1.1 Laki Suomen osallistumisesta Euroopan unionin rikosoikeudellisen yhteistyön viraston (Eurojust) toimintaan
1 §.Lain tarkoitus. Pykälän mukaan laissa annettaisiin Eurojust-asetuksen täydentävät kansalliset säännökset. Asetus on suoraan sovellettavaa lainsäädäntöä ja se on sellaisenaan voimassa Suomessa. Eurojust-asetuksessa on kuitenkin jätetty joiltakin osin kansallista harkinnanvaraa. Lisäksi esimerkiksi Eurojustin kansallisen jäsenen nimittäminen ja henkilötietojen luovuttaminen Eurojustille edellyttävät Eurojust-asetusta tarkempaa sääntelyä.
2 §.Kansallinen jäsen. Pykälässä säädettäisiin Suomen kansallisen jäsenen nimittämisestä ja kelpoisuusvaatimuksista. Koska kansallisen jäsenen toimikaudesta säädetään Eurojust-asetuksessa, ei laissa olisi enää tarvetta säilyttää voimassa olevan Eurojust-lain 2 §:n 1 momentissa sanottua kansallisen jäsenen toimikaudesta. Sen sijaan voimassa olevan lain 2 §:n 2 momentti olisi edelleen tarpeellinen, ja uuden lain 2 §:n sisältö vastaisi sisällöltään kyseistä momenttia. Pykälän mukaan kansallinen jäsen nimitettäisiin edelleen määräaikaiseen virkasuhteeseen valtionsyyttäjäksi. Jäsenen nimittämiseen ja kelpoisuusvaatimuksiin sovellettaisiin, mitä valtionsyyttäjän nimittämisestä ja kelpoisuusvaatimuksista on säädetty Syyttäjälaitoksesta annetussa laissa.
3 §.Kansallisen jäsenen toimivalta. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin nykylain tavoin siitä, että kansallisella jäsenellä on Syyttäjälaitoksesta annetun lain 10 §:ssä tarkoitettu toimivalta Eurojustin toimivaltaan kuuluvissa asioissa. Kansallinen jäsen olisi siis toimivaltainen hoitamaan syyttäjän tehtäviä koko maassa, mutta vain Eurojustin toimivaltaan kuuluvissa rikosasioissa. Nämä on määritelty Eurojust-asetuksen 3 artiklassa ja sen liitteessä I. Nykylaissa olevalle säännökselle tietojen vaihtamisesta Euroopan petoksentorjuntaviraston kanssa ei olisi enää tarvetta, sillä asiasta on säädetty Eurojust-asetuksen 8 artiklan 1 kohdan b alakohdassa.
Pykälän 2 momentti vastaisi nykyisen lain 3 §:n 3 momenttia. Säännös koskisi toimenpiteitä, joita kansallinen jäsen voisi tehdä Suomen toimivaltaisen viranomaisen pyynnöstä tai sen suostumuksen saatuaan. Tarkoituksena on helpottaa kansallisten viranomaisten toimintaa mahdollistamalla se, että nämä voisivat valtuuttaa kansallisen jäsenen toimimaan puolestaan oikeudelliseen yhteistyöhön liittyvien pyyntöjen laatimisessa ja niiden täytäntöönpanossa sekä silloin, kun Eurojust koordinoi useaa jäsenvaltiota koskevan rikosasian tutkintaa tai syytetoimia.
Momentin 1 kohdan mukaan kansallinen jäsen voisi saattaa rikosasian Eurojustin käsiteltäväksi. Kohdan 2 mukaan kansallinen jäsen voisi tehdä oikeudellista yhteistyötä koskevan pyynnön tai määräyksen vieraalle valtiolle. Peruste valtuuttaa kansallinen jäsen tekemään säännöksessä tarkoitettu pyyntö tai määräys voisi olla ennen muuta se, että siten voitaisiin helpottaa tai nopeuttaa pyynnön tai määräyksen täytäntöönpanoa. Kohdan 3 mukaan kansallinen jäsen voisi päättää esitutkintaviranomaisen tai syyttäjän toimivaltaan kuuluvan rikosoikeudellista yhteistyötä koskevan pyynnön tai määräyksen täytäntöönpanosta Suomessa. Säännös voisi tulla sovellettavaksi esimerkiksi kansallisen jäsenen vastaanotettua rikosoikeudellista yhteistyötä koskevan pyynnön, joka olisi pantava täytäntöön kiireellisesti. Tällöin kansallisen jäsenen tulisi käytännössä olla yhteydessä Suomen toimivaltaiseen viranomaiseen, joka voisi antaa suostumuksensa siihen, että kansallinen jäsen päättää pyynnön täytäntöönpanosta Suomessa. Kohdan mukaan kansallinen jäsen voisi päättää vain sellaisesta toimenpiteestä, josta Suomessa päättää esitutkintaviranomainen tai syyttäjä. Kansalliselle jäsenelle ei toisin sanoen olisi mahdollista siirtää toimivaltaa päättää sellaisesta täytäntöönpanotoimesta, josta Suomessa päättää tuomioistuin. Rajaus on perusteltu siksi, että valtiosääntöoikeudellisesti saattaisi olla ongelmallista siirtää tuomioistuimille kuuluvaa päätösvaltaa kansalliselle jäsenelle. Tähän ei olisi tarvettakaan sikäli, että kansallisen jäsenen tehtävät liittyvät nimenomaan esitutkinta- ja syytetoimien koordinointiin. Oikeudellista yhteistyötä koskevan pyynnön täytäntöönpanosta olisi luonnollisesti muutoin voimassa, mitä siitä on erikseen säädetty tai asianomaisen vieraan valtion kanssa sovittu. Momentin 4 ja 5 kohdissa säädettäisiin siitä, että kansallinen jäsen voisi päättää Eurojustin koordinointikokouksessa sovitun toimenpiteen toteuttamisesta Suomessa taikka luvan myöntämisestä valvottuun läpilaskuun tai sen koordinoimisesta Suomessa. Siten esimerkiksi tutkinnanjohtaja tai valvotusta läpilaskusta päättävä virkamies voisi valtuuttaa kansallisen jäsenen tarvittaessa päättämään Eurojustin koordinointikokouksessa sovitun toimenpiteen toteuttamisesta Suomessa, jos asianomainen virkamies itse ei ole päässyt osallistumaan kokoukseen.
Pykälän 3 momentti koskisi kansallisen jäsenen toimivaltuuksia kiireellisissä tilanteissa ja vastaisi pitkälti nykyisen lain 4 momenttia. Säännöksen tarkoituksena on turvata kansallisen jäsenen mahdollisuudet toimia nopeaa päätöstä edellyttävissä tilanteissa, joissa hän ei saa yhteyttä Suomessa viranomaiseen, jolla on toimivalta päättää toimenpiteestä. Momentin mukaan kansallinen jäsen voisi tällöin päättää 2 momentin 2—5 kohdassa mainituista esitutkintaviranomaisen tai syyttäjän toimivaltaan kuuluvasta toimenpiteistä, eli tehdä vieraalle valtiolle rikosoikeudellista yhteistyötä koskevan pyynnön tai täytäntöönpanna tällaisen pyynnön, Eurojustin koordinointikokouksessa päätetyn tutkintatoimenpiteen suorittamisesta Suomessa sekä luvan myöntämisestä valvottuun läpilaskuun tai sen koordinoimisesta. Valvotun läpilaskun koordinoimisessa on kyse ennen muuta tiedonkulun varmistamisesta eri vastuuviranomaisten välillä. Kansallisen jäsenen päätösvaltaa kiiretilanteessa on ehdotuksessa rajattu nykylain tavoin siten, että säännökseen ei käytännössä olisi tarvetta turvautua. Tämä johtuu siitä, että Suomessa toimii päivystysjärjestelmä sekä esitutkintaviranomais- että syyttäjäorganisaatiossa. Kansallisen jäsenen toimivaltaa rajoittaisi lisäksi se, että hänellä olisi aina ennen päätöksen tekemistä velvollisuus olla yhteydessä Suomen viranomaiseen, joka vastaa toimenpiteen käytännön toteuttamisesta. Toimenpiteen Suomessa toimeenpaneva viranomainen olisi useimmiten tutkinnanjohtaja tai vastaavan tasoinen virkamies. Näin varmistuttaisiin etukäteen siitä, että toimenpide toteutetaan asianmukaisesti ja voimassaolevia menettelysäännöksiä noudattaen. Esimerkiksi valvotun läpilaskun osalta olisi noudatettava poliisin, Tullin ja Rajavartiolaitoksen yhteistoiminnasta annetun lain (687/2009) 4 §:ää sekä kansainvälisiä rikosoikeusapua koskevia sopimuksia. Voimassa olevia säännöksiä ja kansainvälisiä velvoitteita olisi noudatettava valvotun läpilaskun toteuttamisessa myös, kun kyse on Eurojustin kansallisen jäsenen välityksellä Suomeen saapuneesta valvottua läpilaskua koskevasta oikeusapupyynnöstä. Ehdotetussa 3 momentissa edellytettäisiin myös nykylain tavoin nimenomaisesti, että momentissa tarkoitetusta toimenpiteestä on viipymättä ilmoitettava viranomaiselle, jolla on toimivalta päättää toimenpiteestä. Tämän jälkeen mainitulla viranomaisella olisi toimivalta päättää toimenpiteen jatkamisesta tai sen keskeyttämisestä. Lisärajoituksena voimassa olevaan lakiin nähden olisi se, että kansallinen jäsen voisi kiireellisissä tilanteissa tehdä päätöksiä ainoastaan esitutkintaviranomaisen tai syyttäjän toimivaltaan kuuluvasta toimenpiteestä. Tätä voidaan pitää perusteltuna ottaen huomioon tuomioistuimen riippumattomuus sekä syyttäjän ja tuomioistuimen välinen toimivallan jako.
Pääosa 2 ja 3 momentin toimenpiteistä on sellaisia, jotka on ainakin jollain tasolla mainittu Eurojust-asetuksen 8 artiklassa kansallisten jäsenten valtuuksina. Koska artiklassa on kuitenkin viitattu kansalliseen lainsäädäntöön, on toimivaltuuksista selkeyden vuoksi syytä säätää riittävän kattavasti uudessa Eurojust-laissa, vaikka sääntely tällöin olisikin osittain päällekkäistä Eurojust-asetuksen kanssa. Selkeyden vuoksi voidaan pitää perusteltuna, että uudessa laissa seurailtaisiin mahdollisimman pitkälle nykyisen lain muotoiluja, sillä nykyisen lain soveltamisessa ei ole ilmennyt ongelmia, eikä uuden lain valmistelussa ole ilmennyt selkeitä perusteita muuttaa nykyisiä toimivaltuuksia.
4 §.Varajäsen. Voimassa olevassa laissa oleva säännös siitä, että valtakunnansyyttäjän toimisto määrää varajäsenen tai varajäsenet, sisällytettäisiin uuteen lakiin. Varajäsenen määräämisestä voitaisiin antaa Syyttäjänlaitoksesta annetun lain 30 §:ssä tarkoitetulla tavalla tarkempia määräyksiä Syyttäjälaitoksen työjärjestyksessä.
Voimassa olevassa laissa edellytetään, että varajäsenen on täytettävä kansallisen jäsenen kelpoisuusvaatimukset. Käytännössä tämä tarkoittaa, että varajäsenellä on oltava muu oikeustieteen ylempi korkeakoulututkinto kuin kansainvälisen ja vertailevan oikeustieteen maisterin tutkinto. Periaatteessa siis esimerkiksi esitutkintaviranomaisen edustaja olisi voinut tämän kelpoisuusvaatimuksen täytettyään toimia varajäsenenä. Useimmiten varajäsenenä on toiminut aiemmin kansallisena jäsenenä toiminut syyttäjä. Kuten edellä on todettu, Eurojust-asetuksessa edellytetään, että varajäsenellä on kansallisen jäsenen tavoin syyttäjän, tuomarin tai kansallisen lainsäädännön mukaisesti syyttäjän tai tuomarin toimivaltaa vastaavaa toimivaltaa käyttävän oikeusviranomaisen edustajan asema. Näin ollen olennaisena ei voida pitää enää nykylain tavoin tiettyjen kelpoisuusvaatimusten täyttämistä, vaan keskeistä on varajäseneksi nimettävän henkilön asema. Eurojust-asetus mahdollistaisi syyttäjän lisäksi myös tuomarin nimeämisen varajäseneksi. Koska käytännössä varajäsen hoitaa tehtävämääräyksellä kansallisen jäsenen tehtäviä vain ajoittain tämän sijaan, suurin osa varajäseneksi nimetyn työajasta kohdistuu muunlaiseen työhön. Tuomareiden riippumattomuuden, ja tuomareiden ja syyttäjien erilaisten toimivaltuuksien vuoksi voitaisiin pitää varsin ongelmallisena tilannetta, jossa varajäsenenä toimisi tuomarin virkaa hoitava henkilö, joka ajoittain tuomarin virkansa ohessa hoitaisi varajäsenen tehtäviä Eurojustissa kansallisen jäsenen toimivaltuuksin. Perusteltuna voidaan näin ollen pitää sitä ratkaisua, että Suomessa varajäseneksi nimettäisiin aina syyttäjä.
Kansallisen jäsenen varajäsenen tai varajäsenet määräisi pykälän 1 momentin mukaan valtakunnansyyttäjän toimisto. Toistaiseksi tarve on ollut ainoastaan yhden varajäsenen määräämiselle, mutta Eurojust-asetuksen mahdollistamalla tavalla otettaisiin lakiin edelleen mahdollisuus määrätä useampia varajäseniä. Varajäsenelle annettaisiin tehtävämääräys, kuten tähänkin saakka. Varajäsen toimisi tarvittaessa kansallisen jäsenen sijasta. Koska kyse ei ole varsinaisesta viransijaiseksi nimittämisestä, puhuttaisiin säännöksessä nykyisestä laista poiketen toimimisesta kansallisen jäsenen sijasta, eikä sijaisena. Käytännössä varajäsen hoitaa kansallisen jäsenen tehtäviä esimerkiksi tämän lomien aikana. Muotoilu vastaisi Eurojust-asetuksessa käytettyä kieltä. Edellä todetulla tavalla olisi uudessa laissa tarkoituksenmukaista rajata varajäseneksi määräämisen mahdollisuus vain syyttäjiin. Varajäseneksi määrättäisiin säännöksen mukaan Syyttäjälaitoksesta annetun lain 7 §:ssä tarkoitettu syyttäjä.
Pykälän 2 momentin mukaan varajäsenellä olisi nykyistä lakia vastaavasti kansallisen jäsenen toimivaltuudet, kun hän toimii kansallisen jäsenen sijasta. Varajäsenen toimikaudesta ei olisi enää tarve säätää, sillä se on määritelty kansallisen jäsenen toimikauden tavoin Eurojust-asetuksessa.
5 §.Kansallisen jäsenen avustaja. Kansallisen jäsenen avustajan tai avustajat määräisi 1 momentin mukaan valtakunnansyyttäjän toimisto. Avustajia voisi siis olla tarpeen mukaan yksi tai useampia. Avustaja toimisi tarvittaessa kansallisen jäsenen sijasta. Avustajalle ei ole nykyisessä Eurojust-laissa asetettu kelpoisuusvaatimuksia, mutta lain 5 §:n 1 momentin mukaan avustaja on voinut toimia kansallisen jäsenen sijaisena vain, mikäli hän täyttää kansallisen jäsenen kelpoisuusvaatimukset. Eurojust-asetuksen 7 artiklan 7 kohdassa edellytetään, että avustajalla on oltava syyttäjän, tuomarin tai kansallisen lainsäädäntönsä mukaisesti syyttäjän tai tuomarin toimivaltaa vastaavaa toimivaltaa käyttävän oikeusviranomaisen edustajan asema, jotta avustaja voi toimia kansallisen jäsenen lukuun tai sijasta. Voidaan pitää perusteltuna, että avustajaksi määrätään vain sellainen henkilö, joka käytännössä voi toimia tarvittaessa kansallisen jäsenen sijasta. Mitä varajäsenen osalta on edellä todettu koskien saman henkilön toimimista tuomarina ja kansallisen jäsenen varajäsenenä, pätee myös avustajana toimimiseen. Tästä syystä pykälään ehdotetaan samanlaista rajausta, kuin varajäsenen osalta 4 §:ssä. Avustajaksi määrättäisiin siten vain Syyttäjälaitoksesta annetun lain 7 §:ssä tarkoitettu syyttäjä.
Kansallisen jäsenen avustajan toimikaudesta ei säädetä Eurojust-asetuksessa, mistä syystä uudessa laissa olisi edelleen tarpeen säätää toimikauden pituudesta. Kansallisen jäsenen ja varajäsenen toimikausi on Eurojust-asetuksen mukaan viisi vuotta, mistä syystä avustajan toimikausi olisi määritelty pykälän 2 momentissa saman pituiseksi. Toimikausi voitaisiin nykyisen lain mukaisesti uusia, eikä uudistamiskertoja olisi rajattu. Pykälän 3 momenttiin sisältyisi nykyisessä laissakin oleva säännös siitä, että avustajalla on 3 §:ssä säädetty toimivalta, kun hän toimii kansallisen jäsenen sijasta.
6 §.Kansalliset yhteyshenkilöt ja koordinointi. Säännös vastaisi osin nykyisen lain 7 ja 8 §:ää, joissa säädetään kansallisista yhteyshenkilöistä ja heidän pääsystään Eurojustin asianhallintajärjestelmään. Näiden lisäksi säännöksessä säädettäisiin kansallisen koordinointijärjestelmän järjestämisestä. Säännös täydentäisi Eurojust-asetuksen 20 ja 25 artiklaa. Säännöksen 1 momentin mukaan valtakunnansyyttäjän toimisto nimeäisi yhden tai useamman Eurojust-asetuksen 20 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun kansallisen yhteyshenkilön, sekä vastaisi kyseisen artiklan 3 kohdassa tarkoitetun kansallisen koordinointijärjestelmän järjestämisestä. Voimassa olevassa Eurojust-laissa ei ole säännöksiä kansallisen koordinoinnin järjestämisestä, mutta käytännössä koordinointi on järjestetty Eurojust-asetuksen edellyttämällä tavalla ja valtakunnansyyttäjän toimisto vastaa järjestelystä. Näin ollen uusi säännös ei merkitsisi muutosta olemassa olevaan tilanteeseen. Säännöksen tarkoituksena olisi tältä osin vain vahvistaa se, että vastuu järjestämisestä on valtakunnansyyttäjän toimistolla. Valtakunnansyyttäjän toimisto voi antaa tarkempia ohjeita siitä, miten kansallinen koordinointi Suomessa toteutetaan.
Pykälän 2 ja 3 momentti koskisivat pääsyn myöntämistä Eurojustin asianhallintajärjestelmään kansallisen koordinointijärjestelmän edustajille. Kansallinen jäsen päättäisi 2 momentin mukaan Eurojust-asetuksen 25 artiklan 2 kohdassa tarkoitetulla tavalla 20 artiklan 3 kohdassa tarkoitettujen kansallisen koordinoinnin edustajien pääsystä Eurojustin asianhallintajärjestelmän tilapäisiin tietokantoihin. Käytännössä tilapäiset tietokannat koskevat yksittäisiä tapauksia. Pääsyn edellytyksenä olisi nykylain tavoin, että se on tarpeen kyseisten henkilöiden Eurojust-asetuksessa säädettyjen tehtävien hoitamiseksi. Tehtävistä on säädetty 20 artiklan 7 kohdassa, jonka mukaan kansallinen koordinointijärjestelmä helpottaa Eurojustin tehtävien suorittamista asianomaisessa jäsenvaltiossa, muun muassa avustamalla sen ratkaisemisessa, olisiko pyyntö käsiteltävä Eurojustin vai Euroopan oikeudellisen verkoston avulla, sekä avustamalla kansallista jäsentä niiden viranomaisten määrittämisessä, jotka vastaavat oikeudellista yhteistyötä koskevien pyyntöjen ja päätösten täytäntöönpanosta. Säännös täydentäisi 25 artiklan 2 kohtaa, ja tarkoituksena olisi ohjata kansallista jäsentä päätöksenteossa tämän harkitessa pääsyn myöntämisen edellytyksiä. Pykälän 3 momentissa säädettäisiin siitä, että päätöksen edellä mainittujen henkilöiden pääsystä Eurojustin asianhallintajärjestelmän hakemistoon tekisi valtakunnansyyttäjän toimisto. Päätöksestä olisi ilmoitettava Eurojustille ja Euroopan komissiolle. Säännös täydentäisi 25 artiklan 3 kohtaa.
7 §.Yhteistyö kansallisten viranomaisten kanssa. Vaikka Eurojust-asetus sisältääkin useita säännöksiä kansallisen jäsenen ja kansallisten toimivaltaisten viranomaisten välisestä tietojenvaihdosta, ei siitä ilmene selkeää velvoitetta kansalliselle jäsenelle toimia viipymättä suhteessa kansallisiin toimivaltaisiin viranomaisiin esimerkiksi toimittamalla vieraasta valtiosta saamansa rikosoikeudellista yhteistyötä koskeva pyyntö toimivaltaisten viranomaisten käsiteltäväksi. Vaikka tällainen velvoite on luettavissa useamman Eurojust-asetuksen säännöksen pohjalta (ainakin 4, 8 ja 22 artiklat), voidaan pitää perusteltuna selkeän velvoitteen kirjaamista lakiin.
Voimassa olevan Eurojust-lain 3 §:n 2 momentissa kansalliselle jäsenelle on asetettu velvoite ilmoittaa viipymättä toimivaltaiselle viranomaiselle tietoonsa tulleista seikoista, jotka liittyvät tai voivat liittyä Suomessa käsiteltävänä olevaan rikosasiaan. Hänen on myös viipymättä toimitettava vieraasta valtiosta saamansa rikosoikeudellista yhteistyötä koskeva pyyntö toimivaltaisen viranomaisen käsiteltäväksi. Nyt ehdotettavan 7 §:n 1 ja 2 momentti sisältäisivät vastaavat velvoitteet. Lisäksi 2 momentissa asetettaisiin velvoite toimivaltaiselle viranomaiselle käsitellä ilman aiheetonta viivytystä kansallisen jäsenen Eurojust-asetuksen 8 artiklan 5 kohdassa tarkoitetussa tilanteessa tekemä pyyntö. Tämä täydentäisi Eurojust-asetuksen 8 artiklan 6 kohtaa, jonka mukaan jäsenvaltioiden on varmistettava, että toimivaltainen kansallinen viranomainen käsittelee niiden kansallisen jäsenen tekemän ehdotuksen ilman aiheetonta viivytystä. Kyse olisi tilanteista, joissa kansallisella jäsenellä ei ole toimivaltaa, vaan toimivalta esimerkiksi oikeusapua tai vastavuoroista tunnustamista koskevaan pyyntöön tai määräykseen olisi tuomioistuimella. Kansallinen jäsen voi siis tehdä Eurojust-asetuksen 8 artiklan 5 kohdan mukaisesti pyynnön tuomioistuimelle toimenpiteen toteuttamiseksi, jolloin tuomioistuimen olisi käsiteltävä pyyntö ilman aiheetonta viivytystä.
8 §.Tietojen toimittaminen kansalliselle jäsenelle ja tämän oikeus käsitellä henkilötietoja. Säännös vastaisi sisällöltään osin nykyisen lain 9 ja 10 §:ää. Eurojust-asetuksen 7 artiklan 8 kohdan mukaan Eurojustin ja jäsenvaltioiden välinen operatiivinen tietojenvaihto tapahtuu kansallisten jäsenten välityksellä.
Pykälän 1 momentin mukaan rikosasian käsittelystä vastaavan viranomaisen olisi toimitettava kansalliselle jäsenelle Eurojust-asetuksen 21 artiklan 4—6 kohdassa tarkoitettujen sekä terrorismirikoksia koskevasta tietojenvaihdosta ja yhteistyöstä tehdyn neuvoston päätöksen 2005/671/YOS 2 artiklassa tarkoitettujen tietojen lisäksi muut välttämättömät tiedot, jotka ovat tarpeen Eurojustin tehtävien hoitamiseksi. Säännös täydentäisi Eurojust-asetuksen 21 artiklassa ja neuvoston päätöksen 2005/671/YOS terrorismirikoksia koskevasta tiedonvaihdosta ja yhteistyöstä 2 artiklassa tarkoitettuja tietojentoimittamisvelvoitteita, sillä kaikkia mahdollisesti Eurojustin tehtävien hoitamiseksi tarpeellisia tietoja ei ole mahdollista tyhjentävästi laissa yksilöidä. Muissa kuin Eurojust-asetuksen 21 artiklan 4—6 kohdassa tarkoitetuissa tilanteissa säännös jättäisi siten Suomen viranomaisen harkintaan, ovatko tiedot välttämättömiä Eurojustin tehtävien hoitamiseksi. Eurojustin tehtävät on määritelty Eurojust-asetuksen 2 ja 4 artiklassa. Tietoja olisi lähtökohtaisesti toimitettava rikosasioista, joita Eurojust tehtäviensä mukaisesti käsittelee. Kyseeseen tulisivat myös muita rikosasioita koskevat tiedot, jotka edistäisivät Eurojustin tavoitteita, esimerkiksi tutkinta- ja syytetoimien koordinointia jäsenvaltioiden viranomaisten välillä, kun rikosasialla on vaikutusta Euroopan unionin tasolla tai se saattaisi koskea muitakin kuin asiaan suoranaisesti liittyviä jäsenvaltioita.
Pykälän 2 momentti täsmentäisi Eurojust-asetuksen 9 artiklaa, joka koskee kansallisen jäsenen pääsyä kansallisiin rekistereihin. Momentin mukaan mitä syyttäjän tiedonsaantioikeudesta säädetään Syyttäjälaitoksesta annetun 22 §:ssä, sovellettaisiin myös kansalliseen jäseneen tämän hoitaessa Eurojust-asetuksen mukaisia tehtäviään. Kansalliselle jäsenelle annettaisiin siis vastaava oikeus henkilötietojen saamiseen kuin mitä syyttäjällä on. Laaja tietojensaantioikeus olisi perusteltua ottaen huomioon Eurojust-asetuksen 9 artikla, jonka mukaan kansallisella jäsenellä on oltava oikeus saada tiedot rikosrekistereistä, pidätettyjen henkilöiden rekistereistä, tutkintarekistereistä, DNA-rekistereistä sekä jäsenvaltionsa viranomaisten muista rekistereistä, jos tiedot ovat tarpeen heidän tehtäviensä hoitamiseksi.
Lisäksi tietoja voitaisiin edelleen luovuttaa Eurojustille kansallisen jäsenen välityksellä poliisin, Tullin ja Rajavartiolaitoksen rekistereistä siten kuin henkilötietojen käsittelystä poliisitoimessa annetun lain 25 §:ssä, henkilötietojen käsittelystä Rajavartiolaitoksessa annetun lain 33 §:ssä ja henkilötietojen käsittelystä Tullissa annetun lain 21 §:ssä säädetään. Nykylaista poiketen uuteen lakiin ei ehdoteta otettavaksi informatiivista viittaussäännöstä kyseisiin lakeihin.
Pykälän 3 momentin mukaan kansallinen jäsen saisi käsitellä asian käsittelyssä Eurojustissa toimivaltansa nojalla saamiaan henkilötietoja salassapitosäännösten estämättä ja luovuttaa niitä salassapitosäännösten estämättä Eurojustille. Säännös vastaisi sisällöltään nykyisen lain 3 §:n 5 momenttia. Kansallinen jäsen voisi siis luovuttaa esimerkiksi Suomen viranomaiselta saamiaan henkilötietoja toisen jäsenvaltion kansalliselle jäsenelle asian käsittelyssä Eurojustissa.
9 §.Luvan antaminen henkilötietojen siirtämiseen kolmannelle maalle tai kansainväliselle järjestölle. Pykälässä säädettäisiin luvan antamisesta tilanteessa, jossa Eurojust siirtää Suomen kansalliselta viranomaiselta saamiaan henkilötietoja edelleen kolmannelle maalle tai kansainväliselle järjestölle Eurojust-asetuksen 56 artiklan mukaisesti. Kolmannella maalla tarkoitetaan muuta valtiota kuin Euroopan unionin jäsenvaltiota, Euroopan talousalueeseen kuuluvaa valtiota tai Sveitsiä. Kyseisen artiklan 1 kohdan c alakohdassa säädetään, että jos jäsenvaltio on siirtänyt 56 artiklan mukaisesti siirrettävät operatiiviset henkilötiedot Eurojustille tai asettanut ne sen saataville, kyseisen jäsenvaltion toimivaltaisen viranomaisen on annettava siirrolle ennakkolupa kansallisen lainsäädäntönsä mukaisesti, ellei se ole antanut tätä lupaa siirrolle yleisesti tai erityisin edellytyksin. Luvan antamisesta on tarpeen erikseen säätää, koska esimerkiksi laissa henkilötietojen käsittelystä rikosasioissa ja kansallisen turvallisuuden ylläpitämisen yhteydessä (1054/2018, jäljempänä rikosasioiden tietosuojalaki) 41 § ei sellaisenaan tule tilanteessa sovellettavaksi.
Säännöksen mukaan Eurojust-asetuksen 56 artiklan 1 c kohdassa tarkoitetun ennakkoluvan henkilötietojen siirtämiseen kolmannelle maalle tai kansainväliselle järjestölle antaisi alkuperäisen siirron toteuttanut toimivaltainen viranomainen ottaen asianmukaisesti huomioon rikoksen vakavuuden, henkilötietojen alkuperäisen siirron tarkoituksen ja muut asiassa merkitykselliset seikat. Nykylain 11 §:stä poiketen luvan siirrolle antaisi siis alkuperäisen siirron toteuttanut toimivaltainen viranomainen eikä kansallinen jäsen. Tällainen menettely vastaisi paremmin Eurojust-asetuksen 56 artiklan 1 c kohdassa säädettyä.
Lupaharkinnassa otettaisiin ehdotuksen mukaan huomioon vastaavia seikkoja, kuin mitä rikosasioiden tietosuojalain 41 §:n 3 momentissa on edellytetty. Näitä seikkoja olisivat kyseessä olevan rikoksen vakavuuden, henkilötietojen alkuperäisen siirron tarkoituksen lisäksi myös muut asiassa merkitykselliset seikat. Muita asiassa merkityksellisiä seikkoja voisivat olla muun muassa tiedot vastaanottavan maan ihmisoikeustilanne tai olosuhteet, joissa tietojen luovuttamisen vuoksi jotakin henkilöä uhkaa kuolemanrangaistus, kidutus, muu ihmisarvoa loukkaava kohtelu, vaino, mielivaltainen vapaudenriisto tai epäoikeudenmukainen oikeudenkäynti.
10 §.Eurojustia koskevat kansalliset päätökset ja ilmoitukset. Eurojust-asetus edellyttää useammassa kohdassa kansallista päätöksentekoa yksittäisissä asioissa ja näistä päätöksistä ilmoittamista Eurojustille ja Euroopan komissiolle. Ehdotetussa säännöksessä olisi luettelo sellaisista päätöksistä ja ilmoituksista, joista valtakunnansyyttäjän toimisto vastaisi Eurojustin toimintaan liittyen, ja joista ei olisi säädetty muissa pykälissä. Käytännössä valtakunnansyyttäjän toimisto on tähänkin saakka tehnyt säännöksessä luetellut päätökset, mutta selkeyden vuoksi voidaan pitää perusteltuna, että asiasta säädettäisiin laissa. Valtakunnansyyttäjän toimiston vastuulla olisi myös tehdä Eurojust-asetuksessa edellytetyt ilmoitukset vaaditulla tavalla Eurojustille ja Euroopan komissiolle.
Säännöksen 1 kohdan mukaan valtakunnansyyttäjän toimisto päättäisi Eurojust-asetuksen 7 artiklan 2 kohdassa tarkoitetulla tavalla kansallisen jäsenen varajäsenen ja avustajan tavanomaisesta työskentelypaikasta ja ilmoittaisi tarvittaessa päätöksestä Eurojustille. Lähtökohtaisesti varajäsenen ja avustajan tavanomaisen työskentelypaikan on Eurojust-asetuksen mukaan oltava Eurojustin kotipaikassa, mutta tästä voidaan siis jäsenvaltion päätöksellä poiketa. Valtakunnansyyttäjän toimisto päättäisi 2 kohdan mukaan myös kansallisen jäsenen varajäsenten ja avustajien lukumäärästä ja ilmoittaisi Eurojustille ja Euroopan komissiolle kansallisen jäsenen, varajäsenten ja avustajien nimittämisestä Eurojust-asetuksen 7 artiklan 3 kohdan mukaisesti. Edelleen valtakunnansyyttäjän toimisto päättäisi 3 kohdan mukaan Eurojust-asetuksen 11 artiklan 7 kohdassa tarkoitetulla tavalla, lähetetäänkö Suomesta toinen henkilö vahvistamaan Eurojustin Suomen kansallista osastoa, jos Suomen kansallinen jäsen on valittu Eurojustin puheenjohtajaksi. Lisäksi valtakunnansyyttäjän toimisto päättäisi 4 kohdan mukaan Eurojust-asetuksen 19 artiklan 2 kohdassa tarkoitetun päivystävän koordinaation järjestämisestä ja päivystävän koordinaation edustajille maksettavista palkkioista. Eurojust-asetus ei edellytä erillisen päätöksen tekemistä 4 kohdassa mainituista asioista, mutta selkeyden vuoksi olisi perusteltua säätää nämä valtakunnansyyttäjän toimiston päätettäviksi asioiksi. Edelleen pykälän 5 kohtaan otettaisiin säännös kansallisen asiantuntijan määräämisestä. Eurojust-asetus ei sisällä tarkempia säännöksiä asiantuntijan roolista, mutta käytännössä Eurojustissa voi kansallisia jäseniä avustaa kansallisia asiantuntijoita, joita myös Suomen osastolle on valtakunnansyyttäjän toimisto säännöllisesti määrännyt. Voimassa olevassa laissa ei ole asiantuntijaa koskevaa säännöstä, mutta koska Eurojust-asetuksessa kansallinen asiantuntija mainitaan muun muassa päivystävää koordinaatiota koskevassa 19 artiklassa, on perusteltua ottaa asiantuntijan määräämisestä säännös uuteen lakiin.
11 §.Voimaantulo. Pykälä sisältäisi tavanomaisen voimaantulo- ja kumoamissäännöksen. Tarkoituksena on, että laki tulisi voimaan 12 päivänä joulukuuta 2019 kun Eurojust-asetusta aletaan soveltaa, tai mahdollisimman pian sen jälkeen. Lailla kumottaisiin voimassa oleva Eurojust-laki.