Muinaismuistolaki (295/1963) mahdollistaa maanomistajalle korvauksen muinaismuistojen suoja-alueiden (7 §), pakkolunastuksen (9 §) sekä tutkimusten aiheuttamien toimenpiteiden (10 §) osalta. 

Laki ei kuitenkaan anna selkeää vastausta siihen, onko maanomistaja oikeutettu korvauksiin, mikäli tutkimuksissa todetaan, ettei tutkittu kohde olekaan muinaisjäänne. Näin voi käydä esimerkiksi erilaisten kiviröykkiöiden yms. (2 §:n 1 mom.) osalta. 

Laki edellyttää lisäksi hankkeen toteuttajalta tutkimuskustannusten korvaamista kokonaan tai osittain (15 §), mikäli muinaisjäännöksen erityinen tutkiminen johtuu yleisen tai suuren yksityisen työhankkeen toteuttamisesta. Kuitenkin tutkimukset voivat tässäkin tapauksessa johtaa myös päätelmään, ettei kyseessä ole muinaisjäänne. 

Tutkimukset saattavat kestää vuosia, minä aikana taloudelliset menetykset voivat olla merkittäviäkin. Haasteena on myös tutkimusten resursointi, mikä voi venyttää selvyyden saamista asiasta. On myös huomattava, että Suomen perustuslaki takaa omaisuudensuojan.