Ohita valintanauhan komennot
Siirry pääsisältöön

Työntekijän irtisanomissuojan muuttaminen

​Työntekijän irtisanomissuojan muuttaminen

Kevään 2018 kehysriihessä päätettiin, että työsopimuslakia muutetaan keventämällä yksilöllisen irtisanomisen kriteereitä alle 20 henkeä työllistävissä yrityksissä. Lain tavoitteena on työllistämiskynnyksen alentaminen.

Lisäksi lakiin suunniteltiin tehtävän muutos, jonka mukaan työnantaja saisi tehdä määräaikaisen työsopimuksen vähintään 3 kuukautta yhtäjaksoisesti työttömänä työnhakijana olleen alle 30-vuotiaan nuoren kanssa ilman laissa muutoin säädettyä perusteltua syytä. Hallitus lopetti heinäkuussa tämän esityksen valmistelun.

Esitys työntekijästä johtuviksi irtisanomisperusteiksi työnantajan työllistäessä alle 20 työntekijää julkaistiin 5.7. 2018. Esitysluonnos oli lausunnolla 5.7.2018–16.8.2018.

Lakiesitystä muokattiin saadun palautteen perusteella. Muokatun esityksen mukaan irtisanomisperusteita muutettaisiin vain alle 10 työntekijää työllistävissä yrityksissä.

Palkansaajajärjestöt vastustivat hallituksen esittämää uudistusta ja hallitus teki palkansaajajärjestöille asiassa sovintoesityksen 25.10.2018. Palkansaajajärjestöt hyväksyivät sovintoehdotuksen ehdollisena 26.10.2018.

Uuden esityksen mukaan yrityksen henkilöstömäärä ei enää ole ratkaiseva tekijä henkilöön perustuvassa irtisanomisessa. Hallitus esittää, että irtisanomisperusteelta vaadittavaa asiallista ja painavaa syytä koskevassa kokonaisarvioinnissa otettaisiin huomioon työnantajan palveluksessa olevien työntekijöiden lukumäärä sekä työnantajan ja työntekijän olosuhteet kokonaisuudessaan. Lainmuutoksella varmistettaisiin, että pienten työnantajien erityiset olosuhteet otettaisiin riittävällä tavalla huomioon, kun henkilöön perustuvaa irtisanomisperustetta arvioidaan.

Osana lainuudistusta työttömyysturvalaissa säädettyä karenssia, eli työsuhteen päättymisen perustella asetettua korvauksetonta määräaikaa lyhennetään nykyisestä 90 päivästä 60 päivään tilanteissa, joissa työnantaja päättänyt työsuhteen työntekijästä johtuvasta syystä.

Lainsäädännön arviointineuvosto on antanut lausuntonsa hallituksen esityksen luonnoksesta 26.10.2018.

Hallituksen esitys HE 227/2018 annettiin eduskunnalle 8.11.2018.

Valmistelu ennen eduskuntakäsittelyä

HE työsopimuslain 7 luvun 2 §:n ja työttömyysturvalain 2 a luvun 1 §:n muuttamisesta. Hanke TEM034:00/2018

Asiantuntijalausunto. Antti Kauhanen, Elinkeinoelämän tutkimuslaitos 26.6.2018

Työntekijästä johtuvat irtisanomisperusteet työnantajan työllistäessä alle 20 työntekijää. Työ- ja elinkeinoministeriö, muistio 5.7.2018 (I luonnos hallituksen esitykseksi)

Irtisanomissuoja – katsaus taloustieteelliseen tutkimuskirjallisuuteen. Työ- ja elinkeinoministeriö, Työllisyys ja toimivat markkinat -osasto, 19.6.2018

Työntekijästä johtuvat irtisanomisperusteet työnantajan työllistäessä alle 20 työntekijää. Lausuntopalvelu.fi 16.8.2018

Asiantuntija-arvio liittyen kahteen suunniteltuun työsopimuslakia koskevaan muutokseen.  Merja Kauhanen, Palkansaajien tutkimuslaitos, 08/18

Esitys Hallituksen esitykseksi, Työ- ja elinkeinoministeriö 17.10.2018

Hallituksen esitys palkansaajajärjestöille yhteiskuntarauhan palauttamiseksi. Valtioneuvoston tiedote 25.10.2018.

Lainsäädännön arviointineuvoston lausunto 26.10.2018

Käsittely eduskunnassa

Valtioneuvoston tiedonanto VNT 1/2018 eduskunnalle hallituksen työllisyyspolitiikasta ja työllistämiskynnyksen madaltamisesta pienissä yrityksissä

Hallituksen esitys HE 227/2018 eduskunnalle laeiksi työsopimuslain 7 luvun 2 §:n ja työttömyysturvalain 2 a luvun 1 §:n muuttamisesta.

Lähetekeskustelussa 15.11.2018 asia lähetettiin työelämä- ja tasa-arvovaliokuntaan, jolle perustuslakivaliokunnan ja sosiaali- ja terveysvaliokunnan on annettava lausunto.  

Oikeusvertaileva aineistoa

Hallituksen esitys HE 227/2018 sisältää oikeusvertailuosion, s.5–7.

Suomen irtisanomissuojan kansainvälinen vertailu sisältyy julkaisuun: Irtisanomissuojakatsaus. Työ- ja elinkeinoministeriö, Työllisyys ja toimivat markkinat -osasto, 6.7.2018,  s.4–6.

Kansainvälinen sääntely

ILOn yleissopimus nro 158 (SopS 114/1992)

Euroopan sosiaalinen peruskirja (SopS 80/2002)

Ruotsi

Lag (1982:80) om anställningsskydd

Norja

Lov om arbeidsmiljø, arbeidstid og stillingsvern mv. (arbeidsmiljøloven) LOV-2005-06-17-62 (Sist endret LOV-2018-06-15-38 fra 20.07.2018)

Kirjallisuutta ja aiheeseen liittyvä tutkimusaineistoa

Alisuoriutuminen työssä / Seppo Koskinen, Tuomas Dahlström, Edita Publishing Oy, 2018. Saatavuus Eduskunnan kirjastossa

Työntekijän puutteellinen työsuoritus työsuhteen päättämisperusteena / Sofia Henrika Toivonen. Helsingin yliopisto, 2018. Pro gradu -tutkielma.

Oppsigelse i arbeidsforhold / Arne Fanebust. Oslo : Universitetsforlaget, 2017. 5. utgave. Saatavuus Eduskunnan kirjastossa

Työsopimuslaki / Markus Äimälä, Mika Kärkkäinen. Helsinki : Alma Talent, 2017. Saatavuus Eduskunnan kirjastossa
– Verkkokirja on käytettävissä Eduskunnan kirjastossa asiakastietokoneilla ja eduskunnan lähiverkossa Alma Talent -palvelussa.

Unfair dismissal in the Italian legal system : recent reforms and supranational sources / Lucia Venditti. Julkaisussa: Liikejuridiikka 2017 : 2, sivut 202 –217 Lehden saatavuus Eduskunnan kirjastossa

Työntekijän lojaalisuusvelvollisuuden ajallinen ulottuvuus / Aki Ollila. Julkaisussa: Defensor legis : Suomen asianajajaliiton äänenkannattaja 98 (2017) : 5, sivut 759 –776. Lehden saatavuus Eduskunnan kirjastossa

Arbetsgivarbegreppet och arbetsrättsligt ansvar i komplexa arbetsorganisationer : en studie av anställningsskydd, diskriminering och arbetsmiljö / Niklas Selberg. Lund : Lund University, Faculty of Law, 2017. Väitöskirja. Saatavuus Eduskunnan kirjastossa

Työsopimuslaki käytännönläheisesti / Outi Tähtinen, Kirsi Parnila. Helsinki : Kauppakamari, 2017. Saatavuus Eduskunnan kirjastossa
– Verkkokirja on käytettävissä Eduskunnan kirjastossa asiakastietokoneilla ja eduskunnan lähiverkossa Kauppakamarin palvelussa.

Hankkeen uutisointia

Työnantajan henkilöstömäärä huomioitava työntekijästä johtuvaa irtisanomista arvioitaessa. Valtioneuvoston tiedote 8.11.2018

Analyysi: Syksyn kuumin kiista on ohi ja irtisanomislaki etenee – hallitus säilytti kasvonsa, mutta käytännössä juuri mikään ei muutu. Kristiina Tolkki, Yle uutiset 8.11.2018

Irtisanomislain perustelut kelpaavat SAK:n hallitukselle: "Nykyinen oikeuskäytäntö viedään lainsäädäntöön". Jyrki Hara, Yle uutiset 5.11.2018

Koska irtisanomislain pykälä on käytännössä lyöty kiinni, järjestöt haluavat nyt muokata lain perusteluja. Helsingin sanomat, pääkirjoitus 1.11.2018

Hallituksen ja järjestöjen välirauha irtisanomispykälästä alkaa tuottaa tulosta: HS:n tietojen mukaan kolmikantaneuvottelut alkavat jo keskiviikkona. Marjukka Liiten, Helsingin sanomat 29.10.2018

Sopu häämöttää irtisanomisriidassa – Ay-liike sai enemmän kuin pyysi eikä mikään juuri muutu. Teemu Luukka, Helsingin sanomat 26.10.2018

Analyysi: Sekä ay-liike että hallitus hyötyisivät sovintoratkaisusta – "Tällä kasvojenpesuvedellä kummankin osapuolen naama pysyy puhtaana". Timo Seppänen, Yle uutiset 26.10.2018

Työoikeuden professori kehuu hallituksen uutta esitystä irtisanomiskiistassa – "Sata kertaa parempi kuin aiempi". Päivi Happonen, Yle uutiset 26.10.2018

Hallituksen esitys palkansaajajärjestöille yhteiskuntarauhan palauttamiseksi. Valtioneuvoston tiedote 25.10.2018

Hallitus suostuisi luopumaan 10 työntekijän rajasta irtisanomiskiistassa – katso sovintoesityksen neljä kohtaa. Vesa Sundqvist, Annette Blencowe, Jarno Virtanen, Yle uutiset 25.10.2018

Hallitus pitää yhä kiinni irtisanomislaista – Perjantai näyttää, riittääkö yhden numeron poistaminen työntekijä­järjestöille. Teija Sutinen, Helsingin sanomat 25.10.2018 

Suomen Yrittäjät: Työaikalaki remontoitava, ensimmäinen sairauslomapäivä palkattomaksi, mahdollisuus luopua sunnuntaikorvauksista. Kristiina Tolkki, Yle uutiset 25.10.2018

Irtisanomiskiistan sovitteluratkaisua yritetään kasata perjantaiksi – SAK:n, STTK:n ja Akavan hallitukset kokoontumassa. Ari Hakahuhta, Yle uutiset 24.10.2018

Sipilä irtisanomislain vaihtoehdoista: Määräaikaisten sopimusten helpottaminen ei riitä. Jukka Perttu, Helsingin sanomat 23.10.2018

Näin työtaistelut etenevät ja näin kiistaan haetaan ratkaisua – HS kokosi tietopaketin hallituksen ja ay-liikkeen riidasta. Niko Vartiainen, Helsingin sanomat 23.10.2018

Voiko pikkuyrityksessä saada jatkossa potkut, jos myöhästelee, saa ajokiellon tai osaaminen on puutteellista? HS käy läpi hallituksen kiistellyn irtisanomispykälän merkitystä. Marjukka Liiten, Helsingin sanomat 18.10.2018

Lakiluonnos irtisanomisen helpottamisesta pienissä yrityksissä arviointineuvostoon. Työ- ja elinkeinoministeriön tiedote 17.10.2018

Hallitus ottaa kovat keinot käyttöön irtisanomis­riidassa, mittauttaa luottamuksensa keski­viikkona – ”Ulko­parlamentaariset voimat eivät voi sanella politiikkaamme”. Teemu Muhonen, Teemu Luukka, Teija Sutinen, Helsingin sanomat 11.10.2018

Analyysi: Juha Sipilä pani kovan kovaa vastaan irtisanomiskiistassa – vielä yksi yhteentörmäys ammattiliittojen kanssa hallituskauden loppuun. Ari Hakahuhta, Yle uutiset 11.10.2018

Hallitus päivittää esitystään irtisanomisen helpottamisesta pienissä yrityksissä. Työ- ja elinkeinoministeriö, tiedote 2.10.2018

Hallitus alentaa irtisanomislain rajan kymmenen työntekijän yrityksiin, karenssi lyhenee 60 päivään – keskiviikon lakot toteutuvat. Jari Korkki, Yle uutiset 2.10.2018

Hallituksen korjailtu ehdotus ei kelpaa ay-järjestöille – SAK ja STTK vaativat yhä irti­sanomisen helpotus­aikeiden perumista ”ennen kuin tilanne karkaa käsistä”. Minna Nalbantoglu, Marjukka Liiten, Helsingin sanomat 2.10.2018

Teollisuusliiton havainto ay-liikkeen pillastuttaneesta uudistuksesta: ”Perusteluja ollaan vaihtamassa lennosta”. Katja Incoronato, Uusi Suomi 16.9.2018

”Irtisanomissuojan heikentäminen voi auttaa vaikeassa asemassa olevia”.
Kasperi Summanen, Verkkouutiset 14.9.2018

Työministeri Lindström puolustaa hallituksen aikeita heikentää irtisanomissuojaa – ”Emme laadi lakia, joka on kaikkien kansainvälisten sopimusten vastainen". Hannu Tikkala, Yle uutiset 4.9.2018

Yrittäjät ja STTK yksimielisiä: Irtisanomissuojan heikentäminen lisää rekrytointeja – "Mutta ovi käy toiseen suuntaan yhtä vilkkaasti". Janne Puumalainen, MTV uutiset 4.9.2018

Lindström: Hallitus aikoo tuoda marraskuussa eduskuntaan esityksen irtisanomissuojan heikentämisestä pienissä yrityksissä. Keskisuomalainen 4.9.2018

Työtaistelutoimia viritellään lisää: irtisanomissuojan heikentäminen on ay-liikkeelle tärkeä periaatekysymys. Jaana Niemelä, Lapin kansa 30.8.2018

Vasemmistoliitto: Hallituksen vedettävä pois irtisanomissuojan heikentäminen – ”Toisi lisää mielivaltaa ja turvattomuutta työmarkkinoille”. Jussi Virkkunen, Kansan uutiset 29.8.2018

Kysely: Henkilöperusteisen irtisanomisen helpottaminen jakaa kansaa – Sanasota yrittäjien ja palkansaajien välillä kiihtyy. Marjukka Liiten, Helisngin sanomat 28.8.2018

Yrittäjät kiittelevät hallituksen aikeita heikentää irtisanomissuojaa – "Työntekijän luonne ei aina selviä koeaikana". Tero Valtanen, Yle uutiset 12.4.2018

Sisällöllinen toimitus: Tommi Peuhkurinen, marraskuu 2018, päivitetty 16.11.2018
sähköposti: etunimi.sukunimi@eduskunta.fi