Miten eduskunta päätti kahdeksan tunnin työpäivästä?

Eduskunta hyväksyi lain kahdeksan tunnin työajasta historiallisessa Suomen itsenäistymisvaiheessa. Hallituksen esitystä ei ole vaan asia tuli eduskunnan käsittelyyn kansanedustajien eduskuntaesityksen vireille panemana.

Työaikalakia käsiteltiin eduskunnassa kahdesti: vuoden 1917 ja vuoden 1917 toisilla valtiopäivillä. Maaliskuussa vuonna 1917 keisarivalta oli kukistunut Venäjällä ja valtaa piti Kerenskin väliaikaishallitus. Suomessa eduskunta kokoontui usean vuoden jälkeen valtiopäiville huhtikuun alussa. Eduskunta oli vasemmistoenemmistöinen. Joukko sosiaalidemokraattien kansanedustajia teki eduskuntaesityksen kahdeksan tunnin työpäivälaista. Asian valiokunta- ja täysistuntokäsittelyiden päätteeksi eduskunta hyväksyi 14. heinäkuuta lain kahdeksan tunnin työajasta. Laki jäi kuitenkin vahvistamatta ja Venäjän väliaikainen hallitus antoi eduskunnan hajotusmanifestin 18. heinäkuuta.

Lokakuun alussa 1917 käydyissä eduskuntavaaleissa sosiaalidemokraatit menettivät eduskunnassa enemmistönsä. Eduskunta kokoontui vuoden 1917 toisille valtiopäiville marraskuun alussa. Pian sen jälkeen 6.–8. marraskuuta Venäjän väliaikainen hallitus kaatui ja Pietarissa tulivat valtaan bolševikit. Suomen eduskunnassa sosiaalidemokraatit esittivät 8. marraskuuta ”Me vaadimme” -julistukseen, johon sisältyi muiden vaatimusten lisäksi kahdeksan tunnin työpäivälaki. Eduskunta hylkäsi seuraavana päivänä esitetyn julistuksen. Työväen Vallankumouksellinen Keskusneuvosto päätti 14. marraskuuta suurlakon aloittamisesta.

Eduskunta jatkoi työtään suurlakon aikana ja julistautui 15. marraskuuta pidetyssä istunnossa sosiaalidemokraattien, maalaisliiton ja porvarillisten itsenäisyysmiesten äänin (127–68) Suomen korkeimman vallan haltijaksi. Samassa istunnossa päätettiin, että seuraavassa istunnossa hyväksyttäisiin heinäkuussa hyväksytty laki kahdeksan tunnin työajasta. Laki hyväksyttiin yöllä 16.11.1917 äänin 149–42. Laki ei koskenut maataloutta. P. E. Svinhufvudin johtama itsenäisyyssenaatti vahvisti lain 27. marraskuuta yhtenä ensimmäisistä toimistaan.

Työaikalain käsittely vuoden 1917 valtiopäivillä

Edustaja Edvard Walpas-Hänninen ensimmäisenä allekirjoittajana sekä hänen lisäkseen 21 muuta sosiaalidemokraattien edustajaa jätti eduskunnalle 25. huhtikuuta 1917 päivätyn eduskuntaesityksen, joka sisälsi ehdotuksen laiksi kahdeksan tunnin työajasta. Esitys lähetettiin työväenasiainvaliokunnan käsiteltäväksi. Valiokunta antoi mietintönsä 6. kesäkuuta 1917. Valiokunta ehdotti, että eduskunta hyväksyisi eduskunnan myötävaikutuksella määrättävällä tavalla vahvistettavaksi ja voimaan saatettavaksi mietintöön sisältyvän lakiehdotuksen. 

Asian ensimmäinen käsittely oli täysistunnossa 12. kesäkuuta. Käydyn keskustelun jälkeen asia lähetettiin suureen valiokuntaan. Antamassaan mietinnössä suuri valiokunta päätti puoltaa työväenasiainvaliokunnan mietinnön sisältämää ehdotusta.

Asian toinen käsittely alkoi 3. heinäkuuta pidetyssä täysistunnossa ja jatkui 4. heinäkuuta pidetyssä istunnossa. Jälkimmäisessä istunnossa eduskunta hyväksyi lain kahdeksan tunnin työajasta pitkälti suuren valiokunnan mietinnön mukaisena tehden kuitenkin joitakin muutoksia. Tämän takia asia lähetettiin uudelleen suureen valiokuntaan. Uudessa mietinnössään suuri valiokunta puolsi eduskunnan toisessa käsittelyssä tekemää päätöstä katsoen kuitenkin tarpeelliseksi ehdottaa eräitä muutoksia.

Jatkettu toinen käsittely oli 9. heinäkuuta pidetyssä istunnossa, jolloin eduskunta hyväksyi suuren valiokunnan ehdotuksen. Tämän jälkeen asia meni täysistuntoon kolmanteen käsittelyyn. Eduskunta hyväksyi lakiehdotuksen 14.7.1917 sellaisena kuin se oli toisessa käsittelyssä päätetty. Venäjän väliaikaishallitus hajotti eduskunnan neljä päivää myöhemmin. Senaatille osoitettu ” Suomen Eduskunnan kirjelmä, joka koskee kahdeksan tunnin työaikaa tarkoittavan lain vahvistamista” on päivätty 28. syyskuuta 1917.

Työaikalain käsittely vuoden 1917 toisilla valtiopäivillä

Eduskunta julistautui 15. marraskuuta pidetyssä istunnossa Suomen korkeimman vallan haltijaksi. Samassa istunnossa, jossa tuo historiallinen päätös tehtiin, eduskunta päätti seuraavassa täysistunnossa eduskunnalle esiteltävän vahvistettavaksi ja julkaistavaksi kaksi asiaa: edellisillä valtiopäivillä hyväksytyt kunnallislait ja lain 8 tunnin työajasta teollisuusaloilla. Seuraava täysistunto alkoi yöllä klo 1:40 16. marraskuuta 1917. Laki kahdeksan tunnin työajasta hyväksyttiin äänin 149–42. P. E. Svinhufvudin johtama senaatti vahvisti lain kahdeksan tunnin työajasta (103/2017) 27. marraskuuta 1917.
Laki oli voimassa lähes kolmekymmentä vuotta ja siihen tehtiin lukuisia muutoksia. Lain kumosi vuoden 1946 työaikalaki (604/1946).

Lähteet

Eduskunta ja itsenäistyminen 1917 -tietopaketti. Joni Krekola, Eduskunnan kirjasto, 2017

Valtiopäiväasiakirjat

Valtiopäivät 1917

Pöytäkirjat: nro 35 (12.6.1917), nro 44 (3.7.1917.), nro 45 (4.7.1917), nro 49 (9.7.1917), nro 54 (14.7.1917)

Asiakirjat: Eduskuntaesitys 22/1917, TyövM 1/1917, SuVM 11/1917, SuVM 11a/1917, Eduskunnan ehdotus - Eduskuntaesitysmietintö 7/1917, Eduskunnan kirjelmä - Eduskuntaesitysmietintö 7/1917

Valtiopäivät 1917 II

Pöytäkirjat: nro 2 (8.11.1917), nro 7 (15.11.1917), nro 8 (16.11.1917)

 

Julkaistu 7.5.2018 13:00
Muokattu 7.5.2018 16:41