Suomessa jopa 100 000 lasta elää tällä hetkellä pienituloisissa kotitalouksissa. Kokonaisuudessaan yhteiskuntamme on viime vuosikymmeninä jatkuvasti vaurastunut, mutta lapsiperheiden köyhyys on lisääntynyt. Heikko-osaisuus periytyy usealla elämän osa-alueella, niin terveydessä kuin esimerkiksi koulutuksessakin, ja siirtyy helposti sukupolvelta toiselle. Maassamme on perheitä, joissa jo kolmas sukupolvi voi olla köyhä ja syrjäytynyt. Yleisintä köyhyys on yksinhuoltajaperheissä ja perheissä, joissa lapset ovat alle 3-vuotiaita, mutta toisaalta myös monilapsisissa perheissä köyhyys on keskimääräistä yleisempää.  

Ihmisen hyvinvoinnin perusta rakentuu lapsuudessa, ja lapsuusiän olosuhteet vaikuttavat koko elämän terveyteen ja hyvinvointiin, muun muassa tulevaisuuden työkykyyn. Lapsen köyhyys vaikuttaa hänen mahdollisuuksiinsa osallistua oman elinpiirinsä tavanomaiseen elämään, harrastuksiin ja muuhun vapaa-ajan toimintaan. Köyhä lapsi joutuu kokemaan usein osattomuutta ja ulkopuoliseksi jäämistä, mistä aiheutuu häpeän tunteita. Lapsi kantaa myös helposti vanhempien ja perheen toimeentulo-ongelmia harteillaan, ja toisaalta köyhän perheen vanhempien aika saattaa mennä perheen toimeentulosta huolehtimiseen, jolloin aikaa tai mahdollisuuksia huomioida lapsen huolia ei aina ole. 

Suomalaiset kantavat laajasti huolta lasten ja perheiden hyvinvoinnista ja toimeentulosta. Eduskunnan Lapsen puolesta -ryhmälle luovutettiin keväällä koko eduskunnalle tarkoitettu 3 239 ihmisen allekirjoittama ja lapsen oikeuksien viestintäverkoston organisoima Köyhyys satuttaa lasta -vetoomus lapsiperheköyhyyden pysäyttämiseksi. Myös hallitusohjelman yhdeksi kärkihankkeeksi on nostettu lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelma, jossa pyritään vastaamaan merkittäviin terveys- ja hyvinvointihaasteisiin, kuten lasten ja nuorten syrjäytymiseen.  

YK:n lapsen oikeuksien sopimus, jonka Suomi on allekirjoittanut vuonna 1991, velvoittaa valtiota, kuntia, lasten vanhempia ja muita heidän kanssaan toimivia aikuisia edistämään lasten ja perheiden hyvinvointia ja tasa-arvoisuutta. Tiedetään, että lapsiin ja perheisiin investoiminen on parasta mahdollista tulevaisuuspolitiikkaa, jossa panokset tulevat moninkertaisina takaisin. Eduskunnassa ei kuitenkaan ole käyty laajempaa keskustelua lasten ja perheiden hyvinvoinnin edistämisestä ja köyhyyden ehkäisystä, jolloin voitaisiin yhteistyössä pohtia ratkaisukeinoja tilanteen kohentamiseksi. Tieto lapsiperheiden köyhyyden lisääntymisestä ja ihmisten kantama huoli asiasta kuitenkin velvoittavat päättäjiä ottamaan asian keskusteluun.