1.1  Tausta

Luonnontuotteiden teollinen talteenotto Suomessa on vuodesta 2005 lähtien nojautunut voimakkaasti Thaimaasta Suomeen kutsuttaviin kerääjiin. Thaimaasta on tullut viime vuosina Suomeen luonnontuotteiden keruuseen noin 2 500 henkilöä vuosittain. Satokaudelle 2020 Thaimaan viranomaiset nostivat Suomen maakiintiötä 3 000 kerääjään johtuen siitä, että kerääjien ansiomahdollisuudet ovat parantuneet ja kerääjien tyytyväisyys keruuseen Suomessa on lisääntynyt. Koronavirusepidemian takia Thaimaa kuitenkin rajoitti luonnontuotteiden kerääjien maasta lähtöä Thaimaasta satokaudella 2020. Suomeen on tullut jonkin verran luonnontuotteiden kerääjiä myös Ukrainasta. Koronavirusepidemian takia myös heitä oli kuluneena satokautena tavallista vähemmän. 

Luonnontuotealan yrityksistä ja muista toimijoista vain osa toimii luonnontuotteiden keruun alalla. Siksi laissa käytettäisiin termiä luonnontuotekeruualan toimija. Termistä on valmistelun yhteydessä keskusteltu Kotimaisten kielten keskuksen kanssa. Termillä tarkoitetaan esitetyn lain piirissä olevaa luonnontuotealan toimijaa, jota koskevat lain mukaiset velvoitteet. 

Luonnontuotteiden kerääjien maahantuloon, maassa oleskeluun ja työnteko-oikeuteen sovelletaan Schengenin viisumisäännöstöä Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 810/2009, annettu 13 päivänä heinäkuuta 2009, yhteisön viisumisäännöstön laatimisesta (viisumisäännöstö).. ja ulkomaalaislakia. Sen sijaan keruutyöstä, kerääjien olosuhteista Suomessa tai kerääjien ja luonnontuotekeruualan toimijoiden välisistä oikeussuhteista tai oikeusturvaan liittyvistä seikoista ei ole nimenomaisia säännöksiä missään laissa. Tilanteen korjaamiseksi eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunta pyysi 2014 työ- ja elinkeinoministeriötä yhdessä ulkoministeriön kanssa koordinoimaan luonnontuotteiden kerääjien oikeudellisen aseman kehittämistä.  

Syksystä 2014 lähtien viranomaisten ja luonnontuotealan yritysten välillä on sovellettu luonnontuotteiden poiminnan aiesopimusmenettelyä. Menettelyn tavoitteena on tasapuolistaa yritysten kilpailutilannetta ja parantaa kerääjien olosuhteita ja ansiomahdollisuuksia. Aiesopimusmenettelyn myötä näitä tavoitteita on osin saavutettu. Ongelmana on kuitenkin ollut aiesopimuksen heikko velvoittavuus ja menettelyn hidas reagointi epäkohtiin. Lisäksi Pohjois-Pohjanmaan työ- ja elinkeinotoimistolla on valtakunnallinen luonnontuotteiden keruuta koskeva koordinointitehtävä. Suomen edustustojen pyynnöstä Pohjois-Pohjanmaan työ- ja elinkeinotoimisto voi antaa lausuntoja kerääjiä Suomeen kutsuvien yritysten taloudellisista edellytyksistä.  

1.2  Valmistelu

Pääministeri Sanna Marinin hallituksen ohjelmassa linjataan, että ulkomaisten ei-työsuhteisten kausityöntekijöiden asema turvataan lainsäädännön keinoin, esimerkiksi marjanpoimijat. Kirjaus liittyy hallituksen huoleen luonnontuotteiden kerääjien, erityisesti thaimaalaisten kerääjien asemasta ja ansiomahdollisuuksista Suomessa. Esitys liittyy tähän hallitusohjelman kirjaukseen. Valmistelu liittyy osin myös hallitusohjelman linjaukseen siitä, että työvoiman maahanmuuttopolitiikkaa kehitettäessä otetaan huomioon ulkomaalaisten työntekijöiden hyväksikäytön torjunta sekä tätä linjausta koskeviin valmisteluihin. 

Hallitusohjelman linjauksen mukaan tulee lisäksi varmistaa, että työhön tulo Suomeen tapahtuu työntekoon tarkoitetulla luvalla. Linjauksella viitataan muun muassa turistiviisumien käytön kitkemiseen. Hallitus selvittää erikseen tarpeen ja mahdollisuudet ottaa käyttöön kansallinen viisumi eli D-viisumi Schengen-viisumin rinnalle. Lisäksi yhdessä työmarkkinajärjestöjen kanssa on tarkoitus hallituskauden loppuun mennessä selvittää työsopimuksen käsitteen laajentaminen myös luonnontuotteiden kerääjien sisällyttämiseksi työsopimuksen käsitteeseen. Selvitys liittyy laajempaan työlainsäädännön kehittämiseen vastaamaan paremmin työnteon muuttuvia muotoja. Edellä mainitut valmistelut kuitenkin johtanevat konkreettisiin esityksiin vasta hallituskauden loppupuolella. Siksi hallitus on päättänyt esittää erillislain säätämistä pikaisemmalla aikataululla. 

Esitys on valmisteltu työ- ja elinkeinoministeriössä yhteistyössä oikeusministeriön, ulkoministeriön, sosiaali- ja terveysministeriön, sisäministeriön, Suomen Bangkokin edustuston, Elintarviketeollisuusliitto ry:n Luonnontuoteteollisuusyhdistyksen sekä alan yritysten kanssa. Thaimaan Suomen suurlähettiläs on osallistunut valmisteluun liittyviin keskusteluihin. Esitysluonnosta on käsitelty työelämän sääntelyn ministerityöryhmän alatyöryhmässä. Esitysluonnoksesta on järjestetty lausuntokierros. Lausunto pyydettiin oikeusministeriöltä, ulkoministeriöltä, sosiaali- ja terveysministeriöltä, sisäministeriöltä, ympäristöministeriöltä, yhdenvertaisuusvaltuutetulta, Ruokavirastolta, Suomen Bangkokin edustustolta, Maahanmuuttovirastolta, Pohjois-Pohjanmaan työ- ja elinkeinotoimistolta, Thaimaan suurlähetystöltä, työmarkkinakeskusjärjestöiltä, Maa- ja metsätaloustuottajain keskusliitto MTK:lta, Elintarviketeollisuusliitto ry:n Luonnontuoteteollisuusyhdistykseltä, Arktiset Aromit ry:ltä, Ihmisoikeusliitolta, Euroopan kriminaalipolitiikan instituutti HEUNI:lta, Rikosuhripäivystykseltä sekä Ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmältä. Lausunto on pyydetty myös Ahvenanmaan maakuntahallitukselta. Lausunnon antoivat oma-aloitteisesti myös eräät muut tahot. Lausuntopyyntö ja lausunnot ovat nähtävillä lausuntopalvelu.fi:ssä. 

2.1  Nykytila

2.2  Suomen kansainväliset ihmisoikeusvelvoitteet

Keskeisiä Suomea velvoittavia kansainvälisiä ihmisoikeussopimuksia ovat esityksen kannalta muun muassa Yhdistyneiden kansakuntien (YK) kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskeva kansainvälinen sopimus (SopS 7 ja 8/1976), taloudellisia, sosiaalisia ja sivistyksellisiä oikeuksia koskeva kansainvälinen yleissopimus (SopS 6/1976), kaikkinaisen naisten syrjinnän poistamista koskeva yleissopimus (SopS 67 ja 68/1986), kaikkinaisen rotusyrjinnän poistamista koskeva kansainvälinen yleissopimus (SopS 37/1970) sekä Kansainvälisen työjärjestön ILO:n pakollista työtä koskeva sopimus (SopS 44/1935). 

Euroopan neuvoston osalta keskeisiä kansainvälisiä ihmisoikeussopimuksia voidaan arvioida olevan muun muassa yleissopimus ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi (Euroopan ihmisoikeussopimus; SopS 18 ja 19/1990; sellaisena kuin se on myöhemmin muutettuna SopS 71 ja 72/1994, SopS 85 ja 86/1998, SopS 8 ja 9/2005, SopS 6 ja 7/2005 sekä SopS 50 ja 51/2010), ihmiskaupan vastaisesta toiminnasta tehty Euroopan neuvoston yleissopimus (SopS 43 ja 44/2012) sekä uudistettu Euroopan sosiaalinen peruskirja (SopS 78 ja 80/2002). 

YK:n taloudellisia, sosiaalisia ja sivistyksellisiä oikeuksia koskevan kansainvälisen yleissopimuksen täytäntöönpanoa valvova taloudellisten, sosiaalisten ja sivistyksellisten oikeuksien komitea on antanut yleiskommentin nro 18 koskien oikeutta työhön (E/C.12/GC/18). Yleiskommentissa todetaan muun muassa, että yleissopimuksen 6 artikla kattaa kaikki työnteon muodot, oli sitten kyse palkkatyöstä tai itsenäisestä työstä. Yleiskommentin mukaan työn tulee kunnioittaa työntekijöiden oikeuksia liittyen työturvallisuuteen sekä korvaukseen tehdystä työstä. Työntekijöiden tulee voida elättää itsensä ja perheensä työstä saaduilla tuloilla. 

Euroopan neuvoston ihmiskaupan vastaisen toiminnan asiantuntijaryhmä (Group of Experts on Action against Trafficking in Human Beings, GRETA) on vuonna 2019 ihmiskaupan vastaisesta toiminnasta tehdyn Euroopan neuvoston yleissopimuksen täytäntöönpanoa Suomessa koskevan toisen arviointikierroksen raportissaan (GRETA(2019)06) suosittanut, että Suomen viranomaisten olisi jatkettava toimiaan työvoiman hyväksikäyttöön tarkoitetun ihmiskaupan ehkäisemiseksi erityisesti lisäämällä edelleen asianomaisten virkamiesten, kuten työsuojelutarkastajien, poliisien, syyttäjien ja tuomarien tietoa työvoiman hyväksikäyttöä varten käytävästä ihmiskaupasta ja uhrien oikeuksista sekä varmistamalla, että työsuojelutarkastajia koulutetaan jatkuvasti, jotta he pystyvät ennakoivasti tunnistamaan ihmiskauppatapaukset, ja että työsuojelutarkastuksia tehdään asianmukaisilla resursseilla, usein ja kohdennettuina sellaisille aloille, joilla ihmiskaupan riski on tavallista suurempi, keskittyen työntekijöiden oikeuksiin pikemminkin kuin heidän maahanmuuttaja-asemaansa (63. kohta). 

GRETA on antanut myös useita muita, kaikkia ihmiskaupan muotoja koskevia, erityisesti uhrin tunnistamista ja auttamista koskevia, yleissopimuksen täytäntöönpanoa koskevia suosituksia. 

2.3  Luonnontuotekeruualan toimijoiden luotettavuus

Koska ulkomaalaiset luonnontuotteiden kerääjät ovat käytännössä monella tavalla sidoksissa luonnontuotekeruualan toimijaan, on tärkeää, että toimija on luotettava ja siten pystyy vastaamaan velvoitteistaan kerääjiä kohtaan. Erityisen tärkeää on, että toimija pystyy maksamaan kerääjän ansiot ajallaan ja täysimääräisesti.  

Harmaan talouden selvitysyksiköstä annetun lain (1207/2010) 1 §:n mukaan selvitysyksikön tehtävänä on tuottaa ja jakaa tietoa harmaasta taloudesta sekä sen torjunnasta. Lain 6 §:n mukaan selvitysyksikön tehtävänä on lisäksi tehdä laissa mainittujen viranomaistehtävien tueksi pyynnöstä velvoitteidenhoitoselvityksiä organisaatioista ja organisaatiohenkilöistä. Velvoitteidenhoitoselvityksen tarkoituksena on antaa pääasiassa salassa pidettäviin viranomaistietoihin perustuva kokonaiskuva selvityksen kohteena olevasta organisaatiosta tai organisaatiohenkilöstä ja tukea sitä pyytävän viranomaisen tehtävää helpottamalla ja tehostamalla tehtävään liittyvää tiedonhankintaa ja samalla tukea harmaan talouden torjuntaa lisäämällä asiaa käsittelevän viranomaisen tietoa siitä, miten organisaatio tai siihen liittyvä organisaatiohenkilö on hoitanut lakisääteiset velvoitteensa.  

Harmaan talouden selvitysyksiköstä annetun lain 5 §:n 4 momentin mukaan velvoitteidenhoitoselvityksessä kuvataan organisaation tai organisaatiohenkilön sekä näihin välittömästi tai välillisesti kytkeytyvän organisaation ja organisaatiohenkilön toimintaa ja taloutta sekä veroihin, lakisääteisiin eläke-, tapaturma- tai työttömyysvakuutusmaksuihin taikka tullin perimiin maksuihin liittyvien velvoitteiden hoitamista. Velvoitteidenhoitoselvityksen tarkoituksena on antaa sitä pyytäneelle viranomaiselle kokonaiskuva siitä, millaista taloudellista toimintaa kohde harjoittaa ja miten se on hoitanut tästä toiminnastaan aiheutuvat julkisoikeudelliset velvoitteensa. Lisäksi velvoitteidenhoitoselvityksestä selviää, mikä on kohteen kyky hoitaa velvoitteensa ja mihin muihin organisaatioihin ja organisaatiohenkilöihin kohde on vastuuaseman tai omistuksen kautta kytkeytynyt.  

Velvoitteidenhoitoselvityksen tietosisältö muodostuu pääosin viranomaisrekistereissä olevasta, salassa pidettäväksi määritellystä tiedosta. Velvoitteidenhoitoselvityksen tietosisältö määräytyy Harmaan talouden selvitysyksiköstä annetun lain 7 §:n 1 momentin mukaan sen perusteella, mikä on selvitystä pyytävän viranomaisen oikeus saada salassa pidettävää tietoa kyseiseen käyttötarkoitukseen. Velvoitteidenhoitoselvitys ei siis laajenna sitä pyytävän viranomaisen tiedonsaantioikeuksia, vaan se laaditaan viranomaiselle muualla laissa määriteltyjen tehtävien ja niihin liittyvien tiedonsaantioikeuksien perusteella. 

Velvoitteidenhoitoselvityksen etuna perinteiseen tapauskohtaiseen tai joukkotietoihin perustuvaan tietojenvaihtoon nähden on sen tarkasti etukäteen sovittu sisältö ja tietojen esittämistapa, ajantasaiset tiedot sekä hankkimisen nopeus. Velvoitteidenhoitoselvitys on tietotuote, joka on tarkoitettu kokonaiskuvan luomiseen organisaatiosta tai organisaatiohenkilöstä. Harmaan talouden selvitysyksiköllä on käytössä tietojärjestelmä (Selvitystietojärjestelmä STJ), joka mahdollistaa ajantasaisten tietojen nopean hankkimisen eri viranomaisilta. Järjestelmän avulla tietojen hankkiminen ja luovuttaminen tietoja tarvitsevalle viranomaiselle käy nopeasti ja valvotusti ja tiedot voidaan toimittaa vakioiduin sisällöin ja vakioiduissa muodoissa. Velvoitteidenhoitoselvityksen sisältö ei ole, toisin kun perinteinen tietojenvaihto, sidottu tietoja pyytävän tai luovuttavan virkamiehen tietoihin pyydettävien ja luovutettavien tietojen sisällöstä. Selvitysyksikkö tarjoaa lisäksi palvelua tietosisällön ymmärtämiseksi.  

Selvitysyksikköä koskevan lain 6 §:ssä on tyhjentävästi lueteltu ne käyttötarkoitukset, joihin velvoitteidenhoitoselvitys voidaan laatia. Tällä hetkellä lainsäädäntö ei mahdollista velvoitteidenhoitoselvitysten laatimista tukemaan luonnontuotekeruualan toimijoiden luotettavuuden arviointia. 

4.1  Keskeiset ehdotukset

Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki luonnontuotteita keräävien ulkomaalaisten oikeudellisesta asemasta. Uusi laki koskisi sekä viisumilla että viisumivapaasti Suomeen kutsuttavien kerääjien oikeusasemaa Suomessa. Ehdotettu lainsäädäntö olisi kokonaan uutta, koska nykyisin laintasoista sääntelyä ei ole. Esityksessä ehdotetaan, että luonnontuotekeruualan toimijan tulisi olla luotettava. Luonnontuotekeruualan toimijalla tarkoitettaisiin sitä, joka viisumia haettaessa kutsuu ulkomaalaisen maahan sekä sitä, joka ei ole kutsunut kerääjää maahan, mutta joka itse tai jonka lukuun muu taho järjestää kerääjälle majoituksen, keruuvälineet ja -varusteet tai ajoneuvot pääasiallisena tarkoituksenaan saada ostetuksi kerääjältä tämän keräämiä luonnontuotteita. Päätöksen luonnontuotekeruualan toimijan luotettavuudesta tekisi työ- ja elinkeinotoimisto viranomaisten rekistereistä saatujen tietojen, muun muassa toimijan taloudellista toimintaa ja julkisten velvoitteiden hoitamista koskevien tietojen nojalla. Työ- ja elinkeinotoimisto voisi hankkia nämä tiedot esimerkiksi Harmaan talouden selvitysyksikön tuottamien velvoitteidenhoitoselvitysten (VHS) avulla. Esityksessä ehdotetaan myös muutettavaksi Harmaan talouden selvitysyksiköstä annettua lakia siten, että velvoitteidenhoitoselvitykset (VHS) olisivat työ- ja elinkeinotoimiston käytettävissä luonnontuotekeruualan toimijan luotettavuuden arvioimista varten. 

Ehdotettu laki luonnontuotteita keräävien ulkomaalaisten oikeudellisesta asemasta ei vaikuttaisi luonnontuotteiden keräämisen oikeudellisen luonteen määrittelemiseen. Lakia sovellettaisiin silloin, kun ei katsota olevan kyse työsuhteesta. Jos kyse on työsuhteesta, sovellettaisiin työlainsäädäntöä samoin kuin nykyisinkin, ja ehdotettu laki syrjäytyisi. Lisäksi tällöin maahantulon edellytyksiin ja työskentelyyn sovellettaisiin kausityölakia. Koska laki ei koskisi luonnontuotteiden kerääjien maahantuloa, laki ei vaikuttaisi mahdolliseen myöhemmin käyttöön otettavaan D-viisumiin tai sen myöntämisen edellytyksiin. Mainittu kansallinen viisumi voitaisiin myöntää luonnontuotteiden keräämistä varten kansallisesti määriteltävien edellytysten mukaisesti. Ehdotettu laki ei myöskään vaikuttaisi mahdolliseen työsopimussuhteen määritelmän laajentamiseen työlainsäädännössä siten, että määritelmä kattaisi myös luonnontuotteiden keräämisen. Myös tällöin laki syrjäytyisi. 

Ehdotetulla lailla parannettaisiin luonnontuotteita keräävien ulkomaalaisten oikeudellista asemaa ja ansiomahdollisuuksia sekä tasapuolistettaisiin alan yritysten kilpailumahdollisuuksia. Laissa säädettäisiin luonnontuotteiden kerääjien oikeuksista, luonnontuotekeruualan toimijoiden velvollisuuksista, velvollisuuksien noudattamisen valvonnasta sekä velvollisuuksien laiminlyönnin seuraamuksista. Luonnontuotteita ostavien yritysten velvollisuudet olisivat suurelta osin samat kuin nykyisin noudatettavassa aiesopimuksessa. Niistä kuitenkin säädettäisiin tarkemmin ja velvoittavammin. Erona aiesopimuksen mukaiseen menettelyyn olisi myös, että laissa säädettäisiin ehdottomasta kiellosta veloittaa kerääjiä rekrytointiin liittyvistä palveluista sekä perehdyttämisestä. Nämä ehdotukset ovat merkityksellisiä ulkomailta kutsuttavien kerääjien oikeusaseman parantamisen kannalta. 

Työ- ja elinkeinotoimiston tehtävistä on säädetty elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksista annetun lain (897/2009) 14 §:ssä ja toimistojen välisen alueellisen toimivallan jakautumisesta 15 §:ssä. Työ- ja elinkeinotoimiston tehtäväksi säädettäisiin arvioida, onko luonnontuotekeruualan toimija 5 §:ssä tarkoitetulla tavalla luotettava. Päätös annettaisiin toimijan pyynnöstä velvoitteidenhoitoselvityksen (VHS) pohjalta vuodeksi kerrallaan. Työ- ja elinkeinotoimiston tehtäväksi säädettäisiin myös lausunnon antaminen pyynnöstä luonnontuotteiden kerääjiä Suomeen kutsuvan luonnontuotekeruualan toimijan luotettavuudesta ja taloudellisesta toimintakyvystä. Lisäksi työ- ja elinkeinotoimisto antaisi neuvontaa lain soveltamisesta, yhdessä työsuojeluviranomaisen kanssa. Työ- ja elinkeinoministeriö määräisi työ- ja elinkeinotoimistojen alueellisesta toimivallasta tehtävässä kuten nykyisinkin. Tällä hetkellä aiesopimusmenettelyn mukaista tehtävää hoitaa Pohjois-Pohjanmaan työ- ja elinkeinotoimisto. Pohjois-Pohjanmaan työ- ja elinkenotoimisto vastaa nykyisin myös ulkomaalaisten luonnonmarjankerääjien keskitetystä neuvontatehtävästä. Myös tämä tehtävä jatkuisi. Työ- ja elinkeinoministeriö vastaa tehtävän riittävästä resursoinnista. 

Ehdotetun lain noudattamista valvoisi työsuojeluviranomainen siltä osin, kuin tehtävä ei kuulu muulle viranomaiselle. Esimerkiksi majoittumiseen liittyen on olemassa muita toimivaltaisia viranomaisia, kuten kunnan terveydensuojeluviranomainen, rakennusvalvontaviranomainen ja pelastusviranomainen. Työsuojeluviranomaisella on jo nykyisin osana ulkomaalaislain mukaista valvontatehtäväänsä velvollisuus valvoa luonnontuotteiden keräämiseen liittyvien tukihenkilöiden työehto- ja työnteko-oikeuskysymyksiä, ja tässä tarkoituksessa myös oikeus päästä marja-alan yritysten tiloihin ja kerääjien tukikohtiin.  

Ehdotettu laki ei koskisi luonnontuotteita keräävien ulkomaalaisten maahantuloa. Tämä tarkoittaisi muun muassa sitä, että Schengen viisumin myöntämisen edellytyksenä oleva toimeentulo tai mahdollisuus toimeentulon ansaitsemiseen Suomessa määräytyisivät toistaiseksi Schengenin viisumisäännöstön 21 artiklan 3 b ja 5 kohdan mukaisesti. Suomessa tämä tarkoittaa vähintään 30 euron minimiansiota päivässä lentolipun ja majoituskustannusten ansaitsemisen jälkeen maassa oleskelupäivältä. Koska maksun periminen rekrytoinnista sekä Suomeen ja Suomesta pois matkustamiseen liittyvistä palveluista kiellettäisiin, kerääjän nettoansiot kasvaisivat nykytilaan verrattuna. Työ- ja elinkeinotoimistolle säädettäisiin tehtäväksi antaa Suomen ulkomaan edustustolle pyynnöstä lausunto kerääjän maahan kutsuvan luonnontuotekeruualan toimijan taloudellisista ja eräistä muista edellytyksistä. Mahdollisen kansallisen D-viisumin käyttöön oton jälkeen viisumin myöntämisen edellytykset määräytyisivät kansallisesti määriteltävien kriteerien mukaan. 

Harmaan talouden selvitysyksiköstä annetun lain 6 §:n muuttaminen koskisi luonnontuotekeruualan toimijan luotettavuuden selvittämistä. Myös viranomaisen tiedonsaantioikeutta laajennettaisiin koskemaan luotettavuuden selvittämiseksi tarpeellisten tietojen hankkimista. 

Esityksessä käytetään Kotimaisten kielten keskuksen neuvosta sanaa luonnontuotteiden kerääminen sen sijaan, että käytettäisiin sanaa luonnontuotteiden poimiminen. Perusteluna on se, että kerääminen on yläkäsite ja poimiminen yksi tapa kerätä. Kaikkia luonnontuotteita, kuten yrttejä ei poimita, mutta kaikkia luonnontuotteita voidaan kerätä. Luonnontuotteilla tarkoitetaan tuloverolain (1535/1992) 89 §:ssä lueteltuja luonnontuotteita. 

4.2  Pääasialliset vaikutukset

5.1  Vaihtoehdot ja niiden vaikutukset

Viime vuosikymmenien aikana kehitys on kulkenut siihen suuntaan, että kotimainen luonnontuotteiden keruu tapahtuu lähinnä omaan tarpeeseen. Koska keruu yleensä tapahtuu jokamiehenoikeuden nojalla ilman työsuhdetta, suomalaisilla kerääjillä ei useinkaan ole kannustinta myydä marjojaan teollisuudelle, vaan suoraan kuluttajille. Koronapandemian aikana satokaudella 2020 alan yritykset ovat kuitenkin saaneet ostettua kotimaisilta kerääjiltä luonnontuotteita aiempaa enemmän. Monilla yrityksillä on ollut luonnontuotteiden ostopisteitä maakunnissa. Kotimaista keruuta on myös edistetty kampanjoimalla, esimerkkinä Arktiset Aromit ry:n Marjakaveri-kampanja. Luonnontuotealan tarvitseman raaka-aineen määrä on kuitenkin niin suuri, että se edellyttää välitöntä logistiikkaa suoraan keruupaikalta pakastamoon. Tätä ei voida saavuttaa ilman järjestelmällistä ja teollista organisointia. Siksi luonnontuoteteollisuuden raaka-aineen hankinnassa ulkomaalaiset kerääjät eivät ole suuressa määrin korvattavissa kotimaisilla kerääjillä. 

Ulkomaalaisten luonnontuotteiden kerääjien oikeusaseman vahvistamiseksi on esitetyn lain lisäksi olemassa kaksi muutakin vaihtoehtoa. Ensinnäkin olisi mahdollista jatkaa ja kehittää mallia, jossa kerääjien olosuhteiden ja ansiomahdollisuuksien kehittäminen perustuu nykyiseen konsultaatio- ja aiesopimusmenettelyyn. Menettelyä on sovellettu jo kuusi vuotta, ja sillä ovat vakiintuneet toimintatavat. Palaute ulkomaalaisilta kerääjiltä, viranomaisilta ja luonnontuotealan yrityksiltä sekä Elintarviketeollisuusliiton Luonnontuoteteollisuusyhdistykseltä on ollut myönteistä. Huonot puolet ovat, että riski huonoista ansioista on yksin kerääjällä. Aiesopimusmenettely ei ole oikeudellisesti velvoittava. Koska yrityksiä ei voida oikeudellisesti velvoittaa, esimerkiksi välikäsien veloituksia kerääjiltä ei voida estää. Keräämisen organisoinnin valvontatoimivalta ei kuulu millekään viranomaiselle. Oikeudellisen velvoittavuuden puutteen takia Thaimaan viranomaiset eivät pidä mallia hyvänä, jolloin maastalähtölupien säännöstelyn myötä kerääjien määrä on huonosti ennakoitavissa.  

Toiseksi ulkomailta tulevien henkilöiden luonnontuotteiden keruulta olisi mahdollista edellyttää työsuhteisuutta. Työsopimussuhteen tunnusmerkeistä on säädetty työsopimuslain (55/2001) 1 luvun 1 §:n 1 momentissa. Työsopimuksesta on kyse, jos työntekijä tai työntekijät yhdessä työkuntana sitoutuvat henkilökohtaisesti tekemään työtä työnantajan lukuun tämän johdon ja valvonnan alaisena palkkaa tai muuta vastiketta vastaan. Työsopimuksesta on kyse, vaikka vastikkeesta ei ole sovittu, jos tosiseikoista käy ilmi, että työtä ei ole tarkoitettu tehtäväksi vastikkeetta. Jos kyse on työsopimuksesta, sovelletaan työsopimuslakia ja muuta työlainsäädäntöä. Huomioitavaksi tulisi myös rikoslain 47 luvun 6 §, jossa työnvälitysmaksujen periminen työnhakijalta on kriminalisoitu. TEM:n yhteydessä toimiva Työneuvosto antaa lausuntoja työlainsäädännön soveltamisesta ja tulkinnasta. 

Suomen lainsäädännössä ei tällä hetkellä ole säännöksiä siitä, että jokin oikeussuhde olisi tai ei olisi työsopimussuhde riippumatta siitä, täyttyvätkö työsopimussuhteen tunnusmerkit vai eivät. Säännöksiä ei ole myöskään siitä, että jokin toiminta olisi välttämättä järjestettävä työsopimuksen muotoon tai että sitä ei olisi sallittua järjestää työsopimuksen muotoon. Taustalla on sopimusvapaus: lähtökohtaisesti on osapuolten itsensä valittavissa se, millaiseen oikeudelliseen muotoon he järjestävät keskinäiset oikeussuhteensa. Sillä, millainen oikeussuhde on valittu, luonnollisesti on oikeudellisia seuraamuksia. Työneuvosto on lausunnoissaan (TN 1483-10, 3.6.2010 ja TN 1458-14, 24.6.2014) katsonut, että thaimaalaisten luonnonmarjanpoiminnassa ei ollut kyse työsuhteesta. 

Olisi myös mahdollista harkita työsopimuksen edellyttämistä maahantulolle luonnontuotteiden keruuseen. Ulkomaalaislainsäädännössä on erilaisia lupakategorioita sen mukaan, millaiseen oikeussuhteeseen on tarkoitus tulla maahan. Työsuhteeseen ja yrittäjätyöhön on omat lupansa. Ulkomaalaislainsäädännössä ei kuitenkaan ole edellytyksiä siitä, mihin muotoon oikeussuhde jossain tehtävässä tulisi määritellä. Ulkomaalaislainsäädäntö koskee maahantuloa ja maassa oleskelua, kun taas oikeussuhteiden aineellisesta sisällöstä säädetään muualla laissa. 

Lisäksi jos työsopimus olisi maahantulon edellytys, työsopimusta ei voitaisi edellyttää viisumivapaasti tai muulla perusteella maahan tulevilta. Tämä käytännössä jakaisi luonnontuotteita keräävät ulkomaalaiset oikeuksiltaan ja velvollisuuksiltaan kahteen erilaiseen ryhmään. Esimerkiksi viisumivapaista maista tulevat olisivat itsenäisiä ja tuloverosta vapautettuja, kun taas viisumivelvollisista maista tulevat olisivat työsuhteisia ja tuloverovelvollisia. 

Työsuhteeseen siirtymisen huonona puolena on, että ei olisi mahdollista estää työntekijöiden lähettämistä ulkomailta. Tällöin palkka- ja muiden työehtojen valvonta Suomessa olisi vaikeaa. Laki tilaajan selvitysvelvollisuudesta ja vastuusta ulkopuolista työvoimaa käytettäessä (1233/2006) velvoittaa tilaajan selvittämään työntekijöiden keskeiset työehdot, mutta ei velvoita tilaajaa huolehtimaan lainmukaisen palkan maksamisesta. Kuten Ruotsissa valtaosin tapahtuu, luonnontuotteiden kerääjät ovat Thaimaasta lähetettyjä työntekijöitä, joiden palkka maksetaan Thaimaassa. Kausityölaki ei tulisi sovellettavaksi, koska se ei koske työntekijöiden lähettämistä. Luonnontuotteiden keruun tuloverovapaus poistuisi.  

Luonnontuotteiden keruun saattaminen työsopimussuhteiseksi ilmeisesti edellyttäisi työsopimuksen määritelmän muuttamista työsopimuslaissa. Määritelmän tulisi olla sellainen, että se kattaa myös luonnontuotteiden keruun. Työsopimuksen määritelmän muuttamista työsopimuslaissa pohditaan yhteistyössä työmarkkinajärjestöjen kanssa työ- ja elinkeinoministeriön johtamassa työelämän sääntelyryhmässä. Koska työn määräaika on hallituskauden loppuun mennessä eikä valmistelua tältä osin ole aloitettu, valmistelua ei ole voitu hyödyntää esityksen valmistelussa. Jos luonnontuotteiden keruu myöhemmin tulkinnalla muuttuu tai työsopimuslaissa muutetaan työsopimussuhteiseksi, ehdotettu laki syrjäytyy. 

5.2  Ulkomaiden lainsäädäntö ja muut ulkomailla käytetyt keinot

Jokamiehenoikeuden perusteella tapahtuvaa luonnontuotteiden keruuta on merkittävissä mittasuhteissa lähinnä vain Suomessa ja Ruotsissa. Esimerkiksi Norjassa ja Tanskassa jokamiehenoikeus on osin rajallisempi kuin Suomessa ja Ruotsissa. Myös luonnonolot ja kerättävät luonnontuotteet sekä niiden keruussa käytettävät menetelmät vaihtelevat merkittävästi.  

Ruotsiin on tullut luonnontuotteiden kerääjiä Thaimaasta paljon pitempään kuin Suomeen eli jo 1980-luvun puolivälistä lähtien. Osa Ruotsissa toimivista, thaimaalaisten luonnontuotteiden keruuta hyödyntävistä yrityksistä on samoja kuin Suomessa. Merkittävin osa keruusta tapahtuu Pohjois-Ruotsissa eli käytännössä maantieteellisesti hyvin lähellä keskeisiä keruualueita Suomessa. 

Luonnontuotteiden keruu Ruotsissa tapahtuu työluvan (arbetstillstånd) nojalla. Työlupahakemukseen on liitettävä työsopimus tai sitova työtarjous. Käytännössä thaimaalaiset luonnontuotteiden kerääjät ovat Thaimaasta lähetettyjä työntekijöitä, ja heidän palkkansa maksetaan Thaimaassa. Luonnontuotteiden keruun työehdot määräytyvät kunta-alan työehtosopimuksen mukaan. Työehtosopimuksen noudattamista valvovat kunta-alan työmarkkinajärjestöt (Kommunal sekä Skogs- och Lantarbetsgivareförbundet, SLA). Työehtojen noudattamisen valvonta on osoittautunut vaikeaksi. 

Delegationen för migrationsstudier (Delmi) -tutkimuskomitean raportissa (2009:3) todetaan, että thaimaalaisten kerääjien keskimääräinen nettoansio Ruotsissa jää noin 2 000 US dollariin. Syynä on korkeat maksut thaimaalaiselle vuokratyönantajalle. Keskimääräisestä keruuajasta näiden maksujen kattamiseen kuluu 1,6 kuukautta, ja kerääjän itselle jäävien ansioiden keruuajaksi jää keskimäärin 3 viikkoa. Thaimaalaisen agentin kuluveloitukset eivät ole läpinäkyviä. Marja-alan yritykset eivät halua palkata kerääjiä omille listoilleen työnantajavelvoitteiden välttämiseksi, joten toiminta on organisoitu lähetetyksi työksi. Valtio ei voi velvoittaa yrityksiä palkkaamaan kerääjiä suoraan yritysten omaan palvelukseen. 

Delmin raportin mukaan marjayritys maksaa thaimaalaiselle agentille kerätyistä marjoista, mitään muita kuluja marjayritykselle ei keruusta aiheudu. Kerättyjen marjojen arvo on samalla tavalla kytketty marjojen päivän hintaan kuin Suomessakin, joten kerääjät eivät etukäteen tarkkaan voi tietää saamansa palkan määrää, joka kytkeytyy urakkaan. Koska kerääjä on thaimaalaisen agentin palveluksessa, ruotsalainen marjayritys voi katkoa ajanjaksoja, jolloin se ostaa kerääjien työnantajalta. Tällä tavalla se voi vaikuttaa urakkapalkkaukseen liittyvään takuupalkkaan niin, että takuupalkkaa ei tarvitse maksaa.  

Kerääjät voivat myös itse vapaaehtoisesti luopua takuupalkasta, koska eivät yleensä ole perillä Ruotsin työehtosopimuksesta. Heidän thaimaalaiset työnantajansa eivät useinkaan kykene opastamaan kerääjiä oikean tiedon lähteille, eikä perehdytys kuulu marjayrityksellekään. Siksi kerääjien tietotason vähäisyys on keskeinen ongelma. 

Suomessa Pohjois-Pohjanmaan työ- ja elinkeinotoimisto on tehnyt kyselyn kerääjille, joilla on kokemusta keräämisestä myös Ruotsissa. Suurin osa vastaajista on ollut sitä mieltä, että Suomessa on mahdollisuus parempiin ansioihin ja myös olosuhteet Suomessa ovat paremmat kuin Ruotsissa. 

Muissa Euroopan maissa jokamiehenoikeutta ei ole lainkaan tai se on huomattavasti Suomea ja Ruotsia rajallisempi. Muualla luonnontuotteiden keruu voi yleensä tapahtua vain maanomistajan luvalla. 

6.1  Lausuntopyyntöön saadut vastaukset

Ehdotettua lainsäädäntöä lausunnossaan kannattivat ulkoministeriö, yhdenvertaisuusvaltuutettu, Euroopan kriminaalipolitiikan instituutti HEUNI, Rikosuhripäivystys, Ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmä, Arktiset Aromit ry., Suomen luontoyrittäjyysverkosto ry. ja Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimisto. Ympäristöministeriö esitti tarkennuksia jokamiehenoikeuksia koskeviin perusteluihin. Oikeusministeriö esitti tarkennuksia erityisesti seuraamuksia ja valvontaa koskeviin säännöksiin. Oikeusministeriö korosti, että lain soveltamisalan on oltava selvä. Nämä esitykset huomioitiin. 

Sosiaali- ja terveysministeriö myös esitti tarkennuksia valvontaa koskeviin eri viranomaisten toimivaltoihin sekä työsuojeluviranomaisen tietojensaantioikeuksien tarkistamista. Myös Pohjois-Suomen aluehallintovirasto, muut aluehallintovirastot sekä Pohjois-Pohjanmaan työ- ja elinkeinotoimisto esittivät valvontaa koskevien säännösten ja niiden perustelujen tarkentamista. Nämä esitykset huomioitiin. 

Sosiaali- ja terveysministeriö piti lähtökohtaisesti parempana pyrkimistä sellaiseen yhdenmukaiseen sääntelyyn, jolla voitaisiin parantaa kaiken ulkomaisen työvoiman asemaa ja olosuhteita. SAK esitti, että Suomeen ei tule luoda työntekijöiden kolmatta kategoriaa yrittäjien ja työntekijöiden välimaastoon, vaan että luonnontuotteiden kerääminen tulisi katsoa työsuhteiseksi työksi kuten Ruotsissa. SAK piti huolestuttavana sitä, että ilman työsuhteen liittyvää turvaa luonnontuotteiden keräilijöiltä puuttuu oikeus myös työterveyshuoltoon. Näitä esityksiä ei ole huomioitu, koska selvitys luonnontuotteiden keruun mahdolliseksi työsuhteistamiseksi on käynnissä, ks. edellä jakso 5.1. 

Yhdenvertaisuusvaltuutettu piti hyvänä sitä, että kaikki ansiot tulee maksaa ennen kerääjän maasta poistumista. Tämä ei poista sitä mahdollista ongelmaa, että ansiot maksetaan lähellä kerääjän poistumista maasta, jolloin eriävien näkemysten selvittämiseen maksuja koskien tai virheellisesti maksettujen ansioiden oikaisemiseen voi jäädä hyvin vähän aikaa. Kerääjällä tulisi olla mahdollista seurata kertyneitä ansioita Suomessa olon ajan. Esitys on huomioitu. 

Yhdenvertaisuusvaltuutettu piti tärkeänä, että valvontarooli osoitetaan selkeästi tietylle taholle ja siihen varataan myös riittävät resurssit. Valvontatehtävää varten työsuojeluun tulisi osoittaa lisäresurssi sen sijaan, että tehtävän resurssit katettaisiin ulkomaisen työvoiman hyväksikäytön ehkäisemiseen kohdennetusta lisäresurssista. Pysyvän lisäresurssin mahdollisuutta selvitetään jatkossa. 

Yhdenvertaisuusvaltuutettu ja Rikosuhripäivystys esittivät huolen ulkomaalaisten luonnontuotteiden kerääjien mahdollisuuksista saada oikeutta siviili- tai rikosprosessin kautta. Esitys on huomioitu perusteluissa. 

Euroopan Kriminaalipolitiikan instituutti HEUNI katsoi, että olisi tärkeää määritellä mahdollisimman selkeästi mitä kohtuuttomalla veloituksella tarkoitetaan eri kulujen osalta, erityisesti asumisen ja ruokailun osalta. Perehdyttämisen tulisi tapahtua kielellä, jota kerääjät ymmärtävät. Esitykset on huomioitu. 

Thaimaan suurlähetystön toimittaman lausunnon mukaan esitys kattaa pääosan luonnontuotteiden kerääjien oikeusasemaan liittyneistä ongelmista. Esityksessä olisi kuitenkin tullut määritellä kerääjät ja koordinaattorit luonnontuotealan yritysten työntekijöiksi ja määritellä minimipalkka. Myös ulkoministeriö lausui, että toisin kuin nykyisin aiesopimuksessa, esityksessä ei ole suoraa mainintaa kutsujayritysten velvollisuudesta huolehtia, että luonnontuotteiden kerääjillä pitää olla mahdollisuus ansaita vähintään 30 euroa keruupäivältä. Ulkoministeriö ehdottaa, että tästä mainittaisiin selkeästi lakitekstissä. Asiasta on säädetty viisumisäännöstössä, joten esitystä ei voitu huomioida. 

Elintarviketeollisuusliitto ry. ja eräät luonnontuotekeruualan toimijat katsoivat, että taloudellista luotettavuutta koskevien edellytysten tulisi koskea kaikkia yrityksiä tasapuolisesti. Esitys on huomioitu. 

6.2  Lainsäädännön arviointineuvoston lausunto

Lainsäädännön arviointineuvoston 15.3.2021 antaman lausunnon mukaan esitysluonnos on selkeästi kirjoitettu, jonka perusteella saa hyvän käsityksen ulkomaisten luonnontuotteiden kerääjien aseman nykytilasta, uudistuksen tavoitteista ja esityksistä. Luonnoksessa on käsitelty eri vaihtoehtoja tavoitteen saavuttamiseksi ja vaihtoehtoihin liittyviä näkökohtia. Vaikutusarvioiden perusteella saa melko hyvän käsityksen esityksen vaikutuksista. Esitysluonnos on kauttaaltaan verrattain huolellisesti valmisteltu. 

Arviointineuvoston lausunnon mukaan esitysluonnoksen keskeisimmät puutteet ja kehittämiskohteet ovat: 

i) Ulkomaisten luonnontuotteiden kerääjien ansioiden mittaluokasta tulisi antaa arvio vaihteluvälillä. 

ii) Jokamiehenoikeuksien perusteella marjanpoimintaa saa harjoittaa, mutta sillä ei saa aiheuttaa vähäistä suurempaa haittaa maanomistajalle, maankäytölle tai luonnolle. Esityksessä tulisi käsitellä, millaisia vaikutuksia maanomistajille aiheutuu, etenkin kun ulkomaisten luonnontuotteiden kerääjien määrä mahdollisesti kasvaa. 

Arviointineuvosto katsoi, että hallituksen esitysluonnos vastaa pääosin säädösehdotusten vaikutusten arviointiohjetta. Arviointineuvosto suosittelee, että hallituksen esitystä täydennetään neuvoston lausunnon mukaisesti ennen hallituksen esityksen antamista.  

Arviointineuvoston lausunnossaan esittämät puutteet ja kehittämiskohteet on huomioitu ennen hallituksen esityksen antamista. 

7.1  Laki luonnontuotteita keräävien ulkomaalaisten oikeudellisesta asemasta

1 §.Lain tarkoitus. Pykälässä säädettäisiin lain tarkoituksesta samoin, kuten nykyisin on sovittu työ- ja elinkeinoministeriön ja ulkoministeriön sekä luonnontuotealan yritysten kanssa luonnontuotteidenpoiminnan aiesopimuksen tarkoituksesta. Lain tarkoituksena olisi parantaa luonnontuotteita keräävien ulkomaalaisten oikeudellista asemaa ja ansaintamahdollisuuksia sekä yhdenmukaistaa alan elinkeinotoiminnan edellytyksiä. Aiesopimuksesta poiketen luonnontuotteiden poimijoista käytettäisiin laissa termiä kerääjä. Vaikka luonnonmarjat yleensä ”poimitaan”, kaikkia jokamiehenoikeuden nojalla kerättäviä luonnontuotteita, kuten kasveja ja kasvinosia ei poimita, vaan ne ”kerätään”. Myös luonnonmarjoja, sieniä tms. voidaan ”kerätä”. 

2 §.Soveltamisala.Ensimmäisen momentin mukaan lakia sovellettaisiin Suomessa luonnontuotteita keräävien ulkomaalaisten (kerääjä) oikeudelliseen asemaan sekä kerääjien ja luonnontuotekeruualan toimijoiden keskinäisiin oikeuksiin ja velvollisuuksiin. 

Lakia sovellettaisiin Suomessa luonnontuotteita keräävien ulkomaalaisten oikeudelliseen asemaan sekä kerääjien ja näiltä luonnontuotteita ostavien yritysten keskinäisiin oikeuksiin ja velvollisuuksiin. Lakia sovellettaisiin luonnontuotekeruualan toimijoihin sekä ulkomaalaisiin, jotka keräävät luonnontuotteita siten, että kerääjät ovat luonnontuotekeruualan toimijan majoituksessa ja ruokahuollossa. Ulkomaalaisella tarkoitetaan ulkomaalaislain 3 §:n 1 kohdan mukaisesti henkilöä, joka ei ole Suomen kansalainen. Lakia ei sovellettaisi esimerkiksi vapaa-aikanaan luonnontuotteita kerääviin marjatilojen työntekijöihin. Ulkomaalaisella tarkoitetaan ulkomaalaislain 3 §:n 1 kohdan mukaisesti henkilöä, joka ei ole Suomen kansalainen. 

Laki koskisi kahdenlaisia luonnontuotekeruualan toimijoita eli yhtäältä kerääjän Suomeen kutsunutta toimijaa ja toisaalta toimijaa, joka myöhemmin Suomessa järjestää kerääjälle majoituksen ja ruokahuollon tarkoituksena ostaa häneltä kerättyjä luonnontuotteita. Säännös liittyy kerääjän oikeuteen myydä keräämänsä luonnontuotteet kenelle tahansa sekä siihen että kerääjän maahan kutsunut toimija ei voisi välttyä esitetyn lain mukaisesta vastuusta siirtämällä kerääjän esimerkiksi alihankkijansa majoitukseen. Molempia toimijoita varten laissa olisivat omat säännöksensä. 

Toisessa momentissa säädettäisiin, että kerääjän Suomeen kutsuneen luonnontuotekeruualan toimijan 6 ja 7 §:n 1 momentissa säädettyjä velvollisuuksia sovellettaisiin myös toimijaan, joka ei ole kutsunut kerääjää maahan, mutta joka itse tai jonka lukuun muu taho järjestää kerääjille majoituksen, keruuvälineet tai ajoneuvot tarkoituksella saada ostetuksi kerääjiltä näiden keräämiä luonnontuotteita. Säännös koskisi toimijaa, jonka majoitukseen ja ruokahuoltoon luonnontuotteiden kerääjät Suomessa jo ollessaan myöhemmin siirtyvät. Lisäksi säännös koskisi toimijaa, jonka majoituksessa on luonnontuotteiden kerääjiä, jotka ovat viisumivapaan valtion kansalaisia. Laki ei miltään osin koskisi muita kerääjiltä luonnontuotteita ostavia tahoja. 

Kolmannessa momentissa säädettäisiin siitä, mitä laissa tarkoitetaan luonnontuotteilla. Määritelmä kytkettäisiin tuloverolain 89 §:än, jossa säädetään tuloverovapaista luonnontuotetuloista. Mainitun pykälän mukaan luonnonvaraisten käpyjen, marjojen ja sienien sekä sellaisten luonnonvaraisten kasvien tai niiden osien, joita kerätään käytettäväksi ihmisravintona, lääkkeenä tai lääkeaineen valmistuksessa, kerääjän näiden tuotteiden luovutuksesta saama tulo ei ole veronalaista tuloa, jollei tuloa ole pidettävä palkkana. Kaikkien säännöksessä mainittujen luonnontuotteiden kerääminen ei kuitenkaan ole mahdollista jokamiehenoikeuden nojalla ilman omistajan lupaa. Tämä täsmennys mainittaisiin säännöksessä. 

3 §.Suhde muuhun lainsäädäntöön. Laissa ei säädettäisi ulkomaalaisen maahantulosta, maassa oleskelusta eikä työnteko-oikeudesta. Ensimmäisessä momentissa säädettäisiin siksi, että luonnontuotteiden kerääjien maahantuloon, maastalähtöön sekä oleskeluun ja työntekoon sovelletaan ulkomaalaislain (301/2004) maahantuloa, maastalähtöä sekä oleskelua ja työntekoa koskevia säännöksiä.  

Ehdotettu laki ei tyhjentävästi sääntele luonnontuotteiden kerääjien ja heiltä luonnontuotteita ostavien tahojen välisiä oikeussuhteita. Siksi toisessa momentissa säädettäisiin selkeyden vuoksi, että kerääjän ja luonnontuotekeruualan toimijan oikeudet ja velvollisuudet kerääjän Suomessa oleskelun ja työskentelyn aikana määräytyvät paitsi ehdotetun lain, myös muun voimassa olevan lainsäädännön mukaisesti. Säännös olisi pakottava siten, että laissa säädettävistä asioista ei voitaisi sopia toisin luonnontuotteiden kerääjän vahingoksi. 

Työsopimussuhteen tunnusmerkeistä on säädetty työsopimuslain 1 luvun 1 §:n 1 momentissa. Myös luonnontuotteiden kerääminen voi tapauskohtaisesti arvioiden täyttää työsopimussuhteen tunnusmerkit, jolloin työlainsäädäntö työnantajavelvoitteineen tulee sovellettavaksi. Tällöin ehdotetun lain soveltaminen käy tarpeettomaksi. Siksi kolmannessa momentissa säädettäisiin, että jos kerääjän ja luonnontuotekeruualan toimijan välinen oikeussuhde täyttää työsopimuslain (55/2001) 1 §:ssä säädetyt työsuhteen tunnusmerkit, lakia ei sovelleta. 

4 §.Kerääjän oikeudet. Pykälässä säädettäisiin kerääjän erityisistä oikeuksista siten, että oikeudet olisivat sopusoinnussa jokamiehenoikeuden nojalla tapahtuvat toiminnan kanssa. Säännöksen tarkoitus on olla oikeustilaa selkeyttävä, eikä se vaikuttaisi niihin oikeuksiin, jotka luonnontuotteiden kerääjällä on muun lainsäädännön nojalla.  

Luonnontuotteiden kerääjän oikeusaseman kannalta on olennaista, että hänellä on oikeus myydä poimimansa luonnontuotteet valitsemalleen taholle, myös muulle kuin hänet Suomeen kutsuneelle luonnontuotekeruualan toimijalle. Tästä säädettäisiin pykälän ensimmäisessä kohdassa. Ostajien kilpailuttamisella kerääjä voi pyrkiä saamaan keräämistään luonnontuotteista parhaan mahdollisen hinnan.  

Helsingin hallinto-oikeus perusteli viisumin kumoamista koskevassa päätöksessään (08803/17/3108, 14.12.2018), että luonnontuotteita keräämään tulleilla ulkomaalaisilla tuli olla oikeus siirtyä luonnontuotekeruualan toimijan järjestämästä majoituksesta ja ruokahuollosta valitsemaansa muuhun majoitukseen ja ruokahuoltoon, kun maahantulon tarkoitus ei muuttunut. Koska nämä edellytykset täyttyivät, luonnontuotteiden kerääjille myönnettyjä viisumeita ei voitu hallinto-oikeuden mukaan kumota. Tästä oikeudesta säädettäisiin pykälän toisessa kohdassa. Mahdollisuudella vaihtaa majoituksen ja ruokahuollon järjestäjää luonnontuotteiden kerääjä voi säilyttää itsenäisen asemansa suhteessa luonnontuotekeruualan toimijoihin. 

Luonnontuotteiden kerääjän itsenäisen aseman varmistamiseen liittyy myös se, että kerääjällä tulee olla oikeus itse päättää maahantulon ja maasta poistumisen ajankohdasta sekä keruun aikatauluttamisesta. Näistä säädettäisiin pykälän kolmannessa ja neljännessäkohdassa. 

5 §.Luonnontuotekeruualan toimijan luotettavuus. Pykälässä säädettäisiin luonnontuotekeruualan toimijan luotettavuudesta. Luonnontuotekeruualan tasapuolisen kilpailun sekä harmaan talouden torjunnan kannalta on tärkeää, että alalla toimivat yritykset hoitavat sekä velvoitteensa kerääjiä ja muita toimijoita kohtaan, että myös lakisääteiset velvoitteensa. Veroihin, sosiaalivakuutusmaksuihin sekä Tullin perimiin maksuihin liittyvät laissa säädetyt velvollisuudet ovat erilaisia rekisteröintiä, ilmoittamista sekä suoritteiden maksamista koskevia velvoitteita. Näiden hoitamattomuus voi kuvastaa toimijan taloudellista epäluotettavuutta. Velvoitteitaan laiminlyövä toimija saa muihin verrattuna perusteettomasti etua välttämällä julkisoikeudellisia maksuja ja haittaa toiminnallaan tasapuolista kilpailua esimerkiksi myymällä tuotteitaan muita halvemmalla. Toimijan maksukyvyttömyys lisää myös riskiä väärinkäytöksiin ja velvollisuuksien laiminlyönteihin ja on näin ollen taloudelliseen luotettavuuteen ratkaisevasti vaikuttava seikka.  

Pykälässä 1 momentissa ehdotetaan säädettäväksi, että luonnontuotekeruualan toimijan tulee olla luotettava. Joka ei ole luotettava, ei voisi toimia 2 §:n 2 momentissa tarkoitettuna luonnontuotekeruualan toimijana. Toimijaa ei pidettäisi luotettavana, jos toimija on kolmen arviota edeltäneen vuoden aikana elinkeinotoiminnassaan toistuvasti osoittanut ilmeistä piittaamattomuutta luonnontuotteita keräävien ulkomaalaisten oikeudellisesta asemasta annetun lain säännöksistä tai jos toimija on kolmen arviota edeltäneen vuoden aikana toistuvasti tai huomattavassa määrin laiminlyönyt veroihin, lakisääteisiin eläke-, tapaturma- tai työttömyysvakuutusmaksuihin taikka tullin perimiin maksuihin liittyvien rekisteröitymis-, ilmoitus- tai maksuvelvollisuuksien hoitamisen tai jos toimijalla on maksukyyn nähden vähäistä suurempia velkoja perittävänä ulosotossa tai velkoja, jotka on palautettu ulosotosta varattomuusestetodistuksin. 

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin, keitä 1 momentissa tarkoitettu vaatimus luotettavuudesta koskee silloin, kun ilmoituksen tekijänä on oikeushenkilö. Jotta vaatimus luotettavuudesta oikeushenkilön kohdalla täyttyisi, kaikkien säännöksessä lueteltujen tahojen on oltava luotettavia. Ehdotuksen mukaan vaatimus luotettavuudesta koskee toimitusjohtajaa ja hänen sijaistaan, hallituksen jäsentä ja varajäsentä, hallintoneuvoston ja siihen rinnastettavan toimielimen jäsentä ja varajäsentä, vastuunalaista yhtiömiestä sekä muuta ylimpään johtoon kuuluvaa. Vaatimus luotettavuudesta koskee myös henkilöä, jolla on suoraan tai välillisesti vähintään 25 prosenttia osakeyhtiön osakkeista tai osakkeiden tuottamasta äänivallasta tai vastaava omistus- tai määräämisvalta, jos kyseessä on muu yhteisö kuin osakeyhtiö.  

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin mahdollisuudesta ottaa luotettavuuden arvioinnissa huomioon myös toimijaan ja sen vastuuhenkilöihin välittömästi tai välillisesti kytköksissä olevien yritysten ja yhteisöjen velvoitteidenhoito. Momentti sisältää viittauksen yritys- ja yhteisötietolain (244/2001) 3 §:ään, jossa luetellaan kyseisen lain mukaisesti rekisteröitävät yritykset ja yhteisöt. Yritykseen ja yhteisöön välittömästi kytkeytyvällä yrityksellä tai yhteisöllä tarkoitetaan esimerkiksi yrityksen tai yhteisön osittain tai kokonaan omistavaa osakeyhtiötä tai avoimen yhtiön yhtiömiehenä olevaa osakeyhtiötä. Yritykseen tai yhteisöön välillisesti kytkeytyvällä yrityksellä tai yhteisöllä puolestaan tarkoitetaan esimerkiksi yritykseen tai yhteisöön sen vastuuhenkilön taikka toisen yrityksen tai yhteisön kautta kytkeytyviä yrityksiä ja yhteisöjä. Osakeyhtiöön välillisesti kytkeytyvä yritys tai yhteisö on esimerkiksi sen hallituksen jäsenen yksin omistama toinen osakeyhtiö tai emoyhtiön omistama sisaryhtiö. Luonnolliseen henkilöön välittömästi kytkeytyvällä yrityksellä tai yhteisöllä tarkoitetaan yritystä tai yhteisöä, jossa hän toimii tai on toiminut vastuuhenkilönä. Luonnolliseen henkilöön välillisesti kytkeytyvällä yrityksellä tai yhteisöllä tarkoitettaisiin henkilön välittömään yritys- tai yhteisökytkentään välittömästi tai välillisesti kytkeytyviä yrityksiä tai yhteisöjä, kuten emoyhtiötä, jonka tytäryhtiön hallitukseen henkilö kuuluu. Tältä osin valvontaviranomainen voisi tehdä luotettavuuden arviointia edeltävältä kolmelta vuodelta. Tätä vanhempien kytkösten selvittäminen ei siis olisi tarpeen.  

Toimijan luotettavuutta arvioitaessa tulisi kiinnittää huomiota laiminlyönnin toistuvuuteen ja euromääräiseen suuruuteen, mikäli tämä on mitattavissa. Esimerkiksi yksittäiset, unohdukseen tai huolimattomuuteen rinnastuvat ilmoituslaiminlyönnit tai rahamäärältään pienet maksulaiminlyönnit eivät yleensä osoittaisi luonnontuotekeruualan toimijaa epäluotettavaksi. Toimijaa ei tulisi pitää epäluotettavana myöskään, jos esimerkiksi verovelasta on tehty maksusuunnitelma ja sen ehtoja noudatetaan.  

Luotettavuuden selvittäminen toimijan tai toimijana olevan oikeushenkilön vastuuhenkilöiden muun yritystoiminnan osalta olisi harkinnanvaraista, mutta ei edellyttäisi sitä, että toimijan luotettavuutta on syytä epäillä. Selvittäminen olisi tarpeen erityisesti silloin, kun pelkästään toimijan taikka tämän vastuuhenkilöiden tietojen perusteella ei olisi mahdollista muodostaa riittävää kuvaa luotettavuuden arvioimiseksi. Esimerkiksi tilanteessa, jossa toimija on vasta perustettu osakeyhtiö tai yrityksen vastuuhenkilöissä on tapahtunut huomattavia muutoksia, voisi luotettavuuden arvioimiseksi olla tarpeen selvittää sen vastuuhenkilöiden ja omistajien muu tai aikaisempi yritystoiminta. Mikäli toimijan taikka tämän vastuuhenkilön muussa tai aikaisemmassa yritystoiminnassa on toistuvasti tai huomattavassa määrin laiminlyöty 1 momentissa tarkoitettuja velvoitteita, toimijaa tai tämän vastuuhenkilöä ei voitaisi pitää säännöksessä tarkoitetulla tavalla luotettavana. Luotettavuuden selvittäminen 3 momentissa kuvatulla tavalla ei yleensä olisi tarpeen, jos luonnontuotekeruualan toimijan ja sen vastuuhenkilöiden toiminta on ollut usean vuoden ajan vakiintunutta eikä ole muutoinkaan herännyt syytä epäillä näiden luotettavuutta.  

6 §.Kerääjän Suomeen kutsuneen luonnontuotekeruualan toimijan velvollisuudet. Kerääjän Suomeen kutsuneen luonnontuotekeruualan toimijan velvollisuuksista säädettäisiin pääosin vastaavasti kuin mitä nykyisin edellytetään aiesopimuksessa. Velvollisuuksien konkreettisesta sisällöstä on olemassa hallinnollista seurantakäytäntöä noin kuuden vuoden ajalta, jolloin on sovellettu aiesopimusmenettelyä. Velvollisuudet koskisivat luonnontuotteiden kerääjien perehdyttämistä keräämiseen ja olosuhteisiin Suomessa, luonnontuotekeruualan toimijan ja tämän lukuun toimivien tahojen ja kerääjien keskinäisiin oikeudellisiin suhteisiin, oikeuksiin ja velvollisuuksiin Suomessa, jokamiehenoikeuksiin, paikallisyhteisössä toimimiseen sekä muuhun keruun kannalta olennaisiin seikkoihin (1 kohta). Perehdyttämisvelvollisuus olisi soveltuvin osin samanlainen kuin työturvallisuuslain (738/2002) 14 §:ssä (työntekijälle annettava opetus ja ohjaus), joka kuuluu työsuojeluviranomaisen valvonnan piiriin. Olennaista on, että kerääjä perehdytetään keruun suorittamiseen siten, että se voi tapahtua tuloksellisesti ja turvallisesti ja että kerääjä tietää, minkä tahon puoleen voi kääntyä tarvitessaan neuvontaa tai apua mahdollisissa ongelmatilanteissa. Olennaista on, että perehdytys tapahtuu kielellä, jota kerääjät ymmärtävät. Koska kerääminen on itsenäistä työtä, keräämiseen liittyvät työtavat jäävät kuitenkin pääosin kerääjien omaan harkintaan. 

Luonnontuotekeruualan toimijalla olisi yhteistyövelvollisuus eli hänen tulisi seurata satotilannetta ja myötävaikuttaa keruuseen niin, että jokaisella kerääjällä olisi mahdollisuus mahdollisimman suureen keruuansioon (2 kohta). Käytännössä tämä yhteistoimintavelvoite tarkoittaisi sitä, että toimijan tulisi seurata luonnontuotteiden satotilannetta Luonnonvarakeskuksen ja muiden alan toimijoiden satoennusteiden ja muun ajantasaisen tiedon perusteella. Lisäksi toimijan tulisi huomioida alueet, joilta luonnontuotteet on jo kerätty. Hankkimansa tiedon perusteella toimijan tulisi tiedottaa kerääjiä tuottoisista satoalueista. Luonnontuotekeruualan toimijan yhteistyövelvollisuus on tärkeä siksi, että ulkomaalaisilla luonnontuotteiden kerääjillä ei käytännössä ole mahdollista tehdä tällaista analyysia. Yhteistyövelvoitteesta huolehtiminen voitaisiin todeta kerääjiltä saatavalla palautteella. 

Luonnontuotekeruualan toimijan tulisi lisäksi pitää tarjolla majoitus, joka täyttää terveydensuojelulain (763/1994) vaatimukset (3 kohta). Vastaavan kaltainen säännös sisältyy myös työntekijöiden lähettämisestä annetun lain 6 a §:än. Terveydensuojelulain 26 §:ssä säädetään asunnon ja muun oleskelutilan terveydellisistä vaatimuksista ja 27 §:ssä asunnossa tai muussa oleskelutilassa esiintyvästä terveyshaitasta. Terveydensuojeluasetuksen (1280/1994) 5 luvussa ja asunnon ja muun oleskelutilan terveydellisistä olosuhteista sekä ulkopuolisten asiantuntijoiden pätevyysvaatimuksista annetussa sosiaali- ja terveysministeriön asetuksessa (545/2015) säädetään asunnon ja muun oleskelutilan terveydellisistä vaatimuksista. Terveydensuojeluasetuksen 16 §:ssä säädetään asunnon tai muun oleskelutilan henkilömäärästä. 

Kerääjien majoituksen kannalta merkityksellinen on myös asuin-, majoitus- ja työtiloista annetun ympäristöministeriön asetus (1008/2017). Asetuksen 8 §:n mukaan asuinhuoneiston tilojen ja pohjaratkaisun on oltava aiottu käyttäjämäärä, asuntojen yhteiset tilat ja käyttötarpeiden muutokset huomioon ottaen asumisen kannalta tarkoituksenmukaisia. Asuinhuoneistossa on oltava toiminnan kannalta tarkoituksenmukaiset tilat lepoa, oleskelua ja vapaa-ajan viettoa, ruokailua ja ruoanvalmistusta, hygienian hoitoa sekä asumiseen liittyvää välttämätöntä huoltoa ja säilytystä varten. Tilat on varustettava niiden käytön edellyttämillä kalusteilla, varusteilla sekä teknisillä asennuksilla. Asuinhuoneistossa on aina oltava käymälä sekä riittävä perusvarustus henkilökohtaisen hygienian hoitoa ja ruoanvalmistusta varten.  

Majoituksen paloturvallisuuden kannalta tulee huomata pelastuslain (379/2011) 17 §, jonka mukaan asunto on varustettava riittävällä määrällä palovaroittimia tai muita laitteita, jotka mahdollisimman aikaisin havaitsevat alkavan tulipalon ja varoittavat asunnossa olevia. Toimivien palovaroittimien lisäksi majoitusta tarjoavan velvollisuuksiin kuuluu huolehtia, että poistumisreitit ovat kulkukelpoisia ja esteettömiä. Majoittujille tulisi antaa ohjeistusta tulipalon ja muiden hätätilanteiden varalle sekä opastusta esimerkiksi grillin, takan ja saunan turvallisesta käyttämisestä. 

Ruokahuollon asianmukaisuudella tarkoitettaisiin sitä, että tarjolla oleva ravinto on laadultaan hyvää ja vastaa kalorisisällöltään keruutyössä kuluvaa energiamäärää. 

Luonnontuotekeruualan toimijan tulisi pitää kerääjälle tarjolla katsastettu ajoneuvokalusto keruupaikoille kulkemiseen ja luonnontuotteiden kuljettamiseen (4 kohta). Samoin hänen tulisi pitää kerääjälle tarjolla keruuvälineet ja keruuvarusteet (5 kohta). Myös nämä velvollisuudet ovat yhdenmukaisia nykyisen aiesopimuksen edellytysten kanssa. 

Kuten nykyisinkin, luonnontuotekeruualan toimijan tulisi huolehtia siitä, että kulloinkin voimassa olevat luonnontuotteiden sisäänostohinnat ovat kerääjän tiedossa (6 kohta). Koska kerättyjen luonnontuotteiden sisäänostohinta on merkityksellinen myös kerääjän harkitessa Suomeen tulemista, sisäänostohinta tulisi antaa kerääjälle jo ennen tämän Suomeen lähtemistä. Silloin kun ei ole kyse työsuhteesta, kerääjän ja luonnontuotekeruualan toimijan ei yleensä ole mahdollista sopia kerättyjen luonnontuotteiden ostohintaa. Tieto sisäänostohinnasta tulisi kuitenkin antaa. Kerääjän oikeusaseman kannalta on myös merkityksellistä, että keruun alkaessa tiedossa oleva sisäänostohinta ei keruupäivän aikana laske. Olennaista on myös, että kerääjällä on tieto häneltä veloitettavista kuluista. Myös tämä tieto tulisi antaa kerääjälle jo ennen tämän Suomeen saapumista. 

Luonnontuotekeruualan toimijan tulisi myös varmistaa, että kerääjällä on mahdollisuus antaa palautetta toimijalle sekä toimivaltaisille viranomaisille. Tämä varmistettaisiin toimijan velvollisuudella pitää kerääjien nähtävillä viranomaisten yhteystiedot palautteen antamista varten (7 kohta). Suora palaute kerääjiltä on tärkeä luonnontuotteiden keruun seuranta- ja toiminnan kehittämiskeino. Toimivaltaisilla viranomaisilla tarkoitettaisiin työsuojeluviranomaista, työ- ja elinkeinotoimistoa sekä muita viranomaisia, joiden lakisääteiseen valvontatehtävään liittyviä seikkoja ehdotettavaan lakiin sisältyy. 

Lain noudattamisen valvonnan onnistumiseksi luonnontuotekeruualan toimijan tulisi ennalta ilmoittaa kerääjien tukikohdat työsuojeluviranomaiselle (8 kohta). Tukikohdat ovat käytännössä kerääjien leirejä, joissa kerätyt luonnontuotteet punnitaan ja niillä käydään kauppaa, kerääjille valmistetaan ruokaa ja joissa ajoneuvot ja keräysvarusteet huolletaan ja korjataan. Tukikohdat toimivat myös kerääjien majoituspaikkoina ja keskuksina, joissa kerääjät perehdytetään sekä opastetaan maastoon. Tieto tukikohtien sijainnista on tärkeää siksi, että työsuojeluviranomainen voisi tavoittaa kerääjät ja luonnontuotekeruualan toimijat. Tieto tukikohtien sijainnista tulisi toimittaa työsuojeluviranomaisen julkisesti ilmoittamaan osoitteeseen, joka voisi olla esimerkiksi yksi nimenomainen sähköpostiosoite. Jos keruukauden aikana kerääjien tukikohta muuttuu, myös uudesta tukikohdasta tulisi tehdä ennakkoilmoitus. 

7 §.Ansioiden maksaminen ja kulujen veloittamista koskevat kiellot. Pykälä on luonnontuotteiden kerääjien oikeusaseman parantamisen kannalta olennainen. Luonnontuotekeruualan toimijan tulisi järjestää kerääjälle ajantasainen ansioiden kertymisen seuranta sekä maksaa kerääjän kaikki keruuansiot ennen kerääjän maasta poistumista. Useimmilla toimijoilla on nykyisinkin ajantasainen ansioiden kertymisen seurantajärjestelmä. Koska kerääjän kannalta kyse on keskeisestä seikasta, edellytyksestä säädettäisiin laissa. Velvollisuus maksaa kaikki kertyneet ansion kokonaisuudessaan ennen maasta poistumista on ollut myös aiesopimuksessa. Nykyisessä aiesopimuksessa on 14 päivän joustovara. Keruuansioiden päätymiseen kerääjälle maasta poistumisen jälkeen liittyy kuitenkin riskejä, joten ehdotetussa laissa ei olisi joustovaraa keruuansioiden maksamisessa. Velvoitteeseen poikkeuksena tulee huomioida poimijan ennalta suunnittelemattomat maasta poistumiset. 

Suomessa ja Suomen ulkopuolella kerääjälle kertyvät kulut pienentävät merkittävästi kerääjän ansioita. Kulujen veloittamisen kieltoa koskeva säännös olisi osittain ehdoton eli kieltäisi kulujen veloittamisen kokonaan. Osittain säännös sallisi kulujen veloittamisen, mutta kuitenkin kieltäisi kohtuuttomien kulujen veloittamisen.  

Pykälässä asetettaisiin luonnontuotekeruualan toimijalle velvollisuus huolehtia myös siitä, että toimijan lukuun toimiva taho noudattaa kulujen veloittamista koskevaa kieltoa. Luonnontuotekeruualan toimijalla olisi velvollisuus sopimusehdoissaan huolehtia siitä, että luonnontuotekeruualan toimijan lukuun toimiva taho tai edustaja ei peri kerääjältä kiellettyjä tai kohtuuttomia maksuja. Säännös ulottaisi luonnontuotekeruualan toimijan kautta kulujen veloittamiskiellon myös Suomen rajojen ulkopuolelle, kun on kyse toimijan lukuun toimivasta tahosta. Säännös olisi olennainen luonnontuotteiden kerääjän oikeusaseman parantamisen näkökulmasta. 

Ehdottomasti olisi kiellettyä maksun periminen kerääjän perehdyttämisestä, rekrytoinnista sekä Suomeen ja Suomesta pois matkustamiseen liittyvistä palveluista ja koron periminen mahdollisesta kerääjän matkakulujen rahoittamisesta. Luonnontuotekeruualan toimijan yhteistyövelvollisuudesta huolehtimisesta ei myöskään olisi luvallista periä maksua.  

Kerääjien rekrytointiin liittyvä veloituksen kielto vastaa julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain (916/2012) 12 luvun 5 §:n 1 momentissa säädettyä työnvälityksen maksukieltoa. Mainitun säännöksen mukaan yksityisiä työvoimapalveluja tarjoavat eivät saa periä maksua henkilöasiakkaalta tarjoamistaan työnvälityspalveluista (työnvälityksen maksukielto). Rikoslain 47 luvun 6 §:ssä säädetään, että joka julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain 12 luvun 5 §:n 1 momentissa säädetyn työnvälityksen maksukiellon vastaisesti perii maksun henkilöasiakkaalta, on tuomittava työnvälityksen maksukiellon rikkomisesta sakkoon tai vankeuteen enintään yhdeksi vuodeksi. Rangaistukseen voidaan rikoslain 1 luvun edellytyksin tuomita, vaikka rikos olisi tehty ulkomailla. Vastaava kerääjien rekrytointiin liittyvä veloituksen kielto on tärkeä kerääjien oikeusaseman parantamisen kannalta, erityisesti kerääjien kohtuuttoman velkaantumisen ehkäisemiseksi. 

Kohtuuttomien veloitusten kielto koskisi veloitusta majoituksen, ruokailun, ajoneuvojen, keruuvälineiden tai muiden keräämisessä tarvittavien varusteiden järjestämisestä ja ylläpitämisestä sekä muusta suoranaisesti poiminnan järjestämiseen liittyvästä palvelusta, jonka luonnontuotekeruualan toimija tai toimijan lukuun toimiva taho veloittaa (6 §:n 1 momentin 3–5 kohdat). Kohtuuttomuudella tarkoitettaisiin sitä, että veloitus ei saisi olla selvässä epäsuhteessa tarjottuun palveluun nähden. Epäsuhdetta tulisi arvioida suhteessa siihen, mitä vastaavasta palvelusta yleensä vastaavissa yhteyksissä luonnontuotekeruualan toimija tai hänen lukuunsa toimiva taho voivat periä. Lisäksi perittyjen kulujen tulisi vastata korkeintaan todellisia toimijalle syntyneitä kuluja. Esimerkiksi ajan varaaminen viisumihakemuksen jättämistä varten tai lääkärintarkastusajan varaamisesta luonnontuotekeruualan toimija tai hänen lukuunsa toimiva taho voivat periä kerääjältä esimerkiksi 0-20 euroa. Bussi- tai junalipun varaamisesta ei yleensä ole kohtuullista veloittaa mitään, koska kerääjä lähtökohtaisesti voi ja osaa tehdä sen itsekin. Ennen Suomeen lähtöä järjestettävästä perehdytystilaisuudesta veloitus voi olla esimerkiksi 30 euroa kultakin kerääjältä.  

Keräämisen järjestämiseen ja Suomeen ja Suomesta matkustamiseen liittyvä veloitusten kielto koskisi luonnontuotekeruualan toimijaa ja hänen lukuunsa toimivaa tahoa. Säännös ei koskisi muiden palveluja tarjoavien tahojen ja elinkeinonharjoittajien elinkeinotoimintaan kuuluvia säännönmukaisia veloituksia. Tällaisia ovat esimerkiksi viisumimaksu, lääkärintarkastuksen palkkio tai lentoyhtiön matkalippuveloitus. Viisumimaksun lisäksi viisuminhakijalta veloitetaan palvelumaksu, kun hän asioi ulkoisen palveluntarjoajan toimipisteessä. 

Ansioiden maksamisen ja maksukieltojen noudattamisen valvonta tehtäisiin luonnontuotekeruualan toimijan toimittamien asiakirjojen perusteella jälkikäteen. Asiakirjat arvioisi työ- ja elinkeinotoimisto ja antaisi niistä pyydettäessä lausunnon edustustolle tai työsuojeluviranomaisille (8§).  

8 §.Työ- ja elinkeinotoimiston tehtävät. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin, että työ- ja elinkeinotoimisto arvioisi, onko luonnontuotekeruualan toimija 5 §:ssä tarkoitetulla tavalla luotettava. Päätös annettaisiin toimijan pyynnöstä vuodeksi kerrallaan. Vuoden määräaika olisi tarpeen sen varmistamiseksi, että toimijalla on kyky vastata velvoitteistaan jokaisella keruukaudella. Keskeinen tietojen lähden toimijan luotettavuuden arvioinnissa olisi velvoitteidenhoitoselvitys (VHS), johon työ- ja elinkeinotoimistolla olisi tietojensaantioikeus ehdotetun 11 §:n nojalla. Tarvittaessa työ- ja elinkeinotoimisto voisi kuitenkin käyttää arvion pohjana olevassa selvityksessään myös sellaisia tietolähteitä, joista sillä olisi lain nojalla tietojensaantioikeus. Toimija säilyttäisi päätöksen ja esittäisi sen tarvittaessa valvovalle viranomaiselle. 

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin Suomen edustustolle annettavasta lausunnosta. 2014 käytössä ollut lausuntomenettely on osoittanut, että Suomen edustustot tarvitsevat mainitun asiantuntijaviranomaisen antaman arvion viisumin myöntämistä harkitakseen. Nykyisin Suomen edustustoja viisumin myöntämisessä avustaa lausuntomenettelyllä Pohjois-Pohjanmaan työ- ja elinkeinotoimisto niiden vakavaraisuus- ja luotettavuuskriteerien perusteella, joista alan yritysten kanssa on sovittu aiesopimus- ja konsultaatiomenettelyssä. Tarkoitus on, että Pohjois-Pohjanmaan työ- ja elinkeinotoimistolla olisi edelleen työ- ja elinkeinoministeriön määräämä valtakunnallinen erikoistumistehtävä ulkomaalaisten luonnontuotteiden kerääjien neuvonnassa. 

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin lain soveltamista koskevasta neuvonnasta. Neuvontatehtävä olisi työ- ja elinkeinotoimiston ja työsuojeluviranomaisten yhteinen. Perusteluna on, että kummallakin viranomaistaholla on keskeinen tehtävä lain soveltamisessa. Yhteisessä neuvontatehtävässä onnistuminen edellyttää kummankin viranomaisen hyvää yhteistoimintaa ja sujuvaa tietojen vaihtoa. 

9 §.Valvonta. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin, että ehdotetun lain säännösten noudattamista valvoisivat työsuojeluviranomaiset siten, kuin laissa työsuojelun valvonnasta ja työpaikan työsuojeluyhteistoiminnasta (44/2006) säädetään, siltä osin kuin valvonta ei kuulu muulle toimivaltaiselle viranomaiselle. Työsuojeluviranomaisella on nykyisin osana ulkomaalaislain mukaista valvontatehtäväänsä velvollisuus valvoa luonnontuotteiden keruuseen liittyvien tukihenkilöiden työehto- ja työnteko-oikeuskysymyksiä ja tässä tarkoituksessa myös oikeus päästä luonnontuotealan yritysten tiloihin ja kerääjien leireihin. Ehdotetun lain säännösten valvonta muodostaisi johdonmukaisen kokonaisuuden työsuojeluviranomaisen ulkomaalaislaissa säädettyjen asioiden valvontaan.  

Ehdotettuun lakiin sisältyy luonnontuotekeruualan toimijan velvollisuuksia, joiden valvonta kuuluu lain nojalla muulle viranomaiselle kuin työsuojeluviranomaiselle. Majoitusta koskeva valvonta kuuluu terveydensuojelulain nojalla kunnan terveydensuojeluviranomaiselle. Kunnan terveydensuojeluviranomainen tekee terveydensuojelulain valvomiseksi suunnitelmallista ja terveyshaittaepäilyihin nojautuvaa asuinolosuhteisiin liittyvää valvontaa. Kunnan rakennusvalvontaviranomaisella on maankäyttö- ja rakennuslain (132/1999) 183 §:n nojalla oikeus maankäyttö- ja rakennuslain mukaisen valvontatehtävän hoitamiseksi päästä rakennuskohteeseen ja suorittaa siinä tarkastuksia ja tutkimuksia. Jos on perusteltu syy epäillä, että rakentamista tai rakennuksen kunnossapitoa koskevia säännöksiä, määräyksiä tai kieltoja on rikottu, rakennusvalvontaviranomaisella on oikeus päästä myös rakennukseen tai huonetiloihin. Tarkastuksen toimittamisesta on ilmoitettava vähintään yhtä vuorokautta aikaisemmin rakennuksen tai huonetilan omistajalle ja haltijalle. 

Palotarkastuksia ja muita pelastuslain (379/2011) mukaisen valvontatehtävän edellyttämiä toimenpiteitä suorittaa alueen pelastusviranomainen. Palotarkastus saadaan pelastuslain nojalla suorittaa rakennuksessa ja rakennelmassa, niihin kuuluvissa huoneistoissa ja asunnoissa sekä muissa kohteissa. Palotarkastuksen suorittaja on päästettävä kaikkiin tarkastettaviin tiloihin ja kohteisiin. Tarkastettavan kohteen edustajan on esitettävä säädöksissä vaaditut suunnitelmat, muut asiakirjat ja järjestelyt. Ajoneuvojen katsastuksia valvoo Liikenne- ja viestintävirasto Traficom sekä kentällä poliisi. 

Työsuojeluviranomaiselle kuuluvia keskeisiä valvottavia asioita olisivat 4 §:ssä tarkoitettujen kerääjän oikeuksien toteutuminen, 6 §:n 1 kohdassa tarkoitettu perehdyttäminen, luonnontuotekeruualan toimijan yhteistyövelvollisuus, 6 §:n 5 kohdassa tarkoitetut keruuvälineet ja -varusteet, 6 §:n 6 kohdassa tarkoitettu sisäänostohinta ja 6 §:n 7 kohdassa tarkoitettu palaute. Työsuojelun valvonnasta ja työpaikan työsuojeluyhteistoiminnasta annetun lain 1 §:n 2 momentin mukaan mitä 2, 3 ja 6 luvussa säädetään työnantajasta ja työpaikasta, sovelletaan soveltuvin osin muihin tahoihin, joita työsuojeluviranomainen valvoo.  

Eri viranomaisten tehokas valvonta edellyttää viranomaisten hyvää yhteistoimintaa. Luonnontuotekeruualalla voisi olla perusteltua harjoittaa vastaavanlaista moniviranomaisvalvontaa kuin Kuopion alueella on tehty peltomarjanviljelyssä. Tämä mahdollistaisi laaja-alaisen viranomaisvalvonnan, johon sisältyisi niin työsuojelu-, terveys-, palo-, vero- kuin maahanmuuttoviranomaisten yhteistoiminnan, ja jolla voitaisiin tehokkaasti ja ajantasaisesti puuttua mahdollisiin ongelmiin. 

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin, että työsuojeluviranomaisella on oikeus saada valvonnassaan välttämättömistä tiedoista ja asiakirjoista käännös suomen, ruotsin tai englannin kielelle, jos se ei voi suorittaa valvonta-tehtäväänsä alkuperäisellä kielellä olevan tiedon tai asiakirjan perusteella. Säännös on olennainen työsuojeluviranomaisen tehokkaan valvonnan mahdollistamiseksi. 

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin selvyyden vuoksi, että jos on todennäköisiä perusteita epäillä, että on tehty 9 §:ssä rangaistavaksi säädetty teko, työsuojeluviranomaisen on tehtävä siitä ilmoitus poliisille esitutkintaa varten. Ilmoitus voidaan kuitenkin jättää tekemättä, jos tekoa on pidettävä olosuhteet huomioon ottaen vähäisenä eikä yleinen etu vaadi ilmoituksen tekemistä. 

10 §.Luonnontuotteita keräävien ulkomaalaisten oikeudellisesta asemasta annetun lain rikkomus. Laissa olisi portaittainen lain oikean soveltamisen varmistaminen. Työ- ja elinkeinotoimisto yhdessä työsuojeluviranomaisen kanssa antaisivat neuvontaa siten kuin 9 § säädetään. Työsuojelun valvonnasta ja työpaikan työsuojeluyhteistoiminnasta annetun lain 13 §:n nojalla työsuojeluviranomainen voisi antaa toimintaohjeen ja kehotuksen. Jos luonnontuotekeruualan toimija työsuojeluviranomaisen antamasta kehotuksesta huolimatta laiminlyö lain 6 §:ssä säädetyn velvollisuuden, ei järjestä ansioiden seurantaa 7 §:n 1 momentissa säädetyllä tavalla tai rikkoo 7 §:n 2 momentissa säädettyä maksun tai koron perimiskieltoa, olisi tuomittava sakkorangaistukseen. 

Sakkorangaistus olisi perusteltu siksi, että ehdotettu laki rinnastuu sellaisiin työsuojeluviranomaisen valvonnassa oleviin lakeihin ja teemoihin, jotka ovat työntekijän suojaksi pakottavia. Tällaisia ovat muun muassa työnvälitysmaksun perimisen kielto työntekijältä, työsuojelu ja lähetettyjen työntekijöiden majoitusolojen valvonta. Moniin niistä liittyy rikkomusseuraamus. Rikkomus voitaisiin tuomita, vaikka kerääjä on jo poistunut maasta. Silti rikkomuksen yhteydessä myös kerääjällä on mahdollisuus vaatia korvauksia, mikä myös parantaisi hänen oikeusturvaansa. Rikkomusseuraamus on seuraamuksena ymmärrettävä ja sen ennaltaehkäisevyys on korkea, jolloin se antaa selkeän viestin myös Suomen rajojen ulkopuolelle siitä, että Suomi suhtautuu kerääjien asianmukaiseen kohteluun vakavasti.  

Seuraamuksen tuomitsemisen edellytyksenä olisi, että luonnontuotekeruualan toimija ei ole noudattanut työsuojeluviranomaisen antamaa kehotusta. Kehotus olisi tarkoituksenmukainen edellytys siksi, että osa 6 §:ssä säädetyistä luonnontuotekeruualan toimijalle säädetyistä edellytyksistä on kerääjän oikeusturvan kannalta yksittäisinä kysymyksiä merkitykseltään rajallisia. Yksittäisen velvoitteen noudattaminen voi tapauksittain johtua esimerkiksi ymmärrettävästä viivästyksestä. Sen sijaan, jos luonnontuotekeruualan toimija laiminlyö velvoitteen työsuojeluviranomaisen antamasta kehotuksesta huolimatta, sakkorangaistukseen tuomitseminen olisi perusteltua. 

Rikkomussäännöstä sovellettaisiin, ellei teosta ole tuomittava ankarampaa rangaistusta. Teosta tuomittavia ankarampia rangaistuksia voisivat olla esimerkiksi petos (RL 36:1), kiskonta (RL 36:6) tai ihmiskauppa (RL 25:3). 

Rangaistusvastuun kohdentumiseen luonnontuotekeruualan toimijan ja tämän edustajan kesken sovellettaisiin rikoslain 47 luvun 7 §:ää. Luonnontuotteiden kerääjä, jonka oikeuksia menettelyllä on loukattu, olisi rikkomuksessa asianomistajan asemassa ja siten oikeutettu vaatimaan korvauksia rikosprosessissa. Sakkoseuraamuksiset rikkomukset käsitellään yleensä sakkomenettelyssä. Sakkomenettely on mahdollista vain asianomistajan eli kerääjän suostumuksella. Kerääjän korvausvaatimus sekä myös syyttäjän vaatimus yli 1 000 euron menettämisseuraamuksesta (esimerkiksi hyödyn menettäminen) voi estää asian käsittelyn sakkomenettelyssä. 

11 §.Tietojensaantioikeus ja asiakirjojen säilyttämisvelvollisuus. Työ- ja elinkeinotoimistolla ja työsuojeluviranomaisella ei ole voimassa olevan sääntelyn nojalla oikeutta saada luonnontuotekeruualan toimijalta lain toimeenpanossa välttämättömiä tietoja. Tietojensaantioikeutta ei myöskään kaikilta osin ole sellaiselta muulta viranomaiselta, jonka valvontatoimivaltaan sisältyy 6 §:ssä tarkoitettuja seikkoja. Siksi tietojensaantioikeudesta säädettäisiin laissa. Tietojensaanti olisi olennaista erityisesti 8 §:n 2 momentissa tarkoitetun seurannan, 4, 6 ja 7 §:en mukaisen valvonnan ja 5 §:n mukaisen luotettavuuden arvioinnin suorittamiseksi. 

Tietojen saannista luonnontuotekeruualan toimijalta säädettäisiin pykälän 1 momentissa. Työ- ja elinkeinotoimistolla ja työsuojeluviranomaisella olisi oikeus salassapitosäännösten estämättä saada luonnontuotekeruualan toimijalta tiedot ja asiakirjat, jotka ovat välttämättömiä tässä laissa säädetyn seurannan ja valvonnan suorittamiseksi. Pykälän 2 momentissa säädettäisiin tietojensaantioikeudesta viranomaiselta tai muulta julkista tehtävää hoitavalta. Työ- ja elinkeinotoimistolla ja työsuojeluviranomaisella olisi oikeus salassapitosäännösten estämättä saada muulta viranomaiselta ja julkista tehtävää hoitavalta tietoja veroihin, lakisääteisiin eläke-, tapaturma- tai työttömyysvakuutusmaksuihin tai Tullin perimiin maksuihin liittyvien rekisteröitymis-, ilmoitus- ja maksuvelvollisuuksien hoitamisesta, toiminnasta, taloudesta sekä kytkennöistä tai tämän lain mukaisten velvoitteiden noudattamisesta, jotka ovat välttämättömiä 5 §:ssä tarkoitetun luotettavuuden selvittämiseksi. Säännös perustaisi työ- ja elinkeinotoimistolle oikeuden saada Harmaan talouden selvitysyksiköltä oikeuden saada luonnontuotekeruualan toimijoita koskevia velvoitteidenhoitoselvityksiä (VHS). Säännös mahdollistaisi myös työ- ja elinkeinotoimiston ja työsuojeluviranomaisen välisen tietojen vaihdon koskien luonnontuotekeruualan toimijan lain mukaisten velvoitteiden noudattamista. 

Merkittävä osa ehdotetun lain mukaisista luonnontuotekeruualan toimijan velvollisuuksista perustuisi asiakirjatarkastuksiin. Luonnontuotteiden keruukausi on lyhyt, eikä reaaliaikaiseen valvontaan todennäköisesti useinkaan ole mahdollisuuksia. Siksi pykälän 3 momentissa säädettäisiin, että luonnontuotekeruualan toimijan tulisi säilyttää lain mukaisten velvollisuuksien hoitamiseen liittyvät tiedot siten, että ne ovat tarvittaessa työsuojeluviranomaisen tarkastettavissa myös myöhemmin kerääjien jo poistuttua maasta. luonnontuotekeruualan toimijan tulisi säilyttää tiedot keruuvuoden päättymisestä kaksi vuotta. Säännös on rakenteeltaan samankaltainen tietojen säilyttämistä koskeva ulkomaalaislain 86 a §:n 3 momentti. 

12 §.Muutoksenhaku. Pykälässä säädettäisiin muutoksenhausta luonnontuotteita keräävien ulkomaalaisten oikeudellisesta asemasta annetun lain nojalla tehtyihin työ- ja elinkeinotoimiston päätöksiin. Ensisijaisena muutoksen hakukeinona olisi oikaisuvaatimus. Oikaisuvaatimuksesta on säädetty hallintolaissa (434/2003). Kaksivaiheisesta muutoksenhausta on katsottu parhaaksi poiketa, koska päätös luonnontuotekeruualan toimijan luotettavuudesta tehtäisiin vuodeksi kerrallaan, ja liian pitkä muutoksenhakuaika voisi aiheuttaa vaikeuksia järjestää keruutoimintaa satokaudella. Hallintovalituksesta säädetään oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetussa laissa (808/2019). 

13 §.Voimaantulo. Pykälässä säädettäisiin uuden lain voimaantulosta. 

7.2  Laki Harmaan talouden selvitysyksiköstä

6 §.Velvoitteidenhoitoselvityksen käyttötarkoitus. Pykälän 1 momenttia ehdotetaan laajennettavaksi uudella 29 kohdalla siten, että Harmaan talouden selvitysyksikkö laatisi velvoitteidenhoitoselvityksen tukemaan luonnontuotteita keräävien ulkomaalaisten oikeudellisesta asemasta annetussa laissa tarkoitetun luonnontuotekeruualan toimijan luotettavuuden selvittämistä.