Ohita valintanauhan komennot
Siirry pääsisältöön

Eläketurva ennen uudistusta

Eläketurva ennen uudistusta

Kysymys työeläkejärjestelmästä tuli ajankohtaiseksi Suomessa 1950- ja 1960-luvun vaihteessa. Vuonna 1937 oli annettu Kansaneläkelaki (248/1937), joka oli tullut voimaan vuoden 1939 alussa. Kansaneläke oli1950-luvun lopulla oli suurimmalle osalle palkansaajista edelleen ainoa eläketurva. Eläkkeen suuruus oli parhaimmillaankin noin 30 prosenttia keskimääräisestä palkasta.

Työeläketurvaa oli julkisella sektorilla kehitetty pidemmälle kuin yksityisellä puolella. Valtion työntekijöiden eläkkeet olivat suhteellisen yhtenäisiä, sillä niitä oli yhdenmukaistettu viimeksi vuoden 1955 uudistuksilla. (Mm. lait 231/1955, 232/1955 ja 574/1955). Eläkkeiden tavoitetasoksi oli tullut 66 prosenttia loppupalkasta 30 vuoden palvelun jälkeen. Kunnalliset eläkkeet sen sijaan poikkesivat toisistaan sekä kuntien että eri ammattiryhmien välillä. Kunnallisen sektorin eläketurva oli kuitenkin suhteellisen kehittynyt verrattuna yksityisen puolen palkansaajien turvaan.

Yksityisen sektorin työeläkejärjestelyt olivat ruvenneet lisääntymään etenkin 1950-luvun loppupuolella. Työnantajat laativat eläkesääntöjä ja perustivat eläkesäätiöitä palkollisilleen. Eläkesääntö oli yksinkertainen tapa: yritykselle laadittiin eläkesääntö, jonka perusteella maksettiin eläkettä suoraan yrityksen kassasta. 

Työnantajan oli mahdollista järjestää eläketurvaa myös käyttämällä vakuutuslaitosta, jolloin oli mahdollista valita avustus- tai eläkekassa tai vakuutusyhtiö. Järjestelyiden kattavuus oli kuitenkin alhainen: vain noin 20 prosenttia yksityisen puolen työntekijöistä kuului niiden piiriin. Yleensä eläkkeet oli suunnattu toimihenkilöille ja järjestelyt olivat työpaikkakohtaisia, työpaikkaa vaihtaessaan työntekijä menetti eläkeoikeutensa.

​Huoltoapulain 5 §:n mukainen elatusturva

Vuoden 1957 alussa voimaan tulleen Huoltoapulain (116/1956) 5 §:n mukaan työntekijä saattoi saada tiettyjen ehtojen täyttyessä voimiensa mukaista työtä vastaan kuolinpäiväänsä asti elatuksen työnantajalta tai tämän perillisiltä.

Työntekijän tuli täytettyään 20 vuotta olla saman työnantajan työssä taikka palvella samassa liikkeessä tai yrityksessä vähintään kaksikymmentä vuotta. Avustusta saattoi saada, jos hän sinä aikana menetti työkykynsä siinä määrin, ettei hän voinut itseään työllään elättää. Lisäedellytys oli, ettei työntekijä voinut saada elatustaan omista varoistaan tai aviopuolisonsa tai lastensa huolenpidolla. Jos työntekijä vaihtoi työpaikkaa eikä ennättänyt olla uudessa työpaikassa vaadittua 20 vuotta työkyvyn menettäessään, ei säännöksen nojalla voinut saada apua uudelta eikä vanhalta työnantajalta. 

 

Eduskunta toteuttaa työeläkkeen 1961 -tietopaketti | Eläketurva ennen uudistusta | Työeläkeasiaa aletaan valmistella | ​Eduskunta tarttuu toimeen | ​Yhteistyön tuloksena TEL ja LEL | Lähteet ja oheismateriaalia