​Pohjoismaiden neuvosto -tietopaketti

Pohjoismaisella yhteistyöllä on vuosisataiset perinteet. Pohjoismaiden neuvoston piirissä Pohjoismaat ovat kokoontuneet 1950-luvulta alkaen. Neuvoston tavoitteena on ollut esimerkiksi kansalaisten ja tavaroiden liikkuvuuden helpottaminen sekä sosiaali- ja koulutusjärjestelmien yhdenmukaistaminen. Laajempana tavoitteena pohjoiselle yhteistyölle on koko alueen vakauden varmistaminen. Konkreettinen ja monien käytännössä kokema osoitus pohjoisesta yhteistyöstä ovat lukuisat maiden välillä solmitut valtiosopimukset.

Pohjoismaiden neuvosto -tietopaketissa esitellään neuvostoa sekä kerrotaan lyhyesti Pohjoismaiden ministerineuvostosta. Lisäksi esitellään muutama keskeinen pohjoismainen valtiosopimus. Pohjoismaiden neuvostoon liittyvät keskeiset verkkotiedonlähteet on koottu omaan osioonsa. Paketin linkit ovat vapaasti verkossa saatavilla olevaan aineistoon.


Teksti: Sari Koski, lokakuu 2017, päivitetty 26.10.2017, sähköposti: etunimi.sukunimi@eduskunta.fi
Kuva: Søren Sigfusson/norden.org

Pohjoismaiden neuvoston julkaisuja Eduskunnan kirjastossa

Eduskunnan kirjaston kokoelmaan kuuluu Pohjoismaiden neuvoston ja ministerineuvoston julkaisuja. Lisäksi kirjastoon on hankittu Pohjoismaiden neuvostoa ja pohjoismaista yhteistyötä koskevaa kirjallisuutta.

Uusimpia pohjoismaista yhteistyötä käsitteleviä julkaisuja

Pohjoismaiden neuvosto

Pohjoismaiden neuvoston yleiskokous
on neuvoston ylin päättävä elin. Pohjoismaiden neuvoston istunto järjestetään syksyisin neuvoston puheenjohtajamaassa. Lue lisää

Pohjoismaiden neuvoston sopimukset

Valtiosopimukset ovat yksi konkreettisimmista pohjoismaisen yhteistyön tuloksista. Lue lisää

Pohjoismaiden ministerineuvosto

Pohjoismaiden ministerineuvosto on pohjoismaiden hallitusten välinen yhteistyöelin, joka koostuu useista ministerineuvostoista. Lue lisää

​Keskeiset tietokannat ja tiedonhakupalvelut

Pohjoismaiden neuvoston ja ministerineuvoston asiakirjoja ja muita tiedonlähteitä. Lue lisää