7.1
Laki merenkulun ympäristönsuojelulain muuttamisesta
1 lukuYleiset säännökset
2 §.Määritelmät. Merenkulun ympäristönsuojelulain määritelmäpykälä muutettaisiin kokonaisuudessaan lukuisten alusjätedirektiivistä johtuvien uusien määritelmien ja nykyisten määritelmien muutosten vuoksi. Valtaosa määritelmistä säilyy kuitenkin sisällöllisesti ennallaan. Pykälän sisällöllisen muuttamisen yhteydessä määritelmät järjestettäisiin aakkosjärjestykseen, kun määritelmät on nykyisin järjestetty aiheittain. Poikkeuksena on MARPOL-yleissopimuksen määritelmä, johon viitataan monessa muussa määritelmässä, ja jonka tulisi siksi olla ennen muita määritelmiä.
Pykälän 1 kohtaan ehdotettu MARPOL-yleissopimuksen määritelmä korvaisi nykyisen pykälän 1 kohdan mukaisen MARPOL 73/78 -yleissopimuksen määritelmän. Muutoksella otettaisiin käyttöön lainsäädännössä yleissopimuksesta ja sen vuoden 1978 pöytäkirjasta puhuttaessa lyhenne, jolla niitä kokonaisuutena muissa yhteyksissä Suomessa kutsutaan. Määritelmä vastaisi myös paremmin yleissopimuksesta englanniksi yleisesti käytettyä termiä MARPOL Convention. Määritelmää myös tarkennettaisiin siten, että sillä viitattaisiin sekä vuoden 1973 yleissopimukseen että vuoden 1978 pöytäkirjaan ja niiden muutoksiin. MARPOL-yleissopimuksen määritelmästä johtuen nykyisiä ilmaa pilaavan aineen, kiinteän jätteen, lähimmän maan, päästön, päästövähentämismenetelmän, rikin oksidipäästöjen valvonta-alueen ja typen oksidipäästöjen valvonta-alueen määritelmiä muutettaisiin siten, että viittaus MARPOL 73/78 -yleissopimukseen muutettaisiin muotoon MARPOL-yleissopimus. Myös näiden määritelmien numerointia ehdotetaan muutettavan: ilmaa pilaava aine määriteltäisiin 20 kohdassa, kiinteä jäte 26 kohdassa, lähin maa 32 kohdassa, päästö 43kohdassa, päästönvähentämismenetelmä 44 kohdassa, rikinoksidipäästöjen valvonta-alue 45kohdassa ja typen oksidipäästöjen valvonta-alue 59 kohdassa. Rikin ja typen oksidipäästöjen valvonta-alueiden määritelmissä ehdotetaan lisäksi viitattavan jatkossa IMOn sijasta Kansainväliseen merenkulkujärjestöön.
Aluevesien, sisäisten aluevesien ja aluemeren määritelmät, jotka nykyisin sisältyvät pykälän 8 kohtaan, ehdotetaan eroteltavan uusiksi 4, 5 ja 53 kohdiksi. Sisällöllisesti määritelmät säilyisivät ennallaan.
Pykälän 7 kohtaan ehdotettu alukselta peräisin oleva jätteen määritelmä korvaisi nykyisen 26 kohdan mukaisen alusjätteen määritelmän. Samalla määritelmä muutettaisiin alusjätedirektiivin mukaiseksi. Nykyinen kansallinen viittaus jätteistä ja tiettyjen direktiivien kumoamisesta annettuun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviin 2008/98/EY (jäljempänä jätedirektiivi), muutettaisiin viittaukseksi jätelain 5 §:ään, koska jätedirektiivi on pantu täytäntöön jätelailla.
Pykälään ehdotetaan lisättävän uudeksi 8 kohdaksi alusjätedirektiivin määritelmä, koska mainittuun direktiiviin viitataan ehdotetuissa 9 luvun 9 §:ssä ja 10 luvun 2, 3 ja 5 §:ssä.
Uudeksi 9 kohdaksi puolestaan lisättäisiin alusjäterikosdirektiivin määritelmä, koska 12 luvun 18 §:ään ehdotetusta muutoksesta johtuen kyseiseen direktiiviin viitattaisiin laissa kahdesti. Mainituissa substanssipykälissä viitattaisiin direktiiviin käyttäen nyt ehdotettavaa lyhennettä.
Uudeksi 12 kohdaksi pykälään lisättäisiin biopolttoaineen määritelmä. Määritelmään viitataan 2 a lukuun ehdotettavissa muutoksissa. Biopolttoaineella tarkoitettaisiin Kansainvälisen merenkulkujärjestön biopolttoaineseosten ja MARPOL-yleissopimuksen I liitteen lastien kuljetusta koskevassa ohjeistuksessa (2019 Guidelines for the Carriage of Blends of Biofuels and MARPOL Annex I Cargoes, MSC-MEPC.2/Circ.17) tarkoitettuja biopolttoaineita ja Kansainvälisen merenkulkujärjestön energiaintensiivisten polttoaineiden ja niiden seoksien kuljetusta koskevassa ohjeistuksessa (MEPC.1/Circ.879) tarkoitettuja energiaintensiivisiä polttoaineita sekä seoksia, jotka sisältävät edellä tarkoitettuja biopolttoaineita ja polttoaineita. Kyseisiä IMO-instrumentteja päivitetään jatkuvasti, joten viittaus niihin IMO-instrumentteihin mahdollistaa määritelmän, joka on ajantasainen, mutta jota ei tarvitse muuttaa kansallisen lain tasolla.
Koska biopolttoaineen määritelmä sisältäisi viittauksen polttoaineeseen, ehdotetaan 2 §:stä poistettavan polttoaineen määritelmä. Tämä ei aiheuttaisi ongelmia lain sisäisen logiikan kannalta, koska polttoaine-termin sisältävät kohdat käsittelevät joko meriliikenteessä käytettävää polttoainetta, joka olisi jatkossakin määritelty 2 §:ssä, tai sisältävät viittauksen MARPOL-yleissopimukseen, jolloin polttoaine-sanan sisältö määrittyy MARPOL-yleissopimuksen (lähinnä sen I tai VI liitteen) määritelmien mukaan.
Pykälän 16 ja 17kohdissa säädettäisiin huvialuksen ja huviveneen määritelmistä. Ehdotetulla huviveneen määritelmällä korvattaisiin nykyisen 20 kohdan huviveneen määritelmä. Nykyistä määritelmää muutettaisiin siten, että se vastaisi sisällöllisesti alusjätedirektiivin ja huviveneistä ja vesiskoottereista sekä direktiivin 94/25/EY kumoamisesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2013/53/EU eli niin kutsutun huvivenedirektiivin mukaisia huvialuksen määritelmiä. Siten huviveneellä tarkoitettaisiin vain vähintään 2,5-metrisiä ja enintään 24-metrisiä veneitä. Koska alusjätedirektiivin mukainen huvialuksen määritelmä kattaa kaikki vähintään 2,5-metriset ei-kaupalliseen urheilu- tai vapaa-ajan käyttöön tarkoitetut alukset, säädettäisiin merenkulun ympäristönsuojelulaissa edellä kuvatun huviveneen määritelmän lisäksi huvialuksen määritelmästä (16 kohta), joka eroaisi edellä mainitusta siinä, että se kattaisi kaikki yli 24-metriset, mutta bruttovetoisuudeltaan alle 500 ei-kaupalliseen urheilu- ja vapaa-ajan käyttöön tarkoitetut alukset.
Pykälään ehdotetaan uudeksi 18 kohdaksi huvivenesataman määritelmää, johon viitattaisiin 9 lukuun ehdotetuissa muutoksissa. Huvivenesatamalla tarkoitettaisiin yksinkertaisesti satamaa, joka palvelee pääasiassa huvialuksia ja huviveneitä. Määritelmä olisi kansallinen lakitekninen lisä.
Pykälän 31 kohtaan ehdotettu lastijäämien määritelmä korvaisi nykyisen 27 kohdan lastijätteen määritelmän. Määritelmä muutettaisiin alusjätedirektiivin lastijäämien määritelmän mukaiseksi, mutta ei aiheuttaisi sisällöllisiä muutoksia.
Pykälän 46 kohdassa säädettäisiin sataman määritelmästä. Määritelmä perustuisi nykyiseen sataman määritelmään (56 kohta). Siten satamalla tarkoitettaisiin paikkaa tai maantieteellistä aluetta, jonka rakenteet ja varustelu on suunniteltu mahdollistamaan alusten, mukaan lukien huvialusten, huviveneiden tai kalastusalusten, vastaanottaminen, mukaan lukien sataman toimivaltaan kuuluva ankkurointialue, ei kuitenkaan paikkaa tai aluetta, jonka aluksille tarkoitetut rakenteet ja palvelut sekä käyttäjä- ja jätemäärät ovat vähäiset. Sataman toimivaltaan kuuluvaa ankkurointialuetta koskeva lisäys tehtäisiin alusjätedirektiivin 2 artiklan 9 kohdan mukaisesti. Lisäksi tarkennettaisiin, että satama voi ottaa vastaan alusten lisäksi huvialuksia, huviveneitä tai kalastusaluksia, jotta on selvää, että laki koskee myös niitä palvelevia satamia. On syytä huomata, että alusjätedirektiivin mukainen sataman määritelmä ei sisällä sataman vähäisyyteen perustuvaa rajausta. Kyse on kansallisesta ratkaisusta, joka on ollut sataman määritelmässä vanhan alusjätedirektiivin täytäntöönpanosta lähtien. Nyt jo kumotun aluksista aiheutuvan ympäristön pilaantumisen ehkäisemisestä annetun lain (300/1979) lailla 933/2003 säädetty 2 a §, joka tuli voimaan 1.1.2004. Rajauksen tarkoituksena on varmistaa, ettei lain 9 ja 10 lukujen sääntely soveltuisi vähäisimpiin satamiin. Vähäisyyden tulkinnasta on tarkoitus säätää tarkemmin 1 lukuun ehdotettavassa uudessa 8 §:ssä. Ehdotettavalla säännöksellä sataman määritelmän ulkopuolelle rajattaisiin vähäisinä alle 25 venepaikan tai talvisäilytyspaikan huvivenesatamat, kauppojen ja ravintoloiden laiturit, venevalkamat, yhteisrannat, mökkiyhteyslaiturit ja ammattikalastajien omat laiturit. 8 §:ä ei kuitenkaan ole tyhjentävä, vaan myös muut vastaavat paikat ja alueet, joiden rakenteet, palvelut ja käyttäjä- ja jätemäärät ovat vähäisiä, rajautuisivat sataman määritelmän ulkopuolelle. Siten vähäiseksi olisi mahdollista tulkita myös vaikkapa vapaa-ajan kalastukseen käytettävä paikka tai alue, jos sen rakenteet ja palvelut sekä käyttäjä- ja jätemäärät ovat vähäiset. Säännöksellä on kuitenkin pyritty tunnistamaan tiettyjä lukumäärältään runsaita paikkoja, joita ei ainakaan tulisi pitää satamina. Yhteysalusten, vesibussien ja muiden pienten kotimaan liikenteessä toimivien matkustaja-alusten käyttämien laitureiden rajaukselle sääntelyn ulkopuolelle ei ole enää perusteita, koska mainittujen alusten jätemääriä ei voi pitää vähäisinä. Saariston yhteysalus- ja vesibussisatamien vaatimusten kohtuullistamiseksi luvun 3 §:ssä ehdotetaan kuitenkin säädettävän, että 9 ja 10 lukujen säännösten soveltamisalan ulkopuolelle suljettaisiin ne kotimaanliikenteessä toimivat kantavuudeltaan alle 1 350 tonnin matkustaja-aluksia palvelevat satamat, joihin alukset eivät jätä jätteitä. Maantielauttojen laitureita ei kuitenkaan pidettäisi satamina, koska liikennejärjestelmästä ja maanteistä annetun lain (503/2005) 6 §:n mukaan maantielautat laitureineen ovat osa maantietä.
On syytä huomata, että vaikka vähäiset paikat ja alueet rajataan sääntelyn ulkopuolelle, niitä koskee jätelain 28 §:n yleinen jätehuollon järjestämisvelvollisuus. Lisäksi jätelain 76 §:n mukaan sataman pitäjän on järjestettävä roskaantumisen ehkäisemiseksi alueella riittävä jätteen keräys ja muut jätehuollon palvelut. Siten myös vähäisen sataman pitäjän on huolehdittava siitä, ettei satamatoiminta aiheuta roskaantumista, sekä tarvittaessa jätehuolto syntyvälle jätteelle.
Sataman pitäjän määritelmästä säädettäisiin pykälän 47 kohdassa. Erona nykyiseen 57 kohdan sataman pitäjän määritelmään olisi, että sataman pitäjä olisi oikeushenkilö. Kyseessä on kansallinen tarkennus, jolla pyritään varmistamaan, etteivät sataman pitäjälle tulevat vaatimukset kohdistu yksityisiin kiinteistönomistajiin, kuten mökkeilijöihin.
Uutena 48 kohtana ehdotetaan määriteltävän unionin satamapalveluasetus, johon viitattaisiin lain 10 lukuun ehdotettavissa muutoksissa.
Uudeksi 49 kohdaksi ehdotettu satamassa olevan vastaanottolaitteen määritelmä vastaisi alusjätedirektiivin mukaisen satamassa olevan vastaanottolaitteen määritelmää. Kelluvalla laitteella tarkoitettaisiin esimerkiksi jätteiden vastaanottamiseen käytettävää proomua tai muuta alusta, liikkuvalla laitteella puolestaan esimerkiksi jäte- tai loka-autoa, joka vastaanottaa aluksilta peräisin olevaa jätettä. Määritelmään viitattaisiin 9 lukuun ehdotetuissa muutoksissa.
Uudeksi 51 kohdaksi ehdotetaan seurantadirektiivin määritelmää. Direktiivin määrittely olisi tarpeen 10 ja 12 lukuihin ehdotettavien viittausten vuoksi.
Lisäksi seuraavat nykyiseen 2 §:ään sisältyvät määritelmät säilyisivät täysin ennallaan, mutta niiden numerointi muuttuisi, kun määritelmät järjestettäisiin aakkosjärjestykseen: AFS-yleissopimus (2 kohta), aine (3 kohta), alus (6 kohta), aluskierrätysasetus (10 kohta), alusliikennepalvelun tarjoaja (11 kohta), bruttovetoisuus (13kohta), Helsingin sopimus (15 kohta), hyväksytty luokituslaitos (19kohta), kalastusalus (22 kohta), kemikaalisäiliöalus (24 kohta), käsitelty käymäläjätevesi (28 kohta), painolastivesi (39 kohta), painolastiveden käsittely (40 kohta), Puolustusvoimien tai Rajavartiolaitoksen alus (42 kohta), sedimentit (50 kohta), sisävesialue (53 kohta), sisävesialus (54 kohta), SOLAS-yleissopimus (55 kohta), Suomen vesialue (56 kohta), TBT-asetus (58 kohta), valmiste (60 kohta), ympäristön pilaantuminen (61 kohta), öljy (62 kohta), öljypitoinen seos (63 kohta) ja öljysäiliöalus (64 kohta). Lisäksi seuraavat määritelmät säilyisivät sisällöllisesti ennallaan, mutta niihin tehtäisiin vähäisiä kielellisiä muutoksia, joiden tarkoituksena on selkeyttää niiden sisältöä: haitallinen aine (12 kohta), Itämeren alue (21 kohta), kansainvälinen liikenne (23 kohta), kiinnittymisenestojärjestelmä (25 kohta), kotimaanliikenne (27kohta), käymäläjätevesi (29 kohta), laiturissa oleva alus (30 kohta), markkinoille saattaminen (33 kohta), matkustaja-alus (34 kohta), nestemäinen aine (38 kohta), painolastivesiyleissopimus (41 kohta) ja talousvyöhyke (57 kohta).
3 §.Lain soveltamisala. Nykyiset 1 ja 2 momentit säilyisivät ennallaan, mutta 3 momenttia ehdotetaan muutettavan tarkentamalla, että aluksilta peräisin olevien jätteiden vastaanottoon satamassa sovelletaan lain 9 ja 10 lukujen säännöksiä.
Ennen nykyistä merenpohjan kivennäisvaroja koskevaa momenttia, joka siirtyisi uudeksi 5 momentiksi, 4 momentissa säädettäisiin, että 9 ja 10 lukuja ei sovellettaisi tiettyihin sataman määritelmän täyttäviin paikkoihin tai alueisiin. Ensin mainitussa luvussa säädetään satamien vastaanottojärjestelyistä aluksilta peräisin oleville jätteille, kuten vastaanottolaitteita ja jätehuoltosuunnitelmaa koskevista vaatimuksista. Jälkimmäinen luku koskee jätteiden jättämisestä satamaan, mukaan lukien aluksilta perittäviä maksuja, jätteiden ennakkoilmoituksia ja jätteiden jättämistä koskevia tositteita. Ensinnäkin momentin 1 kohdalla soveltamisalan ulkopuolelle rajattaisiin Puolustusvoimien ja Rajavartiolaitoksen satamat. Lain 9 ja 10 luvun säännöksissä on kyse vaatimuksista, joiden noudattaminen voi aiheuttaa haasteita Puolustusvoimien ja Rajavartiolaitoksen alusten toiminnallisille tarpeille. Puolustusvoimien ja Rajavartiolaitoksen satamien rajaaminen sääntelyn ulkopuolelle olisi puolestaan tarpeen, koska esimerkiksi jätehuoltosuunnitelmassa edellytettävää tietoa vastaanottolaitteiden sijainnista voi olla mahdoton antaa ilman sataman muuhun toimintaan liittyvien salassa pidettävien tietojen julkaisemista. Lisäksi mainittujen viranomaisten satamia ei ole pääasiassa tarkoitettu muiden kuin kyseisten viranomaisten käyttämien alusten käyttöön, mikä puoltaa sitä, ettei sataman jätehuoltoa koskevia tietoja ei ole tarpeen julkaista. Myöskään alusjätedirektiivin 3 artiklan 1 kohdan a alakohdan mukaan direktiiviä ei sovelleta valtion aluksiin eikä niiden yleensä käyttämiin satamiin. Puolustusvoimat ja Rajavartiolaitos ovat järjestäneet jätehuollon omissa satamissaan, joten soveltamisalarajauksella ei käytännössä ole vaikutusta esimerkiksi ympäristönsuojelun tason kannalta. Esimerkiksi Puolustusvoimien satamissa sovelletaan koko Puolustusvoimia koskevaa ympäristönsuojeluohjetta sekä varuskuntakohtaisia jätehuoltosuunnitelmia. Puolustusvoimilla on sisäisessä käytössä myös satamarakenteet kuvaavia karttoja, joissa on kuvattu eri jätejakeiden vastaanottopisteet.
Momentin 2 kohdalla rajattaisiin 9 ja 10 lukujen sääntelyn ulkopuolelle yksinomaan kotimaanliikenteessä toimivia kantavuudeltaan alle 1350 tonnin matkustaja-aluksia palvelevat satamat, joihin kyseiset alukset eivät toimita jätteitä, edellyttäen, että kyseisessä satamassa käyvillä aluksilla on jätehuoltosopimus jossain muussa satamassa. Säännöksen tarkoituksena on sulkea 9 luvun mukaisten jätehuollon järjestämisvelvoitteiden ulkopuolelle etenkin saaristokohteet, joissa yhteysalukset ja vesibussit vierailevat. Mainitut alukset liikennöivät yleensä tietyllä reitillä, jonka varrella alus jättää jätteitä vain yhteen tai korkeintaan kahteen satamaan. Esimerkiksi saariston yhteysaluksilla on jätehuoltosopimukset niin kutsutuissa kotilaitureissaan, joista käsin ne liikennöivät. Tällaiset pienet matkustaja-alukset eivät jätä jätteitä saaristosatamiin, vaan päinvastoin jopa kuljettavat saarilla syntynyttä jätettä mantereelle. Siten jätehuollon järjestäminen näissä reitin varrella olevissa vierailusatamissa olisi turhaa.
Samalla kun nykyinen 4 momentti siirrettäisiin uudeksi 5 momentiksi, sen viittaus MARPOL 73/78 -yleissopimukseen muutettaisiin yleissopimuksen 2 §:n 1 kohdassa ehdotetun määritelmän mukaiseksi (MARPOL-yleissopimus).
Pykälän 1 ja 2 momentti säilyisivät nykyisessä muodossaan.
8 §. Rakenteiltaan ja palveluiltaan sekä käyttäjä- ja jätemääriltään vähäinen paikka tai alue. Lukuun ehdotetaan lisättävän uusi 8 §, jolla tarkennettaisiin tulkintaa siitä, milloin paikka tai alue on 2 §:n 46 kohdan mukaisesti rakenteiltaan ja palveluiltaan sekä käyttäjä- ja jätemääriltään niin vähäinen, ettei sitä pidetä satamana. Pykälässä 1 momentissa lueteltaisiin tietynlaisia paikkoja ja alueita, joita on pidettävä edellä kuvatulla tavalla vähäisinä.
Pykälän 1 momentin1 kohdan mukaan vähäisyyden perusteella satamana ei pidettäisi ensinnäkään huviveneiden vastaanottamiseen tarkoitettua paikkaa tai aluetta, jossa on alle 25 venepaikkaa tai jonka yhteydessä on alle 25 huviveneen talvitelakointipaikkaa. Siten pienimmät koti-, vierasvene- ja retkeilysatamat rajautuisivat sääntelyn ulkopuolelle. Tähän asti huvivenesatamien osalta vähäisen alusmäärän rajan on käytännössä tulkittu kulkevan 50 venepaikassa tai talvisäilytyspaikassa, koska merenkulun ympäristönsuojelusta annetussa valtioneuvoston asetuksessa (76/2010) säädetyt jätteiden vastaanottojärjestelyjä huvivenesatamassa koskevat vaatimukset ovat koskeneet vain vähintään 50-paikkaisia huvivenesatamia. Alle 50-paikkaisissakin satamissa voi kertyä merkittäviä määriä jätettä, minkä vuoksi uudeksi rajaksi esitetään 25 paikkaa.
2 kohdan mukaan myöskään vähittäisliikkeen tai ravitsemisliikkeen laituri, jota käytetään mainitussa liikkeessä asiointiin tai asioinnin ajan, katsottaisiin niin vähäiseksi, ettei sitä pidetä satamana. Ruokakauppojen, ravintoloiden ja kahviloiden laitureihin kiinnitytään tyypillisesti niin vähäiseksi ajaksi, ettei niitä tulisi pitää satamina, joita koskevat lain vaatimukset muun muassa jätehuoltosuunnitelman laatimisesta. Jos laituria käytetään kuitenkin myös pidempiaikaiseen kiinnittymiseen tai veneilijöille tarjotaan muita sataman pitämiseksi katsottavia palveluita, ei paikkaa voida pitää vähäisenä, vaan tällöin sitä koskisivat lain 9 ja 10 lukujen vaatimukset. Lisäksi on syytä huomata, että suurin osa kauppojen, ravintoloiden ja kahviloiden laitureista on niin pieniä, että ne rajautuvat sataman määritelmän ulkopuolelle myös 1 kohdan rajauksen perusteella.
Pykälän 3 kohdan perusteella sataman määritelmän ulkopuolelle rajattaisiin paikat ja alueet, jotka on tarkoitettu ainoastaan vesiliikennelain 110 §:n mukaisesti rekisteröintivelvollisuuden ulkopuolelle jäävien vesikulkuneuvojen vastaanottamiseen. Mainitun vesiliikennelain säännöksen mukaan rekisteröintivaatimus koskee moottorilla varustettuja vesikulkuneuvoja, joiden moottoriteho on moottorin valmistajan ilmoituksen mukaan vähintään 15 kilowattia, sekä moottorilla tai purjeella varustettuja vesikulkuneuvoja, joiden rungon pituus on valmistajan ilmoituksen mukaan vähintään 5,5 metriä. Siten esimerkiksi yksinomaan soutuveneiden ja vastaavien pienten, korkeintaan pienellä perämoottorilla varustettujen veneiden vastaanottoon tarkoitetut paikat ja alueet, kuten venevalkamat, rajautuisivat alusjätesääntelyn ulkopuolelle. Voimassa olevan sääntelyn perustelujen mukaan paikkaa käyttävien alusten laatu ei vaikuta siihen, pidetäänkö sitä satamana vai ei. Nyt ehdotettu säännös muuttaisi siten oikeustilaa, koska vähäisyyden tulkinta perustuisi 3 kohdan perusteella nimenomaan aluetta tai paikkaa käyttävien vesikulkuneuvojen laatuun.
Edelleen 4 kohdan mukaan vähäisenä pidettäisiin maankäyttö- ja rakennuslain 75 §:n mukaisella ranta-asemakaavassa tunnistetulla yhteiskäyttöalueella sijaitsevaa huviveneiden kiinnittymisen mahdollistavaa rakennetta, joka on yksinomaan rantakunnan osakkaiden käytössä. Säännöksen tarkoituksena on rajata sataman määritelmän ulkopuolelle niin sanotun yhteiset rannat, koska ne rinnastuvat käyttötarkoitukseltaan yksityishenkilöiden omiin rantoihin, jotka ehdotetaan rajattavan 9 ja 10 lukujen säännösten ulkopuolelle. 9 ja 10 lukujen vaatimukset koskevat sataman pitäjiä, jotka 1 luvun 2 §:n 47 kohtaan ehdotetun määritelmän mukaan ovat oikeushenkilöitä. Jos yhteisranta on myös rantakunnan ulkopuolisten tahojen käytössä, ei 4 kohta tulisi sovellettavaksi.
Momentin 5 kohdan perusteella sataman määritelmän ulkopuolelle rajattaisiin pääsääntöisesti asuin- tai vapaa-ajankiinteistöille liikennöintiin tarkoitettujen alusten kiinnittymiseen tarkoitettu paikka tai alue, kun mainittujen kiinteistöjen jätehuolto on kunnan järjestämä. Säännöksen tarkoituksena on tarkentaa, että niin sanotut mökkiyhteyslaiturit rajautuisivat lain 9 ja 10 lukujen säännösten ulkopuolelle. Perusteena on, että asuin- ja vapaa-ajankiinteistöille kuljettaessa veneissä ei ehdi kertyä sellaista jätettä, jolle kiinnittymispaikan yhteydessä tulisi järjestää jätehuolto. Veneiden kyydissä kulkee usein asuin- tai vapaa-ajankiinteistöllä syntynyttä jätettä, mutta sen jätehuolto tulee järjestää jätelainsäädännön mukaisesti. Jotta varmistetaan, että aluksilta maihin jätettävään jätteen jätehuolto on järjestetty, voi 5 kohdan mukainen rajaus tulla sovellettavaksi vain, jos mainitun kiinteistön jätehuolto on kunnan järjestämä. Mainittujen kiinteistöjen jätteille tarkoitetut jäteastiat saattavat sijaita veneiden kiinnittymispaikan yhteydessä, mutta tällöin niitä koskee yleinen jätelainsäädäntö eikä merenkulun ympäristönsuojelulain 9 ja 10 lukujen säännökset.
6 kohdassa ehdotetaan, että satamana ei pidettäisi kalastusalusten vastaanottamiseen tarkoitettua paikkaa tai aluetta, joka on ainoastaan yksittäisen ammatinharjoittajan käytössä. Tämän säännöksen perusteluna on, että omalta kiinteistöltään käsin toimivat ammattikalastajat ovat järjestäneet jätehuollon kiinteistön jätehuollon kautta, eikä vähäisten jätemäärien vuoksi jätehuoltosuunnitelmien laatiminen ole myöskään tarpeen.
Momentin 7 kohdan niin sanotun kaatosäännöksen mukaan myös muuta vastaava paikkaa tai aluetta voidaan pitää siten vähäisenä, että se rajautuu sataman määritelmän ulkopuolelle. Siten momentin lista ei ole tarkoitettu tyhjentävä.
8 §:n 2 momentissa ehdotetaan säädettävän, että valtioneuvoston asetuksella olisi mahdollista antaa tarkempia säännöksiä siitä, milloin 1 momentin 7 kohdassa tarkoitettua paikkaa tai aluetta pidettäisiin rakenteiltaan ja palveluiltaan sekä käyttäjä- ja jätemääriltään vähäisenä. Asetuksenantovaltuuden tarkoituksena on mahdollistaa alueen tai paikan rakenteiden ja palveluiden sekä käyttäjä- ja jätemäärien vähäisyyden tulkinnan tarkentaminen. Siten vähäisyyden tulkintaa voitaisiin ohjata lain voimaantulon jälkeen ilman, että laki tulisi avata uudestaan muutettavaksi.
On syytä huomata, että sataman määritelmää rajaavien perusteiden täyttymistä tulee arvioida paikan tai alueen näkökulmasta tapauskohtaisesti peilaten sen tyyppiä ja käyttäjiä edellä kuvattuihin rajausperusteisiin. Siten esimerkiksi alueen vieressä tapahtuva toiminta ei automaattisesti vaikuta tulkintaan sataman määritelmän täyttymisestä. Toisaalta jos lähialueella tapahtuvat toiminta objektiivisesti arvioiden vaikuttaa sataman määritelmän täyttymiseen, tulee se ottaa huomioon arviossa.
2 lukuAluksista aiheutuvien öljypäästöjen ehkäiseminen
1 §.Öljyn päästökielto ja päästörajoitukset. Pykälää ehdotetaan muutettavan kokonaisuudessaan. Nykyiset momentit säilyisivät sisällöllisesti ennallaan, mutta nykyisten 2 ja 3 momenttien väliin lisättäisiin uusi 3 momentti, jossa säädettäisiin päästökiellon soveltamisesta myös muihin kuin kivennäispohjaisiin öljyihin. Nykyisen 3 momentin sääntely siirtyisi samalla 4 momenttiin. Nykyinen päästökielto koskee vain MARPOL-yleissopimuksen I liitteen mukaisia öljyjä, mutta ehdotus laajentaisi päästökiellon koskemaan myös sellaisia öljyyn tai öljypitoiseen seokseen ominaisuuksiltaan rinnastuvia muita hiilivetyjä ja muita niiden kaltaisesti aluksella käytettäviä haitallisia aineita. Nämä aineet ovat meriympäristön kannalta yhtä haitallisia kuin kivennäisöljypohjaiset aineet. Niitä myös käytetään aluksilla koneistoissa taikka polttoaineena vastaavalla tavalla kuin kivennäisöljyjä. Valvonta- ja torjuntaviranomaiset myös käyttävät samoja menetelmiä tämän ainejoukon valvontaan ja torjuntaan, joten olisi perusteltua, että niistä säännellään yhdenmukaisesti, jolloin erottelua kivennäisöljyjen ja ei-kivennäispohjaisten öljyjen välillä ei tarvitsisi sanktiota määrättäessä tehdä. Öljyyn tai öljypitoiseen seokseen ominaisuuksiltaan rinnastuvia muita haitallisia hiilivedyiksi luokiteltavia aineita tai niiden kaltaisesti aluksella käytettäviä muita haitallisia aineita ei saisi myöskään päästää veteen aluksen konehuoneesta pilssiveden suodatuslaitteiston kautta sisävesialueella tai Suomen aluevesillä alueella, joka ulottuu neljän meripeninkulman etäisyydelle lähimmästä maasta. Merioikeusyleissopimuksen 211 artiklan 5 kohdasta johtuen öljyyn tai öljypitoiseen seokseen ominaisuuksiltaan rinnastuvia muita haitallisia hiilivedyiksi luokiteltavia aineita tai niiden kaltaisesti aluksella käytettäviä muita haitallisia aineita koskeva päästökielto ei kuitenkaan koskisi ulkomaisia aluksia talousvyöhykkeellä siltä osin kuin kyseisten aineiden mereen päästämistä ei ole kielletty MARPOL-yleissopimuksessa tai sen nojalla annetuissa kansainvälisissä säädöksissä. Näin ollen tällaisten päästöjen osalta valvovan viranomaisen tulisi kuitenkin edelleen selvittää onko kyse MARPOL-yleissopimuksen I liitteen tarkoittamasta kivennäisöljypäästöstä vai muusta päästöstä.
Samalla MARPOL-yleissopimuksen kirjoitusasu ehdotetaan päivitettävän 1 luvun 2 §:n mukaisesti, kun nykyisessä laissa käytetään muotoa MARPOL 73/78 -yleissopimus.
3 §. Aluksen koneistotilojen rakenne- ja laitevaatimukset, 4 §. Öljysäiliöaluksen lastitilojen rakenne- ja laitevaatimukset, 5 §. Valmiussuunnitelma öljyvahingon varalle, 6 §. Öljypäiväkirja, 7 §. IOPP-todistuskirja, 9 §. Porauslautat ja muut alustat sekä 10 §. Tarkemmat säännökset ja määräykset. Mainittuja pykäliä muutettaisiin siten, että viittaukset MARPOL 73/78 -yleissopimukseen muutettaisiin 1 luvun 2 §:n 1 kohtaan ehdotetun muutoksen mukaisesti muotoon MARPOL-yleissopimus. Samalla 3, 6, 7 ja 10 §:iin tehtäisiin lakiteknisiä muutoksia, jotka eivät vaikuttaisi niiden sisältöön.
2 a lukuHaitallisten ja vaarallisten lastien ja jätteiden siirtäminen sekä polttoaineen toimittaminen aluksesta toiseen
Merenkulun ympäristönsuojelulain 2 a luvun sääntelyä laajennettaisiin öljysäiliöalusten välisistä öljylastien siirroista muiden haitallisten ja vaarallisten lastien ja jätteiden siirtämiseen sekä polttoaineiden toimittamiseen aluksesta toiseen. Ehdotuksilla on tarkoitus sisällyttää lain 2 a luvun soveltamisalaan kaikkien meriympäristölle haitallisten ja vaarallisten lastien ja jätteiden siirrot sekä kivennäispolttoaineiden, kaasupolttoaineiden ja biopolttoaineiden toimittaminen alukselta toiseen. Ehdotuksella pyritään varmistamaan, että sääntely kattaa kaikki aineet, jotka voivat veteen päätyessään aiheuttaa ympäristön pilaantumista. Näiden lastien ja jätteiden siirtojen lisäksi sääntelyn on tarkoitus kattaa alusten välinen polttoaineiden toimittaminen aluksen omaa käyttöä varten. Polttoaineen toimittamisella tarkoitettaisiin raakaöljystä saatavien nestemäisten polttoaineiden, biopolttoaineiden ja kaasupolttoaineiden toimituksia.
1 §.Soveltamisala. Luvun sääntelyn kohteen määrittämiseksi ja soveltamisalan rajaamiseksi 1 §:ssä ehdotetaan säädettävän luvun soveltamisalasta. Siirtojen suorittamiselle osoitettuja alueita koskevat säännökset siirrettäisiin 1 §:stä 2 §:ään.
Pykälän 1 momentin mukaan luvun säännöksiä sovellettaisiin lastina kuljetettavien haitallisten aineiden, SOLAS-yleissopimuksen liitteen VII luvun A 1 osan 7 säännössä määriteltyjen vaarallisten kiinteiden irtolastien ja jätteiden siirtoihin sekä polttoaineiden toimittamiseen alukselta toiseen. Haitalliset aineet on määritelty 1 luvun 2 §:n 14 kohdassa. Määritelmä kattaa öljyt, haitalliset nestemäiset aineet, käymäläjäteveden ja kiinteän jätteen sekä seokset, joissa on jotain haitallista ainetta. Siten 2 a luvun sääntely laajenisi kattamaan öljylastien lisäksi muidenkin haitallisia aineita sisältävien lastien siirrot, jotka mereen päästessään aiheuttaisivat ympäristön pilaantumista. Näitä ovat esimerkiksi nestemäiset ja kiinteät meriympäristölle haitalliset kemikaalit. Sääntely kattaisi myös biopolttoaineet, sillä niiden katsotaan kuuluvan aineen koostumuksesta riippuen joko öljyihin tai haitallisiin nestemäisiin aineisiin. Lisäksi sääntelyn ehdotetaan soveltuvan ihmishengelle vaarallisiin kiinteisiin irtolasteihin siten kuin ne on määritelty SOLAS-yleissopimuksen alla, koska haitallisten aineiden määritelmä ei kata niitä, vaikka mereen päätyessään nekin voivat aiheuttaa meren pilaantumista tai vaaraa tai vahinkoa meren eliöille. Jätteet mainittaisiin soveltamisalassa erikseen, sillä vaikka ne määritellään 1 luvun 2 §:n 14 kohdassa haitallisiksi aineiksi, niitä ei voida pitää lasteina.
Luvun säännöksiä sovellettaisiin myös polttoaineiden toimittamiseen alukselta toiselle eli niin kutsuttuun bunkraukseen. Pykälän 2 momentissa säädettäisiin polttoaineen määritelmästä siten kuin sitä sovelletaan 2 a luvussa. Polttoaineilla tarkoitettaisiin meriliikenteessä käytettäviä polttoaineita, kaasua tai muuta matalan leimahduspisteen polttoainetta käyttäviä aluksia koskevassa kansainvälisessä turvallisuussäännöstössä (jäljempänä IGF-säännöstö) tarkoitettuja polttoaineena käytettäviä kaasuja ja muita matalan leimahduspisteen polttoaineita sekä biopolttoaineita. Meriliikenteessä käytettävillä polttoaineilla tarkoitetaan 1 luvun 2 §:n 37 kohdan mukaisesti raakaöljystä saatavia nestemäisiä polttoaineita, jotka on tarkoitettu käytettäväksi tai joita käytetään aluksella. Määritelmä kattaa meriliikenteessä käytettävät dieselöljyt ja kaasuöljyt. Polttoaineena käytettävät kaasut ja muut matalan leimahduspisteen polttoaineet on määritelty IGF-säännöstössä, jonka 2.2.18 säännön mukaan kaasulla tarkoitetaan nesteitä, joiden kaasupaine ylittää 37.8 °C:n lämpötilassa 0.28 MPa, ja jonka 2.2.28 säännön mukaan matalan leimahduspisteen polttoaineilla tarkoitetaan kaasu- tai nestemäisiä polttoaineita, joiden leimahduspiste on suljetun kupin menetelmällä määritettynä alle + 60 °C. Siten muun muassa nesteytetyn maakaasun toimittaminen alukselle kuuluisi sääntelyn piiriin. Sääntely kattaisi myös biopolttoaineiden toimittamisen alukselta toiselle. Biopolttoaine ehdotetaan määriteltävän 1 luvun 2 §:n 12 kohdassa. Määritelmässä viitattaisiin Kansainvälisessä merenkulkujärjestössä kehitettyihin biopolttoaineiden ja energiaintensiivisten polttoaineiden määritelmiin.
Ehdotettu sääntely ei vaikuttaisi SOLAS VI luvun 5.2 sääntöön, jonka mukaan nestemäisten lastien sekoittaminen on kielletty matkan aikana. Kyseinen määräys on saatettu kansallisesti voimaan valtioneuvoston asetuksella 944/2013.
Pykälän 3 momentin mukaan luvun säännöksiä ei sovellettaisi 1 momentissa tarkoitettuihin siirtoihin tai toimituksiin, jotka ovat tarpeen aluksen turvallisuuden varmistamiseksi tai ihmishengen pelastamiseksi merellä, tai kun niitä suoritetaan tiettyjen pilaantumistapahtumien torjumiseksi tarkoituksena ympäristön pilaantumisen aiheuttaman vahingon vähentäminen. Säännös vastaisi nykyisen 1 §:n 5 momenttia. Säännös perustuu MARPOL-yleissopimuksen öljylastinsiirtoja koskevaan sääntelyyn, mutta sen soveltuminen olisi meriturvallisuussyistä ja ympäristön pilaantumisen ehkäisemiseksi perusteltua laajentaa kaikkiin ehdotettuihin 2 a luvussa tarkoitettuihin siirtoihin ja polttoaineen toimituksiin.
Pykälän 4 momentin mukaan luvun säännöksiä ei sovellettaisi Puolustusvoimien eikä Rajavartiolaitoksen alusten toteuttamiin siirtoihin tai toimituksiin. MARPOL-yleissopimuksen 3 artiklassa määrätään, ettei yleissopimusta ja sen liitteitä sovelleta sota-aluksiin, sotalaivaston apualuksiin tai muihin aluksiin, jotka ovat valtion omistuksessa tai käytössä, ja joita sillä hetkellä käytetään vain valtion muihin kuin kaupallisiin tarkoituksiin. Esimerkiksi Rajavartiolaitos suorittaa alusten polttoaineiden siirtoja ja mahdollisesti myös lastien siirtoja aluksesta toiseen oman toimialansa lakisääteisten tehtäviensä suorittamiseksi, kuten valtion alueellisen koskemattomuuden suojaamiseen ja turvaamiseen liittyvissä tehtävissä. Nämä siirrot eivät kuuluisi nyt ehdotettavan sääntelyn piiriin.
2 §.Siirtojen suorittamiselle ja polttoaineen toimittamiselle osoitetut alueet. Luvun 2 §:ään ehdotettavilla muutoksilla siirrettäisiin nykyisen 1 §:n mukainen siirtojen suorittamiselle osoitettuja alueita koskeva sääntely 2 §:ään ja muutettaisiin sitä vastaamaan luvun uutta soveltamisalaa. Siten 2 § koskisi 1 §:ssä tarkoitettujen siirtojen suorittamiselle ja polttoaineen toimittamiselle osoitettuja alueita. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin, että 1 §:ssä tarkoitetut siirrot ja toimitukset olisi sallittu vain satama-alueilla sekä erikseen nimetyillä alueilla Suomen vesialueella ja talousvyöhykkeellä. Momentti vastaisi siten siirtojen ja toimitusten kattavuutta lukuun ottamatta nykyistä 1 §:n 1 momenttia.
Toistaiseksi öljylastinsiirtojen toteuttamista varten on nimetty kaksi aluetta. Nämä alueet ovat Kalbådagrundin ankkuripaikka Suomenlahdella ja Svartbäckin ankkuripaikka Porvoon Kilpilahden edustalla. Liikenteen turvallisuusviraston päätös 19.12.2017, Dnro TRAFI/398315/03.04.01.00/2017 Sääntelyn kohteen laajentuessa lienee tarpeen nimetä uusia alueita. Tarkoituksena on, että siirroille osoitettaisiin alueita Suomen aluevesien ulkorajan ulkopuolelta Suomen talousvyöhykkeeltä vain poikkeuksellisissa tilanteissa, jotta varmistettaisiin Rajavartiolaitoksen edellytykset valvoa operaatioita ja tarpeen vaatiessa ryhtyä esimerkiksi torjuntatoimenpiteisiin. Mahdollinen merellisen ympäristövahingon torjunta voisi vaikeutua huomioiden pitkät etäisyydet sekä myös sääolosuhteiden vaikutukset esimerkiksi merenkäynnin ja aallokon haitatessa torjuntatyötä. Kuten sisäministeriön rajavartio-osasto lausui hallituksen esitysluonnoksesta, Suomen talousvyöhykkeellä mereen joutunut vaarallinen tai haitallinen aine voi myös nopeastikin ajautua toisen valtion talousvyöhykkeelle tai aluevesille, mikä voi osaltaan tuoda lisää haasteita torjuntatyöhön sekä mahdollisiin korvaus- ja vastuukysymyksiin.
Pykälän 2 momentin mukaan Liikenne- ja viestintävirasto nimeäisi meriympäristön suojelun ylläpitämiseksi neuvoteltuaan Puolustusvoimien, Rajavartiolaitoksen, Suomen ympäristökeskuksen, Metsähallituksen, Tullin, Väyläviraston, alueen pelastustoimen pelastusviranomaisen ja alusliikennepalvelun tarjoajan kanssa 1 §:ssä tarkoitetut alueet sekä pitäisi ja julkaisisi niistä luetteloa. Ennen alueiden nimeämistä Liikenne- ja viestintäviraston olisi kuultava asianomaisia sidosryhmiä. Sääntely vastaisi suurilta osin nykyisen 1 §:n 2 momenttia. Uutena viranomaisena kuultavien ryhmässä olisi kyseisen alueen pelastustoimen pelastusviranomainen. Alueen pelastusviranomaisella tarkoitettaisiin pelastuslain (379/2011) 26 §:n 2 momentin mukaisia pelastusviranomaisia, joita ovat pelastuslaitoksen ylin viranhaltija ja hänen määräämänsä pelastuslaitoksen viranhaltijat sekä alueen pelastustoimen asianomainen monijäseninen toimielin. Alueiden nimeäminen tapahtuisi määräyksellä, mitä varten Liikenne- ja viestintävirastolle lisättäisiin luvun 6 §:ään toimivalta antaa määräyksiä alueista, joilla siirrot ja toimitus on sallittu.
Pykälän 3 momentti, jossa säädettäisiin Liikenne- ja viestintäviraston mahdollisuudesta myöntää poikkeuksia 1 momentissa säädetystä, vastaisi nykyisen 1 §:n 3 momenttia. Siten siirtojen ja toimitusten toteuttaminen olisi poikkeusluvalla mahdollista myös satama-alueiden ja nimettyjen alueiden ulkopuolella. Tällainen poikkeuslupa voisi olla tarpeen esimerkiksi merellä tapahtuviin kestoltaan rajattuihin operaatioihin osallistuvien alusten polttoaineen saannin helpottamiseksi.
Ehdotettu 2 § tulisi sovellettavaksi vasta 1.1.2022 alkaen, jotta Liikenne- ja viestintävirasto ehtisi nimetä alueet ennen säännöksen soveltumista. Tarkoituksena on välttää tilanne, jossa siirrot ja toimitukset olisi sallittu vain nimetyillä alueilla, mutta alueita ei olisi vielä nimetty. Siten siirrot eivät olisi lainkaan sallittu ennen alueiden nimeämistä. Liikenne- ja viestintäviraston arvion mukaan nimeämisprosessi kestää noin puoli vuotta, minkä vuoksi säännös tulisi sovellettavaksi reilun puolen vuoden päästä lain voimaantulosta.
3 §.STS-siirtosuunnitelma ja menettelytapaohjeet. Luvun 3 § muutettaisiin kokonaisuudessaan, koska siihen siirrettäisiin muutettuina nykyisen 2 §:n sisältämät säännökset STS-siirtosuunnitelmasta. Muutetussa 3 §:ssä säädettäisiin STS-siirtosuunnitelmien lisäksi muita siirtoja sekä toimituksia koskevista menettelytapaohjeista.
Pykälän 1 momentissa säädettäisiin STS-siirtosuunnitelmasta, joka olisi oltava öljysäiliöaluksella, jonka bruttovetoisuus on vähintään 150 ja jota käytetään öljysäiliöalusten väliseen öljylastinsiirtoon eli STS-siirtoon merellä. STS-siirtosuunnitelman tulisi täyttää MARPOL-yleissopimuksen I liitteen mukaiset vaatimukset. Sääntely vastaisi nykyisen 2 §:n 1 momentin sääntelyä.
STS-siirtosuunnitelman hyväksymistä koskeva 2 momentti vastaisi sanatarkasti nykyisen 2 §:n 2 momenttia.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin muita siirtoja kuin öljylastien STS-siirtoja ja toimituksia koskevista menettelytapaohjeista. Vastaavaa säännöstä ei ole nykyisessä 2 §:ssä. Momentin mukaan edellä 1 §:ssä tarkoitettuun siirtoon tai toimitukseen, ei kuitenkaan STS-siirtoon, osallistuvan aluksen olisi kuvattava kyseisen siirron tai toimituksen menettelytapaohjeet. Menettelytapaohjeesta säätämisellä pyritään varmistamaan, että alus laatii toimintaohjeet myös polttoaineen toimituksia ja muita lastinsiirtoja kuin STS-siirtoja varten. STS-siirtosuunnitelma on MARPOL-yleissopimuksen I liitteessä tarkoitettu standardiasiakirja, joten muihin lastin siirtoihin ja polttoaineen toimittamiseen osallistuvilta aluksilta ei sitä voida vaatia. Siksi ehdotetaan menettelytapaohjeen laatimisvelvoitetta. Monilla lastinsiirtoja tekevillä aluksilla on jo sellainen. Tyypillisesti menettelytapaohje sisältyy aluksen turvallisuusjohtamisjärjestelmään, joka perustuu IMOn kansainväliseen johtamissäännöstöön laivojen turvallisesta toiminnasta ja ympäristön pilaantumisen ehkäisemisestä (ISM-säännöstö). ISM-säännöstö on saatettu Euroopan unionin alueella voimaan Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EY) N:o 336/2006 kansainvälisen turvallisuusjohtamissäännöstön täytäntöönpanosta yhteisössä ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 3051/95 kumoamisesta. Velvollisuutta sisällyttää 2 momentissa tarkoitettu menettelytapaohje aluksen turvallisuusjohtamisjärjestelmään ei kuitenkaan olisi.
4 §.Velvollisuus ilmoittaa siirrosta ja toimituksesta aluksesta toiseen. Luvun 4 § muutettaisiin kokonaisuudessaan, koska siihen siirrettäisiin muutettuina nykyisen 3 §:n sisältämät säännökset ennakkoilmoituksista.
Pykälän 1 momentissa säädettäisiin ennakkoilmoituksen tekemisestä. Momentti vastaisi pääpiirteissään nykyisen 3 §:n 1 momenttia. Momentin 1 kohdan mukaan aluksen liikenteenharjoittajan, omistajan, asiamiehen tai päällikön olisi ilmoitettava Tullille suunnitelmastaan suorittaa siirto tai polttoaineen toimitus Suomen vesialueella alusliikennepalvelulain 20 a §:ssä tarkoitettua sähköistä merenkulun tiedonhallintajärjestelmää eli niin kutsuttua Portnet-järjestelmää käyttäen. Momentin 2 kohdan mukaan talousvyöhykkeellä toteutettavista siirroista ja polttoaineen toimitusoperaatioista olisi puolestaan ilmoitettava alusliikennepalvelun tarjoajalle samaa alusliikennepalvelulain 20 a §:ssä tarkoitettua sähköistä merenkulun tiedonhallintajärjestelmää tai muuta sähköistä tiedonvälitystapaa käyttäen. Sähköisillä tiedonvälitystavoilla tarkoitetaan lähinnä sähköpostia. Nykyinen Portnet-järjestelmä ei mahdollista talousvyöhykkeellä tapahtuvasta lastinsiirrosta tai bunkrausoperaatiosta ilmoittamista, mutta tällainen toiminnallisuus on mahdollista lisätä merenkulun tiedonhallintajärjestelmään, jonka on tarkoitus korvata Portnet-järjestelmä.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin, että ilmoitus on tehtävä hyvissä ajoin ja vähintään 48 tuntia ennen suunniteltua siirtoa tai toimitusta. Vastaavasta vaatimuksesta säädetään nykyisin 3 §:n 2 momentin ensimmäisessä virkkeessä, vaikkakin nykyinen sääntely kattaa vain MARPOL-yleissopimuksen I liitteen mukaiset öljylastien STS-siirrot.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin 1 §:ssä tarkoitettujen lastien ja jätteiden siirtoja sekä polttoaineen toimituksia koskevan ennakkoilmoituksen sisällöstä. Säännös korvaisi nykyisen 3 §:n 2 momentin, jonka mukaan öljylastien STS-siirtoa koskevaan ennakkoilmoitukseen on sisällytettävä MARPOL-yleissopimuksen I liitteen 42 säännön mukaiset tiedot. Momentissa tarkoitettujen siirtojen ja toimitusten ennakkoilmoituksen sisällöstä säädettäisiin tarkemmin valtioneuvoston asetuksella. Öljylastinsiirtojen osalta asetuksessa on tarkoitus säätää, että ilmoitukseen tulisi sisällyttää mainitun 42 säännön mukaiset tiedot. Muiden siirtojen ja polttoaineen toimitusten osalta ilmoitettavia tietoja koskevat vaatimukset olisivat soveltuvilta osin vastaavat kuin öljylastinsiirtoja koskevat vaatimukset. Siten ennakkoilmoituksen yhteydessä olisi tarkoitus vaatia operaatioon osallistuvien alusten perustietojen, suunnitellun operaation alkamispäivämäärää, kestoa ja maantieteellistä sijaintia, siirron suorittamistapaa, siirrettävän lastin tai toimitettavan polttoaineen tyyppiä ja määrää sekä operaation palveluntarjoajaa tai kokonaisvalvontavastuussa olevaa henkilöä koskevien tietojen toimittamista. Lisäksi vaadittaisiin vahvistusta siitä, että aluksella on 3 §:n 3 momentissa tarkoitettu menettelytapaohje.
Pykälän 4 momentti koskisi tietojen antamista poikkeustilanteissa, joissa kaikkia 3 momentissa tarkoitettuja tietoja ei olisi saatavilla 48 tuntia ennen suunniteltua siirtoa tai toimitusta. Säännös vastaisi pääpiirteissään nykyisen 3 §:n 4 momenttia, mutta säännökseen lisättäisiin sääntelyn kohteen laajentamisesta kaikkien haitallisten ja vaarallisten lastien siirtoihin ja polttoaineiden toimituksiin edellyttämät muutokset. Momentissa säädettäisiin, että siirrosta tai toimituksesta olisi ilmoitettava vähintään 48 tuntia ennen sen toteuttamista, vaikka kaikkia 3 momentissa tarkoitettuja tietoja ei olisi vielä saatavilla. Lisäksi puuttuvat tiedot olisi toimitettava Tullille ja alusliikennepalvelun tarjoajalle niin pian kuin mahdollista. Edelleen 4 momentissa säädettäisiin myös ilmoitettavien tietojen päivittämisestä. Jos 3 momenteissa tarkoitetut tiedot muuttuisivat ennen suunnitellun siirron tai toimituksen toteuttamista, olisi siitä jatkossa välittömästi ilmoitettava toimivaltaiselle viranomaiselle 1 momentissa tarkoitetulla tavalla.
Pykälän 5 momentissa säädettäisiin siirtoja ja toimituksia koskevien tietojen välittämisestä viranomaisten kesken. Se vastaisi pääpiirteissään nykyisen 3 §:n 5 momenttia, mutta sisältäisi ne tarvittavat lakitekniset muutokset, jotka koskevat sääntelyn yleistä laajentumista öljylastien STS-siirroista muiden haitallisten ja vaarallisten lastien siirtoihin ja polttoaineiden toimituksiin.
Pykälän 6 momentissa säädettäisiin Liikenne- ja viestintäviraston oikeudesta kieltää suunniteltu yksittäinen 1 §:ssä tarkoitettu siirto tai toimitus meriympäristön suojeluun tai alusliikenneturvallisuuteen liittyvistä erityisistä syistä. Säännös vastaisi pääpiirteissään nykyisen 1 §:n 4 momenttia. Säännös siirrettäisiin alueiden nimeämistä koskevasta pykälästä ennakkoilmoituksia koskevaan pykälään, koska kielto perustuisi ennakkoilmoituksista saatavien tietojen perusteella tehtävään harkintaan. Sisällöllisesti pykälässä olisi uutta se, että jatkossa kielto voisi perustua myös alusturvallisuuteen liittyviin syihin, kun se nykyisellään voi perustua vain ympäristönsuojeluun liittyviin syihin. Toimivaltaisella viranomaisella eli Liikenne- ja viestintävirastolla olisi siten jatkossa mahdollisuus puuttua sellaisiin tilanteisiin, joissa aiheutuu vaaraa joko siirtoon tai toimitukseen osallistuvalle alukselle tai muulle alusliikenteelle. Käytännössä Liikenne- ja viestintävirasto olisi yhteydessä alukseen mantereelta käsin, eikä aluksella vierailtaisi.
Lisäksi on syytä huomata, että Rajavartiolaitos voi pelastuslain (379/2011) 36 b §:n nojalla määrätä ryhdyttäväksi sellaisiin alukseen ja sen lastiin kohdistuviin pelastus- tai muihin toimenpiteisiin, jotka se katsoo välttämättömiksi vesien pilaantumisen ehkäisemiseksi tai rajoittamiseksi, jos Suomen aluevesillä tai talousvyöhykkeellä alus uppoaa, joutuu karille tai yhteentörmäyksen osapuoleksi, saa vuodon tai konevian taikka muutoin joutuu tilaan, johon liittyy ilmeinen öljyn tai muun haitallisen aineen vuodon vaara. Siten Rajavartiolaitos voi jo nykyisen lainsäädännön puitteissa puuttua myös lastinsiirtoihin ja bunkraukseen liittyviin vaaratilanteisiin edellä mainittujen ehtojen täyttyessä, eikä Rajavartiolaitoksen oikeudesta puuttua 1 §:ssä tarkoitettuihin siirtoihin ja toimituksiin vaaratilanteissa ole tarpeen säätää merenkulun ympäristönsuojelulaissa.
5 §.Siirrosta tai toimituksesta kokonaisvalvontavastuussa oleva henkilö. Luvun 5 § muutettaisiin kokonaisuudessaan, koska siihen siirrettäisiin muutettuina nykyisen 4 §:n sisältämät säännökset kokonaisvalvontavastuussa olevasta henkilöstä. Siten sääntely kattaisi jatkossa 1 §:ssä tarkoitettujen lastien ja jätteiden siirrot ja polttoaineiden toimitukset.
Pykälän 1 momentin mukaan 1 §:ssä tarkoitetussa siirrossa tai toimituksessa käytetyllä aluksella olisi oltava siirrosta tai toimituksesta kokonaisvalvontavastuussa oleva henkilö. Tällaisesta vaatimuksesta säädetään öljylastin STS-siirtoihin osallistuvien alusten osalta nykyisen 4 §:n ensimmäisessä lauseessa.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin lisäksi, että STS-siirtojen osalta kokonaisvalvontavastuussa olevalla henkilöllä olisi oltava pätevyys kaikkien STS-siirtoihin liittyvien tehtävien suorittamiseen siten kuin MARPOL-yleissopimuksen I liitteessä määrätään. Säännös vastaisi nykyisen 4 §:n toista lausetta. Mainitut MARPOL-yleissopimuksen I liitteen määräykset koskevat vain öljylastinsiirtoja, joten säännöstä ei ole mahdollista laajentaa muihin siirtoihin ja polttoaineen toimituksiin.
6 §.Vastuu varautumistoimenpiteistä aiheutuneista kustannuksista. Luvun 6 § muutettaisiin kokonaisuudessaan, koska siihen siirrettäisiin muutettuna nykyiseen 5 §:ään sisällytetyt säännökset vastuusta varautumistoimenpiteistä aiheutuneista kustannuksista. Pykälä koskisi sekä öljylastien STS-siirtoja että muiden 1 §:ssä tarkoitettujen lastien ja jätteiden siirtoja ja polttoaineiden toimituksia aluksesta toiseen, kun nykyinen 5 § kattaa vain öljylastien STS-siirrot. Pykälän mukaan siirtoja ja toimituksia vastaanottavan aluksen liikenteenharjoittaja tai omistaja vastaisi Rajavartiolaitokselle ja alueen pelastustoimen pelastusviranomaiselle siirron tai toimituksen yhteydessä suoritettavista varautumistoimenpiteistä aiheutuvista kustannuksista, kun nykyisen säännöksen sanamuodon mukaan puhutaan Suomen öljytorjuntaviranomaisille STS-siirron yhteydessä aiheutuneista kustannuksista.
7 §.Tarkemmat säännökset ja määräykset. Nykyisen 6 §:n säännökset tarkemmista säännöksistä ja määräyksistä siirrettäisiin muutettuina uuteen 7 §:ään. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin nykyisen 6 §:n 1 momentin mukaisesti asetuksenantovaltuudesta. Aiemmasta poiketen valtioneuvoston asetuksella voitaisiin antaa myös 2 a luvun soveltamiseen liittyviä tarkempia säännöksiä, kun nykyisin asetusten on tullut liittyä Suomen kansainvälisten velvoitteiden tai Euroopan unionin säädösten soveltamiseen. Siirtojen toteuttamiseen liittyviä järjestelyjä ja rajoituksia koskeva asetuksenantovaltuus päivitettäisiin siten, että se kattaisi 1 §:ssä tarkoitetut siirrot ja toimitukset. Kyseisestä asetuksenantovaltuudesta säädettäisiin 1 kohdassa, koska momenttiin lisättäisiin uutena 2 kohta, joka sisältäisi 4 §:n 4 momentissa tarkoitettuun ennakkoilmoitukseen sisällytettäviä tietoja koskevan asetuksenantovaltuuden.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin nykyistä 6 §:n 2 momenttia vastaavalla tavalla Liikenne- ja viestintäviraston toimivallasta antaa säädösten soveltamiseen liittyviä teknisiä määräyksiä. Kuten 1 momentin asetuksenantovaltuus, myös määräyksenantovaltuus kattaisi myös 2 a luvun koko ehdotetun laajennetun sisällöllisen soveltamisalan. Uutena valtuutena momentin 1 kohdassa säädettäisiin siitä, että Liikenne- ja viestintävirasto voisi antaa määräyksiä 2 §:ssä tarkoitetuista alueista, joille siirrot ja toimitukset on rajattu. Toistaiseksi alueet on nimetty Liikenne- ja viestintäviraston (ja sen edeltäjän, Liikenteen turvallisuusviraston) päätöksellä. Muutoksella pyritään yksinkertaistamaan alueiden nimeämistä koskevaa prosessia, sillä alueiden nimeäminen olisi hallinnollisesti helpompaa Liikenne- ja viestintäviraston määräyksellä kuin päätöksellä. Siirtojen käytännön järjestämistä koskeva määräyksenantovaltuus päivitettäisiin siten, että se kattaisi kaikki 1 §:ssä momentissa tarkoitetut siirrot ja toimitukset. Siitä säädettäisiin 2 momentin 2 kohdassa. Valtuudesta määrätä STS-siirtosuunnitelman sisällöstä säädettäisiin momentin 3 kohdassa. Siirtojen käytännön järjestelyistä ja STS-siirtosuunnitelman sisällöstä annetaan kansainvälistä ohjeistustason sääntelyä mm. kansainvälisessä merenkulkujärjestössä, joten on tarpeellista, että Liikenne- ja viestintävirasto voisi antaa kansallisesti tarkentavia määräyksiä pohjautuen kansainväliseen ohjeistukseen. Ohjeistus on luonteeltaan teknistä eikä sitä ole tarkoituksenmukaista antaa lain tasolla.
Pykälän 3 momentin mukaan 1 momentin nojalla annetut säädökset ja 2 momentin nojalla annetut määräykset voidaan ulottaa koskemaan myös sisävesialueilla ja kotimaanliikenteessä purjehtivia aluksia. Säännös vastaisi nykyisen 6 §:n 3 momenttia.
3 lukuÖljypäästömaksu
1 §.Öljypäästömaksun maksuvelvollisuus. Pykälän 1 momentissa säädettyä öljypäästömaksun soveltamisalaa ehdotetaan laajennettavan kattamaan aluevesien ja talousvyöhykkeen sijaan koko Suomen vesialueen ja talousvyöhykkeen, jolloin öljypäästömaksu voitaisiin määrätä myös sisävesillä tapahtuneesta öljypäästöstä. Merenkulun ympäristönsuojelulakia sovelletaan pääosin Suomen vesialueella ja talousvyöhykkeellä purjehtiviin aluksiin (1 luku 3 §). Myös lain 2 luvun 1 §:n mukaan öljypäästöt on kielletty Suomen vesialueella ja talousvyöhykkeellä. Kuitenkin öljypäästömaksun soveltamisala on 3 luvun 1 §:ssä rajattu aluevesiin ja talousvyöhykkeeseen. Tämä tarkoittaa, että sisävesillä tapahtuvasta 2 luvun 1 §:n mukaisen päästökiellon rikkomisesta sisävesillä ei voimassa olevan lain mukaan voi määrätä öljypäästömaksua. Öljyn päästökiellon rikkomisesta on tällöin seuraamuksena rikosoikeudellinen rangaistus aluksen päällikölle tai konepäällikölle, eikä laivanisäntää tai omistajaa useimmiten sanktioida. Nykyinen tilanne on koettu haasteelliseksi ennen kaikkea ympäristöltään herkällä ja vilkkaasti liikennöidyllä Saimaalla ja Saimaan kanavassa.
Öljypäästömaksua koskeva sääntely on vuodelta 2005, jolloin sääntely sisällytettiin alusjätelakiin. Hallituksen esityksessä (HE 77/2005 vp) perustellaan öljypäästömaksun käyttöön ottoa koskemaan vain aluevesiä ja Suomen talousvyöhykettä seuraavasti: ”Alusjätelaissa tarkoitettu öljyn päästökielto koskee Suomen vesialuetta ja Suomen talousvyöhykettä. Ympäristönäkökohdista katsottuna öljypäästömaksun kohdentamisen intressit ovat kuitenkin selkeimmin sisäisillä aluevesillä, aluemerellä ja Suomen talousvyöhykkeellä tapahtuneissa päästöissä. Sääntelyssä on näin ollen lähdetty siitä, ettei öljypäästömaksu koske sisävesialuetta. Tämä merkitsee poikkeamista alusjätelain soveltamisalasta. Saatujen kokemusten perusteella myöhemmin saattaa kuitenkin tulla harkittavaksi öljypäästömaksujärjestelmän ulottaminen sisävesialueelle, ennen muuta Saimaan syväväylälle.”
Poliisi on jo nykyisin valvova viranomainen sisävesillä tapahtuvien öljypäästöjen osalta, joten muutoksella ei olisi merkitystä käytännön valvonnan kannalta. Erona olisi vaihtoehtoinen, rikosoikeudellista rangaistusta tehokkaampi ja taloudellisesti tuntuvampi hallinnollinen prosessi, jolla tapahtuneesta öljypäästöstä sanktioitaisiin. Maksun määräisi, kuten merialueellakin, Rajavartiolaitos lain 3 luvun 5 §:n nojalla. Suoritettuaan tutkinnan poliisi valvovana viranomaisena ilmoittaisi Rajavartiolaitokselle tarvittavat tiedot maksun määräämiseksi. Nykyisen lain 3 luvun 6 §:ssä säädetään Rajavartiolaitoksen oikeudesta pysäyttää alus 12 luvun 11 ja 12 §:ssä säädetyillä edellytyksillä myös, jos se on perusteltua maksusaatavan turvaamiseksi. Pysäyttämispäätös voidaan tehdä perustellusta syystä ennen maksupäätöksen tekemistä. Saman luvun 8 §:ssä säädetään virka-avusta öljypäästömaksua koskevassa asiassa. Koska Rajavartiolaitos on maksun määräävä viranomainen, on se myös oikea viranomainen tekemään päätöksen mahdollisesta aluksen pysäyttämisestä ja vakuuden asettamisesta. Käytännössä alukseen kohdistuvat maksusaatavan turvaamiseksi mahdollisesti tarvittavat fyysiset toimet aluksen pysäyttämiseksi suorittaisi sisävesillä poliisi virka-apuna Rajavartiolaitoksen pyynnöstä.
Pykälän 1 momenttiin ehdotetaan myös lisättäväksi, että öljypäästömaksu voitaisiin määrätä myös öljyyn tai öljypitoiseen seokseen ominaisuuksiltaan rinnastuvien hiilivetyjen ja muiden niiden kaltaisesti aluksella käytettävien haitallisten aineiden veteen päästämisestä. 2 luvun 1 §:n päästökieltoa ehdotetaan laajennettavan näihin aineisiin, joten samalla ehdotetaan myös sanktiosäännösten laajentamista koskemaan näiden aineiden veteen päästämistä. Merioikeusyleissopimuksen 211 artiklan 5 kohdasta johtuen päästökiellon ja siten öljypäästömaksun laajennus muihin kuin kivennäispohjaisiin haitallisiin hiilivedyiksi luokiteltaviin aineisiin tai niiden kaltaisesti aluksella käytettäviin muihin haitallisiin aineisiin ei kuitenkaan koskisi ulkomaista alusta Suomen talousvyöhykkeellä siltä osin kuin aineiden mereen päästäminen ei ole kiellettyä MARPOL-yleissopimuksessa tai sen nojalla annetuissa kansainvälisissä säädöksissä.
Samalla pykälän 2 momenttiin ehdotetaan tehtävän lakiteknisiä muutoksia, jotka eivät vaikuttaisi momentin sisältöön.
4 lukuAluksista aiheutuvien haitallisten nestemäisten aineiden päästöjen ehkäiseminen
1 §.Haitallisten nestemäisten aineiden luokitus; 4 §. Kemikaalisäiliöaluksen rakenne- ja laitevaatimukset; 5 §. Valmiussuunnitelma meriympäristövahingon varalle; 6 §.Menettelytapaohjekirja; 7 §. Lastipäiväkirja; 8 §. Muut haitallisten nestemäisten aineiden kuljetuksen todistuskirjat; 9 §. Lastin purkaminen ja säiliön pesun valvonta; 10 §. Tarkemmat säännökset ja määräykset. Mainittuja pykäliä muutettaisiin siten, että viittaukset MARPOL 73/78 -yleissopimukseen muutettaisiin 1 luvun 2 §:n 1 kohtaan ehdotetun muutoksen mukaisesti muotoon MARPOL-yleissopimus. Samalla 1, 4–6, ja 8–10 §:iin tehtäisiin lakiteknisiä muutoksia, jotka eivät vaikuttaisi mainittujen säännösten sisältöön.
5 lukuAluksista aiheutuvien käymäläjätevesipäästöjen ehkäiseminen
1 §.Käymäläjäteveden päästökielto ja päästörajoitus; 3 §. Aluksen käymäläjätevesijärjestelmää koskevat vaatimukset; 4 §. Huvivenettä koskevat vaatimukset; 5 §. ISPP-todistuskirja; 7 §. Tarkemmat säännökset. Mainittuja pykäliä muutettaisiin siten, että viittaukset MARPOL 73/78 -yleissopimukseen muutettaisiin 1 luvun 2 §:n 1 kohtaan ehdotetun muutoksen mukaisesti muotoon MARPOL-yleissopimus. Samalla 1, 3, 5 ja 7 §:iin tehtäisiin lakiteknisiä muutoksia, jotka eivät vaikuttaisi mainittujen säännösten sisältöön.
6 lukuAluksista aiheutuvien kiinteän jätteen päästöjen ehkäiseminen
1 §.Kiinteän jätteen veteen poistamiskielto ja poistamisrajoitus. Pykälän nykyisen 2 momentilla säädetään momentin perustelujen Hallituksen esitys 248/2009 vp, s. 68. mukaan kiinteän jätteen poistokiellosta kiinteiltä ja kelluvilta alustoilta. Pykälän 1 momentin päästökielto kattaa kuitenkin jo nykyisin kiinteiltä ja kelluvilta alustoilta peräisin olevat jätteet aluksen määritelmän kautta. Siten nykyinen 2 momentti poistettaisiin tarpeettomana, ja nykyinen 3 momentti siirtyisi 2 momentiksi. Samalla pykälän 1 momenttiin ehdotetaan kieliopillisia ja lakiteknisiä tarkennuksia, jotka eivät muuttaisi pykälän sisältöä.
Lisäksi 1 momentin ja uuden 2 momentin viittaukset MARPOL 73/78 -yleissopimukseen muutettaisiin 1 luvun 2 §:n 1 kohtaan ehdotetun muutoksen mukaisesti muotoon MARPOL-yleissopimus.
2 §. Kiinteän jätteen poistaminen poikkeustilanteissa; 3 §. Kiinteän jätteen veteen poistamisen kiellosta ja rajoittamisesta ilmoittava kyltti; 4 §. Aluksen jätehuoltosuunnitelma; 5 §. Aluksen jätepäiväkirja; 6 §. Tarkemmat säännökset ja määräykset. Mainittuja pykäliä muutettaisiin siten, että viittaukset MARPOL 73/78 -yleissopimukseen muutettaisiin 1 luvun 2 §:n 1 kohtaan ehdotetun muutoksen mukaisesti muotoon MARPOL-yleissopimus. Samalla 2, 3 ja 6 §:iin tehtäisiin lakiteknisiä muutoksia, jotka eivät vaikuttaisi mainittujen säännösten sisältöön.
7 lukuAluksista aiheutuvan ilman pilaantumisen ehkäiseminen
1 §. Ilmaa pilaavien aineiden päästökielto ja päästörajoitus; 2 §. Öljy- ja kemikaalisäiliöaluksilta haihtuvien orgaanisten yhdisteiden päästökielto ja päästörajoitus; 4 §. Ilmaa pilaavien aineiden päästäminen poikkeustilanteessa; 5 §. Aluksen laitteita koskevat vaatimukset; 6 §. IAPP-todistuskirja; 6 a §. Aluksen konepäiväkirjaan tehtävät merkinnät; 8 §. Polttoaineen määritysmenetelmät; 9 §. Polttoaineen luovutustodistus, polttoainenäytteet ja polttoainetta koskevien merkintöjen tekeminen laivapäiväkirjaan ja öljypäiväkirjaan ja 10 §. Uusienpäästönvähentämismenetelmien koekäyttö. Mainittuja pykäliä muutettaisiin siten, että viittaukset MARPOL 73/78 -yleissopimukseen muutettaisiin 1 luvun 2 §:n 1 kohtaan ehdotetun muutoksen mukaisesti muotoon MARPOL-yleissopimus. Samalla 1, 2, 5, 6, 6 a ja 8 §:iin tehtäisiin lakiteknisiä muutoksia, jotka eivät vaikuttaisi mainittujen säännösten sisältöön.
7 §. Polttoaineiden laatuvaatimukset; 11 a §.Meriliikenteessä käytettävien polttoaineiden toimittajia koskevat velvoitteet; 12 §. Meriliikenteessä käytettävien polttoaineiden valvonta ja 13 §. Meriliikenteessä käytettäviä polttoaineita koskeva raportointi ja tietojenvaihto. Mainittuja pykäliä muutettaisiin siten, että käytettäisiin rikkidirektiivin mukaisesti termiä meriliikenteessä käytettävä polttoaine nykyisessä laissa osin käytetyn termin meriliikenteen polttoaine sijasta. Luvun 7 §:ää ehdotetaan lisäksi muutettavan siten, että termin aluksella käytettävät polttoaineet sijasta käytetään 1 luvun 2 §:ssä määriteltyä ilmaisua meriliikenteessä käytettävät polttoaineet.
9 a §.Päästönvähentämismenetelmät. Muutoksella päivitetään viittaus unionin rikkidirektiiviin siten, että pykälässä viitataan ajantasaiseen direktiiviin.
11 a §.Meriliikenteessä käytettävien polttoaineiden toimittajia koskevat velvoitteet. Pykälään lisättäisiin uusi 1 momentti, jonka mukaan meriliikenteen polttoaineen toimittajan, joka toimittaa meriliikenteen polttoainetta Suomessa, olisi ilmoitettava Liikenne- ja viestintävirastolle harjoittavansa tällaista toimintaa. Säännös perustuu rikkidirektiivin 6 artiklan 9 kohdan a alakohtaan, jonka mukaan jäsenvaltioiden on MARPOL-yleissopimuksen VI liitteen 18 säännön mukaisesti pidettävä yllä yleisesti saatavilla olevaa rekisteriä meriliikenteessä käytettävien polttoaineiden paikallisista toimittajista. Merenkulun ympäristönsuojelulain 7 luvun 13 §:ssä velvoitetaan Liikenne- ja viestintävirasto pitämään yllä yleisesti saatavilla olevaa rekisteriä meriliikenteessä käytettävien polttoaineiden paikallisista toimittajista. Jotta Liikenne- ja viestintävirasto voi ylläpitää rekisteriä meriliikenteessä käytettävien polttoaineiden paikallisista toimittajista, sen tulisi saada tiedot meriliikenteen polttoaineen toimittajista, jotka toimittavat meriliikenteen polttoainetta Suomessa.
Pykälän nykyinen 1 momentti siirtyisi 2 momentiksi. Samalla momenttiin lisättäisiin, että polttoainenäytteen tulisi olla otettu MARPOL-yleissopimuksen VI liitteen mukaisesti. Kyseisen liitteen mukaan näytteenotossa tulee ottaa huomioon IMOn ohjeet, joiden mukaan näyte tulisi ottaa polttoaineen luovutuksen yhteydessä ja nimenomaan aluksen jakeluputkistosta, jonka kautta polttoaine vastaanotetaan alukselle. Näin näyte vastaisi aluksen käyttöön tulevaa polttoainetta. Jos näyte otetaan varastolta, bunkrausproomusta tai jakeluautosta, se ei välttämättä vastaa aluksen saamaa polttoainetta, koska bunkrausproomussa, jakeluautossa tai letkuissa voi olla vanhoja polttoainejäämiä.
12 §.Meriliikenteen polttoaineiden valvonta. Pykälän 1 ja 2 momenttiin tehtäisiin teknisiä muutoksia, jotka eivät muuttaisi pykälän sisältöä.
12 a §. Aluksille toimitettavien meriliikenteen polttoaineiden valvonta. Meriliikenteen polttoaineiden rikkipitoisuuden valvontaa koskevaa sääntelyä ehdotetaan täydennettävän pykälällä, joka koskisi polttoaineen toimittajien valvontaa polttoaineen toimittamisen yhteydessä. Sääntely perustuisi tiettyjen nestemäisten polttoaineiden rikkipitoisuuden vähentämisestä annettuun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin (EU) 2016/802 13 artiklan 2 kohdan b alakohtaan sekä direktiivin 1999/32/EY mukaisen näytteidenoton ja tietojen raportoinnin säännöistä meriliikenteen polttoaineiden rikkipitoisuudesta osalta annetun komission täytäntöönpanopäätöksen (EU) 2015/253 4 artiklaan. Pykälän 1 momentin mukaan Tulli valvoisi rikkipitoisuusvaatimusten noudattamista polttoaineen toimittamisen yhteydessä sellaisten Suomeen rekisteröityneiden toimittajien osalta, ja joiden on osoitettu toimittaneen edellisen 12 kuukauden aikana vähintään kolme kertaa polttoainetta, joka ei ole polttoaineen luovutustodistuksen eritelmien mukaista unionin tietojärjestelmään toimitettujen tietojen tai 7 artiklassa tarkoitetun vuosikertomuksen perusteella. Näytteenotossa olisi tarkoitus soveltaa Kansainvälisen merenkulkujärjestön merellisen ympäristön suojelukomitean päätöslauselmaa MEPC.182(59) hyväksymää ohjeistusta, joka koskee näytteenottoa MARPOL-yleissopimuksen VI liitteen mukaisten rikin oksideja koskevien vaatimusten noudattamisen varmistamiseksi. Näytteenotto tapahtuisi polttoaineen luovutuksen yhteydessä jakeluputkistosta, jonka kautta polttoaine vastaanotetaan alukselle. Käytännössä Tullin virkamiesten ei tarvitsisi ottaa näytettä itse, koska polttoaineen toimittaja on MARPOL-yleissopimuksen VI liitteen mukaisesti velvollinen ottamaan näytteitä jokaisen polttoaineen toimituksen yhteydessä ja voi helposti ottaa yhden lisänäytteen Tullille. Tulli (tai tarvittaessa virka-apusäännöksen nojalla Rajavartiolaitos) olisi kuitenkin läsnä polttoaineen toimituksessa ja ottaisi näytteen vastaan polttoaineen toimittajalta. Kuten 12 §:ssä säädetään polttoaineen toimittajien valvonnasta, 12 a §:n 1 momentin mukaan Tulli myös analysoisi näytteet ja raportoisi niistä Liikenne- ja viestintävirastolle. Tarkoituksena on, että näytteitä otettaisiin Tullin tarpeelliseksi katsomalla tiheydellä. Siten Tulli voisi keskittää näytteiden hakemisen satamassa ja virka-aikaan tapahtuvaan polttoaineen toimitukseen huomioiden myös virkamiesten muut tehtävät. On syytä korostaa, että 12 a § tulisi sovellettavaksi vain silloin, kun polttoaineen toimittaja on kolmesti toimittanut vaatimusten vastaista polttoainetta. Toistaiseksi näin ei ole käynyt ja tällaista tilannetta pidetään hyvin epätodennäköisenä. Esimerkiksi vuonna 2020 kaikki 23 otettua näytettä oli vaatimusten mukaisia.
Pykälän 2 momentissa asetettaisiin 1 momentissa tarkoitetulle polttoaineen toimittajalle velvoite ilmoittaa Tullille jokaisesta kerrasta, kun polttoainetta ollaan toimittamassa alukselle vähintään 24 tuntia ennen suunniteltua toimitusta.
Pykälän 3 momentissa olisi Rajavartiolaitoksen Tullille antamaa virka-apua koskeva informatiivinen viittaus rajavartiolain 77 §:ään, jonka 2 momentin mukaan Rajavartiolaitos on velvollinen antamaan Tullille virka-apua, joka edellyttää sellaisen Rajavartiolaitokselle kuuluvan kaluston, henkilövoimavarojen tai erityisasiantuntijapalvelujen käyttöä, jota mainituilla viranomaisilla ei sillä hetkellä ole käytettävissään. Tarkoituksena on, että Rajavartiolaitos voisi avustaa Tullia, jos näytteitä on tarpeen ottaa alusten välisen polttoaineen toimituksessa merellä.
Pykälän 4 momentin mukaan 1 momentissa tarkoitetun polttoaineen toimittajan olisi korvattava näytteenotosta ja analyysista viranomaisille aiheutuneet kustannukset. Siten polttoaineen toimittajan tulisi korvata niin Tullille kuin mahdollisesti myös Rajavartiolaitokselle pykälän mukaisista tehtävistä aiheutuneet kustannukset.
13 §.Meriliikenteessä käytettäviä polttoaineita koskeva raportointi ja tietojenvaihto. Pykälän 1 momenttia ehdotetaan muutettavan siten, että meriliikenteessä käytettävien polttoaineiden valmistajilla, myyjillä ja maahantuojilla olisi velvollisuus ilmoittaa Suomessa markkinoille saatettujen polttoaineiden saatavuudesta ja laadusta polttoaineiden määrien ja laadun sijaan. Muutoksen seurauksena säännös vastaisi rikkidirektiivin 6 artiklan 7 kohtaa ja nykyistä MARPOL-yleissopimuksen VI liitettä.
15 §. Tarkemmat säännökset ja määräykset. Luvun 15 §:n 1 momentissa säädettyjä asetuksenantovaltuuksia ehdotetaan täydennettävän siten, että asetuksella olisi mahdollista säätää 12 ja 12 a §:ssä tarkoitetuista näytteiden otosta ja analysoinnista sekä tietojen raportoinnista Liikenne- ja viestintävirastolle. Samalla pykälään tehtäisiin lakiteknisiä korjauksia, jotka eivät vaikuttaisi säännöksen sisältöön.
7 a lukuAlusten energiatehokkuus
1 §.Alusten energiatehokkuutta koskevat vaatimukset; 2 §. SEEMP-suunnitelma; 2 a §.Alusten polttoaineen kulutusta koskevasta tiedonkeruujärjestelmästä johtuvat muutokset SEEMP-suunnitelmaan; 2 b §.Toimitettavat tiedot; 2 c §.Vaatimustenmukaisuusvakuutus; 3 §. IEE-todistuskirja; 4 §. Poikkeukset aluksen energiatehokkuutta koskeviin vaatimuksiin; 5 §. Tarkemmat säännökset. Mainittuja pykäliä muutettaisiin siten, että viittaukset MARPOL 73/78 -yleissopimukseen muutettaisiin 1 luvun 2 §:n 1 kohtaan ehdotetun muutoksen mukaisesti muotoon MARPOL-yleissopimus. Samalla 2 a–c, 3 ja 5 §:iin tehtäisiin lakiteknisiä muutoksia, jotka eivät vaikuttaisi mainittujen säännösten sisältöön.
8 lukuAluksen tavanomaisesta toiminnasta aiheutuvan ympäristön pilaantumisen ehkäisemistä koskevat muut Suomea sitovat kansainväliset velvoitteet
4 §. Painolastivesiyleissopimuksen ja painolastivesiä koskevien säännösten soveltaminen. Pykälään ehdotetaan lisättäväksi uusi 5 kohta, jonka mukaan painolastivesiyleissopimusta ja painolastivesiä koskevia merenkulun ympäristönsuojelulain 8 luvun säännöksiä ei sovellettaisi ennen vuotta 1990 rakennettuihin aluksiin, jotka tuottavat Väylävirastolle jäämurtopalveluja sopimuspohjaisesti, eikä aluksiin, jotka tuottavat Väylävirastolle jäänmurtopalveluja valtiosopimuspohjaisesti. Soveltamisalan rajaus perustuisi kansainvälisen painolastivesiyleissopimuksen 3 artiklan 2 kohdan e alakohtaan, jonka mukaan yleissopimusta ei sovelleta valtion operoimaan ei-kaupallisessa käytössä olevaan alukseen. Sopimus edellyttää kuitenkin, että myös nämä alukset noudattavat sopimusta niin pitkälle kuin on kohtuullista ja käytännössä mahdollista. Painolastivesisääntely edellyttää, että aluksiin asennetaan painolastivesien käsittelylaitteisto. Rakenteellisista syistä suurien käsittelylaitteistojen asentaminen aluksille olisi haastavaa ja kallista. Ennen vuotta 1990 rakennettujen alusten jäljellä oleva käyttöikä on myös rajallinen. Uusiin jäänmurtajiin laitteistot olisi asennettava. Ehdotettu muutos koskisi neljää jäänmurtajaa, jotka tuottavat jäänmurtopalveluja Väylävirastolle sopimuspohjaisesti, sekä kaikkia ulkomaisia aluksia, jotka tuottavat Väylävirastolle jäänmurtopalveluja valtiosopimusten nojalla. Toistaiseksi tällaisia valtiosopimuksia on tehty Ruotsin ja Venäjän kanssa.
9 lukuJätteiden vastaanottojärjestelyt satamassa
Merenkulun ympäristönsuojelulain 9 lukua ehdotetaan muutettavan alusjätedirektiivin edellyttämällä tavalla. Muutokset on kuvattu alla pykäläkohtaisesti. Luvun otsikko ehdotetaan muutettavan siten, että käytetään ilmaisua jätteiden vastaanottojärjestelyt nykyisen jätteiden vastaanottamisen sijasta.
1 §.Satamassa olevat jätteiden vastaanottolaitteet. Ehdotetuilla muutoksilla täydennettäisiin ja täsmennettäisiin nykyistä jätteiden vastaanottojärjestelyjä satamassa koskevaa 1 §:ää. Pykälän 1 momentin pääsääntöä, jonka mukaan satamassa on oltava riittävät vastaanottolaitteet ottamaan vastaan kyseistä satamaa tavanomaisesti käyttävistä aluksista peräisin olevat jätelajit ja -määrät, tarkennettaisiin siten, että siinä lueteltaisiin riittävyyden arvioinnissa huomioitavat tekijät siten kuin alusjätedirektiivin 4 artiklan 2 kohdan a alakohdassa säädetään. Vastaanottolaite voisi olla joko kiinteä taikka kelluva tai liikuteltava laite, kuten proomu tai jäteauto. Momentin sanamuotoja täsmennettäisiin muutenkin direktiivin mukaisiksi. On syytä huomata, että kyseessä on pääsääntö, joka koskee kaikkia satamia niiden käyttötarkoituksesta ja niitä käyttävien alusten tai veneiden tyypistä riippumatta. Tätä sääntöä tarkennettaisiin kauppamerenkulun satamien osalta 1 §:n 2 momentissa, korjaussatamien osalta 2 §:ssä, kalastussatamien osalta 3 §:ssä ja huvivenesatamien osalta 4 §:ssä. On mahdollista, että satamassa käy erilaisia aluksia, kuten vaikka sekä kalastusaluksia että huviveneitä. Tällöin satamassa tulee olla riittävät vastaanottolaitteet sitä käyttäviltä kalastusaluksilta ja huviveneiltä tuleville jätteille sekä täyttää kalastussatamia ja huvivenesatamia koskevat erilliskeräysvaatimukset, joista säädetään 3 ja 4 §:ssä.
Pykälän 2 momentissa lueteltaisiin jätelajit, joita varten satamassa on järjestettävä erilliskeräys eli erilliset vastaanottolaitteet. Erilliskeräysvaatimuksista säädetään nykyisin 1 momentissa. Vaatimukset perustuvat Helsingin sopimuksen IV liitteen 6 määräykseen, joka koskee aluksille kohdistettua tiettyjen jätteiden jättöpakkoa. Jättöpakon vastinparina on haluttu säätää sataman pitäjän velvollisuudesta järjestää kyseisten jätteiden vastaanotto satamassa. HELCOM-sääntelyyn perustuen erikseen vastaanotettavia jätelajeja olisivat öljypitoiset jätteet, haitallisia nestemäisiä aineita sisältävät jätteet, käymäläjätevedet, kiinteät jätteet ja pakokaasujen puhdistusjätteet. Alusjätedirektiivin 4 artiklan 2 kohdan toisen alakohdan ja parhaillaan päivitettävän kansallisen jätelainsäädännön mukaisten vaatimusten huomioon ottamiseksi momentissa ehdotettaisiin edellytettävän myös käytettyjen paristojen ja akkujen, sähkö- ja elektroniikkaromun, biojätteen, kuitupakkausjätteen, muovipakkausjätteen, lasipakkausjätteen sekä metallispakkausjätteen ja muun pienikokoisen metallijätteen vastaanottoa. Lakiteknisenä erona nykyisiin erilliskeräysvaatimuksiin lastijäämiä (nykyisen lainsäädännön terminologian mukaan lastijätteet) ei mainittaisi erikseen, koska 1 luvun 2 §:n 7 kohdan mukaan aluksesta peräisin olevan jätteen määritelmä kattaisi jatkossa myös lastijäämät. Näin ollen esimerkiksi satamassa, jonka kautta kulkee irtolastia kuljettavaa rahtiliikennettä, tulee olla riittävät vastaanottolaitteistot myös lastijäämien ja ruumanpesuvesien vastaanottamiseen. Siten öljyiset jätteet, haitallisia nestemäisiä aineita sisältävät jätteet ja kiinteät jätteet pitäisivät sisällään myös näitä aineita sisältävät lastijäämät.
Lisäksi on syytä huomata, että muiden kuin ihmisravinnoksi tarkoitettujen eläimistä saatavien sivutuotteiden ja niistä johdettujen tuotteiden terveyssäännöistä sekä asetuksen (EY) N:o 1774/2002 kumoamisesta annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 1069/2009 edellyttää käytännössä kansainvälisesti liikennöivistä liikennevälineistä peräisin olevan ruokajätteen erilliskeräystä.
Haitallisten nestemäisten aineiden vastaanottolaitteiden hankkimisesta ja käytöstä sekä kertyvien jätteiden ja seosten kuljetusta ja käsittelyä koskeva 3 momentti vastaisi sanatarkasti nykyisen 1 §:n 3 momenttia.
Pykälän 4 momentissa säädettäisiin 2 momentin erilliskeräysvaatimuksia koskevasta poikkeuksesta satamille, jotka palvelevat yksinomaan kotimaanliikenteessä toimivia kantavuudeltaan alle 1 350 tonnin matkustaja-aluksia. Säännöksellä pyritään rajaamaan yksityiskohtaisten erilliskeräysvaatimusten ulkopuolelle yhteysaluksia ja vesibusseja sekä vastaavia kotimaanliikenteessä liikennöiviä pieniä matkustaja-aluksia palvelevat satamat. Vaikka alukset tyypillisesti käyvät tällaisissa satamissa tiheästi, niiltä peräisin olevien jätelajien määrä on usein vähäinen. Esimerkiksi haitallisia nestemäisiä aineita ja pakokaasujen puhdistusjätteitä tällaisiin satamiin ei yleensä kertyisi. Näitä satamia koskisi kuitenkin 1 §:n 1 momentin pääsääntö, jonka mukaan satamissa olisi oltava riittävät erilliset vastaanottolaitteet satamaa tavanomaisesti käyttäviltä aluksilta peräisin oleville jätteille. Siten kunkin sataman pitäjän tulisi arvioida vastaanottolaitteiden riittävyyttä satamaa käyttävien alusten tarpeista lähtien.
Pykälän 5 momentissa säädettäisiin sataman pitäjän velvoitteesta varmistaa, että satamassa olevat vastaanottolaitteet toimivat moitteettomasti. Sataman pitäjän olisi myös korjattava toimimattomat tai epäkunnossa olevat laitteet viivytyksettä. Säännöksen tarkoituksena on varmistaa, ettei sataman pitäjä voisi kiertää vaatimuksia hankkimalla laitteen, jonka toiminnasta se ei vastaa. Siten edellytettäisiin esimerkiksi laitteiden riittävän tiheää tyhjentämistä ja huoltamista.
Nykyisen 1 §:n 2 momentin mukainen öljysatamia koskeva vaatimus ei olisi jatkossa tarpeen, koska 1 momentin yleinen vaatimus riittävistä vastaanottolaitteista kattaisi jatkossa öljysatamiin öljysäiliöaluksilta tulevat öljyiset painolasti- ja säiliönpesuvedet. Huvivenesatamia koskeva nykyinen 4 momentti poistettaisiin, ja huvivenesatamia koskevista vaatimuksista säädettäisiin jatkossa uudessa 4 §:ssä.
Ehdotettuun 1 §:ään esitettyjä muutoksia esitetään sovellettavaksi 1.1.2022 alkaen. Siirtymäsäännöksellä pyritään antamaan satamille aikaa järjestää jätehuoltonsa säännöksen edellyttämällä tavalla.
On syytä huomata, että merenkulun ympäristönsuojelusta annetun valtioneuvoston asetuksen 7 luvun 1 §:n mukaan satamassa ja korjaussatamassa jätteiden vastaanotto voidaan järjestää joko siten, että satamassa on pysyvä vastaanottolaite tai siten, että satamaan tarvittaessa tilataan jätteiden vastaanottopalvelu. Tämä säännös on tarkoitus säilyttää valtioneuvoston asetukseen tehtävien muutosten yhteydessä. Siten sataman pitäjä voisi jatkossakin täyttää 1 §:n mukaiset velvoitteensa järjestämällä tarvittaessa paikalle esimerkiksi säiliöauton, johon jätteet alukselta tyhjennetään.
3 §.Jätteiden vastaanottojärjestelytkalastussatamassa. Nykyisin sataman jätehuoltosuunnitelmaa koskeva 3 § muutettaisiin koskemaan jätteiden vastaanottojärjestelyjä kalastussatamassa ja sataman jätehuoltosuunnitelmaa koskeva sääntely siirrettäisiin muutettuna 5 §:ään. Pykälän mukaan 1 §:n 2 momentissa säädetyt jätteiden erilliskeräysvaatimukset eivät koskisi kalastussatamia. Kalastussatama määriteltäisiin satamaksi, joka on pääasiassa 1 luvun 2 §:n 22 kohdassa tarkoitettujen kalastusalusten käytössä. Kalastussatamia koskee 9 luvun 1 §:n pääsääntö eli vaatimus riittävien vastaanottolaitteiden järjestämiseen satamaa tavanomaisesti käyttäviltä aluksilta peräisin olevien jätteiden vastaanottoon riittävien vastaanottolaitteiden järjestämiseen.
Lisäksi on syytä huomioida, että lain 1 luvun 2 §:n 47 kohdassa määriteltäisiin sataman pitäjä oikeushenkilöksi. Siten kalastussatamia, kuten myös muita satamia, koskevat vaatimukset koskisivat vain oikeushenkilöitä.
Jätteiden vastaanottojärjestelyjä kalastussatamassa koskevat vaatimukset on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.1.2022. Siirtymäajan aikana satamat voisivat varautua aluksista peräisin olevien jätteiden erilliskeräysvaatimuksiin.
4 §. Jätteiden vastaanottojärjestelyt huvivenesatamassa. Nykyisin jätteiden vastaanottojärjestelyistä huvivenesatamissa säädetään 9 luvun 1 §:n 4 momentissa ja merenkulun ympäristönsuojelusta annetun valtioneuvoston asetuksen 7 luvun 2 §:ssä. Nyt ehdotettavilla muutoksilla sääntely siirrettäisiin laissa 4 §:ään ja osa asetustason säännöksistä nostettaisiin lakiin. Nykyisin 4 §:ään sisältyvät sataman jätehuoltosuunnitelman hyväksymistä koskevat säännökset puolestaan siirrettäisiin 6 §:ään.
Pykälän 1 momentin mukaan 4 § muodostaisi poikkeuksen 1 §:n 2 momentin satamassa olevia vastaanottolaitteita koskevista vaatimuksista. Huviveneilyssä kertyy vähemmän jätettä ja vähemmän eri jätelajeja kuin kauppamerenkulussa, joten huvivenesatamien pitäjille asetetut vaatimukset vastaanottolaitteiden järjestämisestä voivat olla kevyemmät kuin muilla satamilla. Kaikissa huvivenesatamissa olisi kuitenkin 1 §:n 1 momentin pääsäännön mukaisesti järjestettävä erilliskeräys satamaa tavanomaisesti käyttäviltä huviveneiltä peräisin oleville jätteille. Lisäksi on syytä huomata, että jätteiden vastaanottojärjestelyjä huvivenesatamassa koskevat vaatimukset koskisivat vain oikeushenkilöiden pitämiä satamia, sillä lain 1 luvun 2 §:n 47 kohdassa sataman pitäjä määriteltäisiin oikeushenkilöksi. Siten yksityishenkilöiden omat satamat rajautuisivat siten huvivenesatamia koskevan sääntelyn ulkopuolelle.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin vaatimuksista huvivenesatamien vastaanottolaitteille. Huvivenesatamissa tulisi järjestää keräys vähintään käymäläjätevesille ja sekalaiselle yhdyskuntajätteelle. Ehdotuksella pyritään varmistamaan, että huvivenesatamissa on vastaanottolaitteet niitä käyttäviltä veneiltä peräisin oleville jätteille. Kyse on lähinnä vierasvenesatamista (3 momentin ehdotus koskee kotisatamia), joihin alukset jättävät juuri käymäläjävesiä ja kiinteitä jätteitä. Jos huvivenesatamaa tavanomaisesti käyttäviltä aluksilta olisi tarpeen jättää satamaan myös muita jätejakeita, tulisi sataman pitäjän 1 §:n 1 momentin pääsäännön mukaan järjestää vastaanotto myös näille jätejakeille. Huvivenesatamat voisivat kuitenkin tehdä 4 momentin mukaisesti sopimuksia vastaanottolaitteiden käyttöoikeuksista, jolloin riittää, että sataman käyttäjät voivat jättää jätteensä sopimuksen kohteena olevaan vastaanottolaitteistoon.
Niin kutsuttujen kotisatamien vastaanottolaitteita koskevista vaatimuksista säädettäisiin erikseen 3 momentissa. Kotisatamilla tarkoitetaan huvivenesatamia, joissa alukset ovat kiinnittyneenä pääsääntöisesti pidempään kuin 3 yötä. Näissä satamissa tulisi järjestää ainakin öljypitoisten jätteiden, käymäläjätevesien, sekalaisen yhdyskuntajätteen ja vaarallisten jätteiden vastaanotto. Kyse olisi direktiivin pääsäännön tulkinnasta: veneistä jätetään eniten jätteitä kotisatamiin, koska niiden huolto suoritetaan kotisatamissa. Mainittuja jätejakeita kertyy lähtökohtaisesti kaikkiin kotisatamiin vähintään pieniä määriä, joten niiden keräämistä edellytettäisiin kaikissa kotisatamissa. Jos kotisatamaa tavanomaisesti käyttäviltä aluksilta olisi tarpeen jättää satamaan myös muita jätejakeita, tulisi sataman pitäjän 1 §:n 1 momentin pääsäännön mukaan järjestää vastaanotto myös näille jätejakeille.
Pykälän 4 momentin nojalla huvivenesatamien pitäjät voisivat poiketa 2 ja 3 momentin sekä 1 §:n 1 momentin vaatimuksista järjestämällä jätteiden vastaanoton sopimalla lähialueella sijaitsevan vastaanottolaitteen käyttöoikeudesta. Sataman pitäjän tulisi pitää tieto tällaisesta järjestelystä sekä kyseisen vastaanottolaitteiston sijainnista ja aukioloajoista helposti saatavilla. Huvivenesataman jätteiden vastaanottoa mitoitettaessa tulee myös ottaa huomioon mahdollisista toisista huvivenesatamista tulevat käyttäjät ja niiden jätteet, jotta vastaanottolaitteet ovat riittävät kaikille käyttäjien jätteille. Pääpiirteissään samansisältöisesti säädetään merenkulun ympäristönsuojelusta annetun valtioneuvoston asetuksen 7 luvun 2 §:n 2 momentissa. Sääntely perustuu kansalliseen harkintaan. Lähialueella voidaan tarkoittaa esimerkiksi kunnan aluetta tai maantieteellisten muodostelmien aluetta, kuten merenlahtea tai pientä järveä. Olennaista on se, että veneilijöillä on tosiasiallinen mahdollisuus hyödyntää sopimuksen kohteena olevaa vastaanottolaitetta. Siten esimerkiksi suosittujen veneilyreittien varrella olevan vastaanottolaitteen voidaan tulkita olevan helpommin sataman lähialueella kuin syrjäisemmän kohteen jäteastioiden.
Ehdotetun 4 momentin tarkoituksena on lieventää huvivenesatamien pitäjille tulevia vaatimuksia etenkin sellaisten jätejakeiden osalta, joiden vastaanottolaitteiden hankinta-, ylläpito- tai tyhjennyskustannukset olisivat erityisen korkeat. Esimerkiksi septitankkien eli käymäläjätevesien imutyhjennyslaitteiden investointikustannukset ovat korkeat, mutta tankkien tyhjennysväli niin harva, että tyhjennysmahdollisuutta ei ole ympäristönsuojelullisista syistä tarpeen järjestää kaikissa huvivenesatamissa. Säännöksellä on tarkoitus myös lieventää retkisatamille tulevia vaatimuksia järjestää jätehuolto 1 §:n 1 momentin mukaisesti. Siten esimerkiksi saaressa sijaitsevassa retkisatamassa ei tarvitse olla vastaanottolaitteita aluksilta peräisin oleville jätteille, jos retkisataman pitäjä on tehnyt sopimuksen lähialueella sijaitsevan vastaanottolaitteen käyttöoikeudesta ja vastaanottolaitteen pitäjä on ottanut huomioon retkisatamaa käyttäviltä aluksilta peräisin olevat jätteet mitoittaessaan jätteiden vastaanottoa. Sopimus vastaanottolaitteen käyttöoikeudesta voi koskea myös muualla kuin toisessa satamassa sijaitsevan vastaanottolaitteen käyttöä. Tarkoituksena on mahdollistaa järjestelyt, joita jotkut pienvenesatamat ovat nykyisin tehneet esimerkiksi kunnan virkistysalueella sijaitsevan vastaanottolaitteen käyttöoikeudesta. Ehdotetun 5 §:n 4 momentin mukaisesti sopimukseen perustuvan vastaanottolaitteen käyttöoikeusjärjestelyn sisältö olisi kuvattava satamien jätehuoltosuunnitelmissa.
4 §:ään ehdotettuja muutoksia esitetään sovellettavaksi 1.1.2022 alkaen. Siirtymäsäännöksellä pyritään antamaan satamille aikaa järjestää jätehuoltonsa säännöksen edellyttämällä tavalla.
Selvyyden vuoksi todettakoon, että jätteiden vastaanottovelvoite koskee vain kyseistä satamaa tavanomaisesti käyttävistä aluksista peräisin olevia jätelajeja ja -määriä eli aluksilla syntyvää jätettä. Kyse on siis veneilyyn liittyvästä jätteestä. Huvivenesatamissa ei sen sijaan tarvitse järjestää vastaanottoa esimerkiksi jätteelle, joka on syntynyt kiinteistöllä, jolle kuljetaan kyseisen sataman kautta. Kesämökkikiinteistöjen ynnä muiden tällaisten kiinteistöjen jätehuollon järjestämisestä säädetään jätelainsäädännössä.
5 §.Sataman jätehuoltosuunnitelma. Nykyisen 3 §:n sataman jätehuoltosuunnitelmaa koskeva sääntely siirrettäisiin muutettuna 5 §:ään. Sääntelyä muutettaisiin vastaamaan alusjätedirektiivin 5 artiklan jätteiden vastaanotto- ja käsittelysuunnitelmia koskevia säännöksiä. Merenkulun ympäristönsuojelusääntelyssä suunnitelmista käytettäisiin kuitenkin jatkossakin vakiintunutta termiä sataman jätehuoltosuunnitelma. Jätelain mukaan jätehuolto kattaa jätteen vastaanoton ja käsittelyn, joten termi vastaisi myös Suomen jätelainsäädännössä käytettyä terminologiaa.
Pykälän 1 momentissa säädettäisiin sataman pitäjän velvollisuudesta laatia jätehuoltosuunnitelma aluksista peräisin olevien jätteiden jätehuollon järjestämiseksi satamassa. Säännös vastaisi vähäisiä kielellisiä muutoksia lukuun ottamatta nykyisen 3 §:n 1 momentin ensimmäistä virkettä.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin sataman jätehuoltosuunnitelman sisällöstä. Säännös pohjautuu nykyiseen 3 §:n 2 momenttiin, mutta sitä on päivitetty alusjätedirektiivin jätteiden vastaanotto- ja käsittelysuunnitelmia koskevien vaatimusten mukaiseksi. Momentin mukaan suunnitelman olisi katettava aluksista peräisin olevien jätteiden vastaanotto, keräys, varastointi, käsittely ja hyödyntäminen sekä muu jätehuolto. Jätehuoltosuunnitelmassa olisi huomioitava kaikki mahdolliset jätelajit ja kuvattava niiden vastaanottojärjestelyt, vaikka sataman pitäjä ei itse välttämättä vastaisi kyseisen jätelajin keräämisestä aluksilta. Myös muun muassa lastijäämien vastaanotto tulisi olla huomioituna jätehuoltosuunnitelmassa niiden kauppasatamien osalta, joihin kyseistä jätelajia jätetään.
Lisäksi jätehuoltosuunnitelmassa edellytettäisiin alusjätedirektiivin 8 artiklan 6 kohdan mukaisesti aluksilta perittävien maksujen suuruuden ja laskentaperusteiden kuvaamista. Muutos hinnoittelussa ei kuitenkaan edellyttäisi jätehuoltosuunnitelman päivittämistä, mikäli laskentaperusteet säilyisivät olennaisilta osin ennallaan. Sataman jätehuoltosuunnitelmassa tulisi kuvata myös sataman jätehuollossa noudatettavat turvallisuustoimenpiteet, ellei niitä ole kuvattu jossain muussa sataman toimintaa koskevassa toimivaltaisen viranomaisen hyväksymässä suunnitelmassa. Sataman pitäjä voisi siten harkita, mihin asiakirjaan tai suunnitelmaan turvallisuustoimenpiteiden kuvaus parhaiten sopisi. Ehdotettu säännös perustuu alusjätedirektiivin 4 artiklan 4 kohtaan, jonka mukaan asianomaisten viranomaisten on varmistettava, että jätteen toimitus ja vastaanotto toteutetaan riittäviä turvallisuustoimenpiteitä noudattaen. Nykyiseen kansalliseen säännökseen perustuen 2 momentissa säädettäisiin myös, että sataman jätehuoltosuunnitelmassa esitettyjen toimien on otettava huomioon sataman koko ja luonne sekä satamaa käyttävät alustyypit.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin, että 4 §:n 3 momenttiin ehdotetun vastaanottolaitteen käyttöoikeutta koskevan sopimuksen sisältö on kuvattava sataman jätehuoltosuunnitelmassa. Sopimusjärjestelyn kuvaus jätehuoltosuunnitelmassa antaa toimivaltaiselle viranomaiselle eli kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle mahdollisuuden arvioida järjestelyn riittävyys ottaen huomioon satamaa tavanomaisesti käyttäviltä aluksilta peräisin olevat jätteet sekä tarvittaessa puuttua asiaan, jos järjestely ei turvaa riittäviä vastaanottolaitteita satamassa.
Pykälän 4 momentissa säädettäisiin satamien mahdollisuudesta tehdä yhteisiä jätehuoltosuunnitelmia. Nykyisen 3 §:n 1 momentin mukainen huvivenesatamille säädetty mahdollisuus tehdä yhteinen jätehuoltosuunnitelma toisen huvivenesataman kanssa laajennettaisiin koskemaan kaikkia satamia. Alusjätedirektiivi sallii yhteisten suunnitelmien laatimisen kaikille samalla maantieteellisellä alueella sijaitseville satamille, joten kansallinen sääntely yhdenmukaistettaisiin unionin sääntelyn kanssa. Suunnitelman tulee kattaa kaikkien koskemiensa satamien vastaanottolaitteiden tarve ja saatavuus, joten yhteisten suunnitelmien tekemisen rajoittamiselle ei ole ympäristönsuojelullisia syitä. Oletettavaa on, että jatkossa myös kalastussatamat ja vesibussien käyttämät satamat hyödyntäisivät tätä mahdollisuutta. Sen sijaan ei ole näköpiirissä, että kauppamerenkulun satamat tekisivät yhteisiä jätehuoltosuunnitelmia. Myös esimerkiksi sellaiset toimijat, joilla on useita satamia samalla maantieteellisellä alueella, voisivat laatia yhden yhteisen jätehuoltosuunnitelman hallinnoimiensa satamien osalta. Pykälässä tarkoitettu maantieteellinen alue voisi tarkoittaa esimerkiksi maantieteellistä muodostumaa, kuten järveä, järven- tai merenlahtea tai yhtenäistä saaristoa, taikka hallinnollisesti tulkittavaa maantieteellistä aluetta, kuten kuntaa.
Nykyisen 3 §:n 3 momentin mukainen vaatimus noudattaa jätehuoltosuunnitelmaa sen hyväksymisen jälkeen ehdotetaan sisällytettävän 5 §:n 5 momenttiin. Samalla edellytettäisiin jätehuollon toteuttamiseksi tarpeellisten toimien ja vastaanottolaitteiden kunnon seuraamista, havaittujen puutteiden korjaamista viivytyksettä ja jätehuollon toimien jatkuvaa kehittämistä. Kyseisten tehtävien sisällyttämisestä jätehuoltosuunnitelmiin on edellytetty nykyisen lain 3 §:n 2 momentissa.
Lisäksi merenkulun ympäristönsuojelusta annettuun valtioneuvoston asetukseen ehdotettavilla muutoksilla pantaisiin täytäntöön alusjätedirektiivin liitteen 1 mukaiset yksityiskohtaiset jätehuoltosuunnitelmia koskevat vaatimukset. Tarkoituksena on säätää erilaisista vaatimuksista kauppamerenkulun satamille ja huvivenesatamille. Asetuksenantovaltuudesta säädettäisiin 10 §:ssä.
Pykälässä säädettäväksi esitettyjen sataman jätehuoltosuunnitelmaa koskevien säännösten ehdotetaan tulevan sovellettavaksi 1.1.2023 alkaen. Siten satamille sallittaisiin noin puolentoista vuoden siirtymäaika, jonka aikana uusien vaatimusten mukaiset jätehuoltosuunnitelmat tulisi laatia.
6 §.Sataman jätehuoltosuunnitelman hyväksyminen. Nykyisen lain 4 §:n säännökset sataman jätehuoltosuunnitelman hyväksymisestä siirrettäisiin vähäisin alusjätedirektiivistä johtuvin muutoksin 6 §:ään.
Jätehuoltosuunnitelmien esittämistä arvioitavaksi ja hyväksyttäväksi toimivaltaiselle viranomaiselle koskeva 1 momentti vastaisi pitkälti nykyisen 4 §:n 1 momenttia. Säännöksen sanamuotoja kuitenkin tarkennettaisiin siten, että jätehuoltosuunnitelmat olisi esitettävä toimivaltaiselle viranomaiselle myös arvioitavaksi, ei vain hyväksyttäväksi. Kuten nykyisin, huvivenesatamien jätehuoltosuunnitelmat hyväksyisi kunnan ympäristönsuojeluviranomainen. Erona nykyiseen sääntelyyn säädettäisiin, että kunnan ympäristönsuojeluviranomainen hyväksyisi myös sellaisten kalastussatamien jätehuoltosuunnitelmat, joihin puretaan vuosittain alle 20 000 kilogrammaa saalista. Ehdotuksen taustalla on se, että monet pienet kalastussatamat sijaitsevat huvivenesatamien läheisyydessä. Siten olisi järkevää, että näiden satamien jätehuoltosuunnitelmat hyväksyy sama viranomainen. Muiden satamien jätehuoltosuunnitelmat hyväksyisi nykyisen sääntelyn mukaisesti alueellinen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. 20 000 kilogramman purkumäärä on tarkoitus laskea viiden edellisen vuoden keskiarvona kalasaaliiden raportointiin perustuen. Rannikon kalastajilta saalismäärät raportoidaan ELY-keskuksille, joilla on siten tiedot satamakohtaisista purkumääristä. Sisämaassa saalismääriä voi olla tarpeen selvittää kalastajilta eli yhteistyö viranomaisten kesken ja kalastajien kanssa voi olla tarpeen.
Ehdotettu 2 momentti koskee jätehuoltosuunnitelman päivittämistä. Säännös vastaisi pääpiirteissään nykyisen 4 §:n 2 momenttia. Säännöksen mukaan jätehuoltosuunnitelma olisi päivitettävä vähintään viiden vuoden välein. Siten jätehuoltosuunnitelman voimassaoloaikaa pidennettäisiin nykyisestä kolmesta vuodesta direktiivin sallimaan viiteen vuoteen. Lisäksi jätehuoltosuunnitelma olisi päivitettävä aina merkittävien muutosten yhteydessä. Ehdotetun muutoksen mukaan sataman pitäjän olisi päivitettävä jätehuoltosuunnitelma myös sataman toiminnan muutosten yhteydessä, kun nykyisin laissa edellytetään suunnitelman tarkistamista vain silloin, kun satamaan jätettävien jätteiden laatu, määrä tai jätehuolto muuttuu merkittävästi. Muutoksella pyritään kattamaan alusjätedirektiivin 5 artiklan 4 kohdan säännös, jonka mukaan sataman toiminnan merkittävällä muutoksella tarkoitetaan esimerkiksi rakenteellisia muutoksia satamaan suuntautuvassa liikenteessä, uuden infrastruktuurin kehittämistä, muutoksia satamassa olevien vastaanottolaitteiden kysynnässä ja tarjonnassa sekä uusia tekniikoita jätteiden käsittelemiseksi. Momentin sanamuotoja myös tarkennettaisiin nykyiseen säännökseen verrattuna siten, että sataman pitäjältä vaadittaisiin jätehuoltosuunnitelman päivittämistä ja esittämistä toimivaltaisen viranomaisen arvioitavaksi ja hyväksyttäväksi, kun nykyinen 4 §:n 2 momentti kattaa vain jätehuoltosuunnitelman tarkistamisen. Mainitulla ehdotuksella pyritään yhdenmukaistamaan kansallista säännöstä alusjätedirektiivin sääntelyn kanssa. Muutoksella lievennettäisiin sääntelyn etenkin pienille huvivenesatamille aiheuttamaa hallinnollista taakkaa.
Ehdotettu 3 momentti vastaisi muutoin nykyisen 4 §:n 3 momenttia, mutta viittaus 9 ja 10 luvun nojalla annettuihin määräyksiin poistettaisiin, koska kummassakaan luvussa ei nykyisin säädetä eikä nyt ehdoteta säädettävän määräyksenantovaltuudesta. Viittaus määräyksiin on siis turha, koska tällaisia määräyksiä ei ole mahdollista antaa.
Pykälän 4 momentiksi ehdotetaan uutta säännöstä, jonka mukaan toimivaltainen viranomainen voi jätehuoltosuunnitelmaa hyväksyessään antaa tarpeellisia määräyksiä satamassa tarvittavista vastaanottolaitteista tai kielistä, joilla jätehuollosta tulee antaa tietoa, sekä muista suunnitelman toteuttamisen kannalta tarpeellisista seikoista. Ehdotetun säännöksen tarkoituksena on mahdollistaa nykyistä paremmin toimivaltaisen viranomaisen keinot vaikuttaa jätehuoltosuunnitelman sisältöön, kun suunnitelma sinänsä täyttää sille asetetut vaatimukset, mutta sitä voisi parantaa joiltain osin, tai kun suunnitelma ei täytä vaatimuksia ja pitäisi hylätä, vaikka se olisi hyväksyttävissä pienillä muutoksilla. Jätehuollosta tiedottamisen kieltä koskeva ohjaus perustuu osaltaan alusjätedirektiivin 5 artiklan 2 kohtaan, jonka mukaan jätehuoltosuunnitelman keskeiset tiedot on julkistettava helposti saatavilla olevassa muodossa kyseisen jäsenvaltion kielellä ja tarvittaessa jollakin kansainvälisesti käytetyllä kielellä. Satamakohtaisesti ottaen huomioon sataman sijainnin ja käyttäjäryhmät toimivaltainen viranomainen voi määrätä, tuleeko sataman antaa tietoja sekä suomeksi että ruotsiksi vai vain toisella kotimaisella kielellä. Englanti on laajasti merenkulussa käytetty kieli, joten ainakin useimmissa kauppamerenkulun satamissa tiedottamisessa käytettävän vieraan kielen lienee perusteltua olla englanti.
Pykälän 5 momentissa säädettäisiin hyväksytyn jätehuoltosuunnitelman merkitsemisestä ympäristönsuojelun tietojärjestelmään. Vastaava säännös on nykyisin 4 §:n 4 momentissa. Muutoksena nykyiseen säännökseen ehdotetaan korjattavan viittaus ympäristönsuojelun tietojärjestelmää koskevaan ympäristönsuojelulain (527/2014) oikeaan pykälään ja tarkennettavan, että rekisteriote sataman pitäjälle on toimitettava sataman jätehuoltosuunnitelman hyväksyvän viranomaisen toimesta.
Pykälässä säädettäväksi esitettyjen sataman jätehuoltosuunnitelman hyväksymistä koskevien säännösten ehdotetaan tulevan sovellettavaksi 1.1.2023 alkaen. Siten sallittaisiin noin puolentoista vuoden siirtymäaika, jonka aikana uusien vaatimusten mukaiset jätehuoltosuunnitelmat tulisi hyväksyttää toimivaltaisilla viranomaisilla.
7 §.Sataman jätehuoltosuunnitelmasta kuuleminen ja tiedottaminen. Ehdotettu 7 § perustuu nykyiseen 5 §:ään. Nyt ehdotettu jätehuoltosuunnitelmasta kuulemista koskeva 1 momentti on sisällöllisesti pitkälti samanlainen kuin nykyisen 5 §:n 1 momentti. Erona nykyiseen säännökseen on vain, että tilaisuus lausua mielipiteensä olisi myös satamaa käyttävien alusten haltijoilla ja paikallisilla ja toimivaltaisilla viranomaisilla. Nykyisin tämä oikeus on vain satamaa käyttävien alusten haltijoilla, heidän edustajillaan ja muilla tahoilla, joille jätehuoltosuunnitelmalla voi olla vaikutusta. Toimivaltaisilla viranomaisilla tarkoitettaisiin kunnan hyväksymien jätehuoltosuunnitelmien osalta ainakin alueen toimivaltaista elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusta ja elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen hyväksymien jätehuoltosuunnitelmien osalta kuntaa, jonka alueella satama sijaitsee. Jätehuoltosuunnitelman pitämisestä nähtävillä säädettäisiin muutoin nykyisen 5 §:n 1 momentin mukaisesti, mutta viittaus internetsivuihin poistettaisiin, koska sähköinen tiedonvälitys kattaisi myös ilmoittamisen internetsivuilla.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin nykyisen 5 §:n 2 momentin mukaisesti sataman jätehuoltojärjestelyjä koskevien tietojen saattamisesta satamaa käyttävien alusten jätehuollosta vastaavien ja heidän edustajiensa saataville. Säännöstä täydennettäisiin nykyisestä alusjätedirektiivin edellyttämällä tavalla. Ensinnäkin lisättäisiin, että tiedot tulee olla saatavilla sähköisesti, millä tarkoitetaan lähinnä sataman internetsivuja. Toiseksi tarkennettaisiin, mitkä tiedot sataman jätehuoltojärjestelyistä tulee olla saatavilla. Lista vastaa alusjätedirektiivin 5 artiklan 2 kohtaa.
Pykälän 3 momentin mukaan merenkulun tiedonhallintajärjestelmään merkittyjen satamien olisi ilmoitettava 2 momentissa tarkoitetut tiedot unionin SafeSeaNet-järjestelmään. Vaatimus tietojen ilmoittamiseen SafeSeaNetissä perustuu alusjätedirektiivin 5 artiklan 2 kohdan toiseen alakohtaan. Tarkoituksena on, että tiedot olisi tulevaisuudessa mahdollista välittää SafeSeaNet-järjestelmästä merenkulun tiedonhallintajärjestelmään, kun järjestelmien välillä on tämän mahdollistava rajapinta. Toistaiseksi tämä ei kuitenkaan ole mahdollista, joten tiedot olisivat saatavilla vain SafeSeaNetissä.
8 §.Tarpeettoman viivytyksen välttäminen. Pykälän 1 momentin mukaan jätteiden vastaanotosta ei saa aiheutua aluksille tai muille jätteiden jättämiseen tai vastaanottoon osallistuville osapuolille tarpeetonta viivytystä. Aiheettoman viivytyksen välttämistä edesauttaa 9 luvun 5 §:n vaatimus siitä, että jätehuoltosuunnitelmassa olisi kuvattava kaikkien jätelajien vastaanottomenettelyt. Tällöin alus voisi saada tietoa etukäteen sataman vastaanottojärjestelyistä ja toimia sen mukaisesti, esimerkiksi tilata jäte- tai tankkiauton ennakkoon tai suunnitella satamakäyntinsä siten, ettei jätteiden jättämisestä aiheudu tarpeetonta viivytystä. Tarpeettomaksi viivytykseksi ei voitaisi katsoa pitkääkään jätteiden vastaanottoon kuluvaa aikaa (esimerkiksi lastijäämien tai jätevesien pumppaamista säiliöautoon), jos tieto järjestelyistä on ollut aluksen käytettävissä ennen satamaan saapumista SafeSeaNetin kautta ja tyhjennys olisi mahdollista järjestää aluksen normaalin satamakäynnin keston puitteissa. Säännös vastaa muuten nykyistä tarpeettoman viivytyksen välttämistä koskevaa 6 §:ää, mutta nykyinen säännös koskee vain aluksia, ei muita osapuolia.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin, että aluksen liikenteenharjoittaja tai omistaja tai muu jätteiden vastaanottoon tai vastaanottoon osallistunut osapuoli olisi oikeutettu korvaukseen tarpeettoman viivytyksen sille aiheuttamasta vahingosta siten kuin vahingonkorvauslaissa (412/1974) säädetään. Säännöksellä pantaisiin täytäntöön alusjätedirektiivin 4 artiklan 5 kohta.
9 §.Satamien jätteiden vastaanottolaitteissa olevista puutteista ilmoittaminen. Satamien vastaanottolaitteissa olevista puutteista ilmoittamista ei toistaiseksi ole harmonisoitu kansallisesti, vaan merenkulun ympäristönsuojelusta annetun valtioneuvoston asetuksen 7 luvun 3 §:n 4 momentin 7 kohdan mukaan sataman pitäjän on sopivalla tavalla tiedotettava sataman käyttäjille menettelyohjeista, joiden mukaan ilmoitetaan sataman vastaanottolaitteiden puutteellisuuksista. Käytännössä Liikenne- ja viestintävirasto on vastaanottanut suomalaisten satamien vastaanottolaitteita koskevien puutteellisuuksia koskevat ilmoitukset ja välittänyt niistä tiedon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle, joka on käynyt satamassa tutkimassa väitetyt puutteellisuudet. Näissä tilanteissa Liikenne- ja viestintävirasto on saanut tiedon puutteesta sen havainneen aluksen lippuvaltiolta. Alusjätedirektiivistä 4 artiklan 3 kohdan mukaisesti puutteellisuuksista ilmoittamisesta ehdotetaan säädettävän lain tasolla.
Ehdotetussa 9 §:ssä säädettäisiin, että Liikenne- ja viestintäviraston on ilmoitettava suomalaisten satamien vastaanottolaitteiden väitetyistä puutteista Kansainväliselle merenkulkujärjestölle, kun kyse on toisen Kansainvälisen merenkulkujärjestön jäsenvaltion ilmoittamasta suomalaisen sataman vastaanottolaitteiden väitetystä puutteesta. Lisäksi Liikenne- ja viestintäviraston olisi ilmoitettava Kansainväliselle merenkulkujärjestölle suomalaisten alusten ilmoittamista ulkomaisten satamien vastaanottolaitteiden väitetyistä puutteista kyseisen sataman satamavaltion viranomaisille ja Kansainväliselle merenkulkujärjestölle. Ilmoittaminen Kansainväliselle merenkulkujärjestölle tulisi tehdä siten kuin alusjätedirektiivissä säädetään. Tällä viitataan alusjätedirektiivin 4 artiklan 3 kohtaan, jonka mukaan ilmoitusten tekemisessä on käytettävä IMOn lomakkeita ja menettelyjä. Käytännössä ilmoitukset tulisi siten tehdä IMOn Global Integrated Ship Information System -järjestelmän kautta.
10 §.Kalastustoimien aikana havaspyydyksiin kertyvän jätteen tilavuutta ja määriä koskevien tietojen kerääminen ja toimittaminen. Lukuun ehdotetaan uutta 9 §:ää, jossa säädettäisiin alusjätedirektiivin 8 artiklan 7 kohdassa tarkoitetusta kalastustoimien aikana havaspyydyksiin kertyneen jätteen seurantatietojen eli jätteen tilavuutta ja painoa koskevien tietojen keräämisestä ja toimittamisesta komissiolle. Passiivisesti kalastetulla jätteellä tarkoitetaan direktiivin 2 artiklan 4 kohdan mukaan kalastustoimien aikana verkkoihin kertyvää jätettä. Kansallisesti käytettäisiin ilmaisua kalastustoimien aikana havaspyydyksiin kertyvä jäte, jotta se kattaisi myös verkkoihin rinnastuviin pyydyksiin kertyvän jätteen. Kansallisesti säädettäisiin, että Luonnonvarakeskus kerää tiedot ja ilmoittaa ne komissiolle. Tehtävä annettaisiin Luonnonvarakeskukselle, koska se kerää muutakin kalastukseen liittyvää tietoa kalastajilta.
Alusjätedirektiivin 8 artiklan 7 kohdan toisen alakohdan mukaan komissio hyväksyy täytäntöönpanosäädöksiä, joissa määritellään seurantatietoja koskevat menetelmät ja raportoinnin muoto. Jos täytäntöönpanosäädökset edellyttävät kansallista täytäntöönpanoa, täydennettäisiin 10 §:n sääntelyä valtioneuvoston asetuksella. Asetuksenantovaltuudesta ehdotetaan säädettävän 11 §:n 7 kohdassa. Täytäntöönpanosäädösten laatiminen on vielä kesken, mutta konsultin komissiolle tekemän luonnoksen mukaan kyselytutkimuksiin perustuva raportointi täyttäisi direktiivin mukaiset vaatimukset. Siten tarkoituksena olisi säätää valtioneuvoston asetuksella, että Luonnonvarakeskus keräisi kalastustoimien aikana havaspyydyksiin kertyvän jätteen tilavuutta ja määriä koskevat seurantatiedot. Tarkoituksena on, että tietojen kerääminen tehtäisiin muutaman vuoden välein toteutettavalla kalastajille kohdennetulla kyselytutkimuksella.
11 §. Tarkemmat säännökset. Nykyisin lain 8 §:n mukainen tarkempia säännöksiä eli asetuksenantovaltuuksia koskevia säännös siirrettäisiin täydennettynä uuteen 11 §:ään.
Ehdotetaan, että nykyisen lain mukaiset asetuksenantovaltuudet päivitettäisiin vastaamaan substanssipykäliin ehdotettavia muutoksia. Siten 1 kohdan asetuksenantovaltuus koskisi 9 luvun 1 §:ssä tarkoitettujen jätteiden vastaanottojärjestelyjen sijaan 1 §:ssä tarkoitettuja satamassa olevia vastaanottolaitteita. Viittaus 2 §:ssä tarkoitettuihin jätteiden vastaanottojärjestelyihin korjaussatamassa pysyisi nykyisessä muodossaan. Uusina asetuksenantovaltuuksina esitetään valtuutta tarkentaa jätteiden vastaanottojärjestelyjä kalastussatamassa (3 §) ja huvivenesatamassa (4 §), ehdotetun 7 §:n 2 momentissa tarkoitetuista tiedoista tiedottamista ja niiden mainitun pykälän 3 momentissa tarkoitetusta ilmoittamista koskevia säännöksiä valtioneuvoston asetuksella sekä alusjätedirektiivin 2 artiklan 4 kohdan ja 8 artiklan 7 kohdassa tarkoitetun kalastustoimien aikana havaspyydyksiin kertyvän jätteen tilavuutta ja määriä koskevien seurantatietojen keräämisestä ja raportoinnista komissiolle. Momentin 1–4 kohtien mukaisilla asetuksenantovaltuuksilla on tarkoitus säätää muun muassa nykyisen merenkulun ympäristönsuojelusta annetun valtioneuvoston asetuksen mukaisesti siitä, että jätteiden vastaanotto voidaan järjestää joko siten, että satamassa on pysyvä vastaanottolaite tai siten, että satamaan tarvittaessa tilataan jätteiden vastaanottopalvelun.
Momentin 5 kohdassa säädettäisiin, että valtioneuvoston asetuksella voitaisiin antaa tarkempia säännöksiä sataman jätehuoltosuunnitelman rakenteesta ja sisällöstä. Säännös vastaisi nykyisen 8 §:n 1 momentin 3 kohtaa. Nykyisin jätehuoltosuunnitelman rakenteesta ja sisällöstä säädetään merenkulun ympäristönsuojelusta annetun valtioneuvoston asetuksen 7 luvun 3 §:ssä. Tätä säännöstä olisi tarkoitus täydentää alusjätedirektiivin 5 artiklan ja liitteen 1 vaatimusten mukaan. Kansallisena lisänä valtioneuvoston asetuksessa olisi lisäksi tarkoitus säätää, että jätehuoltosuunnitelmaa laadittaessa on arvioitava aiempien vuosien vierailuihin ja tulevien vuosien odotuksiin perustuen satamaa tavanomaisesti käyttävien alusten määrä, alustyypit, rahti ja jätteet.
Ehdotetussa 6 kohdassa säädettäisiin asetuksenantovaltuudesta, joka koskisi sataman jätehuoltosuunnitelmasta kuulemista ja tiedottamista koskevan 7 §:n 2 momentissa tarkoitetuista tiedoista tiedottamista ja niiden ilmoittamista komissiolle, kuten mainitun pykälän 3 momentissa säädetään. Tiedottamisesta säädettäisiin tarpeen vaatiessa esimerkiksi siitä, missä tiedot tulisi julkaista. Tietojen ilmoittamisesta komission SafeSeaNet-järjestelmään olisi puolestaan tarkoitus säätää tarkemmin, kun Euroopan meriturvallisuusvirasto on julkaissut tiedot siitä, miten SafeSeaNetiä kehitetään, jotta se palvelee paremmin alusjätedirektiivissä tarkoitettujen tietojen ilmoittamista. Lisäksi valtioneuvoston asetuksella annettavissa säännöksissä voitaisiin ottaa huomioon merenkulun tiedonhallintajärjestelmään lähivuosina tehtävät muutokset.
Ehdotettu 7 kohta koskisi 10 §:ssä tarkoitetun kalastustoimien aikana havaspyydyksiin kertyvän jätteen tilavuutta ja määriä koskevien seurantatietojen keräämisen menetelmistä ja raportoinnin muodosta. Asetuksella olisi tarkoitus täydentää komission täytäntöönpanosäädösten mukaisesti ehdotettua 10 §:ää, jonka mukaan Luonnonvarakeskus kerää seurantatietoja ja raportoi tiedot komissiolle. Alusjätedirektiivin 8 artiklan 7 kohdan toisen alakohdan mukaan komissio hyväksyy täytäntöönpanosäädöksiä, joissa määritellään seurantatietoja koskevat menetelmät ja raportoinnin muoto. Valtioneuvoston asetuksella olisi tarkoitus säätää, että Luonnonvarakeskus keräisi kalastustoimien aikana havaspyydyksiin kertyvän jätteen tilavuutta ja määriä koskevat seurantatiedot muutaman vuoden välein toteutettavalla kalastajille kohdennetulla kyselytutkimuksella. Muilta osin tietojen keräämisessä noudatettavista menettelyistä on tarkoitus säätää asetuksella komission täytäntöönpanosäädöksen mukaisesti. Täytäntöönpanosäädöksen luonnoksesta ei käy ilmi eikä komissio ole vielä ottanut kantaa siihen, miten seurantatiedot tulisi toimittaa komissiolle.
Samalla asetuksen- ja määräyksenantovaltuuksia koskevasta pykälästä jätettäisiin tarpeettomana pois nykyisen 8 §:n 2 momentin kaltainen säännös, jonka mukaan asetuksella annettavat tarkemmat säännökset on mahdollista ulottaa koskemaan sisävesialueella ja kotimaanliikenteessä purjehtivia aluksia.
10 lukuJätteiden jättäminen satamaan
Myös 10 lukuun ehdotetaan alusjätedirektiivin täytäntöönpanoon liittyviä muutoksia. Jätteiden jättämistä satamaan eli ennen kaikkea aluksille kohdistettuja velvollisuuksia koskeva 10 luku muodostaa vastinparin 9 luvulle, jonka säännökset koskevat lähinnä satamien vastaanottolaitteille asetettuja vaatimuksia. Pykälien otsikoiden ja momenttien terminologiaa tarkennettaisiin direktiivin mukaisesti siten, että sääntely koskisi alukselta peräisin olevia jätteitä, eikä alusjätteitä ja lastijätteitä. Tämä terminologinen muutos ei kuitenkaan muuttaisi kansallisen sääntelyn sisältöä, vaan alukselta peräisin oleva jäte kattaisi merkitykseltään alusjätteet sekä lastijätteet, joista tosin lakiin ehdotettavilla muutoksilla käytettäisiin termiä lastijäämät.
1 §.Velvollisuus jättää alukselta peräisin olevat jätteet. Nykyistä 10 luvun 1 §:ää ehdotetaan muutettavan alusjätedirektiivin edellyttämällä tavalla. Alusjätedirektiivissä jättöpakosta säädetään 7 artiklan 1 kohdassa.
Pykälän 1 momentissa säädettäisiin pykälän pääsäännöstä eli alusten velvollisuudesta jättää kaikki jätteet satamaan. Ehdotettu momentti vastaisi muutoin nykyistä 1 §:n 1 momenttia, mutta sen terminologiaa tarkennettaisiin alukselta peräisin olevan jätteen osalta alusjätedirektiivin mukaisiksi. Alusjätedirektiivin mukaiseksi ehdotettavan 1 luvun 2 §:n 7 kohdan alukselta peräisin olevan jätteen määritelmän mukaisesti alukselta peräisin oleva jäte kattaisi myös lastijäämät (nykyisen lain terminologian mukaan lastijätteet). Toisin sanoen kaikki sellaiset Marpol-yleissopimuksen liitteiden I (öljy), II (haitalliset nestemäiset aineet), IV (käymäläjätevesi), V (kiinteä jäte) ja VI (ilman pilaantumiseen liittyvät) soveltamisalaan kuuluvat jätteet, joita syntyy aluksen matkan tai lastaus-, purkamis- ja puhdistustoimien aikana ja kalastustoiminnan aikana pyydyksiin kerääntynyt jäte tulee jättää sataman vastaanottolaitteisiin. Kiinteään jätteeseen lukeutuvat muovit, elintarvikejätteet, kotitalousjätteet (esim. pahvi, paperi, lasi, metalli), ruokaöljy, jätteenpolttouunin tuhka, aluksen toiminnasta aiheutuva jäte, eläinten ruhot, pyydykset ja sähkö- ja elektroniikkaromu. Lisäksi momentissa tarkennettaisiin, että jätteet tulee jättää satamaan MARPOL-yleissopimukseen perustuvien purkumääräysten mukaisesti eli ne aluksilta peräisin olevat jätteet, joita ei saa poistaa mereen, tulee toimittaa sataman vastaanottolaitteisiin.
Pykälän 2 momentti perustuu nykyisen 1 §:n 2 momenttiin ja koskee huvivenesatamia, joissa ei toisen vastaanottolaitteen käyttöoikeudesta johtuen ole omaa vastaanottolaitetta. Momentin sanamuotoja on tarkennettu siten, että huviveneestä peräisin olevat jätteet tulisi jättää siihen vastaanottolaitteeseen, jonka käytöstä sataman pitäjä 9 luvun 4 §:n 3 momentin mukaisesti on sopinut.
Ehdotetun 1 §:n 3 momentti koskee poikkeuksia 1 momentissa ehdotetusta jättöpakosta ja vastaa siten muutettuna nykyisen 1 §:n 3 momenttia. Momentin johtolauseen kirjoitusasua on muutettu vastaamaan paremmin alusjätedirektiivin sääntelyä. Poikkeuksista jättöpakosta säädetään alusjätedirektiivin 7 artiklan 4 kohdassa. Ehdotetun 3 momentin 1 kohdassa säädettäisiin poikkeuksesta aluksille, joilla on jätettä varten riittävät erilliset varastotilat. Alusjätedirektiivin 7 artiklan 4 kohdan ensimmäisen alakohdan a alakohdan mukaisesti seurantadirektiivin soveltamisalaan kuuluvien alusten osalta riittäviä varastotiloja arvioidaan alusjätedirektiivin 2 ja 3 liitteiden Alusjätedirektiivin 2 liite koskee direktiivin 6 artiklassa tarkoitettua jätteiden ennakkoilmoitusta, josta säädettäisiin kansallisesti merenkulun ympäristönsuojelulain 10 luvun 2 §:ssä. Alusjätedirektiivin 3 liite puolestaan koskee direktiivin 7 artiklan 2 ja 3 kohdassa tarkoitettua jätteen toimittamista koskevaa lomaketta, josta säädettäisiin kansallisesti 10 luvun 3 §:ssä. mukaisesti toimitettujen tietojen perusteella. Seurantadirektiivin soveltamisalan ulkopuolisten alusten osalta varastotilojen riittävyyden arviointi perustuisi saman artiklan 4 kohdan ensimmäisen alakohdan b alakohdan mukaisesti muutoin saatavilla oleviin tietoihin. Komissio antaa 7 artiklan 4 kohdan toisen alakohdan nojalla täytäntöönpanosäädöksiä riittävien varastotilojen laskemisessa käytettävistä menetelmistä erikseen sekä seurantadirektiivin soveltamisalaan kuuluvien alusten että sen soveltamisalaan kuulumattomien alusten osalta. Niistä on tarkoitus säätää kansallisesti valtioneuvoston asetuksella. Asetuksenantovaltuus sisällytettäisiin ehdotettavaan 6 §:ään
Euroopan kestävän meriliikenteen foorumin (ESSF) alaisessa työryhmässä on valmisteltu riittävän varastotilan laskentamenetelmää koskevaa suositusta komissiolle. Laskentamenetelmäksi suositellaan yksinkertaista mallia, jossa riittävyys lasketaan jätteen määrän ja aluksen enimmäiskapasiteetin prosentuaalisena suhdelukuna (käytetty varastokapasiteetti). Varastokapasiteetin riittävyys määritellään suhteessa seuraavan sataman sijaintiin. Öljypitoisen jätteen ja käymäläjäteveden osalta ehdotetaan 50 prosentin varastokapasiteettivaatimusta. Kiinteälle jätteelle ehdotetaan 25 prosentin varastokapasiteettivaatimusta eli alus voisi halutessaan jatkaa matkaansa toimittamatta kiinteitä jätteitään, jos aluksen käytetty varastokapasiteetti ei ylitä 25 prosenttia (varastokapasiteettia jäljellä 75 prosenttia). Työryhmä ei ole ollut yksimielinen ehdotetuista prosenttiosuuksista. Komissio huomioi suositukset laatiessaan ehdotuksen täytäntöönpanosäännöiksi, mutta ei ole niihin sidottu. Direktiivin 7 artiklan 6 kohdan mukaisesti jäsenvaltion on mahdollista soveltaa direktiivin jättöpakkoa koskevia tiukempia vaatimuksia, jotka on hyväksytty kansainvälisen oikeuden mukaisesti. Suomi on hyväksynyt Helsingin sopimuksen mukaisen alusjätteiden jättöpakkoa koskevan säännön 7B, joka on myös kansallisesti toimeenpantu. Suomi voi siis soveltaa tiukempaa jättöpakkoa, jos komission täytäntöönpanosäädöksen varastokapasiteettia koskevat vaatimukset olisivat liian väljiä.
Momentin 2 ja 3 kohdassa säädettäisiin poikkeuksista jättöpakosta tilanteissa, joissa alus on ankkurointialueella eikä käy muualla satamassa. Alus voi tällöin poiketa jättöpakosta 2 kohdan mukaan, jos alus on ankkurointialueella alle 24 tuntia, ja 3 kohdan mukaan, jos sääolosuhteet ovat epäsuotuisat. Sääolosuhteiden epäsuotuisuus tarkoittaisi käytännössä sitä, että alusturvallisuuden vuoksi alukselta ei voitaisi vastaanottaa jätteitä kelluvalla vastaanottolaitteella ankkuripaikalla oltaessa. Ehdotetut 2 ja 3 kohta perustuvat alusjätedirektiivin 7 artiklan 4 kohdan ensimmäisen alakohdan c alakohtaan. Direktiivin mainittu säännös on erotettu kahdeksi erilliseksi kohdaksi lain luettavuuden helpottamiseksi.
Pykälän 4 momentissa säädettäisiin, että Liikenne- ja viestintävirasto voisi 3 momentin estämättä edellyttää, että alus toimittaa kaikki jätteet satamaan, jos saatavilla olevien tietojen perusteella ei voida todeta, että aluksen seuraavassa käyntisatamassa on riittävät vastaanottolaitteet, tai aluksen seuraava käyntisatama ei ole tiedossa. Ehdotetulla säännöksellä pantaisiin täytäntöön alusjätedirektiivin 7 artiklan 5 kohta. Nykyisin Liikenne- ja viestintäviraston toimivallasta edellyttää alusta jättämään kaikki jätteet satamaan säädetään 1 §:n 3 momentissa, mutta nykyinen säännös ei ole sanamuodoiltaan aivan alusjätedirektiivin vaatimusten mukainen.
Pykälän 5 momentti vastaisi sanatarkasti nykyistä 5 momenttia. Sen mukaan aluksen päällikkö vastaa siitä, että aluksella noudatetaan 9 luvussa ja sen nojalla säädettyjä velvollisuuksia.
2 §.Jätteiden ennakkoilmoitus. Jätteiden ennakkoilmoituksista säädetään nykyisin 10 luvun 3 §:ssä, jonka otsikko kuuluu ”alusjätteistä ja lastijätteistä ilmoittaminen”. Sääntely ehdotetaan siirrettävän muutettuna 2 §:ään. Samalla nykyisin 2 §:ään sisällytetyt säännökset maksujärjestelmästä siirrettäisiin muutettuina 4 §:ään. Pykälän otsikoksi ehdotetaan alusjätedirektiivin 6 artiklan mukaisesti jätteiden ennakkoilmoitusta.
Pykälän 1 momentti vastaisi pääpiirteissään nykyisen 3 §:n 1 momenttia. Nykyistä sääntelyä tarkennettaisiin siten, että jätteiden ennakkoilmoitusvelvollisuus koskisi jatkossa alusjätedirektiivin 6 artiklan 1 kohdan mukaisesti seurantadirektiivin soveltamisalaan kuuluvia aluksia. Lisäksi momentin terminologiaa muutettaisiin siten, että 1 luvun 2 §:n 31 kohdan mukaisesti lastijätteestä käytettäisiin jatkossa ilmaisua lastijäämä. Ilmoitusta koskevaa terminologiaa tarkennettaisiin siten, että jätteiden ennakkoilmoitus -ilmaisua käytettäisiin pykälän otsikon lisäksi myös 1 momentissa. Ilmoituksen tekotapaa ja määräaikoja koskevat vaatimukset vastaisivat sanatarkasti nykyisen 3 §:n 1 momentin vaatimuksia ja sisällöllisesti alusjätedirektiivin 6 artiklan 1 kohdan vaatimuksia. Alusjätedirektiivin 6 artiklan 3 kohdan ilmoitusten sisältämät tiedot olisi pidettävä aluksella mieluiten sähköisessä muodossa vähintään seuraavaan käyntisatamaan saakka, ja ne on pyynnöstä esitettävä jäsenvaltioiden asiasta vastaaville viranomaisille. Kansallinen vaatimus menisi tätä pidemmälle, ja tiedot tulisi olla aina sähköisessä muodossa. Aluksen tulee toimittaa tiedot sähköisesti, joten ei ole syytä, miksei niitä voitaisi säilyttää aluksella sähköisessä muodossa. Lisäksi kansallisen sääntelyn vaatimusta tietojen esittämisestä jäsenvaltioiden viranomaisille täydennettäisiin direktiivin 6 artiklan 3 kohdan mukaan siten, että viitattaisiin jäsenvaltioiden toimivaltaisiin viranomaisiin.
Nykyisen 3 §:n 2 momentin tavoin myös ehdotettu 2 §:n 1 momentti koskisi poikkeuksia ennakkoilmoitusvelvollisuudesta. Koska 1 momentissa säädettäisiin alusjätedirektiivin mukaisesti, että ennakkoilmoitusvelvollisuus koskisi vain seurantadirektiivin soveltamisalaan kuuluvia aluksia, kalastusalusten ja enintään 12 matkustajaa kuljettavien huviveneiden rajaamiselle 1 momentin vaatimusten ulkopuolelle ei ole tarvetta eikä perusteita. Sen sijaan 2 momentissa säädettäisiin alusjätedirektiivin 3 artiklan 1 kohdan toisen alakohdan ja mainitun artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan a alakohdan sallimalla tavalla, että 1 momentin sääntely ei koske aluksia, jotka käyvät vain sataman ankkurointialueella, eikä satamapalveluissa käytettäviä aluksia.
Nykyisen 3 §:n 3 momentin mukaista säännöstä siitä, että Liikenne- ja viestintävirasto valvoo alusjätedirektiivin täytäntöönpanoa tarkastaen ilmoituksia ja aluksia siten kuin direktiivissä säädetään, ei ehdoteta sisällytettävän 2 §:ään, koska Liikenne- ja viestintäviraston tehtävistä säädetään 12 luvun 2 §:ssä. Mainitun mukaan Liikenne- ja viestintävirasto valvoo muun muassa aluksen päällikön tai muun miehistön ilmoitusvelvollisuutta ja velvollisuutta jättää alusjätteet satamaan, joten se pitää jo sisällään nykyisin 3 §:n 3 momentissa säädetyn toimivallan.
3 §.Jätteen toimittamista koskeva tosite. Uutena alusjätedirektiivistä johtuvana vaatimuksena 3 §:ssä säädettäisiin jätteen toimittamista koskevan tositteen antamisesta alukselle ja tositteeseen sisältyvien tietojen säilyttämisestä aluksella. Pykälän 1 momentin mukaan sataman vastaanottolaitteista vastaavan toimijan on toimitettava aluksen päällikölle jätteiden toimittamista koskeva tosite. Tositteeseen olisi sisällytettävä alusjätedirektiivin liitteessä 3 luetellut tiedot. Tiedot koskevat sataman ja sen vastaanottolaitteiden sekä aluksen yksilöintiä. Lisäksi tositteella ilmoitetaan MARPOL-yleissopimuksen jätekategorioiden mukaisesti satamaan jätettävät jätteet kuutioina. Ehdotetun 3 §:n mukaan tosite olisi annettava ilman aiheetonta viivytystä. Momentti perustuisi alusjätedirektiivin 7 artiklan 2 kohdan ensimmäiseen alakohtaan. Käytännössä satamissa voi olla tilanteita, joissa osa jätteistä on jätetty miehittämättömiin vastaanottolaitteisiin, jolloin satamalla ei olisi tietoa jätetyn jätteen määrästä. Tällöin satama voisi toimittaa tositteen myöhemmin saatuaan tiedon jätetyn jätteen määrästä esimerkiksi jäteastian tyhjentämisestä vastaavalta jätehuoltoyritykseltä taikka ilmoittaa tositteessa jätetyn jätteen määrän ennakkoilmoituksessa annettuun tietoon perustuen.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin tositteenantovelvollisuutta koskevista poikkeuksista. Alusjätedirektiivi sallii tositteenantovelvollisuudesta poikkeamisen sellaisten pienten satamien osalta, joissa on miehittämättömät laitteet tai jotka sijaitsevat syrjäisillä alueilla. Satamien nimet ja sijainnit on ilmoitettava sähköisesti unionin SafeSeaNet-järjestelmässä. Kansallisesti säädettäisiin, että 1 momentin kuitinantovelvollisuus ei koskisi satamia, jotka voivat vastaanottaa ainoastaan kantavuudeltaan alle 1 350 tonnin aluksia. Lisäksi vaatimuksena on, että satamassa on miehittämättömät vastaanottolaitteet. Siten pienen sataman rajana pidettäisiin kansallisesti sataman ympäristölupavelvollisuutta, joka ympäristönsuojelulain (527/2014) liitteen mukaan on se, että satama soveltuu kantavuudeltaan yli 1350 tonnin aluksille. Miehittämättömillä vastaanottolaitteilla tarkoitetaan, että satamassa ei ole henkilökuntaa ottamassa vastaan aluksilta peräisin olevia jätteitä eli aluksen henkilökunta toimittaa jätteet itse alukselta satamassa olevaan vastaanottolaitteeseen. Tositteenantovelvollisuutta koskevan vapautuksen ehdot täyttävän sataman olisi ilmoitettava jätehuoltosuunnitelman hyväksymisen yhteydessä haluavansa vapautuksen velvollisuudesta. Jätehuoltosuunnitelman hyväksyvän viranomaisen olisi tällöin ilmoitettava tällaisen sataman nimi ja sijainti SafeSeaNet-järjestelmään. Tiedot ilmoitettaisiin SafeSeaNetiin kuitenkin vain niiden satamien osalta, joissa käy seurantadirektiivin soveltamisalaan kuuluvia aluksia. Tietojen ilmoittaminen on perusteltua, koska poikkeusten ilmoittamisella pyritään varmistamaan alusten tiedonsaanti, ja SafeSeaNet-järjestelmää käyttävät vain seurantadirektiivin soveltamisalaan kuuluvat alukset.
Pykälän 3 momentin mukaan seurantadirektiivin soveltamisalaan kuuluvan aluksen päällikön tai hänen tehtävään valtuuttamansa on ennen satamasta lähtöä tai heti jätteiden toimittamista koskevan tositteen saatuaan ilmoitettava tositteeseen sisältyvät tiedot merenkulun tiedonhallintajärjestelmää eli Portnet-tietojärjestelmää käyttäen. Lisäksi edellytetään, että samoilla aluksilla pidetään tositteen sisältämät tiedot saatavilla vähintään kahden vuoden ajan yhdessä öljy-, lasti- tai jätepäiväkirjan tai jätehuoltosuunnitelman kanssa ja että tiedot toimitetaan pyynnöstä jäsenvaltion toimivaltaiselle viranomaiselle. Momentti perustuu alusjätedirektiivin 7 artiklan 3 kohtaan.
Alusjätedirektiivin 3 artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan a alakohdan sallimalla tavalla pykälän 4 momentissa säädettäisiin, että 1 momentin tositteenantovelvollisuutta ja 2 momentin velvollisuutta säilyttää tietoja aluksella ja antaa niitä pyydettäessä jäsenvaltioiden toimivaltaisille viranomaisille ei sovellettaisi satamapalveluasetuksessa tarkoitettuihin satamapalveluissa käytettäviin aluksiin. Satamapalveluissa käytettävät alukset ovat sataman pitäjän omassa tai jonkun sataman pitäjän valtuuttamana sataman alueella toimivan käytössä, joten jätteiden toimittamista koskevan tositteen antamiselle ei ole samanlaista tarvetta kuin satamasta toiseen ja etenkin eri valtioiden välillä kulkevien alusten ollessa kyseessä.
4 §.Alukselta peräisin olevista jätteistä perittävät maksut. Nykyisen 2 §:n mukainen alusjätteistä ja lastijätteistä perittäviä maksuja koskeva sääntely siirrettäisiin muutettuna 4 §:ään. Nykyinen sääntely kattaa jo pääpiirteissään alusjätedirektiivin kustannusten kattamiseen käytettäviä järjestelmiä koskevan 8 artiklan vaatimukset, mutta 4 §:ään nyt tehtäisiin alusjätedirektiivin täytäntöönpanon edellyttämät muutokset. Ehdotetun 1 luvun 2 §:n 31 kohdan mukaisesti pykälässä käytettäisiin nykyisen lain lastijäte-termin sijaan termiä lastijäämä.
Ehdotettu 1 momentti vastaisi pääpiirteissään nykyisen 2 §:n 1 momenttia ja sisältäisi säännökset niin kutsutusta ei erityismaksua -järjestelmästä. Sen mukaan jätehuollosta aiheutuvien kustannusten kattamiseksi sataman pitäjä perisi maksun jokaiselta satamassa käyvältä alukselta riippumatta siitä, jättääkö alus jätettä satamaan tai kuinka paljon jätettä alus jättää satamaan. Lisäys siitä, kuinka paljon jätettä alus jättää satamaan, on kansalliseen harkintaan perustuva lisäys, jolla pyritään varmistamaan aukottomasti, että sataman perimät maksut eivät vaihtele jätettävän jätteen määrän mukaan. Alusjätedirektiivi edellyttää ei erityismaksua -järjestelmää (direktiivissä käytetään termiä välillinen maksu) vain kiinteän jätteen osalta, mutta kansallisesti järjestelmän piiriin kuuluisivat nykyisen sääntelyn mukaisesti myös öljypitoiset jätteet ja käymäläjätevedet. Kansallinen säännös perustuisi HELCOMin suosituksen 28E/10 2.1 kohtaan. Alusjätedirektiivin mukaan välillinen maksu ei koske lastijäämiä, joten öljypitoisten jätteiden ja kiinteiden jätteiden yhteydessä lastijäämät rajattaisiin myös kansallisen sääntelyn ulkopuolelle. Kiinteitä jätteitä koskevassa 3 alakohdassa säädettäisiin alusjätedirektiivin 8 artiklan 2 kohdan c alakohtaan perustuen, että kiinteisiin jätteisiin luettaisiin kuuluvaksi myös kalastustoimien aikana havaspyydyksiin kertyvä jäte. Alusjätedirektiivin 8 artiklan 2 kohdan b alakohdan i alakohdan mukaisesti säädettäisiin, että ilman erityismaksua katetaan myös välilliset hallintokustannukset.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin maksuista, joita aluksilta peräisin olevien jätteiden jättämisestä peritään jätetyn jätteen lajien ja määrän perusteella, eli niin kutsutuista suorista maksuista. Momentti perustuu kokonaisuudessaan uuteen alusjätedirektiiviin. Momentin 1 kohdassa säädettäisiin, että suora maksu peritään 1 momentissa tarkoitettujen jätelajien jättämisestä aiheutuneista kustannuksista, kun toimitettu jätemäärä ylittää valtioneuvoston asetuksessa tarkoitetun erillisen varastotilan. Valtioneuvoston asetuksella säädettävä määritelmä perustuisi komission täytäntöönpanosäädöksellä antamaan määritelmään. Erillisen varastotilan ylittävää jätettä koskeva säännös perustuisi osin alusjätedirektiivin 8 artiklan 2 kohdan c alakohtaan, joka tosin koskee vain kiinteää jätettä. Momentin 2 kohdassa säädettäisiin, että suora maksu perittäisiin alusjätedirektiivin 8 artiklan 2 kohdan f alakohdan mukaisesti pakokaasujen puhdistusjärjestelmistä peräisin olevasta jätteestä. Momentin 3 kohta perustuu alusjätedirektiivin 8 artiklan 3 kohtaan. Sen mukaan se osa kustannuksista, jota ei kateta välillisellä maksulla, katettaisiin aluksen tosiasiallisesti toimittaman jätteen lajin ja määrän perusteella. Siten lastijäämien jättämisestä aiheutuvat kustannukset katettaisiin toimitetun jätteen lajin ja määrän perusteella.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin, että maksujen olisi oltava kohtuullisia ja perustuttava satamassa käytössä olevien laitteiden aiheuttamiin kustannuksiin ja satamassa tarjottaviin palveluihin. Säännös perustuisi alusjätedirektiivin 8 artiklan 6 kohtaan. Nykyisen 2 §:n 3 momentin mukaisesti 3 momentissa edellytettäisiin myös, että sataman pitäjä ilmoittaa alukselta perittävän maksun suuruuden ja laskentaperusteet. Lisäksi jätehuoltosuunnitelmia koskevassa 9 luvun 5 §:ssä säädettäisiin, että maksun suuruus ja laskentaperusteet on sisällytettävä sataman jätehuoltosuunnitelmaan. Ehdotetun 10 luvun 4 §:n 3 momentissa säädettäisiin myös, että maksut voivat vaihdella alustyypin, alusluokan tai aluksen kokoluokan mukaan; jos palveluja tarjotaan sataman tavanomaisten aukioloaikojen ulkopuolella; tai jätteen vaarallisuuden perusteella. Vanhan alusjätedirektiivin mukaisesti nykyisessä lainsäädännössä on sallittu maksujen porrastaminen, mutta nyt sääntely päivitettäisiin vastaamaan uuden alusjätedirektiivin 8 artiklan 4 kohdan sääntelyä maksujen vaihtelemisesta.
Pykälän 4 momentin mukaan maksuista olisi myönnettävä alennusta alusjätedirektiivin 8 artiklan 5 kohdan edellyttämällä tavalla lähimerenkulussa toimiville aluksille ja aluksille, joilla käytetään laitteita, menetelmiä tai sellaista hyvälaatuista polttoainetta, joiden ansiosta aluksen maihin jättämän jätteen määrä on tavallista vähäisempi tai se on hyödynnettävissä. Ensimmäinen alennusperuste on uusi. Alusjätedirektiivistä johtuen jatkossa vain aikataulun mukaisessa liikenteessä olevat alukset olisi vapautettavissa jätteiden jättövelvollisuudesta, ennakkoilmoitusvelvollisuudesta ja jätemaksuista, joten lähimerenkulun alusten vapauttaminen olisi perusteltua etenkin niiden alusten osalta, jotka ovat säännöllisessä lähiliikenteessä, mutta eivät liikennöi aikataulun perusteella. Momentin toinen kohta koskee ympäristöystävällisille aluksille myönnettäviä alennuksia. Kohdan sanamuoto vastaisi sanamuodoltaan osin nykyisen 10 luvun 2 §:n 3 momentin säännöstä. Komissio antaa täytäntöönpanosäädöksiä 8 artiklan 5 kohdan toisen alakohdan mukaisesti sen määrittämiseksi, täyttääkö alus direktiivin mukaisen aluksella olevaa jätehuoltoa koskevat vaatimukset eli käytännössä ympäristöystävällisen aluksen määritelmästä. Tämä määritelmä on tarkoitus ottaa osaksi kansallista sääntelyä 10 luvun 7 §:n nojalla annettavalla valtioneuvoston asetuksella. Myös lähimerenkulun määritelmästä olisi tarkoitus säätää tarkemmin valtioneuvoston asetuksella, jotta määritelmän laadinnassa ehditään ottaa huomioon muiden jäsenvaltioiden käytävä keskustelu. Tavoitteena on, että kansallisesti sovellettava lähimerenkulun määritelmä olisi mahdollisimman samankaltainen Ruotsin kansallisen määritelmän kanssa.
Pykälän 5 momentin mukaisesti maksut voisivat sisältyä aluksilta perittävään satamamaksuun tai muuhun sataman käyttöoikeudesta perittävään maksuun. Vastaavan kaltainen säännös sisältyy myös nykyiseen 3 §:ään. Satamamaksuun sisältyvien aluksista peräisin olevien jätteiden vastaanottamisesta perittävien maksujen osuus satamamaksusta tulee ilmoittaa sen varmistamiseksi, että maksut ovat kohtuullisia ja tasapuolisia ja että ne vastaavat käytettävissä olevien laitteiden ja palvelujen kustannuksia.
Pykälän 6 momentissa säädettäisiin poikkeuksista aluksista perittävistä maksuista. Momentin mukaan maksuja ei perittäisi aluksilta, jotka Liikenne- ja viestintävirasto on vapauttanut 10 luvun 5 §:n nojalla alukselta peräisin olevien jätteiden jättöpakosta. Vapautussääntely perustuu alusjätedirektiivin 9 artiklaan. Vapautuksen ehtona on jätehuoltosopimus jossain aluksen reitin varrella olevassa satamassa, joten jätteiden vastaanotosta vastaava sopimuspuoli perii alukselta maksun sen jättämistä jätteistä tämän sopimuksen perusteella. Siten alukselta ei ole tarpeen periä maksua alusjätedirektiivin 8 artiklassa ja merenkulun ympäristönsuojelulain 10 luvun 5 §:ssä tarkoitetulla tavalla. Maksuja ei perittäisi myöskään satamapalveluasetuksessa tarkoitetulta aluksilta. Satamapalveluissa käytettäviltä aluksilta ei ole tarpeen periä maksua alukselta peräisin olevan jätteen jättämisestä, koska ne tuottavat palveluita satamalle ja sitä käyttäville aluksille. Siten ne suljettaisiin alusjätedirektiivin 3 artiklan 1 kohdan a alakohdan mukaisesti maksuvelvollisuuden ulkopuolelle. Maksuja ei perittäisi myöskään aluksilta, jotka käyvät vain sataman ankkurointipaikalla. Säännöksellä pyritään välttämään aluksille aiheutuvat viivytykset. Alusjätedirektiivin 3 artiklan 1 kohdan toinen alakohta sallii tällaisen poikkeuksen maksuvelvollisuudesta. Toisin kuin nykyisessä poikkeuksia koskevassa 2 §:n 4 momentissa on säädetty, maksuja perittäisiin myös huviveneiltä ja matkustaja-aluksilta, jotka saavat kuljettaa enintään 12 matkustajaa, sillä alusjätedirektiivi ei salli näiden alustyyppien sulkemista maksujärjestelmän ulkopuolelle.
Maksuja koskevia 4 §:n säännöksiä esitetään sovellettavan 1.1.2022 alkaen, vaikka lain on tarkoitus tulla voimaan 28.6.2021. Tällä siirtymäsäännöksellä varmistettaisiin, että satamilla on aikaa muuttaa maksunsa uuden lain mukaisiksi. Kauppamerenkulun satamat asettavat maksut kalenterivuosiksi, joten säännösten olisi sopivaa tulla sovellettaviksi lain voimaantuloa seuraavan vuoden alusta.
5 §.Vapautus jätteiden jättöpakosta, ilmoitusvelvollisuudesta ja maksuista. Ehdotettava 5 § perustuisi nykyiseen vapautusta jätteiden jättöpakosta ja ilmoitusvelvollisuudesta koskevaan 4 §:ään, mutta sisältäisi alusjätedirektiivin 9 artiklan edellyttämät muutokset kansalliseen sääntelyyn. Alusjätedirektiivin sääntelyn mukaisesti vapautus koskisi myös alukselta peräisin olevien jätteiden jättämisestä perittäviä maksuja.
Pykälän 1 momentissa säädettäisiin vapautuksen sisällöstä viittauksineen 10 luvun 1, 2 ja 4 §:ään, vapautuksen myöntävästä viranomaisesta eli Liikenne- ja viestintävirastosta ja kirjallisesta menettelystä. Momentissa säädettäisiin myös vapautuksen ehdoista, joiden kaikkien tulee täyttyä, jotta vapautus voitaisiin myöntää. Ehdot poikkeaisivat nykyisen 4 §:n 1 momentin mukaisista ehdoista, koska ne päivitettäisiin alusjätedirektiivin 9 artiklan 1 kohdan mukaisesti.
Ensinnäkin 1 kohdan mukaan alus voitaisiin vapauttaa mainituista velvollisuuksista, jos se on aikataulun mukaisessa liikenteessä. Säännöksessä määriteltäisiin alusjätedirektiivin 2 artiklan 11 kohdan mukaisesti, mitä tarkoitetaan aikataulun mukaisella liikenteellä. Toisena ehtona on alusjätedirektiivin 2 artiklan 12 kohdan mukaisten säännöllisten satamakäyntien ja 13 kohdan usein tehtävien satamakäyntien määritelmien mukaisesti, että alus tekee vähintään kerran kahdessa viikossa toistuvia saman kaavan mukaisia matkoja yksilöityjen satamien välillä tai sellaisten matkojen sarjoja, jotka alkavat samasta satamasta kuin mihin ne päättyvät ilman, että alus käy välillä muussa satamassa. Momentin 1 ja 2 kohdat kattaisivat siten alusjätedirektiivin 9 artiklan 1 kohdan a alakohdan. Momentin 3 kohdassa edellytettäisiin, että aluksella on sellainen jätehuoltosopimus pätevän jätehuoltoyrityksen tai sataman kanssa, jolle satama on antanut hyväksyntänsä ja joka on ilmoitettu kaikille aluksen reitillä oleville satamille, sekä jätteen toimittamisen todentavat tositteet. Kohta vastaisi alusjätedirektiivin 9 artiklan 1 kohdan b alakohtaa i-iii alakohtineen. Lähtökohtaisesti pätevyyttä arvioitaisiin sen perusteella, onko kyseinen jätehuoltoyritys merkitty jätelain (646/2011) 142 §:ssä tarkoitettuun jätehuoltorekisteriin. Vaihtoehtoisesti vapautuksen hakijan tulee osoittaa muulla tavoin yrityksen pätevyys. Neljäntenä ehtona säädettäisiin alusjätedirektiivin 9 artiklan 1 kohdan c alakohdan mukaisesti, että järjestelyllä ei saa olla kielteisiä vaikutuksia meriturvallisuudelle, asumis- tai työoloille aluksilla taikka meriympäristölle.
Pykälän 2 momentin mukaan vapautus myönnettäisiin määräajaksi enintään viideksi vuodeksi kerrallaan. Säännös vastaisi nykyistä kansallista sääntelyä. Alusjätedirektiivissä ei säädetä vapautuksen kestosta muuten kuin että vapautuksen keston tulee ilmetä alukselle myönnettävästä vapautustodistuksesta.
Pykälän 3 momentin mukaan Liikenne- ja viestintäviraston olisi toimitettava vapautetulle alukselle alusjätedirektiivin 5 liitteen mukainen vapautustodistus. Säännös perustuisi alusjätedirektiivin 9 artiklan 2 kohtaan. Lisäksi Liikenne- ja viestintäviraston olisi ilmoitettava myönnetystä vapautuksesta aluksen reitillä oleville satamille ja muille satamille, joita päätös koskee. Liikenne- ja viestintäviraston olisi myös ilmoitettava vapautustodistuksen tiedot komission ylläpitämän SafeSeaNet-järjestelmän kautta, johon lakitekstissä viitattaisiin alusliikennepalvelulain 20 a §:n kautta. Jälkimmäinen vaatimus perustuu alusjätedirektiivin 9 artiklan 3 kohtaan.
Pykälän 4 momentissa säädettäisiin alusjätedirektiivin 9 artiklan 5 kohdan mukaisesti, ettei alus saa jatkaa matkaansa seuraavaan käyntisatamaan, jos sillä ei ole riittäviä varastotiloja kaikelle jätteelle, jota on kertynyt ja kertyy aluksen aiotun matkan aikana ennen seuraavaan käyntisatamaan saapumista. Vastaavaa säännöstä ei ole nykyisessä kansallisessa lainsäädännössä.
Lisäksi on syytä huomata, että 5 §:ää on tarkoitus soveltaa vasta 1.1.2023 alkaen. Ehdotuksella sallittaisiin siten noin puolentoista vuoden siirtymäaika, jolloin vapautukset tulisi uusia ja uudet vapautukset hakea.
6 §.Tarkemmat säännökset. Pykälä vastaisi pääpiirteissään nykyistä 9 luvun 5 §:ää. Pykälän 1 momentin johdantokappaleessa kuvattaisiin, että valtioneuvoston asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä MARPOL-yleissopimuksen, Helsingin sopimuksen ja Suomen muiden kansainvälisten velvoitteiden sekä Euroopan unionin säädösten täytäntöön panemiseksi. Johdantokappale olisi siten muotoiltu muuten samalla tavalla kuin nykyisen 5 §:n 1 momentin johdantokappale, mutta MARPOL-yleissopimukseen viitattaisiin 1 luvun 2 §:ään tehdyn muutoksen mukaisesti lyhyessä muodossa. Momentin alakohdassa tarkennettaisiin, mitä aiheita asetuksenantovaltuus koskee.
Ensinnäkin, 1 kohdan mukaan asetuksella ehdotetaan voitavan säätää tarkemmin 10 luvun 1 §:n 3 momentin 1 kohdassa, 4 §:n 2 momentin 1 kohdassa ja 5 §:n 4 momentissa tarkoitetusta riittävästä erillisestä varastotilasta. Komissio valmistelee alusjätedirektiivin 7 artiklan 4 kohdan toisen alakohdan mukaisesti täytäntöönpanosäädöstä riittävän erillisen varastotilan määritelmästä. Merenkulun ympäristönsuojelulain määritelmää on siksi tarpeen tarkentaa tämän valtioneuvoston asetuksella tämän täytäntöönpanosäädöksen valmistuttua.
Toiseksi 2 kohdassa säädettäisiin perusteista, joiden mukaan 4 §:n 5 momentissa tarkoitettua jätteen vaarallisuutta arvioidaan. Vaikka aluksilta perittävien maksujen suuruus saisi alusjätedirektiivin 8 artiklan 4 kohdan c alakohdan ja merenkulun ympäristönsuojelulain 10 luvun 4 §n 5 momentin mukaan jätteen vaarallisuuden mukaan, tämä ei tarkoita, että maksu saisi vaihdella jätetyn vaarallisen jätteen määrän, vaan ainoastaan jätteen vaarallisuuden tyypin mukaan. Eri jätelajien vaarallisuudesta ja sen arvioinnista on tarkoitus keskustella tarkemmin muiden jäsenvaltioiden kanssa, joten alennusperusteen tarkentaminen valtioneuvoston asetuksella antaisi kansallisesti hiukan lisäaikaa siitä säätämiselle.
Kolmanneksi 3 kohdan mukaan asetuksenantovaltuus koskisi perusteita, joiden mukaan alukselle on myönnettävä 2 §:n 4 momentin mukaan alennusta. Kyseisessä momentissa lueteltuja alennusperusteita olisi alusjätedirektiivin 8 artiklan 5 kohtaan perustuen aluksen toimiminen lähimerenkulussa ja aluksen ympäristöystävällisyys eli jos aluksella käytetään laitteita, menetelmiä tai sellaista hyvälaatuista polttoainetta, joiden ansiosta aluksen maihin jättämän jätteen määrä on tavallista vähäisempi tai se on hyödynnettävissä. Komissio valmistelee alusjätedirektiivin 8 artiklan 5 kohdan toisen alakohdan mukaisesti täytäntöönpanosäädöksiä aluksen ympäristöystävällisyydestä. Valtioneuvoston asetuksella olisi tarkoitus säätää alennusperusteesta komission valmisteleman täytäntöönpanosäädöksen mukaisesti. Komissio ei anna täytäntöönpanosäädöstä lähimerenkulun määritelmästä, mutta siitä käydään keskusteluja muiden jäsenvaltioiden kanssa. Siten valtioneuvoston asetuksella säädettävä määritelmä pyrittäisiin harmonisoimaan muiden jäsenvaltioiden, tai ainakin Suomen lähinaapureiden, kanssa.
Ehdotetun 2 momentin mukaan asetuksella annettavien säännösten ulottamista koskemaan sisävesialueella ja kotimaanliikenteessä purjehtivia aluksia koskeva 2 momentti vastaisi sanatarkasti nykyisen 5 §:n 2 momenttia.
Samalla asetuksen- ja määräyksenantovaltuuksia koskevasta pykälästä jätettäisiin tarpeettomana pois nykyisen 5 §:n 2 momentin kaltainen säännös, jonka mukaan asetuksella annettavat tarkemmat säännökset on mahdollista ulottaa koskemaan sisävesialueella ja kotimaanliikenteessä purjehtivia aluksia.
11 lukuAluksen päällikön velvollisuudet vaaratilanteessa
1 §.Öljyvahingosta tai sen vaarasta ilmoittaminen ja välittömiin torjuntatoimiin ryhtyminen. Pykälän 2 momenttia ehdotetaan muutettavan siten, että öljyvahinkojen ilmoittamisvelvoitteen maantieteellistä soveltamisalaa laajennettaisiin kattamaan myös sisävedet. Ehdotuksella pyritään osaltaan varmistamaan, että öljyntorjuntaviranomaiset saavat tiedon tilanteista, joissa on öljyvahingon vaara.
3 §.Tarkemmat säännökset. Asetuksenantovaltuuksia koskevaa 3 §:n 1 momenttia ehdotetaan muutettavan siten, että viittaus MARPOL 73/78 -yleissopimukseen muutettaisiin 1 luvun 2 §:n 1 kohtaan ehdotetun muutoksen mukaisesti muotoon MARPOL-yleissopimus.
12 lukuValvonta ja hallintopakko
1 §.Valvontaviranomaiset. Pykälän 1 momenttiin, joka luettelee lain valvontaviranomaiset, lisättäisiin kuntien ympäristönsuojeluviranomaiset. Kuntien ympäristönsuojeluviranomaisten valvontatehtävistä säädetään jo nykyisin 12 luvun 5 §:ssä, eikä tällä esityksellä ehdoteta muutoksia kyseiseen pykälään. Siten 1 §:n 1 momenttiin ehdotettu muutos ei lisäisi kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen tehtäviä, vaan kyse olisi lakiteknisestä viittauksesta. Samalla momentista poistettaisiin tarpeettomana maininta Suomen ympäristökeskuksesta lain mukaisena valvontaviranomaisena, koska Suomen ympäristökeskuksen valvontatehtäviä koskenut 12 luvun 3 § on kumottu jo vuonna 2018 lailla 1357/2018.
2 §.Liikenne- ja viestintäviraston valvontatehtävät. Pykälän 1 momentin 9 kohdassa säädettyä velvollisuutta jättää alusjätteet satamaan koskevaa Liikenne- ja viestintäviraston valvontatehtävää tarkennettaisiin siten, että valvontatehtävän tarkennettaisiin alusjätedirektiivin mukaisesti pitävän sisällään alusten velvollisuuden jättää alukselta peräisin olevat jätteet satamaan ja jätteiden ennakkoilmoituksia siten kuin lain 10 luvussa ja alusjätedirektiivissä säädetään. Alusjätedirektiivin 11 artiklan 1 kohdassa säädetään, että jäsenvaltion on tarkastettava sen satamissa käyvistä aluksista määrä, joka vastaa vähintään 15:tä prosenttia sen satamissa vuosittain käyvien yksittäisten alusten kokonaismäärästä. Artiklan 2 kohdassa säädetään tarkastettavien alusten valinnasta komission täytäntöönpanosäädöksellä annettavan riskiperusteisen kohdentamismekanismin perusteella. Viittauksella alusjätedirektiiviin säädettäisiin, että Liikenne- ja viestintäviraston olisi tarkastettava seurantadirektiivin soveltamisalaan kuuluvia aluksia alusjätedirektiivin edellyttämällä tavalla.
6 §.Rajavartiolaitoksen valvontatehtävät ja 8 §. Poliisin valvontatehtävät. Rajavartiolaitoksen ja poliisin valvontatehtäviä koskeviin 6 ja 8 §:iin ehdotetaan lisättävän uudet 3 momentit, joissa säädettäisiin, että mainitut viranomaiset valvoisivat suorittamansa vesiliikenteen valvonnan yhteydessä seurantadirektiivin soveltamisalaan kuulumattomien alusten velvollisuutta jättää alukselta peräisin olevat jätteet satamaan. Alusjätedirektiivin 11 artiklan 3 kohdassa säädetään, että jäsenvaltioiden on otettava käyttöön menettelyt seurantadirektiivin soveltamisalan ulkopuolelle jäävien alusten tarkastuksia varten, jotta alusjätedirektiivin noudattaminen voidaan varmistaa. Ehdotuksilla pyritään varmistamaan mainitun vaatimuksen täyttäminen. Rajavartiolaitoksella ja poliisilla olisi toimivalta puuttua seurantadirektiivin soveltamisalan ulkopuolisten alusten merenkulun ympäristönsuojelulain 10 luvun 1 §:n mukaisen jättöpakon noudattamatta jättämiseen. Rajavartiolaitoksen suorittama valvonta koskisi alle 45-metrisiä huviveneitä ja kalastusaluksia Suomen merialueella, kun taas Suomen sisävesialueella valvontaa suorittaisi poliisi. Tarkoituksena on, että toimivaltaiset viranomaiset voisivat puuttua tällaisiin tilanteisiin muiden merenkulun ympäristönsuojelulain sekä esimerkiksi vesiliikennelain mukaisten tehtäviensä ohessa huomatessaan alusten rikkovan mainittua velvollisuutta. Kyse ei siten olisi merkittävästä uudesta tehtävästä, vaan säännöksillä pyrittäisiin varmistamaan direktiivin noudattaminen kevyimmällä mahdollisella tavalla.
Jos Rajavartiolaitos tai poliisi havaitsee valvonnassaan seurantadirektiivin soveltamisalaan kuulumattoman aluksen rikkovan 10 luvun 1 §:n mukaista velvollisuutta jättää alukselta peräisin olevat jätteet satamaan, on rikkomuksesta vastuussa oleva mahdollista tuomita 13 luvun 3 §:n 2 momentin 12 kohdan nojalla merenkulun ympäristönsuojelurikkomuksesta sakkorangaistukseen.
15 §.Hallintopakko. Pykälään lisättäisiin nykyisen Liikenne- ja viestintäviraston ja elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten lisäksi kuntien ympäristönsuojeluviranomaisille ja Tullille toimivaltuus ryhtyä pykälässä säädettyihin toimenpiteisiin. Kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle toimivalta ehdotetaan lisättävän, jotta se voisi puuttua tilanteisiin, joissa sataman pitäjä laiminlyö 9 luvussa säädetyt velvoitteensa järjestää aluksista peräisin olevien jätteiden vastaanotto sekä laatia ja hyväksyttää sataman jätehuoltosuunnitelma. Toimivaltuuden lisääminen Tullille olisi tarpeen, jotta Tulli voisi kieltää toiminnanharjoittajaa jatkamasta säännösten vastaista menettelyä ja määrätä sen ryhtymään toimenpiteisiin markkinoille saatetun polttoaineen, sitä koskevien asiakirjojen tai siitä annettavien tietojen saattamiseksi vaatimustenmukaisiksi. Lisäys mahdollistaisi sen, että Tulli voi ryhtyä toimenpiteisiin markkinoille saatetun polttoaineen ja luovutustodistusten saattamiseksi vaatimusten mukaiseksi.
16 §. Uhkasakko, teettämisuhka ja keskeyttämisuhka. Lain noudattamisen tehostamiseksi asetettavaa uhkasakkoa, teettämisuhkaa ja keskeyttämisuhkaa koskevaan pykälään lisättäisiin kuntien ympäristönsuojeluviranomaisille ja Tullille oikeus asettaa mainittu tehoste. Tarkoituksena on, että kuntien ympäristönsuojeluviranomaiset voisi asettaa uhkasakon sataman pitäjälle sataman jätehuollon järjestämisen ja jätehuoltosuunnitelman laatimisen ja hyväksyttämisen varmistamiseksi. Tulli voisi puolestaan tehostaa mainituilla keinoilla polttoaineen toimittajien valvontaa. Samalla lakiteknisenä korjauksena pykälästä poistettaisiin viittaus uhkasakkolakiin, koska nykyisin se suositellaan jätettäväksi pois.
17 §.Valvontaviranomaisen toimintavelvollisuus aluksen rikkoessa velvollisuutta jättää jätteet satamaan tai päästäessä ympäristöä pilaavia aineita. Pykälän 2 momenttia, jossa säädetään Liikenne- ja viestintäviraston ja Rajavartiolaitoksen tehtävistä havaitessaan aluksen päästäneen öljyä tai haitalisia nestemäisiä aineita, tarkennettaisiin sanamuodoiltaan. Ensinnäkin pyyntö ryhtyä toimiin päästön johdosta kohdistettaisiin vain aluksen lippuvaltiolle, kun nykyisen muotoilun voi ymmärtää siten, että sen tulee kohdistaa myös aluksen seuraavalle käyntisatamalle. Lisäksi viittauksessa alusten aiheuttamasta ympäristön pilaantumisesta ja pilaamisrikoksista määrättävistä seuraamuksista, myös rikosoikeudellisista seuraamuksista annettuun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviin 2005/35/EY siihen myöhemmin tehtyine muutoksineen käytettäisiin direktiivin lyhennettyä muotoa alusjäterikosdirektiivi. Myös viittauksen sanamuotoa muutettaisiin siten, että se vastaisi nykyisin käytettyä viittaustyyliä.
18 §.Raportointi Euroopan komissiolle. Ehdotettu uusi 18 § koskisi raportointia Euroopan komissiolle. Pykälä koskisi alusjäterikosdirektiivin 12 artiklan mukaista vaatimusta toimittaa komissiolle joka kolmas vuosi kertomus siitä, kuinka toimivaltaiset viranomaiset ovat soveltaneet kyseistä direktiiviä. Kyseinen vaatimus on jäänyt Suomessa panematta täytäntöön, ja komissio on kiinnittänyt tähän huomiota. Raportointitehtävä annettaisiin Suomessa Liikenne- ja viestintävirastolle.
19 §.Tarkemmat säännökset. Nykyisin 18 §:ään sisältyvä asetuksenantovaltuus siirrettäisiin muuttumattomana uudeksi 19 §:ksi, koska 18 §:ssä säädettäisiin jatkossa raportoinnista komissiolle. Samalla pykälästä poistettaisiin tarpeettomana maininta Suomen ympäristökeskuksen tehtävistä valvontaviranomaisena, koska Suomen ympäristökeskuksen valvontatehtäviä koskenut 12 luvun 3 § on kumottu jo vuonna 2018 lailla 1357/2018.
13 lukuErinäiset säännökset
1 §.Maksu, palkkiot ja kustannusten korvaaminen. Viranomaisten merenkulun ympäristönsuojelulain nojalla perimiä maksuja koskevan 1 §:n 1 momentin loppuun esitetään lisättävän virke, jonka mukaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksille 9 luvun 6 §:n mukaan kuuluvista viranomaistehtävistä voidaan periä maksu. Mainitussa pykälässä säädetään sataman jätehuoltosuunnitelman hyväksymisestä. Tarkoituksena on siis, että elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset voisivat periä maksun sataman jätehuoltosuunnitelman hyväksymisestä. Vastaavasta oikeudesta on jo säädetty kuntien ympäristönsuojeluviranomaisille, jotka hyväksyvät huvivenesatamien ja pienten kalastussatamien jätehuoltosuunnitelmat. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset hyväksyvät muiden satamien jätehuoltosuunnitelmat. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten tehtävistä perittävän maksun perusteen on soveltuvin osin vastattava valtion maksuperustelaissa säädettyjä perusteita.
3 §. Rangaistussäännökset. Pykälän 2 momentin 1 kohtaan ehdotetaan lisättäväksi, että merenkulun ympäristönsuojelurikkomuksesta voitaisiin tuomita myös öljyyn tai öljypitoiseen seokseen ominaisuuksiltaan rinnastuvien hiilivetyjen ja muiden niiden kaltaisesti aluksella käytettävien haitallisten aineiden veteen päästämisestä. 2 luvun 1 §:n päästökieltoa ehdotetaan laajennettavan näihin aineisiin, joten samalla ehdotetaan myös sanktiosäännösten laajentamista koskemaan näiden aineiden veteen päästämistä.
Sataman vastaanottolaitteiden järjestämisvelvollisuutta vastoin toimimista koskevaa 2 momentin 11 kohdan viittaukset lain säännöksiin, joissa sataman vastaanottolaitteiden järjestämisestä säädetään, päivitettäisiin. Alusjätedirektiivin täytäntöönpanoon liittyen 9 luvussa ehdotetaan säädettävän jätteiden vastaanottojärjestelyistä kalastussatamassa (3 §) ja huvivenesatamassa (4 §). Muutoksilla säädettäisiin, että toimimisesta vastoin näiden säännösten mukaisia velvoitteita, voitaisiin tuomita samanlaiseen rangaistukseen kuin vastoin luvun 1 §:n ja 2 §:n mukaisten velvoitteita toimimisesta.
Lisäksi 5 momentin loppuun lisättäisiin, että merenkulun ympäristönsuojelurikkomuksesta voitaisiin tuomita myös 7 luvun 11 a §:ssä tarkoitettu meriliikenteessä käytettävien polttoaineiden toimittaja, joka tahallaan tai huolimattomuudesta on toimittanut polttoainetta, joka ei vastaa pykälässä tarkoitettua polttoaineen luovutustodistuksessa ilmoitettua eritelmää. Rangaistavaa olisi myös se, että polttoaineen toimittajan polttoaineen toimituksen yhteydessä toimittamaa polttoainenäytettä ei ole otettu MARPOL-yleissopimuksen määräysten mukaisesti. Nykyinen sääntely ei ole mahdollistanut puuttumista toimintaan, jossa polttoaineen toimittaja ei ole noudattanut 7 luvun 11 a §:ää tai jossa polttoaineen toimittajan toimittama polttoainenäyte on otettu vastoin IMOn määräyksiä.