2.1.1  2.1.1 Laki kasvinterveyden suojelemisesta

Kasvinterveyden suojelemisesta annettu laki koskee toimenpiteitä kasvintuhoojien torjumiseksi ja niiden leviämisen estämiseksi. Lain tavoitteena on ylläpitää hyvää kasvinterveyden tilaa ja siten edistää maa-, metsä- ja puutarhatalouden ja elintarviketuotannon toimintaedellytyksiä sekä elintarvikkeiden turvallisuutta ja tuotteiden laatua. Tarkoituksena on varmistaa, etteivät tietyt kasvintuhoojat pääse leviämään Suomeen saastuneiden kasvien, kasvituotteiden tai muiden tavaroiden mukana. Lakia voidaan lisäksi soveltaa sellaisten uusien tai vaikutukseltaan ennalta arvaamattomien kasvintuhoojien tai muiden organismien torjumiseen ja leviämisen estämiseen, jotka aiheuttavat välitöntä uhkaa kasvinterveydelle. Lakia sovelletaan myös biologisessa torjunnassa ja pölytyksessä käytettävien makroeliöiden myyntiin, käyttöön ja maahantuontiin. 

Laissa kasvintuhoojalla tarkoitetaan kasveissa tai kasvituotteissa esiintyviä eläin- tai kasvikuntaan kuuluvia haitallisia organismeja, kuten sieniä, bakteereita ja fytoplasmoja sekä viruksia ja muita taudinaiheuttajia, jotka voivat aiheuttaa välitöntä tai välillistä vahinkoa viljelykasveille, luonnonvaraisille kasveille tai niistä saataville tuotteille. Kasvinterveyden suojelemisesta annetun maa- ja metsätalousministeriön asetuksen (määräyskokoelman numero 17/08, DNro 1858/01/2008) liitteissä I—II, jotka vastaavat kasvinterveysdirektiivin liitteitä, säädetään, ottaen huomioon Suomea sitovat kansainväliset sopimukset, mitä kasvintuhoojia laissa tarkoitetut toimenpiteet saavat koskea. Mainitulla asetuksella on annettu tarkemmat säännökset myös toimenpiteistä, määräyksistä, kielloista, ehdoista ja rajoituksista kasvintuhoojien torjumiseksi tai niiden leviämisen estämiseksi.  

Kasvinterveyslaissa säädetään muun muassa toimijoiden velvollisuudesta rekisteröityä ja noudattaa kasvintuhoojien torjumiseksi tai niiden leviämisen estämiseksi välttämättömiä rajoituksia, kieltoja ja toimenpiteitä. Laissa säädetään tarkastuksista ja valvonnasta, pakkokeinoista, seuraamuksista sekä kasvintuhoojan torjuntapäätöksestä aiheutuvien kustannusten korvaamisesta valtion varoista.  

Tiettyjä kasveja, kasvituotteita ja muita tavaroita, joiden mukana kasvintuhooja voi helposti levitä, saa markkinoida vain kasvipassilla tai muulla kasvinterveydestä annetulla todistuksella varustettuna. Kasvinterveyslain 10 §:n mukaan sen, joka tietää tai epäilee maa- ja metsätalousministeriön asetuksella säädettyä kasvintuhoojaa esiintyvän omistamallaan tai hallinnassaan olevalla kiinteistöllä, kiinteistön osalla, viljelmällä, tavaravarastossa, kuljetusvälineessä tai rakennuksessa, on velvollinen viipymättä ilmoittamaan siitä asianomaiselle elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle tai Ruokavirastolle. Sama koskee viranomaista, joka toiminnassaan havaitsee tällaisen kasvintuhoojan esiintymisen.  

Maanomistaja, viljelijä taikka kiinteistön tai kiinteistön osan omistaja tai haltija voidaan velvoittaa kasvintuhoojien torjumiseksi tai niiden leviämisen estämiseksi suorittamaan välttämättömiä toimenpiteitä kiinteistöllä esiintyvän kasvintuhoojan hävittämiseksi. Lain nojalla voidaan määrätä myös muun muassa kasvintuhoojan saastuttaman rakennuksen, työ- tai kuljetusvälineen taikka muun esineen välttämättömästä puhdistamisesta tai desinfioimisesta sekä välttämättömästä puhdistus- ja desinfiointitavasta, kasvien tai kasvialkuperää olevien pakkausten tai pakkausaineiden välttämättömästä puhdistuksesta, desinfioimisesta tai hävittämisestä, määrätä kasvien viljelemistä, kuljetusta tai kauppaa koskevia välttämättömiä kieltoja, ehtoja ja rajoituksia sekä velvoittaa toimija noudattamaan muita kasvintuhoojien torjumiseksi tai niiden leviämisen estämiseksi välttämättömiä rajoituksia, kieltoja ja toimenpiteitä. Ruokavirasto tai elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus tekee toimijakohtaisen torjuntapäätöksen. 

Ruokavirasto vastaa valvonnasta ja valvonnan järjestämisestä. Ruokaviraston on laadittava vuosittain valvontasuunnitelma valvonnan järjestämiseksi. Ruokavirasto käyttää valvonnassa apunaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksia. Maahantuotavien hedelmien ja vihannesten kasvinterveysvalvonnasta vastaa Tulli. Tulli vastaa Venäjältä tuotavan puun asiakirjatarkastusten tekemisestä. Lisäksi Tulli tekee tarkastuksia omien valvontatoimiensa aikana löydetylle puiselle pakkausmateriaalille. Tätä Tullin valvontaa tehdään maa- ja metsätalousministeriön ja valtiovarainministeriön välisen palvelusopimuksen nojalla. Maahantuontia, siltä osin kuin se ei kuulu Tullille, valvoo Ruokavirasto.  

Ruokavirasto voi käyttää myös Suomen metsäkeskusta apunaan torjuntapäätöksen valmistelussa, täytäntöönpanossa sekä korvauspäätöksen valmistelussa, jos torjunnan kohteena on Suomessa ennen esiintymätön kasvintuhooja, joka voi aiheuttaa välitöntä tai välillistä vahinkoa metsässä kasvaville puille. Ruokavirasto voi käyttää valvonnassa apunaan myös valvontatehtävään kirjallisesti valtuuttamiaan tarkastajia, jotka toimivat Ruokaviraston valvonnassa.  

Ruokavirasto voi tarvittaessa kieltää kasvipassin tai muun todistuksen käytön, jos se on välttämätöntä kasvintuhoojien torjumiseksi tai leviämisen estämiseksi taikka jos edellytykset kasvipassin, todistuksen tai merkinnän käytölle eivät enää täyty. Toimivaltainen viranomainen voi antaa huomautuksen toimijalle, joka ei noudata säännöksiä tai ei täytä rekisteröinnin ehtoja. Ruokavirasto voi poistaa kasvinsuojelurekisteristä toimijan, joka ei huomautuksesta huolimatta korjaa toiminnassaan havaittuja virheellisyyksiä, jos kyseessä on olennainen virhe tai laiminlyönti. Ruokavirasto voi tehostaa päätöstään uhkasakolla tai teettämisuhalla ja elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus voi tehostaa päätöstään teettämisuhalla. Joka tahallaan tai huolimattomuudesta rikkoo kasvinterveyslain säännöksiä, on tuomittava, jollei teosta muualla laissa säädetä ankarampaa rangaistusta, kasvinterveyden vaarantamisesta sakkoon.  

Kasvinterveyden suojelemisesta annetun lain 30 §:n 1 momentin mukaan valtion varoista voidaan osittain tai kokonaan korvata toimijoille kasvintuhoojan hävittämiseksi (hävitettävät kasvintuhoojat) annetun torjuntapäätöksen perusteella suoritetuista hävittämistoimenpiteistä aiheutuneet välittömät ja välttämättömät kustannukset, jos kasvintuotannolle aiheutuneet vahingot ovat poikkeuksellisen suuret. Korvauksen maksamisen edellytyksenä on, että toimijalle on aiheutunut hävittämistoimenpiteistä huomattavia kustannuksia, joilla on toimijan elinkeinolle kohtuuttoman suuri merkitys tai joiden korvaaminen on toimijan elinkeinon jatkamisen kannalta tarpeellista. Hävitettäviä kasvintuhoojia ovat kasvinterveyden suojelemisesta annetun maa- ja metsätalousministeriön asetuksen (17/08) liitteissä I ja II luetellut kasvintuhoojat, joita Suomessa ei pysyvästi esiinny, sekä uudet välitöntä uhkaa kasvinterveydelle aiheuttavat tuhoojat. Korvausta voidaan maksaa vain siltä osin kuin korvausta ei makseta vakuutuksesta tai rahastosta.  

Korvauksen saamisen edellytyksenä on, että kasvi, josta torjuntapäätöksen kohteena oleva hävitettävä kasvintuhooja on löydetty, on ollut korvaukseen oikeutetulla viljelijällä tuotannossa. Korvausta on haettava Ruokavirastolle osoitetulla hakemuksella kuuden kuukauden kuluessa siitä, kun hakija sai tiedon kustannusten syntymisestä tai vahingon ilmenemisestä. Hakemus on toimitettava asianomaiseen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukseen ja siihen on liitettävä riittävä selvitys kustannuksista ja vahingoista. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus antaa lausunnon sen tekemään torjuntapäätökseen liittyvästä korvaushakemuksesta Ruokavirastolle. 

Metsässä kasvaviin puihin kohdistuneesta, hävitettävää kasvintuhoojaa koskevasta torjuntapäätöksestä aiheutuneet kustannukset ja vahingot voidaan lain 30 a §:n mukaan korvata siltä osin kuin ne ylittävät säännöllisestä metsänhoidosta tai tavanomaisesta puutavaran korjuusta aiheutuvat kustannukset. Metsällä tarkoitetaan aluetta, johon sovelletaan metsälakia. Korvausta haetaan Ruokavirastolta, joka myös päättää korvauksen maksamisesta. 

Korvauksiin sovelletaan maatalousalalla toimivien yritysten osalta tiettyjen maa- ja metsätalousalan ja maaseutualueiden tukimuotojen toteamisesta sisämarkkinoilla soveltuviksi Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 107 ja 108 artiklan mukaisesti annettua komission asetusta (EU) N:o 702/2014 (ryhmäpoikkeusasetus) sekä metsätalousalalla toimivien yritysten osalta Euroopan unionin maa- ja metsätalousalan ja maaseutualueiden valtiontuesta vuosina 2014—2020 annettuja Euroopan unionin suuntaviivoja (2015/C 390/05). 

2.1.1.1 Kasvintuhoojavakuutukset  

Eräistä vakuutusmaksuista suoritettavasta verosta annettuun lakiin (664/1966) lisättiin väliaikaisesti uusi 5 §, jonka mukaan verosta vapaa on vakuutusmaksu, joka perustuu satovahinkovakuutussopimukseen tai maatalouden alkutuotannon kasvintuhoojavakuutussopimukseen. Laki tuli voimaan 20.3.2019 ja on voimassa vuoden 2027 loppuun. Pykälän rajauksen mukaisesti kasvintuhoojavakuutussopimusten verovapautus koskisi ainoastaan maatalouden alkutuotannon kasvintuhoojavakuutussopimuksia. Nykyisten valtiontukisääntöjen puitteissa metsänomistajille ei ole mahdollista myöntää tukea kasvintuhoojavakuutusten ottamiseen. Ryhmäpoikkeusasetuksessa maatalousalalla tarkoitetaan kaikkia maatalouden alkutuotannon sekä maataloustuotteiden jalostuksen tai kaupan pitämisen alalla toimivia yrityksiä.  

Lain 5 §:n 3 momenttiin sisältyvän ryhmäpoikkeusasetukseen pohjautuvan rajauksen mukaan verovapauden edellytyksenä olisi, että maatalouden harjoittajan palveluksessa on vähemmän kuin 250 työntekijää ja maatalouden harjoittajan vuosiliikevaihto enintään 50 miljoonaa euroa tai taseen loppusumma on enintään 43 miljoonaa euroa. EU:n valtiontukisääntelyyn johtuvista syistä verovapaus ei pykälän 4 momentin mukaan koskisi maatalouden harjoittajaa, joka on yleisen ryhmäpoikkeusasetuksen 1 artiklan 4 kohdan c alakohdassa tarkoitetulla tavalla taloudellisesti vaikeuksissa tai jota koskee mainitun artiklan 4 kohdan a alakohdassa tarkoitettu Euroopan komission aikaisempaan päätökseen perustuva maksamaton perintämääräys, jossa tuki on julistettu sääntöjenvastaiseksi ja sisämarkkinoille soveltumattomaksi. 

Tukeen sovellettaisiin eräiden valtion tukea koskevien Euroopan yhteisöjen säännösten soveltamisesta annettua lakia (300/2001). Kyseisessä laissa säädetään valtion tukien valvontaan liittyvistä tukien takaisinperinnästä, tukien ilmoitusmenettelystä ja tarkastuskäynneistä sekä virka-avusta. Eräistä vakuutusmaksuista suoritettavasta verosta annetun lain 7 §:n mukaisesti verotukeen sovellettaisiin muutoin, mitä arvonlisäverosta arvonlisäverolain (1501/1993) II osassa, oma-aloitteisten verojen verotusmenettelystä annetussa laissa (768/2016) ja veronkantolaissa (11/2018) tai muussa laissa säädetään. Verotuki rinnastettaisiin siten menettelyllisesti vakuutusmaksuveroasioihin. Tämä koskisi muun muassa oikaisuvaatimusta ja muutoksenhakua.  

Satovahinko- ja kasvintuhoojavakuutusten vakuutusmaksuveron poistamisen oletetaan laskevan näiden vakuutusten hintaa ja lisäävän niiden kysyntää. Hintaa voisi laskea myös kysynnän kasvusta johtuva vakuutuksenottajien määrän kasvu. 

2.1.1.2 Ahvenanmaan asema 

Ahvenanmaan itsehallintolain (1144/1991) 18 §:n 15 kohdan mukaan maakunnalla on lainsäädäntövalta asioissa, jotka koskevat maa- ja metsätaloutta. Esityksen alaan kuuluvat säännökset kuuluvat maakunnan lainsäädäntövaltaan. Ahvenanmaan maakunnan lainsäädäntötoimet julkaistaan Ahvenanmaan säädöskokoelmassa (Ålands författningssamling). 

2.1.1.3 Käytäntö 

Vaarallisten kasvitautien ja tuholaisten esiintymistä valvotaan viljelmillä, viheralueilla, metsissä, myymälöissä sekä maahantuonnissa ja viennissä tehtävillä tarkastuksilla. Erityisen tärkeää on, ettei taimien ja muun lisäysaineiston tuotannossa esiinny vaarallisia kasvitauteja ja tuholaisia, jotta ne eivät pääse leviämään uusille alueille. 

Ruokaviraston valvontaa varten pitämässä kasvinsuojelurekisterissä oli vuonna 2018 taimitarhoja noin 200. Kasvihuoneviljelmistä rekisterissä oli 652 kesä- ja ruukkukukkaviljelmää ja –taimituottajaa sekä 5 vihannesten taimituottajaa. Ainoastaan vihanneksia tai marjoja tuottavat kasvihuoneviljelmät eivät kuulu Ruokaviraston rekisteriin. 

Tuontitarkastusten määrä vaihtelee vuosittain sen mukaan, paljonko terveystodistuksen vaativia kasveja, kasvituotteita ja muita tavaroita tuodaan maahan. Kaikki tällaiset tuotteet tarkastetaan pääsääntöisesti maahantuonnin yhteydessä, mutta osalle tuotteista on säädetty alennetut tarkastusprosentit. Suomessa sovelletaan hedelmien ja vihannesten sekä Venäjältä peräisin olevan havupuun tarkastuksessa alennettuja tarkastusprosentteja. 

Markkinavalvontaa tehdään pistokokeina sellaisille sisämarkkinoilla oleville tuotteille, joiden mukana voi helposti levitä kasvintuhoojia. Valvonta tulee tehdä tasapuolisesti, painottaen sitä kuitenkin suuririskisimpiin tuotteisiin ja markkinoinnin vaiheisiin. 

EU:n ulkopuolisiin maihin vietäviä kasvinterveystodistusta vaativia kasvituotteita tarkastetaan vientihetkellä tai ennakolta tuotantopaikalla tehtävänä vientivalmiustarkastuksena. 

Kartoituksilla selvitetään tuhoojan esiintymistä koko maassa tai tietyllä alueella kuten tuotantopaikalla. Kartoituksia tehdään tuhoojakohtaisesti ja osana muita tarkastuksia. Tuotantopaikkavalvonnassa mahdollisen kartoituksen lisäksi selvitetään, täyttääkö toiminta lainsäädännön vaatimukset. Todetun kasvintuhoojaesiintymän hävittämistä valvotaan toimenpidevalvonnoilla. 

Kasvinterveyden valvontaa tekevät Ruokaviraston, elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten ja Tullin kasvintarkastajat sekä Ruokaviraston valtuuttamat tarkastajat. Tarkastustoimintaa ohjaa Ruokaviraston kasvinterveysyksikkö. Elintarviketurvallisuusvirasto, elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset ja valtuutetut tarkastajat tekivät vuonna 2018 yhteensä 4914 tarkastusta. Lukuun sisältyy tuonti-, sisämarkkina- ja vientivalvonta sekä kartoitukset. Tarkastusten yhteydessä otettiin yhteensä 5059 näytettä, jotka tutkittiin Elintarviketurvallisuusviraston kasvianalytiikan Lappeenrannan ja Viikin laboratorioissa. Tulli teki vuonna 2018 kolmasmaatuonnin kasviseriin kohdistuneita asiakirjatarkastuksia 1291 ja 864 kasvierän fyysistä tarkastusta. Usein joidenkin vaarallisten kasvintuhoojien esiintymiä, kuten koloradonkuoriaisia, löydetään esimerkiksi kansalaisilta saatujen havaintoilmoitusten perusteella.  

Metsissä kartoitetaan muun muassa vaarallisen kasvintuhoojan mäntyankeroisen esiintymistä. Saha- ja puutavaran tuotannossa valvotaan vientivaatimusten kuten kansainvälisen ISPM 15 - standardin mukaisten käsittely- ja merkintävaatimusten täyttymistä.  

Kasvintuhoojien lisäksi tuotantopaikoilla valvotaan kasvinterveys- ja taimiaineistolainsäädäntöön perustuvien rekisteröintivelvoitteiden täyttymistä sekä laatu- ja merkintävaatimusten täyttymistä.  

Valvonnassa annetaan pääasiassa eräkohtaisia maahantuonti- ja markkinointikieltoja sekä torjuntapäätöksiä vaarallisten kasvintuhoojien hävittämiseksi esimerkiksi tuotantopaikoilta. Vuonna 2017 kiellettiin yhteensä 28 kasvierän maahantuonti puuttuvien tai virheellisten terveystodistusten, havaittujen tuhoojien tai muiden puutteiden takia. Suurin osa maahantuontikielloista koski puutavaraa, haketta ja puupakkausmateriaalia. Sisämarkkinakaupassa markkinointikieltoja annettiin 50. Kasvintuhoojien torjuntapäätöksiä annettiin 55. Vientivalvonnassa ei ollut huomautettavaa. Tehtyjen päätösten lukumäärä oli samalla tasolla kuin aiempina vuosina. 

Ruokavirasto voi päättää kasvintuhoojan torjuntapäätöksestä aiheutuneiden kustannusten korvaamisesta toimijalle. Vuodesta 2014 alkaen viisi toimijaa on hakenut kasvintuhoojan torjuntapäätöksestä aiheutuvien kustannusten korvaamista. Elintarviketurvallisuusvirasto on näissä tapauksissa päättänyt, että edellytykset eivät täyttyneet. Metsään kohdistuvasta kasvintuhoojan (aasianrunkojäärä) torjuntapäätöksestä aiheutuvien kustannusten korvaamista on hakenut ja saanut yksi toimija vuonna 2016. 

Tuomioistuinratkaisuja kasvintuhoojia koskevista torjunta- ja korvauspäätöksistä 

Korkein hallinto-oikeus on antamassaan ratkaisussa KHO 2018:105 arvioinut kasvinterveyden suojelemisesta annetun lain 30 §:n 1 momentissa säädettyjen korvauksen maksamisen edellytysten täyttymistä. Elintarviketurvallisuusvirasto oli hylännyt yhtiön hakemukset yhtiölle kasvintuhoojan torjuntapäätösten täytäntöönpanon johdosta aiheutuneiden kustannusten korvaamisesta. Yhtiö oli valittanut Helsingin hallinto-oikeuteen, joka oli hylännyt valituksen. Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisun mukaan, arvioitaessa torjuntapäätöksen täytäntöönpanosta aiheutuneiden kustannusten poikkeuksellista suuruutta sekä merkitystä ja mahdollista kohtuuttomuutta yhtiön elinkeinon kannalta voitiin ottaa huomioon myös se, missä määrin toimija oli voinut omilla toimenpiteillään vaikuttaa vahinkojen syntymiseen. Tässä arvioinnissa merkitystä oli sillä, että yhtiön taimitarhalla oli havaittu kyseistä kasvintuhoojaa jo vuodesta 2004 lähtien ja yhtiöllä oli siten ollut tieto kasvivalikoimansa riskialttiudesta ja kokemusta myös kasvintuhoojan torjuntatoimista. Korvausten maksaminen ei ollut tarpeen myöskään elinkeinotoiminnan jatkamisen kannalta. KHO tutki valituksen ja katsoi, että perusteita hallinto-oikeuden päätöksen muuttamiseen ei ollut.  

Korkeimman hallinto-oikeuden päätöksessä 5.12.2018 (KHO taltionumero 5767) on arvioitu yksityisellä kiinteistöllä sijaitsevien koivujen kaatamista aasianrunkojäärän esiintymän selvittämiseksi ja leviämisen estämiseksi. Aasianrunkojäärä on vaaralliseksi luokiteltu kasvintuhooja. Komission täytäntöönpanopäätös (EU) 2015/893 edellyttää, että tuhoojan hävittämiseksi ja leviämisen estämiseksi saastuneeksi määritellyltä vyöhykkeeltä kaikki lehtipuut tulee kaataa ja tutkia. Poikkeustapauksissa toimivaltainen viranomainen voisi kuitenkin päättää, että puita ei tarvitse kaataa niiden erityisen yhteiskunnallisen, kulttuurisen tai ympäristöön liittyvän arvon vuoksi. Elintarviketurvallisuusvirasto katsoi, että puita ei voida säästää mainitulla poikkeusperusteella. Kiinteistön omistajat valittivat päätöksestä hallinto-oikeuteen. Hallinto-oikeus hylkäsi valituksen. Kiinteistön omistajat valittivat päätöksestä korkeimpaan hallinto-oikeuteen, joka tutki valituksen ja hylkäsi sen.  

2.1.2  2.1.2 Muu lainsäädäntö

Laki vieraslajeista aiheutuvien riskien hallinnasta  

Haitallisten vieraslajien ja niistä aiheutuvien vahinkojen hallinta liittyy läheisesti kasvinterveyden suojeluun. Kasvinterveyden suojelemisesta annetussa laissa tarkoitetut kasvintuhoojat eivät kuitenkaan kuulu vieraslajisäädösten soveltamisalaan. Vieraslajeista aiheutuvien riskien hallinnasta annettu laki (1709/2015) täydentää haitallisten vieraslajien tuonnin ja leviämisen ennalta ehkäisemisestä ja hallinnasta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1143/2014 (vieraslajiasetus) soveltamista. Tavoitteena on vähentää ja estää vahinkoja, joita haitallisista vieraslajeista aiheutuu luonnon monimuotoisuudelle ja siihen perustuville ekosysteemipalveluille sekä ihmisten terveydelle, turvallisuudelle ja taloudelle.  

Unionin luetteloon kuuluvalla haitallisella vieraslajilla tarkoitetaan vieraslajiasetuksen 4 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuun unionin kannalta merkityksellisten haitallisten vieraslajien luetteloon kuuluvaa haitallista vieraslajia. Lakia voidaan soveltaa myös kansallisesti merkityksellisinä pidettäviin haitallisiin vieraslajeihin, joista voidaan säätää valtioneuvoston asetuksella.  

Lain mukaan vieraslajia ei saa pitää, kasvattaa, istuttaa, kylvää tai muulla vastaavalla tavalla käsitellä siten, että se voi päästä ympäristöön. Tämä ei kuitenkaan koske kasvin taimien istuttamista tai kasvin siementen kylvämistä pihapiiriin, pellolle tai rakennetulle alueelle, jos ei ole vaaraa lajin leviämisestä istutus- tai kylvöalueen ulkopuolelle. Kielto ei myöskään koske vieraslajina pidettävän makroeliön käyttöä biologisessa torjunnassa tai pölytyksessä, milloin se kasvinterveyden suojelemisesta annetun lain 9 a ja 9 b §:n nojalla on sallittu. 

Vieraslajeilla tarkoitetaan yleisesti eliölajeja, jotka ovat levinneet luontaisten esiintymisalueidensa ulkopuolelle ja pystyvät siellä myös lisääntymään. Vieraslajeista voi aiheutua mittavia taloudellisia vahinkoja. Monet haitalliset vieraslajit ovat merkittäviä maa- ja metsätalouden tuholaisia. Vieraslajit voivat toimia tautien kuljettajina. Tarkoituksellisesti Suomeen tuodaan vieraslajeista erityisesti hyötykasveja viljelyyn ja koristekasveiksi, kalalajeja vesiviljelyyn sekä riistalajeja metsästystä ja tarhausta varten. Vieraslajeja tuodaan myös esimerkiksi bioenergian lähteeksi, lääkkeiksi ja biologiseen torjuntaan. Tuonti mahdollistaa vieraslajien leviämisen edelleen, jos laji päästetään tietoisesti tai tahattomasti luontoon.  

Vieraslajien tahaton kulkeutuminen liikennevälineiden, raaka-aineiden ja esimerkiksi pakkausmateriaalien mukana on yleistynyt viimeisten vuosikymmenten aikana. Näiden mukana vieraslajeja kulkeutuu erityisesti siemeninä, munina, tauteina, loisina tai muiden lajien mukana.  

Taimiaineistolaki 

Taimiaineistolain (1205/1994) tarkoituksena on varmistaa, että markkinoilla on vain sellaista puutarhakasvien taimiaineistoa, joka täyttää säädetyt vähimmäislaatuvaatimukset ja on merkitty taimitodistuksella. Laki ei koske taimiaineiston vähäistä markkinointia, tuotantoa tai maahantuontia, jota ei harjoiteta ammattimaisesti. Taimiaineistolailla ja sen nojalla annettavilla säädöksillä on pantu täytäntöön asiaa koskeva EU-lainsäädäntö. Kasvintuhoojien torjumiseen ja niiden leviämisen estämiseen sovelletaan lisäksi kasvinterveyden suojelemisesta annettua lakia. 

Puutarhakasvien taimiaineistolla tarkoitetaan laissa hedelmäpuiden ja marja-, koriste- ja vihanneskasvien taimia ja muuta lisäysaineistoa, ei kuitenkaan vihanneskasvien siemeniä. Sääntely koskee taimiaineiston ammattimaista tuotantoa markkinointia varten, varastointia, maahantuontia ja kauppaa. Lisäksi lain tarkoituksena on taata riittävien tietojen antaminen puutarhakasvien taimiaineistosta sen ostajille ja muille käyttäjille. Maahan tuotavan, Suomessa markkinoitavan sekä Euroopan talousalueelle vietävän taimiaineiston tulee täyttää taimiaineiston laatua ja kasvien terveyttä koskevat vaatimukset, joista säädetään vihanneskasvien taimiaineiston tuottamisesta ja markkinoinnista annetulla maa- ja metsätalousministeriön päätöksellä (määräyskokoelman Nro 41/1996, Dnro 1518/543/96), koristekasvien taimiaineiston tuottamisesta ja markkinoinnista annetulla maa- ja metsätalousministeriön asetuksella (määräyskokoelman Nro 96/2000 DNro 3226/565), hedelmä- ja marjakasvien taimiaineiston tuottamisesta, markkinoinnista ja maahantuonnista annetulla maa- ja metsätalousministeriön asetuksella (määräyskokoelman Nro 5/17, DNro 140.01.04/2017) ja hedelmä- ja marjakasvien varmennetusta taimiaineistosta annetulla maa- ja metsätalousministeriön asetuksella (määräyskokoelman Nro 6/17, DNro 195/01.04/2017).  

Taimiaineistoa saa markkinoida vain Ruokaviraston valvontaa varten pitämään rekisteriin merkitty taimien toimittaja. Taimiaineisto, joka myydään ammattimaiseen jatkokasvatukseen tai toiselle yritykselle edelleen myytäväksi, on varustettava taimitodistuksella, joka sisältää taimiaineiston käytön kannalta tarpeelliset tiedot.  

Taimiaineistolain ja sen nojalla annettujen säännösten ja määräysten noudattamisen valvonnasta ja valvonnan järjestämisestä vastaa Ruokavirasto, joka käyttää valvonnassa apunaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksia sekä valvontatehtävään kirjallisesti valtuuttamiaan tarkastajia. Valvontaviranomainen voi kieltää Euroopan talousalueelta peräisin olevan taimiaineiston erän markkinoinnin sekä Euroopan talousalueen ulkopuolisesta valtiosta peräisin olevan erän markkinoinnin tai maahantuonnin, jos taimiaineisto, sen pakkaaminen tai sitä koskevat merkinnät eivät täytä niille taimiaineistolaissa tai sen nojalla annetuissa säännöksissä asetettuja vaatimuksia. Jos taimiaineiston markkinointi tai maahantuonti on kielletty, valvontaviranomainen voi määrätä taimiaineiston vietäväksi maasta tai hävitettäväksi. Päätökseen voidaan liittää ehtoja sen täytäntöönpanossa noudatettavasta menettelystä. Hävittämismääräys on annettava uhalla, että määräyksen mukaisesti suorittamatta jäänyt hävittäminen teetetään laiminlyöjän kustannuksella.  

Koristekasvien taimiaineiston tuottamisesta ja markkinoimisesta annetun maa- ja metsätalousministeriön asetuksen (Nro 96/00) 5 §:n mukaan taimiaineisto, jossa on viljelyvaiheessa silmävaraisesti havaittavissa kasvintuhoojia tai merkkejä taikka oireita haitallisista organismeista tai taudeista, on välittömästi käsiteltävä sopivalla tavalla taikka tarvittaessa hävitettävä. Vastaava säännös sisältyy hedelmä- ja marjakasvien taimiaineiston tuottamisesta, markkinoimisesta ja maahantuonnista annetun maa- ja metsätalousministeriön asetukseen (Nro 5/17) 5 §:ään. Samanlainen säännös sisältyy myös vihanneskasvien taimiaineiston tuottamisesta ja markkinoinnista annetun maa- ja metsätalousministeriön päätöksen (Nro 41/96) 4 §:ään. Sääntelyn kohteena ovat kasvintuhoojat sekä muut taimiaineiston laadulle haitalliset organismit ja aineiston laatu tuotannon kannalta.  

Taimiaineistolain säännösten rikkomisesta on säädetty sakkorangaistus. Rangaistukseen on tuomittava muun muassa se, joka tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta markkinointia varten tuottaa, markkinoi, maahantuo tai vie Euroopan talousalueelle taimiaineistoa, joka ei täytä taimiaineistolaissa tai sen nojalla annetuissa säännöksissä taimiaineistolle asetettuja vaatimuksia.  

Siemenlaki 

Siemenlain (600/2019) tarkoituksena on ylläpitää ja edistää korkealaatuista kasvintuotantoa edistämällä hyvälaatuisen ja Suomen kasvuolosuhteisiin sopivien siementen tuotantoa ja käyttöä sekä tarvittavien tietojen antamista siemenestä. Lakia sovelletaan maatalous- ja puutarhakasvien lisäysaineistona käytettäviin siemeniin ja niiden tuotantoon, markkinoille saattamiseen, maahantuontiin ja maastavientiin. Siemenellä tarkoitetaan myös siemenperunoita. Kasvintuhoojien torjumiseen ja leviämisen estämiseen sovelletaan lisäksi lakia kasvinterveyden suojelemisesta. 

Markkinoille saa saattaa vain kansalliseen kasvilajikeluetteloon hyväksyttyjä tai unionin viljelykasvilajien luettelossa olevien lajikkeiden siemeniä. Sertifioidulla siemenellä tarkoitetaan viranomaisen tarkastamia, lainsäädännön laatuvaatimukset täyttäviä virallisesti varmennettuja siemeniä. Lisäysaineistona käytettäväksi saa markkinoida vain sertifioitua siementä. Lisäksi markkinoille saa saattaa vihanneskasvien standardisiemeniä, jotka ovat riittävän lajipuhtaita, tunnistettavia ja täyttävät vaatimukset.  

Ruokavirasto toimii siemenlain mukaisena valvontaviranomaisena. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset valvovat siementen markkinointia toimialueellaan. Siementen maahantuontia valvoo Ruokaviraston ohella Tulli. 

Ruokavirasto voi kieltää siemenerän markkinoille saattamisen tai pakkaamoa saattamasta siemenerää markkinoille, jos säädetyt vaatimukset eivät täyty. Kielto voidaan määrätä myös määräaikaisena, jos puutteellisuus on mahdollista poistaa. Jos asia ei siedä viivytystä, Ruokaviraston lisäksi elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus tai Tulli kieltää siemenerän markkinoille saattamisen väliaikaisesti ja Ruokaviraston on viivytyksettä ratkaistava asia. 

Siemenlain säännösten rikkomisesta on säädetty sakkorangaistus. Rangaistukseen on tuomittava muun muassa se, joka tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta tuottaa tai saattaa markkinoille siemeniä vastoin lain säännöksiä. 

Laki metsätuhojen torjunnasta  

Metsätuhojen torjunnasta annetun lain (1087/2013, jäljempänä metsätuholaki) tarkoituksena on metsien hyvän terveydentilan ylläpitäminen ja metsätuhojen torjuminen. Metsätuholla tarkoitetaan laissa hyönteisten, muiden selkärangattomien eliöiden, sienten, bakteerien ja virusten metsässä kasvaville puille aiheuttamia sellaisia tauteja ja puiden kasvun tai laadun heikkenemistä, joista aiheutuu taloudellista vahinkoa. Lakia sovelletaan metsässä ilmeneviin metsätuhoihin, terminaali- ja tehdasvarastoihin sekä alueen sijainnista riippumatta puutavaran hakkuupaikkoihin ja välivarastoihin.  

Metsäpuissa esiintyvien vaarallisten kasvintuhoojien torjumiseen ja niiden leviämisen estämiseen sovelletaan lisäksi kasvinterveyden suojelemisesta annettua lakia. Metsätuholakia voidaan soveltaa sellaisten tuhoojien hallintaan, jotka eivät kuulu kasvinterveyslainsäädännön piiriin mutta voivat muulla tavoin heikentää puiden kasvua tai laatua niin, että tästä aiheutuu taloudellista vahinkoa.  

Maa- ja metsätalousministeriöllä on oikeus laajan metsätuhon leviämisen tai syntymisen estämiseksi määrätä maanomistajat tai Suomen metsäkeskus poistamaan metsästä puita tai suorittamaan muita tarvittavia toimenpiteitä, joista etusijalle on asetettava biologiset ja mekaaniset torjuntakeinot. Metsätuhojen torjunnasta annetun lain säännösten rikkomisesta on säädetty sakkorangaistus.  

Kestävän metsätalouden määräaikainen rahoituslaki  

Kestävän metsätalouden määräaikaisen rahoituslain (34/2015) tarkoituksena on muun muassa lisätä metsien kasvua, turvata metsien biologista monimuotoisuutta ja edistää metsien sopeutumista ilmastonmuutokseen. Laki tuli voimaan 1.6.2015, ja se on voimassa vuoden 2020 loppuun. Lain mukaan Suomen metsäkeskus voi myöntää tukea muun muassa metsäluonnolle haitallisten vieraskasvilajien hävittämiseen ja niiden leviämisen estämiseen metsätalousmaalla.  

2.2.1  2.2.1 Kasvinterveysasetus

Kasvinterveysasetus tuli voimaan 13.12.2016 ja tulee sovellettavaksi pääosin 14.12.2019. Asetus korvaa ja kumoaa kasvinterveysdirektiivin. 

Asetuksen tavoitteena on suojella unionin viljelykasvien ja julkisten ja yksityisten viheralueiden ja metsien terveyttä sekä turvata samalla unionin biologinen monimuotoisuus ja ympäristö ja varmistaa kasvien laatu. 

Suurimmat muutokset nykyiseen lainsäädäntöön verrattuna liittyvät kasvintuhoojien luokitteluun, kasvien tuontiin EU:n ulkopuolelta, kasvipassin käyttöön, kasvintuhoojien ennaltaehkäisyn tehostamiseen ja tuhoojaesiintymien torjuntatoimien tehostamiseen. 

Asetuksen 1 artiklan 1 mukaan asetuksessa vahvistetaan säännöt siitä, miten määritellään kasveille tai kasvituotteille haitallisten taudinaiheuttajien, eläinten tai loiskasvien minkä tahansa lajin, kannan tai biotyypin (jäljempänä tuhoojat), aiheuttamat kasvinterveysriskit ja toimenpiteet kyseisten riskien pienentämiseksi hyväksyttävälle tasolle. 

Asetus kattaa sekä karanteenituhoojat että laatua heikentävät tuhoojat. Laatua heikentäviä tuhoojia säännellään nykyisin siementen sekä kasvien lisäysaineiston markkinoille saattamista käsittelevillä direktiiveillä. Asetuksen liitteissä esitetään kriteerit, joiden mukaisesti tuhoojat luokitellaan karanteenituhoojiksi, unionikaranteenituhoojiksi tai laatua heikentäviksi tuhoojiksi. Asetuksen liitteissä määritetään myös kasvintuhoojariskien hallintaa koskevat periaatteet ja toimenpiteet. 

Karanteenituhoojat esitetään asetuksessa käsitteellisesti, ja ne luetellaan myöhemmin alemman asteisilla säädöksillä joko unionikaranteenituhoojina tai suoja-aluekaranteenituhoojina. Unionikaranteenituhoojat vaativat hävittämistoimenpiteitä koko unionin alueella, kun taas suoja-aluekaranteenituhoojien tapauksessa hävittämistoimenpiteitä edellytetään ainoastaan täsmennetyillä suoja-alueilla, joilla tiettyjä tuhoojia ei esiinny, vaikka niiden tiedetään esiintyvän unionin alueen muissa osissa. Asetuksessa komissiolle siirretään valta luetteloida tietyt unionikaranteenituhoojat prioriteettituhoojiksi. Myös istutettavaksi tarkoitettujen kasvien laatuun heikentävästi vaikuttavat tuhoojat luetellaan myöhemmin täytäntöönpanosäädöksissä. 

Asetuksessa säännellään kasvien, kasvituotteiden ja muiden tavaroiden aiheuttamien riskien hallintatoimenpiteistä sekä tuhoojariskin arvioinnista ja riskiperusteisista sekä ennaltaehkäisevistä toimenpiteistä. Jäsenvaltiot velvoitetaan toteuttamaan kasvintuhoojien esiintymisen varalta seurantaa. Jos tuhoojia havaitaan, jäsenvaltioiden on toteuttava hävittämistoimenpiteitä. Niihin kuuluu muun muassa toimenpiteitä, joissa määritetään rajoitettu alue, joka käsittää saastuneen alueen ja sitä ympäröivän puskurialueen. Laatua heikentävien tuhoojien osalta ei sovelleta seuranta- ja hävittämisvelvoitteita, vaan ne kuuluvat toimijan omavalvontaan. 

Asetuksessa annetaan yksityiskohtaiset säännöt, jotka koskevat ilmoittamista karanteenituhoojien esiintymisestä, toimenpiteitä kyseisten tuhoojien hävittämiseksi, mukaan luettuna hävittämistoimenpiteiden kohteena olevien alueiden rajoittaminen, tuhoojien esiintymistä koskevia kartoituksia sekä prioriteettituhoojien esiintymiä koskevien valmius- ja toimintasuunnitelmien laatimisesta. 

Asetuksessa edellytetään, että tietynlaista toimintaa harjoittavat ammattimaiset toimijat on rekisteröitävä rekisteriin sekä vahvistetaan rekisteröintiä koskevat vaatimukset ja poikkeukset näistä vaatimuksista. Ammattimaisten toimijoiden on pidettävä kirjaa niille toimitetuista ja niiden muille toimittamista kasvipassia vaativista kasveista, kasvituotteista ja muista tavaroista.  

Asetuksessa säädetään kasvipassin pakollisesta käytöstä, kun kyse on EU:n sisällä tapahtuvista kasviaineiston siirroista. Kasvipassissa vahvistetaan, että siirrettävä aineisto on karanteenituhoojia ja laatua heikentäviä tuhoojia koskevan lainsäädännön mukainen, eli vapaa tuhoojista ja täyttää lainsäädännön erityisvaatimukset. Asetuksessa säädetään kasvipassin yksinkertaistamisesta ja vakiinnuttamisesta. Kasvipassin antaa pääsääntöisesti toimija toimivaltaisten viranomaisten valvonnassa. Toimijoiden on säilytettävä lähetysten jäljittämiseen tarvittavat tiedot. Jos kasviaineiston yhteydessä vaaditaan sekä kasvipassi että kasvien lisäysaineistoa koskevan EU:n lainsäädännön mukainen vakuustodistus, ne pitää yhdistää yhteen asiakirjaan. Kasvipassi vaaditaan kaikille istutettavaksi tarkoitetuille kasveille. Myytäessä muille kuin ammattimaisille loppukäyttäjille, vaaditaan kasvipassi vain tietyissä tapauksissa, Suomessa esimerkiksi tulipoltteen isäntäkasveille.  

Lisäksi annetaan sääntöjä, jotka koskevat luvan antamista sahatavaran, puisen pakkausmateriaalin tai sen valmistamiseen tarkoitetun puutavaran merkitsemiseen kansainvälisen kasvinsuojelutoimenpidestandardin (ISPM) nro 15 (Regulation of wood packaging material in international trade) mukaisesti. 

Asetuksessa on tietyille kolmansista maista tuotaville kasveille, kasvituotteille ja muille tavaroille vaatimus kasvinterveystodistuksesta. Täytäntöönpanosäädöksillä luetellaan tiettyjä kasveja, kasvituotteita ja muita tavaroita koskevia kieltoja liittyen unioniin tuontiin ja tuonteja ja siirtoja unionissa koskevia erityisvaatimuksia. Lisäksi täytäntöönpanosäädöksillä annetaan säännökset, jotka koskevat kolmansien maiden toteuttamien toimien tunnustamista unionin toimenpiteitä vastaaviksi sekä poikkeuksia kieltoihin. Myös kasvien, kasvituotteiden ja muiden tavaroiden siirroista suoja-alueille ja suoja-alueilla annetaan sääntöjä alemman asteisella säädöksellä. 

Myös matkustajien matkatavaroissaan unioniin tuomat säännellyt kasvit, kasvituotteet ja muut tavarat ovat säädettyjen vaatimusten ja kieltojen alaisia.  

Asetuksessa säädetään vientiä edeltävän todistuksen käyttöönotosta sellaisissa tapauksissa, joissa kasviainesta viedään jäsenvaltiosta, joka ei ole alkuperäjäsenvaltio. Vientiä edeltävä todistus korvaa nykyisin käytössä olevan epävirallisen ohjeasiakirjan. 

Jäsenvaltioiden toimittamia ilmoituksia ja raportointia varten komissio perustaa sähköisen ilmoitusjärjestelmän. 

Kasvinterveysasetuksessa komissiolle on siirretty valtaa antaa delegoituja säädöksiä ja täytäntöönpanovaltaa antaa alemman asteisia säädöksiä, joilla täydennetään asetusta. Näistä kasvinterveysasetuksen yhdenmukaisen soveltamisen kannalta tärkeimmät ovat seuraavat: 

Delegoidut säädökset koskien: 

- prioriteettituhoojien luetteloa (asetuksen artikla 6) 

- poikkeuslupaa tieteelliseen toimintaan (asetuksen artiklat 8, 48 ja 58) 

- poikkeuksia kasvipassivaatimuksiin pienille määrille loppukuluttajalle (artikla 81 kohta 2) 

- kriteereitä, jotka ammattimaisen toimijan on täytettävä saadakseen viranomaiselta kasvipassin myöntöluvan (asetuksen artikla 89 kohta 2) 

Täytäntöönpanosäädökset, joissa komissiota avustaa pysyvä kasvi-, eläin-, elintarvike- ja rehukomitea: 

-kasvipassin muoto hyväksytty ja julkaistu asetusnumerolla (EU) 2017/2313 (asetuksen artikla 83 kohta 7) 

- vaatimus kasvipassista loppukäyttäjälle suoja-alueilla tietyille kasveille, artikla 81 kohta 1 b ja jäljitettävyyskoodin käyttäminen, artikla 83 (2), 

- vakavan riskin kasvit tuonnissa (artikla 42) ja poikkeus kasvinterveystodistusvaatimuksesta (artikla 73), 

- karanteeniasemat ja erityistilavaatimukset liittyen poikkeuslupaan tieteelliseen työhön, artikla 61 (2),  

- säädös kasvintuhoojien vastaisista suojatoimenpiteistä sisältää:  

- laatuun heikentävästi vaikuttavien tuhoojien lista ja mahdolliset toleranssit, art. 37, 

- unionikaranteenituhoojien lista, art. 5,  

- suoja-alueet ja suoja-aluetuhoojien lista, art. 32 (3),  

- tuontikellot ja erityisvaatimukset tuonissa ja siirroissa sisämarkkinoilla, artiklat 40 ja 41, 

- lista kasveista, joiden tuonti suoja-alueille kielletty, art. 53(2),  

- lista kasveista, joiden tuonnissa eritysvaatimuksia tai ekvivalenssi, art. 41(2),  

- lista sisämarkkinakuljetuksia koskevista rajoituksista, art. 41(2),  

- lista laatuun heikentävästi vaikuttavia tuhoojia koskevista toimenpiteistä, art. 37(4), 

- lista kasvien tuontiin ja siirtoihin suoja-alueilla liittyvistä erityisvaatimuksista, art. 54(2),  

- lista kasvinterveystodistusta vaativista kasveista, art. 72 (1) ja art. 73),  

- lista kasveista ja kolmansista maista, joilta edellytetään suoja-alueelle tuomiseen kasvinterveystodistusta, art. 74 (1), 

- lista kasvipassia edellyttävistä kasveista, art. 79 (1),  

- lista suoja-alueen kasvipassia edellyttävistä kasveista, art. 80 (1). 

Näiden alemman asteisten säädösten on määrä tulla voimaan ennen kasvinterveysasetuksen soveltamisen alkamista. 

2.2.2  2.2.2 Valvonta-asetus

Valvonta-asetus (EU) 2017/625 tuli voimaan 27.4.2017 ja se tulee sovellettavaksi pääosin 14.12. 2019. Asetus koskee elintarvike- ja rehulainsäädännön ja eläinten terveyttä ja hyvinvointia, kasvien terveyttä ja kasvinsuojeluaineita koskevien sääntöjen soveltamisen varmistamista. Asetus korvaa ja kumoaa rehu- ja elintarvikelainsäädännön sekä eläinten terveyttä ja hyvinvointia koskevien sääntöjen mukaisuuden varmistamiseksi suoritetusta virallisesta valvonnasta annetun Euroopan Parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 882/2004. 

Tarkoituksena on uudistaa ja yksinkertaistaa virallista valvontaa. Asetuksessa säädetään EU-tason yhdenmukaisista säännöistä, joilla pyritään luomaan kattava ja johdonmukainen toimintatapa koko elintarvikeketjun viralliselle valvonnalle. Erityisesti yhdistetään virallista valvontaa koskevat säännöt yhteen asetukseen erityisaloilla, joita tällä hetkellä säännellään erillisillä säännöillä (esimerkiksi kasvien terveystarkastukset).  

Elintarvikeketjun terveyden korkea taso riippuu siitä, valvotaanko EU:n vaatimusten täytäntöönpanoa jäsenvaltioissa tehokkaasti ja oikea-aikaisesti. Asetuksen mukaan toimivaltaisten viranomaisten olisi suoritettava virallista valvontaa säännöllisesti, riskien mukaan ja sopivalla tiheydellä kaikilla elintarvikeketjua koskevan unionin lainsäädännön sääntelemillä aloilla ja kaikkien sen piiriin kuuluvien toimijoiden, toimien, eläinten ja tavaroiden osalta. 

Samalla kevennetään hallinnollista taakkaa poistamalla päällekkäisiä vaatimuksia ja soveltamalla tietyissä tilanteissa joustavampaa toimintamallia esimerkiksi niin, että tietyissä tapauksissa voidaan tilapäisesti poiketa virallisten laboratorioiden pakollista akkreditointia koskevista edellytyksistä. Asetuksen kattamilla aloilla säädetään näytteenotosta ja laboratorioanalyyseistä, testauksesta ja diagnooseista, mikä tarkoittaa, että ne kuuluvat virallisen valvonnan ja seurannan piiriin. EU:n ulkopuolisista maista tuotavien tuotteiden valvonnassa otetaan käyttöön yhteiset ja kattavat säännöt.  

Asetuksella selkeytetään hallinnollista apua ja yhteistyötä koskevia sääntöjä lisäämällä niiden käytettävyyttä ja vaikuttavuutta välineinä puuttua rajat ylittäviin tilanteisiin, joissa määräyksiä ei noudateta. 

Asetuksen mukaan jäsenvaltioiden on varmistettava, että toimivaltaisten viranomaisten käytettävissä on riittävät resurssit virallista valvontaa varten. Asetuksessa säilytetään nykyinen pakollisten maksujen järjestelmä. 

Asetuksella luodaan lisäksi uusi yhdennetty tiedonhallintajärjestelmä virallista valvontaa varten. Tavoitteena on tehostaa tiedon ja asiakirjojen vaihtoa toimivaltaisten viranomaisten välillä ja komission kanssa. 

Virallista valvontaa koskevassa asetuksessa komissiolle on siirretty valtaa antaa delegoituja säädöksiä ja täytäntöönpanovaltaa antaa alemman asteisia säädöksiä, joilla täydennetään asetusta. Näistä valvonnan yhdenmukaisen soveltamisen kannalta tällä hetkellä tärkeimmät ovat seuraavat: 

Delegoidut säädökset koskien: 

- tapauksia ja edellytyksiä, joilla yhteinen terveyttä koskeva tuloasiakirja seuraa lähetyksen mukana määräpaikkaan asti (artikla 50) 

- rajatarkastusasemilla suoritettavasta valvonnasta annettavat erityissäännöt (artikla 51) 

- valvontaa muualla kuin rajatarkastusasemilla, artikla 53 

- rajatarkastusasemia koskevia erityissääntöjä, artikla 62, artikla 64 kohta 2 ja kohta 5) 

- sääntöjä erityisestä virallisesta valvonnasta, artikla 77 kohta 1. d (puinen pakkausmateriaali) 

Täytäntöönpanosäädökset, joissa komissiota avustaa pysyvä kasvi-, eläin-, elintarvike- ja rehukomitea: 

- toimijoiden ja viranomaisten yhteistyöstä ja tiedonvaihdosta (artikla 15 kohta 4.) 

- sääntöjen noudattamisen toteamiseksi tehdyn valvonnan yhdenmukaiset tarkastustiheydet (artikla 22 kohta 3.) 

- riskiperusteiset näytteet rajatarkastusasemilla (artikla 46) 

- asiakirja-, tunnistus- ja fyysisen tuontitarkastuksen yksityiskohdat (artikla 52) 

- kasvinterveystodistusta tuonnissa vaativien lähetysten tunnistus- ja fyysisen tarkastuksen tiheydet (artikla 54 kohta 3.) 

- tuloasiakirjan muoto ja ennakkoilmoitusten määräajat tuonnissa (artikla 58) 

- rajatarkastusasemia koskevat yksityiskohtaiset säännöt (artikla 64 kohta 4.) 

- yhdenmukaiset viranomaisten yhteistyöjärjestelyt tuonnissa (artikla 75 kohta 2.) 

- virallisen tiedonhallintajärjestelmän (IMSOC) toiminta (artikla 134). 

Näiden alemman asteisten säädösten on määrä tulla voimaan ennen valvonta-asetuksen soveltamisen alkamista. 

Asetuksen artikloissa 92—94 säädetään EU:n kasvintuhoojavertailulaboratorioista. Komissio on päättänyt perustaa viisi EU:n kasvintuhoojavertailulaboratoriota, yksi kullekin seuraavista taksoneista: hyönteiset ja punkit, ankeroiset, bakteerit, sienet ja sienimäiset eliöt sekä virukset, viroidit ja fytoplasmat Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2017/625 täydentämisestä perustamalla Euroopan unionin vertailulaboratorioita kasvintuhoojia varten annetulla komission delegoidulla asetuksella 2018/631/EU. Nimetyille laboratorioille asetetaan valvonta-asetuksessa velvollisuuksia ja tehtäviä. 

Asetuksen artikloissa 100—101 säädetään kansallisista kasvintuhoojavertailulaboratorioista. Valvonta-asetus edellyttää, että jäsenvaltio nimeää yhden tai useamman kansallisen vertailulaboratorionsa ja ilmoittaa siitä komissiolle, EU:n vertailulaboratorioille ja muille jäsenvaltioille sekä pitää ajan tasalla olevan tiedon näistä julkisesti saatavana. Laboratorio voi sijaita jäsenvaltiossa, toisessa jäsenvaltiossa tai Euroopan talousalueesta tehdyn sopimuksen osapuolena olevassa kolmannessa maassa. Asetuksessa nimetyille jäsenvaltion vertailulaboratorioille asetetaan velvollisuuksia ja tehtäviä. 

2.2.3  2.2.3 Rahoitusasetus

Elintarvikeketjuun, eläinten terveyteen ja eläinten hyvinvointiin, kasvien terveyteen ja kasvien lisäysaineistoon liittyvien menojen hallinnointia koskevista säännöksistä, neuvoston direktiivien 98/56/EY, 2000/29/EY ja 2008/90/EY, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetusten (EY) N:o 178/2002, (EY) N:o 882/2004, (EY) N:o 396/2005, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2009/128/EY ja Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 1107/2009 muuttamisesta sekä neuvoston päätösten 66/399/ETY, 76/894/ETY ja 2009/470/EY kumoamisesta annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EU) N:o 652/2014, jäljempänä rahoitusasetus) perustettiin yhteinen rahoituskehys kyseisillä aloilla. Asetus tuli sovellettavaksi 30.6.2014. 

Yhteistä rahoituskehystä koskevan asetuksen yleistavoitteena on myötävaikuttaa ihmisten, eläinten ja kasvien terveyden korkeaan tasoon koko elintarvikeketjussa ja siihen liittyvillä aloilla ehkäisemällä ja hävittämällä tauteja ja tuhoojia sekä varmistamalla kuluttajien ja ympäristön suojelun korkea taso siten, että parannetaan samalla unionin elintarvike- ja rehuteollisuuden kilpailukykyä ja edistetään työpaikkojen luomista. 

EU:n toiminnalla tuetaan kasvinterveyteen liittyvien tuhoojaesiintymien hallintaa siten, että EU myöntää rahoitustukea, jota tarvitaan jäsenvaltiotasolla kiireellisten toimenpiteiden toteuttamiseksi, jotta estettäisiin kyseisten tuhoojien leviäminen laajemmalle unionin alueella. Lisäksi unionin tuella helpotetaan jäsenvaltioiden välistä koordinointia niiden kasvintuhoojien kartoittamiseksi, joihin on kiinnitettävä tarkempaa huomiota niiden taloudellisen, yhteiskunnallisen ja ympäristövaikutuksen vuoksi. Kaiken kaikkiaan EU:n yhteisrahoittamien kartoitusohjelmien ja kiireellisten toimenpiteiden toteuttaminen EU:n alueella auttaa osaltaan säilyttämään maataloustuotantoa kasvien terveyden suojelun avulla sekä suojelemaan luonnon monimuotoisuutta ja metsiä ja turvaamaan maatalouden kilpailukykyä. 

EU:n rahoitusosuus on 50 prosenttia, jota voidaan tietyin ehdoin nostaa 75 ja 100 prosenttiin. Rahoitusasetuksen nojalla avustuskelpoisia ovat jäsenvaltiolle aiheutuneet henkilöstökustannukset, kustannukset palvelusopimuksista, välineiden vuokrauksesta, tarvikkeista, käsittelyaineista ja laboratoriokokeista koituvat kustannukset sekä kustannukset, jotka aiheutuvat kasvien hävittämisestä ja tilojen, maan, veden, maaperän, kasvualustojen, rakennusten puhdistuksen ja desinfioinnin korvaamisesta toimijoille. Rahoitusasetuksen nojalla on 1.1.2017 lähtien ollut myös mahdollisuus hakea EU:lta avustusta kustannuksiin, joita jäsenvaltiolle on aiheutunut korvausten suorittamisesta toimijoille tai omistajille hävitetyn tavaran arvosta. Korvaus on sen markkina-arvon rajoissa, joka kasveilla olisi ollut ilman toimenpiteiden toteuttamista, myös mahdollinen jäännösarvo vähennetään korvauksesta. 

EU:n monivuotinen rahoituskehys 2021—2027. Ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi sisämarkkinaohjelman perustamisesta ohjelmakaudelle 2021—2027 

Euroopan komissio on 7.6.2018 antanut asetusehdotuksen (COM (2018) 441 final) EU:n monivuotisesta rahoituskehyksestä 2021—2027, jonka sisämarkkinaohjelmalla (Single Market Programme) tuetaan mm. elintarvikeketjua ja ihmisten, eläinten ja kasvien terveyttä 1,48 mrd eurolla. Samalla rahoitusasetus kumottaisiin 31.12.2020. 

Ehdotus koskee kasveja, eläimiä, ruokaa ja rehuja koskevaa alaa ja tämän alan tukikelpoisia toimia (8 artikla) ja kustannuksia sekä osallistumiskelpoisia yhteisöjä (9 artikla) ja yhteisrahoitusta koskevia sääntöjä osa-rahoitusosuuksiin (12 artikla). Tämänhetkisessä lainsäädännössä olevat enimmäisosarahoitusosuudet (50 % ja 75 % rajat ylittäviin toimiin ja maille, joiden bruttokansantuote on alle 90 % EU-keskiarvosta) eläinlääkintään ja kasvinterveyteen muuttuisivat vähimmäisosarahoitusosuuksiksi, mutta komissio voi komiteamenettelyä soveltaen alittaa vähimmäisosarahoitusosuudet esimerkiksi budjettiongelmien yhteydessä. 

Komissio ehdottaa sisämarkkinaohjelmaan noin 3,6 miljardia euroa vuoden 2018 kiintein hinnoin. Sisämarkkinaohjelmalla yhdistetään nykyisin erillään olevat kuusi ohjelmaa: yritysten kilpailukyky, kuluttajansuoja, rahoituspalvelujen asiakkaat ja loppukäyttäjät, politiikan laadinta rahoituspalvelualalla, ruokaketju ja tilasto-ohjelma. Ohjelmasta on tarkoitus osoittaa 41% terveydensuojeluun, 24% kilpailukykyyn, 14% tilastoinnin kehittämiseen, 11% sisämarkkinoiden kehittämiseen ja hallintoon, 5 % standardien kehittämiseen ja 5 % kuluttajien turvallisuuden lisäämiseen. 

Sisämarkkinaohjelmalla pyritään parantamaan sisämarkkinoiden toimintaa. Sen tavoitteena on tuoda rahoituskehykseen joustavuutta ja kustannustehokkuutta. Ohjelman avulla on mahdollista yhdistellä ja käyttää varoja tehokkaammin sekä välttää ohjelmien välistä päällekkäisyyksiä ja lisätä viranomaisten välistä yhteistyötä.  

2.2.4  2.2.4 Kasvien lisäysaineistosäädökset

Kasvien lisäysaineiston ja siementen pitämistä kaupan säädellään yhteisön direktiiveissä. Päädirektiivejä on 12, joista 6 on maa- ja puutarhatalouden direktiivejä. Näiden lisäksi yhteisön tasolla on lisäysaineistosektorilla yhteensä lähes 90 muuta säädöstä. Vanhimmat direktiivit ovat vuodelta 1966, mutta direktiivejä on muutettu monin paikoin ja täydennetty vuosien mittaan. Osa direktiiveistä on kodifioitu 2000-luvun alkupuolella. Näissä direktiiveissä säännellään myös istutettaviksi tarkoitettuihin kasveihin vaikuttavista tuhoojista. Näitä tuhoojia ei tarvitse hävittää, mutta kasveja, joissa tuhoojaa esiintyy, ei saa markkinoida. 

Lisäysaineistosäädösten ja kasvinterveysasetuksen yhteisvaikutuksia on lisätty kasvinterveysasetuksessa ja vältettävissä olevaa päällekkäisyyttä poistettu siirtämällä kasvinterveysasetukseen ne tuhoojat, joita tällä hetkellä säännellään kasvien lisäysaineistoa koskevilla kaupan pitämistä koskevilla direktiiveillä. Kasvinterveysasetuksessa niistä käytetään termiä ”säännelty muu kuin unionikaranteenituhooja” eli RNQP ja niillä tarkoitetaan kasvin tai lisäysaineiston ”laatuun heikentävästi vaikuttavaa tuhoojaa” (laatutuhooja). Ne luetteloidaan myöhemmin täytäntöönpanosäädöksissä.  

EU:n kasvinterveysjärjestelmän ja kasvien lisäysaineistoa koskevan järjestelmän välisin uudelleenjärjestelyin on tarkoitus parantaa kyseisten järjestelmien yhdenmukaisuutta (etiketin ja kassvipassin yhdistämisen sekä rekisterien yhteiskäytön avulla) ja siten vähentää ammattimaisille toimijoille aiheutuvaa rasitetta. Ehdotetut uudet järjestelyt kuitenkin edellyttävät, että jäsenvaltioiden kasvinterveydestä ja kasvien lisäysaineistosta vastaavien toimivaltaisten viranomaisten välistä koordinointia lisätään. Suomessa Ruokaviraston kasvintuotannon toimialaan kuuluu jo nykyisellään molemmat järjestelmät. 

2.2.5  2.2.5 Kansainvälinen kehitys

Yhdistyneiden kansakuntien elintarvike- ja maatalousjärjestössä (FAO) on vuonna 1951 tehty kansainvälinen kasvinsuojeluyleissopimus (International Plant Protection Convention), jäljempänä IPPC-sopimus. Suomi on liittynyt IPPC-sopimukseen vuonna 1961, SopS 12/1961. IPPC-sopimuksen tarkoituksena on turvata yleinen ja tehokas toiminta kasvintuhoojien kulkeutumisen ja leviämisen estämiseksi ja kehittää kansainvälistä yhteistyötä. 

Sopimus toimii kehyksenä ja foorumina kansainväliselle yhteistyölle, yhdenmukaistamiselle ja teknisammatillisen tiedon vaihdolle yhdessä alueellisten ja kansallisten kasvinsuojeluorganisaatioiden kanssa. Sopimuksella on merkittävä rooli kansainvälisessä kaupassa, sillä maailman kauppajärjestön sopimus terveys- ja kasvinsuojelutoimista (WTO/SPS-sopimus) tunnustaa IPPC-sopimuksen. SPS-sopimuksessa myös viitataan IPPC-sopimuksen nojalla laadittuihin kansainvälisiin kasvinterveysstandardeihin. IPPC-sopimuksella on tällä hetkellä 183 allekirjoittajaa, pääasiassa valtiota, mutta myös Euroopan komissio on allekirjoittaja. 

Euroopassa toimiva IPPC-sopimuksessa tarkoitettu alueellinen kasvinsuojelujärjestö on vuonna 1951 perustettu EPPO (Euroopan ja välimerenmaiden kasvinsuojelujärjestö). Se on hallitusten välinen alueellinen organisaatio, joka vastaa Euroopan ja Välimeren alueella kasvinsuojelun kansainvälisestä yhteistyöstä. EPPO:oon kuuluu tällä hetkellä 52 valtiota. EPPO:n tavoitteina on muun muassa kehittää toimintaohjeita viljelykasveja, metsiä ja luonnonvaraisia kasveja vahingoittavien kasvintuhoojien sekä vieraslajien kulkeutumisen ja leviämisen estämiseksi ja edistää toimenpiteitä niiden torjumiseksi.  

Suomi on sitoutunut Yhdistyneiden kansakuntien elintarvike- ja maatalousjärjestön IPPC-sopimuksen velvoitteisiin sekä EPPO:n suosituksiin. Myös maailman kauppajärjestön SPS-sopimus on huomioitava EU:n lainsäädännöstä päätettäessä ja sitä sovellettaessa. Näiden sopimusten tarkoituksena on yhdenmukaistaa kasvintuhoojan käsite sekä kasvintuhoojien torjuntaa ja leviämistä estävät eri maiden säännökset siten, että niistä aiheutuisi mahdollisimman vähän haittaa kansainväliselle kaupalle. 

4.1.1  4.1.1 Vaikutukset julkiseen talouteen

Kasvinterveysasetuksen, valvonta-asetuksen ja niiden nojalla annettavat säännökset aiheuttavat toimivaltaisille viranomaisille lisää tehtäviä vuodesta 2020 lähtien. Viranomaistoiminnan järjestämisestä kasvinterveysasetuksen ja valvonta-asetuksen vaatimusten mukaiseksi syntyy taloudellisia vaikutuksia ennen kaikkea henkilöstökuluina ja lisääntyvinä tarkastuskustannuksina.  

Valvonta-asetuksen 78 artiklan 1 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on varmistettava, että käytettävissä on riittävät taloudelliset resurssit henkilöstön ja muiden resurssien hankkimiseksi, joita toimivaltaiset viranomaiset tarvitsevat virallisen valvonnan ja muiden virallisten toimien suorittamisessa. 

Ruokaviraston työmäärä lisääntyisi pysyvästi valvonnan ohjaukseen, valvontaan, valmiussuunnitteluun, riskinarviointiin ja laboratorioon liittyvissä tehtävissä. Riskinarvioinneissa olisi huomioitava tuhoojien vaikutukset ainakin tuotantoon, talouteen ja ympäristöön. Vaikka unionin lainsäädäntö aiheuttaa laboratoriolle lisääntyviä näytemäärien analysointeja noin 5600 vuosittain, vähentää kansallisen eteläjauhiaisen suoja-alueen poistaminen laboratorionäytteitä noin 500 kappaletta, joka määrä voidaan kohdentaa muihin näytteisiin. Prioriteettituhoojille (arviolta 8—15 tuhoojaa) on tehtävä valmiussuunnitelmat ja valmiuskartoitukset. Tällä hetkellä valmiussuunnitelmat on laadittu neljän tuhoojan kohdalla. Uutena valvontamenetelmänä olisi tunnistautumaton näytteenotto etämyynnissä valvonnan suorittamiseksi.  

Kasvinterveysasetuksen mukaan toimijat rekisteröidään vain kerran viranomaisten rekisteriin. Nykyisin olemassa olevaa kasvisuojelurekisteriä voidaan käyttää ja samaan rekisteriin siirtää tarvittavia tietoja muista rekistereistä (esim. siemenlain mukaisesta valvontarekisteristä), mutta tietoja täytyy täydentää asetuksen vaatimilla tiedoilla. Näiden toimijoiden ei tarvitse uudelleen rekisteröityä eikä rekisteritietojen päivityksestä peritä maksua. Kokonaan uusien toimijoiden rekisteröinnin edellytysten tarkastaminen ja rekisteröinti olisi maksullista, joten maksuilla katettaisiin rekisteröinnistä aiheutuvaa henkilöresurssitarvetta. Arviolta 200 uuden toimijan olisi rekisteröidyttävä.  

Kasvipasseja myöntävien toimijoiden määrä kasvaa merkittävästi (700 lisää nykyiseen verrattuna), jolloin myös viranomaisten suorittamat pakolliset tarkastukset lisääntyvät vastaavasti. Kaikkien kasvipassivelvollisten toimijoiden toimipaikoilla on tehtävä vuosittainen tarkastus, mutta vain joka toinen vuosi, jos toimija on laatinut riskinhallintasuunnitelman. Ruokavirasto perii maksuja kasvipassitoimijoiden omavalvonnan velvoitteiden tarkastuksista ja maksut tuloutuvat Ruokaviraston toimintamenomomentille. Maksuja kertyisi arviolta noin 25  000— 50 000 euroa vuodessa riippuen siitä, onko toimija laatinut riskinhallintasuunnitelman ja noudattanut sitä. Kasvipassitoimijoiden valvonnan yhteydessä suoritetaan samalla maksutonta lakisääteistä kasvierien tarkastusta. 

Ruokaviraston ja elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten on myös aikaisempaa enemmän tarkastettava toimijoita, joilla on lupa tehdä ISPM 15 standardin mukainen merkintä. Asetuksen mukaan näitä toimijoita on tarkastettava vähintään kerran vuodessa. Toimijoita on noin 880, joista vuosina 2015—2017 on tarkastettu keskimäärin 158 vuodessa. Siten vuosittain tarkastettavia toimijoita tulee lisää noin 720 kappaletta. Osa tarkastuksista voitaisiin mahdollisesti tehdä osittain etätarkastuksena tai otantaperusteisesti paikan päällä. Ruokavirasto perii maksuja ISPM 15 standardin mukaisen merkinnän valvonnasta ja maksut tuloutuvat Ruokaviraston toimintamenomomentille. Maksu olisi normaalista paikan päällä tehtävästä tarkastuksesta noin 96 euroa toimijalta (koskee noin 70 toimijaa) ja etätarkastuksista 30 euroa toimijalta (koskee noin 650 toimijaa). Kokonaisvaikutus noin 26 000 euroa vuodessa. 

Unionin lainsäädännöstä johtuva Ruokaviraston pysyvä lisäresurssitarve, jota maksuilla ei pystytä kattamaan, olisi yksi henkilötyövuosi rekisteröintitietojen päivittämiseen ja kasvipasseja myöntävien toimijoiden tarkastuksiin sekä yksi henkilötyövuosi laboratorioon lisääntyvien näytemäärien (noin 5100 vuosittain) analysointiin ja analyysimenetelmien akkreditointiin ja niihin liittyviin validointeihin. Pysyvän lisäystarpeen lisäksi alkuvaiheessa tarvittaisiin Ruokavirastoon valmiussuunnittelua, toimijoiden koulutusta ja neuvontaa sekä rekisteröintejä varten arviolta yksi määräaikainen ylitarkastaja vuosille 2020—2021. Näistä tehtävistä aiheutuu vuodesta 2020 lähtien pysyvä 120 000 euron lisämäärärahatarve sekä vuosille 2020—2021 määräaikainen 70 000 euron lisämäärärahatarve. 

Tuhoojien kartoituksiin käytettävä Ruokaviraston työaika tulisi merkittävästi lisääntymään, koska kaikkia karanteenituhoojia on kartoitettava ja kartoitusten tulee perustua tilastollisesti luotettaviin menetelmiin. Osaa tuhoojista on kartoitettava vuosittain, osaa harvemmin, mutta kuitenkin säännöllisesti. Tiettyjen tuhoojien EU-laajuisiin kartoituksiin voidaan saada EU-tukea 50 % kustannuksista. Tämän lisäksi kartoituksiin arvioidaan tarvittavan noin 180 000 euroa määrärahaa karanteenituhoojien kartoituksiin vuosittain. Kartoituskustannukset katetaan budjettivaroin. 

Ruokaviraston lisääntyvistä tehtävistä aiheutuvan määrärahatarpeen arvioidaan olevan yhteensä noin 370 000 euroa. Tämä lisämäärärahatarve voidaan pääosin kattaa kasvintuhoojakartoituksien menoja vastaavien EU-korvausosuuksien tulouttamisella Ruokaviraston toimintamenomomentille. 

Tullin tehtävät liittyvät osaltaan tuontitarkastuksiin ja uutena tehtävänä kauttakuljetuksessa olevien lähetysten valvontaan. Lisäksi Tullin tehtävänä on toimijan vakuutuksen tarkastaminen kauttakulussa ja kuittaus sähköisen tiedonhallintajärjestelmään IMSOC. Tullin tehtävien arvioidaan lisääntyvän vain vähäisessä määrin ja ne voidaan hoitaa nykyisillä resursseilla. Tulli perii tuontitarkastuksista maksun. 

Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksissa lisääntyvä rahoitustarve kartoituksiin ja valvontaan olisi yhteensä noin 140 000 euroa (2 henkilötyövuotta). Lisäresurssitarve jakautuu kaikkiin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksiin, mutta painottuu erityisesti Uudenmaan, Satakunnan, Pirkanmaan, Hämeen sekä Keski-Suomen elinkeino-liikenne- ja ympäristökeskusten alueille ja on suunniteltu toteutettavaksi käytettävissä olevia voimavaroja kohdentamalla. 

Hallinnollisen seuraamusmaksun täytäntöönpano kuuluisi Oikeusrekisterikeskukselle. Arvion mukaan hallinnollinen seuraamusmaksu määrättäisiin käytännössä vain poikkeustapauksissa, jolloin seuraamusmaksusta ei muodostuisi määrällisesti sellaista tehtävää Oikeusrekisterikeskukselle, joka edellyttäisi lisäresurssointia. 

Kasvintuhoojien hävittämisestä aiheutuvien kustannusten korvaamista koskevia säännöksiä ei muutettaisi tässä vaiheessa. Tämän vuoksi valtion talousarvion momentin Maa- ja elintarviketalous, Eläinlääkintähuolto ja kasvintuhoojien torjunta (30.20.20) määrärahaan ei tulisi muutoksia tämän esityksen johdosta. 

Esitys voidaan panna täytäntöön ja toteuttaa valtiontalouden kehyspäätösten ja valtion talousarvioiden mukaisten määrärahojen puitteissa myös vuoden 2020 osalta. 

4.1.2  4.1.2. Yritysvaikutukset

Yrityksille tulee aiheutumaan kustannuksia asetuksen sisältämien velvoitteiden noudattamisesta. Kasvikaupassa toimivat yritykset ovat avainasemassa kasvintuhoojien leviämisen estämisessä, sillä kasveja käsiteltäessä on samalla mahdollista tarkkailla kasvintuhoojia. Kasvinterveysasetus korostaakin yrityksissä tehtävän kasvintuhoojien tarkkailun eli omavalvonnan tärkeyttä tuhoojien varhaisessa havaitsemisessa. Lisäksi toimijoille tulee erien jäljitettävyyteen liittyviä lisävelvoitteita. Viranomaiset valvovat yrityksissä omavalvonnan toimivuutta ja tarjoavat yrityksille koulutusta lainsäädännön vaatimuksista ja tuhoojien havaitsemiseen liittyen.  

Yritysvaikutukset johtuvat unionin lainsäädännöstä. Uudet vaatimukset hahmottuvat yrityksille kokonaisuudessaan vähitellen. Kauppapuutarhaliitto ry:n, Taimistoviljelijät ry:n ja Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry:n mukaan uudistuksen yrityksille aiheutuvia kustannuksia on ollut mahdoton arvioida, sillä kaikki uudet vaatimukset eivät ole olleet tiedossa.  

Toimijoiden rekisteröitymisvelvoite laajenee, joten kasvinterveys- ja valvonta-asetuksen piiriin tulee uusia toimijoita, mm. etämyyntipalveluiden tuottajat. Osa toimijoista on jo ollut rekisteröitynä Ruokaviraston toimijakohtaiseen rekisteriin, kuten öljy-, kuitu-, rehu-, vilja-, ja vihanneskasvien siemenpakkaamot, eikä näitä tarvitse uudelleen rekisteröidä. Rekisteröitävien tuojien määrä kasvaa. Kaikkien rekisteröintivelvollisten toimijoiden määrä tulee olemaan yhteensä noin 6000. Näistä uusia rekisteröitäviä toimijoita on noin 200. Toimijan rekisteröintiä koskevat maksut tullaan arvioimaan koko elintarvikeketjun osalta uudelleen erikseen. Tämän lain mukainen uuden toimijan rekisteröinnin edellytysten tarkastaminen ja rekisteröinti voisi vastata suuruusluokaltaan rehulain ja lannoitevalmistelain mukaista toimijan rekisteröintimaksua, joka on tällä hetkellä 84 euroa/toimija. Tällöin kokonaisvaikutus kertaluonteisesti olisi yhteensä noin 17 000 euroa.  

Rekisterissä olevien toimijoiden määrä voimassa olevan lain mukaan ja Ruokaviraston arvio jatkossa: 

Toimijoiden, joiden on käytettävä kasvipassia, määrä kasvaa merkittävästi. Pääosin kasvipassin käyttö rajoittuu toimijoiden väliseen kauppaan. Kasvipassi on EU:n alueella pääsääntöisesti kasvien tukkukaupassa käytettävä merkintä, jonka myöntäessään yritys vakuuttaa, että kasvit ovat puhtaita karanteenituhoojista, laatutuhoojista ja lainsäädännön erityisvaatimukset täyttyvät. Lisäksi sen avulla voidaan jäljittää kasvintuhoojan saastuttamia kasvieriä. Jatkossa kasvipassia käytetään kaikilla istutettavaksi tarkoitetuilla kasveilla, kuten puiden, pensaiden, perennojen ja vihannesten taimilla sekä kesäkukilla ja ruukkukasveilla sekä tiettyjen kasvilajien siemenillä. Kasvipassivelvollisten toimijoiden määrä tulisi olemaan yhteensä noin 1000 toimijaa. Uusia kasvipassivelvollisia toimijoita näistä olisi noin 700. 

Rekisterissä olevien kasvipassivelvollisten toimijoiden määrä voimassa olevan lain mukaan ja Ruokaviraston arvio jatkossa: 

Kasvinterveysasetus aiheuttaa monia muutoksia kasvipassia käyttävien kasvihuoneyritysten sekä taimitarhojen ja taimimyymälöiden toimintaan. Kasvipassivelvollisille toimijoille on asetettu kasvien jäljitettävyyteen ja omavalvontaan liittyviä velvoitteita. Toimijoiden on tunnistettava toimintansa kriittiset pisteet ja valvottava niitä. Kirjaukset näistä on säilytettävä kolmen vuoden ajan. Toimijoiden tulee tunnistaa tuotantoalansa kannalta merkittävät unionikaranteenituhoojat, laatutuhoojat ja kasvien markkinointiin liittyvät erityisvaatimukset, jotta he pystyvät tarkastamaan kasvit, joille he myöntävät kasvipassit. Kasvien tuotantopaikoilla ja viljelmillä on systemaattisesti lisättävä silmämääräisiä tarkastuksia. Omavalvonnan tarkastuksista tulee pitää kirjaa ja tiedot on säilytettävä kolmen vuoden ajan. Toimijoiden on pidettävä kirjanpitoa kasveista ja tavaroista, niiden liikkeistä sekä markkinoinnista. Tarvittaessa kaikkien kasvipassia vaativien kasvien luovuttajien ja vastaanottajien, huolimatta siitä, ovatko ne kasvipassivelvollisia, pitää pystyä yksilöimään kasvien, kasvituotteiden ja muiden tavaroiden siirrot omissa tiloissaan ja niiden välillä. Tätä varten niillä on oltava käytössään tarvittavat jäljitysjärjestelmät tai –menettelyt. Tämä edellyttää muutoksia olemassa oleviin järjestelmiin tai kokonaan uusien järjestelmien perustamista.  

Viranomaisen on jatkossakin tarkastettava kasvipassivelvollisia toimijoita vuosittain. Mikäli toimijat laativat riskinhallintasuunnitelman ja noudattavat sitä, tarkastukset voidaan tehdä kahden vuoden välein. Tarkastuksissa tarkastetaan tuotannon lisäksi toimijoiden omavalvonnan toimivuutta ja kirjanpitovelvoitteiden täyttymistä. Tarkastus on ollut maksullinen myös nykyisen lainsäädännön puitteissa, mutta jatkossa tarkastusten piiriin tulee uusia toimijoita. Yhden tarkastuksen hinnaksi arvioidaan noin 75 euroa/ toimija. Nykyisestä tilanteesta poiketen hinta tulee olemaan tarkastettavasta pinta-alasta riippumaton. Koska tarkastettavia uusia toimijoita olisi noin 700, olisi kokonaisvaikutus noin 25 000—50 000 euroa vuosittain riippuen siitä onko tarkastus tehtävä joka toinen vuosi vai vuosittain. 

Toimijoiden on käytettävä kasvinterveysasetuksen vaatimaa harmonisoitua kasvipassia. Uudentyyppisten kasvipassien painamisesta aiheutuu alussa kustannuksia toimijoille. Lisäksi uusi vaatimus yhdistää kasvipassi ja sertifioidun materiaalin vakuus tai taimitodistus aiheuttaa todistusyhdistelmän painamisesta kustannuksia toimijoille, joilla on oikeus itse tulostaa vakuustodistus (noin 15 toimijaa). Ne joutuvat hankkimaan tähän tarkoituksen uuden suuremman tulostimen sekä siihen sopivan leveämmän tulostuspaperin. Tulostimen hinta on noin 2000—2500 euroa kertaluontoisesti.  

Muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta EU:n ulkopuolelta tuotavat elävät kasvit ja kasvinosat vaativat jatkossa kasvinterveystodistuksen. Aiemmin todistusvaatimus on ollut rajoitetumpi ja on koskenut hedelmien, vihannesten, leikkokukkien ja kylvösiementen osalta vain joitain lajeja tai sukuja. Toimijoiden tulee jatkossa kirjata kaikkien kasvinterveystodistusta vaativien tuotteiden (mahdollisesti lukuun ottamatta uusia terveystodistusta vaativia tuotteita) tuontierät IMSOC-tiedonhallintajärjestelmään.  

Kansainvälisen ISPM15-standardin mukaista puisen pakkausmateriaalin tai sen valmistukseen käytettävän puutavaran käsittelyä (yleensä kuumennuskäsittely HT) tekevien käsittelymerkintäoikeuden saaneiden toimijoiden toiminta (käsittelyprosessi) tulee viranomaisen tarkastaa vuosittain toimipaikkakohtaisella tarkastuskäynnillä. Niiden toimijoiden (pakkausten valmistajia noin 750), jotka valmistavat ISPM15 standardin mukaista puista pakkausmateriaalia muiden toimijoiden käsittelemästä puutavarasta, toimintaa voitaisiin mahdollisesti valvoa osittain etätarkastuksena tai otantaperusteisesti paikan päällä tehtävinä tarkastuksina. Toimijoilla (noin 130), jotka käsittelevät puutavaran ISPM 15 standardin mukaisesti, tehdään varsinaiset tarkastukset. Vuosina 2015—2017 näitä toimijoita tarkastettiin keskimäärin 158 vuodessa. Vuosittain tarkastettavia toimijoita tulisi siten lisää noin 720 kappaletta. Nykyinen tarkastusmaksu on 96 euroa toimijalta, mutta etätarkastuksesta perittäisiin noin 30 euroa toimijalta. Uusien tarkastettavien toimijoiden osalta kokonaisvaikutus olisi noin 26 000 euroa, jos suurin osa olisi etänä tehtäviä tarkastuksia. Suurin osa kuumennuskäsittelystä tehdään sahoilla sahatavaran uunikuivauksen yhteydessä. Näiden osalta mainittu tarkastus sisältyy sahojen vientivalmiustarkastusmaksuun, joka on nykyisin 352 euroa. 

Kasvinterveydessä otetaan uutena asiana käyttöön tuotteiden takaisinvedot. Karanteenituhoojaa löydettäessä toimijan on vedettävä mahdollisesti saastuneet kasvierät pois markkinoilta. Velvoite koskee kaikkia toimijaryhmiä. Takaisinveto-tilanteessa kustannuksia aiheutuu tiedottamisesta ostajille, maksujen palautuksista ja tavaran tuhoamisesta. 

Satamat, lentoasemat ja kansainväliset liikkeenharjoittajat ovat velvollisia antamaan tietoa matkustajille kasvien ja kasvituotteiden tuontikielloista ja -vaatimuksista. Tiedot on annettava julisteiden tai esitteiden muodossa ja tarvittaessa verkkosivustoilla. Postipalvelujen tarjoajien ja etämyyjien on asetettava vastaavat tiedot asiakkaidensa saataville ainakin verkkosivustoillaan. Tiedonjakovelvoite voi lisätä aluksi työmäärää ja kustannuksia yrityksissä. Kustannusten voidaan alustavasti arvioida muodostuvan maltillisiksi. Kustannukset riippuvat toimijan koosta, toiminnan muodosta sekä tiedonjakotavasta. Osa tiedonjakovelvoitetta voidaan toimittaa esimerkiksi asiakkaille sähköisesti toimitettavan matkustusinformaation yhteydessä. Ruokavirasto vastaisi jaettavan tiedon sisällön tuottamisesta osana muuta kasvintuhoojiin liittyvää tiedotustoimintaa.  

Kasvintuhoojan hävittämiseksi annetun torjuntapäätöksen täytäntöönpanosta toimijalle aiheutuneita kustannuksia voidaan valtion varoista korvata vain hyvin rajallisesti. Siksi kasvinterveyden suojelemisesta annetun lain muuttamista koskevan hallituksen esityksen (HE104/2012 vp) käsittelyn yhteydessä eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunta kirjasi mietintöönsä (MmVM 7/2012 vp), että valiokunta pitää täysin välttämättömänä, että maahamme saadaan nopeasti luotua käytännössä toimiva vakuutusjärjestelmä, jolla tuottajat voivat vakuuttaa tuotantoaan vaarallisten ja haitallisten kasvintuhoojien aiheuttamien vahinkojen varalta. Vakuutusten korkeaa hintaa on pidetty eräänä syynä sille, että satovahinko- ja kasvintuhoojavakuutusten kysyntä on ollut vähäistä. Eräiden arvioiden mukaan tämä johtuisi ainakin osittain siitä, että Suomessa sovellettava vakuutusmaksuverokanta on korkea. 

Vakuutuspohjaisen järjestelmän käyttöönoton edistämistä koskevien aikaisempien linjaustenmukaisesti vakuutusmaksuverolakia muutettiin siten, että satovahinko- ja kasvintuhoojavakuutukset vapautettiin määräajaksi vakuutusmaksusta suoritettavasta verosta (laki eräistä vakuutusmaksuista suoritettavasta verosta annetun lain väliaikaisesta muuttamisesta 293/2019). Vapautus on määräaikainen ja voimassa 20.3.2019 alkaen vuoden 2027 loppuun. Tavoitteena on sato- ja kasvintuhoojavahinkojen vakuutuspohjaisen järjestelmän käynnistämisen helpottaminen. Lakiin lisättiin uusi 5 §, jonka mukaan verosta vapaa olisi vakuutusmaksu, joka perustuu satovahinkovakuutussopimukseen tai maatalouden alkutuotannon kasvintuhoojavakuutussopimukseen. Vakuutusmaksuveron poistamisen oletetaan laskevan näiden vakuutusten hintaa ja lisäävän niiden kysyntää. Hintaa voisi laskea myös kysynnän kasvusta johtuva vakuutuksenottajien määrän kasvu.