1.1
Laki rakennuksen energiatodistuksesta annetun lain muuttamisesta
3 §. Energiatodistuksen hankkimis- ja käyttövelvollisuuden kohteena olevat rakennukset. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin energiatodistuslaissa säädetyt velvollisuudet hankkia energiatodistus ja käyttää sitä koskevat rakennusta, jossa käytetään energiaa rakennuksen tilojen tarkoituksenmukaisten sisäilmasto-olosuhteiden ylläpitämiseksi. Energiatodistusta koskevat hankkimis- ja käyttövelvollisuudet ulottuvat lähtökohtaisesti koko rakennuskantaan. Rakennusten energiatehokkuusdirektiivin 2 artiklan 1 kohdan mukaan rakennuksella tarkoitetaan katettua seinällistä rakennetta, jonka sisäilmaston ylläpitämiseen käytetään energiaa.
Säädetyt velvollisuudet koskisivat rakennusta, jossa käytetään energiaa rakennuksen tilojen tarkoituksenmukaisten sisäilmasto-olosuhteiden ylläpitämiseksi. Rakennukset, joiden käyttämisessä tarkoitukseensa ei käytetä energiaa, jätettäisiin voimassa olevan lain tapaan todistusmenettelyn ulkopuolelle. Pykälää ehdotetaan muutettavaksi teknisesti siten, että energiatodistuksen velvollisuuksien kohteena olevat rakennukset olisi säännelty 1 momentissa ja energiatodistuksen laatimisesta vapautetut rakennukset säänneltäisiin pykälän 2 momentissa.
Pykälän 2 momentissa olisi luettelo poikkeuksista, joita 1 momentin velvollisuudet eivät koskisi. Rakennusten energiatehokkuusdirektiivin 12 artiklan 6 kohta mahdollistaa tiettyjen rakennusryhmien jättämisen menettelyn ulkopuolelle. Todistusmenettelyn ulkopuolelle ehdotetaankin rajattavaksi tiettyjä rakennusryhmiä. Rakennusryhmät ovat pääasiallisesti samat kuin mitä on säädetty rakennusten energiatehokkuusdirektiivissä. Päällekkäisen säätämisen välttämiseksi 2 momentin 1 kohdassa ehdotetaankin viitattavaksi maankäyttö- ja rakennuslain energiatehokuutta säätelevään 117 g §:n 2 momentin 1 ja 3-7 kohtiin.
Loma-asumiseen tarkoitetuista rakennuksista ja puolustushallinnon käytössä olevista tietyistä rakennuksista nykyiseen tapaan säädettäisiin energiatodistuslaissa. Euroopan komissio on todennut virallisessa huomautuksessaan voimassa olevan lain 3 §:n 1 momentin luettelon joiltain osin rakennusten energiatehokkuusdirektiiviä vastaamattomaksi. Manner-Suomi on myöntänyt vastaamattomuuden 3 §:n 1 momentista 8 kohdan osalta, jossa todistusvelvoitteen ulkopuolelle jätetään kasvihuone, väestönsuoja ja muu rakennus, jonka käyttö tarkoitukseensa vaikeutuisi kohtuuttomasti, jos niihin sovellettaisiin rakennusten energiatehokkuutta koskevia säännöksiä ja määräyksiä.
Komission virallisen huomautuksen vuoksi olisi perusteltua poistaa energiatodistuslaista 3 §:n 1 momentin 8 kohta poikkeusluettelosta, joita velvollisuudet eivät koskisi. Ehdotetusta lainmuutoksesta huolimatta, kasvihuoneita eivät koskisi kuitenkaan energiatodistusvelvoitteet. Ensinnäkin kasvihuoneet voitaisiin rinnastaa teollisuusrakennuksiin. Maankäyttö- ja rakennuslain 117 g §:n 4 kohdan mukaan energiatodistuksen vaatimukset eivät koske teollisuus- ja korjaamorakennuksia. Maankäyttö- ja rakennuslain 117 g §:n 4 kohdan hallituksen esityksen (HE 220/2016 vp) yksityiskohtaisissa perusteluissa on nimenomaisesti todettu, että teollisuusrakennuksiksi voitaisiin rinnastaa kasvihuoneet.
Toiseksi kasvihuoneisiin voitaisiin soveltaa tällä hetkellä myös maankäyttö- ja rakennuslain 117 g §:n 5 kohtaa, jonka mukaan energiatodistusvelvoitteita ei sovellettaisi muuhun kuin asuinkäyttöön tarkoitettuun maatilarakennukseen, jossa energiantarve on vähäinen tai jota käytetään alalla, jota koskee kansallinen alakohtainen energiatehokkuussopimus. Todettakoon, että maatalous- ja puutarhasektorilla on energiatehokkuustoimia koskeva toimialasopimus. Vapaaehtoista energiasopimusta on jatkettu 14 päivänä lokakuuta 2016 allekirjoitetulla sopimuksella, jonka sopimuskausi on 2016–2020. Toimialasopimukseen on kirjattu se, millä keinoin maatalous- ja puutarhasektoreilla toteutetaan rakennusten energiatehokkuusdirektiivin ja energiatehokkuuslain tavoitteita. Tilastokeskuksen Rakennus- ja asuntotuotantotilaston mukaan vuonna 2016 myönnettiin 48 uudelle kasvihuoneelle rakennuslupa ja vuonna 2016 valmistui 28 uutta kasvihuonetta.
Ehdotetun muutoksen jälkeen väestönsuojat tulisivat energiatodistuksen piiriin. Sisäministeriön mukaan Suomessa oli vuoden 2013 lopussa arviolta 50 000 väestönsuojaa, joissa on yhteensä noin 4 miljoonaa suojapaikkaa. Lähes 90 prosenttia suojapaikoista on talokohtaisissa teräsbetonisuojissa. Suojapaikoista noin 10 prosenttia on kalliosuojissa. Tilastokeskuksen Rakennus- ja asuntotuotantotilaston mukaan vuonna 2016 myönnettiin 19 uudelle väestönsuojalle rakennuslupa ja vuonna 2016 valmistui 18 uutta väestönsuojaa.
Energiatodistusvelvollisuudet koskevat vain sellaisia väestönsuojia, jotka ovat erillisiä rakennuksia, jotka eivät siis ole kalliosuojia tai esimerkiksi kerrostalorakennuksessa kellarikerroksessa olevia väestösuojia. Vain erilliset väestösuojarakennukset tulisivat uudistuksen myötä energiatodistusmenettelyn piiriin. Lisäksi energiatodistuksiin liittyvät velvollisuudet eivät koske väestösuojarakennuksia, joiden pinta-ala on alle 50 neliömetriä. Osalle väestösuojista on voimassa olevan lain mukaan jo tehty energiatodistuksia, jos ne ovat olleet esimerkiksi osa kerrostalorakennusta. Kalliosuojiin tehdyt väestönsuojat eivät tulisi energiatodistuksen piiriin, koska ne eivät täytä maankäyttö- ja rakennuslain 117 g §:n 2 momentin uuden rakennuksen määritelmää. Edellä mainitun pykälän 2 momentin perusteluissa todetaan seuraavaa: ”pykälän toiseen momenttiin ehdotetaan sisällytettäväksi velvoite uuden rakennuksen rakentamisesta lähes nollaenergiarakennukseksi. Maankäyttö- ja rakennuslain 113 §:n mukaan: ”Rakennus on asumiseen, työntekoon, varastointiin tai muuhun käyttöön tarkoitettu kiinteä tai paikallaan pidettäväksi tarkoitettu rakennelma, rakenne tai laitos, joka ominaisuuksiensa vuoksi edellyttää viranomaisvalvontaa turvallisuuteen, terveellisyyteen, maisemaan, viihtyisyyteen, ympäristönäkökohtiin taikka muihin tämän lain tavoitteisiin liittyvistä syistä”. Rakennukseksi mielletään asuin-, liike-, teollisuus- ja varastorakennukset. Rakennus voi kuitenkin olla käyttötarkoitukseltaan muutakin, kuten esimerkiksi asuntolaiva, liikuteltava parakki, miehittämätön polttonesteiden jakeluasema, nosturi tai telemasto. Rakennusten energiatehokkuusdirektiivin määritelmä rakennuksesta poikkeaa maankäyttö- ja rakennuslain määritelmästä. Rakennusten energiatehokkuusdirektiivin 2 artiklan 1 alakohdan mukaan rakennuksella tarkoitetaan katettua seinällistä rakennetta, jonka sisäilmaston ylläpitämiseen käytetään energiaa. Pykälän 2 momentissa ehdotetaan, että momenttia sovellettaisiin, kuten direktiivin mainittu kohta sallii, vain katettuun seinälliseen rakenteeseen, jossa käytetään energiaa tilojen tarkoituksenmukaisten sisäilmasto-olosuhteiden ylläpitämiseksi. Tällöin esimerkiksi maan alle louhitut väestönsuojat ja muut viranomaisten käytössä olevat maanalaiset ja maapeitteiset tilat jäisivät soveltamisalan ulkopuolelle”.
Pelastuslain (379/2011) 11 luvussa ja pelastuslain nojalla annetussa valtioneuvoston asetuksessa väestönsuojista (408/2011) on säädetty tarkemmin väestönsuojista ja niiden rakentamisesta ja teknisistä vaatimuksista.
Pykälän 2 momentin 1 kohdan mukaan energiatodistusta koskevat 1 momentin velvollisuudet eivät kuitenkaan koskisi niitä rakennuksia, joita eivät koske maankäyttö- ja rakennuslain (132/1999) 117 g §:n 2 momentin 1 ja 3-7 kohdissa säädetyt vaatimukset. Edellä mainitun maankäyttö- ja rakennuslain 117 g §:n 2 momentin 1 ja 3-7 kohdan perusteella seuraavat rakennukset olisivat energiatodistusvelvoitteiden ulkopuolella:
1) rakennukseen, jonka kerrosala on alle 50 neliömetriä;
3) määräajan paikallaan pysytettävään tai tilapäiseen rakennukseen, jonka käyttöaika on enintään kaksi vuotta;
4) teollisuus- ja korjaamorakennukseen;
5) muuhun kuin asuinkäyttöön tarkoitettuun maatilarakennukseen, jossa energiantarve on vähäinen tai jota käytetään alalla, jota koskee kansallinen alakohtainen energiatehokkuussopimus;
6) rakennukseen, jota käytetään hartauden harjoittamiseen ja uskonnolliseen toimintaan;
7) rakennukseen, jota suojellaan rakennusperinnön suojelemisesta annetun lain (498/2010), kaavassa annetun suojelumääräyksen tai maailman kulttuuri- ja luonnonperinnön suojelemisesta tehdyn yleissopimuksen (SopS 19/1987) mukaiseen maailmanperintöluetteloon hyväksymisen nojalla osana määrättyä ympäristöä tai sen erityisten arkkitehtonisten tai historiallisten ansioiden vuoksi siltä osin, kuin sen luonne tai ulkonäkö muuttuisi energiatehokkuutta koskevien vähimmäisvaatimusten noudattamisen vuoksi tavalla, jota ei voida hyväksyä.
Kohdalla 1 toimeenpantaisiin rakennusten energiatehokkuusdirektiivin 4 artiklan 2 kohdan a, b, c ja e alakohta.
Velvollisuudet eivät pykälän 2 momentin 2 kohdan mukaan koskisi loma-asumiseen tarkoitettua rakennusta, joita ei käytettäisi majoituselinkeinon harjoittamiseen. Tämä kohta vastaisi rakennusten energiatehokkuusdirektiivin 4 artiklan 2 kohdan d alakohtaa, jonka mukaan asuinrakennukset, joita käytetään tai jotka on tarkoitettu käytettäväksi joko vähemmän kuin neljän kuukauden ajan vuodessa tai vaihtoehtoisesti rajoitetun ajan vuodessa ja joiden arvioitu energiankulutus on vähemmän kuin 25 prosenttia ympärivuotisen käytön kulutuksesta. Tällaisia asuinrakennuksia ovat Suomessa kesämökit, joilla tarkoitetaan kiinteästi sijaintipaikalleen rakennettuja vapaa-ajan asuinrakennuksia (käyttötarkoituksen mukaan) tai asuinrakennuksia, joita käytetään loma- tai vapaa-ajan asuntona. Uusimman mökkibarometrin mukaan Suomessa käytetään kesämökkejä vuodessa keskimäärin 79 vuorokautta. Näin ollen kyseiset rakennukset ovat käytössä vähemmän aikaa kuin direktiivin 4 artiklan 2 kohdan d alakohdassa mainittu 4 kuukautta. Barometristä ilmenee, että edes niin sanottuja talviasuttavia mökkejä ei käytetä kuin 109 vuorokautta vuodessa.
Kohdan mukaan poikkeuksen ulkopuolelle on nimenomaisesti jätetty sellaiset vapaa-ajan asunnot, joita käytetään majoituselinkeinon harjoittamiseen. Rajaus ei olisi laajempi kuin rakennusten energiatehokkuusdirektiivin 4 artiklan 2 kohdan d alakohdassa mahdollistettu poikkeus. Kohta vastaisi voimassa olevan lain 3 §:n 1 momentin 2 kohtaan. Kohdalla toimeenpantaisiin rakennusten energiatehokkuusdirektiivin 4 artiklan 2 kohdan d alakohta.
Pykälän 2 momentin 3 kohdan mukaan velvollisuudet eivät koskisi myöskään puolustushallinnon käytössä olevaa rakennusta, johon tai jonka käyttöön liittyy salassa pidettävää tietoa. Rakennusten energiatehokkuusdirektiivin poikkeuslistalla ei ole mainintaa näistä rakennuksista. Mikään Euroopan unionin jäsenvaltio ei kuitenkaan ole velvollinen antamaan tietoja, joiden ilmaisemisen se katsoo keskeisten turvallisuusetujensa vastaiseksi (Sopimus Euroopan unionin toiminnasta 346 artiklan 1 kohdan a alakohta). Ehdotetaan siten voimassa olevan lain tapaan, että puolustushallinnon käytössä olevia rakennuksia, joihin tai joiden käyttöön liittyy salassa pidettävää tietoa, kuuluisivat poikkeusluettelon piiriin. Rajaus olisi edelleen tarpeen maanpuolustuksen edun vuoksi. Energiatodistuksen saa laatia pätevöitynyt henkilö ja todistuksen laatiminen edellyttää olemassa olevassa rakennuksessa paikan päällä havainnointia. Pätevyys voi olla myös muussa maassa hankittu ja todistuksia myös käytännössä tehdään ulkomailta käsin. Puolustuspoikkeuksen perusteena on myös energiatodistusten tausta-aineiston arkistointivelvoitteen täyttämiseen sisältyvät tietoturvakysymykset. Maankäyttö- ja rakennuslain 146 §:ssä on lisäksi poikkeus koskien rakentamista puolustustarkoitusta varten. Välittömästi puolustustarkoituksiin liittyvät rakennukset on rajattu rakennustyön viranomaisvalvonnan ulkopuolelle eikä energiatodistusta tarvita lupamenettelyä varten. Ehdotettu 3 §:n 2 momentin 3 kohta vastaisi voimassa olevan lain 3 §:n 1 momentin 9 kohtaan. Kohta olisi tarpeen lisätä luetteloon, koska maankäyttö- ja rakennuslain 117 g §:ssä ei ole säännelty kyseistä asiasta.
Voimassa olevan lain 3 pykälän 2 momentti ehdotetaan siirrettäväksi 9 §:n 5 momenttiin.
5 §. Uudisrakennuksen energiatodistus. Pykälän 2 momenttia ehdotetaan muutettavaksi siten, että pykälän 1 momentin velvoitetta ei sovellettaisi rakennuksen korjaus- tai muutostyöhön tai rakennuksen laajentamiseen taikka sen käyttötarkoituksen muuttamiseen. Käytännössä tämä tarkoittaisi sitä, että energiatodistusta ei tarvitsisi hankkia rakennuksen korjaus- tai muutostyölle tai rakennuksen laajentamiselle taikka rakennuksen käyttötarkoituksen muuttamistilanteissa. Tällaisten toimenpiteiden kohteena olleelle rakennukselle energiatodistus tulee hankkia silloin, kun laissa säädettävät edellytykset tätä muutoin edellyttävät, esimerkiksi myyntitilanteissa.
Ehdotettu muutos johtuu siitä, että maankäyttö- ja rakennuslain 113 §:n 1 momentissa olevaa rakennuksen määritelmää ollaan samanaikaisesti muuttamassa. Edellä mainitussa rakennuksen määritelmässä rakennukseen tehtävää laajennusta ja kerrosalaan laskettavan tilan lisäämistä on ehdotettu pidettävän uutena rakennuksena. Voimassa olevan energiatodistuslain mukaan ei uudisrakentamiseen rinnasteta rakennuksen korjaus- tai muutostyötä, rakennuksen laajentamista vaippansa sisä- eikä ulkopuolelle eikä myöskään rakennuksen käyttötarkoituksen muuttamista. Pykälän 1 ja 3 momentit vastaisivat voimassa olevan lain vastaavia momentteja.
9 §. Energiatodistuksen sisältämät tiedot. Pykälässä säädettäisiin energiatodistuksen sisältämistä tiedoista. Pykälän 1 momenttia ehdotetaan muutettavaksi siten, että momentissa käytetty termi ”laskennallinen kokonaisenergiankulutus” ehdotetaan korvattavaksi termillä ”laskennallinen energiatehokkuuden vertailuluku (E-luku)”. Momentissa määriteltäisiin myös miten rakennuksen E-luku laskettaisiin. E-luvun laskentakaavaa ei muutettaisi, sitä selkeytettäisiin ja yritettäisiin määritellä käyttämällä kuvaavampia termejä. E-luku laskettaisiin jakamalla energiamuotojen kertoimilla painotettu rakennuksen vakioituun käyttöön perustuva laskennallinen ostoenergian kulutus rakennuksen pinta-alaa kohden vuodessa. Muilta osin momentin sisältöön ei tehtäisi muutoksia. Vastaavat termimuutokset tehtäisiin myös alemmanasteiseen lainsäädäntöön.
Pykälän 2 momenttiin olisi sekaannuksen välttämiseksi termiin ”laskennallinen ostoenergian kulutus” liitetty määrittely ”vakioituun käyttöön perustuva”. Muilta osin momentin sisältöön ei tehtäisi muutoksia.
Pykälän 5 momenttia ehdotetaan muutettavaksi siten, että 3 §:n 2 momentin asetuksenantovaltuus siirrettäisiin 9 §:n 5 momenttiin. Muilta osin momentin sisältöön ei tehtäisi muutoksia.
Pykälän 2-4 momentit vastaisivat voimassa olevan lain vastaavia momentteja.
10 §. Energiamäärien määrittäminen. Pykälän 1 momentin termi ” tyypillinen käyttö” ehdotetaan korvattavaksi termillä ”vakioitu käyttö”. Vaikka voimassa olevan lain termi ”tyypillinen käyttö” on rakennuksen energiatehokkuusdirektiivin käyttämä termi, ehdotetaan se muutettavaksi. Ehdotettu termi ”vakioitu käyttö” on kuvaavampi ja selkeämpi termi, koska sillä tarkoitetaan tiettyjä todistuksen laadinnassa käytettäviä vakioarvoja, joista säädetään ympäristöministeriön asetuksessa. Lisäksi pykälän 1 momenttia ehdotetaan muutettavaksi siten, että momentissa käytetty termi ”laskennallinen kokonaisenergian kulutus” ehdotetaan korvattavaksi termillä ”laskennallinen energiatehokkuuden vertailuluku (E-luku)”. Vastaava termimuutos ehdotetaan tehtäväksi myös pykälän 2 momenttiin. Muilta osin momentin sisältöön ei tehtäisi muutoksia.
Muilta osin pykälän sisältö vastaisi voimassa olevan lain vastaavaa pykälää.
11 §.Rakennuksen ominaisuuksien selvittäminen. Pykälän 1 momenttia ehdotetaan muutettavaksi siten, että momentissa käytetty termi ”tyypillinen käyttö” ehdotetaan korvattavaksi termillä ”vakioitu käyttö”. Vastaava termimuutos ehdotetaan tehtäväksi pykälän 2 ja 3 momenttiin. Ehdotettu muutos olisi johdonmukainen 10 §:n 1 momenttiin ehdotetun muutoksen kanssa. Muilta osin pykälä vastaisi voimassa olevaa pykälää.
12 §.Energiatodistuksen laatijan pätevyys. Pykälän 3 momentissa oleva viittaus ammattipätevyyden tunnustamisesta annettuun lakiin (1093/2007) ehdotetaan lakiteknisesti korvattaviksi viittauksella voimassa olevaan ammattipätevyyden tunnustamisesta annettuun lakiin (1384/2015). Pykälän 1, 2 ja 4 momentti vastaisi voimassa olevan lain vastaavia momentteja.