1.1
Perintökaari
23 a luku Perinnönjaon oikaisusta ja omaisuuden palautusvelvollisuudesta
1 §. Pykälässä säädetään perillisen tai yleistestamentin saajan oikeudesta vaatia perinnönjaon oikaisua, jos hän ei ole ollut osapuolena toimitetussa perinnönjaossa.
Ehdotettu säännös kattaa ensinnäkin sellaiset tilanteet, joissa oikaisua vaativa perillinen on ollut perillisasemassa jo silloin, kun perinnönjako on toimitettu. Toiseksi säännös kattaa myös sellaiset tilanteet, joissa perillisen perillisasema on vahvistettu vasta toimitetun perinnönjaon jälkeen. Tällainen tilanne saattaa syntyä esimerkiksi silloin, kun perillisen oikeudellinen suhde biologiseen isäänsä on vahvistettu tuomioistuimessa vasta perittävän kuoleman jälkeen.
Yleistestamentin saaja voi vaatia perinnönjaon oikaisua esimerkiksi tilanteessa, jossa testamentti on löytynyt vasta perinnönjaon toimittamisen jälkeen.
Perillisellä tai yleistestamentin saajalla ei kuitenkaan ole oikeutta vaatia oikaisua, jos hänen oikeutensa perintöön on vanhentunut. Vanhentumisesta säädetään perintökaaren 16 luvussa. Sen 1 §:n 1 momentin mukaan perillisen tai testamentin saajan on saatettava oikeutensa voimaan viimeistään kymmenen vuoden kuluessa perittävän kuolemasta tai, jos testamenttiin perustuva oikeus alkaa myöhemmin, tästä ajankohdasta lukien. Saman pykälän 2 momentin mukaan tuomioistuin voi tietyissä tilanteissa määrätä, että perillisen tai testamentin saajan on saatettava oikeutensa voimaan lyhyemmän määräajan kuluessa. Ehdotetussa säännöksessä vanhentumisella tarkoitetaan sekä 1 momentissa tarkoitetun määräajan että 2 momentin nojalla asetetun erityisen määräajan ylittämistä.
Selvää on, että perinnönjaon oikaisua ei voi vaatia perillinen, joka ei ole ollut osapuolena toimitetussa perinnönjaossa sen vuoksi, että hän oli perintökaaren 17 luvussa säädetyllä tavalla luopunut perinnöstä tai luovuttanut pesäosuutensa toiselle. Henkilö, joka katsoo olevansa oikeutettu perintöön, voi esittää oikaisuvaatimuksensa aikaisempaan perinnönjakoon osallistuneille milloin tahansa riippumatta siitä, onko hänen perillisasemansa lainvoimaisesti vahvistettu tai onko hänen hyväkseen tehty testamentti lainvoimainen. Vasta sen jälkeen, kun hänen perillisasemansa on lainvoimaisesti vahvistettu tai kun testamentti on tullut lainvoimaiseksi, on kuitenkin mahdollista ryhtyä konkreettisiin toimenpiteisiin perinnönjaon oikaisemiseksi.
Erityisjälkisäädöksen saaja ei voisi vaatia perinnönjaon oikaisua ehdotetun pykälän nojalla. Tällaisen oikeuden antaminen erityisjälkisäädöksen saajalle ei ole tarpeellista, koska hänen asemansa on turvattu jo perintökaaren 22 luvun 1 §:n 2 momentin säännöksellä. Toimitettu perinnönjako ei vaikuta hänen asemaansa, vaan hän voi saattaa oikeutensa voimaan perinnönjaosta riippumatta.
Säännöksen mukaan oikaisumahdollisuus on käytettävissä vain silloin, kun perillinen tai yleistestamentin saaja ei ole ollut osapuolena aikaisemmin toimitetussa perinnönjaossa. Säännöstä ei näin ollen voida käyttää vaihtoehtoisena muutoksenhakukeinona tilanteessa, jossa perintökaaren 23 luvun 10 §:n mukaista moitekannetta ei ole nostettu tai se ei ole menestynyt. Oikaisuvaatimuksen esittäminen olisi kuitenkin mahdollista esimerkiksi sellaisessa sinänsä harvinaisessa tilanteessa, jossa avioliiton ulkopuolella syntyneen lapsen suhde biologiseen isäänsä vahvistetaan vasta miehen kuoleman jälkeen, mutta hän on ollut aikaisemmin toimitetussa perinnönjaossa osapuolena muussa asemassa, kuten yleistestamentin saajana.
Perinnönjako katsotaan yleensä toimitetuksi, kun jakokirja on 23 luvun 9 §:n 1 momentissa säädetyllä tavalla allekirjoitettu. Oikaisuvaatimus voidaan esittää sen jälkeen, kun jako on tehty, vaikka perinnönjako ei vielä olisi lainvoimainen. Jos perinnönjakoa on moitittu ja sitä vaaditaan myös oikaistavaksi nyt ehdotettujen säännösten nojalla, moitekanteen käsittely on usein tarkoituksenmukaista keskeyttää oikeudenkäymiskaaren 14 luvun 4 §:n nojalla, kunnes selviää, tuleeko moitekanteen kohteena oleva perinnönjako korvatuksi oikaisujaolla niin, että moitekanteen ajamista ei enää ole tarvetta jatkaa.
Sääntelyä sovelletaan vain, kun perinnönjako on toimitettu. Jos perinnönjakoa ei ole toimitettu, pesän osakkaan tulee perinnönjaon oikaisun sijaan vaatia kuolinpesän jakoa perintökaaren 23 luvun 1 §:n mukaisesti.
Perinnönjaon oikaisua koskeva vaatimus voidaan esittää vapaamuotoisesti niille, jotka ovat ottaneet perinnön vastaan. Jos perinnönjaon oikaisusta ei vaatimuksen esittämisen jälkeen päästä sopimukseen, oikaisua vaativa voi ehdotettujen 9 ja 11 §:n osoittamin tavoin hakea pesänselvittäjän määräämistä huolehtimaan omaisuuden palauttamisesta kuolinpesälle sekä pesänjakajan määräämistä toimittamaan oikaisujako.
2 §. Pykälässä säädetään omaisuuden palautusvelvollisuudesta perinnönjaon oikaisua varten, jos edellytykset perinnönjaon oikaisemiseksi täyttyvät. Omaisuuden palauttamisen tarkoituksena on palauttaa jäämistöstä saatu omaisuus takaisin kuolinpesään, jotta perinnönjaossa sivuutetun perillisen tai yleistestamentin saajan oikeus perintöön voidaan toteuttaa. Palautusvelvollisuus on ensisijaisesti esinekohtaista, jollei 3 §:stä muuta johdu. Pykälän säännökset ovat tahdonvaltaisia, joten palautusvelvollisuudesta voidaan sopia kuolinpesän ja palautusvelvollisen kesken myös toisin.
Pykälän 1 momentissa säädetään palautusvelvollisuuden ulottuvuudesta eri tilanteissa.
Momentin 1 kohdan mukaan omaisuutta perintönä tai yleistestamentin nojalla saanut on velvollinen palauttamaan kuolinpesälle lähtökohtaisesti kaiken saamansa omaisuuden. Sama koskee sitä, jolle valtio on luovuttanut perintökaaren 5 luvun 2 §:n nojalla omaisuutta, joka luvun 1 §:n nojalla on tullut valtion omistukseen. Käytännössä valtiolle perintökaaren 5 luvun 1 §:n nojalla siirtyneen omaisuuden luovuttamista koskeviin päätöksiin sisältyy jo nykyisin ehto, jonka mukaan luovutuksensaaja on velvollinen luovuttamaan saamansa omaisuuden myöhemmin mahdollisesti ilmaantuvalle perintöön oikeutetulle sukulaiselle tai testamentin saajalle.
Momentin 2 kohdan mukaan erityisjälkisäädöksen saaja on palautusvelvollinen, jos testamentti loukkaa oikaisua vaativan lakiosaa tai muuta oikeutta. Kuten perintökaaren 7 luvun 5 §:n 1 momentissa säädetään, testamentti on perillistä kohtaan tehoton siltä osin kuin se estää häntä saamasta lakiosaansa jäämistöstä tai rajoittaa hänen oikeuttaan määrätä lakiosana tulevasta omaisuudesta. Ehdotetun säännöksen mukainen palautusvelvollisuus voi vastaavasti koskea ensiksikin sellaisen omaisuuden palauttamista, johon testamentin saaja on erityisjälkisäädöksellä saanut omistusoikeuden. Toisaalta palautusvelvollisuus voi tarkoittaa myös esimerkiksi testamentilla myönnetystä käyttöoikeudesta luopumista siltä osin kuin käyttöoikeus rajoittaa perillisen oikeutta määrätä hänelle lakiosana tulevasta omaisuudesta. Säännös kattaa lisäksi esimerkiksi tilanteet, joissa erityisjälkisäädös on myöhemmin tehdyllä yleistestamentilla peruutettu, jolloin erityisjälkisäädöksen täyttäminen loukkaa yleistestamentin saajan oikeutta.
Momentin 3 kohdan mukaan perintökaaren 8 luvussa tarkoitetun avustuksen tai hyvityksen taikka 18 luvun 6 §:n 2 momentissa tarkoitetun elatuksen saaja on palautusvelvollinen, mutta vain siltä osin kuin hän on saanut avustuksena, hyvityksenä tai elatuksena huomattavasti enemmän kuin mihin hän olisi ollut oikeutettu. Säännöksessä tarkoitetut avustukset, hyvitykset ja elatus ovat luonteeltaan tarve- tai ansaintaperusteisia. Säännöksen taustalla on ajatus siitä, että avustus, hyvitys tai elatus olisi yleensä myönnetty samansuuruisena myös siinä tilanteessa, että oikaisua vaativan perillisen tai testamentin saajan oikeudet olisi otettu asianmukaisesti perinnönjaossa huomioon. Tästä johtuu, että avustusta, hyvitystä tai elatusta saanut on velvollinen palauttamaan omaisuutta vain siltä osin kuin omaisuutta on siirretty enemmän kuin kyseessä oleva tarve- tai ansaintaperuste olisi edellyttänyt. Tällöin omaisuuden siirron todellinen tarkoitus on ainakin osaksi ollut muu kuin laissa tarkoitetun avustuksen, hyvityksen tai elatuksen maksaminen. Tällainen omaisuuden siirto on voinut loukata niitä perillisiä ja testamentinsaajia, jotka eivät ole olleet osallisia omaisuuden siirtoa koskevaan päätöksentekoon.
Säännös edellyttää, että omaisuutta on siirtynyt huomattavasti enemmän kuin mihin sen saaja on ollut oikeutettu. Kun otetaan huomioon avustuksen, hyvityksen ja elatuksen myöntämisen harkinnanvaraisuus, ei ole tarkoituksenmukaista, että vähäiset poikkeamat laissa säädetyistä myöntämisperusteista voisivat johtaa palautusvelvollisuuteen.
Pykälän 2 momentissa säädetään tilanteista, joissa palautusvelvollisuutta ei 1 momentissa säädetystä huolimatta ole. Säännöksen mukaan palautusvelvollisuutta ei ole, jos on ilmeistä, että omaisuuden palauttaminen ei ole tarpeen oikaisua vaativan oikeuden turvaamiseksi. Esimerkkinä voidaan mainita tilanne, jossa miehen testamentissa määrätään rintaperilliset saamaan lakiosansa ja jäljelle jäävä osuus jää yleistestamentilla leskelle. Uuden perillisen ilmaantuminen osapuoleksi jakoon merkitsee tällöin sitä, että omaisuus, josta perittävä ei ole voinut testamentilla määrätä, jaetaan aikaisempaa useamman perillisen kesken. Muutos ei vaikuta vapaaosan saaneen lesken asemaan, koska osuus, jonka perittävä on voinut testamentata, säilyy rintaperillisten lukumäärästä riippumatta samana. Leski ei tällöin lähtökohtaisesti ole palautusvelvollinen. Jos kuitenkin saatetaan todennäköiseksi, että leski on jaossa saanut omaisuutta enemmän kuin vapaaosan, ei voida pitää ilmeisenä, että omaisuuden palauttaminen ei olisi tarpeen oikaisua vaativan oikeuden turvaamiseksi. Tällöin myös leski olisi palautusvelvollinen.
Omaisuutta saaneella olisi todistustaakka siitä, että hänen saamansa omaisuuden palauttaminen ei ole tarpeen oikaisua vaativan oikeuden turvaamiseksi.
Pykälässä säädetty palautusvelvollisten luettelo on tyhjentävä. Esimerkiksi kuolinpesän tai perillisen velkoja taikka henkilö, jolle perintönä tai testamentilla saatua omaisuutta on myyty, ei ole ehdotettujen säännösten nojalla palautusvelvollinen. Esimerkiksi luovutuksensaajan saannon pysyvyys ei siten ole riippuvainen niin sanottua saantosuojaa koskevien edellytysten, kuten kiinteistöjen osalta maakaaren 13 luvun 4 §:n mukaisten edellytysten, olemassaolosta. Myöskään pesänjakaja, joka on toimittanut oikaistavaksi vaaditun perinnönjaon, ei olisi ehdotettujen säännösten nojalla velvollinen palauttamaan kuolinpesälle sen varoista perintökaaren 23 luvun 4 §:n 4 momentin nojalla saamaansa palkkiota ja kulukorvausta.
Jos palautusvelvollinen on kuollut, hänen oikeudenomistajansa voivat olla vastuussa perinnönjättäjän velvoitteista perintökaaren 21 luvun säännösten mukaan.
3 §. Pykälään on otettu erityissäännös niitä tilanteita varten, joissa oikaisua vaativa on tullut perillisen asemaan vasta perinnönjaon toimittamisen jälkeen. Tällainen tilanne voi tyypillisesti syntyä niin, että isyyssuhde perittävän ja lapsen välillä vahvistetaan vasta sen jälkeen, kun perinnönjako perittävän kuoleman jälkeen on toimitettu. Perinnönjako katsotaan yleensä toimitetuksi, kun jakokirja on 23 luvun 9 §:n 1 momentissa säädetyllä tavalla allekirjoitettu, vaikka jako ei vielä olisi lainvoimainen.
Näissä tilanteissa palautusvelvollinen voi esinekohtaisen palautusvelvollisuuden sijasta valita, että hän omaisuuden luovuttamisen sijasta maksaa kuolinpesälle korvauksena rahamäärän, joka vastaa hänen liikaa saamansa omaisuuden arvoa. Valintamahdollisuuden antaminen on tarpeen, koska jaon toimittaneiden ei voida näissä tilanteissa edellyttää varautuneen siihen mahdollisuuteen, että kuolinpesään tulisi myöhemmin uusi perillinen.
Esimerkkinä säännöksen soveltamisesta voidaan mainita tilanne, jossa 300 000 euron arvoinen jäämistö on jaettu perittävän kahden lapsen kesken. Tällöin kumpikin on saanut omaisuutta 150 000 euron arvosta. Jos jaon jälkeen perillisen asemaan tulee perittävän kolmas lapsi, kumpikin jakoon osallistuneista lapsista voisi esinekohtaisen palautusvelvollisuuden sijasta maksaa kuolinpesälle korvauksena 50 000 euroa.
Kukin palautusvelvollinen voisi harkita itsenäisesti, palauttaako hän omaisuutta esinekohtaisesti vai korvaako sen arvon. Esimerkkitapauksessa olisi siis mahdollista, että toinen perinnönjakoon osallistuneista lapsista palauttaa kuolinpesään kaiken perinnönjaossa saamansa omaisuuden ja toinen maksaa korvauksen liikaa saamastaan omaisuudesta rahana. Palautusvelvollinen ei voisi ilman eri sopimusta valita vaihtoehtoa, että hän palauttaa vain osan saamastaan omaisuudesta esinekohtaisesti ja osan rahana.
Pykälässä säädetään myös siitä, miten kuolinpesälle maksettavan rahamäärän suuruus määräytyy. Sen selvittämiseksi on suoritettava uusi jakolaskelma siten, että oikaisua vaativan oikeus otetaan laskelmassa huomioon. Omaisuudelle on laskelmassa pantava pääsäännön mukaan se arvo, joka sillä vastaanotettaessa oli. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että laskelmassa voidaan käyttää niitä omaisuuden arvoja, jotka olivat käytössä aikaisemmassa jaossa. Vastaanottohetken arvon käyttäminen voi kuitenkin joissakin tilanteissa olla kohtuutonta joko palautusvelvollisen tai oikaisua vaativan kannalta. Sen vuoksi ehdotetaan, että sen käyttämisestä voitaisiin erityisestä syystä poiketa. Tällainen syy voi olla käsillä esimerkiksi silloin, kun palautusvelvolliset ovat jaossa saaneet omaisuutta, jonka arvo on ilman heidän omaa ansiotaan huomattavasti noussut esimerkiksi kaavamuutoksen seurauksena. Jos pääsäännön mukainen arvostustapa tällöin johtaisi kohtuuttoman pieneen korvaukseen, voitaisiin omaisuuden vastaanottohetken arvosta poiketa käyttämällä sitä korkeampaa arvoa.
4 §. Pykälän 1 momentissa säädetään tilanteista, joissa luontaispalautus ei ole mahdollinen sen vuoksi, että kyseinen omaisuus ei ole tallella tai että se on esimerkiksi yhdistetty toiseen niin, että se ei ole palautettavissa. Palautusvelvollisen on tässä tapauksessa korvattava kuolinpesälle kyseisen omaisuuden arvo.
Omaisuuden arvo määritetään näissä tilanteissa 3 §:ssä säädetyllä tavalla eli pääsääntöisesti omaisuuden vastaanottohetken mukaan.
Momentissa säädetty korvausvelvollisuus ei riippuisi siitä, onko esimerkiksi omaisuuden häviäminen tai tuhoutuminen johtunut palautusvelvollisen tuottamuksesta vai onko omaisuuden palauttaminen estynyt siksi, että omaisuus on esimerkiksi luovutettu kolmannelle. Korvausvelvollisuutta voidaan kuitenkin 8 §:n nojalla sovitella. Sovittelua yleensä puoltaa se, että omaisuuden tuhoutuminen on johtunut palautusvelvollisesta riippumattomista syistä.
Pykälän 2 momentti koskee tilanteita, joissa tietyn omaisuuden palauttaminen ei ole mahdotonta, mutta tuottaisi palautusvelvolliselle huomattavaa haittaa. Palautusvelvollinen voisi tällöin omaisuuden palauttamisen sijasta maksaa omaisuuden vastaanottohetken arvoa vastaavan korvauksen. Jos omaisuuden arvo on kuitenkin noussut niin, että sen arvo on korvauksen määräämishetkellä vastaanottohetken arvoa korkeampi eikä arvonnousu ole seurausta palautusvelvollisen omasta toiminnasta, korvaus on suoritettava määräämishetken mukaisen käyvän arvon mukaan. Säännöksen tarkoituksena on estää palautusvelvollista hyötymästä siitä, että hänet oikeutetaan suorittamaan omaisuuden palauttamisen asemesta rahakorvaus. Jos kysymys on arvonnoususta, johon palautusvelvollinen on omalla toiminnallaan merkittävästi vaikuttanut esimerkiksi peruskorjaamalla kiinteistöä tai työskentelemällä yrityksen hyväksi, arvonnousun määrittäminen korvauksen määräämishetken mukaan ei olisi oikeudenmukaista. Omaisuuden arvonnousu voi johtua osin palautusvelvollisen omasta toiminnasta ja osin muista seikoista, kuten markkinatilanteen muutoksista. Tällöinkin arvonnousua määritettäessä jätetään luonnollisesti huomioon ottamatta vain palautusvelvollisen omasta toiminnasta johtunut arvonnousu. Esimerkkinä voidaan ajatella tilannetta, jossa kiinteistön arvo vastaanottohetkellä on ollut 100 000 euroa. Korvauksen määräämishetkellä kiinteistön arvo on 200 000 euroa. Arvonnoususta 70 000 euron osuus on ollut seurausta palautusvelvollisen kiinteistöön tekemistä perusparannustöistä ja 30 000 euron osuus kiinteistömarkkinoiden yleisestä hintakehityksestä. Tällöin palautusvelvollisen on suorettava korvauksena 130 000 euroa.
Esinekohtainen palauttaminen on ensisijaista ja sen vuoksi arvon korvaaminen edellyttää, että palautusvelvollinen osoittaa, että hänelle aiheutuisi palauttamisesta huomattavaa haittaa. Kysymys voi olla esimerkiksi siitä, että omaisuuden haltija välttämättä tarvitsee tiettyä esinettä elinkeinotoimintansa harjoittamiseen ja sen korvaaminen uudella vastaavalla esineellä olisi huomattavan hankalaa tai siitä aiheutuisi hänelle huomattava taloudellinen menetys.
Arvon korvaaminen omaisuuden palauttamisesta aiheutuvan haitan vuoksi tulisi kysymykseen vain palautusvelvollisen vaatimuksesta. Sen sijaan kuolinpesä ei voi kysymyksessä olevan säännöksen nojalla vaatia, että omaisuuden sijasta on korvattava sen arvo. Palautusvelvollisella on todistustaakka siitä, että palauttamisesta aiheutuu hänelle huomattavaa haittaa. Omaisuuden arvon korvaaminen on kuitenkin aina mahdollista, jos osapuolet sopivat siitä. Muussa tapauksessa asian ratkaisee tuomioistuin pesänselvittäjän kanteesta.
5 §. Pykälän mukaan palautusvelvollisen on korvattava arvon aleneminen, jos palautettavan omaisuuden arvo on alentunut omaisuuden kulumisen tai vahingoittumisen vuoksi. Korvausvelvollisuus on olemassa vain, jos omaisuuden arvo on alentunut merkittävästi.
Jos omaisuuden arvo on alentunut muusta syystä kuin omaisuuden kulumisen tai vahingoittumisen vuoksi, palautusvelvollisen on momentin jälkimmäisen virkkeen mukaan suoritettava kohtuullinen korvaus arvon alenemisesta vain, jos siihen katsotaan olevan erityistä syytä. Säännös tulisi sovellettavaksi silloin, kun omaisuus on sinänsä samassa kunnossa kuin se oli palautusvelvollisen saadessa omaisuuden, mutta siitä ei enää saada samaa hintaa. Säännöksessä tarkoitetaan esimerkiksi sellaisia tilanteita, joissa omaisuuden markkina-arvo on alentunut kurssimuutosten tai sesonkivaihteluiden vuoksi. Esimerkiksi pörssiosakkeet ovat tyypillisesti alttiita kurssimuutoksille. Myös esimerkiksi auton ja muiden teknisten laitteiden arvo pääsääntöisesti alentuu iän myötä, vaikka käyttö olisi hyvin vähäistä. Koska tällainen arvon aleneminen olisi tapahtunut silloinkin, jos omaisuus olisi ollut kuolinpesän hallinnassa, pääsääntönä on, että arvon aleneminen jää pesän tappioksi. Korvauksen määrääminen edellyttää, että sen suorittamiseen on erityistä syytä. Lähinnä tällainen syy voi olla käsillä silloin, kun palautusvelvolliselta vaaditaan omaisuuden luovuttamista ja hän viivyttelee palauttamista aiheettomasti sillä seurauksella, että omaisuuden arvo tuona aikana alenee.
Palautusvelvollinen on momentin jälkimmäisen virkkeen nojalla velvollinen suorittamaan arvon alenemisesta kohtuullisen korvauksen. Se voi siis jäädä todellista arvon alenemista pienemmäksi. Kohtuullisen korvauksen määrä on harkittava tapauskohtaisesti.
6 §. Pykälässä on säännökset palautettavalle rahamäärälle maksettavasta korosta, muusta palautettavasta omaisuudesta saadun tuoton luovuttamisesta tai sen arvon korvaamisesta sekä omaisuudesta saadun hyödyn korvaamisesta. Hyödyn korvaaminen on kuitenkin jäljempänä tarkemmin selostettavalla tavalla toissijaista suhteessa omaisuuden arvon alenemisesta 5 §:n nojalla suoritettavaan korvaukseen.
Pykälän 1 momentin ensimmäinen virke koskee palautusvelvollisen velvollisuutta suorittaa korkoa palautettavalle rahamäärälle. Korko määräytyy korkolain (633/1982) 3 §:n 2 momentin mukaan. Tämän niin sanotun tuottokoron maksamista puoltaa se, että kysymys on tuottoon rinnastuvasta erästä. Palautusvelvollinen ei toisaalta ole velvollinen suorittamaan enempää kuin tuottokoron, vaikka hän olisi onnistunut sijoittamaan pesästä saamansa varat siten, että on saanut niistä tuottokorkoa paremman koron.
Tuottokorkoa tulee maksaa siitä lukien, kun palautusvelvollinen on saanut omaisuuden haltuunsa, jollei pykälän 2 momentista muuta johdu.
Pykälän 1 momentin toisen virkkeen mukaan palautusvelvollisen on luovutettava muusta omaisuudesta saamansa tuotto. Tuottoa on kaikki se, mitä omaisuudesta kertyy sen säännöllisessä käytössä. Tuotto käsittää yhtäältä luonnontuotteet, kuten kiinteistöltä korjatun sadon, toisaalta esineestä kertyneen tulon, esimerkiksi huoneistosta saadut vuokramaksut tai osakkeista saadut osingot. Säännöksen mukaan tuoton esinekohtaisen luovuttamisen vaihtoehtona olisi tuoton arvon korvaaminen. Palautusvelvollinen voisi valita, kummalla tavalla hän täyttää vastuunsa.
Momentin toisessa virkkeessä on lisäksi säännös omaisuudesta saadun hyödyn korvaamisesta. Hyötynä pidetään omaisuuden käytöstä saatua etua. Hyötyä voi olla esimerkiksi etu, joka on saatu siitä, että palautusvelvollinen on saanut asua kuolinpesälle palautettavassa asunnossa tai käyttää kuolinpesälle palautettavaa autoa. Hyödystä on suoritettava kohtuullinen korvaus. Korvauksen määrää harkittaessa on otettava huomioon se, missä määrin kuolinpesälle on aiheutunut haittaa siitä, että omaisuus ei ole ollut sen hyödynnettävänä. Jos kysymyksessä on omaisuus, josta kuka tahansa olisi voinut saada tietyn markkina-arvon mukaisen hyödyn, sen mukaan määräytyvää täyttä korvausta voidaan tavallisesti pitää myös kohtuullisena. Jos palautusvelvollisen saama hyöty sitä vastoin on perustunut lähinnä hänen omaan toimintaansa, ei hyödyn korvaamista voida yleensä pitää kohtuullisena.
Käytännössä saattaa esiintyä tapauksia, joissa omaisuudesta on saatu hyötyä, mutta samalla sen arvo on alentunut ja palautusvelvollisen on tämän vuoksi korvattava arvon alennus kuolinpesälle. Esimerkkinä voidaan mainita tilanne, jossa kiinteistöltä on otettu soraa tai kiveä. Momentin kolmannen virkkeen mukaan kuolinpesän kärsimä haitta tulee tällöin ensisijaisesti korvattavaksi arvon alenemisesta suoritettavalla korvauksella. Muussa tapauksessa palautusvelvollinen joutuisi korvaamaan samasta toimenpiteestä aiheutuvat vaikutukset kahteen kertaan.
Tuotto tai sen arvo taikka hyöty on korvattava koko siltä ajalta, jonka palautusvelvollinen on pitänyt omaisuutta hallussaan, jollei pykälän 2 momentista muuta johdu.
Jos palautusvelvollinen on pannut omaisuuteen kustannuksia tuoton tai hyödyn saamiseksi, hänellä on oikeus saada niistä 7 §:n mukainen korvaus. Vastakkaiset saatavat voidaan kuitata.
Pykälän 2 momentissa suojataan sellaista palautusvelvollista, joka on pitänyt omaisuutta hallussaan vilpittömässä mielessä. Pykälän 1 momentissa tarkoitettua korkoa tai korvausta on maksettava aikaisintaan siitä lähtien, kun palautusvelvollinen on tiennyt tai hänen olisi pitänyt tietää oikaisuvaatimuksen esittäjän oikeudesta jäämistöön. Säännös on poikkeus 1 momentin mukaisesta, omaisuuden haltuunottohetkestä alkavasta koronmaksu- tai korvausvelvollisuudesta.
Tilanteesta riippuen palautusvelvollisen katsotaan tienneen tai pitäneen tietää oikaisua vaativan oikeudesta, kun hänellä on ollut tai olisi pitänyt olla tieto sivuutetusta perillisestä ja tämän oikeudellisesta suhteesta perittävään tai testamentin olemassaolosta. Esimerkiksi pelkkää epäilyä perittävän biologisesta isyydestä suhteessa avioliiton ulkopuolella syntyneeseen lapseen ei tulisi vielä katsoa säännöksessä tarkoitetuksi tiedoksi. Toisaalta ei ole ainakaan kaikissa tilanteissa perusteltua katsoa, että palautusvelvollisen vilpitön mieli päättyisi vasta silloin, kun perittävän isyys on vahvistettu lainvoimaisella tuomiolla. Momentissa tarkoitetun maksuvelvollisuuden voidaan yleensä katsoa alkavan jo silloin, kun palautusvelvollisella on ollut tai hänellä olisi pitänyt olla tieto sekä sellaisen oikeusgeneettisen isyystutkimuksen tuloksesta, joka osoittaa sivuutetun perillisen biologisen suhteen perittävään, että isyyden vahvistamista koskevan kanteen vireille tulosta.
Säännöksen mukainen velvollisuus maksaa korkoa tai korvausta voi tulla sovellettavaksi myös esimerkiksi tilanteessa, jossa perintö on jaettu selvittämättä riittävän huolellisesti, keitä perillisiä perittävällä on. Tällöin korkoa tai korvausta on maksettava aikaisintaan siitä lähtien, kun palautusvelvollinen todennäköisesti olisi tullut tietoiseksi oikaisua vaativan oikeudesta jäämistöön, jos perillispiiri olisi selvitetty tavanomaista huolellisuutta noudattaen.
Jos palautusvelvollinen tiesi oikaisua vaativan oikeudesta jäämistöön tai hänen olisi pitänyt tietää siitä jo saadessaan omaisuuden hallintaansa, suoritusvelvollisuus koskee koko hallinta-aikaa.
Palautusvelvollisen on pykälän 3 momentin mukaan suoritettava korkolain 4 §:n 1 momentin mukaista viivästyskorkoa palautettavalle rahamäärälle tai omaisuuden arvosta suoritettavalle korvaukselle siitä lukien, kun palautusvaatimus on esitetty. Tuottokoron maksuvelvollisuus päättyy siihen, kun viivästyskoron suorittamisvelvollisuus alkaa.
7 §. Pykälään on otettu säännös palautusvelvollisen oikeudesta korvaukseen palautettavaan omaisuuteen panemistaan kustannuksista. Kysymykseen tulevat ensisijaisesti tarpeelliset, mutta myös muut kustannukset, jos se harkitaan kohtuulliseksi. Tarpeellisina kustannuksia voidaan pitää silloin, kun omaisuuden huolellinen ja järkevä hoito niitä vaatii. Tarpeelliset kustannukset korvattaisiin kuolinpesän varoista lainkohdan mukaan kokonaan. Muiden kustannusten osalta korvattavaksi saattaisivat tulla lähinnä omaisuuden arvoa kohottaneet tai muuten hyödylliset kustannukset.
8 §. Pykälässä on palautusvelvollisuuden sovittelua koskevat säännökset.
Pykälän 1 momentin mukaan 2—6 §:n mukaista palautusvelvollisuutta voidaan sovitella, jos se olisi kohtuuton. Sovittelu voi koskea kaikkia palautusvelvolliselle mainittujen pykälien nojalla syntyviä velvollisuuksia. Sovittelu on siten mahdollista, kun kysymys on esinekohtaisesta palautusvelvollisuudesta, omaisuuden arvon tai arvon alenemisen korvaamisesta, koronmaksuvelvollisuudesta, tuoton palauttamisesta tai sen arvon korvaamisesta taikka hyödyn korvaamisesta. Sovittelu tarkoittaa yleensä palautusvelvollisuuden alentamista, mutta poikkeuksellisissa tapauksissa on mahdollista sekin, että palautusvelvollisuus poistetaan kokonaan.
Sovittelu perustuu tapauskohtaiseen harkintaan. Sovittelun edellytykset arvioidaan kunkin palautusvelvollisen osalta erikseen. Harkinnassa huomioon otettavista seikoista säädetään pykälän 2 momentissa.
Momentin 1 kohdan mukaan palautusvelvollisuuden sovittelua harkittaessa on otettava huomioon, onko palautusvelvollinen omaisuuden saadessaan tiennyt tai olisiko hänen pitänyt tietää oikaisuvaatimuksen esittäjän oikeudesta jäämistöön. Tiedonsaannin ajankohtaa on selostettu tarkemmin 6 §:n 2 momentin perusteluissa. Tarkoituksena on, että tällä seikalla on sovitteluharkinnassa keskeinen merkitys. Perinnönjaon toimittaminen siitä huolimatta, että palautusvelvollinen on tiennyt sellaisen perillisen tai yleistestamentin saajan olemassaolosta, joka ei ole ollut osapuolena jaossa, puhuu vahvasti sovittelua vastaan. Jonkin verran pienemmällä painoarvolla sovittelua vastaan puhuu se, että palautusvelvollinen ei ole nimenomaisesti tiennyt sivuutetusta perillisestä tai testamentin saajasta, mutta hänen olisi huolellisesti toimiessaan tullut olla tästä tietoinen.
Momentin 2 kohdan mukaan sovitteluharkinnassa on otettava huomioon omaisuuden saamisesta palautusvaatimuksen esittämiseen kulunut aika. Mitä pidempi aika on kulunut omaisuuden saamisesta, sitä täydellisemmin omaisuus on sulautunut osaksi saajan omaisuutta. Säännöksen tarkoituksena on paitsi antaa suojaa omaisuuden pitkäaikaisen haltijan oikeudelle, myös kannustaa oikaisuvaatimuksen esittäjää toimimaan joutuisasti saatuaan tiedon oikeudestaan perintöön. Rajaamalla kohtuullistamisedellytys palautusvaatimuksen esittämishetkeen eikä esimerkiksi kiistan ratkaisuajankohtaan pyritään ehkäisemään omaisuutta koskevan kiistan käsittelyn tarpeetonta pitkittämistä siinä tarkoituksessa, että sovittelun edellytykset varmemmin täyttyisivät.
Momentin 3 kohdan mukaan sovitteluharkinnassa tulee ottaa huomioon palautusvelvollisen ja oikaisuvaatimuksen esittäjän taloudelliset olosuhteet ja palautusvelvollisuuden täysimääräisen toteuttamisen vaikutukset heidän toimeentuloonsa.
Tilanteissa, joissa harkitaan palautusvelvollisuuden sovittelua, on perusteltua kiinnittää huomiota paitsi palautusvelvollisen, myös oikaisuvaatimuksen esittäjän taloudellisiin olosuhteisiin. Sovittelua puoltaa esimerkiksi se, että täysimääräinen palautusvelvollisuus vaarantaisi heikossa taloudellisessa asemassa olevan palautusvelvollisen toimeentulon, mutta oikaisuvaatimuksen esittäneen perillisen tai yleistestamentin saajan taloudelliset olosuhteet ovat hyvät.
Palautusvelvollisuus voi tulla kysymykseen hyvin monenlaisissa tilanteissa, eikä ole tarkoituksenmukaista pyrkiä yksityiskohtaisesti luettelemaan kaikkia seikkoja, joiden vuoksi palautusvelvollisuus voi käytännössä muodostua kohtuuttomaksi. Sen vuoksi ehdotetaan, että sovitteluharkinnassa voidaan momentin 4 kohdan mukaan ottaa huomioon myös muut, momentin 1—3 kohdassa mainittuihin seikkoihin verrattavat seikat. Esimerkkinä tällaisesta seikasta voi olla tilanne, jossa palautusvelvollinen on maksanut saamastaan omaisuudesta perintöveroa, jota ei verolainsäädännön mukaan voida enää palauttaa hänelle, eikä este verotuksen uudelleentoimittamiselle ole johtunut palautusvelvollisen omasta toiminnasta.
Sovittelu perustuu aina tilanteen arviointiin kokonaisuutena. Kohtuullistamismahdollisuudella on ensisijaisesti pyritty suojaamaan sellaista perillistä tai yleistestamentin saajaa, joka on ottanut omaisuuden vastaan vilpittömässä mielessä eikä palautusvaatimuksen esittämisen aikaan enää kykene palauttamaan omaisuutta ilman merkittäviä vaikutuksia hänen taloudellisiin olosuhteisiinsa ja toimeentuloonsa. Tällaisesta tilanteesta voi olla kyse muun muassa silloin, kun perillisen sukulaisuussuhde perittävään vahvistetaan vasta perinnönjaon toimittamisen jälkeen eikä palautusvelvollinen ole voinut ennakoida sukulaisuussuhteen vahvistamista perinnönjaon toimittamisen aikaan. Perintönä saadut varat eivät ehkä ole enää tallella, niillä on voitu maksaa pois kertyneitä velkoja tai omaisuus on voinut tuhoutua omaisuuden saajasta riippumattomasta syystä. Tällaisessa tilanteessa palautusvelvollisuuden täysimääräinen toteuttaminen voi olla kohtuutonta.
Pykälän 3 momentissa säädetään seikasta, joka on 2 momentissa mainittujen seikkojen lisäksi otettava huomioon, kun harkitaan 4 §:n 1 momentin tai 5 §:n mukaisen korvausvelvollisuuden sovittelua. Kyse on korvausvelvollisuudesta, joka perustuu siihen, että palautettava omaisuus ei ole tallella tai muuten palautettavissa taikka että omaisuuden arvo on alentunut. Tällöin olisi otettava huomioon se syy, mistä palauttamisen este tai arvon alentuminen johtuu.
Korvausvelvollisuuden sovittelua puoltaisi esimerkiksi se, että omaisuus on tuhoutunut ilman palautusvelvollisen huolimattomuutta ja ilman että palautusvelvollinen on saanut sen tilalle muuta omaisuutta. Sovitteluun ei sen sijaan yleensä olisi aihetta, jos palautusvelvollinen on luovuttanut omaisuuden vastiketta vastaan tai jos hän on saanut korvauksen tuhoutuneesta omaisuudesta esimerkiksi vakuutuksesta. Sovittelua vastaan puhuu lisäksi esimerkiksi se, että omaisuuden palauttaminen on estynyt tai sen arvo on alentunut omaisuuden huonon hoidon tai palautusvelvollisen muun huolimattomuuden vuoksi.
Harkittaessa 4 §:n 1 momentissa tai 5 §:ssä säädetyn korvausvelvollisuuden sovittelua tilannetta on arvioitava kokonaisuutena ottaen huomioon sekä pykälän 2 että 3 momentissa tarkoitetut seikat.
9 §. Pykälässä säädetään menettelystä, jolla omaisuuden palautusvelvollisuus toteutetaan.
Pykälän 1 momentin mukaan omaisuuden palauttamisesta voidaan tehdä sopimus kuolinpesän ja palautusvelvollisen välillä. Ellei kuolinpesään ole määrätty pesänselvittäjää, kuolinpesää edustavat perilliset ja yleistestamentin saajat perintökaaren 18 luvun 1 §:ssä säädetyllä tavalla. Jos perillispiiri on esimerkiksi isyyden vahvistamisen tai testamentin löytymisen vuoksi muuttunut, kuolinpesän osakkaat määräytyvät uuden tilanteen mukaan.
Palautusvelvollisuutta koskeva sopimus on tehtävä kirjallisesti. Sopimus voidaan tehdä kunkin palautusvelvollisen kanssa erikseen tai se voi koskea kaikkia palautusvelvollisia. Sopimuksessa on yleensä tarpeen sopia myös omaisuuden palauttamistavasta ja -aikataulusta.
Jos kuolinpesän ja palautusvelvollisen kesken ei päästä sopimukseen omaisuuden palauttamisesta tai jos sopimus on tehty, mutta palautusvelvollinen ei palauta omaisuutta sen mukaisesti, oikaisua vaativalla tulee olla vaihtoehtoinen keino oikeutensa toteuttamiseksi. Pykälän 2 momentin mukaan oikaisua vaativalla on oikeus hakea tuomioistuimelta pesänselvittäjän määräämistä huolehtimaan omaisuuden palauttamisesta kuolinpesälle perinnönjaon oikaisua varten. Ehdotettu sääntely ei sulje pois vaihtoehtoa, jonka mukaan kuolinpesä tai joku sen osakkaista ajaa palautusvelvollisuutta koskevaa kannetta yleisten perintökaaren 18 luvun 2 §:n kuolinpesän edustamista koskevien säännösten nojalla.
Pykälän 3 momentin mukaan pesänselvittäjällä on ensisijaisesti velvollisuus pyrkiä saamaan aikaan sopimus palautusvelvollisten kanssa omaisuuden palauttamisesta. Siitä, millä keinoin ja kuinka pitkään sopimusneuvotteluita on tarpeen käydä, ei ehdoteta säädettäväksi, koska tilanteet vaihtelevat tapauskohtaisesti. Joskus sopimukseen liittyvien yksityiskohtien työstäminen saattaa viedä aikaa, kun taas toisinaan voi hyvin pian käydä ilmi, että sopimukseen pääsemiselle ei ole edellytyksiä. Käytännössä pesänselvittäjä tekee esinekohtaisen tai rahamääräisen ehdotuksen kunkin omaisuutta saaneen palautusvelvollisuuden täyttämiseksi niiden tietojen perusteella, jotka hänellä on käytettävissään ja joita hän saa osapuolilta pesänselvityksen kuluessa.
Pesänselvittäjän hakemisesta, määräämisestä ja tehtävistä on säädetty perintökaaren 19 luvussa. Pykälän 3 momentin mukaan pesänselvittäjään sovelletaan tässä luvussa säädettyjen seikkojen lisäksi muutoin, mitä 19 luvussa säädetään. Asian luonteesta johtuu, että kaikki perintökaaren 19 luvun säännökset eivät tule samalla tavoin sovellettaviksi perinnönjaon oikaisua ja omaisuuden palautusvelvollisuutta koskevissa tilanteissa kuin jos kyse on tilanteesta, jossa kuolinpesä selvitetään välittömästi perittävän kuoleman jälkeen. Esimerkiksi perittävän velkojen maksamista koskevat säännökset eivät yleensä tule sovellettaviksi, koska perittävän velat on lähtökohtaisesti maksettu jo ennen perinnönjakoa. Toisaalta palautusvaatimuksen vuoksi määrätyn pesänselvittäjän hallinnon aikana kuolinpesälle voi syntyä uutta velkaa, johon sovelletaan kuolinpesän velkaa koskevia 19 luvun säännöksiä normaaliin tapaan.
Asia, joka koskee pesänselvittäjän määräämistä huolehtimaan omaisuuden palauttamisesta kuolinpesälle perinnönjaon oikaisua varten, käsitellään oikeudenkäymiskaaren 10 luvun 17 §:n 1 momentin ja 2 momentin 5 kohdan nojalla käräjäoikeudessa, jonka tuomiopiirissä vainajalla oli kotipaikka tai vakituinen asuinpaikka.
10 §. Pykälässä on säännökset pesänselvittäjän ja tuomioistuimen velvollisuuksista tilanteessa, jossa 9 §:n 3 momentissa tarkoitetut sopimusneuvottelut eivät tuota tulosta tai jossa joku omaisuutta saanut ei palauta omaisuutta sopimuksen mukaisesti.
Pykälän 1 momentin mukaan pesänselvittäjän on ajettava tällaista osapuolta vastaan kannetta tuomioistuimessa palautusvelvollisuuden määräämiseksi. Kanne nostetaan oikeudenkäymiskaaren 10 luvun 17 §:ään ehdotetun muutoksen mukaan siinä käräjäoikeudessa, jonka tuomiopiirissä sillä, jonka jälkeen jaettavasta perinnöstä on kysymys, oli kotipaikka tai vakituinen asuinpaikka. Jos kanne nostetaan useampaa vastaajaa vastaan, kanteet voidaan käsitellä yhdessä oikeudenkäymiskaaren 18 luvun 2 §:n nojalla.
Pykälän 2 momentin mukaan tuomioistuimen on tällaista asiaa käsitellessään varattava oikaisua vaativalle tilaisuus tulla kuulluksi. Tämä on katsottu tarpeelliseksi muun ohella sen vuoksi, että oikaisua vaativan taloudellisilla olosuhteilla voi ehdotetun 8 §:n 2 momentin 3 kohdan mukaan olla merkitystä harkittaessa palautusvelvollisuuden sovittelua. Muita palautusvelvollisia voidaan tarvittaessa kuulla todistajina, jos riita koskee sellaisia tosiseikkoja, joista heillä on tietoa. Muut palautusvelvolliset voivat myös halutessaan pyrkiä osallistumaan oikeudenkäyntiin tekemällä oikeudenkäymiskaaren 18 luvun 8—10 §:ssä tarkoitetun väliintuloa koskevan hakemuksen.
11 §. Pykälässä säädetään omaisuuden palauttamisen jälkeen toimitettavasta oikaisujaosta.
Pykälän 1 momentin mukaan perinnönjaon oikaisua varten on toimitettava uusi perinnönjako.
Pykälän 2 momentissa rajataan oikaisujaon ulkopuolelle ne tahot, joilla ei ole ollut palautusvelvollisuutta tai jotka ovat palauttaneet jäämistöön vain liikaa saamansa omaisuuden arvoa vastaavan rahamäärän. Näistä tilanteista säädetään tarkemmin tämän luvun 2 §:n 2 momentissa ja 3 §:ssä.
Pykälän 3 momentissa on säännös palautusvelvollisuuden sovittelun vaikutuksesta oikaisujakoon. Palautusvelvollisuuden sovittelu on otettava huomioon oikaisujaossa, koska muutoin osakas, jonka palautusvelvollisuutta on soviteltu, voisi oikaisujaon tuloksena päästä muita osakkaita parempaan asemaan. Oikaisujaossa on siksi otettava huomioon osakkaan jo saamana omaisuutena se määrä, jolla hänen palautusvelvollisuuttaan on soviteltu.
Esimerkiksi 300 000 euron arvoinen jäämistö on voitu alun perin jakaa kahden rintaperillisen kesken, jolloin kummankin perintöosuus on ollut 150 000 euroa. Perinnönjaon jälkeen vahvistetaan kolmas rintaperillinen, joka vaatii perinnönjaon oikaisua toteuttaakseen perintöoikeutensa. Yhden rintaperillisen palautusvelvollisuutta sovitellaan 30 000 euroon, mutta toinen alkuperäisistä rintaperillisistä palauttaa koko osuutensa 150 000 euroa. Palautetun omaisuuden yhteenlaskettu määrä on näin ollen 180 000 euroa. Kunkin rintaperillisen osuus jäämistöstä olisi siten 60 000 euroa. Kun oikaisujaossa otetaan huomioon palautusvelvollisuuden sovittelu, jonka määrä nousi 120 000 euroon, ei sillä perillisellä, jonka palautusvelvollisuutta soviteltiin, ole oikeutta saada oikaisujaossa mitään. Sovittelun vuoksi vajaaksi jäänyt 120 000 euroa jää pesän vahingoksi. Näin ollen kaksi muuta perillistä jakavat keskenään oikaisujaossa kuolinpesään palautetut 180 000 euroa eli he saavat oikaisujaossa 90 000 euroa kumpikin.
Pykälän 4 momentin mukaan oikaisujaosta laadittavassa jakokirjassa on mainittava, että se korvaa oikaisujakoon osallistuneiden osalta aikaisemman jakokirjan. Tämä on tarpeen erityisesti sellaisen rekisteröitävän omaisuuden osalta, jonka omistaja vaihtuu oikaisujaon seurauksena.
Perinnönjaosta on säädetty perintökaaren 23 luvussa. Pykälän 5 momentin mukaan oikaisujakoon sovelletaan lisäksi muutoin, mitä 23 luvussa säädetään. Mainitun luvun 3 §:n mukaisesti osakkaat saavat toimittaa oikaisujaon sopimallaan tavalla tai oikaisujako on pesänjakajan toimitettava. Pesänjakajan määräämiseen ja toimestaan vapauttamiseen sovelletaan mainitun luvun 4—6 §:n säännöksiä. Kuten muutoinkin, pesänjakajan määräämistä voidaan hakea samassa yhteydessä kuin pesänselvittäjän määräämistä. Jakomenettelyyn sovelletaan mainitun luvun 7 ja 8 §:n säännöksiä. Oikaisujaosta laadittavaan jakokirjaan sovelletaan ehdotetun pykälän 4 momentin lisäksi perintökaaren 23 luvun 9 §:n säännöksiä. Oikaisujaon moittimiseen sovelletaan 23 luvun 10 §:n säännöksiä.
Asia, joka koskee pesänjakajan määräämistä toimittamaan oikaisujako tai oikaisujaon moitetta, käsitellään oikeudenkäymiskaaren 10 luvun 17 §:n 1 momentin sekä 2 momentin 5 ja 6 kohdan nojalla käräjäoikeudessa, jonka tuomiopiirissä vainajalla oli kotipaikka tai vakituinen asuinpaikka.
12 §. Pykälässä säädetään perittävän kuoleman jälkeen toimitetun osituksen tai omaisuuden erottelun taikka avopuolisoiden yhteistalouden purkamisesta annetun lain (26/2011) 8 §:ssä tarkoitetun hyvityksen oikaisemisesta.
Pykälän 1 momentin mukaan perillinen tai yleistestamentin saaja voi vaatia osituksen, omaisuuden erottelun tai hyvityksen oikaisua, jos kuolinpesä on luovuttanut perittävän avio- tai avopuolisolle taikka tämän perillisille omaisuutta huomattavasti enemmän kuin se olisi ollut velvollinen luovuttamaan. Oikaisua ei siis voi vaatia esimerkiksi silloin, kun kuolinpesä on luopunut vaatimasta osituksen yhteydessä omaisuutta, joka kuuluu avioliittolain (234/1929) 103 §:n 2 momentissa tarkoitetun niin sanotun aviopuolison tasinkoprivilegin piiriin.
Kuten 1 §:ssä tarkoitetuissa tilanteissa, oikaisumahdollisuus edellyttää, että oikaisuvaatimuksen tekijä ei ole ollut aiemmassa toimituksessa osapuolena eikä hänen oikeutensa perintöön ole vanhentunut. Näitä edellytyksiä on selostettu tarkemmin 1 §:n yhteydessä.
Pykälän 2 momentissa säädetään osituksessa tai omaisuuden erottelussa taikka hyvityksenä omaisuutta saaneen palautusvelvollisuudesta. Säännöksen mukaan palautusvelvollisuus osituksen, omaisuuden erottelun tai hyvityksen oikaisua varten on olemassa vain siltä osin kuin perittävän avio- tai avopuoliso taikka tämän perillinen on saanut toimituksessa tai hyvityksenä huomattavasti enemmän omaisuutta kuin mihin hän olisi ollut oikeutettu. Palautusvelvollisuuteen sovelletaan lisäksi, mitä 3—8 §:ssä säädetään.
Kuten edellä 2 §:n 1 momentin 3 kohdassa tarkoitetuissa tilanteissa, palautusvelvollisuus koskee vain liikaa saatua omaisuutta ja syntyy vain, jos omaisuutta on siirretty huomattavasti enemmän kuin mihin omaisuutta saanut on ollut oikeutettu. Jos omaisuutta on siirretty avio- tai avopuolisolle taikka tämän perilliselle enemmän kuin mihin tämä olisi ollut oikeutettu omaisuuden ositusta tai erottelua koskevien säännösten taikka avopuolisoiden yhteistalouden purkamisesta annetun lain 8 §:n hyvitystä koskevien säännösten mukaan, omaisuuden siirto on voinut loukata niitä perillisiä ja testamentinsaajia, jotka eivät ole olleet osallisia tätä koskevaan päätöksentekoon. Jos ositus tai omaisuuden erottelu on toimitettu taikka hyvitys maksettu siten, että eloon jäänyt avio- tai avopuoliso ei ole saanut enemmän omaisuutta kuin mitä hänelle kuuluu, jäämistönä jaettavan omaisuuden arvo on sama siitä huolimatta, että joku perillinen tai testamentin saaja on perinnönjaossa sivuutettu taikka että kuolinpesään ilmaantuu uusi perillinen toimitetun perinnönjaon jälkeen. Tällöin palautusvelvollisuutta ei ole. Tämä johtuu siitä, että perintönä jaettava omaisuus määräytyy lähtökohtaisesti perillisten ja yleistestamentin saajien lukumäärästä riippumatta sen mukaan, mitä jää jäljelle sen jälkeen, kun ositus tai omaisuuden erottelu on toimitettu.
Säännös edellyttää, että omaisuutta on siirtynyt huomattavasti enemmän kuin mihin sen saaja on ollut oikeutettu. Ei ole tarkoituksenmukaista, että vain vähäiset poikkeamat laissa säädetyistä perusteista voisivat johtaa palautusvelvollisuuteen.
Jos palautusvelvollinen on kuollut, hänen oikeudenomistajansa voivat olla vastuussa perinnönjättäjän velvoitteista perintökaaren 21 luvun säännösten mukaan.
Pykälän 3 momentin mukaan osituksen, omaisuuden erottelun taikka hyvityksen oikaisuun sovelletaan samoja säännöksiä kuin perinnönjaon oikaisuun.
Voimaantulosäännös. Tarkoituksena on, että perintökaaren muuttamista koskevat säännökset tulevat voimaan 1 päivänä tammikuuta 2016. Ehdotettu voimaantulopäivämäärä vastaa uuden isyyslain voimaantulopäivää ja sitä, mitä eduskunta on hallitukselta isyyslain hyväksymisen yhteydessä antamassaan vastauksessa (EV 235/2014 vp—HE 91/2014 vp) edellyttänyt.
Voimaantulosäännöksen mukaan lakia sovelletaan myös ennen sen voimaantuloa toimitettuun perinnönjakoon taikka ositukseen tai omaisuuden erotteluun sekä suoritettuun hyvitykseen. Perinnönjaon, osituksen, omaisuuden erottelun tai suoritetun hyvityksen oikaisusta ei ole erityisesti säädetty ja on tarkoituksenmukaista, että ehdotettuja säännöksiä voidaan soveltaa myös ennen voimaantulopäivää tehtyjen oikeustoimien oikaisuun.
Lisäksi voimaantulosäännöksessä säädetään ennen lain voimaantuloa tehtyjen sopimusten pätevyydestä. Jos osapuolet ovat jo ennen lain voimaantuloa sopineet siitä, miten sivuutetun perillisen tai yleistestamentin saajan oikeudet otetaan huomioon, ei sopimusten pysyvyyden turvaamiseksi ja sopijaosapuolten keskinäisen luottamuksen suoja huomioon ottaen ole tarkoituksenmukaista puuttua takautuvasti tällaisten sopimusten pätevyyteen. Näin ollen laki ei vaikuta ennen lain voimaantuloa perinnönjaon taikka osituksen, omaisuuden erottelun tai hyvityksen oikaisemiseksi tehtyjen sopimusten pätevyyteen.
Ennen tämän lain voimaantuloa on saatettu antaa tuomio, jolla on esimerkiksi perusteettoman edun palautusta koskevien periaatteiden nojalla velvoitettu perillinen tai testamentin saaja palauttamaan toimitetussa perinnönjaossa saamaansa omaisuutta kuolinpesälle tai suoraan perinnönjaossa sivuutetulle perilliselle. Tällainen tuomio saattaa estää vaatimasta perinnönjaon oikaisua ehdotettujen säännösten nojalla.