Keitäs tyttö kahvia : naisia politiikan portailla

Talvitie, Eveliina: Keitäs tyttö kahvia: naisia politiikan portailla. WSOY, Helsinki 2013. 332 s.

​​Rouva presidentti, eduskunnan puhemies, pääministeri ja valtiovarainministeri. Suomessa naisia on viimeistään 2000-luvulla valittu kaikkiin valtakunnanpolitiikan merkittävimpiin tehtäviin. Vaikka lasikatot on rikottu, keittääkö tyttö politiikassa yhä kahvit?

Eveliina Talvitie on haastatellut 32 naista ja kuutta miestä selvittääkseen naisen paikkaa tasa-arvoisessa Suomessa. Muurinmurtajien ja ”ensimmäisten” naisten henkilökuvia maustetaan temaattisilla osuuksilla vaikkapa naisiin kohdistuvista rooliodotuksista tai perheen vaikutuksesta politiikkaan. Haastateltaviksi on kelpuutettu muutamia politiikan nousevia tähtiä eduskunnan ulkopuolelta, raskaan sarjan taustavaikuttajia kuten puoluesihteeri Taru Tujunen sekä median edustajia.

Talvitie antaa haastateltaviensa äänen kuulua. Hän esittää myös hankalia kysymyksiä, mutta tyytyy toistamaan ammattipoliitikkojen luoman myötäsukaisen kuvan. Tekijä korostaa, ettei teos ole tutkimus akateemisine laatuvaatimuksineen. Kirjan vahvuus on sujuvasti etenevässä tekstissä, mitä viestinnän ammattilaiselta sopii toki odottaa.

Naiset ovat Suomessa tunkeutuneet poliittisen vallan miehiseen ytimeen, mutta sukupuolella on yhä väliä. Ristiriitaisten rooliodotusten, ammatillisten haasteiden ja perheen yhteensovittaminen median ympärivuorokautisessa valokeilassa on kaikkea muuta kuin helppo yhtälö. Media nostaa hanakasti politiikkaan nuoria näyttäviä naisia, joiden sukupuoli kääntyy ennen pitkää edusta rasitteeksi. Kokenut ja asiantunteva naispoliitikko saa yhä liian usein hankalan akan maineen, kun taas miespoliitikot kypsyvät iän myötä valtiomiessarjaan.

Jos ja kun naiset ottavat oikeutetusti osansa poliittisesta vallasta, seuraa jatkokysymys: mitä he sillä tekevät? Eveliina Talvitie rohkenee väittää, että ”naisilla on ainakin yhtä paljon tahtoa ja halua muuttaa maailmaa paremmaksi kuin miehillä”.

 

Saatavuus Eduskunnan kirjastossa

Näillä sivuilla esittelemme kiinnostavia kirjoja, artikkeleita, verkkojulkaisuja tai -sivustoja Eduskunnan kirjaston aihealueilta. Tutustu myös aiempiin suosituksiin.

 

Julkaistu 3.6.2013 9:00
Muokattu 14.4.2015 15:11

 Tutustu myös

 

 

Uhkakuvathttps://www.eduskunta.fi/FI/tietoaeduskunnasta/kirjasto/suosittelemme/Sivut/uhkakuvat.aspxUhkakuvat2018-11-12T07:55:00Z
Valtaa ja oikeutta : kuvallisten symbolien voimahttps://www.eduskunta.fi/FI/tietoaeduskunnasta/kirjasto/suosittelemme/Sivut/valtaa-ja-oikeutta.aspxValtaa ja oikeutta : kuvallisten symbolien voima2018-11-07T12:20:00Z
Letters to the contrary : a curated history of the UNESCO human rights surveyhttps://www.eduskunta.fi/FI/tietoaeduskunnasta/kirjasto/suosittelemme/Sivut/letters-to-the-contrary.aspxLetters to the contrary : a curated history of the UNESCO human rights survey2018-11-07T08:15:00Z
Comparative company law : a case-based approachhttps://www.eduskunta.fi/FI/tietoaeduskunnasta/kirjasto/suosittelemme/Sivut/comparative-company-law.aspxComparative company law : a case-based approach2018-11-05T08:15:00Z
Virtual currencies : a legal frameworkhttps://www.eduskunta.fi/FI/tietoaeduskunnasta/kirjasto/suosittelemme/Sivut/virtual-currencies.aspxVirtual currencies : a legal framework2018-10-24T11:30:00Z