Vammaislainsäädännön uudistus

Vammaislainsäädännön uudistuksessa tähdätään lakiin, jossa säädetään vammaisuuden perusteella järjestettävistä erityispalveluista. Uudella lailla korvattaisiin vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista annettu laki (380/1987) ja kehitysvammaisten erityishuollosta annettu laki (519/1977).

Vammaislainsäädännön uudistuksen lähtökohta on parantaa vammaisten ihmisten osallisuutta ja yhdenvertaisuutta. Tavoitteena on säilyttää nykyiset perusoikeuksia turvaavat oikeudet, kuten oikeus palveluasumiseen, henkilökohtaiseen apuun ja liikkumista tukeviin palveluihin. Tavoitteena on myös kehittää henkilökohtaista apua ja lyhytaikaista huolenpitoa sekä valmennusta ja tukea uudenlaisena palveluna.

Uudistuksen taustaksi on mainittava kaksi selvitystä. Sosiaali- ja terveysministeriön 12.3.2013 asettaman työryhmän (Valas-työryhmän) tehtävänä oli sovittaa yhteen nykyinen vammaispalvelulaki (380/1987) ja kehitysvammalaki (519/1977). Tämän jälkeen sosiaali- ja terveysministeriö asetti Kalle Könkkölän selvitysmieheksi, jonka tehtäväksi tuli esittää Valas-työryhmän ehdotuksille vaihtoehtoinen malli. Vaihtoehdon tuli toteuttaa Sipilän hallitusohjelman tavoitteet kuntien tehtävien ja velvoitteiden karsimiseksi.

Lainsäädäntöuudistuksessa on yksi keskustelun aihe ollut se, kirjataanko uuteen lakiin nykyiseen vammaispalvelulakiin sisältyvä ikääntyneisiin henkilöihin kohdistuva rajaus. Uuden vammaispalvelulain luonnoksessa todetaan, ettei lakia sovelleta henkilöihin, joiden avuntarve johtuu pääasiassa korkean iän edellyttämästä avun tarpeesta.

Sote- ja maakuntauudistuksen jälkeen maakunnat vastaisivat sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisestä. Myös uudessa vammaispalvelulaissa tarkoitetut erityispalvelut kuuluisivat maakunnan vastuulle.

Suomi on ratifioinut YK:n vammaisten henkilöiden oikeuksia koskevan yleissopimuksen 2016. Sopimuksen tarkoituksena on edistää, suojella ja taata kaikille vammaisille henkilöille täysimääräisesti ja yhdenvertaisesti kaikki ihmisoikeudet ja perusvapaudet sekä edistää vammaisten henkilöiden synnynnäisen arvon kunnioittamista.

Lakiuudistuksen valmistelua ohjaa sosiaali- ja terveysministeriö. Hallituksen esitys on tarkoitus antaa eduskunnalle syksyllä 2017. Laki tulisi voimaan vuonna 2019.

Valmistelu ennen eduskuntakäsittelyä

Vammaislainsäädännön uudistus sosiaali- ja terveysministeriön sivulla

Usein kysyttyä vammaislainsäädännön uudistuksesta

Vammaislainsäädännön uudistamistyöryhmän loppuraportti (Valas-työryhmä). Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita, 2015:21.

Vammaispalvelujen vaihtoehtoiset säästöt : selvitysmiehen raportti / Kalle Könkkölä. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita, 2016:58.

Luonnos: Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä erityispalveluista. Luonnos 17.5.2017. Lausuntokierros päättyi 17.7.2017

Luonnos: Laki sosiaalihuoltolain (1301/2014) muuttamisesta. Luonnos 17.5.2017 Sosiaalihuoltolakiin ehdotetaan muutosta palvelutarpeen arvioinnissa.

Käsittely eduskunnassa

Kirjallinen kysymys KK 130/2015:
Vammaislainsäädännön uudistamisesta / Tuula Haatainen (sd)

Kirjallinen kysymys KK 68/2016:
Ikääntyneiden vammaisten oikeudesta yhdenvertaisuuteen / Mika Kari (sd)

Kirjallinen kysymys KK 114/2016:
75 vuotta täyttäneiden henkilöiden vammaispalveluiden rajoittamisesta / Li Andersson (vas)

Kirjallinen kysymys KK 526/2016:
Ikääntyneiden henkilöiden vammaispalveluiden rajoittamisesta / Jukka Gustafsson (sd)

Lakialoite LA 30/2012:
Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista annetun lain 8 c §:n muuttamisesta / Lauri Heikkilä (ps ym.)

Lakialoite LA 33/2014:
Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista annetun lain 13 §:n muuttamisesta / Arja Juvonen (ps ym.)

Oikeusvertailevaa aineistoa

Sääntely ja ohjelmat Euroopan unionissa ja YK:ssa

Neuvoston direktiivi 2000/78/EY, annettu 27 päivänä marraskuuta 2000, yhdenvertaista kohtelua työssä ja ammatissa koskevista yleisistä puitteista.

Neuvoston direktiivi 2000/43/EY, annettu 29 päivänä kesäkuuta 2000, rodusta tai etnisestä alkuperästä riippumattoman yhdenvertaisen kohtelun periaatteen täytäntöönpanosta.

Euroopan komissio: Työllisyys, sosiaaliasiat ja osallisuus – Vammaiset
European Commission: Employment, Social Affairs & Inclusion – Persons with disabilities

Euroopan komission tiedonanto Euroopan parlamentille, neuvostolle, Euroopan talous- ja sosiaalikomitealla ja alueiden komitealle – Euroopan vammaisstrategia 2010–2020 : uudistettu sitoutuminen esteettömään Eurooppaan

Vammaisasiat Euroopan neuvostossa:
Council of Europe – Rights of persons with disabilities

Human rights : a reality for all. Council of Europe Disability Strategy 2017–2023.

Human rights of persons with disabilities (UN)

UN enable

YK:n vammaisyleissopimuksen sopimusteksti, (SopS 27/2016).

Suomen YK-liitto: YK:n yleissopimus vammaisten henkilöiden oikeuksista ja sopimuksen valinnainen pöytäkirja

Yhdistyneiden Kansakuntien lapsen oikeuksia koskeva yleissopimus:
Yleissopimus lapsen oikeuksista, (SopS 59– 60/1991).

Sääntely muissa Pohjoismaissa

Ruotsi

Lag (1993:387) om stöd och service till vissa funktionshindrade

Förordning (1993:1090) om stöd och service till vissa funktionshindrade

Socialförsäkringsbalk (2010:110)

Norja

Kaikkiin vammasta aiheutuviin palvelutarpeisiin vastataan lähtökohtaisesti yleislakeihin sisältyvin palveluin.

Lov om kommunale helse- og omsorgstjenester m.m. (helse- og omsorgstjenesteloven) LOV-2011-06-24-30

Lov om folketrygd (folketrygdloven) LOV-1997-02-28-19

Lov om pasient- og brukerrettigheter (pasient- og brukerrettighetsloven) LOV-1999-07-02-63

Tanska

Vammaisille järjestettävät palvelut löytyvät Tanskassa yleisen lainsäädännön sisältä.

LBK nr 988 af 17/08/2017 Bekendtgørelse af lov om social service

Kirjallisuutta ja aiheeseen liittyvää tutkimusaineistoa

Sosiaaliset oikeudet : näkökulmia perustaan ja toteutumiseen / Eeva Nykänen, Laura Kalliomaa-Puha, Yrjö Mattila (toim.) ; kirjoittajat: Pentti Arajärvi [ja 18 muuta]. Helsinki, Terveyden ja hyvinvoinninlaitos, 2017. Saatavuus Eduskunnan kirjastossa 

Vammaispalvelut : vammaispalvelujen soveltamiskäytäntö / Tapio Räty. Helsinki, Kynnys, 2017. Saatavuus Eduskunnan kirjastossa

Suomen vammaispoliittisen ohjelman VAMPO 2010–2015 loppuraportti / Stina Sjöblom. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2016:14. Saatavuus Eduskunnan kirjastossa
Finlands handikappolitiska program VAMPO 2010–2015 slutrapport.

Laitoksesta yksilölliseen asumiseen : kehitysvammaisten asumisen ohjelman toimeenpanon arviointi ja tehostettavat toimet vuosille 2016–2020 : seurantaryhmän loppuraportti. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2016:17. Saatavuus Eduskunnan kirjastossa

Vammaislainsäädännön kansainvälinen selvitys : katsaus tilanteeseen kuudessa maassa / Anu Autio, Stina Sjöblom. Työpaperi 38/2014, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.

Vahva pohja osallisuudelle ja yhdenvertaisuudelle. Suomen vammaispoliittinen ohjelma VAMPO 2010–2015. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2010/4. Saatavuus Eduskunnan kirjastossa

VAMPO-seurantaraportti I : katsaus Suomen vammaispoliittisen ohjelman (VAMPO) 2010–2015 toimeenpanon tilanteeseen / Juha-Pekka Konttinen (toim.). Työpaperi 25/2013, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.

VAMPO-seurantaraportti II : katsaus Suomen vammaispoliittisen ohjelman (VAMPO) 2010–2015 toimeenpanon tilanteeseen / Stina Sjöblom (toim.) Työpaperi 31/2014, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.

Vammaispalvelulain muutosten toimeenpano : ohjausryhmän muistio. Helsinki, Sosiaali- ja terveysministeriö, 2011. Sosiaali- ja terveysministeriön selvityksiä 2011:13. Saatavuus Eduskunnan kirjastossa 

En strategi för genomförande av funktionshinderspolitiken 2011– 2016 / Regeringskansliet, Socialdepartementet, 2011.

Aineistoa kirjaston Selma-kokoelmatietokannassa aiheesta vammaiset

Kansalaisvaikuttaminen

Sosiaali- ja terveysministeriön lausuntopyynnöt: Lausuntopyyntö hallituksen esitysluonnoksesta laeiksi vammaisuuden perusteella järjestettävistä erityispalveluista sekä sosiaalihuoltolain muuttamisesta. Lausuntoaika päättyi 17.7.2017.

Kansalaisaloite.fi: Vammaisten henkilöiden välttämättömän avun ja tuen kilpailuttamisen lopettaminen

Muuta aineistoa

Vammaispalveluja koskeva lainsäädäntö

Vammaisten henkilöiden oikeuksien neuvottelukunta VANE

Vammaisfoorumi: vammaisjärjestöjen yhteinen ääni

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos: Vammaispalvelujen käsikirja

Sisällöllinen toimitus: Sari Koski (sähköposti: etunimi.sukunimi@eduskunta.fi) & Kaisa Paavilainen, kesäkuu 2017, päivitetty 31.8.2017.