3
Nykytila ja sen arviointi
Luvussa on kuvattu direktiivin määräysten kannalta relevantteja voimassa olevaa kansallista sääntelyä. Direktiivin määräysten johdosta esitettävien muutosten suhdetta perustuslakiin on kuvattu tarkemmin säätämisjärjestystä koskevassa esityksen luvussa.
3.1
Suojakeinot
Direktiivin 3 artiklassa säädetään kilpailunrajoitusten selvittämiseen liittyviä suojakeinoja koskevista edellytyksistä. Artiklan 1 kohdan mukaan SEUT 101 tai 102 artiklan rikkomisia koskevassa menettelyssä on noudatettava unionin oikeuden ja Euroopan unionin perusoikeuskirjan yleisiä periaatteita. Kohdassa 2 velvoitetaan jäsenvaltiot varmistamaan kilpailunrajoituksen selvittämiseen liittyvien direktiivissä mainittujen valtuuksien käytössä sovellettavan yritysten puolustautumisoikeuksien osalta asianmukaisia suojakeinoja erityisesti silloin, kun menettely voi johtaa seuraamusten määräämiseen. Tällaisia suojakeinoja ovat muun muassa oikeus tulla kuulluksi ja oikeus tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin tuomioistuimessa. Kohdassa 3 edellytetään varmistettavan, että kansallisten kilpailuviranomaisten täytäntöönpanomenettely suoritetaan kohtuullisessa ajassa ja että kansalliset kilpailuviranomaiset antavat tutkinnan kohteena oleville osapuolille tiedoksi niitä vastaan SEUT 101 tai 102 artiklan nojalla esitetyt alustavat väitteet väitetiedoksiannon tai vastaavan toimenpiteen muodossa ennen rikkomisen toteamista koskevan päätöksen tekemistä. Osapuolilla tulee olla tilaisuus ilmaista kantansa väitteistä ennen rikkomisen toteamista koskevan päätöksen tekemistä. Artiklassa tarkoitetut suojakeinot tulee suunnitella siten, että yritysten perusoikeuksien kunnioittaminen ja velvollisuus varmistaa SEUT 101 ja 102 artiklan tehokas täytäntöönpano ovat tasapainossa keskenään.
Artiklan 1 kohdan mukaan SEUT 101 ja 102 artiklan rikkomisia koskevissa menettelyissä on varmistettava unionin oikeuden ja Euroopan unionin perusoikeuskirjan yleisiä periaatteita. Unionin oikeuskäytännössä sekä perusoikeuskirjassa olevat yleiset periaatteet ovat velvoittavaa sääntelyä.
Artiklan 2 kohdassa jäsenvaltiot velvoitetaan varmistamaan, että kansallisten kilpailuviranomaisten käyttäessä direktiivissä tarkoitettuja valtuuksia noudatetaan yritysten puolustautumisoikeuksien osalta asianmukaisia suojakeinoja. Artiklan määräykset koskevat sekä Kilpailu- ja kuluttajavirastoa että markkinaoikeutta ja korkeinta hallinto-oikeutta niiden käyttäessä direktiivissä tarkoitettuja valtuuksia. Esimerkkeinä suojakeinoista direktiivissä mainitaan oikeus tulla kuulluksi sekä oikeus tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin tuomioistuimessa.
Artiklan 2 kohdassa mainittujen tehokkaiden oikeussuojakeinojen osalta perustuslain 21 § sisältää säännökset oikeudesta saada asiansa käsitellyksi ja ratkaistuksi tuomioistuimessa tai muussa viranomaisessa sekä oikeudesta saada oikeuksiaan ja velvollisuuksiaan koskeva päätös tuomioistuimen tai muun riippumattoman lainkäyttöelimen käsiteltäväksi. Lisäksi pykälä edellyttää muutoksenhakuoikeuden ja muiden oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin sekä hyvän hallinnon takeiden turvaamista lailla. Pykälän 2 momentissa säädetään nimenomaisesti oikeudesta tulla kuulluksi. Perustuslain 21 §:n lisäksi hallintolain (434/2003) 34 §:n 1 momentin mukaan asianosaiselle on ennen asian ratkaisemista varattava tilaisuus lausua mielipiteensä asiasta sekä antaa selityksensä sellaisista vaatimuksista ja selvityksistä, jotka saattavat vaikuttaa asian ratkaisuun. Pykälän 2 momentissa on säädetty tilanteista, joissa asian saa ratkaista asianosaista kuulematta. Kuulemisesta kilpailunrajoituksen selvittämisen yhteydessä on säädetty myös elinkeinonharjoittajan puolustautumisoikeuksia koskevan kilpailulain 38 §:n 4 momentissa, jonka mukaan elinkeinonharjoittajalla on oikeus tulla kuulluksi ennen kuin Kilpailu- ja kuluttajavirasto tekee seuraamusmaksuesityksen tai kilpailunrajoituksen toteavan päätöksen. Kilpailulaissa säädetään myös kilpailulain nojalla tehtyjä päätöksiä koskevasta muutoksenhausta.
Artiklan 3 kohdassa tarkoitettuun täytäntöönpanomenettelyn suorittamiseen kohtuullisessa ajassa liittyy perustuslain 21 §:n lisäksi hallintolain 23 §, jonka mukaan asia on käsiteltävä ilman aiheetonta viivytystä. Pykälän 2 momentin mukaan viranomaisen on lisäksi asianosaisen pyynnöstä esitettävä arvio päätöksen antamisajankohdasta sekä vastattava käsittelyn etenemistä koskeviin tiedusteluihin. Virkamiehen velvollisuudesta suorittaa tehtävänsä viivytyksettä säädetään myös valtion virkamieslain (750/1994) 14 §:ssä.
Artiklan 3 kohdassa tarkoitetun väitetiedoksiannon antamiseen liittyy kilpailulain 38 §:n 4 momentti, jonka mukaan Kilpailu- ja kuluttajavirasto ilmoittaa elinkeinonharjoittajalle kirjallisesti tutkinnassa esiin tulleisiin seikkoihin liittyen sitä vastaan esittämänsä väitteet ja niiden perustelut. Kilpailu- ja kuluttajavirasto asettaa kohtuullisen määräajan, jonka kuluessa elinkeinonharjoittaja voi esittää Kilpailu- ja kuluttajavirastolle näkökantansa suullisesti tai kirjallisesti.
Voimassa olevan kansallisen sääntelyn katsotaan täyttävän direktiivin 3 artiklassa asetetut edellytykset eikä artikla edellytä kansallisen sääntelyn muuttamista tai täydentämistä.
3.2
Kilpailuviranomaisten riippumattomuus
Virkamiesten puolueettomuus ja esteettömyys
Direktiivin 4 artiklan 1 kohdan mukaan hallinnollisten kilpailuviranomaisten on suoritettava tehtävänsä ja käytettävä valtuuksiaan puolueettomasti pyrkien samalla varmistamaan SEUT 101 ja 102 artiklan tehokkaan ja yhdenmukaisen soveltamisen, ottaen huomioon oikeasuhteiset vastuuvelvollisuutta koskevat vaatimukset. Kohdassa todettu ei kuitenkaan rajoita kilpailuviranomaisten läheistä yhteistyötä Euroopan kilpailuviranomaisten verkostossa.
Viranomaisen toiminnan puolueettomuudesta säädetään hallinnon oikeusperiaatteita koskevassa hallintolain 6 §:ssä, jonka mukaan viranomaisen on kohdeltava hallinnossa asioivia tasapuolisesti sekä käytettävä toimivaltaansa yksinomaan lain mukaan hyväksyttäviin tarkoituksiin. Viranomaisen toimien on oltava puolueettomia ja suhteessa tavoiteltuun päämäärään nähden. Niiden on suojattava oikeusjärjestyksen perusteella oikeutettuja odotuksia.
Myös Kilpailu- ja kuluttajavirastosta annetussa laissa (661/2012) säädetään nimenomaisesti viraston valvontatehtävissä noudatettavista riippumattomuuden ja puolueettomuuden vaatimuksista. Lain 4 §:n mukaan Kilpailu- ja kuluttajaviraston valvontatoiminnat on sekä kilpailuasioissa että kuluttaja-asioissa järjestettävä siten, että viraston ja kuluttaja-asiamiehen riippumattomuus ja puolueettomuus näille kuuluvien valvontatehtävien hoitamisessa on turvattu.
Direktiivin 4 artiklan 2 kohdan alakohdissa a)–c) on lueteltu tarkemmin hallinnollisten kilpailuviranomaisten kilpailunrajoituksen toteamista ja lopettamista, väliaikaismääräyksiä, sitoumuksia, seuraamusmaksuja ja uhkasakkoja koskevia päätöksiä tekevien valtuuksien käyttöön liittyviä edellytyksiä. Alakohdan a) mukaan tällaisten henkilöiden on pystyttävä suorittamaan tehtävänsä sekä käyttämään valtuuksiaan riippumatta poliittisesta ja muusta ulkoisesta vaikutuksesta. Tämän edellytyksen osalta edellä mainittujen hallintolain sekä Kilpailu- ja kuluttajavirastosta annetun lain sääntelyiden katsotaan riittävän.
Alakohta b) velvoittaa jäsenvaltiot varmistamaan, että hallinnollisten kilpailuviranomaisten henkilöstö sekä päätöksiä tekevät henkilöt eivät pyydä eivätkä ota vastaan ohjeita hallitukselta tai miltään muulta julkiselta tai yksityiseltä elimeltä suorittaessaan tehtäviään ja käyttäessään valtuuksiaan SEUT 101 ja 102 artiklan soveltamiseksi. Kilpailu- ja kuluttajavirasto kuuluu työ- ja elinkeinoministeriön tulosohjauksen piiriin, mutta tulosohjauksen kautta ei kuitenkaan voida puuttua Kilpailu- ja kuluttajaviraston suorittamiin kilpailunrajoitusten valvontatapauksiin. Virastolle tulossopimuksessa asetetut tavoitteet ovat myös muotoilultaan yleisellä tasolla, eikä niillä pyritä ohjaamaan viraston kilpailu- tai kuluttajavalvontaan liittyviä toimia.
Alakohdassa c) velvoitetaan jäsenvaltiot varmistamaan, että artiklassa tarkoitettuja päätöksiä tekevät henkilöt pidättyvät kaikista toimista, jotka ovat ristiriidassa heidän SEUT 101 ja 102 artiklan soveltamiseksi suorittamien tehtävien tai käyttämiensä valtuuksien kanssa. Lisäksi tulee varmistaa, että he toimesta lähdettyään pidättyvät kohtuullisen ajan käsittelemästä sellaisia täytäntöönpanomenettelyjä, joista voisi aiheutua eturistiriitoja. Direktiivin mukaan arvioitaessa mahdollisia eturistiriitoja tulee ottaa huomioon myös kyseessä olevan virkamiehen lähisukulaisten mahdolliset kytkökset niihin tahoihin, jotka ovat kilpailuviranomaisen SEUT 101 tai 102 artiklan täytäntöönpanomenettelyn kohteena. Direktiivin perusteella ei ole mahdollista yksiselitteisesti määritellä tilanteita, joissa eturistiriitoja voi syntyä, vaan ne tulee arvioida tilannekohtaisesti.
Direktiivissä tarkoitettuun eturistiriitojen välttämiseen liittyvää virkamiehen esteellisyyttä koskevat säännökset ovat hallintolain 27 ja 28 §:ssä. Hallintolain esitöiden mukaan 27 §:ssä tarkoitetun esteellisyyden lähtökohtana on, että virkamies ei saa osallistua eikä olla läsnä sellaisen asian käsittelyssä, jonka osalta hänen katsotaan olevan esteellinen. Osallistumisen ja läsnäolon käsitteet on tarkoitettu laajoiksi, ja ne kattavat ratkaisun tekemisen lisäksi toimet, jotka välittömästi edeltävät asian ratkaisemista. Esteellinen virkamies ei saa millään tavalla osallistua sellaisiin asian käsittelyyn liittyviin toimiin, jotka vaikuttavat asian ratkaisuun. Esitöiden mukaan tällaisia toimia ovat esimerkiksi lausuntojen pyytäminen, asianosaisten kuuleminen sekä muiden selvitysten hankkiminen. Sen sijaan tavanomainen toimistotyö ja siihen verrattavat toimet eivät ole esteellisyyden kannalta merkityksellisiä (HE 72/2002 vp, s. 79–80.
Hallintolain 28 §:ssä säädettyjä esteellisyysperusteita ovat muun muassa virkamiehen tai hänen läheisensä asianosaisuus. Läheisellä tarkoitetaan virkamiehen puolisoa, lasta, lapsenlasta, sisarusta, vanhempaa, isovanhempaa, muuten erityisen läheistä henkilöä sekä tällaisen henkilön puolisoa, virkamiehen vanhempien sisaruksia ja heidän puolisoitaan, virkamiehen sisarusten lapsia, virkamiehen entistä puolisoa sekä virkamiehen puolison lasta, lapsenlasta, sisarusta, vanhempaa ja isovanhempaa samoin kuin tällaisen henkilön puolisoa sekä virkamiehen puolison sisarusten lapsia. Pykälän 3 momentin mukaan läheisenä pidetään myös vastaavaa puolisukulaista. Puolisolla tarkoitetaan aviopuolisoita sekä avioliitonomaisissa olosuhteissa ja rekisteröidyssä parisuhteessa eläviä henkilöitä.
Hallintolain esteellisyyttä koskeva sääntely on sellaisenaan Kilpailu- ja kuluttajaviraston toiminnassa noudatettavaa sääntelyä. Kilpailu- ja kuluttajaviraston työjärjestyksessä on myös nimenomainen maininta hallintolain esteellisyyssääntelyn noudattamisesta asioiden käsittelyssä.
Esteellisyyteen liittyy myös valtion virkamieslain 18 §:ssä oleva sivutoimea koskeva sääntely. Pykälän 2 momentin mukaan sivutoimiluvan myöntämistä harkittaessa on varmistettava, ettei virkamies tule sivutoimen vuoksi esteelliseksi tehtävässään. Sivutoimi ei saa myöskään vaarantaa luottamusta tasapuolisuuteen tehtävän hoidossa tai muutenkaan haitata tehtävän asianmukaista hoitamista taikka kilpailevana toimintana ilmeisesti vahingoittaa työnantajaa. Kilpailu- ja kuluttajaviraston virkamies ei sääntelyn vuoksi voi harjoittaa sellaista sivutointa, joka olisi ristiriidassa heidän kilpailuvalvontaan liittyvien tehtäviensä kanssa.
Voimassa olevassa kansallisessa sääntelyssä ei ole säännöksiä direktiivin 4 artiklan 2 kohdan c) alakohdassa mainitusta ajanjaksosta, jonka ajan Kilpailu- ja kuluttajavirastosta lähteneen virkamiehen tulisi pidättyä mahdollisia eturistiriitoja aiheuttavien asioiden käsittelemisestä. Direktiivissä ei ole määritelty tarkemmin sitä, millaista ajanjaksoa voidaan pitää artiklassa tarkoitetulla tavalla kohtuullisena. Ajan pituus voidaan johdanto-osan kappaleen 20 mukaan määrittää ottamalla huomioon asianomaisten henkilöiden uusien tehtävien luonne sekä heidän osallisuutensa ja vastuunsa taso samoissa menettelyissä silloin, kun he olivat kilpailuviranomaisen palveluksessa. Johdanto-osan kappaleen 21 mukaan kansallisen hallinnollisen kilpailuviranomaisen tulee myös julkistaa menettelysäännöt, jotka kattavat eturistiriitoja koskevat säännöt. Menettelysääntöjen julkistaminen ei kuitenkaan rajoita tiukempien kansallisten sääntöjen soveltamista.
Valtion virkamieslain 44 a §:ssä säädetään mahdollisuudesta ns. karenssisopimuksen tekemiseen. Valtion virkamieslain muuttamisesta annetun lain esitöiden (HE 90/2016 vp) mukaan sopimuksella rajoitetaan ehdollisesti virkamiehen oikeutta siirtyä toisiin tehtäviin. Sopimuksen tekeminen edellyttää, että valtion virkamiehellä on pääsy sellaiseen salassa pidettävään tai julkisuutta muuten rajoittavien säännösten suojaamaan tietoon, jota voidaan olennaisella tavalla käyttää uudessa palvelussuhteessa tai toiminnassa omaksi tai toisen hyödyksi tai toisen vahingoksi. Säännöksen esitöiden mukaan harkinnassa siitä, voidaanko tietoa käyttää olennaisella tavalla omaksi tai toisen hyödyksi, tulee ottaa huomioon, voiko virkamies käyttää hyödyksi esimerkiksi tietoja kilpailevista yrityksistä tai kyseisen toimialan olosuhteista tai markkinoista. Harkinnassa on myös otettava huomioon, onko virkamiehellä sellaista tietoa, jota alalla toimivilla yrityksillä ei ole yleisesti käytössä. Pykälän 2 momentin mukaan sopimuksen tekeminen on sanotut edellytykset täyttävissä tilanteissa nimittämisen tai uuteen tehtävään siirtymisen edellytys. Sopimuksen mukainen rajoitusaika on pykälän 3 momentin mukaan enintään kuusi kuukautta ja rajoitusajalta maksetaan palkkaa vastaava korvaus. Sopimukseen on mahdollista ottaa sopimussakko, jonka suuruus saa olla enintään kaksi kertaa sopimusajalta maksettavan korvauksen suuruinen.
Karenssisopimusta koskeva sääntely ei vaikuttaisi sellaisenaan olevan riittävä täyttämään artiklan asettamia edellytyksiä, sillä säännöksen esitöiden mukaan säännös ei velvoita hakijaa tai virkamiestä tekemään sopimusta. Toisaalta karenssisopimuksen voidaan katsoa menevän direktiivin edellytyksiä pidemmälle, sillä karenssisopimuksella estetään kokonaisuudessaan virkamiestä siirtymästä toisen työnantajan palvelukseen taikka aloittamasta elinkeinon- tai ammatinharjoittaminen tai muu vastaava toiminta.
Virkamieslain karenssisopimusta koskevan sääntelyn lisäksi 4 artiklan 2 kohdan c) alakohtaan liittyy viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain (621/1999, jäljempänä julkisuuslaki) 23 §:n sääntely, joka velvoittaa virkamiehen olemaan paljastamatta virassaan saamiaan salassa pidettäviä tietoja myös virkasuhteen päättymisen jälkeen.
Kansallisen sääntelyn riittävyyttä direktiivin 4 artiklan 2 kohdan c) alakohdan edellytysten täyttämiseksi on arvioitu työ- ja elinkeinoministeriön kilpailukieltoasioiden sekä valtiovarainministeriön virkamiesoikeuden asiantuntijoiden kanssa. Tapaamisessa paikalla olleiden asiantuntijoiden näkemyksen mukaan voimassa oleva sääntely on riittävää täyttämään direktiivin asettamat edellytykset.
Kokonaisuuteen liittyvät voimassa olevan sääntelyn lisäksi myös Suomen Asianajajaliiton tapaohjeet, joiden 6 luvussa käsitellään asianajajan esteellisyyttä. Tapaohjeissa ei ole mitään erityistä sääntöä koskien direktiivissä tarkoitettuja tilanteita, joissa virkamies siirtyy asianajotoimistoon asianajajaksi tai lakimieheksi, mutta yleiset esteellisyyssäännöt pätevät. Esimerkiksi esteellisyys salassapito- tai vaitiolovelvollisuuden perusteella voi syntyä, jos asianajaja olisi virkamiehenä saanut tietoonsa tällaista tietoa. Velvollisuus noudattaa tapaohjeita perustuu asianajajalain (496/1958) 5 §:ään.
Direktiivin johdanto-osan kappaleessa 21 on mainittu kansallisten hallinnollisten kilpailuviranomaisten eturistiriitoja koskevien menettelysääntöjen julkaiseminen. Kilpailu- ja kuluttajavirasto on sitoutunut valmistelemaan direktiivissä tarkoitetut menettelysäännöt ja julkaisemaan ne nettisivuillaan 4.2.2021 mennessä. Menettelysääntöihin on direktiivissä mainittuihin eturistiriitojen välttämiseksi luotaviin kansallisiin menettelyihin liittyen tarkoitus sisällyttää kielto osallistua sellaisiin oikeudellisiin tai muihin prosesseihin, joiden kohteena olevaan asiaan kyseinen henkilö on osallistunut Kilpailu- ja kuluttajavirastossa työskentelyn aikana. Kielto olisi voimassa tietyn määräajan alkaen siirtymisestä Kilpailu- ja kuluttajavirastosta. Kilpailu- ja kuluttajaviraston laatimien menettelysääntöjen arvioidaan yhdessä voimassa olevan sääntelyn sekä Suomen Asianajajaliiton tapaohjeiden kanssa olevan riittävät täyttämään direktiivin edellytykset.
Virkamiehen irtisanominen
Direktiivin 4 artiklan 3 kohdan mukaan hallinnollisissa kilpailuviranomaisia päätöksiä tekevät virkamiehet voidaan irtisanoa vain, jos he eivät täytä tehtäviensä suorittamisen edellyttämiä vaatimuksia tai jos heidän on todettu syyllistyneen vakavaan väärinkäytökseen kansallisen lainsäädännön nojalla.
Kilpailu- ja kuluttajavirastosta annetun lain 3 §:n 3 momentin mukaan viraston pääjohtaja ratkaisee virastossa käsiteltävät asiat, jollei niitä ole säädetty tai työjärjestyksessä määrätty muun virkamiehen ratkaistavaksi. Kilpailu- ja kuluttajaviraston työjärjestyksessä muun muassa väliaikaismääräyksien hyväksyminen on määrätty kilpailuvastuualueen ylijohtajan tehtäviin. Riippumatta siitä, kenen tehtäväksi direktiivissä tarkoitettujen päätösten tekeminen Kilpailu- ja kuluttajavirastossa on annettu, päätöksiä tekevien irtisanomiseen sovelletaan valtion virkamieslaissa säädettyjä irtisanomisen edellytyksiä. Sanotun lain 25 §:n 2 momentin mukaan virkamiehestä johtuvan irtisanomisen syyn on oltava erityisen painava. Syyn painavuus tulee arvioida yksittäistapauksellisen kokonaisharkinnan perusteella. Momentin 1 kohdan mukaan erityisen painavana syynä ei voida pitää virkamiehen sairautta, vikaa tai vammaa, paitsi jos siitä on ollut seurauksena virkamiehen työkyvyn olennainen ja pysyvä heikentyminen ja virkamiehellä on sen perusteella oikeus työkyvyttömyyseläkkeeseen. Direktiivin 4 artiklan 3 kohdan ei arvioida edellyttävän voimassa olevan sääntelyn muuttamista siltä osin kuin on kyse virkamiehen irtisanomisesta sillä perusteella, että virkamies ei enää täytä tehtäviensä suorittamisen edellyttämiä vaatimuksia.
Valtion virkamieslain 26 §:n 4 kohdassa tarkoitetut virastojen päälliköt voidaan irtisanoa myös viran luonne huomioon ottaen hyväksyttävän ja perustellun syyn nojalla. Valtion virkamiesasetuksen (971/1994) 28 §:n 2 momentin mukaan välittömästi ministeriön alaisten virastojen päälliköt ovat valtion virkamieslain 26 §:n 4 kohdassa tarkoitettuja virastojen päälliköitä. Kilpailu- ja kuluttajaviraston pääjohtaja on siten mahdollista irtisanoa myös viran luonne huomioon ottaen hyväksyttävän ja perustellun syyn nojalla. Valtion virkamieslain esitöiden mukaan 26 §:ssä tarkoitetut virkamiehet toimivat tehtävissä, joissa heidän nauttimansa erityisen luottamuksen menettämisen tai asetettujen tavoitteiden jäämisen saavuttamatta heistä johtuvista syistä tulee oikeuttaa palvelussuhteen päättämiseen (HE 291/1993 vp, s. 38). Kyseisen säännöksen nojalla tapahtuvan irtisanomisen voidaan katsoa rinnastuvan 4 artiklan 3 kohdassa tarkoitettuun tehtävien suorittamisen edellyttämien vaatimusten täyttymättä jäämisen perusteella tapahtuvaan irtisanomiseen.
Artiklan 3 kohdan mukaan tehtävien suorittamisen edellyttämistä vaatimuksista ja vakavan väärinkäytöksen määritelmästä on kuitenkin säädettävä etukäteen kansallisessa lainsäädännössä ottaen huomioon, että on tarpeen varmistaa tehokas täytäntöönpano. Direktiivissä tarkoitettua vakavaa väärinkäytöstä ei ole määritelty laissa. Valtion virkamieslain 33 §:n mukaan virkamiehen virkasuhde on kuitenkin mahdollista purkaa heti, jos virkamies törkeästi rikkoo tai laiminlyö virkavelvollisuuksiaan. Direktiivissä tarkoitettu vakava väärinkäytös lukeutuu virkamieslaissa tarkoitetun virkavelvollisuuksien törkeän rikkomisen tai laiminlyönnin piiriin eikä artiklan arvioida edellyttävän sääntelyn muuttamista.
Virkamieheen liittyvien syiden lisäksi irtisanominen on valtion virkamieslain 27 §:n mukaan mahdollista silloin, kun virasto tai yksikkö, jossa virkamies työskentelee, lakkaa. Irtisanominen on mahdollista myös sillä perusteella, että virkamiehen tehtävät tai viraston mahdollisuudet tarjota virkamiehelle tehtäviä suoritettaviksi vähenevät olennaisesti ja muutoin kuin tilapäisesti. Direktiivin 4 artiklan 3 kohdassa on määräyksiä ainoastaan virkamieheen liittyvien irtisanomisperusteiden osalta. Direktiivin ei arvioida edellyttävän valtion virkamieslain 27 §:n sääntelyn muuttamista tai sen soveltumisen rajoittamista.
Kilpailuviranomaisen päätöksentekoelinten jäsenten valitseminen
Direktiivin 4 artiklan 4 kohdan mukaan hallinnollisten kilpailuviranomaisten päätöksentekoelimen jäsenet tulee valita, ottaa palvelukseen tai nimittää kansallisessa lainsäädännössä ennalta vahvistettujen selkeiden ja avoimien menettelyjen mukaisesti.
Kilpailu- ja kuluttajavirastossa ei ole erillisiä päätöksentekoelimiä, vaan kilpailuasioihin liittyvien päätösten teko on annettu pääjohtajan ja kilpailuvastuualueen ylijohtajan tehtäviksi. Pääjohtajan sekä viraston kilpailu- ja kuluttaja-asioiden vastuualueiden ylijohtajat nimittää valtioneuvosto. Nimittämisessä noudatetaan valtion virkamieslain säännöksiä.
Kilpailu- ja kuluttajavirastosta annetun lain 3 §:n 3 momentin mukaan pääjohtaja ratkaisee Kilpailu- ja kuluttajavirastossa ratkaistavat asiat, jollei niitä ole säädetty tai työjärjestyksessä määrätty muun virkamiehen ratkaistavaksi. Kilpailu- ja kuluttajaviraston työjärjestyksen 7 §:n mukaan pääjohtaja ratkaisee muun muassa asiat, jotka koskevat yrityksiin tai niiden yhteenliittymiin suoritettavien tarkastusten tekemistä kilpailuasioissa; uhkasakon asettamista elinkeinonharjoittajille tai niiden yhteenliittymille kilpailuasioissa; kilpailulaissa tarkoitettujen hakemusten ja esitysten tekemistä markkinaoikeudelle; sekä muutoksenhakua korkeimpaan hallinto-oikeuteen kilpailuasioissa ja hankintalain valvontatehtävissä. Työjärjestyksen mukaan kilpailuasioiden vastuualueen ylijohtajan ratkaisuvaltaan kuuluvat muun muassa asiat, jotka koskevat kilpailulaissa tarkoitettujen väliaikaisten kieltojen ja väliaikaisten velvoitteiden antamista sekä kilpailulaissa tarkoitetusta seuraamusmaksusta vapauttamista. Siinäkin tapauksessa, että Kilpailu- ja kuluttajaviraston pääjohtajan ja kilpailuvastuualueen ylijohtajan katsotaan olevan artiklassa tarkoitettuja päätöksentekoelimiä, arvioidaan voimassa olevan viran hakemista ja virkamiehen nimittämistä koskevan sääntelyn täyttävän artiklan 4 kohdassa asetetut edellytykset.
Tehtävien asettaminen tärkeysjärjestykseen
Direktiivin 4 artiklan 5 kohdan mukaan kansallisilla hallinnollisilla kilpailuviranomaisilla on oltava valtuudet asettaa SEUT 101 ja 102 artiklan soveltamiseen liittyvät tehtävänsä tärkeysjärjestykseen. Direktiivin johdanto-osan kappaleen 23 mukaan viranomaisten on voitava myös hylätä niille tehdyt kantelut sillä perusteella, että ne eivät ole ensisijaisia.
Kilpailulain 32 §:ssä säädetään asioiden tärkeysjärjestyksestä ja tutkimatta jättämisestä. Pykälän 1 momentti velvoittaa Kilpailu- ja kuluttajaviraston asettamaan tehtävänsä tärkeysjärjestykseen. Pykälän 2 momentti antaa mahdollisuuden jättää asia tutkimatta, jos ei voida pitää todennäköisenä, että kyseessä on 5 tai 7 §:ssä taikka Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 101 tai 102 artiklassa tarkoitettu kielletty kilpailunrajoitus; kilpailua kyseisillä markkinoilla voidaan epäillystä kilpailunrajoituksesta huolimatta pitää kokonaisuudessaan toimivana; asiaa koskeva toimenpidepyyntö on ilmeisen perusteeton; ei ole todennäköistä, että 30 a §:ssä tarkoitetun menettelyn tai toiminnan rakenteen vaikutukset terveen ja toimivan kilpailun edellytyksille ovat merkittävät; tai ei voida pitää todennäköisenä, että epäilty kilpailunrajoitus vaikuttaisi merkittävästi terveen ja toimivan kilpailun edellytyksiin.
Pykälän 2 momentin viimeinen peruste tutkimatta jättämiselle lisättiin lakiin 17.6.2019 voimaan tulleella lailla kilpailulain muuttamisesta (721/2019). Lain esitöiden mukaan lisäyksen tarkoituksena on lisätä uusi epäillyn kilpailunrajoituksen merkittävyyteen liittyvä priorisointiperuste ja selventää priorisoinnin olevan viraston harkintavallassa. Kohta mahdollistaa kilpailunrajoituksen merkittävyyden huomioimisen tutkimatta jättämisen edellytyksenä, minkä ansiosta valvontaviranomaisen rajalliset resurssit voidaan kohdentaa kansantalouden suorituskyvyn ja taloudellisen kasvun kannalta kaikkein vahingollisimpiin kilpailunrajoituksiin. Kohdan todetaan koskevan ainoastaan asioita, joissa on kyse kilpailulain 5 ja 7 tai SEUT 101 ja 102 artiklassa tarkoitetuista kilpailunrajoituksista (HE 68/2018 vp, s. 56). Voimassa olevan kilpailulain 32 §:n arvioidaan riittävän täyttämään direktiivin 4 artiklan 5 kohdan edellytykset.
3.3
Kilpailuviranomaisten resurssit
Direktiivin 5 artiklassa on määräykset koskien kilpailuviranomaisten resursseja. Artiklan 1 kohdan mukaan kansallisilla kilpailuviranomaisilla on oltavat riittävä määrä pätevää henkilöstöä sekä riittävät taloudelliset, tekniset ja teknologiset resurssit SEUT 101 ja 102 artiklan soveltamiseen liittyvien tehtävien suorittamiseksi. Artiklan 3 kohdan mukaan kansallisten kilpailuviranomaisten on voitava toimia itsenäisesti käyttäessään niille osoitettuja talousarviomäärärahoja. Artiklan 4 kohdan mukaan kansallisten hallinnollisten kilpailuviranomaisten on toimitettava säännöllisesti kertomus toiminnastaan ja resursseistaan hallintoelimelle tai parlamentaariselle elimelle. Kertomukseen on sisällyttävä tietoa päätöksentekoelinten jäsenten nimityksistä ja irtisanomisista, päätöksentekoelimelle kyseisenä vuonna osoitettujen resurssien määrästä sekä määrään mahdollisesti tehdyistä muutoksista aiempiin vuosiin verrattuna. Kertomukset on asetettava julkisesti saataville.
Kilpailu- ja kuluttajavirasto kuuluu työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonalalle ja ministeriö ohjaa sekä valvoo viraston toimintaa. Kilpailu- ja kuluttajavirasto on budjettirahoitteinen virasto, joka tekee vuosittain ministeriölle ehdotuksen viraston talousarvioksi. Ehdotuksen pohjalta työ- ja elinkeinoministeriö ja valtiovarainministeriö valmistelevat esityksen valtion talousarvioesitykseen, jonka hallitus antaa eduskunnalle, joka budjettikäsittelyn jälkeen sen hyväksyy. Viraston toiminnan ja talouden suunnittelun sekä seurannan asiakirjojen laadinta perustuu talousarviolakiin ja -asetukseen, joiden lisäksi niiden laadintaa ohjaavat valtiovarainministeriön ja Valtiokonttorin antamat määräykset. Kilpailu- ja kuluttajaviraston ja kuluttaja-asiamiehen toimintaa ohjaavat voimassa oleva lainsäädäntö, viraston työjärjestys, vuosittain laadittava talousarvio tulostavoitteineen, toiminta- ja taloussuunnitelma sekä työ- ja elinkeinoministeriön kanssa tehtävä tulossopimus.
Kilpailu- ja kuluttajaviraston tulostavoiteasiakirjassa tavoitteet asetetaan neljälle vuodelle. Tavoitteet asetetaan sitovasti seuraavalle vuodelle ja kolmen seuraavan vuoden tavoitteet asetetaan alustavina. Tulostavoiteasiakirjan budjettivuoden tavoitteiden toteutumisesta raportoidaan tilinpäätöksessä ja siihen kuuluvassa toimintakertomuksessa. Tulossopimuksen toteutumista arvioidaan työ- ja elinkeinoministeriön antamassa tilinpäätöskannanotossa toimintavuotta seuraavan vuoden kesäkuussa sekä puolivuotistoteumaa syksyn tulosneuvottelujen yhteydessä. Raportointi tulostavoitteiden toteumista tapahtuu lisäksi kaksi kertaa vuodessa valtion tulostietojärjestelmään Netraan.
Tulossopimus on viraston ja työ- ja elinkeinoministeriön välinen sopimus vuoden toiminnallisista tavoitteista myönnettävien määrärahojen puitteissa. Viraston tulostavoitteista sovitaan yhdessä työ- ja elinkeinoministeriön kanssa käytävissä tulosneuvotteluissa, mutta virasto päättää itse paitsi kilpailuvalvonnan tapauskäsittelystä ja sen lopputuloksista, myös toiminnan tarkemmasta suuntaamisesta ja talousarviomäärärahojen käytöstä. Tulossopimus on julkinen ja se on nähtävillä muun muassa viraston internetsivuilla.
Viraston kattava tilinpäätös sisältää toimintakertomuksen, tilinpäätöslaskelmat ja liitteet. Tilinpäätökseen sisältyy tietoa myös henkilöstöstä (henkilötyövuodet, lukumäärä, lähtövaihtuvuus, keski-ikä) ja esimerkiksi nimityksistä ja muista muutoksista viraston johdossa. Myös tilinpäätös on julkinen ja se on nähtävillä mm. viraston internetsivuilla.
Kilpailu- ja kuluttajaviraston henkilötyövuodet (jäljempänä myös htv) viraston kaikkiin toimintoihin olivat vuonna 2017 134,6, vuonna 2018 140,8 ja vuonna 2019 203. Vuoden 2020 henkilötyövuositavoite on 234. Viraston henkilötyövuosien merkittävä lisäys vuodesta 2018 vuoteen 2019 johtui pääasiassa siitä, että virastoon siirtyi vuoden 2019 alussa Maistraattien kuluttajaoikeusneuvojat (58 htv).
Vuoden 2018 noin 140 kokonaishtv:sta hieman vajaat puolet eli n. 66 htv:a käytettiin kilpailuvalvonnan puolella ja vajaat 18 % eli n. 25 htv:a markkinoiden toimivuuden edistämiseen. Kilpailuvalvonnan henkilötyövuodet ovat kasvaneet vuosien 2016 ja 2018 noin 50 henkilötyövuodesta noin 66 henkilötyövuoteen. Kilpailuvalvonnan henkilötyövuosien prosentuaalinen osuus viraston kokonaishenkilötyövuosimäärästä on myös kasvanut.
Viraston nettomääräraha vuodelle 2017 oli 10,62 MEUR, vuodelle 2018 11,29 MEUR, vuodelle 2019 15,27 MEUR ja vuodelle 2020 17,59 MEUR. Määrärahat kattavat kilpailuasioiden lisäksi myös mm. kuluttaja-asiat. Kilpailuasioilla tarkoitetaan tässä yhteydessä paitsi kilpailunrajoitusten valvontaa, myös esimerkiksi yrityskauppojen, julkisten hankintojen ja kilpailuneutraliteetin valvontaa. Vuonna 2018 määrärahoista puolet käytettiin kilpailuvalvontaan ja 22 % markkinoiden toimivuuden edistämiseen. Prosentuaalinen osuus kilpailuvalvontaan käytetyistä määrärahoista suhteutettuna koko viraston määrärahoihin kasvoi vuoden 2016 45 prosentista vuoden 2018 50 prosenttiin. Vuoden 2018 lukuihin vaikuttaa osaltaan uusi kilpailuvalvonnan alle sijoittunut hankintojen valvonta -tehtävä.
Rinteen hallitusohjelmassa sovittiin kilpailu- ja kuluttajapolitiikan vahvistamisesta 2 miljoonalla eurolla. Hallituksen budjettiriihessä päädyttiin lisäämään Kilpailu- ja kuluttajaviraston toimintamenomäärärahoja 1,35 miljoonalla eurolla vuonna 2020. Tarkistetussa kehyksessä vuosille 2021–2023 sovittiin, että vastaavat lisäykset ovat vuonna 2021 1,1 miljoonaa euroa, vuonna 2022 1,35 miljoonaa euroa ja vuonna 2023 1,5 miljoonaa euroa.
Kartellivalvonnan vahvistamiseen ja kehittämiseen on kehyksessä varattu vuosien 2022–2024 osalta vuosikohtaisesti 240 000 euroa.
Viraston määrärahoihin viime vuosina tehdyt ja tänä vuonna tehtävät lisäykset ovat myös prosentuaalisesti merkittäviä suhteutettuna viraston määrärahaan. Viraston määrärahojen, erityisesti kilpailuvalvonnan osalta, voidaan arvioida kehittyneen suotuisasti verrattuna useimpiin muihin virastoihin.
Voidaan arvioida, että virastolla on kilpailuvalvontaa varten 5 artiklan edellyttämä riittävä määrä pätevää henkilöstöä sekä riittävät taloudelliset, tekniset ja teknologiset resurssit, joita se tarvitsee SEUT 101 ja 102 artiklan soveltamiseen liittyvien tehtäviensä suorittamiseksi ja valtuuksiensa käyttämiseksi tehokkaasti. Viraston resursseihin tullaan jatkossakin kiinnittämään huomiota osana normaalia talousarvio- ja tulosohjausprosessia eikä direktiivin täytäntöönpano edellytä erityisiä toimenpiteitä käytössä olevien määrärahojen osalta.
Direktiivin 5 artiklan 2 kohdan mukaan kansallisten kilpailuviranomaisten on voitava toteuttaa tutkintoja SEUT 101 ja 102 artiklan soveltamiseksi, tehdä päätöksiä kyseisiä määräyksiä soveltaen asetuksen (EY) N:o 1/2003 5 artiklan perusteella ja toimia tiiviissä yhteistyössä Euroopan kilpailuviranomaisten verkostossa. Asetuksen 5 artiklassa tarkoitettuja päätöksiä ovat rikkomisen lopettamista, välitoimenpiteitä, sitoumusten hyväksymistä sekä sakkojen, uhkasakkojen taikka muiden kansallisessa lainsäädännössä säädettyjen seuraamusten määräämistä koskevat päätökset. Kansallisten kilpailuviranomaisten on myös voitava, siltä osin kuin siitä säädetään kansallisessa lainsäädännössä, neuvoa julkisia laitoksia ja elimiä sellaisten lakien, asetusten ja hallinnollisten toimenpiteiden osalta, jotka voivat vaikuttaa kilpailuun sisämarkkinoilla sekä edistää yleistä tietoisuutta SEUT 101 ja 102 artiklasta.
Kilpailu- ja kuluttajavirastosta annetun lain 2 §:n 1 momentin 2 kohdan mukaan virasto huolehtii sille kilpailulaissa säädetyistä tehtävistä ja valvoo kilpailulain nojalla tehtyjen päätösten noudattamista. Kilpailulain 3 §:n mukaan Kilpailu- ja kuluttajavirasto soveltaa myös SEUT 101 ja 102 artiklaa.
Kilpailu- ja kuluttajavirastosta annetun valtioneuvoston asetuksen (728/2012) 1 §:n 1 kohdan mukaan virasto seuraa ja arvioi kilpailuolosuhteita ja kuluttajien asemaan vaikuttavaa kehitystä sekä elinkeinoelämään liittyvien säännösten ja määräysten valmistelua ja antaa lausuntoja kysymyksistä, joilla saattaa olla kilpailu- tai kuluttajapoliittisia vaikutuksia. Pykälän 3 kohdan mukaan virasto osallistuu kansainväliseen yhteistyöhön ja vastaa virastolle kuuluvista kansainvälisistä tehtävistä ja velvoitteista. Pykälän 5 kohdan mukaan virasto harjoittaa toimialaansa kuuluvaa julkaisu- ja tiedotustoimintaa.
Voimassa olevassa kansallisessa sääntelyssä katsotaan olevan direktiivin 5 artiklan edellyttämiä kokonaisuuksia koskevat säännökset eikä artikla edellytä niiden muuttamista.
3.4
Tarkastusvaltuudet
Tarkastukset elinkeinonharjoittajien ja elinkeinonharjoittajien yhteenliittymien tiloissa
Direktiivin 6 artiklan mukaan kansallisten hallinnollisten kilpailuviranomaisten on voitava suorittaa kaikki tarvittavat ennalta ilmoittamattomat tarkastukset yrityksissä ja yritysten yhteenliittymissä. Direktiivin johdanto-osan kappaleen 31 mukaan kansallisten hallinnollisten kilpailuviranomaisten on voitava suorittaa kaikki tarvittavat tarkastukset yritysten ja yritysten yhteenliittymien tiloissa, jos ne voivat osoittaa Euroopan unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaisesti, että on olemassa perusteltuja syitä epäillä SEUT 101 tai 102 artiklan rikkomista. Direktiivin 6 artiklan sanamuoto ei kuitenkaan edellytä perusteltujen syiden olemassaolon osoittamista.
Kilpailu- ja kuluttajaviraston virkamiesten oikeudesta suorittaa tarkastus elinkeinonharjoittajan ja elinkeinonharjoittajien yhteenliittymän tiloissa säädetään voimassa olevan kilpailulain 35 §:ssä. Tarkastuksen toteuttamisen edellytyksenä ei ole direktiivin johdanto-osan kappaleessa 31 mainittujen perusteltujen syiden osoittaminen. Käytännössä Kilpailu- ja kuluttajavirastolla on kuitenkin aina perusteltu syy epäillä kilpailunrajoituksen olemassaoloa ennen kuin virasto tekee päätöksen tarkastuksen toimittamisesta.
Tarkastukset muissa tiloissa
Direktiivin 7 artiklasta poiketen voimassa olevan kilpailulain 36 §:n 1 momentin mukaan tarkastuksen toimittaminen muissa kuin 35 §:ssä tarkoitetuissa tiloissa edellyttää, että on voitava perustellusti epäillä kilpailulain 5 tai 7 §:n taikka SEUT 101 tai 102 artiklan vakavaa rikkomista. Kilpailulain sääntely asettaa tarkastusten toteuttamiselle direktiiviä ankarammat edellytykset ja siten antaa suppeamman toimivallan. Kilpailuviranomaisten toimivaltuuksien tehokkuuden ja direktiivin edellytysten täyttymisen varmistamiseksi muihin tiloihin kohdistuvien tarkastusten toimittamisen edellytykset muutettaisiin vastaamaan direktiivin edellytyksiä siten, että kilpailulain 36 §:n 1 momentista poistettaisiin viittaus vakavaan rikkomiseen. Kilpailulain 36 §:n mukaisen tarkastuksen toimittamisen edellytyksenä olisi jatkossa se, että muissa kuin kilpailulain 35 §:ssä tarkoitetuissa tiloissa voidaan perustellusti epäillä säilytettävän kirjanpitoa tai muita liiketoimintaan ja tarkastuksen kohteeseen liittyviä asiakirjoja, joilla voi olla merkitystä todistettaessa 5 tai 7 §:n taikka Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 101 tai 102 artiklan rikkomista.
Tarkastusta suorittavien toimivaltuudet
Kilpailulain 35 ja 36 §:n nojalla tarkastuksia toimittavien virkamiesten toimivaltuuksista säädetään kilpailulain 37 §:ssä. Pykälän 1 momentin mukaan elinkeinonharjoittajan ja elinkeinonharjoittajien yhteenliittymän on tarkastusta varten päästettävä Kilpailu- ja kuluttajaviraston, aluehallintoviraston ja Euroopan komission virkamies taikka näiden valtuuttamat henkilöt hallinnassaan oleviin liike- ja varastotiloihin, maa-alueille ja kulkuneuvoihin. Tarkastusta toimittavalla virkamiehellä on oikeus tallennusvälineestä riippumatta tutkia elinkeinonharjoittajan ja elinkeinonharjoittajien yhteenliittymän liikekirjeenvaihto, kirjanpito, tietojenkäsittelyn tallenteet, muut asiakirjat ja data, joilla voi olla merkitystä tämän lain tai sen nojalla annettujen säännösten noudattamisen valvonnassa, ja ottaa niistä jäljennöksiä. Pykälän 2 momentissa säädetään tarkastusta toimittavan virkamiehen oikeudesta saada kaikki tarkastuksen toimittamiseksi tarvittavat tiedot myös sellaiselta yritykseltä, joka käsittelee 1 momentissa tarkoitettua viestintää tai tietoja tarkastuksen kohteena olevan elinkeinonharjoittajan pyynnöstä tai muutoin tälle tarjotun palvelun osana. Pykälän 3 momentti antaa 35 §:ssä tarkoitetuissa liiketiloissa tapahtuvaa tarkastusta toimittavalle virkamiehelle oikeuden pyytää kaikilta elinkeinonharjoittajan tai elinkeinonharjoittajien yhteenliittymän edustajilta taikka henkilöstön jäseniltä tarkastuksen kohteeseen ja tarkoitukseen liittyviä selvityksiä tosiseikoista ja asiakirjoista ja tallentaa saamansa vastaukset. Tarkastusta toimittavalla virkamiehellä on myös oikeus sinetöidä tiloja tai kirjanpitoa, asiakirjoja ja dataa siksi ajaksi ja siltä osin kuin on tarpeen tarkastuksen toimittamiseksi. Muissa kuin liiketiloissa toimitettavien tarkastusten osalta virkamiehillä ei pykälän 4 momentin mukaan ole 3 momentissa tarkoitettuja toimivaltuuksia. Pykälän 5 momentin mukaan tarkastuksen toimittamista varten on mahdollista saada poliisilta virka-apua siten kuin poliisilain (872/2011) 9 luvun 1 §:ssä säädetään. Euroopan komissio, Kilpailu- ja kuluttajavirasto ja aluehallintovirastot voivat 6 momentin mukaan käyttää valtuuttamiaan henkilöitä apuna tarkastuksen toimittamisessa.
Pykälään ehdotetaan tehtäväksi direktiivin 24 artiklan edellyttämät muutokset. Pykälään ehdotetut muutokset mahdollistaisivat toisen jäsenvaltion kilpailuviranomaisen puolesta ja sen lukuun toimitettavien tarkastusten suorittamisen sekä toisen jäsenvaltion kilpailuviranomaisten virkamiesten tai heidän valtuuttamiensa henkilöiden osallistumisen tarkastusten toimittamiseen. Tarkastuksen toimittaminen toisen jäsenvaltion kilpailuviranomaisen puolesta edellyttää, että toisen jäsenvaltion kilpailuviranomainen tekee asiaa koskevan pyynnön. Pyynnön vastaanottavalla kilpailuviranomaisella on kuitenkin toimivalta päättää siitä, suostuuko se toimittamaan pyydettyä tarkastusta. Tarkastuksen toimittamisen tarkoituksena on selvittää, onko elinkeinonharjoittaja tai elinkeinonharjoittajien yhteenliittymä rikkonut SEUT 101 tai 102 artiklaa. Tarkastusten toimittaminen toisen jäsenvaltion kilpailuviranomaisen puolesta ja sen lukuun ei olisi mahdollista yrityskauppavalvonta-asioissa.
Toimittaessaan direktiivin 24 artiklaan perustuvia tarkastuksia kansalliset kilpailuviranomaiset noudattaisivat tarkastusta koskevaa kansallista lainsäädäntöään 24 artiklan mukaisesti. Toimittaessaan tarkastuksia toisen jäsenvaltion kilpailuviranomaisen pyynnön perusteella Kilpailu- ja kuluttajaviraston virkamiehet ja toisen jäsenvaltion kilpailuviranomaisen virkamiehet noudattaisivat siten kilpailulain säännöksiä tarkastuksilla noudatettavasta menettelystä. Toisen jäsenvaltion kilpailuviranomaisen virkamiehet toimisivat tarkastuksilla Kilpailu- ja kuluttajaviraston virkamiesten johdon ja valvonnan alaisina.
3.5
Tietojenantovelvollisuus
Kilpailulain 33 §:ssä säädetään elinkeinonharjoittajien, elinkeinonharjoittajien yhteenliittymien, hankintayksiköiden, kuntien, kuntayhtymien ja valtion sekä niiden määräysvallassa olevien yksiköiden tietojenantovelvollisuudesta.
Direktiivin mukaan tietopyynnöillä ei saa pakottaa pyynnön vastaanottajia myöntämään SEUT 101 ja 102 artiklan rikkomista. Kilpailulain 38 §:n 3 momentissa säädetään, että elinkeinonharjoittajan vastatessa Kilpailu- ja kuluttajaviraston esittämiin kysymyksiin sitä ei voida velvoittaa myöntämään, että se on toiminut 5 tai 7 §:n taikka Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 101 tai 102 artiklan vastaisesti. Luonnollisten henkilöiden osalta kilpailulakiin ei ole tarpeen sisällyttää vastaavaa säännöstä, sillä vain elinkeinonharjoittajat voivat syyllistyä 5 tai 7 §:n taikka SEUT 101 tai 102 artiklan rikkomiseen. Toimiessaan ammatinharjoittajina luonnolliset henkilöt ovat kilpailulaissa tarkoitettuja elinkeinonharjoittajia ja kuuluvat kilpailulain 38 §:n 3 momentin soveltamisalaan.
Direktiivi edellyttää myös, että tietopyynnöillä vaaditut tiedot toimitetaan tietopyynnössä asetetussa kohtuullisessa määräajassa. Kilpailu- ja kuluttajavirasto on velvollinen noudattamaan toiminnassaan hallintolain säännöksiä. Hallintolain 33 §:n mukaan asiakirjan täydentämistä, selityksen antamista ja selvityksen esittämistä varten on asetettava asian laatuun nähden riittävä määräaika. Kilpailulakiin ei ole hallintolaista tulevan velvoitteen vuoksi tarpeen lisätä erillistä mainintaa määräajan asettamisesta.
3.6
Kutsuminen kuultavaksi
Kilpailulain 34 §:n mukaan Kilpailu- ja kuluttajavirastolla on oikeus kutsua kuultavaksi elinkeinonharjoittajan tai elinkeinonharjoittajien yhteenliittymän edustaja taikka muu henkilö, jonka voidaan perustellusta syystä epäillä toimineen kilpailunrajoituksen toteuttamisessa. Kilpailu- ja kuluttajavirasto voi tallentaa saamansa vastaukset.
Voimassa olevan sääntelyn mukaan kuultavaksi kutsumisen edellytyksenä on se, että kuuleminen on välttämätöntä tutkinnan kohteeseen liittyvien tietojen keräämistä varten ja että kuultavan voidaan perustellusta syystä epäillä toimineen kilpailunrajoituksen toteuttamisessa. Direktiivin 9 artiklan mukaan jäsenvaltioiden on varmistettava, että kansallisilla kilpailuviranomaisilla on vähintään valtuudet kutsua kuultavaksi kaikki yrityksen tai yritysten yhteenliittymän edustajat, kaikki muiden oikeushenkilöiden edustajat ja kaikki luonnolliset henkilöt, kun tällaisilla edustajilla tai henkilöillä voi olla hallussaan SEUT 101 ja 102 artiklan soveltamisen kannalta merkityksellisiä tietoja.
Voimassa olevan kilpailulain 34 §:n edellytykset kuultavaksi kutsumiselle ovat siten tiukemmat kuin direktiivin 9 artiklan edellytykset, minkä vuoksi niitä tulee muuttaa vastaamaan direktiivissä asetettuja edellytyksiä.
Voimassa olevassa 34 §:ssä säädettyjä kuultavaksi kutsumisen edellytyksiä muutettaisiin vastaamaan direktiivin 9 artiklassa asetettuja edellytyksiä. Pykälään ehdotetaan myös lisättäväksi uudet 2 ja 3 momentit, joissa säädettäisiin direktiivin 24 artiklan edellyttämästä jäsenvaltioiden kilpailuviranomaisten keskinäisestä avunannosta kuulemisten järjestämisessä.
3.7
Rikkomisen toteaminen ja lopettaminen
Kilpailulain 9 §:ssä säädetään Kilpailu- ja kuluttajaviraston toimivallasta määrätä kilpailulain 5 tai 7 §:ssä taikka SEUT 101 tai 102 artiklassa kiellettyyn menettelyyn syyllistynyt lopettamaan kyseinen menettely sekä toimivallasta velvoittaa elinkeinonharjoittaja toimittamaan hyödyke toiselle elinkeinonharjoittajalle vastaavanlaisilla ehdoilla kuin ne, joilla hän tarjoaa sitä muille vastaavassa asemassa oleville elinkeinonharjoittajille. Kilpailulain 8 §:ssä säädetään lisäksi, ettei sopimukseen, sääntömääräykseen, päätökseen tai muuhun oikeustoimeen tai järjestelyyn sisältyvää ehtoa, joka on 5 tai 7 §:n taikka Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 101 tai 102 artiklan taikka markkinaoikeuden tai Kilpailu- ja kuluttajaviraston antaman määräyksen, kiellon tai velvoitteen taikka Kilpailu- ja kuluttajaviraston antaman väliaikaisen kiellon tai velvoitteen vastainen, saa soveltaa eikä panna täytäntöön, jollei markkinaoikeus toisin määrää.
Kilpailulaissa ei ole direktiivin 10 artiklan 1 kohdassa mainittuja kilpailunrajoituksen toteamista ja lopetettavaksi määräämistä eikä toimintaa koskevia tai rakenteellisia korjaustoimenpiteitä koskevia nimenomaisia säännöksiä. Vaikka voimassa olevassa 9 §:ssä säädettyjen Kilpailu- ja kuluttajaviraston toimivaltuuksien voidaan katsoa tarkoittavan toimintaa koskevien korjaustoimenpiteiden määräämistä, olisi direktiivin edellytysten täyttämiseksi ja sääntelyn selkeyden vuoksi niitä koskevan nimenomaisen säännöksen lisääminen kilpailulakiin perusteltua. Direktiivin 10 artiklan 1 kohdan edellytyksistä ehdotetaan säädettäväksi uusissa 9 ja 9 a §:ssä.
Direktiivin 10 artiklan 2 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on lisäksi varmistettava, että kansalliset kilpailuviranomaiset ilmoittavat komissiolle päättäessään täytäntöönpanoasetuksen 11 artiklan 3 kohdan mukaisesti komissiolle ilmoittamansa täytäntöönpanomenettelyn sillä perusteella, että sen jatkamiselle ei ole perusteita. Täytäntöönpanoasetuksen 11 artiklan 3 kohdan mukaan jäsenvaltioiden kilpailuviranomaisten on toimiessaan SEUT 101 tai 102 artiklan nojalla ilmoitettava asiasta komissiolle kirjallisesti ennen ensimmäisen virallisen tutkintatoimenpiteen aloittamista tai viipymättä sellaisen aloittamisen jälkeen. Ilmoitus voidaan toimittaa myös muiden jäsenvaltioiden kilpailuviranomaisille.
Vaikka täytäntöönpanoasetuksen 11 artiklan 3 kohta ei velvoita direktiivin 10 artiklan 2 kohdassa tarkoitettujen ilmoitusten tekemiseen, ei direktiivi edellytä kansallisen sääntelyn muuttamista. Uuden sääntelyn tarpeettomuus perustuu siihen, että Kilpailu- ja kuluttajavirasto ilmoittaa komissiolle artiklan kohdassa tarkoitettujen päätösten tekemisestä ilman erillistä lakisääteistä velvoitetta. Kilpailu- ja kuluttajavirasto ilmoittaa kaikki SEUT 101 ja 102 artiklan soveltamisen edellyttämän kauppakriteerin ylittävät tapaukset erilliseen järjestelmään, josta komissio samoin kuin muiden jäsenvaltioiden kilpailuviranomaiset näkevät ne. Järjestelmään ilmoitetaan myös esitys- ja päätösluonnokset. Jos Kilpailu- ja kuluttajavirasto päättää tutkinnan sillä perusteella, ettei kilpailunrajoituksesta ole näyttöä, tapaus suljetaan järjestelmässä ja tieto tutkinnan päättämisestä välittyy komissiolle ja muiden jäsenvaltioiden kilpailuviranomaisille. Järjestelmän käytön vuoksi erillisen ilmoituksen tekeminen komissiolle direktiivin 10 artiklan 2 kohdassa tarkoitetuissa tilanteissa ei ole tarpeen.
3.8
Sitoumukset
Voimassa olevan kilpailulain 10 §:n mukaan Kilpailu- ja kuluttajavirasto voi päätöksellään määrätä epäiltyyn kilpailunrajoitukseen osallistuneiden elinkeinonharjoittajien ja elinkeinonharjoittajien yhteenliittymien esittämät sitoumukset näitä elinkeinonharjoittajia velvoittaviksi, jos sitoumuksilla voidaan poistaa toiminnan kilpailua rajoittava luonne. Kilpailu- ja kuluttajavirasto voi ottaa asian uudelleen käsiteltäväkseen, jos jokin päätöksen perusteena oleva tosiseikka on muuttunut olennaisesti, jos asianosaiset elinkeinonharjoittajat rikkovat sitoumuksiaan tai jos päätös on perustunut osapuolten toimittamiin puutteellisiin, virheellisiin tai harhaanjohtaviin tietoihin.
Käytännössä sitoumuspäätös voi sisältää toimintaa koskevia tai rakenteellisia korjaustoimenpiteitä sisällöllisesti vastaavia toimia kilpailuongelman korjaamiseksi. Sitoumuspäätöksiin perustuvat toimenpiteet kuitenkin eroavat rikkomisen toteamista ja lopettamista sekä korjaustoimenpiteiden määräämistä koskevista päätöksistä muun muassa siten, että sitoumuspäätösten yhteydessä määrättävät toimenpiteet ovat osapuolten itsensä ehdottamia toimia kilpailuongelmien korjaamiseksi. Sitoumuspäätöksessä ei myöskään oteta kantaa siihen, onko kilpailunrajoitusta ylipäätään tapahtunut.
Direktiivin 12 artiklan 1 kohdassa edellytetään, että kansalliset kilpailuviranomaiset kuulevat markkinatoimijoita joko virallisesti tai epävirallisesti ennen sitoumuspäätösten tekemistä. Kilpailulain 10 §:ssä ei ole säädetty Kilpailu- ja kuluttajavirastolle artiklaa vastaavaa velvoitetta. Käytännössä Kilpailu- ja kuluttajavirasto kuitenkin kuulee markkinatoimijoita ennen sitoumuspäätöksen tekemistä. Direktiivin edellytysten täyttämiseksi kilpailulakiin ehdotetaan lisättäväksi sitoumuspäätöksen tekemistä edeltävää kuulemista koskeva selventävä maininta.
Direktiivin 12 artiklan 1 kohdan mukaan sitoumusten asettamista koskeva päätös tulee voida tehdä määräajaksi. Päätöksessä on lisäksi todettava, ettei kilpailuviranomaisen toimille ole enää perusteita. Päätöksessä ei kuitenkaan tule ottaa kantaa siihen, onko kilpailunrajoitusta tapahtunut. Kilpailulain 10 §:ssä ei ole säädetty sitoumuspäätösten voimassaolosta eikä siinä myöskään velvoiteta sisällyttämään sitoumuspäätökseen toteamusta jatkotoimenpiteiden perusteettomuudesta.
Selvyyden vuoksi kilpailulakiin tulisi lisätä maininnat direktiivin edellyttämistä jatkotoimien perusteettomuudesta sekä mahdollisuudesta asettaa sitoumuspäätös määräaikaisena.
Direktiivin 12 artiklan 2 kohta velvoittaa jäsenvaltiot varmistamaan kansallisilla kilpailuviranomaisilla olevan tehokkaat valtuudet seurata sitoumusten täytäntöönpanoa. Kilpailulain 46 §:n nojalla Kilpailu- ja kuluttajavirasto voi asettaa sitoumuspäätösten noudattamisen tehosteeksi uhkasakon. Sen sijaan kilpailulaissa ei ole nimenomaisia säännöksiä sitoumusten noudattamisen valvontakeinoista. Kilpailulain 33 § mahdollistaa tietopyyntöjen tekemisen kilpailuolosuhteiden selvittämiseksi, mikä mahdollistaa pyyntöjen tekemisen myös sitoumuspäätösten noudattamisen varmistamiseksi. Kilpailu- ja kuluttajavirasto on myös usein asettanut uskottuja miehiä valvomaan sitoumuspäätösten noudattamista. Kilpailulakia esitetään muutettavaksi myös siten, että sitoumuspäätöksen noudattamatta jättämisestä voidaan määrätä seuraamusmaksu direktiivin 13 artiklan 2 kohdan f) alakohdan edellyttämällä tavalla. Voimassa olevan kilpailulain sääntelyn mahdollistamien valvontakeinojen sekä direktiivin edellyttämän seuraamusmaksun määräämisen lisäksi ei ole ilmennyt tarvetta säätää muista valvontakeinoista.
Direktiivin 12 artiklan 3 kohdan mukaan kansallisten kilpailuviranomaisten on voitava aloittaa täytäntöönpanomenettely uudelleen, jos jokin sitoumuspäätöksen perusteena ollut tosiseikka on muuttunut olennaisesti, jos sitoumuksia ei noudateta tai jos sitoumuspäätös on perustunut osapuolten toimittamiin puutteellisiin, virheellisiin tai harhaanjohtaviin tietoihin. Kilpailulain 10 §:n sääntelyn arvioidaan täyttävän direktiivin edellytykset näiltä osin ja vastaava maininta sisältyisi jatkossakin kilpailulain 10 §:ään.
3.9
Väliaikaismääräykset
Väliaikaismääräyksistä säädetään kilpailulain 45 §:ssä. Pykälän 1 momentin mukaan Kilpailu- ja kuluttajavirastolla on toimivalta antaa väliaikainen kielto niissä tilanteissa, joissa kilpailunrajoituksen soveltaminen tai toimeenpaneminen on tarpeen estää välittömästi. Kilpailu- ja kuluttajavirasto voi myös väliaikaisesti velvoittaa elinkeinonharjoittajan toimittamaan hyödykkeitä toiselle elinkeinonharjoittajalle vastaavanlaisilla ehdoilla kuin se tarjoaa niitä muille elinkeinonharjoittajille. Direktiivin 11 artiklan 1 kohdan mukaan väliaikaismääräyksien asettamisen on oltava mahdollista ainakin kiireellisissä tapauksissa, joissa vaarana on aiheuttaa kilpailulle vakavaa ja peruuttamatonta haittaa, jos ensi näkemältä on todettavissa, että kyse on SEUT 101 tai 102 artiklan rikkomisesta. Tällaisen päätöksen on oltava oikeasuhteinen, ja sitä on sovellettava joko määrätyn ajanjakson ajan, jota voidaan jatkaa sikäli kuin se on tarpeen ja asianmukaista, tai lopullisen päätöksen tekemiseen saakka. Kansallisten kilpailuviranomaisten on ilmoitettava Euroopan kilpailuviranomaisten verkostolle määräämistään välitoimista.
Kilpailulain 45 §:n 2 momentin mukaan Kilpailu- ja kuluttajaviraston on tehtävä pääasiaa koskeva päätös sekä seuraamusmaksun määräämistä koskeva esitys markkinaoikeudelle 90 päivän kuluessa väliaikaismääräyksen antamisesta. Markkinaoikeus voi Kilpailu- ja kuluttajaviraston kyseisen määräajan kuluessa tekemästä hakemuksesta pidentää määräaikaa. Mikäli Kilpailu- ja kuluttajavirasto ei tee pääasiaa koskevaa päätöstä ja seuraamusmaksun määräämistä koskevaa esitystä markkinaoikeudelle sanotussa määräajassa, väliaikaismääräys raukeaa. Direktiivi edellyttää, että väliaikaismääräys on voimassa joko määrätyn, tarvittaessa jatkettavissa olevan ajanjakson ajan, tai lopullisen päätöksen tekemiseen saakka.
Kilpailu- ja kuluttajaviraston käytännön valvontatoiminnassa on havaittu nykyisen sääntelyn mukaisen 90 päivän määräajan olevan liian lyhyt ja heikentävän väliaikaismääräysten käyttökelpoisuutta merkittävästi. Kilpailunrajoituksia koskevat selvitykset ovat usein hyvin laajoja, ja niiden suorittamiseen voi kulua aikaa jopa useita vuosia. Jos kilpailunrajoitus on ensinäkemältä sellainen, että kilpailulle aiheutuvan peruuttamattoman haitan syntymisen estämiseksi olisi tarpeen asettaa väliaikaismääräys, olisi mahdollisesti useita vuosia kestävät selvitykset suoritettava 90 päivän määräajassa. Mikäli pääasiaa koskevaa päätöstä ja seuraamusmaksuesitystä ei tehdä sanotussa määräajassa, väliaikaismääräys raukeaa ja peruuttamattoman kilpailuhaitan syntymisen riski palautuu. Määräajan lyhyys suhteessa selvitysten kestoon haittaa ja joissain tapauksissa jopa käytännössä estää väliaikaismääräysten käyttöä Kilpailu- ja kuluttajaviraston valvontatoiminnassa. Kilpailulain sääntelyä esitetään muutettavaksi väliaikaismääräysten voimassaolon osalta väliaikaismääräysten käytettävyyden parantamiseksi.
Direktiivin 11 artiklan 1 kohdassa edellytetään kansallisten kilpailuviranomaisten ilmoittavan Euroopan kilpailuviranomaisten verkostolle SEUT 101 tai 102 artiklan rikkomisen perusteella määräämistään väliaikaismääräyksistä. Täytäntöönpanoasetuksen 11 artiklan 4 kohdan mukaan viimeistään 30 päivää ennen sellaisen päätöksen tekemistä, jossa vaaditaan lopettamaan rikkominen, hyväksytään sitoumuksia tai evätään ryhmäpoikkeusasetuksen soveltamisesta johtuvat edut, jäsenvaltioiden kilpailuviranomaiset tiedottavat siitä komissiolle. Tätä varten ne toimittavat komissiolle yhteenvedon asiasta, suunnitellun päätöksen tai sellaisen puuttuessa muun asiakirjan, josta ilmenee ehdotettu toimintatapa. Nämä tiedot voidaan saattaa myös muiden jäsenvaltioiden kilpailuviranomaisten saataville. Asiaa käsittelevä kilpailuviranomainen toimittaa komissiolle tämän pyynnöstä muita sen hallussa olevia asiakirjoja, jotka ovat tarpeen tapauksen arvioimiseksi. Komissiolle toimitetut tiedot voidaan saattaa muiden jäsenvaltioiden kilpailuviranomaisten saataville. Kansalliset kilpailuviranomaiset voivat myös vaihtaa keskenään SEUT 101 tai 102 artiklan nojalla käsittelemänsä asian arvioimisen edellyttämiä tietoja. Väliaikaismääräyksen antaminen tarkoittaa käytännössä rikkomisen lopettamisen vaatimista, josta on täytäntöönpanoasetuksen 11 artiklan 4 kohdan mukaisesti ilmoitettava komissiolle ja tiedot voidaan saattaa myös muiden jäsenvaltioiden kilpailuviranomaisten saataville. Väliaikaismääräyksistä tiedottamisesta ei ole tarpeen antaa erillistä kansallista sääntelyä.
Direktiivin 11 artiklan 2 kohta edellyttää väliaikaismääräysten asettamispäätöksiä koskevien muutoksenhakujen käsittelyä nopeutetussa menettelyssä. Kilpailulain muutoksenhakua koskevassa sääntelyssä on säädetty väliaikaismääräysten asettamispäätöksiä koskevasta muutoksenhakukiellosta. Kilpailulain sääntelyä on tarpeen muuttaa siten, että väliaikaismääräysten asettamispäätöksistä on mahdollista valittaa ja että tällaiset valitukset on käsiteltävä kiireellisinä.
3.10
Menettelyä koskevien säännösten rikkomisesta määrättävä seuraamusmaksu
Kilpailulain seuraamusmaksun määräämistä koskeva sääntely ei mahdollista direktiivin 13 artiklan 2 kohdassa tarkoitettujen menettelyä koskevien säännösten rikkomiseen perustuvien seuraamusmaksujen määräämistä. Kilpailulain sääntelyä tulee täydentää direktiivin edellytysten täyttämiseksi.
3.11
Elinkeinonharjoittajien yhteenliittymälle määrätyn seuraamusmaksun periminen
Kilpailulain 12 §:n 1 momentin mukaan elinkeinonharjoittajien yhteenliittymälle, joka rikkoo 5 tai 7 §:n taikka SEUT 101 tai 102 artiklan säännöksiä, määrätään seuraamusmaksu, jollei menettelyä ole pidettävä vähäisenä tai seuraamusmaksun määräämistä kilpailun turvaamisen kanalta muutoin perusteettomana. Pykälän 2 momentin mukaan seuraamusmaksu voidaan määrätä myös sellaiselle elinkeinonharjoittajien yhteenliittymälle, jolle rikkomukseen osallistunut elinkeinotoiminta on siirtynyt yrityskaupan tai muun yritysjärjestelyn seurauksena.
Direktiivin 14 artiklassa on määräykset seuraamusmaksujen perimisestä yritysten yhteenliittymän jäseniltä. Artiklan 3 kohdan mukaan yritysten yhteenliittymälle kilpailunrajoituksen perusteella määrätyn sellaisen seuraamusmaksun suorittamiseksi, jonka määräämisessä on otettu huomioon myös yhteenliittymän jäsenten liikevaihto, maksukyvyttömän yhteenliittymän on vaadittava jäseniltään osuuksia seuraamusmaksun maksamiseksi. Artiklan 4 kohdassa edellytetään lisäksi, että mikäli 3 kohdassa tarkoitettuja osuuksia ei ole maksettu täysimääräisinä kansallisten kilpailuviranomaisten asettamassa määräajassa, kansallisten kilpailuviranomaisten on voitava vaatia seuraamusmaksun maksamista suoraan miltä tahansa elinkeinonharjoittajalta, jonka edustajat olivat yhteenliittymän päätöksentekoelinten jäseniä. Mikäli tämänkin jälkeen seuraamusmaksu on vielä kokonaan tai osittain maksamatta, kansallisten kilpailuviranomaisten on voitava vaatia seuraamusmaksun maksamista miltä tahansa sellaiselta yhteenliittymän jäseneltä, joka toimii niillä markkinoilla, joilla rikkominen tapahtui. Seuraamusmaksun maksamista ei kuitenkaan saa vaatia sellaisilta elinkeinonharjoittajilta, jotka osoittavat, että ne eivät ole toteuttaneet yhteenliittymän kilpailua rajoittavaa päätöstä, ja lisäksi olivat joko tietämättömiä kyseisestä päätöksestä tai ovat vetäytyneet siitä aktiivisesti ennen kilpailuviranomaisen tutkinnan aloittamista.
Kilpailulaissa ei ole säännöksiä elinkeinonharjoittajien yhteenliittymän jäsenten liikevaihtojen huomioon ottamisesta yhteenliittymälle määrättävän seuraamusmaksun suuruuden määrittämisessä, ja asiaa koskeva säännös lisättäisiin kilpailulakiin uuden 13 b §:n 2 momenttina. Kilpailulaissa ei myöskään ole säännöksiä, jotka mahdollistaisivat direktiivin edellyttämän yhteenliittymälle määrätyn seuraamusmaksujen täytäntöönpanoa koskevan portaittaisen perimismenettelyn. Elinkeinonharjoittajien yhteenliittymälle määrättävien seuraamusmaksujen perimistä koskevasta portaittaisesta perimismenettelystä ehdotetaan säädettäväksi uudessa 47 a §:ssä.
3.12
Uhkasakot
Kilpailulain 46 §:n 1 momentin mukaan Kilpailu- ja kuluttajavirasto voi asettaa kilpailulain nojalla asettamansa ehdon tai antamansa määräyksen, kiellon tai velvoitteen noudattamisen tehosteeksi uhkasakon. Pykälän 2 momentin mukaan markkinaoikeus voi asettaa kilpailulaissa tarkoitetun määräyksen, kiellon tai velvoitteen tehosteeksi uhkasakon. Sekä Kilpailu- ja kuluttajaviraston että markkinaoikeuden asettamat uhkasakot tuomitsee maksettavaksi markkinaoikeus. Pykälän 3 momentin mukaan uhkasakon määräämisestä ja tuomitsemisesta säädetään uhkasakkolaissa (1113/1990). Pykälän 4 momentissa on säädetty uhkasakon käytön rajoituksesta, jonka mukaan uhkasakkoa ei saa asettaa luonnolliselle henkilölle kilpailulaissa säädetyn tietojenantovelvollisuuden tehosteeksi 34 §:ssä säädetyn velvollisuuden täyttämiseksi.
Direktiivin 16 artiklan 1 kohdan mukaan kansallisten hallinnollisten kilpailuviranomaisten on voitava päätöksellään määrätä tehokkaita, oikeasuhteisia ja varoittavia uhkasakkoja, jotka määritetään suhteessa niiden kohteiden edellisen tilikauden keskimääräiseen päivittäiseen maailmanlaajuiseen kokonaisliikevaihtoon kultakin viivästyspäivältä laskettuna. Artiklan 1 kohdassa tarkoitettuja uhkasakkoja on voitava asettaa ainakin sen varmistamiseksi, että yritykset ja yritysten yhteenliittymät antavat täydelliset ja virheettömät tiedot vastatessaan kilpailuviranomaisen kilpailunrajoituksen selvittämiseen liittyvään tietopyyntöön ja saapumaan kilpailunrajoituksen selvittämiseen liittyvään kuulemiseen.
Kilpailulain 46 §:n sääntely mahdollistaa uhkasakon asettamisen minkä tahansa kilpailulain nojalla asetetun ehdon tai annetun määräyksen, kiellon tai velvoitteen noudattamisen tehosteeksi, lukuun ottamatta pykälän 4 momentissa säädettyä rajoitusta. Uhkasakon asettaminen on siten mahdollista direktiivin edellyttämissä tilanteissa.
Artiklan 2 kohdan mukaan kansallisten kilpailuviranomaisten on voitava päätöksellään määrätä tehokkaita, oikeasuhteisia ja varoittavia uhkasakkoja sen varmistamiseksi, että yritykset ja yritysten yhteenliittymät suostuvat liiketiloissa suoritettavaan tarkastukseen sekä noudattavat kilpailunrajoituksen toteamista ja lopetettavaksi määräämistä, väliaikaismääräyksiä ja sitoumuksia koskevia päätöksiä.
Kilpailulaissa ei ole säännöksiä siitä, miten uhkasakon suuruus tulee määrittää. Lain 46 §:n 3 momentin viittauksen mukaan uhkasakon määräämisessä ja tuomitsemisessa noudatetaan uhkasakkolain säännöksiä. Uhkasakkolain 8 §:n mukaan uhkasakon suuruutta harkittaessa on otettava huomioon päävelvoitteen laatu ja laajuus, velvoitetun maksukyky ja muut asiaan vaikuttavat seikat. Kilpailulain 46 §:n 3 momenttia ehdotetaan muutettavaksi siten, että siinä mainittaisiin direktiivin 16 artiklan edellyttämät uhkasakon suuruuden määrittämisessä huomioitavat seikat.
Kilpailulain 46 §:n 4 momentissa on rajattu uhkasakon käyttöä luonnollisiin henkilöihin kohdistuvien kuulemisten osalta. Direktiivin 8 artikla edellyttää, että kansallisilla kilpailuviranomaisilla on oltava valtuudet vaatia kaikkia luonnollisia henkilöitä ja oikeushenkilöitä toimittamaan kohtuullisen määräajan kuluessa tiedot, jotka voivat olla merkityksellisiä kilpailusääntöjen soveltamisen kannalta. Luonnollisiin henkilöihin kohdistuvien tietopyyntöjen mahdollistamiseksi kilpailulain 33 §:ään ehdotetaan lisättäväksi asiaa koskeva uusi 2 momentti. Direktiivin 16 artikla ei edellytä, että luonnollisille henkilöille tulisi voida asettaa uhkasakko tietopyynnöissä tarkoitettujen tietojen toimittamisen tehosteeksi. Kilpailulain 46 §:n 4 momenttiin ehdotetaan lisättäväksi rajoitus, jonka mukaan uhkasakkoa ei saisi asettaa 33 §:n 2 momentissa tarkoitetun pyynnön tehosteeksi.
Kuulemisten osalta 46 §:n 4 momenttiin ehdotetaan lisättäväksi täsmennys, jossa mainittaisiin nimenomaisesti uhkasakon asettamisen olevan mahdollista elinkeinonharjoittajille ja elinkeinonharjoittajien yhteenliittymille sen varmistamiseksi, että niiden edustajat saapuvat kuulemiseen. Lisäys perustuisi direktiivin 16 artiklan 1 kohdan b) alakohtaan.
3.13
Leniency
Seuraamusmaksusta vapautumisesta ja seuraamusmaksun alentamisesta kartellitapauksissa eli ns. leniencystä säädetään kilpailulain 14–17 §:ssä. Kilpailulain esitöiden HE 88/2010 vp sivulla 17 todetun mukaan ”Tavoitteena on, että seuraamusmaksusta vapautumista ja seuraamusmaksun alentamista koskevat säännökset vastaisivat entistä paremmin ja Euroopan komission seuraamusmaksusta vapauttamista ja seuraamusmaksun alentamista koskevaa menettelyä”.
Kilpailulain 17 §:ään tehtiin muutos kilpailulain muuttamisesta annetulla lailla (721/2019), jotta niin sanottu lyhennetty hakemusmenettely saatiin vastaamaan marraskuussa 2012 uudistetun ECN leniency-malliohjelman lyhennettyä hakemusmenettelyä (HE 68/2018 vp, s. 12). Kilpailulain 18 §:ssä säädetään seuraamusmaksun alentamisesta muissa kuin kartellitapauksissa. Lain esitöiden mukaan salaisiin kartelleihin liittyvät sakoista vapauttamista ja sakkojen lieventämistä koskevatpykälät rajattiin tarkoituksella koskemaan pelkästään salaisia kartellitapauksia, eikä tarkoituksena ole muuttaa tätä.
ECN leniency-malliohjelmassa on täyden hakemuksen lisäksi lyhennetty hakemus sekä mahdollisuus hakea merkintää. Nämä kolme tapaa leniency-hakemusten jättämiseen löytyvät myös jo voimassa olevasta kilpailulaista. Täydellä hakemuksella tarkoitetaan tietosisällöltään kaikki seuraamusmaksusta vapautumisen tai seuraamusmaksun alentamisen edellytykset täyttävää hakemusta. Lyhennetyt hakemukset ja merkintähakemukset puolestaan sisältävät rajatummat tiedot ja niillä turvataan hakijan etusija suhteessa muihin hakijoihin. Merkinnällä tarkoitetaan kilpailuoikeudessa vakiintunutta englanninkielistä termiä ”marker”, joka vastaa voimassa olevan lain 17 §:n 1 momentissa tarkoitettua Kilpailu- ja kuluttajaviraston asettamaa määräaikaa voimassa olevan lain 14 §:ssä tarkoitettujen yrityslausunnon, tietojen ja todisteiden toimittamiseksi. Merkinnällä on mahdollisuus saada aikaa kerätä täyttä hakemusta varten tarvittavat tiedot ja näin saada merkintähakemuksen jättämisajankohdan mukainen etusija suhteessa toisiin mahdollisiin leniency-hakijoihin.
Jos elinkeinonharjoittaja on hakenut Euroopan komissiolta tai toisen Euroopan unionin jäsenvaltion toimivaltaiselta viranomaiselta seuraamuksista vapautumista tai seuraamusten alentamista joko hakemalla merkintää tai jättämällä samaa väitettyä salaista kartellia koskevan täyden hakemuksen, elinkeinonharjoittaja voi samassa asiassa hakea Kilpailu- ja kuluttajavirastolta 14 §:n mukaista seuraamusmaksusta vapautumista tai 15 §:n mukaista seuraamusmaksun alentamista lyhennetyllä hakemuksella. Lyhennettyjä hakemuksia koskevan järjestelmän tarkoituksena on vähentää niin hakijoiden kuin kilpailuviranomaisten hallinnollista rasitusta mahdollistamalla lyhennetyn hakemuksen jättäminen muiden jäsenvaltioiden kilpailuviranomaisille. Lyhennetyllä hakemuksella on mahdollista saada sama asema kuin täydellä hakemuksella suhteessa muihin hakijoihin haettaessa seuraamusmaksusta vapautumista tai sen alentamista ennen kuin on määritelty missä kilpailuviranomaisessa asia käsitellään. Kilpailulain mukaan lyhennetyn hakemuksen tekeminen Kilpailu- ja kuluttajavirastolle on mahdollista myös silloin, kun elinkeinonharjoittaja on hakenut toisen Euroopan unionin jäsenvaltion toimivaltaiselta viranomaiselta seuraamuksista vapautumista tai seuraamusten alentamista.
Voimassa olevan sääntelyn muutostarpeet
Leniency-järjestelmää koskevat direktiivin artiklat 17–23 ovat täysharmonisoivia, minkä vuoksi niistä poikkeava kansallinen sääntely ei ole mahdollista. Artiklan 2 kohdan 1 alakohdassa 12 on määritelty salainen kartelli seuraavasti: ”’salaisella kartellilla’ tarkoitetaan kartellia, jonka olemassaolo on osittain tai kokonaan salattu” ja alakohdassa 15 ”leniencyllä” on todettu tarkoitettavan sekä sakoista vapautumista että sakkojen lieventämistä. Direktiivin johdanto-osan kohdat 50–67 käsittelevät leniency-ohjelmaa koskevia artikloita.
Direktiivin johdanto-osan kohdan 50 mukaan leniency-ohjelmat ovat keskeinen väline salaisten kartellien havaitsemiseksi ja edistävät siten vakavimpien kilpailuoikeuden rikkomisten tehokasta syytteeseenpanoa ja seuraamusten määräämistä niiden johdosta. Tällä hetkellä jäsenvaltioissa sovellettavien leniency-ohjelmien välillä on kuitenkin merkittäviä eroja. Nämä erot aiheuttavat rikkomiseen syyllistyneille yrityksille oikeudellista epävarmuutta edellytyksistä, joiden täyttyessä ne voivat hakea leniencyä, sekä niiden sakkovapautusmahdollisuuksista eri jäsenvaltioiden leniency-ohjelmissa. Tällainen epävarmuus voisi heikentää mahdollisten leniencyn hakijoiden kannustimia hakea leniencyä. Tämä voi puolestaan heikentää kilpailuoikeuden tehokasta täytäntöönpanoa unionissa, koska salaisia kartelleja paljastuu vähemmän.
Johdanto-osan kappaleessa 51 todetaan leniency-ohjelmien välisten erojen jäsenvaltioiden tasolla vaarantavan myös sisämarkkinoilla toimivien yritysten tasapuoliset toimintaedellytykset. Sen vuoksi on aiheellista parantaa oikeusvarmuutta sisämarkkinoilla toimivien yritysten kannalta ja lisätä leniency-ohjelmien houkuttavuutta kaikkialla unionissa pienentämällä näitä eroja siten, että annetaan kaikille kansallisille kilpailuviranomaisille mahdollisuus vapauttaa sakoista tai lieventää niitä ja hyväksyä lyhennettyjä hakemuksia samoin edellytyksin. Tulevaisuudessa voitaisiin tarvita Euroopan kilpailuviranomaisten verkoston lisätoimia leniency-ohjelmien yhdenmukaistamiseksi.
Direktiivin 23 artikla sisältää määräykset sakoista vapauttamista koskevien hakemusten ja luonnollisille henkilöille määrättyjen seuraamusten vuorovaikutuksesta. Direktiivin johdanto-osan kappaleen 64 mukaan oikeudellinen epävarmuus siitä, ovatko sakoista vapauttamista hakeneiden nykyiset ja entiset johtajat, hallituksen jäsenet ja muut henkilöstön edustajat suojassa henkilökohtaisilta seuraamuksilta, kuten sakoilta, oikeudenmenetykseltä tai vankeusrangaistukselta, voisi estää mahdollisia hakijoita hakemasta leniencyä. Kun otetaan huomioon, että kyseiset henkilöt ovat edistäneet salaisten kartellien havaitsemista ja tutkintaa, heitä olisi sen vuoksi lähtökohtaisesti suojeltava seuraamuksilta, joita viranomaiset määräävät rikosoikeudellisessa oikeudenkäyntimenettelyssä, hallinnollisessa menettelyssä ja muussa kuin rikosoikeudellisessa oikeudenkäyntimenettelyssä osallistumisesta salaiseen kartelliin, jota hakemus koskee, niiden kansallisten lakien – kuten kansallisia tarjouskartelleja koskevien sääntöjen – mukaisesti, joilla on pääosin samat tavoitteet kuin SEUT 101 artiklalla, kun tässä direktiivissä säädetyt edellytykset täyttyvät. Yhtenä edellytyksenä on se, että sakoista vapauttamista koskevan hakemuksen olisi oltava tehty ennen kuin toimivaltaiset kansalliset viranomaiset saattoivat mahdolliseen seuraamusten määräämiseen johtavan menettelyn kyseisten henkilöiden tietoon. Ajankohta, jona kyseisiä henkilöitä aletaan epäillä mainittujen kansallisten lakien rikkomisesta, sisältyy tällaiseen menettelyyn.
Artiklan 23 määräykset kohdistuvat tilanteisiin, joissa luonnollisille henkilöille voitaisiin jäsenvaltion kansallisen lainsäädännön nojalla määrätä kilpailunrajoituksen perusteella seuraamuksia. Kilpailulain nojalla määrättävät seuraamukset kohdistuvat kilpailunrajoitukseksi katsottavaan menettelyyn syyllistyneeseen elinkeinonharjoittajaan eikä luonnollisiin henkilöihin. Artiklan 23 määräysten ei arvioida edellyttävän kansallisia täytäntöönpanotoimia. Artiklan 23 määräykset tulee ottaa huomioon, mikäli myöhemmässä vaiheessa kansallisesti säädettäisiin salaisista kartelleista seuraamuksia myös luonnollisille henkilöille.
Seuraamusmaksusta vapautuminen kartellitapauksissa
Kilpailulain 14 §:n mukaan elinkeinonharjoittajalle ei määrätä seuraamusmaksua, kun kyse on sellaisesta 5 §:ssä tai Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 101 artiklassa tarkoitetusta kilpailijoiden välisestä salaisesta kilpailunrajoituksesta, jolla vahvistetaan osto- tai myyntihintoja tai muita kauppaehtoja, rajoitetaan tuotantoa tai myyntiä taikka jaetaan markkinoita, asiakkaita tai hankintalähteitä, jos tällaiseen kilpailunrajoitukseen osallinen elinkeinonharjoittaja joko 1) toimittaa yrityslausunnon sekä tietoja ja todisteita, joiden perusteella Kilpailu- ja kuluttajavirasto voi toimittaa 35 tai 36 §:ssä tarkoitetun tarkastuksen; tai 2) toimittaa 35 tai 36 §:ssä tarkoitetun tarkastuksen toimittamisen jälkeen yrityslausunnon sekä tietoja ja todisteita, joiden perusteella Kilpailu- ja kuluttajavirasto voi todeta, että 5 §:ää tai Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 101 artiklaa on rikottu. Seuraamusmaksusta vapautumisen edellytyksenä on lisäksi, että elinkeinonharjoittaja on antanut 1 ja 2 kohdassa tarkoitetut yrityslausunnon, tiedot ja todisteet ennen kuin Kilpailu- ja kuluttajavirasto on saanut tiedot muuta kautta. Pykälän 3 momentin mukaan elinkeinonharjoittaja, joka on painostanut toista elinkeinonharjoittajaa osallistumaan kartelliin, ei voi saada vapautusta seuraamusmaksusta.
Direktiivin 17 artikla edellyttää jäsenvaltioita varmistamaan, että kansallisilla kilpailuviranomaisilla on käytössä leniency-ohjelmia, joiden avulla ne voivat vapauttaa sakoista yritykset, jotka paljastavat osallisuutensa salaisiin kartelleihin. Lisäksi jäsenvaltioiden on varmistettava, että vapautus sakoista myönnetään ainoastaan, jos hakija täyttää 19 artiklassa säädetyt edellytykset ja jos todisteiden perusteella kilpailuviranomainen voi joko suorittaa tarkastuksen tai todeta leniency-ohjelman piiriin kuuluvan rikkomisen, eikä kilpailuviranomaisella ole ennestään hallussaan tarkastuksen toimittamiseksi tai rikkomisen toteamiseksi riittäviä todisteita tai viranomainen ei ole ehtinyt toimittamaan tarkastusta ennen tietojen toimittamista. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että yritykset, jotka ovat painostaneet muita yrityksiä osallistumaan kartelliin, ei voida vapauttaa sakoista. Lisäksi jäsenvaltioiden on varmistettava se, että kilpailuviranomainen ilmoittaa hakijalle, onko se ehdollisesti vapautettu sakosta vai ei. Kansallisen kilpailuviranomaisen hylätessä sakoista vapauttamista koskevan hakemuksen hakija voi pyytää kilpailuviranomaista tarkastelemaan hakemusta sakkojen lieventämistä koskevana hakemuksena.
Nykyisen kilpailulain 14 §:n voidaan katsoa olevan direktiivin 17 artiklan mukainen lukuun ottamatta 4 kohtaa seuraamusmaksusta vapauttamista koskevan hakemuksen tarkastelemista sakkojen lieventämistä koskevana hakemuksena. Kilpailulain 14 §:ssä ei ole 17 artiklan 4 kohtaa kirjallisen vastauksen saamisesta, mutta tämä vastaa Kilpailu- ja kuluttajaviraston sisäistä käytäntöä. Lisäksi hallintolain 7 luvun 43 §:n mukaan hallintopäätös on annettava kirjallisena, minkä vuoksi asiasta ei ole tarpeen säätää erikseen kilpailulaissa.
Seuraamusmaksun alentaminen kartellitapauksissa
Kilpailulain 15 §:ssä säädetään seuraamusmaksun alentamisesta kartellitapauksissa. Pykälän 1 momentin mukaan muulle 14 §:n 1 momentissa tarkoitettuun kilpailunrajoitukseen osallistuneelle elinkeinonharjoittajalle kuin sille, joka on 14 §:n perusteella vapautettu seuraamusmaksusta, määrättävää seuraamusmaksua alennetaan, jos se toimittaa Kilpailu- ja kuluttajavirastolle yrityslausunnon, tietoja ja todisteita, jotka ovat merkityksellisiä kilpailunrajoituksen tai sen koko laajuuden tai luonteen toteamiseksi. Edellytyksenä on lisäksi, että ne toimitetaan ennen kuin Kilpailu- ja kuluttajavirasto on saanut tiedot muuta kautta. Ensimmäisenä tietoja toimittaneen seuraamusmaksua alennetaan 30–50 prosenttia, toisena toimittaneen 20–30 prosenttia ja muiden osalta enintään 20 prosenttia. Pykälän 2 momentin mukaan elinkeinonharjoittaja, joka on saanut 17 §:n 2 momentissa tarkoitetun ehdollisen vapautuksen seuraamusmaksusta, ei voi saada 1 momentissa tarkoitettua alennusta samaa kilpailunrajoitusta koskevassa asiassa.
Direktiivin 18 artikla edellyttää jäsenvaltioita varmistamaan, että kansallisilla kilpailuviranomaisilla on käytössä leniency-ohjelmia, joiden avulla ne voivat lieventää sakkoja niiden yritysten osalta, jotka eivät voi saada vapautusta sakoista. Lisäksi jäsenvaltioiden on varmistettava, että sakkojen lieventäminen myönnetään ainoastaan, jos hakija a) täyttää 19 artiklassa säädetyt edellytykset; b) paljastaa osallisuutensa salaiseen kartelliin; ja c) toimittaa väitettyä salaista kartellia koskevia todisteita, joilla on merkittävää lisäarvoa näytettäessä toteen leniency-ohjelman piiriin kuuluva rikkominen, kun niitä verrataan todisteisiin, jotka olivat jo kansallisen kilpailuviranomaisen hallussa hakemuksen tekemisen aikaan. Artiklan 3 kohta edellyttää jäsenvaltioita varmistamaan, että jos hakija esittää ratkaisevia todisteita, joita kansallinen kilpailuviranomainen käyttää näyttääkseen toteen lisäseikkoja, joiden johdosta sakkoja korotetaan verrattuna sakkoihin, jotka salaiseen kartelliin osallistujille olisi muutoin määrätty, kansallinen kilpailuviranomainen ei ota näitä lisäseikkoja lukuun määrittäessään sakkoa, joka määrätään kyseiset todisteet toimittaneelle sakkolievennyksen hakijalle.
Voimassa olevan kilpailulain 15 §:n katsotaan olevan direktiivin 18 artiklan mukainen lukuun ottamatta 18 artiklan 3 kohtaa.
Edellytykset seuraamusmaksusta vapautumiselle ja seuraamusmaksun alentamiselle kartellitapauksissa
Kilpailulain 16 §:ssä säädetään edellytyksistä, joiden on täytyttävä 14 §:ssä seuraamusmaksusta vapautumiselle ja 15 §:ssä seuraamusmaksun alentamiselle säädettyjen edellytysten lisäksi. Pykälän 1 momentin mukaan elinkeinonharjoittajan on lopetettava osallistumisensa kilpailunrajoitukseen välittömästi toimitettuaan Kilpailu- ja kuluttajavirastolle 17 §:n 1 momentissa tarkoitetun hakemuksen, toimittava yhteistyössä Kilpailu- ja kuluttajaviraston kanssa koko kilpailunrajoituksen selvittämisen ajan, oltava hävittämättä hakemuksen piiriin kuuluvia todisteita ennen 17 §:n 1 momentissa tarkoitetun hakemuksen toimittamista sekä hakemuksen toimittamisen jälkeen, ja pidettävä salassa 17 §:n 1 momentissa tarkoitetun hakemuksen sisältö ja hakemuksen tekeminen tai hakemuksen tekemisen harkitseminen. Pykälän 2 momentin mukaan elinkeinonharjoittaja voi kuitenkin Kilpailu- ja kuluttajaviraston ohjauksessa jatkaa kilpailunrajoitukseen osallistumista siinä laajuudessa kuin se on välttämätöntä 35 ja 36 §:ssä tarkoitettujen tarkastusten onnistumisen turvaamiseksi. Pykälän 3 momentissa säädetään poikkeuksesta 1 momentissa säädettyyn velvollisuuteen pitää salassa 17 §:n 1 momentissa tarkoitetun hakemuksen sisältö. Poikkeus koskee tilanteita, joissa tiedot on tarpeen antaa Euroopan komissiolle tai toisen maan kilpailuviranomaiselle kilpailunrajoituksen selvittämiseksi.
Direktiivin 19 artikla edellyttää jäsenvaltioita varmistamaan, että salaiseen kartelliin osallistumista koskevan leniencyn saamiseksi hakijalta vaaditaan artiklassa säädettyjen edellytysten täyttämistä. Artikla edellyttää ensinnäkin. että hakija on lopettanut osallistumisensa väitettyyn salaiseen kartelliin viimeistään välittömästi leniency-hakemuksensa tekemisen jälkeen, ellei kansallinen kilpailuviranomainen ole katsonut osallistumisen jatkumisen olevan kohtuudella välttämätöntä sen tutkinnan luotettavuuden säilyttämiseksi. Hakijan on tehtävä todellista, kokonaisvaltaista, jatkuvaa ja nopeaa yhteistyötä kansallisen kilpailuviranomaisen kanssa hakemuksen jättämisestä siihen asti, kunnes viranomainen on päättänyt täytäntöönpanomenettelynsä. Yhteistyön tekeminen käsittää muun muassa sen, että hakijan on toimitettava kansalliselle kilpailuviranomaiselle välittömästi kaikki haltuunsa tulevat tai käytettävissään olevat merkitykselliset tiedot ja todisteet väitetystä salaisesta kartellista, oltava kansallisen kilpailuviranomaisen käytettävissä kysymyksiin vastaamiseksi, huolehdittava henkilöstönsä edustajien olevan käytettävissä kuulemisia varten sekä pidättäydyttävä merkityksellisten tietojen tai todisteiden tuhoamisesta, väärentämisestä ja kätkemisestä. Lisäksi hakija ei saa paljastaa harkitsevansa hakemuksen tekemistä tai paljastaa hakemuksen sisältöä muille kuin toisille Euroopan kilpailuviranomaisten verkostoon kuuluville kilpailuviranomaisille tai kolmansien maiden kilpailuviranomaisille eikä myöskään harkitessaan hakemuksen tekemistä tuhota, väärentää tai kätkeä väitettyyn salaiseen kartelliin liittyviä todisteita.
Voimassa olevan kilpailulain 16 §:n voidaan katsoa täyttävän direktiivin 19 artiklan vaatimukset pääpiirteissään. Koska direktiivin leniencyä koskevat määräykset ovat luonteeltaan täysharmonisoivia ja 19 artiklan muotoilu on hyvin yksityiskohtainen edellytysten ja yhteistyön osalta, 16 §:n muotoilua on tarpeen täsmentää.
Seuraamusmaksusta vapautumista ja seuraamusmaksun alentamista koskeva menettely kartellitapauksissa
Kilpailulain 17 §:n 1 momentin mukaan 14 §:ssä tarkoitettua seuraamusmaksusta vapautumista ja 15 §:ssä tarkoitettua seuraamusmaksun alentamista haetaan Kilpailu- ja kuluttajavirastolta. Kilpailu- ja kuluttajavirasto voi asettaa määräajan, jonka kuluessa hakijan on toimitettava Kilpailu- ja kuluttajavirastolle 14 §:ssä tarkoitetut yrityslausunto, tiedot ja todisteet. Pykälän 2 momentin mukaan Kilpailu- ja kuluttajavirasto myöntää elinkeinonharjoittajalle ehdollisen vapautuksen seuraamusmaksusta, kun elinkeinonharjoittaja on toimittanut Kilpailu- ja kuluttajavirastolle 14 §:ssä tarkoitetut yrityslausunnon, tiedot ja todisteet. Kilpailu- ja kuluttajavirasto ei ota kantaa muihin samaa asiaa koskeviin 14 §:ssä tarkoitettuihin hakemuksiin, ennen kuin se on ratkaissut, myönnetäänkö ensimmäisenä hakemuksen toimittaneelle elinkeinonharjoittajalle ehdollinen vapautus seuraamusmaksusta. Pykälän 3 momentin mukaan silloin, jos elinkeinonharjoittaja on jättänyt tai jättämässä Euroopan komissiolle tai toisen Euroopan unionin jäsenvaltion toimivaltaiselle viranomaiselle hakemuksen seuraamuksista vapautumiseksi tai seuraamusten alentamiseksi, elinkeinonharjoittaja voi samassa asiassa hakea Kilpailu- ja kuluttajavirastolta 14 §:n mukaista seuraamusmaksusta vapautumista tai 15 §:n mukaista seuraamusmaksun alentamista lyhennetyllä hakemuksella. Elinkeinonharjoittajan hakemuksen etusijajärjestys Kilpailu- ja kuluttajavirastossa määräytyy lyhennetyn hakemuksen jättämisajankohdan perusteella. Pykälän 4 momentin mukaan Kilpailu- ja kuluttajavirasto antaa menettelyn lopuksi kirjallisen päätöksen siitä, täyttääkö elinkeinonharjoittaja kaikki 14 tai 15 sekä 16 §:ssä säädetyt edellytykset.
Pykälän 5 momentin mukaan Kilpailu- ja kuluttajavirastolle 14 §:ssä tarkoitetun vapautuksen tai 15 §:ssä tarkoitetun alennuksen saamiseksi toimitettua yrityslausuntoa, tietoja ja todisteita ei saa käyttää muuhun tarkoitukseen kuin 9 §:ssä tarkoitettua määräystä lopettaa kilpailunrajoitus tai velvollisuutta toimittaa hyödyke, 10 §:ssä tarkoitettua sitoumuspäätöstä, 11 §:ssä tarkoitettua ryhmäpoikkeusedun peruuttamista tai 12 §:ssä tarkoitettua seuraamusmaksuesitystä koskevan asian käsittelyyn Kilpailu- ja kuluttajavirastossa, markkinaoikeudessa tai korkeimmassa hallinto-oikeudessa. Pykälän 6 momentin mukaan 5 momentissa tarkoitettuja tietoja ja todisteita voidaan kuitenkin käyttää myös kilpailuoikeudellisista vahingonkorvauksista annetun lain (1077/2016) nojalla nostettujen korvauskanteiden käsittelyyn.
Direktiivin 20 artikla edellyttää jäsenvaltioita varmistamaan, että hakijat voivat esittää täydellisiin tai lyhennettyihin hakemuksiin liittyvät leniency-lausunnot kirjallisesti. Lisäksi kansallisilla kilpailuviranomaisilla on oltava myös käytössään järjestelmä, jonka avulla ne voivat hyväksyä tällaisia lausuntoja joko suullisesti tai muilla tavoin, jotka mahdollistavat sen, että hakijat eivät ota näitä esitettyjä lausuntoja haltuunsa, huostaansa tai valvontaansa. Lisäksi hakijan pyytäessä kilpailuviranomaisen on vahvistettava täydellisen tai lyhennetyn hakemuksen vastaanottaminen kirjallisesti ja hakijan on voitava esittää täydellisen ja lyhennettyyn hakemukseen liittyvät lausunnot kyseisen kilpailuviranomaisen jäsenvaltion virallisella kielellä tai yhdellä sen virallisista kielistä tai sovittaessa kahdenvälisesti jollakin muulla unionin virallisella kielellä.
Voimassa olevan 17 §:n perusteella hakija voi jättää täyden tai lyhennetyn hakemuksen, jos se on hakenut tai hakemassa Euroopan komissiolta tai toisen Euroopan unionin jäsenvaltion toimivaltaiselta viranomaiselta seuraamuksista vapautumista tai seuraamusten alentamista. Voimassa olevassa 17 §:ssä ei ole säännöksiä siitä, että hakija voisi esittää täyteen ja lyhennettyyn hakemukseen liittyvät lausunnot Suomen virallisten kielien lisäksi yhdellä muulla unionin virallisella kielellä, josta on sovittu Kilpailu- ja kuluttajaviraston ja hakijan kesken. Käytännössä Kilpailu- ja kuluttajavirasto on kuitenkin ottanut vastaan myös englanninkielisen hakemuksen. Esityksessä käytetyllä käsitteellä täysi hakemus tarkoitetaan samaa asiaa kuin direktiivissä käytetyllä käsitteellä täydellinen hakemus.
Merkinnät seuraamusmaksusta vapauttamista koskevan hakemuksen tekemiseksi
Kilpailulaissa ei ole direktiivin 21 artiklan mukaisia yksityiskohtaisia säännöksiä merkinnästä seuraamusmaksusta vapauttamista koskevien hakemusten tekemiseksi. Kilpailulain 17 §:n 1 momentissa on direktiivissä tarkoitettua merkintää asiallisesti vastaava maininta, jonka mukaan Kilpailu- ja kuluttajavirasto voi asettaa määräajan, jonka kuluessa hakijan on toimitettava Kilpailu- ja kuluttajavirastolle 14 §:ssä tarkoitetut yrityslausunto, tiedot ja todisteet. Kilpailulakiin ehdotetaan lisättäväksi uusi 17 a §, jossa säädettäisiin direktiivin 21 artiklassa tarkoitetusta merkinnästä.
Lyhennetyt hakemukset
Kilpailulain 17 §:n 3 momentin mukaan silloin, jos elinkeinonharjoittaja on jättänyt tai jättämässä Euroopan komissiolle tai toisen Euroopan unionin jäsenvaltion toimivaltaiselle viranomaiselle hakemuksen seuraamuksista vapautumiseksi tai seuraamusten alentamiseksi, elinkeinonharjoittaja voi samassa asiassa hakea Kilpailu- ja kuluttajavirastolta 14 §:n mukaista seuraamusmaksusta vapautumista tai 15 §:n mukaista seuraamusmaksun alentamista lyhennetyllä hakemuksella.
Direktiivin 22 artiklassa säädetään voimassa olevan kilpailulain sääntelyä yksityiskohtaisemmin lyhennettyjen hakemusten sisällöstä ja niiden käyttämistä koskevasta menettelystä. Lyhennetyistä hakemuksista ehdotetaan säädettäväksi jatkossa erillisessä 17 b §:ssä.
3.14
Seuraamusmaksun ja uhkasakon vanhentuminen
Kilpailulain 19 §:n 1 momentin mukaan seuraamusmaksua ei saa määrätä 5, 7, 25 tai 27 §:n taikka Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 101 tai 102 artiklan säännösten rikkomisesta, ellei esitystä markkinaoikeudelle ole tehty viiden vuoden kuluessa siitä päivästä, jona rikkominen tapahtui, tai jatketun rikkomisen osalta viiden vuoden kuluessa siitä päivästä, jona rikkominen päättyi. Kilpailu- ja kuluttajaviraston toimenpiteet kilpailunrajoituksen tutkimiseksi aloittavat vanhentumisajan kulumisen alusta. Pykälän 2 momentissa säädetään erikseen seuraamusmaksun määräämisen ehdottomasta vanhentumisajasta. Momentin mukaan seuraamusmaksua ei saa määrätä, jos esitystä markkinaoikeudelle ei ole tehty kymmenen vuoden kuluessa siitä päivästä, jona rikkominen tapahtui, tai jatketun rikkomisen osalta kymmenen vuoden kuluessa siitä päivästä, jona rikkominen päättyi.
Direktiivin vanhentumisaikoja koskevan VIII luvun 29 artiklan 1 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on varmistettava, että direktiivin 13 ja 16 artikloiden nojalla määrättävien seuraamusmaksujen tai uhkasakkojen määräämiseen sovellettavat vanhentumisajat keskeytetään tai katkaistaan toisten jäsenvaltioiden kansallisten kilpailuviranomaisten tai komission täytäntöönpanomenettelyn ajaksi silloin, kun menettelyn kohteena oleva rikkominen koskee samaa SEUT 101 tai 102 artiklassa kiellettyä sopimusta, yhteenliittymän päätöstä, yhdenmukaistettua menettelytapaa tai muuta toimintaa. Keskeyttäminen alkaa tai katkaiseminen tapahtuu kaikkien rikkomisesta epäiltyjen osalta ajankohtana, jona ensimmäisestä virallisesta tutkintatoimenpiteestä ilmoitetaan vähintään yhdelle täytäntöönpanomenettelyn kohteena olevalle yritykselle. Keskeyttäminen tai katkeaminen päättyy päivänä, jona asianomainen kilpailuviranomainen päättää täytäntöönpanomenettelyn joko tekemällä direktiivin 10, 12 tai 13 artiklassa tarkoitetun päätöksen tai komission tehdessä täytäntöönpanoasetuksen 7, 9 tai 10 artiklassa tarkoitetun päätöksen taikka täytäntöönpanomenettely päätetään sen vuoksi, ettei muihin toimenpiteisiin ole perusteita. Direktiivin 10 artiklassa säädetään kilpailunrajoituksen toteamista ja lopettamista sekä käyttäytymistä koskevia ja rakenteellisia korjaustoimenpiteitä koskevista päätöksistä, 12 artiklassa sitoumuspäätöksistä ja 13 artiklassa SEUT 101 ja 102 sekä menettelyä koskevien säännösten rikkomisen perusteella määrättävistä seuraamusmaksuista. Asetuksen 1/2003 7 artiklassa säädetään rikkomisen toteamista ja lopettamista sekä toimintaa koskevia ja rakenteellisia korjaustoimenpiteitä koskevista päätöksistä, 9 artiklassa sitoumuspäätöksistä ja 10 artiklassa SEUT 101 ja 102 artiklan soveltamatta jättämistä koskevista päätöksistä.
Direktiivin 29 artiklan määräykset vanhentumisajan keskeyttämisestä tai katkaisemisesta eivät estä jäsenvaltioita pitämässä voimassa tai ottamasta käyttöön ehdottomia vanhentumisaikoja edellyttäen, että niiden kesto ei tee SEUT 101 ja 102 artiklan tehokasta täytäntöönpanoa käytännössä mahdottomaksi tai suhteettoman vaikeaksi.
Kilpailulaissa ei ole säädetty komission tai toisten jäsenvaltioiden kilpailuviranomaisten toimenpiteiden vaikutuksesta vanhentumisajan kulumiseen. Kilpailulain 19 §:ää ehdotetaan muutettavaksi vastaamaan direktiivin 29 artiklan edellytyksiä komission ja muiden jäsenvaltioiden tutkintamenettelyjen vaikutuksesta vanhentumisajan kulumiseen.
Direktiivin mahdollistamista vaihtoehdoista vanhentumisajan katkaisemiseen perustuva sääntely saattaisi joissain tilanteissa mahdollistaa Kilpailu- ja kuluttajavirastolle vanhentumisajan keskeyttämistä pidemmän tutkinta-ajan ennen seuraamusmaksuesityksen tekemistä markkinaoikeudelle. Seuraamusmaksuesityksen kohteen osalta epävarmuus rikkomisen toteamisesta ja mahdollisesta sanktiosta kestäisi vastaavasti pidempään. Vanhentumisajan katkaisemiseen ja keskeytymiseen perustuvien sääntelyvaihtoehtojen välistä eroa pienentää kuitenkin kilpailulaissa säädetty ehdoton 10 vuoden vanhentumisaika. Vanhentumisajalla saattaa olla välillinen yhteys myös julkisoikeudellisen täytäntöönpanon jälkeisen kilpailuoikeudellisen vahingonkorvausprosessin alkuajankohtaan.
Direktiivin mahdollistamista vaihtoehdoista keskeytymiseen perustuvan vaihtoehdon voidaan katsoa olevan yritysten oikeusturvan kannalta jossain määrin kannatettavampi vaihtoehto, sillä katkaisemiseen perustuvassa mallissa vanhentumisaika oletettavasti päättyisi useimmissa tapauksissa vasta ehdottoman kymmenen vuoden vanhentumisajan johdosta. Kilpailulain 19 §:n sääntelyä ehdotetaan muutettavaksi siten, että vanhentumisaika keskeytyisi komission tai toisen jäsenvaltion kilpailuviranomaisen tutkintatoimenpiteiden ajaksi.
Direktiivin 29 artiklan määräykset koskevat seuraamusmaksujen lisäksi myös uhkasakkojen määräämistä koskevia vanhentumisaikoja. Kilpailulain 46 §:n 3 momentin mukaan uhkasakon määräämisestä ja tuomitsemisesta säädetään uhkasakkolaissa. Uhkasakkolain 13 §:n mukaan uhkasakkoa ei saa tuomita maksettavaksi, ellei sen tuomitsemisen johdosta asianosaiselle ole varattu tilaisuutta 22 §:ssä tarkoitetun selityksen antamiseen kahden vuoden kuluessa siitä, kun uhkasakon asettamispäätös on saanut lainvoiman ja päävelvoitteen täyttämistä koskeva määräaika on päättynyt, taikka jos päävelvoitetta on noudatettava määrätystä ajankohdasta alkaen, kahden vuoden kuluessa siitä, kun päävelvoitetta on rikottu. Uhkasakkolaissa oleva vanhentumisaika koskee vain uhkasakon maksettavaksi tuomitsemista. Sen sijaan uhkasakon asettamiselle ei ole säädetty vanhentumisaikaa. Koska 29 artiklan määräykset edellyttävät jäsenvaltioita varmistamaan mahdollisten uhkasakkojen asettamiselle kansallisesti säädettyjen vanhentumisaikojen katkeamisen tai keskeytymisen komission tai muiden jäsenvaltioiden kilpailuviranomaisten tutkintamenettelyjen ajaksi, ei artikla edellytä voimassa olevan sääntelyn muuttamista.
Direktiivin 29 artiklan 2 kohdan mukaan seuraamusmaksun ja uhkasakon määräämistä koskevan vanhentumisajan tulee keskeytyä tai katketa myös ajaksi, jolloin kansallisen kilpailuviranomaisen päätöstä koskeva muutoksenhaku on vireillä tuomioistuimessa. Direktiivissä ei ole täsmällisemmin määritelty niitä kilpailuviranomaisen päätöksiä, joita koskevan muutoksenhaun vireillä olon tulee katkaista seuraamusmaksun määräämistä koskeva vanhentumisaika. Oletettavaa kuitenkin on, että päätöksellä tarkoitetaan tässä yhteydessä pääasiaa koskevaa kansallisen kilpailuviranomaisen päätöstä. Tilanteiden, joissa Kilpailu- ja kuluttajavirasto tekisi seuraamusmaksuesityksen vasta pääasiassa tehtyä päätöstä koskevan muutoksenhakumenettelyn päättymisen jälkeen, voidaan katsoa olevan lähinnä teoreettisia. Artiklan 2 kohdan johdosta ei esitetä annettavaksi uutta sääntelyä.
Artiklan 3 kohdan mukaan komissio varmistaa, että kansalliselta kilpailuviranomaiselta täytäntöönpanoasetuksen 11 artiklan 3 kohdan nojalla vastaanotettu ensimmäistä virallista tutkintatoimenpidettä koskeva ilmoitus saatetaan muiden kansallisten kilpailuviranomaisten saataville Euroopan kilpailuviranomaisten verkostossa. Kyseinen artiklan kohta ei edellytä kansallisia täytäntöönpanotoimia.
3.15
Kilpailuviranomaisten keskinäinen avunanto
Velvollisuudesta toimittaa tietoja Kilpailu- ja kuluttajavirastolle säädetään kilpailulain 33 §:ssä ja viraston toimivallasta kutsua henkilöitä kuultavaksi säädetään 34 §:ssä. Kilpailu- ja kuluttajaviraston oikeudesta toimittaa tarkastus elinkeinonharjoittajan hallinnassa olevissa liiketiloissa säädetään kilpailulain 35 §:ssä ja oikeudesta toimittaa tarkastus muissa tiloissa säädetään 36 §:ssä. Menettelystä tarkastusta toimitettaessa säädetään 37 §:ssä. Kilpailu- ja kuluttajaviraston velvollisuudesta toimittaa tarkastus elinkeinonharjoittajan liiketiloissa Euroopan komission pyynnöstä siten kuin Euroopan unionin säädöksissä säädetään, on säädetty 35 §:ssä ja vastaavasti myös muiden tilojen osalta 36 §:ssä. Kilpailulain 40 §:ssä säädetään asiakirjan luovuttamisesta toisen maan kilpailuviranomaiselle.
Direktiivin 24 artikla edellyttää jäsenvaltioita varmistamaan, että kilpailuviranomaisilla on oikeus suorittaa täytäntöönpanoasetuksen 22 artiklan nojalla toisten kansallisten kilpailuviranomaisten puolesta ja niiden lukuun tarkastus tai kuuleminen. Lisäksi pyynnön esittävän kilpailuviranomaisen valtuuttamilla tai nimittämillä virkamiehillä ja muilla mukana olevilla henkilöillä on oltava lupa osallistua tarkastukseen tai kuulemiseen ja avustaa aktiivisesti pyynnön vastaanottanutta kilpailuviranomaista. Pyynnön esittävällä kansallisella kilpailuviranomaisella ja pyynnön vastaanottavalla kansallisella kilpailuviranomaisella on oltava valtuudet vaihtaa tietoja ja käyttää niitä todisteina tässä tarkoituksessa, asetuksen (EY) N:o 1/2003 12 artiklan mukaisia takeita soveltaen.
Täytäntöönpanoasetuksella uudistettiin kattavasti SEUT 101 ja 102 artiklan soveltamista koskevat menettelyt. Euroopan komission lisäksi jäsenvaltioiden kilpailuviranomaisille ja kansallisille tuomioistuimille annettiin valtuudet soveltaa EU:n kilpailusääntöjä kaikilta osin. Asetuksessa säädettiin myös täytäntöönpanoon liittyvästä yhteistyöstä, jonka tarkoituksena on varmistaa kilpailusääntöjen yhdenmukainen soveltaminen. Täytäntöönpanon yhdenmukaisuuden varmistamiseksi muodostettiin myös komissiosta ja jäsenvaltioiden kilpailuviranomaisista muodostuva Euroopan kilpailuviranomaisten verkosto (ECN).
Täytäntöönpanoasetuksen 11 artiklassa säädetään komission ja jäsenvaltioiden kilpailuviranomaisten välisestä yhteistyöstä. Artiklan perusteella kansallisilla kilpailuviranomaisilla on velvollisuus ilmoittaa komissiolle kilpailunrajoitustapauksista, joilla on vaikutuksia jäsenvaltioiden väliseen kauppaan, eli ns. kauppakriteerin täyttyessä. Lisäksi jäsenvaltioiden kilpailuviranomaisten on annettava tiedoksi rikkomuksen lopettamista ja sitoumuksia koskevat päätösluonnokset komissiolle 30 päivää ennen päätöksentekoa kauppakriteerin täyttävissä asioissa. Jäsenvaltioiden kilpailuviranomaiset voivat myös kuulla komissiota kaikissa tapauksissa, joissa yhteisön oikeutta sovelletaan. Yhteistyön tarkoituksena on varmistaa se, että jäsenvaltioiden kansalliset kilpailuviranomaiset ja tuomioistuimet soveltavat kilpailusääntöjä yhdenmukaisesti.
Täytäntöönpanoasetus ei koske yrityskauppa- tai kilpailuneutraliteettiasioita, vaan ainoastaan SEUT 101 ja 102 artikloiden soveltamista. Jäsenvaltioissa ei ole myöskään yhtenäisiä kilpailuoikeudellisia prosessisäännöksiä tai -periaatteita. Suurimmassa osassa jäsenvaltioita kansallisella kilpailuviranomaisella on päätöksenteko-oikeus ja tuomioistuimet ovat puhtaasti valitustuomioistuimia. Suomen lisäksi kansallinen tuomioistuin päättää seuraamusmaksun määrästä Itävallassa, Ruotsissa ja Maltalla. Voimassa oleva EU-lainsäädäntö toisten jäsenvaltioiden tuomioistuinten päätösten tunnustamisesta ei ole direktiivin edellytysten näkökulmasta riittävän kattava SEUT 101 ja 102 artiklan rikkomista koskevissa kilpailunrajoitusasioissa. Eri jäsenmaissa on myös erilaisia kansallisia prosessisäännöksiä ja -periaatteita. Tämän vuoksi esityksessä ehdotetaan uusia kansallisia säännöksiä rajat ylittävästä tiettyjen päätösten tiedoksiannosta ja täytäntöönpanosta.
Täytäntöönpanoasetuksen 12 artiklan 1 kohdan mukaan SEUT 101 ja 102 artiklan soveltamiseksi komissiolla ja jäsenvaltioiden kilpailuviranomaisilla on toimivalta välittää toisilleen tietoa kaikista tosiseikoista tai oikeudellisista seikoista, luottamukselliset tiedot mukaan lukien, ja käyttää niitä todisteina. Artiklan 2 kohdan mukaan vaihdettuja tietoja käytetään ainoastaan todisteena SEUT 101 ja 102 artiklan soveltamiseksi ja siinä asiassa, jota varten tiedot toimittanut viranomainen on ne hankkinut. Jos kansallista kilpailulainsäädäntöä kuitenkin sovelletaan samaan asiaan ja rinnakkain yhteisön kilpailulainsäädännön kanssa eikä tämä johda erilaiseen lopputulokseen, voidaan artiklan nojalla vaihdettuja tietoja käyttää myös kansallisen kilpailulainsäädännön soveltamisessa. Artiklan 3 kohdan mukaan artiklan 1 kohdan mukaisesti vaihdettuja tietoja voidaan käyttää todisteena seuraamusten määräämiseksi luonnollisille henkilöille ainoastaan, jos 1) tiedot toimittaneen viranomaisen lainsäädännössä määrätään samankaltaisesta seuraamuksesta kuin SEUT 101 ja 102 artiklan rikkomisen yhteydessä, tai 2) tiedot on koottu tavalla, joka takaa saman tasoisen luonnollisten henkilöiden puolustautumisoikeuksien suoja kuin vastaanottavan viranomaisen kansallisissa säännöissä on säädetty. Vastaanottava viranomainen ei voi tässä tapauksessa kuitenkaan käyttää vaihdettuja tietoja vapausrangaistusten langettamiseen.
Direktiivin 24 artiklan 2 kohta edellyttää jäsenvaltioita myös varmistamaan, että kilpailuviranomaisten tulee voida tehdä tarkastuksia, tietopyyntöjä ja kuulemisia toisen jäsenmaan kilpailuviranomaisen pyynnöstä sen selvittämiseksi, onko pyynnön esittäneen jäsenmaan tutkintatoimia jätetty noudattamatta tai päätöksiä rikottu. Tutkintatoimia ovat yritystarkastukset, tietopyynnöt ja kuulemiset. Päätöksiä ovat lopettamispäätökset ja korjaustoimenpiteet, väliaikaismääräykset sekä sitoumuspäätökset.
Kilpailulaissa ei ole direktiivin 24 artiklaa vastaavia yksityiskohtaisia säännöksiä koskien Kilpailu- ja kuluttajaviraston oikeutta suorittaa tutkintatoimenpiteitä toisen jäsenvaltion kilpailuviranomaisen puolesta, kuten toimittaa tarkastus elinkeinonharjoittajan tai elinkeinonharjoittajien yhteenliittymän liiketiloihin tai muihin tiloihin taikka kutsua kuultavaksi elinkeinonharjoittajan tai elinkeinonharjoittajien yhteenliittymän edustajaa tai muuta henkilöä. Kilpailulain sääntelyä esitetään täydennettäväksi näiltä osin.
3.16
Jäsenvaltioiden rajat ylittävä tiedoksianto ja täytäntöönpano
Jäsenvaltioiden rajat ylittävää tiedoksiantoa ja täytäntöönpanoa koskevat määräykset ovat direktiivin artikloissa 25–28.
Direktiivin artikla 25 koskee jäsenvaltioiden rajat ylittäviä alustavien väitteiden ja muiden asiakirjojen tiedoksiantoa. Rajoittamatta pyynnön esittävän viranomaisen sen omassa jäsenvaltiossa voimassa olevien sääntöjen mukaisesti tekemän muunlaisen tiedoksiannon soveltamista jäsenvaltioiden on varmistettava, että pyynnön esittävän viranomaisen pyynnöstä pyynnön vastaanottavan viranomaisen on annettava vastaanottajalle pyynnön esittävän viranomaisen puolesta tiedoksi kaikki SEUT 101 tai 102 artiklan väitettyä rikkomista koskevat alustavat väitteet ja kaikki päätökset, joissa kyseisiä artikloja sovelletaan; kaikki muut menettelytoimet, jotka on hyväksytty täytäntöönpanomenettelyjen yhteydessä ja jotka olisi kansallisen lainsäädännön mukaisesti annettava tiedoksi; sekä kaikki muut merkitykselliset SEUT 101 tai 102 artiklan soveltamiseen liittyvät asiakirjat, mukaan lukien asiakirjat, jotka liittyvät sakkojen tai uhkasakkojen määräämistä koskevien päätösten täytäntöönpanoon. Kilpailulain sääntelyä esitetään täydennettäväksi vastaamaan 25 artiklan edellytyksiä.
Artiklassa 26 säädetään sakkojen ja uhkasakkojen määräämistä koskevien täytäntöönpanopyyntöjen toteuttamisesta. Voimassa olevan kilpailulain 47 §:n mukaan Oikeusrekisterikeskus huolehtii 12 §:ssä tarkoitetun seuraamusmaksun määräämistä koskevan päätöksen täytäntöönpanosta. Markkinaoikeus ilmoittaa päätöksestään määrätä seuraamusmaksu Oikeusrekisterikeskukselle ja KHO ilmoittaa Oikeusrekisterikeskukselle mahdollisesta markkinaoikeuden päätöksestä poikkeavasta päätöksestään. Toisin kuin yleensä hallinnollisten seuraamusmaksujen täytäntöönpanossa, edellytyksenä ei ole lainvoimainen tuomio ja kilpailulain 12 §:ssä tarkoitettu seuraamusmaksu on säädetty pantavaksi täytäntöön verojen ja maksuja täytäntöönpanosta annetun lain (706/2007) perusteella. Käytännössä seuraamusmaksujen täytäntöönpano on kuitenkin keskeytetty seuraamusmaksupäätökseen kohdistuvan valituksen käsittelyn ajaksi.
Oikeusrekisterikeskus lähettää maksukehotuksen seuraamusmaksun maksamisesta sille elinkeinonharjoittajalle, jolle on määrätty seuraamusmaksu. Jos elinkeinonharjoittaja maksukehotuksesta huolimatta ei maksa seuraamusmaksua, siirtyy seuraamusmaksun periminen ulosottoviranomaiselle. Oikeusrekisterikeskus ei tarvitse kilpailuoikeudellista asiantuntemusta kansallisten seuraamusmaksujen täytäntöönpanoa varten ja tästä johtuen Kilpailu- ja kuluttajaviraston tulisi osallistua Oikeusrekisterikeskuksen ja toisen jäsenvaltion kilpailuviranomaisen väliseen yhteistyöhön liittyen toisen jäsenvaltion kilpailuviranomaisen päätöksen täytäntöönpanoon. Oikeusrekisterikeskukselle tarjottavan kilpailuoikeudellisen asiantuntemuksen lisäksi Kilpailu- ja kuluttajavirastolla tekee komission ja toisten jäsenvaltioiden kilpailuviranomaisten kanssa yhteistyötä ja pystyy tarvittaessa tehokkaaseen yhteydenpitoon toisten jäsenvaltion kilpailuviranomaisten kanssa täytäntöönpanopyyntöön liittyvässä asiassa.
Kilpailulaissa ei ole direktiivin 26 artiklan mukaisia säännöksiä koskien jäsenvaltioiden yhteistyötä seuraamusmaksujen, sakkojen tai uhkasakkojen täytäntöön panemiseksi, minkä vuoksi kilpailulakiin ehdotetaan lisättäväksi asiaa koskevat säännökset.
Direktiivin artiklassa 27 on määräykset rajat ylittävien tiedoksiantojen ja täytäntöönpanojen tilanteissa noudatettavista toimintatavoista. Rajat ylittävä täytäntöönpano koskee vain sitä oikeushenkilöä, jota vastaan sakko on täytäntöönpanokelpoinen ja kohdistuu vain siihen oikeushenkilöön, jota täytäntöönpanopyyntö koskee ja johon on pyynnön esittäneessä jäsenvaltiossa kohdistunut SEUT 101 ja 102 artiklan rikkomista koskeva päätös, jonka täytäntöönpano ei ole ollut mahdollista varojen puutteen takia. Näin ollen esim. suomalaiselta tytäryhtiöltä ei voisi periä emoyhtiölle toisessa jäsenvaltiossa määrättyjä sakkoja, sillä emoyhtiölle määrätty sakko ei ole täytäntöönpanokelpoinen tytäryhtiötä vastaan.
Voimassa olevassa kilpailulaissa ei ole direktiivin 27 artiklan mukaisia säännöksiä yleisistä yhteistyöperiaatteista koskien jäsenvaltioiden yhteistyötä sakkojen tai uhkasakkojen täytäntöönpanoa. Asiaa koskevat säännökset ehdotetaan lisättäväksi kilpailulakiin.
Artikla 28 sisältää määräykset sakkojen tai uhkasakkojen määräämistä koskevien päätösten tiedoksianto- tai täytäntöönpanopyyntöihin liittyvien riitojen käsittelemisestä ja toimivaltaisista viranomaisista. Kilpailulaissa ei ole direktiivin 28 artiklan mukaisia voimassa olevia säännöksiä koskien toisen jäsenvaltion kilpailuviranomaisen seuraamusmaksujen, sakkojen tai uhkasakkojen tiedoksianto- tai täytäntöönpanopyyntöriitoja, joten kilpailulakiin ehdotetaan lisättäväksi asiaa koskevat säännökset.
3.17
Asianosaisen oikeus saada asiakirja-aineisto ja tietojen käyttöä koskevat rajoitukset
Varsinaiset 31 artiklan otsikon mukaiset asianosaisen oikeutta tutustua kilpailuviranomaisella olevaan asiakirja-aineistoon sekä tietojen käytön rajoituksia koskevat määräykset ovat direktiivin 31 artiklan kohdissa 3–6. Niiden lisäksi artiklan 1 kohdan mukaan jäsenvaltioilla on mahdollisuus säätää, että luonnollisilta henkilöiltä pyydettyjä tietoja ei saa käyttää todisteena seuraamusten määräämiseksi kyseiselle luonnolliselle henkilölle taikka hänen lähiomaisilleen. Kyseinen kohta koskee vain sellaisia jäsenvaltioita, joiden kansallisen sääntelyn perusteella on mahdollista määrätä kilpailunrajoituksen perusteella seuraamuksia myös luonnollisille henkilöille. Artiklan 1 kohta ei edellytä voimassa olevan sääntelyn muuttamista.
Artiklan 2 kohdan mukaan jäsenvaltioiden tulee varmistaa, että kansalliset kilpailuviranomaiset, niiden virkamiehet ja henkilöstön jäsenet sekä muut niiden valvonnassa työskentelevät henkilöt eivät ilmaise tietoja, jotka on saatu direktiivissä tarkoitettujen valtuuksien perusteella ja jotka luonteensa perusteella ovat salassa pidettäviä, paitsi kun tällaisten tietojen ilmaisu sallitaan kansallisen lainsäädännön nojalla. Julkisuuslain 23 § velvoittaa artiklan 2 kohdassa tarkoitetut kansalliset kilpailuviranomaiset, niiden virkamiehet ja henkilöstön jäsenet sekä muut niiden valvonnassa työskentelevät henkilöt olemaan paljastamatta asiakirjan salassa pidettävää sisältöä tai tietoa, joka asiakirjaan merkittynä olisi salassa pidettävä, sekä muutkin viranomaisessa toimiessaan tietoonsa saamansa seikat, joista on lailla säädetty vaitiolovelvollisuus. Vaitiolovelvollisuuden piiriin kuuluvaa tietoa ei saa paljastaa senkään jälkeen, kun toiminta viranomaisessa tai tehtävän hoitaminen viranomaisen lukuun on päättynyt. Voimassa oleva sääntely täyttää artiklan 2 kohdan edellytykset.
Artiklan 3 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on varmistettava, että vain kyseessä olevan menettelyn kohteena oleville osapuolille myönnetään oikeus tutustua leniency-lausuntoihin tai sovintoehdotuksiin. Oikeuden myöntämisen tulee tapahtua vain puolustautumisoikeuksien käyttämisen mahdollistamiseksi. Direktiivin johdanto-osan kappaleen 14 mukaan asiakirja- aineistoon tutustumista koskevassa oikeudessa tulee ottaa huomioon yritysten oikeutetut edut sen suhteen, ettei niiden liikesalaisuuksia paljasteta, eikä kyseisen oikeuden pitäisi ulottua luottamuksellisiin tietoihin ja kansallisten kilpailuviranomaisten ja komission sisäisiin asiakirjoihin eikä niiden väliseen kirjeenvaihtoon.
Kilpailulain 17 §:n 5 momentin mukaan Kilpailu- ja kuluttajavirastolle seuraamusmaksusta vapautumiseksi tai sen alentamiseksi toimitettua yrityslausuntoa, tietoja ja todisteita ei saa käyttää muuhun tarkoitukseen kuin 9 §:ssä tarkoitettua määräystä lopettaa kilpailunrajoitus tai velvollisuutta toimittaa hyödyke, 10 §:ssä tarkoitettua sitoumuspäätöstä, 11 §:ssä tarkoitettua ryhmäpoikkeusedun peruuttamista tai 12 §:ssä tarkoitettua seuraamusmaksuesitystä koskevan asian käsittelyyn Kilpailu- ja kuluttajavirastossa, markkinaoikeudessa tai korkeimmassa hallinto-oikeudessa. Mainittuja tietoja ja todisteita voidaan kuitenkin käyttää myös kilpailuoikeudellisista vahingonkorvauksista annetun lain nojalla nostettujen korvauskanteiden käsittelyyn. Yrityslausunnoista poiketen tietoja, todisteita ja peruutettuja sovintoehdotuksia voidaan käyttää kilpailuoikeudellisia vahingonkorvauksia koskevissa prosesseissa sen jälkeen, kun Kilpailu- ja kuluttajavirasto on päättänyt menettelynsä. Voimassa olevassa kilpailulaissa tai kilpailuoikeudellisista vahingonkorvauksista annetussa laissa ei sen sijaan ole tarkemmin säädetty direktiivin 31 artiklassa tarkoitettujen sovintoehdotusten sisällöstä.
Kilpailuviranomaiselle tehtävien asiakirjapyyntöjen tilanteissa asiakirja-aineistoon sisältyviä liikesalaisuuksia suojellaan julkisuuslain mukaisesti. Julkisuuslain 22 §:n mukaan asiakirja on pidettävä salassa, kun se julkisuuslaissa tai muussa laissa on säädetty salassa pidettäväksi tai jos se sisältää tietoja, joista on laissa säädetty salassapitovelvollisuus. Julkisuuslain 24 §:ssä säädetään salassa pidettävistä viranomaisen asiakirjoista. Pykälän mukaan salassa pidettäviä viranomaisen asiakirjoja ovat, jollei erikseen toisin säädetä, muun muassa pykälän kohdassa 20 mainitut asiakirjat, jotka sisältävät tietoja yksityisestä liike- tai ammattisalaisuudesta.
Asianosaisen tiedonsaantioikeus on muita laajempi. Siten sillä, jonka etua, oikeutta tai velvollisuutta asia koskee, on oikeus saada tietoja niistä viranomaisen asiakirjoista, jotka voivat tai ovat voineet vaikuttaa hänen asiansa käsittelyyn. Asianosaisella on tällä perusteella oikeus saada tietoonsa myös salassa pidettäviä asiakirjoja, mutta kaikkia asiakirjoja asianosaisenkaan tiedonsaantioikeus ei koske.
Viranomaisen hallussa olevat asiakirjat eivät myöskään aina ole julkisuuslaissa tarkoitettuja viranomaisen asiakirjoja. Yhtenä esimerkkinä tällaisista asiakirjoista ovat ns. viranomaisen sisäiset asiakirjat, joista säädetään julkisuuslain 5 §:n 3 momentin 2 ja 3 kohdissa. Kyseisten säännösten mukaan viranomaisen asiakirjana ei pidetä viranomaisen palveluksessa olevan tai viranomaisen toimeksiannosta toimivan laatimia muistiinpanoja taikka sellaisia luonnoksia, joita laatija ei ole vielä antanut esittelyä tai muuta asian käsittelyä varten, eikä myöskään viranomaisen sisäistä koulutusta, tiedonhakua tai muuta niihin verrattavaa sisäistä käyttöä varten hankittuja asiakirjoja.
Artiklan 4 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on varmistettava, että osapuoli, joka on saanut tutustua kansallisten kilpailuviranomaisten tutkinnan asiakirja-aineistoon, voi käyttää leniency-lausunnoista ja sovintoehdotuksista otettuja tietoja vain, jos se on tarpeen kyseisen osapuolen puolustautumisoikeuksien käyttämiseksi kansallisissa tuomioistuimissa tapauksissa, jotka liittyvät suoraan asiaan, jossa tutustumisoikeus on myönnetty, ja vain silloin kun tällaiset menettelyt koskevat joko kansallisen kilpailuviranomaisen kartellin jäsenille yhteisvastuullisesti määräämän sakon jakamista niiden kesken, tai sellaisen päätöksen uudelleentarkastelua, jossa kansallinen kilpailuviranomainen on todennut SEUT 101 tai 102 artiklaa taikka kansallista kilpailusääntelyä rikotun.
Artiklan 5 kohta edellyttää, että osapuoli ei voi käyttää kohdassa lueteltuja kilpailuviranomaiselta saamiaan tietoja tuomioistuimissa käytävissä menettelyissä ennen kuin kilpailuviranomainen on lopettanut täytäntöönpanomenettelynsä kaikkien tutkimuksen kohteena olevien osapuolten osalta. Kohdassa tarkoitettuja tietoja ovat kilpailuviranomaisen menettelyä varten sille valmistellut tiedot, kilpailuviranomaisen menettelyään varten kokoamat ja osapuolille lähetetyt tiedot sekä peruutetut sovintoehdotukset.
Artiklan 6 kohdan mukaan jäsenvaltioiden pitää varmistaa, että leniency-lausuntoja voidaan vaihtaa kansallisten kilpailuviranomaisten kesken täytäntöönpanoasetuksen 12 artiklan mukaisesti vain joko leniencyä hakeneen suostumuksella tai jos leniency-lausunnon vastaanottava kilpailuviranomainen on saanut samaan rikkomiseen liittyvän leniency-hakemuksen samalta hakijalta kuin lausunnon toimittava viranomainen. Edellytyksenä jälkimmäisessä tilanteessa on lisäksi se, että lausunnon toimittamisen ajankohtana hakija ei voi perua tietoja, jotka se on esittänyt leniency-lausunnon vastaanottavalle kansalliselle viranomaiselle.
Kilpailulakiin ehdotetaan lisättäväksi artiklan 3–6 kohtien määräysten edellyttämät säännökset.
7
Säännöskohtaiset perustelut
Direktiivin kansallisen täytäntöönpanon toteuttamiseksi esitetään muutoksia useisiin kilpailulain voimassa oleviin säännöksiin. Lisäksi kilpailulakiin esitetään lisättäväksi uusia säännöksiä. Puhtaasti kansallisista lähtökohdista esitetään tehtäväksi muutoksia myös seuraamusmaksujen määrää, muutoksenhakua sekä yrityskauppa-asioiden käsittelyaikoja koskeviin kilpailulain säännöksiin.
Jäsenvaltioiden rajat ylittävää tiedoksiantoa ja täytäntöönpanoa koskevien direktiivin artikloiden 24–28 edellyttämistä muutoksista ehdotetaan säädettäväksi uudessa 5 a luvussa, joka sisältäisi pykälät 44 ja 44 a–44 d. Voimassa olevassa kilpailulain 44 §:ssä oleva muutoksenhakua koskeva sääntely korvattaisiin uusilla 49 a ja 49 b §:llä. Koska 44 § sisältyisi jatkossa lain 5 a lukuun, olisi väliaikaismääräyksiä koskeva 45 § jatkossa lain 6 luvun ensimmäinen pykälä.
8 §.Kielto panna kilpailunrajoitus täytäntöön. Pykälää ehdotetaan muutettavaksi siten, että viittaus Kilpailu- ja kuluttajaviraston antamaan väliaikaiseen kieltoon tai velvoitteeseen korvattaisiin viittauksella väliaikaiseen määräykseen. Pykälän sisältö säilyisi muilta osin muuttumattomana ja vastaisi voimassa olevaa 8 §:ää. Esitetty muutos perustuisi väliaikaismääräyksiä koskevaan 45 §:ään esitettyihin muutoksiin, joiden johdosta pykälässä käytettäisiin pykälän otsikkoa paremmin vastaavaa käsitettä väliaikainen määräys voimassa olevassa 45 §:ssä käytettyjen väliaikaisten kieltojen ja velvoitteiden sijaan.
9 §.Rikkomisen toteaminen ja lopettaminen. Voimassa oleva säännös ehdotetaan korvattavaksi uudella 9 §:llä, jonka otsikko olisi rikkomisen toteaminen ja lopettaminen. Pykälä jakautuisi kahteen momenttiin, joissa säädettäisiin direktiivin 10 artiklan edellytysten mukaisesti Kilpailu- ja kuluttajaviraston toimivallasta todeta kilpailunrajoituksen tapahtuminen ja määrätä se lopetettavaksi sekä toimivallasta määrätä rikkomiseen syyllistynyt toteuttamaan toimintaa koskevia korjaustoimenpiteitä.
Pykälän 1 momentin mukaan elinkeinonharjoittajan tai elinkeinonharjoittajien yhteenliittymän rikkoessa tai jos se on rikkonut 5 tai 7 §:n taikka SEUT 101 tai 102 artiklan säännöksiä, Kilpailu- ja kuluttajavirasto voi todeta rikkomisen ja määrätä sen lopetettavaksi. Momentin sääntely perustuisi direktiivin 10 artiklan 1 kohtaan, jonka mukaan kansallisilla kilpailuviranomaisilla on oltava valtuudet todeta rikkomisen tapahtuminen sekä määrätä se lopetettavaksi.
Direktiivin 10 artiklan 1 kohdan toisen kappaleen mukaan rikkomisen on voitava todeta tapahtuneen myös menneisyydessä. Voimassa olevan kilpailulain 9 §:n säännöksessä ei ole mainittu menneisyydessä tapahtuneen rikkomisen toteamista, mutta käytännössä Kilpailu- ja kuluttajavirastolla on nykyisinkin toimivalta tehdä seuraamusmaksuesitys myös jo päättyneiden rikkomisten osalta. Direktiivin edellytysten täyttämiseksi ja sääntelyn selkeyden parantamiseksi uudessa 1 momentissa olisi nimenomaisesti säädetty Kilpailu- ja kuluttajaviraston toimivallasta todeta rikkomisen tapahtuminen menneisyydessä. Lisäksi mahdollisuudella todeta rikkomisen tapahtuminen erillisellä päätöksellä ilman seuraamusmaksuesityksen tekemistä voi olla merkitystä oikeuskäytännön kehittymisen, yleisestävyyden sekä mahdollisten kilpailunrajoituksen perusteella käytävien vahingonkorvausoikeudenkäyntien kannalta.
Kilpailunrajoituksen olemassaolon toteava Kilpailu- ja kuluttajaviraston päätös olisi HOL:n 7 §:n 1 momentissa tarkoitettu valituskelpoinen hallintopäätös. Kyseisen säännöksen mukaan hallintopäätökseen saa hakea muutosta valittamalla se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa ja se, jonka valitusoikeudesta laissa erikseen säädetään. Pelkän kilpailunrajoituksen olemassaolon toteamista koskeva päätös voi vaikuttaa sen kohteen lisäksi muiden elinkeinonharjoittajien asemaan HOL:n 7 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla.
Uuden 9 §:n 2 momentissa säädettäisiin Kilpailu- ja kuluttajaviraston toimivallasta määrätä 1 momentissa mainittuja säännöksiä rikkonut toteuttamaan kaikki toimintaa koskevat korjaustoimenpiteet, jotka ovat oikeasuhtaisia tehtyyn rikkomiseen nähden ja välttämättömiä sen tosiasialliselle lopettamiselle. Säännös perustuisi direktiivin 10 artiklan 1 kohtaan.
Vastaavasti kuin voimassa oleva kilpailulain 9 §:n 1 kohdan säännös myös ehdotetun uuden 9 §:n 2 momentti jättäisi Kilpailu- ja kuluttajaviraston harkittavaksi sen, minkälaisia korjaustoimenpiteitä se määrää. Korjaustoimenpiteiden määräämisessä olisi kuitenkin noudatettava suhteellisuusperiaatetta, mikä tarkoittaisi Kilpailu- ja kuluttajaviraston velvollisuutta valita vaihtoehtoisista kilpailunrajoituksen lopettamiseksi riittävistä toimenpiteistä elinkeinonharjoittajan tai elinkeinonharjoittajien yhteenliittymän kannalta lievin mahdollinen toimenpide.
9 a §.Rakenteelliset korjaustoimenpiteet. Pykälä olisi uusi ja perustuisi direktiivin 10 artiklaan, joka velvoittaa jäsenvaltiot varmistamaan kansallisilla kilpailuviranomaisilla olevan toimintaa koskevien korjaustoimenpiteiden määräämistä koskevan toimivallan lisäksi toimivalta määrätä kilpailunrajoitukseen syyllistyneet toteuttamaan sellaiset rakenteelliset korjaustoimenpiteet, jotka ovat oikeasuhteisia tehtyyn rikkomiseen nähden ja välttämättömiä sen tosiasialliselle lopettamiselle.
Momentissa 1 säädettäisiin mahdollisuudesta määrätä 5 tai 7 §:n taikka SEUT 101 tai 102 artiklan säännöksiä rikkonut elinkeinonharjoittaja tai elinkeinonharjoittajien yhteenliittymä toteuttamaan rakenteelliset korjaustoimenpiteet, jotka ovat oikeasuhteisia tehtyyn rikkomiseen nähden ja välttämättömiä sen tosiasialliselle lopettamiselle. Rakenteellisia korjaustoimenpiteitä voi olla hyvin monenlaisia eikä niitä ole mahdollista määritellä tyhjentävästi, mutta momentissa mainittaisiin esimerkkeinä rakenteellisista korjaustoimenpiteistä velvoite luopua osuudesta kilpailijan osakepääomasta ja velvoite luopua liiketoimintayksiköstä.
Momentissa 2 säädettäisiin rakenteellisen korjaustoimenpiteen määräämisen edellytyksistä. Momentin mukaan rakenteellisia korjaustoimenpiteitä voitaisiin määrätä vain joko silloin, kun 9 §:n 2 momentissa tarkoitettu toimintaa koskeva korjaustoimenpide ei ole riittävä rikkomisen korjaamiseksi tai kun toimintaa koskeva korjaustoimenpide on sen kohteelle rakenteellista korjaustoimenpidettä raskaampi. Tilanteessa, jossa toimintaa koskeva korjaustoimenpide ja rakenteellinen korjaustoimenpide ovat yhtä tehokkaat rikkomisen korjaamiseksi, olisi niistä valittava kohteen kannalta kevyempi toimenpide suhteellisuusperiaatteen mukaisesti. Momentissa säädettäisiin myös nimenomaisesti velvollisuudesta varmistaa, että rakenteellinen korjaustoimenpide ei johda elinkeinonharjoittajan jäljelle jäävän taloudellisen toiminnan toimintaedellytysten menettämiseen.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin rakenteellisen korjaustoimenpiteen määräämisessä noudatettavasta menettelystä. Säännöksen mukaan markkinaoikeus määräisi rakenteellisen korjaustoimenpiteen Kilpailu- ja kuluttajaviraston esityksestä. Markkinaoikeuden toimivalta ei rajoittuisi ainoastaan Kilpailu- ja kuluttajaviraston esityksen hyväksymiseen tai hylkäämiseen, vaan markkinaoikeus voisi myös määrätä Kilpailu- ja kuluttajaviraston esityksestä poikkeavan rakenteellisen korjaustoimenpiteen. Markkinaoikeus voisi myös määrätä muun kuin rakenteellisen korjaustoimenpiteen mikäli sen katsottaisiin olevan Kilpailu- ja kuluttajaviraston esittämää rakenteellista korjaustoimenpidettä tarkoituksenmukaisempi vaihtoehto.
Rakenteellisten korjaustoimenpiteiden määräämisen säätäminen markkinaoikeuden toimivaltaan kuuluvaksi tehtäväksi on perusteltua yritysten oikeusturvan kannalta, sillä rakenteelliset korjaustoimenpiteet alistettaisiin etukäteisen oikeudellisen arvioinnin kohteeksi. Tämä olisi perusteltua ottaen huomioon rakenteellisten korjaustoimenpiteiden raskaus niiden kohteen kannalta. Uusissa muutoksenhakua koskevissa kilpailulain säännöksissä säädettäisiin nimenomaisesti, ettei rakenteellista korjaustoimenpidettä saisi panna täytäntöön ennen kuin sen määräämistä koskeva päätös on saanut lainvoiman.
Momentissa säädettäisiin myös velvollisuudesta varata elinkeinonharjoittajalle tilaisuus tulla kuulluksi ennen kuin Kilpailu- ja kuluttajavirasto tekee rakenteellisen korjaustoimenpiteen määräämistä koskevan esityksen markkinaoikeudelle. Valmistellessaan rakenteellisen korjaustoimenpiteen määräämistä koskevaa esitystä markkinaoikeudelle Kilpailu- ja kuluttajavirasto voisi keskustella toimenpiteen kohteen kanssa vaihtoehtoisista rakenteellisista korjaustoimenpiteistä esitettävän korjaustoimenpiteen oikeasuhteisuuden varmistamiseksi. Mahdollisuus keskustelujen käymiseen ei kuitenkaan tarkoittaisi velvollisuutta yhteisymmärryksen saavuttamiseen tähtäävän neuvottelumenettelyn käymiseen, vaan Kilpailu- ja kuluttajavirastolla säilyisi täysi harkintavalta päättää esittämänsä rakenteellisen korjaustoimenpiteen sisällöstä. Keskustelujen avulla Kilpailu- ja kuluttajavirasto voisi kuitenkin saada paremman kuvan harkitsemansa rakenteellisen korjaustoimenpiteen vaikutuksista ja siten helpottaa sen varmistamista, ettei rakenteellinen korjaustoimenpide johtaisi pykälän 2 momentissa tarkoitettuun rakenteellisen korjaustoimenpiteen kohteena olevan elinkeinonharjoittajan tai elinkeinonharjoittajien yhteenliittymän jäljelle jäävän taloudellisen toiminnan toimintaedellytysten menettämiseen.
10 §.Sitoumukset. Voimassa olevaa 10 §:ää ehdotetaan muutettavaksi vastaamaan direktiivin 12 artiklan edellytyksiä. Pykälä olisi jatkossa jaettu kahteen momenttiin.
Pykälän 1 momentin ensimmäisen virkkeen mukaan Kilpailu- ja kuluttajavirasto voisi markkinatoimijoita kuultuaan päätöksellään määrätä epäiltyyn kilpailunrajoitukseen osallistuneiden elinkeinonharjoittajien ja elinkeinonharjoittajien yhteenliittymien esittämät sitoumukset niitä velvoittaviksi, jos sitoumuksilla voidaan poistaa toiminnan kilpailua rajoittava luonne.
Markkinatoimijoiden kuulemista koskevan maininnan lisääminen perustuisi direktiivin 12 artiklan 1 kohtaan, jonka mukaan kansallisten kilpailuviranomaisten tulee kuulla markkinatoimijoita joko virallisesti tai epävirallisesti ennen sitoumuspäätösten tekemistä. Voimassa olevassa kilpailulain 10 §:ssä ei ole säädetty Kilpailu- ja kuluttajavirastolle markkinatoimijoiden kuulemista koskevaa velvoitetta, mutta käytännössä Kilpailu- ja kuluttajavirasto on kuitenkin kuullut markkinatoimijoita ennen sitoumuspäätöksen tekemistä. Nimenomainen maininta kuulemista koskevasta velvoitteesta lisättäisiin selvyyden vuoksi. Maininnan lisääminen ei kuitenkaan antaisi markkinatoimijoille subjektiivista oikeutta tulla kuulluksi, vaan Kilpailu- ja kuluttajavirasto voisi jatkossakin tapauskohtaisesti päättää minkä markkinatoimijoiden kuuleminen kussakin tapauksessa olisi tarpeen.
Pykälän 1 momentissa säädettäisiin myös, että sitoumuspäätöksessä on oltava maininta siitä, ettei Kilpailu- ja kuluttajaviraston jatkotoimille ole enää perusteita. Jatkotoimien perusteettomuuden mainitseminen perustuisi 12 artiklan 1 kohtaan, jonka mukaan sitoumuspäätöksessä on oltava asiaa koskeva maininta.
Momentissa säädettäisiin sitoumuspäätösten olevan voimassa joko toistaiseksi tai määräajan. Direktiivin 12 artiklan 1 kohta velvoittaa mahdollistamaan määräaikaisten sitoumuspäätösten tekemisen. Kilpailu- ja kuluttajaviraston valvontatoiminnassa määräaikaiset sitoumuspäätökset ovat yleisempiä, mutta viraston kokemusten mukaan myös toistaiseksi voimassa olevien sitoumuspäätösten tekemisen tulisi olla mahdollista. Koska direktiivin sanamuoto velvoittaa mahdollistamaan määräaikaisten sitoumuspäätösten tekemisen kuitenkaan estämättä toistaiseksi voimassa olevien päätösten tekemistä, momentissa mahdollistettaisiin sekä toistaiseksi voimassa olevien että määräaikaisten sitoumuspäätösten tekeminen. Kilpailu- ja kuluttajavirasto päättäisi sitoumuspäätöksen voimassaolon tapauskohtaisesti. Osapuolten ehdottamien sitoumusten sisällöllisen ja ajallisen riittävyyden osalta arvioinnissa otetaan huomioon muun muassa sitoumuksen riittävyys kilpailuongelman poistamiseksi, sitoumusten oikeasuhtaisuus, sekä se, ettei ehdotettu sitoumus aiheuta tarpeetonta hallinnollista työtä.
Direktiivin 12 artiklan 2 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on varmistettava, että kansallisilla kilpailuviranomaisilla on tehokkaat valtuudet seurata sitoumusten täytäntöönpanoa. Kilpailulaissa ei ole nimenomaisia säännöksiä sitoumusten noudattamisen valvontakeinoista. Kilpailulain 33 § mahdollistaa tietopyyntöjen tekemisen kilpailuolosuhteiden selvittämiseksi, mikä mahdollistaa pyyntöjen tekemisen myös sitoumuspäätösten noudattamisen varmistamiseksi. Kilpailu- ja kuluttajavirasto on myös usein asettanut uskottuja miehiä valvomaan sitoumuspäätösten noudattamista.
Pykälän 2 momentti vastaisi sisällöltään voimassa olevan 10 §:n toista virkettä, jonka mukaan Kilpailu- ja kuluttajavirasto voi ottaa asian uudelleen käsiteltäväkseen, jos jokin päätöksen perusteena oleva tosiseikka on muuttunut olennaisesti, jos asianosaiset elinkeinonharjoittajat rikkovat sitoumuksiaan tai jos päätös on perustunut osapuolten toimittamiin puutteellisiin, virheellisiin tai harhaanjohtaviin tietoihin. Direktiivin 12 artiklan 3 kohdassa edellytetään uudelleen käsiteltäväksi ottamisen mahdollisuutta vastaavien syiden perusteella. Voimassa olevan 10 §:n soveltamiskäytäntöä vastaavasti Kilpailu- ja kuluttajavirasto voisi jatkossakin ottaa asian uudelleen käsiteltäväkseen myös sitoumukset toimittaneen elinkeinonharjoittajan tai elinkeinonharjoittajien yhteenliittymän aloitteesta, mikäli aloitteen tehnyt taho osoittaa riittävät perusteet asian uudelleen käsittelemiselle. Näissä tilanteissa uudelleenkäsittelyn mahdollisuus perustuisi päätöksen perusteena olevan tosiseikan olennaiseen muuttumiseen.
13 §.Seuraamusmaksun määrän kokonaisarviointi. Voimassa oleva 13 § korvattaisiin uudella 13 §:llä, jossa säädettäisiin jatkossa seuraamusmaksun määrän kokonaisarvioinnista. Voimassa olevasta 13 §:stä poiketen seuraamusmaksun enimmäismäärästä säädettäisiin jatkossa kilpailulakiin lisättävässä uudessa 13 a §:ssä.
Pykälän 1 momentin sisältö vastaisi voimassa olevan 13 §:n ensimmäistä virkettä. Momentissa tarkoitetulla kokonaisarvioinnilla varmistetaan, että kilpailusääntöjen rikkomisesta määrättävät seuraamusmaksut ovat tehokkaita, oikeasuhteisia ja varoittavia.
Pykälän 2 momentti olisi uusi. Momentin mukaan pykälän 1 momentissa tarkoitetussa kokonaisarvioinnissa otettaisiin huomioon 13 e §:n 2 ja 3 momentin mukaiset raskauttavat ja lieventävät tekijät sekä 13 f §:n mukaiset elinkeinonharjoittajan maksukyvyttömyyteen liittyvät seuraamusmaksun alentamisperusteet. Momentissa säädettäisiin lisäksi, että vain Kilpailu- ja kuluttajaviraston tulisi soveltaa seuraamusmaksun perusmäärän laskennassa 13–13 d §:ssä sekä 13 e §:n 1 ja 4 momenteissa säädettyä menettelytapaa. Vaikka seuraamusmaksun perusmäärää ja eräitä siihen tehtäviä mukautuksia koskeva menettelytapa sitoisi oikeudellisesti vain Kilpailu- ja kuluttajavirastoa, sillä olisi todennäköisesti tietyssä määrin välillistä tosiasiallista vaikutusta myös tuomioistuinten seuraamusmaksujen määrän arviointiin.
Pykälän 3 momentti olisi uusi. Momentin mukaan elinkeinonharjoittajalla ja elinkeinonharjoittajien yhteenliittymällä olisi oikeus tulla kuulluksi seuraamusmaksun määrästä ja sen perusteista ennen kuin Kilpailu- ja kuluttajavirasto tekee seuraamusmaksuesityksen. Momentti täydentäisi siten lain 38 §:ssä säädettyä elinkeinonharjoittajan oikeutta tulla kuulluksi myös seuraamusmaksun määrästä.
13 a §. Seuraamusmaksun enimmäismäärä.Pykälän 1 momentti vastaisi eräin täsmennyksin voimassa olevan lain 13 §:n toista virkettä. Momentin mukaan seuraamusmaksu saisi olla enintään kymmenen prosenttia kunkin kilpailunrajoitukseen osallistuvan elinkeinonharjoittajan tai elinkeinonharjoittajien yhteenliittymän maailmanlaajuisesta kokonaisliikevaihdosta. Kilpailu- ja kuluttajaviraston seuraamusmaksuesityksen tekemisen osalta seuraamusmaksun enimmäismäärä laskettaisiin esityksen tekemistä edeltävän tilikauden liikevaihdon perusteella. Markkinaoikeuden tai korkeimman hallinto-oikeuden määrätessä seuraamusmaksua enimmäismäärä laskettaisiin seuraamusmaksupäätöksen tekemistä edeltävän tilikauden liikevaihdon perusteella. Seuraamusmaksupäätöksen enimmäismäärää koskeva sääntely perustuisi direktiivin 15 artiklan 1 kohtaan, jonka mukaan kilpailunrajoituksen perusteella määrättävän seuraamusmaksun enimmäismäärä on määritettävä päätöksen tekemistä edeltäneen tilikauden perusteella.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin erikseen seuraamusmaksun enimmäismäärästä elinkeinonharjoittajien yhteenliittymien osalta. Kilpailulain 4 §:n mukaan elinkeinonharjoittajalla tarkoitetaan luonnollista henkilöä sekä yhtä tai useampaa yksityistä tai julkista oikeushenkilöä, joka harjoittaa taloudellista toimintaa. Elinkeinonharjoittajien yhteenliittymälle määrättävää seuraamusmaksua koskevat säännökset koskisivat siten myös julkisomisteisten taloudellista toimintaa harjoittavien tahojen yhteenliittymiä.
Momentin mukaan tilanteissa, joissa elinkeinonharjoittajien yhteenliittymän rikkomus liittyy sen jäsenten toimintaan, yhteenliittymälle määrättävän seuraamusmaksun enimmäismäärä olisi kymmenen prosenttia yhteenliittymän ja niiden yhteenliittymän jäsenten yhteenlasketuista liikevaihdoista, jotka toimivat markkinoilla, joihin yhteenliittymän rikkomus on vaikuttanut. Esimerkiksi toimialajärjestön esittämissä hintasuosituksissa tai vähimmäishinnoissa on kyse toiminnasta, jossa yhteenliittymä osallistuu kiellettyyn kilpailunrajoitukseen, joka liittyy sen jäsenten toimintaan. Yksi keskeinen seikka arvioinnissa on, että yhteenliittymä ei itse toimi niillä markkinoilla, joihin menettely kohdistuu tai joihin menettelyllä on vaikutuksia. Näissä tilanteissa yhteenliittymällä ei ole objektiivista ja sen jäsenten eduista riippumatonta intressiä. Tällaisesta menettelystä oli kyse esimerkiksi yhdistetyissä asioissa T-217/03 ja T-245/03 FNCBV ym. v. komissio. Toisaalta tapauksissa, joissa myös yhteenliittymä harjoittaa liiketoimintaa niillä markkinoilla, joihin menettely kohdistuu tai joihin menettelyllä on vaikutuksia, myös yhteenliittymän liiketoiminnasta kertyvä liikevaihto tulee huomioida seuraamusmaksun määrän arvioinnissa.
Momentissa säädettyä enimmäismäärää laskettaessa tilikaudet, joiden mukaiset liikevaihdot laskettaisiin yhteen enimmäismäärää laskettaessa, määräytyisivät vastaavalla tavalla kuin 1 momentissa tarkoitettujen enimmäismäärien laskemisen osalta. Momentissa säädettäisiin myös rajoituksesta, jonka mukaan seuraamusmaksun enimmäismäärässä ei otettaisi seuraamusmaksuesityksen osalta huomioon sellaisen yhteenliittymän jäsenen liikevaihtoa, jolle erikseen esitetään määrättäväksi tai on määrätty saman rikkomisen perusteella seuraamusmaksu. Seuraamusmaksun määräämisen osalta huomioon ei otettaisi sellaisen yhteenliittymän jäsenen liikevaihtoa, jolle erikseen määrätään tai on määrätty seuraamusmaksu saman rikkomisen perusteella. Rajoituksen tarkoituksena olisi varmistaa, ettei saman elinkeinonharjoittajan liikevaihtoa otettaisi huomioon kahden eri seuraamusmaksun enimmäismäärän määrittämisessä.
13 b §. Seuraamusmaksun perusmäärän lähtökohta. Pykälä olisi uusi. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin seuraamusmaksun perusmäärän arvioinnin lähtökohdista. Momentin mukaan seuraamusmaksun perusmäärä sisältäisi osuuden, joka saa olla enintään 30 prosenttia rikkomukseen liittyvien hyödykkeiden myynnistä elinkeinonharjoittajalle tai elinkeinonharjoittajien yhteenliittymälle kertyneestä liikevaihdosta viimeiseltä kalenterivuodelta, jonka ajan elinkeinonharjoittaja tai elinkeinonharjoittajien yhteenliittymä oli osallisena rikkomuksessa.
Pykälän 1 momentissa säädettäisiin seuraamusmaksun perusmäärän laskennan perustana olevasta liikevaihdosta. Momentissa tarkoitettu liikevaihto vastaisi Euroopan komission laskentasäännöissään käyttämää termiä myynnin arvo. Mikäli kilpailunrajoitus koskee ostomarkkinoita, käytettäisiin seuraamusmaksun laskennassa liikevaihdon sijaan ostojen arvoa. Seuraamusmaksun perusmäärää laskettaessa perusteena on rikkomukseen suoraan tai välillisesti liittyvien hyödykkeiden eli tavaroiden tai palveluiden myynnistä elinkeinonharjoittajalle tai elinkeinonharjoittajien yhteenliittymälle kertynyt liikevaihto siltä viimeiseltä kalenterivuodelta, jonka ajan elinkeinonharjoittaja tai elinkeinonharjoittajien yhteenliittymä oli osallisena rikkomuksessa. Viimeisen rikkomusvuoden liikevaihto kuvastaa osaltaan rikkomuksen laajuutta. Tarkastelun kohteena on viimeinen kokonainen kalenterivuosi, jonka elinkeinonharjoittaja tai elinkeinonharjoittajien yhteenliittymä oli osallisena rikkomuksessa. Jos rikkomus jakautuu kahdelle vuodelle niin, ettei kumpanakaan kalenterivuonna rikkomusta ole jatkettu koko vuotta, otetaan laskennan pohjaksi sen vuoden arvot, jotka parhaiten kuvastavat toiminnan volyymia. Relevanttina liikevaihtona otetaan huomioon paitsi rikkomukseen suoraan liittyvien hyödykkeiden myynnistä kertynyt liikevaihto myös rikkomukseen välillisesti liittyvien hyödykkeiden myynnistä kertynyt liikevaihto. Välillisesti rikkomukseen liittyvien hyödykkeiden myynnistä kertyneellä liikevaihdolla voidaan tarkoittaa esimerkiksi liikevaihtoa sellaisissa tuotteissa, joiden hinta määräytyy rikkomukseen suoraan liittyvien hyödykkeiden hinnoittelun perusteella. Esimerkkinä tästä voisi olla rikkomuksen kohteena olevan tuotteen laadultaan huonompi tai parempi versio, jonka hinta määräytyy rikkomukseen suoraan liittyvän tuotteen hinnoittelun perusteella. Pääsääntöisesti liikevaihto otetaan huomioon siltä maantieteelliseltä alueelta, jota rikkomus koskee. Esimerkiksi markkinoiden jakoa koskevassa tilanteessa relevantti liikevaihto ei kuitenkaan aina välttämättä ole näin selkeästi määritettävissä. Liikevaihtoa määritettäessä periaatteena on, että seuraamusmaksun laskennan perustana on sen toiminnan volyymi, jota rikkomus koskee.
Määritettäessä pykälän 1 momentissa tarkoitettua liikevaihtoa käytetään tarkimpia saatavilla olevia tietoja. Kun elinkeinonharjoittajan tai elinkeinonharjoittajien yhteenliittymän ilmoittamat tiedot ovat selvästi puutteellisia tai epäluotettavia Kilpailu- ja kuluttajaviraston tietoja koskevan täydennyspyynnön jälkeenkin, liikevaihto voidaan määrittää osittaisten tietojen tai muiden merkityksellisiksi taikka asianmukaisiksi katsottujen tietojen perusteella. Tässä arvioinnissa voidaan käyttää apuna esimerkiksi muun vuoden kuin viimeisen rikkomukseen osallistumisvuoden liikevaihtoa. Laskettaessa käytetään tarkimpia käytettävissä olevia tietoja. Arviointi tehtäisiin tapauskohtaisesti. Momentissa tarkoitettu liikevaihto huomioidaan ilman arvonlisäveroa ja muita myyntiin suoraan liittyviä veroja.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin seuraamusmaksun perusmäärän laskennan perustana olevan liikevaihdon määrittämisestä tilanteessa, jossa elinkeinonharjoittajien yhteenliittymän rikkomus liittyy sen jäsenten toimintaan. Tällöin yhteenliittymän liikevaihtona pidettäisiin yhteenliittymän liikevaihdon lisäksi niiden yhteenliittymän jäsenten, jotka toimivat markkinoilla, joihin yhteenliittymän rikkomus on vaikuttanut, yhteenlaskettuja 1 momentissa tarkoitettuja liikevaihtoja. Näin muodostuvassa yhteenliittymän seuraamusmaksun perusmäärän laskennassa ei otettaisi huomioon sellaisen yhteenliittymän jäsenen liikevaihtoa, jolle erikseen esitetään määrättäväksi tai on määrätty saman rikkomisen perusteella seuraamusmaksu. Säännöksen tarkoituksena olisi varmistaa, ettei saman elinkeinonharjoittajan liikevaihtoa otettaisi huomioon myöskään kahden eri seuraamusmaksun perusmäärän määrittämisessä.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin siitä, otetaanko tietyssä tapauksessa perusmäärän arvioinnin lähtökohdaksi huomioon asteikon ala- vai yläosaan sijoittuva osuus liikevaihdosta. Momentin mukaan tämä perustuisi kokonaisarviointiin, jossa voidaan ottaa huomioon rikkomuksen luonne, kaikkien rikkomuksen osapuolten yhteenlaskettu markkinaosuus, rikkomuksen maantieteellinen ulottuvuus, se, onko rikkomus toteutunut käytännössä, ja muut merkitykselliset seikat. Rikkomuksen laatu, laajuus ja moitittavuuden aste vaikuttavat siihen osuuteen (0–30 prosenttia), joka liikevaihdosta laskettuna muodostaa seuraamusmaksun perusmäärän lähtökohdan. Pykälän 3 momentin yhteydessä kokonaisarviointi koskee siten itse rikkomusta ja sen tyyppiä.
Pykälän 4 momentin mukaan hintoja, markkinoiden jakamista ja tuotannonrajoituksia koskevien kilpailijoiden välisten sopimusten osalta otetaan huomioon 15 prosenttia ylittävä osuus 1 momentissa tarkoitetusta liikevaihdosta, ellei erityisistä syistä muuta johdu. Momentissa mainitut sopimukset kuuluvat luonteeltaan vakavimpiin kilpailunrajoituksiin, minkä vuoksi niistä on määrättävä riittävän ankaria seuraamuksia. Pykälän 4 momentissa säädettäisiin tästä syystä siitä, että kyseisten kilpailunrajoitusten tapauksessa huomioon otettava osuus pykälän 1 momentissa tarkoitetusta liikevaihdosta sijoittuu siten pääsääntöisesti asteikon yläosaan.
13 c §. Rikkomuksen kesto seuraamusmaksun perusmäärässä. Pykälä olisi uusi. Pykälässä säädettäisiin rikkomuksen keston huomioon ottamisesta seuraamusmaksun perusmäärässä. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin siitä, että edellä 13 b §:n mukaan arvioitu perusmäärän osa kerrotaan niiden vuosien lukumäärällä, joina elinkeinonharjoittaja tai elinkeinonharjoittajien yhteenliittymä on ollut osallisena rikkomuksessa.
Pykälän 2 momentin mukaan alle kuusi kuukautta kestävät jaksot laskettaisiin puolena vuotena ja yli kuusi kuukautta mutta alle yhden vuoden kestävät jaksot lasketaan täytenä vuotena. Mikäli rikkomus on kestänyt esimerkiksi viisi vuotta ja kolme kuukautta, 13 b §:n mukaan arvioitu perusmäärän osa kerrotaan luvulla viisi ja puoli.
13 d §. Korotus seuraamusmaksun perusmäärään vakavan rikkomuksen perusteella. Pykälä olisi uusi. Pykälän mukaan riippumatta elinkeinonharjoittajan tai elinkeinonharjoittajien yhteenliittymän rikkomukseen osallistumisen kestosta lisättäisiin riittävän ennaltaehkäisevän vaikutuksen aikaansaamiseksi 13 b ja 13 c §:n mukaisesti arvioituun määrään vakavaksi katsottavassa rikkomuksessa 15–25 prosenttia 13 b §:n 1 momentissa tarkoitetusta liikevaihdosta. Pykälässä tarkoitettua korotusta ei siten kerrottaisi rikkomusvuosien lukumäärällä. Se, minkä verran seuraamusmaksun perusmäärää korotetaan, arvioidaan vastaavasti kuin 13 b §:n 3 momentissa. Vakaviksi rikkomuksiksi katsottaisiin muun muassa 13 b §:n 4 momentissa mainitut rikkomukset eli hintoja, markkinoiden jakamista ja tuotannonrajoituksia koskevat horisontaaliset kilpailunrajoitukset. Pykälän mukainen korotus voitaisiin lisätä seuraamusmaksuun myös muissa kokonaisarvioinnin perusteella vakavaksi katsottavien rikkomusten tapauksissa.
13 e §. Seuraamusmaksun perusmäärään tehtävät mukautukset. Pykälä olisi uusi. Pykälässä säädettäisiin 13 b–13 d §:n mukaisesti arvioituun perusmäärään tehtävistä mukautuksista. Mukautukset voisivat olla seuraamusmaksun perusmäärää korottavia tai alentavia. Pykälä sisältäisi luettelot raskauttavista ja lieventävistä tekijöistä. Raskauttavien tekijöiden osalta luettelo olisi tyhjentävä ja lieventävien seikkojen osalta esimerkinomainen.
Pykälän 1 momentin mukaan 13 b–13 d §:n mukaisesti arvioitua seuraamusmaksun perusmäärää voidaan alentaa tai korottaa ottamalla huomioon mahdolliset lieventävät ja raskauttavat tekijät kunkin rikkomukseen osallistuneen elinkeinonharjoittajan tai elinkeinonharjoittajien yhteenliittymän osalta.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin raskauttavista tekijöistä. Momentin mukaan seuraamusmaksun perusmäärää voidaan rikkomukseen osallistuneen elinkeinonharjoittajan tai elinkeinonharjoittajien yhteenliittymän kohdalla korottaa, kun kyseessä on rikkomuksen uusiminen tai jatkaminen viranomaisen puuttumisen jälkeen, toimiminen rikkomuksessa johtajana tai alullepanijana taikka muiden elinkeinonharjoittajien tai elinkeinonharjoittajien yhteenliittymien pakottaminen osallistumaan rikkomukseen. Raskauttavat tekijät voivat tulla seuraamusmaksun määrän arvioinnissa sovellettavaksi yhdessä tai erikseen tapauskohtaisen harkinnan nojalla.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin lieventävistä tekijöistä. Momentin mukaan seuraamusmaksun perusmäärää voidaan rikkomukseen osallistuneen elinkeinonharjoittajan tai elinkeinonharjoittajien yhteenliittymän kohdalla alentaa, kun kyseessä on esimerkiksi kilpailuoikeudellisista vahingonkorvauksista annetun lain (1077/2016) 12 §:n 1 momentissa tarkoitettu sovintoratkaisu. Lisäksi lieventävänä tekijänä voisi tulla arvioitavaksi rikkomuksen lopettaminen välittömästi viranomaisen puututtua rikkomukseen paitsi, kun kyseessä on kartelli tai muu salainen menettelytapa. Lieventävänä tekijänä voisi tulla arvioitavaksi myös huomattavan vähäinen osuus rikkomuksessa, kun elinkeinonharjoittaja tai niiden yhteenliittymä samalla osoittaa jättäneensä soveltamatta kiellettyä menettelyä ja toimineensa kilpailullisesti markkinakäyttäytymisessään. Pelkästään sitä seikkaa, että elinkeinonharjoittaja tai elinkeinonharjoittajien yhteenliittymä on osallistunut rikkomiseen muita osapuolia lyhyemmän ajan, ei katsota lieventäväksi seikaksi, sillä kyseinen seikka otetaan huomioon laskettaessa rikkomuksen keston vaikutusta seuraamusmaksuun. Myös sellainen elinkeinonharjoittajan tai niiden yhteenliittymän Kilpailu- ja kuluttajaviraston kanssa tekemä yhteistyö, joka ei kuulu kilpailulain 14 tai 15 §:n soveltamisalaan ja ulottuu elinkeinonharjoittajan tai elinkeinonharjoittajien yhteenliittymän lakisääteisiä yhteistyövelvoitteita pitemmälle, voisi tulla arvioitavaksi pykälän 3 momentin mukaan lieventävänä tekijänä. Lakisääteisillä yhteistyövelvoitteilla tarkoitettaisiin kilpailulaissa säädettyjen velvoitteiden lisäksi mahdollisia muussa lainsäädännössä säädettyjä yhteistyövelvoitteita. Lieventävänä tekijänä voisi tulla kyseeseen myös rikkomukseksi katsottua toimintaa koskeva viranomaisen antama tai laissa säädetty hyväksyntä. Lieventävät tekijät voivat tulla seuraamusmaksun määrän arvioinnissa sovellettavaksi yhdessä tai erikseen tapauskohtaisen harkinnan nojalla. Luettelo lieventävistä seikoista, jotka voidaan ottaa huomioon seuraamusmaksua määrättäessä, ei olisi tyhjentävä, mikä ilmenisi luettelon 6 kohdassa säädetystä mahdollisuudesta pitää lieventävänä tekijänä myös muuta asian kannalta merkityksellistä seikkaa.
Pykälän 4 momentissa säädettäisiin erikseen korotuksen ylärajasta, jota sovellettaisiin huomioitaessa raskauttavana tekijänä 2 momentin 1 kohdassa säädettyä rikkomuksen uusimista tai jatkamista viranomaisen puuttumisen jälkeen. Pykälän 4 momentin mukaan seuraamusmaksun perusmäärää voidaan korottaa enintään 100 prosenttia todettua rikkomusta kohden, kun kyse on rikkomuksen uusimisesta tai jatkamisesta viranomaisen puuttumisen jälkeen.
13 f §. Elinkeinonharjoittajan maksukyvyn huomioiminen. Pykälä olisi uusi. Pykälässä säädettäisiin siitä, että erityisistä syistä seuraamusmaksun määrän arvioinnissa voitaisiin elinkeinonharjoittajan pyynnöstä ottaa huomioon tämän maksukyvyttömyys erityisissä sosiaalisissa ja taloudellisissa olosuhteissa. Pykälässä tarkoitettua seuraamusmaksun alentamista ei myönnettäisi pelkästään epäedullisen tai tappiollisen taloudellisen tilanteen vuoksi. Pykälän mukaan alennus voitaisiin myöntää vain sillä perusteella, että elinkeinonharjoittaja esittää objektiiviset todisteet siitä, että seuraamusmaksun määrääminen vaarantaisi väistämättä kyseisen elinkeinonharjoittajan elinkelpoisuuden ja muuttaisi sen omaisuuserät täysin arvottomiksi. Pykälän soveltaminen olisi rajattu vain erityistilanteisiin ja sen soveltaminen yksittäistapauksessa tulisi arvioitavaksi vain elinkeinonharjoittajan pyynnöstä. Pykälässä tarkoitettu seuraamusmaksun alentaminen tehtäisiin muiden seuraamusmaksun määrän arviointiin liittyvien vaiheiden jälkeen.
14 §. Seuraamusmaksusta vapautuminen kartellitapauksissa. Pykälää muutettaisiin vastaamaan paremmin direktiivin 17 artiklassa säädettyjä seuraamusmaksusta vapautumisen edellytyksiä.
Pykälän 1 momentista poistettaisiin nimenomaiset maininnat osto- tai myyntihintojen tai muiden kauppaehtojen vahvistamisesta, tuotannon tai myynnin rajoittamisesta sekä markkinoiden, asiakkaiden ja hankintalähteiden jakamisesta. Jatkossa pykälässä mainittaisiin vain salaiset. Salaisella kartellilla tarkoitettaisiin direktiivin 2 artiklan 1 kohdan 12 alakohtaa vastaavasti kartellia, jonka olemassaolo on osittain tai kokonaan salattu. Direktiivin 2 artiklan 1 kohdan 11 alakohdan mukaan kartellilla tarkoitetaan kahden tai useamman kilpailijan välistä sopimusta tai yhdenmukaistettua menettelytapaa, jonka tarkoituksena on sovittaa yhteen niiden kilpailukäyttäytyminen markkinoilla tai vaikuttaa merkityksellisiin kilpailuparametreihin, esimerkiksi, mutta ei pelkästään, vahvistamalla tai sovittamalla yhteen osto- tai myyntihintoja tai muita kauppaehtoja, mukaan lukien teollis- ja tekijänoikeuksiin liittyen, jakamalla tuotanto- tai myyntikiintiöitä, jakamalla markkinoita ja asiakkaita, tarjouskartelli mukaan lukien, rajoittamalla tuontia tai vientiä tai kilpailunvastaisilla toimilla muita kilpailijoita vastaan.
Pykälän 2 ja 3 momentit vastaisivat voimassa olevia 2 ja 3 momentteja.
Pykälään lisättäisiin uusi 4 momentti, joka perustuisi direktiivin 17 artiklan 4 kohtaan. Momentin mukaan Kilpailu- ja kuluttajavirasto voisi seuraamusmaksusta vapautumista hakeneen elinkeinonharjoittajan pyynnöstä käsitellä hylkäämänsä seuraamusmaksusta vapautumista koskevan hakemuksen seuraamusmaksun alentamista koskevana hakemuksena. Hylätyn vapautumista koskevan hakemuksen käsitteleminen seuraamusmaksun alentamista koskevana hakemuksena edellyttäisi hakemuksen tehneen elinkeinonharjoittajan nimenomaista pyyntöä.
15 §.Seuraamusmaksun alentaminen kartellitapauksissa. Pykälään lisättäisiin uusi 3 momentti, joka perustuisi direktiivin 18 artiklan 3 kohtaan. Momentin mukaan seuraamusmaksun alentamista hakeneelle elinkeinonharjoittajalle määrättävän seuraamusmaksun suuruudessa ei otettaisi huomioon niitä seuraamusmaksun määrää korottavia lisäseikkoja, jotka on voitu näyttää toteen seuraamusmaksun alentamista hakeneen elinkeinonharjoittajan toimittamien ratkaisevien todisteiden nojalla.
Momentin soveltamisala olisi rajoitettu siten, että seuraamusmaksun alentamista hakeneen elinkeinonharjoittajan tulee olla toimittanut ratkaisevia todisteita, joiden avulla on voitu näyttää toteen seuraamusmaksun määrää korottavia lisäseikkoja. Jos esimerkiksi seuraamusmaksun alentamista hakeva B toimittaa ratkaisevia todisteita hintakartellin kestosta siten, että kartellin kesto saadaan näiden todisteiden avulla osoitettua olevan pidempi kuin mitä sen oltaisiin muuten voitu osoittaa olevan, hakija B:n osalta tämä kartellitoiminnan keston pidennys ei vaikuta määrättävän seuraamusmaksun suuruuteen, mutta vaikuttaa muiden kartellitoimintaan osallistuneiden elinkeinonharjoittajien seuraamusmaksun määrään.
16 §.Edellytykset seuraamusmaksusta vapautumiselle ja seuraamusmaksun alentamiselle kartellitapauksissa. Pykälää ehdotetaan muutettavaksi siten, että sen sisältö vastaisi pääasiallisesti voimassa olevaa 16 §:ää, mutta edellytyksistä seuraamusmaksusta vapautumiselle ja seuraamusmaksun alentamiselle säädettäisiin voimassa olevaa 16 §:ää yksityiskohtaisemmin. Voimassa olevan kilpailulain 15 ja 16 §:n, Kilpailu- ja kuluttajaviraston leniency-suuntaviivojen ja direktiivin 18 artiklan mukaisesti kilpailurikkomukseen painostajaa ei suljeta niiden elinkeinonharjoittajien ulkopuolelle, jotka voivat saada alennusta seuraamusmaksuun. Tätä oikeustilaa ei ole tarkoitus muuttaa.
Pykälän 1 momentin 1 kohta perustuisi direktiivin 19 artiklan kohtaan a) ja vastaisi pääpiirteissään voimassa olevan 16 §:n 1 momentin 1 kohtaa ja 16 §:n 2 momenttia. Kohdassa säädettäisiin siitä, että elinkeinonharjoittajan tulee lopettaa osallistumisensa väitettyyn salaiseen kartelliin viimeistään välittömästi toimitettuaan Kilpailu- ja kuluttajavirastolle 17 §:n 1 momentissa tarkoitetun hakemuksen, lukuun ottamatta sellaista osallistumista, joka on Kilpailu- ja kuluttajaviraston mukaan välttämätöntä tutkinnan luotettavuuden säilyttämiseksi. Kartelliin osallistumisen jatkaminen voisi tulla kyseeseen lähinnä vain silloin, kun elinkeinonharjoittajan osallistuminen kartelliin olisi välttämätöntä kilpailulain 35 tai 36 §:ssä tarkoitetun tarkastuksen turvaamiseksi. Kartelliin osallistumisen jatkaminen ei kuitenkaan yleensä merkitse sitä, että hakijaa ohjeistettaisiin jatkamaan kilpailunrajoituksen täytäntöönpanoa muuttumattomana. Tarkoituksena on ainoastaan varmistaa 35 ja 36 §:ssä tarkoitettujen tarkastusten onnistuminen. Säännös antaa Kilpailu- ja kuluttajavirastolle mahdollisuuden ohjeistaa hakijaa esimerkiksi olemaan muuttamatta käyttäytymistään äkillisesti siten, että muut kartellin jäsenet voisivat päätellä hakijan ottaneen yhteyttä Kilpailu- ja kuluttajavirastoon ja alkaisivat hävittää tutkinnan kannalta olennaista asiakirja-aineistoa. Osallistumisen jatkaminen edellyttää aina Kilpailu- ja kuluttajaviraston asiaa koskevaa ohjeistusta, jota antaessaan Kilpailu- ja kuluttajaviraston tulee ottaa huomioon myös kartellitoiminnan jatkamisesta kolmansille osapuolille mahdollisesti aiheutuvat vahingot. Elinkeinonharjoittaja ei ilman tällaista Kilpailu- ja kuluttajaviraston ohjeistusta saa jatkaa osallistumistaan kilpailunrajoitukseen.
Momentin 2 kohta perustuisi direktiivin 19 artiklan b) kohtaan ja vastaisi sisällöltään pääasiallisesti voimassa olevan 16 §:n 1 momentin 2 kohtaa, mutta kohdan sanamuotoa muutettaisiin enemmän direktiivin 19 artiklan b) kohdan sanamuodon mukaiseksi. Kohdan mukaan elinkeinonharjoittajan olisi tehtävä todellista, kokonaisvaltaista, jatkuvaa ja nopeaa yhteistyötä Kilpailu- ja kuluttajaviraston kanssa hakemuksen jättämisestä siihen asti, kunnes Kilpailu- ja kuluttajavirasto on lopettanut tutkinnan kaikkien tutkinnan kohteena olevien osalta tekemällä päätöksen tai esityksen markkinaoikeudelle. Päätöksellä tarkoitetaan esimerkiksi Kilpailu- ja kuluttajaviraston tutkinnan päätteeksi tekemää voimassa olevan lain 9 §:n mukaista määräystä lopettaa kilpailunrajoitus. Esityksellä markkinaoikeudelle tarkoitetaan voimassa olevan lain 12 §:n mukaista seuraamusmaksuesitystä markkinaoikeudelle.
Momentin 3 kohta perustuisi direktiivin 19 artiklan c) kohtaan ja yhdistäisi voimassa olevan lain 16 §:n 1 momentin 3 ja 4 kohtien sekä 16 §:n 3 momentin asiasisällön yhteen kohtaan. Kohdan mukaan elinkeinonharjoittaja ei olisi ennen hakemuksen jättämistä saanut tuhota, väärentää tai kätkeä väitettyyn salaiseen kartelliin liittyviä todisteita, paljastaa harkitsevansa hakemuksen tekemistä tai paljastaa hakemuksen sisältöä muille kuin toisille kilpailuviranomaisille. Toisilla kilpailuviranomaisilla tarkoitettaisiin tässä yhteydessä Euroopan komissiota, toisen Euroopan unionin jäsenvaltion kilpailuviranomaista sekä kolmansien maiden kilpailuviranomaisia.
Pykälän 2 momentin kohdissa 1–6 säädettäisiin pykälän 1 momentin 2 kohdassa tarkoitetun yhteistyövelvollisuuden tarkemmasta sisällöstä. Momentin kohdat perustuisivat direktiivin 19 artiklan b) kohdan alakohtiin i–v. Momentin 1 kohdan mukaan elinkeinonharjoittajan olisi toimitettava Kilpailu- ja kuluttajavirastolle välittömästi kaikki haltuunsa tulevat tai käytettävissään olevat merkitykselliset yrityslausunnot, tiedot ja todisteet väitetystä salaisesta kartellista, erityisesti hakijan nimi ja osoite, kaikkien muiden sellaisten yritysten nimet, jotka osallistuvat tai ovat osallistuneet väitettyyn salaiseen kartelliin, yksityiskohtainen kuvaus väitetystä salaisesta kartellista, mukaan lukien kohdetuotteet, kohdealueet sekä väitetyn salaisen kartellitoiminnan kesto ja luonne, sekä tiedot mille tahansa muille kilpailuviranomaisille tehdyistä aiemmista tai mahdollisesti tehtävistä hakemuksista, jotka liittyvät väitettyyn salaiseen kartelliin. Muilla kilpailuviranomaisilla tarkoitettaisiin 1 momentin 3 kohtaa vastaavasti Euroopan komissiota, toisen Euroopan unionin jäsenvaltion kilpailuviranomaista sekä kolmansien maiden kilpailuviranomaisia. Kohdan 2 mukaan elinkeinonharjoittajan olisi oltava Kilpailu- ja kuluttajaviraston käytettävissä vastatakseen kaikkiin pyyntöihin, jotka voivat auttaa vahvistamaan tosiseikat. Kohdassa 3 säädettäisiin, että elinkeinonharjoittajan on huolehdittava siitä, että sen johtajat, hallituksen jäsenet ja muut henkilöstön edustajat ovat Kilpailu- ja kuluttajaviraston käytettävissä kuulemisia varten, ja pyrittävä kohtuullisin keinoin siihen, että sen entiset johtajat, hallituksen jäsenet ja muut henkilöstön edustajat ovat Kilpailu- ja kuluttajaviraston käytettävissä kuulemisia varten. Kohdassa 4 säädettäisiin siitä, että hakemuksen jättämisestä alkaen elinkeinonharjoittaja ei saa tuhota, väärentää tai kätkeä merkityksellisiä tietoja ja todisteita. Vastaavan sisältöisestä velvollisuudesta ennen hakemuksen jättämistä säädettäisiin pykälän 1 momentin 3 kohdassa. Kohdan 5 mukaan elinkeinonharjoittaja ei saisi paljastaa hakemuksen jättämistä tai sen sisältöä ennen kuin Kilpailu- ja kuluttajavirasto on esittänyt luonnoksensa päätökseksi tai seuraamusmaksuesitykseksi, ellei muusta järjestelystä ole sovittu. Kohdassa 5 tarkoitetusta muusta järjestelystä pitäisi sopia nimenomaisesti Kilpailu- ja kuluttajaviraston kanssa. Kohdan 6 mukaan elinkeinonharjoittajan pitäisi toimia myös muin tavoin väitetyn salaisen kartellin selvittämiseksi. Kohdan tarkoituksena olisi osoittaa, että elinkeinonharjoittajalta edellytettävän yhteistyön sisältöä ei ole tyhjentävästi säännelty momentin kohdissa 1–5.
17 §.Seuraamusmaksusta vapautumista ja seuraamusmaksun alentamista koskeva menettely kartellitapauksissa. Pykälää ehdotetaan muutettavaksi siten, että se vastaisi paremmin direktiivissä säädettyjä edellytyksiä. Ehdotettujen 1 ja 3 momenttien säännöksiä sovellettaisiin myös 17 a ja 17 b §:ssä tarkoitettujen hakemusten osalta.
Pykälän 1 momentti vastaisi voimassa olevan 1 momentin ensimmäistä virkettä. Voimassa olevassa 1 momentissa säädetystä yrityslausunnon, tietojen ja todisteiden toimittamiselle asetettavasta määräajasta säädettäisiin jatkossa uudessa merkintöjä koskevassa 17 a §:ssä.
Pykälän 2 momentti vastaisi voimassa olevaa 2 momenttia.
Pykälän voimassa oleva 3 momentti korvattaisiin uudella 3 momentilla, joka perustuisi direktiivin 20 artiklaan. Uuden momentin mukaan Kilpailu- ja kuluttajavirasto voisi vastaanottaa yrityslausuntoja kirjallisesti ja suullisesti elinkeinonharjoittajan hakiessa seuraamusmaksusta vapautumista tai seuraamusmaksun alentamista. Momentissa säädettäisiin Kilpailu- ja kuluttajaviraston vahvistavan hakemuksen vastaanottamisen kirjallisesti elinkeinonharjoittajan sitä pyytäessä. Kirjallisessa vahvistuksessa mainittaisiin hakemuksen vastaanottamisen päivämäärä ja kellonaika. Kirjallinen vahvistaminen tapahtuisi siten vain nimenomaisen pyynnön perusteella. Vahvistaminen voidaan tehdä myös suullisesti. Momentin mukaan elinkeinonharjoittaja voisi esittää yrityslausunnot suomen tai ruotsin kielellä taikka sellaisella Euroopan unionin jäsenvaltion virallisella kielellä, josta on sovittu Kilpailu- ja kuluttajaviraston ja hakijan kesken. Todennäköisimpänä erikseen sovittavana kielenä kyseeseen tulisi englanti, ja Kilpailu- ja kuluttajavirasto on jo nykykäytännössään vastaanottanut englanninkielisiä hakemuksia silloin, kun siitä on sovittu hakijan kanssa.
Vastaanottaessaan pykälän 3 momentissa tarkoitettuja suullisia yrityslausuntoja Kilpailu- ja kuluttajavirasto noudattaisi hallintolain 20 ja 42 §:ää. Hallintolain 20 §:n mukaan asia tulee vireille, kun asian vireille panemiseksi tarkoitettu asiakirja on saapunut toimivaltaiseen viranomaiseen tai kun asia on esitetty suullisen vireillepanon yhteydessä ja käsittelyn aloittamiseksi tarvittavat tiedot on kirjattu. Hallintolain 42 §:n mukaan tiedot suullisesti esitetyistä vaatimuksista ja selvityksistä, jotka saattavat vaikuttaa asian ratkaisuun, on kirjattava tai muulla tavoin rekisteröitävä. Hallintolain säännösten johdosta tiedot myös suullisesti esitetyistä yrityslausunnoista tulisivat kirjatuiksi niiden vastaanottamisen yhteydessä riippumatta siitä, annettaisiinko suullinen yrityslausunto asian vireillepanon yhteydessä vaiko vasta myöhemmässä vaiheessa.
Pykälän 4 momentti vastaisi voimassa olevaa 4 momenttia.
Pykälän 5 momenttiin tehtäisiin tekninen muutos lain 9 §:ää koskevan viittauksen osalta. Muutoksen johdosta momentissa viitattaisiin jatkossa 9 §:ssä tarkoitettuihin rikkomisen toteamista ja lopetettavaksi määräämistä koskevaan päätöksen ja toimintaa koskevaan korjaustoimenpiteeseen. Muutos perustuisi lain 9 §:ään ehdotettuihin muutoksiin. Momenttiin lisättäisiin myös viittaus uuteen rakenteellisia korjaustoimenpiteitä koskevaan 9 a §:ään.
Pykälän 6 momentti vastaisi sisällöltään voimassa olevan 17 §:n 6 momenttia, mutta momentissa viitattaisiin jatkossa 5 momentissa tarkoitettuihin tietoihin 5 momentissa mainittujen tietojen sijaan.
17 a §.Merkinnät seuraamusmaksusta vapauttamista koskevien hakemusten tekemiseksi. Pykälä olisi uusi ja se perustuisi direktiivin 21 artiklaan. Pykälän asiasisältö vastaisi voimassa olevan 17 §:n 1 momentin toista virkettä, mutta merkintää koskevasta menettelystä säädettäisiin voimassa olevaa sääntelyä yksityiskohtaisemmin. Pykälässä käytetyllä merkinnällä tarkoitetaan kilpailuoikeudessa vakiintunutta englanninkielistä termiä ”marker”, joka vastaa voimassa olevan 17 §:n 1 momentissa tarkoitettua Kilpailu- ja kuluttajaviraston asettamaa määräaikaa voimassa olevassa 14 §:ssä tarkoitettujen yrityslausunnon, tietojen ja todisteiden toimittamiseksi. Lain 17 §:ään ehdotetun uuden 3 momentin mukaisesti elinkeinonharjoittaja voisi esittää pykälässä tarkoitetut yrityslausunnot sekä pyynnön merkinnän saamiseksi suomen tai ruotsin kielellä taikka sellaisella Euroopan unionin jäsenvaltion virallisella kielellä, josta on sovittu Kilpailu- ja kuluttajaviraston ja hakijan kesken.
Pykälän 1 momentti perustuisi direktiivin 21 artiklan 1 ja 2 kohtiin. Momentin mukaan Kilpailu- ja kuluttajavirasto voisi myöntää elinkeinonharjoittajalle määräaikaisen merkinnän, jotta elinkeinonharjoittaja voi kerätä voimassa olevassa 14 §:ssä tarkoitettuun seuraamusmaksusta vapauttamiseen tarvittavat yrityslausunnon, tiedot ja todisteet. Kilpailu- ja kuluttajavirasto päättäisi määräajan pituuden. Säännöksen tarkoituksena on mahdollistaa seuraamusmaksusta vapautumista hakevalle elinkeinonharjoittajalle määräaika kerätä asiaankuuluvan näyttökynnyksen ylittämiseksi tarvittavat yrityslausunnot, tiedot ja todisteet samalla, kun elinkeinonharjoittajan etusija muihin seuraamusmaksusta vapautumista hakeviin kartellin jäseniin on turvattu.
Pykälän 2 momentti perustuisi direktiivin 21 artiklan 2 kohtaan ja siinä lueteltaisiin ne tiedot, jotka elinkeinonharjoittajan olisi toimitettava Kilpailu- ja kuluttajavirastolle merkinnän saamiseksi. Elinkeinonharjoittajan olisi toimitettava momentissa luetelluista tiedoista ne, jotka ovat elinkeinonharjoittajan saatavissa. Toimitettavia tietoja olisivat hakijan nimi ja osoite, perustelut seuraamusmaksusta vapautumista koskevan hakemuksen tekemiselle, kaikkien muiden sellaisten elinkeinonharjoittajien nimet, jotka osallistuvat tai ovat osallistuneet väitettyyn salaiseen kartelliin, kohdetuotteet ja -alueet, väitetyn salaisen kartellitoiminnan kesto ja luonne sekä tiedot muille kilpailuviranomaisille aiemmin tehdyistä tai mahdollisista tulevista hakemuksista, jotka liittyvät väitettyyn salaiseen kartelliin. Momentin luettelon 6 kohdassa mainituilla muilla kilpailuviranomaisilla tarkoitettaisiin sekä muita Euroopan unionin jäsenvaltioiden kilpailuviranomaisia että kolmansien maiden kilpailuviranomaisia. Tiedot siitä, mihin muihin maihin hakemuksia on tehty, ovat tarpeen kokonaiskuvan hahmottamiseksi.
Pykälän 3 momentti perustuisi direktiivin 21 artiklan 3 kohtaan. Momentin mukaan kaikki elinkeinonharjoittajan merkinnän voimassaoloaikana toimittamat yrityslausunnot, tiedot ja todisteet katsottaisiin toimitetuksi ajankohtana, jona alkuperäinen pyyntö toimitettiin. Pyynnön toimittamishetki tarkoittaisi ajankohtaa, jolloin Kilpailu- ja kuluttajavirasto vastaanotti elinkeinonharjoittajan pyynnön merkinnän saamiseksi. Voimassa olevan lain esitöiden mukaan määräajassa toimitetut tiedot katsotaan vastaanotetuiksi sinä hetkenä, jolloin Kilpailu- ja kuluttajavirasto asetti hakijalle määräajan. Ehdotettu 3 momentti muuttaisi tätä ajankohtaa vastaamaan direktiivin 21 artiklan 3 kohdassa säädettyä ajankohtaa. Käytännössä merkintää koskevan pyynnön tekeminen, sen vastaanottaminen ja määräajan asettaminen tapahtuvat lähellä toisiaan.
17 b §.Lyhennetyt hakemukset. Pykälä olisi uusi ja se perustuisi direktiivin 22 artiklaan. Pykälän asiasisältö vastaisi voimassa olevan lain 17 §:n 3 momenttia, mutta pykälässä säädettäisiin asiasta direktiivin edellyttämällä tavalla huomattavasti voimassa olevaa kilpailulakia yksityiskohtaisemmin. Uudessa pykälässä säilyisi voimassa olevan 17 §:n 3 momentissa säädetty mahdollisuus ottaa vastaan lyhennettyjä hakemuksia tilanteissa, joissa elinkeinonharjoittaja on samassa asiassa jättänyt hakemuksen toisen jäsenvaltion toimivaltaiselle viranomaiselle. Pykälässä käytetty käsite täysi hakemus tarkoittaisi samaa asiaa kuin direktiivissä käytetty käsite täydellinen hakemus. Lain 17 §:ään ehdotetun uuden 3 momentin mukaisesti elinkeinonharjoittaja voisi esittää pykälässä tarkoitetut yrityslausunnot sekä lyhennetyn hakemuksen suomen tai ruotsin lisäksi sellaisella Euroopan unionin jäsenvaltion virallisella kielellä, josta on sovittu Kilpailu- ja kuluttajaviraston ja hakijan kesken.
Pykälän 1 momentin mukaan silloin, kun elinkeinonharjoittaja on hakenut Euroopan komissiolta tai toisen Euroopan unionin jäsenvaltion toimivaltaiselta viranomaiselta seuraamuksista vapautumista tai seuraamusten alentamista joko hakemalla merkintää tai jättämällä samaa väitettyä salaista kartellia koskevan täyden hakemuksen, elinkeinonharjoittaja voi samassa asiassa hakea Kilpailu- ja kuluttajavirastolta 14 §:n mukaista seuraamusmaksusta vapautumista tai 15 §:n mukaista seuraamusmaksun alentamista lyhennetyllä hakemuksella.
Pykälän 2 momentissa olevassa luettelossa säädettäisiin lyhennetyssä hakemuksessa ilmoitettavista tiedoista. Momentin mukaan lyhennetyissä hakemuksissa olisi esitettävä lyhyt kuvaus hakijan nimestä ja osoitteesta; väitetyn salaisen kartellin muiden osapuolten nimistä; kohdetuotteista- ja alueista; väitetyn salaisen kartellin kestosta ja luonteesta; jäsenvaltioista, joissa todisteet väitetystä salaisesta kartellista todennäköisesti sijaitsevat; sekä tiedot muille kilpailuviranomaisille tehdyistä aiemmista tai mahdollisista tulevista leniency-hakemuksista, jotka liittyvät väitettyyn salaiseen kartelliin. Lyhennetyissä hakemuksissa ilmoitettavien tietojen lisäksi momentissa säädettäisiin Kilpailu- ja kuluttajaviraston toimivallasta pyytää selvennyksiä luettelossa mainituista seikoista.
Pykälän 3 momentin mukaan Kilpailu- ja kuluttajaviraston olisi varattava lyhennetyn hakemuksen toimittaneelle elinkeinonharjoittajalle tilaisuus toimittaa täysi hakemus, jos komissio on ilmoittanut, ettei se aio käsitellä asiaa tai sen osaa. Käytännössä tilaisuuden varaaminen tarkoittaisi sitä, että Kilpailu- ja kuluttajavirasto asettaisi määräajan täyden hakemuksen toimittamiselle.
Kun komissio vastaanottaa täyden hakemuksen ja kansalliset kilpailuviranomaiset vastaanottavat lyhennetyt hakemukset, jotka liittyvät samaan väitettyyn kartelliin, komissio toimii hakijan yhteystahona. Komissio antaa hakijalle ohjeita, muun muassa mahdollisen täydentävän sisäisen tutkinnan toteuttamisesta, siihen saakka, kunnes komissio päättää aikooko se käsitellä asiaa tai sen osaa. Tällä välin komissio tiedottaa tilanteesta kyseisille kansallisille kilpailuviranomaisille tarvittaessa niiden pyynnöstä. Mikäli komissio on ilmoittanut kansallisille kilpailuviranomaisille, ettei se aio käsitellä asiaa tai sen osaa, elinkeinonharjoittajille annetaan mahdollisuus esittää kyseisille kansallisille kilpailuviranomaisille täydet hakemukset.
Momentin mukaan Kilpailu- ja kuluttajaviraston olisi varattava lyhennetyn hakemuksen toimittaneelle elinkeinonharjoittajalle tilaisuus täyden hakemuksen toimittamiseen myös silloin, kun täysi hakemus on toimitettu toisen Euroopan unionin jäsenvaltion toimivaltaiselle viranomaiselle.
Pykälän 4 momentin mukaan silloin, jos se on asian rajaamisen tai asioiden käsiteltäväksi jakamisen vuoksi välttämätöntä, Kilpailu- ja kuluttajavirasto voisi pyytää elinkeinonharjoittajaa toimittamaan täyden hakemuksen ennen komission ilmoitusta asian tai sen osan käsittelemättä jättämisestä. Pyynnön tekeminen olisi mahdollista myös silloin, jos seuraamuksista vapautumista tai seuraamusten alentamista on haettu 1 momentin mukaisesti ainoastaan toisen Euroopan unionin jäsenvaltion toimivaltaiselta viranomaiselta. Momentissa tarkoitetun pyynnön tekeminen ennen komission ilmoitusta asian tai sen osan käsittelemättä jättämisestä olisi mahdollista vain poikkeuksellisissa olosuhteissa, sillä ensisijainen viranomaisyhteystaho elinkeinonharjoittajalle lyhennettyjen hakemusten kattamassa asiassa on Euroopan komissio silloin, kun tälle on toimitettu samaa väitettyä kartellia koskeva täysi hakemus.
Momentin mukaan Kilpailu- ja kuluttajavirasto asettaisi kohtuullisen määräajan täyden hakemuksen toimittamiselle. Momentissa todettaisiin selvyyden vuoksi myös, ettei siinä säädetty rajoittaisi elinkeinonharjoittajan oikeutta toimittaa täyttä hakemusta vapaaehtoisesti jo ennen Kilpailu- ja kuluttajaviraston asiaa koskevaa pyyntöä.
Pykälän 5 momentin mukaan silloin, jos Kilpailu- ja kuluttajavirasto ei ole vastaanottanut toiselta elinkeinonharjoittajalta samaa väitettyä kartellia koskevaa hakemusta ja lyhennetty hakemus täyttää 2 momentin edellytykset, Kilpailu ja kuluttajavirasto ilmoittaisi elinkeinonharjoittajalle tämän etusijasta. Elinkeinonharjoittajan hakemuksen etusijajärjestys Kilpailu- ja kuluttajavirastossa määräytyy lyhennetyn hakemuksen jättämisajankohdan perusteella.
Pykälän 6 momentin mukaan silloin, jos elinkeinonharjoittaja esittää täyden hakemuksen Kilpailu- ja kuluttajaviraston 3 tai 4 momentin nojalla asettaman määräajan kuluessa taikka vapaaehtoisesti aikaisemmassa vaiheessa, hakemus katsotaan toimitetuksi lyhennetyn hakemuksen jättöajankohtana. Lisäedellytyksenä olisi kuitenkin se, että lyhennetty hakemus kattaa samat kohdetuotteet ja kohdealueet sekä saman väitetyn salaisen kartellin keston kuin 1 momentissa tarkoitettu Euroopan komissiolle tai toisen jäsenvaltion toimivaltaiselle viranomaiselle toimitettu hakemus, jota on voitu täydentää.
19 §.Seuraamusmaksun vanhentuminen. Pykälään ehdotetaan lisättäväksi uudet 2 ja 4 momentit, joissa säädettäisiin direktiivin 29 artiklan edellyttämästä seuraamusmaksun vanhentumisajan keskeytymisestä Euroopan komission tai toisen jäsenvaltion kilpailuviranomaisen tutkintatoimenpiteiden johdosta sekä menettelyä koskevan säännöksen rikkomisen perusteella määrätyn seuraamusmaksun vanhentumisesta. Voimassa oleva 1 momentti säilyisi ennallaan ja uusien momenttien lisäämisen johdosta nykyinen 2 momentti siirtyisi 3 momentiksi.
Uuden 2 momentin mukaan toisen jäsenvaltion kilpailuviranomaisen ja komission samaa kilpailunrajoitusta koskeva tutkinta keskeyttäisi 19 §:n 1 momentissa tarkoitetun vanhentumisajan kulumisen. Direktiivin 29 artiklan 1 kohdan toisen kappaleen edellytysten mukaisesti ratkaisevaa vanhentumisajan keskeytymisen kannalta olisi se ajankohta, jolloin vähintään yhdelle tutkinnan kohteena olevalle on ilmoitettu tutkinnassa toteutettavasta ensimmäisestä virallisesta tutkintatoimenpiteestä. Voimassa olevan kilpailulain esitöiden mukaan 19 §:ssä tarkoitetun vanhentumisajan katkaisevia Kilpailu- ja kuluttajaviraston toimenpiteitä ovat esimerkiksi päätökset tarkastuksen toimittamisesta tai viraston lähettämät selvityspyynnöt. Virallisella tutkintatoimenpiteellä tarkoitettaisiin tässä yhteydessä vastaavia toimenpiteitä kuin voimassa olevassa 19 §:ssä. Tällaiset Kilpailu- ja kuluttajaviraston toimenpiteet katkaisisivat myös komission tai toisen jäsenvaltion kansallisessa sääntelyssä olevan vanhentumisajan kulumisen samassa asiassa. Komission seuraamusten määräämistä koskevasta vanhentumisajasta säädetään neuvoston asetuksen (EY) N:o 1/2003 artiklassa 25. Samalla asialla tarkoitettaisiin toisen kilpailuviranomaisen samaa menettelyä koskevaa tutkintaa. Elinkeinonharjoittajien leniency-hakemusten vastaanottaminen ei kuitenkaan olisi vanhentumisajan kulumista keskeyttävä toimenpide.
Ehdotetussa 4 momentissa säädettäisiin direktiivin 13 artiklan 2 kohdan määräysten täyttämiseksi kilpailulakiin lisättäväksi ehdotetussa 37 a §:ssä tarkoitetun menettelyä koskevan säännöksen rikkomisesta määrättävän seuraamusmaksun vanhentumisesta. Momentin mukaan seuraamusmaksua 37 a §:n perusteella ei saisi määrätä, jos esitystä markkinaoikeudelle ei ole tehty kahden vuoden kuluessa siitä, kun Kilpailu- ja kuluttajavirasto sai tiedon rikkomisesta. Momentissa säädettäisiin myös ehdottomasta vanhentumisajasta, joka olisi viisi vuotta menettelyä koskevan säännöksen rikkomisesta laskettuna.
29 §.Yrityskauppa markkinaoikeudessa. Pykälään ehdotetaan tehtäväksi teknisluonteinen muutos, jonka seurauksena markkinaoikeudelle asetetut määräajat ilmaistaisiin jatkossa työpäivinä kalenterikuukausien sijaan. Käsittelymääräajan ilmoittaminen työpäivinä vastaisi voimassa olevan lain Kilpailu- ja kuluttajaviraston yrityskauppojen käsittelyaikoja koskevaa 26 §:ää, jonka osalta määräajat muutettiin kalenterikuukausista työpäiviksi 17 päivänä kesäkuuta 2019 voimaan tulleella lailla 721/2019.
Pykälän 1 momentissa säädetty Kilpailu- ja kuluttajaviraston yrityskaupan kieltämistä koskevan esityksen markkinaoikeudessa tapahtuvan käsittelyn määräaika olisi jatkossa 69 työpäivää. Markkinaoikeuden tulisi siten antaa päätöksensä yrityskaupan kieltämistä koskevaan Kilpailu- ja kuluttajaviraston esitykseen 69 työpäivän kuluessa esityksen tekemisestä.
Pykälän 2 momentissa säädetty yrityskaupan täytäntöönpanoa koskevan kiellon voimassaoloa koskeva määräaika olisi jatkossa 23 työpäivää. Momentissa tarkoitettu kielto panna yrityskauppa täytäntöön raukeaisi, ellei markkinaoikeus määräisi toisin 23 työpäivän kuluessa esityksen tekemisestä.
33 §.Tietojenantovelvollisuus. Voimassa olevan kilpailulain 33 §:n 1 momentin muotoilua muutettaisiin siten, että tietopyynnön tekemisen edellytykset vastaisivat direktiivin 8 artiklan edellytyksiä. Direktiivin 8 artiklan määräyksiä vastaavasti Kilpailu- ja kuluttajaviraston 33 §:n nojalla tekemät tietopyynnöt eivät saisi pakottaa pyynnön vastaanottajia myöntämään kilpailusääntöjen rikkomista. Pykälään ehdotetaan lisättäväksi uudet 2–4 momentit, joissa säädettäisiin direktiivin edellyttämistä kilpailunrajoitusten selvittämiseksi tehtävistä luonnollisiin henkilöihin kohdistuvista tietopyynnöistä, Kilpailu- ja kuluttajaviraston toimivallasta tehdä tietopyyntöjä ehdotetun 37 a §:n 1 momentissa tarkoitettujen menettelysääntöjen rikkomisten selvittämiseksi sekä Kilpailu- ja kuluttajaviraston toisten jäsenvaltioiden kilpailuviranomaisten puolesta tekemistä tietopyynnöistä. Uusien 2–4 momenttien lisäämisen johdosta voimassa oleva 2 momentti siirtyisi 5 momentiksi ja säilyisi sisällöltään muuttumattomana. Pykälään tai muutoin kilpailulakiin tässä esityksessä ehdotetut muutokset eivät muuta asianajosalaisuuteen eivätkä oikeudellisen neuvonannon suojaan liittyviä sääntöjä ja periaatteita. Voimassa olevan kilpailulain 38 §:n 3 momentin mukaan elinkeinonharjoittajalla ei ole velvollisuutta toimittaa Kilpailu- ja kuluttajavirastolle asiakirjoja, jotka sisältävät ulkopuolisen oikeudellisen neuvonantajan ja asiakkaan välistä luottamuksellisena pidettävää kirjeenvaihtoa. Kilpailulain 38 §:n 3 momentissa tarkoitettua asianajajan ja päämiehen välisen oikeudellisen neuvonnan luottamuksellisuuden suojaa on arvioitu esimerkiksi korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisun KHO:2019:98 kohdissa 753–765.
Pykälän 1 momenttia ehdotetaan muutettavaksi siten, että tietojenantovelvollisuuden edellytyksenä olisi jatkossa Kilpailu- ja kuluttajaviraston pyyntö voimassa olevassa muotoilussa mainitun kehotuksen sijaan. Kilpailu- ja kuluttajaviraston pyyntöön viittaaminen osoittaisi kehotukseen viittaamista selkeämmin tietojenantovelvollisuuden syntyvän nimenomaisen pyynnön perusteella. Muutos olisi luonteeltaan tekninen eikä sillä olisi vaikuttaisi momentin sisältöön tai tulkintaan.
Uuden 2 momentin mukaan luonnolliset henkilöt olisivat velvollisia Kilpailu- ja kuluttajaviraston pyynnöstä antamaan salassapitosäännösten estämättä sille kaikki tiedot ja asiakirjat, jotka ovat tarpeen kilpailunrajoituksen sisällön, tarkoituksen ja vaikutuksen selvittämiseksi. Kilpailunrajoituksella tarkoitettaisiin 5 ja 7 §:n sekä SEUT 101 ja 102 artiklan säännösten vastaista menettelyä. Momentin lisääminen perustuu direktiivin 8 artiklaan, jonka mukaan kansallisten hallinnollisten kilpailuviranomaisten on voitava vaatia tietoja keneltä tahansa luonnolliselta henkilöltä edellyttäen, että tiedot voivat olla merkityksellisiä kilpailunrajoituksen selvittämisessä. Luonnollisten henkilöiden tietojenantovelvollisuus kattaisi vastaavat tiedot ja asiakirjat kuin voimassa olevan kilpailulain 33 §:n 1 momentin mukainen elinkeinonharjoittajien, elinkeinonharjoittajien yhteenliittymien, hankintayksiköiden, kuntien, kuntayhtymien ja valtion sekä niiden määräysvallassa olevien yksiköiden tietojenantovelvollisuus.
Artiklan 8 määräyksiä vastaavasti luonnollisten henkilöiden tietojenantovelvollisuus rajoittuisi koskemaan vain kilpailunrajoituksen sisällön, tarkoituksen ja vaikutuksen selvittämiseksi tarpeellisia tietoja. Velvollisuus ei siten kattaisi elinkeinonharjoittajan, elinkeinonharjoittajien yhteenliittymän, hankintayksikön, kunnan, kuntayhtymän ja valtion sekä niiden määräysvallassa olevien yksiköiden tietojenantovelvollisuutta koskevassa 1 momentissa mainittuja kilpailuolosuhteiden selvittämiseksi pyydettäviä tietoja. Luonnollisiin henkilöihin kohdistuvia tietopyyntöjä ei 8 artiklaa vastaavan rajauksen vuoksi voitaisi tehdä myöskään kilpailulain 4 luvussa tarkoitetun yrityskauppavalvonnan eikä kilpailulain 4 a luvussa tarkoitetun tasapuolisten kilpailuedellytysten valvonnan toteuttamiseksi.
Direktiivin 8 artiklan mukaan tietopyyntöjen on oltava oikeasuhteisia. Oikeasuhteisuuden edellytys on myös osa hallintolain 6 §:ssä säädettyjä hallinnon oikeusperiaatteita. Hallinnon oikeusperiaatteiden mukaisesti Kilpailu- ja kuluttajaviraston luonnollisille henkilöille osoittamien tietopyyntöjen tulisi olla oikeasuhtaisia.
Uuden 3 momentin mukaan elinkeinonharjoittajat ja elinkeinonharjoittajien yhteenliittymät olisivat velvollisia Kilpailu- ja kuluttajaviraston pyynnöstä toimittamaan sille salassapitosäännösten estämättä kaikki 37 a §:n 1 momentissa tarkoitettujen rikkomisten selvittämiseksi tarpeelliset tiedot ja asiakirjat. Momentissa säädetyn tietojenantovelvollisuuden tarkoituksena on varmistaa Kilpailu- ja kuluttajaviraston mahdollisuus saada kaikki tiedot ja asiakirjat, jotka ovat tarpeen epäillyn menettelysääntöjen rikkomisen osoittamiseksi ja rikkomiseen perustuvan seuraamusmaksuesityksen tekemiseksi.
Uudessa 4 momentissa säädettäisiin Kilpailu- ja kuluttajaviraston toimivallasta velvoittaa elinkeinonharjoittaja tai elinkeinonharjoittajien yhteenliittymä toimittamaan Kilpailu- ja kuluttajavirastolle salassapitosäännösten estämättä tietoja ja asiakirjoja sen selvittämiseksi, onko elinkeinonharjoittaja tai elinkeinonharjoittajien yhteenliittymä jättänyt noudattamatta toisen Euroopan unionin jäsenvaltion kilpailuviranomaisen kielto-, korjaustoimenpide- tai sitoumuspäätöstä taikka väliaikaismääräystä tai jättänyt noudattamatta liiketiloissa suoritettavia tarkastuksia, kuulemisia tai tietopyyntöjä koskevia toisen jäsenvaltion menettelysääntöjä.
Momentti perustuisi direktiivin 24 artiklaan, joka edellyttää jäsenvaltioita varmistamaan kansallisilla hallinnollisilla kilpailuviranomaisilla olevan toimivalta tehdä tarkastuksia, tietopyyntöjä ja kuulemisia toisen jäsenvaltion kilpailuviranomaisten pyynnöstä sen selvittämiseksi, onko pyynnön esittäneen jäsenvaltion kilpailuviranomaisen tutkintatoimia tai päätöksiä jätetty noudattamatta. Direktiivin 24 artiklan 2 kohdassa viitataan toimitiloissa suoritettavia tarkastuksia koskevaan 6 artiklaan, tietopyyntöjä koskevaan 8 artiklaan, kuulemisia koskevaan 9 artiklaan, rikkomisen toteamista ja lopettamista koskevaan 10 artiklaan, välitoimia koskevaan 11 artiklaan ja sitoumuspäätöksiä koskevaan 12 artiklaan. Artiklassa tarkoitettuja tutkintatoimia ovat liiketiloissa tehtävät tarkastukset, tietopyynnöt ja kuulemiset, ja artiklassa tarkoitettuja päätöksiä ovat lopettamispäätökset, toimintaa koskevat ja rakenteelliset korjaustoimenpiteet, väliaikaismääräykset sekä sitoumuspäätökset. Momentin lisäämisen johdosta Kilpailu- ja kuluttajavirasto voisi jatkossa tehdä esimerkiksi Ruotsin kilpailuviranomaisen pyynnöstä tietopyynnön sen selvittämiseksi, onko Ruotsissa annettua sitoumuspäätöstä noudatettu. Momentti ei velvoittaisi Kilpailu- ja kuluttajavirastoa toteuttamaan toisen jäsenvaltion kilpailuviranomaisen esittämää pyyntöä, vaan Kilpailu- ja kuluttajavirastolla olisi harkintavaltaa sen suhteen, toteuttaako se toisen jäsenvaltion kilpailuviranomaisen esittämän pyynnön.
Uusi 4 momentti ei antaisi Kilpailu- ja kuluttajavirastolle toimivaltaa velvoittaa elinkeinonharjoittajaa tai elinkeinonharjoittajien yhteenliittymää toimittamaan toisen jäsenvaltion kilpailuviranomaisen puolesta Kilpailu- ja kuluttajavirastolle salassapitosäännösten estämättä tietoja ja asiakirjoja sen selvittämiseksi, onko elinkeinonharjoittaja tai elinkeinonharjoittajien yhteenliittymä rikkonut SEUT 101 tai 102 artiklaa. On kuitenkin huomattava, että Kilpailu- ja kuluttajavirasto voi täytäntöönpanoasetuksen 22 artiklan nojalla toteuttaa tarkastuksen lisäksi muut tukintatoimenpiteet kansallisen lainsäädännön mukaisesti toisen jäsenvaltion kilpailuviranomaisen puolesta ja sen lukuun todetakseen, onko SEUT 101 tai 102 artiklaa rikottu.
Pykälän 5 momentti vastaisi voimassa olevaa 33 §:n 2 momenttia.
34 §.Kutsuminen kuultavaksi. Pykälää ehdotetaan muutettavaksi siten, että siinä säädetty kuultavaksi kutsumisen edellytys vastaisi direktiivin 9 artiklassa olevia edellytyksiä. Pykälään ehdotetaan myös lisättäväksi direktiivin 24 artiklaan perustuvat uudet 2 ja 3 momentit.
Pykälän 1 momentissa säädettäisiinKilpailu- ja kuluttajavirasto toimivallasta kutsua kuultavaksi elinkeinonharjoittajan tai elinkeinonharjoittajien yhteenliittymän edustaja taikka muu henkilö, jolla voi olla hallussaan kilpailunrajoituksen selvittämiseksi tarpeellisia tietoja. Edellytys vastaisi direktiivin 9 artiklassa säädettyä edellytystä. Vastaavasti kuin voimassa olevan kilpailulain 34 §:ssä myös ehdotetussa 1 momentissa säädettäisiin Kilpailu- ja kuluttajaviraston oikeudesta tallentaa saamansa vastaukset. Momentissa olisi edelleen voimassa olevaa 34 §:n loppuosaa vastaava viittaus hallintolakiin. Viittaus tarkoittaisi muun muassa sitä, että Kilpailu- ja kuluttajaviraston olisi hallintolain 42 §:n mukaisesti kirjattava tai rekisteröitävä suullisesti esitetyt vaatimukset ja selvitykset, jotka saattavat vaikuttaa asian ratkaisuun.
Elinkeinonharjoittajien ja elinkeinonharjoittajien yhteenliittymien edustajilla tarkoitettaisiin kaikkia sellaisia henkilöitä, joiden voidaan katsoa olevan palvelussuhteen, asemavaltuutuksen tai muun siteen nojalla kytköksissä mainittuihin tahoihin. Esimerkiksi elinkeinonharjoittajalle työnantajana kuuluvan direktio-oikeuden piiriin kuuluvat tahot olisivat säännöksessä tarkoitettuja edustajia. Mikäli kuultavaksi kutsuttava henkilö ei olisi mainitulla tavalla kytköksissä säännöksessä tarkoitettuihin tahoihin, katsottaisiin henkilön kuuluvan momentissa mainittuihin muihin henkilöihin.
Momentissa tehdyllä jaottelulla edustajiin ja muihin henkilöihin on merkitystä sen vuoksi, että vain elinkeinonharjoittajien ja elinkeinonharjoittajien yhteenliittymien edustajien osalta on direktiivin 16 artiklan 1 kohdan b alakohdan mukaan voitava asettaa heidän edustamaansa tahoon kohdistuva uhkasakko sen varmistamiseksi, että kyseinen edustaja saapuu kuulemiseen. Voimassa olevan kilpailulain 46 §:n 4 momentin mukaan luonnolliselle henkilölle ei saa asettaa uhkasakkoa 34 §:ssä säädetyn velvollisuuden täyttämiseksi. Myöskään jatkossa luonnolliselle henkilölle 34 §:n nojalla tehdyn kutsun tehosteeksi ei voitaisi asettaa uhkasakkoa ja tätä koskeva säännös olisi edelleen kilpailulain 46 §:n 4 momentissa.
Uudessa 2 momentissa säädettäisiin direktiivin 24 artiklan edellyttämällä tavalla Kilpailu- ja kuluttajaviraston oikeudesta kutsua toisen jäsenvaltion kilpailuviranomaisen puolesta kuultavaksi elinkeinonharjoittajan tai elinkeinonharjoittajien yhteenliittymän edustaja taikka muu henkilö sen selvittämiseksi, onko elinkeinonharjoittaja tai elinkeinonharjoittajien yhteenliittymä rikkonut SEUT 101 tai 102 artiklaa, jättänyt noudattamatta toisen jäsenvaltion kilpailuviranomaisen kielto-, korjaustoimenpide- tai sitoumuspäätöstä taikka väliaikaismääräystä, tai jättänyt noudattamatta liiketiloja koskevia tarkastuksia, kuulemisia tai tietopyyntöjä koskevia toisen jäsenvaltion menettelysääntöjä. Kuultavaksi kutsumisen edellytyksenä olisi se, että kuultavaksi kutsuttavalla voidaan epäillä olevan hallussaan momentissa mainittujen rikkomisten selvittämiseksi tarpeellisia tietoja.
Uudessa 3 momentissa säädettäisiin direktiivin 24 artiklan edellyttämällä tavalla toisen jäsenvaltion kilpailuviranomaisen virkamiehen tai tämän valtuuttaman henkilön oikeudesta olla läsnä ja osallistua aktiivisesti kuulemiseen Kilpailu- ja kuluttajaviraston virkamiehen johdossa ja valvonnassa. Momentti mahdollistaisi sen, että toisen jäsenvaltion kilpailuviranomaisen virkamies tai tämän valtuuttama henkilö voisi osallistua kuulemiseen samalla tavalla kuin Kilpailu- ja kuluttajaviraston virkamies esittämällä kysymyksiä Kilpailu- ja kuluttajaviraston valvonnassa ja ohjauksessa. Momentissa säädetty kuuleminen toisen jäsenvaltion kilpailuviranomaisen pyynnöstä voisi toteutua esimerkiksi tilanteessa, jossa kuultava henkilö oleskelee Suomessa ja hänellä voidaan olettaa olevan merkityksellisiä tietoja Ruotsin kilpailuviranomaisten tutkimaan kilpailunrajoitukseen liittyen.
Ehdotetussa 3 momentissa olisi myös voimassa olevan kilpailulain 34 §:n loppuosaa vastaava maininta, jolla varmistettaisiin Kilpailu- ja kuluttajaviraston oikeus tallentaa saamansa vastaukset uudessa 2 momentissa tarkoitetuissa toisen jäsenvaltion kilpailuviranomaisen puolesta järjestettävissä kuulemisissa.
35 §. Tarkastukset elinkeinonharjoittajan liiketiloissa. Pykälän 1 momentin muotoilua tarkennettaisiin siten, että momentissa säädettäisiin Kilpailu- ja kuluttajaviraston ja aluehallintoviraston asianomaisen virkamiehen oikeudesta toimittaa kilpailulain ja sen nojalla annettujen säännösten noudattamisen valvomiseksi sekä yrityskauppojen arvioimiseksi kaikki tarvittavat tarkastukset momentissa luetelluissa sijainneissa. Momentin sanamuodon muuttaminen perustuisi direktiivin 6 artiklan 1 kohdan sanamuotoon eikä muutoksen tarkoituksena ole muuttaa tarkastusten toimittamisen kynnystä voimassa olevaan sääntelyyn nähden.
Pykälän 2 momentti pysyisi ennallaan.
Pykälään ehdotetaan lisättäväksi uusi 3 momentti, jossa säädettäisiin direktiivin 24 artiklan edellyttämällä tavalla Kilpailu- ja kuluttajaviraston virkamiehen oikeudesta toimittaa toisen jäsenvaltion kilpailuviranomaisen pyynnöstä tarkastus 1 momentissa tarkoitetuissa tiloissa sen selvittämiseksi, onko elinkeinonharjoittaja tai elinkeinonharjoittajien yhteenliittymän rikkonut SEUT 101 tai 102 artiklaa, jättänyt noudattamatta toisen jäsenvaltion kilpailuviranomaisen kielto-, korjaustoimenpide- tai sitoumuspäätöstä taikka väliaikaismääräystä tai jättänyt noudattamatta liiketiloissa suoritettavia tarkastuksia, kuulemisia tai tietopyyntöjä koskevia toisen jäsenvaltion menettelysääntöjä. Momentti antaisi Kilpailu- ja kuluttajavirastolle toimivallan suorittaa toisen jäsenvaltion kilpailuviranomaisen pyynnön perusteella tarkastus, mutta ei velvoittaisi siihen.
Pykälän 4 momentti vastaisi voimassa olevaa 3 momenttia.
Pykälän 5 momentti vastaisi muilta osin voimassa olevaa 4 momenttia, mutta momentissa oleva viittaus muutettaisiin uuden 3 momentin lisäämisen johdosta viittaukseksi pykälän 1–4 momentteihin. Muutoksella mahdollistettaisiin direktiivin edellyttämällä tavalla jatketun tarkastuksen toimittaminen myös uuden 3 momentin nojalla suoritettavien tarkastusten osalta.
Pykälän 6 momentti vastaisi voimassa olevaa 5 momenttia.
36 §. Tarkastukset muissa tiloissa. Pykälän 1 momentin muotoilua muutettaisiin vastaamaan direktiivin 7 artiklassa säädettyä. Pykälään ehdotetaan lisättäväksi toisen jäsenvaltion kilpailuviranomaisen pyynnöstä suoritettavia tarkastuksia koskeva uusi 4 momentti. Lisäyksen johdosta voimassa olevan pykälän 4–6 momentit siirtyisivät 5–7 momenteiksi. Siirtyvissä momenteissa olevat viittaukset aiempiin momentteihin muutettaisiin vastaamaan pykälän uutta rakennetta.
Pykälän 1 momenttia ehdotetaan muutettavaksi siten, että siitäpoistettaisiin tarkastuksen toimittamisen edellytyksenä oleva rikkomisen vakavuutta koskeva edellytys. Muutos perustuisi direktiivin 7 artiklaan, jonka mukaan tarkastuksen toimittamisen kannalta riittävää on perusteltu epäily sellaisten tarkastuksen kohteeseen liittyvien asiakirjojen säilyttämisestä, joilla voi olla merkitystä näytettäessä toteen kilpailusääntöjen rikkomista. Direktiivin edellytysten mukaisesti 36 §:n nojalla suoritettavan tarkastuksen toimittamiseksi riittäisi jatkossa perusteltu epäily kilpailulain 5 tai 7 §:n taikka SEUT 101 tai 102 artiklan rikkomisesta.
Pykälän 2 ja 3 momentit vastaisivat voimassa olevia 2 ja 3 momentteja.
Uudessa 4 momentissa säädettäisiin direktiivin 24 artiklan edellyttämällä tavalla Kilpailu- ja kuluttajaviraston virkamiehen oikeudesta toimittaa toisen jäsenvaltion kilpailuviranomaisen pyynnöstä tarkastus pykälän 1 momentissa tarkoitetuissa tiloissa sen selvittämiseksi, onko elinkeinonharjoittaja tai elinkeinonharjoittajien yhteenliittymän rikkonut SEUT 101 tai 102 artiklaa, jättänyt noudattamatta toisen jäsenvaltion kilpailuviranomaisen kielto-, korjaustoimenpide- tai sitoumuspäätöstä taikka väliaikaismääräystä tai jättänyt noudattamatta liiketiloissa suoritettavia tarkastuksia, kuulemisia tai tietopyyntöjä koskevia toisen jäsenvaltion menettelysääntöjä. Momentti antaisi Kilpailu- ja kuluttajavirastolle toimivallan suorittaa toisen jäsenvaltion kilpailuviranomaisen pyynnön perusteella tarkastus, mutta ei velvoittaisi siihen. Kilpailu- ja kuluttajavirastolla olisi siten harkintavalta pyydetyn tarkastuksen toteuttamisen suhteen.
Pykälän 5 momentti vastaisi muuten voimassa olevaa 4 momenttia, mutta voimassa olevan 4 momentin viittaus 1–3 momentteihin muutettaisiin uuden 4 momentin lisäyksen johdosta viittaukseksi 1–4 momentteihin. Muutoksen johdosta myös toisen jäsenvaltion kilpailuviranomaisten pyynnöstä 36 §:n nojalla toimitettavalle tarkastukselle olisi direktiivin 7 artiklan 2 kohdassa asetetun edellytyksen mukaisesti haettava etukäteinen lupa markkinaoikeudelta.
Pykälän 6 momentti vastaisi muuten voimassa olevaa 5 momenttia, mutta voimassa olevan 5 momentin viittaus 1–3 momentteihin muutettaisiin uuden 4 momentin lisäyksen johdosta viittaukseksi 1–4 momentteihin. Muutoksella mahdollistettaisiin jatketun tarkastuksen toimittaminen myös toisen jäsenvaltion kilpailuviranomaisen pyynnön perusteella toimitettavien tarkastusten yhteydessä. Muutos perustuisi direktiivin 7 artiklan 3 kohdan edellytyksiin.
Pykälän 7 momentti vastaisi voimassa olevaa 6 momenttia.
37 §. Menettely tarkastusta toimitettaessa. Pykälään ehdotetaan tehtäväksi direktiivin 24 artiklaan perustuvat muutokset, joiden johdosta myös toisen jäsenvaltion kilpailuviranomaisen virkamiehillä sekä heidän valtuuttamillaan henkilöillä olisi oikeus päästä tarkastuksen kohteena oleviin tiloihin sekä aktiivisesti avustaa Kilpailu- ja kuluttajaviraston virkamiehiä tarkastuksen toimittamisessa. Toisen jäsenvaltion kilpailuviranomaisen virkamiehillä sekä heidän valtuuttamillaan muilla henkilöillä ei olisi pykälässä tarkoitettuja itsenäisiä tarkastusvaltuuksia. Sen sijaan he voisivat aktiivisesti avustaa Kilpailu- ja kuluttajaviraston virkamiehiä tarkastuksen toimittamisessa. Pykälään lisättävässä 7 momentissa säädettäisiin nimenomaisesti toisen jäsenvaltion kilpailuviranomaisen virkamiehen sekä heidän valtuuttamiensa henkilöiden toimivan Kilpailu- ja kuluttajaviraston virkamiesten johdon ja valvonnan alaisina tarkastuksia toimitettaessa.
Pykälän 1 momenttiin lisättäisiin maininta toisen jäsenvaltion kilpailuviranomaisen virkamiehistä. Lisäyksen johdosta elinkeinonharjoittajan ja elinkeinonharjoittajien yhteenliittymän olisi tarkastusta varten päästettävä Kilpailu- ja kuluttajaviraston, aluehallintoviraston, Euroopan komission ja toisen jäsenvaltion kilpailuviranomaisen virkamies taikka näiden valtuuttamat henkilöt hallinnassaan oleviin liike- ja varastotiloihin, maa-alueille ja kulkuneuvoihin. Lisäyksen johdosta toisen jäsenvaltion kilpailuviranomaisen virkamiehellä olisi myös oikeus tutkia Kilpailu- ja kuluttajaviraston johdon ja valvonnan alaisena elinkeinonharjoittajan ja elinkeinonharjoittajien yhteenliittymän liikekirjeenvaihtoa, kirjanpitoa, tietojenkäsittelyn tallenteita, muita asiakirjoja ja dataa, joilla voi olla merkitystä kilpailulain tai sen nojalla annettujen säännösten noudattamisen valvonnassa, ja ottaa niistä jäljennöksiä.
Pykälän 2–5 momentit vastaisivat voimassa olevia 2–5 momentteja.
Pykälän 6 momenttiin lisättäisiin maininta toisen jäsenvaltion kilpailuviranomaisesta. Lisäyksen johdosta myös toisen jäsenvaltion kilpailuviranomaisella olisi direktiivin 24 artiklan edellyttämällä tavalla mahdollisuus käyttää tarkastuksen toimittamisessa apunaan muita valtuuttamiaan henkilöitä.
Pykälään ehdotetaan lisättäväksi uusi 7 momentti, jonka mukaan toisen jäsenvaltion kilpailuviranomaisen virkamiehen tai tämän valtuuttaman henkilön oikeudesta osallistua tarkastuksen toimittamiseen ja aktiivisesti avustaa Kilpailu- ja kuluttajaviraston virkamiehiä niiden johdon ja valvonnan alaisena tarkastuksia toimitettaessa. Momentti mahdollistaisi direktiivin 24 artiklan edellyttämällä tavalla toisen jäsenvaltion kilpailuviranomaisen virkamiehen tai tämän valtuuttaman henkilön oikeuden osallistua toisen jäsenvaltion kilpailuviranomaisen pyynnöstä tapahtuvaan kilpailulain 35 ja 36 §:n nojalla suoritettavan tarkastuksen toimittamiseen.
37 a §.Menettelyä koskevien säännösten rikkomisesta määrättävä seuraamusmaksu. Pykälä olisi uusi ja se perustuisi direktiivin 13 artiklan 2 kohtaan, jonka mukaan yrityksille ja yritysten yhteenliittymille on voitava määrätä tehokkaita, oikeasuhtaisia ja varoittavia seuraamusmaksuja 13 artiklan 2 kohdan a)–f) alakohdissa luetelluilla perusteilla, joita ovat yrityksen tiloissa suoritettavasta tarkastuksesta kieltäytyminen, yritystarkastuksella asetetun sinetin murtaminen, yritystarkastuksen yhteydessä esitettyyn kysymykseen virheellisen tai harhaanjohtavan vastauksen antaminen sekä vastaamisesta tai täydellisen vastauksen antamisesta kieltäytyminen, virheellisten, puutteellisten tai harhaanjohtavien tietojen antaminen tietopyyntöön tai tietopyyntöön vastaamiselle asetetun määräajan laiminlyönti, kuulemiseen saapumatta jättäminen, sekä kilpailunrajoituksen rikkomisen toteamista, lopetettavaksi määräämistä, korjaustoimenpiteitä, väliaikaismääräyksiä tai sitoumuksia koskevan päätöksen noudattamatta jättäminen.
Seuraamusmaksun määräämisen edellytyksenä olisi direktiivin 13 artiklan 2 kohdassa mainittu rikkomisen tahallisuus tai tuottamuksellisuus. Mikäli tahallisuus ja tuottamuksellisuus säädetään kansallisesti menettelyä koskevien säännösten rikkomisesta määrättävien seuraamusmaksujen edellytykseksi, niitä tulee direktiivin mukaan tulkita siten kuin niitä on tulkittu Euroopan unionin tuomioistuimen SEUT 101 ja 102 artiklaa koskevassa oikeuskäytännössä. Euroopan unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä edellytysten täyttyminen on kytketty siihen, että yritys ei voinut olla tietämättä tai sen olisi ainakin pitänyt tietää menettelynsä rajoittavan kilpailua riippumatta siitä, tiesikö yritys rikkovansa kilpailusääntöjä. Sanotusta oikeuskäytännöstä ilmenevien kriteerien täyttyminen menettelyä koskevien säännösten rikkomisen yhteydessä jää tarkentumattomaksi, sillä menettelyä koskevien säännösten rikkomisella turvataan ensisijaisesti kilpailuviranomaisten selvitysten toteutumista eikä niillä ole yhtä suoraa kilpailua rajoittavaa vaikutusta kuin kilpailunrajoitukseksi katsottavalla menettelyllä.
Unionin yleinen tuomioistuin on arvioinut tahallisuuden ja tuottamuksen kriteerien täyttymistä sinetin rikkomisen (ks. asia T-141/08 E.ON Energie, kohdat 254–262) sekä tarkastuksesta kieltäytymisen (ks. asia T272/12 EPH, kohdat 38–47 ja 56–61) osalta. Asioissa annetuista ratkaisuista ei kuitenkaan ole johdettavissa yleisiä tahallisuuden ja tuottamuksellisuuden edellytysten täyttymiselle asetettavia kriteerejä menettelyä koskevien säännösten rikkomisten osalta. Tahallisuuden ja tuottamuksellisuuden käsitteiden sisällön tarkempi määrittely direktiivin 13 artiklan 2 kohdassa luetelluissa tilanteissa jää Euroopan unionin tuomioistuinten tulevan oikeuskäytännön varaan.
Pykälässä tarkoitettua seuraamusmaksua sekä uhkasakkoa ei olisi lähtökohtaisesti tarkoitettu käytettäväksi saman menettelyn osalta, mutta niiden yhtäaikainen käyttö ei kuitenkaan olisi poissuljettua. Pykälässä tarkoitetun seuraamusmaksun ja uhkasakon yhtäaikainen käyttö voisi olla perusteltua esimerkiksi tilanteessa, jossa elinkeinonharjoittaja on uhkasakon nojalla velvoitettu vastaamaan Kilpailu- ja kuluttajaviraston tekemään selvityspyyntöön, ja vasta myöhemmässä vaiheessa ilmenisi, että toimitetut tiedot olivat siinä määrin virheellisiä, että tietojen virheellisyyden vuoksi olisi perusteltua määrätä myös seuraamusmaksu.
Kilpailunrajoituksen perusteella määrättäviä seuraamusmaksuja koskevaan sääntelyyn esitetään tehtäväksi muutoksia seuraamusmaksujen määrän ennustettavuuden parantamiseksi. Seuraamusmaksun määrää korottavana raskauttavana tekijänä ei pidettäisi sitä, että elinkeinonharjoittaja tai elinkeinonharjoittajien yhteenliittymä kieltäytyy yhteistyöstä Kilpailu- ja kuluttajaviraston kanssa tai estää kilpailunrajoituksen tutkintaa. Tällä on pyritty varmistamaan se, että elinkeinonharjoittajalle tai elinkeinonharjoittajien yhteenliittymälle ei voitaisi määrätä seuraamusmaksua menettelyä koskevien säännösten rikkomisesta sekä saman menettelyn perusteella korottaa kilpailunrajoituksen perusteella määrättävää seuraamusmaksua.
Oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain voimaantulon johdosta kilpailulain muutoksenhakusääntelyä esitetään muutettavaksi. Markkinaoikeuden seuraamusmaksupäätöksistä voisi jatkossakin valittaa korkeimpaan hallinto-oikeuteen ilman valituslupaa. Muutoksenhakua korkeimpaan hallinto-oikeuteen koskevassa ehdotetussa 49 b §:ssä säädettäisiin nimenomaisesti, että 37 a §:ssä tarkoitettuja seuraamusmaksuja koskevia päätöksiä ei saa panna täytäntöön ennen kuin ne ovat saaneet lainvoiman.
Pykälässä tarkoitetun seuraamusmaksun määräisi markkinaoikeus Kilpailu- ja kuluttajaviraston esityksen perusteella. Seuraamusmaksun määräämistä koskevan esityksen käsittely markkinaoikeudessa ei olisi riippuvainen siitä, onko markkinaoikeudessa käsiteltävänä jokin esitys koskien sitä kilpailunrajoitusta, jonka selvittämisen yhteydessä seuraamusmaksuesityksen perusteena oleva menettelysäännön rikkominen on tapahtunut. Tämä olisi perusteltua sen vuoksi, että menettelysääntöjä voidaan rikkoa myös sellaisten kilpailunrajoitusten selvittämisen yhteydessä, joiden osalta Kilpailu- ja kuluttajavirasto ei tee esitystä markkinaoikeudelle. Pykälässä tarkoitettu seuraamusmaksuesitys voitaisiin kuitenkin käsitellä myös yhtäaikaisesti siihen liittyvän kilpailunrajoitusasian kanssa, mikäli asiat ovat samanaikaisesti vireillä markkinaoikeudessa. Seuraamusmaksun vanhentumisesta säädettäisiin lain 19 §:ssä.
Pykälän 1 momentin mukaan Kilpailu- ja kuluttajavirasto voisi tehdä markkinaoikeudelle esityksen seuraamusmaksun määräämiseksi elinkeinonharjoittajalle tai elinkeinonharjoittajien yhteenliittymälle luettelossa mainittujen rikkomisten perusteella, ellei rikkomista olisi pidettävä merkitykseltään vähäisenä tai muutoin perusteettomana. Momentissa ei asetettaisi Kilpailu- ja kuluttajavirastolle velvollisuutta tehdä seuraamusmaksun määräämistä koskevaa esitystä luettelossa mainittujen rikkomisten perusteella, vaan virastolla olisi harkintavaltaa esityksen tekemisen suhteen. Seuraamusmaksun määrääminen edellyttäisi, että rikkominen on tehty tahallaan tai tuottamuksellisesti. Direktiivin määräysten mukaisesti tahallisuuden ja tuottamuksellisuuden käsitteitä olisi tulkittava siten kuin niitä on tulkittu Euroopan unionin tuomioistuinten oikeuskäytännössä.
Momentin mukaan seuraamusmaksua ei tulisi määrätä, jos rikkomista on pidettävä merkitykseltään vähäisenä tai seuraamusmaksun määräämistä muutoin perusteettomana. Perusteena vähäisten rikkomusten sulkemiselle säännöksen soveltamisalan ulkopuolelle on direktiivin edellyttämä seuraamusmaksun oikeasuhtaisuus sekä arvioinnin yhdenmukaisuus kilpailulain 12 §:n nojalla suoritettavan arvioinnin kanssa. Koska seuraamusmaksu pitää direktiivin määräysten mukaan määritellä suhteessa elinkeinonharjoittajan maailmanlaajuiseen liikevaihtoon ja voisi siten muodostua suuruudeltaan merkittäväksi, voisi merkitykseltään vähäisen rikkomisen perusteella määrättävä seuraamusmaksu olla ristiriidassa oikeasuhtaisuuden vaatimuksen kanssa. Seuraamusmaksun määrääminen voisi myös olla joissain tilanteissa perusteetonta.
Pykälässä tarkoitettua seuraamusmaksua ei voitaisi kaksoisrangaistavuuden kiellon vuoksi määrätä tilanteissa, joissa samasta menettelystä olisi vireillä rikosoikeudellinen menettely tai olisi jo annettu tuomio. Kaksoisrangaistavuuden kielto ei lähtökohtaisesti kuitenkaan tulisi kyseeseen pykälässä tarkoitettujen menettelyjen osalta, sillä oikeushenkilön rangaistusvastuu ei voine tulla kysymykseen pykälässä tarkoitetuissa tilanteissa.
Momentissa tarkoitetun perusteettomuuden arvioinnissa tulisi kiinnittää huomiota myös rikottuun menettelysääntöön ja sen sisältöön. Jos esimerkiksi toimitettujen tietojen virheellisyys tai puutteellisuus on aiheutunut tietopyynnössä olleesta tulkinnanvaraisuudesta tai epäselvyydestä pyynnön kohteena olevien tietojen määrittelyssä, voisi seuraamusmaksun määrääminen olla perusteetonta.
Momentissa oleva luettelo sisältäisi kuusi kohtaa, joissa säädettäisiin edellytyksistä, joiden perusteella elinkeinonharjoittajalle tai elinkeinonharjoittajien yhteenliittymälle olisi mahdollista määrätä seuraamusmaksu. Luettelon kohdissa säädetyt edellytykset vastaisivat direktiivin 13 artiklan 2 kohdan alakohdissa a)–f) lueteltuja edellytyksiä. Seuraamusmaksun määräämisen edellytykset olisi direktiiviä vastaavalla tavalla rajoitettu koskemaan vain kilpailunrajoituksiin liittyviä rikkomistilanteita. Kilpailunrajoituksilla tarkoitettaisiin 5 ja 7 §:n sekä Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 101 ja 102 artiklan rikkomisia. Ehdotetun 37 a §:n nojalla ei voitaisi määrätä seuraamusmaksua yrityskauppa- tai kilpailuneutraliteettivalvonnan yhteydessä tapahtuneiden menettelyä koskevien säännösten rikkomisten perusteella.
Luettelon 1 kohdan mukaan seuraamusmaksu voitaisiin määrätä, jos elinkeinonharjoittaja tai elinkeinonharjoittajien yhteenliittymä vastustaa kilpailunrajoituksen selvittämiseksi 35 §:n nojalla toimitettavaa tarkastusta. Kohta perustuisi 13 artiklan 2 kohdan a alakohtaan. Seuraamusmaksua ei siten voitaisi määrätä tilanteissa, joissa elinkeinonharjoittaja tai elinkeinonharjoittajien yhteenliittymä vastustaa yrityskauppojen arvioimiseksi kilpailulain 35 §:n nojalla liiketiloissa toimitettavaa tarkastusta eikä kilpailunrajoituksen selvittämiseksi 36 §:n nojalla suoritettavien muihin tiloihin kohdistuvien eli ns. kotitarkastusten vastustamisen perusteella. Tarkastuksen vastustamisella tarkoitettaisiin kaikkea sellaista menettelyä, jolla tarkastuksen kohteena oleva elinkeinonharjoittaja tai elinkeinonharjoittajien yhteenliittymä pyrkii estämään, haittaamaan tai hidastamaan 35 §:n nojalla suoritettavaa tarkastusta toimittavien henkilöiden toimintaa. Vastustamisena voitaisiin pitää esimerkiksi tarkastettaviin tiloihin pääsyn estämistä ja tarkastuksen kohteen hallussa olevien sähköisten asiakirjojen ja tietojen saamiseksi tarvittavan salasanan antamisesta kieltäytymistä. Unionin yleinen tuomioistuin piti asiassa T272/12 EPH tarkastuksen vastustamisena sähköpostitilin käyttöoikeuden myöntämistä yrityksen keskeisissä tehtävissä toimineelle henkilölle sen jälkeen, kun komission virkamiehet olivat jäädyttäneet kyseisen sähköpostitilin tarkastuksen suorittamiseksi.
Luettelon 2 kohdan mukaan seuraamusmaksu voitaisiin määrätä kilpailunrajoituksen selvittämisen yhteydessä kilpailulain 37 §:n 3 momentin nojalla asetetun sinetin rikkomisen perusteella. Kohta perustuisi 13 artiklan 2 kohdan b alakohtaan. Kohdan muotoilu ei rajoittuisi koskemaan vain Kilpailu- ja kuluttajaviraston ja aluehallintoviraston virkamiesten asettamia sinettejä, vaan säännös kattaisi direktiivin edellyttämällä tavalla myös Euroopan komission virkamiesten sekä mainittujen tahojen valtuuttamien virkamiesten asettamien sinettien rikkomisen.
Luettelon 3 kohta mahdollistaisi seuraamusmaksun määräämisen tilanteessa, jossa elinkeinonharjoittaja tai elinkeinonharjoittajien yhteenliittymä ei oikaise, täydennä tai toimita kilpailunrajoituksen selvittämiseen liittyvän 35 §:ssä tarkoitetun tarkastuksen yhteydessä 37 §:n 3 momentin nojalla tehtyyn pyyntöön annettua virheellistä, puutteellista, harhaanjohtavaa tai antamatta jätettyä vastausta. Kohta perustuisi 13 artiklan 2 kohdan c alakohtaan. Kohta soveltuisi tilanteisiin, joissa elinkeinonharjoittajan tietoon tulisi esimerkiksi hallintolain 39 §:n 2 momentin perusteella tarkastuksesta laaditun tarkastuskertomuksen välityksellä se, että elinkeinonharjoittajan edustaja on vastauksessaan antanut viranomaiselle virheellistä, puutteellista tai harhaanjohtavaa tietoa. Kohdassa tarkoitettu velvollisuus tietojen oikaisemiseen muodostuisi vasta silloin, kun elinkeinonharjoittajalle nimenomaisesti varataan tilaisuus tutustua asiakirjoihin tai lausua asiakirjoista, joista virheellinen, puutteellinen tai harhaanjohtava tieto ilmenee.
Luettelon 4 kohdan mukaan seuraamusmaksu voitaisiin määrätä silloin, kun kilpailunrajoituksen selvittämiseksi kilpailulain 33 §:n 1 momentin nojalla tehtyyn tietopyyntöön annetaan virheellisiä, puutteellisia tai harhaanjohtavia tietoja taikka pyydettyjä tietoja ei toimiteta Kilpailu- ja kuluttajaviraston hallintolain 33 §:n mukaisesti asettamassa määräajassa. Kohta perustuisi 13 artiklan 2 kohdan d alakohtaan. Seuraamusmaksua ei määrättäisi vähäisten määräaikojen ylitysten perusteella, vaan säännös olisi tarkoitettu ensisijaisesti tilanteisiin, joissa elinkeinonharjoittaja perusteetta kieltäytyy tietojen antamisesta tai viivyttää niiden antamista tavalla, joka vaarantaa Kilpailu- ja kuluttajaviraston selvitystoiminnan taikka lainsäädännössä asetettujen määräaikojen noudattamisen.
Luettelon 3 ja 4 kohdissa tarkoitetulla virheellisellä tiedolla tarkoitettaisiin esimerkiksi elinkeinonharjoittajaa tai elinkeinonharjoittajien yhteenliittymää, niiden toimintaa tai tarkasteltavia markkinoita koskevaa paikkansapitämätöntä informaatiota. Puutteellisella tiedolla tarkoitettaisiin puolestaan joiltain osin epätäydellistä taikka vajavaista tietoa, joka tosiasialliselta merkitykseltä rinnastuisi väärän tiedon antamiseen. Tiedon puutteellisuuden osalta on myös mahdollista, että puutteellisuus voi ilmetä vasta jonkin ajan kuluttua Kilpailu- ja kuluttajaviraston saatua tiedon.
Sekä virheellinen että puutteellinen tieto saattaa olla myös harhaanjohtavaa. Luettelon 3 ja 4 kohdat koskisivat kuitenkin myös tietoja, jotka ovat sinänsä oikeita ja täydellisiä, mutta jotka jostain muusta syystä ovat harhaanjohtavia. Kyse olisi esimerkiksi tilanteesta, jossa Kilpailu- ja kuluttajavirastolle annettavat tiedot tietyssä asiayhteydessä esitettynä antavat tosiasioita vastaamattoman kuvan jostain merkityksellisestä seikasta.
Arvioitaessa toimitettujen tietojen virheellisyyttä, puutteellisuutta ja harhaanjohtavuutta on otettava huomioon myös Kilpailu- ja kuluttajaviraston esittämien kysymysten ja tietopyyntöjen sisältö. Kysymysten ja tietopyyntöjen tulee olla tarkasti yksilöityjä ja selkeitä sekä sisällön osalta kohtuullisia. Myös tietopyynnöissä pyydettyjen tietojen toimittamiselle varatun määräajan on oltava pyynnön kohteen kannalta kohtuullinen.
Seuraamusmaksun määräämisen edellytyksenä olisi 3 ja 4 kohdissa tarkoitettujen tietojen virheellisyyden, puutteellisuuden tai harhaanjohtavuuden olennaisuus. Tämä tarkoittaisi sitä, että tietojen tulee olla Kilpailu- ja kuluttajaviraston selvitysten kannalta merkityksellisiä ja vaikuttaa niiden suorittamiseen. Tiedoilla tarkoitettaisiin ainoastaan jo olemassa olevia tietoja ja todennettavissa olevia faktoja, ei esimerkiksi epävirallisia arvioita tai mielipiteitä, joiden paikkansapitävyyttä ei voida todentaa.
Elinkeinonharjoittajan itsekriminointisuojasta eli oikeudesta olla myöntämättä syyllisyyttään kilpailulain rikkomiseen säädetään kilpailulain 38 §:n 3 momentissa. Sanotun lainkohdan kolmannen virkkeen mukaan elinkeinonharjoittajan vastatessa Kilpailu- ja kuluttajaviraston esittämiin kysymyksiin sitä ei voida velvoittaa myöntämään, että se on toiminut 5 tai 7 §:n taikka Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 101 tai 102 artiklan vastaisesti. Lain esitöissä on todettu, että EU:n tuomioistuimen kilpailuasioiden tutkintaa koskevan oikeuskäytännön mukaan tutkinnan kohteella ei ole velvollisuutta antaa kysymyksiin sellaisia vastauksia, jotka merkitsisivät kilpailusääntöjen rikkomisen myöntämistä. Itsekriminointisuojan vaikutuksesta ehdotetun 37 a §:n 1 momentin 3 ja 4 kohtien perusteella ei voitaisi määrätä seuraamusmaksua silloin, kun vastaamatta jättäminen on perustunut itsekriminointisuojaan.
Luettelon 5 kohdassa säädettynä edellytyksenä olisi se, että elinkeinonharjoittajan tai elinkeinonharjoittajien yhteenliittymän edustaja ei saavu kilpailunrajoituksen selvittämiseen liittyvään kilpailulain 34 §:ssä tarkoitettuun kuulemiseen. Kohta perustuisi 13 artiklan 2 kohdan e alakohtaan. Kohdassa tarkoitettu elinkeinonharjoittajan tai elinkeinonharjoittajien yhteenliittymän edustaja voisi olla muukin luonnollinen henkilö kuin elinkeinon harjoittamisen oikeudesta annetun lain (122/1919) 2 luvun 6 §:n 3 momentissa tarkoitettu edustaja. Vastaavasti kuin uhkasakkojen osalta seuraamusmaksua ei olisi mahdollista määrätä siinä tilanteessa, että kuultavaksi kutsuttu henkilö on elinkeinonharjoittajan tai elinkeinonharjoittajien yhteenliittymän entinen työntekijä. Direktiivi ei myöskään edellytä seuraamusmaksun määräämisen mahdollisuutta sillä perusteella, että kuulemisessa annettaisiin virheellisiä tai harhaanjohtavia tietoja.
Luettelon 6 kohdassa tarkoitettuna edellytyksenä olisi kilpailunrajoituksen rikkomisen toteamista ja lopetettavaksi määräämistä koskevan päätöksen, käyttäytymistä tai rakenteellista korjaustoimenpidettä koskevan päätöksen, väliaikaismääräyksen sekä sitoumuspäätöksen noudattamisen laiminlyönti. Kohta perustuisi 13 artiklan 2 kohdan f alakohtaan, jossa viitataan rikkomisen toteamista ja lopettamista koskevaan 10 artiklaan, välitoimia koskevaan 11 artiklaan ja sitoumuspäätöksiä koskevaan 12 artiklaan.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin seuraamusmaksun määrän arvioinnista ja enimmäismäärästä, joiden osalta direktiivissä ei ole yksityiskohtaisia määräyksiä. Direktiivissä säädettyinä edellytyksinä ovat menettelyä koskevien säännösten rikkomiseen perustuvien seuraamusmaksujen tehokkuus, oikeasuhteisuus ja varoittavuus, minkä lisäksi ne on määrättävä suhteessa rikkomiseen syyllistyneen maailmanlaajuiseen kokonaisliikevaihtoon.
Momentin mukaan seuraamusmaksun suuruutta määritettäessä olisi suoritettava kokonaisarviointi, jossa tulisi ottaa huomioon rikkomisen laatu ja laajuus sekä moitittavuuden aste. Seuraamusmaksun määrän arvioinnissa kiinnitettäisiin huomiota muun muassa siihen, kuinka laajaa menettelysäännöksen rikkominen on. Esimerkiksi ehdotetun 1 momentin luettelon 4 kohdan osalta arvioitavaksi tulisi se, onko kyse kilpailulain 33 §:n nojalla tehtyyn tietopyyntöön annetusta yksittäisestä puutteellisesta, virheellisestä tai harhaanjohtavasta taikka toimittamatta jätetystä tiedosta vaiko laajemmasta tietojen kokonaisuudesta. Menettelysäännöksen rikkomisen moitittavuuden asteeseen vaikuttaisi muun muassa menettelysäännöksen rikkomisella tavoiteltu etu, Kilpailu- ja kuluttajaviraston selvitystoiminnalle aiheutunut haitta, muille markkinatoimijoille aiheutunut haitta sekä se, onko elinkeinonharjoittajalle aikaisemmin määrätty seuraamusmaksua samantapaisesta toiminnasta. Rikkomisen moitittavuutta korottavana tekijänä otettaisiin siten muiden tekijöiden ohella huomioon menettelysäännöksen rikkomisen toistuvuus.
Seuraamusmaksun määrittämisessä sovellettava kokonaisarviointi vastaisi pääosin kilpailulain 12 §:n perusteella määrättävien seuraamusmaksujen määrää koskevaa kokonaisarviointia. Erona kuitenkin olisi se, että rikkomisen kestoa ei mainittaisi nimenomaisesti kokonaisarvioinnissa huomioon otettavana seikkana, koska kestolla ei ole yhtä suurta merkitystä kuin kilpailulain 12 §:n nojalla määrättäviä seuraamusmaksuja koskevassa kokonaisarvioinnissa. Esimerkiksi se, kuinka kauan pyydetty tieto on ollut toimittamatta, tulisi kuitenkin huomioiduksi osana rikkomisen laajuutta ja moitittavuutta koskevaa arviointia. Menettelysäännöksen rikkomiseen perustuva seuraamusmaksu ei kuitenkaan kytkeytyisi asiaan mahdollisesti liittyvän kilpailunrajoitusasian lopputulokseen. Tämä on tarkoituksenmukaista sen vuoksi, että menettelysäännöksen rikkomiseen syyllistynyt elinkeinonharjoittaja ei välttämättä ole syyllistynyt kilpailunrajoitukseen taikka ole edes kilpailunrajoitusepäilyn kohteena.
Momentissa säädettäisiin seuraamusmaksun enimmäismääräksi yksi prosentti rikkomiseen syyllistyneen Kilpailu- ja kuluttajaviraston seuraamusmaksuesityksen tekemistä edeltävän tilikauden maailmanlaajuisesta kokonaisliikevaihdosta. Säännös perustuisi direktiivin 13 artiklan 2 kohtaan, jonka mukaan menettelyä koskevan säännöksen rikkomiseen perustuva seuraamusmaksu on määrättävä suhteessa rikkomiseen syyllistyneen elinkeinonharjoittajan tai elinkeinonharjoittajien yhteenliittymän maailmanlaajuiseen kokonaisliikevaihtoon. Enimmäismäärän raja vastaisi täytäntöönpanoasetuksen 1/2003 23 artiklan sääntelyä, jonka mukaan komissio voi määrätä asetuksessa säädettyjen menettelyä koskevien sääntöjen rikkomisesta sakon, jonka suuruus saa olla enintään yksi prosentti edellisen tilikauden liikevaihdosta.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin seuraamusmaksun määräämisessä noudatettavasta menettelystä. Momentin mukaan seuraamusmaksun määräämisestä päättäisi Kilpailu- ja kuluttajaviraston esityksen perusteella markkinaoikeus. Menettely olisi yhdenmukainen 12 §:ssä säädetyn seuraamusmaksun määräämistä koskevan menettelyn kanssa ja markkinaoikeudella olisi siten harkintavalta päättää määrääkö se Kilpailu- ja kuluttajaviraston esittämää seuraamusmaksua vai ei. Markkinaoikeus voisi myös määrätä seuraamusmaksun Kilpailu- ja kuluttajaviraston esityksestä poikkeavan suuruisena. Markkinaoikeuden toimiminen seuraamusmaksun määräävänä tahona tarkoittaisi Kilpailu- ja kuluttajaviraston esittämien seuraamusmaksun määräämisen perusteiden oikeudellista arviointia ennen seuraamusmaksun määräämistä. Ehdotetun menettelyn voidaan katsoa olevan yritysten oikeusturvan näkökulmasta parempi vaihtoehto verrattuna siihen, että Kilpailu- ja kuluttajavirasto voisi itsenäisesti määrätä seuraamusmaksun. Elinkeinonharjoittajalla tai elinkeinonharjoittajien yhteenliittymällä olisi kilpailulain 38 §:n 4 momentin mukaisesti oikeus tulla kuulluksi ennen kuin Kilpailu- ja kuluttajavirasto tekisi ehdotetun 37 a §:n nojalla seuraamusmaksuesityksen markkinaoikeudelle. Momentin mukaan seuraamusmaksu määrättäisiin maksettavaksi valtiolle.
Pykälän 4 momentin mukaan seuraamusmaksu voitaisiin määrätä myös sellaiselle elinkeinonharjoittajalle tai elinkeinonharjoittajien yhteenliittymälle, jolle rikkomukseen osallistunut elinkeinotoiminta on siirtynyt yrityskaupan tai muun yritysjärjestelyn seurauksena. Momentin tarkoituksena olisi varmistaa, ettei menettelysääntöjen rikkomisesta määrättävää seuraamusmaksua olisi mahdollista välttää rikkomuksen jälkeen toteutetun yrityskaupan tai muun yritysjärjestelyn avulla. Momentti perustuisi direktiivin 13 artiklan 5 kohtaan, jonka mukaan jäsenvaltioiden on varmistettava, että yrityksen käsitettä sovelletaan sakkojen määräämiseksi emoyhtiöille ja yritysten oikeudellisille ja taloudellisille seuraajille.
38 a §.Tutkinnan kohteen oikeus saada tieto eräistä asiakirjoista ja tietojen käyttörajoitukset. Pykälä olisi uusi ja se perustuisi direktiivin 31 artiklaan.
Pykälän 1 momentin mukaan ainoastaan tutkinnan kohteella olisi puolustautumisoikeuksiensa käyttämiseksi oikeus saada tieto seuraamusmaksusta vapautumiseksi tai seuraamusmaksun alentamiseksi toimitetun yrityslausunnon ja sovintoehdotuksen sisällöstä. Direktiivin 31 artiklan 3 kohtaa vastaavasti momentissa tarkoitettuja tietoja voitaisiin antaa ainoastaan Kilpailu- ja kuluttajaviraston tutkinnan kohteille ja vain sitä tarkoitusta varten, että ne voisivat käyttää puolustautumisoikeuksiaan.
Momentissa tarkoitettujen tietojen antamisessa noudatettaisiin julkisuuslain 4 luvun säännöksiä tiedon antamisesta. Siinä tapauksessa, että Kilpailu- ja kuluttajavirasto kieltäytyy antamasta yrityslausuntoa asianosaiselle, asianosainen voisi hakea päätökseen muutosta julkisuuslain muutoksenhakua koskevien säännösten mukaisesti.
Yrityslausunnon käsite olisi sama kuin kilpailulain 14 §:ssä, johon käsite lisättiin direktiivin 2014/104/EU (vahingonkorvausdirektiivi) kansallisen täytäntöönpanon yhteydessä. Lisäystä koskevien esitöiden HE 83/2016 vp mukaan yrityslausunnon käsitettä on tarkoitus tulkita vahingonkorvausdirektiivin 2 artiklan 16 kohdan mukaisesti. Kyseisessä kohdassa määritellyllä sakoista vapautumista tai niiden lieventämistä koskevalla lausunnolla (leniency statement) eli yrityslausunnolla tarkoitetaan yrityksen tai luonnollisen henkilön laatimaa tai niiden puolesta laadittua kilpailuviranomaiselle osoitettua oma-aloitteista suullista tai kirjallista selostusta tai sellaisen tallennetta, jossa esitetään kyseisellä yrityksellä tai luonnollisella henkilöllä kartellista olevat tiedot ja sen rooli kartellissa ja joka on laadittu nimenomaan esitettäväksi kilpailuviranomaiselle sakoista vapauttamiseksi tai sakkojen lieventämiseksi sakoista vapauttamista tai sakkojen lieventämistä koskevan ohjelman mukaisesti, jo olemassa olevat tiedot pois lukien. Vahingonkorvausdirektiivissä sakoista vapauttamista tai niiden lieventämistä koskevilla lausunnoilla tarkoitetaan ainoastaan kartellitapauksissa tehtyjä lausuntoja.
Vahingonkorvausdirektiivissä oleva leniency statement eli yrityslausunto vastaa käsitteellisesti ECN+ -direktiivin 2 artiklan 1 kohdan luettelon 17 kohdassa tarkoitettua leniency-lausuntoa. Kilpailulaissa käytetty yrityslausunto, vahingonkorvausdirektiivin 2 artiklan 16 kohdan leniency statement ja ECN+ -direktiivin 2 artiklan 1 kohdan luettelon 17 kohdan leniency-lausunto tarkoittavat samaa asiaa.
Julkisuuslain 4 luvun 16 §:n 1 momentin mukaan tieto viranomaisen asiakirjan sisällöstä annetaan suullisesti taikka antamalla asiakirja viranomaisen luona nähtäväksi ja jäljennettäväksi tai kuunneltavaksi tai antamalla siitä kopio tai tuloste. Käytännössä Kilpailu- ja kuluttajavirasto on noudattanut yrityslausunnoissa olevien tietojen antamisessa niin sanottua showroom-menettelyä, jossa tutkinnan kohteelle annetaan mahdollisuus tutustua yrityslausunnossa oleviin tietoihin Kilpailu- ja kuluttajaviraston tiloissa. Vastaavaa menettelyä sovellettaisiin jatkossakin yrityslausunnoissa olevien tietojen esittämisen osalta. Tiedon antamisessa noudatettava menettely olisi jatkossakin yhdenmukainen julkisuuslain 4 luvun sääntelyn kanssa.
Momentissa mainitulla sovintoehdotuksella tarkoitettaisiin direktiivin 2 artiklan luettelon 18 kohtaa vastaavasti sellaista yrityksen laatimaa tai sen puolesta laadittua oma-aloitteista selostusta kilpailuviranomaiselle, jossa yritys myöntää osallisuutensa SEUT 101 tai 102 artiklan tai kansallisen kilpailuoikeuden rikkomiseen tai luopuu osallisuutensa kiistämisestä sekä myöntää kyseistä rikkomista koskevan vastuunsa ja joka on laadittu nimenomaan siksi, että kilpailuviranomainen voisi soveltaa yksinkertaistettua tai nopeutettua menettelyä.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin tutkinnan kohteen oikeudesta hyödyntää 1 momentissa tarkoitetuissa yrityslausunnoissa ja sovintoehdotuksissa olevia tietoja puolustautumisoikeuksiensa käyttämiseksi tuomioistuimissa. Direktiivin 31 artiklan 4 kohdan mukaisesti tietojen käyttämisen edellytyksenä olisi ensinnäkin se, että tuomioistuimessa käsiteltävänä oleva asia liittyy suoraan asiaan, jota varten asiakirjat on toimitettu. Toiseksi edellytyksenä olisi, että käsiteltävä asia koskee kilpailulain 5 §:n tai SEUT 101 artiklan rikkomisen perusteella yhteisvastuullisesti määrätyn seuraamusmaksun jakamista rikkomukseen osallistuneiden kesken, 5 tai 7 §:n taikka SEUT 101 tai 102 artiklan rikkomisen toteavaan päätökseen kohdistuvaa muutoksenhakua, taikka 5 tai 7 §:n taikka SEUT 101 tai 102 artiklan rikkomista koskevaa Kilpailu- ja kuluttajaviraston esitystä.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin 31 artiklan 5 kohtaa vastaavasti tutkinnan kohteeseen kohdistuvasta kiellosta hyödyntää tuomioistuimissa todisteena kohdassa mainittuja Kilpailu- ja kuluttajavirastolle selvitysten aikana kertyneitä tietoja ennen kuin Kilpailu- ja kuluttajavirasto on päättänyt menettelynsä kaikkien tutkinnan kohteena olevien osalta. Momentin 1 kohta perustuisi 31 artiklan 5 kohdan a alakohtaan, ja kohdan mukaan momentissa tarkoitettu hyödyntämiskielto koskisi muiden luonnollisten henkilöiden tai oikeushenkilöiden Kilpailu- ja kuluttajaviraston tietopyyntöön antamista vastauksista tai muista erityisesti kilpailuviranomaisen menettelyä varten valmistelemista aineistoista ilmeneviä tietoja. Momentin 2 kohta perustuisi 31 artiklan 5 kohdan b alakohtaan, ja kohdan mukaan hyödyntämiskielto koskisi myös Kilpailu- ja kuluttajaviraston päätösluonnoksesta tai muusta Kilpailu- ja kuluttajaviraston menettelynsä aikana laatimasta ja osapuolille lähetetystä aineistosta ilmeneviä tietoja. Momentin 3 kohdassa kielto ulotettaisiin koskemaan myös peruutettuja sovintoehdotuksia 31 artiklan 5 kohdan c alakohdan mukaisesti.
Pykälän 4 momentissa säädettäisiin 31 artiklan 6 kohdassa asetetuista edellytyksistä jäsenvaltioiden kilpailuviranomaisten väliselle yrityslausuntojen vaihdolle. Momentin mukaan yrityslausuntoja voitaisiin vaihtaa täytäntöönpanoasetuksen 12 artiklan mukaisesti. Edellytyksenä olisi lisäksi joko se, että yrityslausunnon toimittanut elinkeinonharjoittaja on antanut suostumuksensa, tai se, että yrityslausunnon vastaanottava kilpailuviranomainen on saanut samaan rikkomukseen liittyvän seuraamusmaksusta vapautumista tai seuraamusmaksun alentamista koskevan hakemuksen samalta hakijalta kuin Kilpailu- ja kuluttajavirasto eikä hakija voi perua tietoja, jotka se on esittänyt vastaanottavalle kilpailuviranomaiselle.
40 §.Asiakirjan luovuttaminen toisen maan kilpailuviranomaiselle. Pykälään ehdotetaan lisättäväksi uusi 3 momentti, joka perustuisi direktiivin 24 artiklan 2 kohdan viimeiseen virkkeeseen. Momentin mukaan Kilpailu- ja kuluttajavirastolla olisi oikeus vaihtaa tietoja toisen jäsenvaltion kilpailuviranomaisen kanssa. Momentissa mainittaisiin myös mahdollisuus vaihdettujen tietojen käyttöön todisteina täytäntöönpanoasetuksen 12 artiklan mukaisia takeita soveltaen. Täytäntöönpanoasetuksen 12 artiklan 1 kohdan mukaan SEUT 101 ja 102 artiklan soveltamiseksi komissiolla ja jäsenvaltioiden kilpailuviranomaisilla on toimivalta välittää toisilleen tietoa kaikista tosiseikoista tai oikeudellisista seikoista, luottamukselliset tiedot mukaan lukien, ja käyttää niitä todisteina. Artiklan 2 kohdan mukaan vaihdettuja tietoja käytetään ainoastaan todisteena SEUT 101 ja 102 artiklan soveltamiseksi ja siinä asiassa, jota varten tiedot toimittanut viranomainen on ne hankkinut. Jos kansallista kilpailulainsäädäntöä kuitenkin sovelletaan samaan asiaan ja rinnakkain yhteisön kilpailulainsäädännön kanssa eikä tämä johda erilaiseen lopputulokseen, voidaan artiklan nojalla vaihdettuja tietoja käyttää myös kansallisen kilpailulainsäädännön soveltamisessa. Artiklan 3 kohdan mukaan artiklan 1 kohdan mukaisesti vaihdettuja tietoja voidaan käyttää todisteena seuraamusten määräämiseksi luonnollisille henkilöille ainoastaan, jos 1) tiedot toimittaneen viranomaisen lainsäädännössä määrätään samankaltaisesta seuraamuksesta kuin SEUT 101 ja 102 artiklan rikkomisen yhteydessä, tai 2) tiedot on koottu tavalla, joka takaa saman tasoisen luonnollisten henkilöiden puolustautumisoikeuksien suoja kuin vastaanottavan viranomaisen kansallisissa säännöissä on säädetty. Vastaanottava viranomainen ei voi tässä tapauksessa kuitenkaan käyttää vaihdettuja tietoja vapausrangaistusten langettamiseen.
5 a luku Jäsenvaltioiden rajat ylittävä tiedoksianto ja täytäntöönpano
Kilpailulakiin ehdotetaan lisättäväksi uusi 5 a luku, joka sisältäisi direktiivin artikloiden 24–28 edellytyksiin perustuvat uudet jäsenvaltioiden rajat ylittävää tiedoksiantoa ja täytäntöönpanoa koskevat 44 ja 44 a–44 d §:t. Esitetyn sääntelyn sisällyttäminen kilpailulakiin on tarpeen sen vuoksi, että Euroopan unionin jäsenvaltioissa ei ole yhtenäistetty kilpailuoikeudellisia prosessisäännöksiä tai -periaatteita, eikä voimassa oleva lainsäädäntö tai sopimukset toisten jäsenvaltioiden tuomioistuinten päätösten tunnustamisesta ole riittäviä SEUT 101 ja 102 artiklan rikkomista koskevissa kilpailunrajoitusasioissa. Luvun lisäämisen johdosta voimassa oleva muutoksenhakua koskeva 44 § korvattaisiin uusilla 49 a ja 49 b §:llä. Voimassa olevasta sääntelystä poiketen muutoksenhakusääntely olisi jatkossa jaettu kahteen eri pykälään, jotka lisättäisiin kilpailulain 6 lukuun.
44 §. Euroopan unionin jäsenvaltioiden rajat ylittävä tiedoksianto. Pykälä olisi uusi ja se perustuisi direktiivin 25 artiklaan. Rajat ylittävä tiedoksiantopyyntö koskee kauppakriteerit täyttäviä tapauksia ja tiedoksiantoa koskeva pyyntö voi tulla kilpailuprosessin eri vaiheissa, mutta kyseessä on kuitenkin aina tapaus, johon sovelletaan SEUT 101 ja 102 artiklaa. Tämä tarkoittaa sitä, että rajat ylittävä tiedoksianto edellyttää tapauskohtaisesti arvioitavan kauppakriteerin täyttymistä.
Pykälän 1 momentissa säädettäisiin Kilpailu- ja kuluttajaviraston velvollisuudesta toteuttaa toisen jäsenvaltion kilpailuviranomaisen pyynnöstä ja sen puolesta tiedoksiantoja esitetyn pyynnön täyttäessä lain 44 b §:ssä säädetyt edellytykset. Momentissa tarkoitetun tiedoksiantovelvoitteen edellytyksenä olisi toisen jäsenvaltion kilpailuviranomaisen tekemä pyyntö. Kilpailuviranomaisen olisi tehtävä tiedoksiantopyyntö, vaikka toisessa jäsenvaltiossa eri taho kuin kilpailuviranomainen olisi velvollinen toteuttamaan tiedoksiannon. Tiedoksiantoa koskeva yhteistyö tapahtuu jäsenvaltioiden kilpailuviranomaisten välillä käyttäen ECN -verkostossa käytössä olevaa tietoteknistä järjestelmää, vaikka he kansalliset kilpailuviranomaiset eivät ensisijaisesti olisikaan velvollisia kansallisen lainsäädännön mukaan huolehtimaan tiedoksiannosta.
Momentissa olevassa luettelossa säädettäisiin tiedoksiantovelvoitteen piiriin kuuluvista asioista. Luettelon 1 kohdan mukaan velvoite koskisi SEUT 101 tai 102 artiklan väitettyä rikkomista koskevia alustavia väitteitä ja päätöksiä, joissa kyseisiä artikloja sovelletaan. Kohdassa tarkoitetut alustavat väitteet vastaisivat Kilpailu- ja kuluttajaviraston esitysluonnosta epäillyssä kilpailunrajoitusasiassa. Tiedoksiantovelvoitteen piiriin voisi kuulua myös muitakin kilpailuprosessiin liittyviä asiakirjoja, jotka liittyvät SEUT artikloiden 101 ja 102 soveltamiseen, kuten väliaikaismääräyksiä koskevat asiakirjat. Tiedoksianto olisi tehtävä siten kuin Suomen lainsäädännössä tiedoksiannosta säädetään, kun tiedoksiantoa pyytävä toisen jäsenvaltion kilpailuviranomainen on toimittanut 44 b §:ssä mainitut tiedot.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin Kilpailu- ja kuluttajaviraston soveltavan hallintolakia pykälässä tarkoitetun tiedoksiannon toteuttamisessa. Käytännössä Kilpailu- ja kuluttajavirasto toimittaa tiedoksi annettavan asiakirjan asianosaiselle pääsääntöisesti postitse saantitodistusta vastaan. Myös 44 §:n perusteella suoritettavien tiedoksiantojen osalta Kilpailu- ja kuluttajavirasto voisi antaa toisen jäsenvaltion kilpailuviranomaisen väitetiedoksiannon tai muun asiakirjan tiedoksi postitse saantitodistusta vastaan tai muulla hallintolaissa säädetyllä tavalla.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin Kilpailu- ja kuluttajaviraston oikeudesta tehdä tiedoksiantopyyntö toisen jäsenvaltion kilpailuviranomaiselle tilanteissa, joissa tiedoksianto on kansallisen lainsäädännön perusteella tarpeen.
44 a §.Euroopan unionin jäsenvaltioiden rajat ylittävä täytäntöönpano. Pykälässä säädettäisiin jäsenvaltioiden yhteistyöstä seuraamusmaksujen, sakkojen ja uhkasakkojen täytäntöönpanossa. Pykälä perustuisi direktiivin 26 artiklaan. Mahdollinen täytäntöönpanopyyntö kauppakriteerin täyttävässä kilpailunrajoitusasiassa toisen jäsenvaltion kilpailuviranomaisen puolesta voi tulla kyseeseen vasta sitten, kun SEUT 101 ja 102 artiklan rikkomista koskeva asia on tullut lainvoimaiseksi pyynnön esittävässä jäsenvaltiossa. Lisäksi edellytyksenä on se, ettei täytäntöönpano ole onnistunut yrityksistä huolimatta varojen puutteen vuoksi pyynnön esittävässä jäsenvaltiossa. Päätös, johon täytäntöönpanopyyntö kohdistuu, on kilpailuoikeudellisen prosessin alussa ilmoitettu 11 artiklan mukaisesti komissiolle ja muille jäsenvaltioille. Lisäksi päätösluonnos on ollut komission kommentoitavana ennen kuin päätös on tehty täytäntöönpanoa pyytävässä jäsenvaltiossa sen kansallisten sääntöjen mukaisessa järjestyksessä, kuten myös valitukset päätöksestä ja täytäntöönpano.
Sakoilla ja seuraamusmaksuilla tarkoitettaisiin jäsenmaiden kilpailuoikeudellisissa prosesseissa määrättyjä sanktioita. Kilpailulain perusteella määrättävät seuraamusmaksut vastaavat kilpailuoikeudellisessa prosessissa määrättäviä sakkoja. Uhkasakoilla tarkoitettaisiin direktiivin artiklassa 16 tarkoitettuja uhkasakkoja. Pykälässä tarkoitettujen toisessa jäsenvaltiossa määrättyjen seuraamusmaksujen, sakkojen ja uhkasakkojen Suomessa tapahtuvassa täytäntöönpanossa noudatettaisiin verojen ja maksujen täytäntöönpanosta annettua lakia.
Pykälän 1 momentissa säädettäisiin siitä, että kun Kilpailu- ja kuluttajavirasto on varmistanut toisen jäsenvaltion kilpailuviranomaisen esittämän pyynnön täyttävän 44 b §:ssä säädetyt edellytykset, Kilpailu- ja kuluttajavirasto hyväksyisi pyynnön täytäntöönpantavaksi. Kilpailu- ja kuluttajaviraston tekemässä päätöksessä olisi kyse ainoastaan siitä, että virasto toteaa pyynnön täyttävän sille säädetyt edellytykset, jotta Oikeusrekisterikeskus voi ryhtyä panemaan täytäntöön pyynnössä mainittua toisessa jäsenvaltiossa tehtyä päätöstä. Kyse ei olisi pyynnön kohteena olevaan toisessa jäsenvaltiossa tehtyyn seuraamusmaksu-, sakko- tai uhkasakkopäätökseen kohdistuvasta tunnustamis-, täydentämis- tai korvaamistoimenpiteestä, vaan direktiivissä täytäntöönpanolle asetettujen edellytysten selvittämisestä.
Kilpailulain 44 b §:ssä säädettyjen edellytysten lisäksi momentissa tarkoitetun velvollisuuden syntyminen edellyttäisi myös momentissa erikseen lueteltujen lisäedellytysten täyttymistä. Ensimmäisenä lisäedellytyksenä olisi se, että pyynnön esittävässä jäsenvaltiossa olisi toteutettu kohtuulliset täytäntöönpanotoimet. Toisena lisäedellytyksenä olisi se, että elinkeinonharjoittajalla tai elinkeinonharjoittajien yhteenliittymällä ei ollut riittävästi varallisuutta pyynnön esittäneessä jäsenvaltiossa. Kolmantena lisäedellytyksenä olisi se, että täytäntöön pantavan päätöksen kohteena olevalla elinkeinonharjoittajalla tai elinkeinonharjoittajien yhteenliittymällä olisi varallisuutta Suomessa.
Pykälän 2 momentin mukaan Kilpailu- ja kuluttajavirastolla olisi oikeus tehdä 1 momentissa tarkoitettua täytäntöönpanopyyntöä vastaava pyyntö toisen jäsenvaltion kilpailuviranomaiselle Suomessa Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 101 tai 102 artiklan rikkomisen perusteella määrättyjen seuraamusmaksu- ja uhkasakkopäätösten osalta.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin Kilpailu- ja kuluttajaviraston oikeudesta hyväksyä täytäntöön pantavaksi 44 b §:ssä säädetyt muut kuin kohtuullisia täytäntöönpanotoimia koskevat vaatimukset täyttävä täytäntöönpanopyyntö, joka koskee toisen jäsenvaltion kilpailuviranomaisen Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 101 tai 102 artiklan rikkomisen perusteella tekemiä seuraamusmaksu-, sakko- tai uhkasakkopäätöksiä. Myös 3 momentissa tarkoitettujen pyyntöjen osalta Kilpailu- ja kuluttajavirasto varmistaisi 44 b §:ssä säädettyjen edellytysten täyttymisen ennen pyynnön hyväksyvän päätöksen tekemistä. Edellytyksenä olisi myös, ettei elinkeinonharjoittaja tai elinkeinonharjoittajien yhteenliittymä ole sijoittautunut pyynnön esittäneeseen jäsenvaltioon ja että elinkeinonharjoittajalla tai elinkeinonharjoittajien yhteenliittymällä olisi varallisuutta Suomessa. Pyynnön hyväksymiseen ei olisi velvollisuutta, mutta sen tekemiseksi olisi kuitenkin sitä pyytävän toisen jäsenvaltion kilpailuviranomaisen toimitettava 44 b §:ssä edellytetyt tiedot, lukuun ottamatta kohtuullisten täytäntöönpanotoimien osoittamista. Kilpailu- ja kuluttajavirasto tekisi arvioinnin siitä, onko täytäntöönpanon aloittamisen edellytykset olemassa saatuaan 44 b §:ssä edellytetyt tiedot.
Pykälän 4 momentin mukaan sen jälkeen, kun Kilpailu- ja kuluttajavirasto on hyväksynyt toisen jäsenvaltion pyynnön täytäntöönpantavaksi, Oikeusrekisterikeskus huolehtisi viivytyksettä pyynnössä yksilöidyn seuraamusmaksu-, sakko- tai uhkasakkopäätöksen täytäntöönpanosta verojen ja maksujen täytäntöönpanosta annetun lain mukaisesti. Täytäntöönpanossa noudatettava menettely vastaisi kilpailulain nojalla määrättyjen lainvoimaisten seuraamusmaksupäätösten täytäntöönpanoa, sillä myös ne pannaan täytäntöön ilman tuomiota tai päätöstä noudattaen, mitä verojen ja maksujen täytäntöönpanosta annetussa laissa säädetään. Oikeusrekisterikeskuksen olisi suoritettava täytäntöönpano viivytyksettä.
Pykälän 5 momentissa säädettäisiin Kilpailu- ja kuluttajaviraston oikeudesta tehdä 3 momentissa tarkoitettujen edellytysten täyttyessä toisen jäsenvaltion kilpailuviranomaiselle täytäntöönpanopyyntö koskien Suomessa Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 101 tai 102 artiklan rikkomisen perusteella tehtyjä seuraamusmaksu- ja uhkasakkopäätöksiä.
44 b §. Rajat ylittävän tiedoksiannon ja täytäntöönpanon edellytykset. Pykälä perustuisi direktiivin 27 artiklaan ja pykälässä säädettäisiin niistä tiedoista, jotka 44 §:ssä tarkoitettua tiedoksiantoa tai 44 a §:ssä tarkoitettua täytäntöönpanoa pyytävän toisen jäsenvaltion kilpailuviranomaisen olisi toimitettava. Ehdotetuissa 44 ja 44 a §:ssä on viitattu 44 b §:ään todeten, että rajat ylittävää tiedoksianto- tai täytäntöönpanopyyntöä pyytävän toisen jäsenvaltion kilpailuviranomaisen on toimitettava 44 b §:ssä säädetyt tiedot. Pykälässä tarkoitettujen tietojen toimittaminen tapahtuisi käyttämällä vakiolomaketta, joka vastaisi direktiivin 27 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua yhdenmukaista välinettä.
Pykälän 1 momentin mukaan 44 §:ssä tarkoitettua tiedoksiantoa tai 44 a §:ssä tarkoitettua täytäntöönpanoa pyytävän toisen jäsenvaltion kilpailuviranomaisen olisi toimitettava vakiolomaketta käyttäen tiedoksiannon vastaanottajan tai täytäntöönpanon kohteen nimi ja tiedossa oleva osoite sekä muut tiedot, jotka ovat merkityksellisiä yksilöimisen kannalta; tiivistelmä merkityksellisistä tosiseikoista ja olosuhteista; tiedoksi annettavan tai täytäntöön pantavan asiakirjan kopion liitteenä tiivistelmä kyseisestä asiakirjasta; pyynnön vastaanottavan viranomaisen nimi, osoite ja muut yhteystiedot; ja ajanjakso, jonka kuluessa tiedoksianto tai täytäntöönpano olisi toteutettava, kuten lakisääteiset määräajat tai vanhentumisajat. Kilpailulain 44 §:ssä tarkoitetussa tiedoksiannossa sekä 44 a §:ssä tarkoitetussa täytäntöönpanossa olisi siten noudatettava sen jäsenvaltion lainsäädännön mukaisia määräaikoja ja vanhentumisaikoja, jossa tiedoksianto- tai täytäntöönpanopyynnön kohteena oleva päätös on tehty.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin 27 artiklan 3 kohdan mukaisesti, että 44 a §:ssä tarkoitettua täytäntöönpanoa pyytävän toisen jäsenvaltion kilpailuviranomaisen on 1 momentissa tarkoitettujen tietojen lisäksi toimitettava täytäntöön pantavasta päätöksestä tiedot, jotka sisältävät tiedon täytäntöön pantavan päätöksen lainvoimaiseksi tuloa koskevan päivämäärän sekä tiedot seuraamusmaksun, sakon tai uhkasakon määrästä. Toisen jäsenvaltion kilpailuviranomaisen on toimitettava myös tiedot, jotka osoittavat pyynnön esittäneen kilpailuviranomaisen toteuttaneen omalla alueellaan kohtuulliset toimet päätöksen täytäntöön panemiseksi.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin Kilpailu- ja kuluttajaviraston mahdollisuudesta kieltäytyä toteuttamasta 44 §:n mukaista tiedoksiantoa tai hyväksymästä 44 a §:ssä tarkoitettua täytäntöönpanoa koskevaa pyyntöä. Kieltäytyminen olisi mahdollista ensinnäkin silloin, jos esitetty pyyntö ei täyttäisi sille kilpailulaissa säädettyjä vaatimuksia. Kieltäytyminen olisi mahdollista myös silloin, kun tiedoksiannon tai täytäntöönpanon toteuttaminen olisi selvästi vastoin Suomen oikeusjärjestyksen perusteita, eli keskeisimpiä oikeusjärjestykseen sisältyviä arvoja ja perusperiaatteita. Kieltäytymisestä samoin kuin lisätietojen tarpeesta olisi ilmoitettava pyynnön esittäneelle toisen jäsenvaltion kilpailuviranomaiselle.
44 c §.Rajat ylittävien tiedoksianto- ja täytäntöönpanopyyntöjen menettelyistä. Pykälä perustuisi direktiivin 27 artiklaan ja siinä säädettäisiin ehdotetuissa 44 ja 44 a §:ssä tarkoitettuihin rajat ylittäviin tiedoksianto- ja täytäntöönpanopyyntöihin liittyvistä menettelyistä.
Pykälän 1 momentin mukaan tiedoksiantoa ja täytäntöönpanoa varten toimitettavat tiedot voitaisiin toimittaa suomeksi, ruotsiksi tai sellaisella Euroopan unionin virallisella kielellä silloin, kun kyseisen kielen käytöstä on erikseen sovittu ennen tietojen toimittamista. Tiedoksiantojen osalta edellytettäisiin sopimista pyynnön esittävän toisen jäsenvaltion kilpailuviranomaisen ja Kilpailu- ja kuluttajaviraston välillä. Täytäntöönpanopyyntöjen osalta momentissa tarkoitetun kielen käytöstä pitäisi sopia pyynnön esittävän jäsenvaltion kilpailuviranomaisen ja Oikeusrekisterikeskuksen välillä. Mikäli pyynnön esittänyt viranomainen toimittaisi 44 b §:ssä tarkoitetut tiedot kielellä, josta ei ole etukäteen sovittu, pyydetystä tiedoksiannosta tai täytäntöönpanosta olisi mahdollista kieltäytyä. Kieltäytyminen olisi mahdollista myös siinä tapauksessa, että 44 b §:ssä tarkoitettuja tietoja ei ole toimitettu lainkaan.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin toisen jäsenvaltion kilpailuviranomaisen esittämän pyynnön toteuttamisen aiheuttamien kustannusten kattamisesta. Direktiivin 27 artiklan 7 ja 8 kohtien mukaisesti momentissa säädettäisiin pyynnön esittäneen toisen jäsenvaltion kilpailuviranomaisen vastaavan tiedoksiantoon ja täytäntöönpanoon liittyvistä kohtuullisista lisäkustannuksista käännös-, työvoima- ja hallintokustannukset mukaan lukien. Oikeusrekisterikeskus voisi kattaa täytäntöönpanoon liittyvät kustannukset toisen jäsenvaltion kilpailuviranomaisen puolesta keräämillään seuraamusmaksu-, sakko- tai uhkasakkomaksuilla. Täytäntöönpanokustannusten kattamiseksi Oikeusrekisterikeskus voisi vähentää täytäntöönpanosta aiheutuneet kulut ennen varojen tilittämistä pyynnön esittäneen jäsenvaltion viranomaiselle. Mikäli tämä ei olisi mahdollista, pyynnön esittänyt toisen jäsenvaltion kilpailuviranomainen vastaisi kustannuksista.
44 d §. Rajat ylittäviä tiedoksianto- ja täytäntöönpanopyyntöjä koskevat riidat. Pykälä perustuisi direktiivin artikloihin 27 ja 28. Pykälässä säädettäisiin rajat ylittäviä tiedoksianto- ja täytäntöönpanopyyntöjä sekä 44 b §:ssä tarkoitettua vakiolomaketta koskevista riidoista.
Pykälän 1 momentin mukaan Kilpailu- ja kuluttajaviraston 44 §:ään perustuvassa tiedoksiantomenettelyssä tapahtuneesta virheestä olisi mahdollista tehdä hallintokantelu. Hallintokantelua koskeva maininta olisi luonteeltaan informatiivinen, sillä hallintokantelun tekeminen on mahdollista myös ilman erillistä säännöstä.
Momentissa säädettäisiin myös Kilpailu- ja kuluttajaviraston 44 a §:n 1 ja 3 momentissa tarkoitettuun täytäntöönpanopyynnön hyväksymistä koskevaan päätökseen kohdistuvasta muutoksenhausta. Momentin mukaan kyseisiin päätöksiin saisi hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen noudattaen oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain säännöksiä. Muutoksenhaku poikkeaisi kilpailulain 49 a §:ssä säädetystä säännönmukaisesta muutoksenhausta, jossa valitukset käsittelee markkinaoikeus. Momentissa tarkoitetut valitukset ohjattaisiin yleisiin hallinto-oikeuksiin, koska kyse ei ole sellaisesta kilpailuoikeudellista asiantuntemusta vaativasta asiasta, joka tulisi osoittaa markkinaoikeudelle. Momentissa tarkoitetuissa Kilpailu- ja kuluttajaviraston päätöksissä on kyse täytäntöönpanoa koskevan pyynnön edellytysten täyttymisen arvioinnista. Pätemättömyysväite voisi perustua esimerkiksi direktiivin 27 artiklan 6 kohdassa tarkoitetun kieltäytymisperusteen olemassaoloon, josta esitetään säädettäväksi 44 b §:n 3 momentissa.
Momentin mukaan Kilpailu- ja kuluttajaviraston päätös voitaisiin panna täytäntöön valituksesta huolimatta. Säännös poikkeaisi lähtökohdasta, jonka mukaan viranomaisen päätökset ovat täytäntöönpantavissa vasta lainvoimaisina. Direktiivin 27 artiklan 2 kohdan mukaan 25 ja 26 artiklassa tarkoitetut pyynnöt on täytettävä ilman aiheetonta viivytystä yhdenmukaisen välineen avulla. Direktiivin täytäntöönpanon tehokkuuteen vaikuttavat välittömästi muun muassa hallintopäätöksen täytäntöönpanokelpoisuutta koskevat määrittelevät kansalliset menettelynormit. Tämän vuoksi momentissa ehdotetaan säädettäväksi siinä tarkoitettujen Kilpailu- ja kuluttajaviraston päätösten täytäntöönpanokelpoisuudesta ilman lainvoimaisuutta koskevaa edellytystä.
Pykälän 2 momentin mukaan tiedoksi annettavan päätöksen tai muun SEUT 101 tai 102 artiklan soveltamiseen liittyvän asiakirjan, täytäntöön pantavan päätöksen sekä 44 b §:ssä tarkoitetun vakiolomakkeen laillisuutta koskevat väitteet ratkaistaisiin direktiivin 28 artiklan 1 kohdan edellyttämällä tavalla pyynnön esittäneessä jäsenvaltiossa soveltaen kyseisen jäsenvaltion kansallista lainsäädäntöä. Momentissa tarkoitetuissa riidoissa olisi kyse tiedoksiannon tai täytäntöönpanon kohteen sisältöön taikka 44 b §:ssä tarkoitetun vakiolomakkeen laillisuuteen liittyvistä erimielisyyksistä. Momentissa tarkoitetut laillisuusväitteet ratkaistaisiin siten Suomessa kansallisen lainsäädännön mukaan silloin, kun Kilpailu- ja kuluttajavirasto pyytää tiedoksiantoa tai täytäntöönpanoa toisessa jäsenvaltiossa.
6 luku Erinäiset säännökset
Esityksessä ehdotetaan kilpailulakiin lisättäväksi uusi 5 a luku, johon kuuluisivat pykälät 44 ja 44 a–44 d. Koska voimassa oleva 44 § on kilpailulain 6 luvun ensimmäinen pykälä, alkaisi kilpailulain 6 luku jatkossa väliaikaismääräyksiä koskevasta 45 §:stä. Voimassa olevan 44 §:n muutoksenhakua koskeva sääntely korvattaisiin jatkossa 6 lukuun lisättävillä 49 a ja 49 b §:llä.
45 §.Väliaikaismääräykset. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin Kilpailu- ja kuluttajaviraston toimivallasta antaa väliaikaismääräys sekä asettamisen edellytyksistä. Momentin mukaan tilanteissa, joissa on välittömästi todettavissa, että kilpailunrajoituksen soveltaminen tai toimeenpaneminen voi aiheuttaa vakavaa ja peruuttamatonta haittaa kilpailulle, Kilpailu- ja kuluttajavirasto voisi antaa väliaikaisen määräyksen kilpailunrajoituksen lopettamiseksi. Väliaikaismääräyksen asettamisen edellytykset vastaisivat direktiivin 11 artiklan 1 kohdassa mainittuja edellytyksiä. Väliaikaismääräyksen asettaminen ei edellyttäisi yhtä perusteellista asian selvittämistä kuin ehdotetussa 9 §:ssä tarkoitetun kilpailunrajoituksen lopettamista koskevan määräyksen antaminen tai seuraamusmaksun määräämistä koskevan esityksen tekeminen markkinaoikeudelle.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin väliaikaismääräyksen voimassaolosta. Momentin mukaan Kilpailu- ja kuluttajaviraston antama väliaikainen määräys olisi voimassa määräajan tai pääasiaa koskevan viraston päätöksen ja kilpailulain 12 §:n 3 momentin mukaisen esityksen tekemiseen saakka. Kilpailu- ja kuluttajavirasto päättäisi sovellettavan voimassaolon muodon tapauskohtaisesti. Säännös poikkeaisi voimassa olevasta sääntelystä, jonka mukaan Kilpailu- ja kuluttajaviraston on tehtävä pääasiaa koskeva päätöksensä ja 12 §:n 3 momentin mukainen esitys markkinaoikeudelle seuraamusmaksun määräämisestä 90 päivän kuluessa väliaikaismääräyksen antamisesta.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin Kilpailu- ja kuluttajaviraston mahdollisuudesta jatkaa määräaikaisen väliaikaismääräyksen voimassaoloa erillisellä päätöksellä. Mahdollisuus määräajan jatkamiseen perustuisi direktiivin 11 artiklan 1 kohtaan, jonka mukaan väliaikaisen määräyksen voimassaoloa on voitava jatkaa silloin, kun se on asianmukaista ja tarpeen. Määräaikainen väliaikaismääräys tai määräajan pidennys ei kuitenkaan voisi olla voimassa pääasiaa koskevan viraston päätöksen ja 12 §:n 3 momentin mukaisen päätöksen tekemistä pidempään.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin myös Kilpailu- ja kuluttajaviraston velvollisuudesta kumota antamansa väliaikaismääräys välittömästi, kun määräykseen ei ole enää aihetta. Velvollisuus koskisi sekä viraston pääasiaa koskevan päätöksen tekemiseen asti voimassa olevia sekä määräaikaisia väliaikaismääräyksiä. Velvollisuuden tarkoituksena on varmistaa elinkeinonharjoittajien ja elinkeinonharjoittajien yhteenliittymien toimintaedellytyksiä rajoittavien väliaikaisten määräysten poistaminen tilanteissa, joissa Kilpailu- ja kuluttajavirasto selvitystensä aikana havaitsee väliaikaismääräyksen jääneen tarpeettomaksi. Tarve väliaikaismääräyksen voimassapitämiselle voi poistua esimerkiksi silloin, kun kilpailulle aiheutuvan vakavan ja peruuttamattoman haitan vaara on poistunut sen vuoksi, että kilpailunrajoituksesta epäilty on muuttanut menettelyään Kilpailu- ja kuluttajaviraston selvitysten aikana.
Pykälän 3 momentti vastaisi sisällöltään voimassa olevaa 3 momenttia, mutta momentin ensimmäisessä virkkeessä oleva viittaus väliaikaiseen kieltoon tai velvoitteeseen muutettaisiin viittaukseksi väliaikaiseen määräykseen. Muutos olisi luonteeltaan tekninen ja sen tarkoituksena on muuttaa momentin kieliasu vastaamaan paremmin pykälän otsikkoa.
Kilpailu- ja kuluttajaviraston antamaan väliaikaismääräystä koskevaan päätökseen saisi voimassa olevasta sääntelystä poiketen hakea muutosta valittamalla markkinaoikeuteen. Muutoksenhausta säädettäisiin lain 49 a ja 49 b §:ssä. Väliaikaismääräystä koskeva valitus olisi käsiteltävä markkinaoikeudessa kiireellisenä ja määräystä olisi valituksesta huolimatta noudatettava, jollei markkinaoikeus määrää toisin.
46 §.Uhkasakko. Pykälään ehdotetaan tehtäväksi direktiivin määräysten edellyttämät muutokset. Uhkasakko olisi jatkossakin mahdollista asettaa lain 4 §:ssä tarkoitetuille elinkeinonharjoittajille, joita ovat myös toiminimet sekä itsenäiset ammatinharjoittajat niiden harjoittaessa taloudellista toimintaa. Luonnollisille henkilöille asetettavia uhkasakkoja koskevista rajoituksista säädettäisiin voimassa olevaa sääntelyä vastaavasti pykälän 4 momentissa.
Pykälän 1 ja 2 momentit vastaisivat voimassa olevia 1 ja 2 momentteja, eikä momenteissa säädetty Kilpailu- ja kuluttajaviraston ja markkinaoikeuden toimivalta asettaa uhkasakkoja muuttuisi nykytilasta. Uhkasakkoa ei kuitenkaan olisi lähtökohtaisesti tarkoitettu asetettavaksi sellaisen menettelyn osalta, josta määrättäisiin ehdotetussa 37 a §:ssä tarkoitettu seuraamusmaksu. Uhkasakon ja ehdotetun 37 a §:n mukaisen seuraamusmaksun yhtäaikainen käyttö ei kuitenkaan olisi poissuljettua. Yhtäaikainen käyttö voisi olla perusteltua esimerkiksi tilanteessa, jossa elinkeinonharjoittaja on uhkasakon nojalla velvoitettu vastaamaan Kilpailu- ja kuluttajaviraston tekemään selvityspyyntöön, ja vasta myöhemmässä vaiheessa ilmenisi, että toimitetut tiedot olivat siinä määrin virheellisiä, että tietojen virheellisyyden vuoksi olisi perusteltua määrätä myös ehdotetussa 37 a §:ssä tarkoitettu seuraamusmaksu.
Pykälän 3 momentin alkuosaan ehdotetaan lisättäväksi direktiivin 16 artiklan edellyttämä uhkasakon suuruuden määrittämiseen liittyvä täsmennys niiden tilanteiden osalta, joissa uhkasakko liittyy kilpailunrajoitukseen tai kilpailunrajoituksen selvittämiseen taikka rikkomisen toteamista ja lopettamista sekä toimintaan liittyviä korjaustoimenpiteitä koskevassa 9 §:ssä, rakenteellisia korjaustoimenpiteitä koskevassa 9 a §:ssä, sitoumuksia koskevassa 10 §:ssä, tietojenantovelvollisuutta koskevassa 33 §:ssä, kuulemisia koskevassa 34 §:ssä, elinkeinonharjoittajan liiketiloissa suoritettavia tarkastuksia koskevassa 35 §:ssä tai väliaikaismääräyksiä koskevassa 45 §:ssä tarkoitetun kiellon, päätöksen, tai määräyksen noudattamiseen. Momentissa luetelluissa tilanteissa uhkasakko olisi määritettävä suhteessa elinkeinonharjoittajan tai elinkeinonharjoittajien yhteenliittymän uhkasakon asettamista koskevan päätöksen tekoajankohtaa edeltävän tilikauden keskimääräiseen päivittäiseen maailmanlaajuiseen kokonaisliikevaihtoon. Käytännössä uhkasakon suuruus määritettäisiin momentissa tarkoitetuissa tilanteissa jakamalla uhkasakon asettamista koskevan päätöksen tekoajankohtaa edeltävän tilikauden liikevaihto kalenteripäivien lukumäärällä ja kertomalla saatu summa päävelvoitteen täyttämisen viivästyspäivien määrällä uhkasakon asettamispäätöksestä laskettuna. Näin saadusta liikevaihdosta uhkasakon määräksi asetettaisiin tapauskohtaisen arvioinnin perusteella määräytyvä osa. Komissio on esimerkiksi Googlea koskevassa uhkasakkopäätöksessään asettanut uhkasakon määräksi viisi prosenttia keskimääräisestä päivittäisestä liikevaihdosta.
Momentissa säädetty uhkasakon suuruuden määrittämistapa ei koskisi kilpailulain 4 luvussa tarkoitetun yrityskauppavalvonnan sekä 4 a luvussa tarkoitetun kilpailuneutraliteettivalvonnan yhteydessä asetettujen uhkasakkojen suuruuden määrittämistä. Niiden osalta noudatettaisiin jatkossakin voimassa olevan lain säännöksiä. Tämä selkeytettäisiin lisäämällä momentin loppuosaan maininta, jonka mukaan muilta osin uhkasakkoon sovelletaan, mitä uhkasakkolaissa säädetään.
Uhkasakon soveltamisalan rajoituksia koskevaa 4 momenttia ehdotetaan muutettavaksi siten, että uhkasakkoa ei saisi asettaa luonnolliselle henkilölle ehdotetun 33 §:n 2 momentissa säädetyn tietojenantovelvollisuuden tehosteeksi eikä 34 §:n mukaiseen kuulemiseen saapumisen varmistamiseksi. Rajoitusten johdosta uhkasakko olisi jatkossakin mahdollista asettaa vain elinkeinonharjoittajille ja elinkeinonharjoittajien yhteenliittymille. Momenttiin lisättäisiin selvyyden vuoksi myös nimenomainen maininta siitä, että uhkasakko voitaisiin direktiivin 16 artiklan 1 kohdan b) alakohdan edellyttämällä tavalla asettaa elinkeinonharjoittajalle ja elinkeinonharjoittajien yhteenliittymälle sen varmistamiseksi, että niiden edustaja saapuu lain 34 §:ssä tarkoitettuun kuulemiseen.
47 §.Seuraamusmaksun täytäntöönpano. Pykälän 1 momenttiin lisättäisiin viittaukset ehdotetun 37 a §:n nojalla annettuihin menettelyä koskevien säännösten rikkomisesta määrättäviä seuraamusmaksuja koskeviin lainvoimaisiin päätöksiin sekä 47 a §:n 2 ja 3 momenttien nojalla annettuihin elinkeinonharjoittajien yhteenliittymälle määrättyjen seuraamusmaksujen perimistä koskeviin lainvoimaisiin päätöksiin. Viittausten johdosta Oikeusrekisterikeskus vastaisi jatkossa kilpailunrajoituksen perusteella määrättävien seuraamusmaksujen perinnän lisäksi myös 37 a §:n ja 47 a §:n 2 ja 3 momentin nojalla annettujen lainvoimaisten päätösten täytäntöönpanosta. Voimassa olevasta muotoilusta poiketen momentissa säädettäisiin nimenomaisesti siinä mainittujen päätösten olevan täytäntöönpanokelpoisia vasta lainvoimaisina.
Pykälän 2 momenttia esitetään muutettavaksi siten, että momentissa säädettäisiin voimassa olevaa 2 momenttia selkeämmin markkinaoikeuden olevan velvollinen ilmoittamaan seuraamusmaksun määräämistä koskevasta päätöksestään Oikeusrekisterikeskukselle. Kyseessä olisi teknisluonteinen muutos.
Pykälän 3 momentin sanamuotoa esitetään täsmennettäväksi momentin asiasisällön säilyessä muuttumattomana. Kyseessä olisi teknisluonteinen muutos.
Pykälän 4 momentti vastaisi voimassa olevaa 4 momenttia.
Pykälän 5 momentin muotoiluun esitetään tehtäväksi teknisluonteiset täydennykset momentin sääntelyn selkeyttämiseksi. Momenttiin lisättäisiin nimenomainen maininta seuraamusmaksun alentamista vastaavan osan palauttamisesta. Momentissa säädettäisiin jatkossa Oikeusrekisterikeskuksen velvollisuudesta palauttaa hakemuksetta seuraamusmaksu tai alentamista vastaava osa siitä, jos seuraamusmaksua koskeva päätös on kumottu tai jos määrätyn maksun määrää on alennettu.
Pykälään esitetään lisättäväksi uusi 6 momentti, joka vastaisi sisällöltään pääasiallisesti voimassa olevaa kilpailulain 44 §:n 4 momenttia. Säännös ehdotetaan siirrettäväksi 47 §:ään, sillä sitä ei esitetä säilytettäväksi uusissa muutoksenhakua koskevissa kilpailulain säännöksissä. Viittaussäännös sopisi myös sisältönsä puolesta paremmin seuraamusmaksujen täytäntöönpanoa koskevan 47 §:n kuin muutoksenhakua koskevien säännösten yhteyteen.
Momentissa todettaisiin kilpailulain nojalla määrättävien seuraamusmaksujen täytäntöönpanossa sovellettavan verojen ja maksujen täytäntöönpanosta annettua lakia, ellei kilpailulaissa säädetä toisin. Lisäämällä maininta mahdollisuudesta säätää verojen ja maksujen täytäntöönpanosta annetun lain lähtökohtaisesta noudattamisesta poikkeavasti mahdollistettaisiin ehdotetun 49 b §:n 3 momentin mukaisesti 12 ja 37 a §:ssä tarkoitettujen seuraamusmaksujen sekä 47 a §:ssä tarkoitettujen päätösten täytäntöönpano vasta niiden saatua lainvoiman.
47 a §.Elinkeinonharjoittajien yhteenliittymälle määrätyn seuraamusmaksun periminen. Pykälä olisi uusi ja se perustuisi direktiivin 14 artiklan 3 ja 4 kohtiin. Pykälässä säädettäisiin elinkeinonharjoittajien yhteenliittymälle kilpailunrajoituksen perusteella määrätyn seuraamusmaksun perimisestä yhteenliittymän jäseniltä tilanteissa, joissa yhteenliittymän jäsenten liikevaihdot on otettu huomioon yhteenliittymän seuraamusmaksua laskettaessa ja yhteenliittymä ei itse pysty maksamaan sille määrättyä seuraamusmaksua. Pykälän 2 ja 3 momentissa tarkoitettujen Kilpailu- ja kuluttajaviraston päätösten perusteella yhteenliittymän jäsenen maksettavaksi tuleva osuus seuraamusmaksusta voisi erota muun kansallisen lainsäädännön mukaisesta vastuunjaosta. Esimerkiksi rajoitetun vastuun yksityisiä yhteisöjä kuten rekisteröityjä yhdistyksiä, osakeyhtiöitä ja osuuskuntia koskevan lainsäädännön lähtökohta on, että osakkeenomistajat ja jäsenet eivät vastaa henkilökohtaisesti yhteisön velvoitteista. Maksettavaksi tuleva määrä voisi myös poiketa esimerkiksi yhteisölainsäädännössä vakiintuneesta yhdenvertaisuusperiaatteesta, jonka mukaan osakkuus ja jäsenyys yhteisössä tuottaa lähtökohtaisesti yhtäläiset oikeudet ja velvollisuudet. Esitetyn säännöksen perusteella seuraamusmaksun perintä voitaisiin kohdistaa taloudellista toimintaa harjoittavaan yhteenliittymän jäseneen. Tällainen jäsen voisi olla esimerkiksi osakeyhtiö. Perintä voitaisiin kohdistaa luonnollisen henkilön varoihin vain silloin, kun luonnollinen henkilö on lain 4 §:ssä tarkoitettu elinkeinonharjoittaja.
Pykälässä tarkoitettu elinkeinonharjoittajien yhteenliittymä vastaa voimassa olevassa kilpailulaissa tarkoitettua elinkeinonharjoittajien yhteenliittymän käsitettä. Voimassa olevan kilpailulain esitöiden mukaan käsite vastaa EU:n oikeudessa sovellettavaa käsitettä (HE 88/2010 vp, s. 38). EU:n kilpailusäännöissä ei kuitenkaan ole säädetty nimenomaista määritelmää yhteenliittymän käsitteelle, minkä vuoksi käsitteen sisältö määräytyy viime kädessä unionin tuomioistuinten oikeuskäytännön perusteella. Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä on todettu, että yrityksen yhteenliittymän käsitettä tulee tulkita laajasti. Yhteenliittymän käsitteen arvioinnissa keskeisenä pidetään sitä, onko kyseinen organisaatio yritysten toimintaa yhteensovittava institutionaalisen yhteistoiminnan muoto. Näin voidaan katsoa olevan, mikäli yritykset toimielimen puitteissa kollektiivisesti osallistuvat olennaiseen päätöksentekoon kilpailua rajoittavasta menettelystä ja näiden päätösten avulla pyrkivät tai ainakin suostuvat yhteensovittamaan markkinakäyttäytymisensä (oikeuskäytännöstä ks. esimerkiksi asia C382/12 P, MasterCard ym. v. komissio, kohdat 66–76). Suomessa eri toimialojen elinkeinonharjoittajien yhteistyöelimet ja vastaavat yhteenliittymät ovat usein rekisteröityjä yhdistyksiä. Elinkeinonharjoittajien yhteenliittymä voi kuitenkin olla myös esimerkiksi osakeyhtiö.
Pykälän 1 momentissa säädettäisiin 14 artiklan 3 kohdan edellyttämällä tavalla yhteenliittymän velvollisuudesta vaatia jäseniltään osuuksia yhteenliittymälle määrätyn seuraamusmaksun maksamiseksi silloin, kun yhteenliittymä ei pysty itse maksamaan sille kilpailunrajoituksen perusteella määrättyä sellaista lainvoimaista seuraamusmaksua, jonka suuruudessa on otettu huomioon yhteenliittymän jäsenten liikevaihtoa. Yhteenliittymän jäsenten liikevaihdot otetaan huomioon tilanteissa, joissa yhteenliittymän rikkomus liittyy sen jäsenten toimintaan. Esimerkiksi toimialajärjestön esittämissä hintasuosituksissa tai vähimmäishinnoissa on kyse toiminnasta, jossa yhteenliittymä osallistuu kiellettyyn kilpailunrajoitukseen, joka liittyy sen jäsenten toimintaan. Yksi keskeinen seikka arvioinnissa on, että yhteenliittymä ei itse toimi niillä markkinoilla, joihin menettely kohdistuu tai joihin menettelyllä on vaikutuksia. Näissä tilanteissa yhteenliittymällä ei ole objektiivista ja sen jäsenten eduista riippumatonta intressiä. Ehdotetun 13 a §:n 2 momentissa säädettäisiin jäsenten liikevaihdon huomioon ottamisesta seuraamusmaksun enimmäismäärässä ja ehdotetun 13 b §:n 2 momentissa säädettäisiin jäsenten liikevaihdon huomioon ottamisesta seuraamusmaksun perusmäärässä.
Momentissa tarkoitettu yhteenliittymän kykenemättömyys seuraamusmaksun maksamiseen ei tarkoita sitä, että yhteenliittymän tulisi olla konkurssilain (120/2004) tarkoittamalla tavalla maksukyvytön, eikä kykenemättömyyttä seuraamusmaksun suorittamiseen olisi tarpeen todeta erillisessä menettelyssä. Yhteenliittymän tulisi kuitenkin jollakin tavalla osoittaa jäsenilleen ennen osuuksien vaatimista, että se ei kykene itse suorittamaan sille määrättyä seuraamusmaksua.
Pykälän 2 momentti perustuisi direktiivin 14 artiklan 4 kohtaan ja siinä säädettäisiin Kilpailu- ja kuluttajaviraston mahdollisuudesta päättää seuraamusmaksun maksamatta olevan osan perimisestä niiltä yhteenliittymän jäseniltä, jotka ovat olleet edustettuina yhteenliittymän hallituksessa tai muussa päätöksentekoelimessä rikkomispäätöksen tekohetkellä. Päätöksentekoelimillä tarkoitettaisiin toimitusjohtajaa, hallitusta sekä muita mahdollisia yhteenliittymän säännöissä tai vastaavissa perustamisasiakirjoissa määriteltyjä muodollisia päätöksentekoelimiä. Edellytyksenä päätöksen tekemiselle olisi, että yhteenliittymä ei ole maksanut seuraamusmaksua kokonaisuudessaan vuoden kuluessa seuraamusmaksupäätöksen lainvoimaisuudesta. Kilpailu- ja kuluttajavirasto voisi kuitenkin tehdä momentissa tarkoitetun päätöksen ennen vuoden määräajan päättymistä, jos seuraamusmaksun perintä on ulosoton hakemisen johdosta päättynyt ulosottokaaren mukaiseen estetodistukseen.
Momentti antaisi Kilpailu- ja kuluttajavirastolle mahdollisuuden perimistä koskevan päätöksen tekemiseen mutta ei velvoittaisi siihen. Kilpailu- ja kuluttajavirasto päättäisi tapauskohtaisen harkinnan perusteella perimistä koskevan päätöksen tekemisen tarpeellisuuden. Päätöksen tekeminen voisi olla tarpeetonta esimerkiksi tilanteessa, jossa perimisestä aiheutuvan taakan arvioitaisiin olevan kohtuuttoman suuri maksamatta olemaan seuraamusmaksun määrään tai perimisellä saatavaan hyötyyn verrattuna. Kilpailu- ja kuluttajavirastolla olisi harkintavalta päättää myös siitä, miltä päätöksentekoelimessä edustettuina olleilta elinkeinonharjoittajilta yhteenliittymälle määrätyn seuraamusmaksun maksamatta olevaa osaa perittäisiin. Edellytyksenä ei olisi se, että päätöksentekoelimessä edustettuna ollut jäsen olisi edelleen yhteenliittymän jäsenenä, vaan perintä olisi mahdollista kohdistaa myös yhteenliittymän entisiin jäseniin, jotka olivat edustettuina päätöksentekoelimessä rikkomispäätöksen tekohetkellä. Perinnän kohteita päättäessään Kilpailu- ja kuluttajavirasto voisi ottaa huomioon esimerkiksi sen, onko jollekin elinkeinonharjoittajalle myönnetty seuraamusmaksusta vapautuminen tai seuraamusmaksun alentaminen kilpailulain 14 tai 15 §:n perusteella. Kilpailu- ja kuluttajaviraston tekemä päätös olisi täytäntöönpanokelpoinen vasta lainvoimaisena. Jos Kilpailu- ja kuluttajavirasto päättäisi jättää momentissa tarkoitetun päätöksen tekemättä, Oikeusrekisterikeskus jatkaisi seuraamusmaksun perintää yhteenliittymältä.
Elinkeinonharjoittajien tai elinkeinonharjoittajien yhteenliittymän edustajat ovat aina luonnollisia henkilöitä, eikä oikeuskäytännössä ole hyväksytty väitettä, etteivät yksityishenkilöt voisi edustaa elinkeinonharjoittajaa ja mahdollistaa kilpailuoikeudellisen vastuun kohdistamista edustamaansa elinkeinonharjoittajaan tai elinkeinonharjoittajien yhteenliittymään. Esimerkiksi markkinaoikeus on ratkaisunsa MAO:781:17 kohdissa 1697–1707 arvioinut väitettä siitä, että elinkeinonharjoittajien edustajat olisivat toimineet yhteenliittymien hallituksissa vain luonnollisina henkilöinä eivätkä seuraamusmaksuesityksen kohteina olevien elinkeinonharjoittajien edustajina. Markkinaoikeus ei pitänyt väitettä uskottavana.
Kilpailu- ja kuluttajavirastolla voidaan arvioida olevan parhaat edellytykset arvioida seuraamusmaksun perimisessä noudatettava järjestys, sillä viraston tulee yhteenliittymälle määrättävän seuraamusmaksun määrää koskevan esityksen laatimisessa selvittää seuraamusmaksussa huomioon otettavat yhteenliittymän jäsenten liikevaihdot. Kilpailu- ja kuluttajavirastolla olisi siten jo käytössään sellaisia yhteenliittymän jäseniä koskevia tietoja, jotka olisivat hyödyllisiä määritettäessä ehdotetun 13 a §:n 1 momentin mukaista enimmäismäärää kunkin yhteenliittymän jäsenen osalta. Kilpailu- ja kuluttajavirasto pystyisi tietojensa perusteella arvioimaan myös sitä, olisiko seuraamusmaksun periminen kokonaisuudessaan mahdollista sanotun 13 a §:n 1 momentin rajoituksen vuoksi yhteenliittymän hallituksen tai muun päätöksentekoelimen jäseninä rikkomista koskevan päätöksen tekohetkellä edustettuina olleilta elinkeinonharjoittajilta, vai olisiko asiassa tarpeen edetä ehdotetussa 3 momentissa säädettyyn perimiseen sellaisilta yhteenliittymän jäseniltä, jotka ovat toimineet niillä markkinoilla, joilla rikkominen tapahtui. Edellä mainittujen syiden takia esitetään, että Kilpailu- ja kuluttajavirasto, eikä esimerkiksi markkinaoikeus, tekisi yhteenliittymän seuraamusmaksun jäseniltä perimistä koskeva päätöksen, johon voisi hakea muutosta tuomioistuimelta.
Perimistä koskevan päätöksen laatimisen yhteydessä Kilpailu- ja kuluttajavirasto varaisi päätöksessä mainituille elinkeinonharjoittajille tilaisuuden tulla kuulluksi. Kuulemisen avulla elinkeinonharjoittajille annettaisiin mahdollisuus osoittaa, että ne ovat ehdotetun 47 a §:n 4 momentissa tarkoitetulla tavalla jättäneet noudattamatta rikkomista koskevaa yhteenliittymän päätöstä ja olleensa joko tietämättömiä kyseisestä päätöksestä tai aktiivisesti vetäytyneensä siitä. Mikäli elinkeinonharjoittaja pystyisi osoittamaan edellytysten täyttyvän, Kilpailu- ja kuluttajavirasto ei nimeäisi kyseistä elinkeinonharjoittajaa päätöksessään eikä tältä voitaisi siten periä yhteenliittymälle määrättyä seuraamusmaksua tai sen osaa. Arvioidessaan edellytysten täyttymistä Kilpailu- ja kuluttajavirasto voisi ottaa huomioon myös rikkomusta koskeneen tutkinnan aikana kertyneet tiedot ja asiakirjat.
Pykälän 3 momentin mukaan silloin, kun seuraamusmaksua ei ole saatu perittyä kokonaisuudessaan 2 momentissa tarkoitetuilta yhteenliittymän jäseniltä vuoden kuluessa Kilpailu- ja kuluttajaviraston 2 momentin nojalla tekemän päätöksen lainvoimaisuudesta, Kilpailu- ja kuluttajavirasto voisi päättää seuraamusmaksun maksamatta olevan osan perimisestä miltä tahansa niistä yhteenliittymän jäsenistä, jotka ovat toimineet markkinoilla, joilla rikkominen tapahtui. Momentti perustuisi direktiivin 14 artiklan 4 kohtaan, jonka mukaan sen jälkeen, kun seuraamusmaksun maksamista on vaadittu yhteenliittymän päätöksentekoelimessä toimineilta jäseniltä, seuraamusmaksun täysimääräisen maksamisen varmistamiseksi sen maksamista tulee voida vaatia miltä tahansa sellaiselta yhteenliittymän jäseneltä, joka on toiminut niillä markkinoilla, joilla yhteenliittymän suorittama rikkominen tapahtui.
Myös 3 momentti antaisi Kilpailu- ja kuluttajavirastolle mahdollisuuden perimistä koskevan päätöksen tekemiseen mutta ei velvoittaisi siihen. Kilpailu- ja kuluttajaviraston harkintavalta vastaisi 2 momentin mukaista harkintavaltaa, ja virasto päättäisi tapauskohtaisen harkinnan perusteella perimistä koskevan päätöksen tekemisen tarpeellisuuden. Päätöksen tekeminen voisi olla tarpeetonta esimerkiksi tilanteessa, jossa perimisestä aiheutuvan taakan arvioitaisiin olevan kohtuuttoman suuri maksamatta olemaan seuraamusmaksun määrään tai perimisellä saatavaan hyötyyn verrattuna. Myös 3 momentissa tarkoitettujen päätösten osalta Kilpailu- ja kuluttajavirastolla olisi harkintavalta päättää siitä, miltä yhteenliittymän rikkomisen vaikutuspiiriin kuuluneilla markkinoilla toimineilta yhteenliittymän jäseniltä yhteenliittymälle määrätyn seuraamusmaksun maksamatta olevaa osaa perittäisiin. Perinnän kohdistamisen edellytyksenä ei olisi se, että elinkeinonharjoittaja edelleen olisi yhteenliittymän jäsen, vaan perintä voitaisiin kohdistaa myös yhteenliittymän entisiin jäseniin, jotka toimivat rikkomisen vaikutuspiiriin kuuluneilla markkinoilla ja olivat yhteenliittymän jäseniä rikkomuksen tapahtuessa.
Vastaavasti kuin 2 momentissa tarkoitettujen päätösten laatimisen yhteydessä Kilpailu- ja kuluttajavirasto varaisi päätöksessä mainituille elinkeinonharjoittajille tilaisuuden tulla kuulluksi. Kuulemisen avulla elinkeinonharjoittajille annettaisiin mahdollisuus osoittaa, että ne ovat ehdotetun 47 a §:n 4 momentissa tarkoitetulla tavalla jättäneet noudattamatta rikkomista koskevaa yhteenliittymän päätöstä ja olleensa joko tietämättömiä kyseisestä päätöksestä tai aktiivisesti vetäytyneensä siitä. Perinnän kohteita päättäessään Kilpailu- ja kuluttajavirasto voisi ottaa huomioon esimerkiksi sen, onko jollekin elinkeinonharjoittajalle myönnetty seuraamusmaksusta vapautuminen tai seuraamusmaksun alentaminen kilpailulain 14 tai 15 §:n perusteella. Kilpailu- ja kuluttajaviraston tekemä päätös olisi täytäntöönpanokelpoinen vasta lainvoimaisena. Jos Kilpailu- ja kuluttajavirasto olisi tehnyt 2 momentissa tarkoitetun päätöksen, mutta päättäisi jättää 3 momentissa tarkoitetun päätöksen tekemättä, Oikeusrekisterikeskus jatkaisi seuraamusmaksun perintää 2 momentin perusteella tehdyssä päätöksessä mainituilta yhteenliittymän jäseniltä.
Momentissa tarkoitetun päätöksen tekeminen olisi mahdollista vasta sen jälkeen, kun yhteenliittymälle määrättyä seuraamusmaksua on 2 momentin mukaisesti peritty sellaisilta elinkeinonharjoittajilta, jotka olivat edustettuina yhteenliittymän päätöksentekoelimessä rikkomispäätöksen tekohetkellä. Yhteenliittymälle määrätyn seuraamusmaksun periminen rikkomisen vaikutuspiiriin kuuluneilla markkinoilla toimineilta jäseniltä olisi siten toissijaista suhteessa yhteenliittymän päätöksentekoelimessä edustettuina olleilta elinkeinonharjoittajilta perimiseen nähden. Tässä yhteydessä tarkoitetut markkinat arvioitaisiin samalla maantieteellisellä ja hyödykkeisiin liittyvällä laajuudella kuin ratkaisussa, jossa yhteenliittymän toteuttaman kilpailunrajoituksen olemassaolo on todettu. Arviointi olisi siten yhdenmukainen Kilpailu- ja kuluttajaviraston, markkinaoikeuden ja viime kädessä korkeimman hallinto-oikeuden rikkomuksen toteamista koskevan ratkaisun kanssa.
Direktiivin 14 artiklan 4 kohdan sanamuodon sekä johdanto-osan kappaleessa 48 mainitun mukaisesti ehdotettu 3 momentti antaisi Kilpailu- ja kuluttajavirastolle harkintavallan päättää, miltä rikkomisen vaikutuspiiriin kuuluvilla markkinoilla toimineilta yhteenliittymän jäseniltä seuraamusmaksun maksamista vaadittaisiin. Tämä tarkoittaisi sitä, että kaikki sellaiset yhteenliittymän jäsenet, jotka ovat toimineet markkinoilla, joilla rikkominen tapahtui, eivät automaattisesti joutuisi vastaamaan yhteenliittymälle määrätyn seuraamusmaksun maksamisesta. Lähtökohtana kuitenkin olisi direktiivin tavoitteen mukaisesti se, että Kilpailu- ja kuluttajaviraston tulisi vaatia seuraamusmaksun maksamatta olevan osan perimistä rikkomisen vaikutuspiiriin kuuluvilla markkinoilla toimineilta yhteenliittymän jäseniltä silloin, kun seuraamusmaksun täysimääräisen maksamisen varmistaminen sitä edellyttää.
Seuraamusmaksun maksamatta olevan osan periminen rikkomisen vaikutuspiiriin kuuluvilla markkinoilla toimineilta jäseniltä olisi direktiivin 14 artiklan 4 kohdan sanamuotoa vastaavalla tavalla sidottu siihen, että Kilpailu- ja kuluttajavirasto arvioisi maksamisen vaatimisen olevan tarpeen seuraamusmaksun täysimääräisen maksamisen varmistamiseksi sen jälkeen, kun seuraamusmaksun maksamista on ensin 2 momentissa tarkoitetulla tavalla peritty rikkomispäätöksen tekohetkellä yhteenliittymän hallituksessa tai muussa päätöksentekoelimessä edustettuina olleilta yhteenliittymän jäseniltä.
Tarve maksamisen vaatimiseen voisi ilmetä esimerkiksi siten, että 2 momentissa tarkoitetuilta jäseniltä ei ole saatu perittyä maksuja tai perityt maksut eivät riittäisi yhteenliittymälle määrätyn seuraamusmaksun täysimääräiseksi maksamiseksi. Jälkimmäinen tilanne voisi syntyä esimerkiksi 13 a §:n 1 momentissa säädetyn yksittäisen yrityksen rahallista vastuuta rajoittavan säännöksen vuoksi. On myös mahdollista, että rikkomispäätöksen tekohetkellä päätöksentekoelimessä edustettuina olleet jäsenet osoittavat, että ne eivät ole panneet rikkomispäätöstä täytäntöön 4 momentissa tarkoitetulla tavalla ja vapautuvat siten seuraamusmaksun maksamisesta. Seuraamusmaksun täysimääräisen maksamisen varmistamiseksi voisi myös siinä tapauksessa olla tarpeen esittää seuraamusmaksun perimistä niiltä yhteenliittymän jäseniltä, jotka ovat toimineet rikkomuksen vaikutuspiiriin kuuluvilla markkinoilla.
Kilpailu- ja kuluttajaviraston 47 a §:n 2 ja 3 momenttien nojalla tekemien päätösten täytäntöönpanosta vastaisi Oikeusrekisterikeskus vastaavalla tavalla kuin voimassaolevan kilpailulain seuraamusmaksujenkin osalta. Asiaa koskeva maininta lisättäisiin seuraamusmaksujen perintää koskevaan kilpailulain 47 §:ään.
Pykälän 4 momentissa säädettäisiin 14 artiklan 4 kohdan loppuosaa vastaavasta rajoituksesta, jonka mukaan Kilpailu- ja kuluttajavirasto ei saisi kohdistaa pykälän 2 tai 3 momentin nojalla tekemäänsä päätöstä niihin yhteenliittymän jäseniin, jotka osoittavat jättäneensä panematta täytäntöön rikkomista koskevan yhteenliittymän päätöksen ja olleensa joko tietämättömiä kyseisestä päätöksestä tai vetäytyneensä siitä aktiivisesti ennen Kilpailu- ja kuluttajaviraston selvitysten aloittamista.
Momentissa tarkoitetun yhteenliittymän päätöksestä tietämättömyyden osoittamista koskisivat vastaavat edellytykset kuin mitä EU-oikeuskäytännössä edellytetään. Elinkeinonharjoittajan voitaisiin katsoa olevan tietämätön yhteenliittymän päätöksestä esimerkiksi silloin, kun yhteenliittymän päätöstä ei ole julkaistu tai tiedotettu yhteenliittymän jäsenistölle, eikä elinkeinonharjoittaja ole myöskään saanut tiedoksi esimerkiksi sellaista päätöselimen kokouspöytäkirjaa tai muuta asiakirjaa, josta kilpailulain vastainen päätös ilmenee. Tietoisuus yhteenliittymän päätöksestä ratkaistaisiin asiassa esitetyn näytön kokonaisarvioinnin perusteella. Aktiivinen vetäytyminen tarkoittaisi käytännössä vastaavaa julkista irtisanoutumista, jota elinkeinonharjoittajalta vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan edellytetään, jotta se voisi välttyä olemasta vastuussa kilpailunrajoituksesta, kun elinkeinonharjoittajan edustaja on osallistunut kokoukseen, jossa on käsitelty kilpailunvastaisia aiheita. Toinen vaihtoehto vetäytymisen osoittamiseksi olisi kertoa kilpailua rajoittavasta menettelystä toimivaltaisille kilpailuviranomaisille (ks. asia C-510/06 P Archer Daniels Midland v. komissio, kohdat 119-120: muiden osapuolten käsitys yrityksen aikomuksesta on ratkaiseva, kun arvioidaan sitä, onko viimeksi mainittu päättänyt irtisanoutua laittomasta sopimuksesta. Vastaavasti on katsottu yhdistetyissä asioissa C-204/00 ym. Aalborg Portland ym. v. komissio, kohdat 81–82. Asian T-303/02 Westfalen v. komissio kohdan 103 mukaan julkisen irtisanoutumisen käsitettä on tulkittava suppeasti, ja esimerkiksi muille osapuolille lähetetty kirjallinen ilmoitus voisi täyttää kriteerit. Asian T-377/06 Comap v. komissio kohdan 76 mukaan ilmoituksen on oltava vakaa ja selkeä, jotta muut osapuolet ymmärtävät tarkoituksen.). Seuraamusmaksusta vapautuminen olisi mahdollista sekä yhteenliittymän päätöksentekoelimissä edustettujen että vain yhteenliittymän jäseninä toimivien elinkeinonharjoittajien osalta.
Pykälän 5 momentissa säädettäisiin direktiivin johdanto-osan kappaleessa 48 olevaa mainintaa vastaavasti Kilpailu- ja kuluttajaviraston velvollisuudesta ottaa 2 ja 3 momenteissa tarkoitettuja päätöksiä tehdessään huomioon yhteenliittymän jäsenten suhteellinen koko sekä pienten ja keskisuurten yritysten tilanne. Jäsenten suhteellisen koon sekä pienten ja keskisuurten yritysten tilanteen huomioon ottamisella tarkoitettaisiin suhteellisuusperiaatteen noudattamista Kilpailu- ja kuluttajaviraston 2 ja 3 momenttien nojalla antamien päätösten laadinnassa. Velvollisuus suhteellisuusperiaatteen noudattamiseen viranomaisen päätösten laadinnassa on ilmaistu myös hallintolain 6 §:ssä. Maininnan johdosta Kilpailu- ja kuluttajavirasto voisi 2 ja 3 momenteissa tarkoitettuja päätöksiä tehdessään ottaa huomioon esimerkiksi sen, että liikevaihdoltaan pienemmältä yhteenliittymän jäseneltä ei vaadittaisi suurempaa osuutta yhteenliittymän seuraamusmaksusta kuin liikevaihdoltaan selvästi suuremmalta yhteenliittymän jäseneltä. Sen lisäksi, että yhteenliittymälle määrätyn seuraamusmaksun perimisessä yhteenliittymän jäseniltä tulee ottaa huomioon jäsenten keskinäinen suhde, olisi perimispäätösten tekemisen yhteydessä myös mahdollisuuksien mukaan otettava huomioon se, ettei yhteenliittymälle määrätyn seuraamusmaksun tai sen osan periminen johtaisi erityisesti pienten ja keskisuurten yritysten osalta niiden toimintaedellytysten lakkaamiseen.
Momentissa säädettäisiin myös vastuun enimmäismäärästä. Säännöksen mukaan yksittäisen elinkeinonharjoittajan vastuu yhteenliittymälle kilpailunrajoituksen perusteella määrätystä seuraamusmaksusta ei saa yhdessä elinkeinonharjoittajalle samasta rikkomuksesta määrätyn seuraamusmaksun kanssa ylittää 13 a §:n 1 momentissa säädettyä enimmäismäärää. Viitatun säännöksen mukaan seuraamusmaksu saa olla enintään kymmenen prosenttia kilpailunrajoitukseen osallistuvan elinkeinonharjoittajan tai näiden yhteenliittymän maailmanlaajuisesta kokonaisliikevaihdosta. Enimmäismäärässä otettaisiin huomioon sekä elinkeinonharjoittajalle mahdollisesti saman menettelyn perusteella erikseen määrätty seuraamusmaksu että yhteenliittymälle määrätystä seuraamusmaksusta elinkeinonharjoittajalle maksettavaksi tuleva määrä. Näiden summa ei saisi ylittää 13 a §:n 1 momentin mukaisesti laskettua enimmäismäärää.
Pykälän 6 momentissa säädettäisiin seuraamusmaksun perimisen aikarajasta. Momentin mukaan yhteenliittymälle määrätyn seuraamusmaksun periminen on toteutettava kokonaisuudessaan joko viiden vuoden kuluessa siitä, kun markkinaoikeuden tai korkeimman hallinto-oikeuden tekemä seuraamusmaksupäätös on saanut lainvoiman, tai kahden vuoden kuluessa siitä, kun Kilpailu- ja kuluttajaviraston 2 tai 3 momentin nojalla tekemä päätös on saanut lainvoiman, jos se olisi ensiksi tarkoitettua määräaikaa pidempi. Käytännössä tämä tarkoittaisi sitä, että seuraamusmaksun periminen olisi toteutettava kokonaisuudessaan kahden vuoden kuluessa Kilpailu- ja kuluttajaviraston 2 tai 3 momentin nojalla tekemän päätöksen lainvoimaisuudesta, mikäli sanottu kahden vuoden määräaika päättyisi myöhemmin kuin markkinaoikeuden tai korkeimman hallinto-oikeuden tekemän seuraamusmaksupäätöksen lainvoimaisuudesta laskettu viiden vuoden määräaika.
49 a §.Muutoksenhaku markkinaoikeuteen. Valittamisesta Kilpailu- ja kuluttajaviraston päätöksestä markkinaoikeuteen säädettäisiin jatkossa kilpailulain 49 a §:ssä. Voimassa olevan lain muutoksenhakua koskevasta 44 §:stä poiketen muutoksenhausta säädettäisiin selventävästi kahdessa eri pykälässä siten, että muutoksenhausta Kilpailu- ja kuluttajaviraston päätöksestä markkinaoikeuteen ja muutoksenhausta markkinaoikeuden päätöksestä korkeimpaan hallinto-oikeuteen säädettäisiin eri pykälissä. Lisäksi pykälissä esitettäisiin aiempaa selkeämmin ryhmiteltyinä päätökset, joita koskee valituskielto, ja päätökset, joista ei voi erikseen valittaa.
Momentissa 1 voimassa olevan lain viittaus hallintolainkäyttölakiin muutettaisiin viittaukseksi oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annettuun lakiin, joka tuli voimaan vuoden 2020 alusta. Kilpailu- ja kuluttajaviraston kilpailulain nojalla antamaan päätökseen saisi siten hakea muutosta markkinaoikeudelta siten kuin HOL:ssa säädetään. Momentissa säädettäisiin myös tilanteista, joissa Kilpailu- ja kuluttajaviraston päätöstä on valituksesta huolimatta noudatettava, jollei markkinaoikeus toisin määrää. Momentissa säädettäisiin uutena siitä, että lain 45 §:n mukaista Kilpailu- ja kuluttajaviraston väliaikaismääräystä olisi valituksesta huolimatta noudatettava, jollei markkinaoikeus toisin määrää, ja että valitus on markkinaoikeudessa käsiteltävä kiireellisenä. Velvollisuus käsitellä valitus kiireellisenä kattaisi väliaikaismääräysten antamista koskevista päätöksistä tehtyjen valitusten lisäksi määräaikaisen väliaikaismääräyksen määräajan pidentämistä koskevista päätöksistä tehdyt valitukset. Muutos perustuu direktiivin välitoimia koskevaan 11 artiklaan. Kiireellisenä käsittely perustuu direktiivin 11 artiklan 1 kohtaan, jonka mukaan jäsenvaltioiden on varmistettava, että välitoimien lainmukaisuus, oikeasuhteisuus mukaan luettuna, voidaan tutkia nopeutetussa muutoksenhakumenettelyssä.
Momentissa 2 säädettäisiin poikkeuksista, joissa Kilpailu- ja kuluttajaviraston päätöksistä ei saisi valittaa markkinaoikeuteen. Kilpailu- ja kuluttajaviraston yrityskauppailmoituksen olennaista puutteellisuutta koskevaan lain 26 §:n 1 momentin mukaiseen päätökseen ei saisi jatkossakaan hakea muutosta valittamalla. Muutosta ei saisi hakea valittamalla myöskään virka-avun antamista koskevasta 37 §:n 5 momentin mukaisesta päätöksestä. Yrityskaupan ilmoittaja ei saisi hakea muutosta valittamalla 25 §:n nojalla annetusta päätöksestä, jolla yrityskaupan ilmoittajan esittämät ehdot on määrätty noudatettaviksi.
Momenttiin tehtäisiin teknisluonteinen korjaus siten, että voimassa olevan lain viittaus lain 37 §:n 4 momenttiin korjattaisiin viittaukseksi 37 §:n 5 momenttiin. Voimassa olevan lain muutoksenhakua koskevan 44 §:n pykälän 3 momentissa todetaan, että lain 37 §:n 4 momentin nojalla annettuun virka-apupäätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla, vaikka voimassa olevassa laissa virka-avusta säädetään 37 §:n 5 momentissa.
Sen sijaan Kilpailu- ja kuluttajaviraston 9 §:n mukaisesta kieltopäätöksestä ja toimintaa koskevia korjaustoimenpiteitä koskevasta päätöksestä, 10 §:n mukaisesta sitoumuspäätöksestä sekä 46 §:n mukaisesta uhkasakon asettamista koskevasta päätöksestä voisi valittaa markkinaoikeudelle ja siitä suoraan edelleen korkeimmalle hallinto-oikeudelle kuten tähänkin asti. Lakiin tällä esityksellä lisättäväksi ehdotetun 47 a §:n mukaan Kilpailu- ja kuluttajavirasto voisi tehdä päätöksen yhteenliittymän jäsenistä, joilta seuraamusmaksua peritään, jos yhteenliittymälle määrättyä seuraamusmaksua ei ole maksettu. Tällaisesta päätöksestä olisi valitusoikeus markkinaoikeuteen. Kilpailu- ja kuluttajaviraston 47 a §:n nojalla tekemää päätöstä ei saisi kuitenkaan panna täytäntöön ennen kuin se on saanut lainvoiman.
Momentissa 3 säädettäisiin Kilpailu- ja kuluttajaviraston päätöksistä, joihin ei saisi erikseen hakea muutosta valittamalla. Tällaisia olisivat 35 §:ssä tarkoitetun tarkastuksen toimittaminen elinkeinonharjoittajan liiketiloissa, 17 §:n 4 momentin nojalla annettu päätös lain 14–16 §:n seuraamusmaksusta vapautumiseen ja seuraamusmaksun alentamiseen liittyvien edellytysten täyttymisestä ja 26 §:n 3 momentin nojalla annettu päätös yrityskaupan käsittelymääräajan jatkamisesta.
Liiketiloihin kohdistuvien tarkastusten osalta säännöstä täsmennettäisiin voimassa olevaan lakiin nähden siten, että viraston päätökseen toimittaa tarkastus elinkeinonharjoittajan liiketiloissa ei saisi jatkossa erikseen hakea muutosta valittamalla. Tarkastuspäätöstä voitaisiin siten tarvittaessa käsitellä pääasian yhteydessä markkinaoikeudessa. Voimassa olevassa laissa todetaan, että tällaiseen tarkastukseen ei saa hakea muutosta valittamalla.
Kilpailulain 17 §:n 4 momentin mukaan Kilpailu- ja kuluttajavirasto antaa päätöksen siitä, täyttääkö elinkeinonharjoittaja seuraamusmaksusta vapautumisen tai seuraamusmaksun alentamisen edellytykset. Tähän päätökseen ei saa erikseen hakea muutosta valittamalla markkinaoikeuteen. HE:n 88/2010 vp mukaan erillinen muutoksenhakumahdollisuus ei ole tarpeen, koska Kilpailuviraston päätökseen liittyvät väitteet voidaan esittää markkinaoikeudelle seuraamusmaksuesitystä koskevan pääasian käsittelyn yhteydessä. Voimassa olevassa laissa viitataan 17 §:n osalta virheellisesti 3 momenttiin eikä momenttiin 4. Lain 17 §:n 3 momentti muuttui momentiksi 4 muutettaessa kilpailulakia lailla 721/2019, joka tuli voimaan 17 kesäkuuta 2019. Muutoksenhakua koskevassa 44 §:ssä ei kuitenkaan tehty tässä yhteydessä momenttiviittauksen korjausta 17 §:n 4 momentiksi. Tekninen momenttiviittauksen korjaus tehtäisiin tämän esityksen yhteydessä siten, että leniencyn myöntämistä koskevasta päätöksestä ei saisi edelleenkään valittaa erikseen.
Yrityskauppaan liittyvästä 26 §:n 3 momentin mukaisesta käsittelymääräajan jatkamispäätöksestä ei saisi jatkossakaan erikseen hakea muutosta valittamalla markkinaoikeuteen.
Voimassa olevan kilpailulain 44 §:n 4 momentissa säädetään verojen ja maksujen täytäntöönpanosta annetun lain soveltamisesta kilpailulain perusteella määrättävien seuraamusmaksujen täytäntöönpanossa. Kyseistä momenttia vastaava säännös esitetään otettavaksi seuraamusmaksujen täytäntöönpanoa koskevaan kilpailulain 47 §:ään.
49 b §. Muutoksenhaku korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Muutoksenhausta korkeimpaan hallinto-oikeuteen säädettäisiin jatkossa kilpailulakiin lisättävässä uudessa 49 b §:ssä. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin, että markkinaoikeuden päätökseen saa hakea muutosta valittamalla korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Kuten ehdotetussa 49 a §:ssä, voimassa olevan lain viittaus hallintolainkäyttölakiin muutettaisiin viittaukseksi HOL:iin. Siten myös muutoksenhakuun markkinaoikeuden päätöksestä korkeimpaan hallinto-oikeuteen sovellettaisiin HOL:a.
HOL 107 §:n mukaan hallinto-oikeuden hallintolainkäyttöasiassa antamaan päätökseen saa hakea muutosta valittamalla korkeimpaan hallinto-oikeuteen, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan. Erikseen säädetään muutoksenhausta valittamalla muun hallintotuomioistuimen päätökseen. HOL:n 2 §:n mukaan lakia sovelletaan oikeudenkäynnissä yleisissä hallintotuomioistuimissa, joita ovat korkein hallinto-oikeus ja alueelliset hallinto-oikeudet, mukaan lukien Ahvenanmaan hallintotuomioistuin. Pykälän mukaan lakia sovelletaan lisäksi hallintoasiaa koskevassa oikeudenkäynnissä vakuutusoikeudessa, markkinaoikeudessa ja työtuomioistuimessa. Tuomioistuinlain (673/2016) 4 luvun 3 §:ssä on nimetty hallinto-oikeudet.
Oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain 107 §:n säännös valitusluvasta koskee siten vain muutoksenhakua hallinto-oikeuden päätöksestä korkeimpaan hallinto-oikeuteen, eikä markkinaoikeutta katsota lain 2 §:ssä tarkoitetuksi hallinto-oikeudeksi. Muutoksenhaussa markkinaoikeuden päätöksestä korkeimpaan hallinto-oikeuteen tarvittaisiin siten valituslupa vain, jos siitä säädettäisiin erikseen.
Tässä esityksessä ei ehdoteta säädettäväksi, että valittaminen markkinaoikeuden päätöksestä korkeimpaan hallinto-oikeuteen edellyttäisi valitusluvan pyytämistä. Tämä tarkoittaa, ettei valittaminen markkinaoikeuden päätöksestä korkeimpaan hallinto-oikeuteen edellyttäisi jatkossakaan valitusluvan hakemista.
Markkinaoikeuden päätöksestä, joka koskee esimerkiksi seuraamusmaksun määräämistä Kilpailu- ja kuluttajaviraston esityksestä lain 12 §:n tai menettelysääntöjen rikkomista koskevan 37 a §:n perusteella taikka 9 a §:n perusteella määrättäviä rakenteellisia korjaustoimenpiteitä, voisi valittaa valituslupaa hakematta korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Markkinaoikeuden päätöksestä voisi siten valittaa suoraan korkeimpaan hallinto-oikeuteen, kun markkinaoikeus määrää ensimmäisenä asteena seuraamusmaksun tai rakenteellisia korjaustoimenpiteitä. Seuraamusmaksujen määräämistä koskevista markkinaoikeuden päätöksistä on voinut tähänkin asti valittaa suoraan korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Myös esimerkiksi markkinaoikeuden tekemästä uhkasakon asettamista tai tuomitsemista koskevasta päätöksestä voisi valittaa valituslupaa pyytämättä korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Samoin markkinaoikeuden päätöksistä, jotka on annettu Kilpailu- ja kuluttajaviraston 47 a §:n 2 ja 3 momentin perusteella tekemiin päätöksiin kohdistuvissa muutoksenhauissa, voisi valittaa korkeimpaan hallinto-oikeuteen valituslupaa pyytämättä.
Momentissa 2 säädettäisiin tilanteista, joissa pääsäännöstä poiketen ei saisi valittaa markkinaoikeuden päätöksestä korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Markkinaoikeuden päätökseen ei saisi hakea muutosta valittamalla, kun asia koskee 26 §:n 2 momentin nojalla annettua päätöstä yrityskaupan käsittelyyn liittyvän määräajan pidentämisestä, 36 §:n 5 momentissa tarkoitettua tarkastusvaltuuden myöntämistä muihin kuin liiketiloihin tai 45 §:n mukaista väliaikaista määräystä. Voimassa olevan lain mukaan Kilpailu- ja kuluttajaviraston väliaikaismääräyksestä ei saa valittaa. Jatkossa valittaminen väliaikaismääräyksestä markkinaoikeuteen olisi mahdollinen ja se käsiteltäisiin kiireellisenä. Sen sijaan markkinaoikeuden päätöksestä ei saisi valittaa edelleen korkeimpaan hallinto-oikeuteen.
Momentissa 3 säädettäisiin pääsäännöstä, jonka mukaan markkinaoikeuden päätöksiä olisi valituksesta huolimatta noudatettava, jollei korkein hallinto-oikeus toisin määrää. Pääsääntö vastaisi voimassa olevaa oikeutta.
Momentissa ei olisi viittausta väliaikaismääräyksiä koskevaan määräajan pidentämiseen, koska väliaikaismääräyksiä koskevaa 45 §:ää muutettaisiin siten, että väliaikaismääräys olisi voimassa viraston asettaman määräajan tai pääasiaa koskevan viraston päätöksen ja viraston 12 §:n 3 momentin mukaisen seuraamusmaksuesityksen tekemiseen saakka.
Momentissa säädettäisiin uusista poikkeuksista pääsääntöön, että markkinaoikeuden päätöstä olisi valituksesta huolimatta noudatettava, ellei korkein hallinto-oikeus määräisi toisin. Momentissa säädettäisiin, että 9 a §:n mukainen rakenteellisia korjaustoimenpiteitä koskeva päätös, 12 §:n mukainen kilpailunrajoituksesta määrättävää seuraamusmaksua koskeva päätös ja 37 a §:n mukainen menettelysäännösten rikkomisesta määrättävää seuraamusmaksua koskeva päätös sekä 47 a §:n 2 ja 3 momentissa tarkoitetut yhteenliittymälle määrätyn seuraamusmaksun perimistä yhteenliittymän jäseniltä koskevat päätökset olisivat täytäntöönpanokelpoisia vasta lainvoimaisina.
Rakenteellisten korjaustoimenpiteiden osalta pääsäännöstä poikkeavan ratkaisun perusteena olisi omistusoikeuteen puuttumisen lisäksi se, että rakenteelliset korjaustoimenpiteet ovat luonteeltaan sellaisia, että tilanteen palauttaminen voi olla niiden täytäntöönpanon jälkeen kohtuuttoman vaikeaa tai jopa mahdotonta. Jos markkinaoikeus esimerkiksi määräisi Kilpailu- ja kuluttajaviraston esityksen mukaisesti yrityksen myymään tietyn liiketoimintansa tai osakkeitaan rakenteellisina korjaustoimenpiteinä, transaktion peruminen korkeimman hallinto-oikeuden mahdollisesti erisisältöisen ratkaisun jälkeen olisi todennäköisesti vaikeaa ja myös ostajan näkökulmasta epätarkoituksenmukaista. Vaikka käytännössä korkein hallinto-oikeus todennäköisesti estäisi rakenteellisen korjaustoimenpiteen täytäntöönpanon ennen lainvoimaista päätöstä, täytäntöönpanosta vasta lainvoimaisen päätöksen jälkeen säädettäisiin selkeästi ja ennustettavasti lain tasolla muun muassa perustuslain 15 §:n mukaisen omaisuuden suojan takia.
Seuraamusmaksut pannaan täytäntöön voimassa olevan lain 44 §:n 4 momentin mukaan ilman tuomiota tai päätöstä noudattaen, mitä verojen ja maksujen täytäntöönpanosta annetussa laissa säädetään. Tämä tarkoittaa, että seuraamusmaksut voidaan panna lain mukaan täytäntöön ennen lainvoimaista markkinaoikeuden tai korkeimman hallinto-oikeuden päätöstä. Käytännössä tuomioistuimet ovat kuitenkin määränneet päätöstä antaessaan täytäntöönpanokiellon päätöksen lainvoimaisuuteen asti.
Rangaistusluonteisten hallinnollisten seuraamusten sääntelyn kehittämistä koskevan työryhmän mietinnön (oikeusministeriön mietintöjä ja lausuntoja 52/2018) mukaan lähtökohdaksi asetettavana sääntelyperiaatteena on, että hallinnollinen sanktio on täytäntöönpanokelpoinen vasta lainvoimaisen päätöksen perusteella. Mietinnössä todetaan edelleen, että lainvoimaisuudesta seuraamusmaksun täytäntöönpanon edellytyksenä on lähtökohtaisesti tarpeen säätää erikseen, jos seuraamusmaksu on erityislainsäädännön perusteella säädetty pantavaksi täytäntöön verojen ja maksujen täytäntöönpanosta annetun lain tai jos seuraamusmaksua koskeva päätös on erityissäännöksen perusteella muutoin pantavissa täytäntöön lainvoimaa vailla olevana.
Tässä esityksessä ehdotetaan lain tasolla säädettäväksi, että seuraamusmaksut pantaisiin täytäntöön vasta, kun niiden määräämistä koskeva päätös on lainvoimainen. Säännös selkeyttäisi oikeustilaa, lisäisi ennustettavuutta ja vähentäisi tuomioistuinten työtä erillisten täytäntöönpanokieltojen osalta. Lisäksi säännös vastaisi edellä mainitun rangaistusluonteisia hallinnollisia seuraamuksia koskevan työryhmän mietinnön sääntelyperiaatteita.