Sakkomenettelyn soveltamisalan laajentaminen

Laki sakon ja rikesakon määräämisestä (754/2010), ns. sakkomenettelylaki, tuli voimaan 1.12.2016. Sakkomenettelyssä voidaan antaa sakko (rikesakkomääräys, sakkomääräys taikka rangaistusmääräys) teosta, josta laissa säädetty enimmäisrangaistus on enintään 6 kuukautta vankeutta. Sakon ohessa voidaan määrätä enintään 1000 euron suuruinen menettämisseuraamus. 

Rattijuopumukset jäävät enimmäisrangaistusehdon täyttymisestä huolimatta sakkomenettelylain soveltamisalan ulkopuolelle. Tämä johtuu siitä, että ajokieltoon määrääminen rattijuopumuksen pakollisena oheisseuraamuksena on ajokorttilain (386/2011) mukaan mahdollista vain tuomioistuimessa

Oikeusministeriössä on valmisteltu esitys sakon ja rikesakon määräämisestä annetun lain ja ajokorttilain muuttamiseksi sekä muutoksia näihin liittyviin lakeihin. Toimivalta ajokieltoseuraamusten määräämiseen ehdotetaan siirrettävän kaikilta osin poliisille. Muutoksen johdosta rattijuopumuksia voitaisiin käsitellä sakkomenettelyssä. Ajokielto määrättäisiin syyksi lukevan ratkaisun pohjalta hallinnollisessa menettelyssä.

Sakkomenettelyn käyttäminen edellyttää epäillyn suostumusta menettelyn käyttämiseen. Nyt voimassaolevien säännösten mukaan suostumuksella tarkoitetaan teon tunnustamista, määrättävän seuraamuksen hyväksymistä, luopumista oikeudesta suulliseen tuomioistuinkäsittelyyn ja suostumusta siihen, että asia käsitellään sakkomenettelyssä. Menettelyn käyttäminen edellyttää aina suostumusta kaikkiin neljään suostumuksen eri kohtaan. 

Nyt suostumusta haluttaisiin keventää luopumalla tunnustamista ja seuraamuksen hyväksymistä koskevista osatekijöistä. Tämän vastapainoksi ehdotetaan, että epäilty voisi valittaa tuomioistuimeen jatkossa ilman valitusperusteiden rajauksia. Sakkomenettelyn käytön yleiseksi edellytykseksi lisättäisiin vaatimus asian selvyydestä ja yksinkertaisuudesta.

Poliisin ajokieltomenettelyä yksinkertaistettaisiin siten, että kuulemismenettely voitaisiin käynnistää jo tapahtumapaikalla. Väliaikaisessa ajokiellossa olevan henkilön ajokieltoa koskeva päätös voitaisiin antaa tiedoksi tavallisena tiedoksiantona. Lisäksi poliisin mahdollisuuksia määrätä väliaikainen ajokielto päättymään laajennettaisiin. Muutoksenhaku ajokieltopäätöksiin tapahtuisi vaatimalla oikaisua ja valittamalla sen jälkeen hallinto-oikeuteen. Ajokieltomenettelystä annettaisiin muitakin tarkentavia säännöksiä. 

Hallituksen esitys 103/2017 annettiin eduskunnalle 19.9.2017. Esitys liittyy valtion vuoden 2018 talousarvioesitykseen ja on tarkoitettu käsiteltäväksi sen yhteydessä.

Valmistelu ennen eduskuntakäsittelyä

Sakkomenettelyn soveltamisalan laajentamista selvittävä työryhmä, OM015:00/2016.
Toimikausi 8.6.2016–30.11.2016.

Sakkomenettelyn soveltamisalan laajentaminen. Oikeusministeriö. Mietintöjä ja lausuntoja 54/2016. Mietintö luovutettiin 1.12.2016.

Lausunnot sakkomenettelyn soveltamisalan laajentamista arvioineen työryhmän mietinnöstä. Lausunnot tuli antaa viimeistään 3.2.2017.

Sakkomenettelyn soveltamisalan laajentaminen : lausuntotiivistelmä / Ville Hinkkanen.
Oikeusministeriö. Mietintöjä ja lausuntoja 34/ 2017. 

​Käsittely eduskunnassa

Hallituksen esitys HE 103/2017 eduskunnalle laeiksi sakon ja rikesakon määräämisestä annetun lain ja ajokorttilain muuttamisesta sekä eräiksi niihin liittyviksi laeiksi.

Lähetekeskustelu täysistunnossa 26.9.2017. Asia lähetettiin lakivaliokuntaan, jolle perustuslakivaliokunnan ja liikenne- ja viestintävaliokunnan on annettava lausunto.

Perustuslakivaliokunnan lausunto PeVL 37/2017, 13.10.2017

Oikeusvertailevaa aineistoa

Hallituksen esityksessä kansainvälinen vertailu alkaa sivulta 15. Alla on eri maiden osalta linkit säädöksiin, esitöihin ja julkaisuihin, joihin on viitattu hallituksen esityksessä.

Ruotsi

Rättegångsbalk (1942:740)
48 Kap. Om strafföreläggande och föreläggande av ordningsbot

Trafikförordning (1998:1276)

Lag (1951:649) om straff för vissa trafikbrott

Körkortslag (1998:488)
5 kap. Körkortsingripande
7 kap. Förfarandet i körkortsärenden m.m.
8 kap. Överklagande

Regeringens proposition 1997/98:124. Ny körkortslag m.m.

Strafföreläggande – RättsPM 2015:4. Åklagarmyndighete. Oktober 2015.

Norja

Lov om rettergangsmåten i straffesaker (Straffeprosessloven)
LOV-1981-05-22-25
Femte del. Saksbehandlingens enkelte ledd. Kap 20. Forelegg

Forskrift om ordningen av påtalemyndigheten (Påtaleinstruksen)
FOR-1985-06-28-1679
§ 20-11.Forenklet forelegg

Lov om vegtrafikk (vegtrafikkloven)
LOV-1965-06-18-4
Kap. V. Reaksjoner ved overtredelse m.m.

Forskrift om prikkbelastning
FOR-2003-09-19-1164

Tanska

Bekendtgørelse af lov om rettens pleje (Retsplejeloven)
Kapitel 76, 832 §

Bekendtgørelse af færdselsloven (Færdselsloven)

Forslag til Lov om ændring af færdselsloven
(Klippekortsystem, skærpede sanktioner ved hastighedsovertrædelser mv.)
2003/1 LSF 98

Saksa

Gesetz über Ordnungswidrigkeiten (OWiG) 

Strafprozeßordnung (StPO)

Strafgesetzbuch (StGB)

Straßenverkehrsgesetz (StVG)

Verordnung über die Erteilung einer Verwarnung, Regelsätze für Geldbußen und die Anordnung eines Fahrverbotes wegen Ordnungswidrigkeiten im Straßenverkehr (Bußgeldkatalog-Verordnung - BKatV)

Alankomaat

Wetboek van Strafvordering
257a § - 257 e §

Wegenverkeerswet 1994

Reglement verkeersregels en verkeerstekens 1990 (RVV 1990)

Wet administratiefrechtelijke handhaving verkeersvoorschriften

Ranska

Code de la route

Code pénal

Belgia

Loi relative à la police de la circulation routière 1968

Code Pénal

Englanti ja Wales (Iso-Britannia)

Road Traffic Act 1988 

Road Traffic Offenders Act 1988

Kirjallisuutta ja aiheeseen liittyvää tutkimusaineistoa

Rikosoikeus : rangaistuksen määrääminen ja täytäntöönpano / Jussi Tapani & Matti Tolvanen. 3., uudistettu painos. Helsinki : Talentum Pro, 2016. 495 s. Saatavuus Eduskunnan kirjastossa.
- Luettavissa myös Verkkokirjahylly-palvelussa Eduskunnan kirjastossa asiakastietokoneilla ja eduskunnan lähiverkossa.

Epäonnistunut sakkouudistus / Pekka Viljanen. Julkaisussa Defensor legis : Suomen asianajajaliiton äänenkannattaja 96 (2015) : 4, s. 662-679. Lehden saatavuus Eduskunnan kirjastossa 
- Elektroninen artikkeli on käytettävissä Eduskunnan kirjastossa asiakastietokoneilla ja eduskunnan lähiverkossa Edilex-palvelussa.

Päiväsakko osana rikosoikeudellista seuraamusjärjestelmää / Sakari Melander. Artikkeli kokoomateoksessa: Oikeustieteiden moniottelija : Matti Tolvanen 60 vuotta, 2015. Julkaisun saatavuus Eduskunnan kirjastossa 
- Elektroninen artikkeli on käytettävissä Eduskunnan kirjastossa asiakastietokoneilla ja eduskunnan lähiverkossa Edilex-palvelussa.

Muuta aineistoa

Laki rikesakkorikkomuksista (986/2016)

Summaarinen sakkomenettely. Oikeus.fi

Sakko. Oikeus.fi

Rikesakko. Oikeus.fi

Sakkolaskuri. Poliisi.fi

Tieliikennelain kokonaisuudistus. Lainsäädäntöhankkeen tietopaketti, Eduskunnan kirjasto

Sisällöllinen toimitus: Mirja Pakarinen, syyskuu 2017, päivitetty 13.10.2017
sähköposti: etunimi.sukunimi@eduskunta.fi

Kuva: Helsingin poliisi