Julkisuudessa on jälleen herätty aiheellisesti keskustelemaan maamme vanhustenhoidon tilasta mm. pääkaupunkiseudulla tapahtuneen vanhusten kotipalokuolemien, Keski-Suomessa epäillyn vanhuspalveluyrityksen tekemän heitteillejätön ja Turussa ilmi tulleiden vanhuspsykiatrian osastolla tapahtuneiden laiminlyöntien ja pahoinpitelyjen vuoksi. Vaikka nyt julki tulleet tapaukset eivät kerro koko totuutta vanhustenhoidon ja vanhuspalvelujen tilasta, ne ovat kuitenkin vahva signaali myös päättäjille siitä, että vanhuspalvelut ovat Suomessa yksi väestömme hyvinvoinnin onnistumisen keskeisistä kysymyksistä. Suomessa jokaiselle ikäihmiselle on turvattava inhimillinen vanhuus. 

Tulevaisuudessa meitä odottavat suuret haasteet. Väestön ikääntymisen vuoksi apua tarvitsevan vanhusväestön määrä lisääntyy, eliniän pidetessä myös raskaan laitoshoidon tarve elämänkaaren lopussa kasvaa, ja samanaikaisesti kuitenkin huoltosuhde yhteiskunnassa heikkenee. Samalla kun resursseja vanhustenhoitoon tarvittaisiin yhä enemmän, yhteiskunnan taloudellinen liikkumavara kapenee. Vanhuspalveluiden nykytila ja tulevaisuus ovat yksi aikamme suurimmista ratkaisua odottavista sosiaalipoliittisista kysymyksistä. 

Vanhuspalvelulaki on nyt ollut voimassa kaksi ja puoli vuotta, mutta sitä on toteutettu kunnissa hyvin kirjavasti. Esimerkiksi tehostettua palveluasumista on monessa kunnassa tarpeeseen nähden aivan liian vähän. Laitospaikkojen vähentäminen ei onnistu ilman riittäviä tehostetun palveluasumisen paikkoja, sillä paljon apua tarvitsevaa vanhusta ei voi jättää kotiin yksinään. Tavoitteena Suomessa on ollut painopisteen siirtäminen vanhustenhoidossa yhä enemmän kotihoitoon laitoshoidon sijaan. Laskemme päättäjinä tässä ajassa myös paljon omais- ja perhehoidon varaan puhumatta kuitenkaan tarkalleen niiden sisällöstä ja onnistumista edellyttävistä asioista. Olemme poliittisina päättäjinä tehneet tätä vanhuspalveluiden ja sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestelmänmuutosta niin kiinteästi, että keskusteluille vanhustenhuollon sisällöstä, laadusta, osaamisesta ja niiden kehittämisestä ei ole ollut laajamittaisesti sijaa, eteenkään eduskunnan istuntosalissa. 

Merkittävä vaikutus nyt julkisuudessa käytävällä keskustelulla on ikäihmisten ja heidän omaistensa turvallisuuden tunteeseen sekä alalla työskentelevien tai sille opiskelevien jaksamiseen sekä ammatin arvostukseen. 

Asia koskettaa valtaosaa suomalaisväestöstä. Tällä hetkellä kansalaiset kaipaavat erityisesti päättäjien keskustelua asiasta. On tärkeää kuulla, miten päättäjät näkevät vanhustenhuollon tulevaisuuden.