Kirjallinen kysymys
KK
502
2018 vp
Aila
Paloniemi
kesk
ym.
Kirjallinen kysymys viittomakielisten oikeuksien toteutumisesta maakunta- ja sote-uudistuksessa
Eduskunnan puhemiehelle
Viittomakieli on usean tuhannen suomalaisen arjen kommunikointitapa. Viittomakieltä äidinkielenään käyttäviä on kaikissa ikäryhmissä, ja sitä käyttävät kuurojen lisäksi myös kuurosokeat. Monet heistä tarvitsevat kädestä käteen viitottua tulkkausta (taktiilitulkkaus). Heidän tiedonsaantinsa toteuttaminen on erittäin haasteellista. Viittomakieltä osaavia on myös kuulevissa ihmisissä, joilla on viittomakielinen kuuro perheenjäsen, esimerkiksi vanhempi tai lapsi. Kielelliset oikeudet koskevat kaikkia näitä ihmisiä. 
Tällä hetkellä maakunta- ja sote-uudistukseen liittyvät lakiehdotukset eivät huomioi viittomakielisten henkilöiden tarpeita ja kielellisiä oikeuksia. Maakunta- ja sote-uudistukseen liittyvissä lakiehdotuksissa tarkastellaan viittomakieltä käyttäviä ainoastaan aistivamman näkökulmasta. Tämä on riittämätöntä. Jo perustuslaissa (17 §:n 3 mom.) puhutaan kahdesta eri ryhmästä; viittomakieltä käyttävistä ja aisti- ja puhevamman vuoksi tulkitsemis- ja käännösapua tarvitsevista. Osa viittomakieltä käyttävistä kuuluu näihin molempiin ryhmiin, ja tämä tulee huomioida kaikessa lainsäädännössä, jotta viittomakielilaki (359/2015) tosiasiallisesti toteutuu.  
Keväällä 2015 voimaan tulleen viittomakielilain (359/2015) yhteydessä eduskunta hyväksyi lausuman, jossa "Eduskunta edellyttää, että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin sen turvaamiseksi, että viittomakieltä käyttävien oikeudet toteutuvat koko maassa siten, kuin heidän kielellisiä oikeuksiaan koskevaa lainsäädäntöä laadittaessa on tarkoitettu".  
Mikäli viittomakieltä ei sisällytetä lakiehdotusten palvelujen kieltä koskeviin pykäliin, etenkin viittomakieltä käyttävien kuurojen, kuurosokeiden ja muiden kuulovammaisten potilasturvallisuus, itsemääräämisoikeus, oikeus hyvään hoitoon ja huolenpitoon sekä oikeus tietää esimerkiksi palveluihin liittyvistä vaihtoehdoista eivät toteudu.  
Oikeutta saada suoraan viittomakielellä tuotettuja tai viittomakielelle tulkattuja sosiaali- ja terveyspalveluja tulee vahvistaa, että viittomakieltä käyttävän henkilökohtaiset tarpeet tule huomioiduksi palveluja järjestettäessä.  
Syrjinnän kiellon sisältävän perustuslain 6 §:n 2 momentin mukaan ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan vammaisuuden tai kielen perusteella. Viittomakieltä käyttäviä henkilöitä koskevat nämä molemmat syrjintäkiellon perusteet. Asiakkaalla on laillinen oikeus osallistua omien palveluidensa suunnitteluun ja toteuttamiseen. Oikeus osallistumiseen on vahva ja perustavanlaatuinen oikeus, joka saa tukea useista eri laeista sekä YK:n vammaisten henkilöiden oikeuksia koskevasta sopimuksesta. 
Viranomaisilta voidaan vaatia aktiivisia toimenpiteitä osallisuuden toteuttamiseksi. Myös luottamuksensuojan periaatetta tulee noudattaa. Viittomakieltä käyttävien oikeus on, että kyseiset säädökset tuovat heille suojaa yhtäältä kieli- ja kulttuuriryhmänä ja toisaalta vammaisryhmänä.  
Hyvän hallinnon periaatteisiin kuuluvan suhteellisuusperiaatteen mukaan "toimien on oltava oikeassa suhteessa tavoiteltuun päämäärään". Tästä syystä asiakkaan tai potilaan mahdollisuutta ilmaista tarpeensa omalla kielellään ei pidä julkisen vallan puolelta rajoittaa, jos päämääränä on arvioida nimenomaisesti asiakkaan tarpeita ja etsiä ratkaisuja hänen ongelmiinsa.  
Erityisesti sosiaali- ja terveyspalveluissa on äärimmäisen tärkeää turvata sekä suoraan viittomakielellä tuotettu palvelu että tulkkauksen käyttö.  
Suoraan viittomakielellä tuotetulla palvelulla voidaan vähentää sekä kommunikointiongelmien turhaan aiheuttamia hoitovirheitä, hoidon viivästymistä että sosiaalipuolen pitkittyneitä ongelmia.  
Laki vammaisten henkilöiden tulkkauspalveluista (133/2010) antaa kuurolle, kuurosokealle sekä muille tulkkia tarvitseville oikeuden käyttää tulkkia sekä määritellä itse, millaisessa tilanteessa ja miten paljon tulkkia tarvitsee. Kela on ilmoittanut, että se ei vastaa jatkossa maakuntien vastuulle kuuluvista tulkkauspalveluista. Lain mukaan tulkkauspalvelut ovat toissijaisesti Kelan vastuulla. Asiasta tekee monimutkaisen ja vaikeasti hahmotettavan se, että ensisijaista vastuutahoa ei kuitenkaan ole selkeästi määritelty. Viittomakielinen potilas tai asiakas ei kuitenkaan saa jäädä ilman tulkkia tällaisten tulkintaerimielisyyksien vuoksi. 
Sote-uudistuksen myötä ruotsin- ja saamenkielisten palveluiden kehittäminen on jo nousemassa maakuntien tehtäväksi. Vastaavasti on kehitettävä myös viittomakielisiä palveluita. Tavoitteena tulee olla asiakkaan näkökulmasta yhden luukun periaate: kaikki viittomakieliset palvelut voi tilata yhdestä paikasta ja viranomaiset keskenään keskustelevat tarvittaessa vastuu- ja maksajakysymyksistä. Tarkoituksenmukaisinta olisi, että palveluiden koordinaatiota tukemaan perustetaan viittomakielisten, saamelaisten ja ruotsinkielisten sosiaali- ja terveyspalveluiden kansallinen tuki-, resurssi- ja kehittämiskeskukset.  
Kun arvioidaan viittomakieltä käyttävien tarpeita, on kokonaistilannetta arvioitava samaan aikaan sekä kielen että vamman näkökulmasta. Toimivien ratkaisujen ja käytäntöjen löytämisessä tarvitaan erittäin syvällistä osaamista, jota kunnissa ei nykykokemusten mukaan juurikaan ole.  
Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitämme asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:
Miten hallitus aikoo huomioida, että viittomakielilain edistämisvelvoite toteutuu myös maakunta- ja sote-uudistuksessa ja 
miten YK:n vammaissopimuksen velvoitteet aiotaan viittomakielen osalta toteuttaa maakunta- ja sote-uudistuksessa? 
Helsingissä 4.12.2018 
Aila
Paloniemi
kesk
Johanna
Karimäki
vihr
Viimeksi julkaistu 4.12.2018 13:48