Hallituksen esitys

Suomessa sovellettavasta vakuutusmaksuverosta säädetään eräistä vakuutusmaksuista suoritettavasta verosta annetussa laissa (664/1966), jäljempänä vakuutusmaksuverolaki. 

Vakuutusmaksuverolain mukaan vakuutussopimuksen nojalla kannettavasta vakuutusmaksusta on, milloin on vakuutettu Suomessa oleva omaisuus taikka täällä harjoitettuun toimintaan liittyvä tai täällä oleva muu etuus, suoritettava valtiolle veroa sen mukaan kuin vakuutusmaksuverolaissa säädetään. 

Jokaisen, joka harjoittaa Suomessa vakuutusliikettä, on suoritettava veroa edellä tarkoitetusta vakuutusmaksusta. Jos vakuutusmaksu suoritetaan muulle kuin Suomessa vakuutusliikettä harjoittavalle vakuutuksenantajalle, verovelvollinen on vakuutuksenottaja. Ulkomaisella ETA-vakuutusyhtiöllä on oltava veron suorittamista varten Suomessa kotipaikan omaava edustaja. 

Vakuutusmaksuvero on mielletty arvonlisäverotusta täydentäväksi erityiseksi kulutusveroksi. Vakuutusmaksuveron verokanta on seurannut arvonlisäveron yleistä verokantaa ja on tällä hetkellä 24 prosenttia. 

Vakuutusmaksuverolain veropohja on laaja ja se kattaa yleisesti vakuutukset, joiden kohteena on Suomessa oleva omaisuus ja elinkeinotoimintaan liittyvä etuus. Lakiin ei nykyisin sisälly toimialakohtaisia vapautuksia, joiden kohteena olisi tietty omaisuus tai etuus. Tiettyä toimialaa koskeva verovapaus merkitsisi poikkeusta lain nykyiseen rakenteeseen. 

Vakuutusmaksuverolain nykyiset verovapaudet liittyvät sosiaalivakuutuksiin, henkilövakuutustoimintaan, kansainväliseen tavaraliikenteeseen ja osittain veron kertautumisen estämiseen. Lain mukaan verosta vapaa on vakuutusmaksu, joka perustuu yksinomaan henkilö-, luotto- tai jälleenvakuutussopimukseen tai potilasvahinkolain (585/1986) mukaiseen vakuutussopimukseen taikka maasta vietävän, maahan tuotavan tai maan kautta kuljetettavan tavaran kuljetusvakuutussopimukseen tai ulkomaanliikenteeseen pääasiallisesti käytettävän meri- tai ilma-aluksen tahi muun liikkuvan kuljetuskaluston vakuutussopimukseen. 

Suomessa siirryttiin vuoden 2016 alusta satovahinkojen korvaamisessa lakiperusteisesta valtion rahoittamasta satovahinkojen korvausjärjestelmästä vakuutuspohjaiseen järjestelmään. Säädösperustana olleen satovahinkojen korvaamisesta annetun lain (1214/2000), niin sanotun satovahinkolain, mukaisia korvauksia maksettiin vuoden 2015 satovahinkoihin asti. Laki kumottiin vuoden 2017 alusta lukien. 

Satovahinkovakuutustuotteiden kehittelyyn ja markkinoiden luomiseen mahdollisesti tarvittavan julkisen tuen rahoittamisesta tehtiin linjaukset satovahinkolain muuttamista koskevassa hallituksen esityksessä (HE 143/2013 vp). Linjauksen mukaan uuden vakuutuspohjaisen järjestelmän mahdollinen valtiontuki olisi perusteltua rajoittaa järjestelmän käynnistämisvaiheeseen. Mahdollisten korvaavien järjestelmien kuten vakuutuspohjaisen järjestelmän rahoittamiseen mahdollisesti tarvittavan julkisen tuen menot katettaisiin maa- ja metsätalousministeriön menokehyksen puitteissa hallinnonalan sisäisin kohdennuksin. 

Kasvinterveyden suojelemisesta annetun lain (702/2003), jäljempänä kasvinterveyslain, muuttamista koskevan hallituksen esityksen (HE 104/2012 vp) käsittelyn yhteydessä eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunta kirjasi mietintöönsä (MmVM 7/2012 vp), että valiokunta pitää täysin välttämättömänä, että maahamme saadaan nopeasti luotua käytännössä toimiva vakuutusjärjestelmä, jolla tuottajat voivat vakuuttaa tuotantoaan vaarallisten ja haitallisten kasvintuhoojien aiheuttamien vahinkojen varalta. 

Satovahinkojen korvaamisesta annetun lain kumoamista koskevaan hallituksen esitykseen (HE 143/2013 vp) liittyvässä mietinnössä (MmVM 19/2013 vp) maa- ja metsätalousvaliokunta edellytti, että mahdollisuudet vakuutusmaksuveron välttämiseksi tai palauttamiseksi uudessa korvausjärjestelmässä selvitetään mahdollisimman nopeasti. 

Asia on ollut ajankohtainen muun muassa vuoden 2017 epäedullisista sääolosuhteista maataloudelle aiheutuneiden taloudellisten vahinkojen vuoksi. Pääministeri Sipilän hallituksen vuoden 2017 kolmatta lisätalousarvioesitystä koskevissa neuvotteluissa tekemän pöytäkirjamerkinnän mukaan hallituksen tuli selvittää kevään 2018 kehysriiheen mennessä mahdollisuus eräistä vakuutusmaksuista suoritettavasta verosta annetun lain (664/1966) muutokseen, jolla satovahinkovakuutukset vapautetaan vakuutusmaksuverosta joko suoran vapautuksen tai palautusjärjestelmän kautta. Selvityksessä tuli huomioida Euroopan unionin (EU) yhteisen maatalouspolitiikan tuleva uudistus sekä tarve toteuttaa järjestelmä valtiontalouden kannalta kustannusneutraalisti. 

Hallituksen vuosien 2019—2022 julkisen talouden suunnitelmaa koskevissa neuvotteluissa huhtikuussa 2018 tekemän pöytäkirjamerkinnän mukaan hallituksen tavoitteena on luopua vakuutusmaksuverosta satovahinko- ja kasvintuhoojavakuutusten osalta. Pöytäkirjamerkinnän mukaan asia valmistellaan syksyn 2018 budjettiriiheen päätettäväksi. Hallitus päätti vuoden 2018 elokuussa pidetyssä budjettiriihessä poistaa vakuutusmaksuveron satovahinko- ja kasvitautivakuutuksilta vuosina 2019—2027. 

Satovahinko- ja kasvintuhoojavakuutusmarkkinat ovat vasta kehittymässä Suomessa. Vuodesta 2016 lähtien poikkeuksellisten sääilmiöiden varalle hankittavia satovahinkovakuutuksia on tarjonnut kaksi suomalaista vakuutusyhtiötä. Vakuutusalalta saatujen tietojen mukaan vuonna 2018 peltoalasta oli vakuutettuna vain noin yksi prosentti. Kasvintuhoojavahinkojen varalle Suomessa ei ole tällä hetkellä tarjolla vakuutuksia. 

Vakuutusten korkeaa hintaa on pidetty eräänä syynä sille, että satovahinko- ja kasvintuhoojavakuutusten kysyntä on ollut vähäistä. Eräiden arvioiden mukaan tämä johtuisi ainakin osittain siitä, että Suomessa sovellettava vakuutusmaksuverokanta on korkea. 

Muina syinä vakuutusten vähäiselle kysynnälle on mainittu muun muassa se, että markkinoilla olevat vakuutustuotteet eivät ole vastanneet viljelijöiden tarpeita. Vakuutusten kattavuus on ollut suppea aiemmin voimassa olleeseen satovahinkokorvausjärjestelmään verrattuna ja vain poikkeuksellisten sääilmiöiden aiheuttamat vahingot ovat voineet tulla korvattavaksi. Lisäksi esiin on tuotu viljelijöiden epätietoisuus vakuutuspohjaisesta järjestelmästä verrattuna aikaisempaan korvausjärjestelmään. Vakuutuspohjaisen järjestelmän käynnistymiseen on vaikuttanut myös se, että vakuutuksia ei ole ollut tai niitä on ollut tarjolla vain vähän. Tältä osin syinä on mainittu muun muassa vakuutustuotteiden kehitystyöhön ja markkinoille saamiseen liittyvät hankaluudet. 

Maatilojen vakuutusperusteisen riskienhallinnan kehittäminen ja kannattavuusongelmia helpottamaan tarkoitettujen toimien painopisteen siirtäminen tilannekohtaisista erityistuista pitkälinjaisempaan kannattavuuden vaihtelujen ja tuotantoon liittyvien riskien hallintaan on osa valmistautumista EU:n yhteisen maatalouspolitiikan (jäljempänä YMP) tuleviin uudistuksiin sisältyviin riskienhallintaratkaisuihin, joita on tarkasteltu muun muassa marraskuussa 2017 annetussa Euroopan komission tiedonannoissa ruoan ja maanviljelyn tulevaisuudesta (KOM (2017) 713 lopullinen). 

Satovahinkojen vakuutuspohjaisen järjestelmän toimeenpano liittyy EU:n yhteisen maatalouspolitiikan tuleviin uudistuksiin sisältyviin riskienhallintaratkaisuihin. Komission säädösehdotuksiin EU:n yhteisen maatalouspolitiikan uudistamisesta kuuluvan niin sanotun yhteisen maatalouspolitiikan strategiasuunnitelman asetuksen Ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi jäsenvaltioiden yhteisen maatalouspolitiikan nojalla laatimien, Euroopan maatalouden tukirahastosta (maataloustukirahasto) ja Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahastosta (maaseuturahasto) rahoitettavien strategiasuunnitelmien (YMP:n strategiasuunnitelmat) tukea koskevista säännöistä sekä Euroopan parlamentin ja neuvoston asetusten (EU) N:o 1305/2013 ja (EU) N:o 1307/2013 kumoamisesta (KOM(2018) 392 final). mukaan jäsenvaltion tulisi kuvata kokonaisvaltaisesti maatalouden riskienhallinnan järjestäminen osana YMP-strategiasuunnitelmaa. Lisäksi jäsenvaltion tulisi esittää ne tukitoimet, joilla pyritään varmistamaan johdonmukainen ja kokonaisvaltainen lähestymistapa riskienhallintaan. 

Tukea voitaisiin myöntää, jotta viljelijät voisivat riskienhallintavälineiden avulla hallita maatalouden tuotantoon ja tuloihin kohdistuvia, viljelijästä itsestään riippumattomia riskejä. Asetuksessa mainitun riskinhallintavälineen käyttökohdetta, kuten mitä tai millaisia sääilmiöitä, kasvintuhoojia tai eläintauteja se voisi koskea, ei ole aiemmasta poiketen määritelty. Tuki voisi kohdistua vakuutusmaksujen ja rahastojen rahoitusosuuksiin sekä rahastojen perustamisen hallinnollisiin kuluihin. Jäsenvaltion tulisi määritellä tukea saavat vakuutukset ja rahastot, vahinkojen laskeminen, tuen määräytyminen sekä säännöt rahastojen perustamisesta ja hallinnosta. 

Tukea voitaisiin myöntää ainoastaan, jos menetykset ovat vähintään 20 prosenttia viljelijän edellisen kolmivuotiskauden tai edelliseen viisivuotiskauteen perustuvan kolmen vuoden keskimääräisestä vuosituotannosta tai -tulosta, lukuun ottamatta korkeinta tai alinta määrää. Tuki olisi enintään 70 prosenttia tukikelpoisista kustannuksista. EU:n yhteisen maatalouspolitiikan sääntelyn mukaisten riskienhallinnan muotojen ja niihin mahdollisesti esitettävien tukielementtien sisältö täsmentyy seuraavan tukiohjelmakauden (vuodesta 2021 alkaen) tukijärjestelmiä ja niiden rahoitusta koskevien lainsäädäntöehdotusten käsittelyn myötä. 

Yhteisen maatalouspolitiikan uudistuksen yhteydessä uudistetaan myös maatalouden valtiontukisääntöjä, mukaan lukien maatalouden valtiontuen suuntaviivat (2014/C 204/01) Euroopan unionin suuntaviivat maa- ja metsätalousalan ja maaseutualueiden valtiontuesta vuosina 2014–2020 (2014/C 204/01). ja maa- ja metsätalouden talouden ryhmäpoikkeusasetus (EU) N.o 702/2014 Komission asetus (EU) N:o 702/2014 tiettyjen maa- ja metsätalousalan ja maaseutualueiden tukimuotojen toteamisesta sisämarkkinoille soveltuviksi Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 107 ja 108 artiklan mukaisesti.. Uuden kauden valtiontukisäännöistä ei ole vielä olemassa komission ehdotusta. 

Yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä 28 päivänä marraskuuta 2006 annetun neuvoston direktiiviin 2006/112/EY, jäljempänä arvonlisäverodirektiivi, 401 artiklan mukaan arvonlisäverodirektiivin säännökset eivät estä jäsenvaltiota pitämästä voimassa tai ottamasta käyttöön muun muassa vakuutussopimusveroja. 

Vakuutusmaksuverotusta ei ole harmonisoitu EU:ssa. Jäsenvaltioissa, joissa vakuutusmaksuvero on käytössä, sovellettavat vakuutusmaksuverojärjestelmät eroavat toisistaan niille asetettujen tavoitteiden sekä veropohjan ja verokantojen osalta. Vakuutusmaksuveroa koskevat ratkaisut ovat siten kansallisia, ja niitä on tarkasteltava suhteessa kunkin jäsenvaltion omaan verojärjestelmään. 

Eurooppalaisen vakuutusalan kattojärjestön (Insurance Europe) keräämän tiedon mukaan vakuutusverokannat ovat yleisesti Euroopassa Suomessa käytössä olevaa alhaisempia. Euroopassa on myös maita, joissa ei peritä veroa. 

Suomessa vakuutusmaksuveroa pidetään arvonlisäverotusta täydentävänä erityisenä kulutusverona. Tämän vuoksi vakuutusmaksuveron veropohja on laaja. Lisäksi sovellettu verokanta vastaa arvonlisäveron 24 prosentin yleistä verokantaa ja on siten korkeampi kuin niissä maissa, joissa vakuutusmaksuverolle ei ole asetettu vastaavaa tavoitetta ja rakennetta. 

Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 107 artiklan 1 kohdan mukaan, jollei perussopimuksissa toisin määrätä, jäsenvaltion myöntämä taikka valtion varoista muodossa tai toisessa myönnetty tuki, joka vääristää tai uhkaa vääristää kilpailua suosimalla jotakin yritystä tai tuotannonalaa, ei sovellu sisämarkkinoille siltä osin kuin se vaikuttaa jäsenvaltioiden väliseen kauppaan. Valtiontukisäännökset asettavat rajoituksia ja menettelyllisiä vaatimuksia veronalennusten tai verovapautusten eli tukien käytölle. 

Verotukseen voi sisältyä valtiontukena pidettäviä elementtejä, jos ne eivät ole yleisen verojärjestelmän mukaisia ja täyttävät muut valtiontuen ehdot. Esimerkiksi veron porrastaminen tai verovapauden myöntäminen jollekin tuotteelle tai sektorille täyttää yleensä valtiontuen tunnusmerkistön ja edellyttää siten pääsääntöisesti komission hyväksyntää. Vastaavasti veron rajaaminen siten, että joitain yrityksiä tai tuotannonaloja jää veron soveltamisalan ulkopuolelle, voi muodostaa tilanteen, jossa toimenpidettä tulee arvioida valtiontukilähtökohdasta. Tällöin on selvitettävä, onko toimenpiteelle peruste, jolla se voidaan hyväksyä yhteismarkkinoille sopivaksi. 

Valtiontukisääntelyä koskevien tulkintojen mukaan verotuksellista toimenpidettä ei pidetä valtiontukena, jos se on verojärjestelmän yleisen luonteen, rakenteen sekä tavoitteiden mukainen ja jos sitä sovelletaan johdonmukaisesti kaikkiin tuotteisiin tai yrityksiin. 

Vakuutusmaksuverolain tarkoituksena on kerätä vakuutusmaksuista veroa ja tuottaa verotuloja valtiolle. Satovahinkovakuutusten vapauttamista verosta ei voida johtaa vakuutusmaksuverojärjestelmän luonteesta ja rakenteesta. Tähän tulkintaan ei vaikuta se, että kyseessä on puhtaasti kansallinen vero, josta ei ole yhteisötason säännöksiä, tai se, että joissakin muissa jäsenvaltioissa vastaavat vakuutukset on vapautettu verosta. Vakuutusmaksuverolain kautta annettava tuki on siten satovahinkojen korvaamisesta annetun lain soveltamisen tavoin sidoksissa EU:n valtiontukisääntelyyn. 

Euroopan komissiolta maaliskuussa 2018 saatujen alustavien tietojen mukaan satovahinkovakuutusten verovapautusta pidetään valtiontukena. Asiaan ei vaikuta se, toteutettaisiinko satovahinkovakuutustuotteiden tuki suorana verovapautuksena vai erityisenä palautusjärjestelmänä. 

EU:n valtiontukisääntelyä koskevan pääsäännön mukaan valtiontueksi katsottavat toimenpiteet on ilmoitettava komissiolle ennen niiden käyttöönottoa. Ennakkoilmoitusmenettelyn tarkoituksena on varmistaa tukien soveltuvuus yhteismarkkinoille eikä tukitoimenpidettä voida ottaa käyttöön ennen kuin komissio on hyväksynyt tukijärjestelmän. Ennakkoilmoitusvelvollisuudesta on kuitenkin säädetty poikkeuksia. 

Vakuutusmaksuveron poistaminen satovahinko- ja kasvintuhoojavakuutuksilta olisi EU:n valtiontukisääntelyn puitteissa mahdollista toteuttaa vaihtoehtoisilla tavoilla. Tuen oikeusperusta voisi perustua komission asetukseen (EU) N:o 1408/2013 Komission asetus (EU) N:o 1408/2013 Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 107 ja 108 artiklan soveltamisesta vähämerkityksiseen tukeen maatalousalalla. (maatalouden de minimis –asetus), komission asetukseen (EU) N:o 702/2014 (maa- ja metsätalouden ryhmäpoikkeusasetus) tai Euroopan unionin maa- ja metsätalousalan ja maaseutualueiden valtiontuesta vuosina 2014—2020 annettuihin suuntaviivoihin (2014/C 204/01). 

Maatalouden de minimis -asetus 

Maatalouden de minimis -asetus antaa jäsenvaltioille vapauksia myöntää vähämerkityksistä valtiontukea kevennetyllä menettelyllä. Jäsenvaltio on vapautettu ennakkoilmoitusmenettelystä ehdot täyttävän tuen osalta. 

Asetus määrittelee maatalouden alkutuotannossa vähämerkityksisen tuen rajaksi enintään 15 000 euroa yhdelle tuensaajalle kolmen verovuoden jakson aikana. Toimenpiteen toteuttaminen asetuksen pohjalta edellyttäisi tuensaajan saamien de minimis –tukien kokonaismäärän tarkistamista tapauskohtaisesti. 

Maatalouden de minimis -asetus asettaa myös rajan jäsenvaltion myöntämien vähämerkityksisten tukien kokonaismäärälle. Annetun tuen kokonaismäärää tulisi seurata kansallisesti vuosittain ja kyseessä oleva toimenpide tulisi ottaa huomioon jäsenvaltiokohtaisen rajan laskennassa. 

Lisäksi olisi otettava huomioon, että komission asetuksen (EU) N:o 1407/2013 Komission asetus (EU) N:o 1407/2013 Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 107 ja 108 artiklan soveltamisesta vähämerkityksiseen tukeen. (yleinen de minimis -asetus) mukaan tuensaajalle myönnetyn vähämerkityksisen tuen kokonaismäärä ei saa olla yli 200 000 euroa kolmen verovuoden jakson aikana. Maatalouden alkutuotannossa toimiva yritys on voinut saada esimerkiksi yleisen de minimis -asetuksen mukaisesti investointirahoitusta maatalouden ulkopuoliseen toimintaan. 

Maatalouden de minimis -asetus rajaa asetuksen soveltamisen maataloustuotteiden alkutuotannossa toimiville yrityksille myönnettävään tukeen. Jäsenvaltiolla ei ole velvoitetta raportoida asetuksen nojalla myönnettyä tukea komissiolle ilman komission kirjallista pyyntöä. 

Maa- ja metsätalouden ryhmäpoikkeusasetus 

Maa- ja metsätalouden ryhmäpoikkeusasetus määrittelee maatalousalalla ja metsätalousalalla yhteismarkkinoille soveltuvan valtiontuen muodot, jotka on vapautettu ennakkoilmoitusmenettelystä. Vapautus menettelystä edellyttää asetuksen ehtojen täysimääräistä toteutumista. Toimenpiteen toteuttaminen ryhmäpoikkeusasetuksen mukaisesti edellyttää ilmoitusta komissiolle vähintään 10 työpäivää ennen tukijärjestelmän voimaantuloa. Jäsenvaltion on osana valtiontukien vuosiraportointia toimitettava komissiolle vuosikertomus maksetuista tuista. Vuosikertomuksesta on käytävä ilmi tuensaajien määrä, tuen kokonaismäärä sekä tuki-intensiteetti. Ryhmäpoikkeusasetuksessa tuki-intensiteetillä tarkoitetaan tuen bruttomäärää ilmaistuna prosentteina tukikelpoisista kustannuksista ennen verojen tai muiden maksujen vähentämistä. 

Ryhmäpoikkeusasetus mahdollistaa tuen vakuutusmaksujen suorittamiseen edellytyksellä, että asetuksen vaatimukset täyttyvät. Asetuksen 28 artiklan mukaan tuki on mahdollinen vakuutuksille, jotka on tarkoitettu kattamaan epäsuotuisista sääoloista tai kasvintuhoojista aiheutuneet menetykset. Vakuutus ei saa sisältää tulevan maataloustuotannon tyyppiä tai määrää koskevia ehtoja tai määräyksiä. Asetuksen mukaan tuen enimmäisintensiteetti on 65 prosenttia vakuutusmaksujen kustannuksista. Kustannuksiin luetaan vakuutusmaksuveron osuus. 

Ryhmäpoikkeusasetusta sovelletaan vain maatalouden alkutuotannossa toimiviin pieniin ja keskisuuriin yrityksiin. Asetuksessa nämä yritykset on määritelty yrityksiksi, joiden palveluksessa on vähemmän kuin 250 työntekijää ja joiden vuosiliikevaihto on enintään 50 miljoonaa euroa tai taseen loppusumma enintään 43 miljoonaa euroa. Vakuutusmaksuverosta luopumisen toteuttaminen ryhmäpoikkeusasetuksen pohjalta edellyttää, että tuensaajien joukko rajataan koskemaan vain maatalouden alkutuotannossa toimivia pieniä ja keskisuuria yrityksiä. Suomessa ei ole tällä hetkellä määritelmän mukaisia maatalouden alkutuotannossa toimivia suuria yrityksiä, joille tukea ei voisi myöntää. 

Komission on 10 päivän kuluessa jäsenmaan ryhmäpoikkeusasetuksen mukaisen ilmoituksen toimittamisesta annettava ilmoitus, tarvitseeko se suuntaviivojen mukaisen notifikaation arvioidakseen jäsenvaltion kuvaileman menettelyn soveltuvuutta sisämarkkinoille. Mikäli komissio ei pyydä notifikaatiota, jäsenvaltio voi toteuttaa toimenpiteen. 

Maa- ja metsätalouden ryhmäpoikkeusasetuksen mukaista tukea ei saa maksaa tuensaajalle, joka on yleisen ryhmäpoikkeusasetuksen (EU) N:o 651/2014 Komission asetus (EU) N:o 651/2014 tiettyjen tukimuotojen toteamisesta sisämarkkinoille soveltuviksi perussopimuksen 107 ja 108 artiklan mukaisesti 1 artiklan 4 kohdan c alakohdassa tarkoitetulla tavalla taloudellisesti vaikeuksissa tai jota koskee mainitun artiklan 4 kohdan a alakohdassa tarkoitettu Euroopan komission aikaisempaan päätökseen perustuva maksamaton perintämääräys, jossa tuki on julistettu sääntöjenvastaiseksi ja sisämarkkinoille soveltumattomaksi. 

EU:n maa- ja metsätalousalan ja maaseutualueiden valtiontuesta annetut suuntaviivat 

EU:n maa- ja metsätalousalan ja maaseutualueiden valtiontuesta vuosina 2014—2020 annetut suuntaviivat sisältävät komission esittämät edellytykset ja perusteet, joiden täyttyessä maatalousalan tuen katsotaan soveltuvan sisämarkkinoille. Suuntaviivojen perusteella toimeenpantavat tuet on ilmoitettava komissiolle ennen niiden käyttöönottoa, eikä toimenpidettä saa toteuttaa ennen komission päätöstä. Komission päätös on voimassa määräajan (usein viisi tai seitsemän vuotta), minkä jälkeen toimenpide on ilmoitettava uudelleen komissiolle ja tukijärjestelmä tarvittaessa päivitettävä. Jäsenvaltion on osana valtiontukien vuosiraportointia toimitettava komissiolle vuosikertomus, josta käy ilmi tuen ja tuensaajien määrä sekä tuki-intensiteetti. 

Tuen on täytettävä suuntaviivoissa annetut ehdot sekä noudatettava erityisehtoja. Nämä erityisehdot määrittävät tukikelpoiset kustannukset ja asettavat tuen enimmäisintensiteetiksi 65 prosenttia vakuutusmaksujen kustannuksista. Tuki on mahdollista vakuutuksille, jotka on tarkoitettu kattamaan epäsuotuisista sääoloista tai kasvintuhoojista aiheutuneet menetykset. 

Maatalousalan suuntaviivojen mukaista tukea ei saa maksaa tuensaajalle, joka on yleisen ryhmäpoikkeusasetuksen 1 artiklan 4 kohdan c alakohdassa tarkoitetulla tavalla taloudellisesti vaikeuksissa tai jota koskee mainitun artiklan 4 kohdan a alakohdassa tarkoitettu Euroopan komission aikaisempaan päätökseen perustuva maksamaton perintämääräys, jossa tuki on julistettu sääntöjenvastaiseksi ja sisämarkkinoille soveltumattomaksi. 

Verovapauden toteuttaminen suuntaviivojen mukaisesti mahdollistaisi tuen maksamisen myös suuren yrityksen ehdot täyttäville tuensaajille. Määritelmän mukaisia suuria yrityksiä ei Suomen maatalouden alkutuotannossa tällä hetkellä kuitenkaan ole. 

Ennakkoilmoitusmenettely olisi ryhmäpoikkeusasetuksen mukaista ilmoitusmenettelyä hallinnollisesti hitaampi ja raskaampi. Jäsenvaltiolla ei ole mahdollista toteuttaa suuntaviivojen mukaan ilmoitettua toimenpidettä, ennen kuin komissio on antanut asiasta päätöksen. Tavanomainen kesto komission päätöksen saamiselle on yli vuosi. 

Kasvinterveyslaki koskee toimenpiteitä, joilla pyritään säilyttämään hyvä kasvinterveyden tila ja joihin kasvintuhoojien torjumiseksi ja leviämisen estämiseksi voidaan ryhtyä. 

Kasvinterveyslain nojalla maatalousalantoimijalle voidaan maksaa korvauksia kasvintuhoojan hävittämiseksi annetun torjuntapäätöksen täytäntöönpanosta aiheutuneisiin välittömiin ja välttämättömiin kustannuksiin, jos kasvintuotannolle aiheutuneet vahingot ovat poikkeuksellisen suuret. Korvauksen maksamisen edellytyksenä on, että toimijalle on aiheutunut hävittämistoimenpiteistä huomattavia kustannuksia, joilla on toimijan elinkeinolle kohtuuttoman suuri merkitys tai joiden korvaaminen on toimijan elinkeinon jatkamisen kannalta tarpeellista. Korvausta voidaan maksaa vain siltä osin kuin korvausta ei makseta vakuutuksesta tai rahastosta. 

Kasvinterveyslain mukaan metsässä kasvaviin puihin kohdistuneesta kasvintuhoojaa koskevasta torjuntapäätöksestä aiheutuneet kustannukset korvataan siltä osin kuin ne ylittävät säännöllisestä metsänhoidosta tai tavanomaisesta puutavaran korjuusta aiheutuvat kustannukset. 

Korvausten maksamisesta päättää Elintarviketurvallisuusvirasto (vuoden 2019 alusta Ruokavirasto). Vuodesta 2014 alkaen viisi toimijaa on hakenut kasvintuhoojan torjuntapäätöksestä aiheutuvien kustannusten korvaamista. Elintarviketurvallisuusvirasto on näissä tapauksissa päättänyt, että edellytykset eivät täyttyneet. Tähän on päätynyt myös korkein hallinto-oikeus ratkaisussa (KHO 2018:105). Metsään kohdistuvasta kasvintuhoojan torjuntapäätöksestä aiheutuvien kustannusten korvaamista on hakenut ja saanut yksi toimija vuonna 2016. 

Maa- ja metsätalouden ryhmäpoikkeusasetuksessa säädetään tukimuotojen toteamisesta sisämarkkinoille soveltuviksi. Ryhmäpoikkeusasetus koskee Suomessa maatalouden toimijoille kasvinterveyslain nojalla maksettavia tukia. Metsänomistajille ei ole olemassa olevien valtiontukisääntöjen nojalla mahdollista myöntää tukea kasvintuhoojavakuutusten ottamiseen. 

Pääministeri Sipilän hallitus päätti vuoden 2018 elokuussa pidetyssä budjettiriihessä poistaa vakuutusmaksuveron satovahinko- ja kasvitautivakuutuksilta vuosina 2019—2027. 

Vakuutuspohjaisen järjestelmän käyttöönoton edistämistä koskevien aikaisempien linjausten mukaisesti vakuutusmaksuverolakia ehdotetaan muutettavaksi siten, että satovahinko- ja kasvintuhoojavakuutukset vapautetaan vakuutusmaksusta suoritettavasta verosta. Vapautus olisi määräaikainen ja voimassa lain voimaantulopäivästä vuoden 2027 loppuun. 

Ehdotuksen tavoitteena on sato- ja kasvintuhoojavahinkojen vakuutuspohjaisen järjestelmän käynnistämisen helpottaminen. 

Vakuutuspohjaisessa järjestelmässä riskienhallintakeinojen suhteen tavoitteena on se, että vakuutuksen ottanut viljelijä osallistuu vakuutusmaksun muodossa järjestelmän kustannuksiin. Tämän arvioidaan kannustavan viljelijää vahinkojen määrää vähentäviin ennaltaehkäiseviin toimenpiteisiin. Vakuutuspohjaisessa järjestelmässä vakuutuksia voidaan myös kehittää kysyntää vastaaviksi valtion korvausjärjestelmää joustavammin. Vakuutusten etuna nähdään muutoinkin se, että niiden hallinnoinnista vastaa vakuutusyhtiö ammattimaisena toimijana. Lisäksi vakuutuspohjaisen järjestelmän tavoitteena on se, että tarve jälkikäteisille valtion tukitoimille vähenisi. Vakuutusten yleistyessä vakuutuksista saatavat korvaukset auttaisivat myös maatalous- ja puutarha-alan yrityksiä selviämään taloudellisesti vahinkovuosina. Tämä ylläpitäisi maatalous- ja puutarha-alan toiminnan jatkuvuutta sekä huoltovarmuutta. 

Vapautuksen määräaikaisuus mahdollistaisi vapautuksen vaikutusten seurannan. Määräaikaisuuden avulla pyrittäisiin varmistamaan vapautuksen siirtyminen vakuutusten hintoihin ja sen kohdentuminen maatalouden harjoittajille. Päätös verovapauden jatkamisesta tehtäisiin vaikutusten toteutumisen arvioinnin jälkeen. Vapautuksen määräaikaisuutta puoltaa lisäksi se, että vapautuksen käyttöönoton edellytyksenä oleva komission EU:n valtiontukipäätös on määräaikainen. 

Verovapauden kautta annettava tuki olisi sidoksissa EU:n valtiontukisääntelyyn. Tukimuotojen soveltamisalaan liittyvien rajausten vuoksi toimenpide ei soveltuisi toteutettavaksi de minimis –asetuksen perusteella. Toimenpide olisi siten toteutettava maa- ja metsätalouden ryhmäpoikkeusasetuksen perusteella tai ilmoitettava komissiolle ennen sen käyttöönottoa EU:n maa- ja metsätalousalan ja maaseutualueiden valtiontuesta vuosina 2014—2020 annettujen suuntaviivojen mukaisesti. Mikäli tuki ilmoitetaan suuntaviivojen perusteella, sitä ei saisi toteuttaa ennen komission päätöstä. 

Tuen toteuttaminen maa- ja metsätalouden ryhmäpoikkeusasetuksen perusteella on nopein tapa saada komission hyväksyntä toimenpiteelle. Tuen ilmoittaminen suuntaviivojen mukaisesti myöhäistäisi voimaantuloa merkittävästi ilman, että se tarjoaisi erityisiä hyötyjä toimeenpanon osalta. Tämän vuoksi toimenpide toteutettaisiin maa- ja metsätalouden ryhmäpoikkeusasetuksen perusteella. 

Toimenpiteelle on saatu maa- ja metsätalouden ryhmäpoikkeusasetuksen perusteella komission hyväksyntä joulukuussa 2018. 

Satovahinko- ja kasvintuhoojavakuutusten verovapautuksen toteuttamisvaihtoehtoina on harkittu palautusmenettelyä ja suoraa verovapautta. 

Palautuksen osalta on selvitetty vaihtoehtoa, joka pohjautuisi maataloudessa käytettyjen eräiden energiatuotteiden valmisteveron palautuksesta annettuun lakiin (603/2006). Menettelyssä Verohallinto palauttaa valmisteveron maatalouden harjoittajan erillisen hakemuksen perusteella maatalouden tuloverotuksen toimittamisen yhteydessä. 

Suoran verovapauden osalta on selvitetty vaihtoehtoa, joka pohjautuisi sähkön ja eräiden polttoaineiden valmisteverosta annetun lain (1260/1996) 4 §:n 2 momentissa tarkoitettuun veronalennukseen. Alennetun veron menettelyssä sähköverkonhaltija suorittaa teollisuudessa tai konesalissa käytetystä sähköstä veroa alennetun veroluokan mukaisesti. 

Suora verovapaus vaatisi henkilöresursseja ja vuosittaisia toimintamenoja vähemmän kuin palautusmenettely. Se olisi myös helpompi sekä halvempi toteuttaa tietojärjestelmiin ja siinä viestinnän ja ohjauksen tarve olisi vähäisempää. Suorassa vapautuksessa vakuutuksenottaja saisi tuen heti vakuutusmaksun maksamisen yhteydessä. Palautusmenettelyssä tuki maksettaisiin viivästettynä koko vuoden vakuutusmaksujen osalta kerralla vakuutusmaksujen maksuvuotta seuraavan vuoden syksyllä. Satovahinko- ja kasvintuhoojavakuutusten vakuutusmaksuveron palautuksen yhdistäminen energiatuotteiden valmisteveron palauttamismenettelyyn voisi lisäksi viivästyttää energiaveron palautuksia. Suorassa vapautuksessa petosriski olisi vähäisempi kuin palautusmenettelyssä. Vakuutusyhtiöiden velvoitteiden näkökulmasta vaihtoehdot vaikuttavat hallinnollisen taakan suhteen neutraaleilta. Reaaliaikaisena tukena suora vapautus edistäisi todennäköisesti paremmin vakuutusten myyntiä kuin viiveellä maksettava palautus. 

Näistä syistä verovapaus ehdotetaan toteutettavaksi sähkön ja eräiden polttoaineiden valmisteverosta annetun lain mukaisen menettelyn kaltaisena suorana verovapautena. 

Vakuutusmaksuverolakiin ehdotetaan lisättäväksi laista kumotun 5 §:n tilalle uusi 5 §, jonka mukaan verosta vapaa olisi vakuutusmaksu, joka perustuu satovahinkovakuutussopimukseen tai maatalouden alkutuotannon kasvintuhoojavakuutussopimukseen. 

Pykälän 1 momenttiin sisältyvän soveltamisalan rajauksen mukaisesti kasvintuhoojavakuutussopimusten verovapautus koskisi ainoastaan maatalouden alkutuotannon kasvintuhoojavakuutussopimuksia. Nykyisten valtiontukisääntöjen nojalla metsänomistajille ei ole mahdollista myöntää tukea kasvintuhoojavakuutusten ottamiseen. Maa- ja metsätalouden ryhmäpoikkeusasetuksessa maatalousalalla tarkoitetaan kaikkia maatalouden alkutuotannon sekä maataloustuotteiden jalostuksen tai kaupan pitämisen alalla toimivia yrityksiä. 

Pykälän 2 momenttiin sisältyvän maa- ja metsätalouden ryhmäpoikkeusasetukseen pohjautuvan rajauksen mukaan verovapauden edellytyksenä olisi, että maatalouden harjoittajan palveluksessa on vähemmän kuin 250 työntekijää ja maatalouden harjoittajan vuosiliikevaihto on enintään 50 miljoonaa euroa tai taseen loppusumma on enintään 43 miljoonaa euroa. 

Vastaavasti EU:n valtiontukisääntelyyn johtuvista syistä verovapaus ei pykälän 3 momentin mukaan koskisi maatalouden harjoittajaa, joka on yleisen ryhmäpoikkeusasetuksen 1 artiklan 4 kohdan c alakohdassa tarkoitetulla tavalla taloudellisesti vaikeuksissa tai jota koskee mainitun artiklan 4 kohdan a alakohdassa tarkoitettu Euroopan komission aikaisempaan päätökseen perustuva maksamaton perintämääräys, jossa tuki on julistettu sääntöjenvastaiseksi ja sisämarkkinoille soveltumattomaksi. 

Pykälän 4 momentin mukaan 1 momentissa tarkoitetulla maatalouden alkutuotannolla tarkoitettaisiin maa- ja metsätalouden ryhmäpoikkeusasetuksessa määriteltyä tuotantoa. Asetuksen mukaan maatalouden alkutuotannolla tarkoitetaan perussopimuksen liitteessä I lueteltujen maaperän ja kotieläintuotannon tuotteiden tuotantoa toteuttamatta muita näiden tuotteiden luonnetta muuttavia toimia. 

Pykälän 5 momentissa todettaisiin, että tukeen sovellettaisiin eräiden valtion tukea koskevien Euroopan unionin säännösten soveltamisesta annettua lakia (300/2001). Kyseisessä laissa säädetään valtion tukien valvontaan liittyvistä tukien takaisinperinnästä, tukien ilmoitusmenettelystä ja tarkastuskäynneistä sekä virka-avusta. 

Vakuutusmaksuverolain 7 §:n mukaisesti verotukeen sovellettaisiin muutoin, mitä arvonlisäverosta arvonlisäverolain (1501/1993) II osassa, oma-aloitteisten verojen verotusmenettelystä annetussa laissa (768/2016) ja veronkantolaissa (11/2018) tai muussa laissa säädetään. Verotuki rinnastettaisiin siten menettelyllisesti vakuutusmaksuveroasioihin. Tämä koskisi muun muassa oikaisua ja muutoksenhakua. 

Vakuutusmaksuverolakiin ehdotetaan lisättäväksi laista kumotun 6 §:n tilalle uusi 6 §, jonka mukaan verovelvollisen tulisi vuosittain ilmoittaa tukiviranomaiselle 5 §:n mukaisista vakuutussopimuksista. Vakuutusmaksuverolain 2 §:n mukaan verovelvollinen on jokainen, joka harjoittaa Suomessa vakuutusliikettä tai vakuutuksenottaja, jos vakuutusmaksu suoritetaan muulle kuin Suomessa vakuutusliikettä harjoittavalle vakuutuksenantajalle. Vakuutusmaksuverolain 2 §:n mukaan ulkomaisella ETA-vakuutusyhtiöllä, joka harjoittaa Suomessa vakuutuspalvelujen vapaata tarjontaa, on oltava veron suorittamista varten Suomessa kotipaikan omaava edustaja. Tukiviranomaisena toimisi Verohallinto. 

Pykälän 1 momentin mukaan ilmoitettavia tietoja olisivat vakuutuksenantajan nimi ja tunniste, vakuutuksenottajan nimi ja tunniste, vakuutuksenottajan yritystyyppi, alue, jolle vakuutuksenottaja on sijoittautunut, vakuutuksenottajan toimiala, vakuutusmaksun määrä ja vero, joka olisi ollut suoritettava, jos vakuutusmaksu olisi verollinen. Tiedot olisi muun muassa ilmoitettava maa- ja metsätalouden ryhmäpoikkeusasetuksen 9 artiklan mukaisen julkaisuvelvollisuuden toteuttamiseksi. Verovelvollisen olisi ilmoitettava tietojen muuttumisesta Verohallinnolle. Ilmoitettavat tiedot pohjautuisivat ryhmäpoikkeusasetuksen liitteeseen III. 

Tiedot merkittäisiin Verohallinnon ylläpitämään rekisteriin. Rekisteriin voitaisiin tehdä merkintä myös muusta tukeen vaikuttavasta seikasta. Verohallinto voisi antaa tarkempia määräyksiä annettavista tiedoista tuen myöntämistä, valvomista ja tietojen julkaisemista varten sekä tietojen ilmoittamismenettelystä. 

Verohallinto toimittaisi komissiolle vuosikertomuksen maksetuista tuista valtiontukien vuosiraportointiin liittyen. Vuosikertomuksesta ilmenisi tuensaajien määrä, tuen kokonaismäärä sekä tuki-intensiteetti.