Reaching out to the people : Parliament and citizen participation in Finland

Seo, Hyeon Su: Reaching Out to the People?  : Parliament and Citizen Participation in Finland. Tampere: Tampere University Press, 2017. 196 sivua.

​Tampereen yliopistossa huhtikuussa 2017 tarkastettu väitöskirja käsittelee perinteisessä parlamenttitutkimuksessa varsin vähäiselle huomiolle jäänyttä teemaa, kansanedustuslaitosten ja kansalaisten välistä suhdetta vaalien välillä. Suomen Eduskuntaa tapausesimerkkinä käyttävä tutkimus kysyy: näkyykö julkisessa keskustelussa viime vuosina korostunut vaatimus politiikan läpinäkyvyyden ja kansalaisten osallisuuden lisäämisestä Eduskunnan toimintatapojen kehityksessä?

Kansanedustuslaitoksen tehtävänkuvaa ”jälkiedustukselliselle” ajalle päivittävä työ luo aluksi kokonaisvaltaisen, näkyvyyden, saavutettavuuden, läpäisevyyden ja mukaanoton periaatteille rakentuvan arviointikehikon. Tämän jälkeen periaatteiden täyttymistä tarkastellaan monipuolisten, etenkin valiokuntien kuulemiskäytäntöihin ja kansalaisaloitemenetelmään nojaavien indikaattoreiden avulla.

Tutkimus nostaa esille lukuisia Eduskunnan avoimuutta lisänneitä toimenpiteitä: Kansalaisinfon, journalistien toimintaedellytysten parantamisen, täysistuntojen televisioinnin, Nuorten parlamentin ja tulevaisuusvaliokunnan, sekä etenkin puolueista riippumattoman agendanmuodostuksen mahdollistavan kansalaisaloitteen. Suurimman uhan demokraattisen avoimuuden periaatteiden noudattamiselle eduskuntatyössä sen sijaan muodostaa suomalaisen valiokuntatyön suljettu luonne.

 

Julkaisu elektronisessa muodossa
Saatavuus Eduskunnan kirjastossa

Näillä sivuilla esittelemme kiinnostavia kirjoja, artikkeleita, verkkojulkaisuja tai -sivustoja Eduskunnan kirjaston aihealueilta. Tutustu myös aiempiin suosituksiin.

 

Julkaistu 12.4.2017 13:40
Muokattu 12.4.2017 14:29

 Tutustu myös

 

 

Rikoksen uhrin käsikirjahttps://www.eduskunta.fi/FI/tietoaeduskunnasta/kirjasto/suosittelemme/Sivut/rikoksen-uhrin-kasikirja.aspxRikoksen uhrin käsikirja2017-12-11T09:40:00Z
Leonid Brežnev – valtiomies ja näyttelijä Stalinin varjossahttps://www.eduskunta.fi/FI/tietoaeduskunnasta/kirjasto/suosittelemme/Sivut/leonid-breschnew.aspxLeonid Brežnev – valtiomies ja näyttelijä Stalinin varjossa2017-12-08T14:45:00Z
Propagandan lumo – sata vuotta mielen hallintaahttps://www.eduskunta.fi/FI/tietoaeduskunnasta/kirjasto/suosittelemme/Sivut/propagandan-lumo.aspxPropagandan lumo – sata vuotta mielen hallintaa2017-12-07T14:00:00Z
Debating migration to Europe : welfare vs indentityhttps://www.eduskunta.fi/FI/tietoaeduskunnasta/kirjasto/suosittelemme/Sivut/debating-migration-to-europe.aspxDebating migration to Europe : welfare vs indentity2017-12-01T08:05:00Z
The great convergence : information technology and the new globalizationhttps://www.eduskunta.fi/FI/tietoaeduskunnasta/kirjasto/suosittelemme/Sivut/great-convergence.aspxThe great convergence : information technology and the new globalization2017-11-30T08:30:00Z