2.1.1  Lainsäädäntö

Sairausvakuutuslain (1224/2004) perusteella maksettava sairauspäiväraha korvaa 16—67-vuotiaan Suomessa vakuutetun henkilön ansionmenetystä ajalta, jona hän on estynyt tekemästä työtään sairaudesta johtuvan työkyvyttömyyden vuoksi. Samalla se myös mahdollistaa työkyvyn säilymisen kannalta tarpeellisen sairauden hoidon ja toipumisen sekä työhön paluun. Sairausvakuutuslain 8 luvun 4 §:n mukaan työkyvyttömyydellä tarkoitetaan sellaista sairaudesta johtuvaa tilaa, jonka kestäessä vakuutettu on sairauden edelleen jatkuessa kykenemätön tekemään tavallista työtään tai työtä, joka on siihen läheisesti verrattavaa.  

Sairauspäiväraha myönnetään omavastuuaikaa seuraavasta arkipäivästä. Sairausvakuutuslain 8 luvun 7 §:n mukaan omavastuuaika on työkyvyttömyyden alkamispäivä ja yhdeksän seuraavaa arkipäivää. Jos työkyvyttömyys alkaa saman sairauden perusteella uudelleen 30 päivän kuluessa edellisen päivärahakauden päättymisestä, sairauspäivärahaa maksetaan työkyvyttömyyden alkamispäivää seuraavasta arkipäivästä. Lain 8 luvun 8 §:n mukaan sairauspäivärahaa maksetaan enintään sen kalenterikuukauden loppuun, jota seuraavan kuukauden aikana päivärahapäivien lukumäärä nousisi 300 päivään. Tähän enimmäisaikaan lasketaan sairauspäivärahapäivät työkyvyttömyyden alkamista välittömästi edeltäneeltä kahdelta vuodelta. Vakuutetulla on kuitenkin 8 luvun 9 §:n 5 momentin mukaan oikeus sairauspäivärahaan saman sairauden perusteella enimmäisajan päättymisen jälkeen, jos hän palaa ansiotyöhön ja sairaus uusiutuu työssäolon jatkuttua yhtäjaksoisesti vähintään 30 päivää. Sairauspäivärahaa maksetaan tällöin yhteensä enintään 50 arkipäivältä (ns. lisäpäivät). 

Osasairauspäivärahaa koskeva lainsäädäntö tuli voimaan vuoden 2007 alusta. Uudistuksen taustalla oli ajatus siitä, että osittainen työskentely sairauspoissaolon aikana edistäisi henkilön kuntoutumista ja nopeuttaisi hänen toimintakykynsä palautumista. Uudistuksen tavoitteena oli luoda osasairauspäivärahajärjestelmä, joka mahdollistaisi työhön paluun yksilöllisen suunnitelman mukaisesti ja tukisi henkilön paluuta takaisin omaan työhönsä pitkähkön sairauspoissaolon jälkeen. Uudistuksen tarkoituksena oli ennen kaikkea tukea sairausvakuutuslaissa tarkoitetulla tavalla työkyvyttömän henkilön omaa pyrkimystä työhön paluuseen ja luoda vaihtoehto niihin tilanteisiin, joihin se henkilön jäljellä oleva työkyky ja työpaikan olosuhteet huomioon ottaen sopi. Osasairauspäivärahajärjestelmään on sittemmin tehty joitakin muutoksia. Vuoden 2010 alusta lukien lakia muutettiin siten, että osasairauspäiväraha tuli mahdolliseksi heti sairauspäivärahalle säädetyn omavastuuajan jälkeen ilman edeltävää yhdenjaksoista 60 päivän sairauspäivärahakautta. Vuoden 2014 alusta lukien osasairauspäivärahan enimmäisaikaa pidennettiin enintään 72 arkipäivästä enintään 120 arkipäivään. 

Osasairauspäivärahan saamisen edellytyksistä säädetään sairausvakuutuslain 8 luvun 11 §:ssä. Osasairauspäivärahaa voidaan maksaa kokoaikaisessa työsuhteessa olevalle työntekijälle tai yrittäjälle, joka on sairausvakuutuslain tarkoittamalla tavalla työkyvytön, mikäli hän pystyy terveyttään ja toipumistaan vaarantamatta hoitamaan osan työtehtävistään. Osasairauspäivärahaan on oikeus sairausvakuutuslain mukaisen omavastuuajan taikka osasairauspäivärahaa välittömästi edeltäneen sairauspäivärahan tai kuntoutusrahan jälkeen. Osasairauspäivärahan myöntämisen edellytyksenä on lisäksi, että työntekijä ja työnantaja ovat sopineet osa-aikatyöstä siten, että työaika vähentyy vähintään 40 prosenttia ja enintään 60 prosenttia aiemmasta. Sopimuksen osa-aikatyöstä on oltava voimassa koko osasairauspäivärahakauden. Yrittäjän oikeus osasairauspäivärahaan edellyttää, että omassa yrityksessä tehty työ vähenee osasairauspäivärahakauden ajaksi vähintään 40 prosenttia ja enintään 60 prosenttia aiemmasta. Osasairauspäivärahan myöntämisen edellytyksenä on lisäksi, että osa-aikatyöskentely on suunniteltu kestämään yhdenjaksoisesti vähintään 12 arkipäivää.  

Sairausvakuutuslain 8 luvun 11 § 4 momentin mukaan kokoaikatyöllä tarkoitetaan ansiotyötä, jossa työntekijän työaika on asianomaisella alalla normaalisti sovellettavan kokoaikaisen työntekijän säännöllisen työajan pituinen. Jos alalla ei ole työehtosopimusta, vertailu tehdään työaikalain (872/2019) 3 luvussa tarkoitettuun, lakiin perustuvaan säännölliseen työaikaan. Jos työntekijä työskentelee samanaikaisesti kahdessa tai useammassa osa-aikaisessa työsuhteessa, työskentelyä pidetään kokoaikaisena, jos yhteenlaskettu työaika on vähintään 35 tuntia viikossa. Pykälän 5 momentin mukaan, jos vakuutettu, jolla ei ole edellä tarkoitettua kokoaikaista työsuhdetta ja joka ei ole yrittäjä, työskentelee samanaikaisesti kahdessa tai useammassa työsuhteessa, osasairauspäivärahan myöntämisen edellytyksenä on, että työntekijä sopii työnantajiensa kanssa työn tekemisestä osa-aikaisena siten, että kokonaistyöaika vähentyy yhteensä edellä tarkoitetulla tavalla. 

Sairausvakuutuslain 8 luvun 12 §:n mukaan osasairauspäivärahaa maksetaan enintään 120 arkipäivältä. Osasairauspäivärahan enimmäisaikaa laskettaessa otetaan huomioon kaikki osasairauspäivärahapäivät kahden edeltäneen vuoden ajalta. Jos vakuutettu on ollut yhtäjaksoisesti työkykyinen 12 kuukauden ajan, tätä edeltäneitä osasairauspäivärahapäiviä ei oteta osasairauspäivärahan enimmäisaikaa laskettaessa huomioon. Osasairauspäivärahapäiviä ei lasketa sairauspäivärahan 300 päivän enimmäisaikaan. Soveltamiskäytännössä on katsottu, että sairauspäivärahan ns. lisäpäiväsäännös koskee myös osasairauspäivärahaa. Näin ollen, edellytysten täyttyessä, 120 arkipäivän enimmäisajan täyttymisen jälkeen on mahdollista saada osasairauspäivärahaa enintään 50 lisäpäivältä.  

Sairauspäivärahan ja osasairauspäivärahan määräytymisestä ja määrästä säädetään sairausvakuutuslain 11 luvussa. Osasairauspäivärahan määrä on puolet sairauspäivärahan määrästä. Osasairauspäiväraha voidaan maksaa henkilön työnantajalle, jos hän saa työsuhteen perusteella täyttä palkkaa ja jos työsuhteen ehdoissa on sovittu osasairauspäivärahan suorittamisesta hänen sijastaan työnantajalle. 

Sairausvakuutuslain mukaiset sairauspäivärahaetuudet rahoitetaan sairausvakuutusrahaston työtulovakuutuksesta. Työtulovakuutus rahoitetaan valtion osuudella, työnantajien sairausvakuutusmaksulla sekä vakuutettujen päivärahamaksulla. Valtio rahoittaa sen osuuden vähimmäismääräisenä maksettavan päivärahaetuuden kuluista, joka ylittää vakuutetun vuositulon perusteella lasketun päivärahaetuuden määrän. Lisäksi valtio rahoittaa viisi prosenttia muutoin vakuutuksen kautta rahoitettavista päivärahaetuuksista. Muilta osin kuluista 52 prosenttia rahoitetaan työnantajan sairausvakuutusmaksuilla ja 48 prosenttia palkansaajilta ja yrittäjiltä perittävillä päivärahamaksuilla. 

Sairausvakuutuksen päivärahamaksun ja työnantajan sairausvakuutusmaksun maksuprosenttia tarkistetaan vuosittain. Työnantajan sairausvakuutusmaksu on 1,34 prosenttia työtulovakuutuksen perusteena olevista palkoista vuonna 2022. Sairausvakuutuksen päivärahamaksu on vähintään 15 128 euron vuosituloista 1,18 prosenttia palkasta ja yrittäjätulosta. YEL-vakuutetun yrittäjän päivärahamaksu on 1,32 vahvistetusta työtulosta. Alle 15 128 euron vuotuisesta palkkatulosta päivärahamaksua ei peritä lainkaan ja vahvistetusta YEL-työtulosta päivärahamaksu on 0,14 prosenttia. 

Valtioneuvoston asetus sairausvakuutuslain täytäntöönpanosta

Sairausvakuutuslain täytäntöönpanosta annetun asetuksen 2 luvun 1 §:n 8 momentin mukaan osasairauspäivärahaa haettaessa on esitettävä vakuutetun työtehtävät tuntevan työterveyslääkärin taikka muun vakuutetun työolosuhteet tuntevan lääkärin lausunto vakuutetun työkyvyttömyydestä sekä siitä, että tämä sen kestäessä pystyy terveyttään tai toipumistaan vaarantamatta suorittamaan osan työtehtävistään. Lisäksi vakuutetun on esitettävä työnantajansa kanssa osa-aikatyöstä tehty sopimus, josta ilmenee sovittu työaikajärjestely sekä osa-aikatyöstä maksettava palkka. Yrittäjän on esitettävä luotettava selvitys omassa yrityksessä tehdyn työn vähenemisestä 40—60 prosenttiin aiemmasta. 

2.1.2  Osasairauspäivärahan käyttö ja nykytilan arviointia

Osasairauspäivärahan käyttö on lisääntynyt vuosi vuodelta. Vuonna 2021 osasairauspäivärahoja maksettiin noin 28 600 saajalle yhteensä noin 1,67 milj. päivältä. Keskimäärin osasairauspäivärahaa maksettiin 58 arkipäivältä saajaa kohden. Keskimääräinen osasairauspäivärahan määrä vuonna 2021 oli noin 36 e/pv. Saajien määrän arvioidaan edelleen kasvavan, vuonna 2022 on arvion mukaan lähes 32 000 osasairauspäivärahan saajaa. 

Kuva 1. Osasairauspäivärahan käyttö vuosina 2007—2021 

Lähde: Kela 

Kuvassa on osasairauspäivärahan saajien määrä (vasen akseli) sekä keskimääräinen päivärahapäivien määrä saajaa kohden (oikea akseli) vuosina 2007—2021. Lainmuutosten vaikutus näkyy siten, että vuonna 2010 etuuden saajien määrä lähti kasvamaan, mutta osasairauspäivärahapäivien määrä saajaa kohden väheni. Vuoden 2010 alusta asti osasairauspäivärahaa on saanut heti omavastuuajan jälkeen. Vuoden 2014 alusta lukien osasairauspäivärahapäivien enimmäismäärää nostettiin 72 päivästä 120 päivään, jolloin keskimääräinen päivien määrä saajaa kohden kasvoi. 

Kuva 2. Osasairauspäivärahan kesto vuonna 2020 

Lähde: Kela 

Kuvassa vasen akseli kuvaa vuonna 2020 alkaneiden osasairauspäivärahakausien lukumäärää ja palkit niiden kestoa. Enimmäisajan kestäneitä eli 120 päivän kausia on ollut n. 11 % kaikista alkaneista osasairauspäivärahakausista. 

Kuva 3. Alkaneet osasairauspäivärahakaudet sairauspääryhmien mukaan vuosina 2012—2021 

Lähde: Kela 

Selvästi yleisin työkyvyttömyyden syy osasairauspäivärahan myöntämiselle on ollut mielenterveyden ja käyttäytymisen häiriöt. Seuraavaksi yleisin työkyvyttömyyden syy on ollut tuki- ja liikuntaelinsairaudet, joskin näiden määrä on vähentynyt vuodesta 2019 lukien. 

Kuva 4. Alkaneiden osasairauspäivärahakausien kesto sairauspääryhmittäin vuonna 2020 

Lähde: Kela 

Vuonna 2020 lukumääräisesti eninten osasairauspäivärahan pitkäkestoisia kausia (yli 90 päivää) oli myönnetty mielenterveyden ja käyttäytymisen häiriöiden (n. 2 800 osasairauspäivärahakautta) sekä tuki- ja liikuntaelinten ja sidekudosten sairauksien (n. 1 600 osasairauspäivärahakautta) perusteella. Näiden sairauksien aiheuttaman työkyvyttömyyden perusteella on selvästi eniten myönnetty osasairauspäivärahaa ylipäätään — myönnetyn kauden pituudesta riippumatta.  

Tarkasteltaessa eri sairauspääryhmien sisällä kausien pituuksia verenkiertoelinten sairauksien perusteella alkaneista kausista 27 % kesti yli 90 päivää ja mielenterveyden ja käyttäytymisen häiriöiden perusteella alkaneista 26 %. Viimeksi mainitussa ryhmässä korostuivat erityisesti masennustila (27 %) ja toistuva masennus (28 %). 

Kasvainten perusteella myönnetyissä osasairauspäivärahoissa 29 %:ssa kausista osasairauspäivärahan tarve oli yli 90 päivää. Yleisin diagnoosi tässä ryhmässä oli rintasyöpä. Rintasyövän vuoksi alkaneista osasairauspäivärahakausista 30 % kesti yli 90 päivää. 

Osasairauspäiväraha on tutkimuksissa todettu täyteen sairauspäivärahaan verrattuna vaikuttavaksi keinoksi tukea kokoaikaiseen työhön paluuta ja työhön osallistumista. Osasairauspäivärahan on havaittu vähentävän täyden sairauspäivärahan käyttöä ja täydelle työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymistä, lisäävän myöhempää työhön osallistumista sekä alentavan työkyvyttömyydestä aiheutuvia kustannuksia. Ks. esim. Blomgren Jenni, Laaksonen Mikko & Perhoniemi Riku (2022): .Työssä jatkaminen ja sosiaaliturvaetuudet osasairauspäivärahan enimmäisajan jälkeen. Työpoliittinen aikakauskirja 2/2022; 65(2) Sen sijaan tutkimustietoa osasairauspäivärahaa koskevien uudistusten, kuten vuonna 2014 toteutetun osasairauspäivärahan enimmäisajan pidennyksen, vaikutuksista ei ole. 

Osasairauspäivärahan enimmäisajan (120 päivää) vuonna 2017 käyttäneistä useimmilla oli taustalla vähintään yksi täydellä sairauspäivärahalla korvattu työkyvyttömyysjakso ennen viimeisintä osasairauspäivärahajaksoa. Hieman yli puolella osasairauspäivärahan enimmäisaika kertyi yhdestä yhtäjaksoisesta kaudesta, lopuilla kahdesta tai useammasta jaksosta. Enimmäisajan käyttäneillä oli keskimääräistä enemmän täysiä sairauspäivärahapäiviä vuoden aikana ennen viimeisintä osasairauspäivärahakautta, mikä kertoo pitkäkestoisemmista ja vakavammista työkyvyn ongelmista muihin osasairauspäivärahakauden päättäneisiin verrattuna. Enimmäisajan käyttäneillä viimeisin osasairauspäivärahajakso alkoi kaikkiin osasairauspäivärahakauden päättäneisiin verrattuna harvemmin suoraan täydeltä sairauspäivärahalta. Tämä saattaa kertoa siitä, että kokoaikaista työhön paluuta tai kuntoutusta oli kokeiltu ennen viimeisintä, enimmäisaikaan päättynyttä jaksoa. Blomgren Jenni, Laaksonen Mikko & Perhoniemi Riku (2022): Työssä jatkaminen ja sosiaaliturvaetuudet osasairauspäivärahan enimmäisajan jälkeen. Työpoliittinen aikakauskirja 2/2022; 65(2). 

Osasairauspäivärahan enimmäisajan vuonna 2017 käyttäneistä valtaosa jatkoi välittömästi viimeisen osasairauspäivärahajakson jälkeen työssä saamatta muita etuuksia. Viikon kuluttua osasairauspäivärahakauden päättymisestä n. 83 % oli työssä, 2 % täydellä sairauspäivärahalla ja n. 11 % osatyökyvyttömyyseläkkeellä tai osakuntoutustuella. Toisaalta tarkasteltaessa tilannetta yhden vuoden seuranta-ajan kuluessa työssäolon todennäköisyys laski. Blomgren Jenni, Laaksonen Mikko & Perhoniemi Riku (2022): Työssä jatkaminen ja sosiaaliturvaetuudet osasairauspäivärahan enimmäisajan jälkeen. Työpoliittinen aikakauskirja 2/2022; 65(2). 

Vaikka valtaosalla osasairauspäivärahakauden enimmäisaika riittää täyden työkykyisyyden palautumiseen, on tilanteita, joissa nykyinen osasairauspäivärahan enimmäiskesto on riittämätön. Tällöin henkilö pystyisi jatkamaan osa-aikaisessa työssä terveytensä ja toipumisensa vaarantumatta, mutta ei vielä siirtymään kokoaikaiseen työhön. Tällaisia tilanteita on toimeenpanossa tunnistettu etenkin syöpäsairaiden, leikkausta odottavien ja leikkauksesta toipuvien sekä mielenterveyspotilaiden kohdalla.  

Voimassa olevan lainsäädännön mukaan osasairauspäivärahaan on oikeus työkyvyttömyyttä seuraavan omavastuuajan jälkeen tai osasairauspäivärahaa välittömästi edeltäneen sairauspäivärahan tai kuntoutusrahan jälkeen. Soveltamiskäytännössä on katsottu, että jos henkilö työskentelee omavastuuajalla, työskentely katkaisee omavastuuajan kulumisen. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että saadakseen osasairauspäivärahaa on työstä oltava kokonaan pois omavastuuaika ja vasta tämän jälkeen on mahdollista aloittaa osa-aikatyö. Joissain tilanteissa työstä kokonaan poissaolo on henkilön terveydentilan näkökulmasta tarpeetonta ja henkilö voisi aloittaa osa-aikatyön heti työkyvyttömyyden toteamisesta lukien. Usein tällaisessa tilanteessa henkilön työkyky on jo pitemmän aikaa ollut alentunut ja taustalla saattaa olla lyhyitä sairauspoissaolojaksoja.  

Osasairauspäivän edellytyksenä oleva päivärahakautta edeltävä kokoaikatyön vaatimus estää osasairauspäivärahan saamisen tilanteissa, joissa sovittu työaika jää hieman vajaaksi alan kokoaikatyön työajasta. Lisäksi laissa tarkoitettu kokoaikatyön tuntimäärä vaihtelee aloittain ja työehtosopimuksista tai virkaehtosopimuksista riippuen, sillä sairausvakuutuslain mukaan kokoaikatyö määritellään sen perusteella, mikä on asianomaisella alalla normaalisti sovellettavan kokoaikaisen työntekijän säännöllisen työajan pituus. Tämä vaikeuttaa yhdenmukaisen ratkaisukäytännön toteuttamista sekä työntekijöiden ja työnantajien ymmärrystä osasairauspäivärahan edellytyksistä. 

2.3.1  Lainsäädäntö

Kansaneläkelaitos järjestää ja korvaa kuntoutusta sekä turvaa kuntoutujan toimeentuloa kuntoutuksen aikana Kansaneläkelaitoksen kuntoutusetuuksista ja kuntoutusrahaetuuksista annetun lain mukaisesti (566/2005, jälj. kuntoutuslaki). Kuntoutuslain 6 §:ssä säädetään ammatillisen kuntoutuksen järjestämisestä ja vastuunjaosta Kansaneläkelaitoksen ja työeläkelaitosten välillä. 

Työikäisten tärkeimmät kuntouttajat ammatillisen kuntoutuksen osalta ovat Kansaneläkelaitos ja työeläkelaitokset. Kansaneläkelaitos vastaa erityisesti nuorten ja työelämään vakiintumattomien työikäisten ammatillisesta kuntouttamisesta. Työeläkelaitoksilla on päävastuu niiden asiakkaiden ammatillisesta kuntoutuksesta, jotka ovat edelleen työelämässä tai ovat olleet työelämässä eikä heidän yhteytensä työelämään ole lopullisesti katkennut. 

Voimassa olevan kuntoutuslain 6 §:n 2 momentin mukaan Kansaneläkelaitoksella ei ole velvollisuutta järjestää ammatillista kuntoutusta, jos ammatillinen kuntoutus on järjestetty työeläkelakien perusteella. Asiakas ei lähtökohtaisesti voi valita kuntoutuksen järjestämistahoa, vaan asiakkaan ohjausmenettelyn kautta toteutetaan lainsäädännön työnjakoa kuntoutuksen järjestäjätahojen välillä. Ennen kuin Kansaneläkelaitos tekee päätöksen ammatillisesta kuntoutuksesta, sen tulee selvittää, onko vakuutetulla oikeus työeläkelakien mukaiseen ammatilliseen kuntoutukseen. Kuntoutuslaissa on säännökset kuntoutusrahaetuuden maksamisen edellytyksistä ja kuntoutusrahan määrän määräytymisestä. Lain 4 §:n mukaan kuntoutusrahaetuudella tarkoitetaan Kansaneläkelaitoksen maksamaa kuntoutusrahaa, ylläpitokorvausta ja harkinnanvaraista kuntoutusavustusta. Kansaneläkelaitos maksaa kuntoutusrahaa sekä itse järjestämänsä kuntoutuksen että muun, laissa määritellyn lakisääteisen kuntoutuksen ajalta. Kuntoutuslain 3 luvussa on säännökset kuntoutusrahaetuuden saamisen edellytyksistä ja 4 luvussa on säännökset kuntoutusrahan määrästä ja suhteesta muihin etuuksiin. Kuntoutusrahaan oikeuttavan kuntoutuksen tarkoituksena tulee olla kuntoutujan työelämään tulo, työelämässä pysyminen tai sinne palaaminen. Kuntoutusrahaetuuteen on oikeus 16—67-vuotiaalla kuntoutujalla. Kuntoutusrahaan on oikeus kuntoutujalla ajalta, jona hän on kuntoutukseen osallistumisen vuoksi estynyt tekemästä omaa tai toisen työtä. Kuntoutusrahaetuutta voidaan maksaa enintään sen kalenterikuukauden loppuun, jonka aikana kuntoutuja täyttää 68 vuotta. Kuntoutuja voi saada myös osakuntoutusrahaa, mikäli hän kuntoutuspäivänä pystyy työskentelemään, mutta hänen työaikaansa on kuntoutukseen osallistumisen vuoksi lyhennetty vähintään 40 % normaalista päivittäisestä työajasta.  

Kuntoutusmenojen rahoituksesta säädetään sairausvakuutuslaissa. Sairausvakuutuslain mukaan sairausvakuutus on rahoituksellisesti jaettu työtulovakuutukseen ja sairaanhoitovakuutukseen. Kelan kuntoutusrahaetuudet kuuluvat työtulovakuutukseen, joka rahoitetaan valtion osuudella, työnantajien ja palkansaajien sekä yrittäjien vakuutusmaksuilla. Kuntoutuspalvelut puolestaan kuuluvat sairaanhoitovakuutukseen, jonka rahoituksesta vastaavat valtio, palkansaajat ja yrittäjät sekä etuudensaajat.  

Kuntoutusraha on kuntoutuslain 32 §:n mukaan määrältään vähintään yhtä suuri kuin se kuntoutujalle myönnettävä sairausvakuutuslain mukainen sairauspäiväraha, johon hänellä olisi oikeus, jos hän kuntoutuksen alkaessa olisi tullut työkyvyttömäksi. Kuntoutusrahan määrä määräytyy vakuutetun vuositulon perusteella. Kuntoutusrahan vähimmäismäärä on vuonna 2022 29,67 euroa arkipäivältä, 1.8.2022 alkaen 30,71 euroa arkipäivältä. Nuoren kuntoutusrahan ja ammatillisen kuntoutuksen ajalta maksettavan kuntoutusrahan vähimmäismäärä on 34,23 euroa arkipäivältä, 1.8. 2022 alkaen 35,43 euroa arkipäivältä. Osakuntoutusrahan määrä on puolet täydestä kuntoutusrahasta. Kuntoutuslaissa on säännökset myös eläkkeensaajan kuntoutusrahan määräytymisestä.  

Kuntoutuslain 46 §:n mukaan lain mukainen kuntoutusraha maksetaan kuntoutusjakson jälkeen etuuteen oikeutetun ilmoittamalle Euroopan unionissa sijaitsevalle tilille. Ensimmäinen maksukausi käsittää 6 ensimmäistä arkipäivää kuntoutusrahaoikeuden alkamisesta ja kukin seuraava maksuerä 25 arkipäivää. Jos kuntoutus toteutetaan lyhyemmissä jaksoissa, maksukausi on toteutuneen jakson mittainen. Jos kuukaudelta maksettava erä olisi pienempi kuin 35 §:n mukaan päivää kohti laskettava vähimmäismäärä, kuntoutusrahaa ei makseta. Kuntoutusetuuden, kuntoutusrahan ja ylläpitokorvauksen maksamisen edellytyksenä on, että kuntoutuja tai kuntoutuspalvelun tuottaja esittää selvityksen kuntoutujan osallistumisesta kuntoutukseen. 

Kuntoutusrahaetuuden maksamista edeltää omavastuuaika, jonka pituus riippuu muun muassa kuntoutustoimenpiteestä ja siitä, mitä rahaetuutta kuntoutuja on saanut ennen kuntoutuksen alkamista. Omavastuuaika kuntoutuslaissa säädetyn mukaisesti on joko 0, 1, 9 tai 30 päivää. 30 päivän omavastuuaika koskee tilanteita, joissa vakuutetulle maksetaan kuntoutuksen alkaessa täyttä eläkettä.  

Ammatillisen kuntoutuksen etenemisen ja kuntoutujan toimeentulon turvaamiseksi kuntoutusrahaa voidaan maksaa myös kuntoutuspäätöksen antamisen ja kuntoutuksen alkamisen väliseltä ajalta (odotusaika) sekä kuntoutusjaksojen väliseltä ajalta (väliaika). Kuntoutujalla on oikeus kuntoutusrahaan odotus- ja väliajalta, jos hän ei tuolta ajalta saa toimeentuloa esimerkiksi työstä tai perustoimeentuloa turvaavista muista järjestelmistä. Kuntoutusraha maksetaan odotus- ja väliajalta 20 prosentilla alennettuna ja enintään kolmelta kuukaudelta kalenterivuotta kohden kummankin syyn perusteella erikseen laskettuna, jollei sen maksaminen pidemmältä ajalta ole toimeentulon turvaamisen ja kuntoutuksen etenemisen kannalta erityisestä syystä perusteltua. Pykälässä on myös säännökset odotus- ja väliajan kuntoutusrahan maksamisen edellytyksistä kuntoutuslain 7 a §:n mukaisen nuoren ammatillisen kuntoutuksen ajalta. Nuoren kuntoutusrahaa kuntoutuslain 20 §:n perusteella saavalla vakuutetulla on oikeus kuntoutusrahaan omavastuuaikaa lukuun ottamatta myös kuntoutusjaksojen väliseltä ajalta ja ajalta, jona hän odottaa kuntoutuspäätöstä tai kuntoutuksen alkamista. Kuntoutusraha maksetaan tällöin 20 prosentilla alennettuna. 

Kansaneläkelaitoksen maksaman kuntoutusrahan ja työeläkejärjestelmän kuntoutusetuuksien takautuva hakuaika eroavat toisistaan. Kuntoutuslain mukaista kuntoutusrahaa ja ylläpitokorvausta on lain 41 §:n 4 momentin mukaan haettava 4 kuukauden kuluessa siitä päivästä, josta alkaen etuutta halutaan saada. Työeläkejärjestelmän kuntoutusetuuksissa on 6 kuukauden takautuva hakuaika. 

Kuntoutusrahaa on kuntoutuslain 19 §:n 3 momentissa säädetyn mukaisesti voitu maksaa myös Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskuksen (STEA) avustaman sopeutumisvalmennuksen ajalta. STEA on sosiaali- ja terveysministeriön yhteydessä toimiva valtionapuviranomainen. STEA vastaa rahapelitoiminnan tuotoista sosiaali- ja terveysalan järjestöille myönnettävien avustusten hakemuskäsittelystä, avustusehdotuksen valmistelusta ja avustusten maksamisesta. STEA myös valvoo avustusten käyttöä ja arvioi avustuksilla rahoitetun toiminnan tuloksia. 

Sopeutumisvalmennustoiminta ulottuu kuntoutusjärjestelmän eri osajärjestelmiin, sillä sopeutumisvalmennusta järjestävät useat eri tahot: Kansaneläkelaitos, kunnat, sairaanhoitopiirit sekä STEAn avustuksia saavat järjestöt. Sairaanhoitopiirit tarjoavat sopeutumisvalmennusta osana kuntoutuspalveluja, mutta vaihtelevasti ja vähissä määrin. Lisäksi sairaanhoitopiirien järjestämät ensitietopäivät tai teemapäivät voidaan sairaanhoitopiiristä riippuen ymmärtää sopeutumisvalmennuksena tai sen osana. Sairaanhoitopiirin näkökulmasta sopeutumisvalmennus on akuutin sairastumisen jälkeistä tiedon jakamista ja vertaistukea.  

STEA:n johtoryhmä päätti 15.6.2020, että sopeutumisvalmennus poistetaan terminä avustusten käyttötarkoitusteksteistä. Vuosi 2021 oli sovitusti siirtymäaikaa, jolloin Kansaneläkelaitos maksoi kuntoutusrahaa STEA:n avustaman sopeutumisvalmennuksen ajalta ja matkakorvauksia sopeutumisvalmennukseen osallistumisesta aiheutuneista matkakustannuksista. Näin toimimalla haluttiin varmistaa, että sopeutumisvalmennuskursseja järjestävät yhdistykset ja järjestöt voivat ottaa STEA:n uudet linjaukset huomioon toiminnassaan. 

Kansaneläkelaitoksen kuntoutusrahaa maksetaan kuntoutuslain 18:n mukaisesti myös muun lakisääteisen kuntoutuksen ajalta. Työterveyshuoltolain mukaiseen kuntoutukseen voidaan myöntää kuntoutusrahaa, jos kuntoutusta annetaan työterveyshuollossa havaittujen työ- tai ansiokykyongelmien perusteella ja työnantaja tai yrittäjä osallistuu kuntoutuksesta aiheutuneisiin kustannuksiin. Kuntoutuksen tulee olla tarpeellista kuntoutujan työelämässä pysymiseksi, työelämään palaamiseksi tai työelämään pääsemiseksi. Kuntoutuslaissa ei aseteta tällä hetkellä muita edellytyksiä kuntoutusrahan myöntämiselle työterveyshuoltolain mukaiseen työkokeiluun.  

Työterveyshuollon tarkoituksena ehkäistä työhön liittyviä sairauksia ja tapaturmia ja edistää työntekijöiden terveyttä ja työ- ja toimintakykyä. Työterveyshuoltolain 12 § 1 momentin nojalla lakisääteiseen työterveyshuoltoon kuuluvat muun muassa vajaakuntoisen työntekijän työssä selviytymisen seuranta ja edistäminen, työkykyä ylläpitävien ja edistävien toimenpiteiden suunnitteleminen ja toteuttaminen sekä tarvittaessa kuntoutustarpeen selvittäminen. Jos omalla työpaikalla tehtävillä järjestelyillä tai työterveyshuollon toimenpiteillä ei voida riittävästi tukea työntekijän työkykyä, työterveyshuolto ohjaa häntä tarpeen mukaan muun tahon järjestämään hoitoon taikka lääkinnälliseen tai ammatilliseen kuntoutukseen. 

Työterveyshuoltolain mukainen työkokeilu on varhaisen vaiheen ammatillisen kuntoutuksen toimenpide, joka toteutuu kuntoutujan omalla työpaikalla. Työnantaja ja työterveyshuolto vastaavat työkokeilun järjestämisestä ja seurannasta. Työkokeilussa asiakkaan työtehtäviä muutetaan asiakkaan terveydentilan tarpeita vastaavaksi tai työ toteutuu erityisjärjestelyiden avulla, esimerkiksi hyödyntämällä henkilökohtaisia työn apuvälineitä. 

2.3.2  Kuntoutusrahan käyttö ja nykytilan arviointia

Kuntoutusrahan käyttö on lisääntynyt vuosi vuodelta. Vuonna 2021 kuntoutusrahaa sai 48 400 yksitäistä kuntoutujaa, mikä oli 11,5 % enemmän kuin vuotta aiemmin. Kuntoutusrahaa maksettiin 218 miljoonaa euroa, josta 72 miljoonaa euroa maksettiin Kansaneläkelaitoksen järjestämässä kuntoutuksessa olleille ja 111 miljoonaa euroa nuoren kuntoutusrahana. 

Kuva 5. Kuntoutusrahaetuuden saajien määrä ja maksettujen etuuksien määrä (miljoonaa euroa) vuosina 2015—2021.  

Kuva 6. Kuntoutusrahaetuuden saajat ja kuntoutusraha päivinä saajaa kohden vuosina 2015—2021. 

Kuntoutusrahan saajien määrä laski merkittävästi vuodesta 2015 vuoteen 2017, minkä jälkeen saajien kokonaismäärä on pysynyt melko tasaisena (kuvat 5 ja 6). Laskua voi selittää kuntoutujien määrän väheneminen Kansaneläkelaitoksen järjestämässä harkinnanvaraisessa kuntoutuksessa, minkä taustalla oli erityisesti ASLAK-kurssien järjestämisen lopettaminen hallituksen säästötoimenpiteiden vuoksi. Maksettujen etuuksien ja korvattujen päivien määrä kuntoutujaa kohti ovat kuitenkin kokonaisuutena kasvaneet tasaisesti.  

Kuva 7. Kelan ammatillisen kuntoutuksen kuntoutusrahaetuuden saajien määrä ja maksettujen etuuksien määrä (miljoonaa euroa) vuosina 2015—2021. 

Kuva 8. Kelan ammatillisen kuntoutuksen kuntoutusrahan saajien määrä ja kuntoutusraha päivinä saajaa kohden vuosina 2015—2021. 

Kansaneläkelaitoksen järjestämän ammatillisen kuntoutuksen ajalta kuntoutusrahaa saavien määrä ja maksettujen etuuksien määrä ovat kasvaneet tasaisesti vuoteen 2018 ja voimakkaammin vuodesta 2019 alkaen (kuvat 7 ja 8). Vuoden 2019 alusta nuoren ammatillista kuntoutusta koskeva lainmuutos toi myös kuntoutusrahan piiriin uusia kuntoutujia. Kuntoutusrahaa maksetaan nuoren ammatillisen kuntoutuksen ajalta myös odotus- ja väliajoilta ilman enimmäisaikoja. Kuntoutusrahan saajien määrään on voinut vaikuttaa myös vuoden 2014 Kansaneläkelaitoksen ammatillisen kuntoutuksen lainmuutos, jonka myötä myös opiskelukyvyn heikkeneminen ja kuntoutujan kokonaistilanne on voitu ottaa huomioon arvioitaessa ammatillisen kuntoutuksen myöntämisedellytyksiä. 

Vuonna 2020 veikkausvaroin rahoitetun sopeutumisvalmennuksen ajalta kuntoutusrahaa sai 256 henkilöä. Vuonna 2019 kuntoutusrahan saajia oli 389. Vuonna 2018 vastaava luku oli 375 asiakasta ja vuonna 2017 puolestaan 315. Siirtymäkautena eli vuoden 2021 aikana kuntoutusrahaa myönnettiin 256 henkilölle. Vuonna 2022 voidaan vielä hakea ja myöntää kuntoutusrahaa vuoden 2021 aikana toteutuneiden kurssien ajalta sekä niissä tapauksissa, mikäli vuonna 2021 alkanut sopeutumisvalmennus jatkuu vuodenvaihteen yli. Korvatuista kuntoutusmatkoista ei ole vastaavia tilastotietoja.  

Vuonna 2021 kuntoutusrahaa myönnettiin työterveyshuoltolain mukaisen kuntoutuksen ajalta yhteensä 626 henkilölle. Näissä tapauksissa työterveyshuoltolain nojalla järjestetty kuntoutus oli yleisimmin kuntoremontti tai työkokeilu omalla työpaikalla. Kuntoutusraha maksetaan usein työterveyshuoltolain mukaisen kuntoutuksen ajalta työnantajalle kuntoutuslain 47 §:n nojalla, koska työnantaja maksaa kuntoutuksen ajalta palkkaa. 

Pääministeri Sanna Marinin hallituksen ohjelmaan on kirjattu, että kuntoutusta kehitetään lähtökohtana kuntoutuskomitean työ, ja että kuntoutusjärjestelmää uudistetaan kuntoutuskomitean esitysten pohjalta.  

Kuntoutuksen kokonaisuudistus on tehty vuonna 2005, kun kuntoutusta ja kuntoutusrahaa koskevat säädökset yhdistettiin. Tämän jälkeen kuntoutus on kehittynyt ja muuttunut. Kuntoutuksen palveluiden toteutustapa on muuttunut entistä yksilöllisempään ja joustavampaan suuntaan. Kuntoutusrahaa koskevat nykysäännökset eivät vastaa kuntoutuspalveluissa tapahtunutta kehitystä. Kuntoutuksen aikaisen toimeentulon turvaaminen kuntoutusrahalla ei vastaa palveluiden järjestämisen tarpeita vaan voi olla jopa esteenä kuntoutukseen hakeutumiselle tai siihen sitoutumiselle. 

Sekä täyttä kuntoutusrahaa että osakuntoutusrahaa koskevat samat muutostarpeet, jotka liittyvät pääosin erityisesti työttömien henkilöiden tai epätyypillisissä työsuhteissa olevien kuntoutujien toimeentulon turvaamiseen erityisesti ammatillisen kuntoutuksen ajalta. Tutkimusten perusteella turvattu toimeentulo näyttäytyy keskeisenä asiana kuntoutuspalvelun onnistumisen kannalta. Kuntoutuspalvelun onnistuminen on ollut yhteydessä toimeentulon riittävyyden kokemukseen Haapakoski Kaisa, Åkerblad Leena, Tolvanen Asko ja Mäntysaari Mikko (2020): .Kelan työllistymistä edistävä ammatillinen kuntoutus. Palvelun toimivuuden edellytykset. Sosiaali- ja terveysturvan raportteja 22 | 2020 ja toisaalta riittämätön toimeentulo on tullut esiin kuntoutumista haitanneena tekijänä. Åkerblad Leena, Haapakoski Kaisa, Tolvanen Asko, Mäntysaari Mikko, Ylistö Sami ja Kannasoja Sirpa (2018): , s. 74.Henkilökeskeisyyden ehdot. Kelan ammatillisen kuntoutusselvityksen arviointi. Sosiaali- ja terveysturvan tutkimuksia 154/ 2018 

Kuntoutuslain 6 §n 2 momentin nykyinen sanamuoto, jonka mukaan Kansaneläkelaitoksella ei ole velvollisuutta järjestää ammatillista kuntoutusta, jos ammatillinen kuntoutus on järjestetty työeläkelakien säännösten perusteella, on osoittautunut lain soveltamisessa tulkinnanvaraiseksi. Kyseisen momentin tulkitseminen sen sanamuodon mukaan aiheuttaa epäselvyyttä ammatillisen kuntoutuksen vastuutahossa tilanteissa, jossa työeläkelaitos on antanut henkilölle ennakkopäätöksen oikeudesta työeläkekuntoutukseen mutta ammatillista kuntoutusta ei ole asiakkaalle työeläkelakien perusteella vielä järjestetty tai työeläkelaitos on hylännyt asiakkaan kuntoutussuunnitelman. Kyseinen momentti on vastuunjaon kannalta sekava ja aiheuttaa tarpeetonta käsittelyä useassa viranomaisessa ja muutoksenhakuelimessä, minkä seurauksena asiakkaat kokevat turhautumista. Säännöksen sanamuodon mukaan Kansaneläkelaitoksen tulisi järjestää henkilölle kuntoutusta tilanteissa, joissa ammatillista kuntoutusta ei ole vielä työeläkelakien perusteella järjestetty. Tämä johtaa ammatillisen kuntoutuksen vastuunjaon kannalta epätarkoituksenmukaisiin tilanteisiin, jossa Kansaneläkelaitos järjestää ja korvaa kuntoutusta, vaikka henkilö kuuluisi työeläkejärjestelmän kuntoutuksen piiriin. 

Työterveyshuoltolain mukaisen työkokeilun sisältöä ja reunaehtoja ei ole kuntoutusrahan myöntämisen näkökulmasta riittävällä tasolla määritelty laissa. Laissa ei määritellä työterveyshuoltolain mukaisen työkokeilun ajalta maksettavan kuntoutusrahakauden keston enimmäisaikaa, kuntoutusrahaan oikeuttavan työkokeilun sisältöä eikä sen suhdetta työeläkekuntoutukseen. Näistä reunaehdoista säätäminen voisi selkeyttää työkokeilun käyttöä ja sen järjestämisen oikea-aikaisuutta. 

Kuntoutuslain 23 § 1 momentin pääsäännön mukaisesti kuntoutusrahaa maksetaan 25—27 §:ssä tarkoitettua omavastuuaikaa lukuun ottamatta kuntoutukseen osallistumisen ajalta jokaiselta arkipäivältä, jona vähintään neljä tuntia matkoineen kestävä kuntoutus tosiasiallisesti estää kuntoutujaa tekemästä työtä ja saamasta toimeentuloa kyseiseltä päivältä. Tämä tarkoittaa toisaalta sitä, että kuntoutuja ei voi lainkaan työskennellä kuntoutuspäivänä menettämättä oikeuttaan kuntoutusrahaan ja toisaalta sitä, että kuntoutuspalvelut on suunniteltava siten, että kuntoutuspäivän kesto matkoineen on aina vähintään 4 tuntia matkoineen, jotta kuntoutujalla olisi oikeus kuntoutusrahaan. 

Pääsääntö ei koske pykälän 2 momentin nojalla nuoren kuntoutusrahan, 7 a § mukaisen nuoren ammatillisen kuntoutuksen tai ammatillisena kuntoutuksena myönnetyn koulutuksen ajalta maksettavaa kuntoutusrahaa. Kuntoutuspäivän kestoa ei siis tälläkään hetkellä 2 momentin nojalla tutkita, kun asiakas on lain 7 a §:n mukaisessa nuoren ammatillisessa kuntoutuksessa, ammatillisena kuntoutuksena myönnetyssä koulutuksessa tai nuoren kuntoutusrahan saajana. Näissä tilanteissa kuntoutusrahan maksamisen kannalta on riittävää, että kuntoutuja on estynyt kuntoutuksen aikana tekemästä päätoimeen rinnastettavaa, muuta kuin kuntoutukseen sisältyvää työtä. 

Kuntoutus koostuu nykyisin yhä useammin useista jaksoista, jolloin kuntoutuskokonaisuuteen kuuluu väliaikoja. Toimeentulon epävarmuus kuntoutuksen väliajalla voi vaikuttaa asiakkaan motivaatioon osallistua kuntoutukseen.  

Kuntoutuslain 24 § 1 momentin pääsäännön mukaan edellytetään, että kuntoutuja ei saa väliajalla toimeentuloa esimerkiksi työstä tai perustoimeentuloa turvaavasta muusta järjestelmästä. Väliajan kuntoutusrahaa maksetaan korkeintaan kolmelta kuukaudelta kalenterivuotta kohden. Kuntoutuslain 24 § 2 momentin poikkeuksen mukaisesti kuntoutuslain 7 a §:ssa tarkoitettuun nuoren ammatilliseen kuntoutukseen osallistuvalle kuntoutujalle kuntoutusrahaa maksetaan myös väliajalta em. rajoitusten estämättä. Tällöin kuntoutujan toimeentulo varmistetaan koko kuntoutuksen ajalle eikä kuntoutujan tarvitse hakea lyhyille väliajoille esim. työttömyysetuutta. Myös muun ammatillisen kuntoutuksen osalta tulisi arvioida, tulisiko oikeus väliajan kuntoutusrahaan varmistaa koko kuntoutuksen ajalle siitä huolimatta, että kuntoutujalla voisi olla oikeus muuhun etuuteen. 

Osatyökykyisen asiakkaan ammatilliseen kuntoutukseen voi sisältyä palvelukuvauksen mukaisesti joustoa, kun asiakkaan työkyky ei mahdollista kokopäiväistä työskentelyä. Tällöin asiakas osallistuu kuntoutukseen esimerkiksi kolmena päivänä viikossa. Kuntoutusrahan maksaminen on kuitenkin sidottu kuntoutukseen osallistumiseen, mikä vaarantaa asiakkaan toimeentulon tilanteessa, jossa hänen terveydentilansa tai muu kokonaistilanteensa ei mahdollista kuntoutukseen osallistumista viitenä päivänä viikossa. Käytännössä asiakas joutuu hakemaan Kansaneläkelaitoksesta muuta toimeentuloa turvaavaa etuutta muille viikonpäiville. Kansaneläkelaitos määrittelee, missä palveluissa joustopäivien käyttö on mahdollista. Asiakkaan kannalta eri etuuksien välillä tapahtuvat siirtymät kuntoutuksen aikana voivat aiheuttaa epävarmuutta toimeentulon jatkuvuudesta.  

Kuntoutusrahassa sovelletaan tällä hetkellä neljää eri mittaista omavastuuaikaa asiakkaan tilanteesta riippuen. Tilanne on asiakkaan näkökulmasta vaikeaselkoinen ja aiheuttaa toisinaan epätarkoituksenmukaisia tilanteita, joissa samaan kuntoutukseen osallistuvilla asiakkailla on eri mittainen kuntoutusrahan omavastuuaika. Esimerkiksi pienituloisten ja koulutusta vailla olevien nuorten osallistuminen ammatillisen kuntoutuksen työhönvalmennukseen tai ammatillisille kursseille ei aina mahdollistu toimeentuloon tulevien katkojen takia. Eläkkeensaajan kuntoutusrahassa omavastuuaika on 30 päivää. Eläkkeensaajan kuntoutusrahaa ei tule siten lainkaan maksettavaksi, kun työkyvyttömyyseläkettä tai kuntoutustukea saava asiakas osallistuu alle 30 päivää kestävään kuntoutukseen. 

Tietyt kuntoutusrahaa edeltävät etuudet oikeuttavat kuntoutuslain 27 §:n nojalla kuntoutusrahan maksun alkamiseen ilman omavastuuaikaa. Näitä etuuksia ovat sairauspäiväraha, osasairauspäiväraha, vanhempainpäiväraha ja työttömyysturvalain mukaiset työttömyysetuudet. Taloudellisesti kaikkein heikoimmassa asemassa olevien henkilöiden toimeentuloa turvaava perustoimeentulotuki ei kuulu näiden etuuksien joukkoon. Omavastuuajan aiheuttama katkos voi vaikeuttaa asiakkaan kuntoutukseen osallistumista niissä tilanteissa, joissa asiakas on kuntoutusta edeltävästi perustoimeentulotuen saaja.  

Kansaneläkelaitoksen tilastotietojen perusteella kuntoutusrahahakemuksia on hylätty vuonna 2021 hakemuksen myöhästymisen perusteella 45 kappaletta. Vuonna 2019 hylkyjä on ollut 53 kappaletta ja vuonna 2020 38 kappaletta. Tilastoissa ei ole mukana niitä tilanteita, joissa kuntoutusraha on hylätty osalta aikaa ja myönnetty osalta aikaa. Lisäksi voi olla hakijoita, jotka eivät ole myöhästymisen vuoksi hakeneet etuutta ollenkaan.  

Koska STEA on luopunut sopeutumisvalmennuksen avustamisesta, kuntoutusrahaa ei voida myöskään enää myöntää tällä perusteella. Kyseessä oleva momentti on siten käynyt ilmeisen tarpeettomaksi. Kuitenkin niin pitkään kuin kuntoutuslain 19 §:n 3 momenttia ei ole kumottu, kurssiosallistujien on mahdollista tehdä Kansaneläkelaitokselle ensin hakemus kuntoutusrahasta tai matkakorvauksesta ja toiseksi hakea muutoksenhakuelinten kautta muutosta hylkäävään etuuspäätökseen. 

2.4.1  Työeläkekuntoutuksen lakisääteisistä edellytyksistä, erityisesti työelämään vakiintumisesta

Työntekijän oikeudesta työeläkelakien mukaiseen ammatilliseen kuntoutukseen eli työeläkekuntoutukseen säädetään työntekijän eläkelain (395/2006) 25 §:ssä. Muissa työeläkelaeissa on työntekijän eläkelain 25 §:ää sisällöllisesti vastaava säännös oikeudesta työeläkekuntoutukseen (yrittäjän eläkelain (1272/2006) 22 §, maatalousyrittäjän eläkelain (1280/2006) 42 §, merimieseläkelain (1290/2006) 25 § ja julkisten alojen eläkelain (81/2016) 22 §).  

Oikeus työeläkekuntoutukseen voi olla työntekijällä, yrittäjällä tai maatalousyrittäjällä, joka täyttää työeläkekuntoutuksen lakisääteiset edellytykset. Työeläkekuntoutuksen tarkoituksena on estää henkilöä uhkaava työkyvyttömyys, siirtää tämän riskin toteutumista myöhemmäksi tai palauttaa henkilön työkyky niin, että työssä jatkaminen tai työelämään palaaminen on mahdollista. Työeläkekuntoutuksen tavoitteet liittyvät siten aina kuntoutuksen saajan työskentelyn mahdollistamiseen, ja tämä kuntoutus on tarkoitettu henkilöille, jotka ovat työelämässä tai joilla työskentelynsä tilapäisestä katkeamisesta huolimatta edelleen on riittävä yhteys työelämään.  

Työntekijän eläkelain 25 §:n 1 momentin mukaan työntekijällä, joka ei ole täyttänyt alinta vanhuuseläkeikäänsä, on oikeus saada työkyvyttömyyden estämiseksi tai työ- ja ansiokyvyn parantamiseksi tarkoituksenmukaista ammatillista kuntoutusta, jos: 1) asianmukaisesti todettu sairaus, vika tai vamma todennäköisesti aiheuttaa sellaisen uhkan, että hän tulee työkyvyttömäksi lain 35 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla; 2) työntekijällä on lain 76 §:ssä tarkoitettuna tulevan ajan tarkasteluaikana vähintään tietty määrä työskentelystä saatuja vakuutettuja työansioita (lain mukaan vuoden 2004 tasossa vähintään 25 133,40 euroa, mikä vuoden 2022 tasossa on 37 725,23 euroa); ja 3) työntekijällä ei ole oikeutta kuntoutukseen tapaturmavakuutuksen tai liikennevakuutuksen kuntoutusta koskevien säännösten perusteella.  

Kuntoutuksen tarkoituksenmukaisuutta arvioitaessa otetaan työntekijän eläkelain 25 §:n 2 momentin mukaan huomioon työntekijän ikä, ammatti, aikaisempi toiminta, koulutus, vakiintuminen työelämään sekä se, johtaako haettu ammatillinen kuntoutus todennäköisesti työntekijän terveydentilalle sopivassa työssä jatkamiseen tai työhön palaamiseen. Lisäksi tarkoituksenmukaisuutta arvioitaessa otetaan säännöksen mukaan huomioon, lykkääkö ammatillinen kuntoutus työntekijän eläkkeelle jäämistä. 

Työntekijän eläkelain 25 §:n 3—5 momentteihin sisältyy eräitä täydentäviä säännöksiä: 3 momentissa määritellään, mitä työkyvyttömyyden uhkalla tarkoitetaan. Säännöksen 4 momentissa puolestaan määritellään, että 1 momentin 2 kohdassa tarkoitettu tulevan ajan tarkasteluaika määräytyy kuntoutusta haettaessa kuntoutushakemuksen vireille tulon ajankohdan mukaan eli siten kuin työntekijä olisi tullut työkyvyttömäksi kuntoutushakemuksen tullessa vireille. Lainkohdan 5 momenttiin sisältyy säännöksiä sellaisen työntekijän kuntoutuksesta, joka on lain 35 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla työkyvytön ja on siten kuntoutusta hakiessaan työkyvyttömyyseläkkeellä. 

Työeläkekuntoutusta saadakseen työikäisen hakijan tulee täyttää kaikki työntekijän eläkelain 25 §:n — tai soveltuvan muun työeläkelain vastaavan säännöksen — 1 momentin 1—3 kohdissa säädetyt edellytykset, minkä lisäksi kuntoutuksen myöntämisen edellytyksenä on, että kuntoutus on tarkoituksenmukaista. Kuntoutuksen tarkoituksenmukaisuuden arviointi muodostaa näin ollen osan kuntoutusoikeuden kokonaisarvioinnista ja merkitsee, saman säännöksen 2 momentin mukaisesti, sen ennakoimista, mikä kuntoutuksen yksilöllinen vaikutus hakijan työuraan jatkossa olisi. Työeläkekuntoutusta pidetään lähtökohtaisesti tarkoituksenmukaisena, jos kuntoutus johtaa siihen, että hakija jatkaa terveydentilalleen sopivassa työssä, palaa kuntoutuksen avulla takaisin työhön tai kuntoutus lykkää hakijan eläkkeelle jääntiä ja säästää sitä kautta eläkemenoa. Kuntoutuksen tarkoituksenmukaisuutta arvioidaan kuitenkin aina myös niitä hakijan yksilöllisiä olosuhteita vasten, jotka työntekijän eläkelain 25 §:n 2 momentissa mainitaan. Vakiintuneen soveltamiskäytännön mukaan tarkoituksenmukaisuuden arviointi koskee sekä kuntoutusoikeutta että työeläkekuntoutuksen kuntoutussuunnitelmaa ja toimenpiteitä, joita pyritään tarkastelemaan myös kokonaisuutena.  

Työntekijän eläkelain 25 §:n 1 momentin 2 kohdan vaatimus siitä, että kuntoutuksen hakijalla on tulevan ajan tarkasteluaikana oltava vähintään tietty määrä vakuutettuja työansioita, on jo yksistään omiaan kohdentamaan työeläkekuntoutuksen työelämään kiinnittyneille henkilöille. Tulevan ajan tarkasteluaikana — eli kuntoutushakemuksen vireilletulovuotta edeltävien viiden kalenterivuoden aikana — kuntoutuksen hakijalla tulee olla työskentelystä saatuja vakuutettuja työansioita vähintään 37 725,23 euroa vuoden 2022 tasossa. Vaikka tämä edellytys täyttyisi, työeläkekuntoutuksen myöntäminen edellyttää lisäksi, että kuntoutuksen hakija on vakiintunut työelämään. Tätä kysymystä arvioidaan työntekijän eläkelain 25 §:n 2 momentin nojalla osana kuntoutuksen tarkoituksenmukaisuuden arviointia.  

Laissa ei ole säädetty, mitä työelämään vakiintumisella tarkoitetaan. Myös työntekijän eläkelain 25 §:n perustelut (HE 45/2005 vp.) ovat työelämään vakiintumisen arvioinnin osalta melko suppeat. Näiden mukaan nuoren henkilön osalta tarkasteltaisiin, miten hän on ennättänyt kiinnittyä työelämään, jolloin huomioon otettaisiin se, moneltako vuodelta hänelle on karttunut työeläkettä työnteon perusteella. Lisäksi perusteluissa viitataan siihen, että tulevan ajan ansioiden määrällä ei olisi ratkaisevaa merkitystä, kun henkilön ansiotyön päättymisestä on kulunut jo useampia vuosia. Työelämään vakiintumisen arviointi saakin sisältönsä myös vakiintuneesta soveltamiskäytännöstä. Soveltamiskäytännössä työelämään vakiintumisella on tarkoitettu sitä, että kuntoutuksen hakija on ansainnut työeläketurvaa kohtuullisen pitkään eikä hänen yhteytensä työelämään ole katkennut.  

Jos hakijan työskentelyn päättymisestä on jo kulunut noin 2—3 vuotta, soveltamiskäytännössä on yleensä katsottu yhteyden työelämään katkenneen, jolloin työeläkekuntoutus ei ole tarkoituksenmukaista. Työelämään vakiintumisen on yleensä katsottu katkenneen esimerkiksi silloin, kun kuntoutuksen hakija on ollut työttömänä yhtäjaksoisesti yli 2 vuoden ajan ennen kuntoutushakemuksen vireille tuloa, samoin kuin silloin, kun hakija on jo saanut enimmäismäärän ansiosidonnaista työttömyyspäivärahaa. Jos hakijan työskentely on tosiasiallisesti jo aiemmin päättynyt, esimerkiksi työsuhteen voimassa olon tai sen päättyessä mahdollisesti maksettujen ansioiden ei yleensä ole katsottu riittävän osoittamaan työelämään vakiintuneisuuden säilymistä. Työelämään vakiintumisen arviointi perustuu kuitenkin aina hakijan kokonaistilanteeseen ja edellyttää eri näkökohtien kokonaisharkintaa. Siten esimerkiksi niiden nuorten kohdalla, joiden työura on lyhyt, on soveltamiskäytännössä erityisesti korostettu olosuhteiden kokonaisharkinnan merkitystä. Myös 2—3 vuoden aika on viime kädessä luonteeltaan vain suositus, kun arvioidaan, onko kuntoutuksen hakijan työelämäyhteys katkennut.  

Nykyisessä sääntelyssä lähtökohtana on sekä mahdollistaa kuntoutuksen hakijan työelämään vakiintumisen tapauskohtainen harkinta, että edellyttää tällaista kokonaisharkintaa. Tämä tarkoittaa samalla, että hakijoiden työelämään vakiintumista koskevat työeläkelaitoksien ratkaisut muodostuvat luonteeltaan tapauskohtaisiksi ja harkinnanvaraisiksi. Näin on viime kädessä siitä huolimatta, että työelämään vakiintumisen yleinen merkityssisältö sekä työelämään vakiintumista koskevan arvioinnin pääsäännöt ovat työeläkekuntoutuksen soveltamiskäytännössä vakiintuneet. Tulkinnan- ja harkinnanvaraa liittyy käytännössä erityisesti tilanteisiin, joissa kuntoutuksen hakijan työhistoria on lyhyt, hänen työansionsa jäävät vähäisiksi tai hän on ollut poissa työelämästä jo jonkin aikaa ennen kuntoutuksen hakemista. Näissä tilanteissa niin kuntoutuksen hakijan kuin kuntoutusta järjestävien tahojen voi olla vaikea ennakoida työeläkekuntoutusoikeutta koskevan ratkaisun sisältöä. Tämä vaikeuttaa erityisesti työeläkekuntoutuksen ja Kansaneläkelaitoksen kuntoutuksen välisen vastuunjaon hahmottamista.  

Kuntoutuksen tarkoituksenmukaisuuden arviointi edellyttää muun muassa sen punnintaa, onko kyseeseen tulevista kuntoutustoimenpiteistä realistisesti odotettavissa sellaista tulosta, jota työeläkekuntoutuksen myöntäminen edellyttää. Kuntoutuksen tarkoituksenmukaisuutta koskevan harkinnan on tämän vuoksi jatkossakin perusteltua nojautua kunkin hakijan yksilölliseen kokonaistilanteeseen. Hakijan riittävän työelämäyhteyden toteaminen olisi kuitenkin huomattavasti nykyistä yksinkertaisempaa, kun se kuntoutuskomitean ehdottamalla tavalla irrotettaisiin kuntoutuksen tarkoituksenmukaisuutta koskevasta kokonaisarvioinnista ja liitettäisiin erillisiin konkreettisesti todennettaviin ehtoihin. Hakijan työelämään kiinnittymistä koskevat ratkaisut muuttuisivat tällöin nykyistä helpommin ennakoitaviksi, myös niissä olosuhteissa, jotka tällä hetkellä näyttäytyvät rajatapauksina.  

2.4.2  Työeläkekuntoutuksen keskeytymisen vaikutuksesta kuntoutusetuuden maksamiseen

Työntekijällä on työntekijän eläkelain 28 §:n mukaan oikeus kuntoutusrahaan niiltä kalenterikuukausilta, joiden aikana hän on kokonaan tai osittain estynyt tekemästä ansiotyötä ammatillisen kuntoutuksen vuoksi. Lisäksi kuntoutusrahaa voidaan työntekijän eläkelain 31 §:n mukaisesti myöntää harkinnanvaraisena kuntoutusavustuksena kuntoutuksen odotus- ja väliajalta. Työkyvyttömyyseläkettä saavalla kuntoutujalla puolestaan on työntekijän eläkelain 30 §:n nojalla oikeus saada työkyvyttömyyseläkkeen lisäksi kuntoutuskorotusta, jota maksetaan ammatillisen kuntoutuksen kestoajalta. Kuntoutusrahaa ja kuntoutuskorotusta voidaan lain mukaan maksaa myös kuukautta lyhyemmältä ajalta.  

Työntekijän eläkelain 34 §:ssä säädetään työkyvyttömyyseläkettä koskevien menettelysäännöksien soveltamisesta kuntoutusetuuksiin. Tämän lainkohdan mukaan työntekijän eläkelain säännökset työkyvyttömyyseläkkeen maksamisesta koskevat kuntoutusrahan ja kuntoutuskorotuksen maksamista, ellei laissa erikseen muuta säädetä. Menettelyä koskeva sääntely rakentuu muissa työeläkelaeissa vastaavasti.  

Työeläkelaeissa säädetään tällä hetkellä erikseen kuntoutusetuuksien lakkauttamisesta. Työntekijän eläkelain 32 §:n 1 momentin mukaan kuntoutusraha tai työkyvyttömyyseläkkeensaajalle maksettava kuntoutuskorotus voidaan lakkauttaa, jos sen saaja kieltäytyy ammatillisesta kuntoutuksesta tai keskeyttää tällaisen kuntoutuksen ilman pätevää syytä. Kuntoutusetuuksien keskeyttämisestä ei sen sijaan ole omia säännöksiä, vaan maksamisen keskeyttämiseen sovelletaan samoja säännöksiä kuin työkyvyttömyyseläkkeen maksamisen keskeyttämiseen. Työntekijän eläkelain 50 §:n mukaan työkyvyttömyyseläkkeen maksaminen voidaan keskeyttää muun muassa eläkkeensaajan kieltäytyessä eläkelaitoksen järjestämästä kuntoutuksesta tai koulutuksesta ilman pätevää syytä. Työntekijän eläkelain 113 §:n mukaan taas eläkettä maksetaan sen kalenterikuukauden loppuun, jonka aikana oikeus eläkkeen saamiseen on lakannut. 

Kun työeläkekuntoutus keskeytyy, käsillä ei enää ole työntekijän eläkelaissa säädettyjä perusteita kuntoutusetuuden maksamiselle. Voimassa olevaa sääntelyä on sovellettu siten, että kuntoutusetuuden maksaminen keskeytetään, jos etuudensaaja keskeyttää kuntoutuksen tai ei muutoin enää täytä etuuden maksamisen edellytyksiä. Etuuden maksaminen keskeytetään tällöin keskeyttämisperustetta seuraavan kuukauden alusta. Eläketurvakeskuksen laatimien soveltamisohjeiden mukaan kuntoutusrahan tai kuntoutuskorotuksen maksaminen voidaan keskeyttää määräajaksi tai toistaiseksi, ja etuuden maksamista jatkaa, kun etuuden maksamisen laissa tarkoitetut edellytykset jälleen täyttyvät. Soveltamisohjeiden mukaan näin voidaan toimia esimerkiksi silloin, kun kuntoutus keskeytyy kuntoutujan terveydentilan vuoksi yli kuukauden ajaksi tai kuntoutujan olosuhteissa on tapahtunut muu olennainen muutos.  

Muutoksenhakuasteen käsiteltäväksi on toistuvasti tullut tapauksia, joissa eläkelaitos on lakkauttanut kuntoutusrahan tai kuntoutuskorotuksen työeläkekuntoutuksen keskeydyttyä kuntoutujasta riippumasta syystä. Työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunta on antamissaan päätöksissä (esimerkiksi TELK/1759/3001/2014 ja TELK/1489/2021) todennut, että kuntoutusetuuden lakkauttamiselle ei näissä tilanteissa ole ollut työntekijän eläkelain 32 §:n 1 momentin mukaista perustetta, koska kuntoutuja ei ollut kieltäytynyt ammatillisesta kuntoutuksesta tai keskeyttänyt tällaista kuntoutusta ilman pätevää syytä. Näitä tapauksia voitaneen osaltaan pitää osoituksena siitä, että voimassa oleva sääntely ei tarjoa riittävää ja selkeää oikeusperustaa työeläkekuntoutuksen etuuksien keskeyttämiselle. 

Kuntoutusetuuden keskeyttämistä on pidettävä asiallisesti ottaen perusteltuna tilanteessa, joissa kuntoutusetuuden maksamisen lakisääteiset edellytykset ovat joksikin aikaa lakanneet, mutta voivat myöhemmin palautua. Tämä on ollut myös työeläkekuntoutuksen soveltamiskäytännön lähtökohtana. Työeläkelakien mukaisten kuntoutusetuuksien keskeyttämisestä tulisi kuitenkin säätää nykyistä tarkemmin. 

2.4.3  Työeläkelaitoksen takautuvasti maksaman kuntoutusetuuden periminen sairausvakuutusrahastolle

Työntekijän eläkelain 118 §:n 3 momentin mukaan työeläkelaitoksen takautuvasti myöntämä kuntoutusraha tai kuntoutuskorotus maksetaan sairausvakuutusrahastolle — joka on yksi Kansaneläkelaitoksen rahastoista — siltä osin kuin ne vastaavat määrältään Kansaneläkelaitoksen samalta ajalta maksamaa sairauspäivärahaa, osasairauspäivärahaa tai tartuntatautipäivärahaa. Myös muihin työeläkelakeihin sisältyy vastaava säännös tai viittaus työntekijän eläkelain 118 §:n soveltamiseen.  

Työntekijän eläkelain 118 §:ssä säädetään myös eräistä muista tilanteista, joissa työeläkelaitos maksaa takautuvasti myöntämänsä etuuden sairausvakuutusrahastolle regressinä. Työ- ja kansaneläkejärjestelmästä maksettavien kuntoutusetuuksien keskinäisestä regressoinnista ei sen sijaan ole säännöksiä. Kuntoutusrahaetuuksien päällekkäisen myöntämisen vuoksi syntynyt etuuden liikamaksu peritään tällä hetkellä takaisin etuudensaajalta. Vuonna 2021 Kansaneläkelaitos antoi 180 päätöstä, joissa kuntoutusraha tarkistettiin työeläkelaitoksen myöntämän kuntoutusrahan vuoksi. Tarkistuspäätökset synnyttävät liikamaksua, mistä voidaan päätellä, että osa näistä tilanteista on johtanut etuudensaajaan kohdistuvaan takaisinperintään. Tilanteita, joissa työeläkelaitoksen maksamasta kuntoutusrahasta syntyy liikamaksua Kansaneläkelaitoksen myöntämän takautuvan kuntoutusetuuden vuoksi, on tätä vähemmän, arviolta enintään noin 30 tapausta vuodessa kaikissa työeläkelaitoksissa yhteensä. Vaikka näitä perintätilanteita syntyy vain ajoittain, toimeenpanoa ja etuudensaajan asemaa helpottaisi, jos etuudensaajaan kohdistuva takaisinperintä voitaisiin välttää korvaamalla se työeläkelaitoksien ja Kansaneläkelaitoksen välisellä kuntoutusetuuksien regressiperinnällä.  

2.4.4  Kuntoutuskustannuksien korvaamista koskevien säännöksien sanamuoto

Työntekijän eläkelain 26 §:n 1 momentin mukaan työntekijälle voidaan korvata ammatillisesta kuntoutuksesta aiheutuvat välttämättömät ja tarpeelliset kustannukset. Myös muiden työeläkelakien vastaavat säännökset on kirjoitettu samoin.  

Vakuutusoikeus on antamassaan päätöksessä (VakO 27.5.2009/4167:2008) katsonut, ettei lainkohdan sanamuodon tarkoituksena ole antaa eläkelaitokselle harkintavaltaa tarkoitettujen kustannuksien korvaamisessa, jos kyseessä ovat ammatillisen kuntoutuksen välttämättömät ja tarpeelliset kustannukset. Säännöksen sanamuoto olisikin perusteltua muuttaa vakiintunutta oikeuskäytäntöä vastaavaksi luopumalla käytetystä ehdollisesta ilmaisusta ”voidaan korvata”. 

4.2.1  Taloudelliset vaikutukset

Sairauspäivärahat ja kuntoutusrahat maksetaan sairausvakuutusrahaston työtulovakuutuksesta, joka rahoitetaan valtion osuudella sekä palkansaajan ja työnantajan vakuutusmaksuilla. 

Osasairauspäivärahaan ehdotettujen muutosten kustannusvaikutusten arvioinnin kannalta merkitsevää on, missä määrin muutokset lisäävät osasairauspäivärahan käyttöä ja korvaisiko osasairauspäivärahan käyttö täyden sairauspäivärahan tai mahdollisesti muiden etuuksien käyttöä. Kustannusvaikutuksia on lähinnä ehdotuksilla kokoaikatyön määritelmän muuttamiseksi sekä enimmäisajan pidentämiseksi. Sen sijaan osa-aikatyön aloittamista sairauspäivärahan omavastuuajalla koskevan ehdotuksen vaikutukset etuuskustannuksiin ovat vähäiset. Muiden etuuksien kuin osasairauspäivärahan ja täyden sairauspäivärahan, eli lähinnä kuntoutusrahan, kuntoutustuen ja työkyvyttömyyseläkkeen, kustannuksiin osasairauspäivärahan käytön kasvulla arvioidaan olevan vähäinen kustannuksia laskeva vaikutus.  

Osasairauspäivärahan edellytyksenä olevan kokoaikatyön määritelmän muutos toisi osasairauspäivärahaoikeuden piiriin nykyistä enemmän vakuutettuja. Toisaalta voidaan olettaa, että suurella osalla uusista saajista osasairauspäiväraha korvaisi täyttä sairauspäivärahaa eli täyden sairauspäivärahan etuuskulut vähenisivät. Uusia osasairauspäivärahan saajia tulisi arvion mukaan noin 2 200 ja uusia osasairauspäivärahapäiviä arvioidaan maksettavan 140 000, joista 66 % arvioidaan korvaavan täyttä sairauspäivärahaa. Tällöin ehdotus alentaisi sairauspäivärahamenoja 1,6 milj. euroa, josta valtion osuus olisi vähäinen.  

Osasairauspäivärahan enimmäisajan pidennys lisää osasairauspäivärahapäivien määrää. Muutos koskisi arviolta noin 6 600 osasairauspäivärahan saajaa. Toisaalta ainakin osin osasairauspäivärahapäivät korvaisivat täyttä sairauspäivärahaa. Ehdotuksen arvioidaan lisäävän osasairausrahapäiviä noin 105 000, joista noin 40 %:n arvioidaan vähentävän täyttä sairauspäivärahaa. Tällöin ehdotus lisäisi sairauspäivärahamenoja arviolta 0,7 milj. euroa, josta valtion osuus vähäinen. 

Esitys lisää odotus- ja väliajoilta maksettavien kuntoutusrahojen saajia noin 1 700 henkilöllä ja kustannuksia vuositasolla noin 3 milj. euroa, josta valtion rahoitusosuus on noin 2 milj. euroa. Työttömyysturvaan ja perustoimeentulotukeen arvioidaan syntyvän vähäisiä säästöjä, yhteensä noin 0,5 milj. euroa. Työttömyysturvaa saavien arvioidaan vähenevän noin 400 henkilöllä ja perustoimeentulotukea 300 henkilöllä. 

Perustoimeentulotuen lisääminen niiden kuntoutusrahaa edeltävien etuuksien joukkoon, jotka oikeuttavat kuntoutusrahan maksamiseen ilman omavastuuaikaa, kasvattaisi kustannuksia noin 1 milj. euroa, josta valtion rahoitusosuus on 0,7 milj. euroa. Arvioidaan, että 7 500 henkilöllä olisi ollut noin 27 000 omavastuupäivää, joilta jatkossa maksettaisiin kuntoutusrahaa. 

Työstä estymistä koskevan muutoksen arvioidaan lisäävän kuntoutusrahan saajia noin 800 henkilöllä ja kustannuksia vuositasolla noin 1 milj. euroa, josta valtion osuuden arvioidaan olevan vähäinen. 

Työterveyshuoltolain mukaisen työkokeilun ajalta maksettavan kuntoutusrahan maksamisedellytysten täsmennystä koskevan ehdotuksen arvioidaan vähentävän kuntoutusrahan saajia noin 100 henkilöllä ja säästävän kustannuksia vuositasolla enintään noin 100 000 euroa vuodessa.  

Työeläkekuntoutuksen osalta ehdotettavien muutoksien tavoitteena on selkeyttää ja yhtenäistää työeläkekuntoutuksen toimeenpanoa. Ehdotettavilla muutoksilla ei arvioida olevan olennaisia taloudellisia vaikutuksia ottaen huomioon muun muassa se, että työeläkekuntoutukseen oikeutettujen henkilöiden määrä ei olennaisesti muuttuisi.  

Yhteensä esitys lisää sairausvakuutuksen kuluja vuositasolla noin 4,0 milj. euroa, josta valtion osuus on noin 2,7 milj. euroa. Työttömyysturvan ja perustoimeentulotuen 0,5 milj. euron säästöistä noin 0,3 milj. euroa arvioidaan syntyvän valtion osuuksiin. 

4.2.2  Vaikutukset viranomaisten toimintaan

Ehdotettujen osasairauspäivärahaa koskevien muutosten voimaansaattaminen lisää alkuvaiheessa työtä Kansaneläkelaitoksessa. Muutosten toimeenpano edellyttää päivityksiä osasairauspäivärahan päätösten sisältöön, asiakaskirjeisiin ja lomakkeisiin sekä muutoksia osasairauspäivärahan käsittelyjärjestelmään. Järjestelmämuutokset vaativat tarkkaa testausta, mutta ovat kokonaisuutena kohtuullisia. Esityksen toimeenpano edellyttää myös Kansaneläkelaitoksen henkilöstön kouluttamista ja ohjeistusten päivittämistä sekä asiakkaiden ja yhteistyötahojen, mm. työterveyshuoltojen ja työnantajien, tiedottamista etuuden muutoksista sekä Kansaneläkelaitoksen verkkosivujen päivittämistä.  

Ehdotetut muutokset osasairauspäivärahan kokoaikatyön määritelmään ja mahdollisuus työskennellä osa-aikaisesti omavastuuajalla sen vaikuttamatta omavastuuajan kulumiseen selkeyttävät etuuden toimeenpanoa ja lisäävät asiakkaiden ymmärrystä osasairauspäivärahan myöntämisen edellytyksistä. Ehdotettujen muutosten ei arvioida pitkällä aikavälillä vaikuttavan olennaisesti Kansaneläkelaitoksen työmäärään. 

Ehdotettujen Kansaneläkelaitoksen kuntoutusrahaa ja ammatillista kuntoutusta koskevien muutosten voimaansaattaminen lisää hetkellisesti työtä Kansaneläkelaitoksessa. Muutosten toimeenpano edellyttää päivityksiä päätösten sisältöön, asiakaskirjeisiin ja lomakkeisiin sekä vähäisiä muutoksia kuntoutusrahan käsittelyjärjestelmään. Esityksen toimeenpano edellyttää myös Kansaneläkelaitoksen henkilöstön kouluttamista ja ohjeistusten päivittämistä sekä asiakkaiden ja yhteistyötahojen tiedottamista etuuden muutoksista.  

Kuntoutusrahaa koskevien muutosten tavoitteena on muun muassa selkeyttää etuusoikeuden alkamista ja työskentelyn vaikutusta ammatillisen kuntoutuksen ajalta maksettavaan kuntoutusrahaan, mikä selkeyttää tältä osin etuuden toimeenpanoa ja yhdenmukaistaa soveltamiskäytäntöä. Ammatillista kuntoutusta koskevan lainmuutoksen tavoitteena on selkeyttää ammatillisen kuntoutuksen vastuunjakoa, joka samalla selkeyttäisi osaltaan etuuden toimeenpanoa ja yhdenmukaistaisi soveltamiskäytäntöä. Ehdotettujen muutosten ei arvioida kuitenkaan pitkällä aikavälillä vaikuttavan olennaisesti Kansaneläkelaitoksen työmäärään. 

Työeläkekuntoutuksen osalta ehdotettavat muutokset yksinkertaistavat ja selkeyttävät toimeenpanoa työeläkelaitoksissa. Työeläkekuntoutuksen edellytyksien soveltaminen helpottuu merkittävästi siltä osin, että kuntoutuksen hakijan riittävä yhteys työelämään voitaisiin jatkossa todeta luonteeltaan konkreettisten ehtojen täyttymisen perusteella, nykyisen työelämään vakiintumista koskevan kokonaisarvioinnin sijasta. Tämä vahvistaa osaltaan myös ratkaisukäytännön yhdenmukaisuutta. Kuntoutusetuuksien keskeyttämistä koskevat säännökset puolestaan selkeyttävät toimeenpanoa esimerkiksi niissä tilanteissa, joissa kuntoutus keskeytyy etuudensaajasta riippumattomasta syystä. Uudet regressisäännökset vähentävät etuudensaajaan kohdistuvan takaisinperinnän tarvetta tilanteissa, joissa työeläkelaitos tai Kansaneläkelaitos myöntää kuntoutusrahaetuuden takautuvasti ajalle, jolta kuntoutuja on jo saanut toisen laitoksen maksamaa etuutta, mikä sujuvoittaa näiden tilanteiden käsittelyä. Uudistetut säännökset tarjoavat myös nykyistä selkeämmän perustan työeläkelaitoksien ja Kansaneläkelaitoksen lakisääteisen vastuunjaon toteuttamiselle ammatillisessa kuntoutuksessa. Muutoksien voimaan tulon yhteydessä työeläkejärjestelmälle aiheutuu jonkin verran kertaluonteisia menoja muutoksien aiheuttamista tietojärjestelmäkustannuksista. Eläketurvakeskus on arvioinut, että työeläkejärjestelmän yhteisiin tietojärjestelmiin tehtävistä muutoksista aiheutuu noin 20 000 euron kustannukset. Lisäksi muutoksien toimeenpano edellyttää työeläkealalla koulutusta, ohjeistusta ja mahdollisesti muutoksia työeläkelaitoksien omiin tietojärjestelmiin. 

4.2.3  Yhteiskunnalliset vaikutukset