Toimenpidealoite
TPA
16
2017 vp
Antero
Laukkanen
kd
ym.
Toimenpidealoite ylivelkaantuneiden auttamisesta ja velka-armahduslain säätämisestä
Eduskunnalle
Perintä- ja ulosottojärjestelmä on viime vuosikymmenenä ruuhkauttanut oikeuslaitoksen. Tuomioistuimissa muiden asioiden määrä vuoden 2000 jälkeen on pysynyt ennallaan noin 150 000:ssa, mutta velka-asioiden määrä on noussut 50 000:sta 300 000:een eli kuusinkertaiseksi, ja se on nykyisin lähes 70 % kaikista asioista. Oikeuslaitoksen kustannuksista velkomisasioiden osuus on yli kaksi kolmasosaa, kun se oli kymmenen vuotta sitten yksi kolmasosa. Velkomisjärjestelmän kustannuksiksi arvioidaan 1—1,2 miljardia euroa vuodessa, kun mukaan lasketaan oikeuslaitoksen ja perinnän kustannukset, mikä vastaa vuosittain ulosotettua rahamäärää. 
Tuomioiden valtavassa määrässä sattuu virheitä, joiden oikaisu jälkeenpäin on vaikeaa. Siksi olisi tarpeen sujuvoittaa menetelmiä perusteiltaan ja määrältään virheellisten velkatuomioiden oikaisemiseksi. Myös velkojan moitittavan toiminnan tai väärän velkomisen tulisi johtaa seurauksiin, jotka esimerkiksi rajaisivat velkojan saatavaa tai johtaisivat sanktioihin. 
Ennen kaikkea ulosotto- ja perintäjärjestelmää on syytä muuttaa siten, että lähtökohdaksi otetaan ylivelkaantuneiden henkilöiden asioiden kuntoon saattaminen ja uuden alun mahdollistaminen. Mikäli kyse on yrityksistä, on pyrittävä rahoitusvaikeuksissa olevan yrityksen kuntoon saattamiseen ja liiketoiminnan  jatkamiseen, kun  sille on liiketaloudelliset edellytykset. Pakkorealisointien tulisi olla vasta viimeinen keino, ja niistä tulisi vaatia erillinen oikeuden päätös.  
Suomen ulosottojärjestelmässä on ulosotossa yli neljä miljardia euroa. Ulosotossa oli vuoden 2016 lopussa 244 000 henkilöä, ja yhteensä ulosotto kohdistuu vuoden mittaan 550 000 henkilöön, joista 496 000 oli yksityishenkilöitä ja muut yrityksiä tai muita oikeushenkilöitä. Lukumäärät ovat suuremmat kuin koskaan. Euroopan komissio nosti Suomen maaraportissa 2017 esiin yksityisen velkaantumisen ja näiden lukujen huolestuttavan kasvun samalla kun poisti Suomen tarkkailusta julkisen velan osalta. Luottohäiriömerkintä on vuosittain 374 000 yksityishenkilöllä ja 426 000 henkilöllä mukaan lukien oikeushenkilöt, kuten yritykset. Luottohäiriömerkintöjen seurauksena lainajärjestelyitä ei voi tehdä, ja näin aiheutetaan lainojen irtisanomisia ja omaisuuden pakkorealisointeja. 
Suomen 100-vuotisjuhlavuoden merkeissä meidän tulisi ottaa tavoitteeksi puolittaa nykyisestä sekä ylivelkaantuneiden määrä että ulosotossa oleva rahasumma. Tämä edellyttää ylivelkaantumisen syiden ennalta ehkäisemistä ja lievittämistä. Painopiste on siirrettävä ennaltaehkäisyyn esimerkiksi talousopetuksella, velkaneuvonnalla ja sosiaalisilla pienlainoilla.  
Köyhien ja pienituloisten riski ylivelkaantua on suuri, koska tiukalle vedetty talous ei jousta ja pienistä tuloista säästäminen on vaikeaa. Kun tulot tai menot muuttuvat äkisti tai eteen tulee isompi kuluerä, saattaa laina olla ainoa vaihtoehto. Usein käytettävissä on vain huonoja rahoitusratkaisuja, sillä mitä heikompi on maksukyky, sitä kalliimpi on laina. Kuitenkin myös pienituloisille tulee taata pääsy kohtuuehtoisiin pankki- ja rahoituspalveluihin. Eräänä ratkaisuna kaikkein heikoimmassa tilanteessa oleville ovat mikroluotot ja sosiaaliset luotot.  
Juuri korkeat lainojen korot ja viivästyskorot loukkaavat oikeustajua. Viivästyskorot saattavat olla lopulta jopa moninkertaisesti enemmän kuin alkuperäinen vaade, ja ulosotossa saatetaan maksaa pelkkiä viivästyskorkoja eikä ulosotto kata niitä vaan summat kasvavat. Lisäksi kuluiksi tulevat ulosottomiehen ja perintäyhtiöiden palkkiot, asianajopalkkiot ja oikeudenkäyntimaksut, joiden rajaamista tulisi harkita, ja seurausulosotot ulosotosta johtuvien lainojen irtisanomisten ja maksuviivästysten takia. Ongelma on erityisen paha vakuudettomissa kulutusluotoissa sekä niissä ja vakuudellisissa lainoissa, kun lainoja ei voida hoitaa ulosoton takia ja ne irtisanotaan. Viivästyskorot pahentavat velkaantumista, ja korkeakorkoisia velkoja olisikin muutettava pitkäaikaisiksi vakauttamislainoiksi normaalilla tai alennetulla korolla maksukyvyn turvaamiseksi ja sosiaalisin perustein. 
Merkittävä osa velka-asioista on sellaisia, ettei niitä pitäisi viedä tuomioistuimiin, koska asiat olisivat hoidettavissa huolenpidolla asiakkaista tai maksujärjestelyillä, joihin tulisi kannustaa. Kuntien talous- ja velkaneuvonnan asiakas on yleensä asiakas myös perhe- ja sosiaalipalveluissa. Tämä yhteys on säilytettävä. Etuuskäsittelyn siirtyminen Kelalle mahdollistaa uuden sosiaalityön, jossa edetään rinnakkain ja vaiheittain. Näin voitaisiin saada lisää ylivelkaantuneita ihmisiä kohtuuehtoisiin velkasaneerauksiin. 
Palkan ulosmittauksessa velalliselle jätettävän suojaosuuden laskennan epäkohtia pitäisi korjata. Nykyisin esimerkiksi työssä käyvälle velalliselle velkajärjestely on toimeentulotukea tiukempi, koska suojaosuuteen ei lasketa mukaan ansiotulovähennystä. Työtulosta vero ja ulosotto vievät aluksi liki 75 %. Se muodostaa työn vastaanottamisessa kannustinloukun ja ruokkii harmaata taloutta. Suojaosuus on jäänyt jälkeen esimerkiksi työmarkkinatuen kehityksestä. Suojaosuuksia tulisi nostaa, ja samalla voitaisiin harkita niiden kalleusluokkia. Porrastetusti korkeampi suojaosuus olisi kohtuullista pitkissä ulosotoissa, kun ei ole kyse velan hoidon laiminlyönnistä. Verot ja ulosotto vievät osassa tuloluokkia tulon lisäyksestä 90 %. Tässä tulisi olla enimmäiskatto, joka olisi alempi. 
Nykyisin 15 vuoden vanhenemisaika ei ole henkilökohtainen vaan ulosottoasiakohtainen. Mikäli muiden lainojen korkoja ja lainanhoitoa ei oteta huomioon, tulee ulosotosta lisää luottojen irtisanomisia ja pakkorealisointeja. Seurausulosotot synnyttävät ulosottoketjuja. Siksi ulosotto olisi laskettava henkilökohtaisena, jolloin poistettaisiin ketjuttaminen yhä uusilla ulosottosaatavilla. 
Ennaltaehkäisy, virheiden oikaisu, velan kohtuullistaminen, korko- ja velkahelpotukset tai maksulomat vähentävät ulosotossa olevaa summaa ja edistävät velan maksukykyä, yrittämistä ja työllistymistä ja tuovat yhteiskunnalle verotuloja ja säästöjä sosiaaliturva- ym. menoihin.  
Velka-armahdus on ikivanha menetelmä velallisen nostamiseksi ahdingosta ja uuden alun mahdollistamiseksi. Suomen 100-vuotisen itsenäisyyden juhlavuosi on oikea aika antaa kertaluontoinen velka-armahduslaki, jolla poistetaan kaikki vuotta 2002 edeltäneet ulosotto- ja pakkoperintävelat. Se olisi askel kohden järjestelmää, jossa ulosotto- ja pakkoperintävelat lyhenevät nykyistä nopeammin. Ulosoton kesto olisi kohtuullista alentaa esimerkiksi 10 vuoteen haasteesta, kun ei ole kyse velan hoidon laiminlyönnistä. Tämä edistäisi uuden alun mahdollisuutta, kun on syntynyt velkaongelma. On huomattava, että monessa maassa velka vanhenee alle 10 vuodessa. 10—15 vuotta kestäneissä ulosotoissa ulosottoa voitaisiin siirtymäaikana keventää suojaosuuden erityiskorotuksella tai ulosottolomilla. Velka-armahduslakiin voidaan sisällyttää kompensaatioita, jos valtion talousarviossa varataan tälle määräraha. 
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin ylivelkaantuneiden aseman määrätietoiseksi parantamiseksi monin erilaisin keinoin ja asettaa tavoitteeksi puolittaa ulosotossa olevien velkojen ja ihmisten määrä ottamalla lähtökohdaksi ylivelkaantuneiden henkilöiden asioiden kuntoon saattaminen ja uuden alun mahdollistaminen ja 
että hallitus siksi ryhtyy toimenpiteisiin velkojen armahduslain säätämiseksi Suomen 100-vuotisen itsenäisyyden juhlavuoden kunniaksi. 
Helsingissä 5.5.2017 
Antero
Laukkanen
kd
Outi
Alanko-Kahiluoto
vihr
Anneli
Kiljunen
sd
Kari
Uotila
vas
Viimeksi julkaistu 8.5.2017 13:45