6
Lausuntopalaute
Sosiaali- ja terveysministeriö pyysi 17.6.2022 julkaistulla lausuntopyynnöllä lausuntoja luonnoksesta hallituksen esitykseksi laeiksi sairausvakuutuslain, Kansaneläkelaitoksen kuntoutusetuuksista ja kuntoutusrahaetuuksista annetun lain sekä työeläkelakien muuttamisesta (diaarinro VN/33602/2021). Lausunnot ovat kokonaisuudessaan nähtävillä lausuntopalvelu.fi-palvelussahttps://www.lausuntopalvelu.fi/FI/Proposal/Participation?proposalId=437a2554-4f1b-46c6-8ec3-35755d08e63f ja hankeikkunassahttps://stm.fi/hanke?tunnus=STM152:00/2021. Lausuntoaika oli suomenkielisten lausuntojen osalta 17.6.—12.8.2022 ja ruotsinkielisten lausuntojen osalta 23.6.2022—12.8.2022. Lausuntoja saapui määräaikaan mennessä yhteensä 27 kappaletta. Lausunnon antoivat seuraavat tahot: Akava ry, Elinkeinoelämän keskusliitto EK, Eläkeläisliittojen etujärjestö EETU ry, Eläketurvakeskus, Hyvinvointiala HALI ry, Invalidiliitto ry , Kansaneläkelaitos, Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT, Kuntien Eläkevakuutus Keva, Kuntoutuksen tutkimus- ja kehittämisyhdistys Kutke ry, Maatalousyrittäjien eläkelaitos Mela, Mielenterveyden keskusliitto ry, SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry , STTK ry, Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry, Suomen Fysioterapeutit ry, Suomen Kuntaliitto ry, Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer ry, Suomen Psykologiliitto ry, Suomen Yrittäjät ry, Tehy ry, Työeläkevakuuttajat TELA ry, Työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunta, työ- ja elinkeinoministeriö, Vakuutusoikeus, valtiovarainministeriö ja Yhdenvertaisuusvaltuutetun toimisto
Lähes kaikki lausunnonantajat kannattivat sairausvakuutuslain osasairauspäivärahaa koskevia muutosehdotuksia. Useassa lausunnossa tuotiin kuitenkin esiin, että pelkkä työajan lyhentäminen ei usein ole riittävä ratkaisu työkyvyn tukemiseen. Lisäksi tulisi huolehtia esim. tarpeellisten kuntoutustoimenpiteiden toteutumisesta. Myös työkyvyn tuen palveluketjut ja niihin ohjautuminen olisi tärkeää saada sujuvaksi. Lausunnoissa nostettiin myös esiin työntekijöiden ja työnantajien sekä työterveyshuollon ja muiden terveydenhuollon ammattilaisten tietoisuuden lisääminen työhön paluun ja työelämässä pysymisen tukitoimista.
Osa lausunnonantajista (SAK ry, STTK ry, Akava ry, Suomen Psykologiliitto ry) katsoi, että täyden palkan maksusta omavastuuajalla osa-aikaisesti työskenneltäessä olisi syytä säätää työsopimuslaissa. Esityksen perusteluissa on selkeästi kuvattu nykytila, mukaan lukien työlainsäädäntö, ja se, että muutokset eivät heikennä kenenkään tilannetta nykyiseen verrattuna. Työntekijän palkanmaksu on turvattu, eikä siten perustellusti työsopimuslain muutoksille ole tarvetta. Hallituksen esityksen säännöskohtaisia perusteluita on kuitenkin lausuntokierroksen jälkeen vielä täydennetty sairausajan palkan osalta toteamalla, että osasairauslomalla olevalla on osasairausloman ajalta oikeus saada sairausajan palkka sovellettavan työ- tai virkaehtosopimuksen määrittelemältä ajalta tai jos työsuhteessa ei sovelleta työehtosopimusta, työsopimuslain 2 luvun 11 §:n mukaiselta ajalta.
Elinkeinoelämän keskusliitto EK piti lausunnossaan osasairauspäivärahaa koskevia muutoksia epäonnistuneina ja katsoi, ettei niitä pidä esittää eduskunnalle. Suomen Yrittäjät ry totesi lausunnossaan sinänsä kannattavansa ehdotusta koskien omavastuuajalla työskentelyn mahdollistamista, mutta arvioi, että muutoksen vaikutus jäänee käytännössä hyvin pieneksi, ja tästä syystä muutoksen tarvetta lienee vielä perusteltua pohtia.
Osasairauspäivärahan enimmäisajan pidentämisen osalta Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT totesi kannattavansa rajattua, tiettyihin sairausryhmiin perustuvaa enimmäisajan pidentämistä, mikäli se olisi järkevästi toteutettavissa. Lisäksi ennen enimmäisajan pidentämistä olisi tärkeää saada tutkimustietoa enimmäisajan pidentämisen vaikutuksista. Esitystä ei muutettu palautteen johdosta. Enimmäisajan pidentämistä koskevan säännöksen soveltamisen rajaaminen tiettyihin työkyvyttömyyttä aiheuttaviin sairausdiagnooseihin olisi yhdenvertaisuusnäkökulmasta sekä etuuden toimeenpanon kannalta ongelmallista. Lisäksi lähes kaikissa lausunnoissa enimmäisajan pidennys nähtiin tarpeelliseksi.
Kuntoutuslakia koskeneista ehdotuksista lausuneet pitivät ehdotettuja muutoksia kannatettavina. Kuntoutusrahaetuuden maksamisen täsmentämistä ja joustopäivien lisäämistä koskevia ehdotuksia kannatettiin. Kuntoutusrahaetuutta koskevien ehdotusten nähtiin parantavan kuntoutukseen osallistumisen mahdollisuuksia ja oikea-aikaisuutta.
Työterveyshuoltolain mukaisen työkokeilun ajalta maksettavan kuntoutusrahan määräytymisedellytysten ehdotettuja täsmennyksiä kuntoutuslakiin pidettiin lausunnoissa hyvänä. Muutama lausuja toi esiin, että ehdotettu 45 päivän enimmäisaika olisi lyhennys suhteessa nykyiseen käytäntöön. Tätä ei pidetty välttämättä huonona asiana, koska kyseessä on joka tapauksessa ensi vaiheen lyhytaikaiseksi tarkoitettu toimenpide (Työeläkevakuuttajat TELA ry). Akava ry kiinnitti lausunnossaan huomiota siihen, että työterveyshuoltolain nojalla järjestetyn työkokeilun määrittelyä koskevat muutokset voivat jonkin verran rajata työkokeilun käyttöä. Muutoksen vaikutuksia tulee lausuntojen mukaan seurata ja arvioida.
Suomen Kuntaliitto ry:n lausunnossa todettiin, että kuntoutusrahaetuuden omavastuuaikaa koskevaa ehdotusta tulisi täsmentää, sillä ehdotettu lisäys toimeentulotuesta nähtiin liian tulkinnanvaraisena.
Kuntoutuslain 6 §:n ehdotetusta kuntoutuksen järjestämisvastuuta selkeyttävästä lisäyksestä lausunnon antaneet pitivät lisäystä kannatettavana. Toisaalta joissain lausunnoissa (Työeläkevakuuttajat TELA ry, Eläkeläisliittojen etujärjestö EETU ry, Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry, Hyvinvointiala HALI ry, Invalidiliitto ry) tuotiin esiin sekä Kuntoutuslain että työeläkelainsäädännön osalta sitä, että muutos ei saa johtaa asiakkaan kannalta eri etuusjärjestelmien väliin putoamiseen. Kansaneläkelaitoksen ja työeläkelaitosten yhteistyön merkitystä ja asiakkaan ohjaamista korostettiin. Lausuntojen mukaan muutoksen vaikutusta tulee seurata tarkasti.
Kansaneläkelaitoksen lausunnossa esitettiin vielä muutamia tarpeellisia täsmennyksiä ja korjauksia perusteluihin. Nämä on huomioitu esityksen viimeistelyssä. Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry esitti muutamia täsmennyksiä perusteluihin, esimerkiksi palvelujen ja etuuksien yhteensovittamisen paremmasta esilletuonnista.
Lausuntojen johdosta on tehty tarkennuksia esityksen perusteluihin. Ilman omavastuuaikaa maksettavan kuntoutusrahan maksamista koskevaan pykäläehdotukseen on tehty tarkennus täsmentämällä toimeentulotuki perustoimeentulotueksi. Lisäksi lausuntojen perusteella on tehty tarkennuksia ja korjauksia etuuden takautuvaa maksamista koskevaan kuntoutuslain pykäläehdotukseen ja perusteluihin sekä vastaavat muutokset työeläkelakeja koskeviin lakiehdotuksiin. Takautuvaa maksamista koskevien ehdotusten korjaukset on tehty yhteistyössä Eläketurvakeskuksen ja Kansaneläkelaitoksen kanssa.
Kaikki työeläkekuntoutuksen muutosehdotuksista lausuneet kannattivat muutoksia tai totesivat, että muutoksiin ei ole huomautettavaa. Lausunnoissa esitettiin kuitenkin joitain yksityiskohtia koskevia huomioita ja ehdotuksia. Näiden johdosta on tehty eräitä korjauksia ja täsmennyksiä, muun muassa kuntoutusrahaetuuden takautuvaa maksamista koskeviin säännöksiin, samoin kuin Kansaneläkelaitoksen kuntoutusrahaetuuden takautuvaa maksamista koskeviin säännöksiin. Ehdotettavan, työntekijän eläkelain 25 §:n 5 momenttiin sekä muiden työeläkelakien vastaaviin lainkohtiin liittyvän siirtymäsäännöksen perusteluja on pyritty selkeyttämään.
7
Säännöskohtaiset perustelut
7.1
Sairausvakuutuslaki
8 luku Sairauspäiväraha ja osasairauspäiväraha
11 §.Oikeus osasairauspäivärahaan. Pykälässä säädetään osasairauspäivärahan tarkoituksesta ja saamisen edellytyksistä. Pykälän 2 ja 4 momenttia ehdotetaan muutettavaksi.
Pykälän 2 momentin mukaan työntekijällä tai yrittäjällä, joka on 8 luvun 4 §:n mukaisesti työkyvytön, on oikeus osasairauspäivärahaan 7 §:ssä tarkoitetun omavastuuajan jälkeen tai osasairauspäivärahaa välittömästi edeltäneen sairauspäivärahan tai kuntoutusrahan jälkeen. Omavastuuajalla tarkoitetaan työkyvyttömyyden alkamispäivää ja yhdeksää sitä lähinnä seuraavaa arkipäivää. Soveltamiskäytännössä on katsottu, että jos henkilö työskentelee omavastuuajalla, työskentely katkaisee omavastuuajan kulumisen. Tämä tarkoittaa sitä, että saadakseen osasairauspäivärahaa on henkilön oltava kokonaan pois työstä omavastuuaika ja vasta tämän jälkeen on mahdollista aloittaa osa-aikatyö.
Momenttia ehdotetaan muutettavaksi siten, että osa-aikainen työskentely omavastuuajalla osasairauspäivärahaan oikeuttavassa määrin, pykälän 3 momentissa säädetyllä tavalla, ei katkaisisi omavastuuajan kulumista. Sopimus osa-aikatyöstä voisi siten olla voimassa jo työkyvyttömyyden alkamisesta lukien. Osa-aikatyöstä tehtävää sopimusta koskisivat nykyiset momentissa säädetyt edellytykset. Toisin sanoen työajan tulee vähentyä vähintään 40 prosenttia ja enintään 60 prosenttia aiemmasta ja osa-aikatyöskentelyn tulee olla suunniteltu kestämään yhdenjaksoisesti vähintään 12 arkipäivää. Näiden edellytysten tulisi täyttyä myös omavastuuajalla aloitetun osa-aikaisen työskentelyn osalta, jotta uutta säännöstä olisi mahdollista soveltaa. Muutos ei vaikuttaisi sairausvakuutuslain mukaiseen työkyvyttömyyden käsitteeseen tai työkyvyttömyyden arviointiin. Muutos ei myöskään lyhentäisi tai poistaisi omavastuuaikaa, vaan oikeus osasairauspäivärahaan alkaisi omavastuuajan jälkeen kuten voimassa olevan lain mukaan. Sairausvakuutuslakiin ehdotettu muutos ei vaikuttaisi työsopimuslain mukaiseen sairausajan palkanmaksuvelvollisuuteen. Osasairauslomalla olevalla on osasairausloman ajalta oikeus saada sairausajan palkka sovellettavan työ- tai virkaehtosopimuksen määrittelemältä ajalta tai jos työsuhteessa ei sovelleta työehtosopimusta, työsopimuslain 2 luvun 11 §:n mukaiselta ajalta.
Pykälän 4 momentissa säädetään siitä, mitä osasairauspäivärahan saamisen edellytyksenä olevalla kokoaikatyöllä tarkoitetaan. Momenttia ehdotetaan muutettavaksi siten, että kokoaikatyöksi katsottavan työn vähimmäistyöaika määritellään tunneissa. Kokoaikatyönä pidettäisiin pääsääntöisesti työtä, jossa säännöllinen työaika on vähintään 30 tuntia viikossa. Jos kyse on työaikalaissa (872/2019) tarkoitetusta jaksotyöstä, edellytyksenä olisi, että työaika tasoittuu vähintään 30 tuntiin viikossa sovellettavalla tasoittumisjaksolla. Joillakin aloilla kokonaistyöaikaa ei määritellä viikkotyötunneissa. Esimerkiksi opetusalalla on työaikajärjestelmiä, jotka perustuvat viikoittaiseen opetusvelvollisuuteen tunteina ja jotka siten eivät mittaa kaikkea työhön käytettyä aikaa, vaan opetustunnit oheistöineen muodostavat kokoaikatyön, vaikka opetustuntien määrä on alle 30 viikossa. Tarkoituksena ei ole, että näillä aloilla kokoaikaisesti työskentelevät jäisivät osasairauspäivärahaoikeuden ulkopuolelle. Tästä syystä säännökseen tulisi 30 viikkotyötunnin vaihtoehdoksi nykyisen kaltainen säännös siitä, että kokoaikatyönä pidetään työtä, jossa työntekijän työaika on asianomaisella alalla normaalisti sovellettavan kokoaikaisen työntekijän säännöllisen työajan pituinen.
12 §.Osasairauspäivärahan maksaminen. Pykälässä säädetään osasairauspäivärahan enimmäisajasta. Pykälää ehdotetaan muutettavaksi siten, että osasairauspäivärahaa voitaisiin maksaa enintään 150 arkipäivältä nykyisen 120 arkipäivän sijasta. Muilta osin pykälä säilyisi ennallaan.
9 luku Vanhempainpäivärahat
10 §.Vanhempainpäivärahan saamisen esteet. Pykälän 1 momentin mukaan vanhempainpäivärahaan ei ole oikeutta siltä ajalta, kun vakuutettu on ansiotyössä tai muussa omassa työssä lukuun ottamatta omassa kotitaloudessa tehtävää työtä tai päätoimista opiskelua. Momentissa on erikseen mainittu tilanteista, joita ei pidetä ansiotyössä olemisena. Ansiotyössä olemisena ei pidetä vanhemman toimimista kuntalain 69 §:ssä tarkoitettuna luottamushenkilönä lukuun ottamatta mainitun lain 80 §:ssä tarkoitettuja päätoimisia ja osa-aikaisia luottamushenkilöitä. Säännöstä ehdotetaan muutettavaksi siten, että myöskään toimimista hyvinvointialueesta annetun lain (611/2021) 74 §:ssä tarkoitettuna luottamushenkilönä, lukuun ottamatta mainitun lain 85 §:ssä tarkoitettuja päätoimisia ja osa-aikaisia luottamushenkilöitä, ei pidettäisi vanhempainpäivärahan maksamisen estävänä ansiotyössä olona. Säännös olisi analoginen voimassa olevan kunnallisia luottamustoimia koskevan säännöksen kanssa ja myös soveltamiskäytäntö olisi vastaava. Käytännössä säännös merkitsisi sitä, että hyvinvointialueen luottamushenkilö, kuten valtuutettu tai hyvinvointialueen toimielimeen valittu henkilö, voisi hoitaa luottamustoimeaan (esimerkiksi osallistua kokouksiin) ja saada vanhempainpäivärahaa samalta ajalta.
7.2
Laki Kansaneläkelaitoksen kuntoutusetuuksista ja kuntoutusrahaetuuksista
6 §.Ammatillisen kuntoutuksen järjestäminen. Pykälässä säädetään Kansaneläkelaitoksen järjestämän ammatillisen kuntoutuksen myöntöedellytyksistä ja kuntoutusvastuun jaosta. Pykälän 2 momenttia ehdotetaan muutettavaksi. Momenttiin lisättäisiin vastuunjakoa selkeyttävä kohta, jonka mukaan Kansaneläkelaitoksella ei ole velvollisuutta järjestää ammatillista kuntoutusta, jos vakuutettu on saanut oikeudestaan työeläkekuntoutukseen ennakkopäätöksen, joka kuntoutusta haettaessa on voimassa. Kun laissa olisi jatkossa selkeästi todettu, että jo työeläkelaitoksen voimassa oleva ennakkopäätös oikeudesta työeläkekuntoutukseen johtaa tilanteeseen, jossa Kansaneläkelaitoksella ei ole velvollisuutta järjestää ammatillista kuntoutusta, ohjautuisi henkilö heti alussa oikean järjestäjätahon palveluiden piiriin ja samalla kuntoutustoimenpiteiden käynnistyminen aikaistuisi.
Jos työeläkelaitos on antanut henkilölle ennakkopäätöksen oikeudesta työeläkekuntoutukseen, mutta hylännyt henkilön kuntoutussuunnitelman, Kansaneläkelaitoksella ei olisi ehdotetun säännöksen nojalla ammatillisen kuntoutuksen järjestämisvelvollisuutta. Tällaisissa tilanteissa kuntoutusvastuu ei siirtyisi Kansaneläkelaitokselle, vaikka henkilö hakisikin tiettyä toimenpidettä Kansaneläkelaitoksen ammatillisena kuntoutuksena. Huomioitava on, että kyseessä tulisi olla hakuhetkellä voimassa oleva ennakkopäätös. Jos aiemmin annettu ennakkopäätös ei olisi enää voimassa, Kansaneläkelaitos ja työeläkelaitokset noudattava normaalia työnjakoaan ja ohjaavat asiakasta hakemaan uuden ennakkopäätöksen. Kansaneläkelaitos ja työeläkelaitokset ohjaavat ja neuvovat asiakkaita oikeiden palvelujen ja etuuksien piiriin. Ehdotetulla tarkennuksella ei olisi vaikutusta Kansaneläkelaitoksen kuntoutuslain 7 a §:n mukaisen nuoren ammatillisen kuntoutuksen järjestämisvastuuseen.
18 §.Kuntoutusraha lakisääteisen kuntoutuksen ajalta. Pykälässä säädetään muiden kuin Kansaneläkelaitoksen järjestämistä lakisääteisistä kuntoutuksista, joiden ajalta Kansaneläkelaitos voi maksaa kuntoutusrahaa. Pykälän 3 momentissa säädetään kuntoutusrahan maksamisesta työterveyshuoltolain mukaisen kuntoutuksen ajalta. Pykälän 3 momenttiin ehdotetaan lisättäväksi työterveyshuoltolain nojalla järjestetyn työkokeilun ajalta maksettavaa kuntoutusrahaa koskevat erityiset myöntämisedellytykset. Kuntoutusrahan myöntämiseksi edellytettäisiin, että työkokeilu toteutuu uusissa työtehtävissä tai että kuntoutujan työtehtäviä on joko olennaisesti muutettu tai ne toteutuvat kuntoutuksen aikana erityisjärjestelyjen avulla. Kuntoutusrahaa maksettaisiin korkeintaan 45 arkipäivää eli noin kaksi kuukautta kestävän työkokeilun ajan. Koska työterveyshuoltolain mukainen työkokeilu on luonteeltaan varhaisen vaiheen kuntoutusta, sen olisi perusteltua olla kestoltaan melko tiivis. Mikäli työterveyshuoltolain mukainen työkokeilu tai muut työterveyshuollon toimenpiteet eivät olisi riittäviä työntekijän työkyvyn tukemiseksi, työterveyshuolto ohjaisi häntä tarpeen mukaan muun tahon järjestämään ammatilliseen kuntoutukseen. Säännöksessä täsmennettäisiin lisäksi, että kuntoutusrahaa voidaan maksaa työkokeilun ajalta silloin, kun kyse varhaisen vaiheen kuntoutuksesta eikä kuntoutujalla ole oikeutta ammatilliseen kuntoutukseen työeläkelakien perusteella.
Varhaisen vaiheen kuntoutuksena pidettäisiin työntekijän työkyvyn ylläpitämiseen ja edistämiseen tähtäävää ensi vaiheen tukea, joka tähtää työssä jatkamiseen työntekijän terveydelliset edellytykset huomioon ottaen. Mikäli havaittuihin työ- ja ansiokykyongelmiin on jo esimerkiksi pyritty vaikuttamaan työeläkelaitoksen järjestämällä ammatillisella kuntoutuksella tai työkyvyn menettämisen uhkaa voidaan pitää todennäköisenä tai kuntoutujan työkyky on olennaisesti heikentynyt, ei olisi enää kyse varhaisen vaiheen kuntoutuksesta.
23 §.Kuntoutusrahan maksaminen. Pykälässä säädetään kuntoutusrahaetuuden maksamisen edellytyksistä. Pykälän 2 momenttia ehdotetaan muutettavaksi siten, että kuntoutusrahan maksaminen ei enää jatkossa edellyttäisi työelämän ulkopuolella olevan henkilön 6 §:ssä tarkoitetun ammatillisen kuntoutuksen ajalta sitä, että henkilö on kuntoutuspäivänä kokonaan estynyt tekemästä työtään. Myöskään kuntoutuspäivän päivittäistä kestoa ei tutkittaisi.
Pykälän 2 momentissa tarkoitettuna työelämän ulkopuolella olevana henkilönä pidettäisiin kuntoutujaa, joka ei ole kuntoutuksen alkaessa työsuhteessa eikä toimi päätoimisesti yrittäjänä. Työelämän ulkopuolella olevana henkilönä pidettäisiin työttömänä olevien henkilöiden lisäksi esimerkiksi omassa työssä työllistyviä ja työelämän ulkopuolella olevia opiskelijoita. Momentissa tarkoitettuna työelämän ulkopuolella olevana henkilönä voitaisiin pitää kuntoutujaa, joka aloittaa osa-aikaisen tai satunnaisen työskentelyn ammatillisen kuntoutuksen aikana. Yrittäjien osalta säännöksessä tarkoitettuina työelämän ulkopuolella olevina henkilöinä pidettäisiin niitä henkilöitä, jotka eivät kuulu YEL- tai MYEL-vakuuttamisvelvollisuuden piiriin. Mikäli kuntoutujalla on työsuhteessaan vakiintunut normaalityöaika, jota on vähennetty kuntoutukseen osallistumisen vuoksi, kuntoutujalla voi olla 1 momentissa säädettyjen edellytysten täyttyessä kuntoutuksen ajalta oikeus osakuntoutusrahaan, mutta ei täyteen kuntoutusrahaan.
Pykälään ehdotetaan lisättäväksi uusi 3 momentti, jossa säädettäisiin kuntoutusrahan maksamisesta tilanteissa, joissa kuntoutuja ei voi osallistua Kansaneläkelaitoksen järjestämään ammatilliseen kuntoutukseen viitenä päivänä viikossa sairauden, vian, vamman tai lain 6 §:ssä tarkoitetun kokonaistilanteensa vuoksi. Osassa Kansaneläkelaitoksen ammatillisen kuntoutuksen palveluista kuntoutukseen osallistuminen on tällaisissa tilanteissa mahdollista joustavasti niin, että kuntoutuja osallistuu palveluun vähintään kolmena päivänä viikossa.
Muutoksen johdosta kuntoutusrahaa voitaisiin maksaa kuntoutuksen osallistumispäivien lisäksi edellytysten täyttyessä myös Kansaneläkelaitoksen järjestämän ammatillisen kuntoutuksen joustopäiviltä, jos kuntoutuja ei joko 6 §:ssä tarkoitetun työ- tai opiskelukyvyn ja ansiomahdollisuuksien olennaisen heikentymisen tai 7 a §:ssä tarkoitetun toimintakyvyn olennaisen heikentymisen vuoksi pysty osallistumaan kuntoutukseen 5 päivänä viikossa. Muutoksen johdosta kuntoutujan ei tarvitsisi hakea kuntoutuksen välisille päiville toista etuutta tai kestoltaan rajattua väliajan kuntoutusrahaa, vaan hänen toimeentulonsa olisi ennakoidusti turvattu täysimääräisellä kuntoutusrahalla koko kuntoutuksen keston ajan. Uudessa 3 momentissa tarkoitetusta tilanteesta ei olisi kyse silloin, jos asiakas ei joustopäivänä osallistu kuntoutukseen esimerkiksi työssäkäynnin tai opiskelun vuoksi. Asiakkaan tulee olla joustopäivänä kokonaan estynyt tekemästä työtä. Kela määrittelisi, missä palveluissa joustopäiviä voidaan käyttää ja asiakkaan tulisi sopia joustopäivistä kuntoutuksen palveluntuottajan kanssa. Asiakkaan edellytettäisiin osallistuvan kuntoutukseen vähintään kolmena päivänä viikossa.
24 §.Kuntoutusraha odotus- ja väliajalta. Pykälässä säädetään odotus- ja väliajan kuntoutusrahan saamisen edellytyksistä ja enimmäisajoista. Pykälän 1 momenttia ehdotetaan muutettavaksi siten, että oikeus odotus- ja väliajan kuntoutusrahaan tulisi ammatillisen kuntoutuksen odotus- ja väliajalta, jos kuntoutuja ei saa tuolta ajalta toimeentuloa työstä. Kuntoutujan ei siten enää tarvitsisi hakea odotus- ja väliajalle muuta toimeentuloa turvaavaa etuutta, useimmiten työttömyysetuutta. Etuuden maksamisessa säilytetään 3 kuukauden enimmäisaika. Odotus- ja väliajan kuntoutusrahaa ei kuitenkaan maksettaisiin muun etuuden lisäksi, jos kuntoutujan etuus on jo väliajalta turvattu muulla etuudella, esimerkiksi kuntoutustuella. Odotus- ja väliajan kuntoutusrahaa ei myöskään maksettaisi ajalta, jolta kuntoutuja on sopinut työnantajansa kanssa palkattomasta vapaasta. Pykälän 1 momenttia ehdotetaan täsmennettäväksi myös siten, että jatkossa odotus- ja väliajan kuntoutusrahaa voi saada vain Kansaneläkelaitoksen järjestämän ammatillisen kuntoutuksen (tämän lain 6 § ja 7 a §) odotus- ja väliajalta. Kansaneläkelaitoksen järjestämä ammatillinen kuntoutus on ainoa toimenpide, jonka ajalta odotus- ja väliajan kuntoutusrahaa on mahdollista saada, joten lisäyksellä selkeytettäisiin toimeenpanoa.
Pykälän 2 momentissa säädetään odotus- ja väliajan kuntoutusrahan maksamisesta 7 a §:ssa tarkoitetun nuoren ammatillisen kuntoutuksen ajalta. Momenttia ehdotetaan tarkennettavaksi siten, että odotus- ja väliajan kuntoutusrahaa ei kuitenkaan maksettaisi sellaiselta ajalta, jolloin kuntoutujan toimeentulo on jo turvattu esimerkiksi palkkatyöstä saatavilla tuloilla. Voimassa oleva säännöksen sanamuoto on tulkittavissa siten, että odotus- ja väliajan kuntoutusraha myönnetään nuoren ammatillisen kuntoutuksen ajalle siitä huolimatta, että kuntoutuja saa samalta ajalta esimerkiksi palkkatuloja tai muita etuuksia. Ehdotettu uusi muotoilu puolestaan mahdollistaa sen, että kuntoutuja voi halutessaan valita odotus- ja väliajan kuntoutusrahan muun etuuden sijaan, mutta odotus- ja väliajan kuntoutusrahaa ei kuitenkaan myönnetä toimeentulon jo turvaavien palkkatulojen tai muun etuuden lisäksi.
27 §.Maksaminen ilman omavastuuta. Pykälässä säädetään tilanteista, joissa kuntoutusraha maksetaan ilman omavastuuaikaa. Pykälän 1 momenttia ehdotetaan muutettavaksi siten, että toimeentulotuesta annetun lain (1412/1997) mukainen perustoimeentulotuki lisättäisiin niin sanotun 0-omavastuuseen oikeuttavien, kuntoutusrahaa välittömästi edeltävien etuuksien joukkoon. Muilta osin pykälä säilyisi ennallaan. Myös vakuutetut, jotka kuntoutusta edeltävänä etuutena saavat perustoimeentulotukea, pääsisivät ilman omavastuuaikaa maksettavan kuntoutusrahan piiriin ja heidän toimeentuloonsa ei tulisi katkosta.
Perustoimeentulotuki on pääsääntöisesti kuukausikohtainen etuus, toisin kuin muut momentissa mainitut, pääsääntöisesti päiväkohtaiset etuudet. Tästä syystä säännöksessä olisi syytä täsmentää, milloin asiakkaan katsottaisiin saaneen perustoimeentulotukea voimassa olevan sanamuodon mukaisesti välittömästi ennen sitä päivää, josta lukien kuntoutusraha myönnetään. Koska kuluvan kuukauden toimeentulotukihakemusta ei välttämättä ole kuntoutusrahahakemusta käsiteltäessä vielä ratkaistu, asiakkaan katsottaisiin saaneen edeltävästi perustoimeentulotukea, jos hän on saanut perustoimeentulotukea saman tai edeltävän kalenterikuukauden aikana, kuin mistä alkaen kuntoutusrahaa myönnetään.
39 §.Takautuva maksaminen. Pykälän 1 momentissa säädetään takautuvasti maksettavien korvausten maksamisesta suoraan Kansaneläkelaitokselle takaisinperintätilanteiden välttämiseksi. Säännöstä sovelletaan tapauksissa, joissa momentissa mainittu etuus on myönnetty samalle ajalle, jolta kuntoutujalle on maksettu kuntoutusrahaa. Momenttia ehdotetaan muutettavaksi siten, että momentissa mainittaviin etuuksiin lisättäisiin osasairauspäiväraha, tartuntatautipäiväraha ja luovutuspäiväraha.
Pykälän 2 momentissa säädetään tilanteista, joissa kuntoutusrahaa maksetaan takautuvasti samalle ajalle, jolta kuntoutujalle on maksettu kuntoutusrahaan nähden toissijaista etuutta kuten esimerkiksi työttömyysturvalain mukaista työttömyysetuutta. Kuntoutusraha joko pidätetään aikaisemmin maksettua toissijaista etuutta vastaavalta osaltaan Kansaneläkelaitokselle tai se suoritetaan etuuden maksaneelle työttömyyskassalle. Pykälän 2 momenttia ehdotetaan muutettavaksi siten, että momentissa mainittaviin etuuksiin lisättäisiin osasairauspäiväraha ja samalla säännöstä yksinkertaistettaisiin viittaamalla sairausvakuutuslain mukaisiin etuuksiin yksittäisten etuuksien sijasta.
Pykälään ehdotetaan lisättäväksi uudet 3 ja 4 momentit, joissa säädettäisiin regressiperinnästä tilanteissa, joissa aiemmin Kansaneläkelaitoksen maksamaa kuntoutusetuutta saavalle henkilölle myöhemmin myönnettäisiin työeläkelaitoksen kuntoutusetuus tai päinvastoin. Säännökset mahdollistaisivat aiemmin maksetun etuuden perimisen takautuvasti maksettavasta toisen maksajan etuudesta, jolloin useimmiten vältettäisiin etuudensaajaan kohdistuva liikamaksun takaisinperintä. Ehdotetussa uudessa 3 momentissa säädettäisiin eläkelaitoksen oikeudesta periä samalta ajalta maksettua etuutta Kansaneläkelaitokselta tilanteissa, joissa vakuutettu on saanut tämän lain 6 §:n mukaisen ammatillisen kuntoutuksen ajalta kuntoutusrahaa ja hänellä olisi ollut samalta ajalta oikeus eläkelaitoksen maksamaan kuntoutusrahaan tai työkyvyttömyyseläkkeeseen ja siihen liittyvään kuntoutuskorotukseen. Ehdotetussa uudessa 4 momentissa olisi vastaava säännös kuin 3 momentissa siten, että Kansaneläkelaitoksella olisi oikeus takautuvasti periä eläkelaitokselta vakuutetulle tämän lain 6 §:n mukaisen kuntoutuksen ajalta maksamansa kuntoutusraha, jos vakuutetulla olisi samalta ajalta ollut oikeus eläkelaitoksen maksamaan kuntoutusrahaan tai työkyvyttömyyseläkkeeseen ja siihen liittyvään kuntoutuskorotukseen. Regressinä maksaminen 3 tai 4 momenteissa tarkoitetulla tavalla ei sen sijaan tulisi kysymykseen tilanteessa, jossa työeläkekuntoutukseen oikeutettu henkilö lisäksi olisi oikeutettu Kansaneläkelaitoksen ammatilliseen kuntoutukseen ja saisi tämän perusteella Kansaneläkelaitoksen maksamaa kuntoutusrahaa, josta Kansaneläkelaitos tällöin vähentää työeläkelaitoksen maksaman kuntoutusetuuden ja maksaa ainoastaan sen ylittävän etuuden osan.
41 §.Etuuksien ja korvausten hakeminen. Pykälässä säädetään kuntoutusetuuksien ja kuntoutusrahaetuuksien hakemisesta, hakuajoista ja korvausten maksamisesta. Pykälän 4 momenttia ehdotetaan muutettavaksi siten, että kuntoutusrahan ja ylläpitokorvauksen takautuvaa hakuaikaa pidennetään nykyisestä neljästä kuukaudesta kuuteen kuukauteen. Hakuajan pidentämisen jälkeen säännös olisi symmetrinen suhteessa työeläkekuntoutuksen kuntoutusrahaa koskevan takautuvaa hakuaikaa koskevan sääntelyn kanssa.
7.3
Työntekijän eläkelaki
25 §.Oikeus työeläkekuntoutukseen. Pykälään ehdotetaan tehtäväksi kuntoutuskomitean ehdottamat muutokset. Pykälän 1 momenttiin lisättäisiin kaksi uutta kohtaa: uuden 4 kohdan mukainen edellytys korvaisi pykälän nykyiseen 2 momenttiin perustuvan työelämään vakiintumisen arvioinnin, ja uuteen 5 kohtaan siirrettäisiin momentin johdantokappaleesta edellytys kuntoutuksen tarkoituksenmukaisuudesta. Pykälän 2 momentissa säädetyistä seikoista, jotka on otettava huomioon kuntoutuksen tarkoituksenmukaisuutta arvioitaessa, poistettaisiin vastaavasti vakiintuminen työelämään. Pykälän 5 momenttiin, joka koskee työeläkekuntoutuksen edellytyksien soveltamista sellaisen työntekijän kuntoutukseen, joka on tämän lain 35 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla työkyvytön, lisättäisiin säännös siitä, että pykälän 1 momentin uudessa 4 kohdassa tarkoitetun edellytyksen täyttymistä tarkastellaan näillä hakijoilla työkyvyttömyyden alkamiskuukautta välittömästi edeltäneiden 36 kuukauden ajalta. Muutoksia sovellettaisiin vireille tuleviin kuntoutushakemuksiin lain voimaantulosta alkaen.
Pykälän 1 momenttiin ehdotettavan uuden 4 kohdan mukaan työntekijällä tulisi työeläkekuntoutuksen edellytykset täyttääkseen olla työeläkelakien mukaan vakuutettuja, muita kuin julkisten alojen eläkelain 4 §:n 2 momentin 2—4 kohdassa tarkoitettujen palvelussuhteiden perusteella maksettuja työansioita kuntoutushakemuksen vireilletulokuukautta välittömästi edeltäneiden 36 kalenterikuukauden aikana. Työansioiden määrälle tänä aikana ei asetettaisi ehtoja, kunhan tarkoitettuja työansioita olisi. Rajaus, jonka mukaan julkisten alojen eläkelain 4 §:n 2 momentin 2—4 kohdassa tarkoitettujen palvelussuhteiden perusteella maksettuja ansioita ei huomioitaisi tarkastelussa, vastaisi työelämään vakiintumisen arviointiin liittyvää nykyistä ratkaisukäytäntöä. Vaihtoehtoisesti täytettävän edellytyksen tähän nähden muodostaisi se, että kuntoutushakemuksen vireilletulokuukautta välittömästi edeltäneisiin 36 kalenterikuukauteen sisältyisi aikaa, jona työntekijä olisi kohdassa tarkoitetulla tavalla hoitanut lastaan. Lapsen hoitamisen kestolle ei asetettaisi vaatimuksia. Tarkoitetusta lapsen hoitamisesta olisi kyse ensinnäkin ajalla, jona lapsesta on maksettu työntekijälle sairausvakuutuslain (1224/2004) mukaista vanhempainpäivärahaa, lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta annetun lain (1128/1996) mukaista kotihoidon tukea tai vastaavaa Ahvenanmaan maakuntalainsäädännön mukaista lapsen kotihoidon tukea. Näissä tapauksissa edellytyksen täyttyminen voitaisiin käytännössä todeta mainittujen etuuksien maksamisen perusteella. Mikäli lapsen hoitamisen ajalta ei olisi maksettu — tai edes haettu — kohdassa mainittua etuutta, vaikka etuuteen olisi voinut olla oikeus, työntekijän tulisi edellytyksen täyttämiseksi esittää eläkelaitokselle riittävä selvitys ansiotyöstä estymisestään lapsensa hoitamisen vuoksi. Selvityksen kohteena olisivat tällöin asian arvioimiseksi tarpeelliset olosuhteet. Eläkelaitokselle jäisi selvityksen riittävyyden arvioimisessa tapauskohtaista harkintaa.
Sillä, että etuuteen olisi lapsen hoitamisen ajalta voinut olla oikeus, viitattaisiin 1 momentin uudessa 4 kohdassa siihen, että hoidettavan lapsen ikä olisi mahdollistanut kohdassa mainitun etuuden maksamisen. Lapsen ollessa alle kolmivuotias näin olisi aina katsottava olevan. Näin olisi lisäksi katsottava olevan silloin, kun hoidettavasta lapsesta etuuslainsäädännön mukaan voitaisiin yli kolmivuotiaana maksaa kohdassa mainittua etuutta. Viimeksi tarkoitetuissa tilanteissa kyse olisi käytännössä adoptiolapsen vanhemman etuuskauden ulottumisesta pidemmälle kuin lapsen kolmen vuoden ikään. Jos työntekijä esittäisi riittävän selvityksen tosiasiallisesta ansiotyöstä estymisestään lapsensa hoitamisen vuoksi ajalla, jona kyseisen lapsen ikä olisi etuuslainsäädännön mukaan mahdollistanut kohdassa mainitun etuuden maksamisen, etuuden myöntämisen muiden edellytyksien mahdollisella täyttymisellä ei olisi merkitystä. Siten esimerkiksi sillä, että etuushakemus olisi saapunut myöhässä tai etuuden myöntämisen Suomessa oleskeluun liittyvät edellytykset eivät ulkomailla oleskelun vuoksi täyttyisi, ei olisi merkitystä, jos lapsen ikä oikeuttaisi kohdassa mainittuun etuuteen ja lapsen hoitamisesta esitettäisiin eläkelaitokselle riittävä selvitys.
Työeläkekuntoutuksen tarkoituksenmukaisuutta koskevan edellytyksen siirtämistä pykälän 1 momentin johdantokappaleesta 1 momentin uuteen 5 kohtaan ehdotetaan pykälän rakenteen selkeyttämiseksi. Kuntoutuskomitean näkemyksen mukaan ehdotettava muutos toisi aiempaa selkeämmin esiin sen, että edellytys kuntoutuksen tarkoituksenmukaisuudesta työntekijän työkyvyttömyyden estämiseksi tai työ- ja ansiokyvyn parantamiseksi on saman tasoinen ehdoton edellytys kuntoutukselle kuin muutkin kuntoutuksen myöntämisen edellytykset.
Pykälän 5 momenttiin liittyisi siirtymäsäännös. Säännöksessä määriteltäisiin ajanjakso, jolta pykälän 1 momentin 4 kohdan mukaisen edellytyksen täyttymistä tarkasteltaisiin silloin, kun työkyvyttömyyseläkkeeltä kuntoutukseen hakeutuvan työntekijän työkyvyttömyyden alkamiskuukautta välittömästi edeltäviin 36 kalenterikuukauteen sisältyisi kalenterikuukausia ajalta ennen 1.1.2019. Siirtymäsäännös mahdollistaisi sen, että toimeenpanossa voitaisiin myös näissä tilanteissa nojautua työeläkejärjestelmän tietoihin. Tarvittavat tiedot nimittäin sisältyvät Tulorekisteriin vasta 1.1.2019 lukien. Ajalta ennen vuotta 2019 työeläkelaitoksien käytettävissä on ainoastaan tieto koko kalenterivuoden työansioista, ei kuukausikohtaisia tietoja. Tältä ajalta kuukausikohtaiset tiedot jouduttaisiin siksi selvittämään kuntoutuksen hakijalta. Tästä syystä siirtymäsäännöksessä säädettäisiin, että pykälän 1 momentin 4 kohdan mukaisen edellytyksen täyttymistä tarkasteltaisiin 1.1.2019 edeltäviltä kalenterikuukausilta siten, että kyseisen kalenterikuukauden sijasta tarkasteltaisiin koko sitä kalenterivuotta, johon kyseinen kalenterikuukausi sisältyy. Jos 36 kuukauden tarkastelujaksoksi muodostuisi esimerkiksi ajanjakso 1.12.2018—30.11.2021, työkyvyttömyyseläkkeeltä kuntoutukseen hakeutuvan henkilön työkyvyttömyyden alettua joulukuussa 2021, joulukuun 2018 sijasta tarkasteltaisiin koko kalenterivuotta 2018. Ajalta 1.1.2019 lukien tarkasteltavat kalenterikuukaudet taas huomioitaisiin aina tavanomaiseen tapaan kuukausikohtaisesti, vaikka osa saman henkilön 36 kuukauden tarkastelujaksosta sijoittuisi vuotta 2019 edeltävään aikaan.
Tämä tarkoittaisi sitä, että jos kuntoutuksen hakijan työkyvyttömyys olisi alkanut esimerkiksi huhtikuussa 2021, pykälän 1 momentin 4 kohdan tarkoittaman edellytyksen täyttymistä tarkasteltaisiin ajalta 1.1.2018—31.3.2021. Jos taas työkyvyttömyys olisi alkanut huhtikuussa 2020, tarkastelu koskisi aikaa 1.1.2017—31.3.2020. Tarkasteltava ajanjakso voisi näin ollen muodostua näissä tilanteissa normaalia pidemmäksi, mikä olisi hakijan kannalta edullista. Siirtymäsäännöksen mukaisesti huomioitaisiin aina vain vuotta 2019 edeltävä aika. Vuotta 2019 edeltäviä kalenterikuukausia sisältyisi käytännössä työkyvyttömyyden alkamista välittömästi edeltäneisiin 36 kalenterikuukauteen, jos henkilön työkyvyttömyys olisi alkanut vuoden 2021 joulukuussa tai tätä ennen. Ehdotettavan siirtymäsäännöksen soveltaminen rajautuisi näin ollen ajan kuluessa tilanteisiin, joissa työkyvyttömyyden alkamisen ja kuntoutuksen hakemisen välinen aika on pitkä.
26 §.Ammatillisen kuntoutuksen sisältö ja kuntoutussuunnitelma. Pykälän 1 momentin viimeisen lauseen sanamuotoa ehdotetaan muutettavaksi siten, että sen sanonta vastaisi vakiintunutta oikeuskäytäntöä. Nykyisen sanonnan mukaan työntekijälle voidaan korvata ammatillisesta kuntoutuksesta aiheutuvat välttämättömät ja tarpeelliset kustannukset. Ehdollinen ilmaisu ”voidaan korvata” poistettaisiin, ja pykälän 1 momentin viimeisen lauseen uudeksi sanamuodoksi tulisi: ”Työntekijälle korvataan ammatillisesta kuntoutuksesta aiheutuvat välttämättömät ja tarpeelliset kustannukset.”
Näin uudistettuna säännöksen sanamuoto vastaisi vakuutusoikeuden päätöksessään (VakO 27.5.2009/4167:2008) ottamaa kantaa. Vakuutusoikeus katsoi, että työntekijän eläkelain 26 §:n 1 momentin tarkoituksena ei ole antaa eläkelaitokselle yksinomaista harkintavaltaa sen osalta, korvataanko ammatillisesta kuntoutuksesta aiheutuvia välttämättömiä ja tarpeellisia kustannuksia. Vakuutusoikeus viittasi lisäksi Eläketurvakeskuksen lakisääteiseen toimivaltaan antaa eläkelaitoksille suosituksia yhdenmukaisen soveltamiskäytännön varmistamiseksi yksityisten alojen työeläkelakien soveltamisessa, todeten, että Eläketurvakeskuksen antaman soveltamisohjeen mukaan tarkoitetut kustannuksien korvaukset maksetaan Työeläkevakuuttajat TELA ry:n suositusten mukaisesti. Vakuutusoikeus totesi lisäksi, että TELA:n suositukset työeläkekuntoutusta koskevista normikorvauksista edistävät osaltaan yhdenmukaista soveltamiskäytäntöä ja vakuutettujen yhdenvertaista kohtelua työeläkekuntoutusta koskevien asioiden ratkaisussa, sitomatta kuitenkaan eläkelaitosta taikka muutoksenhakuelimiä niiden ratkaisutoiminnassa.
32 §.Kuntoutusrahan tai työkyvyttömyyseläkkeensaajan kuntoutuskorotuksen keskeyttäminen ja lakkauttaminen. Pykälään ehdotetaan lisättäväksi uusi 1 momentti, jossa säädettäisiin kuntoutusrahan tai kuntoutuskorotuksen keskeyttämisestä. Pykälän otsikkoa muutettaisiin tätä vastaavasti. Pykälän nykyinen 1 momentti, joka koskee kuntoutusrahan tai kuntoutuskorotuksen lakkauttamista, siirtyisi pykälän 2 momentiksi, ja nykyinen 2 momentti siirtyisi vastaavasti pykälän 3 momentiksi. Samalla kuntoutusetuuksien lakkauttamista koskevan momentin sanontaa selkeytettäisiin poistamalla kuntoutuskorotus-sanan edeltä tarpeettomana määre ”työkyvyttömyyseläkkeensaajalle maksettava”. Määre on tässä yhteydessä tarpeeton, koska kuntoutuskorotus voidaan myöntää vain työkyvyttömyyseläkettä saavalle henkilölle. Se voi eräitä tilanteita ajatellen olla myös harhaanjohtava, koska säännöksen tarkoituksena ei ole rajata kuntoutuskorotuksen lakkauttamisperusteiden ulkopuolelle niitä tilanteita, joissa kuntoutuskorotus lain mukaan voidaan maksaa muulle taholle kuin eläkkeensaajalle itselleen.
Kuntoutusrahan tai kuntoutuskorotuksen maksaminen voitaisiin keskeyttää, jos ammatillinen kuntoutus keskeytyy yli 30 kalenteripäivän ajaksi kuntoutusetuuden saajan sairauden tai muun hänestä riippumattoman syyn vuoksi tai kuntoutusetuuden saaja keskeyttää ammatillisen kuntoutuksen muusta pätevästä syystä. Kuntoutuksen keskeytymispäivää ei luettaisi mukaan kuntoutuksen keskeytymisen vähimmäiskestoa laskettaessa. Etuudensaajan sairaus voisi olla sama sairaus, johon kuntoutustarve on perustunut, tai muu sairaus. Kuntoutuksen keskeytymisen muu etuudensaajasta riippumaton syy tai keskeyttämisen muu pätevä syy voisivat käytännössä perustua esimerkiksi etuudensaajan olosuhteissa tapahtuneeseen olennaiseen muutokseen, työnantajasta johtuvaan syyhyn tai muuhun syyhyn, joka tilapäisesti estää kuntoutuksen jatkamisen tai muuttaa olennaisesti sen jatkamisen edellytyksiä. Sillä ei ole säännöstä sovellettaessa erottelevaa merkitystä, onko kuntoutuksen keskeytymisen syynä etuudensaajan sairaus, muu etuudensaajasta riippumaton syy vai muu pätevä syy kuntoutuksen keskeyttämiselle. Säännöksen tarkoittamista soveltamistilanteista ainakin jonkin tulee kuitenkin voida katsoa täyttyvän. Jos kuntoutuksen keskeyttämiselle tai siitä kieltäytymiselle ei ole pätevää syytä, käsillä on tämän pykälän seuraavassa momentissa tarkoitettu etuuden lakkauttamisen peruste.
Etuuden maksaminen keskeytettäisiin kuntoutuksen keskeytymistä seuraavan kalenterikuukauden alusta.
Kuntoutusetuuksien keskeyttäminen nojautuu tällä hetkellä niihin työkyvyttömyyseläkettä koskeviin säännöksiin, jotka tämän lain 34 §:n mukaan soveltuvat kuntoutusetuuksiin, jollei tässä laissa muuta säädetä. Eläketurvakeskuksen antamiin soveltamisohjeisiin sisältyy suosituksia näiden säännöksien tulkinnasta. Ehdotettava säännös vastaisi nykyistä soveltamiskäytäntöä keskeyttämisen perusteena kyseeseen tulevien olosuhteiden, kuntoutuksen keskeytymisen edellytetyn keston sekä keskeyttämisen ajankohdan osalta, joskin keskeyttämisen ajankohtaan on nykyisessä soveltamiskäytännössä saattanut liittyä vähäistä harkintaa nimenomaisen säännöksen puututtua. Säännöstä sovellettaessa voitaisiin siten soveltuvin osin nojautua myös tähänastiseen oikeuskäytäntöön.
Vaikka kuntoutuskorotuksen tai kuntoutusrahan maksaminen pääsääntöisesti keskeytettäisiin pykälän uudessa 1 momentissa tarkoitetuissa tilanteissa, keskeyttämistä ei säädettäisi pakolliseksi. Ehdotettava kuntoutuskorotuksen tai kuntoutusrahan keskeyttämistä koskeva säännös vastaisi tässä suhteessa samojen etuuksien lakkauttamista koskevaa säännöstä, joka ehdotuksen mukaan siirtyisi pykälän 2 momenttiin. Kuntoutusetuuksien lakkauttamisesta säädettäessä eläkelaitokselle jätettyä harkintaa perusteltiin sillä, että joissakin yksittäisissä tilanteissa takautuva lakkauttaminen voisi johtaa kohtuuttomaan lopputulokseen (HE 45/2005 vp, s. 40). Vastaavista syistä eläkelaitoksen harkintaa ei suljettaisi pois myöskään samojen etuuksien keskeyttämisestä päätettäessä.
118 §.Eläkkeen ja kuntoutusetuuden maksaminen sairausvakuutusrahastolle. Pykälään ehdotetaan lisättäväksi uusi 4 momentti. Momentissa säädettäisiin takautuvasti myönnettävän kuntoutusrahan, takautuvasti myönnettävän kuntoutuskorotuksen sekä takautuvasti myönnettävän työkyvyttömyyseläkkeen ja siihen liittyvän kuntoutuskorotuksen maksamisesta regressinä Kansaneläkelaitoksen sairausvakuutusrahastolle. Työkyvyttömyyseläkkeeltä kuntoutukseen tulevat henkilöt saavat käytännössä yleensä määräaikaista työkyvyttömyyseläkettä eli kuntoutustukea, mutta säännöksen muotoilussa on otettu huomioon myös se vaihtoehto, että kuntoutuksen piiriin hakeutuvan henkilön työkyvyttömyyseläke on voitu myöntää toistaiseksi.
Eläkelaitos voisi maksaa takautuvan kuntoutusrahan, takautuvan kuntoutuskorotuksen tai takautuvan työkyvyttömyyseläkkeen ja siihen liittyvän kuntoutuskorotuksen sairausvakuutusrahastolle, jos työntekijä olisi samalta ajalta saanut Kansaneläkelaitoksen kuntoutusetuuksista ja kuntoutusrahaetuuksista annetun lain (566/2005) 6 §:n mukaisen ammatillisen kuntoutuksen perusteella kuntoutusrahaa. Jos Kansaneläkelaitoksen kuntoutusrahaetuuden maksaminen olisi kyseiseltä ajalta perustunut muun kuin mainitun lainkohdan mukaan myönnettyyn kuntoutukseen, säännöksessä edellytettyä etuuksien vastaavuutta ei olisi, eikä ehdotettavan uuden 4 momentin mukainen maksaminen tulisi kysymykseen. Takautuva kuntoutusraha, takautuva kuntoutuskorotus tai takautuva työkyvyttömyyseläke ja siihen liittyvä kuntoutuskorotus maksettaisiin sairausvakuutusrahastolle siltä osin kuin ne vastaisivat määrältään Kansaneläkelaitoksen samalta ajalta maksamaa kuntoutusrahaa. Regressinä maksaminen ei sen sijaan tulisi kysymykseen tilanteessa, jossa työeläkekuntoutukseen oikeutettu henkilö lisäksi olisi oikeutettu Kansaneläkelaitoksen ammatilliseen kuntoutukseen ja saisi tämän perusteella Kansaneläkelaitoksen maksamaa kuntoutusrahaa, josta Kansaneläkelaitos tällöin vähentää työeläkelaitoksen maksaman kuntoutusetuuden ja maksaa ainoastaan sen ylittävän etuuden osan.
Lisäksi pykälän otsikkoa ehdotetaan muutettavaksi työeläkelakien kielenkäytön yhdenmukaistamiseksi. Pykälän nykyinen otsikko on ”Eläkkeen ja kuntoutusrahan maksaminen sairausvakuutusrahastolle”. Tämä korvattaisiin otsikolla ”Eläkkeen ja kuntoutusetuuden maksaminen sairausvakuutusrahastolle”, mitä sanontaa tähän pykälään kohdistuvissa yrittäjän eläkelain ja maatalousyrittäjän eläkelain viittaussäännöksissä jo tällä hetkellä käytetään ja mikä on vastaavan pykälän otsikkona merimieseläkelaissa ja julkisten alojen eläkelaissa.
127 a §.Kansaneläkelaitoksen takautuvasti myöntämän kuntoutusrahan periminen. Pykälä olisi uusi ja siinä säädettäisiin eläkelaitoksen oikeudesta periä Kansaneläkelaitoksen myöntämä takautuva kuntoutusraha. Eläkelaitoksella olisi säännöksen mukaan oikeus periä Kansaneläkelaitokselta sen takautuvasti maksama kuntoutusraha edellyttäen, että kuntoutusraha olisi myönnetty Kansaneläkelaitoksen kuntoutusetuuksista ja kuntoutusrahaetuuksista annetun lain 6 §:n mukaisen ammatillisen kuntoutuksen perusteella ja siltä osin kuin se vastaisi määrältään eläkelaitoksen työntekijälle samalta ajalta maksamaa kuntoutusrahaa tai työkyvyttömyyseläkettä ja siihen liittyvää kuntoutuskorotusta. Regressinä maksaminen ei sen kuitenkaan tulisi kysymykseen tilanteessa, jossa työeläkekuntoutukseen oikeutettu henkilö lisäksi olisi oikeutettu Kansaneläkelaitoksen ammatilliseen kuntoutukseen ja saisi tämän perusteella Kansaneläkelaitoksen maksamaa kuntoutusrahaa, josta Kansaneläkelaitos tällöin vähentää työeläkelaitoksen maksaman kuntoutusetuuden ja maksaa ainoastaan sen ylittävän etuuden osan.
7.4
Yrittäjän eläkelaki
22 §.Oikeus työeläkekuntoutukseen. Pykälään ehdotetaan tehtäväksi vastaavat muutokset kuin TyEL 25 §:ään. Pykälän 5 momenttiin liittyisi samanlainen siirtymäsäännös kuin TyEL 25 §:n 5 momenttiin.
23 §.Ammatillisen kuntoutuksen sisältö ja kuntoutussuunnitelma. Pykälään ehdotetaan tehtäväksi vastaava muutos kuin TyEL 26 §:ään.
29 §.Kuntoutusrahan tai työkyvyttömyyseläkkeensaajan kuntoutuskorotuksen keskeyttäminen ja lakkauttaminen. Pykälään ehdotetaan tehtäväksi vastaavat muutokset kuin TyEL 32 §:ään.
108 a §.Kansaneläkelaitoksen takautuvasti myöntämän kuntoutusrahan periminen. Lakiin ehdotetaan lisättäväksi uusi pykälä, joka vastaisi ehdotettavaa TyEL 127 a §:ää.
7.5
Maatalousyrittäjän eläkelaki
42 §.Oikeus työeläkekuntoutukseen. Pykälään ehdotetaan tehtäväksi vastaavat muutokset kuin TyEL 25 §:ään. Pykälän 5 momenttiin liittyisi samanlainen siirtymäsäännös kuin TyEL 25 §:n 5 momenttiin.
43 §.Ammatillisen kuntoutuksen sisältö ja kuntoutussuunnitelma. Pykälään ehdotetaan tehtäväksi vastaava muutos kuin TyEL 26 §:ään.
45 §.Kuntoutusta koskevat muut säännökset ja kuntoutuksen ajalta maksettavat etuudet. Pykälän 1 momentin 5 kohdan työntekijän eläkelain 32 §:ään kohdistuvaa lakiviittausta muutettaisiin siten, että viittauksessa huomioitaisiin työntekijän eläkelain 32 §:ään lisättäväksi ehdotettavat säännökset kuntoutusrahan tai työkyvyttömyyseläkkeensaajan kuntoutuskorotuksen keskeyttämisestä. Uudistetun 1 momentin 5 kohdan viittaussäännöksen mukaan maatalousyrittäjän eläkelakia toimeenpantaessa sovellettaisiin, mitä työntekijän eläkelain 32 §:ssä säädetään kuntoutusrahan tai työkyvyttömyyseläkkeensaajan kuntoutuskorotuksen keskeyttämisestä ja lakkauttamisesta.
102 a §.Kansaneläkelaitoksen takautuvasti myöntämän kuntoutusrahan periminen. Lakiin ehdotetaan lisättäväksi uusi pykälä, joka vastaisi ehdotettavaa TyEL 127 a §:ää.
7.6
Merimieseläkelaki
25 §.Oikeus työeläkekuntoutukseen. Pykälään ehdotetaan tehtäväksi vastaavat muutokset kuin TyEL 25 §:ään. Pykälän 5 momenttiin liittyisi samanlainen siirtymäsäännös kuin TyEL 25 §:n 5 momenttiin.
26 §.Ammatillisen kuntoutuksen sisältö ja kuntoutussuunnitelma. Pykälään ehdotetaan tehtäväksi vastaava muutos kuin TyEL 26 §:ään.
32 §.Kuntoutusrahan tai työkyvyttömyyseläkkeensaajan kuntoutuskorotuksen keskeyttäminen. ja lakkauttaminen Pykälään ehdotetaan tehtäväksi vastaavat muutokset kuin TyEL 32 §:ään.
115 §.Eläkkeen ja kuntoutusetuuden maksaminen sairausvakuutusrahastolle. Pykälään ehdotetaan lisättäväksi uusi 4 momentti vastaavasti kuin TyEL 118 §:ään.
124 a §.Kansaneläkelaitoksen takautuvasti myöntämän kuntoutusrahan periminen. Lakiin ehdotetaan lisättäväksi uusi pykälä, joka vastaisi ehdotettavaa TyEL 127 a §:ää.
7.7
Julkisten alojen eläkelaki
22 §.Oikeus työeläkekuntoutukseen. Pykälään ehdotetaan tehtäväksi vastaavat muutokset kuin TyEL 25 §:ään. Pykälän 5 momenttiin liittyisi samanlainen siirtymäsäännös kuin TyEL 25 §:n 5 momenttiin.
23 §.Ammatillisen kuntoutuksen sisältö ja kuntoutussuunnitelma. Pykälään ehdotetaan tehtäväksi vastaava muutos kuin TyEL 26 §:ään.
30 §.Kuntoutusrahan tai työkyvyttömyyseläkkeensaajan kuntoutuskorotuksen keskeyttäminen ja lakkauttaminen. Pykälään ehdotetaan tehtäväksi vastaavat muutokset kuin TyEL 32 §:ään.
129 §.Eläkkeen ja kuntoutusetuuden maksaminen sairausvakuutusrahastolle. Pykälään ehdotetaan lisättäväksi uusi 4 momentti vastaavasti kuin TyEL 118 §:ään.
138 a §.Kansaneläkelaitoksen takautuvasti myöntämän kuntoutusrahan periminen. Lakiin ehdotetaan lisättäväksi uusi pykälä, joka vastaisi ehdotettavaa TyEL 127 a §:ää.
11
Suhde perustuslakiin ja säätämisjärjestys
Suomen perustuslain (731/1999) 6 §:ssä säädetään, että ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä. Perusoikeusuudistusta koskevassa hallituksen esityksessä (HE 309/1993 vp) on todettu, että pykälä ilmaisee paitsi vaatimuksen oikeudellisesta yhdenvertaisuudesta myös ajatuksen tosiasiallisesta tasa-arvosta. Lailla ei voida ilman yleisesti hyväksyttävää perustetta, mielivaltaisesti, asettaa kansalaisia tai kansalaisryhmiä toisia edullisempaan tai epäedullisempaan asemaan. Yhdenvertaisuussäännös ei kuitenkaan edellytä kaikkien kansalaisten kaikissa suhteissa samanlaista kohtelua, elleivät asiaan vaikuttavat olosuhteet ole samanlaisia. Yhdenvertaisuusnäkökohdilla on merkitystä sekä myönnettäessä lailla etuja ja oikeuksia kansalaisille sekä asetettaessa heille velvollisuuksia. Toisaalta lainsäädännölle on ominaista, että se kohtelee tietyn hyväksyttävän yhteiskunnallisen intressin vuoksi ihmisiä eri tavoin edistääkseen muun muassa tosiasiallista tasa-arvoa. Perustuslakivaliokunta on käytännössään nimenomaisesti korostanut, ettei yhdenvertaisuusperiaatteesta voi johtua tiukkoja rajoja lainsäätäjän harkinnalle pyrittäessä kulloisenkin yhteiskuntakehityksen vaatimaan sääntelyyn (HE 309/1993 vp ja siinä mainitut perustuslakivaliokunnan lausunnot sekä esim. PeVL 59/2002 vp, PeVL 1/2006 vp, PeVL 38/2006 vp, PeVL 28/2009 vp, PeVL 64/2010 vp, PeVL 2/2011 vp, PeVL 12/2011 vp, PeVL 11/2012 vp).
Yhdenvertaisuussäännöstä täydentää perustuslain 6 §:n 2 momentin syrjintäkielto. Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvä syyn perusteella. Momentti ei toisaalta kiellä kaikenlaista erontekoa ihmisten välillä, vaikka erottelu perustuisi syrjintäsäännöksessä nimenomaan mainittuun syyhyn. Olennaista on, voidaanko erottelu perustella perusoikeusjärjestelmän kannalta hyväksyttävällä tavalla. Perustelulle asetettavat vaatimukset ovat erityisesti säännöksessä lueteltujen kiellettyjen erotteluperusteiden kohdalla korkeat. Säännös ei estäisi tosiasiallisen tasa-arvon turvaamiseksi tarpeellista positiivista erityiskohtelua eli tietyn ryhmän (esimerkiksi naiset, lapset, vähemmistöt) asemaa ja olosuhteita parantavia toimia (HE 309/1993 vp).
Ehdotetuilla muutoksilla pyritään parantamaan etuudensaajien yhdenvertaisuutta. Etuuksien saamiseen liittyy aina tietyt laissa säädetyt edellytykset, eikä esitys poikkea voimassa olevan lainsäädännön mukaisista lähtökohdista yhdenvertaisuusnäkökulmasta. Esitystä ei siten ole pidettävä perustuslain 6 §:n takaaman yhdenvertaisuuden vastaisena.
Hallitus katsoo, että esitys voidaan käsitellä tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä.