Pohjoinen teoria kaikesta : parempaa elämää etsimässä

Partanen, Anu: Pohjoinen teoria kaikesta: parempaa elämää etsimässä. Helsinki, Kustannusosakeyhtiö Tammi, 2017. 362 s.

​Toimittaja Anu Partanen kirjoitti kirjan pohjoismaisista yhteiskunnista amerikkalaiselle yleisölle. Teos herätti paljon huomioita Yhdysvalloissa ilmestymisensä jälkeen vuonna 2016. Englanninkielinen alkuteos on nyt käännetty suomeksi.

Partanen on asunut Yhdysvalloissa jo yli kahdeksan vuotta ja kirjassa hän koittaa ymmärtää amerikkalaisen keskiluokan toimintatapoja. Omakohtaisten kokemusten avittamana hänelle valkenee miten paljon rahaa tavallisilla amerikkalaisilla kuluu esimerkiksi lasten päivähoitoon ja koulutukseen sekä terveydenhoitoon.

Pohjoismaissa toteutuu kirjoittajan mielestä paremmin amerikkalainen unelma kuin itse Yhdysvalloissa. Emme ole niin riippuvaisia vanhempiemme säästöistä vaan yhteiskunta tukee elämäämme helposti saavutettavilla lasten päivähoidoilla, vanhempainvapailla, koulutuksilla ja terveydenhuollolla.

Amerikkalaisille hän esittelee personalliseen tyyliin faktoja Suomen ja muiden pohjoismaiden eli "sosialististen holhousvaltioiden" tekemistä yhteiskunnallisista ratkaisuista. Osa niistä olisi toteutettavissa myös Yhdysvalloissa.

Saatavuus Eduskunnan kirjastossa
Alkuteoksen esittely Google-teoshaussa

Näillä sivuilla esittelemme kiinnostavia kirjoja, artikkeleita, verkkojulkaisuja tai -sivustoja Eduskunnan kirjaston aihealueilta. Tutustu myös aiempiin suosituksiin.

 

Julkaistu 2.2.2017 16:40
Muokattu 2.2.2017 16:45

 Tutustu myös

 

 

Faktat tiskiin! : suomalaisen faktantarkistuksen käsikirjahttps://www.eduskunta.fi/FI/tietoaeduskunnasta/kirjasto/suosittelemme/Sivut/faktat-tiskiin.aspxFaktat tiskiin! : suomalaisen faktantarkistuksen käsikirja2017-02-24T11:15:00Z
The rise and fall of emerging powers : globalisation, US power and the global north-south dividehttps://www.eduskunta.fi/FI/tietoaeduskunnasta/kirjasto/suosittelemme/Sivut/the-rise-and-fall-of-emerging-powers.aspxThe rise and fall of emerging powers : globalisation, US power and the global north-south divide2017-02-06T11:15:00Z
Saamelaisten oikeuksien toteutuminen: kansainvälinen oikeusvertaileva tutkimushttps://www.eduskunta.fi/FI/tietoaeduskunnasta/kirjasto/suosittelemme/Sivut/saamelaisten-oikeuksien-toteutuminen.aspxSaamelaisten oikeuksien toteutuminen: kansainvälinen oikeusvertaileva tutkimus2017-02-21T08:45:00Z
Ajatusten lähteillä : aatteiden ja oppien historiaahttps://www.eduskunta.fi/FI/tietoaeduskunnasta/kirjasto/suosittelemme/Sivut/ajatusten-lahteilla.aspxAjatusten lähteillä : aatteiden ja oppien historiaa2017-02-15T15:35:00Z
Stereotypes and Human Rights Law https://www.eduskunta.fi/FI/tietoaeduskunnasta/kirjasto/suosittelemme/Sivut/stereotypes-and-human-rights-law.aspxStereotypes and Human Rights Law 2017-02-08T09:45:00Z