Kirjallinen kysymys
KK
20
2018 vp
Juho
Eerola
ps
ym.
Kirjallinen kysymys lastensuojelun puuttumisesta vieraannuttamiseen
Eduskunnan puhemiehelle
Oikeusministeri Antti Häkkänen ja perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikko ottivat kantaa (HS 18.12.2017) vieraannuttamisen kriminalisointiin ilmaisemalla kirjoituksessaan tukevansa huoltolain uudistamistyöryhmän kantaa olla kriminalisoimatta vieraannuttamista. Ministerit kannattavat lähestymistapaa, joka tukee sovinnollisuutta. Ministerien mukaan vieraannuttamista voidaan estää muilla keinoin. Esimerkkinä muista keinoista työryhmä esittää, että vieraannuttaminen vaikuttaisi kielteisesti tuomioistuimen ratkaisuun huoltajuudesta. 
Käytännössä tämä keino on ollut käytettävissä jo nykyisenkin lain voimassa ollessa. Ongelma onkin ollut lähinnä vieraannuttamisen tunnistamisessa. Vieraannutettavat vanhemmat hakevat apua lapselleen ennen tuomioistuimeen hakeutumista mm. lastenvalvojilta, lastensuojelusta ja perheneuvolasta. Yksikään näistä instansseista ei kykene auttamaan, ellei vieraannuttaja vapaaehtoisesti ilmoita vieraannuttavansa lasta. Näin ei tietääkseni ole vielä koskaan tapahtunut. Enemmän on esimerkkejä tapauksista, joissa apua hakeva onkin itse päätynyt ns. viranomaisvieraannuttamisen kohteeksi. Tällä tarkoitetaan esimerkiksi tapauksia, joissa viranomainen on selvästi tukenut vieraannuttavaa vanhempaa, käsitellyt asiaa vain toisen vanhemman kertoman mukaan tai antanut tuomion vieraannuttavan vanhemman eduksi, vaikka todisteet selvästi kertovat toisen vanhemman olevan lapsen edunmukaisempi vanhempi. 
Sosiaaliviranomaisella ei näytä olevan toimivaa ohjetta/käytäntöä vieraannuttamisen tunnistamiseen. Tämä on johtanut siihen, että esimerkiksi lastensuojeluilmoitus vieraannuttamisesta kuitataan merkinnällä ”huoltoriita, ei toimenpiteitä”. Tämä johtaa vieraannuttamisen ja huoltokiusaamisen kiihtymiseen, kun vieraannuttava vanhempi huomaa sosiaaliviranomaisen passiivisuuden ja tulkitsee sen hyväksynnäksi. Vieraannutettava vanhempi huomaa todennäköisesti pian olevansa "persona non grata" sosiaaliviranomaiselle, kiusallinen valittaja, jota ei osata auttaa ja jonka toivotaan lopettavan yhteydenotot. Näin käy THL:n lastensuojelun käsikirjan ohjeesta huolimatta: "Viranomaisella on velvollisuus kehittää sellaisia toimintakäytäntöjä, että kaiken ikäisten lasten mielipiteen kuuleminen on mahdollista. Kaikkien aikuisten, erityisesti lastensuojelussa toimivien, tehtävänä on huolehtia siitä, että lapsella on mahdollisuus oikeuksiensa käyttämiseen." 
Oikeusministeriö pitää vieraannuttamisen tunnistamista tärkeänä. Ministeri Anna-Maja Henriksson toteaa vastauksessan kirjalliseen kysymykseen KK 476/2014 vp: "Lapsen edun mukaisen ratkaisun löytämiseksi on merkityksellistä, että viranomaiset osaavat muiden asiaan vaikuttavien seikkojen ohella tunnistaa epäasianmukaisen käyttäytymisen ja sen taustalla olevat syyt." Lisäksi hän toteaa samaisessa vastuksessa seuraavasti: "Lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevaan lakiin sisältyy velvollisuus toimia lapsen edun mukaisesti. Siihen voidaan katsoa sisältyvän mm. kielto käyttäytyä kaikin tavoin lapsen edun vastaisesti, vieraannuttaminen mukaan lukien." 
Perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehula vastaa kirjalliseen kysymykseen (KK 471/2016 vp) huoltokiusaamisesta ja vieraannuttamisesta seuraavasti: 
"Kirjallisessa kysymyksessä tarkoitettu vieraannuttaminen ja huoltokiusaaminen saattavat joissakin tilanteissa olla henkistä väkivaltaa siinä merkityksessä kuin edellä on kuvattu. Tämä vaatii kuitenkin tapauskohtaista arviointia, eikä kysymykseen voida ottaa yleistä kantaa."  
Vastaamatta jää, kenelle tuo tapauskohtainen arviointi kuuluu ja mitä pitää tehdä, jotta tuo tapauskohtainen arviointi tehdään. Ministeri viittaa vastauksessaan myös hallituksen lapsi- ja perhepalvelujen kärkihankkeeseen, jonka tavoitteena on, että lapsiperheissä toimittaisiin eron jälkeen aiempaa useammin rakentavasti yhteistyövanhemmuudessa lapsen etua toteuttaen. LAPE-hankkeesta on julkistettu kommentoitavaksi ns. vanhemmuussuunnitelma, joka ei ole juridisesti vanhempia sitova sopimus eikä sinällään auta vieraannuttamiseen. Ei myöskään ole olemassa vieraannuttamista, joka ei olisi henkistä väkivaltaa lasta kohtaan. 
Perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehula vastasi kirjalliseen kysymykseen (KK 283/2017 vp) siitä, tuleeko lastensuojelun selvittää, onko kysymyksessä vieraannuttaminen, jos asiasta tehdään lastensuojeluilmoitus: "Lastensuojeluasia tulee vireille esimerkiksi silloin, kun viranomainen ottaa vastaan lastensuojeluilmoituksen. Asian vireille tulon jälkeen sosiaalityöntekijä tai muu lastensuojelun työntekijä tekee palvelutarpeen arvioinnin, jollei se ole ilmeisen tarpeetonta. Sosiaalityöntekijä arvioi, onko palvelutarpeen arvioinnin yhteydessä selvitettävä lastensuojelun tarve. Kun lastensuojeluilmoitus on tehty vieraannuttamisesta, edellyttää palvelutarpeen arviointi tilanteen selvittämistä ja arvioimista. 
Lastensuojelun tarpeen selvittämisestä tehtävästä yhteenvedosta on käytävä ilmi selvityksen sisältö, käytetyt menetelmät ja tehtyjen havaintojen kuvaus. Siihen on oltava kirjattuna myös lapsen tai nuoren, vanhempien ja työntekijöiden näkemys tilanteesta. Yhteenvedossa sosiaalityöntekijä ottaa kantaa siihen, täyttyvätkö lastensuojelun asiakkuuden kriteerit perustellusti." 
Perhe- ja peruspalveluministeri Rehulan vastauksesta voitaneen päätellä, että vieraannuttamisen tunnistaminen on lastensuojelun tehtävä. Käytännössä käsittely kuitenkin loppuu palvelutarpeen arviointiin tai lastensuojelutarpeen selvitykseen. Nekään harvat vieraannuttamisen kohteena olevat vanhemmat, joiden lapsi päätyy lastensuojelun asiakkaaksi, eivät todennäköisesti saa apua lapselleen. Lastensuojelulla ei näytä olevan keinoja vieraannuttamisen tunnistamiseen, saati siihen puuttumiseen. Jos sosiaaliviranomainen ei tunnista vieraannuttamista, miten tuomioistuimen tuomarilla voi olla valmiuksia vieraannuttamisen tunnistamiseen? Kuitenkin ministerit Häkkänen ja Saarikko toivovat, että uhka huoltajuuden menetyksestä tuomioistuimessa voisi ennaltaehkäistä vieraannuttamista. Tämä voi tapahtua vain ja ainoastaan silloin, kun meillä on toimiva tunnistusjärjestelmä. 
Uudistamistyöryhmän mietinnöstä annetuissa vieraannuttamisen kriminalisointia vastustavissa lausunnoissa vedotaan siihen, ettei vieraannuttamista ole määritelty. Lisäksi esitetään, että vieraannuttamissyytöksiä kohdistetaan vanhempaan, joka suojaa lasta fyysiseltä väkivallalta. Vieraannuttaminen voidaan määritellä. Perättömiä syytöksiä tehdään myös fyysisestä väkivallasta. Se on tyypillinen vieraannuttajan työkalu, jolla perustellaan omaa lapsen edun ja sopimusten vastaista toimintaa. Tämän tarkoitus on manipuloida viranomaisia, provosoida toista vanhempaa ja eristää lapsi vieraannuttamisen tukemiseksi. 
Tapaamisen estäminen toimii usein vieraannuttamista tukevana työkaluna. Tätä ei pidä samaistaa vieraannuttamisen ytimeen, joka on lapseen kohdistuvaa psykologista vaikuttamista, jolla lasta painostetaan luopumaan toisesta vanhemmastaan. Vieraannuttaminen on henkistä väkivaltaa lasta kohtaan, jota ei voi puolustaa lapsen edun mukaisena toimintana, jolla lasta suojataan fyysiseltä väkivallalta. Jotta viranomainen pystyisi tekemään lapsen edun mukaisen ratkaisun, on vieraannuttaminen ehdottomasti kyettävä tunnistamaan. 
Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitämme asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:
Millä tavalla, minkä ja kenen tekemän ohjeen/materiaalin mukaisesti sosiaaliviranomaisia on koulutettu tunnistamaan vieraannuttaminen, 
millä tavalla, minkä ja kenen tekemän ohjeen/materiaalin mukaisesti tuomareita on koulutettu tunnistamaan vieraannuttaminen ja  
jos varsinaista ohjetta/materiaalia/koulutusta ei ole olemassa, niin aiotaanko nämä tehdä ja kenen tehtäviin se kuuluu? 
Helsingissä 9.2.2018 
Juho
Eerola
ps
Kari
Uotila
vas
Pauli
Kiuru
kok
Petri
Honkonen
kesk
Viimeksi julkaistu 9.2.2018 15:43