1
Lakiehdotusten perustelut
1.1
Laki luottolaitostoiminnasta
10 luku Taloudellista asemaa koskevat vaatimukset
3 §.Lisäpääomavaatimusten määrä. Pykälää ehdotetaan muutettavaksi lisäämällä siihen tarpeelliset säännökset luottolaitosdirektiivin 133 artiklassa tarkoitetusta järjestelmäriskipuskurista, josta laissa käytettäisiin nimitystä rahoitusjärjestelmän rakenteellisten ominaisuuksien perusteella määrättävä lisäpääomavaatimus (systemic risk buffer). Direktiivin 133 artiklassa tarkoitettu makrovakauden valvontavälineenä käytettävä lisäpääomavaatimus on niin sanottu kansallinen optio, jonka käyttöönottaminen on kunkin jäsenvaltion harkinnassa. Mainitun artiklan säännökset sisältävät erinäisiä vähimmäisvaatimuksia erityisesti lisäpääomavaatimuksen asettamista koskevan menettelyn osalta. Lakiteknisistä syistä pykälä ehdotetaan muutettavaksi kokonaan siten, että osa pykälän sisältämistä momenteista säilyisi muuttumattomina sisällöltään. Ehdotetun uuden lisäpääomavaatimuksen alittumisesta seuraisi, kuten muiden lain 10 luvussa säädettyjen vaatimusten osalta, EU:n vakavaraisuusasetuksen mukaisesta vähimmäispääomavaatimuksesta ja lain 11 luvun 6 §:ssä tarkoitetusta harkinnanvaraisesta pääomavaatimuksesta poiketen ainoastaan lain 10 luvun 10 §:ssä säädetty voitonjakorajoitus. Ehdotettava lisäpääomavaatimus olisi katettava lain 1 luvun 17 §:ssä tarkoitetulla ydinpääomalla. Kuten voimassa olevan lain sisältämiä lisäpääomavaatimuksia, myös ehdotettavaa lisäpääomavaatimusta sovellettaisiin sekä yksittäisen luottolaitoksen tasolla että konsolidoidulla tasolla. EU:n vakavaraisuusasetuksen säännöksistä seuraa, että lisäpääomavaatimusta sovellettaisiin pääsääntöisesti ylimmän suomalaisen emoyrityksen tasolla.
Pykälän 1 momentti ei muuttuisi vaan se säilyisi sisällöltään muuttumattomana.
Pykälän 2 momenttia ehdotetaan muutettavaksi lisäämällä maininta rahoitusjärjestelmän rakenteellisten ominaisuuksien perusteella määrättävästä lisäpääomavaatimuksesta, joka niin ikään tulisi lukeutumaan kokonaislisäpääomavaatimukseen.
Pykälän 3 ja 4 momentti säilyisivät sisällöltään muuttumattomina.
Pykälään ehdotetaan lisättäväksi uusi 5 momentti, jonka mukaan rahoitusjärjestelmän rakenteellisten ominaisuuksien perusteella määrättävä lisäpääomavaatimus määrätään noudattaen lain 10 luvun 4 ja 6 a §:ssä säädettyä menettelyä. Ehdotetun momentin mukaisen lisäpääomavaatimuksen olisi oltava luottolaitosdirektiivin 133 artiklaa vastaavasti suuruudeltaan vähintään 1 prosenttia ja enintään 5 prosenttia luottolaitoksen konsolidointiryhmän ylimmän suomalaisen emoyrityksen tasolla tai talletuspankkien yhteenliittymän tasolla laskettavasta kokonaisriskin määrästä. Kokonaisriskin perusteella määrättävän vaatimuksen sijasta lisäpääomavaatimus voitaisiin asettaa ehdotetun lain 6 a §:n 3 momentissa tarkoitettujen riskikeskittymien perusteella luottolaitoksen yksittäisten tase-erien ja taseen ulkopuolisten erien ja sitoumusten sekä vakavaraisuusasetuksen mukaisesti lasketun operatiivisen riskin perusteella, jolloin lisäpääomavaatimus määräytyisi näiden erien muodostaman riskin perusteella. Lain kohdassa tarkoitettuna riskikeskittymänä voitaisiin esimerkiksi pitää luottolaitosten myöntämistä asuntoluotoista muodostuvaa riskiä tai muuta vastaavaa riskikeskittymää. Tilanteissa, joissa Finanssivalvonta harkintansa perusteella päätyisi katsomaan soveliaammaksi soveltaa vaatimusta, joka olisi suppeampi kuin täyden kokonaisriskin perusteella laskettava lisäpääomavaatimus, tulisi Finanssivalvonnan etukäteen yksilöidä ja julkaista tiedot niistä eristä, joiden perusteella riskipainotettu vaatimus laskettaisiin. Koska momentti näin ollen mahdollistaisi vaatimuksen kohdistumisen vain tiettyjen riskikeskittymien perusteella, voisi Finanssivalvonta asettaa vaatimuksen koskemaan esimerkiksi vain suomalaisia, ETA-alueella sijaitsevia tai ETA-alueen ulkopuolella sijaitsevia eriä ja sitoumuksia taikka näiden yhdistelmiä. Yksilöintiä ei kuitenkaan pääsääntöisesti olisi tehtävä luottolaitos- tai konsolidointiryhmäkohtaisesti yksittäisen, esimerkiksi raportointierän tarkkuudella, vaan yksilöinti voitaisiin kohdentaa myös esimerkiksi luottoportfolioiden, luottokantojen tai vastaavien laskennallisten erien tarkkuudella. Säännöksellä turvattaisiin vaatimuksen käytön joustavuutta ja sen vaikutusten kohdistamista havaittuihin rahoitusjärjestelmän rakenteellisista ominaisuuksista ilmeneviin riskeihin ja riskikeskittymiin. Toisaalta säännös estäisi myös tarpeettoman laajasti sovellettavan vaatimuksen asettamisen, jos vaihtoehtona olisi asettaa ainoastaan kokonaisriskin perusteella määräytyvä lisäpääomavaatimus. Laaja-alainen ja joustava soveltamisalasäännös parantaisi osaltaan makrovakauspolitiikan tehokkuutta ja oikeasuhtaista kohdentumista. Säännöksen muotoilu mahdollistaisi myös sen, että säännöksessä tarkoitettu lisäpääomavaatimus voitaisiin kohdistaa pelkästään luottolaitosten kotimaisille taikka kotimaisille ja ulkomaisille eli ETA-alueen ulkopuolella sijaitseville erille ja sitoumuksille. Vaatimuksen rajoittaminen kotimaisiin eriin voisi esimerkiksi olla perusteltua tilanteessa, jossa Finanssivalvonnan johtokunta arvioisi Suomen luottomarkkinoilla olevan rakenteellisia järjestelmäriskejä, jotka poikkeaisivat selvästi muiden maiden tilanteesta. Välineen soveltaminen olisi tällöin osa kansallista makrovakauspolitiikkaa ja kohdistuisi kotimaisten luottomarkkinoiden vakaan toiminnan varmistamiseen. Tarve järjestelmäriskipuskurin asettamiseen voisi syntyä kotimaisten luottomarkkinoiden kokonaisuuteen liittyvistä rakenteellisista järjestelmäriskeistä, jotka olisivat erilaisia kuin perusteet luottolaitoskohtaisten O-SII-/G-SII -vaatimusten asettamiseen. Finanssivalvonnan mahdollisuus rajata soveltamista tiettyihin riskikeskittymiin voi osaltaan myös vähentää luottolaitoksille eri maiden erilaisista lähtökohdista asetettujen lisäpääomavaatimusten päällekkäisyyttä.
Luottolaitosdirektiivin 133 artiklan nojalla lisäpääomavaatimuksen on oltava suuruudeltaan vähintään 1 prosenttia, mikäli Finanssivalvonta arvioi, että rahoitusjärjestelmässä on sellaisen laissa mainitun häiriön vaara, jonka toteutuminen saattaisi vaikuttaa huomattavan kielteisesti reaalitalouteen. Säännöksestä ei seuraa, että vaatimus olisi asetettava sovellettavaksi automaattisesti heti lakien tultua voimaan, vaan lisäpääomavaatimus, jota nyt tarkoitetaan, on tarkoitettu asetettavaksi Finanssivalvonnan harkinnan mukaan muiden vastaavien vaatimusten tavoin vasta, kun sen asettamisen edellytykset ovat olemassa. Luottolaitosdirektiivi ei määritä ylärajaa 133 artiklassa tarkoitetulle makrovakausvälineelle. Mainitun artiklan mukaan toimivaltaiselta viranomaiselta edellytettävät toimenpiteet poikkeavat toisistaan sen mukaan, minkä suuruiseksi lisäpääomavaatimus oltaisiin asettamassa. Asetettaessa vaatimus vähintään 1 prosentin, mutta alle 3 prosentin suuruiseksi, poikkeavat esimerkiksi ilmoitusvelvollisuutta koskevat säännökset siitä, jos vaatimus asetetaan vähintään 3, mutta alle 5 prosentin suuruiseksi. Mainitun artiklan mukaan myös yli 5 prosentin suuruinen vaatimus olisi mahdollinen. Ehdotetun säännöksen mukaan Finanssivalvonta voisi jatkossa asettaa lisäpäävaatimuksen kuitenkin enintään 5 prosentin suuruiseksi.
Luottolaitoksen kotivaltion asettaman järjestelmäriskipuskurin tason laskemisessa voidaan ottaa huomioon myös pankin muissa jäsenvaltioissa olevat riskit. Kun toimivaltainen viranomainen asettaa enintään 3 prosentin puskurin muissa jäsenvaltioissa olevien vastuiden perusteella, vaatimus olisi asetettava samalle tasolle kaikkien unionissa sijaitsevien vastuiden osalta.
Lisäpääomavaatimusta sovelletaan luottolaitosdirektiivin mukaan pääosin vain, jos se olisi korkeampi kuin niin sanotut G- tai O-SII-puskuri. Poikkeuksena tähän olisi tilanne, jossa jäsenvaltio soveltaa vaatimusta ainoastaan kotivaltiossaan sijaitseviin tase-eriin ja taseen ulkopuolisiin sitoumuksiin, mutta ei toisessa jäsenvaltiossa sijaitseviin eriin ja sitoumuksiin. Tällöin vaatimuksia olisi sovellettava kumulatiivisesti.
Lisäpääomavaatimuksen riittävää tasoa arvioitaessa on perusteltua edellyttää, että vaatimus tulisi asettaa vain normaalia suurempien pitkän aikavälin rakenteellisten järjestelmäriskien torjumiseksi. Muiden, lähinnä suhdanneluonteisten järjestelmäriskien varalle asetettavista pääomavaatimuksista EU-lainsäädännössä soveltuvat muut välineet, kuten muuttuva lisäpääomavaatimus ja mahdollisuus korottaa asunto- ja kiinteistövakuudellisten luottojen riskipainoja vähimmäispääomavaatimusta laskettaessa.
Koska järjestelmäriskipuskuri kohdistuu pitkäaikaisten rakenteellisten järjestelmäriskien torjuntaan, vaatimuksen suuruuden tulisi perustua arvioon näiden rakenteellisten järjestelmäriskien vakavuudesta. Vaatimuksen asettamisen ei tulisi sen sijaan lähtökohtaisesti perustua yksittäisten luottolaitosten systeemisestä merkittävyydestä aiheutuviin järjestelmäriskeihin. Tämä ei kuitenkaan estä vaatimuksen soveltamista vain yhteen luottolaitokseen, jos se luottolaitoksen riskiprofiili, merkittävyys, kytkeytyneisyys ja muut seikat huomioiden on perusteltua ja välttämätöntä.
Pykälän 6 momentti vastaisi voimassa olevan pykälän 5 momenttia sisällöltään muuttumattomana.
Pykälän 7 momentti vastaisi voimassa olevan pykälän 6 momenttia. Momenttiin lisättäisiin maininta, että EU:n vakavaraisuusasetuksessa säädetty luottolaitoksen velvollisuus täyttää konsolidoitu vähimmäispääomavaatimus koskisi jatkossa myös konsolidoitua rahoitusjärjestelmän rakenteellisten ominaisuuksien perusteella määrättävää lisäpääomavaatimusta.
4 §.Muuttuvan ja rahoitusjärjestelmän rakenteellisten ominaisuuksien perusteella määrättävän lisäpääomavaatimuksen määrääminen. Pykälän 1 momentin mukaan muuttuvan lisäpääomavaatimuksen ohella Finanssivalvonta määräisi rahoitusjärjestelmän rakenteellisten ominaisuuksien perusteella määrättävän lisäpääomavaatimuksen.
Pykälän 2 momentti vastaisi voimassa olevan pykälän 1 momentin loppuosaa sisällöltään muuttumattomana.
Pykälän 3 momentti olisi uusi. Finanssivalvonnan olisi 2 momenttia vastaavasti yhteistyössä valtiovarainministeriön ja Suomen Pankin kanssa vuosittain arvioitava, onko tarpeen asettaa rahoitusjärjestelmän rakenteellisten ominaisuuksien perusteella määrättävä lisäpääomavaatimus, muuttaa voimassa olevaa vaatimusta tai pitää se ennallaan. Päätös asiasta olisi tehtävä kuuden kalenterikuukauden kuluessa kunkin vuoden päättymisestä. Finanssivalvonnan olisi lisäpääomavaatimuksen asettamista arvioidessaan otettava muiden seikkojen ohella huomioon luottolaitosdirektiivistä ilmenevä periaate, jonka mukaan viranomaisen olisi harkittava ensin muiden EU:n vakavaraisuusasetuksessa sekä luottolaitosdirektiivissä tarkoitettujen makrovakauden valvontavälineiden soveltamista ennen kuin rakenteellisten ominaisuuksien perusteella asetettava lisäpääomavaatimus voitaisiin ottaa käyttöön.
Pykälän 4 momentti vastaisi voimassa olevan pykälän 2 momenttia sisällöltään pääosin muuttumattomana. Momentin sisältämä pykäläviittaus ehdotetaan kuitenkin tarkistettavaksi.
Pykälän 5 momentti vastaisi voimassa olevan pykälän 3 momenttia sen sisältämä pykäläviittaus tarkistettuna. Kuten nykyisinkin, Finanssivalvonnan olisi ennen päätöksen tekemistä kuultava momentissa mainittuja tahoja. Voimassa olevan lain mukaisesti kuuleminen tarkoittaisi näille viranomaisille tehtävää lausuntopyyntöä tai näiden viranomaisten edustajille järjestettävää kuulemistilaisuutta sen lisäksi, että asiasta keskustellaan Finanssivalvonnan johtokunnassa. Lisäksi 2 ja 3 momentin mukaisesta yhteistyövelvoitteesta seuraisi, kuten tähänkin asti, että lisäpääomavaatimuksen asettamista tulisi valmistella yhdessä valtiovarainministeriön ja Suomen Pankin kanssa jo ennen muodollista kuulemismenettelyä.
Pykälän 6 momentti vastaisi voimassa olevan pykälän 4 momenttia. Momentin sisältämää säännöstä ehdotetaan täsmennettäväksi sanamuodoltaan siten, että se soveltuisi jatkossa molempien pykälässä tarkoitettujen vaatimusten osalta. Rakenteellisten ominaisuuksien perusteella määrättävä lisäpääomavaatimus tulisi niin ikään voimaan kahdentoista kuukauden kuluttua päätöksen tekemisestä pääsäännön mukaan. Säännös on tarpeellinen, jotta laitokset ehtivät varautua riittävästi pääomatasojaan parantamalla. Momenttiin lisättäisiin kuitenkin säännös, jonka mukaan lisäpääomavaatimus voisi tulla sovellettavaksi asteittain nousevana vaatimuksena, jolloin lisäpääomavaatimus nousisi suuruudeltaan 0,5 prosentin prosenttiosuuksin kuuden kuukauden välein sen asettamisesta lukien kunnes Finanssivalvonnan edellyttämä pääomavaatimustaso olisi saavutettu.
Pykälän 7 ja 8 momentti vastaisivat voimassa olevan pykälän 5 ja 6 momenttia sisällöltään muuttumattomina.
Pykälän 9 momentti vastaisi voimassa olevan pykälän 7 momenttia pääosin. Momenttia tarkistettaisiin lakiteknisesti vastaamaan pykälän muuttunutta sisältöä.
Pykälän 10 momentti vastaisi voimassa olevan pykälän 8 momenttia.
6 a §.Rahoitusjärjestelmän rakenteellisten ominaisuuksien perusteella määrättävän lisäpääomavaatimuksen määräämisen perusteet. Lakiin ehdotetaan lisättäväksi pykälä, jonka 1 momentissa kuvattaisiin lisäpääomavaatimuksen asettamisen edellyttämät ensisijaiset perusteet sen asettamiselle.
Pykälän 2 momentissa todettaisiin siitä ilmeneviä lisäedellytyksiä päätöksenteossa huomioitaviksi seikoiksi.
Pykälän 3 momentin mukaan asettavan lisäpääomavaatimuksen tulisi olla kohtuullinen ja oikeasuhtainen siihen riskiin nähden, jonka perusteella vaatimus asetettaisiin.
Pykälän 4 momentin mukaan lisäpääomavaatimusta määrättäessä Finanssivalvonnan olisi otettava huomioon Euroopan järjestelmäriskikomitean antamat suositukset ja varoitukset siltä osin kuin ne koskevat Suomen finanssimarkkinoita.
Pykälän 5 momentti antaisi valtiovarainministeriölle valtuuden antaa tarkempia säännöksiä lisäpääomavaatimuksen määräämisen perusteista.
9 §.Rahoitusjärjestelmän kannalta merkittävien luottolaitosten ja rahoitusjärjestelmän rakenteellisten ominaisuuksien perusteella määrättävän lisäpääomavaatimusten yhteensovittaminen. Pykälää ehdotetaan muutettavaksi lisäämällä siihen nyt ehdotettavan lisäpääomavaatimuksen osalta tarpeelliset säännökset. Pykälän 1 momentti vastaisi sisällöltään voimassa olevaa pykälää. Pykälän 2 momentin mukaan luottolaitoksen olisi täytettävä momentissa mainituista vaatimuksista ainoastaan korkeampi, koska rakenteellisten ominaisuuksien perusteella asetetun lisäpääomavaatimuksen on katettava luottolaitoksen kokonaisriskin mukaisesti muun muassa kaikki tase-erät riippumatta siitä, voidaanko näiden tase-erien katsoa sijaitsevan kotimaassa, ETA-alueella tai kolmansissa valtioissa. Pykälän 3 momentin mukaan, jos luottolaitokseen voitaisiin soveltaa joko 7 tai 8 §:ssä tarkoitettua lisäpääomavaatimusta sekä rahoitusjärjestelmän rakenteellisten ominaisuuksien perusteella määrättävää lisäpääomavaatimusta, ja jälkimmäinen lisäpääomavaatimus kattaa ainoastaan luottolaitoksen kotimaiset ja kolmannessa maassa olevat tase-erät ja taseen ulkopuoliset sitoumukset, luottolaitoksen on täytettävä näistä vaatimuksista molemmat eli vaatimukset olisivat kumulatiiviset.
10 §.Lisäpääomavaatimuksen alittuminen. Pykälän 4 momenttia tarkistettaisiin vastaamaan ehdotettua lakia. Pykälässä tarkoitettu lisäpääomavaatimus ei momentin mukaan saisi ylittää määrää, johon laskettaisiin myös rahoitusjärjestelmän rakenteellisten ominaisuuksien perusteella määrättävä lisäpääomavaatimus.
1.2
Laki Finanssivalvonnasta
10 §.Johtokunnan tehtävät. Pykälän 1 momentin 6 kohtaa ehdotetaan muutettavaksi lisäämällä johtokunnan tehtäviin myös 1. lakiehdotusta vastaavasti toimivalta tehdä päätös rahoitusjärjestelmän rakenteellisten ominaisuuksien perusteella asetettavan lisäpääomavaatimuksen osalta. Toimivalta koskisi tällaisen lisäpääomavaatimuksen asettamista, muuttamista tai ennallaan pitämistä.
Ryhmävalvontaa koskeva yhteistyö ja muu yhteistyö
62 §:n edellä oleva otsikko ehdotetaan muutettavaksi.
65 d §.Lisäpääomavaatimuksen määräämistä ja hyväksymistä koskeva yhteistyö. Pykälä olisi uusi. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin erityisestä 1. lakiehdotuksen säännöksiä vastaavasta ilmoitusvelvollisuudesta. Ehdotetut säännökset perustuvat luottolaitosdirektiivin 133 artiklan 11, 12, 14 ja 15 kohtaan.
Pykälän 2 momentin mukaan Finanssivalvonta voisi saattaa asian Euroopan pankkiviranomaisen käsiteltäväksi asetuksen (EU) N:o 1093/2010 19 artiklassa säädetyssä järjestyksessä, jos edellä 1 momentin 3 kohdassa tarkoitetun ilmoituksen saaja vastustaa lisäpääomavaatimuksen asettamista. Momentissa tarkoitettua päätöstä ei saisi soveltaa ennen Euroopan pankkiviranomaisen välipäätöstä asiassa. Säännös perustuu luottolaitosdirektiivin 133 artiklan 14 kohdan 2 alakohtaan.
65 e §.Rahoitusjärjestelmän rakenteellisten ominaisuuksien perusteella määrätyn lisäpääomavaatimuksen hyväksyminen. Lakiin ehdotetaan lisättäväksi uusi 65 e pykälä, jolla pantaisiin täytäntöön luottolaitosdirektiivin 134 artikla. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin mainitussa artiklassa tarkoitetusta virallisesta hyväksymismenettelystä, joka koskisi toisen jäsenvaltion toimivaltaisen viranomaisen asettamaa järjestelmäriskipuskuria. Finanssivalvonnalla olisi oikeus, mutta ei velvollisuutta soveltaa toisen jäsenvaltion toimivaltaisen viranomaisen asettamaa lisäpääomavaatimusta vastaavaa vaatimusta Suomessa toimiluvan saaneen luottolaitoksen tase-erien ja taseen ulkopuolisten sitoumusten perusteella määräytyvään kokonaisriskiin. Päätöstä hyväksymisestä tehdessään Finanssivalvonnan tulisi huomioida luottolaitosdirektiivin 133 artiklan 11, 12 ja 13 kohdissa edellytetyt seikat, minkä ohella päätösharkinnassa tulisi huomioida laissa muuten säädetyt edellytykset. Vastavuoroista hyväksymistä ei pääsääntöisesti voisi tehdä, ellei ilmoitettujen seikkojen ollessa käsillä vastaavaa päätöstä voisi tehdä myös Suomen lain mukaan. Ryhmittymän valvontaa koskevasta yhteistyöstä säädetään lisäksi Finanssivalvonnasta annetun lain 65 a §:ssä.
Pykälän 2 momentin mukaan Finanssivalvonnalla olisi harkintansa mukaan oikeus pyytää Euroopan järjestelmäriskikomiteaa antamaan toiselle jäsenvaltiolle suositus soveltaa Suomessa asetettua lisäpääomavaatimusta.
Pykälän 3 momentin mukaan Finanssivalvonnan olisi ilmoitettava 1 momentissa tarkoitetusta päätöksestä komissiolle, Euroopan järjestelmäriskikomitealle, Euroopan pankkiviranomaiselle ja kyseisen lisäpääomavaatimuksen asettaneelle toisen jäsenvaltion toimivaltaiselle viranomaiselle.
1.3
Laki luottolaitosten ja sijoituspalveluyritysten kriisinratkaisusta
1 luku Yleiset säännökset
3 §.Määritelmät. Pykälän 1 momentin 18 kohdan määritelmä kolmannen maan sijoituspalveluyrityksistä ehdotetaan tarkennettavaksi kriisinratkaisudirektiivin soveltamisalaa vastaavaksi.
Pykälän 1 momenttiin ehdotetaan lisättäväksi uusi 26 kohta, jossa määritellään käsite kriittiset toiminnot. Määritelmä vastaisi kriisinratkaisudirektiivin 2 artiklan 1 kohdan 35 alakohdan ja komission delegoidun säädöksen (2016/778) 2 artiklan määritelmää kriittisille toiminnoille. Samalla ehdotetaan, että kriisinratkaisulaissa käsite ydintoiminnot korvataan käsitteellä kriittiset toiminnot. Kriittisillä toiminnoilla tarkoitetaan sellaisia reaalitalouden ja vakauden kannalta kriittisiä toimintoja, joita pankki tuottaa kolmansille osapuolille. Tämän vuoksi kriittiset toiminnot tulee selkeästi erottaa muualla laissa käytetystä termistä ydinliiketoiminta, jolla tarkoitetaan pankille itselleen tärkeitä liiketoimintoja, ja joka on määritelty kriisinratkaisudirektiivin 2 artiklan 1 kohdan 36 alakohdassa. Käsitteillä on merkittävä ero kriisinratkaisusuunnittelussa. Kyseisten käsitteiden käyttöä koskevat täsmennykset on tarkoitus tehdä vastaavasti myös luottolaitoksen ja sijoituspalveluyrityksen elvytyssuunnitelmiin sisällytettävistä tiedoista annettuun valtiovarainministeriön asetukseen.
6 §.Lain tavoitteet ja yleiset soveltamisperiaatteet. Pykälän 1 momentin 1 kohta ehdotetaan muutettavaksi siten, että käsite ydintoiminnot korvataan käsitteellä kriittiset toiminnot kriisinratkaisudirektiivin 31 artiklaa vastaavasti. Muutoksella yhtenäistettäisiin kriisinratkaisulaissa käytetyt käsitteet kriisinratkaisudirektiivin mukaisiksi.
3 luku Purkamis- ja uudelleenjärjestämismahdollisuuksien arviointi
1 §.Velvollisuus arvioida laitoksen purkamis- ja uudelleenjärjestämismahdollisuudet. Pykälän 2 momentin 3 kohta ehdotetaan muutettavaksi siten, että käsite ydintoiminnot korvataan käsitteellä kriittiset toiminnot kriisinratkaisudirektiivin 15 artiklaa vastaavasti.
2 §.Velvollisuus arvioida purkamis- ja uudelleenjärjestämismahdollisuudet konsernissa. Pykälän 2 momentin 3 kohta ehdotetaan muutettavaksi siten, että käsite ydintoiminnot korvataan käsitteellä kriittiset toiminnot kriisinratkaisudirektiivin 16 artiklaa vastaavasti.
4 §.Laitoksen purkamista ja toiminnan uudelleenjärjestämistä koskevien esteiden poistaminen. Pykälän 4 momentin 1 ja 7 kohta ehdotetaan muutettavaksi siten, että käsite ydintoiminnot korvataan käsitteellä kriittiset toiminnot kriisinratkaisudirektiivin 17 artiklaa vastaavasti.
4 luku Laitoksen asettaminen kriisihallintoon
1 §.Kriisihallintoon asettamisen edellytykset. Pykälän 3 momentin sanamuotoa ehdotetaan tarkennettavaksi kriisinratkaisudirektiivin 32 artiklaa vastaavaksi.
6 luku Osakkeiden, osuuksien ja eräiden muiden tase-erien arvon alentaminen ja muuntaminen sekä osakkeiden ja osuuksien mitätöiminen
1 §.Velvollisuus alentaa omaan pääomaan luettavien erien nimellisarvoa sekä muuntaa eräitä muita tase-eriä. Kriisinratkaisulakiin ei ole sitä säädettäessä sisällytetty Rahoitusvakausvirastolle valtuutta muuntaa vakavaraisuusasetuksen 51 artiklassa tarkoitettuja ensisijaisen lisäpääoman eriä tai rahoitusvälineitä taikka saman asetuksen 62 artiklassa tarkoitettuja toissijaisen pääoman rahoitusvälineitä omaan pääomaan luettaviksi eriksi erillään kriisinratkaisutoimesta. Tällainen valtuus on kuitenkin kriisinratkaisuviranomaiselle kriisinratkaisudirektiivin 59 artiklan 1 kohdan a alakohdassa säädetty. Nykyisessä muodossaan kriisinratkaisulain 8 luvun 1 §:ssä säädettyä valtuutta kirjata alas ja muuntaa velkoja voidaan käyttää vasta kriisinratkaisun alettua, kun taas 6 luvun säännösten soveltaminen on rajattu kirjanpidolliseen omaan pääomaan. Vakavaraisuusasetuksen 51 artiklassa tarkoitetut ensisijaisen lisäpääoman erät tai rahoitusvälineet taikka saman asetuksen 62 artiklassa tarkoitetut toissijaisen pääoman rahoitusvälineet voivat kirjanpidollisesti kuulua joko omaan tai vieraaseen pääomaan. Koska 59 artikla on muuten saatettu voimaan 6 luvussa, ehdotetaan luvun 1 §:n 1 momenttia muutettavaksi siten, että edellä mainittuja vakavaraisuusasetuksessa määriteltyjä eriä ja rahoitusvälineitä voidaan muuntaa omiin varoihin luettaviksi eriksi saman pykälän 2 momentissa tarkoitetuissa tilanteissa. Kyseisten erien ja rahoitusvälineiden kirjanpidollinen kohtelu ei ole ratkaisevaa, vaan se, kuuluvatko ne vakavaraisuusasetuksessa määriteltyihin eriin. Pykälän 2 momenttia ehdotetaan muutettavaksi siten, että siihen lisättäisiin tarkennus siitä, että kyseisiä toimenpiteitä voi tehdä kriisinratkaisusta riippumatta. Samalla muutettaisiin myös luvun ja pykälän otsikkoa.
3 §.Oman pääoman alentaminen ja eräiden muiden tase-erien muuntaminen ryhmään kuuluvassa yrityksessä. Pykälän nimike ehdotetaan muutettavaksi siten, että se kattaisi myös 1 §:n muutoksessa tarkoitetut erät.
7 luku Kriisinratkaisuvälineitä koskevat yleiset periaatteet
2 §.Kriisinratkaisuvälineet. Kriisinratkaisuvälineiden käytöstä Rahoitusvakausvirastolle aiheutuneiden kustannusten korvauksen etuoikeudesta konkurssissa on säädetty ristiriitaisella tavalla toisaalta pykälän 3 momentissa ja toisaalta liikepankeista ja muista osakeyhtiömuotoisista luottolaitoksista annetun lain (1501/2001) 21 § 2 momentin 3 kohdassa, osuuspankeista ja muista osuuskuntamuotoisista luottolaitoksista annetun lain (423/2013) 30 § 2 momentin 3 kohdassa ja säästöpankkilain (1502/2001) 118 § 2 momentin 3 kohdassa (jäljempänä pankkilait). Pankkilakien mainittujen pykälien mukaan kriisinratkaisulain tämän pykälän 3 momentissa tarkoitetuilla korvauksilla on etusija suhteessa vakuudettomiin ja etuoikeudettomiin velkoihin. Pykälän 3 momentin mukaan viraston tuossa momentissa tarkoitettu saaminen maksetaan laitoksen konkurssissa tai 1 momentin 3 tai 4 kohdassa tarkoitetun laitoksen tai yhtiön purkautuessa virastolain mukaisten korvattavien talletusten ja velkojien maksunsaantijärjestyksestä annetun lain (1578/1992) (jäljempänä maksunsaantijärjestyslaki) 3 §:ssä tarkoitettujen saatavien jälkeen parhaalla etuoikeudella.
Pankkilakien mukaan Rahoitusvakausvirastolle aiheutuneilla kriisinratkaisukustannuksilla on siis etusija suhteessa vakuudettomiin ja etuoikeudettomiin velkoihin, mutta huonompi etuoikeus kuin talletuksilla, joilla myös on etusija suhteessa vakuudettomiin ja etuoikeudettomiin velkoihin. Velkojien maksunsaantijärjestyslain 5 §:n mukainen viimeinen etuoikeutettu saatavatyyppi on saatava, jonka vakuutena on yrityskiinnityslaissa tarkoitettu yrityskiinnitys. Koska pankkilakien mukaan Rahoitusvakausvirastolle aiheutuneilla kriisinratkaisukustannuksilla on etusija vain vakuudettomiin ja etuoikeudettomiin velkoihin nähden, niillä ei voi näiden lakien nojalla olla etusijaa etuoikeudelliseen yrityskiinnityssaatavaan nähden.
Pykälän 3 momentin mukaan Rahoitusvakausvirastolle aiheutuneilla kriisinratkaisukustannuksilla on kuitenkin paras etuoikeus maksunsaantijärjestyslain 3 §:ssä tarkoitettujen saatavien jälkeen. Kustannuksilla on tämän säännöksen mukaan siten parempi etuoikeus kuin maksunsaantijärjestyslain 5 §:n tarkoittamalla yrityskiinnityssaatavalla ja maksunsaantijärjestyslain 3 a §:n tarkoittamilla yrityksen saneerauksen yhteydessä syntyneillä saatavilla.
Rahoitusvakausvirastolle aiheutuneiden kustannusten etuoikeudesta konkurssissa on näin ollen säädetty ristiriitaisesti pankkilaeissa ja kriisinratkaisulaissa. Koska talletusten etuoikeus konkurssissa on osittain kytketty korvausten etuoikeuteen, myös niiden etuoikeus on säädetty ristiriitaisesti pankkilaeissa ja kriisinratkaisulaissa. Rahoitusvakausvirastolle aiheutuneiden kustannusten ja talletusten etuoikeudesta konkurssissa tulee kuitenkin säätää yhtäpitävästi kaikissa laeissa, joissa niiden etuoikeudesta säädetään. Tämän vuoksi kyseisen pykälän 3 momentissa oleva viittaus velkojien maksunsaantijärjestyslain 3 §:ään ehdotetaan muutettavaksi viittaukseksi velkojien maksunsaantijärjestyslain 5 §:ään.
8 luku Velkojen arvonalentaminen ja muuntaminen omiin varoihin luettaviksi rahoitusvälineiksi
5 §.Alentamiskelpoisia velkoja koskevat harkinnanvaraiset poikkeukset. Pykälän 2 momentin 2 kohta ehdotetaan muutettavaksi siten, että käsite ydintoiminnot korvataan käsitteellä kriittiset toiminnot kriisinratkaisudirektiivin 44 artiklan mukaisesti.
6 §.Poikkeuksen alaisen määrän kattaminen kriisinratkaisurahastosta. Pykälän 1 momentin viittaus 3 §:ään ehdotetaan korjattavaksi viittaukseksi 5 §:ään.
7 §.Omien varojen ja alentamiskelpoisten velkojen vähimmäisvaatimus. Pykälän nimike ehdotetaan muutettavaksi, sillä vähimmäisvaatimus voidaan täyttää myös omilla varoilla, ja näin ollen vanha nimike voi olla harhaanjohtava.
Pykälän 1 momenttiin ehdotetaan lisättäväksi kriisinratkaisudirektiivin 45 artiklan 1 kohdan ensimmäistä alakohtaa vastaava maininta taseen loppusummaan ja johdannaissopimuksiin perustuvien velkojen huomioinnista nettomääräisinä siltä osin kuin vastakkaiset johdannaisasemat saadaan nettouttaa sopimusta suljettaessa. Vastaavasti pykälän 2 momentista ehdotetaan poistettavaksi viittaus 12 luvun 3 §:ään. Muutoksilla yhdenmukaistettaisiin laitoskohtaisen ja konsolidoidun alentamiskelpoisten velkojen vähimmäisvaatimuksen määrittely.
Pykälän 3 momentin 3 kohta ehdotetaan muutettavaksi kriisinratkaisudirektiivin 43 artiklaa vastaavaksi.
Pykälän 3 momentin 5 kohta ehdotetaan muutettavaksi siten, että siihen lisätään viittaukset liikepankeista ja muista osakeyhtiömuotoisista luottolaitoksista annettuun lakiin, osuuspankeista ja muista osuuskuntamuotoisista luottolaitoksista annettuun lakiin sekä säästöpankkilakiin. Kriisinratkaisudirektiivin mukaan alentamiskelpoisten velkojen ulkopuolelle rajataan paitsi korvattavat talletukset, myös muut kriisinratkaisudirektiivin 108 artiklan mukaan etuoikeusasemassa olevat talletukset.
10 luku Väliaikainen laitos
1 §.Väliaikaisen laitoksen perustaminen ja osakkeiden tai osuuksien taikka varojen ja velkojen luovutus. Pykälän 1 momentti ehdotetaan muutettavaksi siten, että Rahoitusvakausvirastolle lisätään kriisinratkaisudirektiivin 40 artiklan 1 kohdan a alakohdan mukainen valtuus perustaa väliaikainen laitos holdingyhtiönä omistamaan ongelmapankin kaikki osakkeet tai muut omistusinstrumentit. Nykyinen lainsäädäntö mahdollistaa vain kriisihallintoon asetetun laitoksen varojen ja velkojen siirtämisen väliaikaiselle laitokselle. Samalla muutetaan pykälän otsikkoa.
2 §.Toiminnan jatkaminen. Pykälään ehdotetaan lisättäväksi uusi 6 momentti, jossa todettaisiin, ettei pykälää sovellettaisi holdingyhtiönä perustettuun väliaikaiseen yhtiöön. Holdingyhtiön omistuksessa oleva laitos säilyttää toimiluvan ja sen puitteissa olevat oikeudet pääsystä maksu- ja selvitysjärjestelmiin, joten pykälän säännöksiä ei ole tarpeen soveltaa.
1.4
Laki rahoitusvakausviranomaisesta
1 luku Yleiset säännökset
3 §.Määritelmät. Pykälän 1 momentin 11 kohdan viittaus lain 5 luvun 10 §:n 2 momentissa tarkoitetun päätöksen tekemiseen ehdotetaan korjattavaksi viittaukseksi lain 5 luvun 9 §:n 2 momentissa tarkoitetun päätöksen tekemiseen.
Pykälän 1 momentin 12 kohdan luetteloon korvauskelvottomien talletusten eristä ehdotetaan lisättäväksi b alakohtaan talletussuojadirektiivin 5 artiklan 1 kohdan h alakohdan mukaisesti sijoitusrahastojen ja vaihtoehtorahastojen tekemät talletukset sen selkiyttämiseksi, että myös niiden omaan lukuun tekemät talletukset ovat korvauskelvottomia. Lisäksi saman kohdan c alakohtaan ehdotetaan lisättäväksi täsmennyksenä työeläkelaitokset, sillä kyseistä nimitystä käytetään direktiivin 5 artiklan 1 kohdan i alakohdassa tarkoitetuista eläkekassoista.
4 luku EU:n yhteiseen kriisinratkaisurahastoon kerättävä EU:n vakausmaksu ja kansalliseen kriisinratkaisurahastoon kerättävä vakausmaksu
2 §. EU:n vakausmaksujen maksumenettely.Pykälän 1 momenttia ehdotetaan muutettavaksi siten, että viittausta komission asetukseen täsmennettäisiin lisäämällä asetuksen nimi ja tunnus.
5 §.Kansallinen vakausmaksu ja kriisinratkaisurahaston tavoitetaso. Pykälän 1 momenttia ehdotetaan muutettavaksi siten, että kolmansien maiden luottolaitosten ja sijoituspalveluyritysten sivuliikkeet olisivat vakausmaksuvelvollisia kansalliseen kriisinratkaisurahastoon, kuten kriisinratkaisudirektiivin 103 artiklan 1 kohdassa säädetään. Kolmansien maiden laitosten sivuliikkeet eivät ole maksuvelvollisia EU:n yhteiseen kriisinratkaisurahastoon, vaan ne kerryttävät kansallista kriisinratkaisurahastoa.
Pykälän 2 momenttia ehdotetaan muutettavaksi siten, että rajaus sijoituspalveluyrityksiin poistetaan, ja näin ollen kaikki vakausmaksut on kartutettava mahdollisimman tasaisesti tavoitetasoon saakka. Myös kolmannen maan sivuliikkeiden korvattavat talletukset lasketaan mukaan tavoitetasoa määritettäessä.
Pykälän 3 momenttia ehdotetaan muutettavaksi siten, että kansallisen kriisinratkaisurahaston tavoitetaso muodostuu sekä sijoituspalveluyritysten että kolmannen maan sivuliikkeiden osuudesta tavoitetasosta. Sivuliikkeiden osalta vertailulukuna käytettäisiin velkojen ja omien varojen erotuksen sijasta laskennallisen taseen loppusummaa, sillä sivuliikkeet eivät raportoi vakavaraisuuslaskennan mukaisia omia varoja. Kolmannen maan sivuliikkeen laskennallinen tase on määritelty Rahoitusvakausviraston hallintomaksusta annetun lain (1197/2014) 2 §:n 5 momentissa. Sekä sivuliikkeen taseen loppusumman että sijoituspalveluyrityksen velkojen ja omien varojen laskennassa käytettäisiin edellisen kalenterivuoden vuosineljänneksittäin laskettujen taseiden keskiarvoa.
Pykälän 4 momentti ehdotetaan kumottavaksi, sillä kymmenen prosentin vuosittainen maksuosuus olisi ongelmallinen siinä tapauksessa, että tavoitetaso nousisi esimerkiksi maksuvelvollisten määrän kasvaessa. Säännös on tarpeeton, sillä 2 momentin vaatimus vakausmaksujen mahdollisimman tasaisesta kartuttamisesta johtaa joka tapauksessa sijoituspalveluyritysten kymmenen prosentin vuosittaiseen yhteenlaskettuun maksuun, jollei kriisinratkaisurahaston tavoitetaso kasva.
6 §.Kansallisen vakausmaksun määräytymisperusteet. Pykälän 1 momenttia ehdotetaan muutettavaksi siten, että kaikki kansalliseen kriisinratkaisurahastoon vakausmaksuvelvolliset lasketaan vertailulukuun mukaan.
Pykälään ehdotetaan lisättäväksi uusi 2 momentti, jossa säädettäisiin yksittäisen kolmannen maan sivuliikkeen vakausmaksun määrä. Kolmannen maan sivuliike maksaisi vakausmaksua samassa suhteessa kuin sijoituspalveluyritykset. Sivuliikkeen vertailuluvuksi asetettaisiin kuitenkin laskennallisen taseen loppusumma, sillä sivuliikkeet eivät raportoi vakavaraisuuslaskennan mukaisia omia varoja. Sekä sivuliikkeen taseen loppusumman että sijoituspalveluyrityksen velkojen ja omien varojen laskennassa käytettäisiin edellisen kalenterivuoden vuosineljänneksittäin laskettujen taseiden keskiarvoa.
Pykälän vanhaa 2 momenttia ehdotetaan muutettavaksi siten, että viittausta komission asetukseen täsmennettäisiin lisäämällä asetuksen nimi ja tunnus. Samalla vanha 2 momentti siirtyy pykälän 3 momentiksi.
7 §.Ylimääräiset kansalliset vakausmaksut. Pykälää ehdotetaan muutettavaksi siten, että myös kolmannen maan sivuliikkeiltä voitaisiin pykälässä mainituin perustein periä ylimääräistä vakausmaksua.
8 §.Kansallisten vakausmaksujen käyttö. Pykälää ehdotetaan muutettavaksi siten, että vakausmaksuja voitaisiin kriisinratkaisudirektiivin osoittamissa tilanteissa käyttää myös kolmannen maan sivuliikkeen kriisinratkaisuun. Kolmannen maan sivuliikkeiden kriisinratkaisusta säädetään kriisinratkaisulain 15 luvussa. Tämä pykälä soveltuisi vain niissä tilanteissa, joissa Rahoitusvakausvirasto päättäisi käyttää sivuliikkeeseen kriisinratkaisuvälineitä kriisinratkaisulain 15 luvun 4 tai 5 §:n mukaisesti.
9 §.Kriisinratkaisurahaston osallistuminen ryhmäkriisinratkaisuun. Pykälää ehdotetaan muutettavaksi siten, että kriisinratkaisurahasto voisi tietyissä tilanteissa osallistua myös kolmannen maan sivuliikkeen ryhmäkriisinratkaisuun. Samalla todettaisiin kuitenkin myös, että kolmannen maan sivuliikkeiden kriisinratkaisusta säädetään kriisinratkaisulain 15 luvussa, joka myös rajoittaa ryhmäkriisinratkaisuun osallistumista.
5 luku Talletussuoja
5 §.Talletussuojamaksun määrä. Pykälän 7 momentin 4 kohta ehdotetaan muutettavaksi vastaamaan Euroopan pankkiviranomaisen antamaa ohjetta talletusten vakuusjärjestelmien kannatusmaksujen laskentamenetelmiä varten (EBA/GL/2015/10). Samalla muutettaisiin vastaavasti lain liitteen vaiheita 1 ja 3 talletussuojamaksujen laskentamenettelystä.
7 §.Talletussuojan varojen käyttö. Pykälän 2 momentin sanamuotoa ehdotetaan selkiytettäväksi. Lisäksi 2 momenttiin ehdotetaan lisättäväksi talletussuojadirektiivin 11 artiklan 6 kohdan mukaisesti maininta siitä, että 2 momentissa tarkoitettua järjestelyä voidaan käyttää vain maksukyvyttömyysmenettelyjen yhteydessä.
9 §.Maksuvelvollisuuden alkaminen. Pykälän 5 momenttia ehdotetaan muutettavaksi siten, että vain myönteisestä päätöksestä korvaukseen talletussuojasta tulee tiedottaa laajasti. Kielteisestä päätöksestä riittäisi ilmoitus kyseiselle talletuspankille ja ilmoituksen tehneelle tallettajalle sekä viranomaisille.
10 §.Korvausten maksaminen. Pykälän 1 momentin sanamuotoa ehdotetaan tarkennettavaksi talletussuojadirektiivin 8 artiklaa vastaavaksi siten, että sana suoritettava korvataan sanalla asetetaan saataville. Täsmennys on tarpeen, koska suoritusta ei Rahoitusvakausvirastosta riippumattomista syistä välttämättä voida tehdä säädetyssä ajassa esimerkiksi sen vuoksi, että tallettaja ei ole toimittanut suorituksen tekemiseksi tarpeellisia tietoja.
1.5
Laki korkotulon lähdeverosta
3 §.Veron kohde. Pykälän 1 momenttiin ehdotetaan lisättäväksi uusi 4 kohta, jonka mukaan korkotulon lähdeveroa on suoritettava talletussuojarahaston varoista tallettajalle maksettavasta korvauksesta siltä osin kuin korvaus sisältää rahoitusvakausviranomaisesta annetun lain 5 luvun 9 §:n 2 momentissa tarkoitetun päätöksen tekemiseen mennessä talletussopimuksen mukaisesti kertynyttä korkoa ja kun korvauksen saajana on Suomessa tuloverolain (1535/1992) mukaan yleisesti verovelvollinen luonnollinen henkilö tai kotimainen kuolinpesä. Kertyneet korot otetaan huomioon ainoastaan tämän talletussuojakorvauksia koskevan päätöksen antamiseen asti riippumatta siitä milloin korvaukset maksetaan. Talletussuojarahastosta korvauksia saavien tallettajien määrä maksatustilanteessa olisi todennäköisesti suuri, mutta korvaukseen sisältyvä koron osuus olisi todennäköisesti keskimäärin vähäinen. Tämän vuoksi on perusteltua, että talletussuojarahastosta maksettuun korvaukseen sisältyvän koron verotukseen sovellettaisiin samoja säännöksiä kuin tavalliselle pankkitalletukselle maksettuun korkoon. Korkotulon lähdeveron perimiseen, veron tilittämiseen ja perityn veron ilmoittamiseen liittyvät menettelyt ovat hallinnollisesti kevyempiä kuin tuloverotukseen liittyvät menettelyt ja soveltuvat siten paremmin suurelle saajajoukolle maksettavien pienten suoritusten verotukseen.
5 §.Veron periminen ja vastuu verosta. Pykälää ehdotetaan muutettavaksi siten, että Rahoitusvakausvirasto lisättäisiin korkotulon lähdeverosta annetun lain 5 §:n luetteloon veron perimiseen velvollisista koronmaksajista.
1.6
Laki liikepankeista ja muista osakeyhtiömuotoisista luottolaitoksista
6 §. Pykälän 5 momentin väärä viittaus 3 momenttiin ehdotetaan korjattavaksi viittaukseksi 4 momenttiin. Samalla momenttiin korjattaisiin Rahoitustarkastuksen nykyinen nimi Finanssivalvonta.
1.7
Laki elinkeinotulon verottamisesta
8 §. Elinkeinotulon verottamisesta annetun lain (360/1968) 8 §:n 1 momentin 12 kohdassa säädetään EU:n vakausmaksujen ja vakausmaksujen vähennyskelpoisuudesta verotuksessa. Lakia rahoitusvakausviranomaisesta ehdotetaan muutettavaksi siten, että kolmansien maiden luottolaitosten ja sijoituspalveluyritysten sivuliikkeet olisivat vakausmaksuvelvollisia kansalliseen kriisinratkaisurahastoon. Tätä vastaavasti 8 §:n 1 momentin 12 kohtaa ehdotetaan muutettavaksi siten, että siinä todettaisiin kolmansien maiden luottolaitosten ja sijoituspalveluyritysten sivuliikkeiden suorittamien vakausmaksujen vähennyskelpoisuus. Kolmansien maiden luottolaitokset ja sijoituspalveluyritykset määritellään kriisinratkaisulain 1 luvun 3 §:n 1 momentissa.
4
Suhde perustuslakiin ja säätämisjärjestys
Perustuslain ja säätämisjärjestyksen kannalta keskeiset ehdotukset koskevat elinkeinovapautta, Finanssivalvonnan harkintavaltaa ehdotetun lisäpääomavaatimuksen asettamisessa, norminantovallan delegointia sekä Suomen ja ulkomaan viranomaisten välisen toimivallan jakoa ja Suomen lain alueellista ulottuvuutta.
Voimassa olevaa lainsäädäntöä vastaavasti esityksen 1. lakiehdotuksen 10 luvun 3 §:n mukaan luottolaitoksella on oltava ydinpääomaa ja konsolidoitua ydinpääomaa EU:n vakavaraisuusasetuksessa, joka on luottolaitoksia suoraan velvoittavaa oikeutta, säädetyn lisäksi määrä, joka kattaa lain 10 luvussa säädetyt lisäpääomavaatimukset sekä konsolidoidut lisäpääomavaatimukset. Luottolaitoksille asetetut lisäpääomavaatimukset ovat seurausta luottolaitosdirektiivin sekä mainitun vakavaraisuusasetuksen pakottavista säännöksistä.
Pääomavaatimuksia koskevan sääntelyn kannalta merkityksellinen perustuslain säännös on 18 §:n 1 momentti, jonka mukaan jokaisella on oikeus hankkia toimeentulonsa valitsemallaan elinkeinolla. Luottolaitoksille asetetut lisäpääomavaatimukset merkitsevät sinällään puuttumista elinkeinovapaudensuojaan edellyttämällä määritellyiltä toimijoilta, nyt luottolaitoksilta ja sijoituspalveluyrityksiltä, muiden vaatimusten ohella erityisiä omia varoja, jotka taloudellisen rasitteen muodossa rajoittavat sääntelyn kohteen vapautta harjoittaa elinkeinoaan parhaaksi katsomillaan taloudellisilla resursseilla. Taloudellista asemaa koskevat vaatimukset ovat kuitenkin perusteltuja siitä syystä, että sääntelyn kohteena olevan liiketoiminnan ytimenä on pitää hallussaan toisille, usein yksityisille henkilöille, kuuluvaa varallisuutta, kuten luottolaitoksen tileillä olevia tilivaroja, jotka oikeudelliselta muodoltaan ovat luottolaitoksen velkaa yleisöltä. Yleisön eli asiakkaiden suojan on katsottu olevan sellainen painava yhteiskunnallinen intressi, joka oikeuttaa kaventamaan perustuslain muuten takaaman elinkeinovapauden alaa. Luottolaitostoiminnan yhteydessä perusoikeusjärjestelmän kannalta hyväksyttävät kavennukset sanotusta vapaudesta ovat perusteltuja rahoitusmarkkinoiden vakauden turvaamiseksi, minkä ohella asiakkaiden suojaamiseen liittyvät perusteet puoltavat sääntelyä (PeVL 43/2004 vp). Sääntelyn kohteena on rajattu toiminta-ala, kuten nyt luottolaitostoiminta, minkä lisäksi luottolaitoksilla on otto- ja antolainaustoiminnan harjoittajina erityistä merkitystä niiden asiakkaiden taloudellisille intresseille, minkä johdosta nyt ehdotetut säännökset vastaavat lähtökohdiltaan sekä tavoitteiltaan perustuslakivaliokunnan elinkeinovapautta koskevissa lausunnoissa edellytettyjä periaatteita (PeVL 28/2000 vp, 28/2001 vp, PeVL 53/2001 vp, PeVL 19/2002 vp ja PeVL 17/2004 vp).
Esityksen 1. lakiehdotuksen 10 luvun 3, 4 ja 6 a §:ään ehdotetaan säännöksiä, joiden nojalla Finanssivalvonta voisi asettaa luottolaitokselle rahoitusjärjestelmän rakenteellisten ominaisuuksien perusteella määrättävän lisäpääomavaatimuksen, jonka suuruus vaihtelisi 1—5 prosentin välillä. Lisäpääomavaatimuksen asettaminen ja sitova enimmäistaso perustuvat luottolaitosdirektiivin säännökseen (133 artikla). Ehdotettu säännös uuden lisäpääomavaatimuksen asettamisesta ei poikkeaisi luonteeltaan nyt voimassa olevan lain 10 luvun vastaavien säännösten sisällöstä. Finanssivalvonta voi nykyisten valtuuksien puitteissa asettaa luottolaitoksille muuttuvan lisäpääomavaatimuksen, rahoitusjärjestelmän kannalta merkittävän luottolaitoksen pääomavaatimuksen, maailmanlaajuisen rahoitusjärjestelmän kannalta merkittävän luottolaitoksen pääomavaatimuksen sekä lain 11 luvun 6 §:n mukaisen lisäpääomavaatimuksen eli niin sanotun pilari II -vaatimuksen. Eri lisäpääomavaatimusten asettamisen edellytyksistä sekä niiden asettamista koskevasta menettelystä säädetään luottolaitoslain 10 ja 11 luvuissa. Nykyisistä Finanssivalvonnan valtuuksista lain 11 luvun 6 §:ään sisältyvä valtuus asettaa harkinnanvarainen lisäpääomavaatimus on esimerkiksi sellainen, jossa vaatimuksen asettaminen perustuu Finanssivalvonnan harkintaan, ja jossa asettamisen edellytyksenä ei ole yksityiskohtaisia esimerkiksi kvantitatiivisia kriteerejä kirjoitettuna laintasolle. Kuten voimassa olevan lain mukaisissa valtuuksissa, niin myös nyt ehdotetulle harkintavallalle asetettaisiin laissa eräitä rajoituksia. Lisäksi on huomattava, että luottolaitosdirektiivin 133 artiklasta seuraa, että harkintavallan käyttäminen kyseisen instrumentin asettamisessa on tarpeen, jotta yksittäistapauksissa valvontaviranomainen voi huomioida valvottavien perustellut intressit sekä valvottavan taloudelliseen asemaan liittyvät muut tekijät sen sijaan, että vaatimus olisi aina asetettava tiettyjen laskennallisten ehtojen täyttyessä.
Ehdotetut säännökset antaisivat Finanssivalvonnalle näin ollen nykyisen kaltaista harkintavaltaa asettaa luottolaitokselle korkeamman vakavaraisuusvaatimuksen kuin EU:n vakavaraisuusasetuksen ja luottolaitoslain vähimmäisvaatimuksista seuraa erityisten järjestelmäriskien kattamiseksi. Ehdotuksen mukaan harkintavallalle asetettaisiin rajat siten, että lisäpääomavaatimus voisi olla suuruudeltaan 1—5 prosenttia, vaatimus katettaisiin niin sanotulla ydinpääomalla, lisäpääomavaatimuksen asettamisen tulisi perustua ehdotetusta laista ilmenevien perusteiden olemassa oloon sekä etukäteen julkaistaviin perusteita kuvaaviin mittareihin, joita koskevista tarkemmista tekijöistä annettaisiin tarkempia säännöksiä valtiovarainministeriön asetuksella. Lisäksi vaatimuksen asettaminen edellyttäisi ehdotetun lain mukaan, että muut asianmukaiset keinot olisi käytetty riskien vähentämiseksi ennen kuin rahoitusjärjestelmän rakenteellisten ominaisuuksien perusteella voitaisiin asettaa uusi lisäpääomavaatimus. Luottolaitosdirektiivin vaatimusten mukaisesti harkintavalta perustuisi Finanssivalvonnan arvioon rahoitusjärjestelmän rakenteellisten ominaisuuksien perusteella muodostuvasta riskistä.
Riskin arvioimiseen ja sen mahdollisesta realisoitumisesta rahoitusjärjestelmän häiriöttömälle toiminnalle sekä rahoitusvakaudelle aiheutuvan vaaran arvioimiseen sisältyvää Finanssivalvonnan harkintavaltaa rajoitetaan ehdotetusta uudesta 6 a §:stä ilmenevillä pääomavaatimuksen asettamisedellytyksillä. Ehdotetun pykälän lähtökohtana on, että Finanssivalvonta voisi päättäessään lisäpääomavaatimuksen asettamisesta, muuttamisesta ja pitämisestä ennallaan ottaa huomioon rahoitusjärjestelmän rakenteellisia haavoittuvuuksia kuvaavat tekijät. Pääomavaatimuksen asettamisen edellytyksenä olisivat luottolaitossektorin riskikeskittymät luotonannossa, varainhankinnassa ja muissa keskeisissä pankkitoiminnoissa. Lisäksi kotimaisten luottolaitosten keskinäinen kytkeytyneisyys luotonannossa, maksujen välityksessä ja muissa rahoitusvakauden kannalta tärkeissä pankkitoiminnoissa olisi otettava huomioon riskiä kasvattavina tekijöinä. Myös luottolaitossektorin kytkeytyneisyys ulkomaisiin pankki- ja rahoitusjärjestelmiin, keskusvastapuoliin ja muihin finanssimarkkinoilla toimiviin olisi huomioitava riskiä kohottavina tekijöinä. Lisäksi riskiä kasvattavina tekijöinä pidettäisiin luottolaitossektorin kytkeytyneisyyttä Euroopan unionin jäsenvaltioiden ja muiden maiden talouksien ja rahoitusjärjestelmien riskeihin sekä luottolaitossektorin keskittyneisyyttä niiden taseiden suuruudella mitattuna. Edellä mainittujen ohella edellytettäisiin keskittyneisyyttä luotonannossa sekä vähittäistalletusten vastaanottamisessa. Kullekin mainituista tekijöistä tulisi myös määrittää mittarit, jotka tulee valita ja määritellä siten, että niiden tuottamat arvot ovat Euroopan Unionin tasolla mahdollisimman vertailukelpoisia. Ehdotetusta pykälästä myös seuraa, että niin sanotun järjestelmäriskipuskurin asettamisen olisi mahdollista vain niissä tilanteissa, joissa muut makrovakauden valvontaa koskevat valvontatoimet ja –valtuudet olisi käytetty lukuun ottamatta EU:n vakavaraisuusasetuksen 458 ja 459 artiklassa tarkoitettuja valtuuksia, jolloin puskurin asettamisen kynnys olisi suhteellisen korkea varsinkin sallitun asteikon yläpäässä.
Lisäpääomavaatimuksen asettaminen olisi pykälän edellytysten täyttyessä mahdollista tilanteissa, joissa rahoitusjärjestelmän ja kokonaistalouden välisiä kytkentöjä kuvaavat tekijät osoittavat riittävästi kohonnutta järjestelmäriskiä Suomessa, eikä muita toimenpiteitä riskin hillitsemiseksi enää olisi olemassa. Erityisiä riskitekijöitä ovat luottolaitossektorin koko suhteessa kansantaloutemme kokoon, luottolaitossektorimme merkitys rahoituksen välityksessä kotimaiselle yksityiselle sektorille sekä luottolaitosten suurimpien asiakassektoreiden velkaantuneisuusaste.
Perustuslakivaliokunta on aiemmin luottolaitostoiminnan sääntelyä arvioidessaan todennut viranomaisvalvonnan sekä siitä johtuvien valtuuksien käyttämisen olevan välttämätöntä luottolaitostoiminnalle ominaisen yleisövarojen laajamittaisen vastaanottamisen vuoksi ja katsonut perusoikeusjärjestelmän kannalta hyväksyttävien, ennen muuta rahoitusmarkkinoiden vakauden turvaamista tarkoittavien ja siten myös asiakkaiden suojaan liittyvien perusteiden puoltavan sääntelyä (PeVL 24/2002 vp ja PeVL 16/2003 vp).
Valiokunta on myös painottanut valvontaviranomaisen toimivallan sekä toimivaltuuksien käytön edellytysten rajaamista ja viranomaisen harkintavallan ohjaamista. Ottaen huomioon luottolaitosdirektiivin pakottavat säännökset lisäpääomavaatimusten osalta, jotka edellyttävät varsin laajaa viranomaisen harkintavaltaa, ehdotetut säännökset ovat perusteltuja perustuslain vaatimustenkin kannalta. Ehdotettuja säännöksiä puoltaa myös se, että ne ovat toimialan omien etujen mukaisia, koska luottodirektiivin säännösten mukaisista lähtökohdista poikkeaminen heikentäisi suomalaisten luottolaitosten toimintaedellytyksiä kansainvälisillä rahoitusmarkkinoilla.
Hallitus katsoo, että ottaen erityisesti huomioon direktiivin vaatimukset, jotka edellyttävät viranomaiselle annettavaa harkintavaltaa vaatimuksen asettamisessa sekä harkintaa olla sellaista asettamatta, ehdotetut säännökset ovat perusteltuja, eivätkä ne ole ristiriidassa perustuslain vaatimuksiin nähden ottaen huomioon erityisesti sen, että vastaavaa harkintavaltaa lukeutuu myös nykyisin Finanssivalvonnan edellä kuvattuihin toimivaltuuksiin. Lisäksi Finanssivalvonnan toimivallan käyttöä on lain tasolla ohjattu ja rajattu ehdotuksesta ilmenevin tavoin asettamalla lisäpääomavaatimukselle määrälliset rajat sekä säätämällä yksityiskohtaisesti vaatimuksen asettamisen edellytyksistä laissa. Rahoitusjärjestelmän rakenteellisten ominaisuuksien perusteella määrättävän lisäpääomavaatimuksen tavoitteista ja luonteesta seuraa, ettei sen asettamisedellytykseksi voida laatia yksiselitteistä, esimerkiksi matemaattista ja siten mekanistista kaavaa, vaan asettamisen tulee perustua luottolaitosdirektiivin edellyttämällä tavalla viranomaisen kokonaisharkintaan useiden samanaikaisesti ilmenevien rakenteellisten tekijöiden olemassa olosta.
Esityksen 1. lakiehdotukseen sisältyvään 10 luvun 4 §:n 9 momenttiin ja luvun 6 a §:n 4 momenttiin ehdotetaan valtuutussäännöstä, jonka mukaan lainkohdassa mainituista seikoista voidaan antaa tarkempia säännöksiä valtiovarainministeriön asetuksella. Asetuksella säädettäisiin lainkohdassa tarkoitettuihin päätöksiin liitettävistä tiedoista, päätösten julkistamisesta ja rahoitusjärjestelmän rakenteellisten ominaisuuksien perusteella asetettavan lisäpääomavaatimuksen määräämisen perusteita koskevista tarkemmista tekijöistä. Asetuksen säännökset perustuisivat pääasiassa luottolaitosdirektiivin määräyksiin, joiden teknisen luonteen takia niitä ei ole tarkoituksenmukaista sisällyttää lakiin. Lisäksi pääomavaatimuksen asettamisen edellytyksiä koskevien tekijöiden osalta on tarpeen ohjata Finanssivalvonnan toimintaa säätämällä nimenomaisesta velvollisuudesta määritellä ennakkoon yksityiskohtaisesti ne tarkemmat tekijät, joiden ollessa olemassa asettamisedellytysten voidaan katsoa täyttyvän.
Hallituksen käsityksen mukaan valtuutussäännös ei ole perustuslain kannalta ongelmallinen, koska delegointiin ei sisälly erityistä tai laajaa harkintavaltaa, vaan valtuutus on rajattu tarkasti koskemaan teknisluontoisia seikkoja. Mainitussa valtuutussäännöksessä on mainittu ne asiat, joista annetaan tarkentavia säännöksiä, minkä lisäksi lakiehdotuksen 10 luvun uudesta 6 a §:stä ilmenevät perussäännöt lisäpääomavaatimuksen asettamisen perusteista, joita täsmennetään viranomaisen harkintavaltaa rajoittavasti asetuksella. Vaikka perustuslain 80 §:n 1 momentin lähtökohtana on, että asetukset antaa valtioneuvosto, voidaan ministeriölle uskoa asetuksenantovaltaa teknisluonteisissa sekä yhteiskunnalliselta ja poliittiselta merkitykseltään vähäisehköissä asioissa (HE 1/1998 vp, s. 132/II). Näin ollen, kun kyse on teknisluonteisesta asiasta, ehdotetut säännökset vastaavat hallituksen käsityksen mukaan perustuslakivaliokunnan tulkintakäytännössään edellyttämiä periaatteita (PeVL 34/2000 vp).
Esityksen 2. lakiehdotuksen 10 §:n 1 momentin 6 kohtaan sisältyvän ehdotuksen mukaan lisäpääomavaatimuksen asettamisesta päättäisi Finanssivalvonnan johtokunta. Pääsäännön mukaan lisäpääomavaatimuksista päättäminen kuuluu siten YVM-asetuksen 5 artiklasta ilmenevän oikeusohjeen sekä luottolaitosdirektiivin periaatteiden nojalla Finanssivalvonnan johtokunnalle. Mainitusta artiklasta kuitenkin suoraan velvoittavana oikeutena seuraa myös, että päätöksen lisäpääomavaatimuksen asettamisesta tai muuttamisesta voisi eräissä asetuksesta ilmenevissä tapauksissa tehdä Finanssivalvonnan johtokunnan sijasta EKP.
Suomen ja ulkomaan viranomaisten välistä toimivallan jakoa koskevat mainitut säännösehdotukset ovat merkityksellisiä perustuslain 1 §:n 1 momentin valtion täysivaltaisuutta koskevien säännösten kannalta. Perustuslain esitöiden mukaan säännöstä Suomen täysivaltaisuudesta on tarkasteltava Suomen kansainvälisten velvoitteiden valossa ja erityisesti ottaen huomioon Suomen jäsenyys Euroopan unionissa (HE 1/1998 vp s. 73). Perustuslakivaliokunta on perustuslain esitöihin viitaten lähtenyt siitä, että sellaiset kansainväliset velvoitteet, jotka ovat tavanomaisia nykyaikaisessa kansainvälisessä yhteistoiminnassa ja jotka vain vähäisessä määrin vaikuttavat valtion täysivaltaisuuteen, eivät sellaisenaan ole ristiriidassa täysivaltaisuutta koskevien perustuslain säännösten kanssa (PeVL 43/2004 vp). Valiokunta on todennut Suomen jäsenyyden Euroopan unionissa tärkeäksi ja jo vakiintuneena pidettäväksi kansainväliseen yhteistyöhön osallistumisen muodoksi (PeVL 38/2001 vp, PeVL 6/2004 vp) sekä katsonut sen merkitsevän täysivaltaisuuden rajoituksia julkisen vallan eri lohkoilla (PeVL 6/2004 vp). Ehdotetut säännökset vastaavat hallituksen käsityksen mukaan perustuslakivaliokunnan mainituissa lausunnoissa edellyttämiä periaatteita, ja jo voimassa olevan lain mukaan Suomi lisäksi kuuluu pankkiunioniin osallistuviin jäsenvaltioihin, jotka osallistuvat yhteiseen pankkivalvontamekanismiin. YVM-asetuksesta johtuvat velvoitteet, kuten edellä kuvattu EKP:n suomalaisiin luottolaitoksiin ulottuva toimivalta, on sellainen kansainvälinen velvoite, joka ei ole ristiriidassa täysivaltaisuutta koskevien perustuslain säännösten kanssa.
Hallituksen käsityksen mukaan ehdotetut säännökset vastaavat vakiintuneita nykyisen lain mukaisia periaatteita ja direktiivin velvoitteita, ja että ne ovat tarpeen rahoitusmarkkinoiden vakauden ja asiakkaiden suojan turvaamiseksi.
Lisäksi esityksen 4. lakiehdotuksessa ehdotetaan kolmannen maan sijoituspalveluyritysten ja luottolaitosten Suomessa olevien sivuliikkeiden määräämisestä vakausmaksuvelvollisiksi kansalliseen kriisinratkaisurahastoon kriisinratkaisudirektiivin mukaisesti. Ehdotetut muutossäännökset vastaavat luonteeltaan voimassa olevaa lainsäädäntöä, josta on säädetty tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä.
Rahoitusvakausviranomaisesta annetun lain säätämisen yhteydessä todettiin, että vakausmaksut ovat valtiosääntöoikeudellisesti veroja (HE 175/2014 vp, PeVL 35/2014 vp). Vakausmaksujen kokonaismäärästä ja määräytymisen perusteista säädetään kriisinratkaisudirektiivissä ja komission delegoidun säädösvallan nojalla antamassa asetuksessa. Perustuslain 81 §:n 1 momentin mukaan valtion veroista säädetään lailla, joka sisältää säännökset verovelvollisuuden ja veron suuruuden perusteista sekä verovelvollisen oikeusturvasta. Perustuslakivaliokunnan käytännön mukaan lain säännösten tulee olla myös sillä tavoin tarkkoja, että lakia soveltavien viranomaisten harkinta veroa määrättäessä on sidottua (näin esimerkiksi PeVL 41/2004 vp). Rahoitusvakausvirastolle ei ehdoteta harkintavaltaa vakausmaksun asettamisessa, vaan vakausmaksu määräytyisi kriisinratkaisudirektiivin mukaisesti suhteessa kriisinratkaisurahaston tavoitetasoon.
Edellä esitetyistä syistä lakiehdotukset voidaan hallituksen käsityksen mukaan käsitellä tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä.