalta annettu säädös: 1528/2016

Hankkeen tausta

Pääministeri Sipilän hallitusohjelmaan on kirjattu perustulokokeilun toteutus. Perustulokokeilu on yksi osa hallituksen kärkihanketta ”Palvelut asiakaslähtöisiksi”. Kokeilussa selvitetään, voidaanko perustulon avulla: vähentää köyhyyttä ja väliinputoamista, vähentää sosiaalietuuksiin ja verotukseen liittyvää byrokratiaa ja kannustaa työntekoon julkistaloudellisesti kestävällä tavalla.

Perustuloa on kutsuttu myös kansalaistuloksi, kansalaispalkaksi, osallistumistuloksi sekä yhteiskunnalliseksi osingoksi, joissa kaikissa malleissa on hieman eroja toisiinsa. Näihin malleihin luetaan joskus myös negatiivinen tulovero, joka johtaa samankaltaiseen lopputulokseen perustulon kanssa.

Perustulokokeilu toteutetaan vaiheittain. Se aloitetaan selvityshankkeella perustulon toteuttamisesta. Selvityksen perusteella valmistellaan eduskunnalle mahdollinen kokeilulaki 31.12.2016 mennessä. Varsinainen perustulokokeilu toteutettaisiin vuosina 2017–2018 ja hankkeen tulokset arvioitaisiin vuonna 2019. Hallituksen esitys on tarkoitus antaa viikolla 40.

Laki perustulokokeilusta (1528/2016) on voimassa 1.1.2017–31.12.2018.

Valmistelu ennen eduskuntakäsittelyä

Hankkeen STM051:00/2016 asettamispäivämäärä 01.05.2016. Lausunnot perustulokokeilusta löytyvät Asiakirjat-välilehdeltä

Perustulokokeilu / Sosiaali- ja terveysministeriö

Mikä on perustulokokeilu? / Sosiaali- ja terveysministeriö 25.8.2016.
Työttömyys- ja sairausvakuutusyksikön johtaja Liisa Siika-Aho Sosiaali- ja terveysministeriöstä kertoo perustulokokeilusta.

Sosiaali- ja terveysministeriö pyytää lausuntoja perustulokokeilun toteuttamisesta / Sosiaali- ja terveysministeriö, Tiedote 25.8.2016

Perustulokokeilu / KELA

Ideasta kokeiluun - Mistä perustulokokeilussa on kyse? Youtube-video / Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminta 31.3.2016

​Käsittely eduskunnassa

Perustulo ja kansalaispalkka on noussut esille eduskuntatyössä ja -keskusteluissa jo 1980-luvulla. Aiheesta on esitetty lukuisia kansanedustajien kirjallisia kysymyksiä, toivomusaloitteita ja lakialoitteita. Alla valikoima valtiopäivätoimia aiheesta 1990-luvulta alkaen.

Toivomusaloite TA 35/1997: Perustulojärjestelmän käyttöön ottamisesta verotuksessa.  Aula, Maria Kaisa / kesk

Kirjallinen kysymys KK 69/1998: Valtimon työllistämiskokeilua koskevan esityksen antamisesta.  Väistö, Matti / kesk

Kirjallinen kysymys KK 98/1998: Valtimon työllistämiskokeiluhankkeesta. Vehviläinen, Anu / kesk

Kirjallinen kysymys KK 618/2001: Kansalaispalkan toteuttaminen. Aittoniemi, Sulo / alk

Kirjallinen kysymys KK 580/2010: Sosiaali- ja työttömyysturvajärjestelmän sekä verotuksen kehittäminen. Kyllönen, Merja / vas

Kirjallinen kysymys KK 735/2014: Perustulokokeilun toteuttaminen. Alanko-Kahiluoto, Outi / vihr

Kirjallinen kysymys KK 1241/2014: Opintotukilainsäädännön uudistaminen. Alanko-Kahiluoto, Outi / vihr

Suullinen kysymys SKT 34/2016 perustulokokeilusta. Essayah, Sari / kd

Vuoden 2017 talousarvioesityksessä on varattu rahaa perustulokokeilulle. Hallituksen esitys HE 134/2016 eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2017 (Budjetti 2017). Pöytäkirjan asiakohdissa täysistunnossa käytyä keskustelua esimerkiksi perustulokokeilusta.

Hallituksen esitys HE 215/2016 eduskunnalle laeiksi perustulokokeilusta sekä tuloverolain 92 §:n ja ennakkoperintälain 17 §:n väliaikaisesta muuttamisesta.

Eduskunta hyväksyi ensimmäisessä käsittelyssä 13.12.2016 hallituksen esitykseen HE 215/2016 sisältyvien 1.–3. lakiehdotuksen sisällön mietinnön mukaisena.

Perustuslakivaliokunnan lausunto PeVL 51/2016, 16.11.2016

Työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan lausunto TyVL 11/2016, 23.11.2016

Valtiovarainvaliokunnan  lausunto VaVL 672016, 29.11.2016

Sosiaali- ja terveysvaliokunnan mietintö StVM 42/2016, 9.12.2016

Valiokunnissa kuultujen asiantuntijoiden lausunnot 

Toinen käsittely 20.12.2016:

Eduskunta hyväksyi toisessa käsittelyssä sisällöltään päätetyt, hallituksen esitykseen HE 215/2016 sisältyvät 1.–3. lakiehdotuksen. Eduskunta pysyi ensimmäisessä käsittelyssä tekemässään päätöksessä lakialoitteeseen LA 103/2016 sisältyvän lakiehdotuksen hylkäämisestä. Lakiehdotusten toinen käsittely päättyi. Eduskunta yhtyi valiokunnan ehdotukseen toimenpidealoitteen hylkäämisestä.

Asian käsittely päättyi.

Kansainvälinen oikeusvertailu

Puhdasta perustuloa ei ole taloustieteilijöiden suosituksista huolimatta otettu toistaiseksi käyttöön missään maassa. Erilaisia kokeiluja löytyy kuitenkin muutamista maista. Esimerkiksi Hollannissa Utrechtin kaupunki on järjestänyt vuoden mittaisen perustulokokeilun. Aikaisemmin perustuloa on jossain muodossa kokeiltu muun muassa Yhdysvalloissa Alaskassa, Namibiassa, Intiassa ja Malawissa sekä Kanadan Manitobassa.

Euroopan unionissa tehtiin kansalaisaloite perustulosta vuonna 2013, mutta tämä eurooppalainen kansalaisaloite ei menestynyt. Sveitsissä järjestettiin kesäkuussa 2016 kansanäänestys perustulon käyttöönotosta. Perustulo ei saanut kansanäänestyksessä tarpeeksi kannatusta, eikä Sveitsissä kansanäänestyksen nojalla siirrytty perustulon soveltamiseen.

Kirjallisuusosiossa on julkaisuja muualla järjestetyistä perustulokokeiluista sekä myös historiallista materiaalia perustuloidean kehittelystä.

​Kirjallisuutta ja aiheeseen liittyvää tutkimusaineistoa

Puheista tekoihin : askel perustulokokeilun käyttöönottoon? / Matti Myrsky. Verotus. Helsinki, Verotus.  66 (2016) : 3, s. 313–315. Verotus-lehden saatavuus Eduskunnan kirjastossa

Vero- ja sosiaaliturvajärjestelmien integroimisen mahdollisuuksia / Matti Myrsky. Verotus. Helsinki, Verotus. 66 (2016) : 2, s. 134–147. Verotus-lehden saatavuus Eduskunnan kirjastossa

Perustulon työllisyysvaikutuksetasiantuntijahaastatteluihin ja verrannollisiin esimerkkeihin perustuva arvio / Pertti Koistinen, Arja Kurvinen, Henna Luoma-Halkola. KELA Työpapereita 93/2016.

Mitä voimme oppia maailmalla järjestetyistä perusturvaan liittyvistä kokeista? : katsaus kenttäkoeasetelmiin / Mikko Forss, Markus Kanerva, Ohto Kanninen. KELA Työpapereita 92/2016

Suomalainen perustulokeskustelu ja mallit / Johanna Perkiö. KELA Työpapereita 85/2016

Jokaisen oma tulo? Universaalin perustulon poliittinen analyysi / Jurgen De Wispelaere. KELA Työpapereita 87/2016

A feasible basic income scheme for Germany : effects on labor supply, poverty and income inequality / Maximilian Sommer. Cham Springer, 2016. Saatavuus Eduskunnan kirjastossa   

Kansalaistyötä kaikille! / Tanja Kuronen & Hanna Moilanen. Helsinki, Into, 2015. Saatavuus Eduskunnan kirjastossa

Näkökohtia perustulokeskusteluun / Matti Myrsky. Oikeus. Helsinki, Suomen demokraattiset lakimiehet : Oikeus- ja yhteiskuntatieteellinen yhdistys, 44 (2015) : 4, s. 483–490. Oikeus-lehden saatavuus Eduskunnan kirjastossa

Talouden uudet muodot / toim. Mikko Jakonen & Tiina Silvasti. Helsinki, Into, 2015. Saatavuus Eduskunnan kirjastossa

Basic income : an anthology of contemporary research / ed. by Karl Widerquist... [et al.]. Chichester, West Sussex, John Wiley & Sons Inc., 2013. Saatavuus Eduskunnan kirjastossa

Pieni maailmanpelastusopas / Oras Tynkkynen. Helsinki, Into, 2013. Saatavuus Eduskunnan kirjastossa

Perustulon aika / Johanna Perkiö & Kaisu Suopanki (toim.). Helsinki, Into, 2012. Saatavuus Eduskunnan kirjastossa

Ei riitä! : 120 euroa lisää perusturvaan / Arja Alho. Helsinki, Into, 2010. Saatavuus Eduskunnan kirjastossa

Environment and employment : a reconciliation / edited by Philip Lawn. Abingdon : Routledge, 2009. Saatavuus Eduskunnan kirjastossa

Parempaa sosiaaliturvaa : 40 ensimmäistä esitystä / Ville Kopra ja Heidi Lehikoinen (toim.). Helsinki : Kalevi Sorsa säätiö, 2008. Saatavuus Eduskunnan kirjastossa

The European social model and transitional labour markets : law and policy / edited by Ralf Rogowski. Farnham, England ; Burlington, VT, Ashgate, c2008. Saatavuus Eduskunnan kirjastossa

Sisällä vai ulkona : kohti perustuloa? / toim: Sari Hintikka-Varis. Helsinki, Kansallinen sivistysliitto, 2007. 162 s. Saatavuus Eduskunnan kirjastossa

Perustulo : kohti toimivaa perusturvaa / Pertti Honkanen, Osmo Soininvaara, Ville Ylikahri. Helsinki, ViSiLi Vihreä sivistysliitto, 2007. Saatavuus Eduskunnan kirjastossa

The folly of social safety nets : why basic income is needed in Eastern Europe / by Guy Standing. Social research. 64, 4(1997), s. 1339–1379. Social research -lehden saatavuus Eduskunnan kirjastossa

Political writings / Thomas Paine ; ed. by Bruce Kuklick. Cambridge, Cambridge University Press, 1989. Saatavuus Eduskunnan kirjastossa

The collected papers of James Meade. Vol. 2, Value, distribution and growth / edited by Susan Howson. London ; Boston, Mass., Unwin Hyman, 1988. Saatavuus Eduskunnan kirjastossa

Complete works of Thomas Paine. New York, Freethought Press, 1954. Saatavuus Eduskunnan kirjastossa

Kansalaispalkkaa käsittelevää aineistoa Eduskunnan kirjastossa  

Kansalaisvaikuttaminen

BIEN Finland – Suomen perustuloverkosto ry

Perustulo.info – Uutisia ja puolueetonta tietoa perustulosta

European Citizens' Initiative for an Unconditional Basic Income 2013

Unconditional Basic Income Europe

Basinkomst – Medborgarlön Nationell websida för basinkomst i Sverige

Basic Income Earth network

​Hankkeen uutisointia

Finland trials basic income for unemployed. The Guardian 3.1.2017

Perustulo. Helsingin sanomat

Perustulo. Uusi Suomi

Perustulokokeilu aiotaan toteuttaa vuosina 2017 ja 2018 - lausuntoja pyydetään. Edilex 26.8.2016. Edilex-palvelu on käytettävissä Eduskunnan kirjastossa asiakastietokoneilla ja eduskunnan lähiverkossa.

Työttömälle 560 euroa verottomana käteen – näin perustuloa kokeiltaisiin. Yle Uutiset 26.8.2016

Perustulokokeilu hahmottuu – 2 000 valitun on pakko osallistua. Yle Uutiset 25.8.2016

Sveitsi tyrmäsi perustulon kansanäänestyksessä – kolme neljästä äänestäjästä vastusti. Sami Sillanpää, Helsingin sanomat 5.6.2016

Switzerland's voters reject basic income plan. BBC News 5.6.2016

Ideasta kokeiluun – perustulokokeilun esiselvitys valmistui. Valtioneuvoston viestintäosasto tiedote 30.3.2016 

Suomessa selvitellään, arvioidaan ja valmistellaan – Hollanti kokeilee perustuloa käytännössä. Yle Uutiset 15.9.2015

sisällöllinen toimitus: Tommi Peuhkurinen, syyskuu 2016, päivitetty 16.1.2017
sähköposti: etunimi.sukunimi@eduskunta.fi