Muutoksen tekijät : renessanssin synty ja perintö

Matilainen, Pekka: Muutoksen tekijät : renessanssin synty ja perintö. Jyväskylä, Atena Kustannus Oy, 2016. 270 s.

​Pekka Matilainen syventyy teoksessaan renessanssin tunnuspiirteisiin ja sen synnyn historiaan. Hän pyrkii selvittämään aina Rooman valtakunnan ajalta lähtien vaikutteita, jotka antoivat sysäyksen uudelle ajattelutavalle 1400-luvun Italiassa. Muutokseen johtaneista tapahtumista on monia näkökantoja, minkä kirjoittaja tuo esiin.

Renessanssin aikaa ajatellaan suorastaan uudestisyntymisen aikakautena, jolloin tiede, taide, talous ja koko kulttuurimaailma astuivat keskiajan pimeydestä uuteen maailmaan. Aikakauden taiteilijat olivat usein samalla tiedemiehiä, joten tiede ja taide kävivät hedelmällistä dialogia. Leonardo da Vinci totesikin matematiikan olevan kaiken perusta myös taiteessa.

Mielenkiintoista renessanssin aikaan oli myös yksilön kohoaminen keskipisteeksi ja uuden vaikuttajaryhmän, intelligentsian, muodostuminen kaupunkeihin. Se loi käsitteen moderni, joka ei kuitenkaan vähätellyt antiikin ajan saavutuksia, niin kuin paavin vallan alla oli totuttu.

 

Saatavuus Eduskunnan kirjastossa

Näillä sivuilla esittelemme kiinnostavia kirjoja, artikkeleita, verkkojulkaisuja tai -sivustoja Eduskunnan kirjaston aihealueilta. Tutustu myös aiempiin suosituksiin.

 

Julkaistu 15.12.2016 11:15
Muokattu 15.12.2016 15:37

 Tutustu myös

 

 

Puolueiden rakenteet ja jäsenistön verkostothttps://www.eduskunta.fi/FI/tietoaeduskunnasta/kirjasto/suosittelemme/Sivut/puolueiden-rakenteet-ja-jaseniston-verkostot.aspxPuolueiden rakenteet ja jäsenistön verkostot2017-04-25T10:50:00Z
Mediapoliitikkohttps://www.eduskunta.fi/FI/tietoaeduskunnasta/kirjasto/suosittelemme/Sivut/mediapoliitikko.aspxMediapoliitikko2017-04-20T06:25:00Z
Talking to the enemy : deradicalization and disengagement of terroristshttps://www.eduskunta.fi/FI/tietoaeduskunnasta/kirjasto/suosittelemme/Sivut/talking-to-the-enemy.aspxTalking to the enemy : deradicalization and disengagement of terrorists2017-04-19T07:00:00Z
Reaching out to the people : Parliament and citizen participation in Finland https://www.eduskunta.fi/FI/tietoaeduskunnasta/kirjasto/suosittelemme/Sivut/reaching-out-to-the-people.aspxReaching out to the people : Parliament and citizen participation in Finland 2017-04-12T10:40:00Z
Valtioneuvoston julkaisuarkisto Valtohttps://www.eduskunta.fi/FI/tietoaeduskunnasta/kirjasto/suosittelemme/Sivut/valtioneuvoston-julkaisuarkisto-valto.aspxValtioneuvoston julkaisuarkisto Valto2017-04-11T10:10:00Z